Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2 3 4 5 6
Kirjoittaja

Aihe: Rikkaan lordin arvoitus

(76 viestiä)
akkaridekkari
Kuten olette varmasti arvanneet, kiinnostukseni tarinaan on aika vähäinen. Mutta toisaalta, kertomus on jo paria lukua vaille päätöksessään, joten miksi lopettaa nyt tarina.
Niinpä pähkäilin tässä, että tällä viikolla (niin, tällä viikolla ihan oikeasti) pistän toiseksi viimeisen luvun, ja sitten ensi viikolla tarinan päättävän, todennäköisesti melko pitkäksi venyvän luvun.
wierii2
Viikonloppuna taitaa tulla, vai kuinka?
Pullasorsa
Elikkäs. Pahoitteluni siitä, etten ole aiemmin tarinaasi kommentoinut. Helmikuussa vasta "palasin" Ankkikseen ja tarinasi on pyörinyt jo tammikuusta lähtien.

Teen tästä hieman pidemmän arvostelun:

Aloitan kritisoinnilla:

-Kaikesta hyvästä huolimatta useat luvut ovat omaan makuuni aika lyhyitä.

-Monesti mainittu Akun uhkarohkeus (varsinkin alussa) on kovin epärealistista. Juonen kulun kannalta se on kuitenkin tärkeää, joten tuo voidaan
katsoa läpi sormien.

-Pakko sanoa vielä tuo Roopen supernäkö. (Kiitos ja anteeksi).

Sitten positiiviset asiat:

-Kuvailu on erinomaista.

-Selvästikin pidät tarinasi realistisena kertomalla oikeita paikannimiä. Useinhan Aku Ankassa nimiväännökset ovat se kova sana.

-Yllättäviä käänteitä

-Oikeaoppinen kirjoitus (=kieliopin mukaista, ei kirjoitusvirheitä)

Varsin laadukasta tarinaa olet lopettelemassa. Arvosanaksi annan 9-.
akkaridekkari
Valtava kiitos Pullasorsalle erittäin rakentavasta kommentista! Oli erittäin kivaa huomata tällainen positiivispainotteinen kommentti.
Mukava, että joku huomasi minun käyttävän aitoja paikannimiä - Wallingfordin pieni kylä tosiaankin on olemassa, ja Lontoossa on niin "Hyde Park", kuin myös "Trafalgar Square". Pidän myös nimiväännöksistä, mutta on hauskaa kuvitella Ankkojen olevan oikeasti olemassa ja seikkailevan oikealla maapallolla! Etenkin se on tällä kertaa mukavaa, sillä olen itse käynyt Lontoossa.
P.S. Seuraava luku ilmestyy kyllä tällä viikolla. Malttakaahan mielenne ja pysykää housuissanne - joku päivä se tulee.
akkaridekkari
Aiemmin…
Roope lähti Aku mukanaan Englantiin, tekemään linnakauppoja salamyhkäisen lordi Nirbbanoccan kanssa. He eivät tienneet lordin olevan rikollispomo, joka suunnitteli kaikkien aikojen suurinta operaatiotaan, Lontoon hävittämistä maan tasalle räjähteillä. Kun Aku perillä sai kuitenkin tämän selville, nappasi lordi, oikealta nimeltään Mihail Nerbanocs, kätyreineen Akun. Kolme kätyreistä vei Akun lontoolaiseen kellariin, jossa hän sitten pamahtaisi Lontoon mukana. Yksi heistä kuitenkin, Oliver nimeltään, paljastui myöhemmin Salaisen Poliisin agentiksi, palasi hakemaan Akua ja pelasti hänet lukitusta kellarista.
Roope taas harhaili parhaillaan Lontoossa tietäen vain, että joku suuri rötös on parhaillaan käynnissä.


***

Luku IX: Käänteitten päivä

Loppukesän Lontoo oli sinä päivänä vielä kaunis ja täynnä kesän värejä. Aurinko pilkotti pilvien lomasta ja lämmitti mukavasti. Puut Thames-joen varrella huojuivat heikossa tuulessa, ja vilkkaalla rantakadulla tunnelma oli eloisa – katutaiteilijat esiintyivät, ihmiset kävelivät iloisesti ja turistit napsivat kuvia maamerkeistä.

