Keskustelujen arkisto

Tupu, Hupu & Lupu: Sudenpentujen joutsenlaulu
Alkuasetelmaltaan hyvin onnistunut ja hyvä tarina, joka kuitenkin meni ehkä vähän överiksi yhdeksännen sivun jälkeen. Olen akkaridekkarin kanssa täsmälleen samaa mieltä siinä, että vitsit eivät välttämättä ole aina hyväksi tarinalle ja niitä tulisi osata käyttää kohtuudella. Kuitenkin juuri nämä sivut jäivät parhaiten mieleeni, ei niinkään itse muu tarina. Mutta kai sekin on jo jotain omalla tavallaan... Loppuratkaisu oli ehkä hieman kömpelö, kun Aku sortui huijaamaan maanmittaria. Tietystihän se oli ihan hieno ajatus, mutta ei varsinaisesti poistanut sitä faktaa, että käsikirja erehtyi. Olisin kaipaillut tähän jotain vähän monimutkaisempaa ratkaisua. Kokonaisuutena tarina jäi melko erikoiseksi ja paremman arvosanan se olisi ehkä saanut muutamalla lisäsivulla; idea Sudenpentujen lopettamisesta olisi saattanut toimia myös jännittävänä jatkosarjana. Liiasta koomisuudesta tuli myös vähän miinusta. 7½

Pelle Peloton: Älyn räpäys
Tämänkin tarinan alkuasetelmaa voisi kehua jopa sen parhaaksi osuudeksi; siinä saatiin vastaus jopa Omassa nurkassa askarruttaneeseen asiaan, mitä mietintämyssylle on tapahtunut. Kuitenkin tarina muuttui pelkäksi pelleilyksi varsin pian ja juonesta tuli hyvin ennalta-arvattava. Aku (tai siis käsikirjoittaja) olisi voinut keksiä jotain vähän monimutkaisempaa. Loppu oli ihan hyvä, mutta tarinaa se ei kyllä pelastanut. Bernadón piirrokset olivat pitkälti sitä hänen normaalitasoaan, mutta viimeisillä sivulla ne näyttivät ihan yllättävänkin hyviltä. Kyllä hän piirtää osaisi, jos vain malttaisi tehdä sivuhenkilöistä ja taustoista realistisempia. Kokonaisuutena tarina ei oikein napannut. 7-

Roope-setä: Kovaa peliä Juntturilassa (2. osa)
Itse pidin myös tästä toisesta osasta. Oli hienoa, ettei ensimmäisen osan lopussa alkanut jännitys lauennut nyt heti tämän toisen osan alussa, vaan tilannetta jouduttiin selvittelemään, kunnes päädyttiin varsin nerokkaaseen loppuratkaisuun. Itse en olisi moista osannut aavistaakaan. Vaikka monia epäkohtiakin löytyi (esim. Akun kohtalo niiden paperipinojensa kanssa jäi epäselväksi), pidin muutamasta kohdasta ja perusideastakin jonkin verran. Käsikirjoittaja ei ollut mennyt siitä, mistä aita on matalin, vaan luonut ihan viihdyttävän tarinan. Myös onnistuneet piirrokset loivat käsikirjoitukseen omanlaisensa, jännän tunnelman. Joka tapauksessa vuoden paras jatkosarja, vaikka uskon - ja myös toivon - että joku tulee vielä ohittamaan tämän. Ei paha. 7½

Yhteenveto
Lehden kolmitarinaisesta rakenteesta on taas annettava kiitosta. Mielestäni on hienoa, että toimitus on alkanut käyttämään nyt useammin kyseistä systeemiä. Kuten olen jo sanonut, pidempään tarinaan ehtii syventyä aina paremmin, oli se sitten hyvä tai huono. Näin tarina jää myös mieleen, mikä ei tee yhtään pahaa esimerkiksi koko vuoden tasolle. Tämä numero oli odottelemisen arvoinen, vaikka parempaakin on esimerkiksi viime viikolla nähty. Silti tämä täytti paikkansa peruslehtenä vallan mainiosti. Minulla ei ole valittamista. 7+

