Keskustelujen arkisto

Paljonpa olen saanut palautetta blogistani...

Hohhoijaa, ei oikein jaksaisi kirjoittaa. Koulu vie yllättävän suuren osan ajastani - huomennakin kahdeksan tunnin päivä (8-16). Ja sitten kun vielä vähän kavereiden kanssa on ja ehkäpä vähän läksyjä tekee, niin eihän siinä muuten jää kirjoittamiselle aikaa kuin viikonloppuisin.

// Viittasin hohhoijaa -jutulla lähinnä ihan sen oikean Viestimaraton-viestin kirjoittamiseen. :) Kiva kuitenkin kun tykkäsit blogista.

Lainaus käyttäjältä: akkaridekkariPaljonpa olen saanut palautetta blogistani...
Kolmella sanalla: Loistava taas kerran!
Lainaus käyttäjältä: akkaridekkariHohhoijaa, ei oikein jaksaisi kirjoittaa. Koulu vie yllättävän suuren osan ajastani - huomennakin kahdeksan tunnin päivä (8-16). Ja sitten kun vielä vähän kavereiden kanssa on ja ehkäpä vähän läksyjä tekee, niin eihän siinä muuten jää kirjoittamiselle aikaa kuin viikonloppuisin.Ah, niin tuttua.

Poistin Picasson, onko Karhis nyt tyytyväinen?
Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huonoimmat piirtäjät ja käsikirjoittajat

Disney-sarjakuvia ovat piirtäneet ja käsikirjoittaneet tuhannet ihmiset ympäri maailmaa. Joukosta löytyy joitain erittäin hyviä tapauksia, mutta valitettavan paljon myös huonojakin piirtäjiä ja käsikirjoittajia, joihin jokainen suomalainen on varmaan törmännyt sarjakuvia lukiessaan. Piirtäjä ja käsikirjoittajahan ovat ne kaikista tärkeimmät elementit tarinan rakentelussa, ja ainakin itseltäni menee lukuinto tuollaisen tarinan tullessa vastaan.
Ennen aikaan, ankkasarjakuvien alkuaikoina ei kukaan valittanut tarinoiden huonoudesta, vaan tyytyivät siihen mitä on tarjottavana. 40- ja 50-luvut menivät hyvin, vaikka nykyaikana huomaakin useimpien sen ajan piirtäjien kokemattomuuden ensisilmäyksellä. Sen ajan käsikirjoittajat olivat parempia verrattuina piirtäjiin, vaikka kyllähän sieltäkin suunnalta pohjanoteerauksia tuli. 50-60-luvulla kustantajille tuli varsinainen piirtäjä- ja käsikirjoittajakriisi, kun useimmat suurmiehet vetäytyivät eläkkeelle. Tuo johti siihen, että kustantajat alkoivat epätoivoisesti etsimään uusia sarjakuvientekijöitä, Ankat ja Hiirethän olivat jo sinä aikana todella suosittuja, eikä heidän uraansa voitu jättää siihen. Lopputulos oli sitäkin hirvittävämpi: uudet piirtäjät eivät osanneet piirtää, eivätkä käsikirjoittajat käsikirjoittaa. 60-luku ilmaistaankin usein Aku Ankan "painajaisvuosikymmenenä", jolloin piirtäjien epäpätevyys tuli selvästi esille. Mainitsen tässä muutamia sen ajan hirvityksiä:

Luis Destuet oli Argentiinalainen piirtäjä, joka muistetaan eritoten tyhjää tilaa täynnä olevista tarinoistaan ja 50-luvun José Cariocan ja Akun yhteiskansikuvista. Suomen Aku Ankassa on julkaistu Destuetin tekeleistä vain murto-osa (kaikki 60-luvulla), mutta jo se riittää osatakseen kuvailla piirtäjän epäpätevyyttä. Hänen tarinoistaan huomasi ainakin hahmojen vääristyneet asennot, puutteellisen ja huolimattoman taustan sekä yksinkertaisesti piirrosten huonouden. Myös perspektiivissä olisi ollut parantamisen varaa, tai ehkä absoluuttisen tyhjä tausta vain loi sellaisen vaikutelman. Destuet aloitti uransa itseasiassa jo 40-luvulla kansikuvapiirtäjänä, ja teki tarinoita 60-luvulle asti. Viimeisin tarina oli muistaakseni vuodelta 1964.

