Ei ollut omastanikaan mielestä kovin hyvä osa. Ei kuitenkaan mikään huono vaan sellainen aika keskiverto. Ihan kivalta vaikuttaa tuo Paul hahmona. Ei paljon muuta sanottavaa, paitsi...
...Pitääpä mainostaa omaa tarinaani, jonne yhdeksäs osa paukahti 19.1.2009!
Kirjoittaja
Aihe: Seikkailu Etelä-Amerikassa
(93 viestiä)
Karhula
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 31 -
22.01.2009 klo 18:05:17
akkaridekkari
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 32 -
27.01.2009 klo 16:14:55
Aika hyvä tarina mielestäni, ei mitään kummempaa sanottavaa. Melko jännittäväkin. Toivottavasti pysyy sellaisena loppuun asti.
Ei edellinen luku mikään pohjanoteeraus ollut, mutta tähänastisista huonoin.
Ei edellinen luku mikään pohjanoteeraus ollut, mutta tähänastisista huonoin.
wierii2
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 33 -
05.02.2009 klo 19:47:12
Ei se mikään pohjanoteeraus ollut, ei ollenkaan. No milloinkas seuraava osa ilmestyy?
Aku Vankka
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 34 -
13.02.2009 klo 08:47:51
Hyvä kysymys. Milloinkas se lupaamasi seuraava osa ilmestyy? :)
Akuhullu97
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 35 -
13.02.2009 klo 10:07:55
Anteeksi, olin kirjoittanut jo pitkälle, melkein loppuun tuon uuden osan, kun tämä uusi koneeni meni rikki ja jouduttiin tyhjentämään ja asentamaan uudestaan. Vasta pari päivää sitten olen voinut alkaa osaa työstää. Aika kamalaa aloittaa pitkä osa alusta uudestaan. Vähän meni into, mutta teen nyt tämän tarinan loppuun kuitenkin. Kiva, että joitakin kiinnostaa. :)
Aku Vankka
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 36 -
13.02.2009 klo 10:29:19
Tottakai kiinnostaa, kun sattuu olemaan tällä hetkellä yksi ainoista käynnissä olevista tarinoista, jossa on jotain järkeä. Muita tällaisia ovatkin sitten Karhulan ''Vaatekaapin salaisuus'' ja tuo akkaridekkarin ''Rikkaan lordin arvoitus''. Vaikken sitä ole kertaakaan kommentoinut, olen silti lukenut jokaisen osan.
Pullasorsa
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 37 -
21.02.2009 klo 09:45:14
Kiinnostusta löytyy minultakin. Tässä on jo kuukausi mennyt edellisestä luvusta, olet kai aikeissa jatkaa tarinaa? Todella hyvää tekstiä 11-vuotiaalta. Ei pahemmin kirjoitusvirheitä ja kuvailu paranee koko ajan, arvosana koko tarinalle 9-.
wierii2
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 38 -
24.03.2009 klo 21:38:15
Taas on kuukausi vierähtänyt... Ja osa ilmestyy...?
Akuhullu97
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 39 -
27.03.2009 klo 07:55:20
Jotenkin ei ole huvittanut tehdä. Juu, tiedän, että ajattelette "No miksi aloitit sitten edes?". Nyt on osa valmisteilla, viikonlopun aikana varmaan valmis. :'(
EDIT: No joo, nyt on vielä sellainenkin, että aiemmat osat ovat kovalevyllä, ja tästä keskustelusta ne ovat kadonneet. Katsotaan...
EDIT: No joo, nyt on vielä sellainenkin, että aiemmat osat ovat kovalevyllä, ja tästä keskustelusta ne ovat kadonneet. Katsotaan...
Akuhullu97
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 40 -
05.04.2009 klo 08:43:53
Viikko taas kulunut, Anaconda ei vastaa... Haluaisin nyt tämänkin keskustelun viestit taas esille.
wierii2
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 41 -
05.04.2009 klo 16:27:43
Juu, olisihan niitä edellisiä lukujakin kiva lukea...
Salwer1st/
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 42 -
05.04.2009 klo 18:34:52
Lainaus käyttäjältä: wierii2Juu, olisihan niitä edellisiä lukujakin kiva lukea...
Akuhullu voisi loput luvut vaikka laittaa tänne: http://akun313.phpbb.fi/viewtopic.php?f=19&t=26 Muutama luku siellä jo onkin.