Lähellä, Trafalgarin aukiolla, ei ilmapiiri jäänyt paljon paitsi joenvarresta. Väkijoukot jonottivat aukion laidalla olevaan suureen taidemuseoon, ja toiset taas tyytyivät ihmettelemään suurta muistomerkkiä sen edessä.

Aukion laidalle oli kuitenkin pysäköity valkoinen pakettiauto, joka komeassa ympäristössä ei esiintynyt edukseen. Sen sisällä tunnelma oli lähinnä huolestunut. Autossa oli kaksi ilkeää rikollista, jotka tiesivät kaupungin pamahtavan taivaan tuuliin pian heidän ja pomonsa, rikollispomo Mihail Nerbanocsin, toimesta. Kopla oli valmistellut operaatiota pitkään, mutta enää kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Yksi lurjuksista oli nimittäin kadonnut jäljettömiin vain hetki sitten.

”En kyllä tosiaankaan tajua, missä Oliver on”, mutisi Steven, joka oli raavaaksi roistoksi melko pienikokoinen, mutta josta älykkyytensä ansiosta oli paljon apua roistojoukolle.
”Etkö voisi nyt ajatella niillä aivoillasi! Se on sinun tehtäväsi!”, Johny, roistoista paljon isokokoisempi, raivosi.
”Luulen, että Oliver ei olekaan ehkä meidän puolellamme”, sanoi Steven hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Mitä tarkoitat?”, kysyi Johny.
”E-en ole varma, mutta hän saattaa olla oikeasti vaikkapa poliisin palveluksessa”, Steven jatkoi kuulostaen hätääntyneeltä. ”Siis soluttautunut joukkoihimme. Nyt Oliver sitten lavertelee kaiken poliisille – ja kun hän on sen tehnyt, olemme vankilassa alta aikayksikön. Lopun ikämme”, Steven selitti.
”Voi luoja. Siitä lähtien, kun se ääliö merimiesasuinen ankka saapasteli kuvaan, on kaikki mennyt pieleen!” huudahti Johny.
”Ei kannata pillittää, se ei auta”, sanoi Steven. ”Me karkaamme täältä tällä sekunnilla.”
”Tällä sekunnilla? Mutta meidänhän piti tavata pomo…” ihmetteli Johny näyttäen kysymysmerkiltä.
”Niin pitikin, mutta onko siitä meille hyötyä? Katsopa takapenkille. Siellä on omaisuus, jonka myymme Mustassa Pörssissä miljoonilla. Jaamme rahat, ja olemme kumpainenkin rikkaita koko lopun elämäämme. Hankimme uudet henkilöllisyydet, eikä meidän enää ikinä tarvitse toimia epärehellisesti. Miksi meidän tarvitsisi enää toimia pomon pillin tahtiin? Karattuamme olemme täysin omilla raiteilla”, kertoi Steven.
Johnyn hitaat aivot raksuttivat hetken. Sitten hänen kasvonsa vääntyivät ilkeään virneeseen. ”Eli karautamme tästä tielle tietämättömille?” hän kysyi.
”Juuri niin”, Steven vastasi, ja sitten he nauroivat yhdessä katalalla äänellä.

Aukion reunalla Roope tihrusti limusiinistaan konnien pakettiautoa. Hän mietti, lähtisikö varjostamaan roistoja, vai olisiko siitä edes hyötyä. Sitten lurjusten auto lähti liikkeelle. Roope ei aikaillut, vaan kaasutti perään.

***

Sillä aikaa, kun Roope varjosti konnia, olivat Aku ja hänen seuraansa lyöttäytynyt Oliver, MI5:n agentti, ehtineet hälyttää koko Lontoon poliisivoimat tutkimaan tapausta. Tehtävinä oli etsiä kaupungista räjähteitä, sekä evakuoida asukkaita, ja varsinaisena päämääränä löytää niin sanottu ”lordi Nirbbanocca” – parissa minuutissa maailmankuuluksi rikollispomoksi noussut Mihail Nerbanocs. Mikäli laukaisin saataisiin turvaan vääristä käsistä, olisi kaupunki pelastettu. Mutta se ei ollutkaan mikään helppo tehtävä.

