Ja että Aku oikein heitettiin pataan?
Ei, oikeasti, kommentoin samaa osaa jo kolmannen kerran, mutta tällä kertaa teen
perusteellisen läpivalaisun.
Eli siis Aku lyötiin tajuttomaksi ja vietiin kellariin, siinä nyt ei ole mitään uutta.
Sitten hän kuunteli lahon lattian läpi keskust... selvä, lattia oli laho?
Sitten Aku juoksi puistoon, hänen viereen heitettiin kirves ja hänet heitettiin pataan?
Tuossa nyt ei ollut enää mitään järkeä, ''tarinassa'' ei ole minkäänlaista juonta, eikä järjen hiventäkään.
Kirjoitusvirheitä on vähintään joka toisessa lauseessa, useimmiten useampi per. lause.
''Tarina'' oli lyhyt kuin mikä, ja tapahtumat kulkivat aivan älyttömän nopeasti, eikä ''tarinasta''
löytynyt minkäänlaista kuvailiua hahmoille tai ympäristöille.
Ole kiltti ja säästä foorumia. Voit toki kirjoittaa tarinasi loppuun, mutta mikäli kahdeksan lukua aiot vielä kirjoittaa...
Niille, jotka ovat sitä mieltä, että kommenttini ovat liian kovia, voivat jättää viestini lukematta.
Kuka tahansa on sitä mieltä, että mikä tahansa aiempi tarina voittaa tämän (Lukuunottamatta Tuolta hän tulee -tarinaa, joka on yhtä surkea kuin tämä)
Kirjoittaja
Aihe: Taikaviitta, yön sankari
(68 viestiä)
Aku Vankka
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 16 -
20.10.2008 klo 13:51:49
Anonymous
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 17 -
20.10.2008 klo 14:08:51
Ei Aksun tarinat välttämättä kovin hääppösiä oo ,kun hän kirjoittaa ne puhekielellä ja kyllä niissä ehkä voisi yksityiskohtiakin kirjoittaa...mutta onse hienoa ,että hän kirjoittaa meille muille tarinoita ,joten ei häntä tarvitse haukkua. :- ;D ;)
Aku Vankka
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 18 -
20.10.2008 klo 14:18:31
En minä ole häntä haukkunut, annoin ainoastaan painavaa kritiikkiä tarinasta (jos sitä edes voi kutsua tarinaksi).
Aksu ankka
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 19 -
20.10.2008 klo 14:35:20
Lainaus käyttäjältä: Aku VankkaEn minä ole häntä haukkunut, annoin ainoastaan painavaa kritiikkiä tarinasta (jos sitä edes voi kutsua tarinaksi).
Lopeta tuo mun arvoselu! Mää teen semmosia tarinoita
ku mää teen! Mää valitan susta ylläpidolle
ku sää oot koko ajan arvostelemasa >:(
Lopeta tuo mun arvoselu! Mää teen semmosia tarinoita
ku mää teen! Mää valitan susta ylläpidolle
ku sää oot koko ajan arvostelemasa >:(
Barksi
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 20 -
20.10.2008 klo 14:43:17
Lainaus käyttäjältä: Aksu ankkaLopeta tuo mun arvoselu! Mää teen semmosia tarinoita
ku mää teen! Mää valitan susta ylläpidolle
ku sää oot koko ajan arvostelemasa >:(
Onko siis niin, että tarinaasi saa vain kehua? Muunlainen kritiikki ei ole sallittua? En väitä, että muiden kommentit olisivat erityisen asiallisia, mutta jos tekee tarinan, sitä saa mielensä mukaan arvostella. Halusit tai et...

