Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 - Ankkis

Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89

Bomber

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 511 - 27.06.2009 klo 20:44:39

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tämä aihe on todella vaikea. Summata nuo kysymykset, mitkä otsikko sisältää. Niihin ei voi missään maailman artikkelissa vastata täydellisesti. Aku Ankka on parhaudessaan määrittelemättömän hieno asia, infinito.

Aku Ankka (engl. Donald Duck) on ihana lehti. Niin paljon monipuolisuutta. Niin massiivisen mahdottoman paljon monipuolisuutta. Se on kokonaisuudessaan järkälemäinen, silti samalla niin pieni. Se muuttuu koko ajan. Jokaisessa tarinassa vastaan tulee uusia sanontoja, uudenlaisia ruutuja, uusia vitsejä, ja mikä parasta, samat vanhat hahmot, jotka ovat vuosien varrella tulleet niin ihanan tutuiksi, mutta yllättävät silti joskus monipuolisuudellaan ja luonteenpiirteillään. Tarinoiden tasoharava on valtava. Se juuri, on yksi niistä asioista, joka tekee Aku Ankan lukemisesta mielekkäämpää. Minä en itselleni voisi parempaa lukemista voisi millään löytää. Se sisältää niin paljon hauskoja vitsejä, eikä ollenkaan niin kutsuttua mustaa huumoria, jota Simpsoneissa tai esimerkiksi South Parkissa, paljon enemmän viimeksi mainitussa on. Aku Ankka on kokonaisuudessaan niin ihanan hyväntahtoinen asia, josta ei voi olla pitämättä, vaikka se nyt ei sivistäkään yhtä paljon kuin kaikenkarvaiset tietosanakirjat.

Parasta Aku Ankassa on sen puhdas monipuolisuus, raikas ennalta-arvaamattomuus ja sen yksinkertainen parhaus. Ja kaikki lähti liikkeelle niin hyvin yksinkertaisesti ideasta. Hullunkurinen ankka pitää päällään merimiesasua ja soittaa huilua puistossa. Vau.

Aku Ankka on ollut kuitenkin massiivisesta ja maailmanluokan suosiostaan Suomessa huolimatta ollut varsinkin aikuisten keskuudessa hieman aliarvostettu lehti. Ja onhan se totta, ettei Aku Ankka puhtaassa kirjallisuudessa pärjää Ernest Hemingway novelleille, saati nykyajan nuoruuskirjallisuudelle. Mutta miksi Suomessa Aku Ankka on niin suosittu? Samaa tavaraahan tulee niin Ruotsiin, Tanskaan kuin Norjaankin? Eräs tuikitärkeä asia puuttuu esimerkiksi Ruotsilta; kirjakieli. Itse en edes osaa kuvitella kenenkään muun Hessun lisäksi puhuvan sulta ja multa-slangia. Aku Ankka kehittää monia suomalaisia lapsia lukemaan, opettaen heille samalla kirjakieltä ja äidinkielen perusasioita. Se onkin ollut yksi Aku Ankan vahvimmista aseista näiden pitkien vuosikymmenten aikana. Kieltä on tutkittu jopa yliopistoissa, ja värikäs kieli vangitsee myös osan hieman lapsenmielisistä aikuisista lumoihinsa.

Tekijäkaarti on siis niin monipuolinen, ettei kukaan voi mainita kaikkia Disney-tekijöitä. Kaikista parasta on se, että kaikilla on omanlainen tyylinsä. Kaikki erottavat mahtavan Don Rosan hollantilaisista mestareista Daan Jippesistä ja Mau Heymansista. Kaikilla on oma suosikkinsa. Joitakin piirtäjiä, kuten Jose Ramon Bernadoa, hyljitään nykyaikana, toiset puolustavat espanjalaista maestroa ja hänen tyyliään. Jotkut toiset taas inhoavat esimerkiksi jo mainittua Don Rosaa jäykällä tyylillään. On paljon rohkeita piirtäjiä, jotka hakevat koko ajan jotain uutta piirroksillaan, myös keskinkertaisia, samalla kuitenkin raikkaan uusia keskivertopiirtäjiä.

Hahmokaarti on monipuolisin sarjakuvista kautta maailman. Kaikenlaisen luonteenpiirteen stereotypioita löytyy, onnekas Hannu (engl. Gladstone Gander), laiska Hansu (engl. Gus Goose) ja pihirikas Roope (engl. Scrooge McDuck). Kaikki hahmot ovat jollain tavalla vekkuleita. Kaiken ei siis aina tarvitse asettua Akun maailman ääreen, jolloin jotkin tarinat voivat olla kovin tylsiä ja ennestään nähtyjä. Kyseinen asia kuitenkin toimi esimerkiksi Bill Wattersonin Lassissa ja Leevissä (engl. Calvin and Hobbes). Parasta näissä kaikissa hauskoissa hahmoissa on se, että heistä voi aika ajoittain kaivautua esiin myös uusia ja mielenkiintoisia luonteenpiirteitä, jotka voivat sitoa tarinat sievästi yhteen, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Monet hahmot ovat välillä riisuttu täysin yhden luonteennpiirteen varaan, kuten esimerkiksi yhden sivun sarjoissa. Roopen luoja Barks pitikin Roopen ensimmäisissä tarinoissa vain tämän kyseisen pihiyden ja saituuden varassa. Jatkuvasti pitkissä tarinoissa stereotypioilta löytyy uusia ja tuntemattomia tunteita. Roopen kivenkovan kuoren alta löytyy varsinkin Don Rosan tarinoissa hellyttäviä ajatuksia. Joskus Aku Ankasta löytyy todella herkkiäkin hetkiä, useimmat niistä ovat Don Rosan ja myös Carl Barksin tarinoissa. Minusta varsinkin Ferguksen kuolema, ja se, kun hän kävelee elämän rakkautensa Lauhan kanssa harmaan kiviseinän läpi Rikhard Ankanmielen johdattelemana, voi tuoda jokaiselle haikean mielen. Se on loistavasti tehty kohtaus.

Kuten jo varmaankin tiesitte, Aku Ankassa esiintyy ihmiseläimiä ja eläineläimiä, joten hahmokaarti jatkuu vieläkin. Eläineläin-hahmoja ovat muun muassa puhtaanoranssi Pluto, Pulivari ja Tepi. Tepi on omassa sarjassaan hieman erilainen hahmo, koska hän osaa puhua. Eihän Tepi-tarinoista tulisi muuten mitään. Myös nämä, usein villit ja mykät eläineläimet rikastuttavat hauskoilla tempauksillaan ankkamaailmaa.

Kuten jo mainittua, monet Aku Ankan hahmot ovat usein todellisia ääripäitä, ja kaikki saavat melko samanlaisen vaikutelman eri hahmoista. Tällöin eri hahmoihin on todella helppo samaistua. Joku poikamaine tyttö voi kuvitella itsensä samankaltaiseksi kuin Poppi (engl. Paperetta Yé-Yé) ja joku humoristi tai sohvaperuna voi mainita itsensä yltäkylläisen renki Hansun kaltaiseksi. Esimerkkejä on monia kymmeniä, ja niitä kaikkia en nyt ala luettelemaan. Mutta myös tämä tosiseikka tekee Aku Ankasta sarjakuvana paljon suositumman lehden, kun jokikinen löytää samankaltaisen suosikkihahmonsa jonka seikkailuja seurata hieman eri kantilta kuin ”tuntemattomampien” hahmojen tarinoita.

Piirtäjiä on siis valtavasti, mahdottoman suuri määrä. Ja heitä tulee koko ajan lisää. Aina voi tavata uuden tuttavuuden Aku Ankan sivuilla. Kaikkia ei kuitenkaan koskaan tule näkymään Suomen Aku Ankassa. Mutta esimerkiksi Italiassa nousevia ja taitavia piirtäjiä ja käsikirjoittajia tulee esiin jatkuvasti lisään esimerkiksi Mondadorin suojista. Niin Romano Scarpa, Massimo De Vita ja Alessandro Gottardokin ovat nousseet ankkafanien tietoisuuteen Mondadorilla. He kaikki ovat todella suosittuja myös Suomessa, ja ovat monesti esiintyneet Aku Ankassa ja Aku Ankan taskukirjassa. Kuten jo sanoin, mahtitaiteilijoita valmistuu jatkuvasti lisää. Casty ja hänen fantasiatarinansa ovat yksi osoitus siitä, että Italian Paperinolla on vielä paljon tarjottavana Aku Ankan toimitukselle ja lukijoille. Itse olen mielestäni aika kaikkiruokainen erilaisten piirtäjien ja käsikirjoittajien suhteen. En ajattele minkään tarinan jälkeen että, olipas huono tarina tai jotain vastaavaa. Tietenkin jos tarinassa on ollut perusasiat vinksin vonksin ynnä muuta, voin ehkä pettyä tarinaan. Jos jotain suosikkeja pitää tässä mainita, ne ovat Don Rosa, Carl Barks, Paco Rodriques, Casty, Silvia Ziche, Lara Molinari, Giorgio Cavazzano, Romano Scarpa sekä Massimo De Vita, lennokasta Enrico Faccinia, Tanskan Flemming Andersenia ja Milanon Maestroa Rotaa unohtamatta.

Käsikirjoitusten mestareita ovat mielestäni muun muassa samaiset, äärettömän hienot herrat Don Rosa ja Carl Barks, kaksikot Pat & Carol McGreal sekä Mark & Laura Shaw, britti Paul Halas sekä joskus jopa dramaattisista käsikirjoituksistaan tunnettu Andreas Pihl. Inhokkeja ei ole juuri lainkaan kummassakaan lajissa. En kyllä pidä kovinkaan esimerkiksi Maurizio Amendolan kynänjäljestä, joka on mielestäni varsinkin niin hiirien kuin ankkojenkin maailmassa kovin jäykkää ja niin sanotusti tylsää. Lisäksi Rune Meiklen piirrostyyli ei oikeastaan iskenyt ensimmäisessä tarinassaan, jonka olen lukenut. Käsikirjoitukset taas ovat hänellä hieman keskivertoa parempia.

Historiani maailman parhaan sarjakuvani parissa ei ole ollut kovinkaan pitkä, mutta minulla todella tärkeä. Katselin usein lapsena lehden kuvia ja tykästyin niihin jo silloin. Kun opin lukemaan, jota nopeutti muun muassa Aku Ankka, luin yhden tarinan, ja se oli Don Rosan tarina. Se oli loistavin tarinani ikinä. En enää muista tarinaa, mutta tykästyin niin kovasti Aku Ankkaan, että se on vuosien varrella kasvanut lukemisharrastuksesta jo jonkin asteen intohimoksi. Eri julkaisut, niiden yllätykselliset tarinat ja hahmoskaala ovat lumonneet minut kuin Milla Magia konsanaan. Jos luen iltaisin, luen ankkaa.

Kaappini on täynnä taskukirjoja, kovakantisia, Roope-setiä ja erikois- sekä teemanumeroita. Ne ovat kaikki minulle jollakin tasolla tärkeitä, jotkut ovat tärkeämpiä kuin toiset.. Nyt joku voisi todeta minua pinnalliseksi, ja että tuo ei ole todellista intohimoa, ja niin se onkin. Intohimo ei koostu julkaisujen määrästä, vaan siitä, miten luemme jokapäiväiset ankkamme, ja miten yleensä suhtaudumme niihin. Mutta kuitenkin, keräileminen on Aku Ankan kyljessä tuleva mukava harrastus. Jokaista julkaisua julkaistaan sarjassa. Monet keskittyvät lähinnä Aku Ankan Taskukirjan keräilyyn, koska oikeassa järjestyksessä Taskukirjojen kylkiin muodostuu ankkakuvia. Ne ovat todella mukava koriste ankkahyllyyn. Toiseksi eniten kerätään määräänsä nähden kalliita ja kovalaatuisia kovakantisia. Kaikki Ankantekijät tai jokainen Juhlasarjat-kirja on hienon näköinen rivinä. Tietenkään keräilyä ei harrasteta tämän kyseisen kaappikoristeen takia. Kaikki tietenkin myös lukevat nauttien hienot lehtensä. Nuo kylkikuvat ovat vain kiva lisä todellisen keräilyn sivussa. Keräilyä harrastetaan tietenkin siksi, että saisi lukea ankkaa. Olen nyt sivunnut jonkin verran aihetta jonkin verran, mutta keräillä pitää totta kai. Miten muuten saisit nauttia Ankkalinnan hahmoista enemmän? Aika monet vanhemmista taskareista ovat hieman huonokuntoisia. Sivu voi ehkä olla hieman irrallaan, kannet voivat olla ryppyiset, jossain voi olla tuherrusta, mutta en silti ole koskaan harkinnutkaan heittäväni yhtään tämäntasoista taskukirjaa pois.

Parasta Aku Ankassa on lukuelämys, jonka muistaa viisi vuotta lukemisen jälkeenkin. Hyvänä kakkosena tulevat kaikki muu, mitä tässä viestissä olenkin jo maininnut. Sen jälkeen kun luet tarinan uudelleen, kaikki vitsit muistuvat taas mieleesi. Minulle tällä tavalla iskee vain Don Rosa, mielestäni kaikkien aikojen paras ankkapiirtäjä. Olen lukenut kaikki Roope vs. Milla hupailut, ja kaikki niistä ovat olleet loistavia. Paino-ongelmia on yksi suosikeistani. Aina, kun joku tämänkaltainen tarina sattuu eteeni, luen sen aina samalla tapaa. Hymähtelenkin välillä. Toinen, jonka tarinoista ilahdun erityisen paljon, on Carl Barks. Molempien pitkät seikkailutarinat ovat täyttä kultaa minulle. Lisäksi jo kaikki mainitsemani sarjantekijät eivät ole koskaan pettäneet.
Monesti Aku Ankasta voi tulla myös hienoja lausahduksia vastaan, suurin osa niistä on jo kuitenkin hartaimpien ankkafanien mieliin syöpynyt 50-luvulta. Puhuvan koiran lausahduksen ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä” ja Singaporen Joe-pojan terävät ja nokkelat huudahdukset niin maitomiehelle kuin hienolle rouvalle, jota Joe kutsui hiiliproomuksi. Nykyaikana lehden kieli ei ole yhtä värikästä ja pomppivaa kuin aikaisempina vuosina. Ei saa myöskään unohtaa vekkuleita uppouusia adjektiiveja ja substantiiveja, joita Aku päästelee suustaan raivotessaan. Tämänkaltaiset kohtaukset voivat yleensä olla tarinan kohokohtia, kun Aku haukkuu ovimikkoa lipeväkieliseksi tampuurimajavaksi ynnä muuta. Tämänlaiset ruudut ovat todella hyödyllisiä nuoren, ja miksi vanhemmankin lapsen kirjalliselle kehitykselle. Koululainen voi hyvinkin käyttää hassua lausahdustaan tarinassaan tai aineessaan. Onhan Aku Ankan toimitus ja suomentajat pokanneet hienoja palkintoja Aku Ankan kirjallisesta kielestä. Tuottaakin ihmetystä, miten ainainen puupää Aku osaakin niin hienoja lausahduksia, joita tutkivat jopa kieliprofessorit? Ihme juttu.

Hienoja piirroksia, käsikirjoittajilta hienoja tarinoita. Joskus olen jopa jättänyt kaikista lupaavimmat, esimerkiksi Flemming Andersenin ja Don Rosan tarinat myöhemmäksi illalle. Loistavaa Aku Ankassa on myös niin uskomattoman monet eri julkaisut. Aina on käsillä kaupassa pokkari, jossa on pari sinulle lukematonta tarinaa. Hintakaan ei useimmiten ole päätähuimaava, mutta joskus vanhemmat voivat pitää reilu seitsemän euroista tuplataskaria turhan hintavana.

Täytyy myöntää, että nykyisin Aku Ankassa on usein perusmassaa, jotka ovat perushyviä, mutta eivät silti erotu mitenkään joukosta. Näiden joukossa esimerkiksi Esteban, Wanda Gattino ja esimerkiksi monet hollantilaiset ovat peruskauraa, joiden joukosta mestarit, Rota, Rodriques ja Ferioli nousevat. Vicar on keskinkertaisuudessaan ja työmäärissään jo loistava piirtäjä. Aina ei siltikään loistopiirtäjä riitä, sen todisti tämän viikkoinen johtotarina, jolloin Halas petti pahemman kerran. Yksi syy kuitenkin Aku Ankan lukuun ovat juuri nämä hienot pilkahdukset, kun piirtäjä ihastuttaa piirroksillaan ja käsikirjoittajan tarinointi osuvat kohdalleen. Sellaisia tarinoita on aina hieno lukea.

Jos oikeastaan totta puhutaan, juuri nämä perushyvät piirtäjät tekevät hyvistä piirtäjistä niin hyviä. Jos Ankoissa nähtäisiin vain hyviä piirtäjiä, loppujen lopuksi lukijat alkaisivat huomaamaan heistä heikoimmissa pieniä virheitä ja sijoittamaan kuiluja tiettyjen piirtäjien välillä. Tämä siis vahvistaa sen, että jokikinen tarina ja piirtäjä vahvistaa lehteä jollakin tapaa.

Yksi kaikkien aikojen parhaista lukuelämyksistäni ankkojen parissa on eittämättä tarina Matka maan keskipisteeseen (engl. The Universal Solvent). Tarinan on käsikirjoittanut ja piirtänyt, kukapa muukaan kuin Don Rosa. Siinä ankat joutuvat ensimmäistä kertaa vaikeuksiin Kertalaakin kanssa, kun Roope raivopäissään pilalle menneen lehdistötilaisuuden jälkeen kantaa kaiken läpäisevän ihmeaineen lavalta alas maahan. Kertalaaki tekee kuilun suoraan maan keskipisteen tulikuumaan laavapalloon, ja ennen kuin Aku on tippumassa jonkinlaisen paineaallon jäljiltä vetovoimassa kuiluun, suuri mainostaulu tukkii kuilun. Tämän jälkeen Pelle rakentaa eräänlaisen tyhjiötukkeen, josta pääsee kuilun reunalle. Ankat lähtevät välittömästi Pellen rakentaman pyörähärvelin avulla kuilua pitkin pelastamaan maapallo nappaamalla Kertalaaki omaan turvalliseen timanttisisustettuun lasipurkkiinsa. Matkan aikana lukijalle käy selväksi erinäisiä fysiikan lakeja jotka pätevät maapallon sisustassa sekä sen rakenteen. Tarina on siis myös hyvin opettavainen, Rosa on selvästi perehtynyt kyseisiin asioihin huolella.

Erinäisten käänteiden jälkeen ankat saapuvat tulikuumaan maan keskipisteeseen, ja Roope-setä laskeutuu nappaamaan Kertalaakin takaisin purkkiinsa. Kyseinen kohtaus on yksi hulvattomimpia kohtauksia koko ankkalukemistossani. Kertalaaki poukkoilee holtittomasti keskipisteessä ja Roope saa varoa nahkaansa yleisliuottimen metsästyksessään. Tuollaiset kohtaukset todella ovat yksi parhaimmista asioista ikinä Aku Ankassa. Roope saa napattua Kertalaakin ja vaarallinen paluumatka alkaa deadlinen lähestyessä. Sitten tapahtuu jotain hirveää; Ankat saarretaan kuilussa, kun ylhäältä hyökkää kivivyöry ja alhaalta nousee suunnattomassa paineessa laavahyöky. Mitä sitten tapahtuukaan? Sen saat lukea itse.

Tarina on loistava vaarallisessa juonessaan ja piirroksissaan. Jo ensimmäiseltä sivulta lähtien tarina sisältää hulvattoman hauskoja vitsejä sekä hyvän loppuratkaisun. Muita suosikkitarinoita tämän ja Paino-ongelmia tarinan lisäksi ovat Rosan Unohda koko juttu sekä Carl Barksin Takaisin Klondikeen. Muita suosikkitarinoita on lukemattomia, enkä niitä kaikkia ala tässä nyt luettelemaan.

Seuraava parhaus Aku Ankassa on kovakantiset. Kovakantiset, muun muassa Ankantekijät, Ankalliskirjasto, Juhlasarjat, ja Don Rosan parhaat, suuria, mahtavia, kalliita, ja mikä parasta, niistä löytyy vain parhaista parhaat. Ankantekijät-sarjasta löytyy oma kirja vain kaikista legendaarisimmille taiteilijoille. Dekkari-Mikeistään tunnettu Paul Murry, Daniel Branca ja Giorgio Cavazzano ovat kaikki omine kirjoineen mukana tässä sarjassa. Mutta mikä parasta, omat kovakantiset sarjansa löytyvät myös suurimmille ankkamiehille ikinä, eli Don Rosalle ja Carl Barksille. Olen jo maininnut heidän parhautensa jo moneen kertaan, mutta kovakantiset täynnä miehien tarinoita on kyllä yksi parhaista ankkakokemuksistani. Olen lukenut Roope Ankan elämä ja teot 1 ja 2:sen viiteen kertaan kuten myös kaikki Juhlasarjat mitä omistan. Ankkalinnan-sarja, josta julkaistaan sekä pehmeäkantinen albumipainos että kovakantinen painos, ei tule varmasti koskaan yltämään herrojen kirjojen tasolle. Rosan hupaisat, samalla mietiskelevät esipuheet ja Carl Barksin pitkät seikkailutarinat ovat hienoa lukea.

Itse omistan kolme Ankantekijät-kirjaa, osat 4, 6 ja 8, viisi Juhlasarjat-teosta, neljä Ankalliskirjastoa, joukossaan muun muassa ensimmäinen nimeltä Rötös ja rangaistus. Omistan lisäksi molemmat Roope Ankan elämä ja teot-niteet ja Kadonneen kirjaston vartijat-teoksen. Ne ovat kaikki loistavaakin loistavampia teoksia, sisältäväthän ne kahden kaikkien aikojen ankantekijän mahtiseikkailutarinoita ja pienempiä hupailuja.

Aku Ankan suosio on aina ollut Suomessa hurmaavaa. No mutta miten? Juuri sen suurensuuren ostovimman takia monen pienen pikkulapsen on helppo tarttua viiden vuoden iässä todella kiintoisaan ja värikkääseen, joskus myös kiiltävään pokkariin, joka vangitsee sisäänsä monia riemastuttavia hupailutarinoita ja upeita maisemia. Sitä ei kovin moni osaa vastustaa, sen kertoo reilun 1,3 miljoonan ihmisen levikki, joka Suomen mittakaavaan verrattuna vie Hollannin, Yhdysvaltojen ja Italiankin suhteutettuja levikkilukuja kaikkia sata nolla. Suomi painii siis täysin omassa sarjassaan, jonne myös Norjalla on pienenpienet mahdollisuudet nousta. Ankan levikki nousee koko ajan. Koko ajan syntyy uusia lapsia, joista melkein puolet tulee lukemaan Aku Ankkaa. Lisäksi vanhat tilaukset voivat säilyä jo monta sukupolvea, ja mitä pienellä piltillä on vastainhankaamista, kun mökinkin jännittävä ullakko tai kellari on täynnä 60- ja 70 luvun Ankka-lehtiä.

Tämän lisäksi nykyiset tilaajaedut ovat edesauttaneet lehden tilausta. Hienot kovakantiset irtoavat netistä huomattavasti halvemmalla, ja äidin lompakko voi heltyä kahdenkympin tarjoukseen. Usein Aku Ankka, Disneyn lehti kun on, mainostaa uusia Disney-Pixarin elokuvia ja antaa niihin parin euron kivan alennuksen. Ei saa myöskään unohtaa Aku Ankka Ekstraa, joka tulee tietääkseni vain ja ainoastaan Aku Ankan tilaajille jotka sitä haluavat, sitä ei saa kaupastakaan.

Aku Ankassa on myös monia muita mainitsemisen arvoisia asioita, jotka tekevät tarinoista ja lehdistä parempia. Niiden kaikkien mainitseminen tässä tekstissä on kuitenkin vaikea juttu. Ankannetut nimet on yksi hauskoista yksityiskohdista suomalaisen Aku Ankan maailmassa. Aku Ankassa kun koskaan mainitaan esimerkiksi oikeita urheilijoita, kuuluisuuksia ja laulajia sekä muita julkimoita. Ainoastaan yleensä vain jotkut erityiset historian henkilöt kuten Leonardo Da Vinci pidetään omalla nimellään. Nimiä on kuitenkin hauska arvailla. Kumi Rääkkönen on Kimi Räikkönen ja Allan Lampuri on jalkapalloilija Frank Lampard, Taavi Kuparipelto taas on taikuri David Copperfield. Nighwishistä sukeutuu Yövissy ja hirviöbändi Lordista tuli Euroviisu tarinassa hieman samantapainen Laardi. Tämä on todella ainutlaatuinen ja hauska keksintö, ja onkin yksi syy Aku Ankan palkitsemiseen kirjallisuudessa. Keksinnön myötä Aku Ankan kielestä tulee vieläkin rikkaampaa ja se antaa enemmän virikkeitä lapsille.

Tätä lehteä suomalaiset toimittajat, suomentajat, arvostetut päätoimittajat ja tietenkin lukijat ovat jo melkein kuusi vuosikymmentä. Tämän suomenkielisen sarjakuvan lippulaivan peräsimessä on ollut niin naisia kuin miehiäkin, Sirkka Ruotsalainen, Alli Peltonen, Markku Kivekäs ja nykyisin Jukka Heiskanen, unohtamatta myöskään Kirsti Topparia. He kaikki suomentajineen ovat vaalineet Sirkan 50-luvun alussa aloittamaa äidinkielen perinnettä. Eikä nykyisinkään Aku sano ”moikka”.

Tästä artikkelista voi saada jo jonkinlaisen käsityksen siitä, miten tämä kyseinen sarjakuva voi parhaimmillaan kehittää lapsen kielellisiä ja kirjallisia taitoja huomattavan paljon. Varsinkin niin moneen kertaan tässä tekstipläjäyksessä ylistetyn Don Rosan tarinoissa voi tulla esille myös erinäisiä tiedonrippeitä, jotka käsittelevät historiaa. Sen saa jokainen todeta tarinasta Kadonneen kirjaston vartijat, jossa Roope ja ankanpojat seuraavat aarteenmetsästyksessä tarumaista Aleksandrian kirjastoa. Rosa esittää tarinassa tiedonrippeet kyseisestä kirjastosta ja sen historiasta niin hauskasti ja huomaamatta Tupun, Hupun ja Lupun sudenpentukäsikirjan kautta niin huomaamatta, että lapsi voikin lukukerran jälkeen tietää tuosta alun perin Egyptissä ollessa kirjastosta noin 99 prosenttia enemmän. Tuon kyseisen Aku Ankkaa lukeva esikoululainen saa paljon paremmat virikkeet kielitaitojen opiskeluun kun keskiviikkona postiauto tuo sen kaivatun, tutun ja turvallisen ankka-lehden.

Yksi syy jo tilaamiseen on kaikki tämä, mitä olen jo maininnut. Koko viikko tuntuu tyhjemmältä, kun Aku Ankka ei kolahdakaan postilaatikkoon keskiviikkoiltapäivänä. Kun ei pääsekään vertailemaan lehden tasoa aikasempien kanssa, kun ei pääse nauttimaan taitavien eurooppalaisten ja amerikkalaisten piirtäjien kädenjäljestä, kun ei pääse nauramaan Don Rosan tai Paul Halasin nokkelalle vitsille. Kun ei yksinkertaisesti pääse lukemaan sitä. Aku Ankkaa. Voisin jatkaa ylistystä niin kauan kuin voin kuvitella, eikä se vieläkään loppuisi. Sanon nyt yksinkertaisen argumentin joka sisäistää kaiken: Aku Ankkaa kannattaa tilata, koska se on Aku Ankka. Ja se on yksinkertaisesti hieno asia.

Jatkuu, ei varmastikaan enää aamulla, mutta illemmalla..

Hiidenkirnu

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 512 - 27.06.2009 klo 22:10:33

Lopullinen viestini vaikka ei tämä piste sijoille riitä.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?

Aku Ankka on ilmestynyt Suomalaisille lapsille ja vanhemmillekin Akun ystäville vuodesta 1951 alkaen. Tuona vuonna ilmestyi ainoastaan yksi lehti ja kukaan tuskin olisi uskonut silloin, että Aku Ankkaa luetaan vielä pitkän ajan monissa kodeissa monta sukupolvea myöhemmin. Miksi sitten Aku Ankka on niin suosittu täällä Suomessa monen vuosi kymmenen jälkeenkin? Miksi itse aloin lukea ja keräilemään Akuja? Näistä ja monesta muusta asiaan liittyen olisi tässä seuraavassa tarkoitus kertoa.

Aku sanoo omassa nimikkolehdessään joskus Tupulle, Hupulle ja Lupulle kun heillä on huone täynnä sarjakuva lehtiä (mm. Vahvaa-Jussia), että sarjakuvat ovat roskaa ja niistä ei opi yhtään mitään, mutta kuitenkin kun Aku ottaa sarjakuvat pois pojilta hän alkaa itse lukea niitä. Aina ekaluokkalaisille lähetetään ilmainen näytenumero Aku Ankasta ja voi olla, että Aku Ankka on se minkä avulla pieni ekaluokkalainen alkaa osata lukea. Itse sain vuonna 2003 keväällä oman lukulahjan. Siinä on toimituksen tervehdys ja 28 yhden sivun vitsi sarjaa. Tuosta voisi päätellä, että Aku Ankka on joku pienten lasten lehti, mutta se ei pidä todellakaan paikkansa. Akut sisältää yleensä sanoja mitä ei arkisesti käytetä. Näin siis sanavarastoa tulee lisää mikä on vain hyvä asia. Joissakin sarjakuvissa on huonoja sanoja (myönnän itsekin), mutta Aku Ankassa ei niitä liiemmin ole. Akussa myös on paljon huumoria. On hauskaa seurata Akun toilailuja ja Akuakin vielä pahempaa Aku Ankan Touho-serkkua. Aku saa yleensä potkut, kun säheltää työpaikallaan niin, että kaikki menee sekaisin. Akun toilailut luovat masentuneellekin iloa vaikka kuinka huonosti olisivat asiat. Kukapa ei haluaisi nähdä Tupun, Hupu ja Lupun seikkailevan Roope Ankan eli maailman rikkaimman Ankan kanssa milloin missäkin. Aku on siis hyödyllinen lehti niin perheen pienimmille, nuorisolle kuin aikuisillekin ja aina oppii uutta (tai no ei ihan aina)

Se näytenumero, jonka ekaluokkalaiset saa voi olla ensimmäinen akkari mikä sinulla on ja sen kautta saattaakin leimahtaa Akkari himo ja alkaa ostelemaan Aku Ankkoja kaupasta ja alkaa kasaantumaan oma akkari kokoelma. Näin toimitus saa lisää lukijoita antamalla yhden pienen näytelehden, mutta samalla lisäämällä akkarin levikkiä uusilla lukijoilla. Aku Ankkaa on myös lukenut varmasti isäsi ja äitisi Aku Ankat säilyvät pitkään ja niitä voi lukea monta kertaa uudelleen. Voi käydä, että joku päivä löydät jostain vanhempiesi tavaroiden joukosta Aku Ankan ja kiinnostut siitä ja alat lukea Akuja, mutta voi toki olla, että vanhempasi yhä lukevat Aku Ankkaa ja niin sinun vanhempasi lehdet voi olla nyt sinun Aku Ankka lehti kokoelmassa. Näin Aku Ankan levikki ei lähde laskuun vaan pysyy samassa kun seuraava sukupolvi löytää sitten joskus sinun lehtesi ja kiinnostuu Aku Ankasta ja alkaa tilata sitä. Voi myös olla, että kaverisi innostuu Aku Ankasta kun sinä luet sitä.

Aku Ankoilta ja sen sisarlehdiltä ei voi myöskään välttyä kaupassa. Akua mainostetaan niin paljon, että kun ostat yhden Aku Ankka lehden sen takana komeilee usein taskukirjan, Roope-sedän tai minitaskarin kansi. Se takakannessa oleva lehti on uusin sitä sarjaa. Mainostus on siis yksi Aku Ankan suosion tulipilari täällä Suomessa.

Aku Ankka lehden selkeys ja sen paperin laatu myös hyödyntää paljon lukemista. Aku Ankassa on yleensä monia piirtäjiä yhdessä lehdessä ja nämä piirtäjät ovat usein ulkomaalaisia. Suomalaisen Aku Ankka lehden tarinat päätetään Egmonton yhtiössä. Egmonton on painoyhtiö Tanskanmaalla. Hyvät piirrokset ovatkin jo pienille tärkeitä ja sekin saattaa ihastuttaa Aku Ankoissa kun niissä on niin hyvät piirrokset, jotka on väritettykin kunnolla ja huolella.
Aku Ankka ilmestyy kerran viikossa joka keskiviikko. Akkarin ilmestys niin tiuhaan on hyvä syy miksi kiinnostus ei pääse lopahtamaan nopeasti. Jos nyt on vaikka akkarissa on jäänyt jännittävään paikkaan jatkotarina niin sitä ei tarvitse odotella sitä kuukautta mikä yleensä muissa lehdissä tuo ilmestymis tahti on. On kuitenkin niitä jotka eivät pidä nopeasta ilmestymis tahdista tai on juuri matkoilla ja ei kerkeä sitä Aku Ankkaa hakea kaupasta. Se ei kuitenkaan ole ongelma, koska Akun voi tilata kotiin eikä yksikään numero pääse vilahtamaan ohi silmien. Akkareita voi tilata kotiin, mutta esimerkiksi Aku Ankan Taskukirjoja ei voi. Kuitenkin tällä hetkellä kerran kuukaudessa ilmestyvässä Roope-sedässä (lehti jota myös keräilen) on tällä hetkellä paremmat tarinat kuin Aku Ankassa, mutta Roope ei ole niin yleinen kuin Akkari. Roope-sedän toimituksella onkin aina aikaa miettiä tarinoitaan pidempään kuin akkarilla, joka joutuu painamaan koko aika uutta lehteä kovalla tahdilla.

Ankkalinnan hahmoihin on myös helppo samaistua. Kukapa ei olisi nähnyt huono onnista ihmistä, jota elämä potkii pähän, mutta hänellä on paljon sukulaisia, onnellista ”Hannu Hanhea”, joka voittaa arvonnoissa tai Rikasta kuin Roope Ankka, joka esittää ilkeätä, mutta sydämestään on puhdasta kultaa. Aku Ankka esittää siis arkielämän ihmisiä korvattuna kuitenkin ankoiksi, jotka joutuvat mitä kummallisimpiin seikkailuihin Ankkalinnassa Calisotan osavaltiossa ja sen ulkopuolella.

