Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7
Kirjoittaja

Aihe: Casty

(105 viestiä)
Ankka313
Eli mitä mieltä olette tästä Suomessa vielä aika tuntemattomasta Mikki-piirtäjästä?
Minun mielestä hän on hyvä!Varmasti tulee olemaan tulevaisuudessa yksi parhaista Mikki-piirtäjistä ja käsikirjoittajista.
Mitä olette pitäneet hänen tähän mennessä Suomessa julkaistuista tarinoistaan?
Minusta hänen tarinansa ovat olleet mainioita,mm. Kaarakapina (task.teema12),ja uusimmassa ropsussa julkaistu tarina.
Myös hänen keksimänsä konna Tauno Tuplajekku on tullut jo ainakin minulle tutuksi.
Mikko M
Jo ensimmäisestä Suomessa julkaistusta tarinasta lähtien olen kiinnittänyt hänen tarinoihinsa huomiota. 2005-vuoden loppupuolen tarina sekä 2006-vuoden alkupuolen tarinat eivät vielä suuremmin säväyttäneet, mutta pian hänen käsikirjoituksensa alkoivat kiinnostaa toden teolla. Mielestäni hän on nykyajan paras italialaiskäsikirjoittaja. Suosikkitarinaa en osaa valita, sillä hänen tarinansa ovat aika tasavahvoja. Castya ei ollut tullut tänä vuonna juuri yhtään (yksi tarina joskus vuoden alkupuolella, jos oikein muistan), mutta nyt tarinoita on tullut kolme muutamien päivien sisällä. Uuden Roope-setä-lehden tarina oli kiva ja uusimmassa taskukirjassa oli peräti kaksi Castyn tarinaa. Vaikuttaa lupaavalta. Italiassa Casty on todella suosittu, joten voimme odottaa vain, että milloin hänen maineensa vakiintuu muuallakin. Cavazzanoakaan ei hehkutettu juuri ollenkaan vuosituhannen alun tienoilla, mutta toimitus teki hänen nimestään supersuositun täällä Suomessa. Onneksi Casty myös piirtää tarinoitaan (toimituksella on ikävä tapa jättää mestarillisia käsikirjoittajia piirtäjien varjoon).
Karhula
Joo, erittäin hyvä piirtäjä ja myös käsikirjoittaja. Piirrokset ovat sellaista sopivan lennokasta ja se lennokkuus on lisäksi hallittu. Käsikirjoituksetkin ovat erittäin kekseliäitä eivätkä toistavia. Parin vuoden sisällä hän on vakiintunut jäsen Top10 listallani. :) Odotan innolla hänen nuosuaan täällä Suomessa...
Samuel
Castyn Tuplajekku -tarinat ovat olleet hyviä. Paras lukemani Castyn tarina on "Sekalluksen ihmemaailma" (AATK 326), jossa Tauno Tuplajekku esiintyy nimellä Viki Vikkelä. Tuo hieno ja omaperäinen tarina kannattaa lukea, jos ette tuota taskaria ole vielä lukeneet.

Toinen Castyn luomus, arkeologi Tiina Tietävä, sen sijaan on minusta ärsyttävä hahmo.

Odotan innolla Castyn vielä suomeksi julkaisemattomien tarinoiden julkaisemista. Muun muassa tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta: http://coa.inducks.org/story.php?c=I+TL+2519-1 (Sivuja on 50, ja Mikki seikkailee siinä näköjään Kuru Korpin ja Mustan Pekan kanssa.)

Tämäkin vaikuttaa hyvältä (sivuja on peräti 72): http://coa.inducks.org/story.php?c=I+TL+2721-3P
akuankka1313
Casty on ilmiömäinen käsikirjoittaja! Vaikka lähes aina ne ovatkin kaavamaisia, ukko ottaa ja pistää joka kerta jotain uutta! Sekalluksen ihmemaa on nerokkuudellaan ja kaikella lapsenmielisyydellään lähes taianomainen tarina! Castyn piirrostyyli on taidokasta! Uusi Scarpa on syntynyt!
akuankka1313
Aah, Casty-extra uusimmassa taskarissa! Toista tarinaa en ole vielä lukenut, mutta ensimmäinen oli ilmiömäisen kekseliäs. Juuri aikaparadoksitarinoista pidän, ja Castyn huumorilla höystettynä ehdottomasti paras tarina!

Jaaha, tuli sitten tuplapostattua... ::)
Akuhullu97
Casty on mielestäni mainio Mikki-piirtäjä. Gottfredsonin pitkille seikkailutarinoille, Murryn klassikoille, Scarpan ja De Vitan tarinoille Casty ei kuitenkaan vedä vertoja. Castyn tarinoita on julkastu suomessa kai enimmäkseen taskareissa...? Niin, muistan aika monta hänen käsikirjoittamaa, mutta Massimo De Vitan piirtämää tarinaa, hyviä ovat. Taitaa Castyllä ainakin tähän mennessä olla enemmän käsikirjoituksia, kuin piirroksia?
Fauntleroy
Lainaus käyttäjältä: Akuhullu97Taitaa Castyllä ainakin tähän mennessä olla enemmän käsikirjoituksia, kuin piirroksia?
Itsepiirrettyjä 7 kpl (joista Suomeen on rantautunut vain ne 2 kpl) ja kirjoitettuja 32 kpl (joista Suomessa 12 kpl). Ja kyllä, enimmäkseen taskareissa. Onko muuten uusimmassa taskarissa Castyn kuvittamia sarjoja?

