Olen lueskellut noita uusmpia taskareita ja huomannut että ei ole enää niin hyvää jälkeä piirtäjiltä ja käskirjoittajilta.
Tässä muutama esimerkki.
Alessandro Perina
Tämän huippupiirtäjän tyyli on laskenut huomattavasti viime vuosina. Hyvä esimerkki hänen entisestä tyylistään on taskarissa 233. Silloin hän oli huipussaan, ilmeikästä, mutta ei liian ilmeikästä tyyliä. Mutta valitettavasti jo taskarissa 289 hänen tyylinsä on kääntynyt Cavazzanoon päin ja vaikuttaa siltä että hän ei siitä pitkään aikaan hellitä.
Miguel
Uskomatonta, mutta totta. Suosikkipiirtäjäni tyyli on laskenut niin alas kun olla voi. Alkutyyli oli vielä ihan OK (esim.taskari 225) mutta sitten se laski huomattavan alas. Esimerkki siitä on taskari 253. Hän paranteli tyyliään ja juuri kun se oli huipussaan (taskari 291) niin se romahti räjähdysmäisesti. Nyt sitten saamme kauhistella hänen ikävän kulmikasta tyyliään (taskari 301).
Mark&Laura Shaw
Alussa oli vain yksi ainoa oikea Shaw, Mark. Hän teki hyviä tarinoita (esim.taskari 245) mutta sitten tuli Laura. Alussa hän mukautui Markin käsikirjoitustyyliin mutta sitten muuttui ääni kellossa. Laura taisi ottaa ohjat käsiin ja alkoi tehdä Aku vs. Ankanpojat-taisteluita ja muuta soopaa. Hyvä esimerkki tarinan sekavuudesta on taskarissa 287.
Rune Meikle
Tämä miekkonen pysyi samoissa, dramaattisissa kässäreissään monta vuotta (taskari 237), mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Hänen kässärinsä rupesivat muistuttamaan kerta kerralta enemmän Mark&Laura Shawien sekavia tarinoita. Taskareissa 312 ja 315 on hyvä esimerkki jopa Shawejakin huonommista kässäreistä.
Mitä mieltä itse olette?
900. viestini, jee.
Sivuja:
1
Kirjoittaja
Aihe: Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
(15 viestiä)
akuankka1313
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 1 -
01.10.2007 klo 14:25:44
jho
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 2 -
01.10.2007 klo 15:14:12
Tottahan tuo on että taskareiden ja ankkataiteilijoiden taso laskee, mutta onhan niitä hyviäkin. Esimerkiksi Cavazzano on kohentanut laatuaan, tai siis kohensi, mutta ihan hyvin on säilynyt laatu. Vertailkaa vaikka usimman taskarin viimeistä tarinaa ja vaikkapa 301. Roope-sedän ensimmäistä tarinaa. Molemmat ovat Cavazzanon jälkeä.
Uka Ankka
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 3 -
01.10.2007 klo 19:23:13
Minustakin taskareitten piirtäjät eivät ole aina kovin hyviä, mutta ei ne nyt niin huonoja että pitäisi alkaa haukkumaan :)
Bomber
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 4 -
02.10.2007 klo 15:50:46
Itse en kyllä menisi kehuskelemaan Perinaa huippupiirtäjäksi kuten akuankka tuossa mainitsi. Shawit ovat taas huonoja, heistä en pidä ollenkaan. Ja kuten tämä samainen keskustelunaloittaja mainitsi, että he alkoivat tehdä Aku vs. Ankanpojat-taisteluita ja muuta soopaa.
Miguel on minusta edelleen huippu. Paitsi tietenkin joissain hiiri ja ankkastooreissa...
Miguel on minusta edelleen huippu. Paitsi tietenkin joissain hiiri ja ankkastooreissa...
Kääk13
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 5 -
02.10.2007 klo 16:18:53
Lainaus:Miguelin tyyli on laskenut niin alas kun olla voi.
Kyllä! Olen ihan samaa mieltä.
Mielestäni Miguel oli yksi taskarien parhaista vakipiirtäjistä, joka teki hyviä johto ja lopetustarinoita.
Myös monet Mikit ovat ihan hyviä. Itse asiassa Mikki tarinoissa hänen tyylinsä ei olekkaan kovin muuttunut.
Ankat hän piirtää nykyään kuin mikäkin "%¤%/((I&%¤) >:(
Pidin myös kovasti siitä, kun kaverin jatko-sarjoja alettiin julkaista Akkarissa, mutta pian sen jälkeen hänen tyylinsä sitten rapistuikin radikaalisti. Kokeileekohan soluttaustua muiden tanskalais piirtäjien joukkoon vai mitä on käynyt?
Alla kaverin tyylinäytteitä:
Voivatko nuo olla saman herran piirtämiä...?
Ylläpito on poistanut liitteen

