Tämä on varmaan minun osaltni tässä, sillä huomenna lähdetään kahdeksi yöksi pois.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?
Aku Ankka on minun mielestäni maailman paras sarjakuva. Siinä on kaikenlaista hauskaa ja samalla myös salaperäistä. Joskus tuntuu, että tarina loppuu kesken, vaikka se olisikin jo loppunut.
Aku Ankkaa kannattaa lukea, koska se on todella hauska ja vauhdikas sarjakuva. Siinä samalla unohtaa arjen ja sen kaikki vaikeudet. Päivä kuluu leppoisasti Aku Ankkaa lukiessa. Kun Aku Ankkaa lukee paljon, huomaa siinä jotain erityisen hyvää. Kaikki tarinat ovat erillaisia ja kaikissa on hyvä juoni, joten Aku Ankkaa voi lukea hymy suin.
Minä luen Aku Ankkaa, koska se on todella hyvä sarjakuav. Kaikki muut sarjakuvat jäävät sen varjoon. Aku Ankasta on jäänyt minulle hyvä mieli ja sen takia luen myös Aku Ankkaa. Luen säännölisesti vain sitä sarjakuvaa, koska siitä löytyy kaikki mitä pitäisikin, eli hauskuuttta, jännitystä, salaperäisyyttä ja kaikkea muuta.
Aku Ankassa kaikki on todellakin parasta. Hahmoista paras on kylläkin itse Aku Ankka. Jos Aku Ankka julkaisuista kysyttäisiin, mikä olisi paras, vastaisin kysymykseen Aku Ankan taskukirja. Aku Ankan taskukirja on siksi paras julkaisu, koska siinä on paljon hyviä tarinoita ja se tulee sopivasti kuukauden välein. Hinta on kylläkin liian suuri, mutta se ei haittaa minua niitten keräilyssä. Kannetkin ovat todella hienot ja myös selkämys kuvat ovat hauskoja.
Keräilen Aku Ankkaa, koska se on todella hauskaa ja samalla saa kerättyä pikku hiljaa todella suuren kokolman Aku Ankkoja. Aku Ankkojen keräily keskittyy minulla yleisempiin julkaisuihin, kuten esimerkiksi taskukirjoihin ja Aku Ankka-lehtiin. Esimerkiksi Iines-lehtiin en ole kiinnostunut ollenkaan ja jumbotkin ovat minun osalta jääneet kauppojen hyllyille. Joitakin satasivuisia saatan ostaa silloin tällöin kirppikseltä tai divarista, mutta nekään eivät minua oikein kiinnosta.
Aku Ankan taskukirjat ovat siis minulla keräilylistan ykkönen ja ne kaikki aion kerätä. Tällä hetkellä minulla on niitä vähän päälle 150 ja tavoitteena on saada tämän vuoden aikana 200 rajapyykki rikki. Kirpputoreilta ja divareista tulee myös ostettua taskareia ja sieltä myös ostan niitä eniten, koska niissä hinta on alempi, kuin kaupassa.
Jatkuu...
Sivuja:
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
51
52
53
54
55
56
57
58
59
60
61
62
63
64
65
66
67
68
69
70
71
72
73
74
75
76
77
78
79
80
81
82
83
84
85
86
87
88
89
Kirjoittaja
Aihe: Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
(1329 viestiä)
T@IK@VIITTA
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 436 -
25.06.2009 klo 22:27:47
akkaridekkari
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 437 -
26.06.2009 klo 10:01:52
Lainaus käyttäjältä: Imfromfinland08Lainaus käyttäjältä: PullasorsaLainaus käyttäjältä: akkaridekkariei Aku Ankka ole lähellekään täydellistä. Jos saisin muuttaa Ankkaan liittyviä asioita, ei yksi punakynä riittäisi. Jos arvostelisin kaikki maailman Aku Ankat, keskiarvo putoaisi lähelle seiskaa.
Jos taas arvostelisin kaikki neljä Indiana Jones -elokuvaa, keskiarvo nousisi lähelle kymppiä, eikä Star Warseissakaan kovin alas se numero pääsisi laskemaan.
Mutta jos todella moni asia on Aku Ankkaa parempi, ja määrittelisin Aku Ankan tyydyttäväksi luettavaksi, miksi ihmeessä tilaan ja luen tuota julkaisua yhä vain? - Kas siinä pulma. Mutta kysymykseen on helppo vastata! Luen Aku Ankkaa yksin omaan tiettyjen tarinoiden takia. Näitä ovat Carl Barksin ja Don Rosan tarinat.
Miten tämä liittyy asiaan?
Tuskin mitenkään, mutta luulen, että aika monien teksteistä löytyy vähän tämän osakilpailun aiheesta poikkeavaa asiaa.
Näinpä, ja täytyy vielä huomioida, miten teksti jatkuu. Se yhdistää nämä asiat aiheeseen. Olen boldannut tuon jatkon.
Nyt kun tekstiä tarkastelee jatkon kanssa, on näkökulma mielestäni jopa ihan mielenkiintoinen, ja jopa käsittelee aihetta. Pulliksella on omassaankin tekstissä vastaavia rajatapauksia.
Jatkoa tulee tässä, tavoite olisi neljän sakkiin.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankanssa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?
Kuulostaa hienommalta, etä on lukenut Sinuhe Egyptiläisen, kuin että olisi lukenut Näköispainoksen Aku Ankan vuosikerrasta 1956. Akkaria pidetään sisällöttömänä lastensarjakuvana. Monet ihmiset haukkuvat ankanlukijoita ja sanovat: "Lukisit nyt jotain muutakin!". Mikä siinä voi viehättää? Seuraavassa tekstissäni ruodin sitä.
Aku Ankka on sarjakuvaa, ja sarjakuva koostuu kahdesta taiteenmuodosta. Ne ovat piirrokset ja käsikirjoitus. Piirrokset ovat ammattilaistaiteilijoiden tekemiä, ja nämä taiteilijat ovat ennen Disney-uraansa läpäisseet tarkan seulan. He piirtävät tarkasti varjostukset, ja Aku Ankka onkin taidetta. Käsikirjoittajat suodatetaan samanlaisen seulan läpi. Heistä tulee konkareita, joitten kynästä syntyy mestariteoksia. Aku Ankka-tarinaa ei nimittäin suinkaan ole helppo käskirjoittaa, vaan se vaatii taitoa.
Kun piirrokset ja kirjoitus yhdistetään, tulos on todella taiteellineen. Koska kuva merkitsee tuhatta sanaa, sarjakuva on kirjaa vahvempi ilmaisukeino, ja sen kautta tunteet voidaan herättää helposti. Toisaalta teksti auttaa lukijaa muodostamaan mielikuvia, ja se myös valottaa lukijalle paljon ylimääräistä tietoa.
Sarjakuva on siis erittäin hyödyllistä luettavaa, ja Aku Ankka taas on sarjakuvien aatelia. Johtopäätös: Aku Ankan täytyy olla sivistävää ja hyvää luettavaa.
Mutta nyt voi paneutua tarkemmin hienoihin yksityiskohtiin ja suurempiinkin kokonaisuuksiin Ankassa.
Tästä hyvin tuntemastamme räpyläjalasta kertovat kirjat/lehdet/pokkarit kelpaavat nimittäin hyvin vaikkapa opetusmateriaaliksi. Seuraavaksi esittelen sen kehittäviä ominaisuuksia:
-Kieli. Suomalainen Aku Ankka on kuuluisa lähes täydellisestä kielestään ja laajasta sanavarastosta. Moni on oppinut lukemaan Aku Ankan avulla. Lisäksi Ankka on tuottanut puhekieleemmekin muutaman sanan, joten sen merkitystä ei suinkaan kannata väheksyä. Tällaisia sanoja ovat muun muassa pellepeloton ja hannuhanhi. Rakkaan naapurimaamme Ruotsin jääkiekkoilijoita kutsutaan useinkin viimeks mainitulla nimityksellä. Myös lukuisat huudahdukset on keksitty Aku Ankan kautta.
-Mielikuvitus. Aku Ankka kehittää erittäin paljon mielikuvitusta, sillä siinä esiintyy satoja, ellei jopa tuhansia hahmoja säännöllisesti, ja jokaisella niistä on oma tehtävänsä. Siksi Aku Ankka ei ole lainkaan yksiulotteinen, vaan se voi käsittää niin fantasiaa, kuin komediaa tai tragediaa.
-Maan- ja historiantuntemus. Etenkin Roope-setä on näitten alojen ammattilainen, sillä Ankat seikkailevat usein milloin missäkin maailmankolkassa. Etenkin Don Rosan tarinat opettavat myös paljon historiaa, sillä ne käsittelevät paljon ikivanhoja aarretaruja sekä sotahistoriaa.
-Muu opettavaisuus yleensäkin. Usein etenkin Carl Barksin kymmensivuisissa, Sudenpentu-tarinoissa ja Jippes-Milton-yhteistyönä tehdyissä sarjoissa opetetaan monista arkielämän vaaroista yms. Esimerkiksi "Paha saa palkkansa" on hyvin yleinen teema, joka oikeastaan toistuu aina muitten muassa Karhukopla-tarinoissa. Kohtalo toisaalta murjoo Akua todella usein hyvästä yrityksestä huolimatta, joka ehkä taas ei ole kovin kannustavaa. Monet suomalaiset pystyvät kuitenkin, hassua kyllä, samaistumaan Akuun. Maailmalla taas nähdään pikemminkin Roope ns. amerikkalaisena unelmana.
Aku Ankalla on siis lukuisia kehittäviä ominaisuuksia. Lisäksi se on - ehkä tärkeimpänä tekijänä - hauska. Kaikissa AKu Ankka-tarinoissa on aina hupaisia elementtejä ja tilanteita. Joskus niissä vain ei ole kunnolla onnistuttu, mutta ilman hauskuutta se ei voi olla Aku Ankkaa.
Aku Ankan hyviä puolia on myös laaja hahmokirjo - lehdissä nähdään toisaalta lentäviä norsuja (Dumbo), kuin myös kiellettyjä nuoruudenrakkauksia (Kultu Kimallus).
Onko Ankka siis täydellistä luettavaa? Juurihan esittelin sen loistavia ominaisuuksia - hauskuuden, mielikuvituksellisuuden, loistavan kielen, hyvät piirrokset, jännittävät käsikirjoitukset, oppimateriaalin lähes sellaisenaan... Eikö tuo kuulosta jo täydelliseltä? Ehkä kuulostaakin, mutta ei Aku Ankka ole lähellekään täydellistä. Jos saisin muuttaa Ankkaan liittyviä asioita, ei yksi punakynä riittäisi. Jos arvostelisin kaikki maailman Aku Ankat, keskiarvo putoaisi lähelle seiskaa.
Jos taas arvostelisin kaikki neljä Indiana Jones -elokuvaa, keskiarvo nousisi lähelle kymppiä, eikä Star Warseissakaan kovin alas se numero pääsisi laskemaan.
Mutta jos todella moni asia on Aku Ankkaa parempi, ja määrittelisin Aku Ankan tyydyttäväksi luettavaksi, miksi ihmeessä tilaan ja luen tuota julkaisua yhä vain? - Kas siinä pulma. Mutta kysymykseen on helppo vastata! Luen Aku Ankkaa yksin omaan tiettyjen tarinoiden takia. Näitä ovat Carl Barksin ja Don Rosan tarinat. Lisukkeena tulevat piristykseksi muitten muassa Giorgio Cavazzano, Kari Korhonen ja Flemming Andersen, sekä käsikirjoittajat Mark & Laura Shaw, Tito Faraci, Per Hedman ja Casty.
Mutta itse syy piilee Barksissa ja Rosassa, olen varma, että ilman heitä, en lukisi Akkaria (tai Akkeria, niin kuin Wikipedia sitä myös nimittää). Barks on ikään kuin luonut koko todellisuuden, kaikkine hahmoineen ja asioineen. Don Rosa on selkiyttänyt tämän luettavaan muotoon, kytkenyt kaikkia Barksin faktat toisiinsa, vahvistanut todellisuutta ja sen rajoja. Carl Barks on merkittävä, mutta Don Rosa on myös.
Arvosana seiska selittyy sillä, että mukana ovat myös ne huonot tarinat. Aku Ankan heikko kohta on valtava valikoima, josta pakostakin löytyy myös paljon huonoa.
Jos otan mukaan pelkästään Rosan ja Barksin, kouluarvosana voisi olla about vajaa 9.
Luulisin, että jos kaikki maailman ihmiset saisivat yhtäkkiä käteensä 150-sivuisen kokoelman maailman parhaita Ankka-tarinoita, ja he lukisivat tuon, Aku Ankalla olisi maailmanlaajuisesti tuon jälkeen miljardi lukijaa enemmän.
Ongelmia on kaksi. Ensinnäkin se, että koska Aku Ankka ei maailmalla yleisesti ottaen ole kovin suosittu, on sitä ikään kuin vaikea löytää. Toiseksi se, että vaikka moni onkin lukenut jonkin verran Akkaria, ei kiinnostus ole herännyt yksinkertaisesti huonojen tarinoiden takia! Jos kaikki ensimmäiset lukemani Aku Ankka-tarinat olisivat olleet Giuseppe Peregon tekemiä, en varmasti olisi jatkanut Ankkojen lukemista (syvällä kunnioituksella monsieur Peregoa kohtaan).
Itsekin aloitin Ankkojen lukemisen vasta melko myöhäisessä vaiheessa. Vaikka opin lukemaan jo (öhöm) nelivuotiaana, vasta suunnilleen ykkösluokalla aloin Ankkaílun. Vähitellen aloin saada omia Ankkoja, ja innostus lisääntyi pikku hiljaa. Pari vuotta tämän jälkeen aloin jo olla fani. 10-vuotiaana myös piirtelin Ankkaa paljon, ja ankkapiirtämisharrastus on säilynyt hyvin näin 14 ikävuodelle asti.
Nyt olen jo melko pitkään yrittänyt selittää sekavasti, miksi Aku Ankka on niin mahtava. Mutta tähän kysymykseen ei löydy mistään yksiselitteistä vastausta. Jos sanoisin: "Se on niin mielettömän hauska", en joissain määin puhuisi totta, sillä vaikka Aku Ankka onkin hauska, on olemassa paljon Aku Ankkaa hauskempiakin sarjakuvia. Jos taas sanoisin: "Se on niin jännittävää", olisin taaskin väärässä, sillä eihän Aku Ankka ole siinäkään maailman eliittiä.
Aku Ankka on miltei mahdottomalta tuntuva kokonaisuus, joka pystyy samaan aikaan olemaan sekä hauska, jännittävä, pelottava, surullinen, että myös aivan riemukas. Otan vertailukohteeksi Fingerpori -sarjakuvan, joka sinänsä sekin on hyvä. Fingerporissa Heimo Vesa tekee jotakin hauskaa, Aku Ankassa kuka tahansa voi myös tehdä saman asian, joten hauskuudessa nämä ovat melko tasavertaisia. Mutta, jos Fingerporissa Heimo Vesa sattuu kuolemaan, se on erittäin outo tilanne, muttei kuitenkaan herätä tunteita. Heimo Vesan kuoleminen ei herättäisi tunteita, sillä hän on kovin yksiulotteinen hahmo, eikä Fingerporiin kuulu surua. Jos Roope Ankka kuolisi Aku Ankassa, ja se olisi tehty erittäin dramaattisesti, voisin helposti alkaa itkemään. Se johtuu siitä, että Aku Ankka ei ole lainkaan yksiulotteista. Aku Ankassa on niin surua, kuin iloakin. Aku Ankka ikään kuin rakentuu monesta osasta.
Toivottavasti äskeiset kaksi kappaletta auttoivat teitä ymmärtämään, miksi Ankka on mielestäni maailman parasta luettavaa.
Myös aivan pienet yksityiskohdat rakentavat Aku Ankan hyvyyttä. Don Rosan tarinoiden aloitusruuduista voi etsiä D.U.C.K. -piilotusta, ja Barksin tarinoissa tienviittoihin ynnä muihin sellaisiin kätkeytyy usein pieniä hauskuuksia ja knoppeja.
Lisäksi Akkarin ilmestymistiheys on juuri sopiva - kerran viikossa. Lehden lukemisessa ei kestä varttia kauempaa, mutta onneksi voi hankkia esim. kuukausittain Aku Ankan taskukirjan eli Taskarin, lisäksi yhtä usein Aku Ankka Ekstran, kaksi kertaa vuodessa Jumbon, usein ilmestyviä kovakantisia ynnä paljon muuta. Aku Ankkaa on yli tarjonnan, ja itselleni todennäköisesti ikinä tule tilannetta, että kirjakaupassa ei olisi yhtään lukemattomaani Ankkaa. Monissa muissa julkaisuissa tilanne on valitettavan yleinen.
Jokainen hahmo on oma persoonansa, ja jokaisella on erilaiset mieltymyksensä. Erityisesti minua viehättää Roope Ankka. Hän on toisaalta taipuva moneen rooliin, mutta tästä huolimatta tällä kitupiikillä on omat erikoisuutensa, hän on täysin erilainen kuin Aku Ankka. Parhaita Roope-tarinoita ovat
a) aarteenetsintäseikkailut, joissa Roope matkaa eksoottisiin maihin etsimään kadonnutta aarretta. Näistä pidän, koska seikkailu on usein mieligenreni, ja minua kiinnostavat myös niin kulttuurit, historia, kuin tarutkin. Aarteenetsintäseikkailut tarjoavat kaikkea tätä-
b) nuoruudenseikkailut, joissa Roope muistelee/kertoo nuoruudestaan. En kuitenkaan tykkää vaikkapa tarinasta, jossa Roope kertoo ansaineensa koko omaisuutensa nappeja keräämällä, vaan ainoastaan Don Rosan ja Carl Barksin nuoruudentarinat kiehtovat minua.
Vaikutuksen Roopen aarteenetsintäseikkailuista ovat minuun tehneet ainakin "Kuningas Salomon kaivokset", "Hollantilaisen salaisuus", sekä "Eldoradon viimeinen valtias". Nuoruudenseikkailuista voisi mainita ainakin kertomukset "Takaisin Klondikeen" (jossa on monta sivua takaumaa, sen voi laskea nuoruudentarinaksi) ja "White Agony Creekin vanki".
Maailman parhaita tarinoita ovat juuri "Takaisin Klondikeen" ja "Eldoradon viimeinen valtias". Voisi mainita myös jutun nimeltä "Aku Ankka ja kultainen kypärä".
Eräs harrastuksistani on Akkareitten keräily. Keräilen Akkareita pääasiassa kolmesta syystä.
Ensimmäinen ja tärkein on se, että haluan lukea Aku Ankkaa. Kuten olen jo edellisissä seitsemässätoista kappaleessa koettanut selittää, Aku Ankka on mielestäni maailman mahtavin sarjakuva.
Mutta, voisinhan aina lainata ne kirjastosta. Vai voisinko? Akkarit näyttävät komealta kirjahyllyssä ja toisaalta ne saa kätevästi kansioihin. Kirjahyllyni on siis Akkarien ansiosta hienompi, ja kaiken lisäksi ne eivät kuitenkaan vie paljoa tilaa. Tässä keräilyn toinen syy.
Kolmas syy on se, että vaikka nyt Akkarit maksavat paljon, vuosien saatossa monien arvo kasvaa. Tämän takia mikään ei ole hukkasijoitus, vaan ainoastaan "säilön" rahaa. Parhaimmassa tapauksessa Aku Ankat jopa kasvavat korkoa arvon lisääntyessä!
Omistan todella vähän tällaisia helmiä, jotka rikastuttaisivat minut. Lähinnä kokoelmani arvokkaimmat yksilöt löytyvät kirjoista.
Minulla on neljä Don Rosa-kirjaa, jotka olen ostanut paitsi Rosan tarinoitten takia, myös hänen mahtavien esipuheittensa takia! Pidän siitä, kuinka hän pystyy kertomaan tarinan teosta ja siihen sisältyvistä knopeista, ilman että lukijan on edes tarvinnut lukea koko tarinaa!
Samanlaiset esipuheet löytyvät lähes kaikista ankkakirjoista, mutta usein ne ovat toimituksen kirjoittamia.
Ainoastaan Ankantekijät -kirjasarjan opuksissa on itse piirtäjäin "prologit". Ne ovat aina kuin oma kertomuksensa, mutta oli miten oli, Rosa on näitten teossa ykkönen.
(Jatkuu...)
Jos taas arvostelisin kaikki neljä Indiana Jones -elokuvaa, keskiarvo nousisi lähelle kymppiä, eikä Star Warseissakaan kovin alas se numero pääsisi laskemaan.
Mutta jos todella moni asia on Aku Ankkaa parempi, ja määrittelisin Aku Ankan tyydyttäväksi luettavaksi, miksi ihmeessä tilaan ja luen tuota julkaisua yhä vain? - Kas siinä pulma. Mutta kysymykseen on helppo vastata! Luen Aku Ankkaa yksin omaan tiettyjen tarinoiden takia. Näitä ovat Carl Barksin ja Don Rosan tarinat.
Miten tämä liittyy asiaan?
Tuskin mitenkään, mutta luulen, että aika monien teksteistä löytyy vähän tämän osakilpailun aiheesta poikkeavaa asiaa.
Näinpä, ja täytyy vielä huomioida, miten teksti jatkuu. Se yhdistää nämä asiat aiheeseen. Olen boldannut tuon jatkon.
Nyt kun tekstiä tarkastelee jatkon kanssa, on näkökulma mielestäni jopa ihan mielenkiintoinen, ja jopa käsittelee aihetta. Pulliksella on omassaankin tekstissä vastaavia rajatapauksia.
Jatkoa tulee tässä, tavoite olisi neljän sakkiin.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankanssa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?
Kuulostaa hienommalta, etä on lukenut Sinuhe Egyptiläisen, kuin että olisi lukenut Näköispainoksen Aku Ankan vuosikerrasta 1956. Akkaria pidetään sisällöttömänä lastensarjakuvana. Monet ihmiset haukkuvat ankanlukijoita ja sanovat: "Lukisit nyt jotain muutakin!". Mikä siinä voi viehättää? Seuraavassa tekstissäni ruodin sitä.
Aku Ankka on sarjakuvaa, ja sarjakuva koostuu kahdesta taiteenmuodosta. Ne ovat piirrokset ja käsikirjoitus. Piirrokset ovat ammattilaistaiteilijoiden tekemiä, ja nämä taiteilijat ovat ennen Disney-uraansa läpäisseet tarkan seulan. He piirtävät tarkasti varjostukset, ja Aku Ankka onkin taidetta. Käsikirjoittajat suodatetaan samanlaisen seulan läpi. Heistä tulee konkareita, joitten kynästä syntyy mestariteoksia. Aku Ankka-tarinaa ei nimittäin suinkaan ole helppo käskirjoittaa, vaan se vaatii taitoa.
Kun piirrokset ja kirjoitus yhdistetään, tulos on todella taiteellineen. Koska kuva merkitsee tuhatta sanaa, sarjakuva on kirjaa vahvempi ilmaisukeino, ja sen kautta tunteet voidaan herättää helposti. Toisaalta teksti auttaa lukijaa muodostamaan mielikuvia, ja se myös valottaa lukijalle paljon ylimääräistä tietoa.
Sarjakuva on siis erittäin hyödyllistä luettavaa, ja Aku Ankka taas on sarjakuvien aatelia. Johtopäätös: Aku Ankan täytyy olla sivistävää ja hyvää luettavaa.
Mutta nyt voi paneutua tarkemmin hienoihin yksityiskohtiin ja suurempiinkin kokonaisuuksiin Ankassa.
Tästä hyvin tuntemastamme räpyläjalasta kertovat kirjat/lehdet/pokkarit kelpaavat nimittäin hyvin vaikkapa opetusmateriaaliksi. Seuraavaksi esittelen sen kehittäviä ominaisuuksia:
-Kieli. Suomalainen Aku Ankka on kuuluisa lähes täydellisestä kielestään ja laajasta sanavarastosta. Moni on oppinut lukemaan Aku Ankan avulla. Lisäksi Ankka on tuottanut puhekieleemmekin muutaman sanan, joten sen merkitystä ei suinkaan kannata väheksyä. Tällaisia sanoja ovat muun muassa pellepeloton ja hannuhanhi. Rakkaan naapurimaamme Ruotsin jääkiekkoilijoita kutsutaan useinkin viimeks mainitulla nimityksellä. Myös lukuisat huudahdukset on keksitty Aku Ankan kautta.
-Mielikuvitus. Aku Ankka kehittää erittäin paljon mielikuvitusta, sillä siinä esiintyy satoja, ellei jopa tuhansia hahmoja säännöllisesti, ja jokaisella niistä on oma tehtävänsä. Siksi Aku Ankka ei ole lainkaan yksiulotteinen, vaan se voi käsittää niin fantasiaa, kuin komediaa tai tragediaa.
-Maan- ja historiantuntemus. Etenkin Roope-setä on näitten alojen ammattilainen, sillä Ankat seikkailevat usein milloin missäkin maailmankolkassa. Etenkin Don Rosan tarinat opettavat myös paljon historiaa, sillä ne käsittelevät paljon ikivanhoja aarretaruja sekä sotahistoriaa.
-Muu opettavaisuus yleensäkin. Usein etenkin Carl Barksin kymmensivuisissa, Sudenpentu-tarinoissa ja Jippes-Milton-yhteistyönä tehdyissä sarjoissa opetetaan monista arkielämän vaaroista yms. Esimerkiksi "Paha saa palkkansa" on hyvin yleinen teema, joka oikeastaan toistuu aina muitten muassa Karhukopla-tarinoissa. Kohtalo toisaalta murjoo Akua todella usein hyvästä yrityksestä huolimatta, joka ehkä taas ei ole kovin kannustavaa. Monet suomalaiset pystyvät kuitenkin, hassua kyllä, samaistumaan Akuun. Maailmalla taas nähdään pikemminkin Roope ns. amerikkalaisena unelmana.
Aku Ankalla on siis lukuisia kehittäviä ominaisuuksia. Lisäksi se on - ehkä tärkeimpänä tekijänä - hauska. Kaikissa AKu Ankka-tarinoissa on aina hupaisia elementtejä ja tilanteita. Joskus niissä vain ei ole kunnolla onnistuttu, mutta ilman hauskuutta se ei voi olla Aku Ankkaa.
Aku Ankan hyviä puolia on myös laaja hahmokirjo - lehdissä nähdään toisaalta lentäviä norsuja (Dumbo), kuin myös kiellettyjä nuoruudenrakkauksia (Kultu Kimallus).
Onko Ankka siis täydellistä luettavaa? Juurihan esittelin sen loistavia ominaisuuksia - hauskuuden, mielikuvituksellisuuden, loistavan kielen, hyvät piirrokset, jännittävät käsikirjoitukset, oppimateriaalin lähes sellaisenaan... Eikö tuo kuulosta jo täydelliseltä? Ehkä kuulostaakin, mutta ei Aku Ankka ole lähellekään täydellistä. Jos saisin muuttaa Ankkaan liittyviä asioita, ei yksi punakynä riittäisi. Jos arvostelisin kaikki maailman Aku Ankat, keskiarvo putoaisi lähelle seiskaa.
Jos taas arvostelisin kaikki neljä Indiana Jones -elokuvaa, keskiarvo nousisi lähelle kymppiä, eikä Star Warseissakaan kovin alas se numero pääsisi laskemaan.
Mutta jos todella moni asia on Aku Ankkaa parempi, ja määrittelisin Aku Ankan tyydyttäväksi luettavaksi, miksi ihmeessä tilaan ja luen tuota julkaisua yhä vain? - Kas siinä pulma. Mutta kysymykseen on helppo vastata! Luen Aku Ankkaa yksin omaan tiettyjen tarinoiden takia. Näitä ovat Carl Barksin ja Don Rosan tarinat. Lisukkeena tulevat piristykseksi muitten muassa Giorgio Cavazzano, Kari Korhonen ja Flemming Andersen, sekä käsikirjoittajat Mark & Laura Shaw, Tito Faraci, Per Hedman ja Casty.
Mutta itse syy piilee Barksissa ja Rosassa, olen varma, että ilman heitä, en lukisi Akkaria (tai Akkeria, niin kuin Wikipedia sitä myös nimittää). Barks on ikään kuin luonut koko todellisuuden, kaikkine hahmoineen ja asioineen. Don Rosa on selkiyttänyt tämän luettavaan muotoon, kytkenyt kaikkia Barksin faktat toisiinsa, vahvistanut todellisuutta ja sen rajoja. Carl Barks on merkittävä, mutta Don Rosa on myös.
Arvosana seiska selittyy sillä, että mukana ovat myös ne huonot tarinat. Aku Ankan heikko kohta on valtava valikoima, josta pakostakin löytyy myös paljon huonoa.
Jos otan mukaan pelkästään Rosan ja Barksin, kouluarvosana voisi olla about vajaa 9.
Luulisin, että jos kaikki maailman ihmiset saisivat yhtäkkiä käteensä 150-sivuisen kokoelman maailman parhaita Ankka-tarinoita, ja he lukisivat tuon, Aku Ankalla olisi maailmanlaajuisesti tuon jälkeen miljardi lukijaa enemmän.
Ongelmia on kaksi. Ensinnäkin se, että koska Aku Ankka ei maailmalla yleisesti ottaen ole kovin suosittu, on sitä ikään kuin vaikea löytää. Toiseksi se, että vaikka moni onkin lukenut jonkin verran Akkaria, ei kiinnostus ole herännyt yksinkertaisesti huonojen tarinoiden takia! Jos kaikki ensimmäiset lukemani Aku Ankka-tarinat olisivat olleet Giuseppe Peregon tekemiä, en varmasti olisi jatkanut Ankkojen lukemista (syvällä kunnioituksella monsieur Peregoa kohtaan).
Itsekin aloitin Ankkojen lukemisen vasta melko myöhäisessä vaiheessa. Vaikka opin lukemaan jo (öhöm) nelivuotiaana, vasta suunnilleen ykkösluokalla aloin Ankkaílun. Vähitellen aloin saada omia Ankkoja, ja innostus lisääntyi pikku hiljaa. Pari vuotta tämän jälkeen aloin jo olla fani. 10-vuotiaana myös piirtelin Ankkaa paljon, ja ankkapiirtämisharrastus on säilynyt hyvin näin 14 ikävuodelle asti.
Nyt olen jo melko pitkään yrittänyt selittää sekavasti, miksi Aku Ankka on niin mahtava. Mutta tähän kysymykseen ei löydy mistään yksiselitteistä vastausta. Jos sanoisin: "Se on niin mielettömän hauska", en joissain määin puhuisi totta, sillä vaikka Aku Ankka onkin hauska, on olemassa paljon Aku Ankkaa hauskempiakin sarjakuvia. Jos taas sanoisin: "Se on niin jännittävää", olisin taaskin väärässä, sillä eihän Aku Ankka ole siinäkään maailman eliittiä.
Aku Ankka on miltei mahdottomalta tuntuva kokonaisuus, joka pystyy samaan aikaan olemaan sekä hauska, jännittävä, pelottava, surullinen, että myös aivan riemukas. Otan vertailukohteeksi Fingerpori -sarjakuvan, joka sinänsä sekin on hyvä. Fingerporissa Heimo Vesa tekee jotakin hauskaa, Aku Ankassa kuka tahansa voi myös tehdä saman asian, joten hauskuudessa nämä ovat melko tasavertaisia. Mutta, jos Fingerporissa Heimo Vesa sattuu kuolemaan, se on erittäin outo tilanne, muttei kuitenkaan herätä tunteita. Heimo Vesan kuoleminen ei herättäisi tunteita, sillä hän on kovin yksiulotteinen hahmo, eikä Fingerporiin kuulu surua. Jos Roope Ankka kuolisi Aku Ankassa, ja se olisi tehty erittäin dramaattisesti, voisin helposti alkaa itkemään. Se johtuu siitä, että Aku Ankka ei ole lainkaan yksiulotteista. Aku Ankassa on niin surua, kuin iloakin. Aku Ankka ikään kuin rakentuu monesta osasta.
Toivottavasti äskeiset kaksi kappaletta auttoivat teitä ymmärtämään, miksi Ankka on mielestäni maailman parasta luettavaa.
Myös aivan pienet yksityiskohdat rakentavat Aku Ankan hyvyyttä. Don Rosan tarinoiden aloitusruuduista voi etsiä D.U.C.K. -piilotusta, ja Barksin tarinoissa tienviittoihin ynnä muihin sellaisiin kätkeytyy usein pieniä hauskuuksia ja knoppeja.
Lisäksi Akkarin ilmestymistiheys on juuri sopiva - kerran viikossa. Lehden lukemisessa ei kestä varttia kauempaa, mutta onneksi voi hankkia esim. kuukausittain Aku Ankan taskukirjan eli Taskarin, lisäksi yhtä usein Aku Ankka Ekstran, kaksi kertaa vuodessa Jumbon, usein ilmestyviä kovakantisia ynnä paljon muuta. Aku Ankkaa on yli tarjonnan, ja itselleni todennäköisesti ikinä tule tilannetta, että kirjakaupassa ei olisi yhtään lukemattomaani Ankkaa. Monissa muissa julkaisuissa tilanne on valitettavan yleinen.
Jokainen hahmo on oma persoonansa, ja jokaisella on erilaiset mieltymyksensä. Erityisesti minua viehättää Roope Ankka. Hän on toisaalta taipuva moneen rooliin, mutta tästä huolimatta tällä kitupiikillä on omat erikoisuutensa, hän on täysin erilainen kuin Aku Ankka. Parhaita Roope-tarinoita ovat
a) aarteenetsintäseikkailut, joissa Roope matkaa eksoottisiin maihin etsimään kadonnutta aarretta. Näistä pidän, koska seikkailu on usein mieligenreni, ja minua kiinnostavat myös niin kulttuurit, historia, kuin tarutkin. Aarteenetsintäseikkailut tarjoavat kaikkea tätä-
b) nuoruudenseikkailut, joissa Roope muistelee/kertoo nuoruudestaan. En kuitenkaan tykkää vaikkapa tarinasta, jossa Roope kertoo ansaineensa koko omaisuutensa nappeja keräämällä, vaan ainoastaan Don Rosan ja Carl Barksin nuoruudentarinat kiehtovat minua.
Vaikutuksen Roopen aarteenetsintäseikkailuista ovat minuun tehneet ainakin "Kuningas Salomon kaivokset", "Hollantilaisen salaisuus", sekä "Eldoradon viimeinen valtias". Nuoruudenseikkailuista voisi mainita ainakin kertomukset "Takaisin Klondikeen" (jossa on monta sivua takaumaa, sen voi laskea nuoruudentarinaksi) ja "White Agony Creekin vanki".
Maailman parhaita tarinoita ovat juuri "Takaisin Klondikeen" ja "Eldoradon viimeinen valtias". Voisi mainita myös jutun nimeltä "Aku Ankka ja kultainen kypärä".
Eräs harrastuksistani on Akkareitten keräily. Keräilen Akkareita pääasiassa kolmesta syystä.
Ensimmäinen ja tärkein on se, että haluan lukea Aku Ankkaa. Kuten olen jo edellisissä seitsemässätoista kappaleessa koettanut selittää, Aku Ankka on mielestäni maailman mahtavin sarjakuva.
Mutta, voisinhan aina lainata ne kirjastosta. Vai voisinko? Akkarit näyttävät komealta kirjahyllyssä ja toisaalta ne saa kätevästi kansioihin. Kirjahyllyni on siis Akkarien ansiosta hienompi, ja kaiken lisäksi ne eivät kuitenkaan vie paljoa tilaa. Tässä keräilyn toinen syy.
Kolmas syy on se, että vaikka nyt Akkarit maksavat paljon, vuosien saatossa monien arvo kasvaa. Tämän takia mikään ei ole hukkasijoitus, vaan ainoastaan "säilön" rahaa. Parhaimmassa tapauksessa Aku Ankat jopa kasvavat korkoa arvon lisääntyessä!
Omistan todella vähän tällaisia helmiä, jotka rikastuttaisivat minut. Lähinnä kokoelmani arvokkaimmat yksilöt löytyvät kirjoista.
Minulla on neljä Don Rosa-kirjaa, jotka olen ostanut paitsi Rosan tarinoitten takia, myös hänen mahtavien esipuheittensa takia! Pidän siitä, kuinka hän pystyy kertomaan tarinan teosta ja siihen sisältyvistä knopeista, ilman että lukijan on edes tarvinnut lukea koko tarinaa!
Samanlaiset esipuheet löytyvät lähes kaikista ankkakirjoista, mutta usein ne ovat toimituksen kirjoittamia.
Ainoastaan Ankantekijät -kirjasarjan opuksissa on itse piirtäjäin "prologit". Ne ovat aina kuin oma kertomuksensa, mutta oli miten oli, Rosa on näitten teossa ykkönen.
(Jatkuu...)
akkaridekkari
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 438 -
26.06.2009 klo 11:09:14
BONUS-osakilpailu...
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)BONUS-osakilpailu: Ankkalinnan juhlat
Ankkalinnassa vietetään juhlia monin eri tavoin. Koska Aku Ankkaa piirretään eri puolilla maailmaa, tuo jokainen piirtäjä juhlaan palan omaa kulttuuriaan.
Joulu on ankkalinnalaisen juhlavuoden kohokohta. Ankan perhe juhlii sitä yleensä Akun talossa, jonne koko suku kokoontuu viettämään iltaa juhla-aterian sekä lahjojen merkeissä. Kalkkuna kuuluu ankkalinnalaiseen joulupöytään erottamattomana osana.
Joulun ohella myös pääsiäinen on tärkeä juhlapyhä. Ankan suku viettää sitäkin yhdessä, useimmiten Mummon luona. Etenkin pääsiäismunat ovat tärkeitä, ja niiden sisälle on usein piilotettu jokin pieni lahja. Pääsiäismunan hankkiminen on monesti ollut Akulle hankalaa.
Myös syntymäpäivät ovat tärkeä tapahtuma, mutta perinteisesti sitä juhlitaan vain kakun ääressä. Yleensä Akkarissa on nähty vain Akun ja Iineksen syntymäpäiviä, mutta muutkin varmasti viettävät omiaan. Aku on monesti epäillyt, etteivät hänen sukulaisensa muistakaan hänen syntymäpäiväänsä, mutta nämä epäilyt ovat aina osoittautuneet tuulesta temmatuiksi, ja tarinan lopussa Aku on taas saanut maistaa kakkua.
Ystävänpäivä ei ole edellisten juhlien veroinen tärkeydessä, mutta merkittävä sekin. Akulla on tapana usein kroonisesti unohtaa tämä, josta Iines on tottakai vihainen.
(Jatkuu...)
Lainaus käyttäjältä: Karhulajotkut pitkistä Dekkareista olivat ainakin minusta jopa ihan kelvollisia.
Olen pituudeltani melko lyhyt, mutta toivottavasti kuitenkin kelvollinen. :P
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)BONUS-osakilpailu: Ankkalinnan juhlat
Ankkalinnassa vietetään juhlia monin eri tavoin. Koska Aku Ankkaa piirretään eri puolilla maailmaa, tuo jokainen piirtäjä juhlaan palan omaa kulttuuriaan.
Joulu on ankkalinnalaisen juhlavuoden kohokohta. Ankan perhe juhlii sitä yleensä Akun talossa, jonne koko suku kokoontuu viettämään iltaa juhla-aterian sekä lahjojen merkeissä. Kalkkuna kuuluu ankkalinnalaiseen joulupöytään erottamattomana osana.
Joulun ohella myös pääsiäinen on tärkeä juhlapyhä. Ankan suku viettää sitäkin yhdessä, useimmiten Mummon luona. Etenkin pääsiäismunat ovat tärkeitä, ja niiden sisälle on usein piilotettu jokin pieni lahja. Pääsiäismunan hankkiminen on monesti ollut Akulle hankalaa.
Myös syntymäpäivät ovat tärkeä tapahtuma, mutta perinteisesti sitä juhlitaan vain kakun ääressä. Yleensä Akkarissa on nähty vain Akun ja Iineksen syntymäpäiviä, mutta muutkin varmasti viettävät omiaan. Aku on monesti epäillyt, etteivät hänen sukulaisensa muistakaan hänen syntymäpäiväänsä, mutta nämä epäilyt ovat aina osoittautuneet tuulesta temmatuiksi, ja tarinan lopussa Aku on taas saanut maistaa kakkua.
Ystävänpäivä ei ole edellisten juhlien veroinen tärkeydessä, mutta merkittävä sekin. Akulla on tapana usein kroonisesti unohtaa tämä, josta Iines on tottakai vihainen.
(Jatkuu...)
Lainaus käyttäjältä: Karhulajotkut pitkistä Dekkareista olivat ainakin minusta jopa ihan kelvollisia.
Olen pituudeltani melko lyhyt, mutta toivottavasti kuitenkin kelvollinen. :P
Karhula
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 439 -
26.06.2009 klo 11:15:08
Tässä nyt aamuviestiä. Kohta pitäisi tulla myös pientä BONUS-kilpailun tynkää... Saa nähdä miten vielä ehdin kirjoittaa, kun illallakin pitäisi jo yhdeksän-kymmenen aikoihin olla nukkumassa... Uskon, ettei Viestimaraton mene yli 100 sivun. Tulee laskemaan tämä kirjoittelu, kun aiheet vaikenevat tästä eteenpäin...
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?
Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa? Näihin neljään vaikeaan kysymyksiin vastaan nyt ja kerron kysymyksiin hieman viitaten omastakin keräilystäni ja innostuksen laskusta ja noususta sekä pienistä ”katoamisista” Aku Ankkojen saralla.
Alkuaikoina monet aikuiset väittivät sarjakuvien olevan haitaksi lapsille. Siksi Aku Ankka-lehtikään ei aluksi saanut kovin hirveää suosiota. Nykyisin aikuiset taas eivät paljon välitä lukevatko heidän lapsensa sarjakuvia vai eivät, sillä aikoinaan hekin ovat niitä lukeneet, joten he ymmärtävät miksi lapset lukevat Aku Ankkaa. Sitä todistaa muun muassa se, että nykyisin joka vuosi (?) jaetaan ensimmäisen (vai toisen?) luokan koululaisille Aku Ankka-lehti: Lukulahja. Olen itsekin saanut tämän kyseisen lehden, vuonna 2005.
