Keskustelujen arkisto

Aloitin nyt toisen fanitarinan. Tässä on enemmän maalailtu kaikkia juttuja, mutta en tiedä onko se hyvä vai huono asia. Tämä ei ehkä ole ihan niin hyvä ko toi edellinen, mutta katsotaan. Ja kommenttia saa antaa.

Osa 1: Punainen välähdys

Ankkalinnassa on yö. Kaikki nukkuvat ja kadut ovat autioita. Paitsi eräs... eräs, joka näyttää kiihkeästi etsivän jotain, kuin se jokin helpottaisi hänen epätoivoisuuttaan.
Epätoivoiselta hän näyttääkin. Naama on punainen ja hiostava, vaikka nyt luulisi, että yöllä on viileä.
Hahmo jatkaa puolijuoksussa matkaa kadun päähän. Sieltä pilkottaa valo. Sielläkö olisi ratkaisu pulmaan? Vaikuttaa siltä...
Ovi avautuu... hahmo astuu sisälle ummehtuneeseen ja sotkuiseen... kirjakauppaan.
Kauppiasta ei näy missään. Vieras ottaa huoneen perimmäisestä sopesta kirjan, joka näyttää perin vanhalta. Onkohan tämä sittenkin museo? Onko hahmo varas, joka yrittää peittää lurjusmaisuutensa epätoivon ja tuskan huivilla? Ehkäpä...
Kaupunkimaisema vaihtuu nopeasti maaseutuun henkilön juostessa kovaa kyytiä pois, ikäänkuin peläten jotain.
Ränsistyneen talon ja hautausmaan vierellä olevalla nurmikentällä avautuu tunnelin suuaukko, jonne hän livahtaa. Siellä hahmo aukaisee kirjan, ja ehtii vain nähdä punaisen välähdyksen, kunnes...

"Aku! Nyt ei ole aikaa laiskotteluun. Töihin siitä ja heti!" Roope Ankka sanoo ja astuu sisälle rahasäiliön kirjastoon.
Aku kokeilee otsaansa. Siihen on noussut iso paise, jota kivistää suunnattomasti. Pian hän näkee maassa retkottavan kirjan, joten saattoi hyvin arvata mitä oli käynyt.
"Roope-setä..." Aku ehtii aloittaa, mutta vastaus tulee ennen kuin hän saa lauseen loppuun.
"Et saa mennä kotiisi potemaan vaivaisen kuhmun vuoksi. Voin antaa talouspaperinpalasen, jolla voit pyyhkiä sitä."
Roope oli nyt tavallista huonommalla tuulella, sillä hän oli juuri allekirjoittamassa sopimusta suuren öljysheikin kanssa, kun hän kuuli kolauksen kirjastosta. Kaupat menivät välittömästi sivu suun moisen pikkuasian vuoksi.
"Tai no... minkäs sille voi", hän sanoo yllättäen. "Ole hyvä ja mene."
Aku lähtee kävelemään rahasäiliöltä kohti kotia. Kirjan putoaminen päähän toi hänelle selkeästi lisää harhauuloja. Mitä jos uni olikin enne? Onko se vaarallinen? Miksi Roope muutti mielensä noin äkisti? Ja...
"Äh, unohdin katsoa kirjan nimen", muisti Aku, ja samassa hän liukastuu banaaninkuoreen.

