Keskustelujen arkisto

Totta, tämä todellakin on ainoa Ankkiksen säännöllisin väliajoin pyörivä tarina, nyt kun Spitaalin kourissa loppui. Muttä älkääs huoliko, Vankka-setä ei ole hiljennyt kokonaan ;)

Onko tämä tyssännyt tähän vai jatkuuko vielä joskus?

Nyt viikon lupaamastani myöhässä, tämä luku lopulta ilmestyy. Meinasin jo jäädyttää tarinan hetkeksi, mutta päätin nyt urakoida yhteentoista ja tosissani tehdä tämän valmiiksi. En tiedä mitä te pidätte, mutta olen lukuun tyytyväinen, sikäli, kuinka paljon kuvailua ja kaikkea muuta tylsää siinä onkaan. No, tässä se kuitenkin on.

Kuudes luku: Katoaminen
Suuret kukkulat alkavat kohota Lentsikkamobiilin eteen ja matka alkaa hidastua ja vaikeutua. Suurin osa kasvillisuudesta on jäänyt jo taakse ja vain kaikkein kituliaimmat kasvit selviävät noilla kukkuloilla. Pian Lentsikkamobiili pääsee jo suuren sumuverhon läpi, jonka toisella puolella odottaa lumikerros, johon ankkojenkin on varauduttava.

Aku on huomannut kuntonsa olevan yllättävän hyvä, sikäli kuinka pahasti hän lenteli päin seiniä. Hänen toinen räpylänsä on vain murtunut, mutta Tupu löysi jonkinlaisen kepin maasta, jonka varassa Aku pystyy kävelemään. Haavoja ja mustelmia löytyy Akulta joka puolelta, mutta murtumia ei ole, tuota yhtä lukuun ottamatta, ollenkaan. Aku kuitenkin on maannut samalla patjalla miltei koko ajan painajaisesta heräämisestä lähtien. Naarmut ja mustelmat ovat jo kuitenkin melkein parantuneita, jonka muutkin ankat ovat huomanneet, minkä takia Akun hoivaaminen on jo jäänyt vähemmälle. Akua se ei haittaa tai ei ainakaan haitannut, kunnes:

Lentsikkamobiili nytkähtää ja pysähtyy rinteeseen. Roope astuu ulos ohjaamosta ja uteliaat ankanpojatkin nousevat jo penkeistään. Roope astelee Akun luokse ja nostaa hänen kyynärpäätään merkiksi siitä, että Akun tulisi nousta ylös. Kun Aku on noussut seisaalleen kepin varaan, Roope kävelee Lentsikkamobiilin perälle ja avaa pienen komeron oven. Aku kävelee lähemmäs ja huomaa ikivanhan kamiinan.

”Mitä ihmettä aiot tuollaisella vehkeellä? Sehän hädin tuskin edes pysyy pystyssä!” Aku katselee turhautuneena kamiinaa.
”Sinä saat luvan käyttää sitä, kun kuntosikin on selvästi jo paljon parempi. Vieressä on halkoja, sekä tuliti-”, Roope kertoo, kunnes Aku keskeyttää hänet jälleen töykeästi.
”Minähän en rupea sytyttelemään yhtään mitään, ellei se sitten ole kotini mukava takka! Ja miksi Tupu, Hupu ja Lupu eivät voi auttaa minua? He ovat vielä reippaita sudenpentujakin, joten tämän pitäisi sujua helposti”.
”No, juuri heidän sudenpentukirjansa ja älynsä avulla suunnittelemme mitä reittiä ja miten meidän kannattaisi mennä päämääräämme. Sinusta ei siellä olisi kuitenkaan apua, joten koeta nyt vai sytyttää se kamiina! Etkö ole edes huomannut kuinka kylmäksi täällä on käynyt? Me palellumme, ellet jossain vaiheessa päätä sytyttää sitä!”

Roope marssii ohjaamoon, jossa ankankoltiaiset jo odottelevatkin häntä. Aku taas menee kamiinan luokse, sadatellen Roope, Lentsikkamobiilia ja koko retkeä. Hänen kärsivällisyytensä on loppumassa hyvin nopeasti. Roope ei voisi käskeä Akua loputtomiin. Ei, jos Roope ei näkisi Akua enää koskaan.

Aku täyttää kamiinan puilla ja koettaa sytyttää sitä. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä piippu on tukossa. Ilmeisesti tuota kamiinaa on käytetty jostain Klondiken ajoista, Aku päättelee. Niin ainakin Roope sanoisi. Aku jää tuijottamaan hetkeksi kamiinaa ajatellen Roopen hienoa historiaa. Hän on setäni ja minun pitäisi kai olla ylpeä hänestä, Aku tuumii. Hän ei heitä ikinä mitään pois, koska kaikki tavarat ovat hänelle tärkeitä muistoja. Roope on myös maailman rikkain. Ja hän on silti setäni. Akun mieleen tunkeutuu kaikki upeat seikkailut, joita hän on kokenut setänsä kanssa. Kaikki ansat ja huijarit, joihin he ovat törmänneet matkoillaan. Ja kuitenkin he ovat aina saaneet aarteen melkein aina jollain tavalla itselleen. Ehkä minun pitäisi mennä pyytämään häneltä anteeksi, kun olen kohdellut häntä niin epäoikeudenmukaisesti, Aku miettii ja on juuri nousemassa seisaalleen.

