Hopeakynttilä
Ilmestyneet luvut;
Prologi (11. syyskuuta)
1. Ramfreinin kivinen talo (Ramfrein's stony house - tulossa, ajankohta epäselvä)
Esipuhe, ei varsinainen luku
____________________________________
Tämä on neljäs täyspitkä ankkatarinani, joka ei
ole jatkoa millekkään aikaisemmalle tarinalleni. Pahoittelen,
että edellinen tarinani Yhdeksän kultaista porttia jäi kesken, mutta
inspiraatiota ei vain löytynyt, minkäs sille voi. Älkää siis siitä muistuttako.
Tähän tarinaan liittyvät paljon yliluonnollisuus ja hiven fantasiaa ja kauhuakin
on tarinaan saatu ripoteltua. Lukujen tarkkaa määrää en tiedä, kaikki selviää aikanaan. Kuitenkaan KTA'n pituista tarinaa en aio tehdä.
Tarinaan yritän panostaa, mutta kirjoitusvirheitä löytyy aivan varmasti, sen lupaan :)
Sivuja:
1
2
Kirjoittaja
Aihe: Hopeakynttilä
(27 viestiä)
Aku Vankka
Hopeakynttilä
Viesti 1 -
11.09.2008 klo 17:21:06
Karhula
Hopeakynttilä
Viesti 2 -
11.09.2008 klo 17:25:29
Salaperäinen nimi tarinalle. Mielestäni se tuntuikin juuri sopivalta, harmi kun tuo edellinen tarinasi jäi kesken, mutta ainahan ei voi voittaa. Toivottavasti teet tämän tarinan loppuun asti. :)
Aku Vankka
Hopeakynttilä
Viesti 3 -
11.09.2008 klo 17:27:45
Prologi on jo tekeillä, saat lukea sen jo tänään.
Kreach
Hopeakynttilä
Viesti 4 -
11.09.2008 klo 17:43:11
Prologia odotellessa. Ratkaisusi oli ihan hyvä, eihän sitä väkisin tarvitse kirjoittaa. Nimi kuulostaa myös mielenkiintoiselta, esipuhe myös ihan ookoo.
Aku Vankka
Hopeakynttilä
Viesti 5 -
11.09.2008 klo 17:55:24
Prologista tuli surkea :-X
Mutta en sen takia aio tätä tähän jättää, vaan julkaisen
äärettömän sekavan prologini, johon sisältyy aika paljon
mahdottomuuksia. Ensimmäiseen lukuun panostan enemmän kuin
prologiin, jonka takia se ilmestyy luultavasti viikon alussa.
Prologi
Ulkona satoi. Sade piiskasi mäen päällä
kyyhöttävää pientä parin jalan korkuista ja sitäkin sivuilta lyhyempää kivimökkiä, jonka
katto oli muurattu umpeen. Oveakaan ei näyttänyt olevan, saatika sitten ikkunoita.
Mökki näytti olevan hylätty, mutta silti kuraista polkua pitkin käveli mies sininen sadetakki päällä.
Hän asteli mökin vierelle, ja potkaisi sen seinämää kumisaappaallaan.
Mitään ei tapahtunut. Hän meni toiselle puolelle ja yritti samaa, onnistumatta vieläkään.
Viimeisen seinämän luona, mies kohotti jalkansa valmiina potkaisemaan sitäkin, kunnes hänen aikeensa
keskeytyivät seinän avautuessa hänen silmiensä edessä. Mies katsoi jalkansa alle, ja huomasi astuneensa
vasemmalla jalallaan jonkinlaisen painikkeen päälle, joka avaisi oven. Hän astui sisälle hökkeliin, jossa oli
pelkät portaat. Mutta portaat eivät johtaneet alas, niinkuin mies oli ajatellut nähdessään ne. Ne veivät suoraan ylös,
vaikka katto olikin vastassa vain muutaman metrin päässä. Ensin hän ajatteli portaiden olevan vain harhakuva, mutta
kun hän astui ensimmäiselle portalle, totesi hän mielessään portaiden olevan aidot. Hän astui toiselle askelmalle, sitten kolmannelle
kunnes alkoi kävellä portaita ylös. Sitten katto tuli vastaan. Yksikin askel, ja hänen päänsä kolahtaisi kattoon.
Hän astui yhden askeleen, ja huomasi päänsä työntyvän katosta läpi, olevan ulkona sateessa. Mutta siltikään hän ei kastunut.
Ihmeen kaupalla, mies oli työntynyt katosta läpi ja käveli nyt näkymättömiä portaita pitkin ylös, ylös ylös...
Useankymmenen minuutin kävelyn jälkeen, mies saapui vihdoin huipulle.
Hän otti sadetakkinsa pois ja huokaisi; "Vihdoinkin, sateensuoja, vaikka en tiedäkään, miten tämä on mahdollista"
Hän oli sinisenhohtavassa huoneessa, joka oli autio lukuunottamatta huoneen keskellä oleva jalustaa.
