Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19
Kirjoittaja

Aihe: Joulutanssiaiset

(285 viestiä)
Niketin
Lainaus käyttäjältä: KreachTuli juuri sekin minulla mieleen - jos arvaat oikein olen liemessä. Oli paljon parempi sanoa suoraan itse roolini..
Tiesin sen!

No joo, onnea hyviksille. Eipä paljon harmita, vaikka hävittiin. Pääsin nimittäin tosi pitkälle ja sain lähes kaikkien luottamuksen.
Suuret kiitokset Kreachille loistavasta vastuksesta. Oli ilo pelata.
Kiitos myös hjhh:lle, jonka paljastuksen ansiosta peli ei päättynyt liian lyhyeen. Oltaisiin nimittäin hävitty tänään, koska ennustaja olisi tiennyt pahikset.

Kävimme pahisten kanssa tosiaan paljon yksärikeskustelua ja mietimme taktiikoita.
Emme olleet sopineet mitään Ankkaristin luottamuksenjaosta ja minun toppuuttelusta, kuten Kreach arvasikin.
Relan ääni oli myös täysi yllätys. Sovimme, että Rela yrittäisi poistaa äänen vaivihkaa sanoen, ettei ollut lukenut kaikkia viestejä. No, se ei ollut hyvä idea.
Ankkaristin Kreach-ääni oli myös hänen ideansa, ja aluksi suutahdin sen johdosta. Täytyy sanoa, että siitä oli apua.
Öisin me tiputettiin aktiiveja, joita ei epäilty. Tokana yönä aiottiin tiputtaa Kreach, mutta koska joku epäili häntä, niin päätimmekin tiputtaa MaDin.
Jos hjhh ei olisi kertonut rooliaan, olisimme tiputtaneet kolmosyönä Kreachin.

Viimeinen päivä oli osaltani todella hauska. Olin jo joutua paniikkiin, kun Kreach löysi niin paljon mokiani. Sain onneksi mielestäni aika hyvin puolusteltua. Täytyy sanoa, Kreach, olet tosi taitava väittelijä. ;)

Kiitoksia en jaa akkaridekkarille, joka valitsi äänensä väärin (murr!). Olisit vain tiputtanut Kreachin!
Ankkaristi
Heh heh! Tämä oli niin hauskaa katsottavaa tippumiseni jälkeen. En todellakaan odottanut, että kun minä olen pahisten puolella, niin pääsisimme edes näin pitkälle. Kreach oli vain liian paha vastus meille ja hän osasi käyttää hyväkseen pelin alussa tulleita viestejä, joita me emme edes muistaneet. Luulen, itseasiassa, että me pahikset emme olisi päässeet näin pitkälle ilman minun ja Relan tippumista, koska olisimme jotain tehnyt kumminkin väärin ja Pulliksen ja Nikettimen olisi pystynyt yhdistämään meihin.

Sitten koottuja yksäreitäni erilaisista tapahtumista:
Lainaus:Hyvä, Pullis! Kukaan ei tosiaan epäile sinua. Niketinkin voi lähettää mitä tahansa viestejä, koska Pullasorsa koettaa selvästi napata pahikset. Heh heh...

Kukaan ei minustakaan enää puhu mitään, koska lähetin pari muka-aktiivista viestiä. Sitten riitelin hieman Nikettimen kanssa ja nyt meitä on todella vaikea yhdistää mihinkään.

Mielestäni meillä on mennyt tähän mennessä erittäin hyvin!

Tässä olin toiveikkain mielin riideltyäni Nikettimen kanssa (riita tapahtui oikeasti, me jatkoimme sitä vain hieman liioitellusti).
Lainaus:Lainaus käyttäjältä: DJ Rela++Kreach
Hänen viestinsä ovat minun silmissä hätääntyvä pahis ja yrittää esittää aktiivista. Täytyy vielä vähän tutkiskella peli-topicia jos huomais jotain erittäin pahismaisen oloista.

