Keskustelujen arkisto

Kiitos kommenteistanne. Olen kirjoittanut jo melkein neljä osaa valmiiksi, joten en niihin enää jaksa muokata Spitaalin sanoja, mutta siitä eteenpäin yritän. Ja keksin todellakin Diaflon Diablosta, hyvin keksitty. ;)

2.osa: Vankilareissun jälkeen

Aamu valkeni Ankkalinnassa auringon noustessa vuorten takaa. Tuulen tuiverrusta ei tuntunut enää missään, vaan oli täysin tyyntä. Lähes kaikissa Paratiisitien taloissa syötiin jo aamupalaa, näin myös talossa numero 13.

”Ettekö todellakaan voisi tiskata tänään puolestani?” Aku kysyi nöyrän kuuloisena.
”Emme todellakaan”, Tupu totesi ja jatkoi paahtoleipänsä syömistä. Muut veljekset puistelivat myös päätään.
”Me aiomme mennä tänään tapaamaan erästä herraa”, Hupu totesi.
”Ja sinä et tiedäkään kuka hän on, sillä olet unohtanut mikä päivä tänään on”, Lupu sanoi.
”Ja pöh!” Aku tuhahti. ”Minä en unohda koskaan mitään.”
”Ehket niin, mutta nyt ainakin olet unohtanut”, Tupu huokaisi ja lähti veljiensä kanssa pois ruokapöydästä kohti ulko-ovea.
”Sitten te kerrotte mitä olen unohtanut!” Aku huusi naama punaisena. Hän oli yrittänyt olla raivoamatta, mutta nyt hän ei enää kestänyt.
”Sitä voit itse miettiä”, Hupu sanoi ja heitti veljiensä tapaan lakin päähän.
Aku tuijotti ankanpoikia miettiväinen ilme kasvoillaan, kunnes hän totesi: ”No, siinä tapauksessa minä tulen mukaan”, hän sanoi ja laittoi oman merimieslakkinsa päähän.
Ankanpojat vaihtoivat katseita hetken keskenään, kunnes Tupu avasi suunsa;
”No hyvä on. Me menemme tapaaman Raulia, sillä hän pääsee tänään vankilasta, jos satut muistamaan.
”Mitä!?” Aku huudahti ihmeissään. ”Hänhän melkein tappoi meidät, ja nyt te olette menossa tapaamaan häntä!!”
”Etkö voi jo ymmärtää, setä. Hän on muuttunut”, Hupu huokaisi hiljaa ja lähti veljiensä tavoin ulko-ovea kohti.
”Aivan varmasti!” Aku huudahti vinoillen, mutta ankanpojat olivat jo ehtineet sulkea oven perässään.

Juuri kun Aku oli päättänyt lähteä poikien perään ovi kuitenkin pamahti auki, ja Roope Ankka juoksi täydellä vauhdilla sisälle.
”Täällä sinä siis vain seisoskelet, vätys!” Roope huudahti ärtyneenä.
”Mitä ih-”, Aku ei ehtinyt edes sanoa kysymystään loppuun, kun Roope jälleen avasi suunsa.
”Ihmettelinkin jo mikset saapunut kiillottamaan rakkaita kolikoitani, vaikka sinun piti. Tässä ajassa ne ovat ehtineet jo saada aivan liikaa pölyä, ja se on sinun syytäsi!” Roope huudahti. ”Ja olekin kiitollinen, ettei sinun käynyt huonommin”
Silloin Aku vasta tajusi, että hänenhän olisi tosiaankin pitänyt mennä sinä aamuna kiillottamaan kolikoita rahasäiliöön, mutta Raul-hässäkän vuoksi hän oli unohtanut koko jutun.
”Mutta…”, Aku yritti, mutta turhaan.
”Ei mitään muttia. Sinä lähdet nyt. Aika on rahaa, tajua se!” Roope huudahti varoittavasti ja lähti kiskomaan Akua kävelykepillään kohti korkeaa mäkeä, jonka keskellä kohosi suuren suuri rahasäiliö.

