Kiitos kommentistasi, Wierii! Tähän väliin hieman pidempi osa.
11.osa: Tulta ja tappuraa
Akusta tuntui jotenkin oudolta. Hän oli jo hetki sitten ollut kuulevinaan jotain kolinaa, mutta nyt hän oli kuulevinaan lähestyviä hyvin hentoja ääniä. Ne tuntuivat ihme kyllä kuuluvan heidän takaansa. Aku kääntyi katsomaan, mitä oli tapahtumassa ja sai kauhukseen nähdä pelkkiä aseistettuja aluksia, jotka lähestyivät heitä sekunti sekunnilta.
”Onko tämä tavallista tulevaisuudessa?” Aku kysyi empien. Muutkin kääntyivät katsomaan.
”En usko”, Ridolf henkäisi. Hän ei tarkalleen ottaen katsonut lentuetta, vaan katsoi, kuinka Spitaali ja Rudolf astuivat kulman takaa näkyviin. Spitaalin tai Rudolfin mitään tekemättä Ridolf tajusi jonkin lennähtävän hänen oikean puoleisen korvansa ohi. Xuir astui paikalle revolveri kädessään.
”Taidamme olla joutuneet jonkinlaiseen soppaan”, Tupu sanoi hiljaa perääntyessään Ridolfin, veljiensä ja setänsä kanssa keskelle pieneen ympyrään.
Xuir ja Spitaali seisoivat hiljaa tuijottaessaan toisiaan.
”Sinä!” molemmat karjaisivat samaan aikaan. Xuir nosti aseensa ja laukaisi. Kuului tömäys.
Xuir tuijotti ihmeissään. Spitaali seisoi paikallaan, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sen sijaan Rudolf, hänen veljensä makasi maassa veren virratessa. Luoti oli osunut suoraan sydämeen.
”Etkö sinä vieläkään ymmärrä, etten minä ole pelkkä ihminen”, Spitaali sanoi hiljaa.
Ridolf katsoi tilannetta hieman kauempaa. Hänen veljensä makasi maassa, kuolleena. Ridolf juoksi ruumiin viereen. Rudolf yskäisi verta.
”Ridolf…” Rudolfin ääni sanoi hiljaa.
”Olen tässä”, Ridolf vastasi. Hän puristi veljensä kättä.
Rudolf puisti hieman päätään. ”Kaikki riippuu nyt sinusta.”
Ridolf tuijotti veljeään ihmeissään. Hän oli jo kysymässä, mitä tämä tarkoitti. Se oli kuitenkin myöhäistä. Hänen veljensä oli kuollut. Ridolf tunsi kyyneleen tippuvan hänen poskeltaan Rudolfin rinnalle. Ridolf nousi ylös ja käänsi katseensa pois veljestään. Xuir ja Spitaali olivat kadonneet. Vain lentue oli enää jäljellä.
Ridolf rykäisi ääntään ja lähti sitten kävelemään ankkojen luokse. Hänellä ei ollut enää mitään hävittävää.
Lentueen kärjessä ollut auto laskeutui maahan. Se sammui itsekseen. Oli aivan hiljaista. Ankat odottivat mitä tapahtuisi. Samoin Ridolf.
Auton ovi avautui ja mies astui ulos siitä. Hänen ilmeensä oli värähtämätön. Se vain tuijotti ankkoja.
”Ja mitäs minun kaupungistani löytyykään?” Raimo Lähteenmäki kysyi hiljaa itsekseen.
”Kuka-” Aku yritti kysyä, mutta Ridolf käski hänen vaieta.
”Lähteenmäki?” hän kysyi epävarmasti. Mies hätkähti. Hänen ilmeensä näytti ensin täysin neutraalilta, kunnes se vääntyi tuttuun virnistykseen.
”Mutta hänhän on kuollut!” Aku huusi ihmeissään. Hän ei uskonut sitä todeksi.
”Hän onkin”, Ridolf totesi hiljaa tuijottaen Lähteenmäkeä.
”Totta”, Lähteenmäki sanoi. ”Minä olen hänen pojanpoikansa Raimo Lähteenmäki.”
Ankanpojat ja Aku olivat hiljaa.
”Aku, hän on kaupungin pormestari”; Ridolf kuiskasi. Aku ei kuitenkaan kuullut. Hän tuijotti Lähteenmäkeä. Tämä oli kuin ilmetty isoisänsä, joka oli löydetty heidän talostaan kuolleena.
”Mitä sinä haluat?” Aku kysyi hiljaa. Hän oli tottunut Xuiriin ja jopa Spitaaliin, mutta oli jo unohtanut Lähteenmäen. Tuon petturin, joka oli toiminut Xuirin apulaisena.
”Ai mitä haluan?” Lähteenmäki kysyi kuuluvasti. ”Haluan oikeutta. Haluan oikeutta teidänlaisille kylmäverisille murhaajille, joita ilman isoisäni voisi olla vielä elossa.”
Aku ei ymmärtänyt. ”Mistä sinä puhut?” hän kysyi hieman pöllämystyneenä.
”Arvasin ettette muistaisi”, Lähteenmäki kysyi äänensävyllä, joka kuvasti hänen inhoaan ankkoihin. ”40 vuotta minä olen etsinyt vastauksia isoisäni murhaan: tuloksetta. Te kuitenkin ilmestyitte tänne kuin lahjana. Nyt voin vihdoin kostaa isoisäni puolesta.”
”Syytät väärää puuta”, Tupu avasi suunsa.
”Me emme tappaneet häntä”, Lupu totesi hiljaa. ”Miksi olisimme?”
”Työskentelihän hän Xuirilla!” Lähteenmäki karjui vihasta. Ankat ja Ridolf tuijottivat häntä hiljaa. ”Aivan, minä tiedän kaiken teistä, isoisäni päiväkirjan avulla olen selvittänyt rikoksen ja nyt on aika lopettaa tämä lähes vuosisadan kestänyt piina.”
Lähteenmäki oli hiljaa. Sitten hän vain napsautti sormeaan ja muut autot laskeutuvat maahan. Aseistetut miehet astuivat riviin.
”Te kuolette nyt!” Lähteenmäki huusi kuuluvasti.
Ridolf tiesi mitä oli tehtävä. ”Aku, me voimme lähteä”, hän kuiskasi.
Aku pudisti päätään. ”Minä haluan selittää hänelle!”
”Silläkö hinnalla, että kuolet joka tapauksessa?” Ridolf kysyi.
Aku mietti hetken. Lopulta hän kuitenkin nyökkäsi. Ankanpojat vaipuivat ajatuksiinsa. Samoin Ridolf ja Aku.
Lähteenmäen joukot valmistautuivat laukaisuun.
”Valmis?” Lähteenmäki kysyi. Miehet nostivat aseen olalleen. Lähteenmäki heilautti kättään ja miehet laukaisivat aseensa.
Juuri sillä hetkellä Lähteenmäki kuitenkin tajusi jotain. Ankat ja Ridolf olivat kadonneet. Kaikki oli epäonnistunut. Hän oli munannut elämänsä ainoan mahdollisuuden kostaa. Hän istuutui autoonsa. Se oli ohi.
________________________________
Vai oliko sittenkään..?
Kirjoittaja
Aihe: Matka maailmojen halki
(69 viestiä)
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 46 -
28.03.2010 klo 15:05:33
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 47 -
02.04.2010 klo 15:42:38
Noniin. Jälleen on se aika, kun tarina alkaa lähestyä hiljalleen loppuaan. Tästä tarinasta siis tulee 15 osainen, joten jäljellä on vielä kolme osaa. Jos pysyn tavoitteessani saisin tehtyä tarinan valmiiksi seuraavan kahden viikon aikana. Seuraava tarina, Xuir-saagan seitsemäs osa, Kuolleen miehen kirous olisi tarkoitus saada aluille toivon mukaan jo ennen kesäloman alkua. Siitä on tulossa noin 10-12 osainen, joten tarina todennäköisesti valmistuu kesäloman aikana.
Xuir saagan viimeinen osa, Viimeinen suunnitelma siis alkaa todennäköisesti elo-syyskuussa. Tarinasta on näillä näkymin tulossa melko pitkäkin, näillä näkymin jopa 25 osainen. Se siis saattaa kestää vielä ensi vuoden puolellekin. Kaikki riippuu siitä, miten yläaste kirjoittamisen sallii. ;D
12.osa: Näkyvyys heikko
Raul näki vain pimeyttä. Hän oli ollut varma, että ottaisi leikkauksen, mutta joku hänen aivoissaan käski hänen olla menemättä leikkaukseen. Hän harhaili yön pimeydessä eteenpäin. Lumihiutaleet leijuvat ilmassa Raulin kuitenkaan sitä tietämättä. Yhtäkkiä Raul kuitenkin törmäsi puuhun ja oli kaatua. Hän kuitenkin korjasi asentoaan ja lähti hoippuen eteenpäin. Hän oli varma, että oli lähellä paikkaa, jossa hän ja muut olivat joutuneet pois Ankkalinnasta. Hän nimittäin haistoi ilmassa hieman savua, joka saattoi lähteä plasmatykistä, jonka hän oli räjäyttänyt.