Akuhullu voisi loput luvut vaikka laittaa tänne: http://akun313.phpbb.fi/viewtopic.php?f=19&t=26 Muutama luku siellä jo onkin.
Akuhullu97
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 43 -
05.04.2009 klo 19:17:24
Lainaus käyttäjältä: Salwer1st/Lainaus käyttäjältä: wierii2Juu, olisihan niitä edellisiä lukujakin kiva lukea...
Akuhullu voisi loput luvut vaikka laittaa tänne: http://akun313.phpbb.fi/viewtopic.php?f=19&t=26 Muutama luku siellä jo onkin. On vain sellainen ongelma, että nyt ainakaan neljättä osaa minulla ei ole missään saatavilla. Se on (oli) vain tässä keskustelussa, ja muistitikulla, jota en nyt voi tyhjentää. Voi hyvä... Anacaondalta pyysin kyllä apua...
Akuhullu voisi loput luvut vaikka laittaa tänne: http://akun313.phpbb.fi/viewtopic.php?f=19&t=26 Muutama luku siellä jo onkin. On vain sellainen ongelma, että nyt ainakaan neljättä osaa minulla ei ole missään saatavilla. Se on (oli) vain tässä keskustelussa, ja muistitikulla, jota en nyt voi tyhjentää. Voi hyvä... Anacaondalta pyysin kyllä apua...
Akuhullu97
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 44 -
06.04.2009 klo 06:53:09
Ja taas tuplapostausta minulta, mutta kerron vain, että Anaconda sanoi saavansa asian illalla kuntoon.
Akuhullu97
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Viesti 45 -
12.04.2009 klo 12:34:48
Luku 9: Saarelta toiselle
Aallot olivat muuttuneet todella suuriksi. Ankat ja Paul olivat lentäneet veneestä. Myrsky oli lähes pimentänyt taivaan, ja muutenkin ilta oli jo pimentymässä. Satoi kaatamalla, ja ankkojen sekä Paulin hätäiset huudot tuskin kuuluivat.
”Pojaaat!! Nimiänne en tiedä, mutta missä olette??” Paul huusi kovaan ääneen, joka kuitenkin peittyi aaltojen valtavaan ääneen.
Paul ei saanut vastausta kysymykseensä. Ja muutenkin, sen vastauksen kuleminen olisi ollut aika epätodennäköistä tuossa pauhussa.
Lopulta, kaksi ankkaa, kuin sattuman kaupalla löysivät Paulin, joka oli Ankkojen tapaan todella väsynyt pitkästä räpiköinnissä kohtuullisen viileässä vedessä.
”Hyvä pojat!” Paul sanoi. ”Löysitte minut! Nyt täytyisi pikaisesti päästä pois täältä, jotta emme huku, voimani ovat jo hieman vähissä. Mutta eikö teitä ollut kolme, eikä kaksi?” Paul Kysyi.
Tupu ja Hupu, jotka olivat Paulin luokse selvinneet, katsoivat ympärilleen.
”Lupu! Missä hän on, juurihan hän oli meidän perässämme?!”
Lupu oli erillään muista ja kadonnut. Ankat olivat olleet jo todella kauan veden ja pimeyden armoilla. Siinä samassa Tupu huudahti muille. ”Maata! Edessä on saari, tai ihan mannerta!”
”Ei se mannerta voi olla, haaksirikkouduimme keskellä merta, kahden suuren saaren lähes puolivälissä.” Paul sanoi.
Jo siinä samassa he tulivat rantaan, hieman tömähtäen, sillä korkeat aallot heittivät heidät ikävästi. ”Saari” olikin todella pieni. Siinä kasvoi suunnilleen 50 puuta, jotka olivat palmuja, ja kaikenlaisia pensaita. Vain keskiosa oli nurmea, muu osa, ja ranta olivat hiekkaa.
”Jee! Olin jo hukkua, voimat menevät tuossa kamalassa räpiköinnissä.”
