Keskustelujen arkisto

Hyrrh!! Välillä tulee kylmiä väreitä tätä lukiessa, mutta se ei haittaa, koska tarina tuntuu vain niin hyvältä ja juonessa pysytään koko ajan. Uusimmat luvut olivat hiukan yllättäviä ja se tuntui juuri sopivalta tarinalle. Seuraavat luvut näyttävät tulevan melko nopeasti tänne joten saattaa välillä jäädä lukemattakin, mutta kyllä tätä luen. Loistavaa. :)

Kymmenes luku - Kalésson

Yhdistämällä rubiinilautasen.. miekan.. valtikan.. Joakim saa kuolemattomuuden..
hän valloittaa maailman... tuhoaa Akun.. tuhoaa pojat.. tuhoaa minut..
Roope säpsähti hereille. Aku ja pojat nukkuivat edelleen omissa sängyissään, jotka kaikki olivat
tummanruskeita ja puisia. He olivat edellisenä iltana vuokranneet Sorsakylän halvimmasta hotellista
yhden huoneen heille. Huoneessa oli siniset tapetit, jokaiselle oma sänky, jääkaappi, kylpyhuone sekä
pöytä, missä oli kymmenen puista tuolia.
He aikoivat seuraavana päivänä matkata takaisin Ankkalinnaan. Roope oli ehdottanut että he pakenisivat rahasäiliön alla
olevaan pommisuojaan, joka oli suojattu myös Milla Magian tasoisilta taioita ja loitsuilta.
Erään tietokirjan mukaan, kuolemattomuuden haluavan täytyy matkustaa taikaesineensä kanssa pyhälle paikalle, jonka löytäminen
voi viedä jopa vuosia. Joakim oli saanut rubiinilautasen vasta viikko sitten, joten hän tuskin oli vielä lähelläkään pyhän paikan löytämistä.
Roope haki jääkaapista kylmää maitoa, jotta hän rauhoittuisi. Hän oli nähnyt painajaista Joakimista, joka oli saanut kuolemattomuuden
ja tuhosi nyt Ankkalinnaa. Roope palasi takaisin sänkyynsä. Hän kävi makuulle ja veti peiton päälleen. Hän ei kuitenkaan nukahtanut
heti, sillä hän mietti, mitä tapahtuisi, jos Joakim todellakin löytäisi pyhän paikan. Miten heille kävisi?
Roope sulki silmänsä.

Hän löytää sen.. hän on tulossa.. ihan lähellä.. Kalésson..
Roope heräsi nopeasti kirkkaan valon saattelemana. Hän katsoi ulos ikkunasta, jossa pimeä yötaivas hohti vihreänä.
Hän meni lähemmäs ikkunaa, ja yritti tiirailla mistä valo tuli. Aku heräsi, samoi pojat. He tulivat Roopen vierelle ikkunaan.
"Mistä tuo kirkas valo tulee, Roope-setä?" Aku kysyi unisena, sininen yöpuku päällään. Hän hieroi silmiään ja katsoi alas ikkunasta.
"Eihän se ole..?" Tupu säikähti nähdessään setiensä ilmeen.
Aku ja Roope nyökkäsivät ja katsoivat taas ikkunasta ulos. Joakim seisoi keskellä autotietä, johon oli piirtynyt hohtava risti.
Joakim seisoi ristin päällä, ja piteli vasemmassa kädessään smaragdivaltikkaa. Oikeassa kädessä hänellä oli sekä kultainen miekka,
että rubiinilautanen.
"Tuon täytyy olla pyhä paikka, aika ovelaa sijoittaa se keskelle ajotietä" Roope sanoi ja otti naulakosta silinterinsä ja pani sen
päähänsä.
"Tulkaa, tämä on viimeinen tilaisuutemme pelastaa maailma" Roope sanoi, ja astui ulos hotellihuoneesta Aku ja pojat perässään.