Vaikka Raul oli varma, että hän oli jo lähellä, metsä tuntui vain jatkuvan. Hänen oli päästävä lähemmäs, Raul ajatteli.
Silloin Raul kuitenkin huomasi jotain harmaata. Hän oli siitä varma. Epäuskoisuuden tunne haittasi Raulia. Oliko hän juuri nähnyt jotain?
”Raul”, kuului hiljainen ääni.
Raul oli aivan hiljaa. Hän oli varma, että tunnisti puhujan. Se ei ollut kukaan ankoista, ei Xuir eikä Spitaali. Silloin jokin loksahti hänen päässään. Se oli Rudolfin ääni.
”Rudolf”, Raul sanoi hiljaa. ”Mitä haluat?”
”Raul, sinun on kuunneltava minua! Xuir ja Spitaali ovat tulossa pian. Sinulla ei ole aikaa hukattavaksi!” Rudolfin ääni sanoi.
”Mutta enhän minä näe mitään!” Raul huusi itku kurkussa. Miksi Rudolf vainosi häntä?
”Sinä näet. Sinun on uskottava itseesi. Pelasta ankat ja veljeni! Pelasta heidät!” Rudolfin ääni vaimeni hiljalleen ja pian Raul oli varma, ettei metsässä ollut ketään.
Raul yritti katsoa ympärilleen, mutta kaikki näytti hyvin sumealta. Ei niin pimeältä vaan harmaan sumealta. Hän hiesti silmiään ja yritti nähdä jotain. Se ei ollut mahdollista! Hän ei näkisi enää koskaan. Rudolf oli pelkkä hahmo, joka oli syntynyt vain hänen kuvitelmistaan. Silloin hän kuitenkin muisti jotain. Usko itseesi, Rudolf oli sanonut. Hänen oli uskottava.
Silloin räjähti. Sankka savu vei Raulin näkymättömiin. Raul yski ja aivasteli. Hän tunsi polttavaa kipua silmissään. Vesi valui virtana hänen silmistään. Raul kaatui istualleen maahan. Hän hiesti silmiään kauhuissaan. Hänen oli uskottava. Ja niin todella kävikin.
Raul avasi hitaasti silmänsä. Ensin hän näki pelkkää sumeaa, seuraavaksi läheiset puut alkoivat näkyä ja pian hän näki myös sankan savun, joka leijaili ilmassa. Raulin olisi tehnyt mieli huutaa onnesta. Hän näki jälleen! Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, kun Raul tajusi missä hän istui. Xuirin –
joka piteli revolveria kädessään – ja tohtori Spitaalin keskellä. Heidän katseensa ei näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota häneen. He vain tuijottivat toisiaan suoraan silmiin.
Kuului jälleen räjähdys, tällä kertaa vain hieman vaimeampi. Savun keskeltä Xuirin ja Spitaalin kehän ympärille astelivat ankat ja Ridolf.
”Taidamme olla viimein kotona”, Ridolf sanoi.
Xuir saagan viimeinen osa, Viimeinen suunnitelma siis alkaa todennäköisesti elo-syyskuussa. Tarinasta on näillä näkymin tulossa melko pitkäkin, näillä näkymin jopa 25 osainen. Se siis saattaa kestää vielä ensi vuoden puolellekin. Kaikki riippuu siitä, miten yläaste kirjoittamisen sallii. ;D
12.osa: Näkyvyys heikko
Raul näki vain pimeyttä. Hän oli ollut varma, että ottaisi leikkauksen, mutta joku hänen aivoissaan käski hänen olla menemättä leikkaukseen. Hän harhaili yön pimeydessä eteenpäin. Lumihiutaleet leijuvat ilmassa Raulin kuitenkaan sitä tietämättä. Yhtäkkiä Raul kuitenkin törmäsi puuhun ja oli kaatua. Hän kuitenkin korjasi asentoaan ja lähti hoippuen eteenpäin. Hän oli varma, että oli lähellä paikkaa, jossa hän ja muut olivat joutuneet pois Ankkalinnasta. Hän nimittäin haistoi ilmassa hieman savua, joka saattoi lähteä plasmatykistä, jonka hän oli räjäyttänyt.
Vaikka Raul oli varma, että hän oli jo lähellä, metsä tuntui vain jatkuvan. Hänen oli päästävä lähemmäs, Raul ajatteli.
Silloin Raul kuitenkin huomasi jotain harmaata. Hän oli siitä varma. Epäuskoisuuden tunne haittasi Raulia. Oliko hän juuri nähnyt jotain?
”Raul”, kuului hiljainen ääni.
Raul oli aivan hiljaa. Hän oli varma, että tunnisti puhujan. Se ei ollut kukaan ankoista, ei Xuir eikä Spitaali. Silloin jokin loksahti hänen päässään. Se oli Rudolfin ääni.
”Rudolf”, Raul sanoi hiljaa. ”Mitä haluat?”
”Raul, sinun on kuunneltava minua! Xuir ja Spitaali ovat tulossa pian. Sinulla ei ole aikaa hukattavaksi!” Rudolfin ääni sanoi.
”Mutta enhän minä näe mitään!” Raul huusi itku kurkussa. Miksi Rudolf vainosi häntä?
”Sinä näet. Sinun on uskottava itseesi. Pelasta ankat ja veljeni! Pelasta heidät!” Rudolfin ääni vaimeni hiljalleen ja pian Raul oli varma, ettei metsässä ollut ketään.
Raul yritti katsoa ympärilleen, mutta kaikki näytti hyvin sumealta. Ei niin pimeältä vaan harmaan sumealta. Hän hiesti silmiään ja yritti nähdä jotain. Se ei ollut mahdollista! Hän ei näkisi enää koskaan. Rudolf oli pelkkä hahmo, joka oli syntynyt vain hänen kuvitelmistaan. Silloin hän kuitenkin muisti jotain. Usko itseesi, Rudolf oli sanonut. Hänen oli uskottava.
Silloin räjähti. Sankka savu vei Raulin näkymättömiin. Raul yski ja aivasteli. Hän tunsi polttavaa kipua silmissään. Vesi valui virtana hänen silmistään. Raul kaatui istualleen maahan. Hän hiesti silmiään kauhuissaan. Hänen oli uskottava. Ja niin todella kävikin.
Raul avasi hitaasti silmänsä. Ensin hän näki pelkkää sumeaa, seuraavaksi läheiset puut alkoivat näkyä ja pian hän näki myös sankan savun, joka leijaili ilmassa. Raulin olisi tehnyt mieli huutaa onnesta. Hän näki jälleen! Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, kun Raul tajusi missä hän istui. Xuirin –
joka piteli revolveria kädessään – ja tohtori Spitaalin keskellä. Heidän katseensa ei näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota häneen. He vain tuijottivat toisiaan suoraan silmiin.
Kuului jälleen räjähdys, tällä kertaa vain hieman vaimeampi. Savun keskeltä Xuirin ja Spitaalin kehän ympärille astelivat ankat ja Ridolf.
”Taidamme olla viimein kotona”, Ridolf sanoi.
wierii2
Matka maailmojen halki
Viesti 48 -
05.04.2010 klo 20:36:24
Jännitys tiivistyy! Edelleen hyvää kieliasua, en oikein parannettavaakaan löydä. Pituutta ehkä aivan hitusen lisää, jos nyt jotain kritiikkiä pitää antaa.
Missä ovat muuten muut kommaajat tähän tarinaan?
P.S. Ylä-asteella se kirjoittaminen ei ehkei olekkaan niin helppoa ja vaivatontaa kuin ala-asteella. ;)
Missä ovat muuten muut kommaajat tähän tarinaan?
P.S. Ylä-asteella se kirjoittaminen ei ehkei olekkaan niin helppoa ja vaivatontaa kuin ala-asteella. ;)
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 49 -
07.04.2010 klo 19:58:23
Kiitos kommentistasi, Wierii. Minulla todellakin on ollut hankaluuksia osien pituuden kanssa, kun osa on jopa tynkiä. Muita kommentoijia ei ole, ikävä kyllä. Ankkaristi tuskin lukee edes, ei ehkä ole edes huomannut asiaa ja muita en ole edes nähnyt enää tauon jälkeen. T@ik@viittaakaan ei edes foorumilla ole näkynyt ja Padi on kadonnut.
Tämä hieman pidempi osa. Vielä kaksi jäljellä!
