Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2 3 4
Kirjoittaja

Aihe: Zheroldin sirpaleet

(50 viestiä)
Kreach
Lainaus käyttäjältä: Aku VankkaLainaus:Toivoisin enemmän kommentteja !! :)
Arvaa kahdesti toivonko minäkin omaani :)

Kiitos kommentista! :)

Itseasiassa olen hieman ihmetellyt, että miten vähän kommentteja on molempiin tarinoihin tullut. Sun tarinaasi 1-3 luvun ainana tuli hyvin kommentteja, mutta jostain syystä porukka (Esim. Dekka ja Risti) ovat jääneet jonnekin. Ja mun tarinaa on kokonaisuudessaan kommentoinut vain kolme henkilöä joista kaksi yhden kommentin ja sinä onneksi enemmän.

Kommentit/kritiikit/palautteet, miten nyt haluaa sanoakaan, ovat nimittäin kirjoittamisen suola ja täytyy olla todella kova inspiraatio, jos ilman niitä jaksaa tälläistä tarinaa tehdä. Juuri kun puhuttiin, että tämä osio olisi heräämässä, niin mihin ootte kadonneet? Eikös Dekaltakin pitänyt alkaa tarina, jos oikein muistan..
akkaridekkari
Yritän pysyä tarinoissanne kärryillä, mutta aikaa koneilla on usein sen verran vähän, että kommentteja en ehdi laittaa. No, nyt sanon sanasen.
Ensinnäkin tässä kertomuksessa on alusta lähtien aivan loistavaa tekstiä. Ei ehkä täysin kirjoitusvirheetöntä, mutta juoni on vain yksinkertaisesti todella mielenkiintoinen, ja se on hyvän tarinan a ja o. Ja juonen lisäksi tekstikin on erittäin sulavaa, täynnä kuvailua, jotenkin täyteläistä, täynnä hyviä ideoita. Parhaimmillasi olit kuvatessasi Merkuriusta, esimerkiksi Ruokasali oli mukava pieni (joskin melko merkityksetön) lisä kertomukseen. Mutta sujuu teksti täällä Telluksen pinnallakin. Juonenkäänteet ovat hyviä, kuten tässä uusimmassa luvussakin. Pidän enemmän melko lyhyistä luvuista, kuten ensimmäiset, sillä ne ovat kevyempiä lukea. Jos luku on liian pitkä, se ei innosta minua aloittamaan. Viime osa oli aika maksimirajoissa.
Mutta siis, tarinasi juoni on niin mainio, että luen tätä ehdottomasti jatkossakin ja yritän myös muistaa kommentoida! =)

MItä tulee omaan tarinaani, ideoin sitä jatkuvasti. Muutaman luvun olen tosiaankin kirjoittanut, mutta niitäkin viimeistelen vielä. Hitaus johtuu siitä, että koko ajan tulee mieleen uusia asioita ja muokkaan vanhoja lukuja. Mutta lupaan aloittavani ennen kesää tarinan! =)
Karhula
Ei tässä oikein paljon voi enää sanoa tuon akkaridekkarin hyvin rakentavan kommentin jälkeen. Hyvää kuivailua, hyvä juoni, nyt vain lissää toimintaa (ehkä).
Kreach
Tämäkin luku venyi vähän pitkäksi, kun en oikein saanut katkaistua sitä sopivasta kohtaa. Pelkään tämän myös olevan vähän sekava, mutta en osannut kirjoittaa paremmin :D Möre kömments, pleäse!

6. luku - Takaisku

Krug raotti varovasti varastokomeron ovea. Khali välkehti valkoisena ja valaisi täten koko komeron.
Käytävät olivat autiot. Pitkä musta käytävä, jolla ei näkynyt mitään siinsi heidän edessään kuin mustana varjona. Kulman takaa näkyi pientä valonvälkettä. Hälytyssireeni vinkui yhä.
”Yritämmekö etsiä sirpaletta?” Aku kysyi.
”Tietenkin”, Ejenthiel vastasi hermostuneesti. ”Nyt on vain kysymys siitä, kuka löytää sen ensimmäiseksi.”
”Muistakaa, että se on punaisen värinen ja kirjan kokoinen”, Krug mörisi hiljaa.
”Mennään”, Ejenthiel sanoi ja kolmikko lähti pimeille käytäville.
”Jos törmäämme Ficzeihin”, Ejenthiel sanoi, ”Aku, lähdet pakoon, Krug ja minä jäämme taistelemaan. Meidän on pakko löytää sirpale.”
Käytävät olivat autioita. Välillä kulman takaa kuului askelia tai ääniä, mutta ketään ei silti näkynyt. Huoneet olivat aavemaisia ja niissäkään ei ollut ketään, eikä Zheroldin sirpaleesta näkynyt jälkeäkään.

Muutaman minuutin etsinnän (tai harhailuksi sitä voisi myös kutsua) jälkeen Aku terästi kuuloansa.
”Sireeni”, Aku kuiskasi hiljaa. Sireenin ääntä ei enää kuulunut. Se oli sammunut.
”Vartijat!” huudahti Krug ja osoitti kulman takaa näkyvää taskulampun juovaa.
Kulman takaa alkoi kuulua juoksuaskelia. Niinpä kolmikko otti jalat allensa ja lähtivät kohti lähintä ikkunaa, joka oli vastapäässä käytävää. Krug hyppäsi komealla kaarella suoraan lasiin ja se särkyi. Ejenthiel ja Aku kompuroivat särkyneen ikkunan läpi aavikolle. Aku vilkaisi vielä taakseen: Vartijat olivat jääneet ikkunan eteen (sisäpuolelle) ja tähtäilivät nyt taskulampuilla suoraan kolmikkoa päin.

