Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7 8 9
Kirjoittaja

Aihe: Ankkaselviytyjät

(131 viestiä)
wierii2
Uskomaton luku. Nyt vain äänestämään. Ja seuraavaa osaa odottelemaan.
Kreach
Lainaus käyttäjältä: BomberHienoa hienoa. Varsinkin idea noista kamerahaastatteluista on hyvä. Voin kuvitella Hannun kyykkimässä ja selittämässä tilannettaan kameralle.
Olisit voinut myös enemmän käyttää kilpailussa enemmän Suloa hyväksesi, niin kuin ensimmäisessä osassa. "Kumpikaan ei osaa tehdä aloitetta! Mummo seisoo kylmänrauhallisena!" Ja yritä seuraavaan lukuun lisätä vielä hieman enemmän Selviytyjille ominaista juonittelua.
Olisi myös jännittävä nähdä jonkun kaksikon arvaamaton sanallinen nokkapokka, vinkkinä vaan. Mutta muuten siis loistava osa.

Tigers, wins community!

KIITOS kaikille kommentoijille ja toki myös äänestäneille (huikea määrä jo nyt!). Mutta tämä Bomberin viesti taisi olla ainoa rakentavaviesti. Sulo ehkä hieman unohtui kilpailussa, mutta tulevaisuudessa toki hänkin myös selostelee. Juonittelua on toki tulossa, kuten myös riitoja ja sanaharkkoja. Tunnelma tiivistyy. Rakenteen ym. muutoksia voi olla tulossa ja kerrontapa voi aina vähän heitellä. Seuraaviin osiin siis juonitteluja, sanaharkkoja ja huumoria tulossa!

Ja äänestysaikaa on 29.3. asti.
Pullasorsa
Elikkäs osan valmistus menee reippaasti huhtikuun puolelle... Ei mitään, hyvää kannattaa aina odottaa. Jatkossa yritän antaa hieman rakentavampaa kommenttia, tosin yritykseksi voi jäädäkin. :)
Kreach
Lainaus käyttäjältä: PullasorsaElikkäs osan valmistus menee reippaasti huhtikuun puolelle...
Tosiaan. Pieniä osia voi toki kirjoitella jo nytkin, mutta voittajaheimon ja tippujan tiedottomuuden takia se on vaikeahkoa. Viikko sitä äänestysaikaa on niinkuin yleensäkin. Veikkaan, että seuraava osa ilmestyy joskus viikon, parin päästä.
Pullasorsa
Ei turhaan mitään pieniä osia, parempi kuin tulee kerralla pitkä ja laadukas osa, sitä odotellessa... :)
Kreach
Lainaus käyttäjältä: PullasorsaEi turhaan mitään pieniä osia, parempi kuin tulee kerralla pitkä ja laadukas osa, sitä odotellessa... :)
Heh. Tarkoitin, että voin tehdä wordiin jo nyt pieniä osasia, ettei kestä sitten niin kauan tehdä varsinainen osa sen jälkeen, kun äänestys on päättynyt.
Mirkku
Voisit kertoa enemmän Yksinäiselle saarelle joutuneiden edesottamuksista, vaikkeivät he löytäisikään smaragdia. Miten Hannu pärjää onnellaan?
Aku Vankka
Kaikki on jo sanottu. Aivan mahtavaa tämä kerronta ja kuvailu ja ties mikä vielä. Täytyykin heti käydä äänestämässä..
Kreach
Lainaus käyttäjältä: MirkkuVoisit kertoa enemmän Yksinäiselle saarelle joutuneiden edesottamuksista, vaikkeivät he löytäisikään smaragdia. Miten Hannu pärjää onnellaan?
On vaikea keksiä mitään kiinnostavaa, mutta yritän parhaani mukaan. Hannulla ei tässä pelissä ole NIIN kovaa onnea kuin yleensä on nähty, sillä muutenhan Hannu olisi voittanut jo pelin tai jotain
akkaridekkari
Ei mitään uutta kommentoitavaa, olen täysin samaa mieltä kuin muutkin! Pidän erityisesti tarinankerrontatavastasi, jonka avulla pystyn elävästi kuvittelemaan tilanteen TV:ssä. Odotan seuraavaa lukua innoissani, mutta älä pidä turhaan kiirettä, Kreach.
Ja sitten vain äänestämään!
Kreach
Kiitos kommentista, akkaridekkari. Muutamia muutoksia on tulossa: mm. kellonajat, jotka ovat tutut survivors -sarjasta, ja selkeyttää tätä. Ja voin sanoa: seuraava osa tarjoaa kelmeilyä.
Kreach
Nonniin, nyt kun ankkis on alkanut taas toimimaan, niin tämäkin tarina siirtyy eteenpäin. Tässä tänään tai lähipäivinä ilmestyy seuraava osa.
Kreach
Olen pahoillani mahdollisista runsaista kirjoitusvirheistä!

