Keskustelujen arkisto

Tämä ketju on luotu Uusin Aku Ankka -lehti -aiheen vastapainoksi. Tarkoitus olisi siis kerran viikossa paneutua yhteen 2000-luvun vanhaan numeroon, josta sitten kaikki halukkaat voisivat kertoa omia mielipiteitään, mahdollisia muistojaan, yms. Perinteiset arvostelutkin kelpaisivat, mutta itse toivoisin myös vapaampaa keskustelua. Esiteltävä numero olisi tarkoitus arpoa ensisijaisesti vuosien 2000 ja 2009 väliltä, mutta jos itselläsi on jotain toiveita, voit esittää niitä minulle yksityisviestin välityksellä (myös toivotut Akkarit saisivat mielellään olla tältä vuosituhannelta). Uusi numero esitellään lauantaisin tai viimeistään silloin, kun ainakin kolme eri henkilöä on kertonut mielipiteensä edellisestä lehdestä. Idea on melko yksinkertainen, joten mitäpä siihen lisäämään.

Tämänkertainen numero on puhtaasti arvottu ja se onkin sopivasti ilmestynyt juuri viime vuosikymmenen puolivälissä, vuonna 2005. Aikaa seuraavan läpyskän esittelyyn on poikkeuksellisesti ainakin 22.5. asti. Siinä ajassa nähdään, lähteekö topic käyntiin vai ei. Kaikki mukaan vaan! :)

AA 46/2005
http://i39.tinypic.com/x3cyvp.gif
Lehden tarinat:
Roope-setä: Oma kolo kullan kallis (Kari Korhonen)
Tupu Hupu ja Lupu: Sillä sipuli (Rodrigues)
Mikki Hiiri: Astalon salissa (Don Markstein & Ferioli)

Lisäksi mukana oli kaksi Japani-aiheista artikkelia, ilmoitus Ankka-chatista, sekä yksisivuinen (Kirsten de Graaf & Mau Heymans). 36 sivua.

Kiitokset muuten kaikille, jotka olivat eilen mukana kehittelemässä tätä aihetta. Yksin en olisi saanut 99,99 prosentin todennäköisyydellä mitään aikaiseksi. ;D

Itsekin pidän numerosta. Vuosikerta 2005 ei kuulu suosikkeihini, mutta kyllä sieltä helmiäkin löytyy. Tässä yksi niistä. Johtosarja oli taattua Korhosta ja siihen oli onnistuttu luomaan kaikin puolin hyvä tunnelma. Muutenkin idea Roopen rahasäiliössä kiemurtelevista käytävistä oli mielenkiintoinen ja periaatteessa siitä olisi voinut saada enemmänkin irti. Siitä huolimatta tarina oli hyvä ja se on jäänyt hyvin mieleen heti ensimmäisen lukukerran jälkeen. Arvosana 8.

Myös välisarja oli hyvä ja siinä Rodrigues teki vaikutuksen myös käsikirjoittajan taidoillaan. Idea oli onnistunut ja sen ympärille oli tehty sujuvan viihdyttävä välisarja. Pakko sillekin on kahdeksikko antaa.

Kuitenkin lehden paras tarina oli mielestäni erinomaisesti toteutettu jatkosarja. Juoni oli sopivan monimutkainen, mutta kieltämättä ensimmäisellä lukukerralla hieman sekava. Isoimmat plussat tulivatkin nimenomaan toteutuksesta, joka oli tehty vanhoille Mikki-jännäreille uskollisena. Universumisekoitus oli myös hyvä oivallus ja se korosti klassista vaikutelmaa. Samanlaisia tarinoita saisi tehdä useamminkin, mutta tosiaan mielellään pidempinä. Arvosana 8+. Kokonaisuutena ei siis yhtään hullumpi lehti, lieneekö jopa vuoden 2005 paras ns. perusnumero. Keskiarvosana pyöristettynä 8.

Piti ihan kaivaa 2005 vuoden kansio esiin ja lukaista kyseinen lehti, kun ei hirveästi ollut mielikuvia lehdestä.

