Kiitos kommenteistanne!
Ankkaristi, et ole haukkunut tarinaani, se oli vain hyvää kritiikkiä ja jotenkin minusta tuntuu, että saatat pitää tarinanlopusta... :)
Kirjoittaja
Aihe: Matka maailmojen halki
(69 viestiä)
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 16 -
30.08.2009 klo 09:05:16
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 17 -
13.09.2009 klo 20:18:24
Monien vaiheiden jälkeen saan nyt vihdoin julkaistua tarinan kolmannen luvun. Toivon, etteivät lukijat ole kokonaan kaikenneet tai unohtaneet tarinaa, kommentteja siis toivon.
3.osa: Taistelua toisensa jälkeen
Xuir tuijotti revolveria leppoisan oloisesti. Hän naurahti ja seuraavassa hetkessä hän oli kadonnut.
Aku tuijotti tapahtumaa ihmeissään, hän ei ollut nähnyt Xuirin luovuttavan niin helposti koskaan ennen ja hänestä tuntui, että Xuirista kuultaisiin vielä.
Spitaalikin näytti huomanneen Xuirin kadonneen. Hän huokaisi, muttei laskenut revolveria. Hän käveli hieman eteenpäin ja kääntyi kohti Ankkoja ja pelokasta Raulia, joka yritti piiloutua ankkojen taakse.
”Nyt, kun pelkurisukulaiseni on häipynyt voinkin siirtyä teihin”, Spitaali totesi hymyillen. Hän talsi hieman taaksepäin irrottamatta katsettaan ankoista ja nosti maahan laukaistun myrkkypiikin kädelleen.
”Eikö olekin suloista”, Spitaali huokaisi. ”Ajatella, että rakas sukulaiseni säilyttää muistoja vanhoista ystävistään.”
Aku ymmärsi tämän laskevan leikkiä, vaikka Spitaalin esitys olikin tehnyt häneen vaikutuksen.
”Sinun ei tarvitse tappaa meitä”, Aku totesi hetken mielijohteesta. ”Etsi sukulaisesi ja tapa hänet. Meidät löydät myöhemminkin.”
Spitaali hymyili hänelle paljastaen hampaansa, joista useat olivat haljenneet. ”Olet ehkä oikeassa”, Spitaali totesi ja Aku luuli jo tämän heltyneen yllättäen, mutta joutui pettymään. ”Ehkä voisinkin tehdä niin, mutta sen mitä olen ymmärtänyt veljeni käytöksestä, hän haluaa tappaa teidät itse, joten lopullisesta kaksintaistelustamme tulisi varmasti mielenkiintoisempi, jos tappaisin teidät.”
Spitaalin hymy laantui kuitenkin äkkiä. ”Nyt kuitenkin siirtykäämme tästä turhasta turinoinnista tositoimiin, eli päästäkääpäs minut hyvän ystäväni Raulin luokse.”
”Se kyllä käy”, Aku totesi, vaikka tunsikin pientä sääliä Raulia kohtaan. Olihan tämä kuitenkin tuhonnut vain hetki sitten lasertykin ja menettänyt kaksi sormea, jonka luulisi käyvän jo maksuksi. Aku ei kuitenkaan ollut antanut anteeksi kuukausia sitten tapahtuneita tapahtumia. Sen lisäksi tämä oli suostunut vielä Spitaalin ja Xuirin puolelle, vaikka olikin sanonut aikoinaan, että pysyisi tulevaisuudessa hyvien puolella. Kyseessä saattoi toki olla pakotustemppu, mutta sitä Aku ei voinut todistaa.
Myös ankanpojat kävelivät pois pelosta tutisevan Raulin edestä. Spitaali tuijotti tätä inhottavalla katseella, joka tuntui porautuvan Raulista läpi. Spitaali nosti hitaasti hetkeksi laskeneen revolverinsa takaisin ylemmäksi osoittamaan suoraan maassa kyyristelevän Raulin päätä.
”Sait mahdollisuutesi, Raul”, Spitaali totesi ja latasi revolverinsa. Hän valmistautui ampumaan. ”Nyt, kun olet kohta kuollut voin kai kertoa, että kuulut Kennethien sukuun.” Spitaali hymyili jälleen häijysti.