Italialainen Giuseppe Perego, kaikkien sarjakuvaharrastajien tuntema legendaarinen inhokki ja kaikkea muuta sellaista, eli vuosina 1915-1996 ja piirsi sarjakuvia vuoden 1953-1982, eli jo lamakauden loputtua. Kukaan ei keksi pätevää syytä siihen, miksei Peregoa laitettu silloin heti ulos palkkalistoilta. Kenties ihmiset olivat vain kiintyneitä hänen piirroksiinsa. Perego tunnetaan erityisesti Aku Ankan taskukirjan esinäytöksistä, joka oli vaikuttava tekijä taskukirjan levikkiin. Peregon ankkapiirroksien huonoudessa on jotain kiehtovaa, sillä onhan hänkin luonut oman tyylinsä ja vaikuttanut eläessään kaikenlaiseen. Siksi hän onkin noussut huonoudestaan huolimatta (tai kenties sen ansiosta) yhdeksi maailman tunnetuimmaksi ankkapiirtäjäksi. Peregon tyylille oli ominaista irvokkaasti tehdyt hahmot ja niiden vähäiset ilmevalikoimat. Hänen tussinjälkensä oli epätasaista ja puolelta toiselle huojuvaa, mutta silti hyvin lapsenomaista, ja siksi olen itsekin osannut hyvin kuvitella Peregon viisivuotiaana pikkulapsena. Hän otti eniten vastaan Gian Giacomo Dalmasson käsikirjoituksia, jonka esittelyn näemme tässä alhaalla:

Gian Giacomo Dalmasso on kuuluisa Aku Ankan taskukirjan esinäytösten käsikirjoittaja, ja joiden 80-taskarisen kauden aikana on nähty niin hyviä kuin huonoja, älyvapaita ja selkeitä juttuja. Dalmasso syntyi Italiassa vuonna 1907 ja kuoli vuonna 1982. Dalmasson uraputki on suunnilleen yhtä pitkä kuin Peregonkin, 50-luvulta 80-luvulle. Moni ei varmaan edes ole kuullut Gian Giacomo Dalmassosta, mutta itse tunnen hänen esinäytöksensä melko omaperäisistä oivalluksista. Muistan erityisesti sen, kun Aku saadessaan laskuja polttaa ne välittömästi etupihallaan. Tulipalohan siitä tietysti syntyi...
Dalmasso on yleisesti saanut melko samanlaisen maineen kuin Giuseppe Peregokin. Molemmat tekevät työnsä huolellisesti, mutta älyttömällä tyylillä.

Saksalainen pariskunta Wolfgang ja Katja Schäfer olivat ammatiltaan mainospiirtäjiä, mutta kriisikaudella he päättivätkin ryhtyä sarjakuva-alalle. Yleensä Katja vastasi käsikirjoittamisesta ja tussaamisesta, kun taas Wolfgang oli vastuussa piirroksista. He toimivat sarjakuvapiirtäjinä noin kymmenen vuotta, vuodesta 1964 vuoteen 1976. Schäferit tekivät paljon Takametsä-tarinoita, mutta eniten lukijoiden mieleen ovat jääneet heidän mestarilliset Mikki & Hessu-tarinansa, joissa perpektiivin käyttö on aivan mieletöntä. Kaksikosta olisi voinut tulla kerrassaan mainioita kubisteja. Mutta ei, sarjakuviin se ei sovi, oli se kuinka nerokasta tai ei. Kaiken lisäksi Katjan käsikirjoitukset olivat täyttä roskaa. Parhain esimerkki hyvästä työstä lienee nimettömässä Mikki-tarinassa Aku Ankka-lehdessä 35 vuodelta 1965. "Luudasta saamme peräsimen". Suomessa kaksikon sarjakuvia on julkaistu melko vähän, suurin osa Akkarissa 60-luvulla.

Kun kuopasta oli päästy pois, jatkui Disney-sarjakuvien piirtäminen normaaliin tahtiin. 70-luvulla piirtäjäkaartiin tuli uusia lahjakkuuksia, eivätkä käsikirjoituksetkaan enää niin huonoja olleet. Huonot tekijät lopettivat työnsä, mutta uusia alkoi ilmaantua piakkoin...