Varovaisesti, Rela. Emme saa erottua turhan hyvin joukosta ja äänestää yhtä pelin parhaimmista pelaajista. Kreach ei nimittäin ole koko pelin aikana hätääntynyt yhtään ja on aina ollut yhtä aktiivinen. Ymmärrän kyllä, että pahisten tarkoitus on tiputtaa hyvikset, mutta Kreachinkin voimme tiputtaa sitten yöllä.

Jos vain pystyt, poista äänesi melko huomaamattomasti sanoen, että huomasit Kreachin lähettäneen jonkin erikoisen hyvismäisen viestin. Tee tämä vasta sitten, kun joku huomauttaa äänestäsi. Meidän pitää olla varovaisia.

Lähetin tämän Relan äänestyksen jälkeen. Lähetin myös monta vihaista viestiä Relalle, joitten sisältöä en täällä ala esittelemään.
Lainaus:Hei, nyt Pullis ja Niketin kuuntelee.

Kun/jos minä ja Rela saadaan vielä yksi ääni, niin Pullis, sekä Niketin äänestää Relaa. Koska meidän pelastuminen on mahdotonta, voin ainoastaan luottaa siihen, että te kaksi selviätte hengissä.

Jos emme saa enää ääniä kahteen tuntiin mennessä, äänestäkää silti Relaa. Haluan, että meitä ei voi yhdistää millään tavalla!

Pahikset voittoon!

Tämä oli oma ideani ja mielestäni aika hyväkin. Niketin tosin äänesti hieman myöhässä ja siitä oli hyviksille myöhemmin hyötyä.
Lainaus:Jos/kun tipumme aion pitää tämän kaltaisen puheen kymmenen minuuttia ennen yötä:

Äänestitte oikeaa henkilöä! Me olemme pahiksia ja me emme luovuta ennen kuin suurin osa teistä on kuolleita ja kuopattuja! Jos luulette olevanne lähellä voittoa, olette täysin väärässä! Teidän olisi pitänyt liittyä meihin voittaaksenne, mutta ilmeisesti tahtonne on toinen. Huomaatte erheenne liian myöhään ja silloin voitto on meidän ja kukaan ei saa tietää meidän murhanneen Roope Ankan!

Pahikset voittoon! Muhahah!

Mitäs sanotte?

Alkuperäisversio tuosta puheestani. Olin kätkenyt tarkoituksella pieniä vihjeitä sinne tänne. Kreachin äänestyksestä muut eivät tienneetkään ennen oikeaa viestiäni. Tämä otettiin muuten aika huonosti vastaan, mutta halusin pitää tämän lyhyen puheen päivän loppuun.
Lainaus:Minun mielestä olisi järkevää, jos vaikka Niketin äänestäisi Padia ja Pullis jotain muuta epäaktiivista. Mitä todennäköisemmin jommallekummalle epäaktiiviselle alkaa tulla lisää ääniä ja sitten Pullis/Niketin vaihtaa äänensä tuohon toiseen epäaktiiviseen. Tuota voisi perustella sillä tavalla, että "Juu, kyllähän se Padi nyt on tosiaan vähän tässä sekoillut, että minäkin vaihdan ääneni häneen" tai jotenkin tuolla tavalla.

Mitäs mieltä olette? Ymmärsittekö?

Yksi ideoistani.

Nyt saitte tutustua minun ilkeisiin suunnitelmiin. Pahiskavereitteni en viitsi kertoa, kun he eivät sitä välttämättä haluaisi.
Padi
Huhhuh, mitä vääntöä loppusuoralla. Olin kyllä ihan tohkeissani ketä uskoa tuohon Kreachin "kompaan" saakka, eli kun hän paljasti olevan tavis, silloin tiesin että hän puhui totta sillä hänhän ei edes odottanut Wieriin tai Dekkarin viestiä jossa myöntäisivä olevansa Hannu Hanheja. Oltiin ajateltu hjhh:n kanssa tätä ettemme paljastaisi Wieriin ja Dekkarin roolia jotta olisi just mahdollista käyttää tällaista taktiikkaa, pelkäsin jo ettei se viimeinen eloonjäänyt tavis tajuaisi millaisen tilaisuuden jätettiin tälle.
Ellei olisi ollut tuota trikkiä niin olisin kyllä äänestänyt Kreachiä, niin vakuuttavia olivat Pullis ja Niketin, myös se fakta että Pullis olisi viidennen (?) kerran pahiksena häkellytti minut.