Kadulla vallitse täysi sekasorto; Joakim oli pysäyttänyt liikenteen, risteyksestä ei päässyt minnekkään suuntaan. Ihmiset jättivät autojansa
tien varteen ja juoksivat itse hädissään pakoon. Roope, Aku ja pojat saapuivat pyhän paikan luo, missä Joakim jo odottikin.
"Kas, ankat - saavuitte sopivasti todistamaan Kaléssonin syntyä, ja minun kuolemattomuuttani" Joakim sanoi vahingoniloisesti, ja
heilautti valtikkaa, jolloin ankkojen eteen ilmestyi viiden hengen katsomo.
"Yritätkö pitää meitä pilkkanasi?" Roope suutahti ja kääri hihansa valmiina taisteluun.
"Äläs yritä, ankka - tiedät itsekin ettet pärjää minulle" Joakim sanoi ja kohotti kaikki kolme taikaesinettä.
Tuuli puhalsi jälleen yhtä kovaa kuin silloin kun ankat olivat tavanneet Joakimin ensimmäistä kertaa.
Joakim alkoi mumista loitsua; Dragonor, elevenataloth la nummel patriac de lante..
Conte no sragdmvalked, koldrena svaad on rybinelatne - eboros to Kalésson!
Viimeisen sanan kohdalla räjähti; kaikki kolme taikaesinettä nousivat ilmaan ja yhdistyivät yhdeksi suureksi valopalloksi.
Samaan aikaan Joakim nousi ilmaan ja alkoi hänkin hohtaa. Hetken kuluttua hän lakkasi hohtamasta ja putosi
maahan jaloilteen. Hän ojensi kätensä, johon putosi jokin esine. Esineen kahva oli kultainen, siinä oli valtikan varsi ja
päässä suuri rubiiniterä. Kalésson oli syntynyt.

Joakim käveli kohti ankkoja. Samaan aikaan hotellin takaa ilmestyi kolme poliisiautoa.
Autot pysähtyivät Joakimin eteen, ja kaksi autosta tullutta poliisia ampuivat Joakimia konekiväärillä rintaan.
Haavasta roiskui hieman verta, mutta kun ammunta oli loppunut, haavat korjaantuivat itsestään ja Joakim tokaisi haukotellen;
"Ettekö parempaan pysty?" Sitten hän osoitti Kaléssonilla yhtä poliisiautoa. Rubiiniterästä purkautui musta valojuova, joka
osui autoon. Auto mureni välittömästi tomuksi. Kaikki poliisit olivat niin kauhusta kankeita, että he kaikki hyppäsivät autoihinsa
ja lähtivät ajamaan pois tuhatta ja sataa. Joakim kuitenkin tähtäsi taas Kaléssonilla erästä autoa, joka sekin pian mureni.
"Eihän tuo vielä mitään" Joakim sanoi ankoille ja tähtäsi kerrostaloon. "Pystyn minä tämänkin tekemään!" hän jatkoi ja
räjäytti lähimmän kerrostalon tomuksi, jolloin satakunta asukasta juoksi tomukasasta paniikissa piiloon.
Roope, Aku ja pojat katsoivat myös kauhuissaan tätä hävitystä. Roope yritti käydö Joakimin kimppuun, mutta juuri silloin
Joakim kääntyi ankkoihin päin ja sanoi nauraen; "Ja tänään sääennusteessa luvataan tomusadetta Sorsakylään.
Hän tähtäsi Kaléssonilla ylhäällä lentävää matkustajalentokonetta, joka mureni ilmassa tomuksi, ja kaikki viattomat ihmiset
putosivat alas tuhoon.
"Nyt varmasti tiedätte, millaista tuhoa kuolematon voi aiheuttaa" Joakim sanoi ja räjäytti kirjakaupan tomuksi.
"Katsokaas, Kalésson ei pelkästään anna kuolemattomuutta, se on myös taikakalu, millä voin tehdä melkein mitä vain!"
"Ja nyt, en ole pelkästään kuolematon, olen voittamaton - ja aion valloittaa maailman!"
Ankat tuijottivat Joakimia, odottivat, että hän tähtäisi Kaléssonilla heihin, ja tappaisi heidät.
"Kaikki alkaa Ankkalinnasta"