Aku Ankan suuri suosio täällä Suomessa saattaa olla pitkältikin Carl Barksin ansiota. Monet alkoivat Aku Ankkaa nimittäin lukemaan 1950-1960 luvulla tai viimeistään –70-luvulla, jolloin lehdessä oli paljon Barksia, jonka nimeä ei tietenkään vielä tunnettua –50-60-luvulla. Myös Tony Stroblin ankkatarinat ovat varmasti vaikuttaneet nykyajankin faneihin. Uuden polven Aku Ankka-fanit taas ovat alkaneet lukea Aku Ankkaa, monet Don Rosan tarinoiden villitsemänä. Mikki-sarjat taas ovat jääneet vähän vähemmälle suosiolle täällä Suomessa, sillä Barksilta ja Stroblilta löytyi enemmän hyviä tarinoita Ankan alkuaikoina, kuin esimerkiksi Floyd Gottfredsonilta ja Paul Murrylta. Murryahan kyllä alettiin julkaista 1960-luvulla ja jotkut pitkistä dekkareista olivat ainakin minusta jopa ihan kelvollisia.
Omasta mielestäni Aku Ankkaa kannattaa lukea, sillä monet ovat oppineet sen kautta lukemaan. Itselläni näin ei kuitenkaan käynyt, vaan aloin lukemaan Aku Ankkaa vasta toisen luokan aloittaessani ja heti yhden tarinan jälkeen kiinnostuin tarinoista niin, että aloin lukemaan urakalla taskukirjoja, lehtiä, kovakantisia yms. albumeja. Minusta oli kiva lukea Aku Ankkaa, sillä tarinoiden juonet siihen aikaan tuntuivat kovin uskomattomilta, mutta niinhän sen kuuluukin olla.
Vuoden 2005-2006 kieppeillä kuitenkin alkoivat tarinat mielestäni olla liian samanlaisia enkä ostanut yhtäkään Aku Ankkaa kokonaiseen vuoteen, jonka jälkeen sain yhden taskarin lahjaksi ja sen tarinat olivat niin kiinnostavia ja piirtäjät olivat hyviä, että aloin jälleen keräilemään Aku Ankkoja tasaiseen tahtiin. 2007 vuoden alussa, minulla oli kylläkin pieniä hankaluuksia rahan kanssa, sillä ensimmäisiä kertoja huomasin, että ei pitäisi ostaa karkkia ja sipsiä niin paljon. Niinpä jäin taskukirjojen ostossa vähän jälkeen (suunnilleen pari kuukautta), mutta kuten odottaa saattoi, sain tahdin kiinni touko-kesäkuun paikkeilla.
Ensimmäisen Aku Ankka-lehden sain siis vuonna 2005 (vai 2006?). Ensimmäinen Roope-setäni taas oli numero 311, jonka ostin samalla, kun myös ensimmäisen taskukirjani, numero 306: Ilmojen halki.
Alkuaikoina Aku Ankka-lehden lukuun meni suunnilleen puolesta tunnista tuntiin, Roope-sedän luvussa meni noin kaksi tuntia ja tavallisen taskukirjan lukemisessa meni suunnilleen kolme ja puoli tuntia. Hiljalleen lukemistahti kuitenkin nousi, samalla, kun myös opin yhä paremmin lukemaan ja nykyisin luenkin Aku Ankka-lehden noin kymmenessä minuutissa. Roope-sedän lukemiseen taas menee suunnilleen 30-45 minuuttia ja tavallisen Aku Ankan taskukirjan lukemisessa vierähtääkin suunnilleen yksi ja puoli tuntia. Tuplataskukirjan lukemisessa taas vierähtää noin kolme tuntia, kun alkuaikoina jouduin lukemaan tuplan pätkittäin, joten tupla oli luettu noin kahdessa päivässä.
Vaikka suurin osa erilaisista Aku Ankka-lehdistä onkin hyviä, mahtuu mukaan huonojakin. Esimerkiksi Aku Ankka (sarjis)eksta sisältää mielestäni melko huonoja tarinoita. Kun kuulin lehdestä aioin laittaa tilauksen menemään, mutta lainasin sitä ennen pari lehteä kirjastosta, eikä se mitään hääppöistä ollut. Yksi tarina saattaa lehdessä olla ihan hyvä, mutta kun mukana on Veli Kania, Ossian Ötökkää ja Dumboakin, niin voi hyvänen aika! Tällaiset sarjat ovat minusta todella lapsellisia, sopisivat paremmin Nalle Puh lehteen ja toivottavasti kukaan ei nyt sano tähän mielipiteeseen niin kuin eräs lehtimies totesi isälleni: ”Nalle Puh on tarkoitettu vauvasta vaariin!” Siksipä odotin hieman, että sain koottua rahaa, ja aloin tilata Roope-setä lehteä, johon olen ollut todella tyytyväinen.
Luen Aku Ankkaa, koska mielestäni se on mukavaa ajanvietettä. On hauskaa seurata, kuinka Roope ui rahoissa, joutaa finanssejaan, Aku laiskottelee ja ankanpojat ahkeroivat. Ensimmäisen vuoden aikana, jona luin paljon Aku Ankkaa, luin enimmäkseen Carl Barksin (1901-2000) ja Don Rosan (s. 1951) sarjoja, ja varsinkin Rosan sarjat olivat niin piirroksilta kuin käsikirjoituksilta mieleeni. Silloin en kuitenkaan kiinnittänyt paljonkaan huomiota piirroksiin ja niiden tekijöihin ja kun minä jälleen syksyllä 2006 aloin keräilemään Aku Ankkoja ja lukemaan varsinkin Rosan tarinoita uudelleen, huomasin, että kiinnitin paljon enemmän huomiota piirroksiin ja hiljalleen Rosan piirrokset alkoivat vaikuttaa vähän jopa ällöttäviltä. Luen Aku Ankkaa myös siksi, koska toisen ja kolmannen polven italialaiset piirtäjät ja käsikirjoittajat ovat luoneet uusia upeita Mikki tarinoita sekä monia hauskoja hahmoja, joiden toilailuja ja seikkailuja jaksaa seurata.
Luen Aku Ankkaa myös sen vuoksi, että näihin sarjakuviin törmää joka kaupassa ja hiljalleen niitä haluaa itselleenkin. Itse en vielä edes lukenut vuonna 2005 paljon muita ja Aku Ankka-lehtiä ja silti kinusin vanhemmiltani aina, kun käytiin kaupassa, että ostaisivat minulle Jumbo 10: Läpisyötön. Ei sitä kuitenkaan tippunut minulle, joten yhä se hyllystäni puuttuu.
Parasta Aku Ankassa ovat mielestäni mielikuvitukselliset käsikirjoitukset ja suorastaan rakastan tarinoita, joissa piirrokset ja käsikirjoitus ovat hyviä, jos eivät jopa loistavia. Parhaita käsikirjoituksia ovat aikojen saatossa tehneet ainakin Don Rosa, Carl Barks, Rune Meikle ja Tito Faraci (sekä Andreas Phil), joiden tekemät tarinat luen monta kertaa peräkkäin. Varsinkin jotkut Rune Meiklen kauhutarinat on tullut luettua jopa noin 5-10 kertaa. Rosa taas painii aivan omassa sarjassaan, koska hänen käsikirjoituksensa ovat vain niin käsittämättömän hyviä ja joskus olen sanonut kavereilleni jopa, että Don Rosan käsikirjoitukset ja Giorgio Cavazzanon piirrokset ovat parasta Aku Ankassa.
Aku Ankassa pidän myös paljon niin sanotuista ”saagoista”, vaikka olenkin lukenut vain viime vuonna ilmestyneen Taikaviitta vastaan superkonnat-saagan, joka oli mielestä ihan kelvollinen. Vastustajatkin olivat ihan hyviä, mutta tarinoina Hak Kermakin ja Kollon taival oli kyllä aika tylsähkö, eivätkä Kauhukaksosetkaan säväyttäneet hirveästi. Kolmas roisto, Zafire, kuitenkin onnistui todella hyvin ja tarina oli kovaa petrausta edellisiin osiin, joissa juttu oli ratkennut vähän tyhmänlaisesti, jos ei jopa lapsellisesti (mutta lapsihan minä vielä olen!) Viimeinen roisto ylitti kuitenkin muut: hieman tyhmän nimen omistanut Herra Näkymätön oli suorastaan loistava osassaan ja olisi onnistunutkin aikeissaan hyvin, ellei ah-niin-loistava-viittasankarimme olisi jälleen kerran päässyt helponoloisesti pakoon (eli lasin rikkouduttua). Tarina oli kuitenkin kokonaisuutena todella hyvä, ja siksi äänestinkin äänestyksessä Herra Näkymätöntä, joka sen sitten lopulta voittikin niukasti Zafiren jäädessä vain vähän jälkeen. Niinpä lukijat pääsivät lukemaan viikolla 26 (vai oliko 24?) Herra Näkymättömän paluu tarinaa, joka oli kelvollinen, mutta ei lyönyt ihan edellistä ”saagan” osaa, jotenkin käytetyn oloinen tuo parannuksen teko-idea, ja arvasin heti, ettei se ollut läheskään totta. Joskus ankantekijät voisivat tehdä konnasarjan, jonka päätteeksi joku heistä tekee ”oikean” parannuksen ja siirtyy tarinoissa niin sanottuihin ”hyviksiin”. Olen myös kuullut, että Aku Ankassa on julkaistu vuonna 2001 (?) Flemming Andersenin tekemä Formula-sarja, jossa käsittääkseni oli seitsemän osaa. En ole kuitenkaan saanut luettavakseni edes yhtä kyseisen sarjan osaa, joten tarkempia mielipiteitä en voi tästä sarjasta sanoa. Muut ankka-fanit (ainakin täällä Ankkiksessa) ovat sanoneet, että sarja on todella loistava tai ainakin tavallista tarinaa parempi, joten pyrin siihen, että saan kaikki osat kansiooni tai ainakin lukemisekseni vielä joskus, hamassa tulevaisuudessa.
Keräilen Aku Ankka paljon Don Rosan käsikirjoitusten ja Giorgio Cavazzanon loistavien piirrosten vuoksi. Ei tämä nyt tietenkään ole ainoa syy, mutta muuten tähän kysymykseen on hyvin hankala vastata. Ehkä todellinen syy kuitenkin on se, että Aku Ankan käsikirjoittajat ovat hyviä, vaikka Aku Ankka-lehden tarinat ovatkin välillä vähän kehnohkoja. Piirtäjät ovat kuitenkin hoitaneet hommansa hyvin. Esimerkiksi Vicarin piirrokset piristävät aina mukavasti lehteä, vaikka eivät pelasta mitään, jos lehden tarinat sattuvat olemaan huonoja.
Aku Ankan taskukirja on kylläkin mennyt hieman ylöspäin varsinkin tämän vuoden aikana. Taskarissa on myös monesti paljon lempikäsikirjoittajieni (Tito Faraci, Rune Meikle, Guido Martina ja Casty) ja lempipiirtäjieni (Cavazzano, Casty, De Vita, Molinari, Andrea Freccero, Alessandro Gottardo ynnä muut italialaiset huippupiirtäjät) tekemiä tarinoita. Mainitsen tässä myös Mikki-piirtäjiä, sillä hekin kuuluvat Aku Ankka-lehteen.
Ennen pomppasin Aku Ankan taskukirjassa monien Mikki-tarinoiden ohi, mutta Castyn vuoksi olen alkanut lukea niitäkin paljon, varsinkin Castyn tarinat on tullut luettua suurimmalta osin kolme kertaa.
Omistan nykyisin suunnilleen 500 Aku Ankka-lehteä. Vanhempani eivät lapsina saaneet Aku Ankkoja, joten kaikki lehdet mitä minulla on, ovat itse saamiani. Noin 1/3 lehdistä on luettu enemmän kuin yhden kerran, mutta suurin osa on kuitenkin vain luettu kerran.
Isäni on kertonut, että heillä oli ollut aikoinaan pari taskukirjaa, mutta ne oli kuulemma heitetty pois. Niinpä olen joutunut ostamaan itse lähes kaikki taskukirjani, lukuun ottamatta tietenkään niitä, jotka vanhempani ovat ostaneet minulle ja niitä, jotka olen saanut joulu- tai syntymäpäivälahjaksi. Olen kuitenkin saanut kerättyä parin vuoden aikana 141 taskukirjaa, jotka kaikki nyt komeilevat kirjahyllyssäni Roope-setien, kovakantisten (kuten Ankantekijät, Ankalliskirjasto, Carl Barksin joulut, Parhaat palat ja Don Rosa-kirjat) ja muiden albumeiden (kuten jalkapallo-albumit, juhla-albumit, Jumbot, Aikakoneet, Sudenpentujen käsikirjat, Taskarin teemanumerot ja erikoisnumerot) kanssa. Keräilen myös taskukirjan jonkinlaista ”veljeä” tai ”serkkua” Mini-taskaria, joka ilmestyy noin kolmen kuukauden välein. Pienestä koostaan huolimatta se on hyvin kätevä ja yksinkertainen, vaikka hyllyssä se näyttää vähän pieneltä. Suurimman osan kokoelmastani olen ostanut divarista.
Tästä voitte todellakin päätellä, että Aku Ankka on sarjakuvana hyvin lähellä sydäntäni, vaikka välillä luenkin fantasiaa (Harry Potter) ja joskus jonkinlaista draama/komediaakin (Barry Trotter) sekä tietysti muita sarjakuvia, kuten Lucky Lukea (2/3 ilmestyneistä sarjakuvista luettu), Tinttiä (luettu noin 10 albumia), Karvista (luettu kaikki se mitä kirjastosta löytyy) ja Tenavia (suurin osa luettu).
Monet kyllästyvät Aku Ankkaan vanhempana ja vievät lehdet, taskarit ja muut samanlaiset divareihin, joista nuoremmat fanit sitten niitä poimivat. Itse kuitenkaan voisi kuvitella todellani luopuvani Aku Ankoistani ainakaan vielä, mutta mielialat vaihtuvat vanhentuessa. Toki on myös niitä, jotka säilyttävät erinomaisesti vanhat Aku Ankkansa ja antavat ne sitten omille lapsilleen tai muille sukulaisille. Itsekin sain kerran serkultani (25-vuotta) 12 Aku Ankan taskukirjaa, sillä häntä ei enää kiinnostanut. Kuulin, että tämä oli joskus jopa omistanut kaikki Aku Ankan taskukirjat, mutta jostain syystä ne olivat viimeisimmän vuosikymmen aikana kadonneet varastosta. Jotkut taskarit olivat myös menneet niin huonoon kuntoon, ettei hän viitsinyt antaa niitä minulle.
Akun epäonnistumisia jaksaa aina seurata, vaikka välillä se alkaa jo ärsyttää. Välillä Roope perimässä vuokraa, Hannu-serkku ”lesoilemassa” jollekin palkinnolla, Iines jahtaamassa Akua epäonnistuneen illan jälkeen tai ankanpojat Tupu, Hupu ja Lupu pilailemassa Akun kustannuksella. Kyllähän Akuakin aina välillä onnistaa, mutta loppujen lopuksi tämä menettää jälleen rahansa, yleensä enolleen Roopelle. On ihmeellistä, että Akun talo (tai oikeastaan Roopenhan se on) on yhä pystyssä, vaikka toheloivan Touhon ja sekopäisen Inton vierailut ovatkin olleet melko kohtalokkaita. Joskus Roopen omistuksessa oleva Akun talo on jopa räjähtänyt kokonaan, mutta jostakin Aku on aina saanut sitä rahaa, jolla hän on saanut talon pystyyn. Uskoisin, että Roope on rakentanut vuokratalonsa kuntoon ja laittanut vain uudelleenrakennuksessa menneen rahan Akun joskus jopa kilometrien pituisen velkalistan/kirjan jatkoksi.
Kokonaisuutena Aku Ankka on loistava sarjakuva (ja hahmokin), jonka voittanutta ei ole, ja tuskin koskaan tulee. Kiitokset Disneylle ja hänen tiimilleen, jotka loivat Akun, kiitos! Ilman Akua maailma saattaisi olla paljon tylsempi paikka, eikä kukaan saisi kokea Ankan monipuolisuutta. Viikko olisi myös hyvin tyhjänoloinen ilman omaa Aku Ankka-lehteämme ja kuukautta piristävät mukavasti kuukautinen Roope-setä ja taskukirja sekä vähän satunnaisemmat teemanumerot, mini-taskarit ja kovakantiset sekä ylimääräiset albumit (kuten Ankkalinnan-kirjat yms.).
_________
E: Ja sitten BONUS-kilpailuun. Tuskimpa kirjoitan enempää, kun ei aika tuumaa riittää.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Ankkalinnan juhlat
Niin kuin oikeassakin elämässä myös Ankkalinnassa juhlitaan merkittävinä päivinä. On joulu ja uusivuosi, pääsiäinen, ystävänpäivä ja tietysti Ankkalinnalaisten oma Julle Ankanpään päivä.
Jouluna koko Ankkojen suku kokoontuu Akun luokse juhlimaan ja syömään. Uutena vuotena he taas muistelevat edellisen vuoden tapahtumia, joista monet liittyvät yleensä Akuun ja tämän toheloimiseen.
Pääsiäisenä ankan suku lähtee Mummon maatilalle, jossa ainakin ankanpojat etsivät hyvin piilotettuja pääsiäismunia, jotka pääsiäispupu on mukamas piilottanut.
Ystävänpäivä taas on Ankkalinnassa päivä, jona kaikki saavat läjäpäin kortteja. Jostakin kumman syystä tämä päivä on kuitenkin se, jota Aku ei millään tuumaa muistaa ja niinpä hän saakin monesti Iineksen raivon niskaansa.
Julle Ankanpään päivä on Ankkalinnalaisten yksi muistetuimmista juhlista. Se juhlistaa (muistaakseni) Julle Ankanpään saapumista Ankkalinnaan, jota ei vielä silloin ollut.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?
Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa? Näihin neljään vaikeaan kysymyksiin vastaan nyt ja kerron kysymyksiin hieman viitaten omastakin keräilystäni ja innostuksen laskusta ja noususta sekä pienistä ”katoamisista” Aku Ankkojen saralla.
Alkuaikoina monet aikuiset väittivät sarjakuvien olevan haitaksi lapsille. Siksi Aku Ankka-lehtikään ei aluksi saanut kovin hirveää suosiota. Nykyisin aikuiset taas eivät paljon välitä lukevatko heidän lapsensa sarjakuvia vai eivät, sillä aikoinaan hekin ovat niitä lukeneet, joten he ymmärtävät miksi lapset lukevat Aku Ankkaa. Sitä todistaa muun muassa se, että nykyisin joka vuosi (?) jaetaan ensimmäisen (vai toisen?) luokan koululaisille Aku Ankka-lehti: Lukulahja. Olen itsekin saanut tämän kyseisen lehden, vuonna 2005.
Aku Ankan suuri suosio täällä Suomessa saattaa olla pitkältikin Carl Barksin ansiota. Monet alkoivat Aku Ankkaa nimittäin lukemaan 1950-1960 luvulla tai viimeistään –70-luvulla, jolloin lehdessä oli paljon Barksia, jonka nimeä ei tietenkään vielä tunnettua –50-60-luvulla. Myös Tony Stroblin ankkatarinat ovat varmasti vaikuttaneet nykyajankin faneihin. Uuden polven Aku Ankka-fanit taas ovat alkaneet lukea Aku Ankkaa, monet Don Rosan tarinoiden villitsemänä. Mikki-sarjat taas ovat jääneet vähän vähemmälle suosiolle täällä Suomessa, sillä Barksilta ja Stroblilta löytyi enemmän hyviä tarinoita Ankan alkuaikoina, kuin esimerkiksi Floyd Gottfredsonilta ja Paul Murrylta. Murryahan kyllä alettiin julkaista 1960-luvulla ja jotkut pitkistä dekkareista olivat ainakin minusta jopa ihan kelvollisia.
Omasta mielestäni Aku Ankkaa kannattaa lukea, sillä monet ovat oppineet sen kautta lukemaan. Itselläni näin ei kuitenkaan käynyt, vaan aloin lukemaan Aku Ankkaa vasta toisen luokan aloittaessani ja heti yhden tarinan jälkeen kiinnostuin tarinoista niin, että aloin lukemaan urakalla taskukirjoja, lehtiä, kovakantisia yms. albumeja. Minusta oli kiva lukea Aku Ankkaa, sillä tarinoiden juonet siihen aikaan tuntuivat kovin uskomattomilta, mutta niinhän sen kuuluukin olla.
Vuoden 2005-2006 kieppeillä kuitenkin alkoivat tarinat mielestäni olla liian samanlaisia enkä ostanut yhtäkään Aku Ankkaa kokonaiseen vuoteen, jonka jälkeen sain yhden taskarin lahjaksi ja sen tarinat olivat niin kiinnostavia ja piirtäjät olivat hyviä, että aloin jälleen keräilemään Aku Ankkoja tasaiseen tahtiin. 2007 vuoden alussa, minulla oli kylläkin pieniä hankaluuksia rahan kanssa, sillä ensimmäisiä kertoja huomasin, että ei pitäisi ostaa karkkia ja sipsiä niin paljon. Niinpä jäin taskukirjojen ostossa vähän jälkeen (suunnilleen pari kuukautta), mutta kuten odottaa saattoi, sain tahdin kiinni touko-kesäkuun paikkeilla.
Ensimmäisen Aku Ankka-lehden sain siis vuonna 2005 (vai 2006?). Ensimmäinen Roope-setäni taas oli numero 311, jonka ostin samalla, kun myös ensimmäisen taskukirjani, numero 306: Ilmojen halki.
Alkuaikoina Aku Ankka-lehden lukuun meni suunnilleen puolesta tunnista tuntiin, Roope-sedän luvussa meni noin kaksi tuntia ja tavallisen taskukirjan lukemisessa meni suunnilleen kolme ja puoli tuntia. Hiljalleen lukemistahti kuitenkin nousi, samalla, kun myös opin yhä paremmin lukemaan ja nykyisin luenkin Aku Ankka-lehden noin kymmenessä minuutissa. Roope-sedän lukemiseen taas menee suunnilleen 30-45 minuuttia ja tavallisen Aku Ankan taskukirjan lukemisessa vierähtääkin suunnilleen yksi ja puoli tuntia. Tuplataskukirjan lukemisessa taas vierähtää noin kolme tuntia, kun alkuaikoina jouduin lukemaan tuplan pätkittäin, joten tupla oli luettu noin kahdessa päivässä.
Vaikka suurin osa erilaisista Aku Ankka-lehdistä onkin hyviä, mahtuu mukaan huonojakin. Esimerkiksi Aku Ankka (sarjis)eksta sisältää mielestäni melko huonoja tarinoita. Kun kuulin lehdestä aioin laittaa tilauksen menemään, mutta lainasin sitä ennen pari lehteä kirjastosta, eikä se mitään hääppöistä ollut. Yksi tarina saattaa lehdessä olla ihan hyvä, mutta kun mukana on Veli Kania, Ossian Ötökkää ja Dumboakin, niin voi hyvänen aika! Tällaiset sarjat ovat minusta todella lapsellisia, sopisivat paremmin Nalle Puh lehteen ja toivottavasti kukaan ei nyt sano tähän mielipiteeseen niin kuin eräs lehtimies totesi isälleni: ”Nalle Puh on tarkoitettu vauvasta vaariin!” Siksipä odotin hieman, että sain koottua rahaa, ja aloin tilata Roope-setä lehteä, johon olen ollut todella tyytyväinen.
Luen Aku Ankkaa, koska mielestäni se on mukavaa ajanvietettä. On hauskaa seurata, kuinka Roope ui rahoissa, joutaa finanssejaan, Aku laiskottelee ja ankanpojat ahkeroivat. Ensimmäisen vuoden aikana, jona luin paljon Aku Ankkaa, luin enimmäkseen Carl Barksin (1901-2000) ja Don Rosan (s. 1951) sarjoja, ja varsinkin Rosan sarjat olivat niin piirroksilta kuin käsikirjoituksilta mieleeni. Silloin en kuitenkaan kiinnittänyt paljonkaan huomiota piirroksiin ja niiden tekijöihin ja kun minä jälleen syksyllä 2006 aloin keräilemään Aku Ankkoja ja lukemaan varsinkin Rosan tarinoita uudelleen, huomasin, että kiinnitin paljon enemmän huomiota piirroksiin ja hiljalleen Rosan piirrokset alkoivat vaikuttaa vähän jopa ällöttäviltä. Luen Aku Ankkaa myös siksi, koska toisen ja kolmannen polven italialaiset piirtäjät ja käsikirjoittajat ovat luoneet uusia upeita Mikki tarinoita sekä monia hauskoja hahmoja, joiden toilailuja ja seikkailuja jaksaa seurata.
Luen Aku Ankkaa myös sen vuoksi, että näihin sarjakuviin törmää joka kaupassa ja hiljalleen niitä haluaa itselleenkin. Itse en vielä edes lukenut vuonna 2005 paljon muita ja Aku Ankka-lehtiä ja silti kinusin vanhemmiltani aina, kun käytiin kaupassa, että ostaisivat minulle Jumbo 10: Läpisyötön. Ei sitä kuitenkaan tippunut minulle, joten yhä se hyllystäni puuttuu.
Parasta Aku Ankassa ovat mielestäni mielikuvitukselliset käsikirjoitukset ja suorastaan rakastan tarinoita, joissa piirrokset ja käsikirjoitus ovat hyviä, jos eivät jopa loistavia. Parhaita käsikirjoituksia ovat aikojen saatossa tehneet ainakin Don Rosa, Carl Barks, Rune Meikle ja Tito Faraci (sekä Andreas Phil), joiden tekemät tarinat luen monta kertaa peräkkäin. Varsinkin jotkut Rune Meiklen kauhutarinat on tullut luettua jopa noin 5-10 kertaa. Rosa taas painii aivan omassa sarjassaan, koska hänen käsikirjoituksensa ovat vain niin käsittämättömän hyviä ja joskus olen sanonut kavereilleni jopa, että Don Rosan käsikirjoitukset ja Giorgio Cavazzanon piirrokset ovat parasta Aku Ankassa.
Aku Ankassa pidän myös paljon niin sanotuista ”saagoista”, vaikka olenkin lukenut vain viime vuonna ilmestyneen Taikaviitta vastaan superkonnat-saagan, joka oli mielestä ihan kelvollinen. Vastustajatkin olivat ihan hyviä, mutta tarinoina Hak Kermakin ja Kollon taival oli kyllä aika tylsähkö, eivätkä Kauhukaksosetkaan säväyttäneet hirveästi. Kolmas roisto, Zafire, kuitenkin onnistui todella hyvin ja tarina oli kovaa petrausta edellisiin osiin, joissa juttu oli ratkennut vähän tyhmänlaisesti, jos ei jopa lapsellisesti (mutta lapsihan minä vielä olen!) Viimeinen roisto ylitti kuitenkin muut: hieman tyhmän nimen omistanut Herra Näkymätön oli suorastaan loistava osassaan ja olisi onnistunutkin aikeissaan hyvin, ellei ah-niin-loistava-viittasankarimme olisi jälleen kerran päässyt helponoloisesti pakoon (eli lasin rikkouduttua). Tarina oli kuitenkin kokonaisuutena todella hyvä, ja siksi äänestinkin äänestyksessä Herra Näkymätöntä, joka sen sitten lopulta voittikin niukasti Zafiren jäädessä vain vähän jälkeen. Niinpä lukijat pääsivät lukemaan viikolla 26 (vai oliko 24?) Herra Näkymättömän paluu tarinaa, joka oli kelvollinen, mutta ei lyönyt ihan edellistä ”saagan” osaa, jotenkin käytetyn oloinen tuo parannuksen teko-idea, ja arvasin heti, ettei se ollut läheskään totta. Joskus ankantekijät voisivat tehdä konnasarjan, jonka päätteeksi joku heistä tekee ”oikean” parannuksen ja siirtyy tarinoissa niin sanottuihin ”hyviksiin”. Olen myös kuullut, että Aku Ankassa on julkaistu vuonna 2001 (?) Flemming Andersenin tekemä Formula-sarja, jossa käsittääkseni oli seitsemän osaa. En ole kuitenkaan saanut luettavakseni edes yhtä kyseisen sarjan osaa, joten tarkempia mielipiteitä en voi tästä sarjasta sanoa. Muut ankka-fanit (ainakin täällä Ankkiksessa) ovat sanoneet, että sarja on todella loistava tai ainakin tavallista tarinaa parempi, joten pyrin siihen, että saan kaikki osat kansiooni tai ainakin lukemisekseni vielä joskus, hamassa tulevaisuudessa.
Keräilen Aku Ankka paljon Don Rosan käsikirjoitusten ja Giorgio Cavazzanon loistavien piirrosten vuoksi. Ei tämä nyt tietenkään ole ainoa syy, mutta muuten tähän kysymykseen on hyvin hankala vastata. Ehkä todellinen syy kuitenkin on se, että Aku Ankan käsikirjoittajat ovat hyviä, vaikka Aku Ankka-lehden tarinat ovatkin välillä vähän kehnohkoja. Piirtäjät ovat kuitenkin hoitaneet hommansa hyvin. Esimerkiksi Vicarin piirrokset piristävät aina mukavasti lehteä, vaikka eivät pelasta mitään, jos lehden tarinat sattuvat olemaan huonoja.
Aku Ankan taskukirja on kylläkin mennyt hieman ylöspäin varsinkin tämän vuoden aikana. Taskarissa on myös monesti paljon lempikäsikirjoittajieni (Tito Faraci, Rune Meikle, Guido Martina ja Casty) ja lempipiirtäjieni (Cavazzano, Casty, De Vita, Molinari, Andrea Freccero, Alessandro Gottardo ynnä muut italialaiset huippupiirtäjät) tekemiä tarinoita. Mainitsen tässä myös Mikki-piirtäjiä, sillä hekin kuuluvat Aku Ankka-lehteen.
Ennen pomppasin Aku Ankan taskukirjassa monien Mikki-tarinoiden ohi, mutta Castyn vuoksi olen alkanut lukea niitäkin paljon, varsinkin Castyn tarinat on tullut luettua suurimmalta osin kolme kertaa.
Omistan nykyisin suunnilleen 500 Aku Ankka-lehteä. Vanhempani eivät lapsina saaneet Aku Ankkoja, joten kaikki lehdet mitä minulla on, ovat itse saamiani. Noin 1/3 lehdistä on luettu enemmän kuin yhden kerran, mutta suurin osa on kuitenkin vain luettu kerran.
Isäni on kertonut, että heillä oli ollut aikoinaan pari taskukirjaa, mutta ne oli kuulemma heitetty pois. Niinpä olen joutunut ostamaan itse lähes kaikki taskukirjani, lukuun ottamatta tietenkään niitä, jotka vanhempani ovat ostaneet minulle ja niitä, jotka olen saanut joulu- tai syntymäpäivälahjaksi. Olen kuitenkin saanut kerättyä parin vuoden aikana 141 taskukirjaa, jotka kaikki nyt komeilevat kirjahyllyssäni Roope-setien, kovakantisten (kuten Ankantekijät, Ankalliskirjasto, Carl Barksin joulut, Parhaat palat ja Don Rosa-kirjat) ja muiden albumeiden (kuten jalkapallo-albumit, juhla-albumit, Jumbot, Aikakoneet, Sudenpentujen käsikirjat, Taskarin teemanumerot ja erikoisnumerot) kanssa. Keräilen myös taskukirjan jonkinlaista ”veljeä” tai ”serkkua” Mini-taskaria, joka ilmestyy noin kolmen kuukauden välein. Pienestä koostaan huolimatta se on hyvin kätevä ja yksinkertainen, vaikka hyllyssä se näyttää vähän pieneltä. Suurimman osan kokoelmastani olen ostanut divarista.
Tästä voitte todellakin päätellä, että Aku Ankka on sarjakuvana hyvin lähellä sydäntäni, vaikka välillä luenkin fantasiaa (Harry Potter) ja joskus jonkinlaista draama/komediaakin (Barry Trotter) sekä tietysti muita sarjakuvia, kuten Lucky Lukea (2/3 ilmestyneistä sarjakuvista luettu), Tinttiä (luettu noin 10 albumia), Karvista (luettu kaikki se mitä kirjastosta löytyy) ja Tenavia (suurin osa luettu).
Monet kyllästyvät Aku Ankkaan vanhempana ja vievät lehdet, taskarit ja muut samanlaiset divareihin, joista nuoremmat fanit sitten niitä poimivat. Itse kuitenkaan voisi kuvitella todellani luopuvani Aku Ankoistani ainakaan vielä, mutta mielialat vaihtuvat vanhentuessa. Toki on myös niitä, jotka säilyttävät erinomaisesti vanhat Aku Ankkansa ja antavat ne sitten omille lapsilleen tai muille sukulaisille. Itsekin sain kerran serkultani (25-vuotta) 12 Aku Ankan taskukirjaa, sillä häntä ei enää kiinnostanut. Kuulin, että tämä oli joskus jopa omistanut kaikki Aku Ankan taskukirjat, mutta jostain syystä ne olivat viimeisimmän vuosikymmen aikana kadonneet varastosta. Jotkut taskarit olivat myös menneet niin huonoon kuntoon, ettei hän viitsinyt antaa niitä minulle.
Akun epäonnistumisia jaksaa aina seurata, vaikka välillä se alkaa jo ärsyttää. Välillä Roope perimässä vuokraa, Hannu-serkku ”lesoilemassa” jollekin palkinnolla, Iines jahtaamassa Akua epäonnistuneen illan jälkeen tai ankanpojat Tupu, Hupu ja Lupu pilailemassa Akun kustannuksella. Kyllähän Akuakin aina välillä onnistaa, mutta loppujen lopuksi tämä menettää jälleen rahansa, yleensä enolleen Roopelle. On ihmeellistä, että Akun talo (tai oikeastaan Roopenhan se on) on yhä pystyssä, vaikka toheloivan Touhon ja sekopäisen Inton vierailut ovatkin olleet melko kohtalokkaita. Joskus Roopen omistuksessa oleva Akun talo on jopa räjähtänyt kokonaan, mutta jostakin Aku on aina saanut sitä rahaa, jolla hän on saanut talon pystyyn. Uskoisin, että Roope on rakentanut vuokratalonsa kuntoon ja laittanut vain uudelleenrakennuksessa menneen rahan Akun joskus jopa kilometrien pituisen velkalistan/kirjan jatkoksi.
Kokonaisuutena Aku Ankka on loistava sarjakuva (ja hahmokin), jonka voittanutta ei ole, ja tuskin koskaan tulee. Kiitokset Disneylle ja hänen tiimilleen, jotka loivat Akun, kiitos! Ilman Akua maailma saattaisi olla paljon tylsempi paikka, eikä kukaan saisi kokea Ankan monipuolisuutta. Viikko olisi myös hyvin tyhjänoloinen ilman omaa Aku Ankka-lehteämme ja kuukautta piristävät mukavasti kuukautinen Roope-setä ja taskukirja sekä vähän satunnaisemmat teemanumerot, mini-taskarit ja kovakantiset sekä ylimääräiset albumit (kuten Ankkalinnan-kirjat yms.).
_________
E: Ja sitten BONUS-kilpailuun. Tuskimpa kirjoitan enempää, kun ei aika tuumaa riittää.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Ankkalinnan juhlat
Niin kuin oikeassakin elämässä myös Ankkalinnassa juhlitaan merkittävinä päivinä. On joulu ja uusivuosi, pääsiäinen, ystävänpäivä ja tietysti Ankkalinnalaisten oma Julle Ankanpään päivä.
Jouluna koko Ankkojen suku kokoontuu Akun luokse juhlimaan ja syömään. Uutena vuotena he taas muistelevat edellisen vuoden tapahtumia, joista monet liittyvät yleensä Akuun ja tämän toheloimiseen.
Pääsiäisenä ankan suku lähtee Mummon maatilalle, jossa ainakin ankanpojat etsivät hyvin piilotettuja pääsiäismunia, jotka pääsiäispupu on mukamas piilottanut.
Ystävänpäivä taas on Ankkalinnassa päivä, jona kaikki saavat läjäpäin kortteja. Jostakin kumman syystä tämä päivä on kuitenkin se, jota Aku ei millään tuumaa muistaa ja niinpä hän saakin monesti Iineksen raivon niskaansa.
Julle Ankanpään päivä on Ankkalinnalaisten yksi muistetuimmista juhlista. Se juhlistaa (muistaakseni) Julle Ankanpään saapumista Ankkalinnaan, jota ei vielä silloin ollut.
Aku Vankka
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 440 -
26.06.2009 klo 12:23:49
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?
Neljä polttavaa ja hyvin mielenkiintoista kysymystä, joihin kaikkiin on olemassa useita vastauksia, sillä kaikilla on omat mielipiteet ja vastaukset kysymyksiin. Tässä on hieman minun vastauksia ja mielipiteitäni näistä asioista.
Monet aikuiset, jotka eivät välttämättä koskaan ole Aku Ankkaa lukeneet, voisivat ensisilmäykseltä sanoa sen olevan naurettava esikoulu- ja alakouluikäisille suunnattu sarjakuva. Yhdessä asiassa näin sanovat ovat oikeassa, Aku Ankka on sarjakuva, mutta ei suinkaan naurettava haukkumamielessä, eikä myöskään suunnattu esikoulu- ja alakouluikäisille. Vaikka Aku Ankka -sarjakuva koostuukin muiden sarjakuvien tapaan käsikirjoituksen pohjalta tehdyistä kuvista ja puhekuplista, sillä voi ilmaista asioita jopa paremmim ja lyhyemmin kuin kirjoissa. Otetaan tässä esimerkkinä vaikkapa kirja, jossa lukisi seuraavanlaisesti; ''Kun Aku huomasi ankanpoikien hänelle ostaman syntymäpäivälahjan, hänen ilmeensä kirkastui''. Kirjassa tämä sama asia esitetään kymmenenä sanana, mutta sarjakuvassa sen voi esittää yhdessä ainoassa ruudussa. Tämän ansiosta jos jostain kirjasta tehtäisiin sarjakuva, siitä saataisiin kevyesti kirjaa lyhyempi ja sitä olisi todennäköisesti mielenkiintoisempaa lukea, kun tapahtumat näkee paperilla, eikä niitä tarvitse vain lukea. Aku Ankka on selvästi sarjakuvista parhainta ja sitä tekemässä ovat olleet ja ovat yhäkin sarjakuvain kiistattomat kuninkaat ja kuningattaret. Aku Ankka ei ole pelkkää sarjakuvaa - se on taidetta ja se on fakta se, sanoivatpa muut mitä tahansa.
Tämän sekavan alkutekstin jälkeen syvennyn paremmin kysymykseen ''Miksi luet Aku Ankkaa?''.
Muistan sen päivän ikuisesti; Oli muistaakseni marraskuu ja olimme perheen kanssa menossa laskettelemaan, sillä silloin oli tullut jo niinkin aikaisin paljon lunta. Olin silloin kuusivuotias. Lähin hyvä laskettelupaikka olisi kaukana, joten automatka kestäisi kauan. Aikaisemmilta reissuilta muistin että pelkkä autossa istuminen olisi tylsää ja päätin hakea jotain lukemista. Keittiön pöydällä oli iso pino Aku Ankka -lehtiä kyseiseltä vuodelta. Otin sieltä yhden lehden ja aloin selailemaan sitä. Itse lehti vaikutti mielestäni aluksi tylsältä, enkä jaksanut mitään tarinaa lukea, ennenkuin päästiin viimeiseen tarinaan; Don Rosan ''Culebran liikenero, osa 1''. Piirrokset tekivät minuun vaikutuksen samantien ja itse tarinakin oli mielestäni todella hyvä. Luettuani sen, tajusin sen jatkuvan seuraavassa numerossa, jolloin luin myös toisen ja kolmannen osan. Siitä lähtien olen lukenut Aku Ankkaa ja luen yhäkin. Alkuaikoina valitsin aina mielenkiintoisimmat ja hauskimmat tarinat luettavaksi, useimmiten Rosan tekemät, mutta nykyään luen ihan kaiken, mitä luettavassa julkaisussa on, oli tarina sitten kuinka huono tai hyvä tahansa. Siihen aikaan en ymmärtänyt, mitä jotkut näkivät Carl Barksin tylsissä ja yksinkertaisissa piirroksissa, mutta nykyään arvostan niitä suuresti, vaikka olen yhä ja olen aina ollut sitä mieltä, että Don Rosa on se kaikkein paras ja hänen tarinansa ja upeiden piirrostensa ansiosta aloin aikoinaan Aku Ankkaa lukemaan. Erityisen vaikutuksen minuun ovat tehneet Rosan sarjat ''Sammon salaisuus'', ''Hänen majesteettinsa Roope Ankka'', ''Matka Maan keskipisteeseen'' ja ''White Agony Creekin vanki''.
Kun aloitin Aku Ankka -sarjakuvien lukemisen, luin ensimmäiset kolme vuotta pelkkiä Aku Ankka -lehtiä, sekä muutamia Ankkalinnan -kirjoja, joita vanhempani olivat joskus synttäri- ja joululahjoiksi minulle ostaneet. Silloin minulla ei ollut tietoakaan mistään taskareista, Roope-sedistä, Jumboista tai mistään erilaisista kovakantisista. Noin kymmenvuotiaana aloin sittwn taskareita lukemaan ja keräilemään ja sen jälkeen myös ostelemaan erilaisia kovakantisia, Jumboja ja satunnaisesti myös Roope-setiä.
Miksi siis kannattaa lukea Aku Ankkaa? Yhtenä suurimmista syistä voisin sanoa, että juuri sen hauskuuden takia. Lähes kaikki Aku Ankka -sarjakuvat ovat hauskoja, sillä niissä tapahtuu kaikkea hauskaa, kuten sattuu jotain oikeassa elämässä hyvin epätodennäköisiä tai jopa yliluonnollisia/mahdottomia asioita ja kömmähdyksiä.
Hahmoille on myös osattu tehdä hauskat ja valloittavat persoonat ja luonteenpiirteet, jotka jaksavat naurattaa vielä lukuisten tarinoiden lukemisen jälkeenkin. Erityisesti Akun temperamenttisuus ja jatkuva epäonni ovat tehneet Aku Ankka -sarjakuvista hyvin suositun. Näistä persoonista, luonteenpiirteistä ja eri ominaisuuksista hahmoilla saamme kiittää vain ja ainoastaan Aku Ankka -sarjakuvien tekijöitä.
