Keskustelujen arkisto

Jotenkin minustakin tuntuu, että tästä ei enää jatko-osia saada... ::)

No, hyvä, jos tämä tarina jatkuu! Prologi ja ensimmäinen luku olivat meinaan mukavaa luettavaa! :D(Luku I tosin vähän liian pitkä mielestäni.)

En saanut oikein selvää tuosta Laiva on Lasttattu osastasi mutta paranna vielä vähän niin saat loistavan tarinan aikaiseksi!

Olen aika varma, että aku vain halusi kostaa sen, että annoin huonon arvosanan hänen tarinastaan, mitä hän varmasti pitää mestariteoksena ;) Muttajoo, kaksi kuukautta myöhässä johtuen siitä kirjoitustauostani, joka on yhä menossa.

Nyt on kyllä tapahtunut ihme.. Tribelta saamani erittäin positiivisen kommentin jälkeen sain kummaa kirjoitusintoa ja pään täyteen ideoita.. ja tässä se sitten on; otin riskin ja kirjoitin tarinan toisen luvun ennätysajassa valmiiksi. Olin aluksi ajatellut julkaista sen maaliskuun puolivälissä, milloin ajattelin taukoni lopettaa, mutta ideoita alkoi tulvimaan niin paljon, että pakko oli jotain saada kirjoittaa. Tämä luku on siis nopeasti kirjoittanut, enkä ole viime joulukuun jälkeen mitään rustannut, enkä ole niin hyvässä vireessä kuin ennen, joten tämä luku ei ole ehkä parhaimmistoa. Tässä ei oikein mitään oikeastaan tapahdu, mutta tämä on silti tärkeä luku koko tarinan jatkon kannalta. Toivottavasti saatte edes jotain positiivista tästä irti.

Toinen luku - Aarrekartta

Siinä se oli; suoraan heidän edessään seisoi Oblivion II, täydellinen kopio alkuperäisestä 1700-luvun merirosvolaivasta. Roope käveli hiljalleen pientä puista siltaa
pitkin laivan kannelle. Aku ja pojat seurasivat häntä, kantaen yhä painavia laukkujaan. Laiva oli kannelta katsottuna uskomattoman iso ja kannella oli tilaa tehdä vaikka
mitä. Ankat laskivat matkatavaransa väliaikaisesti maston viereen ja lähtivät seuraamaan Roopea, joka aikoi tehdä laivalle selvän työnjaon. Ja näin he kiipesivät kolmiaskeleiset puuportaat puolet pienemmälle, toiselle kannelle, joka sijaitsi laivan oikeassa päässä. Pienemmällä kannella oli ruori, josta laivaa ohjattiin, kaksi istumapaikkaa ja laatikollinen papuja. Roope avasi papulaatikon ja kaivoi papujen seasta neljä arvomitalia.
"Aku, täten nimitän sinut laivan ohjaajaksi" Roope sanoi arvokkaasti ja ojensi Akulle arvomitalin. Hän siirsi ankanpojat riviin ja otti esille seuraavan mitalin.
"Tupu, sinut minä nimitän laivan tähystäjäksi" hän sanoi yhtä arvokkaan oloisesti, kuin antaessaan Akulle mitalia. Hän ojensi Tupulle mitalin ja opasti hänet omalle paikalleen.
"Seuraavaksi, nimitän Hupun laivan varustevastaavaksi. Tehtävänäsi on pitää laivan yleisistä varusteista huolta. Lisäksi saat työksesi vahtia, että kaikki saavat tasapuolisesti
ruokaa ja vahtia ettei se lopu, ennen seuraavaa pysähdystä jollain satamalla" Roope sanoi ja ojensi mitalin Hupulle, joka lähti välittömästi hommiin.
"Ja sinä, Lupu.. sinut nimitän laivan työnjohtajaksi. Sinä valvot, että kaikki tekevät hommansa kunnolla, eivätkä laiskottele" Roope sanoi ja luovutti mitalin Lupulle. Ennen kuin Lupu laskeutui portaat alas ja kävi hommiin, hän kysyi Roopelta kysymyksen;
"Minne me oikeastaan olemme matkalla?" Roope mietti hetken, kunnes vastasi Lupun kysymykseen.
"Itseasiassa, en tiedä. Ainakin tällä reissulla tulee hyvin testattua laivan kunto. Sitäpaitsi, voimmehan me löytääkin jotain" Vastauksen myötä Lupu kävi hommin, niin kuin kaikki muutkin. Roope komensi Akun ruoriin ja ilmoitti iloisesti huutaen, että matka voisi alkaa. Oblivion II irtautui satamasta ja lähti seilaamaan kohti aavaa merta.