Aku Ankka 21/2009

Aku Ankka: Syntipukki
Kari Korhosta pitkästä aikaa johtosarjan merkeissä Aku Ankan sivuilla. Tämä tarina alkaa mukavan arkisesti, aloitusruudusta huomasi heti, että Korhonen on asialla (katso vaikka tarina Tujun sinapin tapaus, AA 14/2005), mutta tarinan juoni on vähän turhan itseään toistava. Sinänsä ihan nokkela tarina, mutta ei tässä ole vaan mitään mahdollisuuksia kiitettävään. Koko kaava oli kuin rakennettu viimeiseen sivuun. Muutenkin vitsit olivat aika vähissä, niin kuin jo sanoinkin, tarinan keskivaihe oli aika itseään toistava. Hyvä, uudenlainen johtosarja kuitenkin. Karin piirrokset olivat hyviä, vaikka eivät Korhosen parhaimmasta päästä olleetkaan. 7,50

Roope-setä: Matkasaituri
Vähän ihmettelen tämän tarinan valintaa lehteen - miksi laittaa tälläinen klassikko, joka perustuu samaan kaavaan kuin erittäin moni nykyinenkin tarina? No, ei pidä olla turhan negatiivinen, parempi tämä oli kuin joku Karhukoplan seikkailu. Tarinassa oli alku ja oikeastaan se siitä, sekasortoa ja loppu(ratkaisu). Hiaman parempaa olisin kaksikolta Lockman - Barks odottanut, mutta ei näköjään sitten. Barksilta on nyt tullut ja kaksi vähän kehnompaa tarinaa (se kevätpiknik -juttu sekä osittain tämä), toivottavasti asetetaan vaihde parempaan suuntaan Barksin tarinavalintojen osalta. 6,75

Roope-setä: Hankala herääminen
Jos Korhonen on menossa vähän huonompaan suuntaan, Barkskin petti, niin Van Horn osasi tehdä juuri niin oudon ja odotetun tarinan kuin vaan pystyi - pettymys oli silti vähän tämäkin. Olen lueskellut tässä vuoden 2001 lehtiä, lukekaapa sieltä Van Hornin tarina Kovaksi keitetty ankka [9,00] tai vaikka Mikä on totuus? [8,50], niin on tämä tarina taas aivan toista maata kuin nuo. Aiemmin mainitussa Van Hornin tarinassa tunnelma oli loistava osa tarinaa, tästä se puuttui (jos painajaismaisen tarinan haluaa tehdä, niin melko hyvin esim. Rota on siinä onnistunut tarinassa Painajainen paratiisitiellä). Tämä oli esimerkiksi piirroksienkin osalta aivan kökkö. No joo, omaperäinen oli kyllä, mutta sille legendaariselle keskiverto-tasolle Van Hornkin on muutaman viime tarinan laadun takia näköjään menossa. 7,00

Tupu, Hupu ja Lupu: Lupun harharetket
Pitkitetyn oloinen ja toisaalta aika puuduttava ja rasittava tarina - varsinkin, kun arvasin loppuratkaisun heti kolmannesta sivusta lähtien. Ne loput kuusi sivuakin menivät oikeastaan juuri siihen tahtiin, kuin ajattelinkin. Jotain pientä erikoisuutta tässä tarinassa silti oli, en tiedä mitä, mutta arvosanaan se ei ainakaan vaikuta. Midthuntin tussausjälki oli jotenkin paksumpaa, se saattoi johtua siitä. No joo, joka tapauksessa, ei tämä kuitenkaan paljon keskiarvosanasta jäänyt. Turhautti vain se, kun loppuratkaisu oli niin itsestään selvä ja usein nähty. 6,75

Kokonaisuus
Pitkästä aikaa akkari, jossa on kunnon 2000-luvun eliittiä, eli Korhosta sekä Van Hornia. Rotaa kun olisi vielä saatu lehteen, niin aika kova olisi ollut - vaikka Korhosen ja Van Hornin tarinat pieniä pettymyksiä nyt olivatkin. Mutta, pitkästää aikaa myöskin akkari, josta sai jonkinmoisen arvostelunkin tehtyä, suurimmalti osin viime arvosteluni ovat olleet melkoisia tynkiä. Ja hei, vaikka akkarin keskiarvo onkin sellainen ehkä hieman kehno, niin ainakin tässä akkarissa oli vaihtelevaa tekijäkaartia. Esimerkiksi kyllä tämä ainakin omaperäisyydellään voittaa viime viikon akkarin, vaikka tämän lehden arvosana aika paljon viime viikkoista lehteä huonompi onkin. No, tästä ensi viikkoon, jos silloin tulisi vaikka Vainiomäkeä ja sitä Rotaa... 7,00