Kolmas osa - Mielenkiintoinen haaste

2. päivä klo 22.06 Heimokäräjät, Lions-heimo

Nuutunut Lions-heimo istahti puupenkille ja jokainen katsoi Suloa, joka puolestaan tuijotti Lionseja. Hannu ilmestyi puitten kätköistä (Yksinäiseltä saarelta) hikisen näköisenä ja istahti myös penkille.
”No niin”, Sulo sanoi. ”Tänään passitetaan toinen kilpailija ulos ankkaselviytyjistä. Pelle, kuka tippuu?”
”Äh”, Pelle voihkaisi. ”Sen kun tietäisi. Voi olla, että tulee tasapeli?”
”Tasapeliä veikkaat? Selvä”, Sulo sanoi ja kohdisti katseensa Unaan. ”Olet heimosi raataja, luuletko, että tiput?”
”En usko. Pikku Akuliini ei minua ainakaan äänestä!” Una huudahti ja loi säteilevän katseen Akuun, joka katsoi täysin päinvastaiseen suuntaan.
”Aika äänestää, Touho, sinä aloitat.”

Touho marssi reippaasti äänestyspaikalle.
Touho: Et kestäisi täällä enää kauaa.

Sitten kilpailijat marssivat aina vuorotellen äänestyspaikalle:

Pelle: Ajan vain heimon parasta.

Aku: En voi luottaa sinuun. Valitan, olit ihan hyvä haasteissa.
Ääni: Musta-Pekka

Iines: Olet liian hyvä manipuloija ja pelaaja. Jos haluan voittaa, on pakko kääntyä sinua vastaan jo näin aikaisin.
Ääni: Aku

Musta-Pekka: Ainut toivoni on äänestää sinua, kuoma.

Una: Tuo nyrppäleuka saa lähteä. Akuliini on minun!
Ääni: Iines

Hannu: Hmm... Kuka olisi heimon heikoin lenkki? Ehkä sinä...

Sulo meni ja haki äänet.
”On ääntenlaskun aika”, Sulo sanoi. ”Kilpailijan on poistuttava välittömästi sen jälkeen, kun äänestystulos on selvillä.”
Hetken hiljaisuus...:
”Ensimmäinen ääni: Aku”, Sulo sanoi. Akun leuka loksahti auki ja tämä tuijotti heimolaisia. Toisaalta, Musta-Pekkahan se, sanoi äänestävänsä minua, Aku ajatteli.
”Toinen ääni: Aku”, Sulo sanoi, nyt Aku melkein pomppasi seisomaan ja näytti siltä, että voisi karjua koko heimon lyttyyn, mutta Aku pysyi penkissä kiinni.
”Kolmas ääni: Iines”, Sulo sanoi ja kertasi tilanteen: ”Kaksi ääntä Akulla, yksi Iineksellä.”
”Neljäs ääni: Musta-Pekka”, Sulo kertasi jälleen tilanteen ja Musta-Pekka hymyili itsevarmasti.
”Viides ääni: Musta-Pekka”, nyt Mustan-Pekan hymy hyytyi.
”Kuudes ääni: Musta-Pekka”, Sulo sanoi ja kertasi tilanteen: ”Mustalla-Pekalla kolme ääntä, Akulla kaksi ja Iineksellä yksi.
”Seitsemäs ja ratkaiseva ääni: Musta-Pekka. Valitettavasti joudut jättämään ankkaselviytyjät tähän.”
Musta-Pekka otti kamppeensa ja lähti pois. Sulo sanoi Lionseille hyvästit ja käski heidän palata leiriinsä.

