Keskustelujen arkisto

Kyllä tästä tarina tulee! Ihan hieno alku on ollut. Nuo vuoropuhelut olisi helpompi lukea, kun olisi aina yhden vuorosanat yhdellä rivillä. Pituutta tosiaan voisi vielä hiukan lisätä, jos mahdollista. Jatkoa odotetaan..

Tässä kolmas luku. Kommentteja!

Luku kolme: Salakäytävä

Pojat katsoivat vielä lappua äimistyneenä, mutta laittoivat sen pian takaisin miehen taskuun, koska sairaanhoitaja tuli miehen viereen. Hän otti ison rokotuspiikin laukustaan ja oli valmis rokottamaan miehen. Tupu, Hupu ja Lupu eivät pystyneet katsomaan, kun mies rokotettiin. Hänet vietiin ambulanssiin ja se lähti sireenit ulvoen kohti sairaalaa.

Pian Akua tultiin hakemaan hieman vanhemmalla ambulanssilla. “Pojat, hypätkää te etupenkille. Minä jään tänne yksin.” Aku sanoi samalla, kun häntä nostettiin paareilla ambulanssin takakonttiin. Ambulanssi viiletti kohti sairaalaa. Sireeneitä ei tarvittu, koska hätä ei ollut niin suuri. Se kuitenkin viiletti ylinopeutta. Maisemat vilisivät Tupun, Hupun ja Lupun silmissä. Puut ja kukkulat näyttivät vain vihreiltä läikiltä.

Kohta ambulanssi kääntyi hiekkatielle. Tupu kurkisti ikkunasta ulos ja näki huonokuntoisen sairaalan. Siinä oli kolme kerrosta ja jokaisen ikkunan edessä oli täsmälleen samanlaiset ankeat verhot. Sairaala-kyltti repsotti seinällä ja maali oli pahasti haalistunut. Ambulanssi pysähtyi tammen varjoon ja Aku nostettiin pois. “Tulkaa perässä, pojat!” Aku huusi, kun häntä kiidätettiin huimaa vauhtia sisälle. Pojat lähtivät Akun perään. Sisälle päästyään he katsoivat käytävälle. Siellä oli siistiä ja jokaisen oven edessä oli roskis ja lavuaari. Käsipyyhkeet olivat lavuaarien alapuolella olevissa avoimissa kaapeissa. Pojat katsahtivat kattoon ja näkivät valtavan kattokruunun. Se ei valaissut oikein kunnolla, mutta se oli ihan kelvollinen. “Meidän pitää varmaan lähteä etsimään Aku-setää.” Hupu sanoi. “Minneköhän hän on jo ehtinyt niitten kiitäjien kanssa.” Lupu mietti. “Yritetään nyt etsiä hänet.” Tupu sanoi ja osoitti käytävälle.

Puoli tuntia kului ja vihdoin he löysivät Akun epäsiististä huoneesta. Lattialla oli shakkinappuloita ja vaikka mitä ruuan muruja. “Pojat!” Aku huusi. “Tulitta vihdoin! Missä oikein olitte?” Aku kysyi. “Etsimme sinua. Emme ensin löytäneet sinua.” Hupu vastasi. “Ahaa. No, voitte mennä katselemaan sairaalan muita kerroksia, kun teillä ei varmaankaan ole muutakaan tekemistä.” Aku sanoi. “Kiitos, Aku-setä!” sanoivat pojat yhteen ääneen.

“Minne menemme?” kysyi Tupu ja käveli samalla rivakasti. Yhtäkkiä Hupu alkoi hidastaa vauhtia. Aivan kuin hän olisi keksinyt jotain. “Voisimme etsiä sitä salakäytävää! Siinä lapussahan sanottiin, että salakäytävä alkaisi täältä!” Hupu ehdotti viittoili samalla käsillään. “Uskoisiko siihen? Sehän voisi olla täyttä humpuukia.” Lupu sanoi. “Voisimme kuitenkin yrittää etsiä sitä. Eihän meillä ole muutakaan tekemistä!” sanoi Hupu. “Hupu taitaa olla oikeassa. Ei meillä ole muuta tekemistäkään.” sanoi Tupu. “Nyt vain etsimään!” Lupu sanoi ja osoitti samalla eteenpäin.