Mihail Nerbanocs kyyhötti tummanpunaisessa avoautossa Lontoon hienostoalueella kahden muun kätyrinsä kanssa. He olivat odottaneet Steveniä, Johnya ja Oliveria jo lähemmäs puoli tuntia, tietämättä uusimmista käänteistä. Nerbanocsilla oli kädessään räjähteiden laukaisin, harmaa ja yksinkertainen laite, jonka keskellä oli punainen suuri nappula.
"Pitäisikö meidän soittaa heille?" kysäisi toinen autossa olevista kätyreistä Nerbanocsilta.
Nerbanocs oli hiljaa. Hän mietti, ja sen saattoi miltei kuulla.
"Räjäytetään se", Nerbanocs sanoi yhtäkkiä, mutta erittäin päättäväisesti.
"Häh? Mikä?" kysyi apuri ihmeissään.
"Lontoo! Nyt on tullut se hetki, jota olemme varronneet monta vuotta! Monta vuotta olen odottanut saavani räjäyttää tämän omahyväisen, iljettävän, kaupungin!" raivosi Nerbanocs. "En välitä, vaikka siellä olisikin muutama ylimääräinen hyypiö!" hän jatkoi viitaten muihin kätyreihinsä.
Ja sitten Mihail Nerbanocs painoi peukalonsa punaisen laukaisunapin päälle.

Miten tarina loppuu, mikä on ankkojen ja miljoonien lontoolaisten kohtalo? Se selviää tarinan viimeisessä luvussa, jossa kaikki palaset lopulta loksahtavat paikoilleen.

Ja siinä oli sitten vihdoin tarinan yhdeksäs, eli toiseksi viimeinen, luku. Kommentteja, kiitos.
Pullasorsa
Tulihan se sieltä viimein. Ei muutoksia aiempaan arvosteluun, paitsi että nostan numeron 9:ään. Mielenkiinnolla jään odottamaan viimeistä osaa.
akkaridekkari
Kiitos Pullasorsalle palautteesta!
Toivottavasti joku muukin ehtisi heittämään vähän palautetta ennen viimeistä osaa. Wierii? Nuno? Kenties Karhula? Joku muu?
wierii2
Hienoa loppua kyhäät tarinallesi. Juoni tiivistyy... Mitä tapahtuu? Hyvä hyvä, jännittävä viimeinen osa tulossa!
akkaridekkari
Kiitos tosiaan wieriillekin palautteesta. Saa nähdä, millainen seuraavasta osasta tulee, odotan itsekin innolla... :) .
Ja kymmenes osa siis tällä viikolla.
E: Ja se on siis se viimeinen osa.
wierii2
Varmistus vielä: se on siis se viimeinen osa?
Pullasorsa
Tuleeko viimeinen osa enää tällä viikolla, kuten lupasit?
Ei silti mitään kiirettä. Tee osa rauhassa loppuun, voin odottaa ensi viikkoonkin. :)
akkaridekkari
Osa on jo viittä vaille valmis, yritän vain keksiä sopivaa loppuratkaisua. Viimeistään huomenna ilmestyy...
akkaridekkari
Sinä päivänä aurinko lämmitti Lontoossa mukavasti, mutta erään raavaan roiston sydän pysyi silti edelleen kylmänä. Hän oli autossa valmiina räjäyttämään koko kaupungin, kuin tuhka tuuleen.

Luku X: Viimeiset kamppailut - ensimmäinen osa

Nerbanocs otti paremman asennon istuimessaan, ja penkin punaiset pehmusteet kahisivat hänen allaan. Sitten hän käänsi vaivalloisesti päänsä kohti Lontoota, ihaillakseen räjähdystä. Nerbanocs huoahti ja painoi rauhallisesti räjähteiden laukaisijan painiketta, miettien, että kohta olisi Lontoo mennyttä.
Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Nerbanocs painoi uudelleen, mutta kun hän huomasi Lontoon olevan edelleen entisellään, hänen vanhoille silmilleen levisi kauhistus.