Toisena syynä tulevat nimenomaan nämä Aku Ankan tekijät, piirtäjät ja käsikirjoittajat, joista suurin osa on aivan loistavia! Käsikirjoittajat keksivät jatkuvasti yhä kekseliäämpiä ja hauskempia tarinoita ja piirtäjät piirtävät ne tarinan muotoon. Sen jälkeen me lukijat saamme nauttia tarinasta. Mielestäni käsikirjoittajien eliittiin kuuluvat Don Rosa, Carl Barks ja Casty, sekä piirtäjien eliittiin Don Rosa, Carl Barks ja Vicar. Molemmista sarjoista löytyy myös lukuisia muita hyviä nimiä, mutta kaikki eivät tähän ''eliittiin'' mahdu.
Juuri näiden tekijöiden ansiosta Aku Ankka on näin hauska ja viihdyttävä.
Tekijöistä puheen ollen, pidän Don Rosan erittäin yksityiskohtaisesta piirrostyylistä. Jopa seinätkin on piirretty niin yksityiskohtaisesti, että ne näyttävät joissain tarinoissa jopa ihan aidoilta. Lisäksi Rosan sarjoissa taustalla saattaa itse päätarinan lisäksi olla jokin ihan toinen juttu meneillään, joka ei usein liity itse tarinaan millään tavalla. Näitäkin on aina hauskaa bongailla Rosan sarjoista. Lisäksi Rosan aloitusruutuihin (ja joihinkin kansikuviin) piilottamat D.U.C.K. -omistukset (Dedicated to Unca Carl from Keno) ovat usein niin vaikeissa paikoissa (joissain tosin myös yllättävän helpoissa) että niitä on aina mukava etsiä, ennen itse tarinan lukemista. Myös nämä satunnaiset piilotetut Mikki Hiiret ovat hyvin mielenkiintoisia.
Aku Ankka on myös hyvin mielikuvituksellista ja siinä tapahtuukin paljon kaikkea hauskaa, joka ei oikeassa elämässä ole välttämättä edes mahdollista. Aku Ankka -sarjakuvissa lukija pääsee sukeltamaan meren pohjaan, lentämään raketilla kuuhun, käymään mitä erilaisimmissa paikoissa ja jopa hyppäämään aikakoneeseen vihaista Roopea pakenevan Akun kanssa. Sarjakuvissa voi riittävän mielikuvituksen avulla tapahtua mitä tahansa!
Aku Ankassa käytetään myös niinikään hyvää kieltä. Aku Ankassa ei käytetä kirosanoja, muuta kuin jotain vähän lievempää, kuten ''samperi'' tai ''himputti'' ja näitäkin on nähty lähinnä vanhoissa tarinoissa ja Disney-piirretyissä. Aku Ankan suomentajat keksivät usein myös hyvin nerokkaita lausahduksia ja ilmaisuja, joista legendaarisimmat ovat Carl Barksin sarjoissa. Näihin legendaarisimpiin lausahduksiin kuuluvat ainakin ''Pim! Olet hypnotisoitu!'', ''Aika hurja heppu - mutta mahtaako hän selviytyä kalkkunoista?'', ''Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä'', ''Varsovan laulu piiloon! Tullinuuskija paapuurin puolella!'' ynnä muut sellaiset. Aku Ankan suomennetut lausahdukset ovat siis hyvän maun mukaisia ja usein myös hauskoja. Aku Ankka -sarjakuvan innoittamana on Suomen kansan keskuuteen tullut muutamia nimityksiä tietynlaisille henkilöille. Näistä nimityksistä yleisimmät ovat ''pellepeloton'' jota käytetään älykkäästä tms. henkilöstä ja ''hannuhanhi'' jota käytetään usein hyvin onnekkaasta henkilöstä, joka esimerkiksi voittaa jättipotin lotossa tai pelastuu kuin ihmeen kaupalla jostain vakavasta onnettomuudesta tms.
Näiden lisäksi voin sanoa Aku Ankan olevan erittäin opettavainen sarjakuvalehti. Monet oppivatkin lukemaan Aku Ankan kautta jo ennen kouluun menemistä. Tämän lisäksi joka vuosi ensimmäiselle luokalle menevät saavat postissa niinsanotun lukulahjan ilmaiseksi. Tässä lehdessä on usein pelkkiä yksisivuisia, joka helpottaa lukemaan oppimista, mikä onkin lukulahjan tarkoitus. Itse en oppinut lukemaan Aku Ankan kautta, mutta esimerkiksi monet tuttavani ovat oppineet.
Suosittelen siis kaikille, jotka eivät Aku Ankkaa vielä lue, lukemisen aloittamista ja Aku Ankka -lehden tilaamisen aloittamista. Ikävä kyllä Aku Ankka -lehden taso on laskenut huimasti, jos verrataan esimerkiksi 1990-luvun puoliväliin ja 2000-luvun alkupuoleen. 1990-luvulla verrattuna nykypäivään julkaistiin todella paljon Don Rosan (ja myös Carl Barksin) sarjoja, kun nykypäivänä Rosan sarjoista saadaan nauttia vain kerran tai kaksi vuodessa. Tänäkin vuonna on julkaistu tähän mennessä yksi Rosan sarja (Tyylittä taaplaten) joka ei kuulu todellakaan Rosan parhaimmistoon. Vuoden toinen ja todennäköisesti viimeinen Rosan sarja (Kymmenen avataran aarre) julkaistaan vuoden viimeisessä numerossa. Barksin tarinoita taas on alettu viime aikoina julkaisemaan hieman normaalia useammin, mutta monet näistä tänä vuonna julkaistuista Barksin kymmensivuisista klassikoista ovat olleet sieltä Barksin tuotannon huonommasta päästä. Tokihan niitä hyviäkin on löytynyt (kuten Vaarallinen lelu) mutta suurin osa on ollut niitä ''ei-niin-kovin-hyviä''. Johtosarjat ovat useimmiten joko Vicarin, Kari Korhosen tai Rodriquesin yms. piirtämiä. Nykyään Aku Ankka -lehdessä nähdääm paljon lyhyitä täytesarjoja, eli niinsanottuja ''tynkiä''. Tällaisiin kuuluvat usein 3-6 -sivuiset Karhukopla tms. -tarinat, joita on lisätty lehtiin, jotta tietty sivumäärä täyttyisi. Lisäksi monesti Akkarissa nähdään mielestäni erittäin heikon piirtäjän, Bernadón piirtämiä Matami Mimmi -sarjoja ja täysin Akkariin kuulumattomia Pepi -tarinoita. Nämä kaikki kun korvattaisiin joillain laadukkailla sarjoilla, Akkarin taso nousisi huimasti.
Huonoimmat lukemani Aku Ankka .-lehdet löytyvätkin nimenomaan viime vuosilta. Huonoin lukemani Aku Ankka -lehti koskaan on arvosanan perusteella numero 46 vuodelta 2008. Kyseinen lehti oli koottu niin huonoista tarinoista, että lehden keskiarvosanaksi saatiin 5,95. Toiseksi huonoimman arvosanan sai ihan tuore tämän viikon (vk. 26) Akkari, jonka keskiarvosanaksi laskin 6,15, eli kaksi kymmenesosaa kaikkien aikojen huonointa lehteä parempi. Nyt siis todentotta kunnon tarinoita kehiin. Pepit, Hulit ja Vilit sunmuut ekstraan ja kunnon tarinoita mukaan. Parhaalla mahdollisella tavalla koottu lehti olisi hyvä johtosarja, sen jälkeen sellainen Barksin klassikko, jota ei ole pitkään aikaan nähty (tai se on muuten vain hyvä) tai jokin muu laadukas välitarina plus sitten hyvä lopetussarja tai jatkosarja. Myös hauska Taliaferron tai jonkun muun taiteilema vitsisarja lehden lopussa ei olisi pahitteeksi. Johtosarjoissa katselen edelleenkin mielelläni Vicaria, Korhosta, Rodriquesia sunmuita hyviä piirtäjiä, mutta esimerkiksi Bernadón piirtämää johtosarjaa en haluaisi Akkarissa nähtävän. Olisi myös mukavaa, jos sellaisia Don Rosan tarinoita, joita ei ole vielä Akkarissa julkaistu nähtäisiin useammin kuin noin kerran vuodessa.
Aku Ankka -lehden tulisi myös huomioida erilaisia juhlapäiviä paremmin ja julkaista kyseisiä juhlapäiviä lähimpänä olevassa lehdessä kyseiseen juhlaan jollain tavalla liittyviä tarinoita. Ainakin johtosarjan tulisi mielestäni liittyä kyseiseen juhlaan. Joulu on mielestäni huomioitu oikein hyvin, sillä joulutarinoita julkaistaan nykyään jo pari viikkoa ennen jouluakin. Nykyisin Akkarissa julkaistavien joulutarinoiden laatu on kuitenkin ollut erittäin kehno, verrattuna 90-luvun joulutarinoihin. Joulunumeroihin kaivattaisiin Barksin joulutarinoita, koska niissä on mielestäni useimmissa todella onnistunut joulutunnelma yllä luettaessa. Varsinkin tarinan ''Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun'' haluaisin jonakin jouluna Akkarissa nähdä, vaikka sitten jatkosarjanakin. Onneksi jouluna ilmestyy myös ylimääräinen Jouluparaati -lehti, siinä ainakin on yleensä ollut laadukkaita joulutarinoita.
Tätä vastoin esimerkiksi uuttavuotta ei mielestäni huomioida Akkareissa tarpeeksi. Vuoden ensimmäisessä lehdessähän julkaistaan perinteisesti jokin Barksin klassikko, ei siinä mitään, mutta sitten kun mukana on se koko vuoden ainoa uusivuosi -tarina, sen tulisi mielestäni olla laadukas, ei sellainen mitäänsanomaton ja tylsä, niinkuin tämän vuoden alussa (arvosana tarinalle 7,00). Myös pääsiäistä on mielestäni jonain vuonna (painotan sanaa jonain, ei siis läheskään kaikkina) huomioitu liian vähän, esimerkisi kehnolla pääsiäistarinall. Muistan jopa yhden vuoden, jolloin ei ilmestynyt minkäänlaista pääsiäisnumeroa, vaan pääsiäisviikollakin ilmestynyt lehti oli ihan tavallinen numero, eikä sisältänyt pääsiäistarinoita lainkaan.
Nämä puutteen kun Akkarissa korjattaisiin, lehti olisi lähes täydellinen, ja silloin voisin sanoa; ''Jos nyt ei Akkaria kannata tilata, niin ei koskaan''. En nytkään sano, etteikö Akkaria kannattaisi tilata ja lukea, mutta taso on kuitenkin kovassa laskussa, sen sanon.
Jos kysytään, mikä Aku Ankka -lehdessä on parasta, niin vastaan lyhyesti ja ytimekkäästi; sen monipuolisuus. Akkarissa nähdään monien eri piirtäjien ja vielä useampien eri käsikirjoittajien tekemiä sarjoja ja esille pääsevät erityisesti nämä amerikkalaiset ja muut eurooppalaiset tekijät, kuin italialaiset. Taskareiden tarinathan ovat melkein kaikki italialaispiirtäjiem tuotosta. Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, Aku Ankka ei ole pelkästään sarjakuvaa, se on opettavaista sarjakuvaa, hyvin mielikuvituksellista sarjakuvaa, hyvin hauskaa sarjakuvaa ja ennen kaikkea se on taidetta. Näistä syistä pidän Aku Ankkaa maailman parhaimpana sarjakuvana.
Niinsanotuista sarjakuvagenreistä (sarjakuvalajityypeistä) minuun uppoavat parhaiten pitkät, usein Rosan tai Barksin tekemät seikkailu- ja aarteenetsintäsarjat ja lyhyet, usein 10-13-sivuiset, hauskat tarinat. Yksisivuisetkin ovat hyviä, jos idea on hyvä. Eniten pidän Taliaferron vitsisarjoista. Myös tarinat, (erityisesti Rosan) joissa Roope taistelee Milla Magjaa vastaan, ovat mieleenki. Tällaiset sarjakuvat ovat mielestäni myös eirttäin hyvä asia Aku Ankassa ja auttavat sitä nousemaan ylöspäin. Päinvastoin, kehnot seikkailusarjat, liioitellut vai muuten vain huonosti toteutetut Roope vs. Kroisos tms. tarinat ja erityisesti 2-5-sivuiset, surkeat Karhukopla, yms. tarinat ovat sitä pahinta kuraa. Nämä huonotkaan sarjat eivät kuitenkaan useimmiten hirveästi minua haittaa, kunhan niitä ei kovin usein tule. Yksi huono Aku Ankka -lehti vuodessa ei kaada maailmaa, vaikkei se kovin kivaa luettavaa olekaan.
Sitten vielä viimeiseen polttavaan kysymykseen; ''Miksi keräilet Aku Ankkaa?''.
No, kaikki alkoi siitä, kun silloin kuusivuotiaana innostuin Aku Ankkojen lukemisesta. Isäni oli ennen tilannut Aku Ankkaa omalla nimellään ja oli jo lopettamassa tilausta, kunnes huomasi minun alkaneen lukea niitä, hän päätti jatkaa tilausta minun nimelläni. Siitä lähtien olen lukenut Akkarin aina kun se on ilmestynyt ja niitä kertyikin hyllyyn aikamoinen kasa, jolloin täytyi kansioitaikin ostaa. Nykyisin omistan arviolta yli 1000 Aku Ankka -lehteä, kun mukaan lasketaan ne kaikki lehdet, joita vanhempani ovat lapsena tilanneet ja joita olen muilta sukulaisiltani saanut. Vaikka Akkarini ovatkin minulla säilössä lähinnä lukemista varten, tavallaan myös keräilen niitä.
Sen sijaan taskareita (Aku Ankan taskukirjoja) aloin keräilemään syntymäpäivänäni joulukuussa 2004, jolloin sain kaveriltani lahjaksi ihan ensimmäisen taskarini - vasta ilmestyneen taskarin numero 300. Luin sen läpi ja aloin heti tammikuussa 2005 ostamaan joka kuukausi uusimman taskarin. Se ei kuitenkaan riittänyt minulle, vaan päätin mennä vielä divariin ostamaan vanhempia taskareita, jotka ovatkin minusta paljon laadukkaampia, kuin uudet. Keräilen nykyään myös teemataskareita, joista omistan melkein kaikki, sekä mimitaskareita, joita minulla on kaikki ilmestyneet kuusi. Varsinaisia taskareita minulla on tällä hetkellä 105, mutta lisää tulee kokoajan.
Roope-setä -lehtiä en varsinaisesti keräile, mutta niitäkin löytyy hyllystä yli kolmekymmentä ja aina satunnaisesti niitä ostelenkin. Viimeksi ostin Roope-sedän nyt kesäkuussa Akun syntympäivien kunniaksi.
Näiden julkaisujen lisäksi voin sanoa keräileväni myös joitain kovakantisia. Ensimmäiset kovakantisenin olivat kaikki Ankkalinnan -sarjaan kuuluvia (Ankkalinnan maailmanmatkaaja, Ankkalinnan konkkarokkan yms.) ja omistankin tällä hetkellä yhdeksän kappaletta. Keräilen nykyisin myös Ankantekijät -sarjaa. Tämän kyseisen sarjan kovakantisista omistan kaikki paitsi kaksi ensimmäistä ja nämäkin olisi tarkoitus kokoelmiin jostain kirjakaupasta tai divarista hankkia. Olen myös viime aikoina alkanut keräilemään Don Rosan kovakantisia, joista omistan tällä hetkellä Kymmenen avataran aarteen (ja muita Don Rosan parhaita), Roope Ankan elämä ja teot I & II sekä Mustan Ritarin (ja muita Don Rosan parhaita). Kaikki loputkin olisi tarkoitus hankkia kokoelmiin ja aion ostaa myös tuon syyskuussa ilmestyvän uuden kovakantisen. Näiden kovakantisten lisäksi omistan paljon kovakantisia satunnaisista sarjoita ja ihan sellaisiakin, jotka eivät kuulu mihinkään sarjaan. Näistä hyvänä esimerkkinä ovat esimerkiksi Ihan Ankkana ja Carl Barksin joulu I & II yms. Kovakantisia omistan tällä hetkellä yhteensä kolmekymmentäyksi kappaletta ja lisää on tulossa aivan varmasti.
Keräilen Akkareita siis myös ihan lukemista varten, enkä todellakaan säilytä niitä missään muovikoteloissa, etteivät ne menisi huonoon kuntoon. Olisihan se tietenkin ikävää, jos joku Akkari tai taskari tai jokin muu julkaisu tuhoutuisi täysin, mutta silloin ei auttaisi itku markkinoilla, ostaisin uuden tilalle, siinä se. Kahdesta taskaristani (178: Joku odottaa soittoasi, sekä 263: Oloneuvos) ovat kannet lähteneet irti ja joiltain sivuilta löytyy satunnaisia kynänjälkiä, koska molemmat on ostettu divarista, mutta en anna sen häiritä. Pääasiahan on, että ne ovat lukukelpoisia ja hyvää luettavaa. Muuten taskarini ovat yleisesti ottaen lähes täydellisessä kunnossa ja niistä saisi kunnon puolesta varmasti hyvän hinnan. Akkareita (tai mitään muuta ankkajulkaisuakaan) en ikimaailmassa raaskisi heittää pois, vaan tulen varmasti säästämään ne kaikki lapsilleni. Sitäpaitsi Akkarit ovat aivan liian arvokkaita poisheittettäväksi. Vaikkei omistamieni Akkareiden rahallinen arvo olekaan kovinkaan paljoa, niillä kaikilla on tunnearvoa.
Aku Ankka -julkaisuja kannattaa keräillä (ja itse keräilenkin osittain tästä syystä) siksi, että vuosien, vuosikymmenten ja vuosisatojen päästä tavalliset taskaritkin alkavat tulla hyvin vanhoiksi ja sen mukana myös harvinaisiksi, jolloin niiden kysyntä ja rahallinen arvo nousee. Viidenkymmenen vuoden päästä jos sanot jollekin sen ajan ankistille 8joa siis keräilee harvinaisia julkaisuja) omistavasi taskarin numero 250, hän todennäköisesti äimistyy aika lailla, sillä viidenkymmenen vuoden päästä aketaab taskarien numeroissa lähennellä jo tuhatta, ellei jopa olla jo siellä asti. Myös Roope-setien, kovakantisten, Mini-taskareiden, Aku Ankka -lehtien yms. arvo tulee vuosikymmenten kuluessa nousemaan mittavasti.
Itse en kokoelmassani omista mitään erityisen harvinaista ''helmeä''. Koko kokoelmani suurimmat helmet (eivätkä nekään mitään suuria ole) ovat varmaankin ensimmäinen Mini-taskari, joka ei vielä ole arvokas, mutta parinkymmenenvuoden päästä ehkä, kun minitaskareitakin on ilmestynyt jo yli sata kappaletta, sekä Aku Ankan taskukirja numero 2, joka on vanhin taskarini. Aku Ankka -lehteni ovat kaikki melko uusia ja vanhin taitaakin olla 80-luvun lopulta peräisin. Roope-setä -lehtenikin ovat kaikki 3-alkuisia (lukuunottamatta numeroa 292) ja mitään kovin harvinaisia kovakantisia tuskin vielä tähän aikaan löytyy.
Tarkoituksenani on seuraavien parin vuoden aikana yrittää kerätä kaikki Suomessa ilmestyneet Aku Ankan taskukirjat. Tämä tavoite on mahdollista saavuttaa ainoastaan kieretelemällä divareita ja kirpputoreja ja sitä aionkin tehdä näin kesällä oikein urakalla, kun lähdelle reissaamaan jonnekin kauemmas Suomeen. Vaikken vielä Roope-setiä varsinaisesti keräilekään, tarkoitus olisi jossain vaiheessa aloittaa niidenkin keräileminen. Kovakantisista tarkoitus olisi kerätä kokoon kaikki Don Rosan kovakantiset ja täydellistää Ankantekijät -sarja puuttuvilla kahdella ensimmäisellä kirjalla.
Miksi siis keräilen Aku Ankkaa? Suurimpana syynä on varmasti nimenomaan sen monipuolisuus, mielikuvitus, hyvät tekijät sekä hauskuus. Jos Aku Ankka olisi tylsää luettavaa, en varmastikaan keräilisi sitä. Jos Aku Ankkaa tekisivät huonot piirtäjät ja huonot käsikirjoittajat, en varmasti silloinkaan keräilisi sitä. Entäpä, jos kaikki tarinat olisivat saman piirtäjän, esimerkiksi Kari Korhosen piirtämiä ja vaikkapa Kai Vainiomäen käsikirjoittamia? Silloin Akkari kävisi hyvin tylsäksi lehdeksi (vaikka molemmat miehet ovatkin huippuluokan ankkataiteilijoita) ja lehti ilmestyisi ehkä joka toinen kuukausi, eli kuusi kertaa viikossa, sillä yhtä tarinaa ei parissa päivässä piirretäkään, siihen menee aikaa. Myöskin jos Akkari olisi täynnä italialaisten ankkataiteilijoiden tekemiä, voisi lehti muutaman numeron jälkeen alkaa kyllästyttämään, kun aina on Scarpaa, Cavazzanoa, Peregoa, sunmuita (enkä väitä, etteivätkö he hyviä olisi). Hyvän juonenkin voi pilata huonot piirrokset. En minä ainakaan lukisi kovin kauaa Akkaria, vaikka siinä olisikin huipputarinoita, jos piirtäjänä olisi joka tarinassa Bernadó, joka kuuluu ankkapiirtäjien pohjasakkaan. Mutta mikään näistä asioista ei ole toteutunut, eikä tuskin koskaan tule toteutumaankaan, jonka takia Aku Ankka on hyvin monipuolinen lehti ja sarjakuva ja siksi tulenkin sitä keräilemään vielä pitkän aikaa.
Tässä viimeisenä yhteenvetona voisin todeta, että Aku Ankka on yksinkertaisesti maailman paras sarjakuva, siitä ei pääse mihinkään, ei yli eikä ympäri, ei ali eikä sivulta. Tästä saamme kiittää yksinomaan Disneytä, joka loi lempihahmoni Akun ja monet muut, sekä Aku Ankka -lehden toimitusta. Kiitos mahtavasta sarjakuvanautinnosta!
**
Poonukset tulevat piakkoin.
Neljä polttavaa ja hyvin mielenkiintoista kysymystä, joihin kaikkiin on olemassa useita vastauksia, sillä kaikilla on omat mielipiteet ja vastaukset kysymyksiin. Tässä on hieman minun vastauksia ja mielipiteitäni näistä asioista.
Monet aikuiset, jotka eivät välttämättä koskaan ole Aku Ankkaa lukeneet, voisivat ensisilmäykseltä sanoa sen olevan naurettava esikoulu- ja alakouluikäisille suunnattu sarjakuva. Yhdessä asiassa näin sanovat ovat oikeassa, Aku Ankka on sarjakuva, mutta ei suinkaan naurettava haukkumamielessä, eikä myöskään suunnattu esikoulu- ja alakouluikäisille. Vaikka Aku Ankka -sarjakuva koostuukin muiden sarjakuvien tapaan käsikirjoituksen pohjalta tehdyistä kuvista ja puhekuplista, sillä voi ilmaista asioita jopa paremmim ja lyhyemmin kuin kirjoissa. Otetaan tässä esimerkkinä vaikkapa kirja, jossa lukisi seuraavanlaisesti; ''Kun Aku huomasi ankanpoikien hänelle ostaman syntymäpäivälahjan, hänen ilmeensä kirkastui''. Kirjassa tämä sama asia esitetään kymmenenä sanana, mutta sarjakuvassa sen voi esittää yhdessä ainoassa ruudussa. Tämän ansiosta jos jostain kirjasta tehtäisiin sarjakuva, siitä saataisiin kevyesti kirjaa lyhyempi ja sitä olisi todennäköisesti mielenkiintoisempaa lukea, kun tapahtumat näkee paperilla, eikä niitä tarvitse vain lukea. Aku Ankka on selvästi sarjakuvista parhainta ja sitä tekemässä ovat olleet ja ovat yhäkin sarjakuvain kiistattomat kuninkaat ja kuningattaret. Aku Ankka ei ole pelkkää sarjakuvaa - se on taidetta ja se on fakta se, sanoivatpa muut mitä tahansa.
Tämän sekavan alkutekstin jälkeen syvennyn paremmin kysymykseen ''Miksi luet Aku Ankkaa?''.
Muistan sen päivän ikuisesti; Oli muistaakseni marraskuu ja olimme perheen kanssa menossa laskettelemaan, sillä silloin oli tullut jo niinkin aikaisin paljon lunta. Olin silloin kuusivuotias. Lähin hyvä laskettelupaikka olisi kaukana, joten automatka kestäisi kauan. Aikaisemmilta reissuilta muistin että pelkkä autossa istuminen olisi tylsää ja päätin hakea jotain lukemista. Keittiön pöydällä oli iso pino Aku Ankka -lehtiä kyseiseltä vuodelta. Otin sieltä yhden lehden ja aloin selailemaan sitä. Itse lehti vaikutti mielestäni aluksi tylsältä, enkä jaksanut mitään tarinaa lukea, ennenkuin päästiin viimeiseen tarinaan; Don Rosan ''Culebran liikenero, osa 1''. Piirrokset tekivät minuun vaikutuksen samantien ja itse tarinakin oli mielestäni todella hyvä. Luettuani sen, tajusin sen jatkuvan seuraavassa numerossa, jolloin luin myös toisen ja kolmannen osan. Siitä lähtien olen lukenut Aku Ankkaa ja luen yhäkin. Alkuaikoina valitsin aina mielenkiintoisimmat ja hauskimmat tarinat luettavaksi, useimmiten Rosan tekemät, mutta nykyään luen ihan kaiken, mitä luettavassa julkaisussa on, oli tarina sitten kuinka huono tai hyvä tahansa. Siihen aikaan en ymmärtänyt, mitä jotkut näkivät Carl Barksin tylsissä ja yksinkertaisissa piirroksissa, mutta nykyään arvostan niitä suuresti, vaikka olen yhä ja olen aina ollut sitä mieltä, että Don Rosa on se kaikkein paras ja hänen tarinansa ja upeiden piirrostensa ansiosta aloin aikoinaan Aku Ankkaa lukemaan. Erityisen vaikutuksen minuun ovat tehneet Rosan sarjat ''Sammon salaisuus'', ''Hänen majesteettinsa Roope Ankka'', ''Matka Maan keskipisteeseen'' ja ''White Agony Creekin vanki''.
Kun aloitin Aku Ankka -sarjakuvien lukemisen, luin ensimmäiset kolme vuotta pelkkiä Aku Ankka -lehtiä, sekä muutamia Ankkalinnan -kirjoja, joita vanhempani olivat joskus synttäri- ja joululahjoiksi minulle ostaneet. Silloin minulla ei ollut tietoakaan mistään taskareista, Roope-sedistä, Jumboista tai mistään erilaisista kovakantisista. Noin kymmenvuotiaana aloin sittwn taskareita lukemaan ja keräilemään ja sen jälkeen myös ostelemaan erilaisia kovakantisia, Jumboja ja satunnaisesti myös Roope-setiä.
Miksi siis kannattaa lukea Aku Ankkaa? Yhtenä suurimmista syistä voisin sanoa, että juuri sen hauskuuden takia. Lähes kaikki Aku Ankka -sarjakuvat ovat hauskoja, sillä niissä tapahtuu kaikkea hauskaa, kuten sattuu jotain oikeassa elämässä hyvin epätodennäköisiä tai jopa yliluonnollisia/mahdottomia asioita ja kömmähdyksiä.
Hahmoille on myös osattu tehdä hauskat ja valloittavat persoonat ja luonteenpiirteet, jotka jaksavat naurattaa vielä lukuisten tarinoiden lukemisen jälkeenkin. Erityisesti Akun temperamenttisuus ja jatkuva epäonni ovat tehneet Aku Ankka -sarjakuvista hyvin suositun. Näistä persoonista, luonteenpiirteistä ja eri ominaisuuksista hahmoilla saamme kiittää vain ja ainoastaan Aku Ankka -sarjakuvien tekijöitä.
Toisena syynä tulevat nimenomaan nämä Aku Ankan tekijät, piirtäjät ja käsikirjoittajat, joista suurin osa on aivan loistavia! Käsikirjoittajat keksivät jatkuvasti yhä kekseliäämpiä ja hauskempia tarinoita ja piirtäjät piirtävät ne tarinan muotoon. Sen jälkeen me lukijat saamme nauttia tarinasta. Mielestäni käsikirjoittajien eliittiin kuuluvat Don Rosa, Carl Barks ja Casty, sekä piirtäjien eliittiin Don Rosa, Carl Barks ja Vicar. Molemmista sarjoista löytyy myös lukuisia muita hyviä nimiä, mutta kaikki eivät tähän ''eliittiin'' mahdu.
Juuri näiden tekijöiden ansiosta Aku Ankka on näin hauska ja viihdyttävä.
Tekijöistä puheen ollen, pidän Don Rosan erittäin yksityiskohtaisesta piirrostyylistä. Jopa seinätkin on piirretty niin yksityiskohtaisesti, että ne näyttävät joissain tarinoissa jopa ihan aidoilta. Lisäksi Rosan sarjoissa taustalla saattaa itse päätarinan lisäksi olla jokin ihan toinen juttu meneillään, joka ei usein liity itse tarinaan millään tavalla. Näitäkin on aina hauskaa bongailla Rosan sarjoista. Lisäksi Rosan aloitusruutuihin (ja joihinkin kansikuviin) piilottamat D.U.C.K. -omistukset (Dedicated to Unca Carl from Keno) ovat usein niin vaikeissa paikoissa (joissain tosin myös yllättävän helpoissa) että niitä on aina mukava etsiä, ennen itse tarinan lukemista. Myös nämä satunnaiset piilotetut Mikki Hiiret ovat hyvin mielenkiintoisia.
Aku Ankka on myös hyvin mielikuvituksellista ja siinä tapahtuukin paljon kaikkea hauskaa, joka ei oikeassa elämässä ole välttämättä edes mahdollista. Aku Ankka -sarjakuvissa lukija pääsee sukeltamaan meren pohjaan, lentämään raketilla kuuhun, käymään mitä erilaisimmissa paikoissa ja jopa hyppäämään aikakoneeseen vihaista Roopea pakenevan Akun kanssa. Sarjakuvissa voi riittävän mielikuvituksen avulla tapahtua mitä tahansa!
Aku Ankassa käytetään myös niinikään hyvää kieltä. Aku Ankassa ei käytetä kirosanoja, muuta kuin jotain vähän lievempää, kuten ''samperi'' tai ''himputti'' ja näitäkin on nähty lähinnä vanhoissa tarinoissa ja Disney-piirretyissä. Aku Ankan suomentajat keksivät usein myös hyvin nerokkaita lausahduksia ja ilmaisuja, joista legendaarisimmat ovat Carl Barksin sarjoissa. Näihin legendaarisimpiin lausahduksiin kuuluvat ainakin ''Pim! Olet hypnotisoitu!'', ''Aika hurja heppu - mutta mahtaako hän selviytyä kalkkunoista?'', ''Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä'', ''Varsovan laulu piiloon! Tullinuuskija paapuurin puolella!'' ynnä muut sellaiset. Aku Ankan suomennetut lausahdukset ovat siis hyvän maun mukaisia ja usein myös hauskoja. Aku Ankka -sarjakuvan innoittamana on Suomen kansan keskuuteen tullut muutamia nimityksiä tietynlaisille henkilöille. Näistä nimityksistä yleisimmät ovat ''pellepeloton'' jota käytetään älykkäästä tms. henkilöstä ja ''hannuhanhi'' jota käytetään usein hyvin onnekkaasta henkilöstä, joka esimerkiksi voittaa jättipotin lotossa tai pelastuu kuin ihmeen kaupalla jostain vakavasta onnettomuudesta tms.
Näiden lisäksi voin sanoa Aku Ankan olevan erittäin opettavainen sarjakuvalehti. Monet oppivatkin lukemaan Aku Ankan kautta jo ennen kouluun menemistä. Tämän lisäksi joka vuosi ensimmäiselle luokalle menevät saavat postissa niinsanotun lukulahjan ilmaiseksi. Tässä lehdessä on usein pelkkiä yksisivuisia, joka helpottaa lukemaan oppimista, mikä onkin lukulahjan tarkoitus. Itse en oppinut lukemaan Aku Ankan kautta, mutta esimerkiksi monet tuttavani ovat oppineet.
Suosittelen siis kaikille, jotka eivät Aku Ankkaa vielä lue, lukemisen aloittamista ja Aku Ankka -lehden tilaamisen aloittamista. Ikävä kyllä Aku Ankka -lehden taso on laskenut huimasti, jos verrataan esimerkiksi 1990-luvun puoliväliin ja 2000-luvun alkupuoleen. 1990-luvulla verrattuna nykypäivään julkaistiin todella paljon Don Rosan (ja myös Carl Barksin) sarjoja, kun nykypäivänä Rosan sarjoista saadaan nauttia vain kerran tai kaksi vuodessa. Tänäkin vuonna on julkaistu tähän mennessä yksi Rosan sarja (Tyylittä taaplaten) joka ei kuulu todellakaan Rosan parhaimmistoon. Vuoden toinen ja todennäköisesti viimeinen Rosan sarja (Kymmenen avataran aarre) julkaistaan vuoden viimeisessä numerossa. Barksin tarinoita taas on alettu viime aikoina julkaisemaan hieman normaalia useammin, mutta monet näistä tänä vuonna julkaistuista Barksin kymmensivuisista klassikoista ovat olleet sieltä Barksin tuotannon huonommasta päästä. Tokihan niitä hyviäkin on löytynyt (kuten Vaarallinen lelu) mutta suurin osa on ollut niitä ''ei-niin-kovin-hyviä''. Johtosarjat ovat useimmiten joko Vicarin, Kari Korhosen tai Rodriquesin yms. piirtämiä. Nykyään Aku Ankka -lehdessä nähdääm paljon lyhyitä täytesarjoja, eli niinsanottuja ''tynkiä''. Tällaisiin kuuluvat usein 3-6 -sivuiset Karhukopla tms. -tarinat, joita on lisätty lehtiin, jotta tietty sivumäärä täyttyisi. Lisäksi monesti Akkarissa nähdään mielestäni erittäin heikon piirtäjän, Bernadón piirtämiä Matami Mimmi -sarjoja ja täysin Akkariin kuulumattomia Pepi -tarinoita. Nämä kaikki kun korvattaisiin joillain laadukkailla sarjoilla, Akkarin taso nousisi huimasti.
Huonoimmat lukemani Aku Ankka .-lehdet löytyvätkin nimenomaan viime vuosilta. Huonoin lukemani Aku Ankka -lehti koskaan on arvosanan perusteella numero 46 vuodelta 2008. Kyseinen lehti oli koottu niin huonoista tarinoista, että lehden keskiarvosanaksi saatiin 5,95. Toiseksi huonoimman arvosanan sai ihan tuore tämän viikon (vk. 26) Akkari, jonka keskiarvosanaksi laskin 6,15, eli kaksi kymmenesosaa kaikkien aikojen huonointa lehteä parempi. Nyt siis todentotta kunnon tarinoita kehiin. Pepit, Hulit ja Vilit sunmuut ekstraan ja kunnon tarinoita mukaan. Parhaalla mahdollisella tavalla koottu lehti olisi hyvä johtosarja, sen jälkeen sellainen Barksin klassikko, jota ei ole pitkään aikaan nähty (tai se on muuten vain hyvä) tai jokin muu laadukas välitarina plus sitten hyvä lopetussarja tai jatkosarja. Myös hauska Taliaferron tai jonkun muun taiteilema vitsisarja lehden lopussa ei olisi pahitteeksi. Johtosarjoissa katselen edelleenkin mielelläni Vicaria, Korhosta, Rodriquesia sunmuita hyviä piirtäjiä, mutta esimerkiksi Bernadón piirtämää johtosarjaa en haluaisi Akkarissa nähtävän. Olisi myös mukavaa, jos sellaisia Don Rosan tarinoita, joita ei ole vielä Akkarissa julkaistu nähtäisiin useammin kuin noin kerran vuodessa.
Aku Ankka -lehden tulisi myös huomioida erilaisia juhlapäiviä paremmin ja julkaista kyseisiä juhlapäiviä lähimpänä olevassa lehdessä kyseiseen juhlaan jollain tavalla liittyviä tarinoita. Ainakin johtosarjan tulisi mielestäni liittyä kyseiseen juhlaan. Joulu on mielestäni huomioitu oikein hyvin, sillä joulutarinoita julkaistaan nykyään jo pari viikkoa ennen jouluakin. Nykyisin Akkarissa julkaistavien joulutarinoiden laatu on kuitenkin ollut erittäin kehno, verrattuna 90-luvun joulutarinoihin. Joulunumeroihin kaivattaisiin Barksin joulutarinoita, koska niissä on mielestäni useimmissa todella onnistunut joulutunnelma yllä luettaessa. Varsinkin tarinan ''Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun'' haluaisin jonakin jouluna Akkarissa nähdä, vaikka sitten jatkosarjanakin. Onneksi jouluna ilmestyy myös ylimääräinen Jouluparaati -lehti, siinä ainakin on yleensä ollut laadukkaita joulutarinoita.
Tätä vastoin esimerkiksi uuttavuotta ei mielestäni huomioida Akkareissa tarpeeksi. Vuoden ensimmäisessä lehdessähän julkaistaan perinteisesti jokin Barksin klassikko, ei siinä mitään, mutta sitten kun mukana on se koko vuoden ainoa uusivuosi -tarina, sen tulisi mielestäni olla laadukas, ei sellainen mitäänsanomaton ja tylsä, niinkuin tämän vuoden alussa (arvosana tarinalle 7,00). Myös pääsiäistä on mielestäni jonain vuonna (painotan sanaa jonain, ei siis läheskään kaikkina) huomioitu liian vähän, esimerkisi kehnolla pääsiäistarinall. Muistan jopa yhden vuoden, jolloin ei ilmestynyt minkäänlaista pääsiäisnumeroa, vaan pääsiäisviikollakin ilmestynyt lehti oli ihan tavallinen numero, eikä sisältänyt pääsiäistarinoita lainkaan.
Nämä puutteen kun Akkarissa korjattaisiin, lehti olisi lähes täydellinen, ja silloin voisin sanoa; ''Jos nyt ei Akkaria kannata tilata, niin ei koskaan''. En nytkään sano, etteikö Akkaria kannattaisi tilata ja lukea, mutta taso on kuitenkin kovassa laskussa, sen sanon.
Jos kysytään, mikä Aku Ankka -lehdessä on parasta, niin vastaan lyhyesti ja ytimekkäästi; sen monipuolisuus. Akkarissa nähdään monien eri piirtäjien ja vielä useampien eri käsikirjoittajien tekemiä sarjoja ja esille pääsevät erityisesti nämä amerikkalaiset ja muut eurooppalaiset tekijät, kuin italialaiset. Taskareiden tarinathan ovat melkein kaikki italialaispiirtäjiem tuotosta. Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, Aku Ankka ei ole pelkästään sarjakuvaa, se on opettavaista sarjakuvaa, hyvin mielikuvituksellista sarjakuvaa, hyvin hauskaa sarjakuvaa ja ennen kaikkea se on taidetta. Näistä syistä pidän Aku Ankkaa maailman parhaimpana sarjakuvana.
Niinsanotuista sarjakuvagenreistä (sarjakuvalajityypeistä) minuun uppoavat parhaiten pitkät, usein Rosan tai Barksin tekemät seikkailu- ja aarteenetsintäsarjat ja lyhyet, usein 10-13-sivuiset, hauskat tarinat. Yksisivuisetkin ovat hyviä, jos idea on hyvä. Eniten pidän Taliaferron vitsisarjoista. Myös tarinat, (erityisesti Rosan) joissa Roope taistelee Milla Magjaa vastaan, ovat mieleenki. Tällaiset sarjakuvat ovat mielestäni myös eirttäin hyvä asia Aku Ankassa ja auttavat sitä nousemaan ylöspäin. Päinvastoin, kehnot seikkailusarjat, liioitellut vai muuten vain huonosti toteutetut Roope vs. Kroisos tms. tarinat ja erityisesti 2-5-sivuiset, surkeat Karhukopla, yms. tarinat ovat sitä pahinta kuraa. Nämä huonotkaan sarjat eivät kuitenkaan useimmiten hirveästi minua haittaa, kunhan niitä ei kovin usein tule. Yksi huono Aku Ankka -lehti vuodessa ei kaada maailmaa, vaikkei se kovin kivaa luettavaa olekaan.
Sitten vielä viimeiseen polttavaan kysymykseen; ''Miksi keräilet Aku Ankkaa?''.
No, kaikki alkoi siitä, kun silloin kuusivuotiaana innostuin Aku Ankkojen lukemisesta. Isäni oli ennen tilannut Aku Ankkaa omalla nimellään ja oli jo lopettamassa tilausta, kunnes huomasi minun alkaneen lukea niitä, hän päätti jatkaa tilausta minun nimelläni. Siitä lähtien olen lukenut Akkarin aina kun se on ilmestynyt ja niitä kertyikin hyllyyn aikamoinen kasa, jolloin täytyi kansioitaikin ostaa. Nykyisin omistan arviolta yli 1000 Aku Ankka -lehteä, kun mukaan lasketaan ne kaikki lehdet, joita vanhempani ovat lapsena tilanneet ja joita olen muilta sukulaisiltani saanut. Vaikka Akkarini ovatkin minulla säilössä lähinnä lukemista varten, tavallaan myös keräilen niitä.
Sen sijaan taskareita (Aku Ankan taskukirjoja) aloin keräilemään syntymäpäivänäni joulukuussa 2004, jolloin sain kaveriltani lahjaksi ihan ensimmäisen taskarini - vasta ilmestyneen taskarin numero 300. Luin sen läpi ja aloin heti tammikuussa 2005 ostamaan joka kuukausi uusimman taskarin. Se ei kuitenkaan riittänyt minulle, vaan päätin mennä vielä divariin ostamaan vanhempia taskareita, jotka ovatkin minusta paljon laadukkaampia, kuin uudet. Keräilen nykyään myös teemataskareita, joista omistan melkein kaikki, sekä mimitaskareita, joita minulla on kaikki ilmestyneet kuusi. Varsinaisia taskareita minulla on tällä hetkellä 105, mutta lisää tulee kokoajan.
Roope-setä -lehtiä en varsinaisesti keräile, mutta niitäkin löytyy hyllystä yli kolmekymmentä ja aina satunnaisesti niitä ostelenkin. Viimeksi ostin Roope-sedän nyt kesäkuussa Akun syntympäivien kunniaksi.
