Keskustelujen arkisto

Seuraava luku tulee nyt. Kommentteja!

Luku kuusi: Aikamatka

Aku tunsi vihdoin kovan maan jalkojensa alla. Aku avasi silmänsä ja näki pelkkää kuivaa autiomaata. Hän lähti kävelemään eteenpäin. “Mikäs paikka tämä on? Onko tämä paikka Ankkalinassa?” Aku sanoi ja käveli kohti näkemäänsä keidasta.

Perille tultuaan Aku hyppäsi veteen ja joi sitä, kuin ei olisi maistanut mitään parempaa. “Krääh! Krööh! Mitä ihmettä!? Kurkussani tuntuu karhealle.” Aku sanoi ja katsoi veteen. Vettä ei enää ollut. Se oli pelkkä kangastus. Aku jatkoi matkaansa toivoen, että aavikko loppuisi pian. Hiekka näkyi silmänkantamattomiin, eikä kasvillisuudesta näkynyt vilaustakaan. Vähän väliä lisko käveli aavikon poikki. Aurinko paistoi kirkkaasti, eikä pilviä ollut yhtään.

“Tuolla liikkuu joku! Jos se on ihminen! Apua! Tulkaa apuun!” Aku huusi vähän ajan päästä. Pieni musta hahmo lähestyi häntä. Hahmo kuitenkin kasvoi vähitellen isommaksi ja vielä isommaksi. “Mi-mikä tuo on!” Aku sanoi ja katsoi vielä suurenevaa hahmoa. Pian se näkyi kokonaan. Se oli dinosaurus. Kun se oli Aku edessä hän otti pienen askeleen taakseppäin ja lähti juoksuun. “Miksi aina minä!” Aku voivotteli. Hän juoksi kauan ja jalat pettivät hänen altaan. Aku pyörtyi.

Yhtäkkiä hän tunsi kasvoillaan jäätävän tuulenvireen. “Hrr! Tä-täällä on ky-kylmä!” Aku sanoi ja yritti hieroa itseään lämpimämmäksi. “No… täällä on ainakin vettä!” Hänen ympärillään oli silmänkantamattomiin vettä. Aku istuutui jäälautalle, jolle hän oli joutunut. “Miksi ihmeessä menin koskemaan siihen typerään rakkineeseen! Nyt olen vanki jäälautalla!” Aku murisi ja nakersi jäälohkaretta siinä toivossa, että se veisi nälän mennessään.

Monen tunnin ajelehtimisen jälkeen, kuului merestä kammottava kirkuna. “Kääk! Mikä se oli!?” Aku pelästyi. Yhtäkkiä jäälautta lensi kaaressa hyytävään mereen. “Kali-kali! Tä-täällähän jäätyy!” Aku hytisi ja katsahti samalla oikealle puolellensa. Sieltä nousi valtava merikäärme. “Klup! Tämä kai on sitten loppuni! Hyvästi julma maailma!” Aku sanoi. Hän oli valmiina terävien hampaitten puraisuun, mutta sitä ei tapahtunut moneen minuuttiin.

Aku siristi silmiään, ja huomasi olevansa Pellen pajassa. “Huh! Onneksi sain sinut takaisin menneisyydestä!” Sanoi Pelle joka seisoi sen laitteen vieressä, josta Aku painoi nappulaa. “O-olin siis menneisyydessä? Missä sinä olit ja mistä tiesit, että olen menneisyydessä?” Aku kysyi Pelleltä. “Minä testasin laitetta, mutta minulla oli mukana tämä ohjain, jolla pääsin pois milloin halusin. Huomasin sinut menneisyydessä, kun olit aavikolla. Menin nimittäin sinne.” Pelle vastasi. “Voitko mennä tuolla vempaimella siis minne haluat menneisyydessä?” Aku kysyi. “ Kyllä, saan mennä minne haluan.” Sanoi Pelle. “Voinko vielä tänään mennä ajassa taakseppäin. Tiedät kai mitä haluaisin selvittää.” Aku sanoi “Aiotko sinä siis mennä pelastamaan henkilöllisyytesi? Sopiihan se!” Pelle vastasi “No tulen tänne noin tunnin päästä.” Aku sanoi ja lähti kotiin.

Totta. Hieno tarina, mutta aika ennalta-arvattava. No, mikään ei ole täydellistä... Hyvin rakennat kuitenkin tarinaa. Arvosana voisi olla 9-

E: No, ehkä on juu. En kylläkään katsonut edellistä viestistä mitään... :) niin varmaan... Mutta, kai siinä jotain erilaisstakin on?

