Keskustelujen arkisto

Tästä nyt sitten lähtee uusin tarinani. Idea on ihan ookoo minun mielestäni, lukijoista en sitten tiedä. :) No, toivottavasti kaikki pitävät tästä. Luvut ovat nyt pidempiä, kuin viime tarinassani, joten siihen kannattaa varautua. ;) Pitemmittä puheitta, ensimmäinen luku!

Luku yksi: Kirje

Oli aamuyö. Kello oli neljä. Ankkalinnan kaduilla ensimmäiset lenkkeilijät olivat jo liikkeellä. Puut humisivat vienossa tuulessa, joka raikkaasti virkisti jokaisen kulkijan olon. Kolme ankanpoikaa nukkuivat sängyissään ja heidän setänsä nukkui levottomasti. Talo oli tietysti numero 13.

Aku näki unta miehestä, joka juuri oli astumassa vanhaan latoon metsässä. Satoi kaatamalla ja miehen päällä oli musta viitta ja päässä huppu. Hän käveli ripeästi Ladon sisälle ja laittoi sen oven hiljaa kiinni. Mies katsoi ympärilleen ja lähti jatkamaan matkaansa kohti puisia portaita ladon toisessa päässä. Hän otti lyhdyn rappusten vierestä ja sytytti sen tulitikulla. Mies juoksi portaat ylös vilkuillen ympärilleen.

Ylhäällä mies meni vanhan kaapin luokse. Se oli tehty tammesta ja oli hieman lahonnut. Hän avasi kaapin oven ja otti sieltä liinan, jonka sisälle oli laitettu jotakin. Mies laittoi kaapin oven kiinni ja oli menossa takaisin portaisiin, kun ladon ovi kävi taas. Mies hikoili ja hiipi kohti kaappia, jonka sisälle hän sulkeutui.

Joku kiipesi portaat ylös kävellen ja mutisten jotain. Kaapin sisällä oleva mies oli nyt hiestä märkä ja hän tärisi hervottomasti. Mies kurkisti kaapin oven raosta ja näki toisen miehen, jolla oli yllään tummanvihreä viitta ja hänellä oli myös päässään huppu. Toinen mies käveli kohti kaappia. Hän otti kaapin ovenkahvasta kiinni. Hän avasi sen. Mustaviittainen mies oli aivan valkoinen, kun vihreäviittainen mies otti hänen kauluksestaan kiinni.

“Miksi sinä teit niin minulle, Hector?” ´Genargax sanoi hiljaa hampaitaan kiristäen. Hän otti Hectorin kädestä sen liinan ja laittoi sen taskuunsa “E-en tarkoittanut…” Hector aloitti ja yritti rimpuilla, mutta Genargax keskeytti hänet. “Sinulla pitäisi olla todella hyvä syy siihen, miksi yritit murhata minut.” Genargax sanoi murhanhimoinen katse silmissään. “Mu-vmutta voisin aikka auttaa sinua tappamaan ne anka…” “Ole hiljaa, ymmärsitkö!? En halua kuunnella katalaa ininääsi. Saat kuolla -hyvin tuskallisesti.” Genargax huusi Hectorille. “Ei! Älä tee sitä, pyydän!” Hector sanoi, mutta Genargax ei kuunnellut. “Hyvästi, verenpetturi.” Genargax sanoi ja otti kaapin avaimen ja lukitsi Hectorin kaappiin. Sitten Genargax heitti lyhtynsä kaapin vieressä olevaan heinäkasaan niin, että se meni rikki ja heinät alkoivat roihuta heti.

Parin minuutin kuluttua Genargax oli jo lukittuaan ladon oven aivan ladon lähellä olevalla pellolla. Sade oli jo lakannut ja lato oli jo ilmiliekeissä, mutta Genargax ei välittänyt siitä. Hän vai käveli pellon reunaa pitkin suureen havumetsään ja nauroi samalla ilkeästi. “Täältä tullaan ankat, täältä tullaan!”
Aku heräsi aamulla hiessä ja unen tapahtumat vyöryivät hänen mielessään. Aku vilkuili ympärilleen. Hän laittoi nopeasti merimiesasunsa päälle ja juoksi portaat alas. Aku meni keittiöön, jossa Tupu, Hupu ja Lupu istuivat syömässä pekonia ja munia. “Huomenta Aku-setä!” Tupu sanoi. “Miksi olet noin kalpea?” Hupu kysyi ja ihmetteli Akun kauhistunutta ilmettä. “Näin jotain painajaismaista.” Aku voivotteli ja istuutui pöydän ääreen. “Mikä se niin “painajaismainen” juttu oikein on?” Tupu kysyi ja työnsi pekonia suuhunsa. “No, voin kertoa koko unen.” Aku sanoi ja otti hyvän asennon.

