Keskustelujen arkisto

Lainaus käyttäjältä: Mikko MAika iso määrä. Henkilökohtaisesti kuitenkin toivon, että tulevaisuudessa julkaistaisiin paljon Guido Martinan Suomessa ennenjulkaisemattomia tarinoita. Hänellähän niitä riittää ja kaiketi paljon enemmän kuin Scarpalla. Toimituksen pitäisi ehdottomasti julkaista jokin kirja molempien ennenjulkaisemattomista tarinoista. Ehkä vanhoille klassikoille pitäisi olla oma taskukirjan tyylinen pokkari, jota julkaistaisiin muutamia kertoja vuodessa. Siinä olisi pelkästään ennenjulkaisemattomia italialaistarinoita joltain 1950-1990 väliltä. Tuskin sellaista kuitenkaan tulee.
Tuo olisi kyllä hyvä idea. Mini-taskarin tilalla olisi mieluusti voinut julkaista tuollaisen sarjan. Nythän Mini-taskarissa on vain niitä uudelleenjulkaisuja. Mieluummin rahastetaan huonoilla tarinoilla kuin tingittäisiin tuotoista julkaisemalla laadukasta ja harvinaista tavaraa tämän moskan sijaan. Upea idea. Noita kirjojahan nyt tulee tuon Ankantekijät-sarjan muodossa ja luulisin, että sarjan jatkuessa Martinakin saisi oman. Tuossakin sarjassa ennen julkaisematonta materiaalia on ollut harvakseltaan. Eli se ei hirveästi tähän auttaisi. Tuollaista ei tosiaan taida tulla, mutta mainio idea. Ajattelevat, että tuo Kuukauden klassikko riittää ja sitten vaan rahastetaan. Ärsyttävää laadun haikailijoiden kannalta. No boikotoinpa ainakin Mini-taskaria ja tusinatuotoksia olemalla ostamatta niitä. Ostajia tosin riittää tarpeeksi ilman minuakin. Pitäisi saada joku laaja boikotti aikaan. ;D

Jos onkin useita Martinaa parempia ehdokkaita, niin kai niitä kirjoja voi tehdä useitakin? Kyllä kai Taikaviitan luoja ansaitsisi oman kirjan.

Mitä "klassikkojen" julkaisemiseen yleisesti tulee, niin kuten sanoin jo toisessa topicissa, ovat ne ehkä kustantajalle keino lisätä lehtien myyntiä. Raha, minkä nämä vanhat tarinat tuottavat lisääntyneenä lehtimyyntinä, voi olla suurempi kuin mitä tulisi erillisten - pelkkiä klassikoita sisältävien - julkaisujen myynnistä. Siksi Scarpaakin ehkä kannattaa julkaista yksi sarja kerrallaan Taskareissa ja Roope-Setä -lehdissä sen sijaan, että ne laitettaisiin kaikki muutamaan kirjaan.

Tai sitten syy on se, että uusien julkaisujen tekeminen aiheuttaa joka tapauksessa lisäkustannuksia, eivätkä myyntitulot välttämättä kattaisi niitä.

Scarpan paras tarina oli ehkä mielestäni "Ruotsalaiset tulitikut", mutta vain ehkä.

Yksi Scarpasta pitävä vielä jonon jatkoksi. Romano oli aikansa tähti. Aikakaudellaan hän oli mielestäni ylivoimaisesti paras italialaispiirtäjä. Nyttemmin hänet on omilla listoillani syrjäyttänyt mm. oppipoika Giorgio Cavazzano. Scarpa löytyy kuitenkin siis "Parhaa piirtäjät"-listaltani sijalta 10. heti mm. Rosan, Barksin, Vicarin ja kumppaneiden jälkeen. Loistava piirtäjä meastromme Scarpa oli. Paras sarja minkä olen Scarpan sarjoista lukenut on kaiketi tämä Voimamies Hessos. Sopivan pitkä ja tapahtumarikas ja piirrokset huippuluokkaa. Pisteet siitä Scarpalle. Muitakin loistavia sarjoja Scarpa on kynäillyt, mutta en ala niitä sen suuremmin nyt luettelemaan. Arvosana Scarpalle: 9+. Hyvä, Romano!