Luku seitsemän: Operaatio kaksoiselämä Osa: 1

Aku laittoi Taikaviitan varusteet päälle ja pomppasi ikkunasta ulos. Kello oli 16.17. Pelle oli jo valmistelemassa konetta. Aku meni sisälle, eikä sanonut mitään. Hän katsahti ulos ja näki auringon joka laski alaspäin. Ajatukset pyörivät hänen mielessään. Miten hän pelastaisi henkilöllisyytensä? Entä mitä tapahtuisi, jos toinen Aku huomaisi hänet? “Kone on valmis.” Pelle sanoi. “Nähdään.” Sanoi Aku, mutta ei katsonut Pellen silmiin.

Pieni tuulenvire tuntui Akun kasvoilla. Hänen silmissään vilisi päivän tapahtumia. Hänen jalkansa osui parin sekunnin päästä asfaltille. Ankkalinnassa oli pimeä ilta ja kello oli 22.30. Aku hipsi pienelle kujalle ja laittoi jo Taikaviitan varusteet päälle. Hän oli valmis.

Minuutit matelivat eteenpäin ja Taikaviitta alkoi pitkästyttää. Yhtäkkiä kuului rasahdus kulman takaa. Siellä olivat Karhukoplan jäsenet. “Voi ei, Karhukopla! Tulin juuri samalle kujalle, minne Karhukoplakin meni!” Sanoi Taikaviitta ja pomppasi roskakorien taakse. “Kjäh, Kjäh! Oli loistava idea hypnotisoida Pösö ja käskeä hänen muuttaa loton tuloksia niin, että kömpelö Aku voitti sen. Voimme napata hänet helposti tältä kujalta ja ottaa hänen rahansa!” Sanoi Karhukoplan jäsen 176-176. “Voi ei! Enkä muka voittanutkaan ensimmäistä palkintoa lotosta?” Taikaviitta mietti mielessään. “Nyt vain odotamme, että palkinnot jaetaan ja hyökkäämme sitten Akun kimppuun:” Sanoi Karhukelmi ja vilkuili kulmasta olisiko palkinnot jo jaettu. “Taidan mennä katsomaan katolta, mitä tuolla alhaalla tapahtuu ja sitten oikealla hetkellä tulen väliin.

Pösö alkoi vähän ajan päästä kertomaan voittajien nimiä. “ Ensimmäisen palkinnon saa… Aku Ankka! Rahamäärä on huikeat 38 00 000 euroa!” Sanoi Pösö vihdoin ja antoi rahasäkin Akulle. Taikaviitta katsoi Akua hyvin tarkasti ja huomasi, että häneltä tippui naamio. “Voi ei! Tiputinkominä naamion tuohon kaikkien näkyville?” Taikaviitta sanoi kauhuissaan ja näki samalla jotain hirveätä. Hannu oli löytänyt naamion ja asteli juuri Ilta-Pulun lehtitoimitukseen. “Noin siis levisi tieto, että Minä, Aku, olen Taikaviitta. Se senkin niljakas mutantti etana!” Sanoi Taikaviitta raivoissaan. “Taidan mennä selvittämään tämän sotkun.” Taikaviitta sanoi ja hyppäsi katolta maahan.

Hannu oli juuri astunut portaat ylös lehtitoimituksen oven eteen. Taikaviitta hyppäsi talon katolle ja tarkkaili Hannua. Hän koputti ovea, mutta ketään ei kuulunut. Seuraavalla kerralla ovi aukesi ja sisältä asteli mies. Taikaviitta ei kuullut puhetta, mutta hyppäsi alas. “Mitä sinä teet täällä, Aku?” Sanoi Hannu. “ Olen tullut kertomaan, että Aku ei ole Taikaviitta vaan tavallinen kansalainen. Sinun kannattaisi ottaa hänestä mallia.” Sanoi Taikaviitta. “No miksi Akulle oli tämä naamio säkissään?” Kysyi Hannu ja näytti nuhjuista naamiota. “Hän oli viemässä sitä näytteille supersankari museoon, joka on Hanhivaarassa meneillään juuri nyt. Mutta nyt hän ei voi tehdä sitä sillä sinä menit pilaamaan kaiken.” Taikaviitta sanoi. Hannu naama alkoi vähitellen punehtua. “No, missä uutinen viipyy?” Sanoi mies, joka puuttui vihdoin puheeseen. “Se olisi ollut tuosta naamiosta, mutta ei minulla kai sitten enää mitään uutista ole.” Sanoi Hannu, jonka naama oli nyt pinkin värinen. “Tänne ei siis ole enää asiaa, senkin häiritsijä.” Sanoi mies Hannulle ja paiskasi oven kiinni.