Äänestystulokset:
Musta-Pekka, 4 ääntä (Touho, Pelle, Aku, Hannu)
Aku, 2 ääntä (Iines, Musta-Pekka)
Iines, 1 ääni (Una)


PÄIVÄ 3

Tigers klo 09.01

Tigers-heimo nukkui vielä täysissä vetimissä majassaan.
”Jonkun täytyy hakea vettä”, Mikki sanoi.
”Mitäpä, jos vaikka itse menisit hakemaan, etkä vain komentelisi?” Mummo sanoi naama kurtulla.

Mummo: Minua alkaa keittämään tämä johtajamme, herra Hiiri. Komentelee, mutta nukkuu itse leirissä koko päivän.

Kaikkien päät kääntyivät Mummon suuntaan, ja Roope näytti erittäin yllättyneeltä:

Roope: Mummon hermot eivät ehkä kestä tälläistä sietämätöntä nälkää, siltä se näyttää.

”No hyvä on”, Mikki sanoi ja ihmetteli hänkin Mummon käytöstä. ”Menen hakemaan veden ja postin.”
Mikki lähti, ja loput leiriläisistä lähti uimaan: Minni jäi kuitenkin nukkumaan.

”Mikki käy hermoilleni”, Mummo sanoi.
”En ymmärrä”, Taavi osittain jopa naureskeli.
”Huah”, Hansu pulpahti pinnalle ja alkoi kellua.

Roope: Tässä vaiheessa peliä ei kannata alkaa haastamaan riitaa (Kroisos oli poikkeus) tai alkaa tekemään mitään liittoja. Katson muutaman tiputuksen jälkeen, kummat ovat vahvemmat: Mikin vai Mummon ryhmä.

Mikki palasi vesiämpäri ja postikirje mukanaan ja huusi uimassa oleville:

”Perinteinen estarata on seuraavaksi vuorossa: uitte, kiipeätte, alitatte ja olette maalissa! Klo 15.00 etelärannalle. Terv. Sulo.”

Lions, klo 12.15

Heimojen tunnelmat alkavat selkeästi huonontua ja välit kiristyvät: niin myös Lions-heimossa.

”Mikä halvattu painaa rintaani!?” Aku ärjähti majassa – Una veti äkkiä jalkansa, joka oli jostain kumman syystä Akun päällä, pois.
”Ettei vain olisi huono-onni, serkku?” Hannu mylvähti.

Aku: Ärsyttävää. Olisiko Hannu äänestänyt minua äänestyksessä? Vai kuka? Asemani on uhattu, täytyy alkaa katselemaan ympärilleen.

”Älä sinä kuule ala nenäkkääksi”, Aku huudahti päin Hannun naama.
”Hmm... Kuinkas monta ääntä saitkaan äänestyksessä?”, Hannu huudahti täysillä Akun naamalle: Pelle, Iines ja Touho siirtyivät väljemmille vesille: Una palasi postinhausta, jossa yllätysyllätys oli sama kirje kuin Tigerseille.

Hetken kuluttua Hannu veti Touhon hieman syrjemmälle.
”Pistettäiskö pakka sekaisin?” Hannu kuiskasi Touholle.
”Miten muka?” Touho kysyi äimistyneenä.
”Jos saataisiin Una ja Iines vielä riitelemään, niin saisimme Pellen varmasti puolellemme ja äänestäisimme yksitellen pois ensin Akun, sitten Unan ja sen jälkeen Iineksen. Finaalikolmikko olisi selvä”, Hannu sanoi.
”Hah. Luuletko, etteivät heimot yhdisty missään vaiheessa?” Touho kysyi naurahtaen. Hannu näytti kysymysmerkiltä ja Touho lakkasi nauramasta.