Jalustan päällä oli pieni, hopeinen kynttilä, ja sen vieressä tulitikkuaski.
Mies halusi lämmikettä, joten hän käveli kohti kynttilää. Saavuttuaan jalustan luo, hän otti tulitikun ja raapaisi sen.
Sitten hän sytytti kynttilän ja valahti maahan välittömästi.
Mutta en sen takia aio tätä tähän jättää, vaan julkaisen
äärettömän sekavan prologini, johon sisältyy aika paljon
mahdottomuuksia. Ensimmäiseen lukuun panostan enemmän kuin
prologiin, jonka takia se ilmestyy luultavasti viikon alussa.
Prologi
Ulkona satoi. Sade piiskasi mäen päällä
kyyhöttävää pientä parin jalan korkuista ja sitäkin sivuilta lyhyempää kivimökkiä, jonka
katto oli muurattu umpeen. Oveakaan ei näyttänyt olevan, saatika sitten ikkunoita.
Mökki näytti olevan hylätty, mutta silti kuraista polkua pitkin käveli mies sininen sadetakki päällä.
Hän asteli mökin vierelle, ja potkaisi sen seinämää kumisaappaallaan.
Mitään ei tapahtunut. Hän meni toiselle puolelle ja yritti samaa, onnistumatta vieläkään.
Viimeisen seinämän luona, mies kohotti jalkansa valmiina potkaisemaan sitäkin, kunnes hänen aikeensa
keskeytyivät seinän avautuessa hänen silmiensä edessä. Mies katsoi jalkansa alle, ja huomasi astuneensa
vasemmalla jalallaan jonkinlaisen painikkeen päälle, joka avaisi oven. Hän astui sisälle hökkeliin, jossa oli
pelkät portaat. Mutta portaat eivät johtaneet alas, niinkuin mies oli ajatellut nähdessään ne. Ne veivät suoraan ylös,
vaikka katto olikin vastassa vain muutaman metrin päässä. Ensin hän ajatteli portaiden olevan vain harhakuva, mutta
kun hän astui ensimmäiselle portalle, totesi hän mielessään portaiden olevan aidot. Hän astui toiselle askelmalle, sitten kolmannelle
kunnes alkoi kävellä portaita ylös. Sitten katto tuli vastaan. Yksikin askel, ja hänen päänsä kolahtaisi kattoon.
Hän astui yhden askeleen, ja huomasi päänsä työntyvän katosta läpi, olevan ulkona sateessa. Mutta siltikään hän ei kastunut.
Ihmeen kaupalla, mies oli työntynyt katosta läpi ja käveli nyt näkymättömiä portaita pitkin ylös, ylös ylös...
Useankymmenen minuutin kävelyn jälkeen, mies saapui vihdoin huipulle.
Hän otti sadetakkinsa pois ja huokaisi; "Vihdoinkin, sateensuoja, vaikka en tiedäkään, miten tämä on mahdollista"
Hän oli sinisenhohtavassa huoneessa, joka oli autio lukuunottamatta huoneen keskellä oleva jalustaa.
Jalustan päällä oli pieni, hopeinen kynttilä, ja sen vieressä tulitikkuaski.
Mies halusi lämmikettä, joten hän käveli kohti kynttilää. Saavuttuaan jalustan luo, hän otti tulitikun ja raapaisi sen.
Sitten hän sytytti kynttilän ja valahti maahan välittömästi.
Karhula
Hopeakynttilä
Viesti 6 -
11.09.2008 klo 17:59:19
Olipa karmiva ja hyvä prologi vaikka se hiukan sekava olikin, kuvailu oli mahtavaa ja teksti sujuvaa. Parempi alku kuin omassa tarinassani. :)
Aku Vankka
Hopeakynttilä
Viesti 7 -
11.09.2008 klo 18:00:14
Karmivaa kerrontaa saat kuulla jatkossakin, keksi nimittäin aika kauhean
jutun tulevien lukujen kannalta.. 8)
jutun tulevien lukujen kannalta.. 8)
Aku Vankka
Hopeakynttilä
Viesti 8 -
22.09.2008 klo 16:56:10
Hieman lyhyt ja sekava alku, ei muuta - kommentteja kiitos.
Ensimmäinen luku - Ramfreinin kivinen talo
Pienen nyppylän päällä seisoi pieni kivinen, jopa taloksi kutsuttu rakennus, johon
mahtui kerrallaan vain yksi henkilö, ja jossa ei ollut ovea tai ikkunoita lainkaan.
Talon ympärillä oli istuimia, joissa sadan ihmiset kuuntelivat tarkasti kun juhlapukuun
pukeutunut tukeva mies piti puhetta talon edessä olevalla korokkeella.
Hänen vieressään istuivat tilaisuuden kunniavieraat; kolme lippalakkia käyttävää nuorta ankanpoikaa,
yksi merimiesnuttuinen aikuinen ankka, ja muuan punanuttuinen hieman vanhempi ankka.