Hetken kuluttua kolmikko oli päässyt ”tukikohtaansa”. Holga odotti hermostuneesti nuotion äärellä.
”Kuulin sireenin”, tämä sanoi kun Aku, Ejenthiel ja Krug istuutuivat nuotion ääreen. Aamuaurinko näkyi jo pienenä horisontissa.
”Luojan kiitos olette kunnossa”, Holga päivitteli. ”Paitsi...”
”Parrah jäi Ficzien vangiksi”, Ejenthiel sanoi surullisesti.
”Ficzien!” huudahti Holga.
”Ja Acram on heidän puolellaan”, Krug lisäsi. ”Halvatun petturi.”
Aku otti esille khalin, joka ei ollut yhtä valkoinen kuin toimistossa, mutta yhä välkehti valkoisena.
Holga haukkoi henkeä: ”Tarkoittaako tuo-”
”Kyllä”, Krug mörähti. ”Sirpale on täällä. Tai siis toimistorakennuksessa.”
”Ja ette löytäneet sitä?” Holga ihmetteli.
”Tuli vähän kiire”, Krug sanoi. ”Mutta myöskään Ficzid eivät tainneet löytää sirpaletta, koska uskoisin khalin olevan silloin musta, sillä Ficzid olisivat jo häipyneet sirpale mukanaan kauas Uranukseen... Ei, se on yhä rakennuksessa”, Krug mutisi.
Holga meni telttaan hakemaan sidettä Ejenthielin olkapäähaavaan.
”Aku, milloinkohan vartijat lähtevät?” Krug kysyi.
”Miten niin?” Aku kysäisi, mutta vastasi vielä perään: ”Ovat varmasti siellä aamuun asti.”
”Pitää mennä heti aamusta hakemaan sirpaletta, koska niin Ficzidkin tekevät”, Krug täsmensi.
”Mutta emme missään nimessä saa näyttää erikoisilta tai pistää huomioon”, tämä jatkoi. ”Koska muuten meidät voidaan vangita kuulusteluun ja voimme jäädä kiinni murtautumisesta siihen rakennukseen”, Krug vetäisi henkeä. ”Niinpä minusta tuntuu, että on parasta, että vain sinä, Aku, menet. Kolmemetrinen kaveri ja kaunis, kaksimetrinen, silmäänpistävä nainen jäivät varmasti vartioiden mieleen.”
Holga huikkasi Ejenthielin telttaan, jotta tämä voisi hoitaa haavaa.
”Entäs Parrah?” Aku kysyi.
”Pelastamme hänet sitten, kun on oikea hetki. Nyt on tärkeämpää löytää sirpale”, Krug sanoi.
”Koska lähden?” Aku sanoi hermostuneesti.
”Heti, kun aamu valkenee ja ihmiset menevät töihin sinne rakennukseen”, Krug sanoi. ”Näin voit soluttautua joukkoon ja etsiä sirpaletta.”
Aamuaurinko pilkotti yhä selvemmin horisontin takaa ja loi muutamia säteitä pitkin aavikon pintaa.

Aurinko oli jo melko korkealla taivaalla, kun Aku oli lähdössä takaisin toimistorakennukseen. Ejenthiel toivotti onnea ja Krug sanoi ”Pidä varasi.” Holga huikkasi teltan uumenista: ”Nähdään pian.” Verkkaisesti tallustellen Aku lähti matkaan. Hän ei ollut ottanut khalia mukaan. Sirpale oli yhä rakennuksessa. Oli varmempaa jättää khali leirin suojiin, ettei se taas hukkuisi.

Matkallaan Aku mietti Krugin neuvoja ja sanoja: ”Etsi sieltä, mistä et uskoisi sirpaleen edes löytyvän. Varo Ficzejä. Heiltä on varmasti siellä joku etsimässä sirpaletta.”
Pian Aku pääsikin toimiston eteen. Hänen sydämensä tykytti muutaman ylimääräisen tahdin. Poliiseja parveili rakennuksen edessä ja vartija selitti poliiseille jotain yöllisestä murrosta. He lähtivät kiertämään rakennusta ympäri ja Aku harppoi äkkiä sisään.
Käytävät avautuivat jälleen Akun eteen. Ne näyttivät päivällä pirteämmiltä ja huomattavasti vähemmän pelottavilta kuin yöllä.
Aku etsi vessoista, huoneista, kaapeista, kaikista mahdollisista paikoista. Kerran hän oli jäädä kiinni, kun yksi työntekijä saapui huoneeseen, jossa Aku oli ollut. Aku selitti eksyneensä ja harppoi pois huoneesta nopeasti.
Sitten, juuri kun Aku oli luovuttamassa etsintää, hän koki järkytyksen.
Käytävää pitkin, jossa Aku nyt oli, tallusti Roope Ankka kohti Akua katsellen ympärilleen silinterihattu päässään ja kävelykeppi kädessään.
”Roope!” Aku huusi innoissaan.
Hölmistyneenä Roope katsoi Akua. ”Aku, mitä sinä täällä?” tämä kysyi.
”Öh...” Aku kangerteli. ”Mitä sinä?”
”Omistan tämä paikan”, Roope sanoi. Aku ihmetteli Roopen vähäsanaisuutta ja sitä, ettei tämä tuntunut keskittyvän yhtään heidän keskusteluunsa vaan johonkin muuhun- Sitten Aku näki seinällä jotain: taulurivin keskellä oli punainen neliskulmainen 'taulu', jonka päällä oli riimukirjoituksia. Se oli suunnilleen kirjan kokoinen.
”JES!” Aku huudahti ääneen ja nappasi kiinni sirpaleeseen. Myös toiset kädet kiintyivät sirpaleen terävään reunaan.
”Mitä sinä teet?” Aku huudahti järkytyksestä, kun Roope oli kädet kiinni sirpaleessa.
Sitten yhtäkkiä Roope kiskaisi sirpaleen irti Akun käsistä niin, että sirpaleen pinta viilsi Akun kämmenpohjia. ”MITÄ LUULET TEKEVÄSI?” Aku karjui. Sitten Roope töytäisi Akua mahaan sirpaleella ja tämä kaatui kovaan lattiaan.
”ET TIEDÄ MITÄ TEET!” Aku huusi täyttä kurkkua, kun Roope katosi vaitonaisena kulman taakse sirpale kourassaan. Aku nousi ylös ja lähti pinkomaan Roopen perään. Huonoksi onnekseen kulman takaa kääntyi joku työntekijä juuri Akun tielle ja taas tämä kaatui maahan.
”Anteeksi”, työntekijä sanoi, mutta Aku ponkaisi äkkiä ylös ja juoksi kulman taakse.
Roopesta ei näkynyt jälkeäkään. Eikä sirpaleestakaan.
Aku Vankka
Hah, Roope ei ole oikea Roope, vaan Roopeksi naamioitunut Ficzi, vai? :) Tai sitten Ficzit ovat hypnotisoineet Roopensa puolelleen tai jotain?