Sillä välin Ankkalinnan vankilassa oltiin vapauttamassa erästä vankia.
”No niin. Voit mennä, muistakin pysyä poissa lainrikkomuksista”, vartija totesi Raulille, joka lähti iloisena kävelemään kohti Ankkalinnan kaupunkia.
Hän vetäisi keuhkonsa täyteen raitista ilmaa, ja puhalsi sen sitten ulos. Että ilma saattoikin olla niin raikas, Raul ajatteli. Kaikki oli nyt hyvin. Hänen ei tarvinnut enää murehti tohtori Xuirista, eikä kenestäkään muusta. Kaiken kukkuraksi hän oli nyt vapaa mies, vaikka lainrikkomukset olivat jääneetkin ikuisesti hänen rekisteriinsä. Sitä hän ei kuitenkaan murehtinut. Hän halusi nyt vain iloita, ja olla tavallinen.

Hän käveli rauhallisesti pienen kujan ohi vihellellen, mutta yhtäkkiä hän tunsi kosketuksen hartioillaan, ja seuraavaksi hän tajusikin jo olevan köytettynä Rudolfin ja Ridolfin vieressä.
”Mmhymmym”, Raul yritti puhua, mutta suusta kuului vain outoa muminaa, sillä Rudolf ja Ridolf olivat ajatelleet parhaaksi tukkia Raulin suu teipillä.

Juuri silloin kujaa kohti kävelivät kuitenkin kolme ankanpoikaa, Tupu, Hupu ja Lupu.
”Mitäköhän Raulille kuuluu?” Tupu totesi.
”Enpä tiedä. Harmi, kun juuri Raul joutui Xuirin apupojaksi”, Hupu huokaisi.
”Onneksi Raul saa nyt kuitenkin rauhan. En nimittäin oikein usko, että Xuir ja muut haluavat enää nähdä häntä sen jälkeen mitä hän teki”, Lupu totesi silmiään pyöritellen.
Silloin Tupun katse kuitenkin kiinnittyi erääseen roskikseen, joka oli juuri kulmassa, josta haarautui pieni kuja. ”Katsokaa! Tuolla on Donaldo lippis!” hän huudahti.
Kaikki ankanpojat syöksyivät siltä siunaamalta hakemaan tuota täysin ehjää lippistä, jonka joku tyhmyri oli paiskannut roskiin.

He eivät kuitenkaan edes ehtineet koskea lippikseen, kun he huomasivat kujan puolessa välissä köytetyn Raulin.
”Miten hän tänne on joutunut?” Tupu ihmetteli täysin hölmistyneenä.
”Ja kuka hänet on köyttänyt?” Hupu totesi.
Kaikki kolme ankanpoikaa ryntäsivät heti auttamaan Raulia, joka makasi maassa köytettynä ja suu teipattuna. Ensimmäiseksi paikalle ehtinyt Lupu kiskaisi heti teipin palasen Raulin suun edestä. Hupu ja Lupu taas avasivat köydet.
”Varokaa! Takananne!” Raul huudahti kauhistuneena.
Lupu ja paikalle saapuneet kaksi muuta ankanpoikaa katsahtivat siltä siunaamalta taaksensa, ja saivat nähdä kuinka Rudolf ja Ridolf lähestyivät heitä aseet käsissään.
”Veljet, minusta tuntuu, että meidän olisi… juostava henkemme edestä!!!” Hupu huudahti ja kaikki kolme veljestä lähtivät juoksemaan Raul tiukasti kannoillaan. Silloin Tupu kuitenkin kompastui ja lensi pää edellä roskikseen.
”Tupu!” Hupu ja Lupu huudahtivat kauhistuneina samaan aikaan ja juoksivat auttamaan veljensä pois roskiksesta.
”Miten kävi?” Hupu kysyi hieman likaiselta veljeltään.
”Äh, pieni pintanaarmu vain”, Tupu vastasi hiljaisen oloisesti.
Silloin he kuitenkin muistivat, että olivat kujalla Rudolfin ja Ridolfin sekä Raulin seurassa ja he kääntyivät takaisin heihin päin. He eivät kuitenkaan enää ehtineet nähdä muuta kuin Raulin vasemman käden, joka katosi siinä samassa keltaiseen teleporttiin, joka alkoi äännellä oudosti, kunnes se sulkeutui pieneksi neliön muotoiseksi palikaksi.