13.osa: Sanomiset vähissä
Xuir tiesi jo kaiken epäonnistuneen. Kaikki oli alkanut harmittomasta kokeesta, jonka hän oli joutunut suorittamaan Aku Ankan talossa. Hän oli ollut niin varma, ettei ankasta olisi harmia, mutta toisin oli käynyt. Pahimman virheensä hän todellakin tehnyt, kun oli tappanut sen hiiren ja tämän typerän ystävän sekä poliisimestarin, mutta mennyt jättämään ankan henkiin. Alkuperäisiin suunnitelmiin ei muutenkaan kuulunut poliisimestarin murha, mutta ilman kyseistä kuolemaa, Lähteenmäkeä ei oltaisi saatu mukaan poliisintoimiin. Ankka olisi kuitenkin pitänyt hiljentää, mutta eihän Xuir voinut tietää, että hiiri oli ollut tämän ystävä. Ja siitä kaikki oli alkanut: sotkeutumiset hänen suunnitelmiinsa. Xuir ei käsittänyt miten, mutta Aku oli jotenkin onnistunut aina iskemään oikeaan aikaan. Ensimmäinen koston yritys oli tuhoutunut Lähteenmäen kömpelyyden takia. Kunpa hän ei olisi koskaan tavannutkaan Lukasia. Kun hän oli päässyt käsiksi Timanttikruunuun, hänen uusi apulaisensa petti hänet ja hän oli joutunut jälleen vankilaan. Ja sitten hän olikin tavannut Raulin. Henkilön, jonka ankat olivat myös passittaneet vankilaan.
Xuir tuhahti hiljaa hänen tuijottaessaan Spitaalia, joka näytti nauttivan tilanteesta. Tuo sukulainen, joka oli ilmestynyt kuin taikaiskusta pelastamaan hänet tukalasta tilanteesta, jonka Raul oli aiheuttanut. Mutta ei Spitaalistakaan ollut siihen. Tämäkin oli pelkkä petturi kaikkien muiden tapaan. Ainoa, joka ei häntä ollut ehtinyt pettää oli ollut Rudolf, hänen veljensä. Mutta mitä olikaan tapahtunut. Spitaalin takia hän oli ampunut oman veljensä täysin ilman syytä. Xuirin kostonhalut eivät liittyneet enää lainkaan Spitaalin ”vallankaappaukseen”. Hän halusi kostaa veljensä puolesta ja tuhota tuon irvailevan hymyn Spitaalin huulilta. Leikata se kappaleiksi ja nauraa. Nauraa sydämensä kyllyydestä. Hän ei välittänyt tippaakaan ankoista. Nämä olivat pelkkiä sivullisia, jotka olivat sekaantuneet hänen toimiinsa. Vaikka kaikki olikin menetetty, vielä oli mahdollisuus kostaa.
Aku tuijotti tilannetta hieman huolestuneena. Vaikka hän halusikin kummankin vain kuolevan hän piti Xuirille peukkuja. Mahdollisuudet olivat kuitenkin hyvin pienet, sillä Spitaalia ei voinut ampua. Kuului pieni pamaus, kun Xuir painoi liipaisinta. Luoti kuitenkin suhahti kuin tuosta vain Spitaalin läpi. Spitaali nauroi ja Xuir ampui uudelleen. Tuloksetta.
”Sinä et voi tappaa minua”, Spitaali nauroi kylmästi. ”Olen kuolematon!”
Nauru kuitenkin loppui lyhyeen.
Spitaali tuijotti vain eteenpäin. Mitä tapahtui. Hän tunsi olonsa niin kylmäksi. Hän tunsi kuin hänen vaatteensa repeytyivät. Hän näki kuinka hänen ihostaan vuosi jotain punaista. Se oli niin paksun oloista. Spitaali hätääntyi. Hän todellakin näki ensimmäistä kertaa elämässään omaa vertaan. Hänen kasvoillaan ei näkynyt enää hymyä. Hänen ihonsa repeili ja veri valui melkein virtana. Spitaali polvistui maahan. Hän oli heikko. Hän ei voinut tehdä mitään.
Xuir ampui jälleen.
Spitaali tunsi olonsa vain pahenevan. Hän ei ollut enää varma, missä hän oli tai kuka hän oli. Hänen mieleensä muistui kuva hänen ensimmäisestä murhastaan. Kuinka hän oli täysin syyttä mennyt tappamaan karkkikaupanpitäjän parin karkin vuoksi. Spitaali huohotti hiljaa. Hän ei ollut kuolemassa. Hän tiesi sen. Hän ei ollut tavallinen ihminen. Hän oli kuolematon ja suuren ja voimakkaan Kennethin suvun jälkeläinen. Mutta silloin hän muisti jälleen, että Kennethkin saattoi kuolla. Hän tiesi miten se eräs ankka oli tuhonnut heidän sukunsa. Kaikki olivat lopuksi kuolleet. Vain pari koko suvun jäsenistä oli selvinnyt, mutta pahoin vammoin. Siitä lähtien Kennethit olivat olleet lähes kuin tavallisia ihmisiä. Mutta hän ei ollut sellainen kuin Xuir tai Ridolf oli. Häntä ei voinut tappaa. Hän oli kuolematon ja voittamaton. Spitaali kuitenkin tunsi, kuinka hänen ruumiinsa hajosi. Se tuntui kuin murenemiselta.
Aku tuijotti ihmeissään tapahtumaa. Xuir näytti entistävän mielipuolisemmalta tuijottaessaan Spitaalin ruumista. Aku ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Luotien ei olisi pitänyt osua Spitaaliin, mutta siitä huolimatta mies makasi maassa veressä. Hän näytti vanhenevan. Hänen kasvonsa rapistuivat ja iho näytti kuluvan pois kuin pyörän kumi. Ankanpojat eivät kestäneet katsoa tapahtumaa ja Ridolfkin näytti hieman pahoinvoivalta.
Yhtäkkiä Spitaalille tapahtui kuitenkin jotain. Verenvuoto lakkasi ja se mitä hänen ruumiinsa päällä vielä oli, haihtui kuin taikaiskusta.
Xuirin ilmettä ei voinut tulkita. Hänen kasvonsa vain tuijottivat ihmeissään.
Spitaali nousi hitaasti seisomaan. Hän hymähti ensin. Sitten hän nauroi. Hän nauroi yhä kuuluvammin ja kuuluvammin, kunnes jopa Raul alkoi miettiä mitä oli tapahtumassa.
”Minä sanoin sen, poikaseni”, Spitaali nauroi. ”Olen kuoleman ja voittamaton. Et voi tappaa minua!”
Xuir tuijotti sukulaistaan hiljaa. Se ei voinut olla mahdollista. Kuinka muka lähes kuollut mies voi yhtäkkiä vain nousta nauraen jaloilleen? Xuir kysyi kysymystä itseltään löytämättä vastausta. Hän tiesi, ettei voisi tappaa Spitaalia, mutta kun tämä oli äsken ollut jo henkihieverissä, hän oli jo alkanut ajatella, että se olisi mahdollista. Silloin Xuir kuitenkin ymmärsi jotain. Se, että Spitaali oli edes olemassa, oli ainoastaan ankkojen syytä. Ankkojen, jotka olivat jostakin syystä onnistuneet pilaamaan kaiken.
Oikeastaan ensimmäistä kertaa koko aikana Xuir käänsi päättäväisesti katseensa ankkoihin ja veljeensä. Ehkei kaikki sittenkään ollut vielä menetetty. Xuir nosti aseensa. Ankat perääntyivät hieman. Spitaali katsoi hiljaa sivusta. Xuir oli hetken hiljaa, kunnes hän ampui suoraan ankanpoikia kohti. Aku syöksyi uhrautuvasti eteen. Aku tiesi hetkensä koittaneen. Silloin joku kuitenkin tönäisi hänet nurin.
”Ei! Raul!”
Tämä hieman pidempi osa. Vielä kaksi jäljellä!
13.osa: Sanomiset vähissä
Xuir tiesi jo kaiken epäonnistuneen. Kaikki oli alkanut harmittomasta kokeesta, jonka hän oli joutunut suorittamaan Aku Ankan talossa. Hän oli ollut niin varma, ettei ankasta olisi harmia, mutta toisin oli käynyt. Pahimman virheensä hän todellakin tehnyt, kun oli tappanut sen hiiren ja tämän typerän ystävän sekä poliisimestarin, mutta mennyt jättämään ankan henkiin. Alkuperäisiin suunnitelmiin ei muutenkaan kuulunut poliisimestarin murha, mutta ilman kyseistä kuolemaa, Lähteenmäkeä ei oltaisi saatu mukaan poliisintoimiin. Ankka olisi kuitenkin pitänyt hiljentää, mutta eihän Xuir voinut tietää, että hiiri oli ollut tämän ystävä. Ja siitä kaikki oli alkanut: sotkeutumiset hänen suunnitelmiinsa. Xuir ei käsittänyt miten, mutta Aku oli jotenkin onnistunut aina iskemään oikeaan aikaan. Ensimmäinen koston yritys oli tuhoutunut Lähteenmäen kömpelyyden takia. Kunpa hän ei olisi koskaan tavannutkaan Lukasia. Kun hän oli päässyt käsiksi Timanttikruunuun, hänen uusi apulaisensa petti hänet ja hän oli joutunut jälleen vankilaan. Ja sitten hän olikin tavannut Raulin. Henkilön, jonka ankat olivat myös passittaneet vankilaan.