Italialainen sarjakuvapiirtäjä Sergio Asteriti oli itseasiassa vähän vanhempia tekijöitä, jotka kuitenkin jatkoivat tarinoiden tekemistä pitkään 1990-luvulle. Asteriti tosin tekee tarinoita vieläkin, jota itse en koe kovin hyväksi asiaksi.
Asteriti syntyi vuonna 1930, ja alkoi taiteilijaksi 50-luvun alkupuolella. Vuonna 1964 tuli ilmoille ensimmäinen hänen tekemänsä Disney-sarjakuva. Alussa hänen tyyliään pystyi jopa sietämään, sillä se muistutti hätkähdyttävästi Romano Scarpaa. 70-luvulla hänen piirrostyylinsä alkoi rapistua ja muuttui epäsäännölliseksi töhrimiseksi. Myös nykyään hänen piirrokset ovat hyvin sutattuja. Asteriti teki eniten yhteistyötä Barosson veljeksien sekä Guido Martinan kanssa. Hän piirsi pääsäännöllisesti hiiriä, mutta uransa alkuvaiheessa myös ankkoja. Hiiret ovat kuitenkin nykyään ottaneet paikkansa Asteritin piirrosmaailmassa. Sergio Asteritin tuntee erityisesti pitkistä Mikki Hiiri-seikkailuistaan, jotka hyvästä käsikirjoituksesta huolimatta olivat täyttä kuraa. jo yhdenkin Asteritin piirroksen huomatessaan ainakin itselläni tulee väkipakolla "tinttaanpa tuota tyyppiä niin lujaa naamaan että sattuu"-tunne. Itse asiassa vain Sergio Asteritin piirrokset saavat sellaisen voimapurkauksen tunteen. Se saattaa johtua siitä, että hänen piirroksensahan ovat... hyvin voimallisia.

Niinikään italialainen Luciano Gatto on syntynyt vuonna 1934 ja Asteritin lailla ei ole ainakaan vielä lopettanut kehnojen sarjakuvien piirtämistä. Gatto aloitti piirtämien melko aikaisin, jo vuonna 1957. Hän piirtää sekä ankkoja että hiiriä ja on piirtänyt niitä jo alusta asti. Gattonkin alkutyylissään oli vaikutteita Scarpasta, mutta pikapuoliin alkoi kehitellä omaa tyyliänsä. Hänet tunnetaan mm. paksupoksisista ihmisistä, lurpsahtavista luomista ja heiluvista kielistä mutta kaikkein kuuluisimpia lienevät ne legendaariset hikipisarat, joita näyttää lentelevän joka ruudussa. Gatton piirroksia katsoessa tulee vähän samantapainen tunne kuin Asteritin kanssa, ellei jopa pahempikin.
Gatto teki eniten yhteistyötä Michele Mazzonin kanssa, joka ilmeisesti on aluksi tussannut Gatton töitä. Mazzonissa näkyy siis valitettavasti Luciano Gatton vaikutus hänen piirustustyyliinsä. Gatto on tehnyt tarinoita huimat viisisataa kappaletta, joista Suomessa on julkaistu noin puolet.

Nykyään huonot piirtäjät eivät enää valtaa niin paljon alaa julkaisujen sivuilla kuin ennen, mutta sellaisia käsikirjoituksia näkyy valitettavan usein Akkareissa. Tässä tulevat loput piirtäjät ja käsikirjoittajat, joista äsken en muistanut/ehtinyt kertoa:

Kaikkien vihaama Rodolfo Cimino on yllätyksellisesti italialainen käsikirjoittaja, joka on myös tehnyt piirroksia vähäsen. Cimino on syntynyt vuonna 1927, ja aloitti Romano Scarpan sarjakuvien tussaajana vuonna 1959, mutta siirtyi pian omatoimisesti käsikirjoittajaksi. Hän on kirjoittanut kaikenlaisia tarinoita, mutta yleisesti ottaen ankkaseikkailuita. Ciminon tarinoissa noudatetaan hänen itsensä keksimää kaavaa, eli: Roope tulee hakemaan Akua kotoaan etsimään omituista aarretta omituisella kulkuneuvollaan. Aku on vastahakoinen, mutta joutuu tulemaan silti. Aarteenmetsästys sujuu aina omituiseen tapaan ja aina Roopen sanoessa jotain tavallisuudesta poikkeavaa, kaikki henkilöhahmot pyörtyvät. Mielestäni jokaisella käsikirjoittajallahan on oma tyylinsä käsikirjoittaa, mutta siitä olen varma, että jokaisen käsikirjoituksen tulee olla erilainen! Varsinkin Ciminon 80- ja 90-luvun käsikirjoitukset toistavat itseään liikaa, ja yhtälainen monotonisuus alkaa olla ärsyttävää. Toki hänen kohdalleen on niitä napakymppejäkin joskus osunut, mutta mieleeni jäävät useimmiten ne surullisenkuuluisat aarteenetsintäseikkailut. Kaiken lisäksi Cimino on ollut osatekijänä yli seitsemässäsadassa tarinassa, josta suomessakin on julkaistu melkein 50 prosenttia.
Rodolfo Ciminon suosikkiyhteistyökumppaneihin kuuluvat ankkamaestro Giorgio Cavazzano, sekä Romano Scarpa ja Giorgio Bordini. Cimino elää yhä, ja tekee uusia tarinoita kaiken aikaa.

