Keskustelujen arkisto

No niin. Tarinasarjan ensimmäinen osa alkaa kaartaa loppusuoralleen, kolmisen lukua taitaa vielä tulla, ehkä neljä. Tämä luku on hieman tylsähkö sinänsä, mutta on siinä asiaakin. Toivottavasti pidätte! :)

Neljästoista luku - Kohti kolmatta sirpaletta

Aamu valkeni junaan, joka oli jatkanut matkaansa tasaiseen tahtiin pitkin Venäjän maita. Aku heräsi siihen, että mätkähti vaunuosaston ylemmältä sängyltä alas. Muksahdus ja Akun karjaisu herätti muutkin.
Aamupalan jälkeen pidettiin palaveri: Jan kinusi mukaan, ja vihdoin Krug heltisi ja antoi Janin jäädä palaveriin.
”Aku, luultavasti sääsirpale osaa kertoa, missä seuraava sirpale on”, Krug sanoi ja Aku otti sirpaleen esiin taskustaan. Krug esitti kysymyksen peilille. Jälleen kuului kihelmöivä, utuinen ääni heidän kaikkien päässä:
”Tiedän, mihin vesisirpale on piiloutunut. Haluatte varmasti kuulla paikan?”
Kaikki nyökkäsivät, ja sirpale jatkoi. ”Tiedättekö, mikä on maapallon syvin ja vanhin järvi? Siellä se on.”

Kukaan retkiläisistä ei tiennyt, mikä olisi maapallon syvin järvi. Aku päätti kysyä asiaa viereisessä vaunuosastossa matkaavalta matkustajalta, ja tämä tiesi, että Baikal -järvi oli syvin ja vanhin järvi Telluksen päällä, ja myös sen, että tämä juna olisi järven rannalla ehkä viikon kuluttua.
”Mikä sattuma!” Aku hihkaisi ja kiitti miestä ja meni kertomaan ilouutiset muillekin.

Kuusi tuntia takanapäin, monta kilometriä takanapäin, junassa istui kolme ficziä, Roope sekä Cadrian, tapansa mukaan junan perävaunussa. Ficzid olivät jälleen naamioineet ihonsa, Roope kuorsasi ja Cadrian puristi nyrkissään khalia, joka oli usvaisen harmaa mutta joka säihkyi pimeässä vaunussa, sillä oli yö. Hän oli säätänyt sitä niin, ettei heidän oma hiekkasirpaleensa enää reagoinut siihen.
Joka tapauksessa tilanne saada toinenkin sirpale oli ollut niin lähellä. Jonkun oli täytynyt auttaa kolmikko pakoon. Cadrian olisi epäillyt Roopea, mutta tämä oli ollut kokoajan aukiolla, eikä lähelläkään telttaa.
Uranuksen kuningas ei varmasti olisi tyytyväinen tietäessään, että Cadrianin nenän edessä ollut sirpale oli päässyt pakoon – ja vielä merkuriuslaisille, heidän vihollisilleen. Kuningas itse oli valinnut Cadrianin johtamaan parhaita sotilaitaan. He olivat saaneet oppaan, Ankan, jolla oli valtaa Telluksella. Silti, vaikka heillä oli yksi sirpale, Cadrian ei ollut tyytyväinen. Tällä hetkellä niitä pitäisi olla kaksi. Mutta khali heillä oli, siitä Cadrian oli mielissään. Mutta hän tiesi, että tuo merkuriuslaisille jäänyt sirpale voisi paljastaa myös muiden sirpaleiden olinpaikat: sirpaleet vaistosivat toisensa kyllä. Kaikki riippuu siitä, haluaako tuo ilmeisesti säätä hallitseva sirpale, että ne luodaan Zheroldiksi, vai ei. Valitettavasti heidän oma hiekkasirpaleensa ei näin halunnut, ja se oli iso tappio.
Uranuksen kuningas, Shuold, itse johti ryhmää, joka valtasi pieniä planeetoita ympäri Uranusta. Suunnitelma oli se, että he löisivät Neptunuksen heti, kun heillä olisi edes yksi sirpale apunaan: mutta ongelma oli se, että hiekkasirpale uhkaili 'hukuttaa ne hiekkaan', jotka veisivät sen pois tältä planeetalta. Cadrian pähkäili kuumeissaan, miten saisi käännytettyä hiekkasirpaleen. Se ei ollut vielä onnistunut.
Khali alkoi hieman vaalentua jälleen: todennäköisesti merkuriuslaisten juna oli pysähtynyt jollekin asemalle.
Nyt tai ei koskaan, Cadrian ajatteli. Hänen oli viestitettävä Shuoldille tilanteestaan. Hänen ei tarvitsisi kuin kirjoittaa viesti ja sanoa kenelle sen lähettää, ja viesti kulkisi Shuoldille... Mutta Cadrian ei uskaltanut. Pelko kuningasta kohtaan oli suuri. Cadrianin päässä suhisi edelleen ne uhkaukset... ”Kaikki Telluksen kolme sirpaletta.” ”Ei yhtään vähempää...” ”Epäonnistumisesta maksat, tiedät kyllä millä...”
Kyllä, kuningas oli saanut selville, että Telluksella oli kolme sirpaletta, miten hän oli sen tehnyt, Cadrian ei tiennyt. Mutta kaksi sirpaletta oli jo löytynyt, ja ankat, samalla kuin pakenivat Cadriania ja ficzejä, etsisivät varmasti kuumeisesti myös viimeistä Telluksella olevaa sirpaletta. Jos he löytäisivät sen ennen heitä, Cadrian olisi pulassa. Mutta nyt hän kamppaili, uskaltaisiko lähettää viestin Shouldile, että sirpale oli karannut heidän käsistään... Cadrian nappasi takintaskustaan paperin ja siirsi khalin sen tilalle taskuun. Paperista hän repi pienen palasen. Toisesta taskustaan hän otti kynän. Mutta juuri, kun hän oli aloittamassa kirjoittamisen, yhtäkkiä jokin nytkähti hänen vieressään ja Roope hieroi silmiään. ”Oletko nukkunut yhtään koko yönä?” Roope kysyi haukotellen katsoen kalpeaa Cadriania, joka piteli kynää ja paperinpalaa käsissään.
Cadrian nyökkäsi ja päätti jälleen kerran lykätä viestiään Shuoldille, rypisti paperin ja heitti roskakoriin, ja sulloi kynän taskuunsa.

