Keskustelujen arkisto

Luku VI: Matkalla kohti Lontoota

Kaukana muitten kelmien pakettiautosta, ajoi punainen avoauto. Sen kyydissä olivat lordi Nirbbanocca ja kaksi hänen karskeista apureistaan. Avoauto oli hieno, ja maksanut varmasti maltaita – paitsi jos se oli varastettu, ja lordin tuntien, se varmasti oli.

Auton nahkapenkille lordin asettama puhelin alkoi väristä merkiksi siitä, että joku soitti hänelle. Lordi otti puhelimen käteensä, ja vastasi pikaisesti: ”Lordi Nirbbanocca, päivää!”. Toisesta päästä kuului möreä, mutta hätääntynyt ääni. ”Ai, se oletkin vain sinä, Oliver”, lordi jatkoi. ”Luulin sinun olevan se kitupiikki”. ”Juu, minä olen kyllä apurisi, mutta se Roope Ankka… hän taitaa seurata meitä ja pakettiautoamme!” Oliver sanoi. ”Se ei saa olla totta! Miten te olette voineet möhliä tämänkin rötöksen?” lordi kysyi. Hänen kasvonsa alkoivat hikeentyä. Lordilla ei ollut mitään halua jäädä kiinni viimeisellä isolla keikallaan. ”Hänen sukulaispoikansa pääsi soittamaan sille kitupiikille. Eikä kauaa kulunut, kun sitten sininen limusiini ilmestyi peräämme. Siis sen kitupiikin auto”, Oliver totesi tietäen, että pomo oli hänelle hyvin vihainen sillä hetkellä. ”Mutta mitä me teemme?” hän kysyi. ”En ota edelleen pienintäkään riskiä. Kaartakaa sivutielle, kun Ankka ei näe, ja ajakaa loppumatka pieniä teitä Lontooseen. Poliisikaan ei osaa etsiä teitä mistään syrjäkyliltä”, lordi neuvoi. ”Kiitos, pomo, neuvoista. Kyllä kaikki vielä sujuu juuri niin kuin pitääkin!” Oliver sanoi, toivoen, että olisi oikeassa. ”Toivottavasti sujuu. Sillä jos ei, silloin ei teille kunnian kukko laula”, vastasi lordi matalalla, murhanhimoisella äänellä ja sulki puhelimensa.

”Mitä lordi sanoi?” kysyi pakettiauton kuljettaja Oliverilta toisaalla. ”Että karkaat pakoon, ajat sivuteille, eksytät Ankan, sekä poliisit, ja ajat lopulta Lontooseen, jonka jälkeen...”. ”Kuulostaapa helpolta”, kuski vastasi ivalliseen sävyyn, mutta painoi kaasupolkimen pohjaan.

Auton vauhti kiihtyi valtavaksi ja niin myös melu. Aku yritti epätoivoisesti pysyä paikallaan, mutta koska hänellä ei ollut turvavyötä, se oli mahdotonta.

”Mitä teillä on oikein mielessä? Mitä te aiotte tehdä minulle? Kuka se lordi oikein oikeasti on?” Aku huusi metelin läpi. Hän oli kyllästynyt siihen, että ei tiennyt mistään mitään, vaan joutui kuuntelemaan muitten epämääräistä sepustusta.

”Ensinnäkin, hän ei todellakaan ole lordi, tai mikään muukaan aatelinen!” Oliver huusi takaisin. He olivat jo jättäneet Roopen kauas taakseen, ja niinpä auto tasasi vauhtiaan. Melun hälvenemisen ansiosta oli helpompi puhua.

”Kuka hän sitten on?” Aku kysyi ja Oliver huoahti. ”Tuo ’lordi’ syntyi Neuvostoliitossa kauan sitten, nimellä Mihail Nerbanocs. Hän valmistui nuorena kaivostyöläisen ammattiin, mutta työ ei pahemmin häntä kiinnostanut. Niinpä nuori mies suuntautui epärehelliselle alalle. Pian pomosta tulikin jo kaikkien rikollisten jumala, sankari, maailman paras roisto! Kukaan rehellinen ei häntä tunne, mutta rikollisten keskuudessa hän on kuuluisa pyhimys. Kukaan muu ei ole harjoittanut rikollista toimintaa niin paljon, kuin hän!” Oliver kertoi.

Aku oli hetken hiljaa, mutta ei oikeastaan yllättynyt Oliverin sanoista lainkaan. Sitten hän kuitenkin taas avasi suunsa ja kysyi hiukan peloissaan: ”Mutta mitä te aiotte tehdä minulle?”. ”Kohta saat tietää. Olet saanut jo nytkin miltei liikaa tietoja”, Oliver vastasi.

Oikeastaan ei tarvinnut edes Akun tasoista älyä tietääkseen, mitä he aikoivat hänelle tehdä. Tuskinpa tuo apuri olisi kaikkea tätä kertonut, jos Aku pääsisi selostamaan sen vielä jollekin. Oli sanomattakin selvää, että hänet aiottiin… tappaa.