”En koskaan”, Raul mutisi tärisevällä äänellään.
”Se sinä kuitenkin olet. Olet sisareni pojanpojanpojanpojanpoika”, Spitaali totesi. Hän laittoi sormensa liipaisimelle. ”Mutta kuten sisarenikin, olet heikko.”
Spitaali oli jo painamassa liipaisinta, kun Aku yhtäkkiä syöksähti Raulin eteen ja työnsi revolverin pois osoittamasta Raulia ja niinpä Spitaalin laukaus meni reilusti ohi. Tämä ei todellakaan hymyillyt.
”Mitä sinä nyt aiot, ankka”, Spitaali tuhahti ärtyneenä. ”Hän on ollut yhtä paljon petturi teille kuin minullekin, joten häntä tuskin jää kukaan kaipaamaan.”
”Hän ei ansaitse sitä”, Aku mutisi hiljaa.
”Miten niin ei?” Spitaali parkaisi. ”Tietysti ansaitsee!”
”Se on turhaa verenvuodatusta”, Aku mutisi tällä kertaa hieman äänekkäämmin. Aku oli varma, että kuulisi Raulin kohta puhuvan, mutta mitään ei kuulunut. Oliko laukaus sittenkin osunut? Ajatus nousi ensimmäisenä Akun mieleen ja hän katsahti Rauliin, mutta ei nähnyt ketään. Raul oli kadonnut yhtä salaperäisesti kuin Xuirkin.
”Mitä ihmettä nyt tapahtuu?” Aku parkaisi epäuskoisena ja seuraavassa hetkessä Spitaalikin tuntui kadonneen.
Aku tuijotti ankanpoikia kysyvinä, mutta nämä vain puistelivat päätään hiljaa.
He istuutuivat maahan ja kuulivat läheistä puhetta, joka saattoi kuulua heidän kohtaamille pelaajille.
”Olemme siis tavanneet jo Spitaalin, Xuirin ja Raulin. Ketkä puuttuvat?” Aku kysyi hiljaa.
”Rudolf ja Ridolf”, ankanpojat vastasivat yksimielisesti ja Aku oli samaa mieltä. Nuo kaksi olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen ja Aku alkoi jo epäillä, että kaikki johtui näistä kahdesta.
Seuraavassa hetkessä hänen ja ankanpoikien jalat kuitenkin nousivat maasta ja seuraavassa hetkessä hän ja ankanpojat olivat kadonneet. Ennen Akun outoa katoamista hän ehti ajatella vielä: missä Rudolf ja Ridolf olivat?
3.osa: Taistelua toisensa jälkeen
Xuir tuijotti revolveria leppoisan oloisesti. Hän naurahti ja seuraavassa hetkessä hän oli kadonnut.
Aku tuijotti tapahtumaa ihmeissään, hän ei ollut nähnyt Xuirin luovuttavan niin helposti koskaan ennen ja hänestä tuntui, että Xuirista kuultaisiin vielä.
Spitaalikin näytti huomanneen Xuirin kadonneen. Hän huokaisi, muttei laskenut revolveria. Hän käveli hieman eteenpäin ja kääntyi kohti Ankkoja ja pelokasta Raulia, joka yritti piiloutua ankkojen taakse.
”Nyt, kun pelkurisukulaiseni on häipynyt voinkin siirtyä teihin”, Spitaali totesi hymyillen. Hän talsi hieman taaksepäin irrottamatta katsettaan ankoista ja nosti maahan laukaistun myrkkypiikin kädelleen.
”Eikö olekin suloista”, Spitaali huokaisi. ”Ajatella, että rakas sukulaiseni säilyttää muistoja vanhoista ystävistään.”
Aku ymmärsi tämän laskevan leikkiä, vaikka Spitaalin esitys olikin tehnyt häneen vaikutuksen.
”Sinun ei tarvitse tappaa meitä”, Aku totesi hetken mielijohteesta. ”Etsi sukulaisesi ja tapa hänet. Meidät löydät myöhemminkin.”
Spitaali hymyili hänelle paljastaen hampaansa, joista useat olivat haljenneet. ”Olet ehkä oikeassa”, Spitaali totesi ja Aku luuli jo tämän heltyneen yllättäen, mutta joutui pettymään. ”Ehkä voisinkin tehdä niin, mutta sen mitä olen ymmärtänyt veljeni käytöksestä, hän haluaa tappaa teidät itse, joten lopullisesta kaksintaistelustamme tulisi varmasti mielenkiintoisempi, jos tappaisin teidät.”