Aku Ankassa on myös joskus hyvin esillä historiaa ja maantietoa. Suomentajilla ei olekaan mikään helppo tehtävä tarkistaa onko asia todella totta. Näin saamme Ankat etsimään tunnetuinta aarteita joita ei kuitenkaan ole koskaan löydettykään. Ei moni suomalainen lapsi olisi tiennyt yhtään mitään Eldoradon kadonneista kaivoksista ilman Aku Ankassa julkaistua hollantilaisen salaisuus tarinaa. Aina kuitenkaan akkareissa ei ole faktaa vaan se sisältää myös paljon fiktioita. Ei ole olemassa MacAnkan sukua, mutta lukija ei kuitenkaan tästä pahemmin välitä (en minä ainakaan).

Aku Ankka on myös kansainvälinen joten monet maan osat tulevat tunnetuiksi Akkarin myötä. Ei monetkaan tiennyt Suomea ja monia muita maita ennen viime vuonna ilmestynyttä sarjaa kun Roope, ankanpojat ja Aku seikkailivat ympäri maailmaa.

Aku Ankan verkkosivut on myös todella tärkeät niin täällä Suomessa kuin ympäri maailmaa. Aku Ankan verkkosivut voivatkin innostaa Ankka harrastukseen ja sivuilta voi myös saada ystäviä.Suomen verkko sivut ovat hyvässä kunnossa paitsi nyt kun siellä ollaan vielä tekemässä uudistustöitä.
Akkarin aikaisissa vaiheissa lukijat ryhtyivät lukemaan akuja Carl Barksin ansiosta, jonka tarinat ilmestyivät juuri niihin aikoihin. Barksi on ehkä Suomalaisen Aku Ankan säilymisen syy tähän päivään. Myöhemmin lukijoita myös alkoi kiinnostamaan Vicar (s.1934), Scarpa ja Rosa.

Aku Ankan mainostusta voisi kuitenkin olla enemmän. Rahaa ei kuitenkaan taida riittää ja sille ei voi mitään, mutta olihan telkkarissa vasta Pim olet mitä luet mainos jossa mainostettiin Aku Ankkaa. Kuitenkaan ei ole helppo keksi hyvää mainosta millekkä ei voi mitään. Aku Ankkojen piirtäjissä alkaa olla sukupolven vaihdos menossa kun vanhat lopettaa uransa ja uudet aloittaa. Sen takia tarinat ovat tällä hetkellä hieman huonompia kuin vanhat. Vielä ei ole ilmestynyt Don Rosalle, jolla oli hyvä huumori ja hänen piirros ja käsikirjoitus parempaa kuin nykyisillä tai Carl Barks, joka loi useimmat tänä päivänä Aku Ankassa ilmestyvistä hahmoista. Don Rosa on kuitenkin lopettanut piirtämisen ja Carl Barks on kuollut vuonna 2000 joten he eivät voi olla mukana piirtämässä uusia menestys tarinoita. Kuitenkin heidän tarinoitaan nähdään vielä akkareissa joskus. Vanhoja mestareita ei voi helposti korvata uusilla ja vielä kokemattomilla piirtäjän aluilla. Kuitenkin uskon, että tulee uusia piirtäjiä, jotka täyttävät vanhat mestarit.

Seuraavaksi kerron omasta Aku Ankan lukemisestani ja miten kaikki alkoi.

Olin silloin 5-6-vuotias kun aloin lukea Aku Ankkaa toki olin aiemmin katsellut Aku Ankkoja , koska veljeni keräsi Aku Ankkoja jo silloin kun synnyin. Itselläni on samana päivänä ilmestynyt Aku Ankka kuin synnyin. Myöhemmin kuitenkin veljeni lopetti akkareiden lukemisen ja sain kaiken itselleni. Omasta mielestäni Akkareiden taso on laskenut entisestä, mutta kyllä Akkareita on silti kiva lukea. Keskiviikkoa odotankin yleensä aina innolla kun pääsen taas lukemaan uuni tuoreen Aku Ankan. Minulla on myös 1960 luvun Aku Ankka lehtiä kun isäni ja setäni tilasi niitä. En kuitenkaan saannut kaikkia noita lehtiä vaan osa meni serkuilleni. Minulla on siis jo ollut Akuja ennen kuin aloin keräillä niitä mikä vain on hieno asia joten voin sanoa, että kasvoin veljeni akkari kokoelmaa lueskellessa. Vasta myöhemmin aloin kiinnostua Akun historiasta eli siitä miten Aku syntyi ja kuinka vanha Aku jo oli.

Aku Ankassa minusta parasta on jo aiemmin mainittuja perusteita Akun suosiolle ja lukukokemus, jonka avulla muistan Aku tarinat jos ne tulevat uudelleen vastaan vuosien jälkeenkin. Parhaita tarinoita Akkareissa on nykyisin harvinaisempia ilmestyviä tarinoita ovat Carl Barksin ja Don Rosan (koko nimi. Keno Hugo Don Rosa) tarinoita, mutta tänä vuona on ainakin ilmestynyt kiitettävästi näiden kahden herran tarinoita. Myös ennen arvaamattomuus tarinan loppumiselle on todella hyvä asia mielestäni.

Aluksi minulla kesti todella kauan lukea yksikin Aku Ankka, mutta olinhan minä silloin vielä pieni. Silloin Akuissa kesti jopa 30 min, Roope-sedissä 1h ja taskareissa 1h 30min ja tuplataskareita en edes jaksanut lukea. Iän karttuessa opin kuitenkin lukemaan Ankka julkaisuja entistä nopeammin. Nykyisin yksi Aku menee alle kymmenessä minuutissa eikä muissakaan julkaisuissa hirveästi aikaa hujahda.

Parhaimpia hahmoja Akkareissa on Aku Ankan (englanniksi. Donald Duck) lisäksi Tupu, Hupu ,Lupu (englanniksi. Huey Dewey and Louie)ja Roope (englanniksi Uncle Schrooge). Näiden seikkailuja on aina lystikästä katsoa oli piirtäjänä sitten kuka tahansa. Huonoin hahmo on ärsyttävän onnekas Hannu Hanhi. Kuitenkin kun kaikki ovat yhdessä nautin tarinoista todella paljon.

Carl Barksin ja Don Rosan tarinat saivatkin minut enemmän innostumaan Aku Ankasta. Paras Don Rosan kovakantinen on musta ritari, jossa oli monia hienoja tarinoita (tosin ei Rosalla huonoja tarinoita olekaan). Mustassa ritarissa paras tarina oli K.A.S.V.A.T.U.S.O.P.P.I.A., pidin siitä siksi, että siinä kerrottiin Sudenpentujen tarinaa ja miten sudenpentuihin liittyi muuan kolmikko Ankkalinnasta nimittäin Ankanpojat Tupu, Hupu ja Lupu. Koko kirja oli kovaa tasoa ja johtosarjakin oli hyvä. Toiseksi paras kovakantinen Don Rosalta on mielestäni kadonneen kirjaston vartijat, jossa myös esiintyi Sudenpennut, jotka ovat minusta kivoja. Todella hyvä tarina oli myös jos metsään haluat mennä nyt tarina. Kuitenkin muita kovakantisia ylemmäs menee Rosan kovankantiset Roopen nuoruudesta eli Roope Ankan elämä ja teot 1 ja 2. Huonointa kovakantista en voi kyllä Rosan puolelta sanoa, koska ne kaikki ovat niin hyviä. Hauskaa on myös etsi D.U.C.K omistus. Barksin kovakantis sarjasta Ankalliskirjastosta paras numero on 1 Rötös ja rangaistus, jossa ilmestyi Carl Barksin katalimmat konnat tarinat. Huonoinpana pidän numeroa 5 kummajaisia ja Kuu-ukkoja, jossa on Carl Barksin oudoimmat otukset.

Itse keräilen Aku Ankka lehden lisäksi Roope-setää missä minulla on tällä hetkellä lähes 200 lehteä, mutta vielä tarvitaan paljon jos aion saada kaikki lehdet kokoon. Taskukirjoja ostan, joskus, mutta aika harvoin. Taskukirjojen teemanumerot ovat minusta parempia kuin tavalliset Taskukirjat. Myös noiden lisäksi minulle tulee Aku Ankka ekstra, jonka voi ostaa vain Aku Ankan lukijat. Miksi sitten jaksan laittaa rahani kaikkeen tuollaiseen? Ehkä siksi koska Aku Ankkoja on kiva lukea ja niiden keräily on haastavaa puuhaa.

Aku Ankka ja sen sisarlehtiä kerään, koska ne ovat minusta hauskoja ja ne kestävät monet lukukerrat eteen päin jos niistä pitää huolta eikä revi tai heitä takkaan niitä heti kun on lukenut ne. Aku Ankkoja myös on kaikenlaisia joten niiden keräilyn loppumisesta ei taida tulla ihan heti puutetta olla.
Tämän hetkinen tilanne on se, että minulla on yli 1000 aku Ankka julkaisua ja aijon kerätä niitä yhä edelleen monen vuoden ajan. Aku Ankka toivottavasti pysyy elämässäni vielä pitkään. Vielä tulee uusia hyviä piirtäjiä joidenka jälkeen ihastuu monet ankkafanit niin täällä Suomessa kuin koko maailmalla. Uudet piirtäjien/käsikirjoittajien pitää jatkaa perintöä minkä Carl Barks ja muut Ankkapiirtäjät ovat heille jättäneet ettei Aku Ankassa ala ilmestyä tarinoita joita on ilmestynyt aiemissa lehdissä (lukuun ottamatta kuukauden klassikkoa, joka on usein oma suosikkini Aku Ankassa)

Yhteenveto: Aku Ankka on kaikkien ihmisten lehti niin sukupuoleen tai ikään katsomatta. Aku Ankka on siis lukemisen arvoinen viikottain ilmestyvä lehti, joka toivottavasti viihdyttää suomessa vielä monta sukupolvea meidänkin jälkeen.

kirja

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 513 - 27.06.2009 klo 22:29:59

Pääsin kuin pääsinkin vielä myöhäisillaksi kotiin.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi luen Aku Ankkaa?
Aku Ankka on Suomen suosituin sarjakuvalehti. Sen suosiolle täytyykin olla perusteita, syitä. Seuraavassa yritän saada perusteet esille.

Aku Ankka on erittäin opettavainen sarjakuvalehdeksi. Edellämainittua mielipidettäni täydentää seuraava fakta: Kaikki ensimmäisellä luokalla olevat saavat erikoislehden ilmaiseksi. (Se sisältää yksisivuisia vitsisarjoja ja korkeintaan yhden kunnon tarinan. Lehden tarkoitus on opettaa lukemaan.)

Edelliseen kohtaan täytyyy lisätä vielä ainakin kaikki viittaukset, joita Akkarissa perinteisesti harrastetan paljonkin. Akkarissa on useasti viittauksia historiallisiin kohteisiin (varsinkin Don Rosan tekemissä tarinoissa), jolloin haluamattakin oppii jotain uutta. (Se voi innostaa jonkun hakemaan lisätietoa kyseessäolevasta aiheesta ja oppimaan vielä lisää.) Lisäksi Akkareissa on paljon nimiväännöksiä, kuten Miihkali Suurmankeli (Michael Schumacher). Lienee sanomattakin selvää, että nuo väännökset opettavat ihmisille tunnetuista ihmisistä. Lukijat saavat lisätietoa (/tietoa) kuuluisista henkilöistä. Akkarissa on kyllä muunkinlaisia opettavaisia asioita tai historiallisia viittauksia, kuten maantiede. Aku Ankka-sarjakuvissa ollaan esimerkiksi pelattu jääkiekkoa Suomea vastaan. Lisäksi sarjakuvissa on satunnaisesti karttoja, jotka näyttävät esimerkiksi missä on Roopen liikematkan määränpää. Siinä oppii itsestään erilaisten paikkojen sijaintia maailmalla (kuten esimerkiksi Argentiina).

Aku Ankka on täynnä hyvää huumoria. Se ei ole huonohuumorinen lehti, joten se soveltuu kaikille. Muita esimerkkejä hyvähuumorisista sarjakuvista on esimerkiksi Tenavat ja Karvinen. Muun muassa Viivi ja Wagner sisältää hyvää huumoria, mutta se ei sovellu kaikille, toisin kuin Aku Ankan huumori. Aku Ankka on kuitenkin eräissä asioissa kaikkia edellämainittuja parempi. Käsittelen ne faktat myöhemmin.

Aku Ankka on todella monipuolinen. Lehti ei ole täynnä itseääntoistavia tarinoita. Se on yksi pääsyistä, miksi luen Aku Ankkaa. Toisin kuin muissa useissa sarjakuvissa (/sarjakuvalehdissä), Aku Ankka ei ole täynnä neliruutuisia vitsisarjoja. Aku Ankka-lehdessä on kunnon tarinoita. Joitain yksisivuisiakin (vitsi)sarjoja on, mikä on plussaa erääseen tärkeään kriteeriin, vaatimukseen: Monipuolisuuteen.

Aku Ankka on täynnä mahtavaa suomen kieltä. Kuinka usein teksteissä, varsinkaan sarjakuvissa, käytetään niin opettavaista kieltä? Mielestäni alle prosentissa kirjoituksista. Aku Ankka on herättänyt eloon kunnon kirjakielen, mikä on valitettavasti hukkumassa nykypäivänä. Kuitenkin Aku Ankassakin käytetään paikoitellen puhekieltä, kun joku henkilö (esimerkiksi Hessu tai Hessun tapainen) puhuu. Akkarissa on paljon ''lentäviä lauseita'' eli lauseita, jotka ovat todella hauskoja ja jotka jatkavat elämistään ja säilyvät legendoina. Niistä on Akkarin vanhoilla sivuilla ollut pelikin. Lauseet paljastavat Akkarin huumoria. Huumori on Akkarissa siis kunnossa. (Siitä on muualla tekstissä enemmän.) Lauseet ovat suomen kieltä parhaimmillaan!

Aku Ankan monipuolisuutta kuvaa se, että piirtäjiä on useita. Esimerkiksi edellämainitsemiani Tenavia teki vain yksi piirtäjä, jonka takia julkaisutahti ei ollut kovin nopea. Ihmiset vanhenevat, ja Tenavien tekeminenkin on loppunut. Toista on Aku Ankassa. Piirtäjiä ja käsikirjoittajia on roppakaupalla, ja onhan kerran lukijakin tehnyt käsikirjoituksen ja erääseen Don Rosan tarinaan lukija antoi kunnon aiheen. Jos yksi piirtäjä kuolee, muut jatkavat. Aina tulee uusia piirtäjiä. Se pitää Aku Ankan elossa ja lisää ankkojen mielenkiintoisuutta. Ei kukaan meistä jaksaisi lukea vain samanlaisia juonia tai selailla samanlaisia piirroksia ainakaan näin paljon ja näin useasti. Siispä ankoille on oikea suuri ilonaihe se, että piirtäjiä ja käsikirjoittajia on näinkin paljon kuin nyt! Se lisäksi pitää tietenkin ankat elossa ainakin niin kauan kuin piirtäjiä ja käsikirjoittajia. Heitä on luultavasti ikuisesti, mutta jos heitä ei ole tarpeeksi paljoa, ei minkään lehden toimitus jaksa jatkaa lehtiä.

Aku Ankka-tuotannossa on paljon erilaisia ja omalaatuisia hahmoja. Akkarin hahmokaartiin tulee silloin tällöin uusia hahmoja, joten Aku Ankka nykyaikaistuu koko ajan (tai päivittyy, jos haluat sanoa sen niin). Vanhat hahmot pysyvät mukana, mutta kuitenkin osa heistä (ja juuri ne, jotka eivät merkitse paljon juonille tai he, joita ei enää paljoa näe) jää pois sarjoista niin että tarinat, joissa he ovat muka vain harvenevat ja harvenevat, kunnes niitä ei enää ole. Tämä on hyvä asia, koska uusia aatteita tulee mukaan Aku Ankkaan.

Aku Ankka on todella kansainvälinen lehti. Se ei ole haitaksikaan, vaan päinvastoin. Lehti lisää kansainvälisyyttä maailmalla ja eri valtiot tulevat tunnetummaksi. Kuinka moni esimerkiksi tiesi Suomen sijainnin ennen Don Rosan Kalevala-aiheista tarinaa, joka käski ihmiset etsimään lisätietoa? Muutenkin Akkarin avulla voi saada ystäviä ympäri maailmaa, esimerkiksi kansainvälisillä Aku Ankka-keskustelufoorumeilla. Lisäksi Aku Ankan välityksellä voi saada uusia suomalaisia ystäviä, kun muistaakseni ennen lehdessä oli kirjeenvaihtopalsta.

Suomessa Mikki Hiiri on vähemmän suosittu kuin Aku Ankka, kun muualla maailmassa on melkein kaikkialla juuri päinvastoin. Se voi johtua siitä, että suomalaiset kansana eivät pidä siitä, kun joku onnistuu (lähes) aina (lähes) täydellisesti. Suomalaiset ovat ''epäonnistuvaa kansaa''. Me pidämme enemmän hahmosta, joka epäonnistuu (Aku Ankka) kuin hahmosta joka onnistuu (Mikki Hiiri). Hannu on edelliseen poikkeus, koska hänkin epäonnistuu joskus (tai jää toiseksi).

Akkariin on äärimmäisen helppo samaistua. Hahmot, kuten äärimmäisen epäonninen Aku ja täysin päinvastainen uskomattoman onnekas Hannu, herättävät ihmisissä tunteita. Tunteet vaikuttavat kaikkeen tekemiseen todella paljon. Ihmiset valitsevat paljon asioita tunteiden perusteella. Kuten vaikka Aku Ankan lukemisen. Erilaisten hahmojen erot saavat Aku Ankka-lehden tuntumaan inhimilliseltä. Kuitenkin se on täysin uskomaton.

Toisin kuin esimerkiksi Tenavat (noin sata sivua vuodessa) tai Karvinen (useimmiten vain sanomalehtiin strippisarjakuvia plus poikkeukset), Aku Ankka ilmestyy todella usein. Yksi numero tulee kerran viikossa. Se on yksi tärkeä syy Akkarin suosioon. Aku Ankka ei kerkiä unohtua siinä ajassa eikä vaivana ole turha odottaminen. Valitettavasti jotkut ihmiset kyllästyvät Akkarin lukemiseen, kun sitä tulee niin usein. Koska Aku Ankkaa tulee niin usein, odottamisen tunne on poissa ja kokee saavansa rahalleen vastinetta. Aku Ankkaan siis ei petytä kovin usein, tosin se johtuu monista muistakin asioista kuin edellämainitsemastani.

Aku Ankka ja sen mukavuus koostuu monista asioista. Jokainen asia vaikuttaa siihen. Asioita olen jo luetellut ja luettelen vielä joitain. Aku Ankka on monipuolinen, ja sen laatu on moniulotteinen, joten se ei kyllästytä ainakaan niin helposti. (Yksi syy, miksi Akkariin voisi kyllästyä, lukee muualla viestissäni.) Jos jotain asiaa on jo saanut tarpeekseen, voi ottaa jotain toista asiaa. Akkarissa pätee sama. Jos olet lukenut liikaa Iines-aiheisia tarinoita, voit lukea Hansu-aiheisen tarinan (joita ei tosin taida olla). Jos olet kyllästynyt ulkoasuun, ota joku muu ankkatuote. Jos olet kyllästynyt nopeaan julkaisutahtiin, lue vain Taskareita ja niin edelleen.

Aku Ankka-julkaisuja, muitakin kuin Akkaria, mainostetaan Suomessa melko paljon (vaikka mainostamista olenkin kritisoinut). Akkaria on mainostettu televisiossa useita kertoja. Sanomalehdissä mainoksia on vielä enemmän, esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Lisäksi kaupoissa on paljon mainoksia ja julkaisut ovat saatavilla helposti. Kun asiat ovat niin, on paljon helpompi valita Aku Ankka-julkaisu. Mainostamisesta on siis hyötyjäkin. (Tosin se ei ehkä ole sen hinnan arvoista.) Mainokset saavat pääasiassa lapsia tarttumaan ankkajulkaisuihin. Aikuisten ihmisten mielipiteet ovat jo niin vahvoja, että niitä on hankala muttaa, sillä usein aikuiset kokevat olevansa aina oikeassa. Heidän mielipiteensä ovatkin vankistuneet heidän elämänsä aikana.

Akkarista on mielestäni jonkin verran ennakkoluuloja. Ihmiset olettavat valitettavasti Akkarin olevan täysin lapsellinen sarjakuvajulkaisu (kuten vaikkapa Tom & Jerry), joten he eivät uskalla tarttua Akkariin. Jos he tarttuisivat Akkatiin, niin he näkisivät totuuden: Akkari ei todellakaan ole lapsellinen. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja muiden ihmisten mielipiteet ovat heidän omiaan. Jokaisen pitäisi itse ottaa Akkari luettavaksi, koska he todennäköisesti muodostavat siitä oman mielipiteensä. Jokaisella ihmisellä on oma mielipiteensä. Siispä kuitenkaan meidänkin täytyy ymmärtää niitä, jotka eivät lue Akkaria. (Tai ainakin olla valittamatta siitä.) Akkarilla on todella paljon lapsilukijoita, joten vanhemmat ihmiset eivät uskalla lukea Akkaria. Edellämainittu vain pahentuu, jos he ovat käyneet Akkarin nettisivuilla. Nettisivut ovat paljon lapsellisempia kuin itse Akkari tai muut ankkajulkaisut. Niistä on tehty kaikille sopivia, joten ennakkoluuloja niitä kohtaan ei pitäis iedes vanhemmilla ihmisillä olla laisinkaan. Lisäksi ennakkoluuloja on saattanut tulla siitä, että lehdet ovat täynnä vain Barksin ja Rosan tarinoita, ja jos niitä ei saada, lehdet ovat täynnä roskaa, jota ei pysty lukemaan. Niin ei kuitenkaan ole.

Aku Ankan ulkoasu on mielestäni(kin) mainio. Se ei ole sekava tai tarjoa liikaa asioita, kuten esimerkiksi Aku Ankan nettisivujen etusivu. Kansi on yleensä hienon yksinkertainen, lehdessä on muutama sivu mainoksia ja lisäksi sivu/kaksi toimitusten mielipiteitä ynnä muuta senlaista sekä tarinat. Toimitussivujen alalaidassa on laatikossa kaikki ''tarpeellinen''. Sieltä löytyvät tiedot, joita saatat tarvita esimerkiksi tilatessasi lehteä. Ennen ne olivat sekavasti sivujen alalaidassa, mutta nykyinen versio on selvästi selkeämpi ja parantaa Akkarin ulkoasua.

Aku Ankka on viihdyttävä. Se on luultavasti osien, joita olen maininnut, summa. Pelkkää viihdyttävyyttä on hankala saada aikaan. Itse olettaisin, että tässä tapauksessa viihdyttävyys tulee ainakin seuraavista mainitsemistani asioista: Samaistuminen sekä huumori. Kun käytetään huumoria (tyyliin Aku liukastuu banaaninkuoreen) ja tehdään asiat niin, että on todella helppo samaistua (näytetään edeltäviä tilanteita, tunteita ynnä muuta senlaista) saadaan aikaan viihdyttävä tarina. Ainakin joidenkin mielestä. Tämä viihdyttävyys saa aikaan tykkäämisen tunteen. Se koukuttaa tavallaan. Kun asiat viihdyttävät ja tiedät niiden olevan samalla lailla viihdyttäviä seuraavallakin kerralla, sinun on todella helppo ostaa ja lukea jonkin julkaisun seuraava osakin. Tavallaan viihdyttävyydessä on toistoa, mitä muuten Akkarissa ei ole tai ainakin viihdyttävyyden rakenteissa. Kuitenkin viihdyttävyyttä täytyy kiittää paljonkin Akkarin ja muiden ankkajulkaisujen nykytilasta.

Akkari-lehden voi tilata kotiin. Siitä onkin helppo päätellä Akkarin suosio. Irtonumeroiden osto on paljon hankalampaa, rasittavampaa ja hieman kalliimpaa kuin tilaaminen. Voit helposti missata jonkin numeron. (Varsinkin, kun julkaisutahti on näinkin nopea kuin Akkarilla.) Kun tilaat, saat kaikki numerot plus mahdollisesti joitain ekstraa hieman halvemmalla ja paljon vähemmällä vaivaa. Jos Akkarissa ei olisi tilausmahdollisuutta, luultavasti suosio sekä levikki olisivat alhaisempia kuin mitä ne ovat nyt.

Akkarista riippuvaisia ihmisiä ei oikein ole, koska Akkari ei koukuta sillä tavalla kuin esimerkiksi jotkin pelikonepelit. Akkari on vain koukuttava, koska se on aina erilainen ja niin edelleen. Syyt löytyvät tästä viestistä. Johonkin pelikonepeliin tai muuhun sellaiseen on paljon helpompi jäädä koukkuun, koska se toistaa itseään. Kilpailet itsesi kanssa. Pääsyy koukkuuntumisessa onkin juuri tuo toisto. Akkari ei toista itseä (ainakaan kovin usein), joten Akkariin on käytännössä mahdoton jäädä koukkuun, sillä Akkari ei sisällä oikeastaan lainkaan muitakaan riippuvaisuuteen kuuluvia piirteitä. Ne pilaisivat Akkarin maineen.

Akkarit eivät ''vanhene''. Niiden huumorin pitäisi olla aina yhtä hauskaa. Se on äärimmäisen suuri plussa! Akkarien ja muiden ankkajulkaisujen huumori ei ole kiinni nykyhetkessä, vaan se on samanlaista oikeastaan aina. Akkarit eivät viittaa vahvasti nykyaikaan tai johonkin muuhun, mitä tulevaisuudessa emme ymmärtäisi. Akkareita voi lukea aina, sillä tarinat ovat yhä samanlaisia. Jos olet pitänyt kunnon tauon (eli kaksi kuukautta tai enemmän), voit lukea lehden helposti uudestaan, sillä vaikka muistaisit jotain juonesta, tuskin muistat kaikkea. Huumori naurattaa tai hymyilyttää yhä uudestaan, voit ymmärtää viittaukset yhä uudestaan ja uudestaan. Lisäksi Akkareiden juoni ei muutu miksikään. Kun se on yhtä nerokkaasti tehty ja omalaatuisuutta ja luonteita käytetään taidokkaasti (selitetään seuraavassa kappaleessa), juoni pysyy yhtä taidokkaana. Akkarit eivät siis pilaannu. Itsekin olen lukenut paljon entisaikojen (esimerkiksi 1970-luvun tarinoita), sillä ne olivat niin eri lailla tehtyjä kuin nykytarinat. Niiden piirtojäljessä on selviä eroja nykypäivän piirtojälkiin, Mikki-tarinoita oli paljon enemmän ja muutenkin hahmokaarti oli erilaista ja juonet olivat pohjiltaan erilaisia. Kenties edellämainitsemani onkin yksi suuri syy siihen, että myös oikein vanhatkin (tai ainakin vanhemmat) ankkajulkaisut ovat niin suosittuja. Ne ovat niin erilaisia. Niiden eroja nykyjulkaisuihin on hauska etsiä ja erot myös huomaa aivan omin silmin. (Kuin etsi eroavaisuudet-tehtävä.) Vertaileminen muutenkin on useiden mielestä hauskaa, miksei tämäkin? Vanhat tarinat tai julkaisut saavat myös mahdollisesti mieleen paljon muistoja. Muistot saattavat olla ankka-aiheisia tai aivan jotain muita. Vanhoissa julkaisuissa on myös yksi selkeä hyvä puoli: Kun on lukenut paljon nykyaikaisia julkaisuja, vanhoissa on selkeä hyvä lisäasia. Ne eivät kyllästytä, koska ne ovat rakenteeltaan täysin erilaisia kuin nykyjulkaisut. Myös julkaisujen rakenne on selvästi eroava nykyaikaan verrattuna (ei siis vain pelkkä tarinoiden rakenne). Ennen oli enemmän erilaisia tekstiosioita ja 2000-luvun puolella, siinä 2004 paikkeilla, oli muistaakseni suosiossa laittaa takakanteen yksisivuinen sarja, eikä mainoksia kuten nykyään.

Kaikki ankkahahmot ovat äärimmäisen omalaatuisia. Se on todellakin hyvä asia! Se on yksi tärkeimmistä asioista Aku Ankan tämänhetkisessä suosiossa! Koska hahmot ovat liioitellunkin omalaatuisia tai heidän luonteensa on vedetty äärirajoilleen (Hannun onni, Iineksen vaihtelevuus), tarinoille saadaan aina juonipohja! Koska tarinoille saadaan siitä juonipohja, niitä luetaankin melko paljon, koska ne ovat yksinkertaisesti hyviä. Hahmojen omalaatuisuus saa hahmoista päähenkilön, ja koska hahmot ovat omalaatuisia, tarinat saadaan sisällytettyä hahmojen luonteisiin. Hahmojen luonteet muodostavat joitain tarinoita jopa itsestäänkin. Koska hahmot ovat niin omalaatuisia tai sen tapaisia, niin tarinan juoneksi vaaditaan joskus vain yksi pelkkä hahmo! Koska tarinaan ei muuta (juoneksi) vaaditakaan, niin tarinat selkeytyvät todellakin huomattavasti! On paljon selvempää lukea tarinaa, jossa on vain yksi päähenkilö, mutta siitäkin saa loistavan laatuisen tarinan (koska hahmot ovat niin liioitellun omalaatuisia). Esimerkiksi tarina, jossa Akun ja Teppo Tulpun luonteita olisi pienennetty ja vain toinen heistä olisi päähenkilönä olisi paljon hankalampi lukea. Se johtuu yksinkertaisesti siitä. että mitä omalaatuisempi on luonne, sitä vähemmän hahmoja tarvitaan päähenkilöksi/juonen ylläpitäjäksi. Sen voi ajatella myös näin: Juonen ylläpitämiseen tarvitaan tietty määrä omalaatuisuutta sekä luonnetta, mutta mitä enemmän hahmoja on tarinan päähenkilöinä/juonen ylläpitäjinä, sitä enemmän sitä omalaatuisuutta poistuu. Juuri niin se onkin! Parhaat tarinat ovatkin luultavasti ne, missä juonta ylläpitää vain yksi henkilö, joka on omalaatuinen, koska silloin ei tarvitse sekoittaa tarinaan kaikkien päähenkilöiden luonteiden ja omalaatuisuuksien seurauksia ja aiheutumaa. Kun sitä ei tarvitse kuvata, niin tilaa säästyy (jolloin jotain muuta saadaan lisättyä tarinaan) ja tarina selkeytyy huomattavasti (koska lukija ei välttämättä ymmärtäisi selityksiä). Edellämainittu onkin mielestäni yksi pääsyistä Aku Ankan suosiolle ja tarinoiden helpolle ymmärrettävyydelle.

Entisaikoina (ainakin Akkarin alkutaipaleilla 1950-luvulla) ankkajulkaisut koostuivat lähinnä muutaman piirtäjän tarinoista. Silloin oli myös paljon enemmän superkuuluisuuksia, toisin kuin nyt. Esimerkiksi Carl Barks oli todella kuuluisa muutama kymmenen vuotta sitten ja täysin omassa kuuluisuusjoukossaan. Nykypäivänä tilanne on toisin. Kenties jotkut saattoivat nähdä Don Rosan(kin) kuuluvan yhtä kuuluisien joukkoon, mutta ainakin minun mielestäni nyt ei ole yhtä tai kahta piirtäjää/käsikirjoittajaa yli muiden. Esimerkiksi Jippes, Vicar ja Korhonen ovat kuuluisia, mutta eivät niinsanottuja superjulkkiksia. Entisaikoina lehtiä ostettiin myös vain siksi, että saataisiin nähdä yksi suuren kuuluisuuden tekemä tarina, mutta nykyään niin ei (enää) ole, koska ei ole ''suurkuuluisuuksia''.

Mainitsen vielä uudestaan huumorin, koska se on melko tärkeä asia, joka saa ihmiset lukemaan Aku Ankkaa. Huumori on yksinkertaista, mutta joissain tapauksissa se viittaa johonkin (esimerkiksi Don Rosalla). Huumori sopii kaikille. Se on harvinaista sarjakuvissa. Koska se sopii kaikille, kaikki (myös vanhemmat ihmiset) voivat lukea Aku Ankkaa. Harmillisesti tuota ei ymmärretä, vaan luullaan Akkarin olevan normaali sarjakuvalehti, joka soveltuu vain lapsille. Stereotypiat olisi mielestäni hyvä korjata. Esimerkiksi korjaamisesta sopii vaikka televisiomainos, johon kootaan julkkiksia, jotka lukevat Aku Ankkaa. Lehdessähän samantapainen on ollut, siinä esimerkiksi Kalle Palander puheli jotain Akkareista. Mutta aikuiset eivät löydä Akkaria ja ymmärrä sen lukemisen kannattavuutta Akkarista.

Miksi Akkariin sitten kyllästytään? Useimmiten kyllästyvät henkilöt ovat niitä, jotka lukevat muitakin muotoja ankoista eli ainakin Roope-Setä-lehteä, Aku Ankan taskukirjoja, kovakantisia ynnä muita senlaisia. Kun niitä paljon luetaan, on suurempi todennäköisyys kyllästyä. Lisäksi kyllästyvät ihmiset ovat todennäköisesti tilanneet kauan Akkaria, jolloin esimerkiksi toivesarjat on nähty jo aikaisemmin. Kun ihmiset vanhenevat, heidän mielipiteensä muuttuvat ja esimerkiksi Akkaria onkin valitettavan helppo alkaa inhota. Miksi, en tiedä. Kenties Akkari on heidän mielestään liian lapsellinen (mitä se ei todellakaan ole!). Lisäksi elämässä voi tulla muita kiireitä, jolloin Akkarin eri julkaisujen lukemiseen tarvittavaa aikaa ei välttämättä saada. Jos luet paljon julkaisuja, sitä aikaa todellakin tarvitaan paljon! Kuitenkin yksi tärkeimmistä syistä on todennäköisesti tuo lapsellisuus. Akkarihan ei ole lapsellinen, koska juonet ovat tehty senlaisiksi että ne sopivat kaikille. Myös aikuisille. Aikuiset saattavat myös hylätä lukemisen, koska he haluavat maineensa olevan kunnossa. Useat lapset lukevat julkisestikin Akkaria. (Eli Akkarin lukeminen jätetään useimmiten lasten tehtäväksi.) Jos nähtäisiin jonkun aikuisen lukevan Akkaria, niin hänen mielestään hänen maineensa saattaisi olla mennyt pilalle. Akkari ei kuitenkaan ole lainkaan lapsellinen, vaikka lapset sitä lukevatkin. Se on todellakin tehty mallikelpoisesti! Akkarissa ei oikeastaan lainkaan viitata asioihin, jotka olisivat lapsellisia (toisin kuin esimerkiksi akuankka.fi:n keskustelu, joka on täynnä pieniä lapsia ja siten äärimmäisen lapsellinen). Akkarin pitäisi sopia kaikille ihmisille, vaikka kaikki ihmiset eivät ole sitä mieltä. Kuitenkin uskoisin, että kaikki tämän fooruminkaan jäsenet eivät lue Akkaria vanhempina. Mielipiteet muuttuvat niin helposti ihmisillä iän mukana. Myös mielipiteet Akkarista.