Tiputuskilpailu, klo 15.04


”Täännepäiiin!” kuului Sulon tuttu kutsumishuuto ja heimot menivät heille osoitetuille paikoille.
”Lionseiden uusi kokoonpano: Musta-Pekka äänestettiin pois heimokäräjillä.” Tigers tiiraili Lions-heimoon päin, mutta yhdellä silmäykselläkin olisi huomannut, kuka puuttui. Tigers ojensi Sulolle riipuksen.
”Tänään on vuorossa tälläistä!” Sulo huudahti ja alkoi selittää: ”Uitte 200 metriä tuonne pylväälle saakka”, Sulo osoitti isoa pylvästä keskellä merta. ”Sitten kiipeätte pylvään huipulle ja hyppäätte takaisin veteen, pudotus ei ole korkea”, Sulo lisäsi, kun näki Taavin ilmeen. ”Sitten uitte takaisin rannalle ja alatte kiivetä näitä verkkoja ylös ja toisesta päästä alas, niitä on kolme. Kun olette kiivenneet ne ja tulleet viimeisestä verkosta alas, tulette muta-osuudelle. Tuossa on tuollainen puuaita. Teidän pitää kaivaa mudassa niin kauan, että mahdutte aidan alta. Sen jälkeen juoksette maaliin. Mutta tässä on yksi extra!” Sulo huudahti. ”Eri juttuja on kolme: uinti, verkkokiipeys ja aidan alittaminen. Jokaisen tehtävän jälkeen on väliaikapiste, johon ensimmäisenä tullut (viimeisen, eli aidan alittamistehtävän väliaikapiste on maali) saa 11 pistettä omalle heimolle. Toisena tullut saa 10, kolmantena 9 ja niin edelleen. Viimeinen kilpailija, joka on tullut väliaikapisteelle, ei saa pisteitä. Se heimo, kumpi on lopuksi kerännyt enemmän pisteitä, voittaa! Onko, selvä? Hyvä on, ankkaselviytyjät – Matkaan!”
Koko konkkaronkka alkoi juosta veteen. Ensimmäisenä veteen sinkosi yllättäen Mummo.
”Mummo tällä hetkellä kärjessä, toisena paahtaa puolestaan Lions-heimon kolmikko rintarinnan: Aku, Iines ja Una. Hannulla on vaikeuksia, ja hän vasta lähti uimaan”, Sulo päivitteli.
”Mummo paahtaa edelleen kärjessä, nyt ehkä puolimatkassa. Muutaman metrin takanapäin jyrää Una, jonka jälkeen edelleen rintarinnan Iines ja Aku, jotka jäävät kokoajan hieman Unasta. Perää pitää edelleen Hannu”, Sulo veti hieman henkeä, kunnes huudahti. ”Ensimmäinen on saavuttanut tornin!”

Kisatilanne selvennyksenä lukijoille

1 – Mummo (Tigers), kiipeää noin puolivälissä pylvästä.
2 – Una (Lions), saavuttaa juuri pylvään.
3 – Aku (Lions), muutama metri pylväälle.
4 – Iines (Lions), vain hieman Akun takana.
5 – Touho (Lions), noin 150 metrin kohdalla uimassa kovaa vauhtia toisia kiinni.
6 – Minni (Tigers), noin 140 metrin kohdalla.
7 – Mikki (Tigers), noin 100 metrin kohdalla (kuulemma säästelee voimia).
8 – Roope (Tigers), noin 70 metrin kohdalla.
9 – Pelle (Lions), aivan Roopen takana.
10 – Taavi (Tigers), hieman Pellestä jääneenä, noin 60 metrin kohdalla.
11 – Hansu (Tigers), noin 40 metrin kohdalla, kauhoaa eteenpäin verkkaisesti.
12 – Hannu (Lions), aivan Hansun takana.

