Keskustelujen arkisto

Jos vastaavanlainen keskusteluketju on etsinnöistäni huolimatta jo olemassa, niin sitten lukkoa tälle ja ohjaus kyseiseen ketjuun.

Ideanani oli kirjoittaa pienimuotoisia tai hieman kattavampiakin pohdintoja sellaisista tarinoista, joista jotain merkityksellistä sanottavaa itse kullakin on. Sekä Aku Ankka-lehdessä, Taskukirjoissa/Roope-sedissä sekä muissa julkaisuissa ilmestyneet tarinat kelpuutetaan, kunhan on kerrottu kunkin tarinan sisältävä tuote. Myös kommenttia muiden mielipiteistä voi esittää.

Ja idea tälle ketjulle syntyi Maailman hauskin kuvasarjalehti-kirjassa olleesta Tarmo Koiviston Aku postinkantajana-tarinan analyysistä.

- - -

Itse aloitan parilla suosikkitarinalla ja yhdellä huonolla tarinalla, joka tosin kuuluu kylläkin "niin huono, että hyvä"-kategoriaan:

Aku Ankka - Kääpiöautokilpailu AA 20/2005
Disney-sarjakuvan 75-vuotista taivalta kyseisessä numerossa juhlistava tarina kohosi ensilukemisen myötä omaksi suosikiksi Barksin 10-sivuisista. Tarinan myötä Akun arvo autokilpailukuljettajana alenee koko keston ajan, ja lopussa on edessä muistakin Ankka-tarinoista tuttu pako kaukomaille häpeästä. Barks ujutti tarinan käänteisiin hauskoja yksityiskohtia, jotka saivat ensilukemalla nauramaan ääneen, ja yhä tarina on hilpeä. Muutamien yksityiskohtien kautta tarina muistuttaa muita Barksin tarinoita, mutta mitenkään kuluneilta ideat eivät tarinassa tunnu. Vaikka Akun unelmat murskautuvatkin tarinan mittaan, ei paljon hauskempaa Barks-tarinaa ole tullut vastaan, ja tässä tarinassa voi hyvin mielin nauraa Akun uskomattomalle epäonnelle. Barksin piirrosjälki on toimintakohtauksissa vauhdikasta ja hahmot tarinassa ovat kautta linjan ilmeikkäitä.

- - -

Aku Ankka - Uudelleen ja uudelleen AA 7/1999, Ankantekijät 6 - Naurettavat naapurit
Korhosen ja Brancan yhteistyön kenties paras sarja on arkitodellisuudesta irrotettu tarina Akun joutuessa elämään samaa päivää yhä uudestaan. Korhosen juonenkuljetus on oivaltavaa, ja suomentaja on onnistunut ainakin 9. sivun 7. ruudussa: "Hellurei, pomo! Päivä on pulkassa, enkä hukannut pännääni!" "No et - mutta järkesi taisit kuitenkin menettää." Itselleni nousee sarjasta aina mieleen tuo sananvaihto, ja se kuuluukin niihin muistettavimpiin ruutuihin Aku Ankka-lehden historiassa.

Ainoan särön sarjalle tuo tarinan loppu, joka ei näiden vuosien saatossa ole auennut, vaikka mitä olen tehnyt: tuntuu, että tapahtumien kulku ei vaan päädy johdonmukaiseen lopputulokseen, tai sitten sanavalinta olisi pitänyt tehdä toisin, mikä johtuu joko alkuperäistekstistä tai suomennoksesta. Tästä huolimatta ehta nykyajan klassikko kyseessä.

- - -

Mikki ja vesimeloni RS 3/1981

Seuraavassa vapaasti muokattu viesti arkistojen hämärästä selostaessani tarinan juonta toisaalla internetissä. Seuraava teksti siis paljastaa tarinan juonen kokonaisuudessaan, mutta se on tarpeellista, jotta ymmärtäisitte sarjan päättömyyden.

"Pojat (Mortti ja Vertti siis) haluavat Mikiltä vesimelonia. Mikillä ei ole. Pojat vaativat Mikkiä lähtemään kauppaan. Auto ei käynnisty, pojat itkevät, joten Mikki menee polkupyörällä. Mutta meloni ei mahdu polkupyörään, joten Mikki laittaa melonin menemään bussissa. Mikki soittaa pojille, että he ottaisivat melonin vastaan, mutta pojat ovat ulkona. Hessu häröilee Mikin pihassa, mutta ketään ei ole kotona. Hessu saa vesimelonin bussista ja vie sen kotiinsa. Mikki polkee kotiin ja pojat hyppivät ulkona. Pojat alkavat itkeä kun Mikillä ei ole melonia. He sanovat Minnille Mikin olevan ilkeä, ja Minni toruu Mikkiä. Lopulta he menevät Minnin luo, jolla on melonia. Kaikki ovat iloisia. Hessu ei tule Minnin kutsusta syömään melonia aiemmin mainitun tapahtuman vuoksi, ja tämän kuuleessaan Mikki hämmentyy."