No onnea hyviksille :D
Kreach
Kertokaa ihmeessä muitakin pahisviestejä. Niitä on hauska lukea! =D

Tuossa Hannu Hanhi -jutussa sattui vielä juuri sopivasti, että wierii oli liittynyt mun porukkaan, jolloin minun olisi pahiksena ollut vielä typerämpää ottaa asiaa esille. Loistavasti ajateltu, Padi ja hjhh!

Relasta huomasi selkeästi hätääntyneen pahiksen - vaikka väitti minua siksi.
Pullis oli kyllä vakuuttava, niin Niketinkin. Itseasiassa aloin hieman kyllästyä peliin keskivaiheilla, koska ajattelin, että joko padipari tai bomberpari ovat pahiksia, joten voitamme varmasti. Mutta sitten intoni palautui moninkertaisina, kun huomasin, minkälaisen juonen pahikset olivat tehneet!! Tämä oli erittäin hyvä peli!! (mones kerta jo kun toitotan tuota).

Itseasiassa tästä lähtien pelit tulevat varmasti olemaan entistä jännittävimpiä, sillä pahiksetkin alkavat oppimaan ja laativat varmasti enemmän, mielenkiintoisia taktiikoita.
hjhh
Joo oli kyllä loisto peli ja vielä parempi lopetus. Itse olisin ensimmäisenä yönä halunnut tarkistaa Kreachin, mutta pelin kannalta oikein hyvä ettemme sitä tehneet.
Itse ainakin olisin ollut hyvin hukassa tossa tilanteessa mihin nämä kaksi paria joutuivat, mutta hyvin siitä selvisivät. :)
Pullasorsa
Pakko kyllä yhtyä Kreachin mielipiteeseen siitä, että peli oli tosiaan loistava. (Lukuunottamatta loppuratkaisua ;))

Lainaus käyttäjältä: KreachTuossa Hannu Hanhi -jutussa sattui vielä juuri sopivasti, että wierii oli liittynyt mun porukkaan, jolloin minun olisi pahiksena ollut vielä typerämpää ottaa asiaa esille.
Tähän tämä peli kyllä käytännössä ratkesi. Jos et olisi lähettänyt sitä viestiäsi sinne väliin, olisimme luultavasti saaneet luottamusta ja voittaneet pelin. Satuinhan arvaamaan oikein. :)

Ja Kreachin pyynnöstä muutama pahisviesti tähän väliin. :)

Lainaus:Koetetaan vain pitää melko matalaa profiilia ja annetaan hyvisten lynkata aktiivipelaajia. Se saattaisi olla järkevää...
Tämä siis jonkinlainen alkusuunnitelma. :)

Lainaus:...Nimenomaan ne pelaajat, jotka vaikuttavat pahiksilta säästetään. Niketin herranjumala, älä vain muuta pelityyliäsi. ;) Muuten teikäläinen äkätään heti.

Rela, neuvoisin sinun lähettävän viestejä hieman harvemmin ja panostavan niiden laatuun. :)

Itse olen hieman epäaktiivisempi, kuten yleensäkin.

Nyt pelissä on meidän kannaltamme hyvä vaihe, epäaktiivista ja tyhjänpäiväistä jauhantaa. :) Kyllä tämä tästä vielä klaarataan, uskokaa pois.

Tässä uskoa oli voittoon, peli oli todella epäaktiivinen. Huomaa pahiksena selkeästi, kuinka helppoa on piiloutua, kun peli on epäaktiivinen. Kyllä kirja asiaa siis puhuu. ;)

Lainaus:Haha. :D Kaikki uskovat meikäläisen olevan tällä kertaa hyvis. :) Meillä on nyt kyllä suuri etu.
Tässä kaikki luottivat sinisilmäisesti minuun. Loistovaihe.

Lainaus:Rela saa vielä pitää puolustuspuheensa, jos se vaikka vaakuuttaisi kaikki... Tiedän, toiveajattelua. :(

Niketin, äänestä vaikka sinäkin... Sama se.