”Mikä tässä on vikana?!” hän huusi ja kauhistus vaihtui silmittömäksi raivoksi. Nerbanocs rämpytti hullun lailla laukaisijaa ja hikipisarat tippuivat hänen kauluspaitansa päälle. ”Miksei tämä toimi?!” hän ulvoi.

Sitten autoon laskeutui hiljaisuus, jonka melko pian kuitenkin keskeytti Nerbanocsin kätyrin arka puhe.
”Öh…luulisin, että olemme asentaneet jotakin väärin”, kätyri sanoi hiljaa. ”Laukaisimen johdot voivat olla väärin installoituja. Emme ole mitään sähkömiehiä”, toinen lisäsi epävarmasti.
”Te olette möhlineet kaiken! Te älyvapaat riiviöt! Juuri, kun olin pääsemässä eroon tästä iljettävästä tuppukylästä!” Nerbanocs rääkyi. Hän riuhtaisi auton oven auki ja hyppäsi autosta ulos puoliksi sekaisin.
Nerbanocs yritti epätoivoisesti purkaa raivoaan johonkin, mutta se keskeytyi, kun hän kuuli takaansa matalan ja rauhallisen äänen.

”Luulen, että meillä on paljon puhuttavaa kamarilla”, ääni sanoi ja tarttui Nerbanocsin käsiin. Nerbanocs käänsi hitaasti päätään ja näki poliisin – oikeastaan joukon poliiseja. Yksi heistä oli laittamassa käsirautoja Nerbanocsille, toiset osoittivat häntä aseella pienen välimatkan etäisyydeltä.

Nerbanocsin kätyrit katsoivat tilannetta autostaan ja miettivät, mitä tekisivät. Poliisit eivät olleet kiinnittäneet, ainakaan vielä, heihin huomiota.

Yhtäkkiä tapahtui jotakin yllättävää. Hetken jo luovuttaneelta näyttänyt Nerbanocs hyppäsi salamannopeasti pari askelta poispäin poliiseista, niin, että hän oli muutaman metrin poliisien edessä. Hypätessään hän otti taskustaan revolverin, latasi sen ja käänsi poliiseja kohti. ”No niin”, sanoi Nerbanocs katalalla äänellä. ”Osat taitavat olla vaihtuneet. Voitte tietysti yhä ampua minut, mutta ennen lopullista kuolemaani ehdin sen jälkeen vielä hyvin tulittaa muutaman teistä kuoliaiksi.

Poliisit näyttivät miettiväisiltä, mutta tajusivat Nerbanocsin olevan oikeassa. Kukaan ei halunnut uhrata henkeänsä Nerbanocsin eliminoimisen vuoksi.

Kukaan poliiseista ei vieläkään ollut myöskään huomioinut Nerbanocsin kätyrien liikkeitä autossa. Kätyrit olivat avanneet yhden auton ovista ja käynnistäneet vaivihkaa moottorin.

Nerbanocs sen sijaan oli huomannut apureittensa toiminnan. Hän otti pari askelta kohti autoa, hyppäsi sitten etupenkille ja huusi kuljettajalle: ”Aja!”. Poliisit jähmettyivät tyystin paikalleen ja katsoivat, kuinka auto kaahasi näkymättömiin talojen taakse. He eivät millään enää ehtineet perään, Nerbanocs oli ollut heille liian ovela.
Poliisit kuulivat vain Nerbanocsin häijyn huudon ”Adios!”, joka jäi soimaan heidän mieleensä. Pidätyskeikka oli mennyt pahasti nenilleen.