Parisen tuntia purhehdittuaan avomerellä, Roopea alkoi yllättäen väsyttää. Hän ilmoitti Akulle ja pojille menevänsä hetkeksi lepäämään hyttiinsä.
"Löydätte minut sieltä, mikäli tarvitsette minua" hän sanoi lähtiessään kävelemään kohti hytin ovea. Hän käveli hitaasti koko kannen poikki ja saapui lopulta hyttinsä ovelle, avasi sen ja sulkeutui hyttiinsä. Hytti oli aika pieni; siellä oli kaksi puista kirjahyllyä seinillä, molemmissa muutamia kirjoja. Kirjahyllyjä vastapäätä toisella seinällä oli pieni yhden hengen sänky, jossa oli vanhasta matosta tehty peitto ja höyhenillä täytetty kangastyyny. Roope asteli huoneen keskellä olevan puisen pöydän ja tuolin ohitse ja kävi istumaan sängylle. Hän otti silinterin päästään (ja laittoi sen lattialle vierelleen) ja laski kävelykeppinsä kädestään. Hän kävi makuulleen ja laski päänsä höyhentyynylle. Sitten hän vetäisi peiton päälleen ja sammutti yöpöydällä olevan öljylampun.

Roope nukahti nopeasti. Välittömästi nukahtaessaan hän vaipui uneen, omituiseen uneen; unessa hän oli tässä samaisessa hytissä, tosin hereillä. Hän istui tuolilla puisen pöydän ääressä ja luki öljylampun valossa punakantista kirjaa, joka oli peräisin seinällä olevasta kirjahyllystä. Kirja kertoi maailman aarteista ja kuten varmaan arvaattekin, Roope oli hyvin kiinnostunut kirjasta, sillä sieltä saattaisi löytyä jokin aarre, mitä hän ei olisi vielä löytänyt. Roope käänsi sivua; seuraavalla aukeamalla oli kuva kaivoksesta, joka oli tulvillaan erilaisia jalokiviä. Kuvassa olivat Salomon kaivokset ja kuvan alla pitkä tekstikatkelma kaivoksista. Roope oli löytänyt kaivokset jo vuosia sitten, eikä hän jaksanut lukea artikkelia, joten käänsi sivua. Seuraavalla aukeamalla kerrottiin viisasten kivestä. Ikävä kyllä Roope oli senkin jo löytänyt, joten hän käänsi jälleen sivua. Seuraavalla aukeamalla artikkeli viisasten kivestä jatkui yhä, joten Roopen oli käännettävä sivua uudestaan. Tällä kertaa hän osui mielenkiintoiseen artikkeliin;
''Oblivionin aarre - totta vai tarua?'' oli otsikkona ja otsikon alla oli kuva Oblivion -laivasta, jonka kopiolla Roope sukulaisineen purjehti tälläkin hetkellä.
Roope alkoi lukea artikkelia.