Xuir tuhahti hiljaa hänen tuijottaessaan Spitaalia, joka näytti nauttivan tilanteesta. Tuo sukulainen, joka oli ilmestynyt kuin taikaiskusta pelastamaan hänet tukalasta tilanteesta, jonka Raul oli aiheuttanut. Mutta ei Spitaalistakaan ollut siihen. Tämäkin oli pelkkä petturi kaikkien muiden tapaan. Ainoa, joka ei häntä ollut ehtinyt pettää oli ollut Rudolf, hänen veljensä. Mutta mitä olikaan tapahtunut. Spitaalin takia hän oli ampunut oman veljensä täysin ilman syytä. Xuirin kostonhalut eivät liittyneet enää lainkaan Spitaalin ”vallankaappaukseen”. Hän halusi kostaa veljensä puolesta ja tuhota tuon irvailevan hymyn Spitaalin huulilta. Leikata se kappaleiksi ja nauraa. Nauraa sydämensä kyllyydestä. Hän ei välittänyt tippaakaan ankoista. Nämä olivat pelkkiä sivullisia, jotka olivat sekaantuneet hänen toimiinsa. Vaikka kaikki olikin menetetty, vielä oli mahdollisuus kostaa.
Aku tuijotti tilannetta hieman huolestuneena. Vaikka hän halusikin kummankin vain kuolevan hän piti Xuirille peukkuja. Mahdollisuudet olivat kuitenkin hyvin pienet, sillä Spitaalia ei voinut ampua. Kuului pieni pamaus, kun Xuir painoi liipaisinta. Luoti kuitenkin suhahti kuin tuosta vain Spitaalin läpi. Spitaali nauroi ja Xuir ampui uudelleen. Tuloksetta.
”Sinä et voi tappaa minua”, Spitaali nauroi kylmästi. ”Olen kuolematon!”
Nauru kuitenkin loppui lyhyeen.
Spitaali tuijotti vain eteenpäin. Mitä tapahtui. Hän tunsi olonsa niin kylmäksi. Hän tunsi kuin hänen vaatteensa repeytyivät. Hän näki kuinka hänen ihostaan vuosi jotain punaista. Se oli niin paksun oloista. Spitaali hätääntyi. Hän todellakin näki ensimmäistä kertaa elämässään omaa vertaan. Hänen kasvoillaan ei näkynyt enää hymyä. Hänen ihonsa repeili ja veri valui melkein virtana. Spitaali polvistui maahan. Hän oli heikko. Hän ei voinut tehdä mitään.
Xuir ampui jälleen.
Spitaali tunsi olonsa vain pahenevan. Hän ei ollut enää varma, missä hän oli tai kuka hän oli. Hänen mieleensä muistui kuva hänen ensimmäisestä murhastaan. Kuinka hän oli täysin syyttä mennyt tappamaan karkkikaupanpitäjän parin karkin vuoksi. Spitaali huohotti hiljaa. Hän ei ollut kuolemassa. Hän tiesi sen. Hän ei ollut tavallinen ihminen. Hän oli kuolematon ja suuren ja voimakkaan Kennethin suvun jälkeläinen. Mutta silloin hän muisti jälleen, että Kennethkin saattoi kuolla. Hän tiesi miten se eräs ankka oli tuhonnut heidän sukunsa. Kaikki olivat lopuksi kuolleet. Vain pari koko suvun jäsenistä oli selvinnyt, mutta pahoin vammoin. Siitä lähtien Kennethit olivat olleet lähes kuin tavallisia ihmisiä. Mutta hän ei ollut sellainen kuin Xuir tai Ridolf oli. Häntä ei voinut tappaa. Hän oli kuolematon ja voittamaton. Spitaali kuitenkin tunsi, kuinka hänen ruumiinsa hajosi. Se tuntui kuin murenemiselta.
Aku tuijotti ihmeissään tapahtumaa. Xuir näytti entistävän mielipuolisemmalta tuijottaessaan Spitaalin ruumista. Aku ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Luotien ei olisi pitänyt osua Spitaaliin, mutta siitä huolimatta mies makasi maassa veressä. Hän näytti vanhenevan. Hänen kasvonsa rapistuivat ja iho näytti kuluvan pois kuin pyörän kumi. Ankanpojat eivät kestäneet katsoa tapahtumaa ja Ridolfkin näytti hieman pahoinvoivalta.
Yhtäkkiä Spitaalille tapahtui kuitenkin jotain. Verenvuoto lakkasi ja se mitä hänen ruumiinsa päällä vielä oli, haihtui kuin taikaiskusta.
Xuirin ilmettä ei voinut tulkita. Hänen kasvonsa vain tuijottivat ihmeissään.
Spitaali nousi hitaasti seisomaan. Hän hymähti ensin. Sitten hän nauroi. Hän nauroi yhä kuuluvammin ja kuuluvammin, kunnes jopa Raul alkoi miettiä mitä oli tapahtumassa.
”Minä sanoin sen, poikaseni”, Spitaali nauroi. ”Olen kuoleman ja voittamaton. Et voi tappaa minua!”
Xuir tuijotti sukulaistaan hiljaa. Se ei voinut olla mahdollista. Kuinka muka lähes kuollut mies voi yhtäkkiä vain nousta nauraen jaloilleen? Xuir kysyi kysymystä itseltään löytämättä vastausta. Hän tiesi, ettei voisi tappaa Spitaalia, mutta kun tämä oli äsken ollut jo henkihieverissä, hän oli jo alkanut ajatella, että se olisi mahdollista. Silloin Xuir kuitenkin ymmärsi jotain. Se, että Spitaali oli edes olemassa, oli ainoastaan ankkojen syytä. Ankkojen, jotka olivat jostakin syystä onnistuneet pilaamaan kaiken.
Oikeastaan ensimmäistä kertaa koko aikana Xuir käänsi päättäväisesti katseensa ankkoihin ja veljeensä. Ehkei kaikki sittenkään ollut vielä menetetty. Xuir nosti aseensa. Ankat perääntyivät hieman. Spitaali katsoi hiljaa sivusta. Xuir oli hetken hiljaa, kunnes hän ampui suoraan ankanpoikia kohti. Aku syöksyi uhrautuvasti eteen. Aku tiesi hetkensä koittaneen. Silloin joku kuitenkin tönäisi hänet nurin.
”Ei! Raul!”
Mac Ducky
Matka maailmojen halki
Viesti 50 -
07.04.2010 klo 20:05:40
Minäkin olen lukenut tätä, tosin en ole ikinä jaksanut kommentoida. Mukavaan tahtiin olet jaksanut nyt alkaa julkaisemaan näitä lukuja. Lukujen laatukin on ihan kohdillaan, ottaen huomioon nopean julkaisutahdin. Kieliasukin kohdillaan. Tarinakin etenee hyvin, joten jatka samaan malliin! ;)
Aku Vankka
Matka maailmojen halki
Viesti 51 -
07.04.2010 klo 20:20:41
Älkääkä luulko etten minä olisi tätä lukenut, olen lukenut Xuir-saagaa lähes alusta alkaen, mutta hyvin harvoin olen jaksanut kommentoida, koska toistaisin vain itseäni ja niitä jotka tätä jaksavat kommentoida. Samoilla linjoilla olen esimerkiksi wieriin kanssa tarinasta. Loistava ollut tähän mennessä ja aina vain paranee.
Ankkaristi
Matka maailmojen halki
Viesti 52 -
07.04.2010 klo 20:34:59
Lainaus käyttäjältä: KarhulaAnkkaristi tuskin lukee edes, ei ehkä ole edes huomannut asiaa
Pah. Minä luen suunnilleen aina luvun sinä päivänä, kun se ilmestyy. Kommentoida en vain usein muista tai jaksa. Mutta muista, että minä kyllä luen luvut aina, että siitä sinun, Karhula ei tarvitse huolehtia.
Hyvin jännittäviä tapahtumat ovat olleet ja aidosti olet osannut kuvata joitain asioita. Ehkä vähän huvittavasti tapahtumapaikka on kuitenkin ollut tuossa samassa paikassa noin 2-3 lukua, mutta ei se mitään. Erinomaista tekstiä sinulta tulee ja paljon jaksat kirjoittaa. Itse en vain jotenkin jaksa sitä touhua, vaan mieluummin onnettomasti vain käytän sen ajan johonkin pelaamiseen tai muuhun typerään hommaan... Joka tapauksessa huomaan olevani paljon huonompi ja mielikuvituksettomampi tarinoitten kirjoittaja kuin sinä. Ideoita minulla on vaikka muille jakaa, mutta toteutuksesta ei ikinä tule mitään, toisin kuin sinulla, Karhula.