Edellä olevien viestien perusteella lehti on hyvä, mutta itseäni se ei oikein vakuuttanut. Ainoastaan Korhosen sarja on mukiinmenevä, aivan kuin hänen muutkin tarinansa. Käsikirjoitus on jälleen erinomainen, jolloin juoni ei ole epäselvä eikä hyppelehdi. Piirroksetkin ovat taattua Korhosta ja niissä pidänkin eniten Korhosen omalaatuisista sivuhahmoista, joita tässä tarinassa oli mm. Taisto ja hänen naapurit. Hassuinta, mutta samalla hauska yksityiskohta on Karhukoplan muutaman ruudun esiintyminen ja etenkin minkälaisissa mittasuhteissa on Korhosen näkemys Koplasta. Kuten Souffleurkin sanoi tästä olisi saanut enemmänkin irti idean perusteella, ehkä hiukan pituutta lisää, mutta ihan passeli näinkin.

Rodriquesin tekemä välisarja ei oikein iskenyt. Sarjan asetelma on tuttu Tupu, Hupu, Lupu vs. Aku, missä kiristetään ja yritetään tehdä sovintoa molemmilta tahoilta, tätä on nähty aika usein. Rodriquesin piirrokset eivät ole yleensä mieleeni eikä tämäkään tee poikkeusta. Nokka on kaikkein pahin, sen muoto ja asennot eivät jostain syystä sovi silmilleni.

Lehden jatkosarja ei myöskään oikein hämmästyttänyt, vaikka kyseessä on Feriolin Aku&Mikki -sarja, joista yleensä pidän. Suurin miinus menee kyllä sarjan epäselvyydelle, koska oli vaikea päätellä lukiessa, onko tämä tapahtuma lavastusta vai kuuluuko se Mikin porukalle annettuun feikkiarvoitukseen. Ja taisi olla Feriolin alkuaikojen tekemiä sarjoja, ainakin piirrosten osalta, koska esimerkiksi Akun nokka näyttää kohtuulisen pitkältä, vähän verrattavissa olikosenyt Floyd Gottfredsonin Akuun.

Parhaiten lehdestä oli näemmä jäänyt mieleen tuo Korhosen sarja: Roopen rahasäiliön tunnelit, Taisto, makkarat sekä poliisit hodareiden kimpussa. Jotenkin myös tuntui, että lehti olisi ilmestynyt vasta vain pari vuotta sitten kuin 2005, kun muistelisin lukeneeni tuon vähän aikaa sitten. Aika näköjään kuluu nopeasti. :) Ja taisi tulla tästä arviosta liian vakava, vaikka yritin tehdä tästä vähän vapaamman.

Lainaus käyttäjältä: PeetukkaFeriolin tarinan tarinakoodi on D 2003-327, elikkä ei sen nyt ihan Feriolin alkuaikojen töitä ole.
Niin, itsekin olen aina mieltänyt, että vanhanaikaisen Akun piirtäminen olisi ollut Feriolilta aivan tietoinen ratkaisu. Kun katsoo muitakin hahmoja, etenkin sivuhenkilöitä, voi huomata, etteivät nekään kovin nykyaikaisilta välttämättä näytä (varmaan Floyd Gottfredson tai vastaava ollut esikuvana?).

Juuri tuota vanhanaikaista tunnelmaa pidän yhtenä koko tarinan parhaista puolista. :)

Kuten varmasti moni jo tietääkin, Mikki-tarinahan on jatkoa Gottfredsonin ikiklassikolle Seitsemän kummitusta joka on Suomeksi julkaistu ilmeisesti viimeksi tässä Mikki Hiiren juhlakirjassa parin vuoden takaisesti.

Muistaakseni tätä numeroa edeltäneessä Akkarissa julkaistussa artikkelissa kerrottiin sarjan tekemisestä ja siinä valoitettiin, että jutusta haluttiin nimen omaan Gottfredsonmainen. Siitähän syystä Hessu ja Akukin on piirretty sivuhahmojen tapaan wanhaan malliin. Ihmettelen vain, miksi sitten Mikki on piirretty nykyisimmillään? Tuohan tosin polvihousujen käyttö tietynlaista Gottfredsonmaisuutta, mutta se on jo tätä nykyä niin arkipäivää, että moni nuorempi lukija tuskin tajusikaan, että tarinassa ja varsikin sen ulkoasussa ollaan haettu 1930-luvun tyyliä, myös päähenkilön kohdalla.