Auto kaarsi Oliverin saamien ohjeiden mukaisesti pienelle sivutielle, ja vähitellen Lontoo alkoi häämöttää heidän edessään.

Parinkymmenen minuutin kuluttua auto pysähtyikin jo Lontoon keskusta-alueelle, Hyde Park-nimisen puiston viereiselle bulevardille.

Kuski hyppäsi ulos autosta, ja avasi tavaratilan luukun päästäen Akun ja Oliverin ulos. Aku oli onnellinen saadessaan raitista ilmaa, mutta surullinen, tietäessään loppunsa olevan lähellä. Myös älykkökonna, joka oli taas ollut hiljaa viimeiset puoli tuntia, astui ovestaan ulos. Oliver tarrasi Akun kaulukseen, ja nosti hänet ilmaan. ”Hei! Mitä te nyt teette? Päästäkää minut alas!” Aku huusi kiukkuisena. Oliver-roisto ei välittänyt siitä pätkääkään. Hän käveli Aku hartioillaan heidän vieressään kohoavan talon eteen, ja avasi sitten oven. Tämän jälkeen Oliver vei Akun portaita alas, rakennuksen kellariin.

”No niin! Nyt istut siihen lattialle ja odotat!” älykkö määräsi. Kaikki muut hiukan hätkähtivät, sillä eivät olleet ikinä kuulleet hänen käskevän ketään. Aku kuitenkin rikkoi hiljaisuuden varsin nopeasti ja kysyi: ”Mitä minä oikein odotan?”. ”Kuolemaasi”, vastasi autoa kuljettanut, karski mies. ”Mutta…”, Aku sanoi. ”Älä kysele! Saat kyllä tietää enemmän seuraavassa luvussa!”

Niinpä! Lopetin kirjoittamisen huomattuani luvun olevan jo melko pitkä. Joten saatte siis tälle jatkoa torstaina. Ja – taas kerran – pyytäisin niitä kuuluisia kommentteja. Niistä on paljon apua, ja lisäksi on mukavan palkitsevaa nähdä joittenkin lukevan tarinaani, ja jopa pitävän siitä! Hyvin sitä palautetta on tähänkin mennessä kyllä tullut, suurkiitos kaikille sitä antaneille!

Tämä lukukin oli hyvä, mutta vähän huonompi kuin edelliset. Olisi ehkä voinut kirjoittaa vähän enemmän Roopesta ja niistä Lontoon poliisivoimista, jotka olivat edellisessä luvussa. Mutta muuten ihan hyvä. :)

Hmm... Ilmeisesti tästä tarinasta on pidetty! Kuudenteen lukuun mennessä 60% kyselyyn vastanneista on sanonut tarinan olleen tähän mennessä hyvä. Mutta siis, seuraava luku torstaina.

Laitan myös tällä viikolla tähän äänestyksen seuraavan tarinani päähenkilöistä. Tarinan nimeksi on jo vahvistunut "Elokuun laakso" ja se tulee olemaan hauska seikkailutarina, johon tällä kertaa on sekoitettu myös aimo annos magiaa ja mystiikkaa. Tarina ei tule olemaan mitään jatkoa tälle, ja sen genre on aivan erilainen. Tarinan juoneen kuuluu, että Ankat... no, enpäs paljasta enempää! Tarina saa alkunsa mitä todennäköisimmin aprillipäivänä, ja sitä ennen en enää enempää siitä puhu!

Mitä ihmeen järkeä on tehdä äänestys seuraavan tarinan päähenkilöistä? Eikö näiden tarinoiden ideana ole se, että ne keksitään itse (sekä juoni, että hahmot) eikä kysytä muiden mielipidettä hahmoista vain sen takia, ettei vahingossa ottaisi tarinaan mukaan sellaisia hahmoja, joista ei pidettäisi, eikä tarina saisikaan übersuosiota?

Luku VII: Maailmanluokan rötös

Roope ei oikein tiennyt, mitä tehdä. Hän oli kadottanut lurjusten auton näkyvistään jo ajat sitten, ja niinpä hän ajeli vain kohti Lontoota toivoen, että siitä olisi jotain hyötyä. Toivottavasti he eivät tee Akulle mitään pahaa, hän mietti mielessään, mutta toive oli todennäköisesti turha. Lordin tapainen henkilö ei varmasti kaappaisi ketään, jollei olisi kyseessä joku mahtipontinen ja nerokas rötösjuoni. Pahimmassa tapauksessa Aku olisi kohta mennyttä.