Kaikenkaikkiaan ihmiset eivät ymmärrä sarjakuvienkin olevan muoto taiteesta. Aku Ankkakin kärsii siitä. Sarjakuvien keksiminen ja hyvän lopputuloksen saaminen on haastavaa. Se käykin työstä. Akkarin parissa työskennelläänkin paljon. Esimerkiksi Don Rosalla ei tietääkseni ole muuta työtä. Kuvien piirtäminen käy taiteesta. Ovathan taulutkin vain piirrettyjä kuvia. Sarjakuvissa se on sama asia, tosin pienellä käsikirjoituksella. Miksi sarjakuvat eivät siis kävisi taiteesta? Kaikenkaikkiaan ihmisten ennakkoluulot sarjakuvista ovat kamalia. Sitä pahentaa esimerkiksi se, että useissa painotuotteissa sarjakuvia halveksitaan ja niitä ei pidetä opettavaisina. Toisin kuitenkin on. Aku Ankan opettavaisuuden (hyvä kieli, lukutaito ja niin edelleen) olen jo käsitellyt aikaisemmin. Miksi kuitenkin esimerkiksi asiallinen Helsingin Sanomat pitäisi sarjakuvia, jos ne olisivat turhia? Valitettavasti kuitenkaan useimmat ihmiset eivät käsittele asioita tältä kantilta. Sarjakuvien kuvat ovat joskus todella hankalia piirtää ja puolestaan joskus ne ovat upeasti toteutettuja. Väitänkin, että esimerkiksi Don Rosan piirrokset olisivat melko korkealla taidekilpailussa. Rosan kannet ovatkin voittaneet Akkarin kansikilpailuja useasti.

Jos Aku Ankka olisi huono tai turha, miksi sillä olisi niin suuri levikki kuin nyt? Suomessa Akkarin hyviä puolia on tajuttu mainiosti, mutta mielestäni parempaankin pystytään. Suuri levikki väkilukuun suhteutettuna johtuu mielestäni siitä, että Aku Ankan ulkoasu on selkeä ja toimituksella on ammattitaitoa. Ulkomailla asiat eivät valitettavasti ole näinkään hyvin. Siksi useissa valtioissa levikki jää jopa Suomen alapuolelle, vaikkakin Suomessa on kyseessäolevia valtioita paljonkin pienempi väkiluku.

Edes Aku Ankka ei ole täydellinen. Esimerkiksi mainostaminen Suomessa ei ole täydellistä. Ymmärrän kyllä, että rahaa ei ole paljoa, mutta mainostamalla saisi pinon aikuisasiakkaita. Lisäksi Aku Ankka ei mielestäni huomioi tarpeeksi erilaisia juhlapäiviä. Esimerkiksi Akun satavuotisjuhlalle sata sivua suuri lehti ja sadan piirtäjän nimikirjoitus tai muuta senlaista, niin ainakin sille numerolle tulisi paljonkin lukijoita. Se ei tosin ole kovin helppoa (eikä ilmaista).

Seuraava epätäydellisyyskohta käsittelee Aku Ankka-sarjakuvia yleisesti, ei vain suomalaista lehteä.
Sarjakuvat ovat menossa huonompaan suuntaan, koska lehtiin alkaa tulla huonompia sarjakuvia. Lehdissä on siis selvästi heikompi julkaisukynnys kuin aikaisemmin. Se johtuu vain siitä, että vanhat piirtäjät alkavat lopetella uriaan. Uusia tulee, mutta vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Uusia piirtäjä tulee paljon ja jotkin heistä ovat taitavia, mutta valitettavasti kaikki eivät. Esimerkiksi Don Rosan huumori on todella mahtavaa, mutta kukaan muu ei käytä lähellekään niin hyvää huumoria. Kukaan ei siis ole korvannut Don Rosaa. Toinen vanha tärkeä hahmo on tietenkin Carl Barks. Hän oli todella aktiivinen ja tuottoisa, sillä häneltä tuli sarjakuvia luultavasti nopeammin kuin keneltäkään muulta. Kun nykyään ei ole niin nopeita kirjoittajia, sarjakuvia tulee hitaammin ja huonompia pitää julkaista. Varsinkin meillä Suomessa on siinä mielessä heikko tilanne, kun lehtemme ilmestyy kerran viikossa.
Kuitenkin ei-kovin-hyvin on ollut jo 1960-luvulla, jolloin julkaisukynnys oli äärimmäisen matala, ja surkeatkin piirtäjät saivat helposti tarinoitaan läpi. Onneksi se on hieman parantunut nykypäivään mennessä.

Piirtäjien hidastunutta julkaisutahtia on pyritty korvaamaan toivesarjoilla, jotka ovat paljon toivottuja vanhoja sarjoja ja usein Barksin tekemiä. Se on mielestäni hyvä, koska saadaan vanha hyvä sarja, mutta niitäkään ei pitäisi olla liikaa. Esimerkiksi viisi vuodessa on liikaa, koska silloin lukijat, jotka ovat lukeneet lehteä kauan (heitä on yllättävän paljon) kyllästyvät, koska he ovat lukeneet samat sarjat useasti ja mahdollisesti jopa lopettavat Akkarin lukemisen.

1960-luvulla siis julkaisukynnys oli äärimmäisen matala. Siispä todella hyvien tarinoiden seassa oli myös surkeita tarinoita, joiden piirtäjät olivat täysin aloittelijoita. Valitettavasti nyt olemme menossa siihen suuntaan. Koska jokaiseen numeroon ei saada Jippeseitä tai Vicareita, sekaan tulee joitain ei-niin-kovin-hyviä piirtäjiä ja käsikirjoittajia. Yksi korjausehdoitukseni olisi se, että järjestetään sarjakuvantekokilpailu. (Edellinen oli muistaakseni 2003.) Paras tai parhaat julkaistaan lehdessä. (Jos joku huippupiirtäjä saadaan mukaan [silloin Vicar], pelkkä käsikirjoituskilpailu kelpaa, jos saadaan valmis käsikirjoitus, niin pelkkä piirtokilpailu kelpaa.) Silloin saataisiin yksi huonohko sarjakuva korvattua paremmalla. Koska Akkarin lukijoita on niin paljon, täytyy joukosta löytyä hyvä piirtäjä ja/tai käsikirjoittaja.

Seuraavaksi käsittelen omaa lukuhistoriaani.

2000-luvun puolella kuulin ensimmäisen kerran Aku Ankasta. Myöhäinen ajankohta selittyy sillä, että en ollut saanut tietokonetta internetillä ennen joulua vuonna 2006. Lisäksi en roikkunut kaupoissa, joissa olisin saattanua Akkareita nähdä. Vuonna 2001 tai 2002 aloin tilata Akkaria, mutta sen ajan lehteni ovat jo ties missä. Osa on kaapissa. Vuodesta 2003 lähtien aloin kansioimaan Akkareita. Omaa ykkösluokkani lehteä en ole kansioinut, vaikka sekin on tallessa. Jossain. Kai. Lisäksi luen paljon muitakin Aku Ankka-julkaisuja, kuin Aku Ankka-lehteä, paljon muitakin sarjakuvia ja vaikka kuinka paljon kirjoja.
Eli 2002 aloin tilaamaan lehteä, mutta 2003 aloin kansioimaan niitä ja lukemaan kunnolla enemmän.
Saan ankkajulkaisuja myös muuten kuin ostamalla. Saan niitä paljon lahjoina ja ennen eräs sukulaiseni antoi minulle vanhoja lehtiä.

Minulla on paljon lehtiä (noin 250), jotka on julkaistu aikavälillä 1970-2000. Silloin en niitä (vielä) tilannut, mutta olen saanut ja ostanut vanhojakin Akkareita. Ne ovat oiva keräilykohde, koska ne ovat osittain tulleet ennen syntymääsi ja sen takia niitä on hankala (tai ei ainakaan kovin helppo) saada nykypäivänä.

Eniten pidän tarinoista, jotka ovat Don Rosan tekemiä, koska hänen huumorinsa on erittäin hauskaa. Hän viittaa todellisuuteen, joihinkin tarinassa edellämainittuihin asioihin tai stereotypiohin todella taidokkaasti, koska ne saavat hymyilemään itseni (ja se on harvinaista). Don Rosan vitsit ovat todella ennennäkemättömiä ja täysin hänen omaa käsialaansa. Se on yksi syy, miksi pidän Don Rosasta niin paljon. Edellämainittujen takia/ansiosta luen Rosan tarinat yhä uudelleen ja uudelleen ja pidän niistä paljon. Siksi voinkin sanoa, että ne ovat vaikuttaneet omaan lukemiseeni todella paljon.
Ensimmäinen tarina, jonka muistan lukeneeni, on Don Rosan tekemä.

Myös Barks on vaikuttanut lukemiseeni paljon, joskin paljon vähemmän kuin Rosa. Entisaikojen tarinat ovat melkeinpä vain Barksin tekemiä. Siispä olen lukenut paljon Barkstarinoita, joten ne ovat vaikuttaneet. Ilman Barksia tuskin minäkään olisin Akkareita lukenut, koska niitä tuskin olisi ollut.

Akkareita säilytän (ja samalla keräilen) yksinkertaisesta syystä. Ne ovat liian hyviä poisheitettäviksi. Niitä voi lukea yhä uudestaan ja uudestaan, kun joitain muita julkaisuja ei pysty. Akkarit ovat pala, ja todellakin tärkeä senlainen, omaa lukemistani. En kuitenkaan ole oppinut lukemaan niiden avulla. Opin sen taidon itsestään. Minulla on myös toinen syy keräilylleni. Se on myös erittäin yksinkertainen. Ankkajulkaisuja pystyy lukemaan uudestaan ja uudestaan (tai ainakin melkein kaikkia), kunhan ei lue aivan heti (eli ainakin kuukauden väli). Aku Ankka ei vanhene, ja tarinoiden mahdollisen huumorin pitäisi olla yhtä hauskaa osto- ja lukuhetkillä kuin uudestaan luettuna. Muutenkin Akkarit säilyvät ikuisesti.

Minulla on (tietenkin) myös muita ankkajulkaisuja kuin Aku Ankka-lehteä. Kuusi ensimmäistä minitaskaria ostin ''paremman puutteessa''. (Niihin aikoihin ei muita ankkajulkaisuja julkaistu.) Taskareita minulla on vajaa sata. Niitäkin keräilen, koska ne ovat laatulukemista (katso viestini alkuosa). Roope-Setä-lehtiä minulla on vain kymmeniä, koska ne eivät vain jostain syystä tartu mukaan. Lisäksi minulla on ainakin Joulumantelit, jotka olen saanut käyttämättöminä (=lukemattomina) lahjaksi. Kaikkia omistamiani ankkatuotteita en kuitenkaan voi muistaa.

Yhteenveto: Akkarin suosio koostuu monesta osasta, esimerkiksi julkaisutahti, monipuolisuus ja kansainvälisyys. Koska suosio koostuu monesta osasta, Akkariin on melko hankala kyllästyä. Piirtäjien nopeus hidastuu, joten huonompiakin tarinoita joudutaan julkaisemaan, jonka takia Akkareissa on sekä hyviä että huonoja tarinoita. Edellämainittua pyritään korjaamaan toivesarjoilla, joita on muutama vuodessa. Entisaikoina lehti saatettiin ostaa vain koska siinä oli jonkun ''superjulkkiksen'' tarina. Tarinoiden laadun yksi pääsyy on se, että hahmot ovat niin omalaatuisia, että kunnon juoneen tarvitaan vain yksi hahmo. Nykyään ei ole niin, koska niin kuuluisia piirtäjiä/käsikirjoittajia ei ole. Akkarit elävät ikuisesti, koska niiden rakenne on erilainen, se ei kyllästytä. Lisäksi vertailuja on hauska suorittaa. Olen keräillyt Akkareita reilut viisi vuotta ja keräilen niitä kenties siksi, että ne ovat liian hyviä pois heitettäviksi. Jos tämä ei riitä lukemisen aloittamisen perusteluiksi, tartu vain itse Akkariin! Kuvat kertovat paljon enemmän kuin muutama tuhat sanaa mitä tässä on.

~kirja

Aku Vankka

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 514 - 28.06.2009 klo 01:23:19

Aloitetaanpas nyt poonuksella, kun en ole sitä vielä kirjoittanutkaan. Tämä on todennäköisesti suoraan lopullinen versio, sillä ideanahan on kirjoittaa mahdollisimman ytimekiäs (ja mielellään lyhyt?) teksti annetusta aiheesta.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)BONUS-kilpailu: Ankkalinnan juhlat

Kuten mekin, ankkalinnalaiset juhlivat erilaisia juhlia aina joulusta pääsiäiseen ja uudesta vuodesta omiin syntymäpäiviinsä saakka, usein railakkaissa ja hilpeissä merkeissä.

Ankkalinnassa vuoden suurin juhla lienee joulu, johon ankkalinnalaiset alkavatkin valmistautua jo hyvissä ajoin, sillä monet haluavat ostaa joululahjat aikaisin ja samalla välttää suurimpia jouluruuhkia viimeisinä päivinä ennen kyseistä juhlaa. Ankkalinnalaisten perinteiseen jouluateriaan kuuluu meidän suosimamme joulukinkun sijasta joulukalkkuna ja varmasti paljon muuta suussa sulavaa herkkua aina lipeäkalasta lanttulaatikkoon asti. Koska Ankkalinna sijaitsee Amerikassa, joulupukki tuo lahjat savupiipun kautta jouluyönä ja jättää ne takan reunustalla riippuviin sukanvarsiin.

Joulun jälkeen Ankkalinnassa juhlitaan uuttavuotta, usein iloisissa merkeissä. Ankkalinnalaisten uudenvuodenperinteistä ei kovinkaan paljon tiedetä, mutta joka uusivuosi Ankkalinnan keskustassa järjestetään ilotulitus ja viittä sekuntia vaille keskiyö alkaa lähtölaskenta, johon osallistuvat kaikki paikan päällä olevat.

Meilläkin vietettävä, tosin ei niin kovin suuressa arvossa pidettävä juhlapäivä, ystävänpäivä on myös hyvin tärkeä ankkalinnalaisille, varsinkin seurusteleville nuorille pareille. Hieman ennen ystävänpäivää lukuisat Ankkalinnan kaupat myyvät sydämenmuotoisia suklaakonvehtirasioita, romanttisia elokuvia, sunmuuta lahjaksi mielitietylle sopivaa. Myös ystävänpäiväkortteja on myynnissä, mutta useimmat ankkalinnalaiset tekevät korttinsa itse, joko säästääkseen rahaa tai halutakseen ilahduttaa kumppaniaan itse tehdyllä kortilla, joka on tietenkin parempi, kuin kaupasta ostettu. Ystävänpäivänä lukuisat ravintolat ovat täynnä, johtuen lukuisista pareista, jotka ovat päättäneet lähteä kynttiläillalliselle hienoon ravintolaan.

Ankkalinnassa vietetään myös pääsiäistä, jolloin ei kuitenkaan syödä mämmiä tai käydä virpomassa, vaan piilotetaan suklaamunia, joita Ankkalinnan lapset saavat etsiä. Pääsiäisenä Ankkalinnassa järjestetäänkin useita pääsiäismunanetsintä -kilpailuja, joissa piilottajana toimii Ankkalinnan pääsiäisen tunnusmerkki, pääsiäispupu. Pääsiäisenä on myös tapana syödä pääsiäisateria.

Meille kovin tuntematon juhla, halloween on Ankkalinnassa hyvin suuressa suosiossa. Halloweenina lähes kaikki Ankkalinnan lapset ja jopa jotkut aikuisetkin, pukeutuvat pelottavaan naamiaisasuun ja käyvät kiertämässä ovelta ovelle karkkikori kourassaan ''Karkki tai kepponen'' -lausahduksia huudellen. Kaupunki koristellaan halloweeniksi usein hyvin pelottavasti, niin kuin juhlan perinteeseen kuuluu. Monet ankkalinnalaiset kaivertavatkin isoista kurpitsoista pelottavia hirviön kasvoja ja laittavat niiden sisälle kynttilän valaisemaan. Halloweenina Ankkalinna on hyytävä paikka.

Näiden tärkeimpien juhlapäivien lisäksi ankkalinnalaiset viettävät Julle Ankanpään päivää, joka juhlistaa Ankkalinnan perustajaa ja luonnollisesti omia syntymäpäiviään.

Jatkan varsinaista kisaviestiä pian.

Aku Vankka

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 515 - 28.06.2009 klo 02:27:00

Himputin typerä muokkausraja..

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?
Neljä polttavaa ja hyvin mielenkiintoista kysymystä, joihin kaikkiin on olemassa useita vastauksia, sillä kaikilla on omat mielipiteet ja vastaukset kysymyksiin. Tässä on hieman minun vastauksia ja mielipiteitäni näistä asioista.

Monet aikuiset, jotka eivät välttämättä koskaan ole Aku Ankkaa lukeneet, voisivat ensisilmäykseltä sanoa sen olevan naurettava esikoulu- ja alakouluikäisille suunnattu sarjakuva. Yhdessä asiassa näin sanovat ovat oikeassa, Aku Ankka on sarjakuva, mutta ei suinkaan naurettava haukkumamielessä, eikä myöskään suunnattu esikoulu- ja alakouluikäisille. Vaikka Aku Ankka -sarjakuva koostuukin muiden sarjakuvien tapaan käsikirjoituksen pohjalta tehdyistä kuvista ja puhekuplista, sillä voi ilmaista asioita jopa paremmim ja lyhyemmin kuin kirjoissa. Otetaan tässä esimerkkinä vaikkapa kirja, jossa lukisi seuraavanlaisesti; ''Kun Aku huomasi ankanpoikien hänelle ostaman syntymäpäivälahjan, hänen ilmeensä kirkastui''. Kirjassa tämä sama asia esitetään kymmenenä sanana, mutta sarjakuvassa sen voi esittää yhdessä ainoassa ruudussa. Tämän ansiosta jos jostain kirjasta tehtäisiin sarjakuva, siitä saataisiin kevyesti kirjaa lyhyempi ja sitä olisi todennäköisesti mielenkiintoisempaa lukea, kun tapahtumat näkee paperilla, eikä niitä tarvitse vain lukea. Aku Ankka on selvästi sarjakuvista parhainta ja sitä tekemässä ovat olleet ja ovat yhäkin sarjakuvain kiistattomat kuninkaat ja kuningattaret. Aku Ankka ei ole pelkkää sarjakuvaa - se on taidetta ja se on fakta se, sanoivatpa muut mitä tahansa.

Tämän sekavan alkutekstin jälkeen syvennyn paremmin kysymykseen ''Miksi luet Aku Ankkaa?''.
Muistan sen päivän ikuisesti; Oli muistaakseni marraskuu ja olimme perheen kanssa menossa laskettelemaan, sillä silloin oli tullut jo niinkin aikaisin paljon lunta. Olin silloin kuusivuotias. Lähin hyvä laskettelupaikka olisi kaukana, joten automatka kestäisi kauan. Aikaisemmilta reissuilta muistin että pelkkä autossa istuminen olisi tylsää ja päätin hakea jotain lukemista. Keittiön pöydällä oli iso pino Aku Ankka -lehtiä kyseiseltä vuodelta. Otin sieltä yhden lehden ja aloin selailemaan sitä. Itse lehti vaikutti mielestäni aluksi tylsältä, enkä jaksanut mitään tarinaa lukea, ennenkuin päästiin viimeiseen tarinaan; Don Rosan ''Culebran liikenero, osa 1''. Piirrokset tekivät minuun vaikutuksen samantien ja itse tarinakin oli mielestäni todella hyvä. Luettuani sen, tajusin sen jatkuvan seuraavassa numerossa, jolloin luin myös toisen ja kolmannen osan. Siitä lähtien olen lukenut Aku Ankkaa ja luen yhäkin. Alkuaikoina valitsin aina mielenkiintoisimmat ja hauskimmat tarinat luettavaksi, useimmiten Rosan tekemät, mutta nykyään luen ihan kaiken, mitä luettavassa julkaisussa on, oli tarina sitten kuinka huono tai hyvä tahansa. Siihen aikaan en ymmärtänyt, mitä jotkut näkivät Carl Barksin tylsissä ja yksinkertaisissa piirroksissa, mutta nykyään arvostan niitä suuresti, vaikka olen yhä ja olen aina ollut sitä mieltä, että Don Rosa on se kaikkein paras ja hänen tarinansa ja upeiden piirrostensa ansiosta aloin aikoinaan Aku Ankkaa lukemaan. Erityisen vaikutuksen minuun ovat tehneet Rosan sarjat ''Sammon salaisuus'', ''Hänen majesteettinsa Roope Ankka'', ''Matka Maan keskipisteeseen'' ja ''White Agony Creekin vanki''.

Kun aloitin Aku Ankka -sarjakuvien lukemisen, luin ensimmäiset kolme vuotta pelkkiä Aku Ankka -lehtiä, sekä muutamia Ankkalinnan -kirjoja, joita vanhempani olivat joskus synttäri- ja joululahjoiksi minulle ostaneet. Silloin minulla ei ollut tietoakaan mistään taskareista, Roope-sedistä, Jumboista tai mistään erilaisista kovakantisista. Noin kymmenvuotiaana aloin sittwn taskareita lukemaan ja keräilemään ja sen jälkeen myös ostelemaan erilaisia kovakantisia, Jumboja ja satunnaisesti myös Roope-setiä.

Miksi siis kannattaa lukea Aku Ankkaa? Yhtenä suurimmista syistä voisin sanoa, että juuri sen hauskuuden takia. Lähes kaikki Aku Ankka -sarjakuvat ovat hauskoja, sillä niissä tapahtuu kaikkea hauskaa, kuten sattuu jotain oikeassa elämässä hyvin epätodennäköisiä tai jopa yliluonnollisia/mahdottomia asioita ja kömmähdyksiä.
Hahmoille on myös osattu tehdä hauskat ja valloittavat persoonat ja luonteenpiirteet, jotka jaksavat naurattaa vielä lukuisten tarinoiden lukemisen jälkeenkin. Erityisesti Akun temperamenttisuus ja jatkuva epäonni ovat tehneet Aku Ankka -sarjakuvista hyvin suositun. Näistä persoonista, luonteenpiirteistä ja eri ominaisuuksista hahmoilla saamme kiittää vain ja ainoastaan Aku Ankka -sarjakuvien tekijöitä.

Toisena syynä tulevat nimenomaan nämä Aku Ankan tekijät, piirtäjät ja käsikirjoittajat, joista suurin osa on aivan loistavia! Käsikirjoittajat keksivät jatkuvasti yhä kekseliäämpiä ja hauskempia tarinoita ja piirtäjät piirtävät ne tarinan muotoon. Sen jälkeen me lukijat saamme nauttia tarinasta. Mielestäni käsikirjoittajien eliittiin kuuluvat Don Rosa, Carl Barks ja Casty, sekä piirtäjien eliittiin Don Rosa, Carl Barks ja Vicar. Molemmista sarjoista löytyy myös lukuisia muita hyviä nimiä, mutta kaikki eivät tähän ''eliittiin'' mahdu.
Juuri näiden tekijöiden ansiosta Aku Ankka on näin hauska ja viihdyttävä.

Tekijöistä puheen ollen, pidän Don Rosan erittäin yksityiskohtaisesta piirrostyylistä. Jopa seinätkin on piirretty niin yksityiskohtaisesti, että ne näyttävät joissain tarinoissa jopa ihan aidoilta. Lisäksi Rosan sarjoissa taustalla saattaa itse päätarinan lisäksi olla jokin ihan toinen juttu meneillään, joka ei usein liity itse tarinaan millään tavalla. Näitäkin on aina hauskaa bongailla Rosan sarjoista. Lisäksi Rosan aloitusruutuihin (ja joihinkin kansikuviin) piilottamat D.U.C.K. -omistukset (Dedicated to Unca Carl from Keno) ovat usein niin vaikeissa paikoissa (joissain tosin myös yllättävän helpoissa) että niitä on aina mukava etsiä, ennen itse tarinan lukemista. Myös nämä satunnaiset piilotetut Mikki Hiiret ovat hyvin mielenkiintoisia.

Aku Ankka on myös hyvin mielikuvituksellista ja siinä tapahtuukin paljon kaikkea hauskaa, joka ei oikeassa elämässä ole välttämättä edes mahdollista. Aku Ankka -sarjakuvissa lukija pääsee sukeltamaan meren pohjaan, lentämään raketilla kuuhun, käymään mitä erilaisimmissa paikoissa ja jopa hyppäämään aikakoneeseen vihaista Roopea pakenevan Akun kanssa. Sarjakuvissa voi riittävän mielikuvituksen avulla tapahtua mitä tahansa!

Aku Ankassa käytetään myös niinikään hyvää kieltä. Aku Ankassa ei käytetä kirosanoja, muuta kuin jotain vähän lievempää, kuten ''samperi'' tai ''himputti'' ja näitäkin on nähty lähinnä vanhoissa tarinoissa ja Disney-piirretyissä. Aku Ankan suomentajat keksivät usein myös hyvin nerokkaita lausahduksia ja ilmaisuja, joista legendaarisimmat ovat Carl Barksin sarjoissa. Näihin legendaarisimpiin lausahduksiin kuuluvat ainakin ''Pim! Olet hypnotisoitu!'', ''Aika hurja heppu - mutta mahtaako hän selviytyä kalkkunoista?'', ''Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä'', ''Varsovan laulu piiloon! Tullinuuskija paapuurin puolella!'' ynnä muut sellaiset. Aku Ankan suomennetut lausahdukset ovat siis hyvän maun mukaisia ja usein myös hauskoja. Aku Ankka -sarjakuvan innoittamana on Suomen kansan keskuuteen tullut muutamia nimityksiä tietynlaisille henkilöille. Näistä nimityksistä yleisimmät ovat ''pellepeloton'' jota käytetään älykkäästä tms. henkilöstä ja ''hannuhanhi'' jota käytetään usein hyvin onnekkaasta henkilöstä, joka esimerkiksi voittaa jättipotin lotossa tai pelastuu kuin ihmeen kaupalla jostain vakavasta onnettomuudesta tms.

Näiden lisäksi voin sanoa Aku Ankan olevan erittäin opettavainen sarjakuvalehti. Monet oppivatkin lukemaan Aku Ankan kautta jo ennen kouluun menemistä. Tämän lisäksi joka vuosi ensimmäiselle luokalle menevät saavat postissa niinsanotun lukulahjan ilmaiseksi. Tässä lehdessä on usein pelkkiä yksisivuisia, joka helpottaa lukemaan oppimista, mikä onkin lukulahjan tarkoitus. Itse en oppinut lukemaan Aku Ankan kautta, mutta esimerkiksi monet tuttavani ovat oppineet.

Suosittelen siis kaikille, jotka eivät Aku Ankkaa vielä lue, lukemisen aloittamista ja Aku Ankka -lehden tilaamisen aloittamista. Ikävä kyllä Aku Ankka -lehden taso on laskenut huimasti, jos verrataan esimerkiksi 1990-luvun puoliväliin ja 2000-luvun alkupuoleen. 1990-luvulla verrattuna nykypäivään julkaistiin todella paljon Don Rosan (ja myös Carl Barksin) sarjoja, kun nykypäivänä Rosan sarjoista saadaan nauttia vain kerran tai kaksi vuodessa. Tänäkin vuonna on julkaistu tähän mennessä yksi Rosan sarja (Tyylittä taaplaten) joka ei kuulu todellakaan Rosan parhaimmistoon. Vuoden toinen ja todennäköisesti viimeinen Rosan sarja (Kymmenen avataran aarre) julkaistaan vuoden viimeisessä numerossa. Barksin tarinoita taas on alettu viime aikoina julkaisemaan hieman normaalia useammin, mutta monet näistä tänä vuonna julkaistuista Barksin kymmensivuisista klassikoista ovat olleet sieltä Barksin tuotannon huonommasta päästä. Tokihan niitä hyviäkin on löytynyt (kuten Vaarallinen lelu) mutta suurin osa on ollut niitä ''ei-niin-kovin-hyviä''. Johtosarjat ovat useimmiten joko Vicarin, Kari Korhosen tai Rodriquesin yms. piirtämiä. Nykyään Aku Ankka -lehdessä nähdääm paljon lyhyitä täytesarjoja, eli niinsanottuja ''tynkiä''. Tällaisiin kuuluvat usein 3-6 -sivuiset Karhukopla tms. -tarinat, joita on lisätty lehtiin, jotta tietty sivumäärä täyttyisi. Lisäksi monesti Akkarissa nähdään mielestäni erittäin heikon piirtäjän, Bernadón piirtämiä Matami Mimmi -sarjoja ja täysin Akkariin kuulumattomia Pepi -tarinoita. Nämä kaikki kun korvattaisiin joillain laadukkailla sarjoilla, Akkarin taso nousisi huimasti.

Huonoimmat lukemani Aku Ankka .-lehdet löytyvätkin nimenomaan viime vuosilta. Huonoin lukemani Aku Ankka -lehti koskaan on arvosanan perusteella numero 46 vuodelta 2008. Kyseinen lehti oli koottu niin huonoista tarinoista, että lehden keskiarvosanaksi saatiin 5,95. Toiseksi huonoimman arvosanan sai ihan tuore tämän viikon (vk. 26) Akkari, jonka keskiarvosanaksi laskin 6,15, eli kaksi kymmenesosaa kaikkien aikojen huonointa lehteä parempi. Nyt siis todentotta kunnon tarinoita kehiin. Pepit, Hulit ja Vilit sunmuut ekstraan ja kunnon tarinoita mukaan. Parhaalla mahdollisella tavalla koottu lehti olisi hyvä johtosarja, sen jälkeen sellainen Barksin klassikko, jota ei ole pitkään aikaan nähty (tai se on muuten vain hyvä) tai jokin muu laadukas välitarina plus sitten hyvä lopetussarja tai jatkosarja. Myös hauska Taliaferron tai jonkun muun taiteilema vitsisarja lehden lopussa ei olisi pahitteeksi. Johtosarjoissa katselen edelleenkin mielelläni Vicaria, Korhosta, Rodriquesia sunmuita hyviä piirtäjiä, mutta esimerkiksi Bernadón piirtämää johtosarjaa en haluaisi Akkarissa nähtävän. Olisi myös mukavaa, jos sellaisia Don Rosan tarinoita, joita ei ole vielä Akkarissa julkaistu nähtäisiin useammin kuin noin kerran vuodessa.

Aku Ankka -lehden tulisi myös huomioida erilaisia juhlapäiviä paremmin ja julkaista kyseisiä juhlapäiviä lähimpänä olevassa lehdessä kyseiseen juhlaan jollain tavalla liittyviä tarinoita. Ainakin johtosarjan tulisi mielestäni liittyä kyseiseen juhlaan. Joulu on mielestäni huomioitu oikein hyvin, sillä joulutarinoita julkaistaan nykyään jo pari viikkoa ennen jouluakin. Nykyisin Akkarissa julkaistavien joulutarinoiden laatu on kuitenkin ollut erittäin kehno, verrattuna 90-luvun joulutarinoihin. Joulunumeroihin kaivattaisiin Barksin joulutarinoita, koska niissä on mielestäni useimmissa todella onnistunut joulutunnelma yllä luettaessa. Varsinkin tarinan ''Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun'' haluaisin jonakin jouluna Akkarissa nähdä, vaikka sitten jatkosarjanakin. Onneksi jouluna ilmestyy myös ylimääräinen Jouluparaati -lehti, siinä ainakin on yleensä ollut laadukkaita joulutarinoita.

Tätä vastoin esimerkiksi uuttavuotta ei mielestäni huomioida Akkareissa tarpeeksi. Vuoden ensimmäisessä lehdessähän julkaistaan perinteisesti jokin Barksin klassikko, ei siinä mitään, mutta sitten kun mukana on se koko vuoden ainoa uusivuosi -tarina, sen tulisi mielestäni olla laadukas, ei sellainen mitäänsanomaton ja tylsä, niinkuin tämän vuoden alussa (arvosana tarinalle 7,00). Myös pääsiäistä on mielestäni jonain vuonna (painotan sanaa jonain, ei siis läheskään kaikkina) huomioitu liian vähän, esimerkisi kehnolla pääsiäistarinall. Muistan jopa yhden vuoden, jolloin ei ilmestynyt minkäänlaista pääsiäisnumeroa, vaan pääsiäisviikollakin ilmestynyt lehti oli ihan tavallinen numero, eikä sisältänyt pääsiäistarinoita lainkaan.

Nämä puutteen kun Akkarissa korjattaisiin, lehti olisi lähes täydellinen, ja silloin voisin sanoa; ''Jos nyt ei Akkaria kannata tilata, niin ei koskaan''. En nytkään sano, etteikö Akkaria kannattaisi tilata ja lukea, mutta taso on kuitenkin kovassa laskussa, sen sanon.

Jos kysytään, mikä Aku Ankka -lehdessä on parasta, niin vastaan lyhyesti ja ytimekkäästi; sen monipuolisuus. Akkarissa nähdään monien eri piirtäjien ja vielä useampien eri käsikirjoittajien tekemiä sarjoja ja esille pääsevät erityisesti nämä amerikkalaiset ja muut eurooppalaiset tekijät, kuin italialaiset. Taskareiden tarinathan ovat melkein kaikki italialaispiirtäjiem tuotosta. Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, Aku Ankka ei ole pelkästään sarjakuvaa, se on opettavaista sarjakuvaa, hyvin mielikuvituksellista sarjakuvaa, hyvin hauskaa sarjakuvaa ja ennen kaikkea se on taidetta. Näistä syistä pidän Aku Ankkaa maailman parhaimpana sarjakuvana.

