Suomessa ilmestyi vuosina 1999 ja 2000 yhteensä 14 lehteä italialaista Taikaviitta-sarjakuvaa. Kun lehden ilmestyminen loppui, lupailtiin hieman, että Suomessa julkaisemattomia Taikaviitta-sarjakuvia voitaisiin julkaista useamman tarinan sisältävinä albumeina tms. Näin ei kuitenkaan tehty.
Mielestäni näitä tarinoita voisi ihan hyvin julkaista paksuina sarjakuvakirjoina. Italiassakin on tiettävästi julkaistu Taikaviittakokoelmia. Pelkääkö Sanoma Magazines, etteivät ihmiset ostaisi Taikaviitta-kirjoja? Minä ainakin ostaisin, jos vain hinta olisi järkevä.
Italiassa on julkaistu tähän vuoteen saakka Taikaviitta-sarjakuvia. Viimeinen oli ehkä maaliskuussa ilmestynyt The end?, jossa esiintyi sivuhahmoina myös Iines, Pelle Peloton, Tupu, Hupu ja Lupu, joita ei yhdessäkään Suomessa ilmestyneessä lehdessä ollut mukana.
Kirjoittaja
Aihe: Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
(32 viestiä)
Samuel
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 1 -
27.10.2005 klo 12:49:15
Leo
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 2 -
27.10.2005 klo 15:19:50
Taikaviitta-tarinat ovat ihan hyviä, mielestäni perinteisemmät ovat kuitenkin parempia. En usko SanomaMagazinesin pelkäävän, etteivät kirjat menisi kaupaksi (Taikaviitallahan taskaritkin myydään), mutta aikaa ei ole vielä löytynyt. SanomaMagazinesilta voi kysyä asiaa myös sähköpostin välityksellä: akuankka(at)sanomamagazines.fi
Crosby
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 3 -
11.03.2007 klo 18:46:45
Harmi että lopettivat julkaisun. Ehkä hinta oli hitusen turhan korkea... Voisivat kyllä jatkaa sarjaa tai aloittaa julkaisun kokonaan uudelleen alusta asti vähän alemmalla hinnalla. Varmasti löytyisi lukijoita. Vai onko kukaan muu kuin minä halukas näkemään lisää näitä Taikaviitta-tarinoita? Pistin jo Sanomallekin kyselyä että onko tulossa jatkoa tähän sarjaan mutta ei ole vielä mitään kuulunut.
Samuel
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 4 -
12.03.2007 klo 13:13:54
Kirjana niitä voisi julkaista. Ne lehtien lopussa olleet lyhyet vitsisarjat voisi jättää pois.
Jos Sanoma Magazines kokeilisi pienellä painoksella, miten ne käyvät kaupaksi... Ehkä sellaisen painoksen tekeminen ei kuitenkaan ole kannattavaa. Toisaalta, jos niitä ostettaisiin, siitä voisi tulla kannattavakin juttu.
Julkaisemisen voisi aloittaa Xandhum-tarinoista: http://coa.inducks.org/comp2.php?lg=3&d ... pp=Xadhoom

Hupu
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 5 -
02.04.2007 klo 12:35:39
Itseäni melkein kaikkein eniten taskareissa miellyttää Taikaviitta tarinat. Jos tulisi Taikaviitta kirja niin kyllä minä semmoisen ostaisin.
Bomber
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 6 -
02.06.2007 klo 08:44:11
Lainaus käyttäjältä: HupuJos tulisi Taikaviitta kirja niin kyllä minä semmoisen ostaisin.
Minä myös. Parhaita taikis tarnoita ovat ne Deianan piirtämät. Scalat taas jätän aina lukematta.

Barksi
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 7 -
15.06.2007 klo 12:04:49
Muistan jostain lukeneeni, että tällainen Taikaviitta-kirja julkaistaankin, ja peräti tänä vuonna. En sitten tiedä, onko tämä vain huhupuhetta vai muitanko väärin.
Samuel
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 8 -
17.06.2007 klo 07:15:04
Täällä kerrotaan tästä julkaisusta: http://www.kvaak.fi/keskustelu/http://l ... 86#p157486
hjhh
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 9 -
28.06.2007 klo 17:54:20
Kyllä se on aika jo saada Taikaviitalle oma kirja/sarja! :)
jho
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 10 -
11.08.2007 klo 16:52:37
Kääk13
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 11 -
04.09.2007 klo 13:58:10
Minun mieli hahmoni on Taikaviitta ja tuon kirjan kannen on taiteillut mielitaiteilijani Giorgio Cavazzano.
Silloin vuosituhannen vaihteessa kun ilmestyi sitä Taikaviitta2000 albumia olin vielä liian nuori ymmärtääkseni ostaa ainuttakaan numeroa. Olen etsinyt jo kolmisen vuotta divareista, mutta vain yhden olen löytänyt. Jos kerta nuo albumit ovat niin aliarvostettuja, miksi niitä ei sitten meinaa saada lainattavaksi edes kirjastoista.
Sanovat "on niin suosittu julkaisu, että on aina lainassa!"
Italialainen taskari Taikaviitta on alkanut muuttua jo pelkäksi pelleksi (enkä meinaa Pelotonta). Seikkailuja ei enää ole. Kaikki vain uusien apuvälineiden tai vastuksien kanssa pelleilemistä.
Onneksi Tanskalaiset kirjoittajat ovat heränneet ja alkaneet luoda omia Taikaviitta tarinoitaan. Minusta Andreas Pihl:in Taikaviitat ovat olleet parhaita pitkään aikaan. Suomessa on julkaistu nyt viisi Tanskassa tuotettua uuta Taikaviitta tarinaa, mutta, mutta yksi niistä on jäänyt julkaisematta Suomessa. Kirjoittajana ovat muistaakseni Mark ja Laura Shaw (mainioita tarinan kertojia kummatkin) ja piirtäjänä Flemming Andersen. Andersenin jäliki Taikaviitta tarinassa olisi varmasti poikkeuksellisen nautittavaa luettavaa, joten toivon, että tarina julkaistaan piakkoin suomessa. Vaikka tuossa uudessa Taikaviitta kirjassa.
P.S. Mahdetaanko nidoksesa julkaista Brasilialaista Taikaviittaa ensi kertaa Suomessa?

Uka Ankka
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 12 -
04.09.2007 klo 15:19:19
Taikaviitallahan on ollut oma sarja? Niiku se missä sillä on aseena se ihme kilpi ??? Ainakin minä olen tämän kaltaisia lukenut
Kääk13
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 13 -
04.09.2007 klo 15:22:05
Niin! Se on juuri tuo yllä mainitsemani Taikaviitta2000-albumi jota ilmestyi Suomessa vain 14 numeroa.
Tiala
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 14 -
05.09.2007 klo 14:26:01
Omasta mielestä nuo 14 numeroakin ovat liikaa.. En pidä noista yhtään! >:(
Kääk13
Taikaviitta-albumi/kirja - miksi sellaista ei ole?
Viesti 15 -
05.09.2007 klo 14:32:09
Mielipiteensä kullakin- ::)