Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1
Kirjoittaja

Aihe: Massimo Fecchi

(11 viestiä)
Fauntleroy
Yksi parhaista italialaisista ankantekijöistä ansaitsee oman aiheensa. Kaikki nykytaskarien lukijat tietävät Massimo Fecchin. Harvinaista Fecchissä on se, että hän tekee työnsä Egmontille. Jos taskarin avaustarina ei ole Cavazzanon tai Andersenin piirtämä, niin sitten se on Fecchin. Tammikuun 2005 taskarista (301) lähtien Fecchin avaustarinoita on ollut 22 kappaletta. Eli 45 taskaria, 22 tarinaa. Loistavan tekijän Fecchistä tekee se, että hänelle kirjoittavat yleensä vain parhaat. Shaw, Meikle, Gilbert, Petrucha, Transgaard, Pihl ja pari kertaa on ollut myös itse Byron Erickson.

Fecchi on piirtänyt myös Barksin juoneen perustuvan Powerplay On Killmotor Hillin. Kyseisen sarjan löytyy taskarista 292 ja Daan Jippesin version Ankasta 43/02. Taskarissa 295 on Fecchin ja Gilbertin mainio "jatko-osa" Barksin Maanalaiseen maailmaan.

Fecchi piirtää sekä Mikkiä että Akua, tosin jälkimmäistä huomattavasti enemmän. Lukuunotattamatta kahta tarinaa, Fecchin tarinoita on julkaistu vain taskarissa. Ne kaksi löytyvät uudesta Rokkikukot 2-kirjasta sekä RS 5/05. Myös Fecchin kansia on ollut taskareissa. Esim. lokakuiden 2003-2004 välillä kahdeksan kantta on Fecchin käsialaa. Niistä "galleria" täällä.

Mielestäni Fecchin parhaita tarinoita:

Jättiräpylän paluu (AATK 265)
Onnenankka (AATK 270)
Mustan kristallin metsästys (AATK 280)
Joka miekkaan tarttuu (AATK 287)
Katastrofikonkari (AATK 295)
Olympiahenkeä (AATK 296)
Taistelu tähdistä (AATK 308)
Kauhujen kartano (AATK 310)
Maailmojen Cup (AATK 318)
Jadekettu (AATK 323)
Pelottava pelilauta (AATK 343)
Akuhullu97
Fecchi... Mainio pirtäjä, tykkään kovasti hänen avaustarinoista. Mainittakoon, että tosiaan tuo taskarin 295 tarina on mainio, harvat ovatkaan piirtäneet kamaraisia ja tantereisia(Barks, Rosa, Fecchi...). Myös manitsemistasi tarinoista Jättiräpylän paluu ja Pelottava pelilauta ovat mainioita.
Ps. Mikä on Fecchin ensimmäinen Suomessa julkaistu tarina ja mistä se löytyy? Olisi kiva jos joku tietäisi!;)
Fauntleroy
Lainaus käyttäjältä: Akuhullu97Ps. Mikä on Fecchin ensimmäinen Suomessa julkaistu tarina ja mistä se löytyy? Olisi kiva jos joku tietäisi!;)
Taskarissa 221, tarinassa Oikukas onni.

Unohdin muuten mainita, että Akkarissa 21/03 on Fecchin Pikku Hukka-tarina.

Lainaus käyttäjältä: Akuhullu97harvat ovatkaan piirtäneet kamaraisia ja tantereisia(Barks, Rosa, Fecchi...).
Myös William Van Horn on piirtänyt yhden kamaraisen (AA 2/99).
Karhula
Kerrassaan mainio piirtäjä, tuo Fecchi, koska hänen piirroksensa ovat mitä hallituimpia ja ilmekkäitä. Hänen piirroksensa eivät paljon ole muttuneet ja nykytaskareissa hänen piirroksensa jaksavat piristää. Ei kuitenkaan aivan kymmenen parhaan juokkoon listallani pääse. :P Lempi tarinani häneltä on ehdottomasti tuo Mustan kristallin metsästys paitsi on kyllä pakko sanoa, että myöa Maailmojen Cup on mitä hauskoin ja parhain. :) Uusimmassa taskarissakin oli kelpo juttu ja nimi taisi olla Pitkä matka Pekingiin... ::)
akuankka1313
Fecchi on kyllä yksi tämän hetken tuotteliaimpia (ja parhaimpia) italialaistaiteilijoita! Parhain Fecchin kuvitus löytyy mielestäni taskarin 262 ensimmäisestä tarinasta. Paha vain kun nimi ei muistu mieleeni... Kuitenkin kyseinen tarina on jäänyt mieleeni yhtenä erikoismmista tarinoista. Ilmeikkäät piirrokset+Rune Meiklen käsikirjoitus luovat väkipakolla sellaisen huvittavan tunnelman. Varsinkin loppu oli hyvä (ja itkettävä).
Salwer1st/
Itse en alkuunkaan tykkää Fecchistä. Hänen piirroksensa ovat liian "räväköitä". Sama vika on Flemming Andersenin piirroksissa. Femmingillä tämä tauti tosin on jo kasvainluokkaa. Toivoisin, että Fecchin tarinoiden julkaisuja vähennettäisiin isolla kauhalla. Nykyään niitä julkaistaan ehdottomasti liikaa. Ja sitten hiukan kehujakin Fecchille: Maailmojen cup oli oikein mainio tarina. Tosin pitkälti loistavan käsikirjoituksen takia. Piirrokset eivät siinäkään mitään loistavia olleet.
Ankkarock
Massimo on oikein hyvä piirtämään Taskarin johtosarjoja, mutta kuitenkaan ei päihitä Andersenia, jonka piirrokset ovat huippuluokkaa! ;D