Ei lisättävää akkaridekkarin kommenttiin. Joka tapauksessa edelleen varsin kelvollinen tarina.

Tässä toiseksi viimeinen luku. Kommentteja please!

Luku kahdeksan: Operaatio Kaksoiselämä Osa:2

Taikaviitta oli jo mustalla yötaivaalla, kun Hannu käveli surullisena kotiin. “Nyt pitää mennä auttamaan Akua, siis minua.” Taikaviitta ajatteli ja samalla tähyili autoa, jonka kyydissä hänet oli viety Karhukoplan piilopaikkaan. “Onneksi näin sivusilmällä minkälainen heidän autonsa on.” Taikaviitta sanoi nyt ääneen ja kaarsi samalla alaspäin.

Ilma alkoi viiletä ja pilvet alkoivat kasaantua Ankkalinnan ylle. Taikaviitta lensi vieläkin taivaalla ja tähyili alaspäin. Alhaalla kulki monta valopistettä. Moottoritie oli aivan kaaoksessa. Taikaviitta näki, että oli tapahtunut nokkakolari. Hän laskeutui moottoritielle ja juoksi kohti tapahtumapaikkaa.

Autot tööttäilivät ja niitten kuskit olivat hermostuneita. Taikaviitta lähestyi koko ajan tapahtumapaikkaa. Kohta hän saapui sinne, missä onnettomuus oli tapahtunut. Kaksi autoa olivat ojassa. Niitten pellit olivat rytyssä. Taikaviitta riensi autojen sisällä olevien ihmisten luokse ja nosti heidät yksitellen pois autosta. Kohta hän oli saanut ihmiset pois ensimmäisestä autosta ja lähti heti toisen auton kimppuun. Se oli enemmän rikki ja pieni liekki roihusi jo pellissä. Kestäisi enää hetki, kunnes se ehtisi räjäyttää auton. Taikaviitta otti lapsen kädestä kiinni ja veti hänet pois. “Miksi en ottanut pientä vesipyssyä mukaan?” Taikaviitta voivotteli. Nyt jäljellä oli enää mies, jolla oli mudassa oleva kauluspaita ja rikkinäiset farkut. Taikaviitta yritti ja yritti mutta ei saanut miestä pois. “Juoskaa, juoskaa!” Taikaviitta huusi ja otti onnettomuudessa olevat ihmiset olkapäilleen. KAPUM! Auto oli räjähtänyt. Siitä ei ollut mitään jäljellä. Taikaviitta tuijotti roihuavaa autoa. Hän ei ollut ehtinyt pelastamaan sitä miestä. Hän laski maahan pelastetut ihmiset, pomppasi ja käynnisti raketit.

Pilvien lomasta oli vaikea nähdä autoja, mutta Taikaviitalla oli siihen tarkoitetut sumulasit. “Haa! Tuo on se auto!” sanoi Taikaviitta ja osoitti mustaa mersua, joka kääntyi soraiselle sivutielle. Hän meni alaspäin ja saattoi nähdä jo auton rekisterinumeron. Hän kirjoitti sen paperille ja meni hiukan ylemmäs.

Vähän ajan päästä auto pysähtyi ja neljä henkilöä astui ulos autosta. yksi heistä oli Aku. Taikaviitta hiipi hiljaa vajan seinustalle ja kurkisti ikkunasta sisään. Karhukopla oli laittanut hänet solmuihin ja menivät koisaamaan. Taikaviitta pomppasi pois ikkunan edestä. “Voisin varmaan puhkaista nyt renkaat.” Taikaviitta sanoi ja otti pienen veitsen käteen. Hän puhkaisi renkaat ja katsoi taakseen. Mökistä kuului karjumista. Taikaviitta pomppasi piiloon pienen kukkulan taakse.

Aku juoksi pois mökistä, kelmi aivan perässään. Hän karjui kun huomasi renkaat olevan aivan tyhjät ja kelmi palasi takaisin mökkiin. Nyt koko Karhukopla lähti kovaan juoksuun kohti Akua, joka näkyi juuri ja juuri horisontissa. Karhukopla hengästyi heti alku metreillä ja he näyttivät naurettavilta, kun he palasivat nenän pää hipoen maata. Taikaviitta painoi nappulaa, jolla pääsi takaisin, ja oli pian Pellen pajassa

Jos tämä on toiseksi viimeinen luku, kovin musertavaa käännettä tuskin enää tapahtuu.