hjhh
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 6 -
02.10.2007 klo 16:21:43
Kumpi noista on vanhempi?
Toka on mielestäni aivan kauhea! :o
Toka on mielestäni aivan kauhea! :o
Kääk13
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 7 -
02.10.2007 klo 16:26:34
Lainaus:Kumpi noista on vanhempi?
Koettakaapa arvella kirjoitukseni pohjalta!
Olen samaa mieltä, aivan kamalaa.....
Koettakaapa arvella kirjoitukseni pohjalta!
Olen samaa mieltä, aivan kamalaa.....
hjhh
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 8 -
02.10.2007 klo 16:38:27
En tiedä millaisesta tyylistä pidät, ja aina melkeen meille on on erimielipide. :D
No kyllä sen täytyy olla alempi. :P
No kyllä sen täytyy olla alempi. :P
HN Erkka
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 9 -
01.01.2008 klo 14:09:24
Mielestäni Gavazzanon tyyli on laskenut huomattavasti! :P
Pidän vain enemmän hänen entisestä piirrosjäljestä, vaikka kyllä tämä nykyinenkin on ihan OK.
Pidän vain enemmän hänen entisestä piirrosjäljestä, vaikka kyllä tämä nykyinenkin on ihan OK.
Karhula
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 10 -
06.01.2008 klo 20:03:37
Mielestäni Don Rosan tyyli on heikentynyt. Nykyisten ankkojen päät on aivan liian isoja, >:( mutta ei niissä muuta vikaa ole. Olenko oikeassa vai onko näössäni vikaa? Myös käsikirjoitukset ovat ruvenneet ailahtelemaan. :(
squid
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 11 -
06.01.2008 klo 20:09:14
Eikö olisi kuitenkin parempi puhua tasosta kuin tyylistä?
Turtana
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 12 -
10.03.2008 klo 21:12:46
Enpä ole asiaa pahemmin tarkkaillut, mutta nyt kun tuli puheeksi, niin tottahan se on. Taso laskee siellä sun täällä.
Lainaus:Mielestäni Don Rosan tyyli on heikentynyt. Nykyisten ankkojen päät on aivan liian isoja, >:( mutta ei niissä muuta vikaa ole.
olen samaa mieltä, viimeisimmissä sarjoissa ankkojen ulkomuoto on jotenkin... hmm, jumittunut. Tai vakiintunut, mitenkä sen nyt ilmaisisi. Päät saattavat tosiaan olla isohkoja, ei kuitenkaan häiritsevästi.

Fauntleroy
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 13 -
11.03.2008 klo 14:27:50
Rosassa ärsyttää vain hänen kirjoittamis/piirtämisnopeus.Hänen viimeisin(uusi)tarina on kevät-kesältä 2006.
Toki piirtämisen ja julkaisun välillä on aikaa mutta saisi jo pian ruveta tulla uusia sarjoja. ;)
Ainakaan huhuja ei ole liikuskellut..
Toki piirtämisen ja julkaisun välillä on aikaa mutta saisi jo pian ruveta tulla uusia sarjoja. ;)
Ainakaan huhuja ei ole liikuskellut..
hjhh
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 14 -
11.03.2008 klo 14:31:42
Lainaus käyttäjältä: FauntleroyHänen viimeisin(uusi)tarina on kevät-kesältä 2006.
Toki piirtämisen ja julkaisun välillä on aikaa mutta saisi jo pian ruveta tulla uusia sarjoja. ;)
Ainakaan huhuja ei ole liikuskellut..
Tuskin tulee liikkumaankaan ainakaan hetkeen.
Rosahan on sanonut, että pitää taukoa.
Saa nähdä piirtääkö Rosa enää ollenkaan ankkaa.
Joo offia.. :P

Essi Ankka
Piirtäjien ja käsikirjoittajien taso laskee?
Viesti 15 -
23.03.2008 klo 15:02:59
Juu, onhan niitä piirtäjiä jotka eivät mielestäni ansaitse taidoillaan paikkaansa ankkamaailmassa. Piirtäjän taso vaikuttaa nimittäin todella paljon siihen aloittaako lukija sarjakuvan lukemista ollenkaan.
Sivuja:
1