Niinsanotuista sarjakuvagenreistä (sarjakuvalajityypeistä) minuun uppoavat parhaiten pitkät, usein Rosan tai Barksin tekemät seikkailu- ja aarteenetsintäsarjat ja lyhyet, usein 10-13-sivuiset, hauskat tarinat. Yksisivuisetkin ovat hyviä, jos idea on hyvä. Eniten pidän Taliaferron vitsisarjoista. Myös tarinat, (erityisesti Rosan) joissa Roope taistelee Milla Magjaa vastaan, ovat mieleenki. Tällaiset sarjakuvat ovat mielestäni myös eirttäin hyvä asia Aku Ankassa ja auttavat sitä nousemaan ylöspäin. Päinvastoin, kehnot seikkailusarjat, liioitellut vai muuten vain huonosti toteutetut Roope vs. Kroisos tms. tarinat ja erityisesti 2-5-sivuiset, surkeat Karhukopla, yms. tarinat ovat sitä pahinta kuraa. Nämä huonotkaan sarjat eivät kuitenkaan useimmiten hirveästi minua haittaa, kunhan niitä ei kovin usein tule. Yksi huono Aku Ankka -lehti vuodessa ei kaada maailmaa, vaikkei se kovin kivaa luettavaa olekaan.

Aku Ankka -lehdestä tekee hyvän myös sen ilmemstymisajankohta. Akkarihan ilmestyy postilaatikkoihimme joka keskiviikko, eli keskellä viikkoa. Tämä on mielestäni mukavaa, erityisesti silloin, kun on rankka kouluviikko meneillään. Silloin on mukavaa tulla keskiviikkona kotiin, rentoutua ja lukea uusin Akkari. Jos Akkari ilmestyisi maanantaisin, eli viikon ensimmäisenä päivänä, se olisi mielestäni liian aikaisin. Jos taas Akkari ilmestyisikin vasta perjantaina, se olisi liian myöhään, vaikkei perjantaikaan ihan pähkähullulta kuulostaisi. Ja sehän on tietenkin selvää, ettei Akkari tai mikään muukaan julkaisu ilmesty viikonloppuisin, joten sitä vaihtoehtoa on ihan turha miettiäkään. Tiistai ja torstaikaan eivät olisi kovin pahoja julkaisupäiviä Akkarille, mutta ehkä se keskiviikko on kuitenkin paras päivä sille. Jos Akkarin julkaisupäivää nyt muutettaisiin, menisi minulta (en tiedä muista) ainakin todella kauan tottua uuteen päivään, kun Akkari on meille jo seitsemän vuoden ajan ilmestynyt postilaatikkoon keskiviikkoisin.

Akkarissa, eritoten Don Rosan sarjakuvissa, on usein viittauksia joihinkin historiallisiin tapahtumiin tai rakennuksiin, esineisiin, kansoihin yms. Don Rosan sarjoissa Roope on esimerkiksi tavannut historiankirjoissa mainitut Villin lännen rikolliset, Daltonin veljekset ja Yhdysvaltain presidentin, Theodore Rooseveltin. Muita Don Rosan sarjoissa esiintyviä maininnan arvoisia historiallisia viittauksia ovat esimerkiksi viittaukset Aleksandrian kirjaston historiaan tarinassa ''Kadonneen kirjaston vartijat'', viittaukset kuningas Arthuriin tarinassa ''Ankka kuningas Arthurin hovissa'' sekä viittaukset tarunomaiseen El Doradoon tarinassa ''El Doradon viimeinen valtias''. Itse henkilökohtaisesti pidän kaikista näistä tarinoista (lukuunottamatta Ankka kuningas Arthurin hovissa -tarinaa) juuri näiden historiallisten viittausten takia. Rosa on tehnyt paljon taustatyötä ja tiedonhakua valmistellessaan tarinoidensa käsikirjoituksia. Don Rosan tarinoissa Roope on törmännyt myös sellaisiin kuuluisiin, historiallisiin henkilöihin, kuin Jesse James, Buffalo Bill, Annie Oakley, Wyatt Earp, Jack London sekä Nikolai II. Nämä historialliset viittaukset tekevät myöskin omalla tavallaan Don Rosan sarjoista ankkasarjakuvien eliittiä.

Akkarista voi oppia myös paljon maantietoa, sillä monissa aarteenetsintä tarinoissa näytetään karttoja, joissa näkyy aarteen sijainti. Näissä tarinoisssa matkustellaan myös useissa erilaisissa tutuissa paikoissa ja tehdään tutuksi myös joitain hieman tuntemattomampiakin maailmankolkkia. Tällaisia maantietoon liittyviä tiedonjyväsiä löytyy paljon etenkin Don Rosan sarjoista.

Aku Ankassa on varmasti laajempi hahmokaarti, kuin missään muussa maailmalla julkaistavassa sarjakuvassa. Pelkästään vakiintuneita hahmoja on jo reilusti yli kolmekymmentä ja kun otetaan huomioon niinsanotut kertakäyttöhahmot ja kaikki hahmot, joilla on ollut jokin tärkeä osa joissain tarinoissa, saadaan hahmojen yhteislukumääräksi niin iso summa, etten sitä tässä rupea luettelemaan. Kaiken lisäksi hahmoja tulee koko ajan lisää! Vakiintuneita hahmoja ei niinkään nykyaikana enää saada aikaiseksi, mutta kertakäyttöhahmoja luodaan joka päivä lisää ja lisää. Jotkut niistä ovat kehnon oloisia, mutta jotku jopa niinkin hyviä, että niitä tekisi mieli nähdä usemmissakin tarinoissa. Aku Ankka -sarjakuvan tunnetuimmat hahmot ovat varmasti Aku Ankka, Roope Ankka, sekä Akun sisarenpojat Tupu, Hupu ja Lupu Ankka. Myös Mikki Hiiri on tunnettu hahmo, jota nähdäänkin usein selvittämässä kaikenlaisia rikoksia. Muualla maailmassa Mikki on selvästi suosituin Aku Ankka -sarjakuvien hahmo, mutta meillä Suomessa asia on toisinpäin - meilläpäin itse pääjehu Aku Ankka on se kaikista suosituin hahmo, ehkä juuri sen epäonnisuuden ja temperamenttisuuden takia. Monet eivät pidä Mikistä niin paljon siksi, koska hän ratkaisee kaikki rikokset usein vähän liiankin helposti (esimerkiksi jos joku on pudottanut rikospaikalle napin, Mikki tietää heti, kenelle se kuuluu) ja tietää yleensä ottaen vähän liikaakin. Itse pidän henkilökohtaisesti Akusta paljon enemmän kuin Mikistä ja aikoinaan pidinkin Mikkiä aivan mielenkiinnottomana ja turhanpäiväisenä hahmona. Akun epäonnisuus ja temperamenttisuus, sekä hahmo itsessään ovat tehneet minuun suuremman vaikutuksen, kuin Mikin ainainen tietämys, vaikka olenkin vähitellen alkanut lämmetä hiirulaiselle varsinkin Castyn loistavien Mikki-sarjojen ansiosta.

Akkarissa hyvää on myös se, että sen voi tilata kotiin. Itse en ainakaan millään jaksaisi joka keskiviikko lähteä kauppaan tai lähimpään lehtipisteeseen ostamaan uusimman Akkarin irtonumeroa. Tämä olisi hyvin raskasta ja kaiken lisäksi ärsyttävää. Jos Akkaria ei voisi tilata kotiin, vaan pitäisi aina ostaa irtonumero, en välttämättä edes lukisi koko lehteä. Ankka-julkaisuista myös Roope-setää pystyy tilaamaan. Lisäksi Akkarin tilaajilla on mahdollista tilata ylimääräinen, kerran kuussa ilmestyvä Aku Ankka Ekstra -lehti, jonka taso on mielestäni kuitenkin hyvin alhainen, verrattuna itse Akkariin.

Akkarin ulkoasu on mielestäni siisti ja hienosti toteutettu. Kansi on hyvää materiaalia ja kansikuvatkin ovat mielestäni usein hauskoja/hienoja. Myös lehden sivujen materiaali on hyvin valittua. Akkarin logosta on tullut jo jonkinlainen klassikko, sillä se on aina, alusta alkaen ollut sama. Ennen (1951-1997 tjsp. vuosina) Akkarin paperimateriaali oli selvästi huonompaa, kuin nykyään, eivätkä kannetkaan olleet kovin hyviä.

Akkaria mainostetaan myös hyvästi, jonkia ansiosta se saa joka vuosi lukuisia uusia lukijoita. Akkarin nettisivujen (ja jopa itse lehden) mainoksia on nähty varsinkin viime/toissa vuonna televisiossa ja radiossa. Eniten mainoksia julkaistaan kuitenkin sanomalehdissä ja muissa sarjakuvajulkaisuissa. Myös itse Akkarista löytyy mainoksia, esimerkiksi juuri ilmestyneistä uusista Disney-julkaisuista. Yleensä en pidä mainoksista, mutta nämä mainokset ovat hyödyllisiä.

Sitten vielä viimeiseen polttavaan kysymykseen; ''Miksi keräilet Aku Ankkaa?''.
No, kaikki alkoi siitä, kun silloin kuusivuotiaana innostuin Aku Ankkojen lukemisesta. Isäni oli ennen tilannut Aku Ankkaa omalla nimellään ja oli jo lopettamassa tilausta, kunnes huomasi minun alkaneen lukea niitä, hän päätti jatkaa tilausta minun nimelläni. Siitä lähtien olen lukenut Akkarin aina kun se on ilmestynyt ja niitä kertyikin hyllyyn aikamoinen kasa, jolloin täytyi kansioitaikin ostaa. Nykyisin omistan arviolta yli 1000 Aku Ankka -lehteä, kun mukaan lasketaan ne kaikki lehdet, joita vanhempani ovat lapsena tilanneet ja joita olen muilta sukulaisiltani saanut. Vaikka Akkarini ovatkin minulla säilössä lähinnä lukemista varten, tavallaan myös keräilen niitä.
Sen sijaan taskareita (Aku Ankan taskukirjoja) aloin keräilemään syntymäpäivänäni joulukuussa 2004, jolloin sain kaveriltani lahjaksi ihan ensimmäisen taskarini - vasta ilmestyneen taskarin numero 300. Luin sen läpi ja aloin heti tammikuussa 2005 ostamaan joka kuukausi uusimman taskarin. Se ei kuitenkaan riittänyt minulle, vaan päätin mennä vielä divariin ostamaan vanhempia taskareita, jotka ovatkin minusta paljon laadukkaampia, kuin uudet. Keräilen nykyään myös teemataskareita, joista omistan melkein kaikki, sekä mimitaskareita, joita minulla on kaikki ilmestyneet kuusi. Varsinaisia taskareita minulla on tällä hetkellä 105, mutta lisää tulee kokoajan.
Roope-setä -lehtiä en varsinaisesti keräile, mutta niitäkin löytyy hyllystä yli kolmekymmentä ja aina satunnaisesti niitä ostelenkin. Viimeksi ostin Roope-sedän nyt kesäkuussa Akun syntympäivien kunniaksi.

Näiden julkaisujen lisäksi voin sanoa keräileväni myös joitain kovakantisia. Ensimmäiset kovakantisenin olivat kaikki Ankkalinnan -sarjaan kuuluvia (Ankkalinnan maailmanmatkaaja, Ankkalinnan konkkarokkan yms.) ja omistankin tällä hetkellä yhdeksän kappaletta. Keräilen nykyisin myös Ankantekijät -sarjaa. Tämän kyseisen sarjan kovakantisista omistan kaikki paitsi kaksi ensimmäistä ja nämäkin olisi tarkoitus kokoelmiin jostain kirjakaupasta tai divarista hankkia. Olen myös viime aikoina alkanut keräilemään Don Rosan kovakantisia, joista omistan tällä hetkellä Kymmenen avataran aarteen (ja muita Don Rosan parhaita), Roope Ankan elämä ja teot I & II sekä Mustan Ritarin (ja muita Don Rosan parhaita). Kaikki loputkin olisi tarkoitus hankkia kokoelmiin ja aion ostaa myös tuon syyskuussa ilmestyvän uuden kovakantisen. Näiden kovakantisten lisäksi omistan paljon kovakantisia satunnaisista sarjoita ja ihan sellaisiakin, jotka eivät kuulu mihinkään sarjaan. Näistä hyvänä esimerkkinä ovat esimerkiksi Ihan Ankkana ja Carl Barksin joulu I & II yms. Kovakantisia omistan tällä hetkellä yhteensä kolmekymmentäyksi kappaletta ja lisää on tulossa aivan varmasti.

Keräilen Akkareita siis myös ihan lukemista varten, enkä todellakaan säilytä niitä missään muovikoteloissa, etteivät ne menisi huonoon kuntoon. Olisihan se tietenkin ikävää, jos joku Akkari tai taskari tai jokin muu julkaisu tuhoutuisi täysin, mutta silloin ei auttaisi itku markkinoilla, ostaisin uuden tilalle, siinä se. Kahdesta taskaristani (178: Joku odottaa soittoasi, sekä 263: Oloneuvos) ovat kannet lähteneet irti ja joiltain sivuilta löytyy satunnaisia kynänjälkiä, koska molemmat on ostettu divarista, mutta en anna sen häiritä. Pääasiahan on, että ne ovat lukukelpoisia ja hyvää luettavaa. Muuten taskarini ovat yleisesti ottaen lähes täydellisessä kunnossa ja niistä saisi kunnon puolesta varmasti hyvän hinnan. Akkareita (tai mitään muuta ankkajulkaisuakaan) en ikimaailmassa raaskisi heittää pois, vaan tulen varmasti säästämään ne kaikki lapsilleni. Sitäpaitsi Akkarit ovat aivan liian arvokkaita poisheittettäväksi. Vaikkei omistamieni Akkareiden rahallinen arvo olekaan kovinkaan paljoa, niillä kaikilla on tunnearvoa.

Aku Ankka -julkaisuja kannattaa keräillä (ja itse keräilenkin osittain tästä syystä) siksi, että vuosien, vuosikymmenten ja vuosisatojen päästä tavalliset taskaritkin alkavat tulla hyvin vanhoiksi ja sen mukana myös harvinaisiksi, jolloin niiden kysyntä ja rahallinen arvo nousee. Viidenkymmenen vuoden päästä jos sanot jollekin sen ajan ankistille 8joa siis keräilee harvinaisia julkaisuja) omistavasi taskarin numero 250, hän todennäköisesti äimistyy aika lailla, sillä viidenkymmenen vuoden päästä aketaab taskarien numeroissa lähennellä jo tuhatta, ellei jopa olla jo siellä asti. Myös Roope-setien, kovakantisten, Mini-taskareiden, Aku Ankka -lehtien yms. arvo tulee vuosikymmenten kuluessa nousemaan mittavasti.

Itse en kokoelmassani omista mitään erityisen harvinaista ''helmeä''. Koko kokoelmani suurimmat helmet (eivätkä nekään mitään suuria ole) ovat varmaankin ensimmäinen Mini-taskari, joka ei vielä ole arvokas, mutta parinkymmenenvuoden päästä ehkä, kun minitaskareitakin on ilmestynyt jo yli sata kappaletta, sekä Aku Ankan taskukirja numero 2, joka on vanhin taskarini. Aku Ankka -lehteni ovat kaikki melko uusia ja vanhin taitaakin olla 80-luvun lopulta peräisin. Roope-setä -lehtenikin ovat kaikki 3-alkuisia (lukuunottamatta numeroa 292) ja mitään kovin harvinaisia kovakantisia tuskin vielä tähän aikaan löytyy.

Tarkoituksenani on seuraavien parin vuoden aikana yrittää kerätä kaikki Suomessa ilmestyneet Aku Ankan taskukirjat. Tämä tavoite on mahdollista saavuttaa ainoastaan kieretelemällä divareita ja kirpputoreja ja sitä aionkin tehdä näin kesällä oikein urakalla, kun lähdelle reissaamaan jonnekin kauemmas Suomeen. Vaikken vielä Roope-setiä varsinaisesti keräilekään, tarkoitus olisi jossain vaiheessa aloittaa niidenkin keräileminen. Kovakantisista tarkoitus olisi kerätä kokoon kaikki Don Rosan kovakantiset ja täydellistää Ankantekijät -sarja puuttuvilla kahdella ensimmäisellä kirjalla.

Miksi siis keräilen Aku Ankkaa? Suurimpana syynä on varmasti nimenomaan sen monipuolisuus, mielikuvitus, hyvät tekijät sekä hauskuus. Jos Aku Ankka olisi tylsää luettavaa, en varmastikaan keräilisi sitä. Jos Aku Ankkaa tekisivät huonot piirtäjät ja huonot käsikirjoittajat, en varmasti silloinkaan keräilisi sitä. Entäpä, jos kaikki tarinat olisivat saman piirtäjän, esimerkiksi Kari Korhosen piirtämiä ja vaikkapa Kai Vainiomäen käsikirjoittamia? Silloin Akkari kävisi hyvin tylsäksi lehdeksi (vaikka molemmat miehet ovatkin huippuluokan ankkataiteilijoita) ja lehti ilmestyisi ehkä joka toinen kuukausi, eli kuusi kertaa viikossa, sillä yhtä tarinaa ei parissa päivässä piirretäkään, siihen menee aikaa. Myöskin jos Akkari olisi täynnä italialaisten ankkataiteilijoiden tekemiä, voisi lehti muutaman numeron jälkeen alkaa kyllästyttämään, kun aina on Scarpaa, Cavazzanoa, Peregoa, sunmuita (enkä väitä, etteivätkö he hyviä olisi). Hyvän juonenkin voi pilata huonot piirrokset. En minä ainakaan lukisi kovin kauaa Akkaria, vaikka siinä olisikin huipputarinoita, jos piirtäjänä olisi joka tarinassa Bernadó, joka kuuluu ankkapiirtäjien pohjasakkaan. Mutta mikään näistä asioista ei ole toteutunut, eikä tuskin koskaan tule toteutumaankaan, jonka takia Aku Ankka on hyvin monipuolinen lehti ja sarjakuva ja siksi tulenkin sitä keräilemään vielä pitkän aikaa.

Tässä viimeisenä yhteenvetona voisin todeta, että Aku Ankka on yksinkertaisesti maailman paras sarjakuva, siitä ei pääse mihinkään, ei yli eikä ympäri, ei ali eikä sivulta. Tästä saamme kiittää yksinomaan Disneytä, joka loi lempihahmoni Akun ja monet muut, sekä Aku Ankka -lehden toimitusta. Kiitos mahtavasta sarjakuvanautinnosta!

Pullasorsa

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 516 - 28.06.2009 klo 08:53:46

Kommentoidaanpa nyt sellaista asiaa, että aiheenahan oli kirjoittaa Aku Ankan hyvistä puolista. Tässä menee mielestäni liikaa ohi aiheesta:

Lainaus käyttäjältä: Imfromfinland08Välillä Akkarissa näkee turhan paljon Mikki-tarinoita. En oikein pidä Akkarin Mikki-tarinoista, jostakin syystä. Yleensä taskareiden Mikki-tarinat ovat mielestäni parempia. AA:n sivujen keskusteluistakin voi päätellä, että Mikistä ei kaikki oikein pidä. Mutta yleensä kuitenkin luen ne huonommatkin Mikki-tarinat. Myönnän kyllä, että pari Mikki-tarinaakin olen Akkarista joskus jättänyt lukematta.

Myös joidenkin huonojen piirtäjien tarinoita on Akkareissa julkaistu. Esimerkiksi Bernadon piirrostyylistä en vain pidä, myös Giuseppe Peregon piirrokset ovat kamalia. Ja varsinkin lehden alkuaikoina oli paljon ihan aloittelijoita. Tämä ei nostanut lehden tasoa, mutta näin jälkikäteen ajatellen olivat ne huonommatkin piirtäjät aika tärkeitä Akkarille. Mieluummin huonoja piirtäjiä, kuin että piirtäjiä ei olisi ollenkaan. Kaikki hahmot ovat niin omituisen näköisiä, huonoilla piirtäjillä.

Sitten joskus Akkarissa näkee aika tylsiä tarinoita, siis joiden juoni ei ole kovinkaan kummoinen. Välillä Akkari-tarinoiden suomentajat saattavt jopa joutua keksimään tarinalle varsinaisen idean, jos tarinan juonessa ei ole mitään järkeä. Tämä on kuitenkin jo vähän harvinaisempaa ja hyvä niin.

Joskus jatkikset ovat vähän tylsiä. Usein eräät jatkis-tarinat voisi omasta mielestäni julkaista yhtenä kokonaisuutena. Mielestäni tarinat on parempi lukea kerralla, kuin että esim. kahtena osana. Jotkin Rosan jatkikset ovat saattaneet olla 90-luvulla jopa neliosaisia. Mielestäni se ei ole mukavaa.

Olisi mukavaa jos italialaisten tarinoita julkaistaisiin Akkareissa enemmän. En tiedä voiko italiattomuutta kutsua huonoksi puoleksi, mutta ei hyväksikään. Italia on maa, jossa uusia piirtäjiä tulee kuin jostain tehtaan liukuhihnalta.

Toke

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 517 - 28.06.2009 klo 09:45:46

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?

Tässä tekstissäni yritän löytää vastauksia otsikon kysymyksiin. Tekstini voi olla välillä sekavahkoakin enkä välttämättä etene yllä olevassa järjestyksessä.

Miksi itse luen Aku Ankkaa? Alun perin aloitin ankkojen lukemisen jo muistaakseni viisivuotiaana. Oikeastaan katselin aluksi vain hauskoja kuvia, koska opin lukemaan vasta kuusivuotiaana. Ankkasarjakuvia luen, koska ne ovat yksinkertaisesti niin hyviä. Kova sana on myös monipuolisuus. Montakohan eri ankkataiteilijaa sekä käsikirjoittajaa (mukaan lukien tietysti myös hiiritarinoiden tekijät) on aikojen saatossa ollut? On eri tyylejä sekä piirtämisessä että kirjoittamisessa. Omat suosikkini ovat, kuten varmasti monella muullakin, Carl Barks sekä Don Rosa. Heidän tarinansa yhdistettynä loistavaan piirtotyöskentelyyn on vaikuttavaa. Vaikka Barks ei keksinyt esimerkiksi Akua, hän kehitti hahmon luonnetta ja muita asioita sellaisiksi kuin ne nykyäänkin ovat. Voidaan sanoa, että lähes koko ankkauniversumi on Carl Barksin työn tulosta. Itseäni kiehtoo eniten Barksin sarjakuvissa hänen pitkät seikkailutarinansa, joissa ankat matkaavat ympäri maapalloa esimerkiksi jonkun aarteen perässä. Myös hänen loistavat vitsisarjansa kuuluvat Aku Ankan eliittiin, ja molempia tarinamuotoja julkaistaan nykyäänkin vielä Aku Ankka – lehdessä sekä lukuisissa kovakantisissa kirjoissa, joista tunnetuin lienee Suomessa sarja Carl Barksin kootut. Minulle sitä sarjaa ei kuitenkaan tule.

Don Rosan käsikirjoituksista pidän erityisesti. Koska olen itse kiinnostunut historiasta, niin Rosan sarjat sopivat kuvaan kuin nokka naamatauluun. Rosan tarinoissa sivutaan usein historiallisia tositapahtumia, kuten Kristoffer Kolumbuksen seikkailuja ja lukuisia muita tapahtumia. Tunnetuin lienee Roope Ankan kasvusta lapsesta aikuiseksi kertova loistava kokoelma Roope Ankan elämä ja teot, joka on melko harvoista toistaiseksi omistamistani kovakantisista ankkakirjoista mielestäni se paras. Don Rosan piirrokset ovat myös mahtavia tarkkoja ja yksityiskohtaisia taustoja myöten. Nämä kaksi ankantekijää, Carl Barks ja Don Rosa ovat vaikuttaneet aika paljon omaan, sanoisinko ankkaharrastukseen. Kaksi ensimmäistä Aku – kirjaani olivatkin Aku Ankan juhlasarjat 10 sekä Temppeliherrojen kätketty kruunu, jotka ovat edellä mainitun kaksikon tekemiä.

Tietenkin luen Aku Ankkoja myös muista syistä. Syitä on erilaisia. Lähes kaikissa julkaisuissa julkaistaan laadukkaita tarinoita (eli kirjoituksia) yhdistettynä hienoon kuvitukseen. Koska Aku Ankka – tarinoita julkaistaan niin runsaasti, mahtuu mukaan myös heikompitasoisia juttuja. Pääasiassa minun mielestäni tarinat ovat kuitenkin vähintään ok – tasoa. Aku Ankkojen kieli on yksi tärkeä palanen kokonaisuudessa. Alkuperäisistä teoksista suomennetut puhekuplat ovat kielellisesti hyvin rikkaita. Varsinkin Carl Barksin tuotannosta on noussut todellisia helmiä, kuten vaikkapa Puhuvan koiran ”Elämme kovia aikoja ystävä hyvä” tai Aku Ankan tokaisema ”Rahat vai kolmipyörä.” Ja tässä oli vain kaksi esimerkkiä. Niitä löytyisi valtavasti lisääkin. Ankka – ja hiirisarjakuvien huumori on sarjakuvien huippua.

Yllä on selvitetty jo useita syitä, miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa, juuri noista syistä kyseistä sarjakuvalehteä itsekin luen. Lisätään vielä sen verran, että vaikka ankkojenkin hinta on nousussa, ne eivät silti ole niin kauhean kalliita. Muun muassa tavallisen Aku Ankan taskukirjan 256 sivua plus hieno kansikuva irtoaa 4, 50 eurolla. Toisaalta tuo hinta tuntuu kalliilta, mutta toisaalta se ei ole edes kuitenkaan viittä euroa. Ja yleensä tarinat ovat taskareissakin vähintäänkin täyttä laatua. Parhaat tarinat julkaistaan kovakantisina mahtiteoksina, jotka toki maksavat enemmän, mutta ovat kovine kansineen sekä parhaine sarjakuvineen todellakin hintansa väärtejä. Lähes poikkeuksetta. Minä en ole törmännyt toistaiseksi kovakantiseen Aku Ankka – kirjaan, jota olisin pitänyt huonona. Jos rahaa olisi, niin kovakantisia pursuaisi hyllyssäni nykyistäkin enemmän.

Mikä on sitten parasta Aku Ankassa? Kysymykseen on helppo vastata: kokonaisuus. Kaikki tekijät yhdessä alkaen vaikka tarinan sivuhenkilöstä, jatkuen päähahmojen kautta hienoon tarinaan sekä kuvitukseen, mainioihin repliikkeihin hahmojen suista ja päätyen lopulta siististi piirrettyjen kansikuvien väliin ovat se jokin.

Mainitsemani kokonaisuuden lisäksi pidän eniten suosikkitekijöideni Carl Barksin ja Don Rosan kekseliäistä yksisivuisista, hauskoista kymmensivuisista jutuista ja pitkistä (ja usein historiallisten tosiseikkojen värittämistä) seikkailutarinoista. Tämän jutun mainitsin jo kuitenkin aiemmin viestissäni.

Miksihän sitten keräilen Aku Ankka – sarjakuvia? Olen joskus miettinyt, että onko siinä edes mitään järkeä? Mitä siitä saa? Useimmitenhan samat julkaisut löytyvät kirjastoista, ja ihan ilmaiseksi, ellei sitten joudu pulittamaan maksua myöhästyneistä kirjojen palautuksesta, hah. Kyllä siinä on järkeä. Ensinnäkin, niiden ostaminen ja kerääminen on mukavaa puuhaa. Nimenomaan itse ostaminen. Aku Ankka – kirjan saaminen on tietysti mukavaa, mutta itse ostaminen on vain aika hauskaa. Menet vaikka divariin, löydät ja ostat pitkään etsimäsi taskarin. Myös kokoelman omistaminen on mielestäni kivaa. Kaikki sarjakuvat näyttävät hyvältä hyllyssä, vaikka niiden näyttävyys ei tärkeintä olekaan. Joskus kokoelma voi olla myös arvokas. Kun ostan sarjakuvan, niin luen sen itse yleensä todella varovasti, ettei siihen tule turhia kansien taitoksia ynnä muita vikoja. Siksi sapettaa kohtalaisen paljon, kun joku muu vaikka lukee pokkarini seuraavaksi ja kas, kanteen on ilmestynyt jonkinlaista vekkiä ja taitosta. Minua siinä haittaa juurikin se, että olen itse maksanut sarjakuvan ja haluaisin sen pysyvän ehjänä. Mutta kuten sanotaan raha, tai tässä tapauksessa tavara (sarjakuva) ei ole tärkeintä elämässä, eikä se sitä todellakaan ole. Lukeminen ja keräily ovat todellakin mielenkiintoisia ja hauskoja harrastuksia joka tapauksessa.

Tekstini voi olla osittain aikamoista toistoa ynnä muuta, mutta tarkoitus oli selvittää omaa kantaani Aku Ankasta, sen keräilystä ynnä muusta. Vielä lyhyesti: Aku Ankan tilaus kannattaa. Tässä on sitten omani. Jäi melko tyngäksi, kun en ehtinyt ja ennenkaikkea en jaksanut kirjoittaa...

akkaridekkari

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 518 - 28.06.2009 klo 09:47:51

BONUS:

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)BONUS-osakilpailu: Ankkalinnan juhlat

Ankkalinnassa vietetään juhlia monin eri tavoin. Koska Aku Ankkaa piirretään eri puolilla maailmaa, tuo jokainen piirtäjä juhlaan palan omaa kulttuuriaan.

Joulu on ankkalinnalaisen juhlavuoden kohokohta. Ankan perhe juhlii sitä yleensä Akun talossa, jonne koko suku kokoontuu viettämään iltaa juhla-aterian sekä lahjojen merkeissä. Kalkkuna kuuluu ankkalinnalaiseen joulupöytään erottamattomana osana.

Joulun ohella myös pääsiäinen on tärkeä juhlapyhä. Ankan suku viettää sitäkin yhdessä, useimmiten Mummon luona. Etenkin pääsiäismunat ovat tärkeitä, ja niiden sisälle on usein piilotettu jokin pieni lahja. Pääsiäismunan hankkiminen on monesti ollut Akulle hankalaa.

Myös syntymäpäivät ovat tärkeä tapahtuma, mutta perinteisesti sitä juhlitaan vain kakun ääressä. Yleensä Akkarissa on nähty vain Akun ja Iineksen syntymäpäiviä, mutta muutkin varmasti viettävät omiaan. Aku on monesti epäillyt, etteivät hänen sukulaisensa muistakaan hänen syntymäpäiväänsä, mutta nämä epäilyt ovat aina osoittautuneet tuulesta temmatuiksi, ja tarinan lopussa Aku on taas saanut maistaa kakkua.

Ystävänpäivä ei ole edellisten juhlien veroinen tärkeydessä, mutta merkittävä sekin. Akulla on tapana usein kroonisesti unohtaa tämä, josta Iines on tottakai vihainen.

Sitten on muistettava kaksi periamerikkalaista juhla, joita ankoilla vietetään kumpaakin - Halloween ja kiitospäivä. Kiitospäivän ateria on vakio, ja muistuttaa jouluateriaa: paahdettua kalkkunaa mausteilla ja leivällä täytettynä, karpalohyytelöä, perunamuusia, sekä jälkiruoaksi kurpitsapiirakkaa. Aterian tekee yleensä Mummo.
Amerikkalaisen perinteen tapaan halloweenin aikaan lapset kiertelevät kotiovilla kysyen "Trick or treat?", eli "Karkki vai kepponen?", näin myös Tupu, Hupu ja Lupu tekevät. Halloweeniin kuuluvat myös kurpitsat, ja Akulla onkin ollut parikin kisaa Tulpun kanssa kurpitsojen suuruudessa/näyttävyydessä.

Pullasorsa

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 519 - 28.06.2009 klo 09:49:59

Pahoittelut tuplapostista, mutta laitan tämän kisviestin erikseen, jotta se huomattasiin:

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?

Näihin neljään vaikeahkoon kysymykseen tulen ja pyrin vastaamaan tässä viestini kuluessa.

Oma ankkainnostukseni sai alkunsa jo viisi-kuusivuotiaana opittuani lukemaan. Tuolloin suosikkitarinoitani olivat yksityiskohtaisesti piirretyt, humoristiset tarinat. Kyseessähän olivat nykyisen suosikkipiirtäjäni Don Rosan ankkatarinat. Yksi ensimmäisistä lukemistani tarinoista oli muistaakseni Rosan Matka Maan keskipisteeseen, jossa Roope, Aku ja ankanpojat matkaavat Pellen keksimällä vekottimella Maan keskipisteeseen KertalaakinTM perään. Nyt olenkin päässyt ensimmäiseen syyhyn, miksi kiinnostukseni Aku Ankkaan syntyi ja jatkuu edelleen.

Yhdysvaltalaispiirtäjä Don Rosa (s.1951) on vaikuttanut suuresti ankkaharrastukseni vakavuuteen. Ilman Rosaa en välttämättä olisi yhtä suuri ankkafani, mitä nyt olen. En olisi välttämättä ikinä aloittanut ankkajulkaisuiden keräilyä ja en välttämättä olisi ikinä rekisteröitynyt Ankkis-nimiseen paikkaan, enkä tuskin olisi edes kuullut koskaan mokomasta. En nyt istuisi tässä kirjoittelemassa tätä viestiä. Omistan joka ikisen Rosan Suomessa julkaistut kovakantiset. Tarinakokoelmani on lähes täydellinen, allekirjoittaneelta puuttu enää neljä Rosa-tarinaa, päämääräni on luonnollisesti saada nuo haltuuni. Viime syksynä yksi unelmani toteutui - sain Rosan omakätisen nimikirjoituksen omistuskirjoituksella Roope Ankan elämä ja teot (osa 1)- kirjaan, joka lukeutuu ankkakokoelmien eliittiin - luonnollisesti. Rosaa on kiittäminen mukavista hetkistä laatutarinoiden parissa - kiitos!

Aku Ankan lukeminen saattaa olla myös erittäin sivistävää. Heti ensimmäisenä mieleen tuleekin Don Rosa ankkasarjoineen. Rosan tarinoissa jokainen historiaan perustuva väite on taatusti faktaa, tietystikin lukuunottamatta MacAnkkain sukua.

