Tämä on siis ensimmäien tarinani. Kertokaa vain mielipiteenne. Jatkan tarinaa aina kun voin. Säännöllisesti en jatka, vaan jatkoa tulee silloin tällöin. Ankat eivät ole aiheena, mutta toivottavasti pidät silti. Tarina jatkuu, mikäli jaksan, useita kausia, eli kirjoittamista minulla kyllä riittää.
Yleistä:
Koitan saada tarinasta mahdollisimman todenmukaisen. Kilpailupaikat, tallit, tulokset (Lähes aina) ja muut ovat aitoja. Vain talli, jossa tapahtumat tapahtuvat on keksitty.
Prologi:
Eletään marraskuuta 1999. Englantilainen Geoff Lees on perustamassa Formula 1-tallia. Hänellä riittää kokemusta, onhan hän itsekin ykkösissä ajanut 12 kilpailua, joista hän pääsi maalin kolmessa. Rahaa sen sijaan puuttuu ja paljon. Lees kyselee englantilaisilta yhtiöiltä sponsorisopimusta. Hän saa tallin mukaan muutamia englantilaisia yhtiöitä sekä erään suomalaisen sarjakuvalehden, Aku Ankan. Talli pääsee vauhtiin. Henkilöstö palkattiin. Kuljettajat vain puuttuvat. Lees löysi Formula 3000-sarjassa 1999 toiseksi sijoittuneen tanskalaisen Jason Wattin, ja ottaa tämän talliin kilpakuljettajaksi. Toinen paikka on vielä vapaa. FIA antaa tallille luvan ajaa Formula ykkösissä kaudella 2000. Auto on jo esisuunniteltu, ja testit alkavat yhden kuljettajan voimin. Talli nimettiin Geoff Leesin mukaan Leesiksi.
Luku l: Talvitestit 2000
Testit sujuvat yllättävän hyvin. Leesien vauhti riittää keskikastin tavoittamiseen. Kilpakumppaneja ovat Jordan ja Sauber. Testikausi alkaa olla puolessa välissä, kun toisella paikkallekin löydetään pätevä kuljettaja, Arrowsin testaaja, aussi Mark Webber. Webber ja Watt toivat Leesit usein hyville sijoituksille testeissä. Auto julkistettiin 5.2.2000. Lontoossa ja se sai puna-vihreän värityksen.
Luku ll: Australian GP 2000
Vapaat harjoitukst olivat floppi. Leesit putosivat ryminällä joukon häntäpäähän. Talvitestien kovat vastukset Jordanit ja Sauberit olivat kaukana edessä. Minardit, Prostit ja Jaguarit olivat nyt vastuksina. Perjantain 1. harjoituksissa Watt oli 18. ja Webber 16. ja toisissa harjoituksissa Watt oli mainiosti 12. ja Webber 15. Lauantaina sijat olivat: Watt 15. Webber 21. Aika-ajo oli kuitenkin ihan hyvä. Webber oli 14. eli oikein mainiolla sijalla ja Watt huristeli sijalle 16. Warm up:iin Leesit eivät jostain syystä osallistuneet. Itse kilpailu oli rumba ja maalin 24:stä autosta pääsi vain 10. Maaliin päässeiden joukossa oli myös Mark Webber, joka oli 10.
Tulokset maaliin päässeiden osalta:
Kuljettaja: Talli:
1. Michael Schumacher Ferrari
2. Rubens Barrichello Ferrari
3. Ralf Schumacher Williams
4. Jacques Villeneuve BAR
5. Giancarlo Fisichella Benetton
6. Ricardo Zonta BAR
7. Alexander Wurz Benetton
8. Marc Gené Minardi
9. Nick Heidfeld Prost
10. Mark Webber Lees
Kuljettajien pistetilanne:
Kuljettaja: Talli: Pisteet:
1. Michael Schumacher Ferrari 10
2. Rubens Barrichello Ferrari 6
3. Ralf Schumacher Williams 4
4. Jacques Villeneuve BAR 3
5. Giancarlo Fisichella Benetton 2
6. Ricardo Zonta BAR 1
Valmistajien pistetilanne:
Talli:
1. Ferrari 16
2. Williams 4
3. BAR 4
4. Benetton 2
Kirjoittaja
Aihe: Formula ykköset: Lees-tallin tarina
(67 viestiä)
Salwer1st/
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 1 -
25.12.2008 klo 17:02:37
Aku Vankka
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 2 -
25.12.2008 klo 17:06:54
Tuota, tämä ei kyllä vaikuttanut edes tarinalta, pikemminkin selostukselta.. paha sanoa mitään, kun tuollaista taulukkoa on hieman vaikea edes arvioida..
Salwer1st/
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 3 -
25.12.2008 klo 17:08:45
Lainaus käyttäjältä: Aku VankkaTuota, tämä ei kyllä vaikuttanut edes tarinalta, pikemminkin selostukselta.. paha sanoa mitään, kun tuollaista taulukkoa on hieman vaikea edes arvioida..
