Keskustelujen arkisto

Lainaus käyttäjältä: akkaridekkariLainaus käyttäjältä: PullasorsaTulen kommentoimaan jatkossakin, tämä on yksi Ankkiksen parhaista tällä hetkellä pyörivistä tarinoista.
Eipähän niitä pyöriviä tarinoita kovin montaa tosin ole... ;)
No kyllähän pari muutakin laadukasta tarinaa kuten Rikkaan lordin arvoitus ( ;) ) ja Seikkailu Etelä-Amerikassa.

Edit: Luulin, että AMR on jo loppunut, täytyy kai käydä lukaisemassa pari tuoreinta osaa... ;) (Mainonta näyttää toimivan...)

Tässä sitten kolmas luku! Kommentteja!

Luku kolme: Mökki kaukana asutuksesta

Tunnit olivat kuluneet, ja Aku heräsi vihdoin. Hän oli nyt autossa, joka meni selvästi ylinopeutta soratiellä. Auton ikkunat olivat peitetty verhoilla, joten Aku ei nähnyt, minne he menivät. Pian auto teki jyrkän käännöksen, ja se pysähtyi. Hänen silmänsä peitettiin siteellä, ettei hän näkisi missä päin he olivat. He menivät mutaista pihaa pitkin. “He menivät ilmiselvästi johonkin taloon” Aku mietti.

Sisällä Akulta otettiin side pois silmien päältä. Hän näki himmeän valon valaisevan hänen kasvojaan. Aku räpytteli silmiään, ja huomasi neljä hahmoa. “Voi ei! Karhukopla!” Hänen edessään tosiaan oli Karhukopla, jotka riisuivat valeasujaan. He olivat ne kolme hämärää miestä, jotka kävelivät aukean poikki. “Kiitos tästä säkistä, jonka toit meille!” Sanoi yksi kelmeistä. “Missä minä olen? Haluan pois! APUA!” Aku huusi niin kovaa, että kaikki ainakin yhden kilometrin säteellä olisi kuullut sen. “Sinun ei tarvitse huutaa, koska täällä ei ole lähi mainkaan asutusta. “ Yhtäkkiä kaksi kelmiä sitoivat hänet tuoliin tiukoilla solmuilla. Aku yritti vimmatusti päästä pois tuolista, mutta se ei auttanut. Hän oli täysin epätoivoinen. Aku tähyili ympäri pientä mökki siinä toivossa, että löytäisi jonkunmoisen apuvälineen. Mökissä oli yksi pöytä, ja niitten vieressä kolme tuolia. Siellä oli kolme sänkyä, joissa oli kolme räsyistä peittoa. Katossa oli pieni lamppu, ja se valaisi lähes joka nurkkaan. Seinällä oli heidän vaarinsa ja äitinsä kuva. Karhukoplan äiti olivat raidallisessa vankilanasussa. Heidän vaarinsa oli taas pukeutunut samoilla vaatteilla kuin lapsenlapsensa.

Kohta kuului kova kuorsaus, sillä koko Karhukopla vetivät sikeitä. Aku katseli vielä ympärilleen, ja huomasi säkin, jossa oli Taikaviita varusteet. Se oli aivan hänen vieressään. “Säkissä on pieni veitsi, joka voisi auttaa minua.” Aku sanoi , ja alkoi jo availla solmuja. “Vielä ihan vähän!” Aku huohotteli, ja yritti saada säkkiä auki. Minuutit matelivat, ja viimeinenkin solmu aukesi. “Nyt pitää löytää vain pieni veitsi, joka on säkin pohjassa.” Vähän ajan päästä Aku sai veitsen, mutta se tippui lattialle. Karhukoplan yksi jäsenistä käänsi kasvonsa Akuun päin, mutta jatkoi unia. Hän otti veitsen uudestaan varpaittensa väliin, ja sai sen käsiinsä. Aku leikkasi veitsellä narut poikki, ja hipsi talon läpi, otti samalla rahasäkin ja Taikaviitan varusteet ja lähti kovaan juoksuun. “Krooh… Mitäh? Kuka täällä juoksee? Hei 176-671 ja 176-716, ankka lähti karkuun!” Yksi kelmeistä sanoi, ja lähti samalla käynnistämään autoa. “Mitä ihmettä? Renkaat on tyhjät! Ankka se ei ainakaan ollut, koska olisin nähnyt sen.” Sanoi 176-176.

Aku juoksi jo soratiellä. Hiekanjyvät pistelivät hänen jalanpohjiaan. Kylmyyskin oli iskenyt, mutta Aku oli niin kuumissaan, että hänellä ei ollut kuuma. “Lääh! Tämä on raskasta. Taidanpa laitta Taikaviitan varusteet päälle, ja pompin tieheni.” Aku läähätti, ja pomppasi puskaan laittamaan Taikaviitan varusteet päälle. “ Ai niin, unohdin kokonaan, että naamiota ei ollut säkissä. Minun pitää liikkua siis huomaamatta.” Pian ilmassa oli jo tumma hahmo.

