Keskustelujen arkisto

Jäipäs hyvään kohtaan. Innolla odotan jatkoa. Kirjoitat kieliopillisesti mainiosti, ja tarinasi on sujuvaa luettavaa. Pahoitteluni, etten aiemmin ole kommentoinut. Minun piti tätä jo aiemmin kommentoida, mutta unohdin. Pahoitteluni.

Missäs on Karhula, Vankka ja muut kommentoijat? Nyt kaikki joukolla kommentoimaan! ;)

Mainio kappale lukuunottamatta niitä ainaisia pieniä kirjoitusvirheitä joita tulee jokaiselle. Muuten, et tainnut kirjoittaa mitään noista laatikoista viime luvussa?

Jäi hieman ärsyttämään luvun lyhkäisyys. Suunnitelma kerrottiin liian nopeasti ja epäselvästi, sen olisi pitänyt olla...monipuolisempi? No en minä tiedä, ihan kiva tämä luku kuitenkin kokonaisuutena oli, kun kuvailu toimii. :)

Huoh. Ei ollut muutakaan tekemistä, joten viimeistelin tämän luvun ja tässä se nyt on. Luku voi olla hieman sekava, mutta kuitenkin pidempi, kuin äskeinen luku. Toivottavasti pidätte. Kommentteja!

Muuten, tämä on sittenkin hieman jatkoa tarinalleni Aikamatka.

Luku kahdeksan: Vanha tuttava

Aku katsoi nyt ensimmäistä kertaa Genargaxia silmästä silmään. “Si-sinä olet… se jota en pelastanut auto-onnettomuudessa!“ Aku änkytti. “Niin olenkin. Enhän minä oikeasti kuollut. Esitin vain sitä. Sillä autolla oli menossa jalokivikauppaan, jossa minun piti tehdä ryöstö. Se pikkuinen lapsi oli vain panttivanki. Kaikki meni hyvin, kunnes sitten se toinen auto ajoi nokkakolarin. pääsin autosta pois pienellä vehkeellä, ihmisensiirtolaitteella, jota kutsun I.S.L. :äksi. Se toimi hyvin ja sitten lähdinkin kohti keikkapaikkaa. Sain kaupan ryöstetyksi, mutta kuin ihmeen kaupalla jäin kiinni ja I.S.L tuhottiin. Jouduin telkien taakse ja tapasin sellitoverini Hectorin. Hänen kanssaan keksimme laitteen, jolla pääsisi kaiken läpi. Jopa raudan tai timantin.” Genargax sanoi ja näytti ylpeänä hänen ja Hectorin keksimää pientä mustaa laitetta. “Sen nimeksi tuli Siirtäjä. Emme kuitenkaan voineet paeta sen avulla, koska riski kiinnijäämiseen oli suuri. Jouduimme siis odottamaan vapautumistamme.”

“Pääsin pois vankilasta vietettyäni siellä 3 vuotta. Sitten käytin ensimmäistä kertaa Siirtäjää, eli sitä laitetta, tosi toimissa. Menin vankilaan johtavaa tietä pitkin ja menin sähköaidan läpi metsään, jonka päässä oli Vaakkulan linna. Olin lukenut vankilan kirjastossa kirjan, jossa kerrottiin salakäytävästä, joka johti Salaiseen kirjastoon. Siinä kerrottiin myös, että kirjassa “Kadonneet legendat” olisi vihje aarteen kätköpaikasta. Löysin salakäytävän taulun takaa pitkän etsinnän jälkeen. Illalla menin uudella juuri rakentamallani I.S.L. :ällä hakemaan Hectorin pois siitä inhasta vankilasta. Samaisena yönä ryöstimme Ankallispankin. Pian olimmekin tämän linnan aarteen jäljillä, mutta kuulimme jonkun tulevan salakäytävää pitkin kohti salaista kirjastoa. Te nuuskijat tulitte sitten väliin, mutta nyt teistä ei ole enää riesaa. Vuosisadan keikka on nimittäin alkamassa! Kukaan ei voi pysäyttää meitä!” Genargax kertoi ja huitoi käsillään ilmaan. “Hetkinen. Lehden pikku palstalla kerrottiin, että Bill Vaksermon on vapautunut Vaakkulan vankilasta kolmen vuoden tuomion jälkeen. Oletko sinä… Bill Vaksermon? Olet siis sukua tämän linnan omistajille?” Tupu kysyi. “Oletpa sinä tarkka poika! No, olenhan minä. Ja olen ylpeä siitä!” Sanoi Genargax. “Mutta nyt ei puhuta siitä enempää. Keikka voi alkaa!” hän sanoi ja otti Tupua ja Akua käsistä kiinni. Hector otti taas otteeseensa Hupun ja Lupun.