Lainaus käyttäjältä: NunoRuotsalaiset tulitikut on kyllä hyvä tarina.
Tjaa-a, tältä osin arvostus kuuluisi Guido Martinalle, joka tarinan käsikirjoitti. Riippuu tosin, että viehättikö tarina tarinallisesti vai graafisesti.
"Kalin kynsi"-erikoisnumero sisältääkin Scarpan itsensä suurimmat mestariteokset. Kyseinen julkaisu ei välttämättä sisällä Scarpan ehdottomasti parasta tarinaa, mutta yksittäisenä tuotteena se on laadullisesti parasta Scarpaa.

Kyseinen tekijä kuuluu suosikkeihini niin piirtäjänä kuin käsikirjoittajanakin. Kuitenkin, vaikka nykyään julkaistaisiinkin Scarpan tarina esim. Roope-setä-lehdessä, saatan jättää sen helposti lukematta, mikäli se ei ole myös maestron itsensä käsikirjoittama. Mielestäni Giorgio Pezzin ja Martina ovat kuitenkin tarinansepittämisessä parempia. Mikäli ajattelee teknisesti, niin Scarpan tarinathan ovat rakenteellisesti hyvin epätasaisia. Varsinkin pidemmät jutut saattavat jakautua epämääräisiin jaksoihin eikä tarina pääty sulavasti. Hyvänä esimerkkinä Maailman ensimmäinen jalkapallo-ottelu, joka näyttää ensin kohtuullisen pitkän pätkän menneisyyteen sijoittuvasta jalkapallo-ottelusta, jonka jälkeen tarinassa siirrytään varsin kankealla tavalla itse pääosuuteen, nykyaikaan. Paljastuukin, että alkuosa ei liity juuri mitenkään itse pääjuoneen vaan se toimii harvinaisen kattavana introna, elokuvan muodossa. Johdantona kyseinen pätkä on mainio idea, mutta pituudeltaan hämäävä. Osio on toteutettu hyvin, muttei se ole tarinaan katsottuna millään tavalla tarpeellinen.

Joka tapauksessa, tämänlainen turhanpäiväisyys vaikuttaa hyvin kunnianhimoiselta ratkaisulta, ainakin tässä tapauksessa. Turha osuus on nääs toteutettu laadukkaasti. Uskon, että Scarpa panosti tarinaan suuresti ja yritti tehdä siitä kaikkien aikojen jalkapallotarinan ja johdanto-osuus korostaa tätä kunnianhimoa. Juuri tällaisella asenteella nykyajan käsikirjoittajienkin pitäisi toimia.

Ja takaisin tarinaan: nykyajan osio jatkuu ja kulkee tarinallisesti loogisella tavalla. Mukaan on sekoitettu Millaa ja muuta ylimääräistä, mutta tämä osio on toteutettu myös erinomaisesti. Joo-o, siihen tarina ei kuitenkaan lopu. Mielestäni viimeinen osio, jossa Aku yrittää sabotoida Pennosen satelliittia, olisi voitu jättää kokonaan pois. En ymmärrä, miksi sivuja täytyi käyttää vielä tällaiseen turhanpäiväisyyteen, joka on tällä kertaa täyttä turhuutta ja sivujen tuhlaamista. Lopetuskaan ei ole tarinan potentiaalin mukainen. Scarpan suurimpana ongelmana siis näen, että vaikka jutuissa on äärettömästi kunnianhimoa ja ne ovat sisältörikkaita, ne eivät juuri koskaan käyttäneet kaikkea arvoaan. Ne jäivät tavallaan hiomattomiksi. Tämä tosin koskee lähinnä Scarpan pisimpiä tarinoita ja tämä seikka vain korostaa hänen ainutlaatuista tarinankerrontaansa.