Lainaus käyttäjältä: MirkkuMiksi ihmeessä Vicaria ei ole tullut näin pitkään aikaan? Tuntuu siltä, kuin hänen viime johtosarjasta on kuukausia.
Ehkä Vicarinkin työtahti on hidastunut, vaikka julkaisemattomia tarinoitakin häneltä varmasti löytyy. Viimeisin Vicarin piirtämä johtosarja löytyy Aku Ankasta 10/2009, tarkemmin ottaen tarinasta Herra pormestari, eli pariin kuukauteen ei Vicaria olla johtosarjan merkeissä nähty (en sitten tiedä onko muissa tarinoissa ollut, muttei nimenomaan johtosarjoissa ainakaan). Toivoisin itsekin pitkästä aikaa Vicarin piirtämää johtosarjaa, kunhan käsikirjoittaja olisi hyvä. (Eikös Vainiomäeltä ole nyt joku tarina julkaisematta, joka on muissa maissa tässä lähiaikoina julkaistu, vai muistanko väärin?)

AA 21/2009

Aku Ankka: Syntipukki
Hienoa nähdä Korhostakin välillä lehden sivuilla. Tämänkertainen tarina oli erityisesti idealtaan todella hyvä ja ennen kaikkea tuore, sillä itse en ainakaan muista lukeneeni yhtään samantapaista tarinaa, mutta saatan toki erehtyäkin. Itse käsikirjoitus jäi kuitenkin ehkä vähän hiomattomaksi, sillä ainakin tarinan alkupuoli tuntui toistavan samaa kaavaa. Tietystihän se oli tarkoituskin, mutta jotain räväkämpiä yllätyksiä olisin kaipaillut myös mukaan. Myös loppuratkaisu oli aika tyypillinen, vaikkakin ihan hauska. Kokonaisuutena tarina kuitenkin täytti paikkansa perusjohtosarjana vallan mainiosti ja oli vahva aloitus lehdelle. Arvosanan suhteen olin kahden vaiheilla, antaisinko kahdeksikon vai sitten neljäsosan huonomman numeron. Päädyin sitten kuitenkin siihen jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä Korhosen parhaimmistoksi tätä ei voi kuitenkaan sanoa. Keskitason yläpuolella kuitenkin mennään, ihan hyvää työtä. 8-

Roope-setä: Matkasaituri
Ja taas Barksia lehdessä, vaikkei kokonaan oma tarina tällä kertaa kyseessä ollutkaan. Tämä oli ihan hauska hupailu, johon tuntui mahtuvan sivumäärä huomioon ottaen paljon tapahtumia kuitenkaan ilman, että se meni sekavaksi. Tällaisia kaikkien ns. tynkätarinoiden pitäisi olla, vaikka tämä olisikin saattanut toimia myös esimerkiksi 10-sivuisena paljon paremmin. Kelpo kamaa. 7½

Roope-setä: Hankala herääminen
Melko outo tarina, josta jäi tosiaan puuttumaan kokonaan sellainen painajaistunnelma. Toisaalta oli tietyllä tavalla hauskaa huomata, kuinka "pienet" asiat ovat Roopen kohdalla painajaisia. Se seikka ei kyllä naurattanut, koska en usko sen olleen tarkoituksenmukaista, mutta kuitenkin. Luulin lopetuksen olevan monimutkaisempi ja sen myötä parempi, sillä koko tarina olisi jäänyt ilman sitä melko merkityksettömäksi, mutta tavanomaiseksi se sitten loppujen lopuksi jäikin. Mutta yllättävä lopetus se silti tavallaan oli. ;D Kokonaisuudessaan keskiverto tarina ja parantamisen varaa olisi ollut reilustikin. Pienoinen pettymys. 7