Joka tapauksessa varsin mainio luku tämäkin, vaikka koostuikin suurimmalta osin vuoropuhelusta. Tämän paremmin en osaa edes kommentoida :-D
Karhula
Hah. Roope oli oikea vitsi tässä luvussa. ;D Ajattelin täällä koneella, että "mitä ih-?" Nojoo. Mutta samaa rataa jatkaa. Aikamoinen takaisku. Jos tässä kaikki sirpaleet yritetään hommata, niin melko pitkä tarinaa.
Kreach
Hieman tylsempi ja lyhyempi luku tähän väliin.

Seitsemäs luku - Valta

Bahrainin aavikolla sijaitsi myös toinen leiripaikka. Telttoja oli viisi ja ne kaikki olivat aika kuihtuneita ja repaleisia. Ne sijaitsivat ympyrässä, jonka keskellä oli leirinuotio, jossa oli mustia hiiliä. Leirin ympärillä oli runsaasti jalanjälkiä.
Aurinko porotti suoraan taivaalta, kun keskimmäisen teltan suu avautui ja sini-ihoinen, isokorvainen, pienikokoinen, punasilmäinen ja kokonaisuudessaan karmaisevan näköinen Ficzi astui ulos teltasta.
Tämä nuuhki ilmaa ja katsoi pitkälle aavikkoa. Aurinko paistoi kuitenkin niin kovasti, että Ficzi joutui laittamaan kätensä ikäänkuin lippalakiksi silmien eteen.
Nyt avautui kaikkein oikeammainen teltta ja toinen Ficzi kömpi ulos. Tämä oli edellistä hieman kookkaampi ja omisti kellertävät silmät ja torahammaskaulakorun.
”Näkyykö jotain?” kysyi teltasta jälkimmäisenä tullut Ficzi.
”Hän taitaa tulla, Goran”, mutisi punasilmäinen Ficzi.
Nyt Gorankin katsoi aavikolle ja tosiaan: sieltä tallusti silinteripäinen hahmo.

Roope Ankka lähestyi Ficzien leiriä. Kun tämä pääsi Ficzien eteen, kysyi punaisilmäinen Ficzi: ”Saitko sen?”
Roope näytti ankealta, mutta otti taskustaan kirjan kokoisen, punaisen palasen. Zheroldin sirpale sädehti aurinkoa vasten. Goran huudahti hurraahuudon, ja koko Ficzileiri heräsi. Teltoista kömpi vielä viisi Ficziä lisää.
”Cadrian!” huusi punasilmäinen Ficzi.
Isoimmasta teltasta tuli vielä joku. Cadrian. Hän oli ihmisen näköinen. Hän oli pitkä, leveäharteinen ja mustanväriset, pitkät hiukset ylettyivät Cadrianin harteille ja peittivät toisen haalean valkoisista silmistä. Joku voisi luulla, että Cadrian olisi sokea, koska silmät näyttivät hieman sokean silmiltä, mutta sitä hän ei tottavie ollut.
Cadrian näytti hetken pöllämystyneeltä, kunnes näki Roopen kädessä olevan sirpaleen.
”Mainiota”, tämä sanoi lyhyesti ja kääntyi takaisin telttaan päin. Hän oli astumassa jo takaisin telttaan, kunnes Roope ryki.
”Kuule”, Roope aloitti vaitonaisena. Cadrian pysähtyi selkä Roopeen päin.
”Minä en halua jatkaa”, Roope sanoi. Se itseluottamus, joka oli Roopessa yleensä ollut, oli kadonnut.
”Näin siskonpoikani, joka on kuin oma poikani... Ja hän... En voi taistella häntä vastaan.” Roope hieroi silmiään hiekkaisilla käsillään. Cadrian oli selkä edelleen poispäin Roopesta, joten tämä ei nähnyt hänen kasvojaan. Molemmat olivat hiljaa. Kului sekuntteja, kumpikin seisoi vain paikoillaan. Ficzit olivat hieman ihmeissään. ”Niin?” Roope sai lopulta sanotuksi.
Samassa Cadrian oli Roopen kurkussa kiinni. Tämä syöksähti teltan edestä kuin gepardi.
Cadrianin naama oli raivosta vääntynyt ja sylki lensi Roopen naamalle, kun tämä puhui: ”Ajattele, mitä saamme! Koko Universumin! Saamme koko maailmankaikkauden haltuumme!” Cadrian nappasi kätensä pois Roopen kurkusta ja perääntyi pari askelta.
Roope punnitsi mieltään. Perhe vai valta... Roopen silmien ilme kirkastui ja niistä hohti vallan kiilto.
”Hyvä on”, Roope sanoi ja ojensi sirpaleen Cadrianille.
Aku Vankka
No oli kyllä kieltämättä lyhyt ja sanottaisiko että loppui melko töksähtäen. Eihän tässä oikeastaan tapahtunut yhtään mitään :D Seuraavaan lukuun pituutta lisää.

Mutta kritiikin jälkeen sanottakoon, että kirjoitusasu on pysynyt hyvänä (miksi aina sanon tämän saman?), kuten aikaisemmissakin luvuissa.

Äärimmäisen näkyvää piilomainontaa: Khortytsyan medaljongin kahdestoista luku ilmestyy tänään illalla ;)
Aku Vankka
Seuraavaa lukua milloin? :)
Kreach
NYT! Toivottavasti että sekoita tätä ja KM:ää, molemmat ovat jotenkin samantapaisia. Tämä luku on nyt sitten hieman sitä selittämistä, sirpaleista saadaan lisää infoa.

Kahdeksas luku – Zheroldin sirpaleet

Aku lähti leiriin päin ilmeettömänä, kyyneleet silmissään. Niihin oli kolme syytä: epäonnistuminen. Hän ei saanut sirpaletta, vaan sen sai – toinen syy kyyneliin – hänen oma setänsä. Roope Ankka. Oliko tämä ficzien puolella? Miksi? Aku kihisi raivosta. Lisäksi hiekka kirvelsi hänen silmiään, se oli alkanut pöllyämään tuulen takia.
Tiesikö Roope todella, mitä teki, vai oliko se vain joku ficzi Roopeksi naamioituneena? Toisaalta, mistä ficzit olisivat voineet tietää, että Roope Ankka oli juuri vastakkaispuolella olevan Ankan setä?