Tässä neljäs luku. Kommentteja!

Luku neljä: Etusivun juttu

Tällä välin Hannu oli menossa Ilta-Pulun lehtitoimitukseen. “Hah haa! Saan tästä uutisesta kunnon palkinnon! Vai että on Aku Taikaviitta? Se on vain uskottava!” Hannu sanoi, ja astui toimituksen portaita ylös. “Voi niitä parkoja, jotka tekevät täällä töitä yöllä.” Hän koputti oveen ja odotti vastausta. Viisi minuuttia oli kulunut, eikä ketään näkynyt. “Missäköhän kaikki ovat?” Ajatteli Hannu, ja koputti ovea uudestaan. Sisältä kuului kolinaa ja kilinää. Kohta oven avasi laiha mies. “Anteeksi. En ehtinyt heti tulemaan, sillä paikkoja pitäisi saada hiukan järjestykseen. Mitä haluat?” Kysyi mies, ja hörppi sihi-juomaa. “Minulla olisi kiinnostava uutinen, mutta haluan siitä palkkion.” Hannu sanoi kuiskaten. ”No, tule sisään.” Sanoi mies.

Sisällä todellakin olisi tarvinnut tehdä kunnon suursiivous. Siellä haisi vahvasti sikari ja tuore pizza. Lattialla oli levällään papereita ja joitakin vanhoja uutisia. Myös roskikset lemahtivat pahasti ja lattialla oli ruuan jämiä. “No, mikä on se uutinen? kysyi mies “Tällainen tippui Aku Ankka nimiseltä henkilöltä. Eikö se olekkin Taikaviitan naamio?” Hannu sanoi. Mies otti Hannulta naamion ja tarkkaili sitä. “Kyllä tämä aidolta näyttää. Voimme maksaa palkkioksi 1000 euroa.” mies sanoi. “Kyllähän se sopii.” vastasi Hannu voitonriemuisesti. “Tämä on sopiva kosto Akulle. Kjäh kjäh!”

Aamulla Hannu haki nopeasti lehden postilaatikostaan ja katsoi etusivulle. Hänen naamalle levisi hymy. Siinä luki:

Taikaviitta on Aku Ankka!

Viime yönä tuli ilmi, että Taikaviitta on tavallinen kansalainen, Aku Ankka. On löydetty naamio, joka osoittautui Taikaviitan naamioksi. Se löydettiin maasta, läheltä keskusaukeamaa. Sen piti olla siis jonkun, jolle jaettiin sinä yönä loton voittoa, sillä ketään muuta ei nähty silloin. Silminnäkijä todisti sen olevan Aku Ankka, jonka säkistä tämä naamio tippui. Säkissä oli ehkä myös muut varusteet. Sen jälkeen häntä ei ole nähty Ankkalinnassa.

Tekstin vieressä oli iso kuva, jossa oli Taikaviitan naamio. “Hah hah haa!” Hannu nauroi ilkeästi, sulki lehden ja meni sisälle.

Upea tarina... Toivottavasti jatkoa tulee pian! Hyvää kuvailua ja tarinankerrontaa, jatka samaa rataa!

Luvussa ei tapahtunut mitään kovin järisyttävää, mutta minua se ei liiemmälti haittaa, sillä hyvin kirjoitettu teksti on yleensä joka tapauksessa mukavaa luettavaa. Tarinasi ei ole myöskään vaikeaselkoinen, vaan todella selkeä, joka on hyvä asia. Voin hyvin kuvitella, miltä kertomus näyttäisi vaikkapa Cavazzanon piirtämänä. Luvun lyhyydelläkään ei ole väliä, kuten Pullasorsa jo ehti mainitakin, laatu korvaa määrän.
Pieni huomautus: Iltapäivälehtiä, kuten Ilta-Pulua, ei yleensä voi itselleen tilata postilaatikkoon, ja Amerikassa muutenkin lehdet haetaan yleensä kioskeista. Mutta nyt tartuin - taas kerran - mitättömään pikkuseikkaan.
Kaiken kaikkiaan luku oli hyvä, oikein hyvä, niin kuin kaikki aikaisemmatkin.

Loistavasti jatkat tarinaa. Ei voi kun ihmetellä, kun näin pienellä aikavälillä tulee näin laadukkaita lukuja. Kirjoitusvirheitä en tällä kertaa löytänyt ainuttakaan. Jatka samaan malliin! :)

En osaa sanoa mitään uutta ja erityistä! Olet taas kerran laatinut mainion, hauskan ja selkeän luvun. Odotan innolla tarinan jatkoa, teet hienoa kertomusta, jota on ilo lukea.