”Mummo on nyt pylvään huipulla”, Sulo huudahti. ”Mutta Una kirii kovaa vauhtia ja on kohta saavuttanut pylvään huipun. Iines ja Aku alkavat kiivetä, Iines edellä. Aku näyttää olevan puhki, sillä Touho on aivan Akun takana, myös hän kiipeämässä. Minni ui erittäin kovaa vauhtia, kirii muita koko ajan ja on kohta pylvään luona. Roope ohittaa juuri Mikin, mutta Mikki lisää vauhtia. Peräpää, eli Hansu ja Hannu rintarinnan ovat noin puolessa välissä matkaa, kun Mummo on jo puolessa välissä uimassa takaisin rannalle!” Sulo huudahti ja veti syvään henkeä. ”Una yrittää vimmatusti ottaa Mummoa kiinni, mutta se on vaikeaa. Aku on vasta hyppäämässä pylvään huipulta, kun peräti Minni, Mikki ja Roope ovat tavoittaneet hänet. Taavi pääsee kiipeämään pylvästä. Hannulla ja Hansulla on vielä matkaa, mutta Hansu taitaa ottaa Hannusta voiton, sillä Hansu pistää paremman vaihteen päälle!”, Sulo sanoi hengästyneenä ja Hansu todella alkoi uida vähän kovempaa – Hannu valitteli ja kiroili vieressä, kun Hansu saavutti pylvään muutamaa sekunttia ennen Hannua.
”Kohta jaetaan ensimmäiset pisteet (kilpailu toki jatkuu kokoajan), jokainen piste on tärkeä!”, Sulo huusi ja Hansu ja Hannu hyppäsivät pylväältä:

Kisatilanne selvennyksenä lukijoille, kisan pistetilanne

1 – Mummo (Tigers) 11p, on 30 metrin päässä rannasta.
2 – Una (Lions) 10p, on noin 50 metrin päässä rannasta.
3 – Iines (Lions) 9p, on noin 70 metrin päässä rannasta.
4 – Touho (Lions) 8p, ui aivan Iineksen takana.
5 – Minni (Tigers) 7p, ui noin puolessa välissä matkaa kohti rantaa (100m)
6 – Roope (Tigers) 6p, ui noin 120 metrin päässä rannasta
7 – Mikki (Tigers) 5p, ui tällä hetkellä kärkeä kiinni, noin 90 metrin päässä rannasta (*huomatkaa, että sijoitukset ovat sen pohjalta, monensinako kilpailijat olivat pylvään huipulla).
8 – Aku (Lions) 4p, ui noin 150 metrin päässä rannasta, aivan poikki.
9 – Pelle (Lions) 3p, ui noin 145 metrin päässä rannasta, juuri ohittanut Akun.
10 – Taavi (Tigers) 2p, ui noin 160 metrin päässä rannasta.
11 – Hansu (Tigers) 1p, ui noin 150 metrin päässä rannasta, aivan Akun rinnalla.
12 – Hannu (Lions) 0p, ui noin 190 metrin päässä rannasta.

Pistetilanne: Lions 34p, Tigers 32p.


”Lions johtaa kisaa kahden pisteen voimin! Ja se ei ole paljon!” Sulo huudahti. ”Ensimmäiset kilpailijat, eli Mummo ja Una lähestyivät jo rantaa – Mummo ensimmäisenä ja Una noin kymmenen metriä Mummosta jäljessä. Sitten Iines, Touho, joka näyttää saaneen uutta virtaa. No nyt – Mummo saavuttaa rannan ja näyttää väsyneeltä, että märältä!”
Mummo näytti erittäin väsyneeltä, muttei auttanut muu, kuin alkaa kiivetä verkkoja pitkin. Una oli ketterämpi.
”Myös muu porukka alkaa lähestyä rantaa. Iines ja Touho ovat saavuttamassa rannan aivan näillä minuuteilla ja Minni myöskin. Tällä välin Una on selvittänyt ensimmäisen kolmesta verkosta ja alkaa kiivetä toista, kun Mummo on vasta ensimmäisen puolessa välissä. Iines, Touho ja Minni saavuttavat juuri rannan ja kovan kirin ottanut Mikki myös. Viimeisellä sijalla on edelleen Hannu, joka on puolivälissä uintimatkaa, noin 20 metriä hänen edellään seuraavana kilpailijana Taavi, Pelle ja Hansu melko rintarinnan. Kärjessä Una alkaa juuri nousta kolmatta verkkoa – Mummo kohta toista, samoin Mikki, joka on ohittamassa Mummoa. Iines ja Touho paahtavat ensimmäisellä verkolla, aivan huipun juuressa. Nyt enää Hannu on ainut uimassa.”

