Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2
Kirjoittaja

Aihe: Barksin immuiset vai lurppakorva koirat?

(18 viestiä)
Tommiii
Ihansama periaatteessa, mutta eiköhän koirat silti sovi paremmin. Ei todellakaan kävisi päinsä, että Ankkalinnan kaduilla suunnistaisi vain ankkoja, ei missään nimessä. Kaikki olisivat suunnilleen saman pituisia & mun mielestä on vaan kiva, että Ankat ovat niitä pieniä hahmoja siellä koirien jaloissa. Vaikeaa selittää. :D
Akuhullu97
Minulle on melkein sama, millaisia hahmoja sivuhahmot ovat. Kuitenkin sanon, että koiria ne olla pitää, joskin ankkoja saisi olla enemmän.;) Barksin sivuhahmot vaihtelee aika paljon. Koirista, sikojen kautta aina ihmisiin.
Mirkku
Ihmiset sivuhenkilöinä ovat mielestäni ihan poissuljettuja, mutta niin kuin on useasti jo sanottu, esim. Taikatiimalasiin ne sopivat, se ei herätä turhaa huomiota.

Koirat ovat ne Ankkainnan "perusasukkaat", mutta ankkoja saisi olla vähän enemmänkin etenkin kertakäyttöhahmoina (esim. Mirkku Heymansin tarinassa Mainio mainosmaakari). Olisi mielestäni typerän näköistä, jos Ankkalinnan kadut olisivat täynnä ankkoja, varsinkin kun on tottunut koiriin.
Sivuja: 1 2