Näiden julkaisujen lisäksi voin sanoa keräileväni myös joitain kovakantisia. Ensimmäiset kovakantisenin olivat kaikki Ankkalinnan -sarjaan kuuluvia (Ankkalinnan maailmanmatkaaja, Ankkalinnan konkkarokkan yms.) ja omistankin tällä hetkellä yhdeksän kappaletta. Keräilen nykyisin myös Ankantekijät -sarjaa. Tämän kyseisen sarjan kovakantisista omistan kaikki paitsi kaksi ensimmäistä ja nämäkin olisi tarkoitus kokoelmiin jostain kirjakaupasta tai divarista hankkia. Olen myös viime aikoina alkanut keräilemään Don Rosan kovakantisia, joista omistan tällä hetkellä Kymmenen avataran aarteen (ja muita Don Rosan parhaita), Roope Ankan elämä ja teot I & II sekä Mustan Ritarin (ja muita Don Rosan parhaita). Kaikki loputkin olisi tarkoitus hankkia kokoelmiin ja aion ostaa myös tuon syyskuussa ilmestyvän uuden kovakantisen. Näiden kovakantisten lisäksi omistan paljon kovakantisia satunnaisista sarjoita ja ihan sellaisiakin, jotka eivät kuulu mihinkään sarjaan. Näistä hyvänä esimerkkinä ovat esimerkiksi Ihan Ankkana ja Carl Barksin joulu I & II yms. Kovakantisia omistan tällä hetkellä yhteensä kolmekymmentäyksi kappaletta ja lisää on tulossa aivan varmasti.
Keräilen Akkareita siis myös ihan lukemista varten, enkä todellakaan säilytä niitä missään muovikoteloissa, etteivät ne menisi huonoon kuntoon. Olisihan se tietenkin ikävää, jos joku Akkari tai taskari tai jokin muu julkaisu tuhoutuisi täysin, mutta silloin ei auttaisi itku markkinoilla, ostaisin uuden tilalle, siinä se. Kahdesta taskaristani (178: Joku odottaa soittoasi, sekä 263: Oloneuvos) ovat kannet lähteneet irti ja joiltain sivuilta löytyy satunnaisia kynänjälkiä, koska molemmat on ostettu divarista, mutta en anna sen häiritä. Pääasiahan on, että ne ovat lukukelpoisia ja hyvää luettavaa. Muuten taskarini ovat yleisesti ottaen lähes täydellisessä kunnossa ja niistä saisi kunnon puolesta varmasti hyvän hinnan. Akkareita (tai mitään muuta ankkajulkaisuakaan) en ikimaailmassa raaskisi heittää pois, vaan tulen varmasti säästämään ne kaikki lapsilleni. Sitäpaitsi Akkarit ovat aivan liian arvokkaita poisheittettäväksi. Vaikkei omistamieni Akkareiden rahallinen arvo olekaan kovinkaan paljoa, niillä kaikilla on tunnearvoa.
Aku Ankka -julkaisuja kannattaa keräillä (ja itse keräilenkin osittain tästä syystä) siksi, että vuosien, vuosikymmenten ja vuosisatojen päästä tavalliset taskaritkin alkavat tulla hyvin vanhoiksi ja sen mukana myös harvinaisiksi, jolloin niiden kysyntä ja rahallinen arvo nousee. Viidenkymmenen vuoden päästä jos sanot jollekin sen ajan ankistille 8joa siis keräilee harvinaisia julkaisuja) omistavasi taskarin numero 250, hän todennäköisesti äimistyy aika lailla, sillä viidenkymmenen vuoden päästä aketaab taskarien numeroissa lähennellä jo tuhatta, ellei jopa olla jo siellä asti. Myös Roope-setien, kovakantisten, Mini-taskareiden, Aku Ankka -lehtien yms. arvo tulee vuosikymmenten kuluessa nousemaan mittavasti.
Itse en kokoelmassani omista mitään erityisen harvinaista ''helmeä''. Koko kokoelmani suurimmat helmet (eivätkä nekään mitään suuria ole) ovat varmaankin ensimmäinen Mini-taskari, joka ei vielä ole arvokas, mutta parinkymmenenvuoden päästä ehkä, kun minitaskareitakin on ilmestynyt jo yli sata kappaletta, sekä Aku Ankan taskukirja numero 2, joka on vanhin taskarini. Aku Ankka -lehteni ovat kaikki melko uusia ja vanhin taitaakin olla 80-luvun lopulta peräisin. Roope-setä -lehtenikin ovat kaikki 3-alkuisia (lukuunottamatta numeroa 292) ja mitään kovin harvinaisia kovakantisia tuskin vielä tähän aikaan löytyy.
Tarkoituksenani on seuraavien parin vuoden aikana yrittää kerätä kaikki Suomessa ilmestyneet Aku Ankan taskukirjat. Tämä tavoite on mahdollista saavuttaa ainoastaan kieretelemällä divareita ja kirpputoreja ja sitä aionkin tehdä näin kesällä oikein urakalla, kun lähdelle reissaamaan jonnekin kauemmas Suomeen. Vaikken vielä Roope-setiä varsinaisesti keräilekään, tarkoitus olisi jossain vaiheessa aloittaa niidenkin keräileminen. Kovakantisista tarkoitus olisi kerätä kokoon kaikki Don Rosan kovakantiset ja täydellistää Ankantekijät -sarja puuttuvilla kahdella ensimmäisellä kirjalla.
Miksi siis keräilen Aku Ankkaa? Suurimpana syynä on varmasti nimenomaan sen monipuolisuus, mielikuvitus, hyvät tekijät sekä hauskuus. Jos Aku Ankka olisi tylsää luettavaa, en varmastikaan keräilisi sitä. Jos Aku Ankkaa tekisivät huonot piirtäjät ja huonot käsikirjoittajat, en varmasti silloinkaan keräilisi sitä. Entäpä, jos kaikki tarinat olisivat saman piirtäjän, esimerkiksi Kari Korhosen piirtämiä ja vaikkapa Kai Vainiomäen käsikirjoittamia? Silloin Akkari kävisi hyvin tylsäksi lehdeksi (vaikka molemmat miehet ovatkin huippuluokan ankkataiteilijoita) ja lehti ilmestyisi ehkä joka toinen kuukausi, eli kuusi kertaa viikossa, sillä yhtä tarinaa ei parissa päivässä piirretäkään, siihen menee aikaa. Myöskin jos Akkari olisi täynnä italialaisten ankkataiteilijoiden tekemiä, voisi lehti muutaman numeron jälkeen alkaa kyllästyttämään, kun aina on Scarpaa, Cavazzanoa, Peregoa, sunmuita (enkä väitä, etteivätkö he hyviä olisi). Hyvän juonenkin voi pilata huonot piirrokset. En minä ainakaan lukisi kovin kauaa Akkaria, vaikka siinä olisikin huipputarinoita, jos piirtäjänä olisi joka tarinassa Bernadó, joka kuuluu ankkapiirtäjien pohjasakkaan. Mutta mikään näistä asioista ei ole toteutunut, eikä tuskin koskaan tule toteutumaankaan, jonka takia Aku Ankka on hyvin monipuolinen lehti ja sarjakuva ja siksi tulenkin sitä keräilemään vielä pitkän aikaa.
Tässä viimeisenä yhteenvetona voisin todeta, että Aku Ankka on yksinkertaisesti maailman paras sarjakuva, siitä ei pääse mihinkään, ei yli eikä ympäri, ei ali eikä sivulta. Tästä saamme kiittää yksinomaan Disneytä, joka loi lempihahmoni Akun ja monet muut, sekä Aku Ankka -lehden toimitusta. Kiitos mahtavasta sarjakuvanautinnosta!
**
Poonukset tulevat piakkoin.
Mac Ducky
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 441 -
26.06.2009 klo 13:32:19
Poonus-kilpailun viesti:
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)BONUS-osakilpailu: Ankkalinnan juhlat
Ankkalinnassa vietetään vuoden mittaan monia erillaisia juhlia. Tosin tekijät usein laittavat tarinoihinsa, oman kulttuurinsa juhlia. Kuten, eurooppalaisten tekemissä tarinoissa nähdään harvemmin Aku Ankka syömässä kiitospäivän ateriaa, kuin yhdysvaltalaisten tekemissä.
Mutta useimmat tärkeät juhlat Ankan suku viettää yhdessä. Jouluna on usein tapana, kokoontua Akun tai Mummo Ankan maatilalle juhlistamaan, tätä vuoden tärkeintä juhlaa. Ruokapöytä notkuu mitä herkullisempia herkkuja. Yleensä sieltä ei löydä suomalaisten suosimaa joulukinkkua, vaan iso kalkkuna. Aterian jälkeen siirrytään usein lämpimän takan ääreen avaamaan toisten antamia lahjoja. Joskus jopa Joulupukki on käynyt vierailemassa.
Toinen tärkeä juhla on pääsiäinen. Sitäkin juhlistetaan usein Mummon luona, aika samoissa merkeissä, kuin jouluakin, eli syödään tuhti ateria. Joskus on myös ollut tapana etsiä piilotettuja pääsiäismunia, tai antaa lahjaksi jollekkin sellainen.
Eikä saa unohtaa syntymäpäiviä. Varsinkin Akun synttärit, ovat erittäin tärkeitä. Niitä juhlitaan Akun luona, minne kokoontuvat sukulaiset sekä hyvät ystävät.
Myös muidenkin hahmojen syntymäpäiviä on juhlistettu moneenkin kertaan. Varsinkin Iineksen oma juhla, on nähty moneenkin otteeseen. Usein niissä tarinoissa, Akulla on tapana unohtaa Iineksen syntymäpäivä ja Iines yleensä loukkaantuu tai suuttuu. Yleensä niissä tarinoissa, Aku ja Hannu myös kilpailevat siitä, kumpi saa viedä Iineksen oopperaan tai vaikkapa ravintolaan.
Myös yksi juhla on joulun jälkeinen, uusivuosi. Silloin on yleensä tapana vain juhlia sitä Ankkalinnan torilla, katsellen rakettien räiskyntää ja odottaen, että kellon viisarit ylittävät puolenyön. Sitä ennen, on myös vannottu uudenvuoden lupauksia. Jatkuu vielä.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)BONUS-osakilpailu: Ankkalinnan juhlat
Ankkalinnassa vietetään vuoden mittaan monia erillaisia juhlia. Tosin tekijät usein laittavat tarinoihinsa, oman kulttuurinsa juhlia. Kuten, eurooppalaisten tekemissä tarinoissa nähdään harvemmin Aku Ankka syömässä kiitospäivän ateriaa, kuin yhdysvaltalaisten tekemissä.
Mutta useimmat tärkeät juhlat Ankan suku viettää yhdessä. Jouluna on usein tapana, kokoontua Akun tai Mummo Ankan maatilalle juhlistamaan, tätä vuoden tärkeintä juhlaa. Ruokapöytä notkuu mitä herkullisempia herkkuja. Yleensä sieltä ei löydä suomalaisten suosimaa joulukinkkua, vaan iso kalkkuna. Aterian jälkeen siirrytään usein lämpimän takan ääreen avaamaan toisten antamia lahjoja. Joskus jopa Joulupukki on käynyt vierailemassa.
Toinen tärkeä juhla on pääsiäinen. Sitäkin juhlistetaan usein Mummon luona, aika samoissa merkeissä, kuin jouluakin, eli syödään tuhti ateria. Joskus on myös ollut tapana etsiä piilotettuja pääsiäismunia, tai antaa lahjaksi jollekkin sellainen.
Eikä saa unohtaa syntymäpäiviä. Varsinkin Akun synttärit, ovat erittäin tärkeitä. Niitä juhlitaan Akun luona, minne kokoontuvat sukulaiset sekä hyvät ystävät.
Myös muidenkin hahmojen syntymäpäiviä on juhlistettu moneenkin kertaan. Varsinkin Iineksen oma juhla, on nähty moneenkin otteeseen. Usein niissä tarinoissa, Akulla on tapana unohtaa Iineksen syntymäpäivä ja Iines yleensä loukkaantuu tai suuttuu. Yleensä niissä tarinoissa, Aku ja Hannu myös kilpailevat siitä, kumpi saa viedä Iineksen oopperaan tai vaikkapa ravintolaan.
Myös yksi juhla on joulun jälkeinen, uusivuosi. Silloin on yleensä tapana vain juhlia sitä Ankkalinnan torilla, katsellen rakettien räiskyntää ja odottaen, että kellon viisarit ylittävät puolenyön. Sitä ennen, on myös vannottu uudenvuoden lupauksia. Jatkuu vielä.
jojo3
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 442 -
26.06.2009 klo 13:45:14
Lainaus käyttäjältä: Salwer1st/Tuomariston jäsenet ovat tällä hetkellä täysin auki. Jojo3? Kreach?
Aa joo. Jäänyt taas tämän aiheen seuraaminen vähän vähemmälle.
Pitää nyt vielä miettiä tuota. Viestejä on meinaan aika paljon kyllä että että pitää nyt katsoa kuinka ehtii... Harkinnassa on.
Aa joo. Jäänyt taas tämän aiheen seuraaminen vähän vähemmälle.
Pitää nyt vielä miettiä tuota. Viestejä on meinaan aika paljon kyllä että että pitää nyt katsoa kuinka ehtii... Harkinnassa on.
Karhula
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 443 -
26.06.2009 klo 13:50:53
Tässä taas vähän jatkoa. Pituus varmaan jotain 13000 merkkiä, aika tasoissa merkit kirjan kanssa. Saa nähdä, miten lopputuloksissa käy. Ja Pullis kirjoittamaan!
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?
Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa? Näihin neljään vaikeaan kysymyksiin vastaan nyt ja kerron kysymyksiin hieman viitaten omastakin keräilystäni ja innostuksen laskusta ja noususta sekä pienistä ”katoamisista” Aku Ankkojen saralla. Kerron myös tulevaisuuden suunnitelmista Aku Ankkojen keräilemisessä.
Alkuaikoina monet aikuiset väittivät sarjakuvien olevan haitaksi lapsille. Siksi Aku Ankka-lehtikään ei aluksi saanut kovin hirveää suosiota. Nykyisin aikuiset taas eivät paljon välitä lukevatko heidän lapsensa sarjakuvia vai eivät, sillä aikoinaan hekin ovat niitä lukeneet, joten he ymmärtävät miksi lapset lukevat Aku Ankkaa. Sitä todistaa muun muassa se, että nykyisin joka vuosi (?) jaetaan ensimmäisen (vai toisen?) luokan koululaisille Aku Ankka-lehti: Lukulahja. Olen itsekin saanut tämän kyseisen lehden, vuonna 2005.
Aku Ankan suuri suosio täällä Suomessa saattaa olla pitkältikin Carl Barksin ansiota. Monet alkoivat Aku Ankkaa nimittäin lukemaan 1950-1960 luvulla tai viimeistään –70-luvulla, jolloin lehdessä oli paljon Barksia, jonka nimeä ei tietenkään vielä tunnettua –50-60-luvulla. Myös Tony Stroblin ankkatarinat ovat varmasti vaikuttaneet nykyajankin faneihin. Uuden polven Aku Ankka-fanit taas ovat alkaneet lukea Aku Ankkaa, monet Don Rosan tarinoiden villitsemänä. Mikki-sarjat taas ovat jääneet vähän vähemmälle suosiolle täällä Suomessa, sillä Barksilta ja Stroblilta löytyi enemmän hyviä tarinoita Ankan alkuaikoina, kuin esimerkiksi Floyd Gottfredsonilta ja Paul Murrylta. Murryahan kyllä alettiin julkaista 1960-luvulla ja jotkut pitkistä dekkareista olivat ainakin minusta jopa ihan kelvollisia.
Omasta mielestäni Aku Ankkaa kannattaa lukea, sillä monet ovat oppineet sen kautta lukemaan. Itselläni näin ei kuitenkaan käynyt, vaan aloin lukemaan Aku Ankkaa vasta toisen luokan aloittaessani ja heti yhden tarinan jälkeen kiinnostuin tarinoista niin, että aloin lukemaan urakalla taskukirjoja, lehtiä, kovakantisia yms. albumeja. Minusta oli kiva lukea Aku Ankkaa, sillä tarinoiden juonet siihen aikaan tuntuivat kovin uskomattomilta, mutta niinhän sen kuuluukin olla.
Vuoden 2005-2006 kieppeillä kuitenkin alkoivat tarinat mielestäni olla liian samanlaisia enkä ostanut yhtäkään Aku Ankkaa kokonaiseen vuoteen, jonka jälkeen sain yhden taskarin lahjaksi ja sen tarinat olivat niin kiinnostavia ja piirtäjät olivat hyviä, että aloin jälleen keräilemään Aku Ankkoja tasaiseen tahtiin. 2007 vuoden alussa, minulla oli kylläkin pieniä hankaluuksia rahan kanssa, sillä ensimmäisiä kertoja huomasin, että ei pitäisi ostaa karkkia ja sipsiä niin paljon. Niinpä jäin taskukirjojen ostossa vähän jälkeen (suunnilleen pari kuukautta), mutta kuten odottaa saattoi, sain tahdin kiinni touko-kesäkuun paikkeilla.
Ensimmäisen Aku Ankka-lehden sain siis vuonna 2005. Ensimmäinen Roope-setäni taas oli numero 311, jonka ostin samalla, kun myös ensimmäisen taskukirjani, numero 306: Ilmojen halki.
Alkuaikoina Aku Ankka-lehden lukuun meni suunnilleen puolesta tunnista tuntiin, Roope-sedän luvussa meni noin kaksi tuntia ja tavallisen taskukirjan lukemisessa meni suunnilleen kolme ja puoli tuntia. Hiljalleen lukemistahti kuitenkin nousi, samalla, kun myös opin yhä paremmin lukemaan ja nykyisin luenkin Aku Ankka-lehden noin kymmenessä minuutissa. Roope-sedän lukemiseen taas menee suunnilleen 30-45 minuuttia ja tavallisen Aku Ankan taskukirjan lukemisessa vierähtääkin suunnilleen yksi ja puoli tuntia. Tuplataskukirjan lukemisessa taas vierähtää noin kolme tuntia, kun alkuaikoina jouduin lukemaan tuplan pätkittäin, joten tupla oli luettu noin kahdessa päivässä.
Vaikka suurin osa erilaisista Aku Ankka-lehdistä onkin hyviä, mahtuu mukaan huonojakin. Esimerkiksi Aku Ankka (sarjis)eksta sisältää mielestäni melko huonoja tarinoita. Kun kuulin lehdestä aioin laittaa tilauksen menemään, mutta lainasin sitä ennen pari lehteä kirjastosta, eikä se mitään hääppöistä ollut. Yksi tarina saattaa lehdessä olla ihan hyvä, mutta kun mukana on Veli Kania, Ossian Ötökkää ja Dumboakin, niin voi hyvänen aika! Tällaiset sarjat ovat minusta todella lapsellisia, sopisivat paremmin Nalle Puh lehteen ja toivottavasti kukaan ei nyt sano tähän mielipiteeseen niin kuin eräs lehtimies totesi isälleni: ”Nalle Puh on tarkoitettu vauvasta vaariin!” Siksipä odotin hieman, että sain koottua rahaa, ja aloin tilata Roope-setä lehteä, johon olen ollut todella tyytyväinen.
Tämän viikon Aku Ankka-lehti oli myös yksi huonoimmista minkä olen lukenut. Sisälsi siis sisältämättömiä tarinoita (lukuun ottamatta johtosarjaa), kuten Huli & Vili sarja, joka olisi kuulunut Ekstran puolelle. Myös Pepi-tarinat saisi heittää Ekstran puolella, ainakin uudemmat niistä, sillä niissä ole enää mitään järkeä. Etsimään esimerkiksi jotain luuta yms. Vanhoja Pepi-tarinoita kyllä voisi julkaista, ne kun eivät ole niin kamalia, ainakin Hubbardin piirtämät Pepi-tarinat ovat useimmiten hyviä.
Luen Aku Ankkaa, koska mielestäni se on mukavaa ajanvietettä. On hauskaa seurata, kuinka Roope ui rahoissa, joutaa finanssejaan, Aku laiskottelee ja ankanpojat ahkeroivat. Ensimmäisen vuoden aikana, jona luin paljon Aku Ankkaa, luin enimmäkseen Carl Barksin (1901-2000) ja Don Rosan (s. 1951) sarjoja, ja varsinkin Rosan sarjat olivat niin piirroksilta kuin käsikirjoituksilta mieleeni. Silloin en kuitenkaan kiinnittänyt paljonkaan huomiota piirroksiin ja niiden tekijöihin ja kun minä jälleen syksyllä 2006 aloin keräilemään Aku Ankkoja ja lukemaan varsinkin Rosan tarinoita uudelleen, huomasin, että kiinnitin paljon enemmän huomiota piirroksiin ja hiljalleen Rosan piirrokset alkoivat vaikuttaa vähän jopa ällöttäviltä. Luen Aku Ankkaa myös siksi, koska toisen ja kolmannen polven italialaiset piirtäjät ja käsikirjoittajat ovat luoneet uusia upeita Mikki tarinoita sekä monia hauskoja hahmoja, joiden toilailuja ja seikkailuja jaksaa seurata.
Luen Aku Ankkaa myös sen vuoksi, että näihin sarjakuviin törmää joka kaupassa ja hiljalleen niitä haluaa itselleenkin. Itse en vielä edes lukenut vuonna 2005 paljon muita ja Aku Ankka-lehtiä ja silti kinusin vanhemmiltani aina, kun käytiin kaupassa, että ostaisivat minulle Jumbo 10: Läpisyötön. Ei sitä kuitenkaan tippunut minulle, joten yhä se hyllystäni puuttuu.
Parasta Aku Ankassa ovat mielestäni mielikuvitukselliset käsikirjoitukset ja suorastaan rakastan tarinoita, joissa piirrokset ja käsikirjoitus ovat hyviä, jos eivät jopa loistavia. Parhaita käsikirjoituksia ovat aikojen saatossa tehneet ainakin Don Rosa, Carl Barks, Rune Meikle ja Tito Faraci (sekä Andreas Phil), joiden tekemät tarinat luen monta kertaa peräkkäin. Varsinkin jotkut Rune Meiklen kauhutarinat on tullut luettua jopa noin 5-10 kertaa. Rosa taas painii aivan omassa sarjassaan, koska hänen käsikirjoituksensa ovat vain niin käsittämättömän hyviä ja joskus olen sanonut kavereilleni jopa, että Don Rosan käsikirjoitukset ja Giorgio Cavazzanon piirrokset ovat parasta Aku Ankassa.
Don Rosan tarinat ”Hänen majesteettinsa Roope Ankka”, ”Temppeliherrojen kätketty kruunu”, sekä ”Roope Ankan elämä ja teot”-sarjan osat ovat tehneet minuun hyvin suuren vaikutuksen. Myös Rosan tarina ”Kirje kotoa olisi todella loistava saada luettavaksi, sillä olen kuullut, että jotkut pitävät sitä yhtenä Rosan loistavimmista tarinoista.
Muita minuun vaikutuksen tehneitä tarinoita ovat Barksin ”Takaisin Klondikeen” ja ”Vanhan linnan salaisuus”, Romano Scarpan Mikki-tarina ”Kalin kynsi”, sekä hänen kaksi ankka-tarinaansa Ruotsalaiset tulitikut ja Ravut punaviinissä. Myös Rune Meiklen käsikirjoittama ja Miguelin piirtämä tarina ”Kauhujen kartano” (julkaistu taskukirjassa 249 ja Taskarin teemanumero 16: Munaajan paluu) teki minuun hyvin suuren vaikutuksen sen hieman kammottavan ja jännittävän juonensa ansiosta, sekä loistavien piirrosten vuoksi.
Aku Ankassa pidän myös paljon niin sanotuista ”saagoista”, vaikka olenkin lukenut vain viime vuonna ilmestyneen Taikaviitta vastaan superkonnat-saagan, joka oli mielestä ihan kelvollinen. Vastustajatkin olivat ihan hyviä, mutta tarinoina Hak Kermakin ja Kollon taival oli kyllä aika tylsähkö, eivätkä Kauhukaksosetkaan säväyttäneet hirveästi. Kolmas roisto, Zafire, kuitenkin onnistui todella hyvin ja tarina oli kovaa petrausta edellisiin osiin, joissa juttu oli ratkennut vähän tyhmänlaisesti, jos ei jopa lapsellisesti (mutta lapsihan minä vielä olen!) Viimeinen roisto ylitti kuitenkin muut: hieman tyhmän nimen omistanut Herra Näkymätön oli suorastaan loistava osassaan ja olisi onnistunutkin aikeissaan hyvin, ellei ah-niin-loistava-viittasankarimme olisi jälleen kerran päässyt helponoloisesti pakoon (eli lasin rikkouduttua). Tarina oli kuitenkin kokonaisuutena todella hyvä, ja siksi äänestinkin äänestyksessä Herra Näkymätöntä, joka sen sitten lopulta voittikin niukasti Zafiren jäädessä vain vähän jälkeen. Niinpä lukijat pääsivät lukemaan viikolla 26 (vai oliko 24?) Herra Näkymättömän paluu tarinaa, joka oli kelvollinen, mutta ei lyönyt ihan edellistä ”saagan” osaa, jotenkin käytetyn oloinen tuo parannuksen teko-idea, ja arvasin heti, ettei se ollut läheskään totta. Joskus ankantekijät voisivat tehdä konnasarjan, jonka päätteeksi joku heistä tekee ”oikean” parannuksen ja siirtyy tarinoissa niin sanottuihin ”hyviksiin”. Olen myös kuullut, että Aku Ankassa on julkaistu vuonna 2001 (?) Flemming Andersenin tekemä Formula-sarja, jossa käsittääkseni oli seitsemän osaa. En ole kuitenkaan saanut luettavakseni edes yhtä kyseisen sarjan osaa, joten tarkempia mielipiteitä en voi tästä sarjasta sanoa. Muut ankka-fanit (ainakin täällä Ankkiksessa) ovat sanoneet, että sarja on todella loistava tai ainakin tavallista tarinaa parempi, joten pyrin siihen, että saan kaikki osat kansiooni tai ainakin lukemisekseni vielä joskus, hamassa tulevaisuudessa.
Keräilen Aku Ankka paljon Don Rosan käsikirjoitusten ja Giorgio Cavazzanon loistavien piirrosten vuoksi. Ei tämä nyt tietenkään ole ainoa syy, mutta muuten tähän kysymykseen on hyvin hankala vastata. Ehkä todellinen syy kuitenkin on se, että Aku Ankan käsikirjoittajat ovat hyviä, vaikka Aku Ankka-lehden tarinat ovatkin välillä vähän kehnohkoja. Piirtäjät ovat kuitenkin hoitaneet hommansa hyvin. Esimerkiksi Vicarin piirrokset piristävät aina mukavasti lehteä, vaikka eivät pelasta mitään, jos lehden tarinat sattuvat olemaan huonoja.
Aku Ankan taskukirja on kylläkin mennyt hieman ylöspäin varsinkin tämän vuoden aikana. Taskarissa on myös monesti paljon lempikäsikirjoittajieni (Tito Faraci, Rune Meikle, Guido Martina ja Casty) ja lempipiirtäjieni (Cavazzano, Casty, De Vita, Molinari, Andrea Freccero, Alessandro Gottardo ynnä muut italialaiset huippupiirtäjät) tekemiä tarinoita. Mainitsen tässä myös Mikki-piirtäjiä, sillä hekin kuuluvat Aku Ankka-lehteen.
Ennen pomppasin Aku Ankan taskukirjassa monien Mikki-tarinoiden ohi, mutta Castyn vuoksi olen alkanut lukea niitäkin paljon, varsinkin Castyn tarinat on tullut luettua suurimmalta osin kolme kertaa.
Aku Ankkoja siis keräilen enimmäkseen lukemiseen, enkä tee niin kuin jotkut, jotka ostavat jonkun taskarin eivätkä edes koske siihen. Minä en tällaista oikein ymmärrä, mutta jokaisellahan on oma mielipide. Monet eivät myöskään pidä ankoistaan hyvää huolta vaan heittävät ne jonnekin lattialle tai sängyn alle. Omasta mielestäni niiden kuuluu olla kirjahyllyssä hyvässä järjestyksessä. En myöskään pidä kaverini tekniikasta, joka laittaa uusimmat taskarit hyllylleen ja vanhat laatikkoon sängyn alle. Aku Ankkoja keräillessäni tulen myös iloiseksi.
Omistan nykyisin suunnilleen 500 Aku Ankka-lehteä. Vanhempani eivät lapsina saaneet Aku Ankkoja, joten kaikki lehdet mitä minulla on, ovat itse saamiani. Noin 1/3 lehdistä on luettu enemmän kuin yhden kerran, mutta suurin osa on kuitenkin vain luettu kerran.
Isäni on kertonut, että heillä oli ollut aikoinaan pari taskukirjaa, mutta ne oli kuulemma heitetty pois. Niinpä olen joutunut ostamaan itse lähes kaikki taskukirjani, lukuun ottamatta tietenkään niitä, jotka vanhempani ovat ostaneet minulle ja niitä, jotka olen saanut joulu- tai syntymäpäivälahjaksi. Olen kuitenkin saanut kerättyä parin vuoden aikana 141 taskukirjaa, jotka kaikki nyt komeilevat kirjahyllyssäni Roope-setien, kovakantisten (kuten Ankantekijät, Ankalliskirjasto, Carl Barksin joulut, Parhaat palat ja Don Rosa-kirjat) ja muiden albumeiden (kuten jalkapallo-albumit, juhla-albumit, Jumbot, Aikakoneet, Sudenpentujen käsikirjat, Taskarin teemanumerot ja erikoisnumerot) kanssa. Keräilen myös taskukirjan jonkinlaista ”veljeä” tai ”serkkua” Mini-taskaria, joka ilmestyy noin kolmen kuukauden välein. Pienestä koostaan huolimatta se on hyvin kätevä ja yksinkertainen, vaikka hyllyssä se näyttää vähän pieneltä. Suurimman osan kokoelmastani olen ostanut divarista.
Tästä voitte todellakin päätellä, että Aku Ankka on sarjakuvana hyvin lähellä sydäntäni, vaikka välillä luenkin fantasiaa (Harry Potter) ja joskus jonkinlaista draama/komediaakin (Barry Trotter) sekä tietysti muita sarjakuvia, kuten Lucky Lukea (2/3 ilmestyneistä sarjakuvista luettu), Tinttiä (luettu noin 10 albumia), Karvista (luettu kaikki se mitä kirjastosta löytyy) ja Tenavia (suurin osa luettu).
Tarkoitus olisi saada noin viiden tai kuuden vuoden aikana kerättyä kaikki Suomessa ilmestyneet Aku Ankan taskukirjat, sekä valtaosa Roope-sedistä. Pyrin myös ostamaan ainakin kaikki Ankantekijät ja mitä todennäköisimmin kaikki Rosa-kirjat. Varsinkin Rosa-kirjojen etsimisen ei pitäisi olla kovinkaan työlästä, kun ottaa huomioon kuin vähän niitä on ilmestynyt ja tulee ilmestymään. Ankantekijöidenkään keräämisessä ei pitäisi kovin kauaa mennä, kun omistan jo nyt numerot 1-3, 6 ja 8.
Jossakin vaiheessa voisi myös ulkomaalaisia Aku Ankkoja, kuten Topolinoja, Kalle Ankoja ja Donald Duckeja. Varsinkin englanninkieliset Aku Ankat pitäisi olla jo melko helppo kohta puoliin lukea, kun englannintaito on ”nousussa”, vaikkei se koulunumerossa näykään.
Näiden julkaisujen keräilemisessä menee kyllä aikaa, mutta sehän Aku Ankassa onkin todella hyvää, ostettavat julkaisut eivät helpolla lopu.
Monet kyllästyvät Aku Ankkaan vanhempana ja vievät lehdet, taskarit ja muut samanlaiset divareihin, joista nuoremmat fanit sitten niitä poimivat. Itse kuitenkaan voisi kuvitella todellani luopuvani Aku Ankoistani ainakaan vielä, mutta mielialat vaihtuvat vanhentuessa. Toki on myös niitä, jotka säilyttävät erinomaisesti vanhat Aku Ankkansa ja antavat ne sitten omille lapsilleen tai muille sukulaisille. Itsekin sain kerran serkultani (25-vuotta) 12 Aku Ankan taskukirjaa, sillä häntä ei enää kiinnostanut. Kuulin, että tämä oli joskus jopa omistanut kaikki Aku Ankan taskukirjat, mutta jostain syystä ne olivat viimeisimmän vuosikymmen aikana kadonneet varastosta. Jotkut taskarit olivat myös menneet niin huonoon kuntoon, ettei hän viitsinyt antaa niitä minulle.
Akun epäonnistumisia jaksaa aina seurata, vaikka välillä se alkaa jo ärsyttää. Välillä Roope perimässä vuokraa, Hannu-serkku ”lesoilemassa” jollekin palkinnolla, Iines jahtaamassa Akua epäonnistuneen illan jälkeen tai ankanpojat Tupu, Hupu ja Lupu pilailemassa Akun kustannuksella. Kyllähän Akuakin aina välillä onnistaa, mutta loppujen lopuksi tämä menettää jälleen rahansa, yleensä enolleen Roopelle. On ihmeellistä, että Akun talo (tai oikeastaan Roopenhan se on) on yhä pystyssä, vaikka toheloivan Touhon ja sekopäisen Inton vierailut ovatkin olleet melko kohtalokkaita. Joskus Roopen omistuksessa oleva Akun talo on jopa räjähtänyt kokonaan, mutta jostakin Aku on aina saanut sitä rahaa, jolla hän on saanut talon pystyyn. Uskoisin, että Roope on rakentanut vuokratalonsa kuntoon ja laittanut vain uudelleenrakennuksessa menneen rahan Akun joskus jopa kilometrien pituisen velkalistan/kirjan jatkoksi.
Kokonaisuutena Aku Ankka on loistava sarjakuva (ja hahmokin), jonka voittanutta ei ole, ja tuskin koskaan tulee. Kiitokset Disneylle ja hänen tiimilleen, jotka loivat Akun, kiitos! Ilman Akua maailma saattaisi olla paljon tylsempi paikka, eikä kukaan saisi kokea Ankan monipuolisuutta. Viikko olisi myös hyvin tyhjänoloinen ilman omaa Aku Ankka-lehteämme ja kuukautta piristävät mukavasti kuukautinen Roope-setä ja taskukirja sekä vähän satunnaisemmat teemanumerot, mini-taskarit ja kovakantiset sekä ylimääräiset albumit (kuten Ankkalinnan-kirjat yms.).
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?
Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa? Näihin neljään vaikeaan kysymyksiin vastaan nyt ja kerron kysymyksiin hieman viitaten omastakin keräilystäni ja innostuksen laskusta ja noususta sekä pienistä ”katoamisista” Aku Ankkojen saralla. Kerron myös tulevaisuuden suunnitelmista Aku Ankkojen keräilemisessä.
Alkuaikoina monet aikuiset väittivät sarjakuvien olevan haitaksi lapsille. Siksi Aku Ankka-lehtikään ei aluksi saanut kovin hirveää suosiota. Nykyisin aikuiset taas eivät paljon välitä lukevatko heidän lapsensa sarjakuvia vai eivät, sillä aikoinaan hekin ovat niitä lukeneet, joten he ymmärtävät miksi lapset lukevat Aku Ankkaa. Sitä todistaa muun muassa se, että nykyisin joka vuosi (?) jaetaan ensimmäisen (vai toisen?) luokan koululaisille Aku Ankka-lehti: Lukulahja. Olen itsekin saanut tämän kyseisen lehden, vuonna 2005.
Aku Ankan suuri suosio täällä Suomessa saattaa olla pitkältikin Carl Barksin ansiota. Monet alkoivat Aku Ankkaa nimittäin lukemaan 1950-1960 luvulla tai viimeistään –70-luvulla, jolloin lehdessä oli paljon Barksia, jonka nimeä ei tietenkään vielä tunnettua –50-60-luvulla. Myös Tony Stroblin ankkatarinat ovat varmasti vaikuttaneet nykyajankin faneihin. Uuden polven Aku Ankka-fanit taas ovat alkaneet lukea Aku Ankkaa, monet Don Rosan tarinoiden villitsemänä. Mikki-sarjat taas ovat jääneet vähän vähemmälle suosiolle täällä Suomessa, sillä Barksilta ja Stroblilta löytyi enemmän hyviä tarinoita Ankan alkuaikoina, kuin esimerkiksi Floyd Gottfredsonilta ja Paul Murrylta. Murryahan kyllä alettiin julkaista 1960-luvulla ja jotkut pitkistä dekkareista olivat ainakin minusta jopa ihan kelvollisia.
Omasta mielestäni Aku Ankkaa kannattaa lukea, sillä monet ovat oppineet sen kautta lukemaan. Itselläni näin ei kuitenkaan käynyt, vaan aloin lukemaan Aku Ankkaa vasta toisen luokan aloittaessani ja heti yhden tarinan jälkeen kiinnostuin tarinoista niin, että aloin lukemaan urakalla taskukirjoja, lehtiä, kovakantisia yms. albumeja. Minusta oli kiva lukea Aku Ankkaa, sillä tarinoiden juonet siihen aikaan tuntuivat kovin uskomattomilta, mutta niinhän sen kuuluukin olla.
Vuoden 2005-2006 kieppeillä kuitenkin alkoivat tarinat mielestäni olla liian samanlaisia enkä ostanut yhtäkään Aku Ankkaa kokonaiseen vuoteen, jonka jälkeen sain yhden taskarin lahjaksi ja sen tarinat olivat niin kiinnostavia ja piirtäjät olivat hyviä, että aloin jälleen keräilemään Aku Ankkoja tasaiseen tahtiin. 2007 vuoden alussa, minulla oli kylläkin pieniä hankaluuksia rahan kanssa, sillä ensimmäisiä kertoja huomasin, että ei pitäisi ostaa karkkia ja sipsiä niin paljon. Niinpä jäin taskukirjojen ostossa vähän jälkeen (suunnilleen pari kuukautta), mutta kuten odottaa saattoi, sain tahdin kiinni touko-kesäkuun paikkeilla.
Ensimmäisen Aku Ankka-lehden sain siis vuonna 2005. Ensimmäinen Roope-setäni taas oli numero 311, jonka ostin samalla, kun myös ensimmäisen taskukirjani, numero 306: Ilmojen halki.
Alkuaikoina Aku Ankka-lehden lukuun meni suunnilleen puolesta tunnista tuntiin, Roope-sedän luvussa meni noin kaksi tuntia ja tavallisen taskukirjan lukemisessa meni suunnilleen kolme ja puoli tuntia. Hiljalleen lukemistahti kuitenkin nousi, samalla, kun myös opin yhä paremmin lukemaan ja nykyisin luenkin Aku Ankka-lehden noin kymmenessä minuutissa. Roope-sedän lukemiseen taas menee suunnilleen 30-45 minuuttia ja tavallisen Aku Ankan taskukirjan lukemisessa vierähtääkin suunnilleen yksi ja puoli tuntia. Tuplataskukirjan lukemisessa taas vierähtää noin kolme tuntia, kun alkuaikoina jouduin lukemaan tuplan pätkittäin, joten tupla oli luettu noin kahdessa päivässä.
Vaikka suurin osa erilaisista Aku Ankka-lehdistä onkin hyviä, mahtuu mukaan huonojakin. Esimerkiksi Aku Ankka (sarjis)eksta sisältää mielestäni melko huonoja tarinoita. Kun kuulin lehdestä aioin laittaa tilauksen menemään, mutta lainasin sitä ennen pari lehteä kirjastosta, eikä se mitään hääppöistä ollut. Yksi tarina saattaa lehdessä olla ihan hyvä, mutta kun mukana on Veli Kania, Ossian Ötökkää ja Dumboakin, niin voi hyvänen aika! Tällaiset sarjat ovat minusta todella lapsellisia, sopisivat paremmin Nalle Puh lehteen ja toivottavasti kukaan ei nyt sano tähän mielipiteeseen niin kuin eräs lehtimies totesi isälleni: ”Nalle Puh on tarkoitettu vauvasta vaariin!” Siksipä odotin hieman, että sain koottua rahaa, ja aloin tilata Roope-setä lehteä, johon olen ollut todella tyytyväinen.
Tämän viikon Aku Ankka-lehti oli myös yksi huonoimmista minkä olen lukenut. Sisälsi siis sisältämättömiä tarinoita (lukuun ottamatta johtosarjaa), kuten Huli & Vili sarja, joka olisi kuulunut Ekstran puolelle. Myös Pepi-tarinat saisi heittää Ekstran puolella, ainakin uudemmat niistä, sillä niissä ole enää mitään järkeä. Etsimään esimerkiksi jotain luuta yms. Vanhoja Pepi-tarinoita kyllä voisi julkaista, ne kun eivät ole niin kamalia, ainakin Hubbardin piirtämät Pepi-tarinat ovat useimmiten hyviä.
Luen Aku Ankkaa, koska mielestäni se on mukavaa ajanvietettä. On hauskaa seurata, kuinka Roope ui rahoissa, joutaa finanssejaan, Aku laiskottelee ja ankanpojat ahkeroivat. Ensimmäisen vuoden aikana, jona luin paljon Aku Ankkaa, luin enimmäkseen Carl Barksin (1901-2000) ja Don Rosan (s. 1951) sarjoja, ja varsinkin Rosan sarjat olivat niin piirroksilta kuin käsikirjoituksilta mieleeni. Silloin en kuitenkaan kiinnittänyt paljonkaan huomiota piirroksiin ja niiden tekijöihin ja kun minä jälleen syksyllä 2006 aloin keräilemään Aku Ankkoja ja lukemaan varsinkin Rosan tarinoita uudelleen, huomasin, että kiinnitin paljon enemmän huomiota piirroksiin ja hiljalleen Rosan piirrokset alkoivat vaikuttaa vähän jopa ällöttäviltä. Luen Aku Ankkaa myös siksi, koska toisen ja kolmannen polven italialaiset piirtäjät ja käsikirjoittajat ovat luoneet uusia upeita Mikki tarinoita sekä monia hauskoja hahmoja, joiden toilailuja ja seikkailuja jaksaa seurata.
Luen Aku Ankkaa myös sen vuoksi, että näihin sarjakuviin törmää joka kaupassa ja hiljalleen niitä haluaa itselleenkin. Itse en vielä edes lukenut vuonna 2005 paljon muita ja Aku Ankka-lehtiä ja silti kinusin vanhemmiltani aina, kun käytiin kaupassa, että ostaisivat minulle Jumbo 10: Läpisyötön. Ei sitä kuitenkaan tippunut minulle, joten yhä se hyllystäni puuttuu.