Tupu, Hupu ja Lupu: Lupun harharetket
Yllätyksetön tarina, mutta toi etäisesti mieleen ne Tupun, Hupun ja Lupun "kouluelämästä" kertovat tarinat, joita julkaistiin toisinaan erityisesti tämän vuosikymmenen alkupuolella, kuten esimerkiksi numerossa 5/2001 (Paras mies voittakoon) tai numerossa 33/2003 (Seikkailuluokka). Ainakin ensimmäiseksi mainitussa on havaittavissa paljon samanlaista kilpailuhenkisyyttä, kuin tässäkin tarinassa. Kaikesta huolimatta tämän tarinan juonen tajusi heti parien ensimmäisten sivujen jälkeen ja itse loppuratkaisukin oli aika ontuva. Lupu vain treenaa pari päivää ja yhtäkkiä onkin todella hyvä pelaaja... voi kun se tosiaan olisikin niin helppoa! Muutenkin tarinan pointti jäi minun osaltani uupumaan täysin; olisiko se juuri ollut tämä "harjoitus tekee mestarin" vai sitten kenties jokin muu. Ei kovin hyvä tarina siis, mutta piristävällä tavalla erilainen. Pitkään aikaan ei nimittäin ole lehden sivuilla näkynyt juuri tällaisia ankanpoikien ja muiden lapsien välisiä kilpailutarinoita, kuten taisinkin jo mainita. 7

Yhteenveto
Tämän Akkarin tekijäkaarti oli tosiaankin piristävän monipuolinen. Van Horn oli erityisesti mukava yllätys, vaikka tarina nyt olikin mikä oli. On kuitenkin hienoa, että hän jaksaa tehdä yhä tarinoita monien vuosien jälkeenkin. Myös kansi oli hieno, vaikka onkin ehkä vähän turhaa mainostaa Korhosen johtosarjaa heti kannessa (toisaalta tämähän oli varsin yleinen tapa esimerkiksi joskus vuonna 2003, mm. numeroiden 8, 10, 27 ja 34 kannet oltiin omistettu kokonaan lehden johtosarjalle.) Mutta onhan se toisaalta ihan kiva, kun kotimaista ankantekijää arvostetaan näinkin paljon - ja syystäkin! ;) Kokonaisuudessaan aika normaali lehti, joka viihdytti kahden viimeisen tarinan pienoisesta kankeudesta huolimatta. 7+

Aku Ankka 21/09

Aku Ankka: Syntipukki
Korhonen on maailman parhaita Ankantekijöitä sekä piirroksien, että käsikirjoitusten osalta. Käsikirjoitus oli melko käyttämätön idea, jossa oli paljon hupailua. Piirrokset tuttua Korhosta.
Valitettavasti ideassa ei ole aivan riittävästi ainesta kunnoliseen kymmensivuiseen ja siksi tarina paikoin vähän toistaa itseään. Kuitenkin kelpo kertomus. 8½

Roope-setä: Matkasaituri
Barksilla on mieletön määrä lyhyitä, tämän tapaisia hauskoja hupisarjoja. Kertomuksen simppeliys ihastuttaa, yksinkertaisilla elementeillä ollaan saatu aikaan toimiva juoni. Piirrokset ovat "uudempaa" Barksia, joka ei ole 50-luvun tasoista, mutta kuitenkin oikein hyvää. 8-

Roope-setä: Hankala herääminen
Melko hullu ja hornmainen ilottelu.
Jotkut kohdat kuitenkin ovat liian hitaasti eteneviä ja tylsiä, myös loppu jää melko kuivaksi. Niistä joutuu valitettavasti rokottamaan todella paljon. 7

Tupu, Hupu ja Lupu: Lupun harharetket
Tylsä tarina, joka on rakennettu liikaa loppuratkaisun varaan. Lisäksi yhdeksän sivua moiseen jo ennen koettuun hömppään on aivan liikaa. Ainoana hyvänä puolena tarinassa ovat Arild Midthunin omaperäiset ja hiotut piirrokset, jotka ilahduttavat alusta loppuun. 7

Kokonaisuus:
Erittäin tuttuja tekijänimiä aivan Top-listani kärkipäästä - on Barksia, Korhosta ja Van Hornia. Heidän tarinansa eivät olleet nyt aivan sitä tasoa, jota heiltä olen tottunut näkemään, mutta eivät valinnat aivan metsäänkään menneet. Kantta koristaa Korhosen upea kuva ja sisäsivua Al Taliaferron ryöstöaiheinen strippi (taas!). Ei huono, ei huono. Mielestäni vähän kehnosta rakenteesta johtuen tulle pikkuruinen miinus kokonaisarvosanaan. 7+

Missä akkari, missä akkari, ai siinä se on, hienoa Korhosen tarina johtosarjana, kannesta voi päätellä (tein sen taas, tarkoitan alkutekstiä ja sulkuja).