Kaikki, Tupu, Hupu ja Paul, olivat todella iloisia saarelle päästyään, iloa laimensi ainoastaan Lupun katoaminen. Kaikki ihmettelivät, missä Lupu oikein on. Kuitenkin, pojilla ja Paulilla oli nyt tärkeämpääkin tekemistä. Satoi vieläkin todella rankasti, ja he olivat litimärkiä. Heidän täytyisi saada nukkumapaikka ja sateensuoja. Kaikki katsoivat palmuja, ja sitten toisiaan. ”Asia selvä”, kaikki totesivat. Tupu, jolla oli eniten voimia, kiipesi palmuun, ja tiputti sieltä paljon lehviä alas. Sitten hän katkoi Pari pitkää oksaa taskukssaan olleella linkkuveitsellä, ja tiputti nekin. Sitten Tupu kapusi alas. Siinä oli majanrakennustarvikkeet. He pistivät ensiksi kaksi puuta pystyyn, ja yhden niiden päälle. Loput kaksi puuta laitettiin vinoon poikkipuun päältäalaspäin. Sitten pistettiin paljon palmunlehviä päälle, ja heillä oli siinä vedenkestävä laavu. Seuraavaksi he ottivat märän hiekan pois kuivan päältä ja menivät makuulle. Kello oli todella paljon. Lupua surien he kävivät nukkumaan keksien vielä Paulin taskussa koko ajan vedenkestävässä pussissa olleet tulitikut, joilla he sytyttivät jalkopäähän nuotion, ja pistivät päällisvaatteensa kuivumaan.
Keskellä yötä Hupu heräsi heikkoon huutoon. ”Auttakaa!” kuului rannan suunnasta. Hupu herätti Tupun ja Tupu Paulin. Tupu kertoi asiasta, ja nousivat yhdessä ja lähtivät parinkymmenen metrin päässä olevaan rantaan. Soihtu oli ainoa ”laite”, jolla he saattoivat nähdä eteensä.
”Auttakaa!” kuului uudestaan. Nyt ankanpojat tunnistivat äänen Lupun ääneksi. He menivät rantaan ja näkivät Lupun noin viiden metrin päässä rannasta. Hän oli ajelehtinut tukin päällä ja ”melonut” käsivoimin viimeisillä voimanrippeillään rantaan. Paul sekä Tupu ja Hupu katsoivat Lupua, joka vaikutti todella väsyneeltä. Lupu autettiin ylös tukin päältä ja sitten he kaikki suuntasivat mitäänsanomatta nuotion viereen heidän nukkumapaikalle. Sitten he kävivät pitkäkseen, ja nukahtivat hiljalleen. Aamulla he heräsivät auringonpaisteeseen ja lokkien ja muiden merilintujen kirkunaan. Myrsky oli ohi.
”Huomenta”, sanoi kuitenkin melko väsyneenä herännyt Lupu. He sanoivat toisilleen huomenta ja nousivat seisomaan.
”No niin... Tehdäänkö aamupala?” Lupu ehdotti.
Sitten he sen tajusivat. Heillä ei ollut ruokaa, joten aamupalankin tekeminen oli mahdotonta. Mutta sitten he näkivät saaren keskiosissa kookospalmuja, jonne he heti kiirehtivät. Paul ehdotti, että joku pojista kiipeäisi palmuun, hän itse olisi hiukan kömpelö. Sitten palmuun kiivennyt ankanpoika heittäisi kookokset alas. Tupu suostui hommaan, ja lähti kiipeämään ylös kohti kookospähkinöitä rosoista kuorta pitkin. Kun hän oli ylhäällä, hän alkoi heitellä pähkinöitä alas.
”Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän...”, Tupu lausui.
Sitten yhtäkkiä hän näytti pelästyneeltä, ja lähti kuin lentäen tulemaan alaspäin. Hän tuli alas, ja änkytti muillekin, että tulisivat läheiseen pensaaseen piiloon. He juoksivat nopeasti pensaaseen piiloon, ja sitten Tupu supitti: ”Näin roistojen lentokoneen tulevan sieltä ensimmäiseltä saareltamme päin... Se oli tulossa. Roistot varmaan etsivät sinua, Paul..?”
”Ei hitto!” Paul kuiskasi. ”Juuri kun pääsin karkuun! Nyt voimme vain toivoa sydämmestämme, etteivät he huomaisi meitä”.
Kone oli jo kohtalaisen lähellä. Se lensi aika matalalla, suunnilleen sadan metrin korkeudella. Kone meni yli saaren, ja kaikki huokaisivat helpotuksesta. Mutta, juuri tuon sanottuaan, kone kaarsi takasin päin.
”Laavu! Sehän on tuossa kuin tarjottimella. He tietenkin huomasivat sen, ja ovat nyt matkalla tänne päin!” Paul Sanoi hieman vihaisena. Kone, joka oli vesitaso, laskeutui saaren viereen. Ulos tulivat kaikki kolme miestä.