Kun Aku saapui leiriin, Krug, Holga ja Ejenthiel odottivat häntä, mutta heidän ilmeensä synkkenivät heti Akun naaman nähtyään.
”Et siis saanut sirpaletta”, Ejenthiel mutisi selvästi pettyneenä. Hän nojautui Krugiin päin ja kuiskasi kuuluvasti ”tiesin, ettei hänestä ole siihen.”
Aku kihahti. Hän oli juuri tullut pitkältä ja vaaralliselta reissulta, ja leirissä kököttänyt Ejenthiel vain ärsytti.
”MITÄ SINÄ SIINÄ SELITÄT?!” Aku huusi täyttä kurkkua, nappasi hiekkaa maasta ja heitti ne Ejentheliä päin.
Holga oli painunut taka-alalle ja Krug näytti hämmentyneeltä. Ejenthiel oli osittain vihaisen oloinen, osittain hieman huvittunut.
Aku marssi teltan suojiin.

Kului minuutti, kun Krug asteli kuuluvasti telttaan.
Aku esitti nukkuvaa, häntä ei juuri nyt kiinnostaneet mitkään sirpaleet.
Krug kuitenkin alkoi selittämään – ilmeisesti hän tiesi, ettei Aku voinut nukahtaa minuutissa.
”Älä välitä Ejenthielistä. Häntä harmittaa, koska”, Krug nielaisi. ”Parrah ei enää osallistu retkeemme.”
Aku nousi siinä samassa istumaan. ”Mitä? Ovatko ficzid ta-”
”Eivät ne niin häijyjä ole”, Krug sanoi. ”Saivat ilmeisesti siitä yhdestä sirpaleesta sen verran magiaa irti, että he sokeuttivat Parrahin.”
Aku näytti tyrmistyneeltä, mutta kuitenkin hänen olonsa helpottui hieman, Parrah oli kuitenkin elossa.
”Ficzid lähettivät hänet Merkuriukseen. Mutta ilman näköä hän ei pysty tekemään mitään retkemme hyväksi”, Krug mutisi.
”Mistä tiedät tämän kaiken?” Aku kysäisi, häntä alkoi epäilyttää, ettei vain Krugkin olisi sitten ficzien puolella.
Krug nappasi taskustaan paperinpalan.
”Efton lähetti viestin”, Krug sanoi ja näytti paperinpalaa, jossa oli tekstiä.

Retkeläiset valmistautuivat lähtöön sinä iltana. Määränpääksi he olivat valinneet Venäjän. Krug oli kysynyt Akulta metsäisintä paikkaa joka olisi suhtkoht lähellä, ja ensimmäiseksi Akulla tuli mieleen Venäjä ja Siperia. Krugin mukaan ficzid käyttivät myöskin julkisia kulkuneuvoja, joten heidänkin oli pakko, muuten ficzid olisivat liian nopeita verrattuna heihin.
Ejenthiel ja Aku olivat nyrpeitä toisilleen, mutta eivät haastaneet riitaa.
”Saanko kysyä jotain?” Aku mutisi Krugille, ja tunki hernekeittoa suuhunsa.
”No?”
Aku mietti miten kysymyksen laatisi.. ”Onko ficzeilläkin joku meidän maastamme, siis Telluksesta, oppaana?”
”Tietenkin”, Krug mörähti. ”Luuletko, että he pärjäisivät täällä ilman opasta?”
Akun mieliala laski. Roope oli ilmeisesti oikea Roope.
”Jos löydämme seuraavan sirpaleen, eikö sitä voisi panna suojaan ja näin ficzid eivät saa ikinä Zheroldia koottua?” Aku kysyi seuraavaksi.
”Yritämme löytää ja saada niin monta sirpaletta kuin pystymme. Ja tuota...” Krug näytti hieman säikyltä... ”Paras, että luet tuon”, Krug jatkoi ja nappasi repustaan mustan, nahkakantisen hyvin ohuen kirjasen. Kannessa ei lukenut mitään, mutta sisään oli kirjoitettu kultasin kirjaimin:
”Zherold ja sen sirpaleet.”
Aku selasi sivun eteenpäin ja tekstiä alkoi olla enemmän ja alkoi lukea muiden syödessä.

”Zherold on voimakas taikaesine. Se on pyöreä pallo, suunnilleen jalkapallon kokoinen. Se on nidottu yhteen seitsemästä erilaisesta osasesta. Jokaisella osasella on eri tahto. Eri voimat, eri magia. Toinen hallitsee mieltä, toinen vettä, joku tulta ja niin edelleen.
Jos kaikki nidotaan yhteen (palaset isketään tulen ääressä olevaan kattilaan ja annetaan hautua siellä hetken niin, että niistä kokoontuu pallo), kuten Equer Tellus, nuori mies, vuonna 3299371 teki, on teolla hirvittäviä vaikutuksia. Hän loi uuden planeetan, Telluksen, joka on saanut nimensä Equerin mukaan. Sinne hänen piti orjuuttaa ihmisiä, rakentaa palatsi ja kaikkea. Planeetan piti olla Equerille täydellisyys. Hän pystyisi hallitsemaan sieltä käsin koko avaruutta. Zheroldilla hän sai tehtyä mitä halusi. Hän hallitsi mieltä, hän hallitsi vettä, hän hallitsi kaikkea.
Mutta sitten heräsi taistoon yksi kokonainen kansa – merkuriuslaiset, johtajanaan Gregorio Venus ja näin he saivat sirpaleet varastettua Equerilta hänen nukkuessaan.

Gregorio halusi kuitenkin turvata oman planeettansa ja teki uuden planeetan sen eteen – Venuksen. Sen jälkeen Gregorion piti tuhota Zherold lopullisesti: rikkoa se seitsemään palaseen ja heittää palaset Aurinkoon, jossa ne sulaisivat olemattomiin. Vain lämpöä ja tulta hallinnoiva palanen piti lukita lippaaseen ja piilottaa erikseen.