Parasta Aku Ankassa ovat mielestäni mielikuvitukselliset käsikirjoitukset ja suorastaan rakastan tarinoita, joissa piirrokset ja käsikirjoitus ovat hyviä, jos eivät jopa loistavia. Parhaita käsikirjoituksia ovat aikojen saatossa tehneet ainakin Don Rosa, Carl Barks, Rune Meikle ja Tito Faraci (sekä Andreas Phil), joiden tekemät tarinat luen monta kertaa peräkkäin. Varsinkin jotkut Rune Meiklen kauhutarinat on tullut luettua jopa noin 5-10 kertaa. Rosa taas painii aivan omassa sarjassaan, koska hänen käsikirjoituksensa ovat vain niin käsittämättömän hyviä ja joskus olen sanonut kavereilleni jopa, että Don Rosan käsikirjoitukset ja Giorgio Cavazzanon piirrokset ovat parasta Aku Ankassa.
Don Rosan tarinat ”Hänen majesteettinsa Roope Ankka”, ”Temppeliherrojen kätketty kruunu”, sekä ”Roope Ankan elämä ja teot”-sarjan osat ovat tehneet minuun hyvin suuren vaikutuksen. Myös Rosan tarina ”Kirje kotoa olisi todella loistava saada luettavaksi, sillä olen kuullut, että jotkut pitävät sitä yhtenä Rosan loistavimmista tarinoista.
Muita minuun vaikutuksen tehneitä tarinoita ovat Barksin ”Takaisin Klondikeen” ja ”Vanhan linnan salaisuus”, Romano Scarpan Mikki-tarina ”Kalin kynsi”, sekä hänen kaksi ankka-tarinaansa Ruotsalaiset tulitikut ja Ravut punaviinissä. Myös Rune Meiklen käsikirjoittama ja Miguelin piirtämä tarina ”Kauhujen kartano” (julkaistu taskukirjassa 249 ja Taskarin teemanumero 16: Munaajan paluu) teki minuun hyvin suuren vaikutuksen sen hieman kammottavan ja jännittävän juonensa ansiosta, sekä loistavien piirrosten vuoksi.
Aku Ankassa pidän myös paljon niin sanotuista ”saagoista”, vaikka olenkin lukenut vain viime vuonna ilmestyneen Taikaviitta vastaan superkonnat-saagan, joka oli mielestä ihan kelvollinen. Vastustajatkin olivat ihan hyviä, mutta tarinoina Hak Kermakin ja Kollon taival oli kyllä aika tylsähkö, eivätkä Kauhukaksosetkaan säväyttäneet hirveästi. Kolmas roisto, Zafire, kuitenkin onnistui todella hyvin ja tarina oli kovaa petrausta edellisiin osiin, joissa juttu oli ratkennut vähän tyhmänlaisesti, jos ei jopa lapsellisesti (mutta lapsihan minä vielä olen!) Viimeinen roisto ylitti kuitenkin muut: hieman tyhmän nimen omistanut Herra Näkymätön oli suorastaan loistava osassaan ja olisi onnistunutkin aikeissaan hyvin, ellei ah-niin-loistava-viittasankarimme olisi jälleen kerran päässyt helponoloisesti pakoon (eli lasin rikkouduttua). Tarina oli kuitenkin kokonaisuutena todella hyvä, ja siksi äänestinkin äänestyksessä Herra Näkymätöntä, joka sen sitten lopulta voittikin niukasti Zafiren jäädessä vain vähän jälkeen. Niinpä lukijat pääsivät lukemaan viikolla 26 (vai oliko 24?) Herra Näkymättömän paluu tarinaa, joka oli kelvollinen, mutta ei lyönyt ihan edellistä ”saagan” osaa, jotenkin käytetyn oloinen tuo parannuksen teko-idea, ja arvasin heti, ettei se ollut läheskään totta. Joskus ankantekijät voisivat tehdä konnasarjan, jonka päätteeksi joku heistä tekee ”oikean” parannuksen ja siirtyy tarinoissa niin sanottuihin ”hyviksiin”. Olen myös kuullut, että Aku Ankassa on julkaistu vuonna 2001 (?) Flemming Andersenin tekemä Formula-sarja, jossa käsittääkseni oli seitsemän osaa. En ole kuitenkaan saanut luettavakseni edes yhtä kyseisen sarjan osaa, joten tarkempia mielipiteitä en voi tästä sarjasta sanoa. Muut ankka-fanit (ainakin täällä Ankkiksessa) ovat sanoneet, että sarja on todella loistava tai ainakin tavallista tarinaa parempi, joten pyrin siihen, että saan kaikki osat kansiooni tai ainakin lukemisekseni vielä joskus, hamassa tulevaisuudessa.
Keräilen Aku Ankka paljon Don Rosan käsikirjoitusten ja Giorgio Cavazzanon loistavien piirrosten vuoksi. Ei tämä nyt tietenkään ole ainoa syy, mutta muuten tähän kysymykseen on hyvin hankala vastata. Ehkä todellinen syy kuitenkin on se, että Aku Ankan käsikirjoittajat ovat hyviä, vaikka Aku Ankka-lehden tarinat ovatkin välillä vähän kehnohkoja. Piirtäjät ovat kuitenkin hoitaneet hommansa hyvin. Esimerkiksi Vicarin piirrokset piristävät aina mukavasti lehteä, vaikka eivät pelasta mitään, jos lehden tarinat sattuvat olemaan huonoja.
Aku Ankan taskukirja on kylläkin mennyt hieman ylöspäin varsinkin tämän vuoden aikana. Taskarissa on myös monesti paljon lempikäsikirjoittajieni (Tito Faraci, Rune Meikle, Guido Martina ja Casty) ja lempipiirtäjieni (Cavazzano, Casty, De Vita, Molinari, Andrea Freccero, Alessandro Gottardo ynnä muut italialaiset huippupiirtäjät) tekemiä tarinoita. Mainitsen tässä myös Mikki-piirtäjiä, sillä hekin kuuluvat Aku Ankka-lehteen.
Ennen pomppasin Aku Ankan taskukirjassa monien Mikki-tarinoiden ohi, mutta Castyn vuoksi olen alkanut lukea niitäkin paljon, varsinkin Castyn tarinat on tullut luettua suurimmalta osin kolme kertaa.
Aku Ankkoja siis keräilen enimmäkseen lukemiseen, enkä tee niin kuin jotkut, jotka ostavat jonkun taskarin eivätkä edes koske siihen. Minä en tällaista oikein ymmärrä, mutta jokaisellahan on oma mielipide. Monet eivät myöskään pidä ankoistaan hyvää huolta vaan heittävät ne jonnekin lattialle tai sängyn alle. Omasta mielestäni niiden kuuluu olla kirjahyllyssä hyvässä järjestyksessä. En myöskään pidä kaverini tekniikasta, joka laittaa uusimmat taskarit hyllylleen ja vanhat laatikkoon sängyn alle. Aku Ankkoja keräillessäni tulen myös iloiseksi.
Omistan nykyisin suunnilleen 500 Aku Ankka-lehteä. Vanhempani eivät lapsina saaneet Aku Ankkoja, joten kaikki lehdet mitä minulla on, ovat itse saamiani. Noin 1/3 lehdistä on luettu enemmän kuin yhden kerran, mutta suurin osa on kuitenkin vain luettu kerran.
Isäni on kertonut, että heillä oli ollut aikoinaan pari taskukirjaa, mutta ne oli kuulemma heitetty pois. Niinpä olen joutunut ostamaan itse lähes kaikki taskukirjani, lukuun ottamatta tietenkään niitä, jotka vanhempani ovat ostaneet minulle ja niitä, jotka olen saanut joulu- tai syntymäpäivälahjaksi. Olen kuitenkin saanut kerättyä parin vuoden aikana 141 taskukirjaa, jotka kaikki nyt komeilevat kirjahyllyssäni Roope-setien, kovakantisten (kuten Ankantekijät, Ankalliskirjasto, Carl Barksin joulut, Parhaat palat ja Don Rosa-kirjat) ja muiden albumeiden (kuten jalkapallo-albumit, juhla-albumit, Jumbot, Aikakoneet, Sudenpentujen käsikirjat, Taskarin teemanumerot ja erikoisnumerot) kanssa. Keräilen myös taskukirjan jonkinlaista ”veljeä” tai ”serkkua” Mini-taskaria, joka ilmestyy noin kolmen kuukauden välein. Pienestä koostaan huolimatta se on hyvin kätevä ja yksinkertainen, vaikka hyllyssä se näyttää vähän pieneltä. Suurimman osan kokoelmastani olen ostanut divarista.
Tästä voitte todellakin päätellä, että Aku Ankka on sarjakuvana hyvin lähellä sydäntäni, vaikka välillä luenkin fantasiaa (Harry Potter) ja joskus jonkinlaista draama/komediaakin (Barry Trotter) sekä tietysti muita sarjakuvia, kuten Lucky Lukea (2/3 ilmestyneistä sarjakuvista luettu), Tinttiä (luettu noin 10 albumia), Karvista (luettu kaikki se mitä kirjastosta löytyy) ja Tenavia (suurin osa luettu).
Tarkoitus olisi saada noin viiden tai kuuden vuoden aikana kerättyä kaikki Suomessa ilmestyneet Aku Ankan taskukirjat, sekä valtaosa Roope-sedistä. Pyrin myös ostamaan ainakin kaikki Ankantekijät ja mitä todennäköisimmin kaikki Rosa-kirjat. Varsinkin Rosa-kirjojen etsimisen ei pitäisi olla kovinkaan työlästä, kun ottaa huomioon kuin vähän niitä on ilmestynyt ja tulee ilmestymään. Ankantekijöidenkään keräämisessä ei pitäisi kovin kauaa mennä, kun omistan jo nyt numerot 1-3, 6 ja 8.
Jossakin vaiheessa voisi myös ulkomaalaisia Aku Ankkoja, kuten Topolinoja, Kalle Ankoja ja Donald Duckeja. Varsinkin englanninkieliset Aku Ankat pitäisi olla jo melko helppo kohta puoliin lukea, kun englannintaito on ”nousussa”, vaikkei se koulunumerossa näykään.
Näiden julkaisujen keräilemisessä menee kyllä aikaa, mutta sehän Aku Ankassa onkin todella hyvää, ostettavat julkaisut eivät helpolla lopu.
Monet kyllästyvät Aku Ankkaan vanhempana ja vievät lehdet, taskarit ja muut samanlaiset divareihin, joista nuoremmat fanit sitten niitä poimivat. Itse kuitenkaan voisi kuvitella todellani luopuvani Aku Ankoistani ainakaan vielä, mutta mielialat vaihtuvat vanhentuessa. Toki on myös niitä, jotka säilyttävät erinomaisesti vanhat Aku Ankkansa ja antavat ne sitten omille lapsilleen tai muille sukulaisille. Itsekin sain kerran serkultani (25-vuotta) 12 Aku Ankan taskukirjaa, sillä häntä ei enää kiinnostanut. Kuulin, että tämä oli joskus jopa omistanut kaikki Aku Ankan taskukirjat, mutta jostain syystä ne olivat viimeisimmän vuosikymmen aikana kadonneet varastosta. Jotkut taskarit olivat myös menneet niin huonoon kuntoon, ettei hän viitsinyt antaa niitä minulle.
Akun epäonnistumisia jaksaa aina seurata, vaikka välillä se alkaa jo ärsyttää. Välillä Roope perimässä vuokraa, Hannu-serkku ”lesoilemassa” jollekin palkinnolla, Iines jahtaamassa Akua epäonnistuneen illan jälkeen tai ankanpojat Tupu, Hupu ja Lupu pilailemassa Akun kustannuksella. Kyllähän Akuakin aina välillä onnistaa, mutta loppujen lopuksi tämä menettää jälleen rahansa, yleensä enolleen Roopelle. On ihmeellistä, että Akun talo (tai oikeastaan Roopenhan se on) on yhä pystyssä, vaikka toheloivan Touhon ja sekopäisen Inton vierailut ovatkin olleet melko kohtalokkaita. Joskus Roopen omistuksessa oleva Akun talo on jopa räjähtänyt kokonaan, mutta jostakin Aku on aina saanut sitä rahaa, jolla hän on saanut talon pystyyn. Uskoisin, että Roope on rakentanut vuokratalonsa kuntoon ja laittanut vain uudelleenrakennuksessa menneen rahan Akun joskus jopa kilometrien pituisen velkalistan/kirjan jatkoksi.
Kokonaisuutena Aku Ankka on loistava sarjakuva (ja hahmokin), jonka voittanutta ei ole, ja tuskin koskaan tulee. Kiitokset Disneylle ja hänen tiimilleen, jotka loivat Akun, kiitos! Ilman Akua maailma saattaisi olla paljon tylsempi paikka, eikä kukaan saisi kokea Ankan monipuolisuutta. Viikko olisi myös hyvin tyhjänoloinen ilman omaa Aku Ankka-lehteämme ja kuukautta piristävät mukavasti kuukautinen Roope-setä ja taskukirja sekä vähän satunnaisemmat teemanumerot, mini-taskarit ja kovakantiset sekä ylimääräiset albumit (kuten Ankkalinnan-kirjat yms.).
Toke
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 444 -
26.06.2009 klo 14:23:15
Haa, en ole vielä edes aloittanut tuota miksi luet aku ankkaa jne. osiota. Ei nyt yksinkertaisesti kiinnosta yhtään... Illalla ehkä tulee jotain, en tiedä. :-/
kirja
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 445 -
26.06.2009 klo 15:52:58
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi luen Aku Ankkaa?
Aku Ankka on Suomen suosituin sarjakuvalehti. Sen suosiolle täytyykin olla perusteita, syitä. Seuraavassa yritän saada perusteet esille.
Aku Ankka on erittäin opettavainen sarjakuvalehdeksi. Edellämainittua mielipidettäni täydentää seuraava fakta: Kaikki ensimmäisellä luokalla olevat saavat erikoislehden ilmaiseksi. (Se sisältää yksisivuisia vitsisarjoja ja korkeintaan yhden kunnon tarinan. Lehden tarkoitus on opettaa lukemaan.)
Edelliseen kohtaan täytyyy lisätä vielä ainakin kaikki viittaukset, joita Akkarissa perinteisesti harrastetan paljonkin. Akkarissa on useasti viittauksia historiallisiin kohteisiin (varsinkin Don Rosan tekemissä tarinoissa), jolloin haluamattakin oppii jotain uutta. (Se voi innostaa jonkun hakemaan lisätietoa kyseessäolevasta aiheesta ja oppimaan vielä lisää.) Lisäksi Akkareissa on paljon nimiväännöksiä, kuten Miihkali Suurmankeli (Michael Schumacher). Lienee sanomattakin selvää, että nuo väännökset opettavat ihmisille tunnetuista ihmisistä. Lukijat saavat lisätietoa (/tietoa) kuuluisista henkilöistä. Akkarissa on kyllä muunkinlaisia opettavaisia asioita tai historiallisia viittauksia, kuten maantiede. Aku Ankka-sarjakuvissa ollaan esimerkiksi pelattu jääkiekkoa Suomea vastaan. Lisäksi sarjakuvissa on satunnaisesti karttoja, jotka näyttävät esimerkiksi missä on Roopen liikematkan määränpää. Siinä oppii itsestään erilaisten paikkojen sijaintia maailmalla (kuten esimerkiksi Argentiina).
Aku Ankka on täynnä hyvää huumoria. Se ei ole huonohuumorinen lehti, joten se soveltuu kaikille. Muita esimerkkejä hyvähuumorisista sarjakuvista on esimerkiksi Tenavat ja Karvinen. Muun muassa Viivi ja Wagner sisältää hyvää huumoria, mutta se ei sovellu kaikille, toisin kuin Aku Ankan huumori. Aku Ankka on kuitenkin eräissä asioissa kaikkia edellämainittuja parempi. Käsittelen ne faktat myöhemmin.
Aku Ankka on todella monipuolinen. Lehti ei ole täynnä itseääntoistavia tarinoita. Se on yksi pääsyistä, miksi luen Aku Ankkaa. Toisin kuin muissa useissa sarjakuvissa (/sarjakuvalehdissä), Aku Ankka ei ole täynnä neliruutuisia vitsisarjoja. Aku Ankka-lehdessä on kunnon tarinoita. Joitain yksisivuisiakin (vitsi)sarjoja on, mikä on plussaa erääseen tärkeään kriteeriin, vaatimukseen: Monipuolisuuteen.
Aku Ankka on täynnä mahtavaa suomen kieltä. Kuinka usein teksteissä, varsinkaan sarjakuvissa, käytetään niin opettavaista kieltä? Mielestäni alle prosentissa kirjoituksista. Aku Ankka on herättänyt eloon kunnon kirjakielen, mikä on valitettavasti hukkumassa nykypäivänä. Kuitenkin Aku Ankassakin käytetään paikoitellen puhekieltä, kun joku henkilö (esimerkiksi Hessu tai Hessun tapainen) puhuu.
Aku Ankan monipuolisuutta kuvaa se, että piirtäjiä on useita. Esimerkiksi edellämainitsemiani Tenavia teki vain yksi piirtäjä, jonka takia julkaisutahti ei ollut kovin nopea. Ihmiset vanhenevat, ja Tenavien tekeminenkin on loppunut. Toista on Aku Ankassa. Piirtäjiä ja käsikirjoittajia on roppakaupalla, ja onhan kerran lukijakin tehnyt käsikirjoituksen ja erääseen Don Rosan tarinaan lukija antoi kunnon aiheen. Jos yksi piirtäjä kuolee, muut jatkavat. Aina tulee uusia piirtäjiä. Se pitää Aku Ankan elossa ja lisää ankkojen mielenkiintoisuutta.
Aku Ankka on todella kansainvälinen lehti. Se ei ole haitaksikaan, vaan päinvastoin. Lehti lisää kansainvälisyyttä maailmalla ja eri valtiot tulevat tunnetummaksi. Kuinka moni esimerkiksi tiesi Suomen sijainnin ennen Don Rosan Kalevala-aiheista tarinaa, joka käski ihmiset etsimään lisätietoa? Muutenkin Akkarin avulla voi saada ystäviä ympäri maailmaa, esimerkiksi kansainvälisillä Aku Ankka-keskustelufoorumeilla. Lisäksi Aku Ankan välityksellä voi saada uusia suomalaisia ystäviä, kun muistaakseni ennen lehdessä oli kirjeenvaihtopalsta.
Suomessa Mikki Hiiri on vähemmän suosittu kuin Aku Ankka, kun muualla maailmassa on melkein kaikkialla juuri päinvastoin. Se voi johtua siitä, että suomalaiset kansana eivät pidä siitä, kun joku onnistuu (lähes) aina (lähes) täydellisesti. Suomalaiset ovat ''epäonnistuvaa kansaa''. Me pidämme enemmän hahmosta, joka epäonnistuu (Aku Ankka) kuin hahmosta joka onnistuu (Mikki Hiiri). Hannu on edelliseen poikkeus, koska hänkin epäonnistuu joskus (tai jää toiseksi).
Akkariin on äärimmäisen helppo samaistua. Hahmot, kuten äärimmäisen epäonninen Aku ja täysin päinvastainen uskomattoman onnekas Hannu, herättävät ihmisissä tunteita. Tunteet vaikuttavat kaikkeen tekemiseen todella paljon. Ihmiset valitsevat paljon asioita tunteiden perusteella. Kuten vaikka Aku Ankan lukemisen. Erilaisten hahmojen erot saavat Aku Ankka-lehden tuntumaan inhimilliseltä. Kuitenkin se on täysin uskomaton.
Toisin kuin esimerkiksi Tenavat (noin sata sivua vuodessa) tai Karvinen (useimmiten vain sanomalehtiin strippisarjakuvia plus poikkeukset), Aku Ankka ilmestyy todella usein. Yksi numero tulee kerran viikossa. Se on yksi tärkeä syy Akkarin suosioon. Aku Ankka ei kerkiä unohtua siinä ajassa eikä vaivana ole turha odottaminen. Valitettavasti jotkut ihmiset kyllästyvät Akkarin lukemiseen, kun sitä tulee niin usein. Koska Aku Ankkaa tulee niin usein, odottamisen tunne on poissa ja kokee saavansa rahalleen vastinetta. Aku Ankkaan siis ei petytä kovin usein, tosin se johtuu monista muistakin asioista kuin edellämainitsemastani.
Aku Ankka ja sen mukavuus koostuu monista asioista. Jokainen asia vaikuttaa siihen. Asioita olen jo luetellut ja luettelen vielä joitain. Aku Ankka on monipuolinen, ja sen laatu on moniulotteinen, joten se ei kyllästytä ainakaan niin helposti. (Yksi syy, miksi Akkariin voisi kyllästyä, lukee muualla viestissäni.) Jos jotain asiaa on jo saanut tarpeekseen, voi ottaa jotain toista asiaa. Akkarissa pätee sama. Jos olet lukenut liikaa Iines-aiheisia tarinoita, voit lukea Hansu-aiheisen tarinan (joita ei tosin taida olla). Jos olet kyllästynyt ulkoasuun, ota joku muu ankkatuote. Jos olet kyllästynyt nopeaan julkaisutahtiin, lue vain Taskareita ja niin edelleen.
Aku Ankan ulkoasu on mielestäni(kin) mainio. Se ei ole sekava tai tarjoa liikaa asioita, kuten esimerkiksi Aku Ankan nettisivujen etusivu. Kansi on yleensä hienon yksinkertainen, lehdessä on muutama sivu mainoksia ja lisäksi sivu/kaksi toimitusten mielipiteitä ynnä muuta senlaista sekä tarinat. Toimitussivujen alalaidassa on laatikossa kaikki ''tarpeellinen''. Sieltä löytyvät tiedot, joita saatat tarvita esimerkiksi tilatessasi lehteä. Ennen ne olivat sekavasti sivujen alalaidassa, mutta nykyinen versio on selvästi selkeämpi ja parantaa Akkarin ulkoasua.
Aku Ankka on viihdyttävä. Se on luultavasti osien, joita olen maininnut, summa. Pelkkää viihdyttävyyttä on hankala saada aikaan. Itse olettaisin, että tässä tapauksessa viihdyttävyys tulee ainakin seuraavista mainitsemistani asioista: Samaistuminen sekä huumori. Kun käytetään huumoria (tyyliin Aku liukastuu banaaninkuoreen) ja tehdään asiat niin, että on todella helppo samaistua (näytetään edeltäviä tilanteita, tunteita ynnä muuta senlaista) saadaan aikaan viihdyttävä tarina. Ainakin joidenkin mielestä.
Akkari-lehden voi tilata kotiin. Siitä onkin helppo päätellä Akkarin suosio. Irtonumeroiden osto on paljon hankalampaa, rasittavampaa ja hieman kalliimpaa kuin tilaaminen. Voit helposti missata jonkin numeron. (Varsinkin, kun julkaisutahti on näinkin nopea kuin Akkarilla.) Kun tilaat, saat kaikki numerot plus mahdollisesti joitain ekstraa hieman halvemmalla ja paljon vähemmällä vaivaa. Jos Akkarissa ei olisi tilausmahdollisuutta, luultavasti suosio sekä levikki olisivat alhaisempia kuin mitä ne ovat nyt.
Kaikki ankkahahmot ovat äärimmäisen omalaatuisia. Se on todellakin hyvä asia! Se on yksi tärkeimmistä asioista Aku Ankan tämänhetkisessä suosiossa! Koska hahmot ovat liioitellunkin omalaatuisia tai heidän luonteensa on vedetty äärirajoilleen (Hannun onni, Iineksen vaihtelevuus), tarinoille saadaan aina juonipohja! Koska tarinoille saadaan siitä juonipohja, niitä luetaankin melko paljon, koska ne ovat yksinkertaisesti hyviä. Hahmojen omalaatuisuus saa hahmoista päähenkilön, ja koska hahmot ovat omalaatuisia, tarinat saadaan sisällytettyä hahmojen luonteisiin. Hahmojen luonteet muodostavat joitain tarinoita jopa itsestäänkin. Koska hahmot ovat niin omalaatuisia tai sen tapaisia, niin tarinan juoneksi vaaditaan joskus vain yksi pelkkä hahmo! Koska tarinaan ei muuta (juoneksi) vaaditakaan, niin tarinat selkeytyvät todellakin huomattavasti! On paljon selvempää lukea tarinaa, jossa on vain yksi päähenkilö, mutta siitäkin saa loistavan laatuisen tarinan (koska hahmot ovat niin liioitellun omalaatuisia). Esimerkiksi tarina, jossa Akun ja Teppo Tulpun luonteita olisi pienennetty ja vain toinen heistä olisi päähenkilönä olisi paljon hankalampi lukea. Se johtuu yksinkertaisesti siitä. että mitä omalaatuisempi on luonne, sitä vähemmän hahmoja tarvitaan päähenkilöksi/juonen ylläpitäjäksi. Sen voi ajatella myös näin: Juonen ylläpitämiseen tarvitaan tietty määrä omalaatuisuutta sekä luonnetta, mutta mitä enemmän hahmoja on tarinan päähenkilöinä/juonen ylläpitäjinä, sitä enemmän sitä omalaatuisuutta poistuu. Juuri niin se onkin! Parhaat tarinat ovatkin luultavasti ne, missä juonta ylläpitää vain yksi henkilö, joka on omalaatuinen, koska silloin ei tarvitse sekoittaa tarinaan kaikkien päähenkilöiden luonteiden ja omalaatuisuuksien seurauksia ja aiheutumaa. Kun sitä ei tarvitse kuvata, niin tilaa säästyy (jolloin jotain muuta saadaan lisättyä tarinaan) ja tarina selkeytyy huomattavasti (koska lukija ei välttämättä ymmärtäisi selityksiä). Edellämainittu onkin mielestäni yksi pääsyistä Aku Ankan suosiolle ja tarinoiden helpolle ymmärrettävyydelle.
Entisaikoina (ainakin Akkarin alkutaipaleilla 1950-luvulla) ankkajulkaisut koostuivat lähinnä muutaman piirtäjän tarinoista. Silloin oli myös paljon enemmän superkuuluisuuksia, toisin kuin nyt. Esimerkiksi Carl Barks oli todella kuuluisa muutama kymmenen vuotta sitten ja täysin omassa kuuluisuusjoukossaan. Nykypäivänä tilanne on toisin. Kenties jotkut saattoivat nähdä Don Rosan(kin) kuuluvan yhtä kuuluisien joukkoon, mutta ainakin minun mielestäni nyt ei ole yhtä tai kahta piirtäjää/käsikirjoittajaa yli muiden. Esimerkiksi Jippes, Vicar ja Korhonen ovat kuuluisia, mutta eivät niinsanottuja superjulkkiksia. Entisaikoina lehtiä ostettiin myös vain siksi, että saataisiin nähdä yksi suuren kuuluisuuden tekemä tarina, mutta nykyään niin ei (enää) ole, koska ei ole ''suurkuuluisuuksia''.
Mainitsen vielä uudestaan huumorin, koska se on melko tärkeä asia, joka saa ihmiset lukemaan Aku Ankkaa. Huumori on yksinkertaista, mutta joissain tapauksissa se viittaa johonkin (esimerkiksi Don Rosalla). Huumori sopii kaikille. Se on harvinaista sarjakuvissa. Koska se sopii kaikille, kaikki (myös vanhemmat ihmiset) voivat lukea Aku Ankkaa. Harmillisesti tuota ei ymmärretä, vaan luullaan Akkarin olevan normaali sarjakuvalehti, joka soveltuu vain lapsille. Stereotypiat olisi mielestäni hyvä korjata. Esimerkiksi korjaamisesta sopii vaikka televisiomainos, johon kootaan julkkiksia, jotka lukevat Aku Ankkaa. Lehdessähän samantapainen on ollut, siinä esimerkiksi Kalle Palander puheli jotain Akkareista. Mutta aikuiset eivät löydä Akkaria ja ymmärrä sen lukemisen kannattavuutta Akkarista.
Kaikenkaikkiaan ihmiset eivät ymmärrä sarjakuvienkin olevan muoto taiteesta. Aku Ankkakin kärsii siitä. Sarjakuvien keksiminen ja hyvän lopputuloksen saaminen on haastavaa. Se käykin työstä. Akkarin parissa työskennelläänkin paljon. Esimerkiksi Don Rosalla ei tietääkseni ole muuta työtä. Kuvien piirtäminen käy taiteesta. Ovathan taulutkin vain piirrettyjä kuvia. Sarjakuvissa se on sama asia, tosin pienellä käsikirjoituksella. Miksi sarjakuvat eivät siis kävisi taiteesta? Kaikenkaikkiaan ihmisten ennakkoluulot sarjakuvista ovat kamalia. Sitä pahentaa esimerkiksi se, että useissa painotuotteissa sarjakuvia halveksitaan ja niitä ei pidetä opettavaisina. Toisin kuitenkin on. Aku Ankan opettavaisuuden (hyvä kieli, lukutaito ja niin edelleen) olen jo käsitellyt aikaisemmin. Miksi kuitenkin esimerkiksi asiallinen Helsingin Sanomat pitäisi sarjakuvia, jos ne olisivat turhia? Valitettavasti kuitenkaan useimmat ihmiset eivät käsittele asioita tältä kantilta.
Jos Aku Ankka olisi huono tai turha, miksi sillä olisi niin suuri levikki kuin nyt? Suomessa Akkarin hyviä puolia on tajuttu mainiosti, mutta mielestäni parempaankin pystytään. Suuri levikki väkilukuun suhteutettuna johtuu mielestäni siitä, että Aku Ankan ulkoasu on selkeä ja toimituksella on ammattitaitoa. Ulkomailla asiat eivät valitettavasti ole näinkään hyvin. Siksi useissa valtioissa levikki jää jopa Suomen alapuolelle, vaikkakin Suomessa on kyseessäolevia valtioita paljonkin pienempi väkiluku.
Edes Aku Ankka ei ole täydellinen. Esimerkiksi mainostaminen Suomessa ei ole täydellistä. Ymmärrän kyllä, että rahaa ei ole paljoa, mutta mainostamalla saisi pinon aikuisasiakkaita. Lisäksi Aku Ankka ei mielestäni huomioi tarpeeksi erilaisia juhlapäiviä. Esimerkiksi Akun satavuotisjuhlalle sata sivua suuri lehti ja sadan piirtäjän nimikirjoitus tai muuta senlaista, niin ainakin sille numerolle tulisi paljonkin lukijoita. Se ei tosin ole kovin helppoa (eikä ilmaista).
Seuraava epätäydellisyyskohta käsittelee Aku Ankka-sarjakuvia yleisesti, ei vain suomalaista lehteä.
Sarjakuvat ovat menossa huonompaan suuntaan, koska lehtiin alkaa tulla huonompia sarjakuvia. Lehdissä on siis selvästi heikompi julkaisukynnys kuin aikaisemmin. Se johtuu vain siitä, että vanhat piirtäjät alkavat lopetella uriaan. Uusia tulee, mutta vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Uusia piirtäjä tulee paljon ja jotkin heistä ovat taitavia, mutta valitettavasti kaikki eivät. Esimerkiksi Don Rosan huumori on todella mahtavaa, mutta kukaan muu ei käytä lähellekään niin hyvää huumoria. Kukaan ei siis ole korvannut Don Rosaa. Toinen vanha tärkeä hahmo on tietenkin Carl Barks. Hän oli todella aktiivinen ja tuottoisa, sillä häneltä tuli sarjakuvia luultavasti nopeammin kuin keneltäkään muulta. Kun nykyään ei ole niin nopeita kirjoittajia, sarjakuvia tulee hitaammin ja huonompia pitää julkaista. Varsinkin meillä Suomessa on siinä mielessä heikko tilanne, kun lehtemme ilmestyy kerran viikossa.
Kuitenkin ei-kovin-hyvin on ollut jo 1960-luvulla, jolloin julkaisukynnys oli äärimmäisen matala, ja surkeatkin piirtäjät saivat helposti tarinoitaan läpi. Onneksi se on hieman parantunut nykypäivään mennessä.
Piirtäjien hidastunutta julkaisutahtia on pyritty korvaamaan toivesarjoilla, jotka ovat paljon toivottuja vanhoja sarjoja ja usein Barksin tekemiä. Se on mielestäni hyvä, koska saadaan vanha hyvä sarja, mutta niitäkään ei pitäisi olla liikaa. Esimerkiksi viisi vuodessa on liikaa, koska silloin lukijat, jotka ovat lukeneet lehteä kauan (heitä on yllättävän paljon) kyllästyvät, koska he ovat lukeneet samat sarjat useasti ja mahdollisesti jopa lopettavat Akkarin lukemisen.
1960-luvulla siis julkaisukynnys oli äärimmäisen matala. Siispä todella hyvien tarinoiden seassa oli myös surkeita tarinoita, joiden piirtäjät olivat täysin aloittelijoita. Valitettavasti nyt olemme menossa siihen suuntaan. Koska jokaiseen numeroon ei saada Jippeseitä tai Vicareita, sekaan tulee joitain ei-niin-kovin-hyviä piirtäjiä ja käsikirjoittajia. Yksi korjausehdoitukseni olisi se, että järjestetään sarjakuvantekokilpailu. (Edellinen oli muistaakseni 2003.) Paras tai parhaat julkaistaan lehdessä. (Jos joku huippupiirtäjä saadaan mukaan [silloin Vicar], pelkkä käsikirjoituskilpailu kelpaa, jos saadaan valmis käsikirjoitus, niin pelkkä piirtokilpailu kelpaa.) Silloin saataisiin yksi huonohko sarjakuva korvattua paremmalla. Koska Akkarin lukijoita on niin paljon, täytyy joukosta löytyä hyvä piirtäjä ja/tai käsikirjoittaja.
Seuraavaksi käsittelen omaa lukuhistoriaani.
2000-luvun puolella kuulin ensimmäisen kerran Aku Ankasta. Myöhäinen ajankohta selittyy sillä, että en ollut saanut tietokonetta internetillä ennen joulua vuonna 2006. Lisäksi en roikkunut kaupoissa, joissa olisin saattanua Akkareita nähdä. Vuonna 2001 tai 2002 aloin tilata Akkaria, mutta sen ajan lehteni ovat jo ties missä. Osa on kaapissa. Vuodesta 2003 lähtien aloin kansioimaan Akkareita. Omaa ykkösluokkani lehteä en ole kansioinut, vaikka sekin on tallessa. Jossain. Kai. Lisäksi luen paljon muitakin Aku Ankka-julkaisuja, kuin Aku Ankka-lehteä, paljon muitakin sarjakuvia ja vaikka kuinka paljon kirjoja.
Eli 2002 aloin tilaamaan lehteä, mutta 2003 aloin kansioimaan niitä ja lukemaan kunnolla enemmän.
Saan ankkajulkaisuja myös muuten kuin ostamalla. Saan niitä paljon lahjoina ja ennen eräs sukulaiseni antoi minulle vanhoja lehtiä.
Minulla on paljon lehtiä (noin 250), jotka on julkaistu aikavälillä 1970-2000. Silloin en niitä (vielä) tilannut, mutta olen saanut ja ostanut vanhojakin Akkareita. Ne ovat oiva keräilykohde, koska ne ovat osittain tulleet ennen syntymääsi ja sen takia niitä on hankala (tai ei ainakaan kovin helppo) saada nykypäivänä.
Eniten pidän tarinoista, jotka ovat Don Rosan tekemiä, koska hänen huumorinsa on erittäin hauskaa. Hän viittaa todellisuuteen, joihinkin tarinassa edellämainittuihin asioihin tai stereotypiohin todella taidokkaasti, koska ne saavat hymyilemään itseni (ja se on harvinaista). Don Rosan vitsit ovat todella ennennäkemättömiä ja täysin hänen omaa käsialaansa. Se on yksi syy, miksi pidän Don Rosasta niin paljon. Edellämainittujen takia/ansiosta luen Rosan tarinat yhä uudelleen ja uudelleen ja pidän niistä paljon. Siksi voinkin sanoa, että ne ovat vaikuttaneet omaan lukemiseeni todella paljon.
Ensimmäinen tarina, jonka muistan lukeneeni, on Don Rosan tekemä.
Myös Barks on vaikuttanut lukemiseeni paljon, joskin paljon vähemmän kuin Rosa. Entisaikojen tarinat ovat melkeinpä vain Barksin tekemiä. Siispä olen lukenut paljon Barkstarinoita, joten ne ovat vaikuttaneet. Ilman Barksia tuskin minäkään olisin Akkareita lukenut, koska niitä tuskin olisi ollut.
Akkareita säilytän (ja samalla keräilen) yksinkertaisesta syystä. Ne ovat liian hyviä poisheitettäviksi. Niitä voi lukea yhä uudestaan ja uudestaan, kun joitain muita julkaisuja ei pysty. Akkarit ovat pala, ja todellakin tärkeä senlainen, omaa lukemistani. En kuitenkaan ole oppinut lukemaan niiden avulla. Opin sen taidon itsestään.
Minulla on (tietenkin) myös muita ankkajulkaisuja kuin Aku Ankka-lehteä. Kuusi ensimmäistä minitaskaria ostin ''paremman puutteessa''. (Niihin aikoihin ei muita ankkajulkaisuja julkaistu.) Taskareita minulla on vajaa sata. Niitäkin keräilen, koska ne ovat laatulukemista (katso viestini alkuosa). Roope-Setä-lehtiä minulla on vain kymmeniä, koska ne eivät vain jostain syystä tartu mukaan. Lisäksi minulla on ainakin Joulumantelit, jotka olen saanut käyttämättöminä (=lukemattomina) lahjaksi. Kaikkia omistamiani ankkatuotteita en kuitenkaan voi muistaa.
Yhteenveto: Akkarin suosio koostuu monesta osasta, esimerkiksi julkaisutahti, monipuolisuus ja kansainvälisyys. Koska suosio koostuu monesta osasta, Akkariin on melko hankala kyllästyä. Piirtäjien nopeus hidastuu, joten huonompiakin tarinoita joudutaan julkaisemaan, jonka takia Akkareissa on sekä hyviä että huonoja tarinoita. Edellämainittua pyritään korjaamaan toivesarjoilla, joita on muutama vuodessa. Entisaikoina lehti saatettiin ostaa vain koska siinä oli jonkun ''superjulkkiksen'' tarina. Tarinoiden laadun yksi pääsyy on se, että hahmot ovat niin omalaatuisia, että kunnon juoneen tarvitaan vain yksi hahmo. Nykyään ei ole niin, koska niin kuuluisia piirtäjiä/käsikirjoittajia ei ole. Olen keräillyt Akkareita reilut viisi vuotta ja keräilen niitä kenties siksi, että ne ovat liian hyviä pois heitettäviksi.
~kirja
Aku Ankka on Suomen suosituin sarjakuvalehti. Sen suosiolle täytyykin olla perusteita, syitä. Seuraavassa yritän saada perusteet esille.
Aku Ankka on erittäin opettavainen sarjakuvalehdeksi. Edellämainittua mielipidettäni täydentää seuraava fakta: Kaikki ensimmäisellä luokalla olevat saavat erikoislehden ilmaiseksi. (Se sisältää yksisivuisia vitsisarjoja ja korkeintaan yhden kunnon tarinan. Lehden tarkoitus on opettaa lukemaan.)
Edelliseen kohtaan täytyyy lisätä vielä ainakin kaikki viittaukset, joita Akkarissa perinteisesti harrastetan paljonkin. Akkarissa on useasti viittauksia historiallisiin kohteisiin (varsinkin Don Rosan tekemissä tarinoissa), jolloin haluamattakin oppii jotain uutta. (Se voi innostaa jonkun hakemaan lisätietoa kyseessäolevasta aiheesta ja oppimaan vielä lisää.) Lisäksi Akkareissa on paljon nimiväännöksiä, kuten Miihkali Suurmankeli (Michael Schumacher). Lienee sanomattakin selvää, että nuo väännökset opettavat ihmisille tunnetuista ihmisistä. Lukijat saavat lisätietoa (/tietoa) kuuluisista henkilöistä. Akkarissa on kyllä muunkinlaisia opettavaisia asioita tai historiallisia viittauksia, kuten maantiede. Aku Ankka-sarjakuvissa ollaan esimerkiksi pelattu jääkiekkoa Suomea vastaan. Lisäksi sarjakuvissa on satunnaisesti karttoja, jotka näyttävät esimerkiksi missä on Roopen liikematkan määränpää. Siinä oppii itsestään erilaisten paikkojen sijaintia maailmalla (kuten esimerkiksi Argentiina).
Aku Ankka on täynnä hyvää huumoria. Se ei ole huonohuumorinen lehti, joten se soveltuu kaikille. Muita esimerkkejä hyvähuumorisista sarjakuvista on esimerkiksi Tenavat ja Karvinen. Muun muassa Viivi ja Wagner sisältää hyvää huumoria, mutta se ei sovellu kaikille, toisin kuin Aku Ankan huumori. Aku Ankka on kuitenkin eräissä asioissa kaikkia edellämainittuja parempi. Käsittelen ne faktat myöhemmin.
Aku Ankka on todella monipuolinen. Lehti ei ole täynnä itseääntoistavia tarinoita. Se on yksi pääsyistä, miksi luen Aku Ankkaa. Toisin kuin muissa useissa sarjakuvissa (/sarjakuvalehdissä), Aku Ankka ei ole täynnä neliruutuisia vitsisarjoja. Aku Ankka-lehdessä on kunnon tarinoita. Joitain yksisivuisiakin (vitsi)sarjoja on, mikä on plussaa erääseen tärkeään kriteeriin, vaatimukseen: Monipuolisuuteen.
Aku Ankka on täynnä mahtavaa suomen kieltä. Kuinka usein teksteissä, varsinkaan sarjakuvissa, käytetään niin opettavaista kieltä? Mielestäni alle prosentissa kirjoituksista. Aku Ankka on herättänyt eloon kunnon kirjakielen, mikä on valitettavasti hukkumassa nykypäivänä. Kuitenkin Aku Ankassakin käytetään paikoitellen puhekieltä, kun joku henkilö (esimerkiksi Hessu tai Hessun tapainen) puhuu.