Tässä kehotin Relaa vielä pitämään jonkinlaisen puolustuspuheen, minkä varjolla voisimme ehkä ottaa äänemme pois Relalta ja vakuuttaa muut.

Lainaus:Niketin & Pullasorsa
Kreach & Akuhullu97
akkaridekkari & wierii2

Siinä yön jälkeen jäljellä olevat parit. :) Jos heri päivän aluksi toitotamme, että "peli on ratkennut, ah:n ja kreatsin täytyy olla pahiksia", saamme kenties enemmän luottamusta ad:ltä ja wieriiltä. :) Ja äänestämme heti heitä (AH ja K).

Tässä taktiikkaa viimeiseen päivään.

Lainaus:Pahus soikoon, Kreach! Hannu vai tavis...
Ja tässä sadattelua Kreachin roolikysymyksestä. :D
Niketin
No, tässä tulee muutamia mun viestejä:

Lainaus:Huoh... Thanks a lot, Rela! Heti pahis ekana päivänä. Mä kun olin niin varma meiän voitosta.

No joo, älä nyt masennu, ärsyttää vaan hieman. No, ehkä mä ja Pullis hoidetaan peli loppuun.

Sain muuten keploteltua itseni mielestäni uskottavasti äänestämään Relaa, toivottavasti kukaan ei ala epäilemään.

Mun mielestä annetaan niitten jännittää loppuun asti, eikä mitään "Muhahaa, pahikset voittoon!"-viestejä minuuttii ennen iltaa.

Lainaus:Hemmetti vie, menit sitten kertomaan, että Kreach on hyvis. Hieno homma!
Tässä hermostuin vähän Ankkaristin Kreach-äänestä. :)

Lainaus:En nyt taaskaan laiskuuttani jaksa tarkistaa, että mikä Iineksen voima onkaan?

Ja yönimeksi voisi valita jonkun, johon luotetaan ja joka panostaa viesteihinsä. Tällainen henkilö voisi olla Mummo tai Iines. Pitää vähän selailla topicia ja etsiä joku.

Lainaus:Äh, eipä ollut Vankka-setä Mummo tai Iines.

No, nyt vain pelataan kuten ekalla kiekalla, Pullis. Nyt meihin ainakin luotetaan.

Lainaus:Joo, äänestän varmaan Padia tänää myöhemmin. Pitää vaan kattoo, mitä muut tekee.

Pullis, kuolitko sä? Tuu puhumaan, meil on tylsää!

Lainaus:Juu, ihan hyvä idea, mutta katsellaan nyt miten tämä etenee. Ja Pullis on tainnut kuolla... joten hän tuskin pääsee äänestämään.
Lainaus:Juups, ääni menee Padille. Mietin vain, että suojeleeko Iines Kreachiä ensi yönä, koska käskin hänet siihen.

Yöllä voitais pitää juhlat edesmenneen Pulliksen kunniaksi.

Lainaus:Jaaha... Kreach listas mut aktiivisimmaks. Pitäiskö hieman hiljentyä, ettei vaan aleta epäilee liiallisen aktiivisuuden takia. Yhdeksän viestii laskin, eli oisko kolmanneks tai neljänneks eniten. Mitä mieltä ootte?
Lainaus:Hei, sain mahtavan idean! Tiputetaan MaD ja Elth! Kukaan ei epäile heitä, he pitävät hieman matalaa profiilia, mutta silti ainakin MaD on aktiivinen. Lisäksi he mielestäni vaikuttavat hieman "Mummomaisilta", enkä usko, että Iines suojelee heitä. Mun mielestä Kreach saa odottaa hetken.
Lainaus:Pullasorsa! Kävit täällä eilen säätämässä jotain juonittelupeli-ilmon kanssa, jota ei vielä edes ole (heh)! En vain tajua, mikset vastannut mihinkään yksäriin. Ja etkös sä sitäpaitsi ollu kuollut?

Kukaan muukaan ei oo vastannut mun mielipiteeseen. Mitä mieltä ootte MD:n ja Elth:in tiputtamisesta? Mä ainakin kannatan(tottakai).