Spitaalin hymy laantui kuitenkin äkkiä. ”Nyt kuitenkin siirtykäämme tästä turhasta turinoinnista tositoimiin, eli päästäkääpäs minut hyvän ystäväni Raulin luokse.”
”Se kyllä käy”, Aku totesi, vaikka tunsikin pientä sääliä Raulia kohtaan. Olihan tämä kuitenkin tuhonnut vain hetki sitten lasertykin ja menettänyt kaksi sormea, jonka luulisi käyvän jo maksuksi. Aku ei kuitenkaan ollut antanut anteeksi kuukausia sitten tapahtuneita tapahtumia. Sen lisäksi tämä oli suostunut vielä Spitaalin ja Xuirin puolelle, vaikka olikin sanonut aikoinaan, että pysyisi tulevaisuudessa hyvien puolella. Kyseessä saattoi toki olla pakotustemppu, mutta sitä Aku ei voinut todistaa.
Myös ankanpojat kävelivät pois pelosta tutisevan Raulin edestä. Spitaali tuijotti tätä inhottavalla katseella, joka tuntui porautuvan Raulista läpi. Spitaali nosti hitaasti hetkeksi laskeneen revolverinsa takaisin ylemmäksi osoittamaan suoraan maassa kyyristelevän Raulin päätä.
”Sait mahdollisuutesi, Raul”, Spitaali totesi ja latasi revolverinsa. Hän valmistautui ampumaan. ”Nyt, kun olet kohta kuollut voin kai kertoa, että kuulut Kennethien sukuun.” Spitaali hymyili jälleen häijysti.
”En koskaan”, Raul mutisi tärisevällä äänellään.
”Se sinä kuitenkin olet. Olet sisareni pojanpojanpojanpojanpoika”, Spitaali totesi. Hän laittoi sormensa liipaisimelle. ”Mutta kuten sisarenikin, olet heikko.”
Spitaali oli jo painamassa liipaisinta, kun Aku yhtäkkiä syöksähti Raulin eteen ja työnsi revolverin pois osoittamasta Raulia ja niinpä Spitaalin laukaus meni reilusti ohi. Tämä ei todellakaan hymyillyt.
”Mitä sinä nyt aiot, ankka”, Spitaali tuhahti ärtyneenä. ”Hän on ollut yhtä paljon petturi teille kuin minullekin, joten häntä tuskin jää kukaan kaipaamaan.”
”Hän ei ansaitse sitä”, Aku mutisi hiljaa.
”Miten niin ei?” Spitaali parkaisi. ”Tietysti ansaitsee!”
”Se on turhaa verenvuodatusta”, Aku mutisi tällä kertaa hieman äänekkäämmin. Aku oli varma, että kuulisi Raulin kohta puhuvan, mutta mitään ei kuulunut. Oliko laukaus sittenkin osunut? Ajatus nousi ensimmäisenä Akun mieleen ja hän katsahti Rauliin, mutta ei nähnyt ketään. Raul oli kadonnut yhtä salaperäisesti kuin Xuirkin.
”Mitä ihmettä nyt tapahtuu?” Aku parkaisi epäuskoisena ja seuraavassa hetkessä Spitaalikin tuntui kadonneen.
Aku tuijotti ankanpoikia kysyvinä, mutta nämä vain puistelivat päätään hiljaa.
He istuutuivat maahan ja kuulivat läheistä puhetta, joka saattoi kuulua heidän kohtaamille pelaajille.
”Olemme siis tavanneet jo Spitaalin, Xuirin ja Raulin. Ketkä puuttuvat?” Aku kysyi hiljaa.
”Rudolf ja Ridolf”, ankanpojat vastasivat yksimielisesti ja Aku oli samaa mieltä. Nuo kaksi olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen ja Aku alkoi jo epäillä, että kaikki johtui näistä kahdesta.
Seuraavassa hetkessä hänen ja ankanpoikien jalat kuitenkin nousivat maasta ja seuraavassa hetkessä hän ja ankanpojat olivat kadonneet. Ennen Akun outoa katoamista hän ehti ajatella vielä: missä Rudolf ja Ridolf olivat?