21/09

Aku Ankka: Syntipukki
Mukavaa nähdä taas Korhosta. Piirrokset ovat niin hauskan omalaatuisia. Siis omalaatuisia hauskalla tavalla kuin sillä, että ne olisivat omalaatuisia ja huonoja kuten Bernadólla. Niitä vinkeitä piirroksia on hauska katsella. No, hypätään siis juonen kimppuun. Tarina oli melko mukavaa luettavaa, vaikka hieman yksitoikkoinen oli. Ja erilainen, mikä tarinassa oli suuri pointti. Tarinahan tuntui hieman pitkittelyltä, koska se perustui pelkkään loppuratkaisuun. Että sillä lailla, Aku on saanut taas siis uuden työn pitkään työlistaansa eli Ammattimainen syntipukki. 7½

Roope-setä: Matkasaituri
Mukava nähdä taas Barksia, vaikka olisikin vain mestarin kynänjälkeä, ei aivoitusta. Tämä tarina oli melko perusidealla tehty ja vielä lyhenneltynä. Roope haluaa säästää ja huomaakin, että se tuleekin kalliiksi ja päätyy perinteiseen kalliiseen ratkaisuun. Tarina olisi ollut parempi vaikka kymmensivuisena, jossa Roope hankkii eri autoja ja huomaa lopussa kuitenkin kalleimman eli tässä tapauksessa Snobillacin Mastodontin parhaimmaksi ratkaisuksi. Hauska nimi muuten tuo. Loppuratkaisu ei kyll huvittanut, ei sitten yhtään. No, onneksi oli taas kerran upeat piirrustukset. 7

Roope-setä: Hankala herääminen
Hassu juttu tämä, että jos tarinan ensimmäisen käsikirjoitussivun jälkeen olisi antanut italialaisen jatkaa, tämä italialainen olisi keksinyt hullun tarinan, jossa Karhukopla on keksinyt näkymättömyyslaserin, jolla hävittää Roopen rahat ja sitten salaa ryöstää ne. Mutta ei, Van horn keksii tarinan, jossa Roope seikkailee painajaisessa ja yrittää kaikin keinoin päästä pois sieltä. En vain oikein tajua näitä erikoisia aatteita joista jotkut saattavat pitää. Piirrokset ovat ihan kohtalaisia, vaikka itse en pidä suoraan sanoen tuosta kärpäsestä (vai mikä se on), joka lentää aloitus- ja lopetusruudussa sekä vähän muuallakin. No, William Van Horn ei ole ikinä ollut minun suosiossani. 7

Tupu, Hupu ja Lupu: Lupun harharetket
Tarinan idea oli suorastaan surkea, kun aloitin lukemisen, mutta tarinan ainoa hyvä puoli onkin se, että on mielestäni hauska nähdä pientä kinaa näissä kolmosissa. Itse en voinut käsittää miksi tämä lukion huippupelaaja, Hannu Mättölä, ei voinut auttaa Tupua ja Hupuakin koriksen peluussa. Ja loppuratkaisu oli aivan surkea. Ja tuo kohta missä Aku esiintyi oli aika häiritsevä. Antaisin kutosen ellei piirrustukset olisivat näin hyvät. Eivät nekään mitään huippupiirrustuksia ole, mutta hyviä kuitenkin. Idea sentään oli erikoinen. 6½

Kokonaisuus
Löytyi suomalaista kynänjälkeä, löytyi Barksia ja löytyi William Van Hornia. Akkarilta odottaisi todella paljon, mutta tällä kertaa siinä ei onnistuttu. Olisin toivonut Korhosen tarinalta paljon enemmän, koska yleensä ne piristävät päivää. Barksin piirtämältäkin tarinalta odotin hieman enemmän, vaikka huomasin toki, että käsikirjoitus ei ollut hänen. Toivoisin paljon enemmän ensi akkarilta ja sitä odotellessa katsokaamme keskiarvoa, joka on: 7