Eli tiedän tasan tarkkaan, miten tämä loppuu (Anteeksi tuplapostaus) ja olenkin
jo suunnittelemassa seuraavaa tarinaani.
Elokuun ja syyskuun vaihteessa, kun KTA on saatu päätökseen, aloitan uuden
tarinan nimeltä.. en taida kertoa ::)
Mutta mikäli ihan välttämättä haluat tarinan nimen etukäteen kuulla, lähetä yksäriä niin neuvotellaan 8)

Varoitan teitä, erittäin sekava luku tulossa.
Nopeasti kulkevat tapahtumat, ja aika huono luku saattaa olla.
Kuten huomaatte, luvun nimikin on 'hieman' matkittu viimeisestä
Potterista.. ::)

Yhdestoista luku - Ankkalinnan taistelu

Ankkalinnassa valkenee aamu, kolea aamu, sateinen aamu.
Mitään tietämättömättömät viattomat ihmiset ovat menossa töihin, kuten aina ennenkin.
Myös ystävämme Pelle Peloton ja Iines Ankka ovat Ankkalinnassa, eivätkä tiedä uhkaavasta vaarasta mitään.
Edellisenä yönä Roope, Aku ja pojat olivat palanneet Ankkalinnaan. He olivat parhaillaan rahasäiliössä pakkaamassa
Roopen rahoja mukaan pommisuojaan, minne he aikoivat piiloutua. Akun mielestä oli raukkamaista, että Klondiken keisari,
Julman maan jehu, ja ties mikä, piiloitui rahojensa kanssa maanalaiseen pommisuojaan, juuri maailman kohtalon ratkaisevan
taistelun alla. Joakim oli tulossa, Roope tunsi sen. Hän vilkuili vähän väliä ikkunasta, näkyisikö mustakaapuista miestä, tai
mustia valojuovia. Mutta ei, hän ei ollut vielä tullut. Roope jatkoi rahojensa pakkaamista, kunnes kaikki oli saatu
turvaan. Sitten ankat ajattelivat itsekin siirtyä suojan puolelle, kunnes ulkoa kuului kiljaisu.
Ankat käänsivät katseensa ulos. He joutuivat kuitenkin nopeasti kumartumaan, kun rahasäiliön avoimesta ikkunasta
lensi musta pallo, joka osui Roopen työpöytään murentaen sen tomuksi.
"Törkimys, pöytä maksoi maltaita!" Roope huusi ja heilutti nyrkkiään ikkunasta. Samassa Joakim ampui uuden valopallon
ikkunasta, ja tälläkertaa se lensi trofeehuoneeseen, ja osui Juovikkaaseen rubiiniin, joka muuttui myöskin tomuksi.
"Nyt saa riittää, nahjus!" Roope suuttui tosissaan ja hyppäsi ikkunasta ulos.
"Ei, Roope-setä!" Tupu, Hupu ja Lupu kiljuivat setänsä perään. Roope kuitenkin putosi pehmeästi pihallansa kasvavan lehtipuun
latvaan. Hän laskeutui puun runkoa alas, ja huusi sitten ylös pojille;
"Soittakaa Ankkalinnan armeijalle, ja palkatkaa heidät tänne hinnalla millä hyvänsä, Joakimia ei saa päästää tuhoamaan viattomien
ankkalinnalaisten taloja!" Pojat tekivät työtä käskettyä, vaikka tiesivät, ettei armeijakaan pidättelisi Joakimia kauaa.
Roope katsoi kohti Joakimia. Hänen sisässään paloi viha ja inho Joakimia kohtaan - hän halusi tuhota, hän halusi repiä, hän halusi
tappaa hänet, millä hinnalla hyvänsä! Ja näin Roope astui askeleen kohti Joakimia. Hän odotti hetken, kunnes otti toisenkin askeleen.
Jokaisella askeleella hänen sisimpänsä kiehui lujempaa, joka askeleella suurempi halu tuhota Joakim valtasi Roopen. Roope otti
kolme askelta lisää, ja oli nyt Joakimin kanssa aivan nenätysten. Vihreänsininen valo välähti ja Roope makasi maassa.

