Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1
Kirjoittaja

Aihe: Ankkamestari.net auki

(10 viestiä)
kookos
Ankkaweppisaittien liki kotimaisiin pioneereihin luettava Ankkamestari-sivusto on palaamassa parin vuoden hiljaiselon jälkeen kuvioihin.

Aiemmin Perunamaassa vaikuttanut ja Don Rosasta kertonut sivusto vaikuttaa nyt ihan omalla domain-nimellään osoitteessa: www.ankkamestari.net

Ulkonäöllisesti on tultu 2000-luvulle ja käyttöön otettu Joomla!-sisällönhallinta, joka mahdollistaa myöhemmin helposti foorumit tai muut tarpeelliseksi koettavat härpäkkeet.

Sisällöllisesti sivustolla julkaistaan mm. pätkissä Rosan elämäkertaa, joka perustuu allekirjoittaneen muutaman vuoden takaiseen kulttuurihistorian sivuainetutkielmaan ja monivuotiseen kirjeenvaihtoon Rosan kanssa. Lisäksi sivustolla nähdään hiljalleen myös muita tekijöitä kuin Rosaa, sekä arvioita uusista ja välillä vanhemmistakin ankkatuotteista.

Hiomista toki on, mutta jos venytän "julkkareita" tämän pidempään on aina olemassa se vaara, että projekti hautautuu muun työtaakan alle. Tervetuloa käymään.
AKUANKKA12
COOL! Hyvä sivu, ja hyvä että jaksat keskiyöllä kirjoitella.
Bomber
Vaikuttaa oikein ammattimaiselta. Minkälaiselta Rosa vaikutti kirjeissään?
Oletko tavannut hänet ihan ns. private, eli ei missään nimmarinjakotilaisuudessa?
Pullasorsa
Hienosti tehty sivusto. Tulen käymään kyllä jatkossa.
Salwer1st/
Vähäx hiano! Tosi hienot sivupohjat ja jutut! Täytyy hattu nostaa, jos on tuollaisen sivun tehnyt, on sen verran hieno. Toivottavasti tulee vielä laajentamaan toimintaansa. Tulen kyllä käymään useamminkin. Mahtava!
kookos
Lainaus käyttäjältä: BomberVaikuttaa oikein ammattimaiselta. Minkälaiselta Rosa vaikutti kirjeissään?
Oletko tavannut hänet ihan ns. private, eli ei missään nimmarinjakotilaisuudessa?

Rosan kirjeet muistuttavat pitkälti niitä tekstejä joita näkee tarinoiden esipuheissa. Teksti on aina hauskasti kirjoitettu ja pohjimmiltaan positiivinen, vaikka aiheet ovat joskus olleet ikävämpiäkin. Ehkä itseäni on eniten yllättänyt kirjeenvaihdossa se, kuinka paljon Don tietää amerikkalaisesta sarjakuvasta. Hän pystyy keskustelemaan suvereenisti liki jokaisesta ennen 80-lukua julkaistusta nimikkeestä ja käsikirjoittajasta/piirtäjästä.

Olen nähnyt Rosaa pari kertaa paremmalla ajalla kuin vain nimmarijonossa. Ensimmäisen kerran tapasimme Helsingissä yhden Donin ystäväpariskunnan luona, jolloin yksi sunnuntai-iltapäivä vietettiin mestarin kanssa ihan pienessä porukassa. Kiertelimme ensin paikkoja ja sitten vietimme mukavan syömis-, tarinointi- ja piirustussession pariskunnan kotona. Don teki oman Mii-hahmon Wiille ja meno oli muutenkin rentoa.

Toisen kerran pitempi keskustelu mahdollistui Vesa Keskisen järjestämän kiertueen aikana. Kiertuebussi pysähtyi Raisiossa pariksi-kolmeksi tunniksi ja paikalliset yrittäjät olivat totaalisesti unohtaneet mainostaa tapahtumaa. Olin Ankkalinnan Pamauksen päätoimittajan Timo Ronkaisen kanssa sitten koko ajan siinä Donin tiskin ääressä juttelemassa. Ihmisiä ei käynyt koko aikana kuin kourallinen, joten se oli onnekasta meidän kannaltamme, mutta katastrofi Keskiselle. Ronkainen nauhoitti keskusteluitamme sanelimeen ja taisi ainakin osan jutusta julkaista taannoisessa Pamauksessa.
Bomber
Aikamoista :D

Lainaus:Kiertelimme ensin paikkoja ja sitten vietimme mukavan syömis-, tarinointi- ja piirustussession pariskunnan kotona.
Kuulostaa kyllä ihan unelmalta, mäki tahdon.
akkaridekkari
Sivusto on oikein hyvä, ja selvästikin erittäin ammattimaisesti tehty.
Mutta kateeksi kyllä käy sinua. "Rentoa meininkiä Donin kanssa..." :-[
Frodo
Hyvältä näytti sivu. Mukavasti katsottavaa ainakin etusivulla. Eivätkä nuo mainoksetkaan kovin paljoa häirinneet.
djlordi
Aika vähän aikaa tuo Ankkamestari-sivu oli toiminnassa, kun nyt sitä sivua ei enää ole. Muutenkin päivitykset jäi siellä vähälle. Joomlalla saa kyllä hyviä sivuja tehtyä, jos vain osaa.
Sivuja: 1