Aku Ankassa käyettävä kieli on erittäin rikasta ja monipuolista suomea. Sen ansiosta Aku Ankan suosio on nykyään hirmuinen, toki se on vain yksi syy muiden joukossa. Suomessa Aku Ankkaa luetaan väestömäärään nähtien kaikkein eniten.

Carl Barks (s.1901, k.2000). Ilman häntä ei olisi monia tärkeitä hahmoja, kuten Roope, Hannu, Pelle yms.. Erityisesti oman lempihahmoni Roopen luominen on mielestäni Carl Barksin suurin vaikutus ankkamaailmaan. Lisäksi hänen sanotaan luoneen Akulle "sielun". Pidän lähes jokaisesta Barksin piirtämästä tarinasta suunnattomasti. Carl Barksin fantastiset seikkilutarinat ja humoristiset vitsisarjat ovat tärkeimpiä syitä, miksi luen Aku Ankkaa nykyään ja tulevaisuudessa. Barksin merkitystä Aku Ankkaan ei voi yliarvioida. Legenda.

Loistavat käsikirjoitukset ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin loistavat piirrokset. Carl Barksin ja Don Rosan käsikirjoitusten ohella rakastan Guido Martinan raakahkoja käsikirjoiuksia. Ehdoton suosikkini on Mustakaapu-tarina Mustan aaveen arvoitus, joka on nykyankkaan melkeinpä liian raaka. Mielestäni turha sensuuri on typerää, sillä usein parhaat käsikirjoitukset syntyvät nimenomaan melko raa´oista aiheista - toki tämä on vain ja ainoastaan minun henkilökohtainen mielipiteeni.

Vaikka Walt Disney on luonut Aku Ankan, pidän silti todellisena Aku Ankan "luojana" nimenomaan yhdysvaltalaismestari Carl Barksia. Disney ansaitsee mielestäni enemmän kunniaa Mikki Hiiren luojana ja toki arvostan miestä suuresti. Disneykin on siis vaikuttanut omaan ankkaharrastukseeni melkoisesti.

Nykyään Aku Ankka-lehden taso alkaa olla huolestuttavassa jamassa. Taso on mielestäni laskenut tasaista tahtia sitten 1990-luvun. Elättelen silti toiveita uudesta ankkamestarista, eihän mikään ole koskaan mahdotonta.

Parasta Aku Ankassa on ehdottomasti sen monipuolisuus. On ihmeelistä, että niin moni tarina on niinkin loistava. Ideat tosin tuntuvat pikkuhiljaa nykypiirtäjiltä loppuvan, sillä varsin useat tarinat toistavat itseään ja noudattavat samaa vanhaa kaavaa - toivottavasti tämä ei ole lopun alkua.

Varsinaisemman Aku Ankka-keräilyn aloitin pari vuotta sitten, taskareissa on menossa mukava putki, kun omistan kaikki 294- taskarit. Keräilen paitsi lukemisen ilosta, usein myös puhtaassa keräilymielessä. Monet ostamani Rosa-kirjat ovat olleet sellaisia, että niistä olen lukenut kaikki paitsi yhden tai kaksi, pakkomielteenihän on saada kaikki Rosa-tarinat kokoelmaani.

Eniten Aku Ankkoja omistan 1970-luvulta, 1980-luvulta, 1990-luvulta ja 2000-luvulta, keräilyä siis tämäkin. Useimmat Aku Ankat siis omistan noilta vuosikymmeniltä.

Parasta nimenomaan Aku Ankka-lehdessä on se, että se ei ole alentunut taskarimaiseen italialaispiirtäjäylivoimaan. Vicar, Rodriques, Mota jne. ovat tervetullutta vaihtelua taskarien italialaispiirtäjiin. Myös Barksin toivesarjat ovat varsin viihdyttävää lukemista.

Taskareista yksi piirtäjä erottuu joukosta, tanskalainen Flemming Andersen nimittäin. Hänen sarjansa ovat lähes poikkeuksetta laadukkaita, ja se on mukavaa vaihtelua italialaispiirtäjiin (Camboni, Gottardo, Freccero jne.).

Sain eräänlaiseksi synymälahjaksi vuoden 1995 Aku Ankkoja, ja omistan jokaisen neljännesvuosikerran vieläkin. Niiden ansiosta innostuin Aku Ankoista, ja onhan se selvä, että tuolloin lehden taso oli huomattavasti korkeammalla. Jos olisinkin syntynyt vuonna 2008, kuka tietää, lukisinko tulevaisuudessa läheskään yhtä paljon ankkoja, kuin nykyään. On totta, että 1990-luvun Rosa -ja Barks-paljous päihittää mennen tullen nykyiset bernadot yms.

Alkuaikoina sarjakuvia pidettiin varsin haitallisina lapsille, mutta voi sanoa, että Aku Ankka on usein varsin opettavainen sarjakuva. Yleistiedon puolesta myös, mutta se opettaa myös yksikertaisia juttuja pikkulapsille, kuten "rikos ei kannata" yms.. Aku Ankka on siis kaikkea muuta kuin haitallinen lapsille.

Koska aiheessa kysytään mielipiteitä, pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman hyvin:

Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa?

Aku Ankan lukeminen on erittäin kannattavaa varsinkin pienenä pikkulapsena.

Syyt:

-Sanavarasto kasvaa huomattavasti. Aku Ankassa on lähes aina käytetty monipuolista ja rikasta suomen kieltä.

-Itsestäänselvät elämänneuvot, kuten älä varasta, lopussa kiitos seisoo, parempi katsoa kuin katua jne.. Kun miettii tarinoiden rakennetta, varsin moniin sarjoihin liitty jokin teema tai opetus, niistä voi olla paljon hyötyä lapsille.

-Tietysti viihteen vuoksi. Aku Ankka on varsin humoristinen sarjakuva, etenkin Don Rosan käsikirjoittamana. Sitä paitsi, nauru pidentää ikää.

Miksi luen Aku Ankkaa?

Edellämainitut syyt ovat vain osa niistä kymmenistä syistä, miksi luen kyseistä sarjakuvaa. Syitä on paljon, suurimmat ovat varmaankin rikas kieli, joskus nerokkaat käsikirjoitukset, joskus hienot ja taiteelliset piirrokset jne...jne...

Mikä on parasta Aku Ankassa?

Parasta on se, että sarjakuva on niin monipulinen. Herää kysymys: mitä se tarkoittaa?

Monipuolisuudella tarkoitan rikasta kieltä (hyvät käsikirjoitukset) yhdistettynä taiteellisiin piirroksiin. Tähän eivät kaikki sarjakuvat pysty. En ihmettele, miksi Aku Ankka on Suomen ylivoimaisesti suosituin sarjakuva.

Miksi keräilet Aku Ankkaa?

Hyvä kysymys. Kaikkihan me tietyllä tapaa keräilemme ankkoja, mutta miksi?

Itse haluan asettaa itselleni rajoja. On haastavaa yrittää koota jokainen Rosa-sarja. Haastellisuus on suurin syy, miksi vaivaudun siihen. Keräilen myös tietyllä tapaa Taskukirjoja, vaikka Rosa-tarinat ovat varsinainen keräilykohteeni.

Aku Ankan valtaisa suosio Suomessa on selitettävissä myös erittäin mielenkiintoisilla hahmoilla. Ääärimmäisen epäonnekas Aku, äärimmäisen onnekas Hannu, äärimmäisen rikas Roope, äärimmäisen viisas Pelle jne.. Sarjakuva on täynnä ääripäisyyksiä, mitkä tekevät sarjakuvasta automaattisesti mielenkiintoisemman luettavan ja se monipuolistaa käsikirjoitusmahdollisuuksia niin paljon, että sarjat eivät ns. lopu kesken vaan aina keksitään uusia ideoita.

On ihmeellistä, että suhteellisen laadukkaita tarinoita saatetaan tarjota lukijoille joka ikinen viikko. Myös se, että Aku Ankka-lehti ilmestyy joka viikko, on lisännyt sarjakuvan suosiota. Nimenomaan kyseisen lehden. Kerran kuukaudessa ilmestyvä Roope-setä-lehti ei ole läheskään yhtä suosittu kuin Aku Ankka-lehti. Silti Roope-setä-lehti on mielestäni tällä hetkellä Aku Ankkaa edellä. Riippuen paljolti tietysti myös senhetkisistä tarinoista. Roope-sedällä on mahdollisuus julkaista harvemmin laadukkaita sarjoja, kuten Scarpa-klassikoita ja Cavazzano-hupailuja, kun taas Aku Ankka-lehti joutuu laittamaan useisiin numeroihin niitä ns. bernadoja.

Yksi Aku Ankan suosiota ylläpitävistä tekijöistä on kekseliäs ja nerokas huumori. Mielestäni hauskimmat tarinat löytyvät usein Rosan, Barksin ja Cavazzanon piirtäminä. Nostaisi esille Cavazzanon, jonka lennokas piirrosjälki yhdistyy taidokkaasti humoristisiin käsikirjoituksiin, joita näkee tätä nykyä ainakin Roope-setä-lehdessä. Rosan huumori on erilaista, se ei ole yhtä yksinkertasita. Se viittaa yleensä johonkin, ja se on siksi palkitsevampaa ja hauskempaa kuin ns. yksikertainen huumori. Pikkulapset eivät esimerkiksi ehkä ymmärrä kaikkia Rosa-vitsejä, mutta yksinkertaisempi huumori on helposti ymmärrettävää.

Don Rosa on piirtäjä, joka tekee tarinansa erittäin huolellisesti ja taiteellisesti. Se selittä Rosan pienehkön tarinamäärän - jokainen on tehty huolella ja laadukkasti. Siis yksityiskohtaisesti. Yksi syy Rosan lopettamiseen olikin änen heikentynyt näkönsä, hän ei enää nähnyt piirtää kunnolla yksityiskohtia, joista yhdysvaltalaispiirtäjä tunnetaan kenties parhaiten.

Aku Anakn suurin ongelma nykypäivänä onkin valtaisa julkaisutahti. Sama juttu oli myös 1960-luvulla, jolloin piirtäjät olivat täysin ammattitaidottomia mainospiirtäjiä, jotka tekivät tarinoista epärealistisia ja surkeasti piirrettyjä. Ongelma oli -ja on se, että hyviä piirtäjiä (Vicar, Barks, Ferioli, Gattino jne.) ei saada joka numeroon, jolloin heidät täytyy korvata näillä ns. tusinapiirtäjillä. 1960-luvulla parhaat tarinat tulivat lähes yksinomaan Barksilta ja myös yhdysvaltalaiselta Tony Stoblilta.

Nyt ollaan päästy sitten merkittävään harppaukseen omassa Disney-historiassani. Nimittäin Mikki Hiiri-tarinoiden lukemiseen. Vielä reilu vuosi sitten suorastaan vihasin Mikkiä onnettomien nykypiirrosten -ja käsikirjoitusten vuoksi. Nykyään en voi sanoa vihaavani Mikkiä. Se on pitkälti Castyn fantastisten käsikirjoitusten ansiota, hän sai minut innostumaan uudelleen vanhoistakin Mikki-sarjoista, jotka ovat huomattavasti laadukkaampia kuin nykyiset. Tomivathan piirtäjinä legendaariset Floyd Gottfredson, Romano Scarpa ja Paul Murry, jotka lukeutuvat kaikki parhaisiin Mikki-piirtäjiin - ehdottomasti.

Loistavat kovakantiset ovat suuri syy Aku Ankka-innostukseeni. Pääasiassa tietysti lempipiirtäjieni Don Rosan ja Carl Barksin loistokokoelmat. Seuraavaksi perehdyn tarikemmin herrojen kovakantisiin, sillä ne jos jotkin ovat syynä siihen, että luen Aku Ankkaa.

Don Rosan kovakantiset ovat poikkeuksetta loistavia. Kadonneen kirjaston vartijat ja muita Don Rosan parhaita-kirja antoi osviittaa tulevalle. Tuossa kirjassa julkaistiin muun muassa tarinat Kadonneen kirjaston vartijat (mikä yllätys) ja Takaisin Xanaduun. Molemmat sarjat kuuluvat Rosan ehdottomaan parhaimmistoon. Seuraava Rosa-kovakantinen oli nimeltään Sammon salaisuus, jonka merkittävin tarina näin suomalaisittain oli tietysti Sammon salaisuus, jossa Roope, Aku ja kumppanit matkaavat Suomeen Kalevalan rahaa tahkoavaa Sampoa metsästämään. Temppeliherrojen kätketty kruunu oli ehkäpä Rosa-kovakantisista heikkolaatuisin. Nimikkotarina Temppeliherrojen kätketty kruunu oli kiistatta julkaisun paras tarina. Kymmenen avataran aarre oli varsin kelvollinen kovakantinen ottaen huomioon ne hirveät odotukset, joita Rosa-kirjoihin väkisinkin kohdistuu. Jälleen kerran nimikkotarina oli loistava. Vähintään yhtä loistava oli kylläkin myös hupailu Paino-ongelmia, joka lukeutuu ehdottomiin suosikkisarjoihini. Viimeinen (tähän asti) Don Rosan parhaat-kirja oli nimeltään Musta Ritari, ja sitä minä kutsuisin parhaaksi Don Rosan parhaat-kirjasarjan kirjaksi. Lukuisista loistotarinoista mainittakoon esimerkiksi Musta Ritari, Kaikkein mieluisin lahja ja Hollantilaisen salaisuus. Ehdottomasti paras Rosa-kovakantinen on kuitenkin Roope Ankan elämä ja teot (osa 1). Rosa teki käsittämättömän työn metsästäessään erilaisia Barks-faktoja, jotka jotenkin viittasivat Roopen historiaan. Eikä kirjan arvoa vähennä sekään, että allekirjoittaneella on siinä Rosan nimikirjoitus omistuskirjoituksella. Roope Ankan elämä ja teot (osa2) oli loistava lisä Roope Ankan elämä ja teot-sarjaan. Eepos sisältää monia Roopen nuoruusseikkailuja, joita ei varsinaisessa kirjassa nähdä.

Carl Barks-kirjoista tutustun Ankalliskirjaston kirjoihin.

Ankalliskirjasto 1: Rötös ja rangaistus oli varsin hieno tarinakokoelma. Mainittakoon sellaiset tarinat kuin Kultainen talja ja Pilviä hipovat miehet. Ankalliskirjasto 2: Hyvä ankka joulun tuopi oli nimensä mukaisesti jouluhenkinen, parhaita sarjoja tuossa kirjassa olivat ainakin Joulu Karhuvuorella ja Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun. Ankalliskirjasto 3: Sinne, tänne ja takaisin oli matkailuhenkinen opus. Parhaina tarinoina mainittakoon Yksisarvise jäljillä ja Kylmää kultaa. Ankalliskirjasto 4: Aku-setä, kissa ja koira sisälsi Carl Barksin eläintarinoita. Itse en kirjaa omista, joten en perehdy sen sisältöön sen tarkemmin. Ankalliskirjasto 5: Kummajaisia ja kuu-ukkoja oli kenties huonoin Ankalliskirjasto-kirja. Se sisälsi muun muassa tarinat Maanalainen maailma ja 24 karaatin kuu. Ankalliskirjasto 6: Kapteeni Ankan urotyöt oli edellistä huomattavasti parempi kirja. Parhaina tarinoina voisin mainita sellaiset kuin Lentävä hollantilainen ja Matka menneisyyteen. Ankalliskirjasto 7: Kolme rohkeaa miestä sisälsi Tupu-, Hupu- ja Lupu-aiheisia tarinoita. Ehdottomasti paras tarina oli Vanhan linnan salaisuus, jossa Aku, Roope ja ankanpojat matkaavat Skotlantiin, Ankkapurhaan vanhaa aarretta metsästämään. Ankalliskirjasto 8: Ankkojen kulta oli kenties paras Ankalliskirjasto-kirja tähän asti. Kirja sisälsi monia legendaarisia aarteenmetsästystarinoita kuten Kultainen kypärä ja Cibolan seitsemän kaupunkia. Ankalliskirjasto 9: Suuret setelit piti sisällään raha-aiheisia sarjoja. Parhaana mainittakoon Maailman toiseksi rikkain ankka, joka on Kulta-Into Piin ensiesiintyminen.

Syy, miksi esittelen nämä kovakantiset on se, että ne ovat vaikuttaneet niin suuresti Aku Ankka-keräilyyni. Ne ovat kerrassaan ainutlaatuisia ja ne ovat parasta Aku Ankassa - kiistatta.

Aku Ankka on aivan käsittämättömän monipuolinen ja samalla mielenkiintoinen sarjakuva. Toisin kuin esimerkiksi Karvinen tai Viivi ja Wagner, Aku Ankka pystyy tarjoamaan sekä toimintaa pursuavia, pitkiä sarjoja, että lyhykäisiä, humoristisia vitsisarjojakin. Aku Ankan huumori sopii aivan kaikille.

Mikki Hiiren epäsuosio on selitettävissä sillä, että on huomattavasti mielenkiintoisempaa lukea tarinoita, jonka päähenkilö joko onnistuu tai epäonnistuu (siis Aku Ankka). Mikki Hiiri taas onnistuu käytännössä aina, ja ongelmana onkin tehdä sarjasta ennalta-arvattavuudesta huolimatta mielenkiintoinen. Se on vaikeaa, eikä sitä nykypäivänä osaa kuin vain ja ainoastaan Casty (oma mielipiteeni).

Aku Ankan valtaisan suosion yksi peruste on laaja tekijäkaarti. Karvista piirtää yksinomaan Jim Davis, Viiviä ja Wagneria Juba Tuomola jne.. Mitä Aku Ankka olisi, jos kaikki sarjat olisi piirtänyt esim. Walt Disney. Disneyn kuoleman jälkeen Aku Ankka rapistuisi pikkuhiljaa, ja ennen pitkää koko sarjakuva unohdettaisiin. Laaja tekijäkaarti mahdollistaa myös korkean julkaisurytmin. Aku Ankka on luonnollisesti paljon suositumpi jokaviikkoisena julkaisuna, kuin että se ilmestyisi vaikkapa kerran kuussa. Korkea julkaisurytmi saattaa aiheuttaa myös ongelmia. Tällöin joka viikko täytyy saada kasaan vähintään kolme julkaisukelpoista sarjakuvaa. Tämä voi muodostua tulevaisuudessa ongelmaksi, mikä taas mahdollistaa Aku Ankan rappeutumisen - kuka tietää.

Ennakkoluulot ovat suuri este Aku Ankan suosiolle. Aikuiset ja nuoret saattavat pitää Aku Ankkaa täysin lapsellisena sarjakuvana, mitä voisi päätellä Aku Ankan nettisivuilta. Ilman ennakkoluuloja Aku Ankka.fi:n keskustelun taso olisi paljon parempi ja keski-ikä reippaasti yli kymmenen. Nykyään keski-ikä saattaaisi olla vajaa kymmenen, eli n. 9.

Valtaisa mainostaminen maksaa rutosti, mutta pyrin selittämään, miksi se maksaa itsensä moninkertaisena takaisin.

Aku Ankkaa mainostetaan käytännössä kaikkialla. Tiedotusvälineissä (sanomalehdet, televisio, jne..), ja myös kaupoissa suurin ja näkyvin mainoksin. Aku Ankan tunnettavuus kasvaa ja uskoisin, että melkeinpä jokainen suomalainen tuntee Aku Ankan hahmoineen paremmin, kuin vähän mainostetun Jeren (esimerkki). Tämä taas lisää myyntiä, mikä lisää voittoja. Puhdasta bisnestä siis.

On uskomatonta, että yli 50 vuotta sitten tehdyt (esimerkki) Carl Barksin tarinat tuntuvat aina yhtä tuoreilta. Se selittää Aku Ankan monipuolisuutta. Ei tarivita nykyajan mukavuuksia (kännykkä, tietokoneet yms.), jotta tarinasta saadaan mielenkiintoinen. Monet myös olettavat, että ainoastaan Don Rosan ja Carl Barksin ankkatarinat ovat luettavia. Muut ovat lapsellista roskaa. He eivät ole täysin väärässä, mutta hyviä piirtäjiä on kymmenittäin, ellei sadoittain. On totta, että kaiken maailman mowglit ja dumbot ovat lapsellisia, mutta Aku Ankka onkin suunnattu kaikille.

En ole ikinä - ikinä heittänyt ainuttakaan Aku Ankka pois. Niitä voi lukea uudelleen ja uudelleen. Useita Carl Barksin ja Don Rosan tarinoita olenkin lukenut satoja kertoja - ja aina yhtä mieluusti. Niihin ei kyllästy ikinä. Nykyisiä Aku Ankka-lehtiä (2008-2009) en ole lukenut kuin korkeintaan kaksi kertaa, koska niihin kyllästyy paljon helpommin. Piirrokset eivät ole samaa tasoa, käsikirjoitukset suorastaan onnettomia. Aku Ankan taso laskeekin tasista tahtia - valitettavasti sille ei tällä hetkellä oikein voi mitään.

Monien mielipiteiden vuoksi piirtäjät ovat niin suosittuja. Melkein jokaisesen piirtäjän piirrostyylistä pitävät sadat ja tuhannet ja sadattuhannet ankkafanit ympäri maailman. Kestosuosikkien Don Rosan ja Carl Barksin lisäksi myös monet muut ankkataiteilijat ovat äärettömän suosittuja, parhaina esimerkkeinä italialaiset Romano Scarpa, Marco Rota, Giorgio Cavazzano ja Giovan Battista Carpi. Itse pidän kaikkien edellämainittujen tyylistä piirtää ankkoja ja hiiriä erittäin paljon. Tietyllä tapaa he ovat myös Don Rosaa parempia, sillä he tekevät ankoista "ankkamaisempia" Don Rosan jäykähkön tyylin sijaan. Rosan vahvuudet ovatkin loistava käsikirjoitustaito, hauskat yksityiskohdat ja loisthuumori yleensä. Nämä seikat tekevät yhdysvaltalaispiirtäjästä myös allekirjoittaneen henkilökohtaisen suosikkipiirtäjän - kuten melkoisen varmasti monen muunkin ankistin.

Aku Ankka ei ole yksipuolinen sarjakuva. On totta, että moni sarjakuva on humoristisempi kuin se. On totta, että moni sarjakuva on jännittävämpi kuin se. On totta, että moni sarjakuva on nimenomaan yksipuolisesti parempi kuin Aku Ankka. Miksi siis lukea sarjakuvaa, joka ei ole melkein missään yksittäisessä asiassa maailman ehdotonta kärkeä? Miksi se on - ja tulee luultavasti vielä pitkään olemaan - maailman paras sarjakuva? Seuraavassa kappaleessa yritän vastata siihen mahdollisimman hyvin ja selkeästi.

Aku Ankan salaisuus on aina ollut käsittämätön monipuolisuus. Se on samalla hauska, pelottava, jännittävä, mielenkiintoinen, pitkä, lyhyt, surullinen ja ties kuinka monta muuta adjektiivia. Tähän ei pysty mikään muu sarjakuva maailmassa - ei niin mikään. Siksi Aku Ankan levikki on Suomessa(kin) käsittämättömän suuri. Onhan totta, että Aku Ankkaa luetaan Suomessa eniten väestömäärään suhteutettuna. Suomalaiset ovat ns. epäonnistuvia ja yritteliäitä. Kohtalon kolhimia. Siksi erityisesti Aku Ankkaan on niin helppoa samaistua. Upporikkaaseen Roope Ankkaan, äärettömän onnekkaaseen Hannu Hanheen, rajattoman viisaaseen Pelle Pelottomaan ja ainaisesti onnistuvaan Mikki Hiireen ei ole yhtä helppoa samaistua. Nämä edellämainitut hahmot ovat taas suosittuja siksi, että he ovat kaikessa ääripäisyydessään mielenkiintoisia. Käsikirjoittajat saavat siltä pohjalta työstettyä erittäin mielenkiintoisia käsikirjoituksia.

Maantieto kehittyy Aku Ankkaa lukemalla huimasti. Varsinkin matkustamiseen tottuneen Roope Ankan aarteenetsintämatkoista kertovat tarinat tarjoavat runsaasti tietoa. Riippuen käsikirjoituksesta. Jonkun tusinakäsikirjoittajan tekeleessä Roope Ankka saattaa matkata vaikkapa Kaukastaniin etsimään mineraaleja. Tällaiset käsikirjoitukset eivät sivistä ihmistä millään lailla - päinvastoin. Nuorempi lukija (n. 6-8 v.) saattaa luulla sellaisen valtion olevan oikeasti olemassa. Siksi suosinkin Rosan ja Barksin sarjoja. On huomattavasti mukavampaa lukea totuudenmukaisia kertomuksia oikeista paikoista, kuin lukea käsikirjoituksia, joissa käsikirjoittaja on keksinyt paikannimet -ja sijainnit itse, omasta päästään. Myös itse yhdysvaltalaispiirtäjä Don Rosa on sanonut vihaavansa tällaista tarinankerrontaa.

Myös historiantuntemus kehittyy nimenomaan yhdysvaltalsipiirtäjien Don Rosan ja Carl Barksin tarinoita lukemalla. Rosan lähes jokainen aarteenetsintätarina perustuu jollain tavalla historiaan. Ankkamaestro on itsekin todennut, että hänen täytyy joka ikinen kerta tarikistaa, että joka ikinen historiaan viittaava fakta on ehdottoman paikkansapitävä. Melkoinen urakka, eikös?

Aku Ankan ovat tehneet mielenkiintoiseksi ja hupaisaksi lukuisat hauskat nimiväännökset, eli erilaisten julkimoiden nimet on ns. "ankannettu". Tässä muutamia esimerkkejä:

Michael Jackson -> Möykkäel Jaksonen

Spice Girls -> Maustemimmit

Elvis Prseley -> Melvis Pressula

Clint Eastwood -> Clint Itäpuu

Tauno Palo -> Mauno Talo

John Wayne -> Jonni Vainio

Teemu Selänne -> Eemu Selaani

Keke Rosberg -> Kake Ruusuvuori

John McEnroe -> John Kvak-Enroe

Näiden lisäksi kymmenet ja sadat muut hassunhauskat nimiväännökset ovat hauskuttaneet Aku Ankan lukijoita jo yli puoli vuosisataa.

Aku Ankan ehdoton valtti on myös asiallinen kirjakieli. Silti kielestä saadaan elävää ja rikasta. Aku Ankassa ei puhuta "mä" tai "sä" (Hessua lukuunottamatta). Kaikki päätoimittajat (Sirkka Ruotsalaisesta Jukka Heiskaseen) ovat tätä perinnettä kunnioittaneet. Aina Aku Ankan kieli on ollut yhtä rikasta, notkeaa ja upeaa.

Puhuakseni hieman Aku Ankka-keräilystäni, omistan muun muassa ensimmäisen Aku Ankan taskukirjan (valitettavasti tosin toisena painoksena) ja ensimmäisen Roope-setä-lehden (tällä kertaa ensimmäisenä painoksena). Tarkoitukseni olisi kerätä kokoon kaikki Ankalliskirjastot ja Ankantekijät-sarjan kirjat (jälkimmäinen likipitäen mahdotonta). Omistan Ankalliskirjastoista numerot 5-11, ja 1-4:n saaminen nimenomaan uutena on realistisesti ajateltuna likipitäen mahdotonta. Ankalliskirjaston kirjoista omistan kaiken kaikkiaan seuraavat numerot:

-1: Rötös ja rangaistus
-3: Sinne,tänne ja takaisin
-5: Kummajaisia ja kuu-ukkoja
-6: Kapteeni Ankan urotyöt
-7: Kolme rohkeaa miestä
-8: Ankkojen kulta
-9: Suuret setelit

Kakkosen ja nelosen hankkiminen jälleen nimenomaan uutena (ei divareista yms.) on käytännössä ajateltuna mahdotonta, ainakin hyvin vaikeaa.

Don Rosa-kirjoista omistan joka ikisen sitsemän tuotoksen, jotka Suomessa on tähän mennessä julkaistu. Toinen selkeä tavoitteeni on, kuten todettua, saada ankkakokoelmiini yhdysvaltalaispiirtäjän joka ikinen tarina. Ja jälleen, kuten todettua, omistan kaikki neljää lukuunottamatta.

Yksi Aku Ankan suorastaan järjettömän suosion tekijöistä, perusteista, syistä, on se, että julkaisun voi tilata kätevästi kotiin. Aku Ankka on tullut omaan postilaatikkooni "jo" yhteensä seitsemän vuotta, eikä putkelle näy loppua. On paljon mukavampaa saada julkaisu postilaatikkonsa joka keskiviikko, kuin hakea joka keskiviikko uusin irtonumero lähikaupasta. Tilaaminen tulee sitä paitsi aavistuksen halvemmaksi, kuin, että ostaisi joka keskiviikko uuden irtonumeron kaupasta.

Aku Ankka on myös vaikuttanut aivan melkoisesti yleiseen kulttuuriin ainakin (tai nimenomaan) Suomessa. Päällimäisenä näkyy se, että Aku Ankkaan liittyviä manoksia näkyy aivan joka puolella. Olenkin jo luetellut mainostamisen etuja, joten ei siitä sen enenpää tässä kappaleessa. Myös yleiset sanonnat ovat peräisin Aku Ankasta. Usein melkoisen onnekkaita henkilöitä sanotaan "hannuhanhiksi" ja erittäin älykkäitä ja keksiliäitä henkilöitä kutsutaan silloin tällöin puolestaan "pellepelottomiksi". Aku Ankan vaikutusta yleiseen arkeen ja kulttuuriin sarjakuvaksi ei voi yliarvioida.

Jos puhutaan Don Rosan tyylin ja käsikirjoitusten viehätysvoimasta, kerron nyt muutamia loistopuolia, minkä vuoksi Don Rosa löytyy piirtäjälistaltani ykköspaikalta.

Tietenkin näkyvin yksityiskohta Rosan tarinoissa on jo mainittu D.U.C.K.-omistus Carl Barksille. Niitä on aina hauska etsiskellä aloitusruuduista. Toinen hupaisa seikka on itse varsinaisen tarinan ulkopuolella menevät "pikkutarinat". Niissä on usein oma vitsinsä, eivätkä ne liity mitenkään itse tarinaan. Kolmas hupaisa tekijä on se, että yhdysvaltalsipiirtäjä piilottaa joihinkin tarinoihinsa pieniä Mikki Hiiriä. Ne sijaitsevat useimmiten (lähes aina)keskellä tarinaa, usein epäkiitollisissa paikoissa ja tilanteissa. Rosa on sanonut tekevänsä niin, koska ei pidä Mikki Hiirestä hahmona laisinkaan. Niitäkin on aina hauska etsiskellä ja naureskella tilanteille, joissa Mikki parka on Rosan piirroksissa. Eräässä tarinassa Mikki oli norsun jalan alla, eräässä kiinni kaktuksessa.

Aku Ankan ulkoasu on nykypäivänä varsin kiitettävä, ja kannet ovat usein hienoja ja vitsit hauskoja. Toista oli meno alkuaikoina. Silloin väritykset, piirrokset ja vitsit eivät olleet läheskään samalla tasolla mitä ne ovat nykypäivän Aku Ankka-lehdessä. Myös lehden paperimateriaali on mielestäni erinomaista. Vähemmän erinomaista on nykyään se, mitä siihen paperiin on painettu, mutta ei siitä sen enempää. Aku Ankka-lehden logo on muistaakseni ollut aina käytännössä sama. 1950-luvulla lehden nimi oli tosin "Aku Ankka ja kumppanit" nykyisen Aku Ankan sijaan. Lehden logo on allekirjoittaneen mielestä varsin kelvollinen, eikä se mielestäni vaadi minkäänlaisia muutoksi ikipäivänä. Olen siihen jo sen verran hyvin tottunut vuosien aikana.

On vaikea ajatella elämää ilman Aku Ankkaa. Luen Aku Ankkaa joka päivä - enkä koskaan kyllästy. Jälleen kerran mainitsen sen, mutta se monipuolisuus on niin uskomattoman käsittämtöntä. Voin valita kirjahyllystäni Aku Ankka-lehden, Aku Ankan taskukirjan, Roope-sedän, Don Rosa-kirjan, Ankalliskirjaston, Ankantekijät-kirjan jne.. Kaikki edellämainitut ovat erilaisia, erityyppisiä ja siksi niin tuoreita. Voin lukea kymmensivuisen Don Rosa-hupailun, voin lukea komekymmensivuisen Carl Barks-klassikon, voin lukea vitsikkään yksisivuisen, voin lukea pitkän, toimintaa pursuavan Mikki Hiiri-dekkaritarinan. Mikä valikoima, mikä monipuolisuus, mitkä mahdollisuudet, tähän ei mikään muu asia maailmassa pysty. Aku Ankka on yksinkertaisesti paras. Nyt ja aina.

BONUS-osakilpailuviesti - Ankkalinnan juhlat

Kuten "oikeassa" maailmassakin, myös Ankkalinnassa vietetään lukuisia erilaisia juhlia.

Kenties tunnetuinta juhlaa, eli joulua ankkalinnalaiset viettävät hyvin perinteisin metodein. Usein koko suku lähtee jouluaterialle Mummon luo, jossa varsinkin Akun ja Hansun iloksi on tarjolla monenlaisia ruokia - aina kalkkunasta lipeäkalaan. Tuttuun tapaan myös lahjat kuuluvat joulunviettoon. Amerikkalaiseen tapaan Pukki tuo Ankkalinnassa lahjat usein sukanvarteen ja savupiipun kautta. Myös lentävät porot kuuluvat Oivan Ukin vakiovaruseteisiin.

Pääsiäisenvietto Ankkalinnassa on seuraavanlaista:

Usein Pääsiäispupu piilottaa suklaamunia puutarhaan, jolloin muun muassa Akun sisarenpojat Tupu, Hupu ja Lupu saavat etsiskellä niitä. Pääsiäisaterialle kokoonnutaan perinteisesti Akun luo.

Kolmas useissa tarinoissa käytetty juhla on ystävänpäivä, jolloin Iines yleensä haluaisi Akun kanssa ravintolaan, tanssiaisiin yms.. Valitettavasti Aku ei ole ankka kaikkein romattisimmasta päästä, ja usein hän unohtaakin koko päivän. Eräässä Vicarin tarinassa Aku vie Iineksen romanttiselle hampurilaisaterialle.

Myös halloweenia ja kiitospäivää juhlitaan Calisotassa. Halloweenina lapset pukeutuvat naamiaisasuihin ja kiertelevät ovelta ovelle kysyen: "Karkki vai kepponen?" Kiitospäivänä ankat taas kokoontuvat syömään Yhdysvalloissa perinteistä kalkkunaa.