Itseeni Castyn tyyli iski heti. Hieno sekoitus Scarpaa ja omaa tyyliä. Taustoihin ja yksityiskohtiin on panostettu tarpeeksi. Myös käsikirjoitukset ovat loistavia. Poikkeaa nyky-Mikki tarinoista selvästi kaikella nerokkuudellaan. Siinä onkin sitten seuraava mestari syntynyt. Luennan alla Historiankirjat sekaisin ja kohta myös ne kaksi tarinaa uudessa taskarissa, kunhan markettiin asti pääsen. :)
Kääk13
Lainaus käyttäjältä: FauntleroyItsepiirrettyjä 7 kpl (joista Suomeen on rantautunut vain ne 2 kpl) ja kirjoitettuja 32 kpl (joista Suomessa 12 kpl). Ja kyllä, enimmäkseen taskareissa. Onko muuten uusimmassa taskarissa Castyn kuvittamia sarjoja?Uusimmassa Roope-sedässä on lista kaikista suomessa julkaistuista Castyn sarjoista.
5 näistä on julkaistu Ropsun sivuilla ja loput, joita on 10, ovat ilmestyneet taskareissa. Näistä 3 on Herran itsensä piirtämiä ja lopuissa on "vain" herran käsikirjoitus.
Eniten Castyn tarinoita ovat kuvittaneet omatkin suosikkini Giorgio Cavazzano, Massimo De Vita, Roberto Vian ja Marco Mazzarello.

Miehen itse puhtaaksi piirtämistä on italiassa julkaistu sekä 7 kirjoitamaansa tarinaa, että 7 ideoimaansa kansikuvaa.

Ensimmäiseksi Castyn tarinaksi muistan lukeneeni Cavazzanon kanssa tehdyn sarjan "Mustan valaan arvoitus". Juttu jäi mieleeni parhaaksi Mikki sarjaksi aikoihin ja oli mukava törmätä näiden kahden mestarin yhteistyöhön uudelleen jo kahden kuukauden kuluttua.

Casty on kyllä selvä tulevaisuuden Mikki mestari, joka ollaan onneksemme huomattu varsin nopeasti suomessakin. Jos herra joskus saa oman Ankantekijät kirjansa, olen kyllä ostamanssa sen. Ja tietysti haluan tavata tekijänkin...

Miehen piirrosjälki muistuttaa mielestäni kovasti Scarpan ja Gottfredsonin sekoitusta. Onpa herra saanut ujutettua tyyliinsä myös selvää omaperäisyyttäkin. Oli muuten hauska lukea tämän kuun Roope-sedästä, että toimituskin on kanssani miltei samaa mieltä... :)

Tässä on mies, joka ymmärtää, ettei Mikki ole ihan turha hahmo ja, että tarinoita ei tehdä vain rahan takia.
Casty on italian lahja Disney-sarjakuvalle.
Ankka313
Lainaus käyttäjältä: FauntleroyJa kyllä, enimmäkseen taskareissa. Onko muuten uusimmassa taskarissa Castyn kuvittamia sarjoja?
Kyllä, uusimmassa taskarissa (345 Tähtihetki) on yksi Castyn piirtämä tarina. Tarinan nimeä en muista,mutta sen näkee uusimman ropsun tietotoimisto osiosta tai näkeehän sen tietysti itse uusimmasta taskaristakin kaupasta ;)
Karhula
Ja tarinan nimi on Vaarallinen viriste. ;) Pakko sanoa, että se oli kyllä taskarin paras tarina, koska Casty osaa todella käyttää hyvin mielikuvitusta ja tuo loppukamppailukin oli vallan mahtava! :)
Bomber
Lainaus käyttäjältä: Ankka313Ja kyllä, enimmäkseen taskareissa. Onko muuten uusimmassa taskarissa Castyn kuvittamia sarjoja?

Kyllä, uusimmassa taskarissa (345 Tähtihetki) on yksi Castyn piirtämä tarina. Tarinan nimeä en muista,mutta sen näkee uusimman ropsun tietotoimisto osiosta tai näkeehän sen tietysti itse uusimmasta taskaristakin kaupasta ;)
'

Heh, quotet saa viestin oikeassa yläkulmassa olevasta lainausmerkistä..
Crosby
Casty omaa potentiaalin nousta Mikki-legendaksi aivan sinne Scarpan korkeuksiin asti. Jopa yli? Mielenkiintoisia juttuja ja parantamisen varaakin varmasti löytyy niin kuin aina. Vaikka onkin Mikki-tekijä odotan mielenkiinnolla jatkuuko kehitys. Tauno Tuplajekku mielenkiintoinen lisä hahmoihin ja tuo monenlaisia variaatioita tarinoihin. Iso peukku täältä tämä hahmon keksimiselle.
Mirkku
Lainaus käyttäjältä: akuankka1313Uusi Scarpa on syntynyt!Niinpä! Tyylikin muistuttaa melko paljon Scarpan piirroksia melko paljon. Uusimmassakin taskarissa oleva Vaarallinen Viriste ei ollut näitä tavallisia tylsiä aikamatkailusarjoja, vaan idea oli täysin omanlainen, tavallaan se oli käännetty toisinpäin; tulevaisuudesta tuli vierailija nykyaikaan, eikä sitä tajunnut(en ainakaan minä ;)). Taitaa hänestä tulla hyvin suosittu tulevaisuudessa. Mahtaakohan ruveta tekemään Aku-sarjojakin?
Karhula
Itse en oikein Castystä ankkataiteilijaa usko vaikka olisihan sekin tietysti hienoa, mutta uskon silti, että Casty on päättänyt pysyä Mikkialalla ja arvostan hänen päätöstään paljon. :)
Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7