Tähän seurueeseen kuuluivat maailman rikkain ankka, Roope, sekä hänen sukulaispoikansa Aku, Tupu, Hupu
ja Lupu. Mutta miksi he istua kököttivät tällaisessa tilaisuudessa kunniavieraina?
Palataan hieman ajassa taaksepäin, niin saadaan asialle selitys..
"Roope-setä, joku mies perintövirastosta haluaa puheillesi" merimiesnuttuun pukeutunut, Akuksi kutsuttu
ankka huikkasi Roopelle ovensuusta. Roope käski Akua päästämään miekkosen sisälle.
Mustaan smokkiin ja suoriin kangashousuihin pukeutunut vanha mies saapui salkkunsa kanssa sisään
Roopen sotkuiseen toimistoon, joka oli siivottu viimeksi vuonna 1945.
Mies käveli Roopen työpöydän luo ja asetti salkkunsa pöydälle.
"Muistatte varmaan isosetänne Alfred Ramfreinin?" virkailija kysyi ja avasi salkkunsa, mistä paljastui
valtava määrä papereita ja ties mitä roskaa.
"Siis kenet?" Roope ihmetteli ja kaivoi pöytälaatikostaan sukukirjansa, jossa ei ollut mitään mainintaa yhdestäkään
Ramfreinista.
"Aah, ette siis tuntenut häntä, ymmärrän kyllä" virkailija sanoi rauhallisesti. Hän otti salkusta pinon papereita, ja
etsi sieltä erään lapun, missä luki 'Alfred Ramfreinin testamentti'. Hän alkoi lukea sitä ääneen;
"Minä, Alfred Ramfrein, testamenttaan täten koko omaisuuteni rakkaalle sukulaiselleni, Roope Ankalle.
Toivon, että omaisuuteni luovutetaan hänelle juhlallisissa menoissa, onhan itse rakennus suuri pala
Ankkalinnan historiaa. Allekirjoitus; Alfred Ramfrein." Virkailija lopetti lukemisen ja ehti avata suunsa, kun
Roope yllättäen sanoi;
"Rakennuksen? Lahjoittiko hän minulle rakennuksen?"
"Kyllä. Vahvistin minullekin omituisen tiedon eilen illalla, kun hän kertoi sen ennen kuolemaansa" virkailija sanoi ja
ojensi lapun Roopelle.
"Tämän lapun kun näytät pomestarille, saat ansaitsemasi juhlamenot"
"Nyt minun täytyy mennä" hän sanoi ja sulki oven. Roope jäi ihmettelemään lappua...
Roope siis oli saanut tämän pienen kivisen 'rakennuksen' perintönä ja oli nyt sukulaistensa kanssa
juhlamenoissa, odottaen että pormestari saisi pitkästyttävän puheensa päätökseen.
"..on talo ollut osa historiaamme. Alfred Ramfrein rakennutti sen vuonna 1897, ja sen sisältö on puhuttanut Ankkalinnan asukkaita
aina viime viikon torstaihin saakka, kun ilmoitus sen siirtymisestä Roope Ankalle saatiin.."
"Vai muka 'palanen Ankkalinnan historiaa'.. ja pah sanon minä" Roope sanoi turhautuneesti, sillä hän odotti että
saisi aloittaa talon tutkimisen, hänellä nimittäin oli vahva epäilys, että sieltä löytyisi jotain arvokasta.
"..että Ramfrein oli myös Ankkalinnan kunniakansalainen ennen Roope Ankkaa. Hänet tunsi siihen aikaan jokainen, joka viitsi
sanomalehtiä lukea.." pormestari pulputti minkä kerkesi, vaikka välillä poikkesikin vähän aiheesta;
"..ja mikä uskomattominta, hänen vaimonsa veljen pikkuserkku piti suklaavanukkaasta - mikä jymyuutinen!"
Kaikki katsomossaolijat nauroivat remakasti pormestarin mainitsemalle 'suklaavanukasjutulle' ja osa jopa putosi tuoliltaan.
Roope oli ainoa, jota ei naurattanut, hän halusi ainoastaan talon ja varsinkin sen sisällön.
"..ja täten Ankkalinnan pormestarina, luovutan tämän kivisen talon, Mississippin mestarille, Julman maan jehulle, kuparikukkulan
kuninkaalle.."
"Lopettaisi jo jaarittelun, että pääsisimme itse asiaan" Roope jupisi itsekseen, Aku ja pojat vähät välittivät.
"..Klondiken keisarille ja maailman rikkaimmalle miehelle, Roope Ankalle!"
Yleisö hurrasi ja taputti ja Roope nousi tuoliltaan pormestarin luo. He kättelivät, ja pormestari antoi Roopelle
paperirullan, jonka Roope tunnisti oitis talon omistuskirjaksi.