Joka tapauksessa, itsekin tykkäsin tarinasta ja se on jäänyt hyvin mieleen jo ensimmäisellä lukukerralla(olen lukenut jatkosarjan kahdesti). Barksmaisia tarinoita on kokeiltu tehdä vaikka kuinka paljon mestarin kuoleman jälkeen, mutta Gottfredsonia ovat jäljitelleet lähinnä Italialaiset. Taskassa taidetaan muutenkin suosia enemmän Barksia ja ankkoja.

Olisi mukava nähdä vastaavia "kokeiluja" tulevaisuudessakin.

Lehdessä on myös toinen asia jota olen jäänyt kaipaamaan. Nimittäin Kari Korhosen italialaisvaikutteista piirrostyyliä. Miksi se vaihtui yht´äkkiä enemmän Brancamaiseen? Okei, tiedän varmaan syyn tai ainakin osaan arvata, mutta pidin Korhosta parhaimmillaan tässä lehdessä julkaistun sarjan tyylisenä kuvittajana. Ilmeisesti "kehityksestä" ei taida kuitenkaan olla kyse, koska Nalle-Puh-lehden kansikuvat ovat vieläkin tällä 2000-luvun puolivälin piirrosjäljellä tehtyjä.
Piirrosten lisäksi myös tarina on jäänyt hyvin mieleen. Mielestäni yksi parhaimpia Korhosen kirjoittamia ja kuvittamia tarinoita ja johtotarinoita yleensäkin.

Tämä Akkari onkin aika hiiri- ja jalkapallopainoitteinen numero. Lisäksi tästä minulla on paljon hienoja muistoja.

Kun ottaa huomioon kyseisen Akkarin julkaisupäivän, huomaa, että tuolloin onkin koulu ollut jo ohi ja kesäloma alkanut. Tuolloin olin 9-vuotias ja muistan hyvin, että olin lomalla mummolassa, kuten joka kesäloma. Äiti oli tulossa myös käymään mummolassa ja tuomaan minulle tuota Akkaria, jota odotin innolla. Parhaiten on jäänyt mieleen tuo Ylävirran yrityksen ensiesiintyminen, mistä kertoo se, että luin tuon Akkarin todella monta kertaa loman aikana. Vaikka en futiksesta yhtä paljon pidä kuin esimerkiksi jääkiekosta, niin oli se silti jännää aina seurata, kuinka käy Ylävirran yritykselle muita joukkueita vastaan ja kuinka hyvin Mortti ja Vertti pelaavat. Nykyään ei olekaan ilmestynyt näitä tarinoita, joten tietääkö muuten joku, että onko tulevaisuudessa tulossa lisää Ylävirran yritys -tarinoita? MIelellään niitä lukisi lisää.

Välisarjan ja yksisivuisten osalta lehti on aika tyypillinen. Välisarja on tyypillinen, lyhyt hollantilaissarja. Jotain on ongelmana ja Aku yrittää sitä ratkaista ja lopulta käy hassusti. Frank Jonker saa usein ujutettua jonkun vitsin loppuun tai viimeiseen ruutuun. Yksisivuiset ovat myös tavalliseen tapaan humoristisia. Etenkin Gonzalesin vitsit herättävät useinkin hilpeyttä.

Lehden päättävästä Mikki-sarjasta olisi kyllä juonen osalta saanut tehtyä pidemmänkin, jopa jatkosarjan aineksia oli ilmassa. Hienoa sarjassa on se, että samassa sarjassa oli mukana Polle ja Lasse, harvemmin olen tällaista nähnyt. Piirtäjänä Ferioli on mainio, sopii nykyajan Mikki-sarjoihin kyllä parhaiten ja etenkin dekkarityyppisiin sarjoihin.

Kokonaisuudessaan tämä lehti on kyllä roimasti parempi kuin se edellinen tämän topicin Akkari, pääosin Ylävirran yritys -sarja vaikutti siihen. Ja vielä ihan mielenkiinnolla kysyn Souffleurilta, että kuinka arvot nämä lehdet?