Lainaus:Hahaa, hyvä mä! *leijuuuuuuuuuuuuuuu* 8-) 8-) :)
Tämä oli sen takia, kun onnistuin tiputtamaan MaDin ja Elthin itse.
Lainaus:Olin juuri suunnittelemassa teille jättiviestiä, jossa pohtisin, kuka ennustaja on, miten toimimme, kenet tiputamme, miten jatkan peliä, kenet haluan vikalle päivälle, kenet tiputamme ym huuhaata. Nyt kävikin silleen, että ennustaja tyhmyyksissään paljasti itsensä. Täytyy sanoa, että olisimme varmaan hävinneet, jos hjhh olisi ollut hiljaa.
Yötaposta ei tietenkään ole epäilystäkään, laitan kohta kirjalle viestiä padin ja hjhh:n valitsemisesta.
Olisin halunnut vikalle päivälle meidät, miklun ja hjhh&Padin. Akkaridekkari ja wierii uskovat meitä, joten hjhhpadi olisi ollut hyvä syntipukki. Nyt kuitenkin ainoa mahdollisuutemme on jättää Kreach.
Akkaridekkari on varma hyvis, joten meidän täytyy saada hänet ja wierii puolellemme. Hyvä, että hän on maininnut useasti luottavansa meihin ja epäillyt hieman kriitsiä. Hyviä keinoja voisi olla kirjoittaa päivän ensimmäinen viesti, jossa syytetään kriitsiä ja Ankkaristin Kreach-äänen esille tuomista. Voidaan väittää, että Ankkaristi tiesi meidän uskovan kriitsin olevan hyvis, jos hän äänestäisi tätä.

Tähän tarvitaan myös sua, Pullasorsa. Meidän täytyy saada epäilyt Kreachiin!

Huh, toivottavasti ymmärsitte jotain ;)

Lainaus:Äh, nyt wieriikin uskoo kriitsiä. Onneksi meillä on ekan äänen etu, eli jos aksudeksu ei vaiha ääntään, voitamme. Onkelmana on, että luulisi ad:n ja wieriin sopivan äänensä yhdessä, joten voi olla, että ad vaihtaa vielä. Jotain hyviä syytöksiä olisi hyvä keksiä.
Tässä harvat ja valitut viestini keskustelustamme. Viestejä on kyllä paljon enemmänkin, mutta en viittinyt ihan kaikkia kolmen sanan viestejä laittaa riesaksenne. Toivottavasti pidätte!
Kreach
Hauskaa luettavaa nuo pahiskeskustelut :)

Huonoksi onneksenne jouduitte jättämään minut loppuun :D (muuten, kuka on miklu??)

Olen vieläkin ihan täpinöissäni:D Varsinkin kun voitimme vielä.

Ette kyllä tehneet paljon virheitä. Yritin nyhtää jokaisen pikkuisenkin oudon kohdan ja tehdä siitä vähän suuremman. Suurin löytöni oli mielestäni se, että toivoitte Mummon tarkistavan epäaktiiviset - en huomannut tälläistä viestiä ennen kuin kävin kaikki teidän kahden viestit läpi. Lisäksi se, että äänestitte Relaa niin myöhään koitui osittain kohtaloksenne. Mutta kiva vaiva noissa perustelujen koossa oli. Huh! :D

Mutta juuri tälläiset loput ovat rautaa - ei ole yhtään varmaa kumpi on hyvis, kumpi pahis ja paremmin perustellut vie voiton ja ratkaiseva tiputus on käynnissä. Pullasorsa oli kyllä niin vakuuttava tässä viimeisenä päivänä, hetken kävi mielessä joku kirjan ihmehuijaus tai padin sekoilut niin, että dekkari ja wierii ovatkin pahiksia :D Niketin oli hieman läpinäkyvämpi (kun tiesi, että hän on pahis), mutta muuten olisin itse mennyt hänen lankaansa.. Mutta Nikellä oli loistavia perusteluja! Meni tiukille. :D

Myös AH:n sekoilut olivat mukava hyöty meille: ei pahis olisi noin pihalla xD
Mutta juups, tuo Hannu-tavis juttu taisi lopulta ratkaista pelin.