Bomber

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 520 - 28.06.2009 klo 09:56:23

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tämä aihe on todella vaikea. Summata nuo kysymykset, mitkä otsikko sisältää. Niihin ei voi missään maailman artikkelissa vastata täydellisesti. Aku Ankka on parhaudessaan määrittelemättömän hieno asia, infinito.

Aku Ankka (engl. Donald Duck) on ihana lehti. Niin paljon monipuolisuutta. Niin massiivisen mahdottoman paljon monipuolisuutta. Se on kokonaisuudessaan järkälemäinen, silti samalla niin pieni. Se muuttuu koko ajan. Jokaisessa tarinassa vastaan tulee uusia sanontoja, uudenlaisia ruutuja, uusia vitsejä, ja mikä parasta, samat vanhat hahmot, jotka ovat vuosien varrella tulleet niin ihanan tutuiksi, mutta yllättävät silti joskus monipuolisuudellaan ja luonteenpiirteillään. Tarinoiden tasoharava on valtava. Se juuri, on yksi niistä asioista, joka tekee Aku Ankan lukemisesta mielekkäämpää. Minä en itselleni voisi parempaa lukemista voisi millään löytää. Se sisältää niin paljon hauskoja vitsejä, eikä ollenkaan niin kutsuttua mustaa huumoria, jota Simpsoneissa tai esimerkiksi South Parkissa, paljon enemmän viimeksi mainitussa on. Aku Ankka on kokonaisuudessaan niin ihanan hyväntahtoinen asia, josta ei voi olla pitämättä, vaikka se nyt ei sivistäkään yhtä paljon kuin kaikenkarvaiset tietosanakirjat.

Parasta Aku Ankassa on sen puhdas monipuolisuus, raikas ennalta-arvaamattomuus ja sen yksinkertainen parhaus. Ja kaikki lähti liikkeelle niin hyvin yksinkertaisesti ideasta. Hullunkurinen ankka pitää päällään merimiesasua ja soittaa huilua puistossa. Vau.

Aku Ankka on ollut kuitenkin massiivisesta ja maailmanluokan suosiostaan Suomessa huolimatta ollut varsinkin aikuisten keskuudessa hieman aliarvostettu lehti. Ja onhan se totta, ettei Aku Ankka puhtaassa kirjallisuudessa pärjää Ernest Hemingway novelleille, saati nykyajan nuoruuskirjallisuudelle. Mutta miksi Suomessa Aku Ankka on niin suosittu? Samaa tavaraahan tulee niin Ruotsiin, Tanskaan kuin Norjaankin? Eräs tuikitärkeä asia puuttuu esimerkiksi Ruotsilta; kirjakieli. Itse en edes osaa kuvitella kenenkään muun Hessun lisäksi puhuvan sulta ja multa-slangia. Aku Ankka kehittää monia suomalaisia lapsia lukemaan, opettaen heille samalla kirjakieltä ja äidinkielen perusasioita. Se onkin ollut yksi Aku Ankan vahvimmista aseista näiden pitkien vuosikymmenten aikana. Kieltä on tutkittu jopa yliopistoissa, ja värikäs kieli vangitsee myös osan hieman lapsenmielisistä aikuisista lumoihinsa.

Tekijäkaarti on siis niin monipuolinen, ettei kukaan voi mainita kaikkia Disney-tekijöitä. Kaikista parasta on se, että kaikilla on omanlainen tyylinsä. Kaikki erottavat mahtavan Don Rosan hollantilaisista mestareista Daan Jippesistä ja Mau Heymansista. Kaikilla on oma suosikkinsa. Joitakin piirtäjiä, kuten Jose Ramon Bernadoa, hyljitään nykyaikana, toiset puolustavat espanjalaista maestroa ja hänen tyyliään. Jotkut toiset taas inhoavat esimerkiksi jo mainittua Don Rosaa jäykällä tyylillään. On paljon rohkeita piirtäjiä, jotka hakevat koko ajan jotain uutta piirroksillaan, myös keskinkertaisia, samalla kuitenkin raikkaan uusia keskivertopiirtäjiä.

Hahmokaarti on monipuolisin sarjakuvista kautta maailman. Kaikenlaisen luonteenpiirteen stereotypioita löytyy, onnekas Hannu (engl. Gladstone Gander), laiska Hansu (engl. Gus Goose) ja pihirikas Roope (engl. Scrooge McDuck). Kaikki hahmot ovat jollain tavalla vekkuleita. Kaiken ei siis aina tarvitse asettua Akun maailman ääreen, jolloin jotkin tarinat voivat olla kovin tylsiä ja ennestään nähtyjä. Kyseinen asia kuitenkin toimi esimerkiksi Bill Wattersonin Lassissa ja Leevissä (engl. Calvin and Hobbes). Parasta näissä kaikissa hauskoissa hahmoissa on se, että heistä voi aika ajoittain kaivautua esiin myös uusia ja mielenkiintoisia luonteenpiirteitä, jotka voivat sitoa tarinat sievästi yhteen, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Monet hahmot ovat välillä riisuttu täysin yhden luonteennpiirteen varaan, kuten esimerkiksi yhden sivun sarjoissa. Roopen luoja Barks pitikin Roopen ensimmäisissä tarinoissa vain tämän kyseisen pihiyden ja saituuden varassa. Jatkuvasti pitkissä tarinoissa stereotypioilta löytyy uusia ja tuntemattomia tunteita. Roopen kivenkovan kuoren alta löytyy varsinkin Don Rosan tarinoissa hellyttäviä ajatuksia. Joskus Aku Ankasta löytyy todella herkkiäkin hetkiä, useimmat niistä ovat Don Rosan ja myös Carl Barksin tarinoissa. Minusta varsinkin Ferguksen kuolema, ja se, kun hän kävelee elämän rakkautensa Lauhan kanssa harmaan kiviseinän läpi Rikhard Ankanmielen johdattelemana, voi tuoda jokaiselle haikean mielen. Se on loistavasti tehty kohtaus.

Kuten jo varmaankin tiesitte, Aku Ankassa esiintyy ihmiseläimiä ja eläineläimiä, joten hahmokaarti jatkuu vieläkin. Eläineläin-hahmoja ovat muun muassa puhtaanoranssi Pluto, Pulivari ja Tepi. Tepi on omassa sarjassaan hieman erilainen hahmo, koska hän osaa puhua. Eihän Tepi-tarinoista tulisi muuten mitään. Myös nämä, usein villit ja mykät eläineläimet rikastuttavat hauskoilla tempauksillaan ankkamaailmaa.

Kuten jo mainittua, monet Aku Ankan hahmot ovat usein todellisia ääripäitä, ja kaikki saavat melko samanlaisen vaikutelman eri hahmoista. Tällöin eri hahmoihin on todella helppo samaistua. Joku poikamaine tyttö voi kuvitella itsensä samankaltaiseksi kuin Poppi (engl. Paperetta Yé-Yé) ja joku humoristi tai sohvaperuna voi mainita itsensä yltäkylläisen renki Hansun kaltaiseksi. Esimerkkejä on monia kymmeniä, ja niitä kaikkia en nyt ala luettelemaan. Mutta myös tämä tosiseikka tekee Aku Ankasta sarjakuvana paljon suositumman lehden, kun jokikinen löytää samankaltaisen suosikkihahmonsa jonka seikkailuja seurata hieman eri kantilta kuin ”tuntemattomampien” hahmojen tarinoita.

Piirtäjiä on siis valtavasti, mahdottoman suuri määrä. Ja heitä tulee koko ajan lisää. Aina voi tavata uuden tuttavuuden Aku Ankan sivuilla. Kaikkia ei kuitenkaan koskaan tule näkymään Suomen Aku Ankassa. Mutta esimerkiksi Italiassa nousevia ja taitavia piirtäjiä ja käsikirjoittajia tulee esiin jatkuvasti lisään esimerkiksi Mondadorin suojista. Niin Romano Scarpa, Massimo De Vita ja Alessandro Gottardokin ovat nousseet ankkafanien tietoisuuteen Mondadorilla. He kaikki ovat todella suosittuja myös Suomessa, ja ovat monesti esiintyneet Aku Ankassa ja Aku Ankan taskukirjassa. Kuten jo sanoin, mahtitaiteilijoita valmistuu jatkuvasti lisää. Casty ja hänen fantasiatarinansa ovat yksi osoitus siitä, että Italian Paperinolla on vielä paljon tarjottavana Aku Ankan toimitukselle ja lukijoille. Itse olen mielestäni aika kaikkiruokainen erilaisten piirtäjien ja käsikirjoittajien suhteen. En ajattele minkään tarinan jälkeen että, olipas huono tarina tai jotain vastaavaa. Tietenkin jos tarinassa on ollut perusasiat vinksin vonksin ynnä muuta, voin ehkä pettyä tarinaan. Jos jotain suosikkeja pitää tässä mainita, ne ovat Don Rosa, Carl Barks, Paco Rodriques, Casty, Silvia Ziche, Lara Molinari, Giorgio Cavazzano, Romano Scarpa sekä Massimo De Vita, lennokasta Enrico Faccinia, Tanskan Flemming Andersenia ja Milanon Maestroa Rotaa unohtamatta.

Käsikirjoitusten mestareita ovat mielestäni muun muassa samaiset, äärettömän hienot herrat Don Rosa ja Carl Barks, kaksikot Pat & Carol McGreal sekä Mark & Laura Shaw, britti Paul Halas sekä joskus jopa dramaattisista käsikirjoituksistaan tunnettu Andreas Pihl. Inhokkeja ei ole juuri lainkaan kummassakaan lajissa. En kyllä pidä kovinkaan esimerkiksi Maurizio Amendolan kynänjäljestä, joka on mielestäni varsinkin niin hiirien kuin ankkojenkin maailmassa kovin jäykkää ja niin sanotusti tylsää. Lisäksi Rune Meiklen piirrostyyli ei oikeastaan iskenyt ensimmäisessä tarinassaan, jonka olen lukenut. Käsikirjoitukset taas ovat hänellä hieman keskivertoa parempia.

Historiani maailman parhaan sarjakuvani parissa ei ole ollut kovinkaan pitkä, mutta minulla todella tärkeä. Katselin usein lapsena lehden kuvia ja tykästyin niihin jo silloin. Kun opin lukemaan, jota nopeutti muun muassa Aku Ankka, luin yhden tarinan, ja se oli Don Rosan tarina. Se oli loistavin tarinani ikinä. En enää muista tarinaa, mutta tykästyin niin kovasti Aku Ankkaan, että se on vuosien varrella kasvanut lukemisharrastuksesta jo jonkin asteen intohimoksi. Eri julkaisut, niiden yllätykselliset tarinat ja hahmoskaala ovat lumonneet minut kuin Milla Magia konsanaan. Jos luen iltaisin, luen ankkaa.

Kaappini on täynnä taskukirjoja, kovakantisia, Roope-setiä ja erikois- sekä teemanumeroita. Kansioissa ja arkeissa varmastikin yli 1200 lehteä julkaisuvuosihaarukalla 1975-2009, joista melkein neljäsosa on ostettu kirppareilta. Kokoelmani ehkä tärkein osa on Roope-setä lehdet, joita olen keräillyt jo pitemmän aikaa. Minulla on paljon hyväkuntoisia alle kolmenkympin numeroita, ja rupsuja yhteensä yli 160. Taskareita nykyajan uusiopainoksineen on melkein 150. Ne ovat kaikki minulle jollakin tasolla tärkeitä, jotkut ovat tärkeämpiä kuin toiset.. Nyt joku voisi todeta minua pinnalliseksi, ja että tuo ei ole todellista intohimoa, ja niin se onkin. Intohimo ei koostu julkaisujen määrästä, vaan siitä, miten luemme jokapäiväiset ankkamme, ja miten yleensä suhtaudumme niihin. Mutta kuitenkin, keräileminen on Aku Ankan kyljessä tuleva mukava harrastus. Jokaista julkaisua julkaistaan sarjassa. Monet keskittyvät lähinnä Aku Ankan Taskukirjan keräilyyn, koska oikeassa järjestyksessä Taskukirjojen kylkiin muodostuu ankkakuvia. Ne ovat todella mukava koriste ankkahyllyyn. Toiseksi eniten kerätään määräänsä nähden kalliita ja kovalaatuisia kovakantisia. Kaikki Ankantekijät tai jokainen Juhlasarjat-kirja on hienon näköinen rivinä. Tietenkään keräilyä ei harrasteta tämän kyseisen kaappikoristeen takia. Kaikki tietenkin myös lukevat nauttien hienot lehtensä. Nuo kylkikuvat ovat vain kiva lisä todellisen keräilyn sivussa. Keräilyä harrastetaan tietenkin siksi, että saisi lukea ankkaa. Olen nyt sivunnut jonkin verran aihetta jonkin verran, mutta keräillä pitää totta kai. Miten muuten saisit nauttia Ankkalinnan hahmoista enemmän? Aika monet vanhemmista taskareista ovat hieman huonokuntoisia. Sivu voi ehkä olla hieman irrallaan, kannet voivat olla ryppyiset, jossain voi olla tuherrusta, mutta en silti ole koskaan harkinnutkaan heittäväni yhtään tämäntasoista taskukirjaa pois.

Parasta Aku Ankassa on lukuelämys, jonka muistaa viisi vuotta lukemisen jälkeenkin. Hyvänä kakkosena tulevat kaikki muu, mitä tässä viestissä olenkin jo maininnut. Sen jälkeen kun luet tarinan uudelleen, kaikki vitsit muistuvat taas mieleesi. Minulle tällä tavalla iskee vain Don Rosa, mielestäni kaikkien aikojen paras ankkapiirtäjä. Olen lukenut kaikki Roope vs. Milla hupailut, ja kaikki niistä ovat olleet loistavia. Paino-ongelmia on yksi suosikeistani. Aina, kun joku tämänkaltainen tarina sattuu eteeni, luen sen aina samalla tapaa. Hymähtelenkin välillä. Toinen, jonka tarinoista ilahdun erityisen paljon, on Carl Barks. Molempien pitkät seikkailutarinat ovat täyttä kultaa minulle. Lisäksi jo kaikki mainitsemani sarjantekijät eivät ole koskaan pettäneet.
Monesti Aku Ankasta voi tulla myös hienoja lausahduksia vastaan, suurin osa niistä on jo kuitenkin hartaimpien ankkafanien mieliin syöpynyt 50-luvulta. Puhuvan koiran lausahduksen ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä” ja Singaporen Joe-pojan terävät ja nokkelat huudahdukset niin maitomiehelle kuin hienolle rouvalle, jota Joe kutsui hiiliproomuksi. Nykyaikana lehden kieli ei ole yhtä värikästä ja pomppivaa kuin aikaisempina vuosina. Ei saa myöskään unohtaa vekkuleita uppouusia adjektiiveja ja substantiiveja, joita Aku päästelee suustaan raivotessaan. Tämänkaltaiset kohtaukset voivat yleensä olla tarinan kohokohtia, kun Aku haukkuu ovimikkoa lipeväkieliseksi tampuurimajavaksi ynnä muuta. Tämänlaiset ruudut ovat todella hyödyllisiä nuoren, ja miksi vanhemmankin lapsen kirjalliselle kehitykselle. Koululainen voi hyvinkin käyttää hassua lausahdustaan tarinassaan tai aineessaan. Onhan Aku Ankan toimitus ja suomentajat pokanneet hienoja palkintoja Aku Ankan kirjallisesta kielestä. Tuottaakin ihmetystä, miten ainainen puupää Aku osaakin niin hienoja lausahduksia, joita tutkivat jopa kieliprofessorit? Ihme juttu.

Hienoja piirroksia, käsikirjoittajilta hienoja tarinoita. Joskus olen jopa jättänyt kaikista lupaavimmat, esimerkiksi Flemming Andersenin ja Don Rosan tarinat myöhemmäksi illalle. Loistavaa Aku Ankassa on myös niin uskomattoman monet eri julkaisut. Aina on käsillä kaupassa pokkari, jossa on pari sinulle lukematonta tarinaa. Hintakaan ei useimmiten ole päätähuimaava, mutta joskus vanhemmat voivat pitää reilu seitsemän euroista tuplataskaria turhan hintavana.

Täytyy myöntää, että nykyisin Aku Ankassa on usein perusmassaa, jotka ovat perushyviä, mutta eivät silti erotu mitenkään joukosta. Näiden joukossa esimerkiksi Esteban, Wanda Gattino ja esimerkiksi monet hollantilaiset ovat peruskauraa, joiden joukosta mestarit, Rota, Rodriques ja Ferioli nousevat. Vicar on keskinkertaisuudessaan ja työmäärissään jo loistava piirtäjä. Aina ei siltikään loistopiirtäjä riitä, sen todisti tämän viikkoinen johtotarina, jolloin Halas petti pahemman kerran. Yksi syy kuitenkin Aku Ankan lukuun ovat juuri nämä hienot pilkahdukset, kun piirtäjä ihastuttaa piirroksillaan ja käsikirjoittajan tarinointi osuvat kohdalleen. Sellaisia tarinoita on aina hieno lukea.

Jos oikeastaan totta puhutaan, juuri nämä perushyvät piirtäjät tekevät hyvistä piirtäjistä niin hyviä. Jos Ankoissa nähtäisiin vain hyviä piirtäjiä, loppujen lopuksi lukijat alkaisivat huomaamaan heistä heikoimmissa pieniä virheitä ja sijoittamaan kuiluja tiettyjen piirtäjien välillä. Tämä siis vahvistaa sen, että jokikinen tarina ja piirtäjä vahvistaa lehteä jollakin tapaa.

Yksi kaikkien aikojen parhaista lukuelämyksistäni ankkojen parissa on eittämättä tarina Matka maan keskipisteeseen (engl. The Universal Solvent). Tarinan on käsikirjoittanut ja piirtänyt, kukapa muukaan kuin Don Rosa. Siinä ankat joutuvat ensimmäistä kertaa vaikeuksiin Kertalaakin kanssa, kun Roope raivopäissään pilalle menneen lehdistötilaisuuden jälkeen kantaa kaiken läpäisevän ihmeaineen lavalta alas maahan. Kertalaaki tekee kuilun suoraan maan keskipisteen tulikuumaan laavapalloon, ja ennen kuin Aku on tippumassa jonkinlaisen paineaallon jäljiltä vetovoimassa kuiluun, suuri mainostaulu tukkii kuilun. Tämän jälkeen Pelle rakentaa eräänlaisen tyhjiötukkeen, josta pääsee kuilun reunalle. Ankat lähtevät välittömästi Pellen rakentaman pyörähärvelin avulla kuilua pitkin pelastamaan maapallo nappaamalla Kertalaaki omaan turvalliseen timanttisisustettuun lasipurkkiinsa. Matkan aikana lukijalle käy selväksi erinäisiä fysiikan lakeja jotka pätevät maapallon sisustassa sekä sen rakenteen. Tarina on siis myös hyvin opettavainen, Rosa on selvästi perehtynyt kyseisiin asioihin huolella.

Erinäisten käänteiden jälkeen ankat saapuvat tulikuumaan maan keskipisteeseen, ja Roope-setä laskeutuu nappaamaan Kertalaakin takaisin purkkiinsa. Kyseinen kohtaus on yksi hulvattomimpia kohtauksia koko ankkalukemistossani. Kertalaaki poukkoilee holtittomasti keskipisteessä ja Roope saa varoa nahkaansa yleisliuottimen metsästyksessään. Tuollaiset kohtaukset todella ovat yksi parhaimmista asioista ikinä Aku Ankassa. Roope saa napattua Kertalaakin ja vaarallinen paluumatka alkaa deadlinen lähestyessä. Sitten tapahtuu jotain hirveää; Ankat saarretaan kuilussa, kun ylhäältä hyökkää kivivyöry ja alhaalta nousee suunnattomassa paineessa laavahyöky. Mitä sitten tapahtuukaan? Sen saat lukea itse.

Tarina on loistava vaarallisessa juonessaan ja piirroksissaan. Jo ensimmäiseltä sivulta lähtien tarina sisältää hulvattoman hauskoja vitsejä sekä hyvän loppuratkaisun. Muita suosikkitarinoita tämän ja Paino-ongelmia tarinan lisäksi ovat Rosan Unohda koko juttu sekä Carl Barksin Takaisin Klondikeen. Muita suosikkitarinoita on lukemattomia, enkä niitä kaikkia ala tässä nyt luettelemaan.

Seuraava parhaus Aku Ankassa on kovakantiset. Kovakantiset, muun muassa Ankantekijät, Ankalliskirjasto, Juhlasarjat, ja Don Rosan parhaat, suuria, mahtavia, kalliita, ja mikä parasta, niistä löytyy vain parhaista parhaat. Ankantekijät-sarjasta löytyy oma kirja vain kaikista legendaarisimmille taiteilijoille. Dekkari-Mikeistään tunnettu Paul Murry, Daniel Branca ja Giorgio Cavazzano ovat kaikki omine kirjoineen mukana tässä sarjassa. Mutta mikä parasta, omat kovakantiset sarjansa löytyvät myös suurimmille ankkamiehille ikinä, eli Don Rosalle ja Carl Barksille. Olen jo maininnut heidän parhautensa jo moneen kertaan, mutta kovakantiset täynnä miehien tarinoita on kyllä yksi parhaista ankkakokemuksistani. Olen lukenut Roope Ankan elämä ja teot 1 ja 2:sen viiteen kertaan kuten myös kaikki Juhlasarjat mitä omistan. Ankkalinnan-sarja, josta julkaistaan sekä pehmeäkantinen albumipainos että kovakantinen painos, ei tule varmasti koskaan yltämään herrojen kirjojen tasolle. Rosan hupaisat, samalla mietiskelevät esipuheet ja Carl Barksin pitkät seikkailutarinat ovat hienoa lukea.

Itse omistan kolme Ankantekijät-kirjaa, osat 4 (Painajainen paratiisitiellä, Marco Rota), 6 (Naurettavat naapurit, Kari Korhonen) ja 8 (Menetetyn muistin tapaus, Giorgio Cavazzano), viisi hienoa Juhlasarjat-teosta, numeroimattoman ykkösen, ja lisäksi osat 3, 4, 7 ja 8, neljä Ankalliskirjastoa, joukossaan numero 1, Rötös ja rangaistus, kolmas, Sinne, tänne ja takaisin, viitonen, Kummajaisia ja kuu-ukkoja, 6, Kapteeni Ankan urotyöt, ja viimeisenä numero seitsemänä on ankanpoikien kommelluksia käsittelevä opus Kolme rohkeaa miestä. Omistan lisäksi molemmat Roope Ankan elämä ja teot-niteet ja Kadonneen kirjaston vartijat-teoksen. Ne ovat kaikki loistavaakin loistavampia teoksia, sisältäväthän ne kahden kaikkien aikojen ankantekijän mahtiseikkailutarinoita ja pienempiä hupailuja. Ne ovat siis kaikki todella hienoja ja laadukkaita, minulle samalla todella arvokkaita ja tärkeitä. En ikinä luopuisi kovakantis-kokoelmastani. Jos uusin Aku Ankka pettää pahasti, luen yleensä illalla kovakantisiani, ne ovat loistavaa iltaluettavaa. Ne eivät petä koskaan.

Aku Ankan suosio on aina ollut Suomessa hurmaavaa. No mutta miten? Juuri sen suurensuuren ostovimman takia monen pienen pikkulapsen on helppo tarttua viiden vuoden iässä todella kiintoisaan ja värikkääseen, joskus myös kiiltävään pokkariin, joka vangitsee sisäänsä monia riemastuttavia hupailutarinoita ja upeita maisemia. Sitä ei kovin moni osaa vastustaa, sen kertoo reilun 1,3 miljoonan ihmisen levikki, joka Suomen mittakaavaan verrattuna vie Hollannin, Yhdysvaltojen ja Italiankin suhteutettuja levikkilukuja kaikkia sata nolla. Suomi painii siis täysin omassa sarjassaan, jonne myös Norjalla on pienenpienet mahdollisuudet nousta. Ankan levikki nousee koko ajan. Koko ajan syntyy uusia lapsia, joista melkein puolet tulee lukemaan Aku Ankkaa. Lisäksi vanhat tilaukset voivat säilyä jo monta sukupolvea, ja mitä pienellä piltillä on vastainhankaamista, kun mökinkin jännittävä ullakko tai kellari on täynnä 60- ja 70 luvun Ankka-lehtiä.

Tämän lisäksi nykyiset tilaajaedut ovat edesauttaneet lehden tilausta. Hienot kovakantiset irtoavat netistä huomattavasti halvemmalla, ja äidin lompakko voi heltyä kahdenkympin tarjoukseen. Usein Aku Ankka, Disneyn lehti kun on, mainostaa uusia Disney-Pixarin elokuvia ja antaa niihin parin euron kivan alennuksen. Ei saa myöskään unohtaa Aku Ankka Ekstraa, joka tulee tietääkseni vain ja ainoastaan Aku Ankan tilaajille jotka sitä haluavat, sitä ei saa kaupastakaan.

Aku Ankassa on myös monia muita mainitsemisen arvoisia asioita, jotka tekevät tarinoista ja lehdistä parempia. Niiden kaikkien mainitseminen tässä tekstissä on kuitenkin vaikea juttu. Ankannetut nimet on yksi hauskoista yksityiskohdista suomalaisen Aku Ankan maailmassa. Aku Ankassa kun koskaan mainitaan esimerkiksi oikeita urheilijoita, kuuluisuuksia ja laulajia sekä muita julkimoita. Ainoastaan yleensä vain jotkut erityiset historian henkilöt kuten Leonardo Da Vinci pidetään omalla nimellään. Nimiä on kuitenkin hauska arvailla. Kumi Rääkkönen on Kimi Räikkönen ja Allan Lampuri on jalkapalloilija Frank Lampard, Taavi Kuparipelto taas on taikuri David Copperfield. Nighwishistä sukeutuu Yövissy, Sami Hyypiästä Sumi Hyypiö, Severi Kutista Shefki Kuqi ja hirviöbändi Lordista tuli Euroviisu tarinassa hieman samantapainen Laardi. Samankaltaisia voi keksiä omiin tarinoihinsa itsekin, ja niitä on aina yhtä hauska keksiä, oli kyseessä sitten David Beckham (Taavi Penkkihämy) tai Jari Litmanen. Tämä on todella ainutlaatuinen ja hauska keksintö, ja onkin yksi syy Aku Ankan palkitsemiseen kirjallisuudessa. Keksinnön myötä Aku Ankan kielestä tulee vieläkin rikkaampaa ja se antaa enemmän virikkeitä lapsille.

Tätä lehteä suomalaiset toimittajat, suomentajat, arvostetut päätoimittajat ja tietenkin lukijat ovat jo melkein kuusi vuosikymmentä. Tämän suomenkielisen sarjakuvan lippulaivan peräsimessä on ollut niin naisia kuin miehiäkin, Sirkka Ruotsalainen, Alli Peltonen, Markku Kivekäs ja nykyisin Jukka Heiskanen, unohtamatta myöskään Kirsti Topparia. He kaikki suomentajineen ovat vaalineet Sirkan 50-luvun alussa aloittamaa äidinkielen perinnettä. Eikä nykyisinkään Aku sano ”moikka”.

Tästä artikkelista voi saada jo jonkinlaisen käsityksen siitä, miten tämä kyseinen sarjakuva voi parhaimmillaan kehittää lapsen kielellisiä ja kirjallisia taitoja huomattavan paljon. Varsinkin niin moneen kertaan tässä tekstipläjäyksessä ylistetyn Don Rosan tarinoissa voi tulla esille myös erinäisiä tiedonrippeitä, jotka käsittelevät historiaa. Sen saa jokainen todeta tarinasta Kadonneen kirjaston vartijat, jossa Roope ja ankanpojat seuraavat aarteenmetsästyksessä tarumaista Aleksandrian kirjastoa. Rosa esittää tarinassa tiedonrippeet kyseisestä kirjastosta ja sen historiasta niin hauskasti ja huomaamatta Tupun, Hupun ja Lupun sudenpentukäsikirjan kautta niin huomaamatta, että lapsi voikin lukukerran jälkeen tietää tuosta alun perin Egyptissä ollessa kirjastosta noin 99 prosenttia enemmän. Tuon kyseisen Aku Ankkaa lukeva esikoululainen saa paljon paremmat virikkeet kielitaitojen opiskeluun kun keskiviikkona postiauto tuo sen kaivatun, tutun ja turvallisen ankka-lehden.

Yksi syy jo tilaamiseen on kaikki tämä, mitä olen jo maininnut. Koko viikko tuntuu tyhjemmältä, kun Aku Ankka ei kolahdakaan postilaatikkoon keskiviikkoiltapäivänä. Kun ei pääsekään vertailemaan lehden tasoa aikasempien kanssa, kun ei pääse nauttimaan taitavien eurooppalaisten ja amerikkalaisten piirtäjien kädenjäljestä, kun ei pääse nauramaan Don Rosan tai Paul Halasin nokkelalle vitsille. Kun ei yksinkertaisesti pääse lukemaan sitä. Aku Ankkaa. Voisin jatkaa ylistystä niin kauan kuin voin kuvitella, eikä se vieläkään loppuisi. Sanon nyt yksinkertaisen argumentin joka sisäistää kaiken: Aku Ankkaa kannattaa tilata, koska se on Aku Ankka. Ja se on yksinkertaisesti hieno asia.

Tällä kertaa aamun viesti ei voittoon riittänyt :)

Akuhullu97

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 521 - 28.06.2009 klo 09:57:10

Nooniih, nyt on tullut viimeiset ajat lähettää viestit... :) Tässä tämä varsinainen kilpailuviestini:
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankanssa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?

Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa?

Aku Ankkaa kannattaa lukea, koska se on mukavaa ajanvietettä sekä kehittää varsinkin nuoremmilla lukutaitoa. Monet ovat sanoneet oppineensa lukemaan Aku Ankka-lehden avulla, joka varmastikin on totta, kukapa nuori lapsi ei haluaisi tietää, mitä Ankka-sarjakuvien puhekuplissa lukee. Itse tosin opin lukemaan jo ennen, kuin edes tiesinkään mitään Aku Ankasta.

Aku on vanha hahmo, siitä jo huomaa pitkän ajan suosion, koska vieläkin Aku Ankka kuuluu suosituimpiin sarjakuviin, oikeastaan Aku Ankka taitaa olla maailman suosituin sarjakuva. No, onhan suomessakin levikki noin 375 000, mikä on todella paljon väkilukuun verrattuna. Aku Ankka-lehden levikki on vuosien mittaan tasaisesti kasvanut, taskukirjojakin tulee koko ajan lisää, ilmestyy paljon erinäisiä julkaisuja...

Akun suosio ei ole todellakaan ainakaan hiipunut siitä, kun se rantautui Suomeen, aikoja sitten. Ja olihan jo Aku Ankan näytenumeronkin myynti hyvä, vaikka Aku Ankka olikin tuolloin vielä suomalaisille suhteellisen tuntematon hahmo ja sarjakuva, vaikka esimerkiksi Helsingin sanomissa oli jo ilmestynyt Aku Ankka-strippejä aika kauankin aikaa, peräti 1930-luvulta lähtien. Mutta kaikkihan eivät Helsingin Sanomia tilanneet, joten osalle Aku oli aivan uusi juttu.

Jotkin sarjakuvat ovat oikeastaan suunnattoman kalliita, kun ajatellaan. Esimerkiksi Tintti-albumeista pyydetään pehmeäkantisinakin muistaakseni jotain 14€. Aku Ankka-albumeista ei ikinä niin paljoa. Tavallinen, jonkinlainen Aku Ankan juhla-albumi (esim. Kahdeksan kertaa Mikki) maksaa kaupassa vajaa kahdeksan euroa, ja divarista sen voi saada vieläkin paljon halvemmalla. Aku Ankka on siis myös perin halpa ostos, ainakin verrattuna moneen muuhun sarjakuvaan. Ja kannattaa myös miettiä, että jos divarista saa ostettua 8 euroa maksaneen albumin kolmella eurolla, ja myy sen myöhemmin, lukemisen ja keräilyn jälkeen, jos Aku Ankan ei enää kiinnosta (ja näinhän ei käy), samaan hintaan, ei siinä yhtään jää tappiolle, päin vastoin.

Aku Ankkoja myydään vähän joka paikassa. Tavallisissa ruoka-kaupoissa, R-kioskeilla, lehtipisteissä sekä tietysti divareissa... Monia muita sarjakuvia ei myydä. Aku Ankkaa ja muutamaa muuta sarjakuvaa lukuun ottamatta, lähes kaikki sarjakuvat joutuu ostamaan kirjakaupoista, sillä muualta niitä ei löydy. Aku Ankan löytää helpommin. Divarit ja sarjakuvaliikkeet erikseen. Siinäkin syy Aku Ankan lukemiseen, eipähän tarvi ravata usein pitkän matkan päässä olevassa kirjakaupassa.

Aku Ankka on siinä hyvä, että jos tarpeeksi halvalla sitä ostaa, niin se ei ole varsinaisesti rahojen tuhlausta. Ankat ovat hyvää luettavaa, ja ne voi tarpeen tullen aina myydä eteen päin. Aku Ankka on myöskin sivistävää, ja siinä voi oppia uusia sanoja. Useissa Aku Ankka-sarjoissa on jonkinlainen opetus, usein paha saa palkkansa, lukuun ottamatta joitakin poikkeuksia. Aku Ankan opetukset ilmenevät myös sillä tavalla, että usein Sudenpennut voittavat Roope Ankan niin sanotussa ”ympäristötaistelussa” (ks. esimerkiksi ”Pelastakaa Mustametsä” niminen tarina).

En ymmärrä, miten monien lasten vanhemmat eivät halua jälkikasvunsa lukevan Aku Ankkaa. He eivät pidä Aku Ankkaa opettavaisena sarjakuvana, vaan käskevät lastensa sen sijasta lukea romaaneita ja tietokirjallisuutta. Itsellänikin oli tuollainen pulma ennen, mutta sitä mukaa, kun keräilyni on kasvanut, niin he ovat ottaneet opiksi, eivätkä enää hankaa niin kamalasti keräilyäni ja lukemistani vastaan.