Kisatilanne selvennyksenä lukijoille

1 – Una (Lions), kiipeää kolmannen verkon puolivälissä.
2 – Mikki (Tigers), on toisen verkon huipulla.
3 – Mummo (Tigers), kiipeää toisen verkon puolessa välissä.
4 – Minni (Tigers), on aloittamassa kiipeämään toista verkkoa.
5 – Roope (Tigers), Minnin perässä.
6 – Iines (Lions), ensimmäisen verkon huipulla.
7 – Touho (Lions), aivan Iineksen kannassa.
8 – Pelle (Lions), aloittamassa kiipeämään ensimmäistä verkkoa.
9 – Taavi (Tigers), aivan Pellen kannassa.
10 – Hansu (Tigers), aivan Taavin kannassa, juoksee kohti ensimmäistä verkkoa.
11 – Aku (Lions), on juuri tullut uimasta.
12 – Hannu (Lions), enää 10 metriä rannalle.

”Tigers on kirinyt!” Sulo huudahti. ”Mutta vasta, kun kaikki ovat suorittaneet verkkotehtävän ja jatkaneet aidan alitustehtävään, lasketaan pisteet, Lions johtaa siis edelleen kahdella pisteellä. Kärjessä jatkaa Una, joka on saavuttanut viimeisen, eli kolmannen verkon huipun ja jatkaa tuota pikaa kohti aidan alitustehtävää. Touho sotkeutuu pahan näköisesti toiseen verkkoon, eikä pääse irti – koko konkkaronkka lähestyy Touhoa, mutta lopulta tämä pääsee irti juuri, kun Pelle, Taavi, Hansu ja jostain lisäpuhtia saanut Aku olivat Touhon kannassa. Viimeisenä ollut Hannu on myöskin kirinyt muita hieman kiinni, ja on tällä hetkellä ensimmäisen verkon huipulla – kun Mikki on aloittanut myöskin aidan alitustehtävän – Una on kaivamassa mutakuoppaa jo kovaa vauhtia. Minni, Roope ja Mummo ovat tasoissa viimeisen verkon puolivälissä, kun Iines on aloittamassa sitä. Aivan tasoissa oleva loppu kuusikko: Aku, Touho, Pelle, Taavi, Hansu ja Hannu ovat juuri toisen verkon huipulla. Tai Hansu ja Hannu ovat vasta puolivälissä.”, Sulo mietiskelee.
”Yhä useampi kilpailija pääsee aloittamaan jo aidan alitustehtävän, nimittäin Roope, Minni ja Mummo. Unan kuoppa alkaa olla jo riittävän suuri, mutta ei vielä aivan. Mikki puurtaa ja puurtaa, saa nähdä, riittääkö voimat. Nyt Una yrittää päästä aidan ali ja – pääsee! Una pääsee ja juoksee maaliin ensimmäisenä – nyt hän saa jännittää, miten muut heimolaiset pärjäävät, kun kaikki ovat aloittaneet aidan alitustehtävän.”