Ankkaristi
Matka maailmojen halki
Viesti 18 -
13.09.2009 klo 20:59:09
Mainio luku, mutta erityistä huomioitavaa tässä ei nyt ollut. Luvun tapahtumapaikka oli koko ajan sama ja paljoa tarina ei edennyt. Ei se suinkaan ole huono asia tarinan kannalta, mutta kommenttini kannalta kyllä. Kieliopillisesti oli luku myös hyvä ja mitään suuria virheitä en kyllä huomioinut. Eipä tässä sitten muuta...
Mihinköhän maailmaan ankat (+monet muut) seuraavaksi joutuvat?
Mihinköhän maailmaan ankat (+monet muut) seuraavaksi joutuvat?
wierii2
Matka maailmojen halki
Viesti 19 -
14.09.2009 klo 15:17:25
Juu, ei oikein mitään tapahtunut tässä luvussa. Hyvähän se on, että juoni kulkee hitaasti, mutta nyt ei oikein kommentoitavaa löydy... Kieliopillisesti hieno luku, ja kuvailu oli ihan hyvää. Mielenkiintoinen tarina, millainenhan jatko tulossa... :)
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 20 -
19.09.2009 klo 17:21:27
Lukijat ovat kaikenneet osin, toki saattaa olla syynä myös se, ettei sanottavaa oikein ole. Päätin nyt kuitenkin julkaista tämän neljännen osan, joka saattaa ehkä yllättää jotkut vaikken niin uskokaan. No, joka tapauksessa, tässä se on! :)
4.osa: Pelkoa ja ihmettelyä
Aavikon palavan kuuma hiekka poltti hyvin kipeästi kahden matkamiehen jalkoja. Kaksikko taivalsi hitaasti eteenpäin ja toinen miehistä näytti kävelevän viimeisillä voimilla. Tuuli tuiversi hiekkaa dyyneihin, jotka saattoivat kätkeä alleen mitä tahansa.
”Onko vielä pitkä matka?” Rudolf kysyi huohottaen. Hän ei todellakaan hymyillyt. Hänellä ja hänen ”veljellään” ei ollut juotavaa ja aavikon kuuma ilma pakotti heidän hikensä virtaamaan pitkin ruumista.
”Minähän sanoin jo, etten edes tiedä missä olemme”, Ridolf ärähti. Riitely ”veljen” kanssa oli ärsyttävintä mitä hän tiesi. Kaiken kukkuraksi Rudolf tuntui langenneen pahan puolelle, mutta siitä huolimatta hän uskoi, että tällä olisi vielä pientä toivoa.
Vaikka moni olisi niin luullutkin, Ridolf ei ollut paha. Hän oli vain päättänyt olla tukena veljelleen, joka oli kuitenkin koitunut kohtaloksi. Nuoruudestaan huolimatta hän oli jo elänyt melkein puoli elämää ja pahisten puolelle hairahtaminen oli saattanut tuhota hänen tulevaisuutensa, eli koko loppuelämänsä.
”Niin varmaan”, Rudolf ärisi vastaukseksi.
”Minä en pakottanut sinua lähtemään mukaani, joten on oma asiasi, miten sinulle käy”, Ridolf totesi, eikä katsonutkaan ”veljeensä”.
Rudolf huokaisi syvään. ”Me olemme Kennethejä! Tajuatko? Se tarkoittaa, että olemme ankkoja vastaan! Heidän sukunsa lähes tuhosi jo kerran sukumme, joten on koston aika!” Rudolf hieroi kielellä huuliaan ja juoksi ”veljensä” kiinni.
”Mikään ei pakota meitä siihen!” Ridolf vastasi.
”Kyllä pakottaa!” Rudolf totesi itsepintaisesti.
”No mikä?”
”Velvollisuus.”
Ridolf hämmästyi. ”Sinä puhut velvollisuudesta, vaikka meillä on täysi oikeus olla Ankkojen puolella.” Hän ei voinut ymmärtää veljeään. Siksi hän tihensi askeleitaan.