“Nyt etsimme aarteen.” sanoi Genargax ja alkoi selata kirjaa “Kadonneet legendat”. “Hmm… Haa!” hän sanoi, kun oli ilmeisesti löytänyt jotain kiinnostavaa. “Kadonnut aarre löytyy, kun sitä jaksat etsiä Etsijää, joka löytyy sieltä mistä apu yleensä löytyy!” Genargax sanoi. Aku ei tajunnut, mitä ihmettä siinä oli tarkoitus, mutta fiksuina Sudenpentuina Tupu, Hupu ja Lupu tajusivat jutun jujun melkein heti. Genargax alkoi tonkia hyllyjä E-kirjaimen kohdalta. “Tässä sen on!” sanoi Genargax vähän ajan päästä. Hänellä oli kädessään vanha kirja, jonka nimi oli “Etsijä”. Hän alkoi selata kirjan vanhoja sivuja ja silmäili samalla tekstiä. “Nyt löytyi lopullinen aarteen sijainti! Tässä lukee näin:
“Aarre on yleensä piilotettu varmaan piiloon. Niitä ei löydä, kuin haka aarteenetsijä. Ja minä, Jarl Zaan olen juuri sellainen aarteenetsijä. Muutamia piilopaikkoja ovat esimerkiksi lattia ja seinät. Seinät voivat näyttää vankoilta, mutta aarteita on löydetty noiden muurien takaa. Lattia voi myös olla piilo suurelle aarteelle. Jossain voi olla esimerkiksi lattialuukku, joka kätkee alleen rikkauksia. Kirjahyllyt, ne vasta ovatkin oivia piilopaikkoja. Joku kirja voi esimerkiksi laukaista mekanismin, jolla läheinen hylly aukeaa ja paljastaa salaisuutensa. Mutta kirjahyllyissä voi piillä toinenkin mahdollisuus avata aarrekammio. Nimittäin kirjojen takana voi olla salalokero, jossa on vipu ja sitä kääntämällä saa sen kääntymään.” Jompikumpi noista kirjahylly vinkeistä voisi olla oikea. Kokeillaan molempia. Ensin Ankat menevät testaamaan jokaista kirjaa ja kertovat, onko niissä jotain kummallista.” Genargax sanoi ja osoitti taas hyllyjä. Tupu ja Hupu aloittivat aivan kirjaston vastapäätä olevasta hyllystä. Aku ja Lupu sen sijaan menivät takanaan olevan hyllyn kimppuun.

Kului useita tunteja, kunnes vihdoin Ankat saivat homman päätökseen. Mitään ei kuitenkaan ollut löytynyt. “No niin. Sitten voittekin jo kokeilla seuraavaa taktiikkaa, eli etsitte hyllyistä salalokeroa.” Taas Aku ja pojat kiipesivät hyllyille ja alkoivat tunnustelemaan puuta. Taaskaan ei löytynyt mitään. “Hmm. Tämä onkin kinkkinen juttu. Eikö muka tuossa kirjassa ollut mitään muuta tietoa?” Genargax sanoi ja potkaisi kirjaa. Se lensi kaaressa ja maahan pudottuaan se paljasti jotain. Kirja takakannessa oli ollut salalokero ja siinä oli pieni lappu. “Haa! Taisimme löytää vihdoin vastauksen aarteen sijaintiin! Näin tässä lukee:

“Hienoa työtä! Olet ansainnut tietää aarteen sijainnin, koska keksit kaikkiin vihjeisiin vastaukset! Ensin sinun pitää mennä salakäytävään. Kun pääset risteykseen, älä mene kumpaakaan suuntaan, vaan mene koko ajan suoraan eteenpäin. Vastaan tulee tietenkin seinä, mutta tämän viestin alapäähän on kiinnitetty avain. Ota vähän hiekkaa pois seinän tieltä, niin saatat nähdä pian avaimenreiän. Laita avain siihen ja oletkin pian aarteen luona!
Vilhelm Vaksermon””
Genargax kertoi ja otti avaimen kämmeneensä. “Nyt kaikki salakäytävään.” hän käski ja meni itse edeltä. Hector oli Ankkojen perässä, eivätkä he sen takia päässeet karkuun. Pian tultiin risteykseen ja Genargax otti avaimensa taskusta ja alkoi puhdistaa edessään olevaa seinää. Vähän aikaa kului, kunnes hän löysi avaimenreiän. Genargax laittoi avaimen reikään. Lukko oli ruosteessa, mutta pian ovi oli auki.
Heidän edessään avautui uskomaton näky. Lattia oli täynnä smaragdeja, rubiineja, kultakolikoita ja koruja. Niiden värit häikäisivät silmiä taskulampun valossa. “Siinä se nyt on! Sukuni kauan kadoksissa ollut aarre!” Genargax sanoi ja kahmaisi kädet täyteen timantteja. “Nyt voimme poistua.” hän sanoi ja otti säkin, joka oli ollut hänen taskussaan. Hän täytti sen rubiineilla ja otti mukaan varmuuden vuoksi kultakolikoita. Pian he lähtivät pois silmähäikäisevästä aarrekammiosta kohti salaista kirjastoa.

Kun he olivat päässet kirjastoon, ankat vietiin kaikki omiin häkkeihinsä ja pian heitä rahdattiin salakäytävää pitkin kohti linnaa. Matkalla Ankat kuitenkin nukutettiin unikaasulla. “Nyt voimme mennä tekemään pari ryöstöä kaupungille. Nuo eivät todellakaan pääse nukkuessaan tuolta pois.” Genargax sanoi, ja kääntyi salakäytävässä kohti pimeää huonetta Hector perässään. Matkalla Genargax otti taskustaan pari rubiinia ja asetti ne hänen aseeseensa. Pian he jo olivatkin poistuneet linnan pihamaalta.

Kului lähes kahdeksan tuntia, ennen kuin Genargax ja Hector pelasivat iso säkki olillaan. He menivät ankkojen luokse, jotka olivat olleet hereillä jo muutaman minuutin. Genargax ja Hector ottivat laatikot ja kuljettivat niitä kohti linnaa. Pian he tulivat taas pieneen ikkunattomaan huoneeseen. Sieltä heidät vietiin linnan ovelle, mutta juuri ennen ovea Genargax ja Hector vaihtoivat suuntaa. “Nyt menemme minun ja Hectorin tekemään salakäytävään.” Genargax kertoi ja kosketti yhtä tiiltä seinässä. Se painui pohjaan ja sen vierestä aukesi ovi. He menivät sinne ja pian ovi sulkeutui heidän takanaan.

Tähän tarinaan pitäisi tulla kymmenen lukua, eli loppua lähestytään. Voi se toki vielä muuttua.

Pitäähän minun nyt tännekin kirjoittaa jälleen.
Nythän lukija ja ankat taitavat tietää jo miltei kaiken, joten odottaisin lopuilta luvuilta pelkää toimintaa. Yllättävää oli kuitenkin, että tämä onkin yhtäkkiä jatkoa edelliselle tarinallesi, mutta samapa tuo, olenhan senkin lukenut. Oli tosiaan hieman pidempi osa tämä, mutta saanko sanoa vain yhden asian, ennen kuin pääset jo aivan viimeiseen lukuun. Toivoisin, että ankat yrittäisivät jotain aina vähän väliä, eivätkä vain tottele käskyjä koko ajan, aivan kuin olisivat jotain robotteja. Ymmärrän toki, jos se ei sovi juoneen, mutta tarinaan, jossa päähenkilö/t on/ovat vangittuina itse kirjoittaisin päähenkilön/päähenkilöt tekemään jonkinlaista vastarintaa ennen lopullista kamppailua.

Ja mainio lukuhan tämä oli, ei siinä mitään.