Tony Strobl, alkuperäiseltä nimeltään Anthony Joseph Strobl oli yhdysvaltalainen piirtäjä-käsikirjoittaja (mutta teki kuitenkin suurimmalta osaltaan piirroksia). Strobl syntyi vuonna 1915 Ohiossa, ja taidekoulun käytyään alkoi työskennellä Disneyn animaattorina vuonna 1938. Strobl oli osallisena monissa klassikkoanimaatioissa, kuten Pinocchio, Fantasia ja Dumbo. 40-luvun lopulla hän kuitenkin päätti ryhtyä sarjakuvapiirtäjäksi, ja aloitti uransa heti piirtäjänä. Monet mieltävät Stroblin kuin toiseksi Carl Barksiksi, mutta omasta mielestäni Stroblin ankat olivat melko jäykkiä, tylsännäköisiä ja ilmeettömiä, jonka takia en ainakaan itse tykästynyt hänen piirroksiinsa. Strobl teki totta kai myös suuret sarjakuvaklassikot, mutta itse piirrokset... olivat jotain muuta. Strobl teki tarinoita aina 1980-luvulle asti kunnes vetäytyi eläkkeelle ja kuoli vuonna 1991 Californiassa. Strobl oli parhaimmillaan oikea työmyyrä; teki useita kymmeniä tarinoita kuukaudessa, josta hänen ilmeettömät piirroksensa varmaan johtuvat. Loppujen lopuksi hänen tarinamääränsä on parituhatta, joista suomessa on julkaistu noin puolet. Strobl teki eniten piirroksia Steve Steeren käsikirjoituksiin.

Toinen yhdysvaltalainen taiteilija, Al Hubbard syntyi vuonna 1915, samoin kuin Tony Strobl, ja aloitti myös Disneyn animaattorina tekemässä kuuluisia klassikkoelokuvia. Sarjakuva-alalle hän siirtyi vuonna 1943 ja teki sarjakuvia 70-luvulle asti. Hubbardin piirroksista voidaan sanoa se, että hän totisesti teki kaiken huolellisesti, mutta ne näyttävät jääneen nykyihmisen silmissä luonnosasteelle. Ainakin omasta mielestäni Hubbard olisi voinut karsia epäkohtia piirroksiaan, jotta niistä olisi tulluit selkeämpiä. Hubbard tunnetaan nykyään yhtenä parhaimmista Pepi-piirtäjistä, jonka vaikutteita hän oli valitettavan ilmeisesti lisännyt myös ankkoihin. Hän oli luomassa mm. Touho Ankkaa, joka oli eri näköinen kuin nykyään. Hubbard teki tarinoita noin kaksi ja puolisataa, ja tavallisimmat yhteistyökumppanit olivat hänen kohdallan Dick Kinney, Al Taliaferro ja Bob Karp.

Nykyajan käsikirjoituksista Per Hedman tekee ehdottomasti ne huonoimmat. Vuonna 1959 syntynyt ruotsalainen himokäsikirjoittaja kävi taidekoulua vuosina 1970-1980, ja alkoi käsikirjoittajaksi 1990-luvun alkupuolella. Hedmanin käsikirjoitukset ovat ehdottoman tuttu näky Akkarin sivuilla. Nykyisin Hedman asuu Tanskassa, ilmeisesti helpottaakseen töidenlähetystyötä kustannusyhtiö Egmontille. Moni on parjannut hänen käsikirjoituksiaan sillä, että ne ovat liian yllätyksettömiä ja ennalta-arvattamia. Tarinoiltaan ne toki ovat erilaisia (toisin kuin Rodolfo Ciminon), mutta ne perus-elementit ovat aina samoja: pari päähenkilöä, rosvoja ja ryöstö. Hedman on pistänyt ne kaikkiin eri universumeissa esitettäviin sarjoihin. Eniten vihaan Hedmanin käsikirjoittamia Mikki Hiiri-sarjakuvia, varsinkin jos piirtäjänä sattuu hääräilemään Joaquin-niminen henkilö. Nämä kaksi tekevät yhdessä mahdollisimman tylsän ja ärsyttävän sarjakuvan kuin vain voi olla. Hedman on tehnyt noin 600 tarinaa, joista yli 120 Jorge David Regon ja Vicarin kanssa.