”Mitä sinä silloin sanoitkaan tuolla kadulla, Lupu?” Tupu kysyi pyyhkiessään likaista naamaansa.
”Taisit muistaakseni sanoa, etteivät Xuir ja kumppanit enää vainoaisi Raulia. Taisit olla edellisen perusteella väärässä”, Hupu totesi miettiväisenä.
”Unohtakaa se”, Lupu mutisi ja niin kaikki kolme ankanpoikaa lähtivät talsimaan kohti omaa kotiaan, jossa he joutuisivat selittämään heidän sedälleen paljon. Xuir oli mukana jälleen, sen ankanpojat tiesivät. Nämä eivät kuitenkaan tienneet, että vastassa saattaisi olla vielä jotain pahempaakin, kuin tohtori Xuir.

Taas hyvä luku ja kuvailuakin löytyi hyvin. Jännittävään kohtaan jäi, mitäköhän vielä tapahtuu? Tuleeko jokin juonenkäänne vai jotain muuta? Sitä jään innolla odottamaan!

Kuten jo Akkaridekkari totesi niin on vaikea antaa kritiikkiä, joten sanonpa vain että loistava osa jälleen kerran. Tämä kuulostaa ihan oikealta pidennetyltä ankkatarinalta teleportit lukuunottamatta, tai oikeastaan tämä kuullostaa ehkä enemmän Mikki Hiiri vastaan Mustakaapu-tarinalta. Mutta tosiaan erinomaista. Muuten mitä tuo Raul teki, saanko kysyä? Sillä olen joko lukenut ja unohtanut tai sitten onhan olemassa sellainenkin mahdollisuus että en ole lukenut sitä tiettyä osaa jossa tämä selitetään.

Ei siinä lue mitä Raulille tapahtuu sen jälkeen että he löysivät vaatekaapin ???

Tässä se nyt sitten on. Kolmas luku/osa, jossa ei kuitenkaan mielestäni paljoa tapahdu, jotenkin omasta mielestäni tästä tuli vähän oudon oloinen, mutta, mutta. Kommentteja vaan tulemaan! Niin, ja loistavaa 75-vuotispäivää Akulle. :) Seuraava osa ilmestyy 18.6

3.osa: Suunnitelma

Paratiisitie 13:toista ulko-ovi aukesi ja kolme väsynyttä ankanpoikaa kävelivät peräkanaa sisään. Nämä eivät edes kiinnittäneet huomiota Aku-setäänsä, joka oli päässyt enonsa rahasäiliöltä tavallista aiemmin. Tämä kuitenkin huomasi holhokkinsa.

”No”, hän aloitti. ”Mitä Raulille kuului?”
”Varmaan hyvää”, Tupu mutisi.
”Emme nimittäin ehtineet kysyä”, Hupu jatkoi.
”Hänkö oli jo lähtenyt?” Aku kysyi. Mielessään hän toivoi, että Raul oli todellakin jo ehtinyt lähteä. Hänestä Rauliin ei nimittäin voinut luottaa, sillä tämä oli pettänyt ankkojen luottamukseen jo pariin kertaan.
”No ei nyt ihan niinkään”, Tupu huokaisi ja heittio lakkinsa naulakkoon. Niin tekivät myös Hupu ja Lupu.
”Rudolf ja Ridolf”, Lupu sanoi. (Aku hätkähti kuulleessaan nimet kuin unesta) ”nimittäin ehtivät kaapata hänet, ennen kuin ehdimme kysyä tai sanoa hänelle yhtään mitään.”
”Älkää vain väittäkö, että se mielipuoli tohtori…” Aku aloitti kovalla äänellä, mutta Hupu keskeytti hänet.
”Kyllä vain”, tämä huokaisi. ”Xuir on jälleen mukana”
Sanojen jälkeen tuli pitkä hiljaisuus, jonka Aku kuitenkin lopulta katkaisi.
”No, ehkäpä nyt saattaisi ruokakin maistua”, Aku totesi yrittäen puhua leppoisasti.
Ankanpojat olivat tästä asiasta täysin samaa mieltä.