Ei, Akun mieleen tunkeutuu Roopen paha puoli. Hänen tässä pitäisi anteeksi pyydellä. Hänhän on kauhea kitupiikki, kun ei voi edes uutta kamiinaa hankkia! Ja tällainen surkea mobiili, joka hädin tuskin pysyy pystyssä, on pakko hankkia raskaalle vuoristoretkelle. Enkä minä ole mikään vuorikiipeilijä, eivätkä pojatkaan ole! Minun päätökseni on nyt siis tehty, Aku tuumii.

Aku sytyttää nopeasti yhden tulitikun, jolla sytyttää koko tulitikkuaskin. Aku heittää askin puitten keskelle ja laittaa luukun kiinni. Se siitä säästämisestä, Aku ajattelee. Sitten hän kaikessa hiljaisuudessa tallustelee pois ahtaasta komerosta. Aku on juuri avaamassa ovea, kun hän tajuaa jotain. En voi kadota heidän elämästään sanomatta sanaakaan, Aku ajattelee. Tai kirjoitettua sanaa.

Aku kaivaa taskustaan nenäliinan ja löytää toisesta taskusta myös lyijykynänpätkän. Hän alkaa raapustaa sanoja paperille. Sanottavaa riittäisi, mutta vain olennainen on pakko kirjoittaa tai ehdin jo katua tekojani, Aku miettii. Voinko jättää Tupun, Hupun ja Lupun yksin? Miten he pärjäävät ilman minua? Aku meinaa jo rypistää paperin, mutta sitten hän tajuaa taas tosiasiat. He ovat ahkeria sudenpentuja ja minua parempia kaikessa, eivät he apua kaipaa, Aku ajattelee. Akun nokalle tipahtaa kyynel, hänen laittaessaan paperi kamiinan komeron ovenkahvaan kiinni. Aku saattaa kuvitella Hupun, joka etsii Akua ja aikoo juuri avata komeron oven, kun huomaa kahvassa pienen paperinpalasen, jossa on kuitenkin niin iso asia.

Aku ottaa oman laukkunsa, sekä muutamia ruokia ja kävelee selkä kumarassa ulko-ovea kohti.

Roope katsastelee ankanpoikien kanssa karttaa vuoristosta ja miettii poikien kanssa paikkaa, jossa he joutuisivat jatkamaan matkaa jalkapatikassa. Ei edes Lentsikkamobiili kykene kulkemaan Himalajan jyrkissä vuorissa ikuisuuksia. Ilmakin on pian niin jäätävää, että Lentsikkamobiilin koneisto jäätyisi.

Nytkin Roope on kuulevinaan jonkin paukahduksen. Ai, se kuuluikin takaapäin, eikä moottorista, Roope ajattelee. Akuntolvana se varmaan paukautti kamiinan luukun kiinni niin, että se pian varmaan halkeaakin. Vai oliko hän voinut aukaista oven, kun nyt näin kylmä ilmavirta tuli yhtäkkisesti? Lentsikkamobiili on juuri päässyt lumisille maisemille, jossa tuuli alkaa olla jo aivan jäätävää, kuten Lentsikkamobiilin alla oleva lumikerroskin. Miksi turhaan Aku siis olisi oven nyt avannut, kun hänen piti sytyttää vain se kamiina päälle, Roope ajattelee turhautuneena. Pitää kai mennä sanomaan hänelle siitä pari sanasta.

Roope nousee istuimeltaan ja sanoo pojille:
”Menen vaihtamaan pari sanasta setänne kanssa. Hän on ilmeisesti avannut ulko-ovenkin jostain syystä”.

Uteliaat ankanpojat seuraavat Roopen perässä. Roope huutelee Akua nimeltä ja ihmettelee missä tämä piilottelee. Tupu on päässyt Roopen edelle ja menee avaamaan huolestuneena kamiinan komeron ovea. Kun hän on juuri koskemassa ovenkahvaa, hän vetää kätensä salamannopeasti takaisin ja tarkastelee kahvassa olevaa paperia.