Tässä on nyt uusin ja toiseksi viimeinen luku, joka on edellistä lukua lyhempi. Mielestäni tämä on kuitenkin tarpeeksi pitkä, vai? No, voihan tämä olla jonkun mielestä aika lyhyt. Toivottavasti pidätte luvusta. Kommentteja!

Luku yhdeksän: Viimeiset hetket

Salakäytävä oli todella pitkä ja se mutkitteli paljon. Kolmen tunnin matkan jälkeen alkoi tuoksua merivesi heidän ympärillään. Genargax avasi vähän ajan päästä hänen edessään olevan metallisen oven joka johti pieneen luolaan. Sielläkin oli vielä ovelasti naamioitu ovi. Kun ovi avautui alkoi heti kuulua lokkien kirkunaa. “Olemme merellä.” Hupu sanoi. Ja totta tosiaan, he olivat pienessä luolassa, joka oli saarella ja saari oli keskellä tyrskyävää merta.

Ankat pääsivät pois häkeistään, kuitenkin kädet sidottuina. Genargax piti koko ajan kädessään asetta ja osoitti sillä ankkoja. Saaren palmut olivat aivan vihreitä ja hiekka oli aivan kullan väristä. Vesi kimalteli kauniisti auringon porottaessa siihen yläilmoista, mutta sitä ei kauan ehtinyt ihailla, sillä heitä vietiin jo toiseen suuntaan. Genargax piti tiukasti kaikkien köysistä kiinni ja tuli kohta luolan suulle. Yhtäkkiä hän hyppäsi ankat mukanaan kirkkaaseen veteen. Genargax sukelsi koko ajan syvemmälle, mutta pian hän pysähtyi ja katsoi eteenpäin. He olivat tulleet veden alaisen luolan kohdalle. He sukelsivat sinne Hector perässä ja saapuivat pian pieneen ilmataskuun, jossa ilmeisesti Genargax ja Hector säilyttivät jotain.

Siellä oli aivan Akun nokan edessä pieni sukellusvene. Se oli harmaan värinen ja näytti aivan uudelta. Sitä ei ollut varmaankaan käytetty kertaakaan, mutta nyt sitä käytettäisiin johonkin todella kamalaan asiaan. Se räjäytettäisiin Ankat mukana. Mitään ei ollut enää tehtävissä.

Kohta Genargax käski kaikkien astua sukellusveneeseen. Sukellusvene oli täynnä nappuloita ja vipuja. Punaiset valot välkkyivät joka puolella heidän askeltensa tahdissa. Genargax työnsi Ankkoja eteenpäin ja kohta he olivatkin suuren rautaoven edessä. Genargax työnsi Ankat sinne, sulki oven ja lukitsi sen. Pieni huone pimeni hetkessä. Aku istui lattialla ja mietti koko ajan, miten heille kävisi? Olisiko tämä heidän loppunsa?

Vähän ajan päästä sukellusvene alkoi liikkua hitaasti eteenpäin. Painostava hiljaisuus jatkui siinä pienessä huoneessa, jonne Aku ja pojat olivat lukittu. Sukellusvene liikkui nyt alaspäin, kohti syvyyksiä ja kohti viimeisiä hetkiä.

Kohta tohtori tuli hakemaan Ankat pois pimeästä huoneesta, katsomaan jotain. “Nyt saatte tulla katsomaan viimeisen kerran sitä paikkaa, jossa te asuitte.” Genargax sanoi ja työnsi Ankkoja eteenpäin. Aku käveli hitaasti Tupun, Hupun ja Lupun perässä ja katseli aluksen nappuloita. Kohta pojat tulivat tohtori Genargaxen kanssa kierreportaille, jotka veivät ulkoilmaan. Pojat alkoivat kiivetä niitä pitkin ja tulivatkin pian kannelle.

Meri oli turkoosin värinen ja kaukana saattoi nähdä maata. Siellä oli selvästikin Vaakkula, Hanhivaara ja Ankkalinna. Korkeimmat rakennukset olivat Ankkalinnassa ja Peikonhammas kohosi kaikista korkeimmalle. Pojat ihastelivat ehkä viimeisen kerran asuinpaikkaansa. He eivät liikkuneet moneen minuuttiin mihinkään.