AA 22/2009

Roope-setä: Vain vaatimaton lantti
Pitkästä aikaa Roopejohtosarja. Toisaalta ehkä tämän tarinan luettua voi sanoa, että sinne Akujohtosarjoihin kannattaa sittenkin jäädä, sillä tämä tarina ei todellakaan ollut kummoinen. Perjaatteessa tässä on kolme erillistä pikkutarinaa, ja nämä kaikki ovat aika kehnoja - "välivaiheet" ovat samanlaisia kaikki ja juonenkäänteitä ei sen erityisemmin nähdäkään.
Ensimmäinen pikkutarina on sekä lyhyin, että selkeästi melko hiomaton, mutta mielenkiintoinen tuo osittain oli. Esimerkiksi tarinan alku olisi ollut hauska kuulla. Viidakko on aina kiehtonut minua, mieleeni on erityisesti jäänyt yksi melko varmasti vuonna 1999 julkaistu viidakkoseikkailu, jossa oli kunnon jännitystä. Tässä pienessä seikkailussa ei ollut oikein mitään suoraan sanottuna, vaikkakin ensilantin käyttötarkoitus oli ihan hyvä.
Toinen pieni kertomus onkin sitten tylsä ja jotenkin tuulesta temmattu - ensilantti auttaa taas, ja ensimmäisenä minulle näistä parista sivusta tuli mieleen Rosan tarina Aarre lasimaljassa. Tunnelma ei ollut jännittynyt ja pikkutarina ei osoittanut minkäänlaisia kinnostuksen aiheita. Ensilantin apu oli kyllä tarpeen ja kohta, jossa sitä tarvittiin oli aika kekseliäs.
Kolmas kertomus on puolestaan jo aika mielenkiintoisen oloinen, mutta vähän venähtänyt. Se, miten ensilantti tässä auttoi Roopea, oli selvästi niin keksitty, että. Gilbertiltä oli ns. loogiset ideat aivan loppuneet. Pientä pitkittelyn oloa oli myös tässä, niin kuin edellisessäkin pikkukertomuksessa havaittavissa.
Vaikka tarinakokonaisuus oli monipuolinen, se jätti aika kylmän maun suuhun. Aiheet eivät ollet kiinnostavia ja ne olivat tuiki tavallisia. Näitä erillisiä pikkutarinoita yhdessä tarinakokonaisuudessa on ollut paljon (esim. yhdessä taskaritarinassa ankanpojat viettivät kesälomansa eri serkkujen luona ja sattui ja tapahtui jokaisella vähän erilaista) ja tämä on ehdottomasti yksi kehnoimmista sellaisista tarinoista. Ensilantin käyttötarkoitukset olisi voinut esittää hauskemmin ja sujuvammin. Jotenkin irrallinen ja vähän väkinäinen johtosarja. 6,75

Pepi: Linnun teillä
Jo yksinkertaisuudessaan Pepi -tarinat eivät vain voi olla erityisen hyviä. Hahmoa vastaan minulla ei mitään ole, mutta tarinat ovat aika yksitoikkoisia, lapsellisia ja tylsiä, tämä oli hieman erilaisempi Pepi -tarina, mutta silti yhtä kehno kuin kaikki muutkin. Kaiken kukkuraksi tarina oli myös aika sekava, mieluummin julkaistaisiin niitä Hubbardin vanhoja Pepi -kertomuksia, kuin täilläistä nykyaikaista Pepiä Janssenilta ja Danielilta. 5,00

Roope-setä: Suoraa suoneen
Ihan hauska parisivuinen. Sisältöä oli mukavasti ja tämä tuntui jo ihan mukiin menevältä pikkutarinalta. Paljon enempää ei ole sanottavaa, vitsisarja, joka on kekseliäs, muttei niin hauska, että ihan naurattamaan alkaisi. Suomentaja oli osunut aika hyvin sanoituksissaan ja Bas Heymansin piirrokset olivat ihan kelvollista katseltavaa. Viihdyttävä vitsisarja. 7,25

Roope-setä: Mykkäkoulu
Heymanseja peräkkäin. Odotin jo viime tarinan käsikirjoituksen olevan Jonkerin käsialaa, mutta tässähän sitä vasta sitten oli. Hieman Barksmainen tarina, esimerkiksi 10-sivuisena olisi ollut loistava. Jos oltaisiin keksitty Roopelle vain lisää erilaisia yrityksiä päästä neuvomaan Akua, olisi tästä saatu varsin hauska. Nytkin tämä on ihan hyvä, vaikka tosiaan parantamisen varaakin olisi ollut. Alan yhä enemmän lämmetä näillä hollantilaissarjoille. 7,25