Tähän keskusteluun olisi aikomus (ainakin näin alkutuntuman mukaan) osallistua aktiivisemminkin, kunhan saan kotitalosta haettua 2000-03-vuosikerrat asuntooni. Nykyisellään käden ulottuvilla ovat siis vuosikerrat vuodesta 2004 tähän päivään.

46/2005

Korhosen johtosarja toi itselleni osittain mieleen Barksin Kirkontornin huilunsoittaja-tarinan. Molemmissahan Roopen kilpailija saa pakkomielteen Roopen rahoista, ja erityisesti loppukuvan olettaisin olevan suora viittaus Kirkontornin huilunsoittajan kolikkotornirakentamiseen.
Itse tarinasta tykkäsin myös itse. Korhosen piirrostyyli on tässä 2000-luvun alkupuolen tarinassa rennon irtonaista, eikä turhan pikkutarkkaan realismiin pyritä. Hieman yli 10-sivuisena tarinaan on saatu sijoitettua sekä toimintaa/rikostarinaa että hauskoja tilanteita. Taisto on loppujen lopuksi hieman erilainen hahmo Ankkalinnassa: ei paha hahmo tai vihollinen, mutta käytös osittain aiheuttaa hankalia tilanteita muille henkilöille. Loppukäänne tarinan päättyessä Taiston kannalta hyvin on joka tapauksessa perusteltu.

Rodriquesin tarina oli lopulta varsin perinteinen Aku vastaan pojat-tarina. Hilpeät yksityiskohdat, kuten Akun sipulieväät ja popcorntaulu, elävöittävät tarinaa kuitenkin kauttaaltaan, mutta mitään huiman erikoista tarina ei juurikaan tarjoa. Tosin ihan sujuva tarina kyseessä on, ja paljon huonompiakin saman lähtökohdan tarinoita on tullut luettua.

Astalon salissa paljastui tarinan lopussa Mikin pääosittamaksi rikostarinaksi, jossa ei loppujen lopuksi rikosta tapahtunutkaan. Erikoisen rakenteensa takia mielenkiintoinen tulos, vaikka itse tykkäänkin enemmän noista perinteisemmistä Mikin dekkaritarinoista. Myöskin laajan henkilögalleriansa ja erikoisten tapahtumien takia hieman hankalammin seurattava tarina. Tarina toimi aikoinaan kohtuuhyvin ilman tuota Seitsemän kummitusta-tietämystäkin (tosin nyt alkuperäistarinan luettua tätäkin ymmärtänen paremmin). Myöskin nuo viittaukset 1930-luvun piirrostyyliin Hessun silmäluomissa ja Akun pitkässä nokassa ja kaulassa pistävät positiivisella tavalla silmään.

Lopun vitsitarina oli taattua Heymansin veljesten (en osaa erityisemmin eritellä kummankaan veljeksen vahvuuksia, vaan tasalaatuisena he minulle esittäytyvät) tyyliä ja kerronnantajua. Jälleen kerran lopussa jysähtää kunnolla, ja koko tarina kutoutuu yhteen ja tiivistyy viimeisessä ruudussa.

23/2000

Ylävirran Yritys-sarjan ansiosta muistan pitäneni tästä numerosta hyvinkin paljon ilmestyttyään. Sympaattinen tarina, ja erityisesti tykkäsin noista sadekohtauksista mm. huoltoasemalla. Niistä välittyi jotenkin harmaan arjen ja eteenpäin pyrkimisen meininki realistisella tavalla. Samalla tarina antaa monipuolisen kuvan huippu-urheilun eteen tehtävästä työstä, joka ei aina ole niin ruusuista kuin mitä esim. MM- ja EM-jalkapallo-ottelut tv-ruudulla välittävät.

Yksisivuisiksi näyttää tähän numeroon päätyneen kaksi autoiluaiheista tarinaa, joista itse tykkäsin enemmän Akun kohdalla tapahtuvasta sattumuksesta. Hyvin kirjoitettu ja oivallettu tarina, jossa Aku saa lopussa nokilleen. Oli tuo Gonzalesin Hessu-tarinakin ihan hupaisa (varsinkin sen puolesta, että Hessu olisi itse voinut välttää onnettomuuden olematta kikkailemalla auton koolla). Mutta hurjempiakin tykityksiä Gonzales on muutamaan ruutuun saanut mahdutettua.
EDIT: Kuten hyvin havaitaan lehden päättävästä Kumma kalansaalis-tarinasta.