Kisatilanne selvennyksenä lukijoille, pistetilanne

1 – Una (Lions) 11p, maalissa.
2 – Mikki (Tigers) 10p, juoksee kohti maalia.
3 – Roope (Tigers) 9p, kaivaa kuoppaa, kohta pääsee aidan ali.
3 – Minni (Tigers) 8p, kaivaa kuoppaa, kohta pääsee aidan ali.
4 – Mummo (Tigers) 7p, kaivaa kuoppaa....
5 – Iines (Lions) 6p, kaivaa kuoppaa...
6 – Aku (Lions) 5p, kaivaa kuoppaa...
7 – Touho (Lions) 4p, kaivaa kuoppaa...
8 – Pelle (Lions) 3p, aloittaa juuri kuopan kaivamisen.
9 – Taavi (Tigers) 2p, aloittaa juuri kuopan kaivamisen.
10 – Hansu (Tigers) 1p, juoksee kohti aidan alittamistehtävää.
11 – Hannu (Lions) 0p, juoksee kohti aidan alittamistehtävää.

Pistetilanne: Lions 34p + 29p = 63p, Tigers 32p + 37p = 69p

”Uu... Tigers nappasi aika paljon enemmän pisteitä tällä toisella väliaikapisteellä. Saa nähdä, miten käy, kun Mikki on päässyt maaliin, samoin Aku ja Minni, Roope ja Touho juoksevat kohti maalia. Minni kuitenkin kompastuu ja kaatuu viime metreillä ja jää Roopen ja Touhon taakse. Iines pääsee juuri aidan alta ja juoksee maaliin...”, Sulo selitti. Hetken oli tauko, kunnes: ”HANNU PÄÄSEE AIDAN ALI ja juoksee maaliin!” huudahti Sulo ihmeissään. Pelle, Taavi, Hansu ja aivan väsynyt Mummo kaivoivat, mutta tulosta ei näyttänyt tulevan, kunnes yhtäkkiä kaikki yhtäaikaa pääsivät aidan ali: juoksukilpailun voitti Pelle, Taavi oli toinen ja Hansu jäi kolmanneksi. Mummo, ensimmäsenä ensimmäisessä väliaikapisteessä ollut kilpailija jäi viimeiseksi. Mummo pillahti itkuun saavuttuaan maaliin.

Pistetilanne

1 – Una (Lions) 11p
2 – Mikki (Tigers) 10p
3 – Aku (Lions) 9p
4 – Roope (Tigers) 8p
5 – Touho (Lions) 7p
6 – Minni (Tigers) 6p
7 – Iines (Lions) 5p
8 – Hannu (Lions) 4p
9 – Pelle (Lions) 3p
10 – Taavi (Tigers) 2p
11 – Hansu (Tigers) 1p
12 – Mummo (Tigers) 0p

Pisteet: Lions 34p + 29p + 39p = 102p, Tigers 32p + 37p + 27p = 96p

”LIONS VOITTAA RIIPUKSEN!” Sulo huudahti ja Lions hyppi riemusta ja vastaanotti riipuksen – Tigers, varsinkin Mummo lähtivät allapäin takaisin kohti majapaikkaa.
”Älkääpäs menkö vielä”, Sulo sanoi ja viittoi Tigerseiden suuntaan. ”Lions saa lähettää jälleen jonkun kilpailijan Yksinäiselle saarelle.” Lionsit keskustelivat kiivaasti ja Aku sanoi: ”Valitsemme Mikin.” Mikki lähti kohti venettä ja Yksinäistä saarta. Lionsit ja loput Tigersit palasivat majapaikkoihinsa.

Lions, klo 17.43

Lionsit palasivat iloisina majapaikkaansa. Iines, Touho ja Hannu lätkähtivät heti majaan nukkumaan.

Aku: Viisainta oli lähettää Mikki saarelle. Hän on Tigerseiden vahvin pelaaja ja saisi tippua.

Una haki hedelmiä ja Pelle, joka oli ollut täysin avuton ilman työkalupakkiaan, oli näiden kolmen päivän aikana saanut väsättyä puusta vasaran ja vahvoja puunauloja. Parhaillaan Pelle rakensi auringonsuojakatosta, joka siirtyisi majan eteen: aamulla aurinko paistoi aivan suoraa majaan noin kello kuuden aikaan – ei ollut mukava herätä häikäsyyn. Muuten Lionsit olivat iloisia, mutta väsyneitä haasteen jäljiltä: se oli ollut rankka.

