Keskustelujen arkisto

Kiitos, että tuon viitsit tehdä. Palautteli mukavia muistoja mieleen! Innolla odottamaan seuraavaa tarinaa... ;)

Oikein loistavaa, sitten vain odottelemaan varsinaista tekstiä.
Hieno saaga tämä kyllä tosiaan on.

Kiitos kaikille, jotka jaksoivat kommentoida pientä "historia"pläjäystä. Tästä se nyt sitten lähtee.

1.osa: Salainen piilopaikka

Talvi teki tuloaan, ja tuuli teki ilman vielä kylmemmäksi kuin se oikeasti edes oli. Erään kaupungin laitamilla saattoi nähdä metsän, joka oli niin tiheä, ettei kylmä tuuli päässyt kunnolla tuivertamaan sinne. Lähellä metsän keskikohtaa heijastui outoa valoa. Oudoksi sen teki se, ettei metsässä ollut käynyt kukaan sen jälkeen, kun poliisit olivat lähteneet sieltä. Vähän yli kuukausi aiemmin siinä metsässä oltiin lehtien mukaan taisteltu. Viranomaiset olivat kuulemma saaneet kuitenkin vain yhden henkilön kiinni koko rosvojoukosta, joka oli yrittänyt tappaa eräät ankat. Henkilön nimeä ei oltu kerrottu, mutta tämä työskenteli kuulemma Ankkalinnaa uhkaavalle tohtori Xuirille.

Kukaan ei kuitenkaan tiennyt vielä toisesta. Toisesta pahemmasta rikollisesta kuin Xuir. Tämä henkilö istui juuri silläkin hetkellä istui omassa piilopaikassaan, joka sijaitsi maan alla. Ainoa keino, jolla paikasta pääsisi, oli nousta kivistä tehdyt portaat ylös ja nousta kannosta maan pinnalle. Moni olisi luullut tämän henkilön olevan tohtori Xuir, mutta ei. Xuirkin kyllä seisoi kyseisessä huoneessa, jonka hän oli rakentanut veljiensä kanssa, mutta tuo henkilö, joka istui pöytänsä ääressä oli tohtori Spitaali, jonka he olivat tavanneet noin kuukausi aiemmin. Tämän oikea nimi oli kuitenkin Diaflo Kenneth, joka oli jo pari sataa vuotta vanha. Iän selitti se, että hän oli osittain henki.

Huoneessa sattui olemaan näiden kahden lisäksi myös Xuirin kummatkin veljet, Rudolf ja Ridolf.
”Olemme nyt noin kuukauden rakentaneet piilopaikkaamme, kuten varmasti hyvin tiedätte”, tohtori Spitaali totesi. Muut nyökkäilivät, Xuir hieman ärtyneenä, kun taas hänen veljensä miettelijäinä. Xuir oli väittänyt Spitaalille, että hän oli ärtynyt, koska hän oli aina ollut sellainen. Todellinen syy ärtymykseen oli kuitenkin se, että Spitaali oli Xuirin mielestä vienyt hän paikkansa. Hän tunnusti jopa olevansa tälle hieman kateellinen.

Pienen hiljaisuuden jälkeen Spitaali jatkoi puhumistaan.
”No, asiasta toiseen. Olen kuullut teiltä eräästä Raulista, jota me ainakin teidän mielestänne tarvittaisiin. Olen nyt päättänyt, että otamme hänet mukaamme, kunhan hän pääsee vankilasta. Olen kuitenkin myös kuullut, että hän olisi epäluotettava, joten olen päättänyt, että Rudolf ja Ridolf kidnappaavat hänet heti, kun hän on kävellyt vähän matkaa vankilasta.” Lopetettuaan pienoisen puheensa Spitaali lähti kävelemään kohti maan pintaa, jättäen ärtyneen Xuirin, ja hölmistyneen Rudolfin sekä hieman yllättyneen Ridolfin taakseen.

Yllättäen hän kääntyi vielä heihin päin, suunnilleen portaiden puolivälissä.
”Ja muistakaa, että tämä on meidän salainen piilopaikkamme, eikä tästä kerrota yhdellekään ulkopuolisista. Ei kenellekään!” Spitaali totesi päättäväisesti, kunnes jatkoi matkaan. Käsky oli ymmärretty, mutta siitä huolimatta Xuir kiristeli niin paljon hampaitaan, että niistä lähti kirskuva ääni. Se oli niin kimeä, että oli lähes ihme, ettei tohtori Spitaali kuullut sitä. Ehkä syy olikin se, että juuri silloin tämä katosi portaikosta, ja Xuir veljineen tiesi tämän astuneen ulos kannosta.

Silloin Xuir löi nyrkkinsä pöytään. Hänen kasvoilleen nousi suuri raivo, mutta hän ei sanonut sanaakaan. Rudolf ja Ridolf tajusivat, että olisi parasta kadota paikalta, ja niinpä he katosivat siinä samassa portaikkoon vilkaisten sitä ennen vielä, että heidän tykkinsä, jolla he tulisivat pian hallitsemaan maailmaa oli yhä kunnossa. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään väliä Xuirille, joka oli juuri päättänyt suuren asian. Hän ei aikoisi kauaa aikaa tallustaa tohtori Spitaalin helmoilla. Hän oli ollut ennen joukon johtaja, ja se hän aikoi olla tulevaisuudessakin. Sen hän lupasi, sillä hänelle ei ollut enää väliä, vaikka se olisi ollut hänen viimeinen tekonsa. Silloin hän sen tajusi. Ennen hänellä oli ollut suuri sota ankkojen kanssa, mutta vaikka hän aikoi jatkaa vielä sitäkin, hän oli varma, että uusi sota oli alkanut. Siitä hän pitäisi huolen.

Hyvä luku! Hienosti kerrot ja kuvailet paikkoja. Taitaa tästä kehkeytyä vielä loistotarina.

Todella hieno luku, aavistuksen ehkä prologimainen. Jos tarina kuitenkin jatkuu vastaavana, voi tämä lyödä aiemmat kertomuksesi hyvin.
Henkilöitten olotilat ovat hyvin kuviteltavissa, näen tilanteen mukavasti silmissäni. Odottelen jatkoa, kommetoin sitten enemmän.

No niin nyt olen viimeinkin lukenut historian ja uuden osan ja tämä oli kyllä paras osasi ikinä. Eli sinä olet -97 ja kirjoitat näin hyvin puhummattakaan sinun laajasta sanavarasta! Joidenkin mielestä tämä palaute on ehkä turhan positiivinen mutta ilmaisen vain mielipiteeni.

Loistava osa! Luot heti jännitystä peliin, eikä stoorin pahiksillakaan kaikki ole hyvin. Eli tarinasta tulee tuon perusteella aivan mahtava!