Hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat, ankat ja hanhet (ja tietenkin sorsa(t))- tästä se lähtee, Vankka-sedän joulukalenteri vuosimallia 2009.
Viime vuoden joulukalenteri oli täysi floppi, sillä siinä yritin kirjoittaa tarinaa, jonka oli kaiken lisäksi tarkoitus olla jotenkin hauska. Ei onnistunut. Parin ensimmäisen luukun jälkeen loput tein väkisin vääntämällä, eikä minkääliaista kiinnostusta enää löytynyt. Kaiken lisäksi sitä joulukalenteria ei oltu suunniteltu kunnolla, vaan kirjoitin aina yhden luvun sinä päivänä kun se julkaistiinkin, monesti jopa unohtui päivän luku. Nyt olen kuitenkin oppinut radikaaleista virheistäni ja saanen täten esitellä uuden uljaan joulukalenterin, jonka suunnittelu alkoi jo marraskuun alussa. Mukana suunnittelemassa on ollut akkaridekkari.
Tänäkin vuonna joulukalenteriin sisältyy ''tarina'', mutta tämänkertaisen tarinan ei ole tarkoitus olla varsinaisesti tarina, eikä millään tavalla hauska, vaan tällä kertaa ankat lähtevät jouluksi Suomeen lomamatkalle ja tutustuvat suomalaiseen joulukulttuuriin ja käyvät erilaisissa merkittävissä paikoissa täällä Suomessa. Jokainen luku on vain pikkuinen pätkä (about 10 riviä, riippuu vähän aiheesta), ei mitään sen suurempaa. Kolme ensimmäistä lukua ovat vain johdattelua, niissä ei vielä ole mitään erityistä - ankat vain matkaavat Suomeen. Neljännestä luvusta alkaen he alkavat tarkemmin tutustua Suomeen. Tarinaan ei kuitenkaan sisälly mitään erityisempää juonta, joten varsinaisesta tarinasta ei voida puhua. Lukuja siis tulee yksi per päivä aina jouluaattoon saakka.
Koska tämän vuoden joulukalenteri on Tapahtumat & kisat -osiossa, se tarkoittaa, että mukana on myös jotain muuta kuin tarina. Tarina on vain pienessä sivuosassa, sillä tänä vuonna pääosassa ovat kilpailut. Koko kalenterin ajan käynnissä on aina kaksi päivää kestäviä kilpailuja (joka toinen päivä siis alkaa uusi ja vanhan tulokset julkistetaan), joihin osallistumalla voit tienata itsellesi pisteitä. Kilpailut voivat olla mitä vain - tietovisoja, kirjoituskilpailuja, piirtäjän tunnistuskisoja - mitä vain. Kun 24. päivä joulukuuta koittaa, se kilpailija jolla on eniten pisteitä kerättynä, voittaa itselleen ''Ankkiksen joulupukki '09'' -tittelin ja tietenkin hyvän mielen :) Ensimmäinen kilpailu käynnistyy huomenna 1.12 ja päättyy 3.12 siihen samaiseen aikaan (eli jos alkaa 12:00, se myös päättyy 12:00) ellei toisin mainita. Kilpailun yhteydessä kerrotaan säännöt ja se, pitääkö vastaukset lähettää yksityisviestillä minulle (Aku Vankka) vai laittaa suoraan topiciin. Jokaisessa kilpailussa on mahdollista tienata itselleen maksimissaan kymmenen pistettä. Jokainen osallistuja saa aina vähintään yhden pisteen, eli jo osallistumisesta saa jotain.
Huomenna se siis alkaa, kaikille iloista joulunodotusta kalenterin parissa! Topiciin sallitaan minun puolestani myös yleistä keskustelua joulusta.
Kirjoittaja
Aihe: Vankka-sedän joulukalenteri
(298 viestiä)
Aku Vankka
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 1 -
30.11.2009 klo 15:25:00
Mac Ducky
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 2 -
30.11.2009 klo 15:32:15
Jaahas, viime vuotista Vankka-setäliinin joulukalenteria en edes muistakkaan. Tämä ainakin vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, hyvä kun olet tällä kertaa panostanut kunnolla. Noihin kilpailuihin aion ehdottomasti osallistua, kuka nyt ei haluaisi olla Ankkiksen joulupukki. :D
Aku Vankka
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 3 -
30.11.2009 klo 15:33:45
No kukapa ei? ;)
Sanon että ole onnellinen ettet siihen viimevuotiseen ole törmännyt, takaan ettet sitä edes haluaisi.