Kuten juonikuvauksen perusteella voi päätellä, tarinassa ei ole järjen hiventäkään, mutta juuri päättömyyden ja huonon käsikirjoituksensa takia tarinasta on muodostunut itselleni eräänlainen camp-tarina: niin huono, että se muuttuu jo hyväksi.

Ensinnäkin, tuskin kukaan n. 10-vuotias lapsi rupeaisi noin ruikuttamaan yhden vesimelonin takia, varsinkin kun olosuhteet eivät ole mahdolliset sen saamiseksi. Myös repliikit sarjassa ovat lapsellisia tässä yhteydessä:
"Sinä olet kiva!", pojat sanovat Mikin kävellessä autolle;
"Hyvä vesimeloni. Hän oli kiltti", Hessu toteaa saadessaan bussikuskilta melonin;
"Hei, Minni!" "Mikki, miksi sinä et anna veljenpojillesi melonia? Tuo on hävytöntä." "Mehän tahotaan melloonia justiisa!" Tarinan kenties absurdeimman ruudun replikointi, jota ennen pojat eivät millään muotoa maininneet Mikin jo yrittäneen saada haltuunsa vesimelonia.

Onneksi tämänkaltaiseen kuraan ei nykyisissä Disney-tuotannoissa juuri törmää.

Yksi omista lempitarinoistani on ehdottomasti Don Rosan Kirje kotoa (AA 9-11/2004). Kyseessä ei ole mitenkään normaali jatkosarja, vaan ensinnäkin se on Rosan muiden tarinoiden tapaan oivallinen sekoitus huumoria, jännitystä, sekä huolella suunniteltua faktatietoa, jonka eteen on selvästi nähty vaivaa. Yksi tarinan parhaista puolista on kuitenkin juonen tietynlainen jatkuvuus; jos kaikki Ankka-tarinat olisivat osa yhtä suurta kokonaisuutta, Kirje kotoa voisi olla mainiosti sen päätösjakso. Tämä vaikutelma vain korostuu, jos on lukenut erityisesti Roope Ankan elämä ja teot -sarjan. Siinä luku XI, Maailman rikkain ankka, päättyy siihen, kun Roope katkaisee välit perheeseensä (ja ilmeisesti myöhemmin katuu syvästi harkitsematonta tekoaan). Kuitenkin nimenomaan tässä tarinassa tuo kuvio saa viimein onnellisen lopun ja ko. lopetus onkin omasta mielestäni yksi historian koskettavimmista.

Myös Rosan piirrokset ovat totuttuun tapaan mainioita ja tarinaan luotu, tietyllä tapaa kaihoisa tunnelma, tukee juonta mainiosti. Kokonaisuutena siis erittäin hieno tarinan, kouluarvosana olisi täysi kymppi. On myös tietyllä tapaa hienoa, että tarina on tehty 2000-luvulla, sillä nykyään on epäilemättä melko vaikeaa keksiä juonta, jota ei olisi jo jossain tarinassa enemmän tai vähemmän esiintynyt. Seurauksena on liian suuri määrä lyhyitä liukuhihnatarinoita, joten mielestäni on hienoa, että joukkoon mahtuu myös ehtaa seikkailua, joka todella herättää lukijassa edes hieman tuntemuksia. (Vai pitäisikö sittenkin puhua imperfektissä, sillä eihän Rosalta enää tule uusia tarinoita...)

Mainio aihe, muuten. ;)

Taskari 63 sisältää muutenkin mestarillisia tarinoita, eli klassikkokäsikirjoittaja Guido Martinan "Elämä on unta vain" ja "Paroni Aku Münchhausen", jotka ovat juoneltaan täysin älyvapaita teoksia. Varsinkin ensin mainittu poukkoilee tapahtumapaikasta toiseen ja taru ja totuus yhdistyvät kiintoisasti. Aluksi jättikääpiömaan kuningas Roope päätyy lopuksi Akun ja Hannun turnausottelun avainhenkilöksi. Mielenkiintoista!

Surullista, miten rajoittunut on nykyinen ankkasarjojen käsikirjoituskaava. Guido Martinan (varsinkin 50- ja 60-luvun!) tyylisiä tarinoita saisi olla enemmänkin.