Sillä välin eräässä metsässä käytiin keskustelua.
”Mitä nyt oikein haluatte!?” Raul huudahti ihmeissään, kun Rudolf oli vetänyt teipin palan hänen suunsa edestä irti, heidän saavuttuaan salaiseen piilopaikkaan. ”Ajattelin ettette enää voi luottaa minun sen jälkeen, mitä minä viime kerralla tein”
”Asiat ja ajat muuttuvat”, Rudolf mutisi.
”Hiljaa!” joku huusi suuren pöydän takaa, ja vasta silloin Raul kiinnitti kunnolla huomionsa tähän mieheen, ja tämän vieressä seisovaan tohtori Xuiriin.
”Ja kukas sinä olet?” Raul kysyi mieheltä, joka napsautteli sormiaan vähän väliä suuren pöytänsä takana.
”Olen tohtori Spitaali ja sinä olet kuulemma nimeltäsi Raul”, Spitaali sanoi rauhallisesti”
”Mutta-”, Raul aloitti, mutta tällä kertaa Xuir keskeytti hänet.
”Hän on sukulaiseni”, Xuir huokaisi vastaten kysymykseen, jota hän ei edes ollut kuullut. Hän totesi tämän kuitenkin sen verran liian ärtyneesti, että Spitaali kiinnitti tähän huomiota ja katsoi puntaroivasti Xuiria. Lopulta tämä kuitenkin siirsi katseensa takaisin Rauliin, joka näytti miettivältä ja ihmettelevältä.

”No, nyt kun Raul saapunut, voimme keskustellakin vielä kertauksen vuoksi suunnitelmasta”, Spitaali rykäisi ja otti mukavan asennon.
”Kuten tiedätte, tarkoitan, kuten suurin osa teistä tietää, emme ole vieläkään voineet käyttää tykkiämme, jolla voisimme hallita koko maailmaa, sillä emme tiedä miten se toimii. Toisin sanoen siis voisi sanoa, että meillä ei ole ohjekirjaa”, hän jatkoi. ”Suunnitelmamme on taas selvä: kaappaamme ankat, joista rakas sukulaiseni onkin paljon kertonut” Spitaalin katsahti Xuiriin. ”ja käytämme heitä koehenkilöinä, kun testaamme, minkälaista jälkeä uljas ja tuhoutumaton tykkimme saakaan aikaan. Tietenkin teemme tämän vasta sitten, kun olemme löytäneet ohjeet tykin käyttämiseen. Nyt voimme kuitenkin keskittyä suunnitelmaamme ja pohtia onko siinä suuriakin aukkoja”
Xuir oli jo pari päivää miettinytkin suunnitelmaa ja oli tullut siihen tulokseen, että sen onnistuminen olisi lähes mahdotonta. Spitaaliko muka onnistuisi tuhoamaan ankat tuosta vain, kun hän ei ollut onnistunut siinä lukuisista yrityksistä huolimatta. Vai onnistuisiko tämä sittenkin?
Helpommin sanottu kuin tehty, Xuir lopulta tyytyi ajattelemaan ja naurahti hiljaa itsekseen. Jopa niin hiljaa, ettei edes Spitaali kuullut sitä, vaikka Xuirista tuntui siltä kuin hän olisi nähnyt tämän hieman kääntävän päätään hänen suuntaansa, mutta lopulta hän ajatteli, että hän oli nähnyt harhoja. Vai oliko sittenkään?

Sitä hän ei kuitenkaan jaksanut miettiä vaan hän sulki silmänsä muiden tapaan ja alkoi miettiä suunnitelmaa. Kaikki tuntuivat keskittyvän suunnitelmaan niin, etteivät edes huomanneet kuinka Ridolf hiljaa harppoi piilopaikan portaat ylös, kadoten metsän siimekseen.

Minä arvostelen, ja olen vasta toinen arvostelija tähän osaan. Ihme.

Tapahtumat muuttuvat koko ajan kiinnostavammiksi, ja edelleen voin kuvitella roistojen keskustelun ja tapahtumat erittäin elävästi. Odotan jatkoa, totta kai.

Anteeksi etten ole tullut aikaisemmin mutta kun en keksi mitään sanottavaa edellisten viestien lisäksi, hyvin kuvailet ja jännää luettavaa, jatka samaan malliin ja paranna vähäsen niin sinusta voi tulla ehkä seuraava Ilkka Remes/ Rosa/ Tolkien tai J.K. Rowling :) Riippuu vähäsen että mihin suuntaan menet tai että parannatko tai jäätkö samalle tasolle, itse en keksi mitään parannettavaa vaikka kyllä sitä varmaan on.