Viesti 21 -
20.10.2008 klo 14:48:57
Lainaus käyttäjältä: BarksiLainaus käyttäjältä: Aksu ankkaLopeta tuo mun arvoselu! Mää teen semmosia tarinoita
ku mää teen! Mää valitan susta ylläpidolle
ku sää oot koko ajan arvostelemasa >:(
Onko siis niin, että tarinaasi saa vain kehua? Muunlainen kritiikki ei ole sallittua? En väitä, että muiden kommentit olisivat erityisen asiallisia, mutta jos tekee tarinan, sitä saa mielensä mukaan arvostella. Halusit tai et...
No ei se mun mielestä oo reilua että yks ja sama henkilö vaan koko ajan
haukkuu mun tarina hel***in pas*aks!
Ja muutenki Aku Vankka jos et pidä mun tarinasta, nii voikko
vaan laittaa esim:No ei tää sun tarinas
oo ihan mistään parhaasta päästä,
eli en tosiaankaan pidä.
Mutta tuo ihan vain esimerkiksi. ;)

Viesti 22 -
20.10.2008 klo 15:31:54
Ja itse voisit siistiä kielenkäyttöäsi?
Kritiikki on sallittua, ja sanon että tarinassa ei yksinkertaisesti ole
mitään tolkkua.
Kritiikki on sallittua, ja sanon että tarinassa ei yksinkertaisesti ole
mitään tolkkua.
samppali
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 23 -
20.10.2008 klo 19:44:00
Mitenkään tarinaa en halua puolustella, mutta tarvitseeko sinun jatkuvasti toistaa sitä, että et pidä tarinasta? Eiköhän se ole tullut jo kaikille selväksi. Saatko jotain kiksejä tarinan jatkuvasta arvostelusta vai mitä tä hä?
Bomber
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 24 -
21.10.2008 klo 11:53:10
Lainaus käyttäjältä: samppaliMitenkään tarinaa en halua puolustella, mutta tarvitseeko sinun jatkuvasti toistaa sitä, että et pidä tarinasta? Eiköhän se ole tullut jo kaikille selväksi. Saatko jotain kiksejä tarinan jatkuvasta arvostelusta vai mitä tä hä?
Äläs nyt! Aku Vankkahan on meidän johtava fanitarinataidekriitikkomme. Hän arvostelee kaikkea miten haluaa ja niin kauan kuin hän haluaa...
Äläs nyt! Aku Vankkahan on meidän johtava fanitarinataidekriitikkomme. Hän arvostelee kaikkea miten haluaa ja niin kauan kuin hän haluaa...
Aku Vankka
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 25 -
21.10.2008 klo 11:56:55
'Johtava fanitaidekriitikko'? :D
Odottakaas kun seuraava osa tästä tarinasta ilmestyy, kirjoitan sen arvostelusta kokonaisen
tarinan.
Odottakaas kun seuraava osa tästä tarinasta ilmestyy, kirjoitan sen arvostelusta kokonaisen
tarinan.
Aku Vankka
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 26 -
24.10.2008 klo 06:44:26
Niin.. onkos sitä kolmatta osaa tulossa?
Odotan sitä siitä syystä, että pääsen taas arvostelemaan sitä
erittäin julmalla tavalla.
Odotan sitä siitä syystä, että pääsen taas arvostelemaan sitä
erittäin julmalla tavalla.
Rosattaja
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 27 -
24.10.2008 klo 12:45:31
Ei minun mielestäni oikein napannut. Tarina oli aika lyhyt ja sekava sekä kirjoitusvirheitäkin oli. Aksulle tiedoksi että poista kirjoitusvirheet seuraavasta osasta ja tee siitä pitempi, vauhdikkaampi ja "järkevämpi". Ei millään pahalla. ;)
Aksu ankka
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 28 -
24.10.2008 klo 15:22:39
Lainaus käyttäjältä: RosattajaEi minun mielestäni oikein napannut. Tarina oli aika lyhyt ja sekava sekä kirjoitusvirheitäkin oli. Aksulle tiedoksi että poista kirjoitusvirheet seuraavasta osasta ja tee siitä pitempi, vauhdikkaampi ja "järkevämpi". Ei millään pahalla. ;)
Pitääpä yrittää ;) Mutta mää ku en tajuu miks wordilla ei tuu väärin kirjotettujen sanojen alle
sitä punasta viivaa. Mistäköhän mahtaa johtua ???