Pojat etsivät sairaalan jokaisen nurkan. Kaapit, vessat ja siivouskomerot. Mitään ei ollut vielä silloin löytynyt, mutta he eivät luovuttaneet. “Ei sitä salakäytävää taida olla olemassa.” Tupu sanoi ja paineli samalle seinää. “Niin. Tämä on kai aivan turhaa.” Hupu vastasi. “Eipäs vielä heitetä pyyhettä kehään! Taisin juuri löytää etsimämme!” sanoi Lupu. “Missä sinä olet?” kysyi Hupu. “Olen teidän alapuolellanne! Pääsin tänne lattialuukusta, joka oli kätketty yhteen komeroon! Odottakaa, tulen ylös!” Lupu tuli Hupun ja Tupun takaa olevasta komerosta. “Tulkaa!” Lupu sanoi ja hyppäsi pieneen onkaloon, jonka päältä oli otettu pois litteä kivi. Pian myös Hupu ja Tupu olivat kadonneet siihen onkaloon.

Ei tämä luku mielestäni kovin tylsä ollut. Perinteen mukaisesti negatiiviset asiat ensin:

-Hieman liian lyhyt osa edelleen.

-Pojat löytävät salakäytävän ehkä hieman liian helposti.

Positiiviset asiat:

-Kuvailu on loistokasta, parannat tarinankerrontaasi koko ajan, hienoa.

-Kieliopillisesti lähes virheetön osa. Huomasin vain yhden kirjoitusvirheen ja yhden yhdyssanavirheen.

Tässä neljäs luku. Toivottavasti pidätte, sillä luku on taas aika lyhyt. Kommentteja!

Luku neljä: Vaakkulan linna

Pojat olivat nyt pimeässä käytävässä. He tunsivat hiekan jalkapohjissaan. “Täällä on todella pimeätä.” Hupu sanoi hiljaa. “Niin on. Toivottavasti täällä ei ole montaa eri käytävää.” sanoi Lupu.

Vähän ajan päästä käytävä kaartui oikealle ja siellä alkoivat lyhdyt valaista kulkuväylää. “Joku muukin on näköjään ollut täällä.” sanoi Tupu. “Joku joka on ollut täällä aivan äskettäin.” Sanoi Hupu ääni täristen. Kaikki katsahtivat lattialle ja näkivät jotain todella pelottavaa. Lattialla oli pistooli. Pojat kiersivät sen kaukaa. “Kä-käännytäänkö takaisin?” sanoi Tupu. “Ei, ei vielä.” Lupu sanoi rohkeasti ja asteli eteenpäin.

Kohta käytävä kaarsi kahteen eri suuntaan. “Mennään ensin vasemmalle.” ehdotti Lupu ja kääntyi jo vasemmalle Tupu ja Hupu aivan perässä. Siinä käytävässä ei ollut mitään erikoista. Se ei kiemurrellut, eikä noussut. Se meni koko ajan vain eteenpäin ja eteenpäin, kohti jotain, jossa kukaan ei varmastikaan ollut käynyt moneen vuosisataan. Hiekkapolku vaihtui pian laatoitettuun polkuun, joka tuntui paremmalta jalkojen alla. Pojat jatkoivat matkaansa hiljaisina ja hieman empien. Olisiko heidän edessään jotain todella kammottavaa, vai jotain todella mahtavaa? Sitä he eivät jääneet tietenkään miettimään, vaan jatkoivat ripeää kävelyään.