Linnunaivo-sarja on, kuten mainittu, melko tyypillinen "Akulle sattuu hullunkurinen tapahtuma"-tarina, mutta itse ainakin tykkäsin.

Lehden toinen jalkapallotarina on muutamaa astetta synkempi kuin Ylävirran Yritys-tarina. Ehkä itse tykkään jälkimmäisestä enempi. Feriolin piirrosjälki saa aikaan sekä leppoisia hahmoja että mielipuolisen näköisiä psykopaatteja. Ja mitäpä tätä suotta pidentämään, kun tiiviiksi juoni kerran on saatu puristettua? Lopetus olisi kyllä voinut olla vähän tummasävyisempi sarjan yleisilmeeseen verrattuna.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

13/2001

2001 on vuosikertana oma suosikkini Aku Ankan historiasta. Lehden 50-vuotisjuhliin liittyvän toimituksellisen materiaalin ohella vietettiin mm. Don Rosan viisikymppisiä sekä Barksin 100-vuotissyntymäjuhlaa tämän numeron tiimoilta. Ja kyllähän tämä kuuluu kyseisen vuoden kärkinumeroihin. Hieman harvinaisempia Barks-tarinoita luvassa uran eri vaiheilta, ja artikkeli ja kuvasivut täydentävät loistavasti lehteä.

Löydetty viitonen-sarjassa Barks kärjistää jälleen ihmisen perimmäisen luonteenpiirteen melko kitkeräksikin tarinaksi vaivaisen viisimarkkaisen ympärille. Onhan tarina myös toki hauskakin erityisesti tappelukohtauksissa. Tarinassa esiintyy häikäilemättömyyttä, rikollisuutta mutta myös inhimillisyyttä lopussa, tosin Akukaan ei selviä kyynistymättä tarinan loppuun tultaessa.

Murhetta munista-tarinassa Barksin mielikuvitus pääsee valloilleen, vaikka sarja ei niitä kaikkein revittelevimpiä olekaan. Karhukoplan yritykset Roopen matkan pilaamiseen torppautuvat aina sitä kovemmalla yllätyksellä, ja erityisesti koplalaisten loppukommentit ovat hersyviä. Lehden paras tarina, ja lukeutuu Barksin ei-niin-tunnettuihin klassikoihin.

Aku Ankka ja pojat-tarina ansaitsee historiallisuutensa/harvinaisuutensa takia paikkansa myös Akkarin sivuilla, vaikka sarja itsenäisenä tarinana kalpeneekin alkuperäisen rinnalla, ja myös loppu tuntuu hieman vesitetyltä ja löysältä.

Oikukas onnenkalu on Barksin ensimmäisiä Ankka-tarinoita, ja jo tässä on havaittavissa ne samat elementit, jotka Barks myöhemmissä klassikoissaan jalosti pidemmälle. Sivujen ruutujako on muuten melko säännöllinen, joten sekin saattaa aiheuttaa hieman monotonisuutta läpi tarinan. Gorillaan Barks on saanut tässä tarinassa enemmän eloa kuin ankkahahmoihin, ja muutenkin hieman pelkistetympää kuvitusta Barks alku-urallaan suosi.

Kinosten kautta kinoon on käsittääkseni Barksin ainoa kaksisivuinen. Periaatteessa laveammalla pensselillä maalattu yksisivuinen, mutta valittaa ei silti sovi, koska tarina on ihan kelvollista hupia.

Yksisivuiset:
Barksin tarinankertojataidot olivat huipussaan myös tiiviimmässä ilmaisumuodossa. Kiertotie-tarinan onnistuneisuus on oikeastaan aina suomentajasta kiinni, sillä kuvasarja antaa mahdollisuuden mitä monimuotoisempiin variaatioihin. Tämä Kari Peitsamon suomennos on varsin onnistunut erityisesti lopputoteaman ansiosta.
Löytäjä saa pitää huvittaa mutta samalla myös hämmentää: miten Roope luulee saavansa kolikon irti irroitetusta betonikappaleesta, ja eikö Roope aiheuttanut pahemman sotkun avoimella betonipläntillä kadussa?