Hienoa! Tarina ei turhaan huikentele ja tavoittele saavuttamatonta, vaan keskittyy vain yksinkertaisesti siihen, että Taikaviitta palaa mennesyyteen muuttamaan sitä. Tämäkin luku oli sujuvaa tekstiä, ja taisit ottaa neuvostani vaarin. Hyvä näin.
Arvosana: 8½

No niin! Tämä tarina on nyt vamis. Itse olen tähän tyytyväinen. Yritin saada tähän lukuun vielä vähän jännitystä. Toivottavasti piditte tarinasta ja kiitokset kaikille jotka kommentoivat!

Luku yhdeksän: Kaiken tämän loppu

Pelle odotti jo pajassa. “ Mitä sinä teet täällä?” hän kysyi hermostuneena. “Miten niin mitä teen täällä?” Aku kysyi yllättyneenä. Sitten Aku muisti: Hän oli pelastanut henkilöllisyytensä, eikä kukaan enää tiennyt Taikaviitan henkilöllisyyttä! Pelle ei enää siis muistanut mitä Taikaviitta teki siellä. “Testasin vain tätä kojetta.” hän valehteli. “Ahaa. Miten sujui?” kysyi Pelle kiinnostuneena. “Todella hyvin!” Taikaviitta vastasi heti. “Minä taidankin tästä jo lähteä.” hän sanoi ja kääntyi ovelle. Pian Taikaviitta olikin jo matkalla kohti Paratiisitie 13: sta.

“Mitäh?” Taikaviitta sanoi nähdessään Pösön ja hänen turvamiehensä talonsa ovella. “Ai niin, he varmaan hakevat minun rahapalkintoani, joka ei oikeastaan kuulu minulle.” hän sanoi surullisena. “Nyt pitää vain päästä heidän ohi ja vaihtaa vaatteet, ennen kuin he tulevat etsimään minua ja rahasäkkiä.” hän sanoi. Aidassa joka ympäröi hänen pihaansa oli yksi irronnut lauta. Siitä mahtui juuri sopivasti ja pääsi suoraan Taikaviitan piilopaikan sisäänkäynnille. Taikaviitta lähti ryömimään kohti luukkua, joka oli naamioitu nurmikon alle. Nurmikko oli kostea ja kylmä. Pian hän pääsi luukun kohdalle. Hän avasi sen ja hyppäsi alas

Taikaviitan piilopaikka oli siistissä kunnossa. Huoneessa oli kaksi kaappia. Toisessa hän säilytti laitteita ja toisessa kaikkia valeasujaan. Hän avasi varuste kaapin ja laittoi sinne kaikki Taikaviitan varusteensa. Sitten hän otti merimies nuttunsa tuolin selältä ja puki sen päällensä. Pian Aku juoksi jo hissiin, joka vei hänen huoneensa vaatekaappiin. Hänen huoneensa oli taas kaaoksen kourissa. Joka paikassa oli roskia vaatteita. Melkein koko huonetta peitti kasa laskuja. Aku alkoi raivata tietään kohti ovea, mutta päätyikin huoneen toisessa päässä olevalle ikkunalle. Monen yrityksen jälkeen hän löysi kompassin ja mutisi: “Muistan, että ovi oli pohjoisessa.” Hän lähti kohti pohjoista ja löysi oven. Aku oli juuri avamassa ovea kun hän muisti unohtaneensa rahasäkin. “Voi miksi?” Aku sanoi ja lähti penkomaan kasoja läpi.

Kului 14 minuuttia, kunnes Aku löysi säkin. Hän lähti taas kohti pohjoista. Ovikello oli soinut jo ainakin puoli tuntia. Vihdoin hän pääsi ovelle ja aukaisi sen. Aku pinkaisi juoksuun, mutta tunsi nykäyksen jaloissaan. “Pojat te senkin…” Aku ei ehtinyt sanoa enempää, kun hän näki taas ne kolme hahmoa. “Voi, eikai taas?” Aku sanoi ja katsoi Karhukoplaan pelokkaasti. “Emme me enää sinua kidnappaa. Otamme vain tuon säkin.” sanoi yksi heistä ja otti rahasäkin Akulta. “Te senkin mädät roskakasat!” Aku huusi ja yritti purra yhtä karhukelmiä kinttuun. “Auuh! Se pahviaivo haukkasi minun jalkaani!” sanoi 176-176, jonka jalassa oli syvät pureman jäljet. “Ei jäädä miettimään sitä vaan paetaan vielä kun voidaan!” sanoi 176-671. Koko kopla lähti juoksuun ja Aku ryntäsi kohti ovea. “Pormestari, pormestari! Karhukopla varasti lotto voittoni!” Aku sanoi. “Karhukopla? Soittakaa poliisi! Palokunta! Kuka vain, joka voi auttaa!” sanoi Pösö. “Vaikka Taikaviitta?” Aku sanoi saadessaan asian mieleensä. “Niin juuri! Taikaviitta, apua! Auta meitä! Hetkonen, olitko sinä se Taikaviitan ystävä?” kysyi Pösö ja osoitti Akua “Kyllä vain.” Aku vastasi. “Voin mennä pyytämään häneltä apua.” hän sanoi ja lähti sisälle.