Monissa Don Rosan sarjoissa on juoni, joka viittaa johonkin oikeassa maailmassa tapahtuneeseen/tapahtuvaan asiaan tai historialliseen tapahtumaan. Esimerkisi tarinassa Kadonneen kirjaston vartijat on paljon toden peräistä juonen käännettä, ankat menevät tarinassa etsimään Alexandrian kadonnutta kirjastoa. Tämä on hyvä asia, koska se saattaa lisätä Aku Ankan kiinnostavuutta sekä monipuolisuutta myös vanhempien silmissä, jotka ennen saattoivat pitää Aku Ankkaa mielikuvituksettomana sarjakuvana. Vaikka esimerkiksi Rosan sarjoihin sijoittuukin paljon faktaa, niin on siinä paljon fiktiotakin.

Aku Ankka on fiktio-sarjakuva. Joissakin sarjoissa mennään esimerkiksi aikakaudelta toiselle aikakoneella. Aikakonettahan ei ole tietenkään edes keksitty. Joissakin sarjoissa on jotakin ihmeellisiä rinnakkaisulottuvuuksia ja aikaportteja, hirmuliskoja ja esihistoriallisia otuksia jotka ovat jollakin ilveellä päätyneet nykyaikaan. Kuitenkin, on hyvä välillä rentoutua, ja jättää romaanit ja tietokirjallisuus ynnä muut sellaiset sikseen ja perehtyä hetkeksi pikemminkin hauskan fiktio-sarjakuvan, Aku Ankan pariin, lukemaan muutaman mahtavan ja taidokkaasti tehdyn sarjan. Muutenkin, on kannattavaa lukea myös fiktiota, koska on hyvä tietää vähän fiktion ja faktan eroja, kummassakin on omat hyvät ja huonotkin puolensa. Ja onhan Aku Ankassa siis faktaakin, ei se pelkkää fiktiota ole, niin kuin jo tuossa aikaisemminkin tulkin kertoneeksi.

Miksi luen Aku Ankkaa?

Niinpä? Mikä ihme sai minut syttymään Aku Ankkaan? En oikeastaan edes muista. Nyt olen vain koukussa Aku Ankkaan. Jotenkin se on alkanut, mutten todellakaan muista. Yht´äkkiä vain olenkin koukussa ankkaan, kaikilla aihealueilla. Vanhemmatkin ovat sanoneet lukeneensa pienenä Aku Ankkaa, mutta siitä ei kiinnostukseni kai johdu, vaikka osa mutsini vanhoista lehdistä onkin minulle asti säilynyt.

Itse luen Aku Ankkaa todella mielelläni, mikäpä olisi mukavampaa, kuin rankan koulupäivän tai muun sellaisen jälkeen istahtaa sohvalle, ottaa välipalaa, ja napata vaikkapa uusin Taskukirja luettavaksi. On mukavaa myös nähdä, miten on vuosien varrella Aku Ankan piirtäjänimistökin laajentunut, melkoisen roimasti. Itse olen oikeastaan hurahtanut täysin Aku Ankkaan.

Se on vain niin sanoin kuvaamattoman mahtavaa luettaavaa. Aku Ankan kanssa saa nauraa, itkeä, ja pitää hauskaa – oikeastaan tehdä mitä vain. Luen myös Ankkoja sen takia, että katselen eri piirroksia ja painan myös samalla muistiini yksityiskohtia ankoista, joita voi saman tien sitten käyttää, kun piirtää omia Ankka-aiheisia piirroksia. Oikeastaan, piirrän välillä ajatuksissanikin Aku Ankkoja paperille, sellaisia sohaistuja, mutta ankkoja kuitenkin. Välillä jopa löydän suhaistuja ankkoja ihmeellisistä paikoista. Tuolin reunasta, pöydän pohjasta, sängystä ja kaikista ihmeen paikoista. Sen voi kai vain selittää sillä, että olen Akuhullu. Ajattelin jo pitkä aika sitten olevani juuri ”Akuhullu”. Siitä on peräisin monelle Aku Ankka-aiheiselle internetsivulle nimimerkkinä ollut ja oleva Akuhullu97.

Ihailen suuresti sitä, että vaikka Aku Ankka onkin niin arvovaltaisessa maassa, kun Yhdysvalloissa ja Italiassa varmaankin suurimmillaan, niin myöskin Suomesta löytyy piirtäjiä ja käsikirjoittajia, joiden tarinoita on julkaistu lähes ympäri maailmaa. Esimerkiksi Kari Korhonen ja Jukka Murtosaari ovat Suomen Aku Ankan toivo. Itse olen myös tavannut päätoimittaja Jukka Heiskasen monia kertoja. Hän on oikein mukava mies, ja sekin innostaa lukemaan Aku Ankkaa. Myöskin entinen päätoimittaja, Markku Kivekäs vaikutti kovin mukavalta, harmi vain, että menehtyi juuri jokin aika sitten.

Aku Ankassa on mahtavaa sen monipuolisuus. Aku Ankka ei ole sellainen kertakäyttöhahmojen täyttämä tavallinen sarjhakuva, se ei ole sellainen kuin monet muut lehdet. Aku Ankassa seikkailee kymmeniä, ellei satoja hahmoja, ja piirtäjiä ja käsikirjoittajia on vielä enemmän, kuin niin sanottuja vaikiohahmoja. Tämä tuo Aku Ankkaan monipuolisuutta. Toki löytyyhän tuosta haittapuolia. Ei kaikki sadat piirtäjät voi olla hyviä piirtämään. Silloin löytyy huonoja tarinoita melkoisen paljon. Kun vertaa esimerkiksi Tintti-sarjakuviin, kuten moniin muihinkin, niissä on vain yksi piirtäjä, joka yhtä hyvin on melkeimpä jokaisen sarjakuvan piirtänyt. Silloin kaikki on yhden varassa, toisin kuin Aku Ankassa. Ja ajatelkaas sitä, että jos Aku Ankkaa tekisin vain yksi piirtäjä, ja hän menehtyisi? Se olisi kova isku, ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä Aku Ankkaa ei enää tehtäisi sarjakuvaksi. Vaikka olisihan nyttenkin jonkin huippupiirtäjän menetys suuri juttu.

Esimerkiksi Helsingin sanomissa ja muissa sanomalehdissä julkaistaan aina sarjakuvia, mutta suurin osa niistä on vain Suomessa julkaistavia. Aku Ankka on oma juttunsa. Sitä julkaistaan lähes ympäri maailmaa. Väkilukuun verrattuna Aku Ankan levikki on suurin Suomessa koko maailman maista, joka on todella hieno asia, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että Aku Ankka on kuitenkin luotu Yhdysvalloissa, eikä täällä. Tosin Yhdysvalloissa Aku Ankan ja muiden hahmojen suosio näyttää ainakin omasta mielestäni hiipuneen sitten 1940, -50, ja -60 – lukujen. Ja muutenkin onhan Mikki Hiiri suositumpi Yhdysvalloissa kuin Aku Ankka. Onneksi ei Suomessa.

Mikä on Aku Ankoissa parasta?

Aku Ankka-sarjakuvissa parasta on mielestäni esimerkiksi Carl Barksin käsikirjoittamat ja piirtämät seikkailusarjat, kuten ”Kultaisten Kattojen kaupunki”, ”Aku Ankka ja Kultainen kypärä”, ”Aku Ankka ja zombi”, ”Vanhan linnan salaisuus” ja ”Aku Ankka Grönlannissa”. Carl Barksin tarinoissa pidän melkeinpä kaikesta: Ankkojen ilmeet, asennot, tarinoiden juonet, taustat väritys... Barksin sarjat ovat mielestäni ylivertaisia, ei niitä muihin voi verratakaan. Jos haluaa lukea näitä ehdottomasti kaikkein parhaimpia ankkasarjoja, niin kannattaa ostaa/lainata kirjastosta Carl Barks-kirjasto-albumeita, Juhlasarjoja tai vaikkapa Ankalliskirjastoja.

Pidän myös esimerkiksi Marco Rotan piirtämistä ja käsikirjoittamista sarjoista, kuten esimerkiksi ”Painajainen Paratiisitiellä”, josta on oma nimikkokirjansakin, ”Ankantekijät 4: Painajainen Paratiisitiellä”. Marco Rotan sarjoisa pidän myös piirrostyylistä, joka on sopivan omalaatuinen, ei kuitenkaan liian. Muista Rotan sarjoista mainittakoon muiden muassa ”Shivan sylissä”, ja ”Fotobogo”, sekä ”Saraseenien yö” (Julkaistu samannimisenä albuminakin) jotka myös ovat seikkailusarjoja. Jotkut sanovat Marco Rotan piirrostyyliä ”repaleiseksi”, mutta ainakin minun mielestäni ne ovat todella taidokkaasti tehtyjä piirroksia. Eli hiiteen vain moiset ajatukset minun puolestanikin!

Muista piirtäjistä mainittakoon: Giorgio Cavazzano, jonka piirrostyyli on muuttunut melkoisen reilusti vuosien varrella, mutta kuitenkin pysynyt ihailtavana, mukavan hienona, mutta kuitenkin selkeänä tyylinä. Cavazzanon tarinoista pidän eniten melkein Mikki-Hiiri-tarinasta nimeltä ”Casablanca”, joka hienosti on toteutettu hyvänvärisine taustoineen ja mahtavalla juonella. Roope-setä-lehti numero 338, on Giorgio Cavazzano-erikoisnumero. Tuo on yksi parhaista numeroista, kukapa Cavazzano-fani ei tuollaisesta pitäisi? Cavazzanon tyylissä pidän mukavan pehmeistä linjoista ja ilmeikkäistä ankoista. Cavazzanon varhaiset piirrokset muistuttavat paljon Romano Scarpan, hänen oppi-isänsä piirroksia, joka on myöskin yksi suosikeistani. Romano Scarpan piirrokset ovat yhdistelmä monenlaista piirrostyyliä, ankoissa näkyy vivahteita monilta piirtäjiltä, joista lähes kaikki italialaisia saman ajan huippupiirtäjiä.

Romano Scarpa on samantyylinen piirtäjä kuin Cavazzanokin. Hän myöskin käsikirjoittaa ja piirtää tarinansa kokonaan itse, usein, ja piirtää lennokkaita ja hienoilmeisiä ankkoja. Jo pienenä muistan lukeneeni sellaisen Scarpan sarjan kuin ”Carlsbarkin luolat”. Heti silloin aikoja sitten tiesin, että Scarpa on niitä piirtäjiä, joista tulen aina pitämään. Eniten pidän Scarpan sarjoista tuosta ”Lentävä Skotlantilainen”-tarinasta, joka on jäänyt mieleen hyvin piirrettynä, käsikirjoitettuna ja toteutettuna tarinana. Mukava nähdä Roopen esi-isiä muidenkin kuin Carl Barksin ja Don Rosan piirtäminäkin.

Myös William Van Horn, joka tosin useiden mielestä on varsin huonokin piirtäjä, kuuluu lempipiirtäjiini. Lähinnä jännittävien käsikirjoitusten ja omalaatuisen piirrostyylin (ei suinkaan huonon) ansiosta. William Van Hornin tarinoista melkeinpä eniten pidän tarinasta nimeltä ”Aavemaan aarre”, joka myös samannimisenä kirjana on julkaistu. Muista tarinoista mainittakoon ”Köyhän miehen peili” sekä Unkka T. Kumiankka-tarina nimeltänsä ”Salaisuuksia”.

Nuorempana kaikkein parasta Aku Ankoissa oli mielestäni Don Rosan pitkät seikkailusarjat, esimerkkeinä ”Kymmenen Avataran aarre”, ”Sammon salaisuus”, ”Musta Ritari”, ja ”Kolme Caballeroa”, jotka sittemmin ovat mielestäni hävinneet Carl Barksin seikkailutarinoille. Rosan piirrostyyli tarkemmin katsottuna ei ole mikään kovin häävi mielestäni, yksityiskohtaiset taustat (jotka eivät kylläkään sovi mielestäni Disney-sarjakuvaan) saavat vain sellaisen vaikutelman, että ankatkin olisivat jotenkin erityisen hyvin piirrettyjä. Mutta ei, liian tarkkoja ovat minun makuuni.

Tuossa äsken mainitsin minun mielestäni parhaimpia Ankka-piirtäjiä, vielä parisen hiiri-piirtäjää mainittakoon. Eli, Ub Iwerks: Ensimmäisen Mikki Hiiri-sarjakuvan piirtäjä, Ub Iwerks, piirsi sen ”alkuperäisen” Mikki Hiiren. Pidän todella paljon hänen piirroksista. Ne ovat hauskoja, sanalla sanoen sympaattisia, ne hänen Mikki Hiiret. Vähän sellaisia lapsen omaisia, joka poikkeaa reilusti nykyajan Dekkari-Mikki-sarjoista. Olen pitänyt tuosta ensimmäisestä Mikki-sarjakuvasta, ”Lentokonehullu – Mikin Huima seikkailu salaperäisellä saarella”-nimisestä tarinasta todella paljon. Kukapa ei pitäisi noista tarinoista. Sitten, Mustakaavun keksijä, ja monien mieleenpainuvien Mikki-seikkailujen tekijä Floyd Gottfredson. Gottfredsonista en voi olla pitämättä, hänen sarjansa ovat jännittäviä usein (esimerkkeinä vaikka ”Yölinnan salaisuus” sekä ”Mustakaavun ensirötökset”.). Hänen Mikki-tarinoissaan pidän myös niin sanotuista ”vanhoista Mikeistä”. Minun mielestäni parhaat tarinat häneltä ovat jo edellä mainitut tarinat ”Yölinnan salaisuus”, ”Mustakaavun ensirötökset”, sekä ”Mikki Hiiri autiolaaksossa”, ”Mikki Hiiri postilentäjänä” sekä ”Luolamiesten saari”.

Sitten vielä Paul Murry, joka on mielestäni toiseksi paras Mikki-piirtäjä Floyd Gottfredsonin jälkeen. Häneltä lempisarjojani ovat muiden muassa ”Eilispäivän maatila”, ”Mikki Hiiri Alaskassa” ja ”Mikki Hiiri ja Agoshiman jättiläishelmet”. Aku Ankassa on mahtavaa hyvät juonet, eli virallisemmin käsikirjoitukset.

Monet Aku Ankan tekijät ovat pelkästään käsikirjoittajia, vaikka jotkut tekevätkin tarinansa kokonaan itse. Parhaita käsikirjoittajia on mielestäni Don Rosa, Carl Barks, Guido Martina, Casty, Romano Scarpa ja Giorgio Cavazzano. Ilman käsikirjoittajia ei olisi Aku Ankka mitään.

Don Rosan piirroksista en pidä kovinkaan paljoa, mutta käsikirjoittajana hän menee. Hänen parhaita käsikirjoituksiaan ovat mielestäni jotkin Roope Ankan Elämä ja teot-kirjan sarjat kuten ”White Angony Creekin vanki”, ”Lumikenttien kimallus” ja ”Missisipin mestari”. Muita todella hyviä käsikirjoituksia ovat tarinat ”Kadonneen kirjaston vartijat” ja ”Sammon salaisuus”.

Guido Martina on mahtava italialainen käsikirjoittaja jonka käsikirjoituksia on aina ilo lukea. Hän on ehkä paras käsikirjoittaja mitä löytyy, ainakin Barksin lisäksi. Aku Ankassa on niin parasta, elämykset, joita saa lukiessaan jonkin mahtavan piirtäjän tuotosta. Guido Martina on yksi käsikirjoittaja, jonka muistan jo monen vuoden takaa. Muistan lukeneeni ainakin kaksi mahtavaa käsikirjoitusta, häneltä, taskukirjan teemanumerosta 7 Kääk!. Pidän paljon hänen käsikirjoittamistaan mahtavista ja jännittävistä, enimmäkseen 50-70-luvun tarinoista. Parhaita ovat esimerkiksi ”Taikaviitta saa vastustajan”, ”Akun hahmonvaihdos” (Taikaviitan ensiesiintyminen), ”Salaperäinen herra Mosteri” ja ”Roope-setä ja salaperäinen geppi”. Mahtavia sarjoja kaikki tyyni.

Nykyajan suuri nouseva tähti on mielestäni Casty. Hän ei ole käsikirjoittanut kauaa, mutta kuitenkin juonet ja kirjoitukset hipovat jo aivan kärkitasoa. On hauska juuri siksi lukea, että aina tulee uusia hyviä piirtäjiä ja käsikirjoittajia, se on oikein mukavaa ja Aku Ankan tulevaisuutta ajatellen hyvä asia. Häneltä tuli heti mieleen yksi tarina, nimeltään Rhodoksen Kolossi. Tämä tarina on Castyn käsikirjoittama ja Cavazzanon piirtämä, julkaistu Roope-sedän Cavazzano-erikoisnumerossa, hyvä tarina on!

Käsittelin tuossa äsken parhaita piirtäjiä, ja käsikirjoittajia, joiden ansiosta Aku Ankka on se paras ja ainoa hyvä sarjakuva. Nyt puhun hahmoista ja tarinamuodoista jotka viimeistelevät hyvän tarinan. Minun mielestäni parhaimmat hahmot ovat Aku Ankka, joka on luonut mielestäni perustan Disney-sarjakuville. Toiseksi parhaat hahmot ovat mielestäni Ankanpojat, joita ilman monet tarinat olisivat maistuneet puulta, sekä Roope-setä, jolle samat perustelut. Ilman näitä hahmoja olisi Aku Ankka paljon tylsempi, kuin mitä nyt on. Hyvässä Aku Ankka-tarinassa, joka on juuri sellainen, mistä pitää, on myöskin juuri se sellainen hahmo, mistä tykkää.

Vaikka jossakin Hiawatha-sarjassa olisi kuinka hyvä juoni vaan, niin se ei kuitenkaan mitä
todennäköisemmin ole mikään lempisarjani – läheskään. Hiawatha ja monet muutkaan eivät näet kuulu läheskään lempihahmoihini. Toki jokunen Hiawatha-tarinakin on ollut mielestäni ihan suhteellisen hyvä, kyllä joskus joku Hiawathakin on naurattanut.

Mikki Hiiri-sarjat ovat yleensä erilaisia kuin Aku Ankka-sarjat. Mikistä tehdään vähemmän vitsisarjoja, ja oikeastaan enemmän nopeatahtisia seikkailusarjoja. Mikki Hiiri on mielestäni oikein hauska hahmo, ja suurimmassa osassa Mikki-sarjoista on hyvä juoni. Vanhoja Gottfredsonin Mikki Hiiri-seikkailusarjoja on mahtavaa lukea. Aina tulee hyvä mieli kun lukee sarjaa, missä on sympaattiset vanhat piirrokset ja mahtava käsikirjoitus. Monet eivät pidä Mikistä hahmona, mutta minusta se on oikein hyvä hahmo.

Ankanpojat ja Roope, ovat parhaimmillaan peräisin Barksin kynästä. Seikkailusarjoja, jotka Barks on käsikirjoittanut ja piirtänyt on mahtavaa lukea. Ja kun niihin vielä lisätään Roope-setä ja ankanpojat, niin tuloksena on mahtava sarja, jonka voi lukea aina uudelleen ja uudelleen. Yhtenä esimerkkinä on ”Onnellinen laakso”, joka on mahtava Barksin vuonna 1953 luoma seikkailu-tarina. Nykyisinkin löytyy paljon hyviä sarjoja, vaikka parhaat ovatkin menehtyneen Carl Barksin kynänjälkeä. Esimerkiksi Vicarin Aku Ankka-lehdessä julkaistavat Seikkailut ovat oikein piristäviä, hienot piirrokset ja usein tavalliset, hauskat hahmot. Käsikirjoittajastahan myös riippuu paljon. Usein Vicarin sarjan käsikirjoittavat Pat ja Carol McGrealit tai Paul Halas (vaikka toki on muitakin) . He ovat todella hyviä ja osaavat hommansa.

Kuten tässä olen osaltani jo sanonut, mielestäni, riippumatta piirtäjästä, parhaita tarinoita ovat useimmiten seikkailusarjat. Niiden jännitys ja tapahtumien määrä on omaa luokkaansa. Toki tykkään myös vitsisarjoista, varsinkin Carl Barksilta löytyy todella hyviä 1-sivuisia, esimerkkinä vaikka ”Superdonitsi”. Noiden kanssa saa nauraa. Viimeisinpänä, muttei vähäisipänä, mainittakoon nuo 10-sivuiset. Parhaat 10-sivuiset löytyvät mielestäni Carl Barksilta, William Van Hornilta sekä myös Vicarilta. Noidenkin kaanssa saa nauraa, jos hyvä sarja sattuu eteen.

Hyvä tarina koostuu piirroksista, käsikirjoituksesta ja hahmoista. Nykyisissä Aku Ankoissa olen huomannut sellaisen asian, että hahmot ovat aika hyviä (paljon Akua, Roopea, Ankanpoikia, Iinestä ym), mutta monien tarinoiden juonet ovat huonoja, eivätkä piirroksetkaan mitään erityisiä. Paljon tuiki tuntemattomia, aika huonohkoja piirtäjiä lehti täyteen. Sellainen ei ole minun mieleeni...

Minun mielestä on hyvä idea, että on julkaistu Aku Ankan Näköispainoksia. Varsinkin 50-luvun Näköispainokset ovat hyvää tavaraa, koska Barksin parhaat tarinat sijoittuvat juuri sinne. Olisi perin työlästä hankkia kaikki lehdet siltä ajalta, niiden kunto ei nimittäin olisi kovin hyvä, ja jos hyväkuntoisia ostaisi, hintakin olisi sen mukainen, eikä niitä viitsisi kuitenkaan edes lukea, että keräilyarvo säilyisi. Näköispainoksissa kaikki kootaan yksiin, hyviin ja kestäviin kansiin. Se on hyvä juttu, itselläni onkin niitä jo 18 kappaletta.

Kaikenlaiset näköispainokset eivät kuitenkaan ole mieleeni. Esimerkiksi Joulumanteleiden näköispainos-kotelo, ja sisällä olevat kahdeksan näköispainos-joulumantelia ovat aivan surkea idea. Paketti maksoi kaupassa muistaakseni noin 30€, vaikka sisällä oli vain kymmenen ohutta joulumantelia, ja vielä näköispainoksina!

Parhaat kovakantiset Näköispainoseten lisäksi ovat mielestäni Aku Ankan Juhlasarjat sekä Ankalliskirjastot. Näiden mahtavien Barks-kirjojen kanssa menee aika todella mukavasti. Toiseksi parhaita kirjoja ovat mielestäni Ankantekijät, jotka myös ovat hyviä kirjoja, ja vielä monipuolisempia piirtäjien suhteen kuin Barks-kirjat. Kolmantena vielä mainittakoon Don Rosa-kirjat. Vaikka en erityisemmin pidäkään Rosasta, niin kuitenkin nämä hyvin toteutetut kirjat ovat tehneet minuun vaikutuksen, lähinnä tarinoiden hyvien käsikijoitusten suhteen. Ja näin isäänmaallisena ihmisenä totean, että kyllä Sammon Salaisuus on noista kirjoista paras.

Sitten vielä klassinen kysymys: Roope-setä, Taskari vai Aku Ankka-lehti?

Oma vastaukseni tähän kysymykseen on kaikkea muuta kuin selvä. Jos lähdetään ihan alkuajoilta tulemaan, niin 1950-luvun Aku Ankka-lehtiä ei ole voittanut mikään, ei yksikään taskari, ei yksikään Roope-setä, eikä yksikään uudempi lehti. Niin täynnä nuo olivat Barksia ja muita todella hyviä tekijöitä. Itse Aku Ankka-lehti on parhaimmillaan 1950-luvun jälkeen ollut ehkä 80-luvulla ja 90-luvun alussa, jolloin ei enää ollut Stroblia lehti täynnä, ja Vicarin sarjat olivat parhaimmillaan.

Taskareista ei voi muuta sanoa, kuin että: Vanhoissa taskareissa ei melkeinpä mikään muu ollut huonoa, kuin se, että puolet sivuista olivat mustavalkoisia, ja tämäkään ei mikään kovin suuri haitta ollut. Eli vanhat taskarit olivat mielestäni todella hyviä. Nykyisten taskareiden laatu on mielestäni tippunut noista vanhoista, ei nyt kovin paljoakaan, mutta jonkin verran kuitenkin. Vanhoissa taskareissa on enemmän minun kaipaamia seikkailutarinoita. Nykyiset taskarit ovat vähän sellaista hupisarja-seikkailusarja-vaihtelua, mielestäni saisivat hupisarjat jäädä ihan vaikka Aku Ankka-lehteen ja taskarissa olla kunnon seikkailua. Tosin uusin taskari oli mielestäni varsin hyväkin. Ja muutenkin, poikkeuksia aina myös tietenkin löytyy.

Ja vielä Roope-setä. Roope-setä on ollut varsin hyvää sarjakuvaa mielestäni oikeastaan koko ajan, lukuunottamatta numeroita siinä sadan ja sadanviidenkymmenen välillä. Italialais-tekijä-painotteinen lehti on hyvää luettavaa lähes poikkeuksetta. Nykyiset Roope-sedät ovat mielestäni parempia kuin uudet taskarit, sekä uudet lehdet, johtuen yksinkertaisesti vain paremmista juonista, tekijöistä ja piirroksista.

Eli tiivistelmänä tästä: Aku Ankka-lehti oli kaikista paras julkaisu noista kolmesta 1950- ja 1960-luvuilla ollessaan ainoa julkaisu noista kolmesta joka jo silloin ilmestyi. 1970-luvun Aku Ankka-lehti oli Stroblin tarinoiden liiallisen julkaisun vuoksi huonoa, ja Taskari sen sijaan Scarpan ja muiden huippujen tekijöiden ansiosta oli paljon parempi. Taskari oli myös 1980-luvulla mielestäni paras. 1990-luvulla tilanne tasoittui mielestäni huomattavasti, ja kaikki kolme julkaisua olivat suhteellisen hyviä. Ja nyt, 2000-luvulla, kuten sanottua, on mielestäni Roope-setä ollut paras. Aku Ankkaa tulee luettua sen takia, että niitä on paljon ja helposti saatavilla, esimerkiksi Roope-sedänkin löytää ainakin viimeistään lähimmältä kioskilta, mitä suurimmalla todennäköisyydellä.

Miksi keräilet Aku Ankkaa?

Hyvä kysymys, johon tosin on melkoisen haastava vastata, mutta itse kääntäisin tuon kysymyksen aika varmasti näin: Miksi et keräilisi Aku Ankkaa? Ensimmäisen taskukirjani luin joskus 5-vuotiaana kotona, kun olin löytänyt sen hyllystä. Numero tuolla oli 46 Roopen kolikkokierre. Se oli 3. painos, joku ihme vanhempien 90-luvun alussa ostama taskari. Tuolloin minua ärsytti, kun puolet sivuista olivat musta-valkoisia. Sittemmin en enää välittänyt niistä. Toisen taskarini löysin samasta paikasta yllätyksekseni. Sen numero oli 25 ja nimi Mikki vauhdissa. Taskari oli hieman rikki, mutta koska silloin minulla ei ollut taskukirjoja, paitsi se 46, niin innolla aloin lukea sitä, yhä musta-valkoiset kuvat minua ärsyttäen.

Pidin tuon taskarin 25 ensimmäistä Mikki-tarinaa todella hyvänä, ja sitä se olikin. Mahtava vanhan ajan tarina. Varmaan esikoulussa eli ”eskarissa” luin seuraavan taskukirjani, nimi oli sillä Hiihtopummi, numero 214, vaikka olinhan minä tuohon mennessä lukenut myös lehtiä, kun olimme jo tilannut Aku Ankka-lehtiä juuri 2002. Sain lahjaksi joskus vuonna 2002 tai 2003 Taskukirjat 150 Haavi Auki, 165 Yökyöpeli, 168 Lähdetään lätkimään ja 169 Törmäyskurssilla. Luin ne heti, ja suurin osa tarinoista on vieläkin mielessä mahtavina lukuelämyksnä. Silloin en pitänyt kovinkaan hyvää huolta Ankoistani ja ne ovatkin nytten todella huonossa kunnossa. Tunnearvoa niillä onkin enemmän kuin keräilyarvoa, onhan ne kuitenkin kymmenen ensimmäiseksi saatujen taskareideni joukossa.

Niin kuin Roope Ankalla, minunkin taskareihini liittyy jokaiseen oma muistonsa, eivät ne ole vain luettavaksi. Roope Ankalla kolikot, minulla Taskukirjat ja muut Aku Ankka-julkaisut. Jokaisella taskukirjalla on oma tarina, ja sen tulen aina muistamaankin. Esimerkiksi Taskukirjani 98 toinen painos on ostettu siwasta, Kirkkonummelta, 2003, ja muistan siitä senkin, että olimme menossa mökille, ja mökillä tiputin siihen hilloa ja siinä on ikävä tahra. Ja sitten vaikka Taskukirjani 281. Ostin sen matkalukemiseksi lentokentältä 2006 marraskuussa, lähtiessämme Kroatiaan lentokoneella. Tuonkin takia keräilen. On niin hauskaa ajatella eri taskareita, ja sitä, mistä ne onkin tullut ostettua... Tuosta Aloitin keräämään oikeastaan muutamia vuosia sitten, kun aloimme tilaamaan ihan Aku Ankka.-lehteä vuonna 2004, kun vuosi 2003 jäi vuoden 2002 jälkeen väliin. Tuolloin olin jo todella kiinnostunut Ankoista, tosin lähinnä vain lukumielessä. Samana vuonna ei enää riittänyt tavallinen lehti. Suoustuttelin vanhempani tilaamaan minulle myös Aku Ankan sarjisekstra – ja Roope-setä-lehtiä. 2008 kiinnostuin todella Aku Ankasta.

Eli tämän vuoden – 2009, jälkeen, olen tilannut Aku Ankka-lehteä seitsemän vuotta, joka tuntuu, nyt kun ajattelee, paljon pidemmältä ajalta, kuin mitä oikeasti olemme tilanneet. Sitä miettii vain, että ”juuri eilenhän se akkari tuli, missä Aku oli törmännyt puhelintolppaan jne.” Oikeasti tuokin lehti ilmestyi 2004. Kyllä aika rientää! Akun kanssa aika vierähtää.

Aloin käydä kaikilla Aku Ankka-aiheisilla nettisivuilla, ostin Aku Ankkaa lisää, todella usein. Luin sitä päivittäin. Rahaakin alkoi mennä siihen enemmän, satoja euroja vuodessa... Säästän lähes kaikki omat rahani Ankkojen ostoon, eivätkä monet tutut, kuten kaverit voi käsittää sitä, että ostan jonkin kalliin teoksen, kun samalla hinnalla saisi esimerkiksi käytetyn polkupyörän! Keräilemisessä on paljon iloja, on mukavaa nähdä esimerkiksi kun näkee, että kaikki mini-taskarit, tai kaikki Ankantekijät-kirjat koristavat hyllyä. Aku Ankka-julkaisut ovat siis mielestäni omalla tavallaan kauniita, ja niitä on esimerkiksi nukkumaan mennessä ilo jäädä vilkuilemaan.

Minun mielestäni kovakantiset Aku Ankka-julkaisut ovat kaikista hienoimpia, niitä on ilo jäädä hipelöimään ja vilkuilemaan. Aina kun ilmestyy uusi kovakantinen, haluan nähdä sen ”livenä”, mahdollisimman nopeasti. Kovakantiset ovat hyödyllisiä. Kovakantiset ovat siis mielestäni hienompia, kuin pehmeäkantiset ja muutkin julkaisut, ja kaiken lisäksi sisälty säilyy hyvänä kovien ja suojaavien kansien sisällä. Ja muutenkin, se on sillä tavalla, että useimmiten kovakantisiin on koottu kaikkia huippuhyviä tarinoita.

Keräilyyni liitttyy myöskin erilaiset ostoskierrokset, mitä kutsun muiden mukana olevien kanssa usein ”divarikiekoiksi”, kun divareissa käydään. Se on kyllä oma lukunsa. Mielestäni on aivan mahtavaa kävellä pitkiäkin matkoja hyvässä seurassa, muutaman divarin takia. Siinä on taas sellaista erilaista. Sitten, kun divari näkyy, on ihanaa rynnätä sisään kuin mikäkin koiralauma ja etsiä akkareita pinoista ja hyllyistä sekä muualtakin divarin kätköistä... Olen ehkä hieman omituisen kuuloinen, mutta siitä minä todella pidän ja tiedän ainakin muutaman samaa mieltä olevan...

On aivan ihanaa metsästää jotakin harvinaista julkaisua, vaikka jonkinlaisen rahasummankin ja pitkän kävelyn tulos olisikin. Se on juuri koko asiassa parasta. Jos on nähnnyt vaivaa jonkin julkaisun eteen, niin kuin usein minulle käykin, niin se on siinä juuri se pointti. Esimerkiksi mutsin ostama kirja ei ole yhtään sama asia, tunne ei ole sama. Toisin kuin on aivan mahtava tunne, jos on pitkän kävelylenkin jälkeen löytänyt etsimänsä. Se on todella palkitsevaa.

Toki, aina kun saa jonkin uuden julkaisun, on iloinen tunne. On aina hauskaa, jos kokoelma karttuu, vaikkakin vain pienellä määrällä Aku Ankkaa. Ja onhan siinä sellainenkin, että jos lahjaksi saa, niin silloin säästää rahaa esimerkiksi juuri ”divarikiekalle”, tai muuten vain ostoksille.