Pelle Peloton: Hyvän maun puolesta
Idea on tuore, mutta vähän alakuloinen. Pelle keksii ja Pelle sählää -tyyppinen tarina parhaimmillaan. Oli keksintö mikä tahansa, niin kaavamaisuuteen pitäisi saada jotain uutta. Perjaatteessa idea sanomalehtiä syövistä ankkalinnalaisista kuulostaa ihan hauskalta, mutta loppujen lopuksi ei se olekaan niin kummoinen. Varsinkin kun loppu on jätetty vähän auki, ei ole jaksettu tehdä kunnollista loppuratkaisua, vaan tälläinen niin tavallinen, Pelle viimeisessä ruudussa takaa-ajattevana tai piileskelemässä (tässä tapauksessa jälkimmäinen). Tarina liikkuu aika lailla 6,75-7,00 välillä, mutta päätän nyt nostaa ylöspäin. 7,00

Kokonaisuus
Harvoin Heymansit tai edes hollantilaistarinat ovat lehden parhaita, mutta tälläkertaa kävi niin. Keskiarvo taitaa olla vuoden huonoimpia, mutta ilman Pepi -tarinaa, lehti olisi ollut ihan kelvollinen (vaikkakin johtosarja oli vuoden kehnoimpia). Erilaisuutta ainakin oli, johtosarjassa pitkästä aikaa Roope. Kuitenkin se kolmijako puuttui ja se näkyy selkeästi keskiarvossa. Johtosarja - välisarja - jatko- tai loppusarja. Akkari täynnä pieniä tarinoita ei voi olla kovin kaksinen, sillä yleensä lyhyet tarinan ovat maksimissaan vähän yli seiskan arvoisia, kun taas helposti ne voivat olla vaikka vitosia. Toivottavasti ryhdistäydytään, viime viikon lehti oli tähän verrattuna loistava. 6,65

...ja sitten odottamaan muiden mielipiteitä...

Roope-setä: Vain vaatimaton lantti
Täytyy kyllä sanoa, että tämä oli yksi vuoden erikoisimpia sarjoja. Ensinnäkin rakenne oli sangen poikkeuksellinen ja siitä tuli lähinnä mieleen taskarien esinäytökset. Kuitenkin se vaikutti ihan piristävältä monesti samaa kaavaa noudattavien johtosarjojen ohella, vaikka tyhmäksi ja yllätyksettömäksi se tarinan muuttikin. Olisi ollut paljon järkevämpää, jos Roope olisi alkanut kertoa vain yhtä tarinaa ja siihen oltaisiin sitten syvennytty rauhassa. Näiden pikkutarinoiden perusideat kun olisivat olleet kaiken lisäksi ihan kehityskelpoisiakin ja niistä olisi saanut kolme pitkää seikkailutarinaa leikiten. Kuten jo siis sanoinkin, tämä oli piristävän poikkeuksellinen, mutta pohjimmiltaan aika kömpelö tarina, jossa ei tuntunut olevan mitään kunnollista ideaa. Jäi tuntumaan, että tämä oltiin tosiaan tehty vain pakon alla pelkän rahan toivossa. Sellainen ei ole kovin järkevää lukijoiden kannalta. 7-

Pepi: Linnun teillä
Melko mitäänsanomaton tarina, jossa ei tuntunut tapahtuvan oikein mitään erikoista. Itseasiassa tuntuu, että nämä Pepi-tarinat on suunniteltu lähinnä juuri perheen pienimmille, sillä yleensä näissä on joku opettavainen juoni ja sitten juuri nämä puhuvat linnut ja koirat (ehkä vähän ristiriitainen lause, sillä esiintyyhän tokihan useimmissa Disneyn sarjakuvissa on puhuvia eläimiä, mutta joo, ymmärtänette mitä tarkoitan. ;)) On siis oikeastaan hienoa, että joku jaksaa tällaisiakin tarinoita tehdä, vaikka omalla kohdallani tämä ei minkäänlaisia (positiivisia) tunteita herättänytkään. Arvosanani onkin siis varsin alhainen, vaikka jotkut voivatkin ihan hyvin tällaisia tarinoita arvostaa enemmän. Tällaisiin juttuihin suhtautuminen voikin hyvin olla juuri siinä ratkaisevassa asemassa. (Heh, piti keksiä tällaista syvällistä "offtopicia", koska muuten itse tarinasta ei ollut mitään sen kummempaa sanottavaa. Olen pahoillani. ;D) 6