Rohkeasti vain sitä tekstiä, laitan mieluiten sitten sellaisen lopullisen arvion tästä tarinastasi kuin, että kirjoittelisin aina tällaisia pätkäarviointeja aina lukujen välissä. Koska silloin pystyn arvioimaan kokonaisuuden toisin kuin tällä hetkellä...
Innolla odottelen seuraavia lukuja :)
Pah. Minä luen suunnilleen aina luvun sinä päivänä, kun se ilmestyy. Kommentoida en vain usein muista tai jaksa. Mutta muista, että minä kyllä luen luvut aina, että siitä sinun, Karhula ei tarvitse huolehtia.
Hyvin jännittäviä tapahtumat ovat olleet ja aidosti olet osannut kuvata joitain asioita. Ehkä vähän huvittavasti tapahtumapaikka on kuitenkin ollut tuossa samassa paikassa noin 2-3 lukua, mutta ei se mitään. Erinomaista tekstiä sinulta tulee ja paljon jaksat kirjoittaa. Itse en vain jotenkin jaksa sitä touhua, vaan mieluummin onnettomasti vain käytän sen ajan johonkin pelaamiseen tai muuhun typerään hommaan... Joka tapauksessa huomaan olevani paljon huonompi ja mielikuvituksettomampi tarinoitten kirjoittaja kuin sinä. Ideoita minulla on vaikka muille jakaa, mutta toteutuksesta ei ikinä tule mitään, toisin kuin sinulla, Karhula.
Rohkeasti vain sitä tekstiä, laitan mieluiten sitten sellaisen lopullisen arvion tästä tarinastasi kuin, että kirjoittelisin aina tällaisia pätkäarviointeja aina lukujen välissä. Koska silloin pystyn arvioimaan kokonaisuuden toisin kuin tällä hetkellä...
Innolla odottelen seuraavia lukuja :)
wierii2
Matka maailmojen halki
Viesti 53 -
08.04.2010 klo 17:00:09
Mukavaa, että muutkin lukevat. En ole yksin. :) Jokatapauksessa, kieliasu on erittäin hyvää, kun tosiaan ottaa huomioon kovan julkaisutahdin. Myös kuvailu on loistavaa, ja idea tarinaan hyvä, toteus vielä ideaakin parempi! Mahtava tarina, kenties paras Xuir-saagan tarina!?
P.s. Nyt en ollutkaan ensimmäinen kommentoija... Nyyh! ;D
P.s. Nyt en ollutkaan ensimmäinen kommentoija... Nyyh! ;D
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 54 -
10.04.2010 klo 12:22:18
Olen kaksi päivää poissa ja heti on tullut neljä kommenttia. :-O Ensinnäkin kiitokset kaikille neljälle. Toivottavasti jaksatte pysyä mukana vielä kaksi viimeistä tarinaa, jonka jälkeen on aika sanoa bye bye Xuir-saagalla...
14.osa: Kuin tuhka tuuleen
Aku huohotti hiljaa. Hän tuijotti Raulin liikkumatonta ruumista, joka makasi maassa. Mies todellakin oli uhrannut henkensä hänen vuokseen. Se tuntui niin oudolta. Raul, joka oli ollut hukassa ajatuksissaan kauan, oli kuollut. Luoti oli lävistänyt ruumiin sydämen kohdalta ja kuolema oli varmasti ollut nopea. Hän käänsi katseensa Xuiriin, joka oli hölmistyneenä pudottanut aseen, jonka Spitaali oli saanut napattua.
Ajatukset Akun päässä muuttuivat koko ajan. Ensin hän tunsi surua ja sääliä Raulia kohtaan, sitten vihaa Xuiria kohtaan. Aku nousi ylös seisomaan. Hän vilkaisi ankanpoikiin ja hämmentyneeseen ja epäuskoiseen Ridolfiin. Silloin viha sumensi Akun järjen. Se tuntui halkovan hän aivojaan. Hän tunsi suunnatonta koston halua.
Xuir ei tiennyt mitä ajatella. Nyt kaikki todellakin alkoi olla menetetty. Ensin hän oli Spitaalin takia ampunut vahingossa Rudolfin, nyt Raul oli uhrautunut ankan puolesta. Xuir tiesi, että Spitaali oli kaikkeen syyllinen. Miksei tämä vain voinut kuolla. Silloin Xuir vasta tajusi tapahtumat ja kääntyi katsomaan Spitaalia, joka osoitti häntä hänen omalla aseellaan.
”Sinä et ehkä voi tappaa minua, mutta minä voin aina tappaa sinut”, Spitaali henkäisi hiljaa. Hän kuulosti hyvin uupuneelta.
”Kuolin sitten milloin tahansa tai tappoi minut kuka tahansa se et ole sinä!” Xuir karjaisi. Hän nosti toisen aseensa, jota kukaan koko joukosta ei vielä ollut nähnyt. Xuir ampui, hän ampui uudelleen ja jatkoi samalla lailla.
Ensin Spitaali näytti siltä, ettei se vaikuttanut häneen mitenkään. Sitten tämä kaatui jälleen maahan. Tällä kertaa ruumis alkoi kääntyillä puolilta toisille. Veri alkoi jälleen vuotaa ja Spitaalin ilme vaikutti hyvin tuskastuneelta.
”Se”, Spitaali taivutti sanan suustaan, ”ei ole”, sanat muuttuivat yhä hennommiksi, ”mahdollista.”
Silloin ruumis pysähtyi. Se jäi makaamaan maahan. Kaikki tuijottivat tapahtumaa hiljaa.
Spitaali ei kuitenkaan ollut kuollut. Tämän suunnaton koston halu piti häntä hengissä.
”Minä”, Spitaali yritti sanoa. Sitten hän keräsi voimansa ja huusi taivaalle sanat: ”Minä olen kuolematon!”
Sanojen jälkeen Spitaalin ruumis peittyi suunnattomaan valoon, joka katosi suunnattomaan pimeyteen. Hänen ruumiinsa syttyi palamaan. Spitaalin ruumis näytti ensin hajonneelta, kunnes ajatuksesta tuli totta. Spitaali nousi seisomaan tulen polttaessa hänen ruumistaan. Sitten, kuin taikaiskusta hänen ruumiinsa räjähti osiin eikä hänestä jäänyt muuta kuin hieman tuhkaa, joka kuitenkin lensi pois tuulen tuivertaessa.
Aku sieppasi aseen maasta. Aseen, jota tohtori Spitaali oli vielä hetki sitten pidellyt käsissään. Hän ei jäänyt miettimään tai puhumaan mitään vaan ampui suoraan kohti tohtori Xuiria. Akun ampumataidot olivat kuitenkin surkeat ja luoti ei edes hipaissut Xuiria. Silloin Aku tunsi rauhoituksen tunteen aivoissaan ja hän alkoi saada käsityksen tapahtumasta. Kohta hän olisi kuollut. Ei olisi enää Raulin tapaista miestä, joka saattaisi uhrautua hänen puolestaan. Xuir ampuisi hänet hetkenä minä hyvänsä. Aku ei kuitenkaan aikonut antautua noin vain. Hän ryntäsi kovalla nopeudella metsän pimeyteen. Xuir ei pitänyt aluksi kiirettä, mutta yhtäkkiä hänkin lähti juosten Akun perään. Hän ei kiinnittänyt pienintäkään huomiota veljeensä ja ankanpoikiin, jotka eivät näyttäneet oikein pysyvän kärryillä tapahtumissa.
Aku juoksi ja juoksi eteenpäin, vaikka puiden oksat repivätkin hänen kasvojaan haavoille. Lumi ei nopeuttanut hänen menoaan yhtään. Hän tiesi saapuvansa pian metsän reunalle. Hän kuitenkin vain jatkoi juoksuaan. Hän juoksi eteenpäin, välillä vasemmalle, välillä oikealle. Lopulta hän tajusi voivansa pysähtyä lähelle Ankkalinnan rajaa.
Kuului laukaus.
Aku tunsi kuinka se hipaisi hänen päälakeaan ja kun hän nosti hattunsa pois hän tajusi, että siinä oli iso luodin tekemä reikä. Aku nielaisi kauhistuneena. Hän käänsi katseensa taakseen. Siinä mies vain seisoi. Xuir ei näyttänyt tekevän mitään Akulle. Päinvastoin Xuir tiputti aseensa maahan ja nosti kätensä pään päälle. Silloin Aku ymmärsi, että hän osoitti tätä suoraan Xuirin omalla aseella. Aku kuuli kuinka poliisiautojen hälytysäänet kaikuivat pimeydessä.