Luku X: Viimeiset kamppailut - toinen osa

Samoihin aikoihin Roope jahtasi kahta muuta Nerbanocsin kätyriä, Steveniä ja Johnya, Lontoon laita-alueilla. Pilvenpiirtäjistä ja vilkkaista ostoskaduista ei alueella ollut enää siellä tietoakaan. Tie kiemurteli läpi metsän.
Roistot olivat huomanneet Roopen, mutta eivät päässeet häntä millään karkuun, vaan pikemminkin Roope saavutti limusiinillaan heitä. Poliisienkin pillit ujelsivat jo vain muutaman sadan metrin etäisyydellä, sillä Roope oli hälyttänyt heidät paikalle. Roistot tiesivät jäävänsä kiikkiin, jos eivät tekisi jotakin arvaamatonta.

Ja niinpä he tekivät. Roistojen valkoinen pakettiauto pysähtyi kuin seinään Johnyn tehdessä äkkijarrutuksen ja roistokaksikko hyppäsi sieltä ulos. He aikoivat paeta metsikköön, josta heitä ei ainakaan ihan heti löydettäisi.

Roope kuitenkin jarrutti myös ja lähti vikkelästi kelmien perään, puiden sekaan. Risut ja lehmusten oksat rätisivät, kun Roope saavutti roistoja. Saatuaan pienen takaa-ajon jälkeen kelmit kiinni, hän kampitti kepillään kummatkin lurjukset, niin, että he kaatuivat rähmälleen maahan.
Kelmit nousivat kuitenkin maasta sukkelasti. He alkoivat tappeluun Roopen kanssa.
Toinen kalautti puhelimellaan Roopea lanttuun, toinen potkaisi säärille. Roope ulvahti kivusta, ja kaatui maahan polvilleen, huohottaen.
Roistot luulivat Roopen olevan poissa pelistä, ja niinpä he olivatkin jo pinkaisemassa juoksuun, kun Roope yhtäkkiä iski valtavalla maassa lojuneella puunpalasella heitä päähän. Kummatkin kaatuivat rähmälleen maahan, eivätkä päässeet ylös, ennen kuin poliisit jo saapuivat paikalle. Ja sitten oli jo liian myöhäistä.

Epilogi
Vasta illalla myöhään Roope ja Aku tapasivat toisensa lentokentällä, vaiherikkaan päivän jälkeen. He olivat onnellisia päästessään lentokoneeseen ja toistensa seuraan.
"Kuulit varmaankin, ettei lordi Nirbbanoccaa saatu laisinkaan kiinni", sanoi Roope.
"Niin. Mutta onneksi hänen operaationsa meni kuitenkin pieleen, muuten olisimme tuhon omat", sanoi Aku. "Ja saithan sinä ne kaksi Nirbbanoccan kätyriä kiinni - aivan yksin! Ei tuommoiseen pystyisi kuka tahansa yhdeksänkymppinen. Sinulla taitaa vieläkin olla nuoruudestasi voimia jäljellä", Aku totesi iloisesti.
"No jaa... Olisitpa ollut nuoruudessani näkemässä...", Roope sanoi ja uppoutui hetkeksi ajatuksiinsa. "Eikä tämä ollut meidänkään seikkailuistamme suurimpia", hän jatkoi kuitenkin tovin kuluttua.
"Näinpä. Ehkä tämä olisi voinut jollekin olla suuri seikkailu, mutta meille tämä oli aivan tavallinen päivä", Aku sanoi.
"Me ankat olemme luotuja seikkailemaan".

THE END

Ja tämä oli vihdoin ja viimein tarinani sekava päätös. En viitsinyt erotella lyhyttä epilogia erikseen, joten tungin koko lopun tähän. Mitä mieltä olette? Kommentoikaa!
Pullasorsa
Hieno lopetus. Lopullinen numero: 9+

Aiotko tehdä minkäänlaista jatko-osaa tarinallesi? Vähän sellaiseen kohtaan juttu jäi... :)
wierii2
Jep. Jatko-osa voisi olla paikallaan. Kun Nirbbanoccahan jäi vapaaksikin... ;) Hieno lopetus. Olisin Roopen hänen nuoruutensapäivin'ä nähdä tuosa tilanteessa... :) :D
Lopullinen Arvosana: 9
Sivuja: 1 2 3 4 5 6