”Sinä olit tuollainen jo lapsena! Olit aina ilmaisemassa omia mielipiteitäsi etkä välittänyt edes pätkän vertaa velvollisuudestasi”, Rudolf huusi. ”Siksi isä varmaan kertoikin vain ja ainoastaan minulle sukuni tarina, kun taas sinä olit suvun musta lammas ja sait tietää sen vasta noin puoli vuotta sitten!”
Ridolf oli hämmästynyt veljensä sanoista, muttei sanonut sanaakaan äsken kuullusta.
”No häivy sitten!” Ridolf äyskähti. Hänen ”veljensä” pysähtyi siinä samassa. Sitten Rudolf kääntyi ympäri ja lähti suuntaan, josta he olivat juuri äsken tulleet.
Rudolf mietti vielä usean kilometrin kävelemisen jälkeen oliko Ridolf ehkä sittenkin totta, niin kuin tavallisesti, vai oliko hän jälleen väärässä?
Ridolf käveli hitain askelin eteenpäin. Ridolf ei tiennyt tarkalleen, mutta arveli, että oli kulunut kaksi tuntia, kun hänen ja Rudolfin tiet olivat eronneet. Yhtäkkiä hän pysähtyi kuultuaan ääniä yläpuoleltaan ja juuri, kun hän nosti katseensa taivaalle hän tajusikin jo makaavansa kahden ankanpojan alla.
”Tupu ja Hupu?” Ridolf kysyi epävarmasti nousten seisomaan.
Ankanpojat puistelivat päätään.
”Minä olen Hupu”, Hupu sanoi.
”Ja minä Lupu”, Lupu totesi yllättyneenä, että he olivat törmänneet Ridolfiin.
”Mitä sinä muuten edes teet täällä?” Hupu kysyi.
”Samaa voisin kysyä teiltäkin, mutta sitä miksi olen täällä en tiedä, koska minulla ei ole edes hajuakaan missä olen!” Ridolf huokaisi. ”Missä Aku ja Tupu muuten ovat?”
”Hyvä kysymys”, Lupu huokaisi ja katseli taivaalle etsien pieniä täpliä, jotka tippuisivat maata päin. ”Tällä kertaa maahantulo ei ollut kovin pehmeä…”
Ridolf mietti mitä sanoisi ja silloin hänellä välähti.”Oletteko nähnet Xuiria ja Spitaalia? Onko Raul vielä hengissä?”
Ankanpojat kertoivat, kuinka Raul, Xuir ja Spitaali olivat ilmestyneet Pokémon-maailmaan ja kuinka Aku oli pelastanut Raulin hengen.
”Se saattoi olla tarpeen”, Ridolf arveli.
”Missä Rudolf muuten on?” Lupu kysyi.
Rudolf huokaisi jälleen. ”Tiemme erosivat varmaan yli kaksi tuntia siten. Hän aikoo etsiä Xuirin ja Spitaalin.” Ridolf ei vaikuttanut iloiselta, joten ankanpojat päättivät jatkaa matkaansa halki kuuman aavikon.
***
Aku tunsi jalkojensa koskettavan maata ja ensimmäiseksi hän tähyili ympärilleen tarkistaen minne he nyt olivat joutuneet. Vieressään hän näki vanhan naisen, jolla oli yllään smaragdinvihreä kaapu. Tämä näytti katsovan jotain kauhistuneena.
”Saanko kysyä missä olemme?” Aku kysyi tönkösti, mutta nainen ei vastannut. Tämä ei näyttänyt edes huomaavan Akua.
”Tuota, setä…” Tupu mutisi.
Aku nosti katseensa ja huomasi seisovansa järkyttävän suuren linnan edessä.
”Missä Hupu ja Lupu ovat?” Aku kysyi töllistellen linnaa.
”Entä tiedä”, Tupu sanoi kärsimättömänä. ”Mutta katso tuota.”
Aku käänsi katseensa Tupun osoittamaan suuntaan ja näki kuinka joukko kaapuihin pukeutuneita ihmisiä marssi läheisestä metsästä. Vaikka Akun olisi luullut tuijottavan joukon keskellä marssivaa erittäin pitkää miestä, joka kantoi velttoa poikaa, tämä katsoikin joukon johtajaa, jonka ruumis oli käärmemäinen. Päässä miehellä oli kauas hohtavat punaiset silmät ja nenän tilalla viirumaiset sieraimet.