”Ethän sinä vain ole päällystänyt ovenkahvoja nenäliinoilla, jotta ne eivät kuluisi?” Tupu kysyy ja kun Roope pudistaa päätään, Tupu ottaa paperin kahvasta ja avaa nenäliinan kauhistunein silmin. ”Tuota, noin… Aku-setä ei taida olla enää Lentsikkamobiilissa”, Tupu lukee Akun ohuella käsialalla kirjoitetun viestin ja kaikki ovat kauhusta kankeina Tupun luettua kolme viimeistä sanaa:
Hyvästi,
Terveisin Aku.

Roope tointuu ensimmäisenä ja sanoo muille, että kyllä Aku vielä palaa, koska hän rakastaa Tupua, Hupua ja Lupua. Ankanpoikien mieliala ei kuitenkaan parannu yhtään, vaan he alkavat itkemään kuin pikkulapset.

Roope ei keksi miten auttaa poloisia poikia, jotka heidän enonsa on jättänyt heitteille. Sitten hän keksiikin lopulta jotain toivoa:
”Tuolla lähellä on jokin retkikunta. Jos setänne oli vähänkin älykäs, hän meni heidän luokseen!”

Tupun, Hupun ja Lupun katseet kiinnittyvät retkikuntaan, joka tosiaan on lähellä. Roope menee Lentsikkamobiilin ohjaamoon ja mobiili kääntyy vuorikiipeilijöitä kohti.

Aku on kadonnut. Ja häntä etsitään aivan väärästä suunnasta.

En yhtään ihmettele, jos olette odottaneet luvulta paljon enemmän, sillä olen vain huomannut kuinka käsittämättömän hankalaa on kirjoittaa jotain ankkatarinaa. Tämä ja seuraava luku liittyvät aika paljon yhteen, mutta ensi luvussa on ripaus enemmän toimintaa ja tunteellisuutta, joten kannattaa odottaa.

Teidän haukkuvia kommenttejanne, kiitos.

Loistavaa! Kiva saada jatkoa, ja nyt alkaa varmasti pikkuhiljaa tullla tarinan jännittävin osuus. Kielioppi on hyvää, ja sanavaliinat nerokkaita. Esim. "Ankankoltiaiset" oli hyvä! Innolla odotan jatkoa!

Eikö enempää kommentteja, no ei liikaa mahan täydeltä. Koettakaa kuitenkin jotain hätistelyn tapaista tehdä, tai laiskistun kokonaan ja seuraava luku nähdään vasta vuoden lopussa. Jostain syystä en ole taas jaksanut väsätä kuin kymmenisen riviä tuota seuraavaa lukua ja jokin ihmeellinen innokkuus on hukassa. Tämän takia tämäkin ihmeellinen viesti. Jos nyt esimerkiksi ensi viikonloppuna vain ahkeroisin, niin luku valmistuisi ennen aikojaan, mutta ei. Minun täytyy odottaa vain jotain hätistelyviestiä, kuten Vankan tuolla hieman ylempänä.

Turhempaa viestiä saa sitten hakea, mutta tällainen minä vain olen (vai olenko?).

Kiitos Niketin sun muut lukijat, mutta valitettavasti joudun sanomaan, että tarinani jää ainakin tauolle, ellei lopu kokonaan. Itse en loppujen lopuksi pitänyt tarinan ideasta kovin paljon; se oli niin epäankkamainen.

Mutta varoitan teitä: Ankkiksen väki ei ole nähnyt kaikkea minulta! Saatan aloittaa toisen tarinan, jos saan hyvän inspiraation johonkin asiaan liittyen. Ja jos tällainen tarina tulee, niin siitä teen hyvin ankkamaisen, jossa ruudut voi kuvitella mielessään lempipiirtäjänsä tekemänä (tai tämä ainakin on suuri tavoitteeni [eri asia on sitten se, että onnistunko]).

Näinhän siinä aina käy. Jos ei tee suunnitelmaa ja kirjoita tasaisesti, inspiraatio jää lopulta kesken.

Lainaus käyttäjältä: Aku VankkaSanoisin, että kannattaa suunnitella koko tarina etukäteen ja päättää jo ennen aloittamista, mitä tapahtuu missäkin vaiheessa. Tämä mahdollistaa sen, ettei inspiraatio voi loppua kesken, eikä tarinakaan silloin voi jäädä kesken.
Tiedän, mutta tämän asian tajusin vasta kun olin tehnyt pari ensimmäistä lukua. Tämä on juuri yksi syy miksi aion lopettaa tämän tarinan. Ehkä, jos joskus ajan kanssa mietin jonkinlaisen hyvän juonenlopun tähän tarinaan, niin saatatte vielä nähdä tarinan lukuja. Nyt en kuitenkaan jaksa tähän käyttää aikaani, kun on muutakin tekemistä hyvin paljon.
Lainaus käyttäjältä: Aku VankkaJatko- ja fanitarinat -osio vaikuttaa aika kuolleelta :P
Samaa mieltä. Karhulalta, eikä Taikikseltakaan ole tullut viime aikoina uusia lukuja tarinoihinsa.