Vuonna 1965 syntynyt espanjalainen José Ramón Bernado on monien ankistien inhokkipiirtäjä. Kyseisen taiteilijan ylilennokkaat piirrokset ja hahmojen kerrassaan ääliömäiset ilmeet ovat saaneet jo hirmuisesti negatiivista palautetta. Bernado aloitti Disneyn sarjakuvapiirtäjänä vuonna 1990 Comicup Studiolla ja on tehnyt lähes kaikkea mahdollista sarjakuvaa Basil Hiirestä ja Dumbosta Aku Ankkaan ja Mikki Hiireen. Bernadon piirustuksille ominaisinta ovat henkilöiden pienet ja kapeat silmät, paksu kaula ja leveät olkapäät. Akulla taas on isot silmät ja vaikutteita Daniel Brancan tyylistä. Bernadoa onkin haukuttu jatkuvasti niin netissä kuin muuallakin Daniel Brancan pilkkaajaksi. Suomessa on julkaistu kolmanneksi eniten Bernadon tarinoita, useimmiten Akkarissa ja Ekstroissa. Bernado on tehnyt noin kolmesataa tarinaa, ja on tehnyt eniten yhteistyötä Evert Geradtsin ja Frank Jonkerin kanssa (mikäli Comicupia ei lasketa).

Hyvältä näyttää, tosin vielä voi muutamat kilpailijat meidän tiimin jäseniä uhata. Jos tämä osakilpailu päättyy hyvin (meidän tiimin osalta), niin voi jo sanoa, että tilanne on oikein hyvä. :)

Vaikkei aihe oikein sopisikaan kirjalle, niin uskon hänen nousevan vielä kärkipäähän.

Kukakohan sen rangaistuksen oikeen saa?

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huonoimmat piirtäjät ja käsikirjoittajat

Vaikka monet varmasti toivoisivat, että kaikki ankka- ja hiiripiirtäjät ja käsikirjoittajat olisivat ainakin hyviä, silti jokaisella on oma mielipide ja myös huonoja piirtäjiä ja käsikirjoittajia löytyy. Joka voi pitää Don Rosasta piirtäjänä ja käsikirjoittajana, tai huonona piirtäjänä ja käsikirjoittajana, tai sitten huonona piirtäjänä, mutta hyvänä käsikirjoittajana ja toisinpäin. Moni voi myös pitää Bernadosta, kun taas muut inhoavat tätä. Mielipide on siis kova sana ankka- ja hiirifaneilla.

Vuonna 1965 syntynyt espanjalainen José Ramón Bernado lukeutuu huonoihin piirtäjiin. Tavallisesti hänet tunnetaan pelkkänä Bernadona sarjakuvien sivuilla. Suomessa Bernadon sarjoja on julkaistu kolmanneksi eniten, yhteensä noin 120 kappaletta. Bernado ei yleensä tee saman käsikirjoittajan kanssa montaa sarjakuvaa eikä hän valikoitse kovinkaan paljon käsikirjoituksista, sillä Bernado piirtää niin Aku Ankkaa, Mikki Hiirtä, Matami Mimmiä ja jopa lentävää norsua nimeltä Dumbo. Yksi henkilöistä jonka/joiden kanssa hän on tehnyt eniten tarinoita on Comicup Studio, jonka kanssa on työstetty jo yli 200 tarinaa. Eniten Bernado on käyttänyt tarinoissaan hahmoissa Hessua, noin 120 kertaa ja Aku Ankkaa hän on käyttänyt vain noin 50 kertaa. Vaikka useiden hahmojen käytön ja eri käsikirjoittajienkin käytön pitäisi kieliä jostain melko hyvästä näin ei kuitenkaan voi sanoa.
Kaikesta huolimatta Bernadon piirrokset ovat liian hutaistuja. 2000-luvun alkupuolella on ollut häivähdyksiä paremmasta, mutta piirrokset ovat silti yhä liian lennokkaita, eikä niissä ole lähes yhtään hallintaa. Piirrokset ovat ehkä parhaimmillaan Mikki ja Matami Mimmi-tarinoissa, joihin tällaiset piirrokset sopivat melko hyvin ja niissä ne näyttävätkin joltain. Ankkatarinoissa kaikki taas on toisin. Ankkojen nokkien muoto on outo ja hahmot ovat tönkköjä. Tämä on ehkä pääsyyni miksen pidä Bernadoa hyvänä piirtäjä. Yksinkertaisesti herra vain piirtää liian lennokkaasti ja epävarmasti. Jos hieman saisi hallittua piirroksiaan, niin silloin ne vaikuttaisivatkin jo keskinkertaisilta. Bernado kuuluu ehdottomasti nykypiirtäjien huonoimpaan kaastiin.