Tupu yritti sanoa jotain, mutta Aku viittoi häntä olemaan hiljaa.
”Älä sano sitä, Tupu”, Aku pyysi hiljaa. ”Minä nimittäin tiedän missä me olemme.”
Löytävätkö Ridolf, Hupu ja Lupu Akun ja Tupun? Tiedätkö sinä, missä Aku ja Tupu ovat? Entä miten Rudolfin käy? Ovat tohtori Spitaali ja tohtori Xuir ankkojen kannoilla, vai onko Raul tällä hetkellä heidän todellanen päämääränsä? Saatte osaan näistä kysymyksistä vastauksen jo ensi osassa, odottakaa vain!
4.osa: Pelkoa ja ihmettelyä
Aavikon palavan kuuma hiekka poltti hyvin kipeästi kahden matkamiehen jalkoja. Kaksikko taivalsi hitaasti eteenpäin ja toinen miehistä näytti kävelevän viimeisillä voimilla. Tuuli tuiversi hiekkaa dyyneihin, jotka saattoivat kätkeä alleen mitä tahansa.
”Onko vielä pitkä matka?” Rudolf kysyi huohottaen. Hän ei todellakaan hymyillyt. Hänellä ja hänen ”veljellään” ei ollut juotavaa ja aavikon kuuma ilma pakotti heidän hikensä virtaamaan pitkin ruumista.
”Minähän sanoin jo, etten edes tiedä missä olemme”, Ridolf ärähti. Riitely ”veljen” kanssa oli ärsyttävintä mitä hän tiesi. Kaiken kukkuraksi Rudolf tuntui langenneen pahan puolelle, mutta siitä huolimatta hän uskoi, että tällä olisi vielä pientä toivoa.
Vaikka moni olisi niin luullutkin, Ridolf ei ollut paha. Hän oli vain päättänyt olla tukena veljelleen, joka oli kuitenkin koitunut kohtaloksi. Nuoruudestaan huolimatta hän oli jo elänyt melkein puoli elämää ja pahisten puolelle hairahtaminen oli saattanut tuhota hänen tulevaisuutensa, eli koko loppuelämänsä.
”Niin varmaan”, Rudolf ärisi vastaukseksi.
”Minä en pakottanut sinua lähtemään mukaani, joten on oma asiasi, miten sinulle käy”, Ridolf totesi, eikä katsonutkaan ”veljeensä”.
Rudolf huokaisi syvään. ”Me olemme Kennethejä! Tajuatko? Se tarkoittaa, että olemme ankkoja vastaan! Heidän sukunsa lähes tuhosi jo kerran sukumme, joten on koston aika!” Rudolf hieroi kielellä huuliaan ja juoksi ”veljensä” kiinni.
”Mikään ei pakota meitä siihen!” Ridolf vastasi.
”Kyllä pakottaa!” Rudolf totesi itsepintaisesti.
”No mikä?”
”Velvollisuus.”
Ridolf hämmästyi. ”Sinä puhut velvollisuudesta, vaikka meillä on täysi oikeus olla Ankkojen puolella.” Hän ei voinut ymmärtää veljeään. Siksi hän tihensi askeleitaan.
”Sinä olit tuollainen jo lapsena! Olit aina ilmaisemassa omia mielipiteitäsi etkä välittänyt edes pätkän vertaa velvollisuudestasi”, Rudolf huusi. ”Siksi isä varmaan kertoikin vain ja ainoastaan minulle sukuni tarina, kun taas sinä olit suvun musta lammas ja sait tietää sen vasta noin puoli vuotta sitten!”
Ridolf oli hämmästynyt veljensä sanoista, muttei sanonut sanaakaan äsken kuullusta.
”No häivy sitten!” Ridolf äyskähti. Hänen ”veljensä” pysähtyi siinä samassa. Sitten Rudolf kääntyi ympäri ja lähti suuntaan, josta he olivat juuri äsken tulleet.
Rudolf mietti vielä usean kilometrin kävelemisen jälkeen oliko Ridolf ehkä sittenkin totta, niin kuin tavallisesti, vai oliko hän jälleen väärässä?