Tuntui, että oli kulunut jo kaksi tuntia siinä ikivanhassa käytävässä. Nyt ei lamput olleetkaan enää päällä, vaan ne olivat saaneet runsaan pölykerroksen päälle. Pian alkoi rappuset, jotka olivat jyrkät ja hämähäkinseitin peitossa. Nousu oli pitkä, mutta pian vastaan tuli taas litteä kivi, joka peitti käytävän aukon. Pojat nostivat sen yhteisvoimin, sillä se oli painava. He nousivat pieneen ikkunattomaan huoneeseen. Se oli aivan pimeä. “Tässä on kai jonkinmoinen ovenkahva.” sanoi Hupu ja väänsi sitä. Kahva vääntyi naristen ja aukaisi oven pieneen eteishalliin. Se ovi oli naamioitu taulun taakse. Aika varmasti vain siksi, ettei kukaan ei huomaisi sitä. “Onko tämä muka se salainen kirjasto?” kysyi Lupu. “Ei tämä se varmaan ole. Kirjasto on varmaan siinä toisessa käytävässä.” Hupu vastasi.

Aula oli siis pieni ja kaksi ikkunaa oli oven välissä. Ovi oli tehty tammesta ja siinä oli metalliset kahvat. Se taulu oli ainoa aulassa ja sen vierellä meni kahdet rappuset. “Tämä on aika ankea paikka.” Hupu kuiskasi. “Mennäänkö katsomaan linnan muut osat?” kysyi Tupu. “Voimmehan me mennä.” vastasi Lupu ja hyppäsi pois pienestä huoneesta taulun takaa. He kiipesivät rappuset ylös ja tulivat suureen olohuoneen oloiseen paikkaan. Vanhat sohvat olivat vastakkain ja niitten välissä oli pöytä, joka oli mennyt rikki. Sen vieressä oli vanha tykinkuula, ja siitä pojat päättelivät, että linnassa oli käyty taistelu. Lattialla oli koinsyömä matto ja seinissä oli suuria aukkoja. Katto puuttui kokonaan ja sen seurauksena koko huone oli täynnä koivun ja tammen oksia ja lehtiä. Huoneen molemmissa päädyissä oli takka, jotka oli tehty halvannäköisestä kivestä. Olohuoneessa oli vain yksi ovi, joka oli myös tuhottu lähes kokonaan. Vain pieni osa sitä oli kiinni ruosteisissa saranoissa ja muut osat olivat lentänyt pitkin huonetta. “Jatketaanko matkaa?” Tupu ehdotti. “Mennään vain. Ei täällä ole mitään katsomista.” Lupu vastasi.

Seuraava huone oli keittiö. Suuri pöytä oli aivan keskellä huonetta. Se oli paikattu moneen kertaan, sillä yhdessä jalassa oli kymmeniä nauloja. Osa sen jaloistakin oli mennyt poikki, ilmeisesti siinä taistelussa. monesta rikkinäisestä ikkunasta tulvi valoa sisälle. Huoneen toisessa päässä oli pöytä, jossa varmaankin oli valmistettu ruokaa. Siinäkin huoneessa oli takka ja kattoa ei ollut paljoa jäljellä. Lautoja ja tikkuja oli lattialla paljon, ja tikut pistelivät inhottavasti jalkapohjia. “Täällä on vielä portaat!” Hupu huusi ja alkoi nousta portaita ylöspäin.

He tulivat muurille, joka oli säilynyt huonosti. Melkein puolet muurista oli kadonnut, mutta joissain kohdissa oli enemmän kiviä. Pojat katsoivat alas muurin harjalta ja näkivät siistin pihanurmen. Kun he katsoivat hieman kauemmas, he näkivät sähköaidan. “Onko tämä siis kiellettyä aluetta?” kysyi Lupu ja katseli sähköaitaa. “Taitaa olla.” sanoi Tupu hiljaa. “Nyt mennään kyllä siihen toiseen käytävään. Ja nopeasti!” sanoi Hupu peloissaan, kun kuuli askelten ääniä portaista.

Tässä osassa oli ensimmäisen kerran pienoista toimintaa.. Kuvailu ja kielioppi jälleen hyvää, jatka samaan malliin siis!

Kiitos paljon kommenteistanne, Pullasorsa, Wierii ja Toke! Saisin kyllä tällä viikolla sittenkin laitettua seuraavan luvun, mutta se on vielä liian lyhyt. Ensi viikolla sitten tulee seuraava luku!

Seuraava luku tulee huomenna.