Kuten Salwer, sanoi, Taskarissa 318 Mars kentälle Julkaistu tarina, Maailmojen Cup (kai) oli loistava tarina, mutta yhdessä asiassa olen eri mieltä, mielestämni piirrokset olivat tosi hienoja, ja ne sopivat mainiosti tähän tarinaa, eli fecchi tosiaan on hyvä piirtäjä, mielestäni. :)
Ducker97
Fecchillä on ihan mukava tyyli mutta silti se ei ole sopinut kaikkiin hänen piirtämiinsä tarinoihin... Mutta Maailmojencup ja Katastrofikonkari olivat loistavia sekä piirrosjäljeltään että tyyliltään.

Lainaus käyttäjältä: FauntleroyJos taskarin avaustarina ei ole Cavazzanon tai Andersenin piirtämä, niin sitten se on Fecchin. Ei se nyt ihan noin mene...
Ankkarock
Lainaus käyttäjältä: Ducker97Fecchillä on ihan mukava tyyli mutta silti se ei ole sopinut kaikkiin hänen piirtämiinsä tarinoihin... Mutta Maailmojencup ja Katastrofikonkari olivat loistavia sekä piirrosjäljeltään että tyyliltään.

Lainaus käyttäjältä: FauntleroyJos taskarin avaustarina ei ole Cavazzanon tai Andersenin piirtämä, niin sitten se on Fecchin. Ei se nyt ihan noin mene...

Jep Ducker. Onhan Taskarin avaustarinoita joskus piirtänyt Bancellkin.
Muistaakseni olen nähnyt johtosarjoja, jotka on piirtänyt Bancelss. (ihme ja kumma en ikinä opi tuota nimeä.. YHYY!! :'( :'()

Mutta yleensähän se menee niin, että Andersen, Fecchi tai Giorgio Gavazzano on piirtänyt taskarin johtosarjan.. Kuten käy tästä uusimmastakin taskukirjasta ilmi.. Hyvää Joulua kaikille!
Ducker97
Tutkiskelin tässä (no, jos sitä tutkimiseksi voi sanoa...) pikaisesti löytyi tälläisiä, Ankkarock, jotka ovat piirtäneet taskarin johtosarjoja:

341 Läpimurto - Andrea Ferraris
255 Tyyris tyyli - Ronchi (kuka tämä heppu on? en ole koskaan kuullutkaan...)
333 Kolmoset - Ferioli
329 Roope-Sedän Rahanippu - Ottavio Panaro
305 Tuulihattu - Stefano Intini
317 Terveisiä Ankkalinnasta - Giulio Chierchini
308 Kaksin aina kaunihimpi - Mårdon Smet
304 Meksikon multakurkku - Pasquale

Tuollaisia löysin taskarista 301:stä tähän päivään asti (+ 255). Huomauttakaa toki jos unohdin jotain ;).

Lainaus käyttäjältä: AnkkarockJep Ducker. Onhan Taskarin avaustarinoita joskus piirtänyt Bancellkin.
Muistaakseni olen nähnyt johtosarjoja, jotka on piirtänyt Bancelss. (ihme ja kumma en ikinä opi tuota nimeä.. YHYY!! :'( :'()

Mutta yleensähän se menee niin, että Andersen, Fecchi tai Giorgio Gavazzano on piirtänyt taskarin johtosarjan.. Kuten käy tästä uusimmastakin taskukirjasta ilmi.. Hyvää Joulua kaikille!
Kuka sen uusimman taskarin johtosarjan on piirtänyt? En tahtoisi olla ilkeä ja huomauttaa tästä aina mutta se on Cavazzano. Sekä hyvää joulua myös sinulle ja koko ankkikselle!
Lainaus käyttäjältä: Ducker97Fecchillä on ihan mukava tyyli mutta silti se ei ole sopinut kaikkiin hänen piirtämiinsä tarinoihin... Mutta Maailmojencup ja Katastrofikonkari olivat loistavia sekä piirrosjäljeltään että tyyliltään.

Lainaus käyttäjältä: FauntleroyJos taskarin avaustarina ei ole Cavazzanon tai Andersenin piirtämä, niin sitten se on Fecchin. Ei se nyt ihan noin mene...
Lainaanpa nyt vielä loppuun itseäni... Harvoinpa, Fauntleroy, Cavazzano on piirtänyt avaus- tai johtosarjan ja harvoin Cavazzano enää nykyään piirtelee nyky-taskareihin verrattuna vanhoihin taskareihin!
Frodo
Fecchin tarinat ovat taskarien alussa nannaa! Pidän Fecchin mukavan sutjakasta piirtotyylistä, ja tarinoiden käsikirjoittajat ovat aina hyviä. Parhaimpia Fecchin tarinoita en osaa sanoa, sillä niitä on roppakaupalla. Yksi parhaimpia on Taru Sormusten Herrasta-sarjaan liittyvä tarina Joka miekkaan tarttuu, jossa Fecchin piirtojälki on huippuluokkaa. Katsokaa vaikka Frodon karikatyyliä alussa :) Mies Tähtien Sota-parodia Taistelu Tähdistä on oivaa lukemista.
Sivuja: 1