Ridolf käveli hitain askelin eteenpäin. Ridolf ei tiennyt tarkalleen, mutta arveli, että oli kulunut kaksi tuntia, kun hänen ja Rudolfin tiet olivat eronneet. Yhtäkkiä hän pysähtyi kuultuaan ääniä yläpuoleltaan ja juuri, kun hän nosti katseensa taivaalle hän tajusikin jo makaavansa kahden ankanpojan alla.
”Tupu ja Hupu?” Ridolf kysyi epävarmasti nousten seisomaan.
Ankanpojat puistelivat päätään.
”Minä olen Hupu”, Hupu sanoi.
”Ja minä Lupu”, Lupu totesi yllättyneenä, että he olivat törmänneet Ridolfiin.
”Mitä sinä muuten edes teet täällä?” Hupu kysyi.
”Samaa voisin kysyä teiltäkin, mutta sitä miksi olen täällä en tiedä, koska minulla ei ole edes hajuakaan missä olen!” Ridolf huokaisi. ”Missä Aku ja Tupu muuten ovat?”
”Hyvä kysymys”, Lupu huokaisi ja katseli taivaalle etsien pieniä täpliä, jotka tippuisivat maata päin. ”Tällä kertaa maahantulo ei ollut kovin pehmeä…”
Ridolf mietti mitä sanoisi ja silloin hänellä välähti.”Oletteko nähnet Xuiria ja Spitaalia? Onko Raul vielä hengissä?”
Ankanpojat kertoivat, kuinka Raul, Xuir ja Spitaali olivat ilmestyneet Pokémon-maailmaan ja kuinka Aku oli pelastanut Raulin hengen.
”Se saattoi olla tarpeen”, Ridolf arveli.
”Missä Rudolf muuten on?” Lupu kysyi.
Rudolf huokaisi jälleen. ”Tiemme erosivat varmaan yli kaksi tuntia siten. Hän aikoo etsiä Xuirin ja Spitaalin.” Ridolf ei vaikuttanut iloiselta, joten ankanpojat päättivät jatkaa matkaansa halki kuuman aavikon.
***
Aku tunsi jalkojensa koskettavan maata ja ensimmäiseksi hän tähyili ympärilleen tarkistaen minne he nyt olivat joutuneet. Vieressään hän näki vanhan naisen, jolla oli yllään smaragdinvihreä kaapu. Tämä näytti katsovan jotain kauhistuneena.
”Saanko kysyä missä olemme?” Aku kysyi tönkösti, mutta nainen ei vastannut. Tämä ei näyttänyt edes huomaavan Akua.
”Tuota, setä…” Tupu mutisi.
Aku nosti katseensa ja huomasi seisovansa järkyttävän suuren linnan edessä.
”Missä Hupu ja Lupu ovat?” Aku kysyi töllistellen linnaa.
”Entä tiedä”, Tupu sanoi kärsimättömänä. ”Mutta katso tuota.”
Aku käänsi katseensa Tupun osoittamaan suuntaan ja näki kuinka joukko kaapuihin pukeutuneita ihmisiä marssi läheisestä metsästä. Vaikka Akun olisi luullut tuijottavan joukon keskellä marssivaa erittäin pitkää miestä, joka kantoi velttoa poikaa, tämä katsoikin joukon johtajaa, jonka ruumis oli käärmemäinen. Päässä miehellä oli kauas hohtavat punaiset silmät ja nenän tilalla viirumaiset sieraimet.
Tupu yritti sanoa jotain, mutta Aku viittoi häntä olemaan hiljaa.
”Älä sano sitä, Tupu”, Aku pyysi hiljaa. ”Minä nimittäin tiedän missä me olemme.”
Löytävätkö Ridolf, Hupu ja Lupu Akun ja Tupun? Tiedätkö sinä, missä Aku ja Tupu ovat? Entä miten Rudolfin käy? Ovat tohtori Spitaali ja tohtori Xuir ankkojen kannoilla, vai onko Raul tällä hetkellä heidän todellanen päämääränsä? Saatte osaan näistä kysymyksistä vastauksen jo ensi osassa, odottakaa vain!
wierii2
Matka maailmojen halki
Viesti 21 -
20.09.2009 klo 19:33:12
Hieno luku! Taas saatiin seuraava tapahtuma lähemmäs, ja muutenkin juoni kulkee omaa tahtiaan eteenpäin. Tästä kehittyy vielä uskomaton tarina, uskokaa pois! Kuvailukin hyvää, eikä kielioppivirheitäkään näy...