Eli kiitokset vielä kaikille pelaajille! Varsinkin pahikset, teitte pelistä erittäin mahtavan loistavan juonarin!

KIRJA, yönimet?
Bomber
Peli olisi ratkennut jo ajat sitten jos te paukapäät ette olisi äänestäneet minua ulos. :D
Kuin olisi betonimuurin seinäkoristeille inttänyt omaa rooliaan. Mutta minä, mahtava Bomber olin voitokas taas! Suuret kiitokset Akuhullulle ja varsinkin Kreachille ja voiton ratkaisseelle akkaridekkarille jotka kaatoivat pahikset. Huikea peli, en harmillisesti ehtinyt kuin vasta lopussa kunnolla mukaan..
kirja
Yönimet näkyvät iltaviestissä.

Lainaus käyttäjältä: kirjaYönimet:
pahikset:
1. yö jojo3 & Aku Vankka
2. yö Mac Ducky & Eltharion
3. yö hjhh & Padi

ennustaja:
1. yö: jojo3 & Aku Vankka
2. yö: akkaridekkari & wierii2
3. yö: ei nimiä

suojelija:
1. yö Mac Ducky & Eltharion
2. yö akkaridekkari & wierii2

~kirja
akkaridekkari
Täytyy sanoa, että olen aika ylpeä itsestäni. Olin sentään erittäin merkittävässä osassa hyvisten voittoa rakentamassa.

Kiitos kaikille aivan mahtavasta pelistä! Loppu oli sellainen, jollaista ei Ankkiksessa olla ennen nähty!

Lainaus:Peli olisi ratkennut jo ajat sitten jos te paukapäät ette olisi äänestäneet minua ulos. :D
Kukas se väittikään, että Padi ja hjhh ovat aivan ilmiselviä pahiksia... :D
Akuhullu97
Lainaus käyttäjältä: KreachMyös AH:n sekoilut olivat mukava hyöty meille: ei pahis olisi noin pihalla xD Hahhah ;p Minähän se tosiaan olin tämän pelin ydin, ilman minua tätä ei olisi voitettu ;) No joo... Kiitokset pelin järjestäjälle, sekä varsinkin akkaridekkarille ja Kreachille! :)
jojo3
Loistava peli oli kyllä, mitä se nyt omalta osalta jäi aivan älyttömän lyhkäiseksi (pari viestiä ehdin laittaa). Aina kun olen hyvis ollut niin viimeistään toisena yönä mut on tapettu... Antakaa munkin joskus pelata hyviksenä loppuun asti ;D
Loistava loppu oli kyllä, kunnon väittely ensimmäistä kertaa näissä juonittelupeleissä.
Anonymous
Lainaus käyttäjältä: Pullasorsa...Nimenomaan ne pelaajat, jotka vaikuttavat pahiksilta säästetään. Niketin herranjumala, älä vain muuta pelityyliäsi. ;) Muuten teikäläinen äkätään heti.

Rela, neuvoisin sinun lähettävän viestejä hieman harvemmin ja panostavan niiden laatuun. :)

Itse olen hieman epäaktiivisempi, kuten yleensäkin.

Nyt pelissä on meidän kannaltamme hyvä vaihe, epäaktiivista ja tyhjänpäiväistä jauhantaa. :) Kyllä tämä tästä vielä klaarataan, uskokaa pois.

Noh laitetaan sitten pahis viesteijä. Tossa noin Pullis kommentoi Nikettimen ehdotusta ottaa ¨''syyttelevä'' pelityyli. :-O
Niketin
Lainaus käyttäjältä: Kreach(muuten, kuka on miklu??)
Oho, hups! :-[
Puhin siis Mikaelista eli akkaridekkarista (Mikael=Miklu). Hän on luokallani, joten toi nimi lipsahti vahingossa tonne viestiin. No, näkyyhän hänen nimensä viestimaratonin nettisivuillakin, joten tuskin tuo kovin paha moka oli.

Sori! :)
Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19