Gregorio ei ehtinyt tuhota Zheroldia, vaan Equer Tellus palasi oman kansansa – Uranuksen ficzien - kanssa kohti Merkuriusta, aikeinaan varastaa Zherold takaisin. Juuri, kun Gregorio oli turvasaattueen kanssa menossa kohti Aurinkoa, Equer teki yllätyshyökkäyksen ja sai sirpaleen. Yhdessä parhaan luottomiehensä, Dwier Dhungwaldin ja muutaman ficzin, jotka eivät olleet saaneet surmaansa, Equer lähti kohti Tellusta. Zherold oli hänellä taas.
Dwier heräsi kuin transsista, ja näki kohtalonaan olla vain Equerin synkeä palvelija. Hän petti Equerin- Matkalla hän otti miekkansa ja iski Zheroldin palasiksi Equerin käsissä.

Tämä legenda on elänyt vuosimiljoonia, miljardeja. Kukaan ei ole raaskinut lähteä etsimään sirpaleita. Tarina on kulkenut sukupolvelta toiselle... Kunnes -

Fendoffin veljekset saivat idean etsiä ja löytää palaset. He olivat nuoria ja heistä olisi mukavaa hallita esimerkiksi lämpöä. Toisella veljeksistä oli kuitenkin taka-ajatus. Hän halusikin maailman haltuunsa. Toinen veljeksistä oli mukana vain leikkimielellä, kunnes yksi palasista löytyi.
Noin 25-30-vuotiaat veljekset olivat löytäneet hiekkaa symboloivan ja hallitsevan sirpaleen Venuksen hiekkavuorilta.
Paha veljes yritti hukuttaa toisen hiekkaan. Hyvä veljes kuitenkin taisteli vastaan ja koska paha ei osannut käyttää sirpaletta kunnolla, hyvä sai sen ja iski avaruuteen. Sirpale tippui ja kieppui, kunnes putosi Tellukseen.

Sen jälkeen sirpaleista ei ole ollut tietoakaan.”


Aku lopetti lukemisen. ”Eli meidän TÄYTYY saada mahdollisimman monta sirpaletta.”
”Niin”, Krug mutisi. ”Heillä on nyt hiekkasirpale, heillä on etu: he pystyvät hallitsemaan hiekkaa.”
”Mistä tiedät, että se oli juuri hiekkasirpale?” Aku kysäisi.
”Efton lähetti meidät etsimään juuri sitä sirpaletta ensimmäiseksi, koska se on helpoin löytää – kai luit, että tiedettiin että se tippui Tellukseen? - ja siten Efton lähetti meidät yhteen hiekkaisimmista paikoista Telluksessa. Lisäksi me tiesimme, että sirpale on punainen ja tuon näköinen.”
Aku näytti hieman hölmistyneeltä.
”Minkävärisiä ja minkälaisia muut sirpaleet sitten ovat?”
”Sepä se”, Ejenthiel tuli mukaan keskusteluun. ”Ei kellään ole mitään tietoa. Ne voivat olla vaikka... No, esimerkiksi ulkonäköä hallitseva sirpale voi olla mikä tahansa, vaikka räsyinen nukke tai jotain, muut palaset liittyvät yleensä jotenkin voimaansa, mutta meidän pitää luottaa khaliin.”

Khali oli nyt Krugin kämmenellä, jossa se pysyi sysimustana. Toinen sirpale ei ollut lähelläkään.
Aku Vankka
Loistavaa, nerokasta, mahtavaa. Esitit jopa uuden teorian maapallon synnystä :D Vai että Eqeur Tellus siis loi planeetan jolla asumme...

Joka tapauksessa tuo teksti, joka kertoi Zheroldista, oli erinomaisesti kirjoitettu, luvulla oli tarpeeksi pituutta ja nythän tämä vasta alkaakin mielenkiintoiseksi käydä - jokaisella sirpaleella on siis oma voimansa, joka onkin hyvin ominaista fantasiatarinalle. Scififantasiaa :D Mielenkiintoisena odottelen, mitä tapahtuu kun Aku ja kumppanit kohtaavat ficzit alueella, jossa on hiekkaa - ficzithän saivat hiekkasirpaleen.

Mutta siis jatkoa ehdottomasti ja nopeasti sittenkin :)

//Kai olet Kreatsi lukenut KM'n viidennentoista luvun?
Kreach
Jooh, toivottavasti tää ei nyt ole liian normia kun ensin on seitsemään palaan menevä taikaesine, jonka palasilla on omia voimia...

Nyt täytyy sanoa, että tarinan alkuosuus alkaa olla takanapäin ja selittelyt osittain selitelty. Alku on aina se hankalin, ja nyt alkaa tuntua, että sen yli olen päässyt. Kohta alkaa siis kunnon taistelu ficzien ja ryhmämme välillä. Lisäksi tässä tarinassa on tuloillaan vielä kaikkia muitakin erikoisia ja jännittäviä juonenkäänteitä...

Jatkoa tulee sitten kun olen kirjoittanut :D Ja khyllä, olen lukenut KM'n 15. luvun ja nyt juuri pistin kommenttiakin sinne ^^
Kreach
No niin, tässä luvussa näemme sitten uuden hahmon ja matka kohti sirpaleita alkaa... Ja lisää kommentteja, muiltakin kuin Vankalta!

Yhdeksäs luku - Junassa

Retkikunta oli päässyt Pietariin. Matka sinne oli taittunut junalla muutamassa päivässä, ja mitään ihmeempää ei ollut tapahtunut. Matka oli ollut aika vaitonainen kun Ejenthiel ja Aku eivät olleet oikein puheväleissä. Ficzejä ei ollut näkynyt, toisaalta kuten Krugkin sanoi, he eivät tallustele normaalin näköisinä maanteillä. Krugin mukaan he olivat varmaankin värjänneet ihoaan jotenkin ja ottaneet torahammaskaulakorut pois.

Koska he olivat päättäneet käyttää normaaleja kulkuvälineitä, missä sai syödäkseen, Holgalla ei ollut enää matkalla oikein mitään virkaa ja niinpä yhtenä iltana, kun juna pysähtyi Jerevan -nimiseen kaupunkiin, joku merkuriuslainen oli tullut hakemaan Holgaa kotipuoleen. Aku ei nähnyt miten he olivat päässeet takaisin Merkuriukseen, mutta se tapahtui junan ulkopuolella.
Eli jokatapauksessa matkaa jatkettiin nyt Krugin, Ejenthielin ja Akun voimin.