"Tilaisuus on päättynyt!" Roope huusi topakasti, ja väki alkoi vähitellen vähentyä.
Aku ja pojat nousivat tuolestaan ja kävelivät Roopen luokse talon viereen.
"Noh. mistä aloitamme?" he kysyivät yhteen ääneen, odottaen Roopelta vastausta.
Roopella ei kuitenkaan ollut aikomustakaan vastata, vaan hän käveli talon ympäri ja teki paperille laskelmia.
Lopulta hän pysähtyi erään seinän viereen ja viittoi Aku ja pojat tulemaan hänen luokseen. Sen tehtyään, hän
potkaisi napakasti seinää, ja he kaikki putosivat pimeään kammioon.
Ensimmäinen luku - Ramfreinin kivinen talo
Pienen nyppylän päällä seisoi pieni kivinen, jopa taloksi kutsuttu rakennus, johon
mahtui kerrallaan vain yksi henkilö, ja jossa ei ollut ovea tai ikkunoita lainkaan.
Talon ympärillä oli istuimia, joissa sadan ihmiset kuuntelivat tarkasti kun juhlapukuun
pukeutunut tukeva mies piti puhetta talon edessä olevalla korokkeella.
Hänen vieressään istuivat tilaisuuden kunniavieraat; kolme lippalakkia käyttävää nuorta ankanpoikaa,
yksi merimiesnuttuinen aikuinen ankka, ja muuan punanuttuinen hieman vanhempi ankka.
Tähän seurueeseen kuuluivat maailman rikkain ankka, Roope, sekä hänen sukulaispoikansa Aku, Tupu, Hupu
ja Lupu. Mutta miksi he istua kököttivät tällaisessa tilaisuudessa kunniavieraina?
Palataan hieman ajassa taaksepäin, niin saadaan asialle selitys..
"Roope-setä, joku mies perintövirastosta haluaa puheillesi" merimiesnuttuun pukeutunut, Akuksi kutsuttu
ankka huikkasi Roopelle ovensuusta. Roope käski Akua päästämään miekkosen sisälle.
Mustaan smokkiin ja suoriin kangashousuihin pukeutunut vanha mies saapui salkkunsa kanssa sisään
Roopen sotkuiseen toimistoon, joka oli siivottu viimeksi vuonna 1945.
Mies käveli Roopen työpöydän luo ja asetti salkkunsa pöydälle.
"Muistatte varmaan isosetänne Alfred Ramfreinin?" virkailija kysyi ja avasi salkkunsa, mistä paljastui
valtava määrä papereita ja ties mitä roskaa.
"Siis kenet?" Roope ihmetteli ja kaivoi pöytälaatikostaan sukukirjansa, jossa ei ollut mitään mainintaa yhdestäkään
Ramfreinista.
"Aah, ette siis tuntenut häntä, ymmärrän kyllä" virkailija sanoi rauhallisesti. Hän otti salkusta pinon papereita, ja
etsi sieltä erään lapun, missä luki 'Alfred Ramfreinin testamentti'. Hän alkoi lukea sitä ääneen;
"Minä, Alfred Ramfrein, testamenttaan täten koko omaisuuteni rakkaalle sukulaiselleni, Roope Ankalle.
Toivon, että omaisuuteni luovutetaan hänelle juhlallisissa menoissa, onhan itse rakennus suuri pala
Ankkalinnan historiaa. Allekirjoitus; Alfred Ramfrein." Virkailija lopetti lukemisen ja ehti avata suunsa, kun
Roope yllättäen sanoi;
"Rakennuksen? Lahjoittiko hän minulle rakennuksen?"
"Kyllä. Vahvistin minullekin omituisen tiedon eilen illalla, kun hän kertoi sen ennen kuolemaansa" virkailija sanoi ja
ojensi lapun Roopelle.
"Tämän lapun kun näytät pomestarille, saat ansaitsemasi juhlamenot"
"Nyt minun täytyy mennä" hän sanoi ja sulki oven. Roope jäi ihmettelemään lappua...
Roope siis oli saanut tämän pienen kivisen 'rakennuksen' perintönä ja oli nyt sukulaistensa kanssa
juhlamenoissa, odottaen että pormestari saisi pitkästyttävän puheensa päätökseen.
"..on talo ollut osa historiaamme. Alfred Ramfrein rakennutti sen vuonna 1897, ja sen sisältö on puhuttanut Ankkalinnan asukkaita
aina viime viikon torstaihin saakka, kun ilmoitus sen siirtymisestä Roope Ankalle saatiin.."
"Vai muka 'palanen Ankkalinnan historiaa'.. ja pah sanon minä" Roope sanoi turhautuneesti, sillä hän odotti että
saisi aloittaa talon tutkimisen, hänellä nimittäin oli vahva epäilys, että sieltä löytyisi jotain arvokasta.