Aku meni rojukasojen läpi. Nyt ei kulunut kuin vain parikymmentä sekuntia, kun hän jo löysi kaapin oven. Aku tunsi otsallaan valuvan hien. Hän painoi nappulaa ja hissi lähti alaspäin. “Nopeammin, senkin roju!” Aku mutisi. Pian hissi oli alhaalla. Hän hyppäsi toisen kaapin ovelle ja otti varusteensa. Parin minuutin kulutta Aku pihanurmella seisoi Taikaviitta. Hän hyppäsi korkealle ilmaan ja käynnisti selässään olevat raketit. Alhaalla näkyi vain tavallisia ihmisiä, jotka kävelivät rauhallisesti koteihinsa ja esimerkiksi elokuvateatteriin. Taikaviitta kaarteli, mutta ei nähnyt jälkeäkään Karhukoplasta. Minne he olivat kadonneet? Millä he olivat kadonneet?

Karhukopla oli tällä hetkellä korkeuksissa, Taikaviitan yläpuolella. Heillä oli äänetön helikopteri. Karhukopla oli sen punaisella valolla hämänneet Pösöä Sinä iltana, kun hänet hypnotisoitiin. Kun Pösö katseli punaista pistettä taivaalla, pääsi yksi kelmeistä helposti sisälle.

“Suunnitelmamme on täydellinen!” sanoi Yksi heistä. “Pakenemme kauas Ankkalinnasta ja elämme koko loppuelämämme ruhtinaallisesti!” toinen sanoi. “Tämä helikopteri maksoi Mustassa pörssissä vain vaivaiset 30 euroa!” sanoi 176-176 niminen kelmi. Yhtäkkiä helikopteri alkoi vinkuroimaan ja kääntelehti kummallisesti. “Mitä nyt tapahtuu? Miksi syöksymme alas? Ei kai vain…” PUM! Helikopteri oli törmännyt päistikkaa heinälatoon. “Mi-mitä tapahtui?” sanoi yksi karhukelmi. “En tiedä. Minulla on heikko olo.” Sanoi heistä yksi. Koko Karhukopla kupsahti heiniin.

Monen tunnin kuluttua koko kopla heräsi vankilan kovilta sängyiltä. He ihmettelivät, miten he sinne joutuivat. Taikaviitta odotti heidän heräämistään sellin ulkopuolella siemaillen kylmää kahvia. “Terve Karhukopla. Miten suunnitelma sujui?” Taikaviitta kysyi. “Suorastaan se meni päin mäntyä. En oikein tiedä, mikä siihen härveliin meni.” sanoi 176-761. “Teidän halpa helikopteri oli tehty aivan vääristä osista. Yksi sen moottoreista ylikuumeni ja ei enää toiminut. Ei kannata luottaa Mustan pörssin tavaroihin.” Taikaviitta vastasi ja joi kahvinsa loppuun. “Ahaa. No, miten sinä löysit meidät? Tutkitkomuka koko maailman?” kysyi 176-617. “En minä tutkinut kuin sen paikan missä te olitte. Tai no, etsinhän minä teitä kadulta siihen asti, kunnes ystävällinen maajussi kertoi poliiseille löytäneensä naamioituja ihmisiä rahasäkki vieressä. Poliisit kertoivat asiasta minulle ja minä menin sitten hakemaan teidät tähän vankilaan. Saatte viettää täällä ainakin vuoden. Hyvällä käytöksellä saatatte päästä pari kuukautta aikaisemmin. Minä taidankin tästä lähteä.” Taikaviitta sanoi ja käveli pois näkyvistä. Hän oli jo vienyt rahasäkin pormestarille, joka antoi sen oikealle voittajalle, eli Hannulle. Se kirpaisi Akua hetken, mutta pian se ei enää haitannut häntä. Kaikki oli taas hyvin.

Juu, odotan innolla minäkin, jos uusia tarinoita teet. Upea loppu! Luo hyvän fiiliksen koko tarinan jälkeen! Muutenkin koko tarina oli hyvin onnistunut, ja ulkopuolisena jos olisin tarinan lukenut, en olisi uskonut, että tämä oli sinun ensimmäinen tarinasi täällä! Arvosana:9