”Missä se hiton mies voi olla?!” Eräs mies sanoi vaihteeksi englanniksi, he kun eivät pojista tietäneet yhtään mitään.
Miehet etsivät noin kymmenen minuuttia heitä pieneltä saarelta, mutta eivät löytäneet ketään, he olivat niin hyvästä He tulivat siihen tulokseen, että Paul oli jo saarelta lähtenyt, tavalla tai toisella. Ikävä kyllä juuri tuolloin, kun miehet olivat jo menossa koneeseensa, rantapusikossa olleista Ankanpojista ja Paulista Lupu sattui aivastamaan.
”Tuolla on joku!” ”Kuulin aivastuksen tai jonkun sen tapaisen äänen” Eräs miehistä sanoi. Miehet olivat hetkessä pusikolla ja löysivät Paulin ja Ankanpojat.
”Kolme! Keitä nuo kaksi ankkaa ovat??!?” Mies ihmetteli kovaan ääneen.
”Kol...”, Lupu aloitti, mutta olikin sitten hiljaa huomattuaan Tupun kadonneen.
Paul, Hupu ja Lupu eivät viitsineet edes vastustella miehiä, sillä he olivat saarella, eivätkä mitenkään pystyneet karata. Hupu ja Paul hieman mulkoilivat Lupua, joka oli pilannut heidän piiloutumisensa. Heidät vietiin koneeseen, joka lähti saman tien lentoon kohti saarta, jossa oli miesten mökki ja jossa pojilla oli kamansakin. He pysyivät täysin vaiti miehille. Paul, Lupu ja Hupu miettivät, missä ihmeessä Tupu oikein olikaan. Samassa eräs miehistä huudahti:
”Puhelimemme! Missä ne ovat?! Ainoat laitteet joilla voimme pitää yhteyttä ulkomaailmaan ja muulle jengille!”
Silloin myöskin Hupulle, Paulille sekä Lupulle valkeni osa siitä, mitä Tupu oli tehnyt. Hän oli ne puhelimet ottanut ja jotenkin kai onnistunut saareen piiloutumaan. Kaksi miestä tuli vihaisen näköisen Paulin sekä Ankanpoikien luokse. He kysyivät (tai oikeastaan huusivat) ankoille ja Paulille ja halusivat tietää, olivatko he ottaneet puhelimet. He etsivät koneen läpikotaisin, eikä puhelimia löytynyt mistään. Siinä samassa kone laskeutui taas tutun pääsaaren rantaan.
”Miten ihmeessä me täältä päästään pois?” Ankat ja Paul kuiskuttelivat toisilleen. ”No, Onhan meillä vielä Tupu toivonamme”.
Siinä uusi luku pitkästä aikaa. Ihan onnistunut, ainakin ok, pahoittelen pitkää taukoa, joka oli osalta foorumin teknisten ongelmien ja laiskuuteni syytä. Toivottavasti saisin vakiarvostelijoilta kommentit. Toivottavasti useammiltakin.. :)
Aallot olivat muuttuneet todella suuriksi. Ankat ja Paul olivat lentäneet veneestä. Myrsky oli lähes pimentänyt taivaan, ja muutenkin ilta oli jo pimentymässä. Satoi kaatamalla, ja ankkojen sekä Paulin hätäiset huudot tuskin kuuluivat.
”Pojaaat!! Nimiänne en tiedä, mutta missä olette??” Paul huusi kovaan ääneen, joka kuitenkin peittyi aaltojen valtavaan ääneen.
Paul ei saanut vastausta kysymykseensä. Ja muutenkin, sen vastauksen kuleminen olisi ollut aika epätodennäköistä tuossa pauhussa.
Lopulta, kaksi ankkaa, kuin sattuman kaupalla löysivät Paulin, joka oli Ankkojen tapaan todella väsynyt pitkästä räpiköinnissä kohtuullisen viileässä vedessä.
”Hyvä pojat!” Paul sanoi. ”Löysitte minut! Nyt täytyisi pikaisesti päästä pois täältä, jotta emme huku, voimani ovat jo hieman vähissä. Mutta eikö teitä ollut kolme, eikä kaksi?” Paul Kysyi.
Tupu ja Hupu, jotka olivat Paulin luokse selvinneet, katsoivat ympärilleen.
”Lupu! Missä hän on, juurihan hän oli meidän perässämme?!”