"..että Ramfrein oli myös Ankkalinnan kunniakansalainen ennen Roope Ankkaa. Hänet tunsi siihen aikaan jokainen, joka viitsi
sanomalehtiä lukea.." pormestari pulputti minkä kerkesi, vaikka välillä poikkesikin vähän aiheesta;
"..ja mikä uskomattominta, hänen vaimonsa veljen pikkuserkku piti suklaavanukkaasta - mikä jymyuutinen!"
Kaikki katsomossaolijat nauroivat remakasti pormestarin mainitsemalle 'suklaavanukasjutulle' ja osa jopa putosi tuoliltaan.
Roope oli ainoa, jota ei naurattanut, hän halusi ainoastaan talon ja varsinkin sen sisällön.
"..ja täten Ankkalinnan pormestarina, luovutan tämän kivisen talon, Mississippin mestarille, Julman maan jehulle, kuparikukkulan
kuninkaalle.."
"Lopettaisi jo jaarittelun, että pääsisimme itse asiaan" Roope jupisi itsekseen, Aku ja pojat vähät välittivät.
"..Klondiken keisarille ja maailman rikkaimmalle miehelle, Roope Ankalle!"
Yleisö hurrasi ja taputti ja Roope nousi tuoliltaan pormestarin luo. He kättelivät, ja pormestari antoi Roopelle
paperirullan, jonka Roope tunnisti oitis talon omistuskirjaksi.
"Tilaisuus on päättynyt!" Roope huusi topakasti, ja väki alkoi vähitellen vähentyä.
Aku ja pojat nousivat tuolestaan ja kävelivät Roopen luokse talon viereen.
"Noh. mistä aloitamme?" he kysyivät yhteen ääneen, odottaen Roopelta vastausta.
Roopella ei kuitenkaan ollut aikomustakaan vastata, vaan hän käveli talon ympäri ja teki paperille laskelmia.
Lopulta hän pysähtyi erään seinän viereen ja viittoi Aku ja pojat tulemaan hänen luokseen. Sen tehtyään, hän
potkaisi napakasti seinää, ja he kaikki putosivat pimeään kammioon.
Karhula
Hopeakynttilä
Viesti 9 -
22.09.2008 klo 17:04:25
Ooh! :o Ei mielestäni yhtään sekava luku vaan kerrassaan mainio, koska kuvailua oli juuri sopivasti, lisäksi tuo puhe oli myös melko upea paitsi en oikein usko, että Ankkalinnan pormestari ihan tällä lailla Roopelle puhuisi:
Lainaus käyttäjältä: Aku Vankka"..ja täten Ankkalinnan pormestarina, luovutan tämän kivisen talon, Mississippin mestarille, Julman maan jehulle, kuparikukkulan
kuninkaalle.."
"Lopettaisi jo jaarittelun, että pääsisimme itse asiaan" Roope jupisi itsekseen, Aku ja pojat vähät välittivät.
"..Klondiken keisarille ja maailman rikkaimmalle miehelle, Roope Ankalle!"
Lisäksi tuossa viimeisessä virkkeessä lukee "mies" vaikka siinä pitäisi lukea ankka, vai eikä Roope olekaan ankka? ;)
Lainaus käyttäjältä: Aku Vankka"..ja täten Ankkalinnan pormestarina, luovutan tämän kivisen talon, Mississippin mestarille, Julman maan jehulle, kuparikukkulan
kuninkaalle.."
"Lopettaisi jo jaarittelun, että pääsisimme itse asiaan" Roope jupisi itsekseen, Aku ja pojat vähät välittivät.
"..Klondiken keisarille ja maailman rikkaimmalle miehelle, Roope Ankalle!"
Lisäksi tuossa viimeisessä virkkeessä lukee "mies" vaikka siinä pitäisi lukea ankka, vai eikä Roope olekaan ankka? ;)
Aku Vankka
Hopeakynttilä
Viesti 10 -
22.09.2008 klo 17:06:12
Nojaa.. pormestarihan puhui samalla tavalla tarinassa 'Kaikkein mieluisin lahja' kait siitä olen sen Roopen 'arvonimien' luetteloinnin keksinyt ;)
Olisi muuten kiva jos tuon 'prologi' jutun saisi nimestä pois, sillä eihän kukaan tajua
koskaan tarinan jatkuvan, jos otsikossa lukee kokoajan sana 'prologi'.
Olisi muuten kiva jos tuon 'prologi' jutun saisi nimestä pois, sillä eihän kukaan tajua
koskaan tarinan jatkuvan, jos otsikossa lukee kokoajan sana 'prologi'.
Tribe
Hopeakynttilä
Viesti 11 -
13.10.2008 klo 13:10:19
Hyvä luku. Hyvin omaperäinen, eikä lainkaan mikään tusinatarina missä Aku hakee töitä, Roopellä on pörssiongelmia, tai että ankanpojilla on rahoitusongelmia partiossa.