Baikaljärvi kimalteli junan ikkunasta. Jokainen, Krug, Ejenthiel, Jan sekä Aku katselivät ikkunasta, kuinka Aurinko osui siihen. Viikon junassa istumisen jälkeen teki todella mieli vain hypätä ulos raittiiseen ilmaan, vaikka olivathan he asemilla astuneet ulos ostamaan ruokaa.
”Seuraava pysäkki, Irkutsk” kuului junasta kuulutus. Nelikko astui ulos aurinkoiseen ilmaan ja hengittivät raitista ilmaa.
Sääsirpale oli ilmoittanut, että järven syvimmässä kohdassa makasi vesisirpale.
Heidän suunnitelmanaan oli vuokrata moottorivene ja lähteä huristelemaan sillä järvelle: jos he menisivät laivalla, he eivät voisi sukeltaa sirpaletta esiin.
Irkutskista ei ollut vaikea löytää vuokrattavaa venettä: niitä oli satoja rannassa. Nelikko vuokrasi ison ja hyvänkuntoisimman, tosin myös melko kalliin veneen ja Aku alkoi jo huolestua rahatilanteesta. Joka tapauksessa nelikko kävi syömässä vielä ravintolassakin ja osti ison kasan ruokaa ja sukelluspuvut, mutta sen jälkeen päästiin vesille. Aikaa tosin oli hukattu melkein viisi tuntia, josta Krug ei pitänyt.
”Emme olisi pärjänneet ilman venettä, emmekä ilman sukelluspukuja, tai ainakaan ilman ruokaa”, Ejenthiel sanoi jämäkästi Krugille, joka yhä valitti siitä, että he olivat olleet liian kauan kaupungissa.
”Mutta ficzid saavat meidät kiinni! Olisimme voineet syödä nopeammin siellä ravintolassa!”
Ejenthiel puuskahti ja iski moottorin käyntiin ja niin nelikko lähti keskelle tuntematonta järveä.

Noin viiden tunnin ajan sääsirpale ohjasi heitä (”Eteenpäin!” ”Hieman oikealle!”), kunnes tämä huudahti, että sirpale makasi nyt suoraa heidän alapuolellaan. Krug heitti ankkurin veteen ja kolmikko alkoi valmistautumaan sukellukseen.
”Paine on liian kova tuolla”, Jan huomautti ”Eihän sinne voi sukeltaa!”
Kolme muuta pysähtyivät kuin seinään. Sukelluspuku jo puoliksi päällä ollut Krug näytti siltä, että voisi pyörtyä minä hetkenä hyvänsä.
”Olemmeko tyhmiä, vai idiootteja? Miten emme voi tajuta tuollaista!” Ejenthiel sanoi närkästyneenä.
”Voimme käyttää sirpaletta!” Aku huudahti ja otti peilin, sääsirpaleen, taskustaan.
”Miten?” Ejenthiel mutisi. ”Ei niilläkään mitään tajutonta voimaa ole... Ehkä se saa aikaan todella ison aallon ja myrskyn, mutta ei sirpaletta pohjasta.”
”Voin yrittää”, peili kuiskasi ja Aku hätkähti.
”Ei missään nimessä!” Krug mylväisi ilmeisesti saaden äänensä takaisin.
”Saisit aikaan vaan aaltoja, jotka kaataisivat veneen ja liikuttaisi sirpaletta kauemmaksi. Et saa sitä pintaan”, Krug selitti.
Sirpale ei vastannut, mutta ilmeisesti tilanne oli tämä.
”No mitä me teemme?” Aku huudahti jo hätääntyneenä.
Krug puristi tiukasti veneen laitaa.
”Odotamme ficzejä”, tämä sanoi ja muut näyttivät kuin olisivat saaneet sähköiskun. Krug huokaisi ja katsoi ulapalle sanoen: ”Minulla on suunnitelma, jonka turvin saamme vesisirpaleen.”

Elämä on julmaa kun aina ne parhaat tarinat kuolevat :(

Pistetään tämäkin Ankkiksen luvattoman pitkän kaatumisen syyksi, eikös? Kyllä mullakin olis kirjoittaminen tyssännyt sen takia, elleivät visiot trilogian kolmososasta olisivat olleet niin vahvoja.

Ankkalinnan kamalin yö 2. O:-)