Eiköhän seuraavissa kilpailuissa kuitenkin tapahdu "tarinampaa". Tuon nopeasti ja pelkistetysti kirjoitettu.
Eiköhän seuraavissa kilpailuissa kuitenkin tapahdu "tarinampaa". Tuon nopeasti ja pelkistetysti kirjoitettu.
Salwer1st/
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 4 -
25.12.2008 klo 18:33:05
Luku lll: Brasilian GP 2000
Australia oli pettymys ja Brasiliaan marssi sisuuntunut talli. Kuljettajat olivat valittaneet kovasti auton kilpailukyvyttömyydestä Australian GP:n jälkeen.
€
Australia oli pettymys ja Brasiliaan marssi sisuuntunut talli. Kuljettajat olivat valittaneet kovasti auton kilpailukyvyttömyydestä Australian GP:n jälkeen.
€
Bomber
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 5 -
25.12.2008 klo 19:56:12
On kyllä erittäin outoa seurata tätä tarinaa, kun välillä puhutaan nykyhetkessä ja seuraavaksi jo imperfektissä.
hjhh
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 6 -
25.12.2008 klo 20:02:48
Tätä varmaan täytyy kommentoida, kun itsekkin jonkinmoinen formulafani olen.
Plussaa ehdottomasti siitä, että kuljettajat ja tallit, radat ja muut ovat sellaiset kuin vuonna 2000 on ollut. Hyvä että oot jaksanut nähdä vaivaa sen takia.
Kuten totesin tarina on todenmukainen, mutta aika lyhyesti kerroit kaikesta. Vähän syvällisemmin voisit asiosta kertoa. Selostukselta tämä ei mun mielestä tunnu, mutta tarina voisi olla yhtenäisempi.
On muuten aika erikoista, että Suomalainen sarjakuva-lehti mainostaa formuloissa, vaikka se tuskin yhtään paranna myyntiä. Ja ihan halpaa lystiähän se ei ole. Ettet vain olisi yrittänyt väkisin saada sitä jotenkin tähän mukaan? ;)
No joka tapauksessa tulen lukemaan tätä jatkossakin ja uskon, että tarina paranee tästä. :)

Viesti 7 -
25.12.2008 klo 20:37:39
Lainaus käyttäjältä: BomberOn kyllä erittäin outoa seurata tätä tarinaa, kun välillä puhutaan nykyhetkessä ja seuraavaksi jo imperfektissä.
Juu, katselin kanssa tuota. Niitä on enää paha lähteä korjaamaan. Mutta mutta... Eiköhän preesensistä pysytä lopputarina, ellei sitten välillä muistella menneitä.
Kiitokset kehuista hjhh! Mukava kun täällä on muitekin Formulaintoilijoita. ;)
Ja tuo Aku Ankka-lehti sponsorin-jutun otin Cavazzanon sarjasta "Vauhdin hurmaa!". Äärettömän hyvä sarja.
Luku lV ilmestyy ehkä huomenna.
Juu, katselin kanssa tuota. Niitä on enää paha lähteä korjaamaan. Mutta mutta... Eiköhän preesensistä pysytä lopputarina, ellei sitten välillä muistella menneitä.
Kiitokset kehuista hjhh! Mukava kun täällä on muitekin Formulaintoilijoita. ;)
Ja tuo Aku Ankka-lehti sponsorin-jutun otin Cavazzanon sarjasta "Vauhdin hurmaa!". Äärettömän hyvä sarja.
Luku lV ilmestyy ehkä huomenna.
Salwer1st/
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 8 -
26.12.2008 klo 17:23:10
Luku IV: San Marinon GP 2000
Lees talleineen astelee San Marinon rata-aluellee hymyillen. Brasilian GP oli osunut nappiin. Jason on MM-sarjassa seitsemäntenä ja Lees valmistajien MM-sarjassa kuudentena. Erimielisyydet on unohdettu. Geoff ei ollut itse ajanut San Marinossa ykkösillä, mutta tietää silti radan niksit ja jakaa ne kuljettajilleen. Mark ei ole iloisella päällä. Hän sai eilen 5 ruudun rangaistuksen yhdelle lempiradoistaan vaarallisesta ajosta viime osakilpailussa johtuen. Vapaat harjoitukset pörähtävät käyntiin. Webber ajaa rajusti ulos Tamburello-mutkassa. Kestää hetken ennen kuin ambulanssi ja raivaustraktori ehtivät paikalle. Myöhemmin selviää, että Webberin oikea jalka on poikki. Hän joutuu olemaan seuraavat 6 kilpailua sivussa. Watt jätti harjoitukset väliin Webberin ulosajosta johtuen, mutta ajaa kuitenkin lauantaina harjoituksissa itsensä sijalle 17. Yhden kuljettajan voimin ajettava aika-ajo on vaatimaton. Tuloksena on vasta 21. sija. Häkkinen ajaa paalulle. Lähdössä Watt ajaa yhteen Marc Genén kanssa tuloksena keskeytys. Geoff Leeskaan ei keksi varikkomuurilla mitään julkaisukelpoista materiaalia, joten jätän sen julkaisematta. Surkea kisaviikonloppu! Maaliin pääsee 15 autoa.