Kreach
Hopeakynttilä
Viesti 12 -
30.10.2008 klo 15:24:06
Ihan mukava luku juu. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä Ramfreinin talossa on... Joten milloinkas sitä jatkoa olisi tulossa?
Ps. Itse ajattelin myös aloittaa uuden tarinan (juu, hopeaverhoon ei oikein tauon jälkeen jaksanut panostaa).
Ps. Itse ajattelin myös aloittaa uuden tarinan (juu, hopeaverhoon ei oikein tauon jälkeen jaksanut panostaa).
Aku Vankka
Hopeakynttilä
Viesti 13 -
03.11.2008 klo 17:07:30
Lainaus:Mielenkiintoista olisi tietää, mitä Ramfreinin talossa on...
Ja sehän selviääkin katsomalla tarkemmin prologia...
Hieman huonompi luku tuli. Juoni on aika tylsä, ja taas menee aika paljon sellaiseksi ''yliluonnolliseksi fantasiasekoiluksi" jossa ei ole mitään järkeä. Kuitenkin mielestäni hyvin lyhyt ja tylsä luku.
Toinen luku - Hopeakynttilä
Pieni kivinen hökkeli oli muuttunut isoksi kammioksi, joka oli kokonaan kivestä
ja täysin maan alla. Kammio oli täysin tyhjä, lukuunottamatta kivisiä kierreportaita, jotka veivät
ylös, ja tyssäsivät näemmä kattoon parin askelman jälkeen. Roope, Aku ja pojat istuivat pölyisellä
kivilattialla ja puistelivat itseään liasta. Roope nousi ensimmäisenä seisomaan; hän käveli vaistomaisesti
kohti portaikkoa, ja katsoi ylös.
"Portaikko tyssää kattoon parin askelman jälkeen" hän sanoi ja siirtyi pois portaikon luota.
Aku käveli poikien kanssa portaikon luo, ja hänkin totesi sen olevan lävitsepääsemätön, vitsillä tehty pila.
Ankanpojat jäivät vielä portaikon luokse. He katsoivat hetken ylös, kunnes avasivat Sudenpentujen käsikirjan,
ja ottivat sieltä esille Ramfreinin taloa koskevan luvun.
"Roope-setä, lainaatko keppiäsi hetkeksi?" Tupu kysyi irroittaessaan katseensa kirjasta.
"Mu-mutta.. mihin te sitä tarvitsette?" hän kysyi. Roope antoi kuitenkin kepin, sillä hän halusi tietää, tuottaisiko
poikien suunnitelma tuloksia.
"Noniin. Hupu, sinä menet portaikon luokse. Lupu nousee sinun harteillesi, ja minä taas Lupun harteille" Tupu sanoi.
"Näin voin todistaa, että portaikko on tehty mustalla magialla"
"Mustalla magialla..." Aku mumisi ja asettui lattialle mukavaan lepoasentoon ja alkoi kuorsata.
Kun ankanpojat olivat toistensa harteilla, ylimpänä oleva Tupu työnsi kepin varovasti kohti portaikon huippua.
Kuinka ollakaan, keppi työntyi läpi katosta, joka tarkoitti, että portaikko jatkuisi yläpuolelle, ja katto olisi vain hämäys
urkkijoiden varalta.
"Arvasin - mustaa magiaa. Katto on silkkaa hämäystä, siitä pääsee läpi" Tupu totesi ja kapusi alas veljiensä harteilta.
"Eikun menoksi sitten!" Roope sanoi pontevasti ja potkaisi Akua napakasti pyrstölle herättääkseen tämän.
Roopen johdolla porukka kapusi portaita ylös. Kun jokainen oli päässyt katon läpi, he huomasivat olevansa rakennuksen katolla.
Vaikka satoi, kukaan ei kastunut, sillä he olivat maagisen suojamuurin sisällä. Portaat jatkuivat näkymattöminä ylöspäin.
He kapusivat nekin ylös, kunnes saapuivat pieneen pyöreään huoneeseen, joka leijui ilmassa, mutta sitä ei nähnyt ulkopuolelta.
Huoneessa oli yhtä tyhjä kuin alempi lukuunottamatta keskellä seisovaa pientä pöytää, jonka päällä oli hopeinen kynttilä, tulitikut
ja paperinpalanen. Ankat menivät kynttilän luo ja Hupu otti paperinpalasen käteensä.
"Lue se" kaikki muut kehottivat, ja niin Hupu alkoi lukea vanhaa paperinpalasta;
Kauan sitten, ennenkuin Ramfreinin talo rakennettiin... itse pääjehu oli suuri maagikko. Hän omasi pimeyden voimia, mutta salasi
sen kaikilta. Eräänä päivänä hän päätti luoda voimallisen taikaesineen, joka antaisi kantajalleen valtavat voimat, tuhoisat voimat,
vaaralliset voimat. Hän etsi kotoaan esineitä, joista voisi tehdä taikakalun. Valita oli vaikea, mutta lopulta hän päätyi vanhaan hopeiseen
kynttilään. Hän latasi kynttilään valtavat pimeyden voimat; sen kantaja saisi ne itselleen. Mutta kynttilässä piili myös vaara;
mikäli kynttilän sytyttäisi, sen sytyttäjä saisi valtavan energialatauksen, ja kuolisi sen voimasta. Valmistettuaan Hopeakynttilän,
Adolf Ramfrein päätti rakentaa sille suojaksi pienen kivihökkelin, jonne pääsisi sisään vain potkaisemalla tiettyä kiveä.