Pitääpä yrittää ;) Mutta mää ku en tajuu miks wordilla ei tuu väärin kirjotettujen sanojen alle
sitä punasta viivaa. Mistäköhän mahtaa johtua ???
Aksu ankka
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 29 -
24.10.2008 klo 15:52:19
No nii, nyt mää jatkan tätä kirottua tarinaa.
Osa 3: Taikaviitan kosto
Aku oltiin heitetty pataan porisemaan, mutta se oli virhe,
Aku oli saanut tarpeekseen ja rupesi näkemään punaista:
"RAAH! Nyt minulle riittää!" Aku karjaisi
Aku oli saanut tarpeekseen ja lähti juoksemaan kohti autoaan:
"Hmm, mitenköhän saan koplan kiini?" Aku mumisi itsekseen.
"Hahaa! Nyt minä sen oivalsin" Aku riemastui ja vaihtoi päälleen Taikaviitan
varusteet ja lähti matkaan.
"Missäköhän koplalaisten majapaikka on?" Taikaviitta kysyi
erikoisnavigaattoriltaan. Kääny ensin oikeaan, sitten vasempaan.
Navigaattori neuvoi. No Aku teki kuten gaattori käski ja löysi kuin
löysikin Karhukoplan majan.
"Nyt alkaa paukkua!" Taikaviitta raivosi.
PUM! Pläts! AApuaa! Kuului vain tallista.
"No niin! Antaa kuulua, missä teidän hämärä pahis kaverinne on?" Kysyi Taikaviitta.
"Hänen nimensä on kyllä Kaino Kaakkuri mutta emme kerro missä hän
pitää majaansa."
"Hmm... En viitsi pakottaakaan, mutta minä väitän että hän
jäi sinne kamalaan tönöön.
Niinpä Taikaviitta lähti matkaan ja yllätys yllätys, Kaino oli
kuin olikin jäänyt taloon. Kapum kuului vain kerran ja Kaino Kaakkuri oli köysissä.
"No niin.Nyt minä soitan poliisit." Sanoi Taikaviitta hieman ylpeänä.
"Voithan sinä soittaa, mutta en ole tehnyt mitään"
"Ai et? Itsehän sieppasit mi... öh siis Akun ja esität viatonta."
"No niin tein mutta Aku pääsi karkuun, joten ei ole mitään
syytä pidättää minua." Puolusteli Kaino itseään. [i]Siitä
huolimatta Taikaviitta soitti poliisit. Mutta Taikaviitta
joutui itse putkaan, mutta se ei ole kaikkein vakavinta, vaan se että
Taikaviitan naamari voidaan vetää pois.[i]
Niin siis tällä kertaa, miten Akun käy, paljastuuko hänen
"pikku" salaisuutensa? Se selviää ensi numerossa...
Älkää sitten välittäkö 1kirjaimen kirjoitus virheistä ;)

Tribe
Taikaviitta, yön sankari
Viesti 30 -
25.10.2008 klo 17:46:49
No tosta luvusta nyt ei saanu melkein mitään tolkkua, (Vähän enemmän, kuin edellisestä luvusta). Saisit kuvailla edes vähän ympäristöä yms. ja hidastaa vähän tarinan kulkua. Kaikki asiat meni niin nopeasti.
Muutenkin, miksi poliisit muka riisuisivat Taikaviitan naamion, jos poliisit ovat Taikaviitan kanssa samalla puolella. Eikä Taikaviitta muutenkaan ikinä jää odottamaan poliisien tuloa, vaan lähtee aina paikalta.
Joten: tarina on kokonaisuudessaan hyvin surkea, ja ansaitsee arvosanakseen tällä kertaa 5-:n.