Osa 2: Horoskooppi

Aku laahustaa pikkuhiljaa pihallensa, jossa hänen sisarenpoikansa kävelevät mietiskellen edestakaisin ikäänkuin etsien jotain. Pian yksi ankanpojista huomaa kolhitun setänsä. Hän kurkottaa päätään ja näkee Akun alakuloisen ilmeen. Sitten hän kysyy:
"Mistä sinä nuo kuhmut sait?"
"No, ensimmäisen sain siitä, kun kirja putosi päähäni, kun olin..."
Aku ei ennätä sanoa enempää, kun toinen jo kysyy:
"Oletko muuten nähnyt tämän päivän lehteä? Emme löydä sitä mistään."
"Postinkantaja on varmaan erehtynyt osoitteesta, eiköhän se pian tule", Aku sanoo närkästyneenä ja väsyneenä. Hän nousee vaivalloisesti muutaman portaan kotiovelleen ja paiskaa sen voimakkaasti kiinni, kun on mennyt sisään. Kysyjät, Tupu ja Hupu, katsovat hetken aikaa merkitsevästi toisiaan ja jatkavat sitten etsimistä veljensä, Lupun, kanssa.
Astuessaan kotiovestansa sisään, Akun silmissä välähtää supistaen ne pieniksi viiruiksi. Hän haroo päälakeansa. Näyttää ilmiselvästi siltä, että Aku miettii. Ajattelee.
'Voisiko se olla niin? Voisiko olla, että joku on vienyt lehdet pois vain salatekseensa minulta minun horoskooppini?'
Äskeisen lauseen kaksi viimeistä sanaa pääsevät jollain kostilla livahtamaan ulos mielen salaisista kammioista muuntaen ne oikeiksi kuuluviksi sanoiksi. Ankanpojat, jotka ovat tulleet juuri sisään, kuulevat nuo sanat ja aikovat kysyä jotain sedältään. Aku on kuitenkin jo mennyt, mitä ilmeisimmin lehtikioskille.

Oho, huomasin tän tarinan vasta nyt :o Mutta hyvältä vaikuttaa. Välilä tuntuu vähän, että putoan kärryiltä, mutta luulen, että oon kuitenkin tajunnut lähes täysin, mikä tuossa on ideana.

Osa 3: Myyjä ja lompakko

"Yksi horos... ei vaan Ankkalinnan sanomat! Tänne!" Aku huutaa perin hengästyneenä. Myyjä hätkähtää hieman, mutta ojentaa pian lehden hänelle.
"Se tekisi kaksi euroa", myyjä ärjähtää.
"Pahus, lompakko unohtui! Pitänee käydä hakemassa se kotoa", sanoo Aku ja juoksee läähättäen pois myyjän katsoessa häntä silmät ymmyrkäisinä hämmennyksestä.
Tupu, Hupu ja Lupu touhuavat vieläkin pihalla. Aku katsoo heitä epämiellyttävän mairea irvistys kasvoillaan. Sitten hän kopeloi taskujaan ottaakseen sieltä avaimensa, mutta...
"Voi, avaimet unohtuivat kotiin! Miten minä saisin ne sieltä..."
Ja kuten arvata saattaa, Aku rikkoo ikkunat, polttaa ullakon, romahduttaa keittiön ja tuhoaa kaikenkaikkiaan puoli taloa, jotta saa avaimet viimein käsiinsä. Lukko, ja koko ulko-ovikin ovat kuitenkin siinä tohinassa ehtineet hajota, joten Aku olisi voinut marssia oviaukosta sisään jo puoli tuntia sitten, kun oli pilkkonut sen vahingossa polttopuiksi.
Lompakko löytyykin pian. Rahat ovat melko ehjiä, lukuun ottamatta seteleitä, jotka ovat kärähtäneet käyttökelvottomiksi.
"Tässä ne ovat! Minun rahani", sanoo Aku ja vilauttaa niin erikoisesti hampaitaan, että myyjän ei auta kuin huutaa täyttä kurkkua.
"AAAAGH! Hän on mielipuoli! Hullu!"
Hän oli nähtävästi huomannut Akun naarmuuntuneen kehon ja nokisen naaman. Ja tietenkin keltaiset hampaat.
Myyjän vielä huutaessa Aku kurkottaa kättään tiskille ottaakseen sieltä lehden, mutta niitä ei enää ole siinä. Kummallista. Vielä kolme tuntia sitten koko koppero oli täynnä tämänpäiväisiä Ilta-puluja.
"Lehtirosmo iski siis jälleen", Aku sanoo värähtämättömän tasaisella äänellä. "No jaa, ehkä vastaus ei ollutkaan horoskoopissa. Ehkä..."
Aku nielaisee.
"...pitäisi mennä ennustajan pakeille. Ehkä hän osaa tulkita uneni."
Samaan aikaan tumma hahmo häilyy puiden varjossa, Kuultuaan Akun sanat se lähtee rivakkaan juoksuun.