Nouse, Roope.. tuhoa Joakim.. tuhoa Kalésson.. pelasta Ankkalinna varmalta tuholta!
Roope nousi ylös ja tarttui Joakimin kädessä olevaan Kaléssoniin.
"Irti siitä, ankkavanhus!" Joakim huusi ja yritti ravistaa Roopen kättä irti Kaléssonista, mutta Roope tiukensi otettaan.
"Sinä et tuhoa Ankkalinnaa, törkimys" Roope sanoi halveksuvasti ja käänsi Kaléssonin osoittamaan muualle, kuin rahasäiliöömsä.
"Jos et kerran usko.." Joakim sanoi ja Kalésson räjäytti kaupungintalon tomuksi ja Roopen ote kirposi välittömästi.
"Paetkaa, ankkalinnalaiset, jos vielä pystytte. Minä aion tuhota kaupunkinne, siitä ei pääse yli eikä ympäri" Joakim kuulutti niin lujalla äänellä että se kuului varmasti Hanhivaaraan asti.
Kaléssonista alko sinkoilla mustia juovia, ja ympäri Ankkalinnaa talot murenivat ja ihmiset pakenivat peloissaan.
Joakim käveli rauhallisesti Ankkalinnan pääkatua ja räjäytti kaiken ympäriltään. Kun hän pääsi Julle Ankanpään patsaan
kohdalle, hänen edessään seisoivat Roope, Aku, ankanpojat ja Ankkalinnan armeija, mukanaan kaksikymmentä hyvin varustettua
panssarivaunua valmiina ampumaan.
"Kappas, ankat ja piskuinen armeija, olette tulleet toivottamaan minut tervetulleiksi, voi kuinka kilttiä" Joakim sanoi ivallisesti
ja räjäytti yhden panssarivaunun tomuksi, jonka kuljettaja lähti juoksemaan pakoon.
Heti tuon jälkeen kaikki jäljellä olevat yhdeksäntoista panssarivaunua ampuivat kohti Joakimia. Kaikki ammukset lävistivät Joakimin,
mutta haavat kuroutuivat kuitenkin umpeen ja Joakim oli täysin kunnossa.
"Tuo on jo yliluonnollista, pakoon toverit!" armeijapukuinen mies eräästä panssarivaunusta sanoi.
Joakim räjäytti jokaisen panssarivaunun ilman ongelmia, ja siirtyi sen jälkeen Julle Ankanpään patsaan luo.
"Vanha kunnon Ankanpää.. tämän pienen kärpäsenlian perustaja"
Joakim katsoi hetken patsasta ihaillen, mutta lopulta sekin mureni aivan kuten muutkin rakennukset.

Ankat olivat rytäkän aikana siirtyneet Pelle Pelottoman pajalle pitämään hätäkokousta;
"Tämä ei voi jatkua näin, Joakim on tuhonnut jo puoli Ankkalinnaa, meitä uhkaa täysi perikato!" Roope päivitteli
ja käveli ympäri muiden istuessa sievässä rivissä pajan seinää vasten.
"Aivan, aivan.. ja kuka tämän kaiken aiheutti?" Aku sanoi halveksuvasti ja katsoi Roopea.
"Älä minua katso, Joakim olisi löytänyt valtikan ja muut taikaesineet joka tapauksessa!" Roope sanoi ja mätkäisi
Akua kävelykepillään. Syntyi hiljaisuus, jonka ankanpojat kuitenkin kohta rikkoivat;
"Helvetin tuli, Roope-setä, me tarvitsemme Helvetin tulen - mihin olet laittanut sen?"
"Rahasäiliöön.. mutta emme voi lähteä sinne asti, Joakim tuhoaisi meidät kaikki" Roope sanoi masentuneena kunnes näki pajan ikkunasta kuinka viereinen kerrostalo muuttui tomuksi ja kuinka Joakim seurasi vanhaa pariskuntaa ja yritti tuhota heidätkin.
"Me voimme mennä" Aku ja Pelle sanoivat yhteen ääneen. Roope mietti hetken kunnes vastasi;
"No hyvä on, mutta Aku jää perinnöttömäksi mikäli epäonnistutte!" Aku ja Pelle kävelivät ulos pajasta.
"Tai mikäli jäämme edes eloon" Roope ajatteli ja istui ankanpoikien viereen.