Roope-setä: Suoraan suoneen
Aika tavallinen parisivuinen ja pitkitetty vitsisarja. Ihan viihdyttävä, muttei nyt niin erikoinen. Täytti paikkansa lyhyenä tarinana ihan hyvin, mutta mielelläni olisin tämänkin lyhyen ytimekkäämpänä yksisivuisena lukenut. Hollantilaiset ankantekijät taitavat yleensäkin parhaiten nämä lyhyet hupailut. 7

Roope-setä: Mykkäkoulu
Voin olla väärässäkin, mutta tällaisia 90-luvun hollantilaisia "ylijäämätarinoita" ollaan mielestäni alettu aika selvästi julkaisemaan ainakin Pohjoismaissa nyt tänä vuonna oikein tavallista tiheämmin. Rupeaako uudet hyvät tarinat loppumaan vai mikä sitten on syynä? No joka tapauksessa tämä oli aika normaali tarina, sillä tällainen Aku tuuraa Roopea -asetelma oli jo entuudestaan melko tuttu, eikä juonikaan tarjonnut oikein mitään uutta. Kuitenkin piirrokset ja niiden luoma, etenkin Heymansin veljeksille ominainen hauska tunnelma loivat käsikirjoitukseen vähän uutta henkeä. Tarina olisi tosiaan voinut olla pidempi ja 10-sivuisena tämä olisi saattanut olla jopa todella hyvä. Nyt jäi pienoinen täytesarjan maku suuhun. 7

Pelle Peloton: Hyvän maun puolesta
Ensivaikutelma tästä tarinasta oli, että kyseessä olisi perinteinen ja älytön Pelle-sähläys, mutta lopulta tämä osoittautuikin sitten koko lehden parhaaksi tarinaksi. Idea oli tosiaan tuore ja tuo käänne, jossa ankkalinnalaiset alkoivat syömään sanomalehtiä ja ruohoa, tuli ainakin itselleni täysin puun takaa. Loppu jäi vähän köykäiseksi, tosin useimmille tarinoille tuollainen pakoratkaisu on ehkä se paras ja loogisinkin vaihtoehto. Tässä asiat olisi kuitenkin olleet aika helposti selvitettävissä. Mutta muuten ihan hyvä tarina. 7½

Yhteenveto
Tämä numero ei oikein vakuuttanut. Oikeastaan ensimmäistä kertaa koko vuonna johtosarja ei sytyttänyt juurikaan ja vanhojen hollantilaistarinoiden käyttö on puolestaan tullut jo vähän liiankin tutuksi käytännöksi kuluneen vuoden aikana. Hyviähän hollantilaistarinat toki ovat, mutta vanhat sarjat eivät oikein jaksa kiinnostaa. Ne sopisivat kaiketi paremmin Ekstraan. Lisäksi lyhyet tarinat tosiaan ovat yleensäkin kehnoja, sillä niihin ei ehdi syventyä kunnolla, kuten olenkin jo taannoin maininnut. Oma nurkka sen sijaan osoittautui todelliseksi lehden helmeksi. Se oli todella mielenkiintoinen ja paljon kattavampi kuin esimerkiksi numerossa 4, jossa kysymykset olivat jopa naurettavankin helppoja ja yksinkertaisia. Kysymysten poimiminen keskustelupalstoilta ei vaikuttanutkaan ainakaan tämän numeron perusteella yhtään hullummalta käytännöltä. Itseasiassa odotan jo innolla seuraavaa Omaa nurkkaa. ;)

Täällä muuten ollaan useampaankin otteeseen mainittu viime vuoden olleen melko kehno. Itse kuitenkin pidin erityisesti sen kevätpuoliskosta ja esimerkiksi viime vuoden samaista 22-numeroa pidän tätä numeroa parempana. Mukana oli mm. Rotan johtosarja ja jatkosarjan alkuosa. Myös muutamaa muuta tämän kevään numeroa olen pitänyt viime vuotista kehnompana. No, makunsa kullakin ja täytyy kyllä minunkin todeta, että sitten syyspuoliskolla taso muuttui paljonkin kehnommaksi. Toivottavasti tästä tulevasta syksystä ei tule ihan samanlaista... 7-