Tulokset pisteille päässeiden osalta:
1. Michael Schumacher, Ferrari
2. Mika Häkkinen, McLaren
3. David Coulthard, McLaren
4. Rubens Barrichello, Ferrari
5. Jacques Villeneuve, BAR
6. Mika Salo, Sauber
Kuljettajien MM-sarja top 10:
1. Michael Schumacher, Ferrari, 30
2. Rubens Barrichello, Ferrari, 9
3. Giancarlo Fisichella, Benetton, 8
4. Mika Häkkinen, McLaren, 6
5. Ralf Schumacher, Williams, 5
6. Jacques Villeneuve, BAR, 5
7. Heinz-Harald Frentzen, Jordan, 4
8. David Coulthard, McLaren, 4
9. Jason Watt, Lees, 3
10. Jarno Trulli, Jordan, 2
Valmistajien MM-sarja:
1. Ferrari, 39
2. McLaren, 10
3. Benetton, 8
4. Jordan, 6
5. BAR, 6
6. Williams, 5
7. Lees, 3
8. Sauber, 1

Kreach
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 9 -
27.12.2008 klo 11:46:33
Aika hyvä. Itse ainakin pidän, jatkoa vain!
hjhh
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 10 -
27.12.2008 klo 15:57:06
Aika hyvää settiä shumi vetää, kun on voittanut joka kilpailun. ;)
Edelleenkin vähän enemmän voisit kertoa kisaviikonlopuista, ja kilpailujen välisiäkin tapahtumia voisit kertoa. Muuten ihan hyvää kamaa. :)
Edelleenkin vähän enemmän voisit kertoa kisaviikonlopuista, ja kilpailujen välisiäkin tapahtumia voisit kertoa. Muuten ihan hyvää kamaa. :)
aku
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 11 -
28.12.2008 klo 18:31:27
Jahuu vihdoinkin -Formula- sarja!!!!
Huomaan että olet tehnyt vaivaa tämän kanssa ja odotan ensi osaa, mutta hieman voisit vielä paranta tuota Tarinaaasi ei selostuksen tyyppistä tarinaa!
Ja voisit kertoa Radan ulkopuolista elämää!
Huomaan että olet tehnyt vaivaa tämän kanssa ja odotan ensi osaa, mutta hieman voisit vielä paranta tuota Tarinaaasi ei selostuksen tyyppistä tarinaa!
Ja voisit kertoa Radan ulkopuolista elämää!
Salwer1st/
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 12 -
28.12.2008 klo 18:51:03
Kiitos kommenteista. Huomenna on tulossa todennäköisesti bonusluku I. Bonusluvuissa kerrotaan mitä erityistä ja juonen kannalta tärkeää on tapahtunut kilpailujen välisenä aikana. Myös Webberin kokomuksia sairastuvalla on mitä todennäköisimmin tulossa seuraavissa luvuissa.
Salwer1st/
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 13 -
29.12.2008 klo 20:44:35
Bonusluku I (Sijoittuu lukujen IV ja V väliin.): Kuljettajaa etsimässä.
Webber, Webber on nyt Geoff Leesin huolena. Hänelle todettiin San Marinon osakilpailun jälkeen jalan murtuma ja lievä aivotärähdys. Se tarkoittaa kuuden kilpailun €
Webber, Webber on nyt Geoff Leesin huolena. Hänelle todettiin San Marinon osakilpailun jälkeen jalan murtuma ja lievä aivotärähdys. Se tarkoittaa kuuden kilpailun €
hjhh
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 14 -
30.12.2008 klo 10:06:10
No joo ihan hyvä luku.
Aika mielenkiintosta, että ei ole edes testikuskia, tai edes autoja, joilla testata.
Minkälaisia muuten simulaattorit on ollu tähän aikaan? Ei kai ollenkaan tällä Sealensilla kokemusta ykkösistä ja kisaamaan vaan.
Ehkä eniten pisti silmään toi mainosjuttu. Westin nyt voisin vielä ymmärtää, mutta miksi Lees mainostaisi jotain toista tallia, ja mitä McLaren tästä oikeen hyötyisi?
Mutta kuitenkin ihan hyvä luku siis. Luvut voisivat kyllä olla pidempiä ja kappalejakoa voisi olla.

wierii2
Formula ykköset: Lees-tallin tarina
Viesti 15 -
31.12.2008 klo 10:10:09
Hyvä tarina. Jos etsimällä etsii parannettavaa, niin kappalejako tuntuisi hyvältä ajatukselta... Olisi helpommin luettavaa tekstiä.