Kohta hiljaisuuden rikkoi Aku, joka oli juuri noussut rappuset ylös. Hän katseli myös vähän aikaa kaupunkeja. Sitten hän lähti takaisin alas ja pojat päättivät lähteä setänsä perään. Myös tohtori Genargax tuli pian kierreportaat alas. “Nyt menette takaisin huoneeseenne.” Genargax sanoi. “Sinäkin saat mennä sinne, Genargax.” sanoi ääni tohtorin takaa. Tohtori kääntyi ympäri ja huomasi seisovansa aseella osoittavan Hectorin edessä. “Miksi teet tämän minulle?” kysyi Genargax Hectorilta. “Mielestäni ansaitsen saaliin paremmin kuin sinä, joten aion ottaa sen mukaani.” Hector sanoi ja latasi aseensa. “Voi Hector luuletko, että voittaisit minut? Onhan minullakin ase ja… Voi ei!” Genargax huusi, kun näki, ettei hänellä ollut enää aseitaan vyössään. “Taisin vahingossa heittää ne mereen muiden pommiesi mukana.” sanoi Hector virnuillen ilkeästi. “Ankat, te tulette mukaani veneeseen panttivangeiksi ja tohtori saa jäädä tänne miettimään, mitä väärää on tehnyt.” Hector sanoi pilkallisella äänellä. Genargax oli aivan punainen raivosta ja nosti pian kädet ilmaan. “Hopi, hopi tohtori. Saat mennä vankilaasi kokemaan ilotulituksen todella läheltä.” Hector sanoi ja otti Genargaxen kauluksesta kiinni. Hän alkoi vetämään tohtoria kohti samaa huonetta, jossa Ankat olivat olleet vankeina. Samalla hän asensi sukellusveneeseen pommit.

Kohta Hector tuli takaisin ja hoputti Ankat kierreportaita ylös. “Nyt minulle riitti!” Aku sanoi, potkaisi Hectoria ja juoksi kierreportaat loppuun. Tupu, Hupu ja Lupu olivat aivan Akun kannoilla ja päästessään ylös he laittoivat sukellusveneen kannen kiinni. Aku alkoi hulluna puhaltamaan kumivenettä täyteen, jonka hän oli löytänyt sukellusveneen kannelta. “Hector pääsee kohta läpi!” huusi Tupu, joka painoi kaikin voimin sukellusveneen kantta kiinni Hupun ja Lupun kanssa. “Yrittäkää kestää!” Aku sanoi ja jatkoi puhkumista. “Olen kohta saanut kumiveneen täyteen ilmaa!” Kohta kansi kuitenkin lennähti auki ja Hector seisoi siinä murhanhimoinen katse silmissään. “Odottakaa niin mukiloin teidät!” Hector karjaisi ja yritti juosta kohti Akua. Yhtäkkiä Hector pysähtyi täysin. Hän vain seisoi paikallaan, kunnes muksahti makaamaan keskelle sukellusveneen kantta. “Mi-mitä tapahtui?” Aku kysyi pojilta, jotka olivat sukellusveneen toisessa päässä. “Emme mekään tiedä, Aku-setä.” pojat sanoivat yhteen ääneen ja katsoivat Hectoria, joka makasi kyljellään lähellä Akua. “No, ei jäädä sitä odottelemaan, vaan lähdetään ennen kuin koko komeus räjähtää taivaan tuuliin!” Aku huusi. “Mutta entäs Hec…” Hupu aloitti, mutta Aku keskeytti hänet. “Kuule, hän melkein tappoi meidät ja piti meitä vankeina! Emme voi ottaa häntä mukaan!” Aku sanoi Hupulle uhkailevalla äänellä ja nousi kumiveneeseen. Pian hieman epäröiden pojatkin astuivat veneeseen ja ankat päästivät sen vesille.

Jaa, jaa...

Ihan mielenkiintoinen luku, en uskonut Hectorin pettävän Genargaxia, joten tuli aika puskan takaa. Kuvailu oli loistavaa, niin kuin edellisissäkin osissa, mikäköhän Hectorille oikein tuli? ;)

Viimeistä osaa odotellessa...