Pietarissa oli siis heidän varsinaisen junansa alkupysäkki. Junan nimi oli 'Stovoba' ja heidän oli määrä matkata Venäjän halki sillä. Se lähti asemalta kello 14.05, eli kumppanit ehtivät syödä Pietarissa.
Retkikunta astui punaiseen, vanhahkoon junaan, jossa oli kuitenkin siistit, mutta melko ahtaat ja kuumat hytit. Vaunuja oli ehkä yhdeksän, kymmenen ja kaikkien läpi kulki ulkopuoella isoilla, hieman halkeillulla valkoisella maalilla kirjoitettuna ”STOVOBA”.
Akun, Krugin ja Ejenthielin hytti oli kolmannessa vaunussa.
Junassa ei ollut paljoa porukkaa, toisaalta matkan varrella sitä varmasti tuli lisää.

Kun juna jumpsahti liikkeelle, Aku kysyi:
”Eli mitä sirpaletta me haemme täältä, öh, keskeltä metsäistä maata?”
Krug naurahti ontosti. ”Metsän, puiden, kasvien sirpaletta. Luultavasti se pystyy hallitsemaan kasveja. Luulisi, että se on hakeutunut tänne metsäiseen maahan, toisaalta ei se kovin todennäköistä siltikään ole, että juuri tänne. Meidän täytyy nyt pitää khalia visusti silmällä.”
Krug oli alkanut käydä todella vainoharhaiseksi khalin suhteen. Vähintään joka toinen minuutti hänen kätensä ojentui taskuun ja tämä kokeili, että khali varmasti on tallessa.
”Ficzeillä ei ole tätä khalia”, Krug selitti. ”Heillä on surkea kopio, joka on itseasiassa aika helppo tehdä, se näyttää ehkä jotakin, jos on ihan kiinni sirpaleessa. He haluavat varastaa tämän oikean alkuperäisen. Tämä on miljoona kertaa luotettavampi ja tarkempi.”
Jälleen Krugin sormet menivät taskua kohti.
”Älä viitsi!” Ejenthiel parahti. ”Luuletko todella, että se häviää jonnekin minuutissa? Kuka sen voisi viedä? Ellei maailmassa ole jotain, joka pystyy olemaan näkymätön, ei khalia kukaan voi viedä.”
Krug näytti hermostuneelta: ”Parempi kuitenkin olla varuillaan.”
Nyt hän otti khalin esiin. Aku katsoi sen mustia pyörteitä... Näyttikö, että se oli hieman haaleamman musta, vai oliko se vain kuvitelmaa?

Muutaman tunnin kuluttua juna pysähtyi ensimmäisen kerran, kaupunkiin nimeltä Cherepovets.
Ejenthiel ja Krug olivat nukahtaneet, ja Krugin toinen käsi oli taskussa, ellei Aku pahasti erehtynyt, kiinni khalissa.
Vaunuosastot ja hytit alkoivat pikkuhiljaa täyttyä ihmisistä. Jokaisessa oli neljä paikkaa, ja niinpä retkiläistenkin hyttiin ahtautui Jan -niminen poika, rusoposkinen, ruskeasilmäinen ja ruskeahiuksinen, todella pieni ja räsyisen näköinen.
”Minulla olisi paikka täällä”, hän puhua puuputti ujosti Akulle, kun Ejenthiel ja Krug todella nukkuivat.
”Jep, istu vain”, Aku käski Janille. Tämä istahti tuolille ja katseli kaksi metristä miestä ja naista hieman ymmällään. Toinen kuorsasi ja toisen suusta valui kuola. Jan katsoi takaisin Akuun.
”Mihin olet menossa? Vai oletko noiden kanssa?” Jan nyökähti Krugiin ja Ejenthieliin päin.
”Olemme matkalla päätepysäkille”, Aku sanoi. Itseasiassa hän ei tiennyt, kuinka pitkään heidän tarvitsi matkustaa, saatikaan mikä oli päätepysäkki. Todella kaukana se kuitenkin oli, toisella puolella Venäjää.
Yhtäkkiä Jan syöksähti penkiltään ja nojautui sen alle. Aku näytti hölmistyneeltä. Käytävällä hytin lasiseinän takana parveili nyt konduktööri. Se katsoi nopeasti retkeläistenkin hyttiin, mutta huomatessaan, ettei siellä ollut ketään uutta henkilöä (Jan kyyhötti penkin alla) hän jatkoi eteenpäin.
Aku tajusi mistä pulma kiikasti.
”Sinulla ei taida olla lippua?” Aku mutisi Janille, joka tuli varovasti ja heiveröisesti takaisin penkille.
Jan nosti päätään ja nyökkäsi.
Nyt konduktööri oli tulossa jo poispäin, ja Jan mennä huiskautti jälleen penkin alle.
Kun konduktööri oli mennyt, Jan tuli taas esiin.
”Äh, eihän tämä käy päinsä”, Aku mutisi. ”Joudut olemaan koko matkan varuillasi.”
Jan nyökkäsi.
”Maksan lippusi”, Aku sanoi. ”Tule, niin mennään maksamaan se.” Poika oli tehnyt Akuun vaikutuksen – hänellä oli hieman ikävä Tupua, Hupua ja Lupua, ja tuskin pojan lippu paljoa maksaisi, olihan hän vasta seitsemän, kahdeksanvuotias.
Jan ilostui ja hyppelehti Akun kanssa käytävälle jättäen nukkua posottavat Krugin ja Ejenthielin hyttiin.

Veturissa seisoi konduktööri.
”Kappas kappas, lähdet heti seuraavalla pysäkillä”, konduktööri sanoi. Jan oli ilmeisesti tuttu näissä piireissä.
”Ei, minä maksan hänen lippunsa”, Aku murahti ja otti käteistä lompakostaan. Junan kuljettajakin kääntyi katsomaan tilannetta.
Muhkeat viikset omaava konduktööri katsoi Akua hölmistyneenä. ”Ihan miten vain”, hän sanoi ja ojensi kätensä.
”Menen niin pitkälle kuin tekin”, Jan sanoi ja katsoi Akua. ”Haluan saman lipun kuin teillä.”
Aku tuli hieman katumapäälle: Jan saattoi hyvinkin sotkea heidän sirpaleiden etsintää ja mitä hintaan tuli (Aku, Krug ja Ejenthiel olivat varanneet liput aivan Venäjän itäpäähän saakka), se ei ollut ihan pieni. Mutta tässä vaiheessa olisi noloa perääntyä.
”Hyvä on”, Aku mutisi ja ojensi konduktöörille rahaa kunnes matka oli maksettu.
Jan ja Aku poistuivat paikalta takaisin hyttiinpäin.