Vuonna 1791 purjehti merillä sen ajan yksi upeimmista laivoista, Oblivion. Oblivionin miehistöön kuului kaksitoista henkilöä ja kapteeni Arnold Oblivion, jonka mukaan laivakin oli saanut nimensä. Oblivion oli hienoudestaan huolimatta pelätty merirosvolaiva, jotka ryöstivät rikkaita satamakaupunkeja ja tykittivät muita laivoja palasiksi. Kuukaudessa he upottivat keskimäärin jopa kolme laivaa. 13. elokuuta 1791 Oblivion sai mahtavan ryöstösaaliin hyökätessään Port Innocencen satamakaupunkiin Iso-Britannian itärannikolla. He onnistuivat ryöstämään ison arkullisen kultaa ja jalokiviä, koruja ja kruunuja. Saalis jaettaisiin koko miehistön kesken, kuten aina ennenkin, jotta kaikki saisivat osansa. Tällä kertaa kapteeni kuitenkin päätti pitää aarteen pääosin itsellään ja lahjoitti jokaiselle miehistön jäsenelle yhden kultakolikon. Miehistö raivostui niin, että seuraavaan satamaan saapuessaan he hyppäsivät heille lahjoitetut kultakolikot mukanaan pois laivasta ja jättivät kapteenin ja laivan ja lähtivät omille teilleen. Kapteeni ei ollut tästä moksiskaan, vaan jatkoi ryöstöretkiään yksin, tosin ei niin voitokkaana kuin aikaisemmin miehistönsä kanssa. Vuosi 1792 oli karkausvuosi ja laivan entinen miehistö halusi käyttää sitä hyväkseen kostaakseen kapteeni Oblivionille. Karkauspäivänä, 29. helmikuuta he kokoontuivat Port Pamadliorin rannalle ja käyttivät erästä vanhaa loitsua. Jokainen heistä kohotti kapteeniltaan saadun kultakolikon ilmaan ja yksi heistä luki kirjasta loitsun, jolloin taivas pimeni ja meri alkoi kuohua. He synnyttivät merelle kovan myrskyn, jonka seurauksena Oblivion upposi ja kapteeni aarteineen katosi salaperäisen punaisen valon saattelemana jonnekin maailman rajalle. Monet arkeologit ja tutkijat väittävät, että Oblivionin aarre, joka katosi kapteenin mukana, olisi yhä olemassa, mutta sen löytäminen olisi mahdollista ainoastaan joka neljäs vuosi, aina karkausvuonna. Kun karkauspäivänä kohottaisi kaikki kaksitoista miehistön jäsenille kuulunutta kultakolikkoa ilmaan, saisi aiheutettua myrskyn, jonka seurauksena voisi onnistua avaamaan portin maailman rajalle aina Oblivionin aarteelle saakka.

Roope säpsähti hereille. Hän muisti nähneensä unta, missä hän luki katkelmaa tekstistä, missä kerrottiin Oblivionin historiasta.. miten kaksitoista miehistön jäsentä oli kultakolikoiden avulla nostattanut myrskyn, joka tuhosi Oblivionin... miten keräämällä kolikot saisi aikaan samanlaisen myrskyn.. miten aarteen voisi löytää..
Vaikka se oli ollut vain unta, se tuntui todelliselta. Roope muisti koko artikkelinpätkän ulkoa ja oli valmis etsimään nämä kultakolikot ja avaamaan portin maailman rajalle. Silloin hän muisti, että juuri seuraavana vuonna olisi karkausvuosi; kalenterin mukaan nyt oli 12. marraskuuta 2007 ja vuosi 2008 olisi karkausvuosi. Heillä olisi siis pari kuukautta aikaa etsiä kultakolikot ja Oblivionin aarre. Roope hyppelehti ilosta, eikä häntä väsyttänyt enää lainkaan. Hän oli jo kiiruhtamassa kohti ovea kertomaan muille tästä, kunnes hän muisti unessaan lukemansa punakantisen kirjan.. siinä samassa Roope ryntäsi kirjahyllyn luo ja otti sieltä ainoan punakantisen kirjan, minkä löysi. Kirjan nimi oli kuin olikin ''Maailman aarteet''. Hän avasi kirjan puolivälistä ja yllättäen kirjan välistä putosi vanha paperilappunen joka leijaili hiljalleen maahan. Roope laski kirjan pöydälle ja kumartui poimimaan lappusta. Hän katsoi sita hetken ja sitten hänen ilmeensä kirkastui.

Kolmas luku on jo tekeillä.. siitäkään ei nyt mikään ihmeellisen tapahtumarikas ole tulossa, mutta pääasiahan on, että tarina kulkee eteenpäin edes jollain tavalla. Kiva, että joku sentään jaksaa kommentoida :)

Tuosta Triben mainitsemasta epäinhimillisyydestä sen verran, että se oli nimen omaan sen jutun pointti. Uskon, että tulevissa luvuissa saadaan tietää hieman tarkemmin miten Roope onnistui muistamaan täydellisesti koko unensa..