Koska se oli liian helppo tapa loppujen lopuksi päästä sisälle, valmisti hän myös salaiset näkymättömät portaat, ja laittoi
kynttilän niiden päähän. Sitten hän ''sinetöi'' portaikon hämäävällä, olemattomalla katolla, jonka läpi pääsisi vain menemällä.
Kynttilä on pidettävä visusti täällä, ettei se aiheuta vahinkoa.
- Ernest Ramfrein
Hän pudotti paperin kädestään ja katsoi heidän vieressään olevaa Hopeakynttilää.
"Siinä se sitten on" Hupu sanoi. Hän otti kynttilän käteen, mutta Roope riuhtaisi sen häneltä.
"Ooh.. voimallinen kynttilä, mikä surmaa sytytettäessään..." Roope katsoi kynttilää silmät kiiluen.
"Tämän avulla voisin karkoittaa kaikki roistot.. en tarvitsisi turvajärjestelmää tai vartijoita, voisin
pysäyttää heidät itse" hän sanoi, edelleen kynttilän lumoissa.
"Ja Milla Magia - voisin pysäyttää myös hänet. Hänen amatööritaikansa, vastaan minun uskomattovat räiskyvät magiat."
"Roope-setä..."
"Ja voisin huijata Millaa - voisin väittää että kynttilän sytyttämällä saisi mahtavat voimat itselleen... ja antaisin hänen tietenkin
varastaa sen... ja sitten... ja sitten... muahahaha!"
"Olet julma, Roope-setä, hyvin julma.."
Ja sehän selviääkin katsomalla tarkemmin prologia...
Hieman huonompi luku tuli. Juoni on aika tylsä, ja taas menee aika paljon sellaiseksi ''yliluonnolliseksi fantasiasekoiluksi" jossa ei ole mitään järkeä. Kuitenkin mielestäni hyvin lyhyt ja tylsä luku.
Toinen luku - Hopeakynttilä
Pieni kivinen hökkeli oli muuttunut isoksi kammioksi, joka oli kokonaan kivestä
ja täysin maan alla. Kammio oli täysin tyhjä, lukuunottamatta kivisiä kierreportaita, jotka veivät
ylös, ja tyssäsivät näemmä kattoon parin askelman jälkeen. Roope, Aku ja pojat istuivat pölyisellä
kivilattialla ja puistelivat itseään liasta. Roope nousi ensimmäisenä seisomaan; hän käveli vaistomaisesti
kohti portaikkoa, ja katsoi ylös.
"Portaikko tyssää kattoon parin askelman jälkeen" hän sanoi ja siirtyi pois portaikon luota.
Aku käveli poikien kanssa portaikon luo, ja hänkin totesi sen olevan lävitsepääsemätön, vitsillä tehty pila.
Ankanpojat jäivät vielä portaikon luokse. He katsoivat hetken ylös, kunnes avasivat Sudenpentujen käsikirjan,
ja ottivat sieltä esille Ramfreinin taloa koskevan luvun.
"Roope-setä, lainaatko keppiäsi hetkeksi?" Tupu kysyi irroittaessaan katseensa kirjasta.
"Mu-mutta.. mihin te sitä tarvitsette?" hän kysyi. Roope antoi kuitenkin kepin, sillä hän halusi tietää, tuottaisiko
poikien suunnitelma tuloksia.
"Noniin. Hupu, sinä menet portaikon luokse. Lupu nousee sinun harteillesi, ja minä taas Lupun harteille" Tupu sanoi.
"Näin voin todistaa, että portaikko on tehty mustalla magialla"
"Mustalla magialla..." Aku mumisi ja asettui lattialle mukavaan lepoasentoon ja alkoi kuorsata.
Kun ankanpojat olivat toistensa harteilla, ylimpänä oleva Tupu työnsi kepin varovasti kohti portaikon huippua.
Kuinka ollakaan, keppi työntyi läpi katosta, joka tarkoitti, että portaikko jatkuisi yläpuolelle, ja katto olisi vain hämäys
urkkijoiden varalta.
"Arvasin - mustaa magiaa. Katto on silkkaa hämäystä, siitä pääsee läpi" Tupu totesi ja kapusi alas veljiensä harteilta.
"Eikun menoksi sitten!" Roope sanoi pontevasti ja potkaisi Akua napakasti pyrstölle herättääkseen tämän.