Padi
Matka maailmojen halki
Viesti 22 -
22.09.2009 klo 17:43:51
Juu, todella hyvä osa, ainoa joka pilasi hieman tunnelman oli nuo kysymykset siellä viimeisenä, niitä oli ehkä vähän liian monta. Kuten huomaat tarinasi oli moitteeton ja siksi tuo ylläoleva kommentti :) Harmittavaa kun ei ole mitään huomiomista, jotenkin tuntuu siltä kuin että kommentti on turha, tätäkin kommenttia oli turha postata, halusin vain ilmoittaa että en ole lopettanut näitten lukemista :)
T@IK@VIITTA
Matka maailmojen halki
Viesti 23 -
24.09.2009 klo 19:29:39
Todella hyviä lukuja! Sori, etten laittanut aikaisemmin kommenttia. Tämä luku oli mielestäni parempi, kuin edellinen. Tiedän, missä Ankat ovat, mutta sitä en kerro. ;) Ei mitään moitittavaa löydy, kuvailu ja vuoropuhelu oli erinomaista.
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 24 -
30.09.2009 klo 19:23:35
Miten minusta tuntuu, että ainakin osa vanhoista lukijoista on kyllästynyt tähän ylipitkään tarinasarjaan?
No, joka tapauksessa. Kiitos kommenteistanne. Pidän itsekin neljännestä osasta hyvin paljon, mutta yksi omista lemppareistani on osa 8, joka on jo valmis. Viides ja kuudes osa on kuitenkin kirjoittamatta väliltä (7 puolittain), joten saatte odottaa vielä hetken seuraavaa osaa. :)
No, joka tapauksessa. Kiitos kommenteistanne. Pidän itsekin neljännestä osasta hyvin paljon, mutta yksi omista lemppareistani on osa 8, joka on jo valmis. Viides ja kuudes osa on kuitenkin kirjoittamatta väliltä (7 puolittain), joten saatte odottaa vielä hetken seuraavaa osaa. :)
qwerq
Matka maailmojen halki
Viesti 25 -
01.10.2009 klo 14:50:51
Täytyy kai kaivella muutkin osat niin Xuir-raina aukeaa, nimittäin viimeisin lukemani xuir oli se timanttikruunu juttu ja siitä on aika kauan. Ja muutenkin timanttikruunun ja tämän välillä on vielä muutama tarinaa.
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 26 -
01.10.2009 klo 15:35:56
Totisesti. No, eihän kaksi tarinaa ole paljoa. :D
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 27 -
14.10.2009 klo 11:10:39
Ehkä pieni tilannekatsaus tässä tarinassa on paikallaan. ;D Uskon, että lukijoita tuskin enää on kuin pari on hyvä tietää, etten todellakaan ole jättänyt tarinaa kesken. Vain viidennen osan puuttumisen takia ei tarinaan ole vieläkään tullut jatkoa. Kuudes ja seitsemäs osa on kirjoitettu tarinasta puoliksi ja kahdeksas kokonaan. Toivon ja melkein lupaan, että viides osa ilmestyy tämän viikon aikana. Voin kuitenkin luvata varmuudella, että se julkaistaan tämän kuun aikana. Jos ei näin ole, syön sanani.
wierii2
Matka maailmojen halki
Viesti 28 -
24.10.2009 klo 22:23:55
Ensi viikolla siis olisi osa julkaisukunnossa. Pitääkö paikkansa?
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 29 -
25.10.2009 klo 00:12:26
Osa on jo lähes valmis, mutta järkyttävän sekava sen takia milloin se on tehty. ;D Kunhan tuota muokkailen sen pitäisi olla julkaisukunnossa. Kuudes osa onkin jo puolikse valmis, samoin seitsemäs ja kahdeksas kokonaan valmis, joten tämän osan jälkeen uskon, ettei odottelu kestä enää niin kauan.
Aku Vankka
Matka maailmojen halki
Viesti 30 -
25.10.2009 klo 00:23:16
Et sentään yökirjoitusta ole harrastanut? Takaan, ettei se anna hyviä tuloksia (nimim. kokemusta on) :D