Aku Ankan monipuolisuutta kuvaa se, että piirtäjiä on useita. Esimerkiksi edellämainitsemiani Tenavia teki vain yksi piirtäjä, jonka takia julkaisutahti ei ollut kovin nopea. Ihmiset vanhenevat, ja Tenavien tekeminenkin on loppunut. Toista on Aku Ankassa. Piirtäjiä ja käsikirjoittajia on roppakaupalla, ja onhan kerran lukijakin tehnyt käsikirjoituksen ja erääseen Don Rosan tarinaan lukija antoi kunnon aiheen. Jos yksi piirtäjä kuolee, muut jatkavat. Aina tulee uusia piirtäjiä. Se pitää Aku Ankan elossa ja lisää ankkojen mielenkiintoisuutta.
Aku Ankka on todella kansainvälinen lehti. Se ei ole haitaksikaan, vaan päinvastoin. Lehti lisää kansainvälisyyttä maailmalla ja eri valtiot tulevat tunnetummaksi. Kuinka moni esimerkiksi tiesi Suomen sijainnin ennen Don Rosan Kalevala-aiheista tarinaa, joka käski ihmiset etsimään lisätietoa? Muutenkin Akkarin avulla voi saada ystäviä ympäri maailmaa, esimerkiksi kansainvälisillä Aku Ankka-keskustelufoorumeilla. Lisäksi Aku Ankan välityksellä voi saada uusia suomalaisia ystäviä, kun muistaakseni ennen lehdessä oli kirjeenvaihtopalsta.
Suomessa Mikki Hiiri on vähemmän suosittu kuin Aku Ankka, kun muualla maailmassa on melkein kaikkialla juuri päinvastoin. Se voi johtua siitä, että suomalaiset kansana eivät pidä siitä, kun joku onnistuu (lähes) aina (lähes) täydellisesti. Suomalaiset ovat ''epäonnistuvaa kansaa''. Me pidämme enemmän hahmosta, joka epäonnistuu (Aku Ankka) kuin hahmosta joka onnistuu (Mikki Hiiri). Hannu on edelliseen poikkeus, koska hänkin epäonnistuu joskus (tai jää toiseksi).
Akkariin on äärimmäisen helppo samaistua. Hahmot, kuten äärimmäisen epäonninen Aku ja täysin päinvastainen uskomattoman onnekas Hannu, herättävät ihmisissä tunteita. Tunteet vaikuttavat kaikkeen tekemiseen todella paljon. Ihmiset valitsevat paljon asioita tunteiden perusteella. Kuten vaikka Aku Ankan lukemisen. Erilaisten hahmojen erot saavat Aku Ankka-lehden tuntumaan inhimilliseltä. Kuitenkin se on täysin uskomaton.
Toisin kuin esimerkiksi Tenavat (noin sata sivua vuodessa) tai Karvinen (useimmiten vain sanomalehtiin strippisarjakuvia plus poikkeukset), Aku Ankka ilmestyy todella usein. Yksi numero tulee kerran viikossa. Se on yksi tärkeä syy Akkarin suosioon. Aku Ankka ei kerkiä unohtua siinä ajassa eikä vaivana ole turha odottaminen. Valitettavasti jotkut ihmiset kyllästyvät Akkarin lukemiseen, kun sitä tulee niin usein. Koska Aku Ankkaa tulee niin usein, odottamisen tunne on poissa ja kokee saavansa rahalleen vastinetta. Aku Ankkaan siis ei petytä kovin usein, tosin se johtuu monista muistakin asioista kuin edellämainitsemastani.
Aku Ankka ja sen mukavuus koostuu monista asioista. Jokainen asia vaikuttaa siihen. Asioita olen jo luetellut ja luettelen vielä joitain. Aku Ankka on monipuolinen, ja sen laatu on moniulotteinen, joten se ei kyllästytä ainakaan niin helposti. (Yksi syy, miksi Akkariin voisi kyllästyä, lukee muualla viestissäni.) Jos jotain asiaa on jo saanut tarpeekseen, voi ottaa jotain toista asiaa. Akkarissa pätee sama. Jos olet lukenut liikaa Iines-aiheisia tarinoita, voit lukea Hansu-aiheisen tarinan (joita ei tosin taida olla). Jos olet kyllästynyt ulkoasuun, ota joku muu ankkatuote. Jos olet kyllästynyt nopeaan julkaisutahtiin, lue vain Taskareita ja niin edelleen.
Aku Ankan ulkoasu on mielestäni(kin) mainio. Se ei ole sekava tai tarjoa liikaa asioita, kuten esimerkiksi Aku Ankan nettisivujen etusivu. Kansi on yleensä hienon yksinkertainen, lehdessä on muutama sivu mainoksia ja lisäksi sivu/kaksi toimitusten mielipiteitä ynnä muuta senlaista sekä tarinat. Toimitussivujen alalaidassa on laatikossa kaikki ''tarpeellinen''. Sieltä löytyvät tiedot, joita saatat tarvita esimerkiksi tilatessasi lehteä. Ennen ne olivat sekavasti sivujen alalaidassa, mutta nykyinen versio on selvästi selkeämpi ja parantaa Akkarin ulkoasua.
Aku Ankka on viihdyttävä. Se on luultavasti osien, joita olen maininnut, summa. Pelkkää viihdyttävyyttä on hankala saada aikaan. Itse olettaisin, että tässä tapauksessa viihdyttävyys tulee ainakin seuraavista mainitsemistani asioista: Samaistuminen sekä huumori. Kun käytetään huumoria (tyyliin Aku liukastuu banaaninkuoreen) ja tehdään asiat niin, että on todella helppo samaistua (näytetään edeltäviä tilanteita, tunteita ynnä muuta senlaista) saadaan aikaan viihdyttävä tarina. Ainakin joidenkin mielestä.
Akkari-lehden voi tilata kotiin. Siitä onkin helppo päätellä Akkarin suosio. Irtonumeroiden osto on paljon hankalampaa, rasittavampaa ja hieman kalliimpaa kuin tilaaminen. Voit helposti missata jonkin numeron. (Varsinkin, kun julkaisutahti on näinkin nopea kuin Akkarilla.) Kun tilaat, saat kaikki numerot plus mahdollisesti joitain ekstraa hieman halvemmalla ja paljon vähemmällä vaivaa. Jos Akkarissa ei olisi tilausmahdollisuutta, luultavasti suosio sekä levikki olisivat alhaisempia kuin mitä ne ovat nyt.
Kaikki ankkahahmot ovat äärimmäisen omalaatuisia. Se on todellakin hyvä asia! Se on yksi tärkeimmistä asioista Aku Ankan tämänhetkisessä suosiossa! Koska hahmot ovat liioitellunkin omalaatuisia tai heidän luonteensa on vedetty äärirajoilleen (Hannun onni, Iineksen vaihtelevuus), tarinoille saadaan aina juonipohja! Koska tarinoille saadaan siitä juonipohja, niitä luetaankin melko paljon, koska ne ovat yksinkertaisesti hyviä. Hahmojen omalaatuisuus saa hahmoista päähenkilön, ja koska hahmot ovat omalaatuisia, tarinat saadaan sisällytettyä hahmojen luonteisiin. Hahmojen luonteet muodostavat joitain tarinoita jopa itsestäänkin. Koska hahmot ovat niin omalaatuisia tai sen tapaisia, niin tarinan juoneksi vaaditaan joskus vain yksi pelkkä hahmo! Koska tarinaan ei muuta (juoneksi) vaaditakaan, niin tarinat selkeytyvät todellakin huomattavasti! On paljon selvempää lukea tarinaa, jossa on vain yksi päähenkilö, mutta siitäkin saa loistavan laatuisen tarinan (koska hahmot ovat niin liioitellun omalaatuisia). Esimerkiksi tarina, jossa Akun ja Teppo Tulpun luonteita olisi pienennetty ja vain toinen heistä olisi päähenkilönä olisi paljon hankalampi lukea. Se johtuu yksinkertaisesti siitä. että mitä omalaatuisempi on luonne, sitä vähemmän hahmoja tarvitaan päähenkilöksi/juonen ylläpitäjäksi. Sen voi ajatella myös näin: Juonen ylläpitämiseen tarvitaan tietty määrä omalaatuisuutta sekä luonnetta, mutta mitä enemmän hahmoja on tarinan päähenkilöinä/juonen ylläpitäjinä, sitä enemmän sitä omalaatuisuutta poistuu. Juuri niin se onkin! Parhaat tarinat ovatkin luultavasti ne, missä juonta ylläpitää vain yksi henkilö, joka on omalaatuinen, koska silloin ei tarvitse sekoittaa tarinaan kaikkien päähenkilöiden luonteiden ja omalaatuisuuksien seurauksia ja aiheutumaa. Kun sitä ei tarvitse kuvata, niin tilaa säästyy (jolloin jotain muuta saadaan lisättyä tarinaan) ja tarina selkeytyy huomattavasti (koska lukija ei välttämättä ymmärtäisi selityksiä). Edellämainittu onkin mielestäni yksi pääsyistä Aku Ankan suosiolle ja tarinoiden helpolle ymmärrettävyydelle.
Entisaikoina (ainakin Akkarin alkutaipaleilla 1950-luvulla) ankkajulkaisut koostuivat lähinnä muutaman piirtäjän tarinoista. Silloin oli myös paljon enemmän superkuuluisuuksia, toisin kuin nyt. Esimerkiksi Carl Barks oli todella kuuluisa muutama kymmenen vuotta sitten ja täysin omassa kuuluisuusjoukossaan. Nykypäivänä tilanne on toisin. Kenties jotkut saattoivat nähdä Don Rosan(kin) kuuluvan yhtä kuuluisien joukkoon, mutta ainakin minun mielestäni nyt ei ole yhtä tai kahta piirtäjää/käsikirjoittajaa yli muiden. Esimerkiksi Jippes, Vicar ja Korhonen ovat kuuluisia, mutta eivät niinsanottuja superjulkkiksia. Entisaikoina lehtiä ostettiin myös vain siksi, että saataisiin nähdä yksi suuren kuuluisuuden tekemä tarina, mutta nykyään niin ei (enää) ole, koska ei ole ''suurkuuluisuuksia''.
Mainitsen vielä uudestaan huumorin, koska se on melko tärkeä asia, joka saa ihmiset lukemaan Aku Ankkaa. Huumori on yksinkertaista, mutta joissain tapauksissa se viittaa johonkin (esimerkiksi Don Rosalla). Huumori sopii kaikille. Se on harvinaista sarjakuvissa. Koska se sopii kaikille, kaikki (myös vanhemmat ihmiset) voivat lukea Aku Ankkaa. Harmillisesti tuota ei ymmärretä, vaan luullaan Akkarin olevan normaali sarjakuvalehti, joka soveltuu vain lapsille. Stereotypiat olisi mielestäni hyvä korjata. Esimerkiksi korjaamisesta sopii vaikka televisiomainos, johon kootaan julkkiksia, jotka lukevat Aku Ankkaa. Lehdessähän samantapainen on ollut, siinä esimerkiksi Kalle Palander puheli jotain Akkareista. Mutta aikuiset eivät löydä Akkaria ja ymmärrä sen lukemisen kannattavuutta Akkarista.
Kaikenkaikkiaan ihmiset eivät ymmärrä sarjakuvienkin olevan muoto taiteesta. Aku Ankkakin kärsii siitä. Sarjakuvien keksiminen ja hyvän lopputuloksen saaminen on haastavaa. Se käykin työstä. Akkarin parissa työskennelläänkin paljon. Esimerkiksi Don Rosalla ei tietääkseni ole muuta työtä. Kuvien piirtäminen käy taiteesta. Ovathan taulutkin vain piirrettyjä kuvia. Sarjakuvissa se on sama asia, tosin pienellä käsikirjoituksella. Miksi sarjakuvat eivät siis kävisi taiteesta? Kaikenkaikkiaan ihmisten ennakkoluulot sarjakuvista ovat kamalia. Sitä pahentaa esimerkiksi se, että useissa painotuotteissa sarjakuvia halveksitaan ja niitä ei pidetä opettavaisina. Toisin kuitenkin on. Aku Ankan opettavaisuuden (hyvä kieli, lukutaito ja niin edelleen) olen jo käsitellyt aikaisemmin. Miksi kuitenkin esimerkiksi asiallinen Helsingin Sanomat pitäisi sarjakuvia, jos ne olisivat turhia? Valitettavasti kuitenkaan useimmat ihmiset eivät käsittele asioita tältä kantilta.
Jos Aku Ankka olisi huono tai turha, miksi sillä olisi niin suuri levikki kuin nyt? Suomessa Akkarin hyviä puolia on tajuttu mainiosti, mutta mielestäni parempaankin pystytään. Suuri levikki väkilukuun suhteutettuna johtuu mielestäni siitä, että Aku Ankan ulkoasu on selkeä ja toimituksella on ammattitaitoa. Ulkomailla asiat eivät valitettavasti ole näinkään hyvin. Siksi useissa valtioissa levikki jää jopa Suomen alapuolelle, vaikkakin Suomessa on kyseessäolevia valtioita paljonkin pienempi väkiluku.
Edes Aku Ankka ei ole täydellinen. Esimerkiksi mainostaminen Suomessa ei ole täydellistä. Ymmärrän kyllä, että rahaa ei ole paljoa, mutta mainostamalla saisi pinon aikuisasiakkaita. Lisäksi Aku Ankka ei mielestäni huomioi tarpeeksi erilaisia juhlapäiviä. Esimerkiksi Akun satavuotisjuhlalle sata sivua suuri lehti ja sadan piirtäjän nimikirjoitus tai muuta senlaista, niin ainakin sille numerolle tulisi paljonkin lukijoita. Se ei tosin ole kovin helppoa (eikä ilmaista).
Seuraava epätäydellisyyskohta käsittelee Aku Ankka-sarjakuvia yleisesti, ei vain suomalaista lehteä.
Sarjakuvat ovat menossa huonompaan suuntaan, koska lehtiin alkaa tulla huonompia sarjakuvia. Lehdissä on siis selvästi heikompi julkaisukynnys kuin aikaisemmin. Se johtuu vain siitä, että vanhat piirtäjät alkavat lopetella uriaan. Uusia tulee, mutta vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Uusia piirtäjä tulee paljon ja jotkin heistä ovat taitavia, mutta valitettavasti kaikki eivät. Esimerkiksi Don Rosan huumori on todella mahtavaa, mutta kukaan muu ei käytä lähellekään niin hyvää huumoria. Kukaan ei siis ole korvannut Don Rosaa. Toinen vanha tärkeä hahmo on tietenkin Carl Barks. Hän oli todella aktiivinen ja tuottoisa, sillä häneltä tuli sarjakuvia luultavasti nopeammin kuin keneltäkään muulta. Kun nykyään ei ole niin nopeita kirjoittajia, sarjakuvia tulee hitaammin ja huonompia pitää julkaista. Varsinkin meillä Suomessa on siinä mielessä heikko tilanne, kun lehtemme ilmestyy kerran viikossa.
Kuitenkin ei-kovin-hyvin on ollut jo 1960-luvulla, jolloin julkaisukynnys oli äärimmäisen matala, ja surkeatkin piirtäjät saivat helposti tarinoitaan läpi. Onneksi se on hieman parantunut nykypäivään mennessä.
Piirtäjien hidastunutta julkaisutahtia on pyritty korvaamaan toivesarjoilla, jotka ovat paljon toivottuja vanhoja sarjoja ja usein Barksin tekemiä. Se on mielestäni hyvä, koska saadaan vanha hyvä sarja, mutta niitäkään ei pitäisi olla liikaa. Esimerkiksi viisi vuodessa on liikaa, koska silloin lukijat, jotka ovat lukeneet lehteä kauan (heitä on yllättävän paljon) kyllästyvät, koska he ovat lukeneet samat sarjat useasti ja mahdollisesti jopa lopettavat Akkarin lukemisen.
1960-luvulla siis julkaisukynnys oli äärimmäisen matala. Siispä todella hyvien tarinoiden seassa oli myös surkeita tarinoita, joiden piirtäjät olivat täysin aloittelijoita. Valitettavasti nyt olemme menossa siihen suuntaan. Koska jokaiseen numeroon ei saada Jippeseitä tai Vicareita, sekaan tulee joitain ei-niin-kovin-hyviä piirtäjiä ja käsikirjoittajia. Yksi korjausehdoitukseni olisi se, että järjestetään sarjakuvantekokilpailu. (Edellinen oli muistaakseni 2003.) Paras tai parhaat julkaistaan lehdessä. (Jos joku huippupiirtäjä saadaan mukaan [silloin Vicar], pelkkä käsikirjoituskilpailu kelpaa, jos saadaan valmis käsikirjoitus, niin pelkkä piirtokilpailu kelpaa.) Silloin saataisiin yksi huonohko sarjakuva korvattua paremmalla. Koska Akkarin lukijoita on niin paljon, täytyy joukosta löytyä hyvä piirtäjä ja/tai käsikirjoittaja.
Seuraavaksi käsittelen omaa lukuhistoriaani.
2000-luvun puolella kuulin ensimmäisen kerran Aku Ankasta. Myöhäinen ajankohta selittyy sillä, että en ollut saanut tietokonetta internetillä ennen joulua vuonna 2006. Lisäksi en roikkunut kaupoissa, joissa olisin saattanua Akkareita nähdä. Vuonna 2001 tai 2002 aloin tilata Akkaria, mutta sen ajan lehteni ovat jo ties missä. Osa on kaapissa. Vuodesta 2003 lähtien aloin kansioimaan Akkareita. Omaa ykkösluokkani lehteä en ole kansioinut, vaikka sekin on tallessa. Jossain. Kai. Lisäksi luen paljon muitakin Aku Ankka-julkaisuja, kuin Aku Ankka-lehteä, paljon muitakin sarjakuvia ja vaikka kuinka paljon kirjoja.
Eli 2002 aloin tilaamaan lehteä, mutta 2003 aloin kansioimaan niitä ja lukemaan kunnolla enemmän.
Saan ankkajulkaisuja myös muuten kuin ostamalla. Saan niitä paljon lahjoina ja ennen eräs sukulaiseni antoi minulle vanhoja lehtiä.
Minulla on paljon lehtiä (noin 250), jotka on julkaistu aikavälillä 1970-2000. Silloin en niitä (vielä) tilannut, mutta olen saanut ja ostanut vanhojakin Akkareita. Ne ovat oiva keräilykohde, koska ne ovat osittain tulleet ennen syntymääsi ja sen takia niitä on hankala (tai ei ainakaan kovin helppo) saada nykypäivänä.
Eniten pidän tarinoista, jotka ovat Don Rosan tekemiä, koska hänen huumorinsa on erittäin hauskaa. Hän viittaa todellisuuteen, joihinkin tarinassa edellämainittuihin asioihin tai stereotypiohin todella taidokkaasti, koska ne saavat hymyilemään itseni (ja se on harvinaista). Don Rosan vitsit ovat todella ennennäkemättömiä ja täysin hänen omaa käsialaansa. Se on yksi syy, miksi pidän Don Rosasta niin paljon. Edellämainittujen takia/ansiosta luen Rosan tarinat yhä uudelleen ja uudelleen ja pidän niistä paljon. Siksi voinkin sanoa, että ne ovat vaikuttaneet omaan lukemiseeni todella paljon.
Ensimmäinen tarina, jonka muistan lukeneeni, on Don Rosan tekemä.
Myös Barks on vaikuttanut lukemiseeni paljon, joskin paljon vähemmän kuin Rosa. Entisaikojen tarinat ovat melkeinpä vain Barksin tekemiä. Siispä olen lukenut paljon Barkstarinoita, joten ne ovat vaikuttaneet. Ilman Barksia tuskin minäkään olisin Akkareita lukenut, koska niitä tuskin olisi ollut.
Akkareita säilytän (ja samalla keräilen) yksinkertaisesta syystä. Ne ovat liian hyviä poisheitettäviksi. Niitä voi lukea yhä uudestaan ja uudestaan, kun joitain muita julkaisuja ei pysty. Akkarit ovat pala, ja todellakin tärkeä senlainen, omaa lukemistani. En kuitenkaan ole oppinut lukemaan niiden avulla. Opin sen taidon itsestään.
Minulla on (tietenkin) myös muita ankkajulkaisuja kuin Aku Ankka-lehteä. Kuusi ensimmäistä minitaskaria ostin ''paremman puutteessa''. (Niihin aikoihin ei muita ankkajulkaisuja julkaistu.) Taskareita minulla on vajaa sata. Niitäkin keräilen, koska ne ovat laatulukemista (katso viestini alkuosa). Roope-Setä-lehtiä minulla on vain kymmeniä, koska ne eivät vain jostain syystä tartu mukaan. Lisäksi minulla on ainakin Joulumantelit, jotka olen saanut käyttämättöminä (=lukemattomina) lahjaksi. Kaikkia omistamiani ankkatuotteita en kuitenkaan voi muistaa.
Yhteenveto: Akkarin suosio koostuu monesta osasta, esimerkiksi julkaisutahti, monipuolisuus ja kansainvälisyys. Koska suosio koostuu monesta osasta, Akkariin on melko hankala kyllästyä. Piirtäjien nopeus hidastuu, joten huonompiakin tarinoita joudutaan julkaisemaan, jonka takia Akkareissa on sekä hyviä että huonoja tarinoita. Edellämainittua pyritään korjaamaan toivesarjoilla, joita on muutama vuodessa. Entisaikoina lehti saatettiin ostaa vain koska siinä oli jonkun ''superjulkkiksen'' tarina. Tarinoiden laadun yksi pääsyy on se, että hahmot ovat niin omalaatuisia, että kunnon juoneen tarvitaan vain yksi hahmo. Nykyään ei ole niin, koska niin kuuluisia piirtäjiä/käsikirjoittajia ei ole. Olen keräillyt Akkareita reilut viisi vuotta ja keräilen niitä kenties siksi, että ne ovat liian hyviä pois heitettäviksi.
~kirja
Pullasorsa
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 446 -
26.06.2009 klo 16:26:44
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi luen Aku Ankkaa jne.?
Oma ankkainnostukseni sai alkunsa jo viisi-kuusivuotiaana opittuani lukemaan. Tuolloin suosikkitarinoitani olivat yksityiskohtaisesti piirretyt, humoristiset tarinat. Kyseessähän olivat nykyisen suosikkipiirtäjäni Don Rosan ankkatarinat. Yksi ensimmäisistä lukemistani tarinoista oli muistaakseni Rosan Matka Maan keskipisteeseen, jossa Roope, Aku ja ankanpojat matkaavat Pellen keksimällä vekottimella Maan keskipisteeseen KertalaakinTM perään. Nyt olenkin päässyt ensimmäiseen syyhyn, miksi kiinnostukseni Aku Ankkaan syntyi ja jatkuu edelleen.
Yhdysvaltalaispiirtäjä Don Rosa (s.1951) on vaikuttanut suuresti ankkaharrastukseni vakavuuteen. Ilman Rosaa en välttämättä olisi yhtä suuri ankkafani, mitä nyt olen. En olisi välttämättä ikinä aloittanut ankkajulkaisuiden keräilyä ja en välttämättä olisi ikinä rekisteröitynyt Ankkis-nimiseen paikkaan, enkä tuskin olisi edes kuullut koskaan mokomasta. En nyt istuisi tässä kirjoittelemassa tätä viestiä. Omistan joka ikisen Rosan Suomessa julkaistut kovakantiset. Tarinakokoelmani on lähes täydellinen, allekirjoittaneelta puuttu enää neljä Rosa-tarinaa, päämääräni on luonnollisesti saada nuo haltuuni. Viime syksynä yksi unelmani toteutui - sain Rosan omakätisen nimikirjoituksen omistuskirjoituksella Roope Ankan elämä ja teot (osa 1)- kirjaan, joka lukeutuu ankkakokoelmien eliittiin - luonnollisesti. Rosaa on kiittäminen mukavista hetkistä laatutarinoiden parissa - kiitos!
Aku Ankan lukeminen saattaa olla myös erittäin sivistävää. Heti ensimmäisenä mieleen tuleekin Don Rosa ankkasarjoineen. Rosan tarinoissa jokainen historiaan perustuva väite on taatusti faktaa, lukuunottamatta MacAnkkain sukua.
Aku Ankassa käyettävä kieli on erittäin rikasta ja monipuolista suomea. Sen ansiosta Aku Ankan suosio on nykyään hirmuinen, toki se on vain yksi syy muiden joukossa. Suomessa Aku Ankkaa luetaan väestömäärään nähtien kaikkein eniten.
Carl Barks (s.1901, k.2000). Ilman häntä ei olisi monia tärkeitä hahmoja, kuten Roope, Hannu, Pelle yms.. Erityisesti oman lempihahmoni Roopen luominen on mielestäni Carl Barksin suurin vaikutus ankkamaailmaan. Lisäksi hänen sanotaan luoneen Akulle "sielun". Pidän lähes jokaisesta Barksin piirtämästä tarinasta suunnattomasti. Carl Barksin fantastiset seikkilutarinat ja humoristiset vitsisarjat ovat tärkeimpiä syitä, miksi luen Aku Ankkaa nykyään ja tulevaisuudessa. Barksin merkitystä Aku Ankkaan ei voi yliarvioida. Legenda.
Loistavat käsikirjoitukset ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin loistavat piirrokset. Carl Barksin ja Don Rosan käsikirjoitusten ohella rakastan Guido Martinan raakahkoja käsikirjoiuksia. Ehdoton suosikkini on Mustakaapu-tarina Mustan aaveen arvoitus, joka on nykyankkaan melkeinpä liian raaka. Mielestäni turha sensuuri on typerää, sillä usein parhaat käsikirjoitukset syntyvät nimenomaan melko raa´oista aiheista - toki tämä on vain ja ainoastaan minun henkilökohtainen mielipiteeni.
Vaikka Walt Disney on luonut Aku Ankan, pidän silti todellisena Aku Ankan "luojana" nimenomaan yhdysvaltalaismestari Carl Barksia. Disney ansaitsee mielestäni enemmän kunniaa Mikki Hiiren luojana ja toki arvostan miestä suuresti. Disneykin on siis vaikuttanut omaan ankkaharrastukseeni melkoisesti.
Nykyään Aku Ankka-lehden taso alkaa olla huolestuttavassa jamassa. Taso on mielestäni laskenut tasaista tahtia sitten 1990-luvun. Elättelen silti toiveita uudesta ankkamestarista, eihän mikään ole koskaan mahdotonta.
Parasta Aku Ankassa on ehdottomasti sen monipuolisuus. On ihmeelistä, että niin moni tarina on niinkin loistava. Ideat tosin tuntuvat pikkuhiljaa nykypiirtäjiltä loppuvan, sillä varsin useat tarinat toistavat itseään ja noudattavat samaa vanhaa kaavaa - toivottavasti tämä ei ole lopun alkua.
Varsinaisemman Aku Ankka-keräilyn aloitin pari vuotta sitten, taskareissa on menossa mukava putki, kun omistan kaikki 294- taskarit. Keräilen paitsi lukemisen ilosta, usein myös puhtaassa keräilymielessä. Monet ostamani Rosa-kirjat ovat olleet sellaisia, että niistä olen lukenut kaikki paitsi yhden tai kaksi, pakkomielteenihän on saada kaikki Rosa-tarinat kokoelmaani.
Eniten Aku Ankkoja omistan 1970-luvulta, 1980-luvulta, 1990-luvulta ja 2000-luvulta, keräilyä siis tämäkin. Useimmat Aku Ankat siis omistan noilta vuosikymmeniltä.
Parasta nimenomaan Aku Ankka-lehdessä on se, että se ei ole alentunut taskarimaiseen italialaispiirtäjäylivoimaan. Vicar, Rodriques, Mota jne. ovat tervetullutta vaihtelua taskarien italialaispiirtäjiin. Myös Barksin toivesarjat ovat varsin viihdyttävää lukemista.
Taskareista yksi piirtäjä erottuu joukosta, tanskalainen Flemming Andersen nimittäin. Hänen sarjansa ovat lähes poikkeuksetta laadukkaita, ja se on mukavaa vaihtelua italialaispiirtäjiin (Camboni, Gottardo, Freccero jne.).
Sain eräänlaiseksi synymälahjaksi vuoden 1995 Aku Ankkoja, ja omistan jokaisen neljännesvuosikerran vieläkin. Niiden ansiosta innostuin Aku Ankoista, ja onhan se selvä, että tuolloin lehden taso oli huomattavasti korkeammalla. Jos olisinkin syntynyt vuonna 2008, kuka tietää, lukisinko tulevaisuudessa läheskään yhtä paljon ankkoja, kuin nykyään. On totta, että 1990-luvun Rosa -ja Barks-paljous päihittää mennen tullen nykyiset bernadot yms.
Alkuaikoina sarjakuvia pidettiin varsin haitallisina lapsille, mutta voi sanoa, että Aku Ankka on usein varsin opettavainen sarjakuva. Yleistiedon puolesta myös, mutta se opettaa myös yksikertaisia juttuja pikkulapsille, kuten "rikos ei kannata" yms.. Aku Ankka on siis kaikkea muuta kuin haitallinen lapsille.
Koska aiheessa kysytään mielipiteitä, pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman hyvin:
Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa?
Aku Ankan lukeminen on erittäin kannattavaa varsinkin pienenä pikkulapsena.
Syyt:
-Sanavarasto kasvaa huomattavasti. Aku Ankassa on lähes aina käytetty monipuolista ja rikasta suomen kieltä.
-Itsestäänselvät elämänneuvot, kuten älä varasta, lopussa kiitos seisoo, parempi katsoa kuin katua jne.. Kun miettii tarinoiden rakennetta, varsin moniin sarjoihin liitty jokin teema tai opetus, niistä voi olla paljon hyötyä lapsille.
-Tietysti viihteen vuoksi. Aku Ankka on varsin humoristinen sarjakuva, etenkin Don Rosan käsikirjoittamana. Sitä paitsi, nauru pidentää ikää.
Miksi luen Aku Ankkaa?
Edellämainitut syyt ovat vain osa niistä kymmenistä syistä, miksi luen kyseistä sarjakuvaa. Syitä on paljon, suurimmat ovat varmaankin rikas kieli, joskus nerokkaat käsikirjoitukset, joskus hienot ja taiteelliset piirrokset jne...jne...
Mikä on parasta Aku Ankassa?
Parasta on se, että sarjakuva on niin monipulinen. Herää kysymys: mitä se tarkoittaa?
Monipuolisuudella tarkoitan rikasta kieltä (hyvät käsikirjoitukset) yhdistettynä taiteellisiin piirroksiin. Tähän eivät kaikki sarjakuvat pysty. En ihmettele, miksi Aku Ankka on Suomen ylivoimaisesti suosituin sarjakuva.
Miksi keräilet Aku Ankkaa?
Hyvä kysymys. Kaikkihan me tietyllä tapaa keräilemme ankkoja, mutta miksi?
Itse haluan asettaa itselleni rajoja. On haastavaa yrittää koota jokainen Rosa-sarja. Haastellisuus on suurin syy, miksi vaivaudun siihen. Keräilen myös tietyllä tapaa Taskukirjoja, vaikka Rosa-tarinat ovat varsinainen keräilykohteeni.
Aku Ankan valtaisa suosio Suomessa on selitettävissä myös erittäin mielenkiintoisilla hahmoilla. Ääärimmäisen epäonnekas Aku, äärimmäisen onnekas Hannu, äärimmäisen rikas Roope, äärimmäisen viisas Pelle jne.. Sarjakuva on täynnä ääripäisyyksiä, mitkä tekevät sarjakuvasta automaattisesti mielenkiintoisemman luettavan ja se monipuolistaa käsikirjoitusmahdollisuuksia niin paljon, että sarjat eivät ns. lopu kesken vaan aina keksitään uusia ideoita.
On ihmeellistä, että suhteellisen laadukkaita tarinoita saatetaan tarjota lukijoille joka ikinen viikko. Myös se, että Aku Ankka-lehti ilmestyy joka viikko, on lisännyt sarjakuvan suosiota. Nimenomaan kyseisen lehden. Kerran kuukaudessa ilmestyvä Roope-setä-lehti ei ole läheskään yhtä suosittu kuin Aku Ankka-lehti. Silti Roope-setä-lehti on mielestäni tällä hetkellä Aku Ankkaa edellä. Riippuen paljolti tietysti myös senhetkisistä tarinoista. Roope-sedällä on mahdollisuus julkaista harvemmin laadukkaita sarjoja, kuten Scarpa-klassikoita ja Cavazzano-hupailuja, kun taas Aku Ankka-lehti joutuu laittamaan useisiin numeroihin niitä ns. bernadoja.
Yksi Aku Ankan suosiota ylläpitävistä tekijöistä on kekseliäs ja nerokas huumori. Mielestäni hauskimmat tarinat löytyvät usein Rosan, Barksin ja Cavazzanon piirtäminä. Nostaisi esille Cavazzanon, jonka lennokas piirrosjälki yhdistyy taidokkaasti humoristisiin käsikirjoituksiin, joita näkee tätä nykyä ainakin Roope-setä-lehdessä. Rosan huumori on erilaista, se ei ole yhtä yksinkertasita. Se viittaa yleensä johonkin, ja se on siksi palkitsevampaa ja hauskempaa kuin ns. yksikertainen huumori. Pikkulapset eivät esimerkiksi ehkä ymmärrä kaikkia Rosa-vitsejä, mutta yksinkertaisempi huumori on helposti ymmärrettävää.
Don Rosa on piirtäjä, joka tekee tarinansa erittäin huolellisesti ja taiteellisesti. Se selittä Rosan pienehkön tarinamäärän - jokainen on tehty huolella ja laadukkasti. Siis yksityiskohtaisesti. Yksi syy Rosan lopettamiseen olikin änen heikentynyt näkönsä, hän ei enää nähnyt piirtää kunnolla yksityiskohtia, joista yhdysvaltalaispiirtäjä tunnetaan kenties parhaiten.
Aku Anakn suurin ongelma nykypäivänä onkin valtaisa julkaisutahti. Sama juttu oli myös 1960-luvulla, jolloin piirtäjät olivat täysin ammattitaidottomia mainospiirtäjiä, jotka tekivät tarinoista epärealistisia ja surkeasti piirrettyjä. Ongelma oli -ja on se, että hyviä piirtäjiä (Vicar, Barks, Ferioli, Gattino jne.) ei saada joka numeroon, jolloin heidät täytyy korvata näillä ns. tusinapiirtäjillä. 1960-luvulla parhaat tarinat tulivat lähes yksinomaan Barksilta ja myös yhdysvaltalaiselta Tony Stoblilta.
Nyt ollaan päästy sitten merkittävään harppaukseen omassa Disney-historiassani. Nimittäin Mikki Hiiri-tarinoiden lukemiseen. Vielä reilu vuosi sitten suorastaan vihasin Mikkiä onnettomien nykypiirrosten -ja käsikirjoitusten vuoksi. Nykyään en voi sanoa vihaavani Mikkiä. Se on pitkälti Castyn fantastisten käsikirjoitusten ansiota, hän sai minut innostumaan uudelleen vanhoistakin Mikki-sarjoista, jotka ovat huomattavasti laadukkaampia kuin nykyiset. Tomivathan piirtäjinä legendaariset Floyd Gottfredson, Romano Scarpa ja Paul Murry, jotka lukeutuvat kaikki parhaisiin Mikki-piirtäjiin - ehdottomasti.
Loistavat kovakantiset ovat suuri syy Aku Ankka-innostukseeni. Pääasiassa tietysti lempipiirtäjieni Don Rosan ja Carl Barksin loistokokoelmat. Seuraavaksi perehdyn tarikemmin herrojen kovakantisiin, sillä ne jos jotkin ovat syynä siihen, että luen Aku Ankkaa.
Don Rosan kovakantiset ovat poikkeuksetta loistavia. Kadonneen kirjaston vartijat ja muita Don Rosan parhaita-kirja antoi osviittaa tulevalle. Tuossa kirjassa julkaistiin muun muassa tarinat Kadonneen kirjaston vartijat (mikä yllätys) ja Takaisin Xanaduun. Molemmat sarjat kuuluvat Rosan ehdottomaan parhaimmistoon. Seuraava Rosa-kovakantinen oli nimeltään Sammon salaisuus, jonka merkittävin tarina näin suomalaisittain oli tietysti Sammon salaisuus, jossa Roope, Aku ja kumppanit matkaavat Suomeen Kalevalan rahaa tahkoavaa Sampoa metsästämään. Temppeliherrojen kätketty kruunu oli ehkäpä Rosa-kovakantisista heikkolaatuisin. Nimikkotarina Temppeliherrojen kätketty kruunu oli kiistatta julkaisun paras tarina. Kymmenen avataran aarre oli varsin kelvollinen kovakantinen ottaen huomioon ne hirveät odotukset, joita Rosa-kirjoihin väkisinkin kohdistuu. Jälleen kerran nimikkotarina oli loistava. Vähintään yhtä loistava oli kylläkin myös hupailu Paino-ongelmia, joka lukeutuu ehdottomiin suosikkisarjoihini. Viimeinen (tähän asti) Don Rosan parhaat-kirja oli nimeltään Musta Ritari, ja sitä minä kutsuisin parhaaksi Don Rosan parhaat-kirjasarjan kirjaksi. Lukuisista loistotarinoista mainittakoon esimerkiksi Musta Ritari, Kaikkein mieluisin lahja ja Hollantilaisen salaisuus. Ehdottomasti paras Rosa-kovakantinen on kuitenkin Roope Ankan elämä ja teot (osa 1). Rosa teki käsittämättömän työn metsästäessään erilaisia Barks-faktoja, jotka jotenkin viittasivat Roopen historiaan. Eikä kirjan arvoa vähennä sekään, että allekirjoittaneella on siinä Rosan nimikirjoitus omistuskirjoituksella. Roope Ankan elämä ja teot (osa2) oli loistava lisä Roope Ankan elämä ja teot-sarjaan. Eepos sisältää monia Roopen nuoruusseikkailuja, joita ei varsinaisessa kirjassa nähdä.
Carl Barks-kirjoista tutustun Ankalliskirjaston kirjoihin.
Ankalliskirjasto 1: Rötös ja rangaistus oli varsin hieno tarinakokoelma. Mainittakoon sellaiset tarinat kuin Kultainen talja ja Pilviä hipovat miehet. Ankalliskirjasto 2: Hyvä ankka joulun tuopi oli nimensä mukaisesti jouluhenkinen, parhaita sarjoja tuossa kirjassa olivat ainakin Joulu Karhuvuorella ja Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun. Ankalliskirjasto 3: Sinne, tänne ja takaisin oli matkailuhenkinen opus. Parhaina tarinoina mainittakoon Yksisarvise jäljillä ja Kylmää kultaa. Ankalliskirjasto 4: Aku-setä, kissa ja koira sisälsi Carl Barksin eläintarinoita. Itse en kirjaa omista, joten en perehdy sen sisältöön sen tarkemmin. Ankalliskirjasto 5: Kummajaisia ja kuu-ukkoja oli kenties huonoin Ankalliskirjasto-kirja. Se sisälsi muun muassa tarinat Maanalainen maailma ja 24 karaatin kuu. Ankalliskirjasto 6: Kapteeni Ankan urotyöt oli edellistä huomattavasti parempi kirja. Parhaina tarinoina voisin mainita sellaiset kuin Lentävä hollantilainen ja Matka menneisyyteen. Ankalliskirjasto 7: Kolme rohkeaa miestä sisälsi Tupu-, Hupu- ja Lupu-aiheisia tarinoita. Ehdottomasti paras tarina oli Vanhan linnan salaisuus, jossa Aku, Roope ja ankanpojat matkaavat Skotlantiin, Ankkapurhaan vanhaa aarretta metsästämään. Ankalliskirjasto 8: Ankkojen kulta oli kenties paras Ankalliskirjasto-kirja tähän asti. Kirja sisälsi monia legendaarisia aarteenmetsästystarinoita kuten Kultainen kypärä ja Cibolan seitsemän kaupunkia. Ankalliskirjasto 9: Suuret setelit piti sisällään raha-aiheisia sarjoja. Parhaana mainittakoon Maailman toiseksi rikkain ankka, joka on Kulta-Into Piin ensiesiintyminen.
Syy, miksi esittelen nämä kovakantiset on se, että ne ovat vaikuttaneet niin suuresti Aku Ankka-keräilyyni. Ne ovat kerrassaan ainutlaatuisia ja ne ovat parasta Aku Ankassa - kiistatta.
(Jatkuu...)
Laittaisiko joku rankingin?
Oma ankkainnostukseni sai alkunsa jo viisi-kuusivuotiaana opittuani lukemaan. Tuolloin suosikkitarinoitani olivat yksityiskohtaisesti piirretyt, humoristiset tarinat. Kyseessähän olivat nykyisen suosikkipiirtäjäni Don Rosan ankkatarinat. Yksi ensimmäisistä lukemistani tarinoista oli muistaakseni Rosan Matka Maan keskipisteeseen, jossa Roope, Aku ja ankanpojat matkaavat Pellen keksimällä vekottimella Maan keskipisteeseen KertalaakinTM perään. Nyt olenkin päässyt ensimmäiseen syyhyn, miksi kiinnostukseni Aku Ankkaan syntyi ja jatkuu edelleen.
Yhdysvaltalaispiirtäjä Don Rosa (s.1951) on vaikuttanut suuresti ankkaharrastukseni vakavuuteen. Ilman Rosaa en välttämättä olisi yhtä suuri ankkafani, mitä nyt olen. En olisi välttämättä ikinä aloittanut ankkajulkaisuiden keräilyä ja en välttämättä olisi ikinä rekisteröitynyt Ankkis-nimiseen paikkaan, enkä tuskin olisi edes kuullut koskaan mokomasta. En nyt istuisi tässä kirjoittelemassa tätä viestiä. Omistan joka ikisen Rosan Suomessa julkaistut kovakantiset. Tarinakokoelmani on lähes täydellinen, allekirjoittaneelta puuttu enää neljä Rosa-tarinaa, päämääräni on luonnollisesti saada nuo haltuuni. Viime syksynä yksi unelmani toteutui - sain Rosan omakätisen nimikirjoituksen omistuskirjoituksella Roope Ankan elämä ja teot (osa 1)- kirjaan, joka lukeutuu ankkakokoelmien eliittiin - luonnollisesti. Rosaa on kiittäminen mukavista hetkistä laatutarinoiden parissa - kiitos!
Aku Ankan lukeminen saattaa olla myös erittäin sivistävää. Heti ensimmäisenä mieleen tuleekin Don Rosa ankkasarjoineen. Rosan tarinoissa jokainen historiaan perustuva väite on taatusti faktaa, lukuunottamatta MacAnkkain sukua.