Aku ei tiennyt mitä pitäisi tehdä. Hän oli odottanut hetkeä, jona saisi tappaa Xuirin, mutta nyt se ei tuntunut enää järkevältä.
”Laskekaa aseenne.”
Aku hätkähti ääneen ja tajusi poliisien piirittäneen hänet ja Xuirin.
”Laskekaa aseenne hitaasti”; eräs poliisi kehotti.
Aku oli hiljaa. Hän mietti hetken ampuisiko Xuirin, kunnes lopulta laski aseen maahan ja potkaisi sen poliiseille.
”Teille kahdelle onkin jo varattu huoneet”, poliisi sanoi ja käski kahden muun laittaa kaksikolle käsiraudat.
”Mistä minua muka syytetään?” Aku kysyi hämmentyneenä.
”Sitä voittekin miettiä, kunhan pääsemme kamarille”, poliisi hykersi.
Aku huokaisi hiljaa. Miksei mikään voinut koskaan onnistua?
14.osa: Kuin tuhka tuuleen
Aku huohotti hiljaa. Hän tuijotti Raulin liikkumatonta ruumista, joka makasi maassa. Mies todellakin oli uhrannut henkensä hänen vuokseen. Se tuntui niin oudolta. Raul, joka oli ollut hukassa ajatuksissaan kauan, oli kuollut. Luoti oli lävistänyt ruumiin sydämen kohdalta ja kuolema oli varmasti ollut nopea. Hän käänsi katseensa Xuiriin, joka oli hölmistyneenä pudottanut aseen, jonka Spitaali oli saanut napattua.
Ajatukset Akun päässä muuttuivat koko ajan. Ensin hän tunsi surua ja sääliä Raulia kohtaan, sitten vihaa Xuiria kohtaan. Aku nousi ylös seisomaan. Hän vilkaisi ankanpoikiin ja hämmentyneeseen ja epäuskoiseen Ridolfiin. Silloin viha sumensi Akun järjen. Se tuntui halkovan hän aivojaan. Hän tunsi suunnatonta koston halua.
Xuir ei tiennyt mitä ajatella. Nyt kaikki todellakin alkoi olla menetetty. Ensin hän oli Spitaalin takia ampunut vahingossa Rudolfin, nyt Raul oli uhrautunut ankan puolesta. Xuir tiesi, että Spitaali oli kaikkeen syyllinen. Miksei tämä vain voinut kuolla. Silloin Xuir vasta tajusi tapahtumat ja kääntyi katsomaan Spitaalia, joka osoitti häntä hänen omalla aseellaan.
”Sinä et ehkä voi tappaa minua, mutta minä voin aina tappaa sinut”, Spitaali henkäisi hiljaa. Hän kuulosti hyvin uupuneelta.
”Kuolin sitten milloin tahansa tai tappoi minut kuka tahansa se et ole sinä!” Xuir karjaisi. Hän nosti toisen aseensa, jota kukaan koko joukosta ei vielä ollut nähnyt. Xuir ampui, hän ampui uudelleen ja jatkoi samalla lailla.
Ensin Spitaali näytti siltä, ettei se vaikuttanut häneen mitenkään. Sitten tämä kaatui jälleen maahan. Tällä kertaa ruumis alkoi kääntyillä puolilta toisille. Veri alkoi jälleen vuotaa ja Spitaalin ilme vaikutti hyvin tuskastuneelta.
”Se”, Spitaali taivutti sanan suustaan, ”ei ole”, sanat muuttuivat yhä hennommiksi, ”mahdollista.”
Silloin ruumis pysähtyi. Se jäi makaamaan maahan. Kaikki tuijottivat tapahtumaa hiljaa.
Spitaali ei kuitenkaan ollut kuollut. Tämän suunnaton koston halu piti häntä hengissä.
”Minä”, Spitaali yritti sanoa. Sitten hän keräsi voimansa ja huusi taivaalle sanat: ”Minä olen kuolematon!”
Sanojen jälkeen Spitaalin ruumis peittyi suunnattomaan valoon, joka katosi suunnattomaan pimeyteen. Hänen ruumiinsa syttyi palamaan. Spitaalin ruumis näytti ensin hajonneelta, kunnes ajatuksesta tuli totta. Spitaali nousi seisomaan tulen polttaessa hänen ruumistaan. Sitten, kuin taikaiskusta hänen ruumiinsa räjähti osiin eikä hänestä jäänyt muuta kuin hieman tuhkaa, joka kuitenkin lensi pois tuulen tuivertaessa.
Aku sieppasi aseen maasta. Aseen, jota tohtori Spitaali oli vielä hetki sitten pidellyt käsissään. Hän ei jäänyt miettimään tai puhumaan mitään vaan ampui suoraan kohti tohtori Xuiria. Akun ampumataidot olivat kuitenkin surkeat ja luoti ei edes hipaissut Xuiria. Silloin Aku tunsi rauhoituksen tunteen aivoissaan ja hän alkoi saada käsityksen tapahtumasta. Kohta hän olisi kuollut. Ei olisi enää Raulin tapaista miestä, joka saattaisi uhrautua hänen puolestaan. Xuir ampuisi hänet hetkenä minä hyvänsä. Aku ei kuitenkaan aikonut antautua noin vain. Hän ryntäsi kovalla nopeudella metsän pimeyteen. Xuir ei pitänyt aluksi kiirettä, mutta yhtäkkiä hänkin lähti juosten Akun perään. Hän ei kiinnittänyt pienintäkään huomiota veljeensä ja ankanpoikiin, jotka eivät näyttäneet oikein pysyvän kärryillä tapahtumissa.
Aku juoksi ja juoksi eteenpäin, vaikka puiden oksat repivätkin hänen kasvojaan haavoille. Lumi ei nopeuttanut hänen menoaan yhtään. Hän tiesi saapuvansa pian metsän reunalle. Hän kuitenkin vain jatkoi juoksuaan. Hän juoksi eteenpäin, välillä vasemmalle, välillä oikealle. Lopulta hän tajusi voivansa pysähtyä lähelle Ankkalinnan rajaa.
Kuului laukaus.
Aku tunsi kuinka se hipaisi hänen päälakeaan ja kun hän nosti hattunsa pois hän tajusi, että siinä oli iso luodin tekemä reikä. Aku nielaisi kauhistuneena. Hän käänsi katseensa taakseen. Siinä mies vain seisoi. Xuir ei näyttänyt tekevän mitään Akulle. Päinvastoin Xuir tiputti aseensa maahan ja nosti kätensä pään päälle. Silloin Aku ymmärsi, että hän osoitti tätä suoraan Xuirin omalla aseella. Aku kuuli kuinka poliisiautojen hälytysäänet kaikuivat pimeydessä.
Aku ei tiennyt mitä pitäisi tehdä. Hän oli odottanut hetkeä, jona saisi tappaa Xuirin, mutta nyt se ei tuntunut enää järkevältä.
”Laskekaa aseenne.”
Aku hätkähti ääneen ja tajusi poliisien piirittäneen hänet ja Xuirin.
”Laskekaa aseenne hitaasti”; eräs poliisi kehotti.
Aku oli hiljaa. Hän mietti hetken ampuisiko Xuirin, kunnes lopulta laski aseen maahan ja potkaisi sen poliiseille.
”Teille kahdelle onkin jo varattu huoneet”, poliisi sanoi ja käski kahden muun laittaa kaksikolle käsiraudat.
”Mistä minua muka syytetään?” Aku kysyi hämmentyneenä.
”Sitä voittekin miettiä, kunhan pääsemme kamarille”, poliisi hykersi.
Aku huokaisi hiljaa. Miksei mikään voinut koskaan onnistua?
wierii2
Matka maailmojen halki
Viesti 55 -
10.04.2010 klo 17:24:39
Hyvä osa! Edelleenkin hyvää kuvailua ja erityisesti Spitaalin kuoleman kuvaus oli loistava! Sinussa on oikeasti ainesta kirjoittajaksi!
Montako osaa tähän tarinaan vielä tulee? Ei kai tarina lopu ensi osaan!?
Montako osaa tähän tarinaan vielä tulee? Ei kai tarina lopu ensi osaan!?
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 56 -
10.04.2010 klo 19:05:11
Valitettavasti tarina päättyy ensi osaan. Kuolleen miehen kirous kuitenkin voi alkaa jopa pidemmin kuin kukaan arvaakaan... Siis vielä 15.osa jäljellä.