Aku ja Pelle joutuivat väistämään useita valojuovia kun he saivat Joakimin peräänsä.
He lähtivät Pellen keksimällä lentorepulla ylös korkeuksiin, minne Kaléssoninkaan voima
ei yltänyt, mutta joutuivat pettymään huomatessaan että Joakim pystyi Kaléssonin avulla
lentämään.
"Käännä vasemmalle, Pelle!" Aku huusi ja vilkuili taakseen, missä Joakim rynnisti jo kovaa vauhtia kohti.
"Eikun oikealle, käännä oikealle!" Aku muutti mieltään kun vasemmalta lensi musta pallo.
"Eikun.. alaviistoon, yläviistoon, Patagoniaan - minne vain kunhan pääsemme rahasäiliölle pian!"
Samassa lentoreppuun osui tulipallo, joka käräytti sen ja he alkoivat pudota maahan.
Aku tiesi kuolevansa, kunnes näki että oli laskeutumassa puuhun.
He molemmat putosivat pehmeästi puuhun, mutta sitä riemua ei kestänyt kauaa, kun Joakim saapui.
Musta valojuova purkautui Kaléssonista ja kaikki pimeni.

Juu eli suunnitelmiin tuli muutos.
Tiivistän tarinan lopun kolmeen lukuun, eli lukuihin 12, 13 ja 14, eli viidettätoista ei ikävä kyllä tule. Tämä johtuu siitä, että yhdestä luvusta olisi tullut aivan liian lyhyt.

Uskomatonta! Tarinankerrontasi on uskomatonta ja kuvailukin on erittäin hyvää. Tarinassa valitsee niin hyvä jännitys ja olin pyörtyä kun luin viimeiset luvun sanat. Mitenköhän ankat tästä selviävät vai selviävätkö ollenkaan... 8)

Pyydän kovasti anteeksi, sillä tästä luvusta tuli koko tarinan lyhyin ja varmasti
huonoin. Se johtuu siitä, etten yksinkertaisesti keksinyt enempää asiaa, enkä tätä pidemmästi osaa kertoa. Mutta nyt kävi näin, ei sille enää voi mitään.

Kolmastoista luku - Muistojen kirja

Roope leijui pimeässä. Hän ei nähnyt mitään, ei tiennyt mitä oli tapahtunut.
Hän tiesi vain, että tällakin, oli joki tarkoitus, kuten kaikella elämässä.
Roope antoi virran viedä häntä. Hän katseli ympärilleen, mutta ei vieläkään nähnyt mitään.
Pian hänen eteensä aukeni kuva. Roope hämmästyi, kun näki, mitä kuvassa oli;
pieni plankkipoika käveli kengänkiillotusvälineet kourassaan Glasgow'n kaduilla, ja huhuili asiakkaita.
Hänellä oli kädessään kolikko, hänen ensikolikkonsa, jonka oli saanut eräältä mieheltä.
Siinä oli Roope. Kymmenenkesäinen Roope, joka kiillotti kotipaikassaan kenkiä vuonna 1877.
Valtava onnellisuudentunne valtasi Roopen, kun hän katsoi tätä muistoa seitsemänkymmenen vuoden
jälkeen. Kuva haihtui, ja koko paikka oli jälleen pimeänä. Kuitenkin samaan paikkaan ilmestyi pian toinen kuva.
Kuvassa oli pieni jokilaiva, ja sen kannella seisoi hieman nuorempi poika, tavanomaisissa vaatteissaan.
Kuva liikkui, kuin video; laiva liikkui likaisella, täysin läpinäkemättömällä joella, jota kutsutaan nimellä Mississippi.
Kuvan nuori poika oli, kuka muukaan kuin Roope, tällä kertaa hieman vanhemassa iässä. Nuori Roope vilkutti
kuvassa, kunnes se katosi. Meni hetki, kunnes Roopen odottama kolmas kuva ilmestyi. Kuvassa oli
jälleen hieman vanhempi mies, joka seisoi linnan parvekkeella haarniska päällä, ja kaksintaisteli toista miestä vastaan.
Roope tunnisti sen jälleen häneksi itsekseen, tällä kertaa pelastamassa Ankkapurhaa Vaskervilleilta.
Roope oli pakahtua onnesta, kun hän näki näitä rakkaita muistoja, vielä kerran. Neljäs kuva muutti kaiken;
siinä oli mainariasuinen mies, toisessa kädessään hakku, toisessa hanhenmunan kokoinen kultahippu, ja takanaan
lumoavan kaunis ankkaneito. Kyyneleet tulvivat Roopen kasvoilla. Kuva muistutti Roopea hänen mainariajoistaan,
ajoista, jolloin hän tapasi Kultu Kimalluksen, jolloin hän kaivoi hanhenmunahippunsa ja jolloin hän ansaitsi ensimiljardinsa.
Koskaan aiemmin Roope ei ole ollut näin onnellinen. Sitten kuva haihtui ja kirkas valo sokaisi Roopen.