Ajatus hermostutti Roopea hieman ei hän halunnut menettää sukulaista. Eikä Akun mahdollinen menehtyminen huolestuttanut Roopea vain siksi, että hän mahdollisesti joutuisi kustantamaan hautajaiset, eikä edes siksi, että Roope menettäisi tällöin tärkeän osan työvoimaansa. Ei.
Roopella oli kuin olikin kovan kuoren alla sydän, ja kyynel nousi Roopen silmäkulmaan. Roope pyyhkäisi sen nopealla kädenliikkeellä pois, katsoi päättäväisesti eteenpäin, ja painoi kaasupolkimen pohjaan. Hän oli selvinnyt helposti niin Daltonin veljeksiä, kuin kaikkia muitakin rikoshistorian tärkeimpiä roistoja vastaan. Eikä Roope todellakaan aikonut hävitä pahaiselle läskille vanhukselle.

Roope ajatteli Nirbbanoccaa ja sitten Akua ja sitten hän tuimisti katseensa sellaiseksi, että se olisi voinut tappaa. Nyt oli tosi kyseessä.

***

Lontoon poliisilaitoksella kävi kova kuhina. Se ei tosin johtunut Akun sieppaamisesta. Lontoossa tehtiin päivittäin valtava määrä rikoksia, ja vaikka kidnappaus onkin siitä vakavammasta päästä, sen asian käsittely tulisi toimeenpantavaksi vasta päivien kuluttua. Eikä kukaan poliisilaitoksella tajunnut, kuinka vakava juttu oli kyseessä.

Tässä rikoksessa Aku oli nimittäin pelkkä kärpäsenkakka. Kysymyksessä oli maailmanhistorian suurin rötös. Sitä oli suunniteltu jo vuosia, ja sen seurauksena olisi miljoonia ruumiita. Eikä sitä pystynyt estämään kukaan muu kuin Aku ja Roope – he olivat ainoat, joilla siitä oli aavistusta.

***

Aku katseli kellarin lattiaa. Aivan katonrajassa olevasta pienestä ikkunasta tippui sille hiljalleen vettä, sillä ulkona satoi, eikä ikkunassa ei ollut lasia, siinä oli vain kalterit. Aku oli juuri äsken saanut selville koko kupletin juonen, kun konnat olivat kertoneet sen hänelle ennen lähtöään.

Rötöksen valmistelu oli konnien mukaan alkanut jo vuosia sitten, kun he olivat ryhtyneet keräämään räjähteitä Lontoon kellareihin, viemäreihin, rakennuksiin ja kaikkialle ympäri koko kaupunkia. Kaikki räjähteet oli laukaistavissa laukaisijalla, se oli pieni, harmaa laite, jossa oli vain yksi nappi (laukaisinnappi) ja se oli sillä hetkellä avoautossa itse rötöksen suunnittelijan, ”lordi Nirbbanoccan” avoautossa. Tavallaanhan roistoille ei olisi Lontoon posauttamisesta ilmaan ollut mitään hyötyä, mutta terroristit olivat suostuneet maksamaan kymmeniä miljoonia operaation suorittamisesta. Ja koska Nirbbanoccalla ollut omatuntoa lainkaan, hän oli oitis suostunut.

Ja nyt kaikki oli valmista. Hetken kuluttua, räjähteet laukeaisivat – ja kellarin yläpuolella olevassa huoneessakin oli yksi pötkäle jotakin voimakasta sellaista. Aku ei ehtisi edes huomata mitään, ennen kuin hän jo olisi kuollut.

Pako oli täysin mahdoton. Ovi oli paksua metallia, ikkuna taas aivan liian korkealla; Akun olisi pitänyt olla lähestulkoon kolme kertaa pitempi, jos hän olisi halunnut ylettää sen korkeudelle. Hän ei myöskään pystynyt huutamaan kenellekään kadulla olevalle mitään, sillä autot päästivät aivan liikaa melua, jotta Akun pieni ääni olisi kuulunut sen yli.

Akun tätä murehtiessa hänen takanaan kellarin ovi yhtäkkiä avautui. Kuka se saattaisi olla? Konnathan olivat jo varmasti Lontoon laitakaupunkialueella! Aku kääntyi ja näki…

Mitäköhän Aku näki? Se selviää vasta viikon päästä, sillä lähden piakkoin matkalle!
Oho! Joku oli vastannut "Surkea!". Jos se joku oli tosissaan, tulkoon esiin ja kertokoon, mikä mättää!

Jos vastaa esimerkiksi "Aika huono", voisi (kuten jo aiemmin sanoin) kertoa, mikä on vikana! Voisin parantaa tarinaa seuraavassa luvussa. Hiukan ärsyttää, kun jotkut eivät viitsi edes kommentoida, vaan laittavat vain "arvosanan". Mutta jos ei, niin sitten ei.
Nunolle suuri kiitos mieltä lämmittävästä palautteesta. Näkemisiin!

Lainaus käyttäjältä: noorErittäin hyvä, en löytänyt yhtääkään kirjoitusvirhettä ;)
Onko tarina erittäin hyvä, jos ei ole yhtän kirjoitusvirhettä?