Aku Vankka
Matka maailmojen halki
Viesti 57 -
11.04.2010 klo 16:47:03
Wiärii, ei kai se nyt ole kamalaa, kun tämä tarina loppuu, jos kerran on vielä kaksi jatko-osaa jäljellä? :D
Ja näiden Xuir-tarinoiden tasohan on nousussa koko ajan. Ne ensimmäiset Xuir-tarinat eivät yritäkään pärjätä tälle uusimmalle. Mutta jälleen kerran loistava luku, laitan sitten kunnon analyysin koko tarinasta kun viimeinenkin luku on ilmaantunut.
Ja näiden Xuir-tarinoiden tasohan on nousussa koko ajan. Ne ensimmäiset Xuir-tarinat eivät yritäkään pärjätä tälle uusimmalle. Mutta jälleen kerran loistava luku, laitan sitten kunnon analyysin koko tarinasta kun viimeinenkin luku on ilmaantunut.
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 58 -
11.04.2010 klo 20:54:55
Heh. Monet ovat näemmä kertoneet, että tämä olisi nyt sitten se tähän mennessä paras Xuir-sarjan osa, mutta aion todella panostaa viimeiseen tarinaan. Nähtäväksi jää millainen Viimeinen suunnitelma-tarinasta sitten lopulta muotoutuu. Koko sarjan loppu on kyllä muhinut päässä jo jonkin aikaa, enkä malta odottaa, että pääsisin sen täällä Ankkiksessa julkaisemaan. :)
Seuraavasta tarinasta, Kuolleen miehen kirous, on tulossa vähän sellainen pohtimisvaihe ja setvitään asioita selvemmiksi viimeistä tarinaa varten. Toivon mukaan näette Kuolleen miehen kirouksen ainakin pari ensimmäistä osaa jo toukokuussa, jos ei jopa vielä tämän kuun aikana.
Mutta mikään näistä kahdesta asiasta ei ollut syyni tähän viestiin. Huomasin nimittäin juuri äsken, että pian vietetään Xuir-sarjan 2-vuotispäiviä. Tarkalleenottaenhan Xuir-sarjan aloitti epämääräinen ja tynkö sekä epäselvä tarina Salaperäinen tohtori 17.4.2008. Tuolloin en todellakaan uskonut, että jutusta kehkeityisi jotain näinkin suurta. Tuohon aikaan nimittäin kyhäilin melko outoja tarina, joissa ei kaikissa ollut ihan edes järkeä tai sitten niistä tuli melko hauskoja, kuten Ankkalinnan kamalin yö osoittaa. :D
Kuten monet ovat varmasti sarjan edetessä huomanneet on ensimmäisen kohtaamisen jälkeen tapahtunut monia muutoksia. Uusia tärkeitä sivuhahmoja on tullut mukaan ja myös kuollut pois. Lopulta jokaiselle kuolemalle löytyy kuitenkin selitys, sen takaan.
Näiden synttäritunnelmien saattamana tähän päättyy kuudes osa tohtori Xuir-sarjaan, Matka maailmojen halki.
15.osa: Pyyntö
Aku oli aivan hiljaa. Hän vain tuijotti vankilan lattiaa. Tuntui niin typerältä, että kaiken tapahtuneen jälkeen häntä syytettiin jonkinmoisesta murhayrityksestä. Se kuulosti hänen mielestään täysin uskomattomalta, sillä hänhän koko jupakassa uhri oli. Ja lopulta Xuir, joka oli murhaaja ja olisi kuulunut teloittaa joutui vain istumaan elinkautista ja voisi jopa vapautua jo aiemmin. Hän taas oli saanut tuomion, kaksi kuukautta siitä, että hän oli yrittänyt tappaa tuon valehtelijan ja murhaajan.
Sellin tunkkainen haju toi mieleen sen oudon hajun metsässä, joka oli johtunut siitä savusta.
Tupu, Hupu ja Lupu olivat käyneet juuri eilen käyneet kertomassa hänelle, että Xuirista oli tullut säyseä kuin lammas ja tämä vaelteli päivät pitkät vankilan kirjastossa. He olivat kertoneet, että Xuir saattaisi päästä samanlaisella käytöksellä jossakin vaiheessa tuomion lievennykseen. Rudolfin ruumis oli kuulemma ilmestynyt Ridolfin taloon tämän palattua kotiinsa pitkän matkan jälkeen. Raul taas oli kuulemma haudattu juuri samana päivänä.
Raul-parka, Aku ajatteli. Kaiken tapahtuneenkin jälkeen hän oli kuitenkin periaatteessa melko viaton henkilö, eikä hänellä periaatteessa ollut enää osaa tai arpaa tapahtumiin. Raul oli kuitenkin siitä huolimatta saapunut metsään ja uhrannut henkensä hänen vuokseen.
Aku huokaisi. Hän oli väsynyt Xuirin suunnitelmiin ja jos ankanpoikia ei olisi ollut, Aku olisi saattanut jäädä vapaaehtoisesti vankilaan. Siellä hän ainakin toivon mukaan olisi ollut turvassa Xuirin järjettömiltä suunnitelmilta ja kostolta. Nyt Xuir onneksi majaili omassa erityis-sellissään.
Tapahtuneessa oli kuitenkin jotain hyvääkin. Enää ei tarvinnut miettiä kahta tohtoria, sillä Spitaali oli kuollut, tuhoutunut. Ajatus kyyditsi Akun uneen. He todellakin olivat käyneet läpi matkan maailmojen halki.
***
Kuului hiljainen huokaus. Sitten naputusta, jonka pitkät kynnet aiheuttivat pöytään osuessaan. Mies tunsi olevansa sillä hetkellä pitkästä aikaa tärkeä jossain. Vuodet pelkkänä tohtorina olivat kyllästyttäneet jo pitkään. Silmälasit ja harmaat hiukset sekä pitkä ja suippo nenä paljastivat pöydän takaa vanhan miehen. Miehen, joka oli seurannut tilannetta jo pitkän aikaa vain sivusta.
”Haluat siis apuani kostossasi?” Oswald kysyi hiljaa.
”Kyllä”, hento ääni pihisi. ”Minun on saatava kostoni. Ilman sitä en koskaan saa rauhaa.”
Oswald oli hiljaa. Hän niisti nenäänsä ja vastasi sitten: ”Hyvä on.”
”Yhdellä ehdolla”, Oswald jatkoi. ”Sinä autat minua.”
Hän käänsi katseensa tohtori Spitaalin lähes näkymättömään aaveeseen. Aave nyökkäsi.
__________________________________________________________________
P.S: Olen pahoillani osan lyhyydestä, mutta enempää ei vielä voi paljastaa.
Seuraavasta tarinasta, Kuolleen miehen kirous, on tulossa vähän sellainen pohtimisvaihe ja setvitään asioita selvemmiksi viimeistä tarinaa varten. Toivon mukaan näette Kuolleen miehen kirouksen ainakin pari ensimmäistä osaa jo toukokuussa, jos ei jopa vielä tämän kuun aikana.
Mutta mikään näistä kahdesta asiasta ei ollut syyni tähän viestiin. Huomasin nimittäin juuri äsken, että pian vietetään Xuir-sarjan 2-vuotispäiviä. Tarkalleenottaenhan Xuir-sarjan aloitti epämääräinen ja tynkö sekä epäselvä tarina Salaperäinen tohtori 17.4.2008. Tuolloin en todellakaan uskonut, että jutusta kehkeityisi jotain näinkin suurta. Tuohon aikaan nimittäin kyhäilin melko outoja tarina, joissa ei kaikissa ollut ihan edes järkeä tai sitten niistä tuli melko hauskoja, kuten Ankkalinnan kamalin yö osoittaa. :D
Kuten monet ovat varmasti sarjan edetessä huomanneet on ensimmäisen kohtaamisen jälkeen tapahtunut monia muutoksia. Uusia tärkeitä sivuhahmoja on tullut mukaan ja myös kuollut pois. Lopulta jokaiselle kuolemalle löytyy kuitenkin selitys, sen takaan.
Näiden synttäritunnelmien saattamana tähän päättyy kuudes osa tohtori Xuir-sarjaan, Matka maailmojen halki.
15.osa: Pyyntö
Aku oli aivan hiljaa. Hän vain tuijotti vankilan lattiaa. Tuntui niin typerältä, että kaiken tapahtuneen jälkeen häntä syytettiin jonkinmoisesta murhayrityksestä. Se kuulosti hänen mielestään täysin uskomattomalta, sillä hänhän koko jupakassa uhri oli. Ja lopulta Xuir, joka oli murhaaja ja olisi kuulunut teloittaa joutui vain istumaan elinkautista ja voisi jopa vapautua jo aiemmin. Hän taas oli saanut tuomion, kaksi kuukautta siitä, että hän oli yrittänyt tappaa tuon valehtelijan ja murhaajan.
Sellin tunkkainen haju toi mieleen sen oudon hajun metsässä, joka oli johtunut siitä savusta.