Kertomuksen päätteeksi kaikki olivat vähän aikaa hiljaa. Lopulta Hupu rikkoi hiljaisuuden. “Se ei voi olla totta, koska eihän Genargax ole enää hengissä. Paitsi jos se olisi…” “totta. Aku-setä oli ehkä nähnyt enneunen.” Tupu lopetti Hupun lauseen. “Olenko minä mukamas joku enneunien näkijä?” Aku sanoi ja katsoi ihmetellen poikia. “Ei se välttämättä ollut enneuni,” Lupu sanoi “vaan ihan tavallinen painajainen.” “Niin, mutta siinä oli jotakin… Kummallista. Se ei voinut olla tavallinen uni.” Aku sanoi ja katsoi poikia. Seurasi taas hiljaisuus. Tällä kertaa kukaan ankoista ei rikkonut hiljaisuutta, vaan postimies, joka tiputti päivän postit oven postiluukusta sisään. Aku meni hakemaan mainokset.

“Ei mitään kummallista postia. Kaikki joutaa roskikseen.” Aku sanoi ja oli heittämässä mainoksia roskikseen. Matkalla Aku kuitenkin tiputti kirjekuoren, joka oli jäänyt mainoksen väliin. Aku nosti kirjeen ja mutisi hiljaa: “Vai että kirje Australiasta?”.

Aku meni taas istumaan tuolilleen ja avasi kirjeen. Hän lukaisi sen ja kysyi pojilta: “Onko meillä Argo-nimistä serkkua?” Pojat katsoivat toisiaan. “Me emme tiedä.” Tupu sanoi viimein, poikien ajateltua vähän aikaa. “Hän pyytää meitä tulemaan Australiaan tärkeän asian vuoksi. Hän ei kuitenkaan kertonut mitä asiaa hänellä on. Kummallista.” Aku sanoi ja tuijotti kirjettä. Se oli kirjoitettu musteella käsintehdylle paperille. “Mennään Australiaan, setä!” pojat huusivat yhteen ääneen. “En ole vielä varma.” Aku sanoi ja lähti takaisin yläkertaan.

Akun ajatus oli nyt kokonaan kirjeessä, eikä uni enää haitannut häntä. Aku katseli kirjettä kauan ja luki sitä koko ajan uudestaan ja uudestaan:

Rakas Aku!

Olen juuri nyt Australiassa ja olen löytänyt jotakin tärkeätä. En voi kertoa sitä tässä kirjeessä, koska pelkään tämän joutuvan jonkun muukalaisen käsiin. Voin kuitenkin kertoa, että olen Australian keskiosissa.

Aku, et varmaan muista minua, koska näit minut viimeksi, kun olit vielä vauva. Olit silloin todella suloinen. Olen jo vanha enkä jaksa enää kauan. Toivottavasti pääset tulemaan, koska tämä on hyvin tärkeätä. Jos tulet, olen vastassa sinua Ayres Rockin lähettyvillä.

Rakkain terveisin, Argo.

Juu, vaikuttaa jännittävältä, pitää vielä kuitenkin lukaista tuon vanhan tarinan vielä kerran läpi jotta muistaisin että ketkä nämä Genargax ja Hector ovat. Tässä vaiheessa on vaikeaa sanoa mitään, mutta jännältä vaikuttaa.
Muuten, kirjoitetaanko "Ayres rock" todella noin? Näyttää jotenkin kummalliselta :-/

Lainaus käyttäjältä: akuankka1313Mielestäni se kirjoitetaan "Ayers rock", vai olenko väärässä?
Kyllä "Ayers Rock", viralliselta nimeltään "Uluru".

Jälleen Taikikselta hyvä uuden tarinan alku. Oikein mielenkiintoiselta vaikuttaa, kuten sanottu jo aiemmin. Nämä Genargaxin ja Hectorin muistan hyvin edellisestä tarinastasi. Muuten, miten Aku voi tietää, että Argo on heidän serkkunsa, kun sitä ei kirjeessä mainittu eikä hän muistanut ko. heppua? Vai arvailiko Aku vain?

Muuten, Argo oli kreikkalaisessa mytologiassa laiva, jolla Iason ja argonautit purjehtivat Kolkhiiseen ryöstämään lohikäärmeen vartioimaa kultaista oinaan taljaa. (ja eikös Roope kumppaneineen lähtenyt myös Kolkhiiseen etsimään kultaista taljaa tarinassa Kultainen talja...)