Osa 5: Matka vuorelle

Aku herää kello viideltä aamulla, sillä häntä jännittää tämänpäiväinen kiipeäminen Peikonhampaalle. Mikä olisi se salaperäinen kivi? Ja mitä sitä koskettaessa tapahtuisi?
Näitä molempia asioita Aku pohtii syödessään aamupalaa. Muroja on hieman läikkynyt, mutta Aku ei huomaa mitään. Häntä pohdituttaa sekin, mitä varusteita hankkisi. Peikonhammas on nimittäin kova haaste ammattilaisillekin.
"Kunpa tästä ei kehkeytyisi mitään ikävää", Aku sanoo itselleen ja löntystää ulko-ovelle.
Keskustassa hyvää retkitarvikekauppaa ei näytä millään löytyvän, ja Aku alkaa jo luopua toivosta. Sitten hänen silmiinsä osuu jotain mielenkiintoista.
Kiipeilyvarusteita ILMAISEKSI, lukee eräässä pienessä tienvarsikojussa.
"Omituista", ihmettelee Aku. "No, mitäpä haittaakaan siitä olisi, jos yhden otan", jatkaa hän sitten ja nappaa huolettomasti yhden pitkän köyden, laskuvarjon, hakun, rinkan, ja paljon muonaa.
"Aavikkosafarilleko olet menossa?", kysyy yllättäen myyjä (tai antaja) tiskin takana, tukahdutettu naurunvire kasvoillaan.
"Hah hah. Hyvin hauskaa. Tuskinpa aavikolla laskuvarjoa tarvittaisi", Aku vastaa.
"Ääh, antaa olla. Sinulla on varmaan kova kiire, menehän jo siitä", myyjä puuskahtaa.
Ja niin Aku lähtee. Hakkujen ja muiden kantamisessa olisi varmaan kova työ, joten hän hyppää vielä linja-autoon. Sisällä Aku huomaa monien vihaisten katseiden mulkoilevan häntä. Eikä ihme, sillä ylivarustautunut matkaaja on valloittanut kokonaan yhden penkkirivin!
Aku poistuu linja-autosta naama helottavan punaisena. Onneksi hän jäi sentään oikealla pysäkillä, sillä vihaiset matkustajat olisivat voineet heittää hänet ulos aikaisemminkin. Peikonhampaallekin on enää vajaa kilometri...
"Mitä näenkään!" Aku huudahtaa. Heti bussipysäkin viereen on nimittäin pystytetty pieni koju.
Annan helikoptereita ILMAISEKSI, lukee siinä olevassa kyltissä. Tiskin takana oleva nainen hymyilee hänelle ja kutsuu luokseen. Akua ei kyllä tarvitse kahdesti kutsua!
"Annatko tuon helikopterin todellakin minulle?", hän kysyy epäuskoisena, mutta innokkaana.
"Tottakai, etkö usko mitä kyltissä sanotaan", nainen vastaa hentoisella äänellä.
Viiden minuutin kuluttua Aku leijaileekin jo talojen yläpuolella ja kohta laskeutuukin jo Peikonhampaan huipulle. Hän astuu varovasti vuorenpinnalle, ja katsoo taakseen...

No annetaanpas sitten kommenttia! Ensinnäkin minua häiritsee se, että kirjoitat nykyisessä -et menneessä aika muodossa. Siis kirjoitat "Aku sanoo" vaikka minusta parempi olisi "Aku sanoi"

Juoni ihan ok ja luvut sopivat pitkiä, joten kuudetta kehiin. Mitäköhän siellä Akun takana on? Jäi melko jännittävään kohtaan.

Olen samaa mielta kuin Bomber. Siinä on se tietty tunnelma, kun asiat tapahtuvat sinä aikana kun ne luetaan. Hyvä tarina, jotenkin erilainen.

No, minua se vain vähän häiritsee. Mutta ehkä se sitten sopii tähän...