Roopen johdolla porukka kapusi portaita ylös. Kun jokainen oli päässyt katon läpi, he huomasivat olevansa rakennuksen katolla.
Vaikka satoi, kukaan ei kastunut, sillä he olivat maagisen suojamuurin sisällä. Portaat jatkuivat näkymattöminä ylöspäin.
He kapusivat nekin ylös, kunnes saapuivat pieneen pyöreään huoneeseen, joka leijui ilmassa, mutta sitä ei nähnyt ulkopuolelta.
Huoneessa oli yhtä tyhjä kuin alempi lukuunottamatta keskellä seisovaa pientä pöytää, jonka päällä oli hopeinen kynttilä, tulitikut
ja paperinpalanen. Ankat menivät kynttilän luo ja Hupu otti paperinpalasen käteensä.
"Lue se" kaikki muut kehottivat, ja niin Hupu alkoi lukea vanhaa paperinpalasta;
Kauan sitten, ennenkuin Ramfreinin talo rakennettiin... itse pääjehu oli suuri maagikko. Hän omasi pimeyden voimia, mutta salasi
sen kaikilta. Eräänä päivänä hän päätti luoda voimallisen taikaesineen, joka antaisi kantajalleen valtavat voimat, tuhoisat voimat,
vaaralliset voimat. Hän etsi kotoaan esineitä, joista voisi tehdä taikakalun. Valita oli vaikea, mutta lopulta hän päätyi vanhaan hopeiseen
kynttilään. Hän latasi kynttilään valtavat pimeyden voimat; sen kantaja saisi ne itselleen. Mutta kynttilässä piili myös vaara;
mikäli kynttilän sytyttäisi, sen sytyttäjä saisi valtavan energialatauksen, ja kuolisi sen voimasta. Valmistettuaan Hopeakynttilän,
Adolf Ramfrein päätti rakentaa sille suojaksi pienen kivihökkelin, jonne pääsisi sisään vain potkaisemalla tiettyä kiveä.
Koska se oli liian helppo tapa loppujen lopuksi päästä sisälle, valmisti hän myös salaiset näkymättömät portaat, ja laittoi
kynttilän niiden päähän. Sitten hän ''sinetöi'' portaikon hämäävällä, olemattomalla katolla, jonka läpi pääsisi vain menemällä.
Kynttilä on pidettävä visusti täällä, ettei se aiheuta vahinkoa.
- Ernest Ramfrein
Hän pudotti paperin kädestään ja katsoi heidän vieressään olevaa Hopeakynttilää.
"Siinä se sitten on" Hupu sanoi. Hän otti kynttilän käteen, mutta Roope riuhtaisi sen häneltä.
"Ooh.. voimallinen kynttilä, mikä surmaa sytytettäessään..." Roope katsoi kynttilää silmät kiiluen.
"Tämän avulla voisin karkoittaa kaikki roistot.. en tarvitsisi turvajärjestelmää tai vartijoita, voisin
pysäyttää heidät itse" hän sanoi, edelleen kynttilän lumoissa.
"Ja Milla Magia - voisin pysäyttää myös hänet. Hänen amatööritaikansa, vastaan minun uskomattovat räiskyvät magiat."
"Roope-setä..."
"Ja voisin huijata Millaa - voisin väittää että kynttilän sytyttämällä saisi mahtavat voimat itselleen... ja antaisin hänen tietenkin
varastaa sen... ja sitten... ja sitten... muahahaha!"
"Olet julma, Roope-setä, hyvin julma.."
Aku Vankka
Hopeakynttilä
Viesti 14 -
04.11.2008 klo 13:00:11
Yritän nyt kirjoittaa uusia lukuja useammin, kuin 1,5 kuukauden välein, jotta tarina kulkisi eteenpäin.
Eli hyvällä tuurilla kolmas luku ilmestyy jo tällä viikolla.
Eli hyvällä tuurilla kolmas luku ilmestyy jo tällä viikolla.
Karhula
Hopeakynttilä
Viesti 15 -
04.11.2008 klo 17:28:39
Kiva, kiva!
Pitkästä aikaa jatkoa ja pakko sanoa, että kyllä tämäkin luku oli ihan hyvä, mutta ärsytti hieman kun Ankat pääsivät sinne ylös niin nopeasti.
Sitä tapahtumaa olisit voinut hiukan myöhentää, mutta, mutta...
Joo, ihan kiva luku tämä kuitenkin oli toivottavasti jatkoa syntyy. :)
Pitkästä aikaa jatkoa ja pakko sanoa, että kyllä tämäkin luku oli ihan hyvä, mutta ärsytti hieman kun Ankat pääsivät sinne ylös niin nopeasti.
Sitä tapahtumaa olisit voinut hiukan myöhentää, mutta, mutta...
Joo, ihan kiva luku tämä kuitenkin oli toivottavasti jatkoa syntyy. :)
Sivuja:
1
2