Argon (’laiska’) puolestaan on järjestysluvultaan 18. alkuaine ja kuuluu jalokaasuihin. Et varmaankaan tarkoittanut Argo-nimellä noita asioita, mutta aika hauskoja sattumia. ;) Tiedot ovat siis wikipediasta, mutta olen tuosta argonista kuullut myös kemian tunneilla koulussa. Tuosta laivasta sen sijaan en tiennyt mitään. Sorry tämä viestin loppuosan off-topic.

//Padi, otin sen (argonkaasun) esille, koska se kuulosti tältä Argo-nimiseltä henkilöltä. ;D

"The holy Rock Uluru". Sehän se. Mutta, tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja minusta on erittäin kiva saada jatkoa edelliselle tarinalle. Kuvailu ja kielioppi ovat hyvää. Vaikuttaa todentotta lupaavalta tarinalta, innolla odotan jatkoa!

Nonnih. Sainhan sen luvun vihdoin valmiiksi. Kiirettä on hieman pitänyt, enkä oikein ehtinyt tätä kirjoittamaan. Toivottavasti pidätte luvusta. asiat voivat kulkea hieman nopeasti, mutta toivottavasti se ei haittaa. Ainakin pituus pitäisi olla sopiva. Kommentteja!

Luku kaksi: Matka Australiaan

Aku oli nukahtanut keskelle lattiaa. Hänen kädessään oli vieläkin samainen kirje, jota hän eilen oli lukenut monia kertoja. Aku asetti kirjeen pöydälle herätessään ja pukeutui. Hän käveli suoraan poikien huoneeseen. Tupu, Hupu ja Lupu nukkuivat vielä, mutta Aku meni herättelemään heitä. “Mitä nyt?” Tupu kysyi aivan väsyneenä. “Me lähdemme tänään Australiaan.” Aku sanoi.

Heti sen kuultuaan pojat nousivat riemastuneina sängyistään ja alkoivat jokainen pakata omaa matkalaukkuaan. He pakkasivat kaiken tarpeellisen laukkuunsa. He ottivat mukaan myös Sudenpentujen käsikirjan, jos jotain tapahtuisi. Aku sen sijaan pakkasi laukkuunsa kirjeen, hammasharjansa, pari merimiesnuttua ja kartan. Taskuunsa hän työnsi laihan lompakkonsa, josta olisi saatava rahat lentoon.

Ankat ryntäsivät pian punaiseen koslaansa ja niin 313 kaarsi vasemmalle, kohti Ankkalinnan lentokenttää. Matka kesti muutaman kymmenen minuuttia liikennevalojen ja yhden ylinopeussakon takia. Lopulta nelikko astuikin lentokentän terminaaliin. Jonot olivat lyhyitä, vaikka päivä paistoi kirkkaana. Tiskillä Aku ojensi seteleitä ja otti liput pian ja antoi ne Tupulle, Hupulle ja Lupulle. “Älkää hukatko omia lippujanne. Muistakaa pitää niistä hyvää huolta!” Aku sanoi ja ohjasi poikia eteenpäin. Lentokoneen tuloon oli vielä reilusti aikaa, joten ankat aikoivat kierrellä lentokentän kaupoilla.

“Katsokaa! Mahtavan näköinen karkkikauppa!” Tupu huudahti ja otti lompakkonsa jo esille. Karkkikaupan seinillä oli kaikenlaisia makeisia aina hedelmäkarkeista suklaaseen. Pojat kahmivat herkkuja syliinsä huuliaan lipoen. Sitten pojat menivät siistiin jonoon kassan eteen ja käyttivät viikkorahansa kaikenmoisiin makeisiin. “Mitä järkeä oli noin paljon karkkia oli ostaa?” Aku kysyi ja katsoi Tupun, Hupun ja Lupun suuria makeissäkkejä. “Halusimme vähän herkutella.” Hupu sanoi ja vinkkasi silmällään Tupulle ja Lupulle.

Puolen tunnin odottamisen jälkeen lentokone oli valmiina lähtöön kohti Australiaa. Aku ja pojat antoivat lippunsa ja astuivat suureen lentokoneeseen. Heidän paikkansa oli keskellä lentokonetta. Hupu meni istumaan ikkunan viereen, Lupu istui Hupun viereen, sitten Tupu istahti ja reunimmaiseksi joutui Aku. Hupu katseli innoissaan ikkunasta, kuinka lentokone alkoi liikkua kohti kiitorataa. Lentokone pysähtyi odottamaan hetkeksi lupaa nousta korkeuksiin ja kohta se lähtikin hirmuisella vauhdilla eteenpäin. Jokaisen ankan korvat menivät lukkoon, kun lentokone alkoi nousta yhä korkeammalle ja korkeammalle.