Aku Ankassa käyettävä kieli on erittäin rikasta ja monipuolista suomea. Sen ansiosta Aku Ankan suosio on nykyään hirmuinen, toki se on vain yksi syy muiden joukossa. Suomessa Aku Ankkaa luetaan väestömäärään nähtien kaikkein eniten.
Carl Barks (s.1901, k.2000). Ilman häntä ei olisi monia tärkeitä hahmoja, kuten Roope, Hannu, Pelle yms.. Erityisesti oman lempihahmoni Roopen luominen on mielestäni Carl Barksin suurin vaikutus ankkamaailmaan. Lisäksi hänen sanotaan luoneen Akulle "sielun". Pidän lähes jokaisesta Barksin piirtämästä tarinasta suunnattomasti. Carl Barksin fantastiset seikkilutarinat ja humoristiset vitsisarjat ovat tärkeimpiä syitä, miksi luen Aku Ankkaa nykyään ja tulevaisuudessa. Barksin merkitystä Aku Ankkaan ei voi yliarvioida. Legenda.
Loistavat käsikirjoitukset ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin loistavat piirrokset. Carl Barksin ja Don Rosan käsikirjoitusten ohella rakastan Guido Martinan raakahkoja käsikirjoiuksia. Ehdoton suosikkini on Mustakaapu-tarina Mustan aaveen arvoitus, joka on nykyankkaan melkeinpä liian raaka. Mielestäni turha sensuuri on typerää, sillä usein parhaat käsikirjoitukset syntyvät nimenomaan melko raa´oista aiheista - toki tämä on vain ja ainoastaan minun henkilökohtainen mielipiteeni.
Vaikka Walt Disney on luonut Aku Ankan, pidän silti todellisena Aku Ankan "luojana" nimenomaan yhdysvaltalaismestari Carl Barksia. Disney ansaitsee mielestäni enemmän kunniaa Mikki Hiiren luojana ja toki arvostan miestä suuresti. Disneykin on siis vaikuttanut omaan ankkaharrastukseeni melkoisesti.
Nykyään Aku Ankka-lehden taso alkaa olla huolestuttavassa jamassa. Taso on mielestäni laskenut tasaista tahtia sitten 1990-luvun. Elättelen silti toiveita uudesta ankkamestarista, eihän mikään ole koskaan mahdotonta.
Parasta Aku Ankassa on ehdottomasti sen monipuolisuus. On ihmeelistä, että niin moni tarina on niinkin loistava. Ideat tosin tuntuvat pikkuhiljaa nykypiirtäjiltä loppuvan, sillä varsin useat tarinat toistavat itseään ja noudattavat samaa vanhaa kaavaa - toivottavasti tämä ei ole lopun alkua.
Varsinaisemman Aku Ankka-keräilyn aloitin pari vuotta sitten, taskareissa on menossa mukava putki, kun omistan kaikki 294- taskarit. Keräilen paitsi lukemisen ilosta, usein myös puhtaassa keräilymielessä. Monet ostamani Rosa-kirjat ovat olleet sellaisia, että niistä olen lukenut kaikki paitsi yhden tai kaksi, pakkomielteenihän on saada kaikki Rosa-tarinat kokoelmaani.
Eniten Aku Ankkoja omistan 1970-luvulta, 1980-luvulta, 1990-luvulta ja 2000-luvulta, keräilyä siis tämäkin. Useimmat Aku Ankat siis omistan noilta vuosikymmeniltä.
Parasta nimenomaan Aku Ankka-lehdessä on se, että se ei ole alentunut taskarimaiseen italialaispiirtäjäylivoimaan. Vicar, Rodriques, Mota jne. ovat tervetullutta vaihtelua taskarien italialaispiirtäjiin. Myös Barksin toivesarjat ovat varsin viihdyttävää lukemista.
Taskareista yksi piirtäjä erottuu joukosta, tanskalainen Flemming Andersen nimittäin. Hänen sarjansa ovat lähes poikkeuksetta laadukkaita, ja se on mukavaa vaihtelua italialaispiirtäjiin (Camboni, Gottardo, Freccero jne.).
Sain eräänlaiseksi synymälahjaksi vuoden 1995 Aku Ankkoja, ja omistan jokaisen neljännesvuosikerran vieläkin. Niiden ansiosta innostuin Aku Ankoista, ja onhan se selvä, että tuolloin lehden taso oli huomattavasti korkeammalla. Jos olisinkin syntynyt vuonna 2008, kuka tietää, lukisinko tulevaisuudessa läheskään yhtä paljon ankkoja, kuin nykyään. On totta, että 1990-luvun Rosa -ja Barks-paljous päihittää mennen tullen nykyiset bernadot yms.
Alkuaikoina sarjakuvia pidettiin varsin haitallisina lapsille, mutta voi sanoa, että Aku Ankka on usein varsin opettavainen sarjakuva. Yleistiedon puolesta myös, mutta se opettaa myös yksikertaisia juttuja pikkulapsille, kuten "rikos ei kannata" yms.. Aku Ankka on siis kaikkea muuta kuin haitallinen lapsille.
Koska aiheessa kysytään mielipiteitä, pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman hyvin:
Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa?
Aku Ankan lukeminen on erittäin kannattavaa varsinkin pienenä pikkulapsena.
Syyt:
-Sanavarasto kasvaa huomattavasti. Aku Ankassa on lähes aina käytetty monipuolista ja rikasta suomen kieltä.
-Itsestäänselvät elämänneuvot, kuten älä varasta, lopussa kiitos seisoo, parempi katsoa kuin katua jne.. Kun miettii tarinoiden rakennetta, varsin moniin sarjoihin liitty jokin teema tai opetus, niistä voi olla paljon hyötyä lapsille.
-Tietysti viihteen vuoksi. Aku Ankka on varsin humoristinen sarjakuva, etenkin Don Rosan käsikirjoittamana. Sitä paitsi, nauru pidentää ikää.
Miksi luen Aku Ankkaa?
Edellämainitut syyt ovat vain osa niistä kymmenistä syistä, miksi luen kyseistä sarjakuvaa. Syitä on paljon, suurimmat ovat varmaankin rikas kieli, joskus nerokkaat käsikirjoitukset, joskus hienot ja taiteelliset piirrokset jne...jne...
Mikä on parasta Aku Ankassa?
Parasta on se, että sarjakuva on niin monipulinen. Herää kysymys: mitä se tarkoittaa?
Monipuolisuudella tarkoitan rikasta kieltä (hyvät käsikirjoitukset) yhdistettynä taiteellisiin piirroksiin. Tähän eivät kaikki sarjakuvat pysty. En ihmettele, miksi Aku Ankka on Suomen ylivoimaisesti suosituin sarjakuva.
Miksi keräilet Aku Ankkaa?
Hyvä kysymys. Kaikkihan me tietyllä tapaa keräilemme ankkoja, mutta miksi?
Itse haluan asettaa itselleni rajoja. On haastavaa yrittää koota jokainen Rosa-sarja. Haastellisuus on suurin syy, miksi vaivaudun siihen. Keräilen myös tietyllä tapaa Taskukirjoja, vaikka Rosa-tarinat ovat varsinainen keräilykohteeni.
Aku Ankan valtaisa suosio Suomessa on selitettävissä myös erittäin mielenkiintoisilla hahmoilla. Ääärimmäisen epäonnekas Aku, äärimmäisen onnekas Hannu, äärimmäisen rikas Roope, äärimmäisen viisas Pelle jne.. Sarjakuva on täynnä ääripäisyyksiä, mitkä tekevät sarjakuvasta automaattisesti mielenkiintoisemman luettavan ja se monipuolistaa käsikirjoitusmahdollisuuksia niin paljon, että sarjat eivät ns. lopu kesken vaan aina keksitään uusia ideoita.
On ihmeellistä, että suhteellisen laadukkaita tarinoita saatetaan tarjota lukijoille joka ikinen viikko. Myös se, että Aku Ankka-lehti ilmestyy joka viikko, on lisännyt sarjakuvan suosiota. Nimenomaan kyseisen lehden. Kerran kuukaudessa ilmestyvä Roope-setä-lehti ei ole läheskään yhtä suosittu kuin Aku Ankka-lehti. Silti Roope-setä-lehti on mielestäni tällä hetkellä Aku Ankkaa edellä. Riippuen paljolti tietysti myös senhetkisistä tarinoista. Roope-sedällä on mahdollisuus julkaista harvemmin laadukkaita sarjoja, kuten Scarpa-klassikoita ja Cavazzano-hupailuja, kun taas Aku Ankka-lehti joutuu laittamaan useisiin numeroihin niitä ns. bernadoja.
Yksi Aku Ankan suosiota ylläpitävistä tekijöistä on kekseliäs ja nerokas huumori. Mielestäni hauskimmat tarinat löytyvät usein Rosan, Barksin ja Cavazzanon piirtäminä. Nostaisi esille Cavazzanon, jonka lennokas piirrosjälki yhdistyy taidokkaasti humoristisiin käsikirjoituksiin, joita näkee tätä nykyä ainakin Roope-setä-lehdessä. Rosan huumori on erilaista, se ei ole yhtä yksinkertasita. Se viittaa yleensä johonkin, ja se on siksi palkitsevampaa ja hauskempaa kuin ns. yksikertainen huumori. Pikkulapset eivät esimerkiksi ehkä ymmärrä kaikkia Rosa-vitsejä, mutta yksinkertaisempi huumori on helposti ymmärrettävää.
Don Rosa on piirtäjä, joka tekee tarinansa erittäin huolellisesti ja taiteellisesti. Se selittä Rosan pienehkön tarinamäärän - jokainen on tehty huolella ja laadukkasti. Siis yksityiskohtaisesti. Yksi syy Rosan lopettamiseen olikin änen heikentynyt näkönsä, hän ei enää nähnyt piirtää kunnolla yksityiskohtia, joista yhdysvaltalaispiirtäjä tunnetaan kenties parhaiten.
Aku Anakn suurin ongelma nykypäivänä onkin valtaisa julkaisutahti. Sama juttu oli myös 1960-luvulla, jolloin piirtäjät olivat täysin ammattitaidottomia mainospiirtäjiä, jotka tekivät tarinoista epärealistisia ja surkeasti piirrettyjä. Ongelma oli -ja on se, että hyviä piirtäjiä (Vicar, Barks, Ferioli, Gattino jne.) ei saada joka numeroon, jolloin heidät täytyy korvata näillä ns. tusinapiirtäjillä. 1960-luvulla parhaat tarinat tulivat lähes yksinomaan Barksilta ja myös yhdysvaltalaiselta Tony Stoblilta.
Nyt ollaan päästy sitten merkittävään harppaukseen omassa Disney-historiassani. Nimittäin Mikki Hiiri-tarinoiden lukemiseen. Vielä reilu vuosi sitten suorastaan vihasin Mikkiä onnettomien nykypiirrosten -ja käsikirjoitusten vuoksi. Nykyään en voi sanoa vihaavani Mikkiä. Se on pitkälti Castyn fantastisten käsikirjoitusten ansiota, hän sai minut innostumaan uudelleen vanhoistakin Mikki-sarjoista, jotka ovat huomattavasti laadukkaampia kuin nykyiset. Tomivathan piirtäjinä legendaariset Floyd Gottfredson, Romano Scarpa ja Paul Murry, jotka lukeutuvat kaikki parhaisiin Mikki-piirtäjiin - ehdottomasti.
Loistavat kovakantiset ovat suuri syy Aku Ankka-innostukseeni. Pääasiassa tietysti lempipiirtäjieni Don Rosan ja Carl Barksin loistokokoelmat. Seuraavaksi perehdyn tarikemmin herrojen kovakantisiin, sillä ne jos jotkin ovat syynä siihen, että luen Aku Ankkaa.
Don Rosan kovakantiset ovat poikkeuksetta loistavia. Kadonneen kirjaston vartijat ja muita Don Rosan parhaita-kirja antoi osviittaa tulevalle. Tuossa kirjassa julkaistiin muun muassa tarinat Kadonneen kirjaston vartijat (mikä yllätys) ja Takaisin Xanaduun. Molemmat sarjat kuuluvat Rosan ehdottomaan parhaimmistoon. Seuraava Rosa-kovakantinen oli nimeltään Sammon salaisuus, jonka merkittävin tarina näin suomalaisittain oli tietysti Sammon salaisuus, jossa Roope, Aku ja kumppanit matkaavat Suomeen Kalevalan rahaa tahkoavaa Sampoa metsästämään. Temppeliherrojen kätketty kruunu oli ehkäpä Rosa-kovakantisista heikkolaatuisin. Nimikkotarina Temppeliherrojen kätketty kruunu oli kiistatta julkaisun paras tarina. Kymmenen avataran aarre oli varsin kelvollinen kovakantinen ottaen huomioon ne hirveät odotukset, joita Rosa-kirjoihin väkisinkin kohdistuu. Jälleen kerran nimikkotarina oli loistava. Vähintään yhtä loistava oli kylläkin myös hupailu Paino-ongelmia, joka lukeutuu ehdottomiin suosikkisarjoihini. Viimeinen (tähän asti) Don Rosan parhaat-kirja oli nimeltään Musta Ritari, ja sitä minä kutsuisin parhaaksi Don Rosan parhaat-kirjasarjan kirjaksi. Lukuisista loistotarinoista mainittakoon esimerkiksi Musta Ritari, Kaikkein mieluisin lahja ja Hollantilaisen salaisuus. Ehdottomasti paras Rosa-kovakantinen on kuitenkin Roope Ankan elämä ja teot (osa 1). Rosa teki käsittämättömän työn metsästäessään erilaisia Barks-faktoja, jotka jotenkin viittasivat Roopen historiaan. Eikä kirjan arvoa vähennä sekään, että allekirjoittaneella on siinä Rosan nimikirjoitus omistuskirjoituksella. Roope Ankan elämä ja teot (osa2) oli loistava lisä Roope Ankan elämä ja teot-sarjaan. Eepos sisältää monia Roopen nuoruusseikkailuja, joita ei varsinaisessa kirjassa nähdä.
Carl Barks-kirjoista tutustun Ankalliskirjaston kirjoihin.
Ankalliskirjasto 1: Rötös ja rangaistus oli varsin hieno tarinakokoelma. Mainittakoon sellaiset tarinat kuin Kultainen talja ja Pilviä hipovat miehet. Ankalliskirjasto 2: Hyvä ankka joulun tuopi oli nimensä mukaisesti jouluhenkinen, parhaita sarjoja tuossa kirjassa olivat ainakin Joulu Karhuvuorella ja Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun. Ankalliskirjasto 3: Sinne, tänne ja takaisin oli matkailuhenkinen opus. Parhaina tarinoina mainittakoon Yksisarvise jäljillä ja Kylmää kultaa. Ankalliskirjasto 4: Aku-setä, kissa ja koira sisälsi Carl Barksin eläintarinoita. Itse en kirjaa omista, joten en perehdy sen sisältöön sen tarkemmin. Ankalliskirjasto 5: Kummajaisia ja kuu-ukkoja oli kenties huonoin Ankalliskirjasto-kirja. Se sisälsi muun muassa tarinat Maanalainen maailma ja 24 karaatin kuu. Ankalliskirjasto 6: Kapteeni Ankan urotyöt oli edellistä huomattavasti parempi kirja. Parhaina tarinoina voisin mainita sellaiset kuin Lentävä hollantilainen ja Matka menneisyyteen. Ankalliskirjasto 7: Kolme rohkeaa miestä sisälsi Tupu-, Hupu- ja Lupu-aiheisia tarinoita. Ehdottomasti paras tarina oli Vanhan linnan salaisuus, jossa Aku, Roope ja ankanpojat matkaavat Skotlantiin, Ankkapurhaan vanhaa aarretta metsästämään. Ankalliskirjasto 8: Ankkojen kulta oli kenties paras Ankalliskirjasto-kirja tähän asti. Kirja sisälsi monia legendaarisia aarteenmetsästystarinoita kuten Kultainen kypärä ja Cibolan seitsemän kaupunkia. Ankalliskirjasto 9: Suuret setelit piti sisällään raha-aiheisia sarjoja. Parhaana mainittakoon Maailman toiseksi rikkain ankka, joka on Kulta-Into Piin ensiesiintyminen.
Syy, miksi esittelen nämä kovakantiset on se, että ne ovat vaikuttaneet niin suuresti Aku Ankka-keräilyyni. Ne ovat kerrassaan ainutlaatuisia ja ne ovat parasta Aku Ankassa - kiistatta.
(Jatkuu...)
Laittaisiko joku rankingin?
kirja
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 447 -
26.06.2009 klo 16:42:34
Tilannetta.
1. Aku Vankka 2741
2. kirja 2457
3. Imfromfinland08 2384
4. Karhula 2121
5. Pullasorsa 1711 -4
6. akkaridekkari 1495 -1
7. Bomber 1399 +1
8. Peetukka 1285 +3
9. Akuhullu97 900 +1
10. Hiidenkirnu 781
11. Frodo 774
12. Mac Ducky 757 -1
13. Padi 753 +1
14. T@IK@VIITTA 324
15. Kreach 126
16. Salwer1st/ 55
Jatkan kohta.
~kirja
// (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi luen Aku Ankkaa?
Aku Ankka on Suomen suosituin sarjakuvalehti. Sen suosiolle täytyykin olla perusteita, syitä. Seuraavassa yritän saada perusteet esille.
Aku Ankka on erittäin opettavainen sarjakuvalehdeksi. Edellämainittua mielipidettäni täydentää seuraava fakta: Kaikki ensimmäisellä luokalla olevat saavat erikoislehden ilmaiseksi. (Se sisältää yksisivuisia vitsisarjoja ja korkeintaan yhden kunnon tarinan. Lehden tarkoitus on opettaa lukemaan.)
Edelliseen kohtaan täytyyy lisätä vielä ainakin kaikki viittaukset, joita Akkarissa perinteisesti harrastetan paljonkin. Akkarissa on useasti viittauksia historiallisiin kohteisiin (varsinkin Don Rosan tekemissä tarinoissa), jolloin haluamattakin oppii jotain uutta. (Se voi innostaa jonkun hakemaan lisätietoa kyseessäolevasta aiheesta ja oppimaan vielä lisää.) Lisäksi Akkareissa on paljon nimiväännöksiä, kuten Miihkali Suurmankeli (Michael Schumacher). Lienee sanomattakin selvää, että nuo väännökset opettavat ihmisille tunnetuista ihmisistä. Lukijat saavat lisätietoa (/tietoa) kuuluisista henkilöistä. Akkarissa on kyllä muunkinlaisia opettavaisia asioita tai historiallisia viittauksia, kuten maantiede. Aku Ankka-sarjakuvissa ollaan esimerkiksi pelattu jääkiekkoa Suomea vastaan. Lisäksi sarjakuvissa on satunnaisesti karttoja, jotka näyttävät esimerkiksi missä on Roopen liikematkan määränpää. Siinä oppii itsestään erilaisten paikkojen sijaintia maailmalla (kuten esimerkiksi Argentiina).
Aku Ankka on täynnä hyvää huumoria. Se ei ole huonohuumorinen lehti, joten se soveltuu kaikille. Muita esimerkkejä hyvähuumorisista sarjakuvista on esimerkiksi Tenavat ja Karvinen. Muun muassa Viivi ja Wagner sisältää hyvää huumoria, mutta se ei sovellu kaikille, toisin kuin Aku Ankan huumori. Aku Ankka on kuitenkin eräissä asioissa kaikkia edellämainittuja parempi. Käsittelen ne faktat myöhemmin.
Aku Ankka on todella monipuolinen. Lehti ei ole täynnä itseääntoistavia tarinoita. Se on yksi pääsyistä, miksi luen Aku Ankkaa. Toisin kuin muissa useissa sarjakuvissa (/sarjakuvalehdissä), Aku Ankka ei ole täynnä neliruutuisia vitsisarjoja. Aku Ankka-lehdessä on kunnon tarinoita. Joitain yksisivuisiakin (vitsi)sarjoja on, mikä on plussaa erääseen tärkeään kriteeriin, vaatimukseen: Monipuolisuuteen.
Aku Ankka on täynnä mahtavaa suomen kieltä. Kuinka usein teksteissä, varsinkaan sarjakuvissa, käytetään niin opettavaista kieltä? Mielestäni alle prosentissa kirjoituksista. Aku Ankka on herättänyt eloon kunnon kirjakielen, mikä on valitettavasti hukkumassa nykypäivänä. Kuitenkin Aku Ankassakin käytetään paikoitellen puhekieltä, kun joku henkilö (esimerkiksi Hessu tai Hessun tapainen) puhuu.
Aku Ankan monipuolisuutta kuvaa se, että piirtäjiä on useita. Esimerkiksi edellämainitsemiani Tenavia teki vain yksi piirtäjä, jonka takia julkaisutahti ei ollut kovin nopea. Ihmiset vanhenevat, ja Tenavien tekeminenkin on loppunut. Toista on Aku Ankassa. Piirtäjiä ja käsikirjoittajia on roppakaupalla, ja onhan kerran lukijakin tehnyt käsikirjoituksen ja erääseen Don Rosan tarinaan lukija antoi kunnon aiheen. Jos yksi piirtäjä kuolee, muut jatkavat. Aina tulee uusia piirtäjiä. Se pitää Aku Ankan elossa ja lisää ankkojen mielenkiintoisuutta.
Aku Ankka on todella kansainvälinen lehti. Se ei ole haitaksikaan, vaan päinvastoin. Lehti lisää kansainvälisyyttä maailmalla ja eri valtiot tulevat tunnetummaksi. Kuinka moni esimerkiksi tiesi Suomen sijainnin ennen Don Rosan Kalevala-aiheista tarinaa, joka käski ihmiset etsimään lisätietoa? Muutenkin Akkarin avulla voi saada ystäviä ympäri maailmaa, esimerkiksi kansainvälisillä Aku Ankka-keskustelufoorumeilla. Lisäksi Aku Ankan välityksellä voi saada uusia suomalaisia ystäviä, kun muistaakseni ennen lehdessä oli kirjeenvaihtopalsta.
Suomessa Mikki Hiiri on vähemmän suosittu kuin Aku Ankka, kun muualla maailmassa on melkein kaikkialla juuri päinvastoin. Se voi johtua siitä, että suomalaiset kansana eivät pidä siitä, kun joku onnistuu (lähes) aina (lähes) täydellisesti. Suomalaiset ovat ''epäonnistuvaa kansaa''. Me pidämme enemmän hahmosta, joka epäonnistuu (Aku Ankka) kuin hahmosta joka onnistuu (Mikki Hiiri). Hannu on edelliseen poikkeus, koska hänkin epäonnistuu joskus (tai jää toiseksi).
Akkariin on äärimmäisen helppo samaistua. Hahmot, kuten äärimmäisen epäonninen Aku ja täysin päinvastainen uskomattoman onnekas Hannu, herättävät ihmisissä tunteita. Tunteet vaikuttavat kaikkeen tekemiseen todella paljon. Ihmiset valitsevat paljon asioita tunteiden perusteella. Kuten vaikka Aku Ankan lukemisen. Erilaisten hahmojen erot saavat Aku Ankka-lehden tuntumaan inhimilliseltä. Kuitenkin se on täysin uskomaton.
Toisin kuin esimerkiksi Tenavat (noin sata sivua vuodessa) tai Karvinen (useimmiten vain sanomalehtiin strippisarjakuvia plus poikkeukset), Aku Ankka ilmestyy todella usein. Yksi numero tulee kerran viikossa. Se on yksi tärkeä syy Akkarin suosioon. Aku Ankka ei kerkiä unohtua siinä ajassa eikä vaivana ole turha odottaminen. Valitettavasti jotkut ihmiset kyllästyvät Akkarin lukemiseen, kun sitä tulee niin usein. Koska Aku Ankkaa tulee niin usein, odottamisen tunne on poissa ja kokee saavansa rahalleen vastinetta. Aku Ankkaan siis ei petytä kovin usein, tosin se johtuu monista muistakin asioista kuin edellämainitsemastani.
Aku Ankka ja sen mukavuus koostuu monista asioista. Jokainen asia vaikuttaa siihen. Asioita olen jo luetellut ja luettelen vielä joitain. Aku Ankka on monipuolinen, ja sen laatu on moniulotteinen, joten se ei kyllästytä ainakaan niin helposti. (Yksi syy, miksi Akkariin voisi kyllästyä, lukee muualla viestissäni.) Jos jotain asiaa on jo saanut tarpeekseen, voi ottaa jotain toista asiaa. Akkarissa pätee sama. Jos olet lukenut liikaa Iines-aiheisia tarinoita, voit lukea Hansu-aiheisen tarinan (joita ei tosin taida olla). Jos olet kyllästynyt ulkoasuun, ota joku muu ankkatuote. Jos olet kyllästynyt nopeaan julkaisutahtiin, lue vain Taskareita ja niin edelleen.
Aku Ankan ulkoasu on mielestäni(kin) mainio. Se ei ole sekava tai tarjoa liikaa asioita, kuten esimerkiksi Aku Ankan nettisivujen etusivu. Kansi on yleensä hienon yksinkertainen, lehdessä on muutama sivu mainoksia ja lisäksi sivu/kaksi toimitusten mielipiteitä ynnä muuta senlaista sekä tarinat. Toimitussivujen alalaidassa on laatikossa kaikki ''tarpeellinen''. Sieltä löytyvät tiedot, joita saatat tarvita esimerkiksi tilatessasi lehteä. Ennen ne olivat sekavasti sivujen alalaidassa, mutta nykyinen versio on selvästi selkeämpi ja parantaa Akkarin ulkoasua.
Aku Ankka on viihdyttävä. Se on luultavasti osien, joita olen maininnut, summa. Pelkkää viihdyttävyyttä on hankala saada aikaan. Itse olettaisin, että tässä tapauksessa viihdyttävyys tulee ainakin seuraavista mainitsemistani asioista: Samaistuminen sekä huumori. Kun käytetään huumoria (tyyliin Aku liukastuu banaaninkuoreen) ja tehdään asiat niin, että on todella helppo samaistua (näytetään edeltäviä tilanteita, tunteita ynnä muuta senlaista) saadaan aikaan viihdyttävä tarina. Ainakin joidenkin mielestä.
Akkari-lehden voi tilata kotiin. Siitä onkin helppo päätellä Akkarin suosio. Irtonumeroiden osto on paljon hankalampaa, rasittavampaa ja hieman kalliimpaa kuin tilaaminen. Voit helposti missata jonkin numeron. (Varsinkin, kun julkaisutahti on näinkin nopea kuin Akkarilla.) Kun tilaat, saat kaikki numerot plus mahdollisesti joitain ekstraa hieman halvemmalla ja paljon vähemmällä vaivaa. Jos Akkarissa ei olisi tilausmahdollisuutta, luultavasti suosio sekä levikki olisivat alhaisempia kuin mitä ne ovat nyt.
Akkarit eivät ''vanhene''. Niiden huumorin pitäisi olla aina yhtä hauskaa. Se on äärimmäisen suuri plussa! Akkarien ja muiden ankkajulkaisujen huumori ei ole kiinni nykyhetkessä, vaan se on samanlaista oikeastaan aina. Akkarit eivät viittaa vahvasti nykyaikaan tai johonkin muuhun, mitä tulevaisuudessa emme ymmärtäisi. Akkareita voi lukea aina, sillä tarinat ovat yhä samanlaisia. Jos olet pitänyt kunnon tauon (eli kaksi kuukautta tai enemmän), voit lukea lehden helposti uudestaan, sillä vaikka muistaisit jotain juonesta, tuskin muistat kaikkea. Huumori naurattaa tai hymyilyttää yhä uudestaan, voit ymmärtää viittaukset yhä uudestaan ja uudestaan. Lisäksi Akkareiden juoni ei muutu miksikään. Kun se on yhtä nerokkaasti tehty ja omalaatuisuutta ja luonteita käytetään taidokkaasti (selitetään seuraavassa kappaleessa), juoni pysyy yhtä taidokkaana. Akkarit eivät siis pilaannu. Itsekin olen lukenut paljon entisaikojen (esimerkiksi 1970-luvun tarinoita), sillä ne olivat niin eri lailla tehtyjä kuin nykytarinat. Niiden piirtojäljessä on selviä eroja nykypäivän piirtojälkiin, Mikki-tarinoita oli paljon enemmän ja muutenkin hahmokaarti oli erilaista ja juonet olivat pohjiltaan erilaisia. Kenties edellämainitsemani onkin yksi suuri syy siihen, että myös oikein vanhatkin (tai ainakin vanhemmat) ankkajulkaisut ovat niin suosittuja. Ne ovat niin erilaisia. Niiden eroja nykyjulkaisuihin on hauska etsiä ja erot myös huomaa aivan omin silmin. (Kuin etsi eroavaisuudet-tehtävä.) Vertaileminen muutenkin on useiden mielestä hauskaa, miksei tämäkin? Vanhat tarinat tai julkaisut saavat myös mahdollisesti mieleen paljon muistoja. Muistot saattavat olla ankka-aiheisia tai aivan jotain muita. Vanhoissa julkaisuissa on myös yksi selkeä hyvä puoli: Kun on lukenut paljon nykyaikaisia julkaisuja, vanhoissa on selkeä hyvä lisäasia. Ne eivät kyllästytä, koska ne ovat rakenteeltaan täysin erilaisia kuin nykyjulkaisut. Myös julkaisujen rakenne on selvästi eroava nykyaikaan verrattuna (ei siis vain pelkkä tarinoiden rakenne). Ennen oli enemmän erilaisia tekstiosioita ja 2000-luvun puolella, siinä 2004 paikkeilla, oli muistaakseni suosiossa laittaa takakanteen yksisivuinen sarja, eikä mainoksia kuten nykyään.
Kaikki ankkahahmot ovat äärimmäisen omalaatuisia. Se on todellakin hyvä asia! Se on yksi tärkeimmistä asioista Aku Ankan tämänhetkisessä suosiossa! Koska hahmot ovat liioitellunkin omalaatuisia tai heidän luonteensa on vedetty äärirajoilleen (Hannun onni, Iineksen vaihtelevuus), tarinoille saadaan aina juonipohja! Koska tarinoille saadaan siitä juonipohja, niitä luetaankin melko paljon, koska ne ovat yksinkertaisesti hyviä. Hahmojen omalaatuisuus saa hahmoista päähenkilön, ja koska hahmot ovat omalaatuisia, tarinat saadaan sisällytettyä hahmojen luonteisiin. Hahmojen luonteet muodostavat joitain tarinoita jopa itsestäänkin. Koska hahmot ovat niin omalaatuisia tai sen tapaisia, niin tarinan juoneksi vaaditaan joskus vain yksi pelkkä hahmo! Koska tarinaan ei muuta (juoneksi) vaaditakaan, niin tarinat selkeytyvät todellakin huomattavasti! On paljon selvempää lukea tarinaa, jossa on vain yksi päähenkilö, mutta siitäkin saa loistavan laatuisen tarinan (koska hahmot ovat niin liioitellun omalaatuisia). Esimerkiksi tarina, jossa Akun ja Teppo Tulpun luonteita olisi pienennetty ja vain toinen heistä olisi päähenkilönä olisi paljon hankalampi lukea. Se johtuu yksinkertaisesti siitä. että mitä omalaatuisempi on luonne, sitä vähemmän hahmoja tarvitaan päähenkilöksi/juonen ylläpitäjäksi. Sen voi ajatella myös näin: Juonen ylläpitämiseen tarvitaan tietty määrä omalaatuisuutta sekä luonnetta, mutta mitä enemmän hahmoja on tarinan päähenkilöinä/juonen ylläpitäjinä, sitä enemmän sitä omalaatuisuutta poistuu. Juuri niin se onkin! Parhaat tarinat ovatkin luultavasti ne, missä juonta ylläpitää vain yksi henkilö, joka on omalaatuinen, koska silloin ei tarvitse sekoittaa tarinaan kaikkien päähenkilöiden luonteiden ja omalaatuisuuksien seurauksia ja aiheutumaa. Kun sitä ei tarvitse kuvata, niin tilaa säästyy (jolloin jotain muuta saadaan lisättyä tarinaan) ja tarina selkeytyy huomattavasti (koska lukija ei välttämättä ymmärtäisi selityksiä). Edellämainittu onkin mielestäni yksi pääsyistä Aku Ankan suosiolle ja tarinoiden helpolle ymmärrettävyydelle.
Entisaikoina (ainakin Akkarin alkutaipaleilla 1950-luvulla) ankkajulkaisut koostuivat lähinnä muutaman piirtäjän tarinoista. Silloin oli myös paljon enemmän superkuuluisuuksia, toisin kuin nyt. Esimerkiksi Carl Barks oli todella kuuluisa muutama kymmenen vuotta sitten ja täysin omassa kuuluisuusjoukossaan. Nykypäivänä tilanne on toisin. Kenties jotkut saattoivat nähdä Don Rosan(kin) kuuluvan yhtä kuuluisien joukkoon, mutta ainakin minun mielestäni nyt ei ole yhtä tai kahta piirtäjää/käsikirjoittajaa yli muiden. Esimerkiksi Jippes, Vicar ja Korhonen ovat kuuluisia, mutta eivät niinsanottuja superjulkkiksia. Entisaikoina lehtiä ostettiin myös vain siksi, että saataisiin nähdä yksi suuren kuuluisuuden tekemä tarina, mutta nykyään niin ei (enää) ole, koska ei ole ''suurkuuluisuuksia''.
Mainitsen vielä uudestaan huumorin, koska se on melko tärkeä asia, joka saa ihmiset lukemaan Aku Ankkaa. Huumori on yksinkertaista, mutta joissain tapauksissa se viittaa johonkin (esimerkiksi Don Rosalla). Huumori sopii kaikille. Se on harvinaista sarjakuvissa. Koska se sopii kaikille, kaikki (myös vanhemmat ihmiset) voivat lukea Aku Ankkaa. Harmillisesti tuota ei ymmärretä, vaan luullaan Akkarin olevan normaali sarjakuvalehti, joka soveltuu vain lapsille. Stereotypiat olisi mielestäni hyvä korjata. Esimerkiksi korjaamisesta sopii vaikka televisiomainos, johon kootaan julkkiksia, jotka lukevat Aku Ankkaa. Lehdessähän samantapainen on ollut, siinä esimerkiksi Kalle Palander puheli jotain Akkareista. Mutta aikuiset eivät löydä Akkaria ja ymmärrä sen lukemisen kannattavuutta Akkarista.
Kaikenkaikkiaan ihmiset eivät ymmärrä sarjakuvienkin olevan muoto taiteesta. Aku Ankkakin kärsii siitä. Sarjakuvien keksiminen ja hyvän lopputuloksen saaminen on haastavaa. Se käykin työstä. Akkarin parissa työskennelläänkin paljon. Esimerkiksi Don Rosalla ei tietääkseni ole muuta työtä. Kuvien piirtäminen käy taiteesta. Ovathan taulutkin vain piirrettyjä kuvia. Sarjakuvissa se on sama asia, tosin pienellä käsikirjoituksella. Miksi sarjakuvat eivät siis kävisi taiteesta? Kaikenkaikkiaan ihmisten ennakkoluulot sarjakuvista ovat kamalia. Sitä pahentaa esimerkiksi se, että useissa painotuotteissa sarjakuvia halveksitaan ja niitä ei pidetä opettavaisina. Toisin kuitenkin on. Aku Ankan opettavaisuuden (hyvä kieli, lukutaito ja niin edelleen) olen jo käsitellyt aikaisemmin. Miksi kuitenkin esimerkiksi asiallinen Helsingin Sanomat pitäisi sarjakuvia, jos ne olisivat turhia? Valitettavasti kuitenkaan useimmat ihmiset eivät käsittele asioita tältä kantilta.
Jos Aku Ankka olisi huono tai turha, miksi sillä olisi niin suuri levikki kuin nyt? Suomessa Akkarin hyviä puolia on tajuttu mainiosti, mutta mielestäni parempaankin pystytään. Suuri levikki väkilukuun suhteutettuna johtuu mielestäni siitä, että Aku Ankan ulkoasu on selkeä ja toimituksella on ammattitaitoa. Ulkomailla asiat eivät valitettavasti ole näinkään hyvin. Siksi useissa valtioissa levikki jää jopa Suomen alapuolelle, vaikkakin Suomessa on kyseessäolevia valtioita paljonkin pienempi väkiluku.
Edes Aku Ankka ei ole täydellinen. Esimerkiksi mainostaminen Suomessa ei ole täydellistä. Ymmärrän kyllä, että rahaa ei ole paljoa, mutta mainostamalla saisi pinon aikuisasiakkaita. Lisäksi Aku Ankka ei mielestäni huomioi tarpeeksi erilaisia juhlapäiviä. Esimerkiksi Akun satavuotisjuhlalle sata sivua suuri lehti ja sadan piirtäjän nimikirjoitus tai muuta senlaista, niin ainakin sille numerolle tulisi paljonkin lukijoita. Se ei tosin ole kovin helppoa (eikä ilmaista).
Seuraava epätäydellisyyskohta käsittelee Aku Ankka-sarjakuvia yleisesti, ei vain suomalaista lehteä.
Sarjakuvat ovat menossa huonompaan suuntaan, koska lehtiin alkaa tulla huonompia sarjakuvia. Lehdissä on siis selvästi heikompi julkaisukynnys kuin aikaisemmin. Se johtuu vain siitä, että vanhat piirtäjät alkavat lopetella uriaan. Uusia tulee, mutta vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Uusia piirtäjä tulee paljon ja jotkin heistä ovat taitavia, mutta valitettavasti kaikki eivät. Esimerkiksi Don Rosan huumori on todella mahtavaa, mutta kukaan muu ei käytä lähellekään niin hyvää huumoria. Kukaan ei siis ole korvannut Don Rosaa. Toinen vanha tärkeä hahmo on tietenkin Carl Barks. Hän oli todella aktiivinen ja tuottoisa, sillä häneltä tuli sarjakuvia luultavasti nopeammin kuin keneltäkään muulta. Kun nykyään ei ole niin nopeita kirjoittajia, sarjakuvia tulee hitaammin ja huonompia pitää julkaista. Varsinkin meillä Suomessa on siinä mielessä heikko tilanne, kun lehtemme ilmestyy kerran viikossa.
Kuitenkin ei-kovin-hyvin on ollut jo 1960-luvulla, jolloin julkaisukynnys oli äärimmäisen matala, ja surkeatkin piirtäjät saivat helposti tarinoitaan läpi. Onneksi se on hieman parantunut nykypäivään mennessä.
Piirtäjien hidastunutta julkaisutahtia on pyritty korvaamaan toivesarjoilla, jotka ovat paljon toivottuja vanhoja sarjoja ja usein Barksin tekemiä. Se on mielestäni hyvä, koska saadaan vanha hyvä sarja, mutta niitäkään ei pitäisi olla liikaa. Esimerkiksi viisi vuodessa on liikaa, koska silloin lukijat, jotka ovat lukeneet lehteä kauan (heitä on yllättävän paljon) kyllästyvät, koska he ovat lukeneet samat sarjat useasti ja mahdollisesti jopa lopettavat Akkarin lukemisen.
1960-luvulla siis julkaisukynnys oli äärimmäisen matala. Siispä todella hyvien tarinoiden seassa oli myös surkeita tarinoita, joiden piirtäjät olivat täysin aloittelijoita. Valitettavasti nyt olemme menossa siihen suuntaan. Koska jokaiseen numeroon ei saada Jippeseitä tai Vicareita, sekaan tulee joitain ei-niin-kovin-hyviä piirtäjiä ja käsikirjoittajia. Yksi korjausehdoitukseni olisi se, että järjestetään sarjakuvantekokilpailu. (Edellinen oli muistaakseni 2003.) Paras tai parhaat julkaistaan lehdessä. (Jos joku huippupiirtäjä saadaan mukaan [silloin Vicar], pelkkä käsikirjoituskilpailu kelpaa, jos saadaan valmis käsikirjoitus, niin pelkkä piirtokilpailu kelpaa.) Silloin saataisiin yksi huonohko sarjakuva korvattua paremmalla. Koska Akkarin lukijoita on niin paljon, täytyy joukosta löytyä hyvä piirtäjä ja/tai käsikirjoittaja.
Seuraavaksi käsittelen omaa lukuhistoriaani.
2000-luvun puolella kuulin ensimmäisen kerran Aku Ankasta. Myöhäinen ajankohta selittyy sillä, että en ollut saanut tietokonetta internetillä ennen joulua vuonna 2006. Lisäksi en roikkunut kaupoissa, joissa olisin saattanua Akkareita nähdä. Vuonna 2001 tai 2002 aloin tilata Akkaria, mutta sen ajan lehteni ovat jo ties missä. Osa on kaapissa. Vuodesta 2003 lähtien aloin kansioimaan Akkareita. Omaa ykkösluokkani lehteä en ole kansioinut, vaikka sekin on tallessa. Jossain. Kai. Lisäksi luen paljon muitakin Aku Ankka-julkaisuja, kuin Aku Ankka-lehteä, paljon muitakin sarjakuvia ja vaikka kuinka paljon kirjoja.
Eli 2002 aloin tilaamaan lehteä, mutta 2003 aloin kansioimaan niitä ja lukemaan kunnolla enemmän.
Saan ankkajulkaisuja myös muuten kuin ostamalla. Saan niitä paljon lahjoina ja ennen eräs sukulaiseni antoi minulle vanhoja lehtiä.
Minulla on paljon lehtiä (noin 250), jotka on julkaistu aikavälillä 1970-2000. Silloin en niitä (vielä) tilannut, mutta olen saanut ja ostanut vanhojakin Akkareita. Ne ovat oiva keräilykohde, koska ne ovat osittain tulleet ennen syntymääsi ja sen takia niitä on hankala (tai ei ainakaan kovin helppo) saada nykypäivänä.
Eniten pidän tarinoista, jotka ovat Don Rosan tekemiä, koska hänen huumorinsa on erittäin hauskaa. Hän viittaa todellisuuteen, joihinkin tarinassa edellämainittuihin asioihin tai stereotypiohin todella taidokkaasti, koska ne saavat hymyilemään itseni (ja se on harvinaista). Don Rosan vitsit ovat todella ennennäkemättömiä ja täysin hänen omaa käsialaansa. Se on yksi syy, miksi pidän Don Rosasta niin paljon. Edellämainittujen takia/ansiosta luen Rosan tarinat yhä uudelleen ja uudelleen ja pidän niistä paljon. Siksi voinkin sanoa, että ne ovat vaikuttaneet omaan lukemiseeni todella paljon.
Ensimmäinen tarina, jonka muistan lukeneeni, on Don Rosan tekemä.