Hytissä heitä odotti kaaos: Krug pöllytti heidän matkatavaroitaan ilmaan ja Ejenthiel katsoi touhua sivusta närkästynyt ilme naamallaan.
”Missä saakutissa...” kuului Krugin puhina kun Jan ja Aku avasivat hytin oven ja astuivat sisään.
”Siinä paha missä mainitaan”, Ejenthiel sanoi ilveilevä ilme naamallaan ja Krug käännähti oitis Akuun päin.
”Mitä hiivattia te touhuatte?” Aku kysyi ja katsoi ihmeissään kuinka Krugin kalsareita ja T-paitoja oli pitkin hytin penkkejä.
Krug puuskahti: ”Khali – se on kadonnut.”
Aku Vankka
Ahaa - tämä on ilmiselvä juttu! Jan on joku ficzeistä tai sitten joku ficzien aivopesemä tyyppi. Joka tapauksessa tämä Jan käytti tilaisuutensa hyväksi ja varasti khalin - ei mitään epäilystäkään. Nerokas idea, pakko myöntää, vaikka melko läpi näkyvä olikin. Muutenhan luvussa ei oikein mitään kovin jännää tapahtunut, mutta tuo oli mielenkiintoinen juttu.

Jatkoa ehdottomasti, pidä sama melko nopea tahti, (eli muutama lukua viikossa) ettei tule mitään turhia kahden viikon taukoja, joita KM'ssa oli kolme kertaa.
Kreach
Oujeah, vihdoin tämä kymmenes luku valmistui! Kommentteja, kommentteja! On tullut tässä mieleeni, että tästä saattaa tulla myöskin trilogia yhden pitkän sarjan sijaan, tarinat olisivat selkeämpiä erikseen, kuin yhdessä kasassa. Katsotaan nyt, mutta tätä olen ajatellut. Joka tapauksessa ensimmäinen osa saattaa päättyäkin tässä lähitulevaisuudessa... ;)

Kymmenes luku – Erävoitto Roopelle

Miten tämä oli voinut tapahtua? Aku oli ollut poissa ehkä viisi minuuttia... Ja sillä välin khali oli kadonnut.
”Ficzid ovat olleet asialla, tiedät sen itsekin”, mutisi Ejenthiel. Siltikin Krug haroi vielä taskujaan.
”Aku, mihin lähdit?” Krug parahti ja hetken näytti siltä, että iso mies voisi purskahtaa itkuun.
Sitten, ennen kuin Aku ehti vastata, hänen katseensa siirtyi hieman sivummalla olleeseen Janiin, joka näytti aika hölmistyneeltä.
”Kuka hiivatti tuo on?” Krug mylvähti ja Ejenthiel nappasi kiinni hänen olkapäästänsä, hetken näytti siltä kuin Krug voisi hyökätä Janin kimppuun.
Aku ei jälleen ehtinyt vastata.
”Minun nimeni on Jan”, Jan sanoi ja astui askeleen lähemmäs Krugia. ”Ja tämä kaveri osti minulle lipun!” hän huudahti iloisesti, mutta Krugin toinen ohimo alkoi sykkiä vaarallisen näköisesti.
Hän veti muutaman kerran henkeä ja rauhoittui.
”Jan, menisitkö hetkeksi - hakemaan meille sämpylät?” Krug sanoi ja ojensi hänelle rahaa. ”Ravintolavaunu on junan keskivaiheilla.”
Jan lähti. Krug viittoi Akun istumaan.
”Tiedätkö, että tuo on hyvin todennäköisesti ficzien palvelija?” Krug sanoa napsautti ja tapitti Akua.
”Ja hyvin todennäköisesti ei ole. Hän vaikutti vilpittömältä, meille kävi huono säkä”, Aku sanoi.
”SÄKÄ!” huudahti Krug ja Ejenthiel joutui jälleen topputtelemaan ystäväänsä. ”Jos sinä et olisi mennyt noin helppoon halpaan – mehän nukuimme!”
Syntyi pieni hiljaisuus, jonka jälkeen Aku sanoi anteeksipyynnön, mutta lisäsi vielä, että tehty mikä tehty ja että nyt olisi parempi saada khali takaisin.
Samassa Jan tulikin jo neljän sämpylän kanssa ja ryhmän syötyä nämä, Ejenthiel ja Krug lähtivät käytäville etsimään ficzien vaunua, Jan ja Aku jäivät hyttiin.

Oli aika hiljaista, molemmat katselivat kun puut vilisivät ohi ikkunasta, kunnes -
”Mikä sinun nimesi on?” Jan kysyi ja Aku vastasi oitis.
Sitten Jan veti taskustaan esineen – pienen pyöreän peilin, jonka lasissa oli pari viirua ja valkoisen ympäryksen maali halkeillut. Kuvajainen vinottui hassusti viirujen takia.
”Se on sinulle maksuksi lipusta, muuta minulla ei ole”, Jan sanoi ja ojensi peilin Akulle.
”Äh, ei sinun tarvitse”, Aku mutisi mutta otti silti peilin ja kiitti Jania. ”Nyt ainakin näkee kuvajaisensa minne sitten meneekin”, Aku sanoi ja naurahti ja pisti peilin taskuunsa. ”Kiitos pa-”
Samassa liukuovi hyttiin lennähti auki ja Krugin keho ilmestyi siihen. Hän kumartui ja tuli hyttiin.
”Ficzid ovat-”
”Älä nyt siihen tielle jää!” kuului Ejenthielin ääni Krugin takaa ja tämä väisti, ja nyt myös Ejenthiel tulla tupsahti hyttiin.
”Niin, ficzid ovat viimeisessä vaunussa”, Krug jatkoi. ”Heitä on neljä, mutta heillä on johtajanaan Cadrian -niminen ihminen ja joku Ankka, joka ilmeisesti on Telluksesta. Eli heitä on kuusi, meitä kolme.”
”Mutta koetamme napata khalin yöllä”, Ejenthiel mutisi. ”Täytyy vain hioa suunnitelma.”