Oli kulunut tunti siitä, kun lentokone oli noussut kiitoradalta ilmaan. Aku lueskeli omaa lehteään, Tupu pelasi videopeliään, Lupu katsoi TV: stä tulevaa elokuvaa ja Hupu katseli ikkunasta alas. Valitettavasti hän ei nähnyt, kuin heidän alapuolellaan olevia pilvenhattaroita, jotka peittivät näkyvyyden alas. Pilvet olivat mustia, joten heidän alapuolellaan satoi juuri, Hupu päätteli.

Aku nukahti hetken päästä. Hän näki unta, kuinka Argo käveli autiomaalla. Argolla oli pitkä harmaa parta ja päässään hänellä oli musta lierihattu. Tummanruskea nahkatakki ylsi häntä polviin asti ja hänen naamansa oli ryppyinen. Kaukaa horisontista Argo näki jonkun tulevan häntä kohti, aivan kuin miekka kädessä. Hädissään Argo lähti niin kovaa kuin pystyi, juoksemaan kohti kaukaisia kukkuloita.

Argo kuitenkin väsähti melkein heti, eikä hänestä ollut enää pakenijaksi. Hän läsähti maahan ja läähätti kovaa. Kohta hänen edessään seisoi mustaan huppuun ja vaatteisiin pukeutunut mies. “Terve, Argo.” sanoi Genargax hiljaisella äänellä. “Mitä sinä haluat minusta?” Argo kysyi ääni vapisten. “Teit jo tarpeeksi minulle, kun olin nuori!” “En.” Genargax sanoi “Minä tulin vain vähän avittamaan sinua elämässäsi.” “Mi-mitä tarkoita…” Argo yritti kysyä, mutta Genargax ojensi miekkansa Argon kaulalle. “Tarkoitan sukulaisiasi.”

Hiki valui taas Akun naamalla. Hän oli nähnyt taas kammottavan painajaisen. Hän katsahti poikiin päin. Tupu pelasi edelleenkin videopeliään, Lupu oli nukahtanut ja Hupu tutki Sudenpentujen käsikirjaa. Aku päätti olla puhumatta unestaan pojille, vaan salata sen heiltä - ainakin vähäksi aikaa.

Noin 24 tunnin matkan jälkeen ankat saapuivat Australian pääkaupunkiin, Sydneyhyn. Lentokenttä oli siellä hieman isompi kuin Ankkalinnassa. Heti sieltä päästyään ankat ottivat taksin ja lähtivät kohti Ayers Rockia.

Tunnit matelivat hitaasti. Matka oli pitkä, ja taksissa oli todella kuuma, sillä siinä ei ollut ilmastointia. Aku oli juonut jo seitsemännen vesipullonsa, kun pojat olivat yhdessä kulauttanut vasta kaksi. Taksikuski ei ollut vielä puhunut mitään, eikä hän ollut juonut pisaraakaan vettä tai jotain muuta nestemäistä.

Vesipullot loppuivat kesken, kun automatkaa oli jäljellä vajaa tunti. Ankat olivat aivan hiestä märkiä, kun aavikon kuuma aurinko poltti heitä. Aku katsoi taksin ikkunasta ulos saadakseen viileän tuntuista ilmaa kasvoilleen. Se ei kuitenkaan paljoa auttanut, koska hänellä oli vieläkin kova jano. Pojat istuivat ahtaasti vierekkäin ja jokainen tuijotti tyhjyyteen. Kukaan ei puhunut, kuului vain kova läähätys. Taksikuski taas ei ollut edes hörpännyt omasta kolmen desin pullosta kuin pienen tilkan vettä.

“Perillä.” sanoi taksikuski vihdoin ja pysäytti autonsa. Ankat eivät ensin jaksaneet ajatellakaan nousemista, vaan he aikoivat jäädä siihen kyhjöttämään. Lopulta Tupu kuitenkin jaksoi nousta ja hän avasi auton oven. Kohta kaikki tulivat hänen perässään. Aurinko oli todella kirkas, eikä kukaan ankoista nähnyt ensin mitään. Kohta heidän silmänsä kuitenkin tottuivat ja sitten Lupu rikkoi hiljaisuuden: “Siinä se on. Ayers Rock.”

Viestimaraton painaa päälle ja kaikki muutkin koulujutut. Yritän viikonlopun aikana kirjoittaa valmiiksi, koska sen jälkeen ei kahteen viikkoon nähdä lukuja, kun lähden kahdeksi viikoksi Egyptiin. ^-^