Myös Barks on vaikuttanut lukemiseeni paljon, joskin paljon vähemmän kuin Rosa. Entisaikojen tarinat ovat melkeinpä vain Barksin tekemiä. Siispä olen lukenut paljon Barkstarinoita, joten ne ovat vaikuttaneet. Ilman Barksia tuskin minäkään olisin Akkareita lukenut, koska niitä tuskin olisi ollut.
Akkareita säilytän (ja samalla keräilen) yksinkertaisesta syystä. Ne ovat liian hyviä poisheitettäviksi. Niitä voi lukea yhä uudestaan ja uudestaan, kun joitain muita julkaisuja ei pysty. Akkarit ovat pala, ja todellakin tärkeä senlainen, omaa lukemistani. En kuitenkaan ole oppinut lukemaan niiden avulla. Opin sen taidon itsestään. Minulla on myös toinen syy keräilylleni. Se on myös erittäin yksinkertainen. Ankkajulkaisuja pystyy lukemaan uudestaan ja uudestaan (tai ainakin melkein kaikkia), kunhan ei lue aivan heti (eli ainakin kuukauden väli). Aku Ankka ei vanhene, ja tarinoiden mahdollisen huumorin pitäisi olla yhtä hauskaa osto- ja lukuhetkillä kuin uudestaan luettuna. Muutenkin Akkarit säilyvät ikuisesti.
Minulla on (tietenkin) myös muita ankkajulkaisuja kuin Aku Ankka-lehteä. Kuusi ensimmäistä minitaskaria ostin ''paremman puutteessa''. (Niihin aikoihin ei muita ankkajulkaisuja julkaistu.) Taskareita minulla on vajaa sata. Niitäkin keräilen, koska ne ovat laatulukemista (katso viestini alkuosa). Roope-Setä-lehtiä minulla on vain kymmeniä, koska ne eivät vain jostain syystä tartu mukaan. Lisäksi minulla on ainakin Joulumantelit, jotka olen saanut käyttämättöminä (=lukemattomina) lahjaksi. Kaikkia omistamiani ankkatuotteita en kuitenkaan voi muistaa.
Yhteenveto: Akkarin suosio koostuu monesta osasta, esimerkiksi julkaisutahti, monipuolisuus ja kansainvälisyys. Koska suosio koostuu monesta osasta, Akkariin on melko hankala kyllästyä. Piirtäjien nopeus hidastuu, joten huonompiakin tarinoita joudutaan julkaisemaan, jonka takia Akkareissa on sekä hyviä että huonoja tarinoita. Edellämainittua pyritään korjaamaan toivesarjoilla, joita on muutama vuodessa. Entisaikoina lehti saatettiin ostaa vain koska siinä oli jonkun ''superjulkkiksen'' tarina. Tarinoiden laadun yksi pääsyy on se, että hahmot ovat niin omalaatuisia, että kunnon juoneen tarvitaan vain yksi hahmo. Nykyään ei ole niin, koska niin kuuluisia piirtäjiä/käsikirjoittajia ei ole. Akkarit elävät ikuisesti, koska niiden rakenne on erilainen, se ei kyllästytä. Lisäksi vertailuja on hauska suorittaa. Olen keräillyt Akkareita reilut viisi vuotta ja keräilen niitä kenties siksi, että ne ovat liian hyviä pois heitettäviksi.
1. Aku Vankka 2741
2. kirja 2457
3. Imfromfinland08 2384
4. Karhula 2121
5. Pullasorsa 1711 -4
6. akkaridekkari 1495 -1
7. Bomber 1399 +1
8. Peetukka 1285 +3
9. Akuhullu97 900 +1
10. Hiidenkirnu 781
11. Frodo 774
12. Mac Ducky 757 -1
13. Padi 753 +1
14. T@IK@VIITTA 324
15. Kreach 126
16. Salwer1st/ 55
Jatkan kohta.
~kirja
// (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi luen Aku Ankkaa?
Aku Ankka on Suomen suosituin sarjakuvalehti. Sen suosiolle täytyykin olla perusteita, syitä. Seuraavassa yritän saada perusteet esille.
Aku Ankka on erittäin opettavainen sarjakuvalehdeksi. Edellämainittua mielipidettäni täydentää seuraava fakta: Kaikki ensimmäisellä luokalla olevat saavat erikoislehden ilmaiseksi. (Se sisältää yksisivuisia vitsisarjoja ja korkeintaan yhden kunnon tarinan. Lehden tarkoitus on opettaa lukemaan.)
Edelliseen kohtaan täytyyy lisätä vielä ainakin kaikki viittaukset, joita Akkarissa perinteisesti harrastetan paljonkin. Akkarissa on useasti viittauksia historiallisiin kohteisiin (varsinkin Don Rosan tekemissä tarinoissa), jolloin haluamattakin oppii jotain uutta. (Se voi innostaa jonkun hakemaan lisätietoa kyseessäolevasta aiheesta ja oppimaan vielä lisää.) Lisäksi Akkareissa on paljon nimiväännöksiä, kuten Miihkali Suurmankeli (Michael Schumacher). Lienee sanomattakin selvää, että nuo väännökset opettavat ihmisille tunnetuista ihmisistä. Lukijat saavat lisätietoa (/tietoa) kuuluisista henkilöistä. Akkarissa on kyllä muunkinlaisia opettavaisia asioita tai historiallisia viittauksia, kuten maantiede. Aku Ankka-sarjakuvissa ollaan esimerkiksi pelattu jääkiekkoa Suomea vastaan. Lisäksi sarjakuvissa on satunnaisesti karttoja, jotka näyttävät esimerkiksi missä on Roopen liikematkan määränpää. Siinä oppii itsestään erilaisten paikkojen sijaintia maailmalla (kuten esimerkiksi Argentiina).
Aku Ankka on täynnä hyvää huumoria. Se ei ole huonohuumorinen lehti, joten se soveltuu kaikille. Muita esimerkkejä hyvähuumorisista sarjakuvista on esimerkiksi Tenavat ja Karvinen. Muun muassa Viivi ja Wagner sisältää hyvää huumoria, mutta se ei sovellu kaikille, toisin kuin Aku Ankan huumori. Aku Ankka on kuitenkin eräissä asioissa kaikkia edellämainittuja parempi. Käsittelen ne faktat myöhemmin.
Aku Ankka on todella monipuolinen. Lehti ei ole täynnä itseääntoistavia tarinoita. Se on yksi pääsyistä, miksi luen Aku Ankkaa. Toisin kuin muissa useissa sarjakuvissa (/sarjakuvalehdissä), Aku Ankka ei ole täynnä neliruutuisia vitsisarjoja. Aku Ankka-lehdessä on kunnon tarinoita. Joitain yksisivuisiakin (vitsi)sarjoja on, mikä on plussaa erääseen tärkeään kriteeriin, vaatimukseen: Monipuolisuuteen.
Aku Ankka on täynnä mahtavaa suomen kieltä. Kuinka usein teksteissä, varsinkaan sarjakuvissa, käytetään niin opettavaista kieltä? Mielestäni alle prosentissa kirjoituksista. Aku Ankka on herättänyt eloon kunnon kirjakielen, mikä on valitettavasti hukkumassa nykypäivänä. Kuitenkin Aku Ankassakin käytetään paikoitellen puhekieltä, kun joku henkilö (esimerkiksi Hessu tai Hessun tapainen) puhuu.
Aku Ankan monipuolisuutta kuvaa se, että piirtäjiä on useita. Esimerkiksi edellämainitsemiani Tenavia teki vain yksi piirtäjä, jonka takia julkaisutahti ei ollut kovin nopea. Ihmiset vanhenevat, ja Tenavien tekeminenkin on loppunut. Toista on Aku Ankassa. Piirtäjiä ja käsikirjoittajia on roppakaupalla, ja onhan kerran lukijakin tehnyt käsikirjoituksen ja erääseen Don Rosan tarinaan lukija antoi kunnon aiheen. Jos yksi piirtäjä kuolee, muut jatkavat. Aina tulee uusia piirtäjiä. Se pitää Aku Ankan elossa ja lisää ankkojen mielenkiintoisuutta.
Aku Ankka on todella kansainvälinen lehti. Se ei ole haitaksikaan, vaan päinvastoin. Lehti lisää kansainvälisyyttä maailmalla ja eri valtiot tulevat tunnetummaksi. Kuinka moni esimerkiksi tiesi Suomen sijainnin ennen Don Rosan Kalevala-aiheista tarinaa, joka käski ihmiset etsimään lisätietoa? Muutenkin Akkarin avulla voi saada ystäviä ympäri maailmaa, esimerkiksi kansainvälisillä Aku Ankka-keskustelufoorumeilla. Lisäksi Aku Ankan välityksellä voi saada uusia suomalaisia ystäviä, kun muistaakseni ennen lehdessä oli kirjeenvaihtopalsta.
Suomessa Mikki Hiiri on vähemmän suosittu kuin Aku Ankka, kun muualla maailmassa on melkein kaikkialla juuri päinvastoin. Se voi johtua siitä, että suomalaiset kansana eivät pidä siitä, kun joku onnistuu (lähes) aina (lähes) täydellisesti. Suomalaiset ovat ''epäonnistuvaa kansaa''. Me pidämme enemmän hahmosta, joka epäonnistuu (Aku Ankka) kuin hahmosta joka onnistuu (Mikki Hiiri). Hannu on edelliseen poikkeus, koska hänkin epäonnistuu joskus (tai jää toiseksi).
Akkariin on äärimmäisen helppo samaistua. Hahmot, kuten äärimmäisen epäonninen Aku ja täysin päinvastainen uskomattoman onnekas Hannu, herättävät ihmisissä tunteita. Tunteet vaikuttavat kaikkeen tekemiseen todella paljon. Ihmiset valitsevat paljon asioita tunteiden perusteella. Kuten vaikka Aku Ankan lukemisen. Erilaisten hahmojen erot saavat Aku Ankka-lehden tuntumaan inhimilliseltä. Kuitenkin se on täysin uskomaton.
Toisin kuin esimerkiksi Tenavat (noin sata sivua vuodessa) tai Karvinen (useimmiten vain sanomalehtiin strippisarjakuvia plus poikkeukset), Aku Ankka ilmestyy todella usein. Yksi numero tulee kerran viikossa. Se on yksi tärkeä syy Akkarin suosioon. Aku Ankka ei kerkiä unohtua siinä ajassa eikä vaivana ole turha odottaminen. Valitettavasti jotkut ihmiset kyllästyvät Akkarin lukemiseen, kun sitä tulee niin usein. Koska Aku Ankkaa tulee niin usein, odottamisen tunne on poissa ja kokee saavansa rahalleen vastinetta. Aku Ankkaan siis ei petytä kovin usein, tosin se johtuu monista muistakin asioista kuin edellämainitsemastani.
Aku Ankka ja sen mukavuus koostuu monista asioista. Jokainen asia vaikuttaa siihen. Asioita olen jo luetellut ja luettelen vielä joitain. Aku Ankka on monipuolinen, ja sen laatu on moniulotteinen, joten se ei kyllästytä ainakaan niin helposti. (Yksi syy, miksi Akkariin voisi kyllästyä, lukee muualla viestissäni.) Jos jotain asiaa on jo saanut tarpeekseen, voi ottaa jotain toista asiaa. Akkarissa pätee sama. Jos olet lukenut liikaa Iines-aiheisia tarinoita, voit lukea Hansu-aiheisen tarinan (joita ei tosin taida olla). Jos olet kyllästynyt ulkoasuun, ota joku muu ankkatuote. Jos olet kyllästynyt nopeaan julkaisutahtiin, lue vain Taskareita ja niin edelleen.
Aku Ankan ulkoasu on mielestäni(kin) mainio. Se ei ole sekava tai tarjoa liikaa asioita, kuten esimerkiksi Aku Ankan nettisivujen etusivu. Kansi on yleensä hienon yksinkertainen, lehdessä on muutama sivu mainoksia ja lisäksi sivu/kaksi toimitusten mielipiteitä ynnä muuta senlaista sekä tarinat. Toimitussivujen alalaidassa on laatikossa kaikki ''tarpeellinen''. Sieltä löytyvät tiedot, joita saatat tarvita esimerkiksi tilatessasi lehteä. Ennen ne olivat sekavasti sivujen alalaidassa, mutta nykyinen versio on selvästi selkeämpi ja parantaa Akkarin ulkoasua.
Aku Ankka on viihdyttävä. Se on luultavasti osien, joita olen maininnut, summa. Pelkkää viihdyttävyyttä on hankala saada aikaan. Itse olettaisin, että tässä tapauksessa viihdyttävyys tulee ainakin seuraavista mainitsemistani asioista: Samaistuminen sekä huumori. Kun käytetään huumoria (tyyliin Aku liukastuu banaaninkuoreen) ja tehdään asiat niin, että on todella helppo samaistua (näytetään edeltäviä tilanteita, tunteita ynnä muuta senlaista) saadaan aikaan viihdyttävä tarina. Ainakin joidenkin mielestä.
Akkari-lehden voi tilata kotiin. Siitä onkin helppo päätellä Akkarin suosio. Irtonumeroiden osto on paljon hankalampaa, rasittavampaa ja hieman kalliimpaa kuin tilaaminen. Voit helposti missata jonkin numeron. (Varsinkin, kun julkaisutahti on näinkin nopea kuin Akkarilla.) Kun tilaat, saat kaikki numerot plus mahdollisesti joitain ekstraa hieman halvemmalla ja paljon vähemmällä vaivaa. Jos Akkarissa ei olisi tilausmahdollisuutta, luultavasti suosio sekä levikki olisivat alhaisempia kuin mitä ne ovat nyt.
Akkarit eivät ''vanhene''. Niiden huumorin pitäisi olla aina yhtä hauskaa. Se on äärimmäisen suuri plussa! Akkarien ja muiden ankkajulkaisujen huumori ei ole kiinni nykyhetkessä, vaan se on samanlaista oikeastaan aina. Akkarit eivät viittaa vahvasti nykyaikaan tai johonkin muuhun, mitä tulevaisuudessa emme ymmärtäisi. Akkareita voi lukea aina, sillä tarinat ovat yhä samanlaisia. Jos olet pitänyt kunnon tauon (eli kaksi kuukautta tai enemmän), voit lukea lehden helposti uudestaan, sillä vaikka muistaisit jotain juonesta, tuskin muistat kaikkea. Huumori naurattaa tai hymyilyttää yhä uudestaan, voit ymmärtää viittaukset yhä uudestaan ja uudestaan. Lisäksi Akkareiden juoni ei muutu miksikään. Kun se on yhtä nerokkaasti tehty ja omalaatuisuutta ja luonteita käytetään taidokkaasti (selitetään seuraavassa kappaleessa), juoni pysyy yhtä taidokkaana. Akkarit eivät siis pilaannu. Itsekin olen lukenut paljon entisaikojen (esimerkiksi 1970-luvun tarinoita), sillä ne olivat niin eri lailla tehtyjä kuin nykytarinat. Niiden piirtojäljessä on selviä eroja nykypäivän piirtojälkiin, Mikki-tarinoita oli paljon enemmän ja muutenkin hahmokaarti oli erilaista ja juonet olivat pohjiltaan erilaisia. Kenties edellämainitsemani onkin yksi suuri syy siihen, että myös oikein vanhatkin (tai ainakin vanhemmat) ankkajulkaisut ovat niin suosittuja. Ne ovat niin erilaisia. Niiden eroja nykyjulkaisuihin on hauska etsiä ja erot myös huomaa aivan omin silmin. (Kuin etsi eroavaisuudet-tehtävä.) Vertaileminen muutenkin on useiden mielestä hauskaa, miksei tämäkin? Vanhat tarinat tai julkaisut saavat myös mahdollisesti mieleen paljon muistoja. Muistot saattavat olla ankka-aiheisia tai aivan jotain muita. Vanhoissa julkaisuissa on myös yksi selkeä hyvä puoli: Kun on lukenut paljon nykyaikaisia julkaisuja, vanhoissa on selkeä hyvä lisäasia. Ne eivät kyllästytä, koska ne ovat rakenteeltaan täysin erilaisia kuin nykyjulkaisut. Myös julkaisujen rakenne on selvästi eroava nykyaikaan verrattuna (ei siis vain pelkkä tarinoiden rakenne). Ennen oli enemmän erilaisia tekstiosioita ja 2000-luvun puolella, siinä 2004 paikkeilla, oli muistaakseni suosiossa laittaa takakanteen yksisivuinen sarja, eikä mainoksia kuten nykyään.
Kaikki ankkahahmot ovat äärimmäisen omalaatuisia. Se on todellakin hyvä asia! Se on yksi tärkeimmistä asioista Aku Ankan tämänhetkisessä suosiossa! Koska hahmot ovat liioitellunkin omalaatuisia tai heidän luonteensa on vedetty äärirajoilleen (Hannun onni, Iineksen vaihtelevuus), tarinoille saadaan aina juonipohja! Koska tarinoille saadaan siitä juonipohja, niitä luetaankin melko paljon, koska ne ovat yksinkertaisesti hyviä. Hahmojen omalaatuisuus saa hahmoista päähenkilön, ja koska hahmot ovat omalaatuisia, tarinat saadaan sisällytettyä hahmojen luonteisiin. Hahmojen luonteet muodostavat joitain tarinoita jopa itsestäänkin. Koska hahmot ovat niin omalaatuisia tai sen tapaisia, niin tarinan juoneksi vaaditaan joskus vain yksi pelkkä hahmo! Koska tarinaan ei muuta (juoneksi) vaaditakaan, niin tarinat selkeytyvät todellakin huomattavasti! On paljon selvempää lukea tarinaa, jossa on vain yksi päähenkilö, mutta siitäkin saa loistavan laatuisen tarinan (koska hahmot ovat niin liioitellun omalaatuisia). Esimerkiksi tarina, jossa Akun ja Teppo Tulpun luonteita olisi pienennetty ja vain toinen heistä olisi päähenkilönä olisi paljon hankalampi lukea. Se johtuu yksinkertaisesti siitä. että mitä omalaatuisempi on luonne, sitä vähemmän hahmoja tarvitaan päähenkilöksi/juonen ylläpitäjäksi. Sen voi ajatella myös näin: Juonen ylläpitämiseen tarvitaan tietty määrä omalaatuisuutta sekä luonnetta, mutta mitä enemmän hahmoja on tarinan päähenkilöinä/juonen ylläpitäjinä, sitä enemmän sitä omalaatuisuutta poistuu. Juuri niin se onkin! Parhaat tarinat ovatkin luultavasti ne, missä juonta ylläpitää vain yksi henkilö, joka on omalaatuinen, koska silloin ei tarvitse sekoittaa tarinaan kaikkien päähenkilöiden luonteiden ja omalaatuisuuksien seurauksia ja aiheutumaa. Kun sitä ei tarvitse kuvata, niin tilaa säästyy (jolloin jotain muuta saadaan lisättyä tarinaan) ja tarina selkeytyy huomattavasti (koska lukija ei välttämättä ymmärtäisi selityksiä). Edellämainittu onkin mielestäni yksi pääsyistä Aku Ankan suosiolle ja tarinoiden helpolle ymmärrettävyydelle.
Entisaikoina (ainakin Akkarin alkutaipaleilla 1950-luvulla) ankkajulkaisut koostuivat lähinnä muutaman piirtäjän tarinoista. Silloin oli myös paljon enemmän superkuuluisuuksia, toisin kuin nyt. Esimerkiksi Carl Barks oli todella kuuluisa muutama kymmenen vuotta sitten ja täysin omassa kuuluisuusjoukossaan. Nykypäivänä tilanne on toisin. Kenties jotkut saattoivat nähdä Don Rosan(kin) kuuluvan yhtä kuuluisien joukkoon, mutta ainakin minun mielestäni nyt ei ole yhtä tai kahta piirtäjää/käsikirjoittajaa yli muiden. Esimerkiksi Jippes, Vicar ja Korhonen ovat kuuluisia, mutta eivät niinsanottuja superjulkkiksia. Entisaikoina lehtiä ostettiin myös vain siksi, että saataisiin nähdä yksi suuren kuuluisuuden tekemä tarina, mutta nykyään niin ei (enää) ole, koska ei ole ''suurkuuluisuuksia''.
Mainitsen vielä uudestaan huumorin, koska se on melko tärkeä asia, joka saa ihmiset lukemaan Aku Ankkaa. Huumori on yksinkertaista, mutta joissain tapauksissa se viittaa johonkin (esimerkiksi Don Rosalla). Huumori sopii kaikille. Se on harvinaista sarjakuvissa. Koska se sopii kaikille, kaikki (myös vanhemmat ihmiset) voivat lukea Aku Ankkaa. Harmillisesti tuota ei ymmärretä, vaan luullaan Akkarin olevan normaali sarjakuvalehti, joka soveltuu vain lapsille. Stereotypiat olisi mielestäni hyvä korjata. Esimerkiksi korjaamisesta sopii vaikka televisiomainos, johon kootaan julkkiksia, jotka lukevat Aku Ankkaa. Lehdessähän samantapainen on ollut, siinä esimerkiksi Kalle Palander puheli jotain Akkareista. Mutta aikuiset eivät löydä Akkaria ja ymmärrä sen lukemisen kannattavuutta Akkarista.
Kaikenkaikkiaan ihmiset eivät ymmärrä sarjakuvienkin olevan muoto taiteesta. Aku Ankkakin kärsii siitä. Sarjakuvien keksiminen ja hyvän lopputuloksen saaminen on haastavaa. Se käykin työstä. Akkarin parissa työskennelläänkin paljon. Esimerkiksi Don Rosalla ei tietääkseni ole muuta työtä. Kuvien piirtäminen käy taiteesta. Ovathan taulutkin vain piirrettyjä kuvia. Sarjakuvissa se on sama asia, tosin pienellä käsikirjoituksella. Miksi sarjakuvat eivät siis kävisi taiteesta? Kaikenkaikkiaan ihmisten ennakkoluulot sarjakuvista ovat kamalia. Sitä pahentaa esimerkiksi se, että useissa painotuotteissa sarjakuvia halveksitaan ja niitä ei pidetä opettavaisina. Toisin kuitenkin on. Aku Ankan opettavaisuuden (hyvä kieli, lukutaito ja niin edelleen) olen jo käsitellyt aikaisemmin. Miksi kuitenkin esimerkiksi asiallinen Helsingin Sanomat pitäisi sarjakuvia, jos ne olisivat turhia? Valitettavasti kuitenkaan useimmat ihmiset eivät käsittele asioita tältä kantilta.
Jos Aku Ankka olisi huono tai turha, miksi sillä olisi niin suuri levikki kuin nyt? Suomessa Akkarin hyviä puolia on tajuttu mainiosti, mutta mielestäni parempaankin pystytään. Suuri levikki väkilukuun suhteutettuna johtuu mielestäni siitä, että Aku Ankan ulkoasu on selkeä ja toimituksella on ammattitaitoa. Ulkomailla asiat eivät valitettavasti ole näinkään hyvin. Siksi useissa valtioissa levikki jää jopa Suomen alapuolelle, vaikkakin Suomessa on kyseessäolevia valtioita paljonkin pienempi väkiluku.
Edes Aku Ankka ei ole täydellinen. Esimerkiksi mainostaminen Suomessa ei ole täydellistä. Ymmärrän kyllä, että rahaa ei ole paljoa, mutta mainostamalla saisi pinon aikuisasiakkaita. Lisäksi Aku Ankka ei mielestäni huomioi tarpeeksi erilaisia juhlapäiviä. Esimerkiksi Akun satavuotisjuhlalle sata sivua suuri lehti ja sadan piirtäjän nimikirjoitus tai muuta senlaista, niin ainakin sille numerolle tulisi paljonkin lukijoita. Se ei tosin ole kovin helppoa (eikä ilmaista).
Seuraava epätäydellisyyskohta käsittelee Aku Ankka-sarjakuvia yleisesti, ei vain suomalaista lehteä.
Sarjakuvat ovat menossa huonompaan suuntaan, koska lehtiin alkaa tulla huonompia sarjakuvia. Lehdissä on siis selvästi heikompi julkaisukynnys kuin aikaisemmin. Se johtuu vain siitä, että vanhat piirtäjät alkavat lopetella uriaan. Uusia tulee, mutta vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Uusia piirtäjä tulee paljon ja jotkin heistä ovat taitavia, mutta valitettavasti kaikki eivät. Esimerkiksi Don Rosan huumori on todella mahtavaa, mutta kukaan muu ei käytä lähellekään niin hyvää huumoria. Kukaan ei siis ole korvannut Don Rosaa. Toinen vanha tärkeä hahmo on tietenkin Carl Barks. Hän oli todella aktiivinen ja tuottoisa, sillä häneltä tuli sarjakuvia luultavasti nopeammin kuin keneltäkään muulta. Kun nykyään ei ole niin nopeita kirjoittajia, sarjakuvia tulee hitaammin ja huonompia pitää julkaista. Varsinkin meillä Suomessa on siinä mielessä heikko tilanne, kun lehtemme ilmestyy kerran viikossa.
Kuitenkin ei-kovin-hyvin on ollut jo 1960-luvulla, jolloin julkaisukynnys oli äärimmäisen matala, ja surkeatkin piirtäjät saivat helposti tarinoitaan läpi. Onneksi se on hieman parantunut nykypäivään mennessä.
Piirtäjien hidastunutta julkaisutahtia on pyritty korvaamaan toivesarjoilla, jotka ovat paljon toivottuja vanhoja sarjoja ja usein Barksin tekemiä. Se on mielestäni hyvä, koska saadaan vanha hyvä sarja, mutta niitäkään ei pitäisi olla liikaa. Esimerkiksi viisi vuodessa on liikaa, koska silloin lukijat, jotka ovat lukeneet lehteä kauan (heitä on yllättävän paljon) kyllästyvät, koska he ovat lukeneet samat sarjat useasti ja mahdollisesti jopa lopettavat Akkarin lukemisen.
1960-luvulla siis julkaisukynnys oli äärimmäisen matala. Siispä todella hyvien tarinoiden seassa oli myös surkeita tarinoita, joiden piirtäjät olivat täysin aloittelijoita. Valitettavasti nyt olemme menossa siihen suuntaan. Koska jokaiseen numeroon ei saada Jippeseitä tai Vicareita, sekaan tulee joitain ei-niin-kovin-hyviä piirtäjiä ja käsikirjoittajia. Yksi korjausehdoitukseni olisi se, että järjestetään sarjakuvantekokilpailu. (Edellinen oli muistaakseni 2003.) Paras tai parhaat julkaistaan lehdessä. (Jos joku huippupiirtäjä saadaan mukaan [silloin Vicar], pelkkä käsikirjoituskilpailu kelpaa, jos saadaan valmis käsikirjoitus, niin pelkkä piirtokilpailu kelpaa.) Silloin saataisiin yksi huonohko sarjakuva korvattua paremmalla. Koska Akkarin lukijoita on niin paljon, täytyy joukosta löytyä hyvä piirtäjä ja/tai käsikirjoittaja.
Seuraavaksi käsittelen omaa lukuhistoriaani.
2000-luvun puolella kuulin ensimmäisen kerran Aku Ankasta. Myöhäinen ajankohta selittyy sillä, että en ollut saanut tietokonetta internetillä ennen joulua vuonna 2006. Lisäksi en roikkunut kaupoissa, joissa olisin saattanua Akkareita nähdä. Vuonna 2001 tai 2002 aloin tilata Akkaria, mutta sen ajan lehteni ovat jo ties missä. Osa on kaapissa. Vuodesta 2003 lähtien aloin kansioimaan Akkareita. Omaa ykkösluokkani lehteä en ole kansioinut, vaikka sekin on tallessa. Jossain. Kai. Lisäksi luen paljon muitakin Aku Ankka-julkaisuja, kuin Aku Ankka-lehteä, paljon muitakin sarjakuvia ja vaikka kuinka paljon kirjoja.
Eli 2002 aloin tilaamaan lehteä, mutta 2003 aloin kansioimaan niitä ja lukemaan kunnolla enemmän.
Saan ankkajulkaisuja myös muuten kuin ostamalla. Saan niitä paljon lahjoina ja ennen eräs sukulaiseni antoi minulle vanhoja lehtiä.
Minulla on paljon lehtiä (noin 250), jotka on julkaistu aikavälillä 1970-2000. Silloin en niitä (vielä) tilannut, mutta olen saanut ja ostanut vanhojakin Akkareita. Ne ovat oiva keräilykohde, koska ne ovat osittain tulleet ennen syntymääsi ja sen takia niitä on hankala (tai ei ainakaan kovin helppo) saada nykypäivänä.
Eniten pidän tarinoista, jotka ovat Don Rosan tekemiä, koska hänen huumorinsa on erittäin hauskaa. Hän viittaa todellisuuteen, joihinkin tarinassa edellämainittuihin asioihin tai stereotypiohin todella taidokkaasti, koska ne saavat hymyilemään itseni (ja se on harvinaista). Don Rosan vitsit ovat todella ennennäkemättömiä ja täysin hänen omaa käsialaansa. Se on yksi syy, miksi pidän Don Rosasta niin paljon. Edellämainittujen takia/ansiosta luen Rosan tarinat yhä uudelleen ja uudelleen ja pidän niistä paljon. Siksi voinkin sanoa, että ne ovat vaikuttaneet omaan lukemiseeni todella paljon.
Ensimmäinen tarina, jonka muistan lukeneeni, on Don Rosan tekemä.
Myös Barks on vaikuttanut lukemiseeni paljon, joskin paljon vähemmän kuin Rosa. Entisaikojen tarinat ovat melkeinpä vain Barksin tekemiä. Siispä olen lukenut paljon Barkstarinoita, joten ne ovat vaikuttaneet. Ilman Barksia tuskin minäkään olisin Akkareita lukenut, koska niitä tuskin olisi ollut.
Akkareita säilytän (ja samalla keräilen) yksinkertaisesta syystä. Ne ovat liian hyviä poisheitettäviksi. Niitä voi lukea yhä uudestaan ja uudestaan, kun joitain muita julkaisuja ei pysty. Akkarit ovat pala, ja todellakin tärkeä senlainen, omaa lukemistani. En kuitenkaan ole oppinut lukemaan niiden avulla. Opin sen taidon itsestään. Minulla on myös toinen syy keräilylleni. Se on myös erittäin yksinkertainen. Ankkajulkaisuja pystyy lukemaan uudestaan ja uudestaan (tai ainakin melkein kaikkia), kunhan ei lue aivan heti (eli ainakin kuukauden väli). Aku Ankka ei vanhene, ja tarinoiden mahdollisen huumorin pitäisi olla yhtä hauskaa osto- ja lukuhetkillä kuin uudestaan luettuna. Muutenkin Akkarit säilyvät ikuisesti.
Minulla on (tietenkin) myös muita ankkajulkaisuja kuin Aku Ankka-lehteä. Kuusi ensimmäistä minitaskaria ostin ''paremman puutteessa''. (Niihin aikoihin ei muita ankkajulkaisuja julkaistu.) Taskareita minulla on vajaa sata. Niitäkin keräilen, koska ne ovat laatulukemista (katso viestini alkuosa). Roope-Setä-lehtiä minulla on vain kymmeniä, koska ne eivät vain jostain syystä tartu mukaan. Lisäksi minulla on ainakin Joulumantelit, jotka olen saanut käyttämättöminä (=lukemattomina) lahjaksi. Kaikkia omistamiani ankkatuotteita en kuitenkaan voi muistaa.
Yhteenveto: Akkarin suosio koostuu monesta osasta, esimerkiksi julkaisutahti, monipuolisuus ja kansainvälisyys. Koska suosio koostuu monesta osasta, Akkariin on melko hankala kyllästyä. Piirtäjien nopeus hidastuu, joten huonompiakin tarinoita joudutaan julkaisemaan, jonka takia Akkareissa on sekä hyviä että huonoja tarinoita. Edellämainittua pyritään korjaamaan toivesarjoilla, joita on muutama vuodessa. Entisaikoina lehti saatettiin ostaa vain koska siinä oli jonkun ''superjulkkiksen'' tarina. Tarinoiden laadun yksi pääsyy on se, että hahmot ovat niin omalaatuisia, että kunnon juoneen tarvitaan vain yksi hahmo. Nykyään ei ole niin, koska niin kuuluisia piirtäjiä/käsikirjoittajia ei ole. Akkarit elävät ikuisesti, koska niiden rakenne on erilainen, se ei kyllästytä. Lisäksi vertailuja on hauska suorittaa. Olen keräillyt Akkareita reilut viisi vuotta ja keräilen niitä kenties siksi, että ne ovat liian hyviä pois heitettäviksi.
Pullasorsa
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 448 -
26.06.2009 klo 17:45:57
BONUS-osakilpailuviesti - Ankkalinnan juhlat
Kuten "oikeassa" maailmassakin, myös Ankkalinnassa vietetään lukuisia erilaisia juhlia.
Kenties tunnetuinta juhlaa, eli joulua ankkalinnalaiset viettävät hyvin perinteisin metodein. Usein koko suku lähtee jouluaterialle Mummon luo, jossa varsinkin Akun ja Hansun iloksi on tarjolla monenlaisia ruokia - aina kalkkunasta lipeäkalaan. Tuttuun tapaan myös lahjat kuuluvat joulunviettoon. Amerikkalaiseen tapaan Pukki tuo Ankkalinnassa lahjat usein sukanvarteen ja savupiipun kautta. Myös lentävät porot kuuluvat Oivan Ukin vakiovaruseteisiin.
Pääsiäisenvietto Ankkalinnassa on seuraavanlaista:
Usein Pääsiäispupu piilottaa suklaamunia puutarhaan, jolloin muun muassa Akun sisarenpojat Tupu, Hupu ja Lupu saavat etsiskellä niitä. Pääsiäisaterialle kokoonnutaan perinteisesti Akun luo.
Kolmas useissa tarinoissa käytetty juhla on ystävänpäivä, jolloin Iines yleensä haluaisi Akun kanssa ravintolaan, tanssiaisiin yms.. Valitettavasti Aku ei ole ankka kaikkein romattisimmasta päästä, ja usein hän unohtaakin koko päivän. Eräässä Vicarin tarinassa Aku vie Iineksen romanttiselle hampurilaisaterialle.
Mielestäni BONUS-viesteistä pitäisi saada/menettää enemmän merkkejä. Ehdottaisin seuraavaa:
-500
-100
0
+100
+500
+1000
Merkkeinä siis.
Kuten "oikeassa" maailmassakin, myös Ankkalinnassa vietetään lukuisia erilaisia juhlia.
Kenties tunnetuinta juhlaa, eli joulua ankkalinnalaiset viettävät hyvin perinteisin metodein. Usein koko suku lähtee jouluaterialle Mummon luo, jossa varsinkin Akun ja Hansun iloksi on tarjolla monenlaisia ruokia - aina kalkkunasta lipeäkalaan. Tuttuun tapaan myös lahjat kuuluvat joulunviettoon. Amerikkalaiseen tapaan Pukki tuo Ankkalinnassa lahjat usein sukanvarteen ja savupiipun kautta. Myös lentävät porot kuuluvat Oivan Ukin vakiovaruseteisiin.
Pääsiäisenvietto Ankkalinnassa on seuraavanlaista:
Usein Pääsiäispupu piilottaa suklaamunia puutarhaan, jolloin muun muassa Akun sisarenpojat Tupu, Hupu ja Lupu saavat etsiskellä niitä. Pääsiäisaterialle kokoonnutaan perinteisesti Akun luo.
Kolmas useissa tarinoissa käytetty juhla on ystävänpäivä, jolloin Iines yleensä haluaisi Akun kanssa ravintolaan, tanssiaisiin yms.. Valitettavasti Aku ei ole ankka kaikkein romattisimmasta päästä, ja usein hän unohtaakin koko päivän. Eräässä Vicarin tarinassa Aku vie Iineksen romanttiselle hampurilaisaterialle.
Mielestäni BONUS-viesteistä pitäisi saada/menettää enemmän merkkejä. Ehdottaisin seuraavaa:
-500
-100
0
+100
+500
+1000
Merkkeinä siis.
kirja
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 449 -
26.06.2009 klo 17:59:28
Aluksi: Voisin minäkin arvioida, kun useampi arvioija antaa paremman vastauksen. Tosin en WF:n tekstejä. Kuitenkin olen pelaaja, joten ymmärrän, jos kieltäydytte.
Toiseksi:
bonus
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Ankkalinnan juhlat
Ankkalinnassa on kolme pääjuhlaa: Joulu, pääsiäinen ja ystävänpäivä.
Jouluna ankat ovat yleensä Mummon maatilalla ja hiiret sekä Hessu heistä jonkun kotona. On joulua kuitenkin vietetty Ankkalinnassakin. Silloin tällöin näkee tarinoita, joissa Ankkalinnan ankat järjestävät vuorollaan jouluaterian.
Joulutapaamiseen kuuluu aterian syönti. Joululahjat kaikki avaavat itse kotonaan (eli jouluaatto ollaan kotona). Ankkalinnassa joulupukki tulee savupiipusta sisään yöllä. Eri tarinoista riippuen Roope antaa joskus kunnon lahjoja ja joskus esimerkiksi tulitikkurasian, joka on halpa.
Pääsiäisenä ollaan joskus piilotettu suklaamunia. Varsinkin Mortilla ja Vertillä tätä on tapahtunut, mutta on sitä tehty Iineksen, Akun, Tupun, Hupun ja Lupun toimestakin.
Ystävänpäivänä usein Riitta pyytää Roopea turhaan syömään. Aku ja Iines viettävät myös ystävänpäivää. Yleensä sen järjestäminen on jäänyt Akulle. Aku on useimmiten vienyt Iineksen syömään.
Lisäksi Ankkalinnassa vietetään joskus syntymäpäiviä. Niitä ei vietetä oikein muuten kun Iineksen kohdalla: Aku ja Hannu kilpailevat, kumpi saa viedä Iineksen syömään. Muutamissa tarinoissa Iines on myös vihainen Akulle syntymäpäivän unohtamisesta. Hieman harvemmin on nähty Akun syntymäpäiviä. Niissä on melkein aina järjestetty Akulle yllätysjuhlat, ja jopa Roope on ostanut jotain ns. kallista (kuten sihijuomaa).
~kirja
// Pullasorsa, odottaisitko vimkyä. ;)
Miksi pitää olla vaihtoehtoja? Miksi ei voi rajata aluetta? En muista ulkoa, miten merkkejä voi saada, mutta ehdottaisin seuraavaa: -500-2500
Toiseksi:
bonus
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Ankkalinnan juhlat
Ankkalinnassa on kolme pääjuhlaa: Joulu, pääsiäinen ja ystävänpäivä.
Jouluna ankat ovat yleensä Mummon maatilalla ja hiiret sekä Hessu heistä jonkun kotona. On joulua kuitenkin vietetty Ankkalinnassakin. Silloin tällöin näkee tarinoita, joissa Ankkalinnan ankat järjestävät vuorollaan jouluaterian.
Joulutapaamiseen kuuluu aterian syönti. Joululahjat kaikki avaavat itse kotonaan (eli jouluaatto ollaan kotona). Ankkalinnassa joulupukki tulee savupiipusta sisään yöllä. Eri tarinoista riippuen Roope antaa joskus kunnon lahjoja ja joskus esimerkiksi tulitikkurasian, joka on halpa.
Pääsiäisenä ollaan joskus piilotettu suklaamunia. Varsinkin Mortilla ja Vertillä tätä on tapahtunut, mutta on sitä tehty Iineksen, Akun, Tupun, Hupun ja Lupun toimestakin.
Ystävänpäivänä usein Riitta pyytää Roopea turhaan syömään. Aku ja Iines viettävät myös ystävänpäivää. Yleensä sen järjestäminen on jäänyt Akulle. Aku on useimmiten vienyt Iineksen syömään.
Lisäksi Ankkalinnassa vietetään joskus syntymäpäiviä. Niitä ei vietetä oikein muuten kun Iineksen kohdalla: Aku ja Hannu kilpailevat, kumpi saa viedä Iineksen syömään. Muutamissa tarinoissa Iines on myös vihainen Akulle syntymäpäivän unohtamisesta. Hieman harvemmin on nähty Akun syntymäpäiviä. Niissä on melkein aina järjestetty Akulle yllätysjuhlat, ja jopa Roope on ostanut jotain ns. kallista (kuten sihijuomaa).
~kirja
// Pullasorsa, odottaisitko vimkyä. ;)
Miksi pitää olla vaihtoehtoja? Miksi ei voi rajata aluetta? En muista ulkoa, miten merkkejä voi saada, mutta ehdottaisin seuraavaa: -500-2500
Salwer1st/
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 450 -
26.06.2009 klo 18:59:51
Lainaus käyttäjältä: kirjaMiksi pitää olla vaihtoehtoja?
Sääntöihinkin voi tutustua...
Sääntö 7:
§2 (faktaa): BONUS-kilpailut kestävät perjantaiaamusta sunnuntaihin klo. Kymmeneen asti. BONUS-kilpailuissa on tarkoitus kirjoittaa mahdollisimman ytimekäs teksti siitä aiheesta, joka on juuri nyt meneillään (Kyseinen aihe vain BONUS-kilpailuissa). Eli ei asioita moneen kertaan jne. BONUS-Tuomarit arvioivat tekstit ja antavat jotain väliltä -100-+200. Kaudesta 4 lähtien BONUS ei ole maksanut kirjainmerkkejä.
//Se miksi säännöissä lukee, että tuomarit arvioivat viestit väliltä -100-+200 johtuu siitä, että viime kauden taso oli jokseenkin erilainen. Tulen muuttamaan arviointiasteikkoa. Ilmoitan huomenna.
Sääntöihinkin voi tutustua...
Sääntö 7:
§2 (faktaa): BONUS-kilpailut kestävät perjantaiaamusta sunnuntaihin klo. Kymmeneen asti. BONUS-kilpailuissa on tarkoitus kirjoittaa mahdollisimman ytimekäs teksti siitä aiheesta, joka on juuri nyt meneillään (Kyseinen aihe vain BONUS-kilpailuissa). Eli ei asioita moneen kertaan jne. BONUS-Tuomarit arvioivat tekstit ja antavat jotain väliltä -100-+200. Kaudesta 4 lähtien BONUS ei ole maksanut kirjainmerkkejä.
//Se miksi säännöissä lukee, että tuomarit arvioivat viestit väliltä -100-+200 johtuu siitä, että viime kauden taso oli jokseenkin erilainen. Tulen muuttamaan arviointiasteikkoa. Ilmoitan huomenna.