Roope heräsi. Hän oli jälleen jossain oudossa paikassa. Tällä kertaa hän ei nähnyt mustaa, vaan pilviä.
Lukuisia pilviä, joiden päällä näkyi ankkoja pelaamassa golfia. Roope nousi, ja näki tutun näköisen hahmon tulevan häntä
kohti. Sir Rikhard saapui Roopen luokse, ja näytti tyytyväiseltä.
"Roope, vanha kaveri, tervetuloa joukkoomme!" sir Rikhard sanoi ja taputti Roopea selkään.
"Roope on saapunut, kirjatkaa hänet kuolleeksi!" hän huikkasi ylemmällä pilvellä seisovalle ankalle.
"Ei, seis - odottakaa, mitä on tekeillä?" Roope kysyi hädissään ja katseli tuttua maisemaa.
"Olet saapunut taivaaseen" sir Rikhard sanoi.
"Ei, ei vielä, ei sen vielä pitänyt tapahtua" Roope sanoi edelleen kauhuissaan.
"Minun täytyy tuhoa Joakim O'Ankkenheim, hän tuhoaa koko maailman!"
"Mutta sinä sait jo toisen mahd.." sir Rikhard ehti sanoa ennen keskeytystä;
"Anna minun kertoa ensin syy!" Roope kiivastui Rikhardille, joka vain höpötti 'sait jo toisen mahdollisuuden' -juttua.
"Noniin. Kyse on siis 'Kolmesta tarunhohtoisesta aarteesta'. Muuan Joakim O'Ankkenheim löysi ne kaikki ja loi
valtavan taikaesineen, Kaléssonin, ja sai kuolemattomuuden ja uskomattomat voimat. Hänet voi tuhota vain Helvetin tulella,
mikä minulla on tallessa. Nyt hän on tuhonnut puoli Ankkalinnaa, sukulaiseni Akun, ystäväni Pellen, sekä useita
viattomia ihmisiä. Minun täytyy saada yrittää vielä, vain Joakimin tuhoamisen tähden!" Roope kertoi koko tarinan
ja sir Rikhard mutisi itsekseen.
"Hyvä on.. mutta vain pelastaaksesi maailman!" hän sanoi, joskin vähän epävarmasti.
"Kiitos, oi kiitos, minä tästä lähdenkin" Roope kiitteli ja kumarteli Rikhardille.
"Mutta odotas.. päästän sinut, vain mikäli lupaat tehdä erään jutun.. supi supi supsup..''
Roope pöyristyi, melken pyörtyi, hän näytti kauhistuneelta, mutta lopulta suosui.
"Hyvää matkaa, olkoon onni myötä"

Älä nyt mitään romaanin pituista lukua odottele.
Kuitenkin, viimeistä lukua pitkittää myös se, että epilogi on yhdistettynä
siihen. Lisäksi luvussa nähdään erittäin paljon kuvailua, seka kurkistetaan myös
Roopen 'ajatuksiin'. Viimeisestä taistelusta tulee todellakin jännittävä :)