Pääpointtina on kuitenkin se, että, vaikka tarinat eivät olisi loppuun asti hiottuja, olisi mahtavaa, jos nykyaikanakin tarinoista voisi vaistota tekijöiden innon ja kunnianhimon. Käsikirjoittajat eivät pyri tekemään kaikkien aikojen parhaimpia tarinoita, mutta se olisi mahtavaa, jos edes muutamat tekijät yrittäisivät tehdä parhaansa ja näyttää lukijoille jotain uutta ja oivallista. Scarpan tarinoista tuntee hänen omistautumisensa ja intohimonsa Ankkoja/Hiiriä kohtaan. Samanlaista voimaa uhkuu Barksin ja Rosan tarinat ja siksi ne ovatkin niin nerokkaita. Scarpan tarinoissa on sellaista asennetta, jota ei nykyaikana juuri tunneta.

Aikakausien mestarien tarinanluontikyky ei välttämättä koskaan sovellu nykyajan tekijöiden keskuuteen, mutta jo silloin Ankkojen maailma olisi ihanteellinen, jos jokainen käsikirjoittaja pyrkisi luomaan parastaan. Ankkamaailman utopian aika lienee jo ohi, näin ajatellaan. Ei ole silti mitään mikä estäisi mestarien ilmaantumisen myös nykyaikana. Tarvitaan vain kunnianhimoa ja omistautumista. Kova työ päihittää aina neroudenkin. Ja mikä onkaan sen nerokkaampaa kuin tarinoiden luominen parhaansa mukaan omien taitojen ja oikean asennoitumisen avulla. Raha ratkaisee paljon, mutta sarjakuvatekijöiden intohimo pitäisi olla päällimmäinen kannuste työhön. Joka tapauksessa, asenne ratkaisee ja tarinasta huomaa heti, jos siinä on yritystä.

Näin asian näen. Scarpa toimii hyvänä esimerkkinä, kunnioitettuna taiteilijana, jonka nerous ei ollut yhtä tyhjän kanssa. Hän teki hyviä tarinoita, suurella sydämellä. Viva la Scarpa!

Romano Scarpa on/oli maailman parhaita ankantekijöitä. Piirtäjän ehdottomaan tärkeyteen Ankantekijöiden historiassa on minulla kolme perustetta.

Ensinnäkin Scarpa kuuluu mm. Carl Barksin ja Al Taliaferron kanssa siihen sakkiin, jotka ovat luoneet ankka- ja hiiriuniversumin nykyisekseen. Hänen luomistaan hahmoista tärkeimpiä ovat mielestäni Riitta, Kuuno, Hertta, sekä Into. Nämä ovat vakiintuneet erottamattomaksi osaksi ankkauniversumia.

Toisekseen Scarpa on tottakai italilaisen ankkanerouden isä. Maailman ankantekijöistähän yli puolet on italialaisia, ja käytännössä nämä kaikki seuraavat Scarpan jalanjälkiä. Scarpa loi sen lennokkaan tyylin, jota minäkin olen tottunut näkemään jatkuvasti esim. Aku Ankan Taskukirjoissa.

Kolmanneksi Romanon ehdottomia vahvuuksia oli lähes täydellinen piirtämisen taito. Hän osasi piirtää mitä vain, tarkasti ja huolellisesti. Kuvakulmat olivat aina hienosti sommiteltuja sivuhenkilöistä paistoi aitous. Myös käsikirjoituksiin hän loi oman tyylinsä.

Maailma jää kaipaamaan Scarpaa. Hänen kädenjälkensä Aku Ankan historiassa ei ikinä pyyhkiydy pois.
Tämä italialainen Mestari löytyy omalta Top-listaltani 20 parhaan sakista.

Scarpa on minulla täysin oma lukunsa. En yleensä ole tajuttoman innostunut hänen tarinoistaan, mutta niissä on aina se jokin mukavan lennokas mielikuvitus. Minullakin hän sijoittuu siihen suunnilleen 5. listallani. En pidä kovin paljoa hänen piirroksistaan, mutta taas on nostettava hattua hänen keksimilleen hahmoille ja hän teki myös Roope-tarinoista omanlaisiaan. Nykyäänhän hän on luonut omanlaisensa ankkamaailman, jota nykyajan italialaiset ankantekijät käyttävät tarinoissaan. Kunnioitan tätäkin ankantekijää syvästi. Kiitos ja näkemiin.