Nyt kokoelmani on ainakin omasta mielestäni jo melkoisen suuri, ajatellen sen, että vasta parisen vuotta sitten aloin varsinaisesti kerätä.. Kokoelmani käsittää nykyään kaikki taskukirjat kymmentä lukuunottamatta, reilusti yli 2000 Aku Ankka-lehteä sekä noin sata Aku Ankka Ekstra-lehteä, Kaikki Jumbot (uusinta lukuunottamatta), kaikki teemataskarit, paitsi ensimmäinen, kaikki Mini-taskarit, noin 300 Roope-setä-lehteä + erikoisnumeroita, 19 Näköispainosta, muutamia Taikaviitta-lehtiä, lähes kaikki Iines-lehdet, kahdeksan jättikirjaa, kaksi Carl Barksin Kootut-kirjaa (numerot 2 ja 12), Kaikki Aku Ankan Juhlasarjat-kirjat lukuunottamatta ensimmäistä, kaikki ”normaalit” Ankantekijät paitsi uusin, sekä yksi nahkakantinen, numero 4, tekijän nimmarilla, Kaikki Don Rosa-kirjat, paitsi Roope Ankan elämä ja Teot-kirjan alkuperäispainos. Kaikissa Rosa-kirjoissani on lisäksi nimmarit, parissa kuvakin. Lisäksi omistan kaikki Ankalliskirjasto-kirjat, paitsi uusimman, yhdeksän Aku Ankka Päivästä Päivään-kirjaa, 20 Parhaat Sarjat-kovakantista, kaikki paitsi kaksi Ankkalinnan-kirjaa, kaksi Neljä Mestaria-kirjaa tekijöiden nimmarilla ja Kari Korhosen kuvalla, kolme Hollantilaiset Mestaria-kirjaa, joissa kaikkissa nimmarit ja kuvat, paitsi yhdestä puuttuu Michel Nadorpin kuva. Tämä kappale on myynissä. Omistan myös: Kaikkia Aku Ankan Taskukirjan erikoisnumerot, Carl Barksin Joulu-kirjat koteloissa, Kova Laki-kovakantisen, Nälkäinen kummmitus-kovakantisen, Mikin parhaat- kovakantisen, Aku Ankan parhaat sekä Roope-sedän parhaat-kovakantiset, Kummatkin ”Rokkikukot”-kirjat, kaikki kolme Aku Ankka Ekstra-kirjat, Aku Ankka Lanttijahti-kovakantisen, kaikki Aku Ankka Parhaat Palat-kirjat, Ammattina Ankka-kovakantisen, Aku Ankka myyttien saari-kovakantisen, Aku Ankan Lukupaketti-kovakantisen, Aku Ankka tietovisakirjat, Wizards of Mickey-kirjan, Näköispainoksena kaikki joulumantelit sekä Roope-sedän aarrearkku-pakkauksen, sakankielisiä julkaisuja, pari ruotsinkielistä julkaisua, yhden italiankielisen julkaisun, noin kolmisenkymmentä Aku Ankka-kansiota, Mikin Dekkaripokkareita, kummatkin Iines-pokkarit, Aku Ankan joulu-kovakantisen, neljä kovakantista taskukirjaa, Carl Barks – Ankkamaestro – vhs-kasetin, Sudenpentujen käsikirjoja, Mikin Mysteerit-pokkareita, Sarjainfo-lehtiä neljä kappaletta, kaikki Aku Ankan Aikakoneet, Mä Hessu-pokkarin sekä Hiiri Joka tiesi liikaa-pokkarin, noin 15 Aku-palat-albumia, Kaikki Aku Ankan satasivuiset-albumit, Paljon Aku Ankan Parhaat-albumeita, Aku Ankan jalkapalloalbumit, reilusti Aku Ankan karusellejä, Aku Ankka Klassikoita, murrealbumeita, Iines -Tunteita ja toilauksia-kirjan, Roope-setä – kultaiset vuodet – albumin, Walt Disneyn Klassikoita-albumeita sekä reilusti muita Ankka-julkaisuja ja oheistuotteita. Ja nyt kun katson tuota listaa, ihmettelen, miten nuo kaikki mahtuu edes kahteen kirjahyllyyn, joissa niitä pidän..

Kummasti on keräilyni kasvanut, ja koko ajan tulen kai hullummaksi Aku Ankkaan... Muutama vuosi sitten en olisi kyllä arvannut, että vielä omistan näinkin paljon Akkareita. Eikä loppua näy. Mielestäni tämä ei mikään pahe ole läheskään, mieluummin keräilen Aku Ankkoja kuin vaikka pullonkorkkeja. Kyllähän se on sivistävämpää! En osta oikeastaan nykyään rahoillani enää mitään muuta kuin Ankkaa, nyt olisi tarkoitus säästää ainakin yhteen Carl Barksin litografia-maalaukseen.

Sekä, Aku Ankkojen keräily voi olla jopa rahallisesti kannattavaa. Kannattaa käydä kirpputoreilla, divareissa tai muissa paikoissa mistä löytää halvalla Aku Ankkoja, ja sitten myy ne vaikka huuto.netissä kalliimmalla eteenpäin. Aku Ankka on sen verran suosittu keräilykohde, että kyllä ostajista ei ikinä ole ainakaan pulaa, jos oikean myyntipaikan löytää. Tämäkin on yksi keräilyn hyötypuolista myös pelkän keräilemisen ilon lisäksikin.

Itse olen monia julkaisuja myynyt eteen päin. Ostan ensiksi jonkin julkaisun, joka saattaa jopa olla minulla jo. Sitten pistän sen myyntiin, ja saan siitä muutaman euron enemmän, mitä olen siitä maksanut. Olen saanut joistakin yli kymmenenkin euroa voittoa, ja kun kertaa tuon määrän monta kertaa, niin siitä tulee yllättävänkin paljon.

Ja vielä BONUS:
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Ankkalinnan Juhlat!

Ankkalinnassa vietetään monenmoisia juhlia, pitkin vuotta. Osa niistä on meille tuiki tuntemattomia, tai emme ainakaan itse vietä niitä, ja miksi viettäisimmekään esimerkiksi Julle Ankanpään satavuotisjuhlia tms. Tässä näkyy miten Aku Ankkaan on sekoitettu hyvin faktaa ja fiktiota.
Aku Ankassa itse päähahmot viettävät usein juhlia. Esimerkiksi joissain tarinoissa Ankanpojat tarjoavat Akulle syntymäpäiväkakun ja järjestävät suuret syntymäpäiväjuhlat esimerkiksi Iineksen tai Pellen avulla. Syntymäpäiviä vietetään Ankkalinnassa aktiivisesti. Lähes jokainen Ankkalinnan tunnettu hahmo on joissain tarinoissa päässyt syntymäpäiväonnitteluiden kohteeksi, jopa haluamattaan.
Tyypillinen joulu Ankkalinnan tapaan on vaihteleva. Osassa tarinoista Ankat nukkuvat läpi yön ja sillä aikaa Joulupukki on tuonut joko paketeita, tai sitten täyttänyt namusilla takan reunalta roikkuvat sukat. Ja taas, osassa tarinoista Ankat tekevät kaikkea kivaa illalla, kutsuvat koko suvun koolle, ja sitten heittävät paketit toisilleen.. Ja tärkeintä tuossa Ankkojen joulunvietossa on tietenkin juhla-ateriaa, joka yleensä on Mummo Ankan tekemä.
Ankkalinnassa vietetään myös halloweeniä, joka suomalaisille ei ole niin tuttu juhla, vaikka osa sitä viettääkin. Muistan lukeneeni jo melkoisen pienenä yhden Hessu-stripin jossa on Halloween ja lapset pelästyvätkin vain Hessun naamaa tämän otettua lakanan pois päältänsä. Mielestäni paras Halloween-tarina on klassinen Carl Barksin ”Karkki vai Kepponen?”.
Uudenvuoden juhlintaan kuuluu Ankoilla muiden muassa Uudenvuodenlupaukset, joita Akun on tunnetusti hankala pitää. Ja tietysti suomalaisille tutut ilotulitusraketit, joita Ankkalinnassakin ammutaan ilmaan uudenvuodenyönä. Joissain tarinoissa Akun perinne on ollut myös moiskauttaa suukko Iinekselle eräällä Ankkalinnan torilla.
Pääsiäinen on myös Ankoille tärkeä juhla. Ankanpojat odottavat aina saavansa paljon pääsiäismunia, ja niin he melko usein saavatkin. Pääsiäisenäkin Ankat kokoontuvat suvun yhteiselle juhla-aterialle, jossa usein on tarjolla paljon juhla-ruokaa. Joissakin tarinoissa Ankanpojat ovat menneet mukaan suureen pääsiäismunajahtiin tms., jossa suurelle alueelle on piilotettu paljon pääsiäismunia lasten etsittäväksi.
Myös ystävänpäivä on vielä mainitseminen arvoinen juhla Ankkalinnassa. Hannun ja Akun tappelut, kumpi pääsee viemään Iineksen ravintolaan, ovat melkoisen tavallinen näky, kun he astelevatkin samaan aikaan Iineksen portista sisään. Myöskin monet muut Ankkalinnalaiset joutuvat Amorin nuolen kohteeksi. Esimerkiksi Pelle Peloton on joissakin sarjoissa ihastunut johonkin naiseen, ja juuri ystävänpäivän tienoilla lähettää hänelle ystävänpäiväkortin.
Ja sitten kiitospäivä, jota Suomessa ei oikeastaan edes vietetä, lukuun ottamatta joitakin harvoja. Ankkalinnassa kiitospäivä on tavallinen juhla, joka on arvoltaan ehkä melkein Suomen pääsiäinen. Kiitospäivänä Ankkalinnassa tarjotaan monien muiden juhlapäivien tapaan tukeva, ja hieno juhlaruoka, joka on aika lähellä monen muun juhlan juhlaruokaa.

Pullasorsa

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 522 - 28.06.2009 klo 09:59:17

No voi himputti tuota Akuhullua. Bomberin matkiminen taisi tuoda osakilpailuvoiton.

Bomber

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 523 - 28.06.2009 klo 09:59:56

Mitä mä sanoin.

akkaridekkari

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 524 - 28.06.2009 klo 10:00:18

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa? Miksi luet Aku Ankkaa? Mikä on parasta Aku Ankassa? Miksi keräilet Aku Ankkaa?

Kuulostaa hienommalta, että on lukenut Sinuhe Egyptiläisen, kuin että olisi lukenut Näköispainoksen Aku Ankan vuosikerrasta 1956. Akkaria pidetään sisällöttömänä lastensarjakuvana. Monet ihmiset haukkuvat ankanlukijoita ja sanovat: "Lukisit nyt jotain muutakin!". Mikä siinä voi viehättää? Miksi se on yksi maailman suosituimmista sarjakuvista, Suomen suosituin? Miksi seinäni täyttyvät ankkajulisteista ja kirjahyllyni pursuavat Aku Ankan päitä? Onko tämä jonkinlainen kielletty huvi, jos on, miksi huvi?
Seuraavassa tekstissäni ruodin sitä.

Aku Ankka (englanniksi Donald Duck) on sarjakuvaa, ja sarjakuva koostuu kahdesta taiteenmuodosta. Ne ovat piirrokset ja käsikirjoitus. Piirrokset ovat ammattilaistaiteilijoiden tekemiä, ja nämä taiteilijat ovat ennen Disney-uraansa läpäisseet tarkan seulan. He piirtävät tarkasti varjostukset, ja Aku Ankka onkin taidetta. Käsikirjoittajat suodatetaan samanlaisen seulan läpi. Heistä tulee konkareita, joitten kynästä syntyy mestariteoksia. Aku Ankka-tarinaa ei nimittäin suinkaan ole helppo käskirjoittaa, vaan se vaatii taitoa.
Kun piirrokset ja kirjoitus yhdistetään, tulos on todella taiteellineen. Koska kuva merkitsee tuhatta sanaa, sarjakuva on kirjaa vahvempi ilmaisukeino, ja sen kautta tunteet voidaan herättää helposti. Toisaalta teksti auttaa lukijaa muodostamaan mielikuvia, ja se myös valottaa lukijalle paljon ylimääräistä tietoa.
Sarjakuva on siis erittäin hyödyllistä luettavaa, ja Aku Ankka taas on sarjakuvien aatelia. Johtopäätös: Aku Ankan täytyy olla sivistävää ja hyvää luettavaa.

Mutta nyt voi paneutua tarkemmin hienoihin yksityiskohtiin ja suurempiinkin kokonaisuuksiin Ankassa.
Tästä hyvin tuntemastamme räpyläjalasta kertovat kirjat/lehdet/pokkarit kelpaavat nimittäin hyvin vaikkapa opetusmateriaaliksi. Seuraavaksi esittelen sen kehittäviä ominaisuuksia:

-Kieli. Suomalainen Aku Ankka on kuuluisa lähes täydellisestä kielestään ja laajasta sanavarastosta. Moni on oppinut lukemaan Aku Ankan avulla. Lisäksi Ankka on tuottanut puhekieleemmekin muutaman sanan, joten sen merkitystä ei suinkaan kannata väheksyä. Tällaisia sanoja ovat muun muassa pellepeloton ja hannuhanhi. Rakkaan naapurimaamme Ruotsin jääkiekkoilijoita kutsutaan useinkin viimeks mainitulla nimityksellä. Myös lukuisat huudahdukset on keksitty Aku Ankan kautta. Aku Ankan toimitus on kaiken muun hyvän lisäksi vieläpä keksinyt valtavan määrän nimivväännöksiä. Ne ovat erittäin hupaisia, ja innoittavat lukemaan. Esimerkkinä vaikkapa F. E. Villanpää.

-Mielikuvitus. Aku Ankka kehittää erittäin paljon mielikuvitusta, sillä siinä esiintyy satoja, ellei jopa tuhansia hahmoja säännöllisesti, ja jokaisella niistä on oma tehtävänsä. Siksi Aku Ankka ei ole lainkaan yksiulotteinen, vaan se voi käsittää niin fantasiaa, kuin komediaa tai tragediaa.

-Maan- ja historiantuntemus. Etenkin Roope-setä on näitten alojen ammattilainen, sillä Ankat seikkailevat usein milloin missäkin maailmankolkassa. Etenkin Don Rosan tarinat opettavat myös paljon historiaa, sillä ne käsittelevät paljon ikivanhoja aarretaruja sekä sotahistoriaa. Don Rosan tarinat sisältävät myös tukuittain viittauksia historiaan, kulttuureihin ja elokuviin. Esimerkiksi tarinassa Kolmoistikliaisen merkki esiintyy distelfink -merkki, joita oikeastikin maalattiin talon seiniin taikamerkeiksi onnea tuottamaan. Näitä samantapaisia viittauksia on Rosan tarinoissa valtavasti, ja hän käsittelee niitä yleensä esipuheissaan. Lukija saattaa myös innostua helposti tutkimaan tätä viittausta, ja mitä asiaan oikeastaan kätkeytyykään.

-Muu opettavaisuus yleensäkin. Usein etenkin Carl Barksin (1901-2000) kymmensivuisissa, Sudenpentu-tarinoissa ja Jippes-Milton-yhteistyönä tehdyissä sarjoissa opetetaan monista arkielämän vaaroista yms. Esimerkiksi "Paha saa palkkansa" on hyvin yleinen teema, joka oikeastaan toistuu aina muitten muassa Karhukopla-tarinoissa. Kohtalo toisaalta murjoo Akua todella usein hyvästä yrityksestä huolimatta, joka ehkä taas ei ole kovin kannustavaa. Monet suomalaiset pystyvät kuitenkin, hassua kyllä, samaistumaan Akuun. Maailmalla taas nähdään pikemminkin Roope ns. amerikkalaisena unelmana.

Aku Ankalla on siis lukuisia kehittäviä ominaisuuksia. Lisäksi se on - ehkä tärkeimpänä tekijänä - hauska. Kaikissa AKu Ankka-tarinoissa on aina hupaisia elementtejä ja tilanteita. Joskus niissä vain ei ole kunnolla onnistuttu, mutta ilman hauskuutta se ei voi olla Aku Ankkaa.

Aku Ankan hyviä puolia on myös laaja hahmokirjo - lehdissä nähdään toisaalta lentäviä norsuja (Dumbo), kuin myös kiellettyjä nuoruudenrakkauksia (Kultu Kimallus, Flinheart Glomgold). Laaja hahmokirjo selittyy sillä, että piirtäjiä ja käsikirjoittajia on valtavasti. Mikäli heitä olisi vain yksi kumpaistakin ammattia, hahmoja olisi huomattavasti vähemmän. Yhdet tekijät eivät millään ehtisi tekemään kaikista sadoista hahmoista tarinoita, vaan tähän tarvitaan paljon piirtäjiä - niin kuin Aku Ankala on, nykyisin.

Onko Ankka siis täydellistä luettavaa? Juurihan esittelin sen loistavia ominaisuuksia - hauskuuden, mielikuvituksellisuuden, loistavan kielen, hyvät piirrokset, jännittävät käsikirjoitukset, oppimateriaalin lähes sellaisenaan... Eikö tuo kuulosta jo täydelliseltä? Ehkä kuulostaakin, mutta ei Aku Ankka ole lähellekään täydellistä. Jos saisin muuttaa Ankkaan liittyviä asioita, ei yksi punakynä riittäisi. Jos arvostelisin kaikki maailman Aku Ankat, keskiarvo putoaisi lähelle seiskaa.
Jos taas arvostelisin kaikki neljä Indiana Jones -elokuvaa, keskiarvo nousisi lähelle kymppiä, eikä Star Warseissakaan kovin alas se numero pääsisi laskemaan.
Mutta jos todella moni asia on Aku Ankkaa parempi, ja määrittelisin Aku Ankan tyydyttäväksi luettavaksi, miksi ihmeessä tilaan ja luen tuota julkaisua yhä vain? - Kas siinä pulma. Mutta kysymykseen on helppo vastata! Luen Aku Ankkaa yksin omaan tiettyjen tarinoiden takia. Näitä ovat Carl Barksin ja Don Rosan tarinat. Lisukkeena tulevat piristykseksi muitten muassa Giorgio Cavazzano, Kari Korhonen ja Flemming Andersen, sekä käsikirjoittajat Mark & Laura Shaw, Tito Faraci, Per Hedman ja Casty.
Mutta itse syy piilee Barksissa ja Rosassa, olen varma, että ilman heitä, en lukisi Akkaria (tai Akkeria, niin kuin Wikipedia sitä myös nimittää). Barks on ikään kuin luonut koko todellisuuden, kaikkine hahmoineen ja asioineen. Don Rosa on selkiyttänyt tämän luettavaan muotoon, kytkenyt kaikkia Barksin faktat toisiinsa, vahvistanut todellisuutta ja sen rajoja. Carl Barks on merkittävä, mutta Don Rosa on myös. Myös Al Taliaferron ja Bob Karpin merkitys on valtava, sillä Akua olisi vaikea kuvitella ilman veljen (tai oikeastaan sisaren-) poikiaan Tupua, Hupua ja Lupua (Hewey, Dewey and Louie), ja kyllä ankkauniversumi ilman Iinestäkin (Daisy) olisi outo. (Iines myös Al Taliaferron luomus, Mummo samoin [Grandma Duck].)
Mutta asiaan. Arvosana seiska selittyy sillä, että mukana ovat myös ne huonot tarinat. Aku Ankan heikko kohta on valtava valikoima, josta pakostakin löytyy myös paljon huonoa.
Jos otan mukaan pelkästään Rosan ja Barksin, kouluarvosana voisi olla about vajaa 9.
Mutta jos siis henkilökohtaisesti pidän paljon enemmän Rosasta ja Barksista, kuin monista muista, miksi ankkapiirtäjiä on valtava määrä? Vastaus on yksinkertaistakin yksinkertaisempi. Jokaisella lukijalla on nimittäin omat mieltymyksensä. Jos sanon, ttä Barksia ei kukaan voi ylittää, tälläkin nettisivustolla aika moni väittää vastaan sanoen: "Rosa on paljon parempi." Myös muita piirtäjiä tuetaan, esimerkiksi tälläkin sivustolla liikuskeleva Karhula (oikeaa nimeä ei tiedossa) pitää parhaimpana Giorgio Cavazzanoa, ja Suomen paras ja miltei ainoa ankkapiirtäjä Kari Korohnen taas mieltää suosikikseen argentiinalaisen, edesmenneen Daniel Brancan.
Ja miksi niin moni lukee Aku Ankkaa, tämähän siis juuri selittyy varmasti sillä, että on tiettyjä tekijöitä, jotka heitä ihastuttavat, se on Aku Ankan ja kumppaneiden suosion perussyitä. Toinen tärkeä tekijä laajan ja monipuolisen tekijäjoukon lisäksi on se, että Aku Ankkoja on niin valtavasti, että jos kyllästyt ankkojen maailmaan, voit vaikkapa lainata kirjastosta Hessu Hopo -albumin. Aku Anka eduiksi voi siis laskea laajan hahmokirjon, sekä valtavan tekijäkaartin.

Luulisin, että jos kaikki maailman ihmiset saisivat yhtäkkiä käteensä 150-sivuisen kokoelman maailman parhaita Ankka-tarinoita, ja he lukisivat tuon, Aku Ankalla olisi maailmanlaajuisesti tuon jälkeen miljardi lukijaa enemmän.
Ongelmia on kaksi. Ensinnäkin se, että koska Aku Ankka ei maailmalla yleisesti ottaen ole kovin suosittu, on sitä ikään kuin vaikea löytää. Toiseksi se, että vaikka moni onkin lukenut jonkin verran Akkaria, ei kiinnostus ole herännyt yksinkertaisesti huonojen tarinoiden takia! Jos kaikki ensimmäiset lukemani Aku Ankka-tarinat olisivat olleet Giuseppe Peregon tekemiä, en varmasti olisi jatkanut Ankkojen lukemista (syvällä kunnioituksella monsieur Peregoa kohtaan).

Minäkään en aloittanut tämän huippusarjakuvan lukemista vielä aivan taaperona. Aloitin Ankkojen lukemisen vasta melko myöhäisessä vaiheessa, vaikka opin lukemaan jo (öhöm) nelivuotiaana. Muistan hyvin, kun luin ensimmäiset Aku Ankkani. Olin tätä ennen joskus lukenut parturissa taikka jossain muualla ehkä ankan tai pari, mutta ykkösluokalla aloin Ankkaílun. Sain nimittäin syntymäpäivälahjakseni Ankkalinnan kunnankeksijä -kirjan, joka oli ensimmäinen täysin omani ankkakirja. Muistan, että ensimmäisen kerran näin lempihahmoni Roopen tarinassa "Arvoituksellinen aarre". Ihmettelin, kukas se tämä heppu on. Mutta vähitellen tämä yksi opus avasi minulle kokonaisen maailman. Aloin lukea perheeni vanhoja Aku Ankan taskukirjoja, joita oli hyllyissä parikymmentä. "Kolmannessa vaiheessa" aloin lainata kirjastosta ankkoja, ja vähitellen ostaa taskareita. Ostin niitä alusta asti järjestyksessä, aloitin numerosta 300, vuonna 2004, ja nyt on numero 354 jo kaapissa. Innostus lisääntyi pikku hiljaa, ja vihdoin, vasta vuoden 2006 alusta aloin tilata ankkaa. Silloin jäin siihen lopullisesti koukkuun. Ensimmäisen tailaamani Aku Ankan ensimmäinen tarina Kuningas Salomon kaivokset sykähdytti minua niin, että ei ollt epäilystäkään, kuka siitä lähtien olisi lempitekijäni: Carl Barks. Nyttemmin olen lukenut tuhansia uusia kertomuksia, mutta Carl "Mestari" Barks on edelleen ykkönen. Aloitettuani tilauksen, minusta tuli fani ja opin nopeasti tuntemaan kymmenien eri tekijöiden tyylejä. Samoihin aikoihin aloin myös piirtelmään Ankkaa paljon, ja ankkapiirtämisharrastus on säilynyt hyvin näin 14 ikävuodelle asti.

Nyt olen jo melko pitkään yrittänyt selittää sekavasti, miksi Aku Ankka on niin mahtava. Mutta tähän kysymykseen ei löydy mistään yksiselitteistä vastausta. Jos sanoisin: "Se on niin mielettömän hauska", en joissain määin puhuisi totta, sillä vaikka Aku Ankka onkin hauska, on olemassa paljon Aku Ankkaa hauskempiakin sarjakuvia. Jos taas sanoisin: "Se on niin jännittävää", olisin taaskin väärässä, sillä eihän Aku Ankka ole siinäkään maailman eliittiä.

Aku Ankka on miltei mahdottomalta tuntuva kokonaisuus, joka pystyy samaan aikaan olemaan sekä hauska, jännittävä, pelottava, surullinen, että myös aivan riemukas. Otan vertailukohteeksi Fingerpori -sarjakuvan, joka sinänsä sekin on hyvä. Fingerporissa Heimo Vesa tekee jotakin hauskaa, Aku Ankassa kuka tahansa voi myös tehdä saman asian, joten hauskuudessa nämä ovat melko tasavertaisia. Mutta, jos Fingerporissa Heimo Vesa sattuu kuolemaan, se on erittäin outo tilanne, muttei kuitenkaan herätä tunteita. Heimo Vesan kuoleminen ei herättäisi tunteita, sillä hän on kovin yksiulotteinen hahmo, eikä Fingerporiin kuulu surua. Jos Roope Ankka kuolisi Aku Ankassa, ja se olisi tehty erittäin dramaattisesti, voisin helposti alkaa itkemään. Se johtuu siitä, että Aku Ankka ei ole lainkaan yksiulotteista. Aku Ankassa on niin surua, kuin iloakin. Aku Ankka ikään kuin rakentuu monesta osasta.
Ja vielä otettava huomioon, että tämä moniulotteinen sarjakuva sopii koko perheelle! Se ei ole pelkästään lasten lukemistoa, sillä siinä riittää mielenkiintoa kaikille aina vauvasta vaariin. Toisaalta, se ei ole vähän vanhempien lukemistoa Fingerporin tavoin, sillä Aku Ankasta on karsittu pois lapsille sopimattomat kohdat ja viittaukset. Se ei aiheuta todellakaan rikollisuutta, ja pikemminkin opettaa hyviä tapoja kuin ei opeta. Se on myös todella kevyttä ja arkista luettavaa, eikä sen lukijan tarvitse käyttää lukemiseen viikkoa, vaan hän voi vaikkapa ruoan valmistumista uunissa odotellessaan lukaista tarinan tai kaksi.

Toivottavasti äskeiset kaksi kappaletta auttoivat teitä ymmärtämään, miksi Ankka on mielestäni maailman parasta luettavaa.

Myös aivan pienet yksityiskohdat rakentavat Aku Ankan hyvyyttä. Don Rosan tarinoiden aloitusruuduista voi etsiä D.U.C.K. -piilotusta, ja Barksin tarinoissa tienviittoihin ynnä muihin sellaisiin kätkeytyy usein pieniä hauskuuksia ja knoppeja.
Lisäksi Akkarin ilmestymistiheys on juuri sopiva - kerran viikossa. Lehden lukemisessa ei kestä varttia kauempaa, mutta onneksi voi hankkia esim. kuukausittain Aku Ankan taskukirjan eli Taskarin, lisäksi yhtä usein Aku Ankka Ekstran, kaksi kertaa vuodessa Jumbon, usein ilmestyviä kovakantisia ynnä paljon muuta. Aku Ankkaa on yli tarjonnan, ja itselleni todennäköisesti ikinä tule tilannetta, että kirjakaupassa ei olisi yhtään lukemattomaani Ankkaa. Monissa muissa julkaisuissa tilanne on valitettavan yleinen.

Jokainen hahmo on oma persoonansa, ja jokaisella on erilaiset mieltymyksensä. Erityisesti minua viehättää Roope Ankka. Hän on toisaalta taipuva moneen rooliin, mutta tästä huolimatta tällä kitupiikillä on omat erikoisuutensa, hän on täysin erilainen kuin Aku Ankka. Parhaita Roope-tarinoita ovat
a) aarteenetsintäseikkailut, joissa Roope matkaa eksoottisiin maihin etsimään kadonnutta aarretta. Näistä pidän, koska seikkailu on usein mieligenreni, ja minua kiinnostavat myös niin kulttuurit, historia, kuin tarutkin. Aarteenetsintäseikkailut tarjoavat kaikkea tätä-
b) nuoruudenseikkailut, joissa Roope muistelee/kertoo nuoruudestaan. En kuitenkaan tykkää vaikkapa tarinasta, jossa Roope kertoo ansaineensa koko omaisuutensa nappeja keräämällä, vaan ainoastaan Don Rosan ja Carl Barksin nuoruudentarinat kiehtovat minua.

Aku Ankka on täydellinen lehden pääosassa. En usko, että Roope Ankka voisi olla koko lehden pääosassa, tai Hannu. Aku sopii tähän rooliin, sillä juuri hän taipuu moneen. Akusta voi tulla helposti Roopen tavoin raharikas, tai Hannun tavoin onnekas. Aku siis voisi käytännössä esittää vaikka kaikkia hahmoja. Onneksi ei kuitenkaan esitä, sillä myös muut hahmot ovat oivia lisukkeita. Merimiesnuttuinen ankka on aina minulle se tärkein hahmo, vaikka pitäisinkin Roopea lempihahmonani. Sitä voi olla vaikea ymmärtää, mutta näin se vain on.
On myös hyvä huomata, että (kuten jo aiemmin kerroin) monet suomalaiset pystyvät helposti samaistumaan Akuun, joka omalta osaltaan selittää hänen suosiotaan Suomessa.

Vaikutuksen Roopen aarteenetsintäseikkailuista ovat minuun tehneet ainakin "Kuningas Salomon kaivokset", "Hollantilaisen salaisuus", sekä "Eldoradon viimeinen valtias". Nuoruudenseikkailuista voisi mainita ainakin kertomukset "Takaisin Klondikeen" (jossa on monta sivua takaumaa, sen voi laskea nuoruudentarinaksi) ja "White Agony Creekin vanki".
Maailman parhaita tarinoita ovat juuri "Takaisin Klondikeen" ja "Eldoradon viimeinen valtias". Voisi mainita myös jutun nimeltä "Aku Ankka ja kultainen kypärä".

Eräs harrastuksistani on Akkareitten keräily. Keräilen Akkareita pääasiassa kolmesta syystä.
Ensimmäinen ja tärkein on se, että haluan lukea Aku Ankkaa. Kuten olen jo edellisissä seitsemässätoista kappaleessa koettanut selittää, Aku Ankka on mielestäni maailman mahtavin sarjakuva.
Mutta, voisinhan aina lainata ne kirjastosta. Vai voisinko? Akkarit näyttävät komealta kirjahyllyssä ja toisaalta ne saa kätevästi kansioihin. Kirjahyllyni on siis Akkarien ansiosta hienompi, ja kaiken lisäksi ne eivät kuitenkaan vie paljoa tilaa. Tässä keräilyn toinen syy.
Kolmas syy on se, että vaikka nyt Akkarit maksavat paljon, vuosien saatossa monien arvo kasvaa. Tämän takia mikään ei ole hukkasijoitus, vaan ainoastaan "säilön" rahaa. Parhaimmassa tapauksessa Aku Ankat jopa kasvavat korkoa arvon lisääntyessä!
Omistan todella vähän tällaisia helmiä, jotka rikastuttaisivat minut. Lähinnä kokoelmani arvokkaimmat yksilöt löytyvät kirjoista. Mutta tunnearvoa saattaa olla vaikkapa euron maksavalla Roope-sedällä.

Minulla on neljä Don Rosa-kirjaa, jotka olen ostanut paitsi Rosan tarinoitten takia, myös hänen mahtavien esipuheittensa takia! Pidän siitä, kuinka hän pystyy kertomaan tarinan teosta ja siihen sisältyvistä knopeista, ilman että lukijan on edes tarvinnut lukea koko tarinaa!
Samanlaiset esipuheet löytyvät lähes kaikista ankkakirjoista, mutta usein ne ovat toimituksen kirjoittamia.
Ainoastaan Ankantekijät -kirjasarjan opuksissa on itse piirtäjäin "prologit". Ne ovat aina kuin oma kertomuksensa, mutta oli miten oli, Rosa on näitten teossa ykkönen.

Olen nyt käsitellyt kysymykset "Miksi kannattaa lukea Aku Ankkaa", "Miksi luet Aku Ankkaa" ja "Miksi keräilet Aku Ankkaa?", eli enää yksi kysymys on jäljellä: "Mikä on parasta Aku Ankassa?".
Parasta Aku Ankassa ovat kaikki äsken mainitut tekijät. Se on niin moniulotteista, arvaamatonta, mielikuvituksellista, sekä monipuolista.

Pidän erityisesti joistain kirjoista. Ehkäpä kaksi Don Rosan lempikirjaani ovat "Musta Ritari", ja "Roope Ankan elämä ja teot" (RAEjT). Roope Ankan elämä ja teot on huikea kaksitoistaosainen sarja Roopen menneisyydestä. Siinä Rosa on koonnut valtavasti faktoja ja tietoja samaan pakettiin - se on yksinkertaisesti mahtava kirja.
Toinen loistava kirja oli siis Musta Ritari. Se sisältää monta huipputarinaa, kuten "Eldoradon viimeinen valtias", "Hollantilaisen salaisuus", ja miksei myös "Musta Ritari", sekä "Kaikkein mieluisin lahja".
Myös Barksilla on paljon hyviä kirjoja, mutta nuo kaksi Rosan kirjaa ovat maailman parhaimmat Aku Ankka -kirjat. Ilman noita kahta kirjaa ja niitten sisältämien tarinoiden olemassaoloa en lukisi tällä hetkellä Aku Ankkaa.

Olen kertonut edellisessä tekstissä tusinan syitä, miksi luen Aku Ankkaa, ja nyt teen lyhyen yhteenvedon. Ensinnäkin opettavaisuuden ja mainion kielen takia. Sanavarastoani kehutaan usein laajaksi, johon vastaan aina lyhyesti ja ytimekkäästi: "Aku Ankka..." . Toisekseen siksi, että Aku Ankka -kirjat ovat tyylikkään näköisiä ja koristavat kirjahyllyä. Kolmanneksi siksi, että Aku Ankka on erittäin huvittavaa ja hauskaa luettavaa, unohtamatta kuitenkaan sen moniulotteisuutta. Neljänneksi voisi vielä mainita, etteivät ankkakirjat ole yleensä julkaisujen kalliimmasta päästä, vaikka on otettava huomioon, että ne sisältävät sekä runsaasti kuvia, että myös tekstiä.

Vaikka hyviä syitä lukea tämän lättäjalan seikkailuista on näin paljon, monet kuitenkin paheksuvat ankkaa ja sen lukijoita. Heitä ovat etenkin vanhukset, jotka eivät ole eläneet vielä Aku Ankan tulon aikaan. Muut eivät usein halveksu nuorempia ankanlukijoita, mutta kun nähdään aikuinen lukemassa Aku Ankkaa, niin kaikki katsovat heti pahalla katseella. Monet ihmiset eivät vielä ole ymmärtäneet, että sarjakuva ja ankat ovat taidetta! Eivätkä edes mitä tahansa taidetta, vaan upeaa taidetta, jota lukevat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa. On järkyttävää katsella, kun joku ei pidä vaikkapa lapsensa lukuharrastuksesta. Toivottavasti tämä pieni ongelma ei saa ketään lopettamaan tätä mainiota harrastusta! Ei ainakaan saa minua, sillä Aku on hahmo, josta ei hevillä voi päästää irti. Luen hänen seikkailujaan vielä haudassanikin.

akkaridekkari

Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4 Viesti 525 - 28.06.2009 klo 10:02:06

Sulkalan osakilpailu on päättynyt!

En voi tehdä tuloksia.

Keskustelujen arkisto

Aihe: Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4