Lupu oli erillään muista ja kadonnut. Ankat olivat olleet jo todella kauan veden ja pimeyden armoilla. Siinä samassa Tupu huudahti muille. ”Maata! Edessä on saari, tai ihan mannerta!”
”Ei se mannerta voi olla, haaksirikkouduimme keskellä merta, kahden suuren saaren lähes puolivälissä.” Paul sanoi.
Jo siinä samassa he tulivat rantaan, hieman tömähtäen, sillä korkeat aallot heittivät heidät ikävästi. ”Saari” olikin todella pieni. Siinä kasvoi suunnilleen 50 puuta, jotka olivat palmuja, ja kaikenlaisia pensaita. Vain keskiosa oli nurmea, muu osa, ja ranta olivat hiekkaa.
”Jee! Olin jo hukkua, voimat menevät tuossa kamalassa räpiköinnissä.”
Kaikki, Tupu, Hupu ja Paul, olivat todella iloisia saarelle päästyään, iloa laimensi ainoastaan Lupun katoaminen. Kaikki ihmettelivät, missä Lupu oikein on. Kuitenkin, pojilla ja Paulilla oli nyt tärkeämpääkin tekemistä. Satoi vieläkin todella rankasti, ja he olivat litimärkiä. Heidän täytyisi saada nukkumapaikka ja sateensuoja. Kaikki katsoivat palmuja, ja sitten toisiaan. ”Asia selvä”, kaikki totesivat. Tupu, jolla oli eniten voimia, kiipesi palmuun, ja tiputti sieltä paljon lehviä alas. Sitten hän katkoi Pari pitkää oksaa taskukssaan olleella linkkuveitsellä, ja tiputti nekin. Sitten Tupu kapusi alas. Siinä oli majanrakennustarvikkeet. He pistivät ensiksi kaksi puuta pystyyn, ja yhden niiden päälle. Loput kaksi puuta laitettiin vinoon poikkipuun päältäalaspäin. Sitten pistettiin paljon palmunlehviä päälle, ja heillä oli siinä vedenkestävä laavu. Seuraavaksi he ottivat märän hiekan pois kuivan päältä ja menivät makuulle. Kello oli todella paljon. Lupua surien he kävivät nukkumaan keksien vielä Paulin taskussa koko ajan vedenkestävässä pussissa olleet tulitikut, joilla he sytyttivät jalkopäähän nuotion, ja pistivät päällisvaatteensa kuivumaan.
Keskellä yötä Hupu heräsi heikkoon huutoon. ”Auttakaa!” kuului rannan suunnasta. Hupu herätti Tupun ja Tupu Paulin. Tupu kertoi asiasta, ja nousivat yhdessä ja lähtivät parinkymmenen metrin päässä olevaan rantaan. Soihtu oli ainoa ”laite”, jolla he saattoivat nähdä eteensä.
”Auttakaa!” kuului uudestaan. Nyt ankanpojat tunnistivat äänen Lupun ääneksi. He menivät rantaan ja näkivät Lupun noin viiden metrin päässä rannasta. Hän oli ajelehtinut tukin päällä ja ”melonut” käsivoimin viimeisillä voimanrippeillään rantaan. Paul sekä Tupu ja Hupu katsoivat Lupua, joka vaikutti todella väsyneeltä. Lupu autettiin ylös tukin päältä ja sitten he kaikki suuntasivat mitäänsanomatta nuotion viereen heidän nukkumapaikalle. Sitten he kävivät pitkäkseen, ja nukahtivat hiljalleen. Aamulla he heräsivät auringonpaisteeseen ja lokkien ja muiden merilintujen kirkunaan. Myrsky oli ohi.
”Huomenta”, sanoi kuitenkin melko väsyneenä herännyt Lupu. He sanoivat toisilleen huomenta ja nousivat seisomaan.
”No niin... Tehdäänkö aamupala?” Lupu ehdotti.
Sitten he sen tajusivat. Heillä ei ollut ruokaa, joten aamupalankin tekeminen oli mahdotonta. Mutta sitten he näkivät saaren keskiosissa kookospalmuja, jonne he heti kiirehtivät. Paul ehdotti, että joku pojista kiipeäisi palmuun, hän itse olisi hiukan kömpelö. Sitten palmuun kiivennyt ankanpoika heittäisi kookokset alas. Tupu suostui hommaan, ja lähti kiipeämään ylös kohti kookospähkinöitä rosoista kuorta pitkin. Kun hän oli ylhäällä, hän alkoi heitellä pähkinöitä alas.
”Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän...”, Tupu lausui.
Sitten yhtäkkiä hän näytti pelästyneeltä, ja lähti kuin lentäen tulemaan alaspäin. Hän tuli alas, ja änkytti muillekin, että tulisivat läheiseen pensaaseen piiloon. He juoksivat nopeasti pensaaseen piiloon, ja sitten Tupu supitti: ”Näin roistojen lentokoneen tulevan sieltä ensimmäiseltä saareltamme päin... Se oli tulossa. Roistot varmaan etsivät sinua, Paul..?”
”Ei hitto!” Paul kuiskasi. ”Juuri kun pääsin karkuun! Nyt voimme vain toivoa sydämmestämme, etteivät he huomaisi meitä”.
Kone oli jo kohtalaisen lähellä. Se lensi aika matalalla, suunnilleen sadan metrin korkeudella. Kone meni yli saaren, ja kaikki huokaisivat helpotuksesta. Mutta, juuri tuon sanottuaan, kone kaarsi takasin päin.
”Laavu! Sehän on tuossa kuin tarjottimella. He tietenkin huomasivat sen, ja ovat nyt matkalla tänne päin!” Paul Sanoi hieman vihaisena. Kone, joka oli vesitaso, laskeutui saaren viereen. Ulos tulivat kaikki kolme miestä.
”Missä se hiton mies voi olla?!” Eräs mies sanoi vaihteeksi englanniksi, he kun eivät pojista tietäneet yhtään mitään.
Miehet etsivät noin kymmenen minuuttia heitä pieneltä saarelta, mutta eivät löytäneet ketään, he olivat niin hyvästä He tulivat siihen tulokseen, että Paul oli jo saarelta lähtenyt, tavalla tai toisella. Ikävä kyllä juuri tuolloin, kun miehet olivat jo menossa koneeseensa, rantapusikossa olleista Ankanpojista ja Paulista Lupu sattui aivastamaan.
”Tuolla on joku!” ”Kuulin aivastuksen tai jonkun sen tapaisen äänen” Eräs miehistä sanoi. Miehet olivat hetkessä pusikolla ja löysivät Paulin ja Ankanpojat.
”Kolme! Keitä nuo kaksi ankkaa ovat??!?” Mies ihmetteli kovaan ääneen.
”Kol...”, Lupu aloitti, mutta olikin sitten hiljaa huomattuaan Tupun kadonneen.
Paul, Hupu ja Lupu eivät viitsineet edes vastustella miehiä, sillä he olivat saarella, eivätkä mitenkään pystyneet karata. Hupu ja Paul hieman mulkoilivat Lupua, joka oli pilannut heidän piiloutumisensa. Heidät vietiin koneeseen, joka lähti saman tien lentoon kohti saarta, jossa oli miesten mökki ja jossa pojilla oli kamansakin. He pysyivät täysin vaiti miehille. Paul, Lupu ja Hupu miettivät, missä ihmeessä Tupu oikein olikaan. Samassa eräs miehistä huudahti:
”Puhelimemme! Missä ne ovat?! Ainoat laitteet joilla voimme pitää yhteyttä ulkomaailmaan ja muulle jengille!”
Silloin myöskin Hupulle, Paulille sekä Lupulle valkeni osa siitä, mitä Tupu oli tehnyt. Hän oli ne puhelimet ottanut ja jotenkin kai onnistunut saareen piiloutumaan. Kaksi miestä tuli vihaisen näköisen Paulin sekä Ankanpoikien luokse. He kysyivät (tai oikeastaan huusivat) ankoille ja Paulille ja halusivat tietää, olivatko he ottaneet puhelimet. He etsivät koneen läpikotaisin, eikä puhelimia löytynyt mistään. Siinä samassa kone laskeutui taas tutun pääsaaren rantaan.
”Miten ihmeessä me täältä päästään pois?” Ankat ja Paul kuiskuttelivat toisilleen. ”No, Onhan meillä vielä Tupu toivonamme”.
Siinä uusi luku pitkästä aikaa. Ihan onnistunut, ainakin ok, pahoittelen pitkää taukoa, joka oli osalta foorumin teknisten ongelmien ja laiskuuteni syytä. Toivottavasti saisin vakiarvostelijoilta kommentit. Toivottavasti useammiltakin.. :)