Tupu, Hupu ja Lupu olivat käyneet juuri eilen käyneet kertomassa hänelle, että Xuirista oli tullut säyseä kuin lammas ja tämä vaelteli päivät pitkät vankilan kirjastossa. He olivat kertoneet, että Xuir saattaisi päästä samanlaisella käytöksellä jossakin vaiheessa tuomion lievennykseen. Rudolfin ruumis oli kuulemma ilmestynyt Ridolfin taloon tämän palattua kotiinsa pitkän matkan jälkeen. Raul taas oli kuulemma haudattu juuri samana päivänä.
Raul-parka, Aku ajatteli. Kaiken tapahtuneenkin jälkeen hän oli kuitenkin periaatteessa melko viaton henkilö, eikä hänellä periaatteessa ollut enää osaa tai arpaa tapahtumiin. Raul oli kuitenkin siitä huolimatta saapunut metsään ja uhrannut henkensä hänen vuokseen.
Aku huokaisi. Hän oli väsynyt Xuirin suunnitelmiin ja jos ankanpoikia ei olisi ollut, Aku olisi saattanut jäädä vapaaehtoisesti vankilaan. Siellä hän ainakin toivon mukaan olisi ollut turvassa Xuirin järjettömiltä suunnitelmilta ja kostolta. Nyt Xuir onneksi majaili omassa erityis-sellissään.
Tapahtuneessa oli kuitenkin jotain hyvääkin. Enää ei tarvinnut miettiä kahta tohtoria, sillä Spitaali oli kuollut, tuhoutunut. Ajatus kyyditsi Akun uneen. He todellakin olivat käyneet läpi matkan maailmojen halki.
***
Kuului hiljainen huokaus. Sitten naputusta, jonka pitkät kynnet aiheuttivat pöytään osuessaan. Mies tunsi olevansa sillä hetkellä pitkästä aikaa tärkeä jossain. Vuodet pelkkänä tohtorina olivat kyllästyttäneet jo pitkään. Silmälasit ja harmaat hiukset sekä pitkä ja suippo nenä paljastivat pöydän takaa vanhan miehen. Miehen, joka oli seurannut tilannetta jo pitkän aikaa vain sivusta.
”Haluat siis apuani kostossasi?” Oswald kysyi hiljaa.
”Kyllä”, hento ääni pihisi. ”Minun on saatava kostoni. Ilman sitä en koskaan saa rauhaa.”
Oswald oli hiljaa. Hän niisti nenäänsä ja vastasi sitten: ”Hyvä on.”
”Yhdellä ehdolla”, Oswald jatkoi. ”Sinä autat minua.”
Hän käänsi katseensa tohtori Spitaalin lähes näkymättömään aaveeseen. Aave nyökkäsi.
__________________________________________________________________
P.S: Olen pahoillani osan lyhyydestä, mutta enempää ei vielä voi paljastaa.
Ankkaristi
Matka maailmojen halki
Viesti 59 -
11.04.2010 klo 21:15:40
Hieno tarina oli! Karhula, olit oikeassa, kun sanoit, että tulen pitämään tästä tarinasta.
Arvosteluni:
Tarina lähti heti alusta asti rullaamaan hyvin eteenpäin, kun ankat ja muut tarinan henkilöt matkustelivat maailmoista toiseen. Ensimmäisissä luvuissa pohdittiin mitä nämä maailmat olivat, missä muut ovat ja miten maailmoista pystyy siirtymään toiseen. Muutamassa kohdassa ote meinasi hieman lipsua, mutta miltei heti tuli taas lisää jännitystä peliin. Loppua kohden huomasin lukevani tarinaa suurella mielenkiinnolla ja keskittymisellä, joka ei kyllä monissa Ankkiksen tarinoissa oikein luonnistu (keskittyminen herpaantuu ja tarinaan ei aivan pääse sisälle [viittasin lähinnä näihin vanhempiin Ankkiksen kertomuksiin, en tämän ja viime vuoden...{tai ehkä osaan niistäkin...}]). Lopun taisteluista luin suurella mielenkiinnolla ja jännityksellä. Pientä kuvailua olisi ehkä kaivannut kaiken taistelun keskellä, mutta sehän on jo hyvin pientä viilausta, sillä itse tarina oli kerrassaan nerokasa ja todellakin vei hyvin mukanaan. Kuinkakohan paljon parempaan seuraava tarina, Kuolleen miehen kirous, pystyy?
Numeroa en nyt viitsi antaa, koska se antaisi joko liikaa negatiivista tai liikaaa positiivista palautetta ja sitten minulta kaivattaisiin niitä hienoja perusteluita, joita minulla ei kunnolla olisikaan...
Kiitokset, Karhula. Pitkään aikaan en ole lukenut näin suurella mielenkiinnolla mitään tarinaa!
Arvosteluni:
Tarina lähti heti alusta asti rullaamaan hyvin eteenpäin, kun ankat ja muut tarinan henkilöt matkustelivat maailmoista toiseen. Ensimmäisissä luvuissa pohdittiin mitä nämä maailmat olivat, missä muut ovat ja miten maailmoista pystyy siirtymään toiseen. Muutamassa kohdassa ote meinasi hieman lipsua, mutta miltei heti tuli taas lisää jännitystä peliin. Loppua kohden huomasin lukevani tarinaa suurella mielenkiinnolla ja keskittymisellä, joka ei kyllä monissa Ankkiksen tarinoissa oikein luonnistu (keskittyminen herpaantuu ja tarinaan ei aivan pääse sisälle [viittasin lähinnä näihin vanhempiin Ankkiksen kertomuksiin, en tämän ja viime vuoden...{tai ehkä osaan niistäkin...}]). Lopun taisteluista luin suurella mielenkiinnolla ja jännityksellä. Pientä kuvailua olisi ehkä kaivannut kaiken taistelun keskellä, mutta sehän on jo hyvin pientä viilausta, sillä itse tarina oli kerrassaan nerokasa ja todellakin vei hyvin mukanaan. Kuinkakohan paljon parempaan seuraava tarina, Kuolleen miehen kirous, pystyy?
Numeroa en nyt viitsi antaa, koska se antaisi joko liikaa negatiivista tai liikaaa positiivista palautetta ja sitten minulta kaivattaisiin niitä hienoja perusteluita, joita minulla ei kunnolla olisikaan...
Kiitokset, Karhula. Pitkään aikaan en ole lukenut näin suurella mielenkiinnolla mitään tarinaa!
Karhula
Matka maailmojen halki
Viesti 60 -
12.04.2010 klo 18:27:34
Kiitos kommentistasi, Risti. Tiesin, että toivoit Spitaalin kuolevan jo viime tarinassa, mutta sillon asiat eivät olisi menneet täysin suunnitellulla tavalla. Spitaalin täytyi kuolla tässä vaiheessa, ei aiemmin, eikä myöhemmin, vaan nyt. Mutta eihän hän virallisesti ole vielä kuollut. ;)
Oma kirjoituskeskittymiseni herpaantui hieman monissa kohdissa, joista ei nyt sen enempää. Viime vuoden lopulla ei oikein tullut kirjoittamisesta mitään, mutta taistelun kautta sain tarinan loppuun, tai miten sen nyt ottaa. Sain tämän osan kokonaistarinasta, mutta kaksi vielä jäljellä. Ne on vietävä kunnialla loppuun.
22.8.2009-11.4.2010 meni tarinan valmiiksi saamiseen aikaa, mutta nyt se todellakin on valmis. Tässä muuten hieman kysymystä. Voisin tehdä jälleen pienen Takakansitekstin tapaisen tekstin ensi tarinasta, haluaisiko joku, että tekisin tällaisen? Jos tuollaisen teen pyrin tekemään sen mahdollisesti jo tämän viikon torstaihin mennessä, silloinhan "niin tunnettu" Xuir-sarja täyttää 2-vuotta.
Lisää vain kommentteja muiltakin tarinan lukijoilta. :)
Oma kirjoituskeskittymiseni herpaantui hieman monissa kohdissa, joista ei nyt sen enempää. Viime vuoden lopulla ei oikein tullut kirjoittamisesta mitään, mutta taistelun kautta sain tarinan loppuun, tai miten sen nyt ottaa. Sain tämän osan kokonaistarinasta, mutta kaksi vielä jäljellä. Ne on vietävä kunnialla loppuun.
22.8.2009-11.4.2010 meni tarinan valmiiksi saamiseen aikaa, mutta nyt se todellakin on valmis. Tässä muuten hieman kysymystä. Voisin tehdä jälleen pienen Takakansitekstin tapaisen tekstin ensi tarinasta, haluaisiko joku, että tekisin tällaisen? Jos tuollaisen teen pyrin tekemään sen mahdollisesti jo tämän viikon torstaihin mennessä, silloinhan "niin tunnettu" Xuir-sarja täyttää 2-vuotta.
Lisää vain kommentteja muiltakin tarinan lukijoilta. :)