Pitkin päivää oli aina jonkun vartiovuoro käydä vahtimaan ficzejä, etteivät he hyppää junasta paikannettuaan sirpaleen – luultavasti ficzid odottavat, että sirpale muuttuu vaaleaksi, jolloin sirpale on lähellä, ja hyppäävät junasta. Nyt tuli ensimmäistä kertaa Akun vuoro, noin kuuden aikaan illalla.
”Aivan junan perällä”, ohjeisti Ejenthiel, joka oli ollut vartiovuorossa. ”Mene vastakkaisella seinällä olevaan vessaan ja tirkistä oven raoista.”
Aku lähti kävelemään kohti junan perää.

Samaan aikaan ficzid, Cadrian ja Roope istuskelivat hytissään. Ficzien naamat oli värjätty normaalin värisiksi, mutta silti he näyttivät aika oudoilta. Cadrian erosi joukosta pitkänä, tavallisen ihmisen näköisenä. Hänellä oli kuitenkin hieman sokean silmiltä näyttävät valkoiset silmät, joista vain toinen näkyi, sillä toista peitti musta hiuspehko, joka ylettyi harteille.
Roope näytti hieman säikyltä, ficzid pelasivat pokeria ja Cadrian näytti keskittyneeltä.
Tämä piti käsissään khalia, joka hohti melko valkoisena – ei aivan täydessä tehossaan, mutta silti. Zheroldin toinen sirpale oli melko lähellä!
”En tajua, meidän pitäisi lähestyä sirpaletta, mutta khali ei vaalennu enää, vaikka sen pitäisi”, Cadrian mutisi ficzeille, jotka kohottivat katseensa.
”Muistakaa, että hyppäämme junasta heti”, Cadrian viittoi ikkunaan. ”Vaikka saamme haavoja ja ruhjeita, se on tehtävä! Heti kun khali on valkoisimmillaan!”
Ficzid nyökyttelivät päitään ja Roope mutisi jotain.
Yhtäkkiä Cadrianin ilme kirkastui. Khali alkoi vaaleta hetki hetkeltä, se alkoi säikyä valkoista hohtavaa valoa...
”NYT!” hän huudahti ja repäisi hytin ikkunan auki niin, että ficzien pelikortit lensivät ympäriinsä. Hapuillen koko joukko hyppäsi ikkunasta pimenevään iltaan, mutta yksi jäi...

Aku katsahti fizien hyttiin: siellä ei ollut kuin – Roope-setä. Viha leimahti Akuun.
Roope näytti murhanhimoiselta ja Aku vielä enemmän. He katsoivat tarkasti toistensa silmiin. Akulle tuli pakkottava tarve, hän ei ollut ajatellut tehdä niin, mutta yhtäkkiä tuntui, että hänen oli pakko: Aku hyppäsi setänsä kimppuun, joka kuitenkin pian sai Akun aisoihin, avasi hytin vaatekomeron oven, heitti Akun sinne ja salpasi oven vanhalla luudalla.
”Kiität minua vielä!” Roope huudahti ja hyppäsi kylmään yöhön...

Kului kauan... Todella kauan. Aku potki ovea, nyrkkeili sitä, mutta se ei auennut. Kunnon potkua Aku ei saanut tehtyä, koska komero oli niin pieni. Roope oli ehtinyt vielä laittaa hytin oven kiinni, joten huudotkaan eivät juurikaan kuuluneet.
Ainut toivo oli Krug, joka oli tulossa seuraavaksi vartiovuoroon – noin tunnin päästä.
Nyt Aku oli varma: Roope oli ficzien opas, kätyri. Hän oli vienyt sirpaleen Akulta ficzeille. Aku ei voinut käsittää asiaa, hänen teki vain mieli päihittää Roope, viedä sirpale häneltä, taistella häntä vastaan kunnolla...
Aku nukahti. Komerossa ilma ei oikein kulkenut, niinpä Akulle tuli tunkkainen olo ja käsittämättömän kuumakin siellä oli.
...Ketään ei kuulunut. Aika kului. Aku oli jo hereillä, hän jyskytti ovea. Missä Krug viipyi? Vai mateliko aika vain näin hitaasti?
Yhtäkkiä Aku halusi kokeilla taskujaan. Sieltä saattaisi löytyä esine, joka olisi tarpeeksi kapea, että menisi komeron kahden oven välistä ja töytäisisi luudan pois. Käsi oli siihen liian paksu, se ei mennyt ovien välistä, mutta: ”Peili!” Aku huudahti ääneen, kun hänen kätensä osui peiliin, Janin antamaan peiliin.
”Kiitos, Jan, kiitos”, Aku puuskahti, kun peili oli kuin olikin niin ohut, että mahtui puuovien välistä ja osui luutaan, ja kun Aku työnsi, luuta kaatui kalahtaen hytin lattialle.

Aku juoksi minkä jaloistaan pääsi kohti heidän omaa hyttiään: ficzid olivat jo kaukana, he olivat hypänneet, he tiesivät, että sirpale oli lähellä sitä paikkaa, jonka kohdalla hyppäsivät.
”KRUG!” Aku huudahti jo ennen kuin pääsi hytin kohdalle. Unessa olleet Ejenthiel, Krug ja Jan heräsivät Akun huutoon, ja niin osa muistakin matkustajista.
”Mitä nyt?” Krug mutisi, kun Aku tuli hytin suuhun. ”Ai kappas, vuoroni olisi pitänyt jo alkaa hetki sitten, anteeksi Aku, mutta torkah-”
”FICZID MENIVÄT!” Aku huusi. ”He lähtivät, hypätkää, ÄKKIÄ!”
Ejenthiel oli jo ikkunalla, hyppäsi, kuten teki Krugkin ja pian Akukin, joka kiitti Jania peilistä. ”Kiitos, Jan, kiitos, pelastit minut!”
Jan jäi hölmönä katsomaan, kun kolme kaverusta katosivat yksi toisensa jälkeen ikkunasta pihalle, mustaan, pimenevään yöhön.
Sivuja: 1 2 3 4