//Vaihdoin pistesysteemiä nopeasti, maksimipistemäärä on kymmenen, ei sata.
Sanon että ole onnellinen ettet siihen viimevuotiseen ole törmännyt, takaan ettet sitä edes haluaisi.
//Vaihdoin pistesysteemiä nopeasti, maksimipistemäärä on kymmenen, ei sata.
Kreach
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 4 -
30.11.2009 klo 15:52:02
Hauskalta kuulostaa (vaikka sainkin sitten tietää tästä hieman etukäteen).
Kilpailuja on siis yhteensä 12, jos oikein laskin? Siinä riittää hommaa, jos tarvitsette ideoita, minulla on muutamia :)
Kilpailuja on siis yhteensä 12, jos oikein laskin? Siinä riittää hommaa, jos tarvitsette ideoita, minulla on muutamia :)
Aku Vankka
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 5 -
30.11.2009 klo 15:56:47
Nojuu, yksärillä vain tulemaan - pakko myöntää että pari pikku aukkoa löytyy tuolta kalenterin jälkimmäiseltä puoliskolta. Ensimmäinen, toinen ja kolmas kisa ovat kumminkin jo valmiina, joten huomenna se sitten lähtee. Toivottavasti niitä osallistujia sitten tulee enemmän kuin MaD ja Kreach :D
T@IK@VIITTA
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 6 -
30.11.2009 klo 16:03:59
Hauskalta tämä joulukalenteri hommeli kuulostaa. Aika varmasti osallistun kilpailuihin (mutta eihän minusta voi ikinä tietää) ja toivottavasti ne ovat myös hyviä pikku kisoja. Saas nährä, kenestä tulee Ankkiksen uusi Joulupukki! ;D
Aku Vankka
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 7 -
30.11.2009 klo 16:07:31
Kisat siis voivat olla melkein mitä vain - tietovisoja, piirtäjän tunnistuskisoja, kirjoituskisoja - mitä vain, joten aivan varmasti sinäkin löydät jonkin kilpailun, johon haluat osallistua. Ja hei, kaikkea kannattaa kokeilla :)
Ankkaristi
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 8 -
30.11.2009 klo 17:06:33
Kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta. Toivottavasti kilpailut ovat hyviä, samoin kuin luvut. On varmaankin mukava aina koulun päätteeksi lukea jokin lyhyt seikkailun pätkä ja osallistua johonkin kisaan ;D .
Vankka muuten aliarvioi itseään hieman liikaa. Hänen surkeansa on tyydyttävä ja hänen tyydyttävä hyvä. Ja jos tuohon on uskominen, tämän tarinan pitäisi olla mahtava, vaikka kunnollista juonta ei olisikaan :D .
Vankka muuten aliarvioi itseään hieman liikaa. Hänen surkeansa on tyydyttävä ja hänen tyydyttävä hyvä. Ja jos tuohon on uskominen, tämän tarinan pitäisi olla mahtava, vaikka kunnollista juonta ei olisikaan :D .
Bomber
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 9 -
30.11.2009 klo 17:09:11
Titteli on jo käytännössä minun :D Mutta jännältä siis kuulostaa.
Aku Vankka
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 10 -
30.11.2009 klo 17:18:02
Ankkaristi: Mitään varsinaista tarinaa ei siis ole tulossa, ainoastaan kerrotaan ankkojen Suomenreissusta. Vuoropuheluita ei paljoakaan ole, ainoastaan silloin jos se luvun kannalta on tärkeää.
Bomber: Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa ^^
Bomber: Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa ^^
Frodo
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 11 -
30.11.2009 klo 17:53:54
Itsekkin ilmoittaudun mukaan, senverran hiano titteli jaossa. Ankkiksen joulupukki :D
Salwer1st/
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 12 -
30.11.2009 klo 18:27:09
Salwukka mukana. Jos ei kaikissa tehtävissä, niin ainakin osissa. Maratonviestejä en rupea kirjoittamaan, VM'n ylläpitämisessäkin riittää jo hommaa.
Eltharion
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 13 -
30.11.2009 klo 18:36:42
Pakkohan tässä on mukaan tulla :P
wierii2
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 14 -
30.11.2009 klo 19:00:01
Mukana ollaan. Huomennahan tämä siis alkaa?
Akuhullu97
Vankka-sedän joulukalenteri
Viesti 15 -
30.11.2009 klo 19:00:56
No ollaanpas sitten mukana... :D