Yksinäinen saari, klo 17.57

Karu saari heijastui jälleen laskevan auringon edessä. Pieni möykky: aivan samanlailla asettautuneena, kuten viime päivänä Hannu oli ollut, istui kyppyrässä kiveä vasten.

Mikki: Tämä paikka on syvältä. Vaikkei täällä tarvitse olla kuin kolmisen tuntia, on se varmaan yhtä tuskaa.


Mikki oli toki saanut käärön:

” Hei. Olet ensimmäinen Yksinäiselle saarelle joutuneista. Saat vihjeen smaragdista, jonka avulla voi välttää tiputuksen. Vihje 1. ”Niitä on kolme erilaista, kolmessa paikassa.”

Hei, olet toinen Yksinäisellä saarella. Vihje 2. ”Ne ovat täällä, siellä missä haluaisit olla ja vihollisen luona.”

Hei, olet kolmas Yksinäisellä saarella. Vihje 3. ”Täällä se on korkealla, mutta ystävien luona, siellä se on matalalla”.”


”Ja pah”, Mikki tuhisi ääneen. ”Ei täällä ole mitään korkeata, paitsi pari palmua...” Mikki tähyili palmuihin, muttei jaksanut alkaa kiivetä... Se oli ratkaiseva virhe...
Mikki: En todellakaan ole varma, ketä äänestän. Heikon lenkkimme on perjaatteessa Hansu, mutta Mummo oli huonoin päivän haasteessa...

Tigers, klo 19.59

”Vielä tunti aikaa, ennen kuin pitää olla heimokäräjillä... Puolituntia menee matkaan”, mutisi Roope. Taavi luki palmun katveessa kirjaa, jonka oli takin taskussa tuonut saarelle. Sen nimi oli Jäällä, joka säällä. Runoutta, oi runoutta. Taavin mielestä se toki oli kiintoista... Kiintoisampi kuin itse peli?

Minni: ÄÄÄH! En tiedä ketä äänestää! Mikki on heimomme paras, Mummo... En vain voi äänestää häntä, Roope... Taavi... Roope tekee töitä leirissä, Taavi ei pahemmin... Sitten on vielä Hansu. Vaikeaa valita!

”Meidän pitää äänestää Hansu pois”, Roope mutisi Minnille ja Taaville. ”Vaikkei Mummo niin haluakaan.”
Se vaikea valinta on, ratkaisu onneton, turha, ponneton”, Taavi luki kirjastaan. Roope narautti hampaitaan kirsuvasti.
”Niin?” Roope sanoi ja katsoi Minniin päin.
”No en minä tiedä”, Minni sanoi.
Ken tietää ei, sen tuulen kylmä tuiske vei”, Taavi luki taas. Minni ja Roope vaihtoivat katseita.

- Kuka tippuu Tigers-heimosta?
- Kumpi joukkue voittaa seuraavan tiputuskisan?
- Kuka passitetaan Yksinäiselle saarelle?
(- kenties kuka löytää smaragdin [äänestys aina käynnissä])


Äänestys käynnissä viikon verran.

Kommentteja!
Pullasorsa
Loistavaa. Mahtavaa. Upeaa.

Tämä oli tähän mennessä paras osa. Loistavaa kuvailua, tarinankerrontaa sun muuta. Ei tässä tiedä mitä sanoisi, seuraavaa lukua odotellessa... :)
Edit: Tämä ei tainnut olla sitä rakentavinta palautetta, mutta en minä mitään korjattavaakaan tarinastasi keksi...
akkaridekkari
Tämä oli ilman muuta tähänastisen tarinan paras osa. Kirjoitusvirheitä oli toki muutama, mutta ainakaan minun lukemistani ne eivät paljoa haitanneet, ja pitkässä luvussa ovat täysin ymmärrettäviä. Tällaista lisää.
Ja: nyt kaikki äänestämään! Kuinkas moni muuten äänestää yleensä, Kreach? Viisi? Kymmenen? Kaksikymmentä?
Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7 8 9