1960-luvulla Disneyllä vallitsi lamakausi, kun Carl Barks alkoi hiljalleen vetäytymään eläkkeelle, eikä Tony Stroblin tarinoita ollut tarpeeksi. Myöskään Mikki-piirtäjä Paul Murryn sarjat oli jo julkaistu suurimmilta osin. Niinpä Disney päätti ottaa uusia piirtäjiä ja käsikirjoittajiakin sisään, jolloin mukaan tuli joitain aivan järkyttävän huonoja piirtäjiä, kuten italialainen Giuseppe Perego, Luis Destuet ja Schäferit unohtamatta ”kansitaituri” Nils Ryhaldia. Toivon totisesti, ettei tuollaista vuosikymmentä enää tule.

Argentilainen Luis Destuet kuului 1960-luvulla tilaisuutensa saaneisiin piirtäjiin, jotka eivät kuitenkaan positiivista suosiota saaneet, päinvastoin. On siis huokaistava, ettei kyseisen piirtäjän tarinoita ole julkaistu Suomessa edes kymmentä. Destuetin piirroksissa ei ole yksityiskohtia ja ne ovat kerrassaan hullunkurisia. Taustalla ei näy mitään ja yleensä ankat yms. vain kävelevät jotain tietä pitkin, jolla ei edes ole lähes mitään.
Eniten hän käytti lyhyehkön uransa aikana hahmoista Aku Ankkaa, jopa yli 30 kertaa. Osaa niistä ei kuitenkaan koskaan ole julkaistu ja tuskin julkaistaankaan, paitsi jos Suomessa ei päätetä, että tehdään Disney-kirja, joka kokoaa sisäänsä Disney-sarjakuvien synkimmän vuosikymmenen, 1960-luvun.

Saksalaiset Wolfgang ja Katja Schäfer kuuluvat myös karseimpiin piirtäjiin. Urallaan he eivät kuitenkaan keskittyneet vain ankkoihin vaan piirsivät kolmea pientä porsastakin ja jonkin kerran myös Hiawathaa. Tarinoiden käsikirjoitukset ovat karmaisevia ja liukuva perspektiivi haittaa silmiä. Ideat ovat tylsiä ja lähes tyhmiä. Taustoilla ei myöskään kaksikon tarinoissa ole juuri mitään ja jos onkin, niin talojen sisällä joku ikkuna ja ulkona ruohikkoa ja jokin seinämä. Julmaa katsottavaa tämä on. En ihmettele, miksi jotkut sanovat tällaisten piirrosten ja käsikirjoitusten katsomisen ja lukemisen olevan kiduttavaa.
Katja ei kuitenkaan käsikirjoittanut tarinoita vain Wolfgangille vaan myös Ulrich Schöderille, Bob Langhansille ja Tony Stroblille. Toivottavasti herrat tajusivat sarjojen olevan järkyttäviä. Katjan käsikirjoituksia on joutunut Suomeen julkaistuksi toivottavasti vahingossa hieman vajaa 20.

En pidä italialaisen Giuseppe Peregon piirroksista ja tuskin kovin moni muukaan. Perego syntyi vuonna 1915. Hänet tunnettiin parhaiten Aku Ankan taskukirjojen esinäytösten piirtämisestä, jotka olivat aikoinaan suuri osa koko taskukirjaa. Hänen panostuksellaan taskukirjasta tuli niin suosittu kuin se nykyisin on, huolimatta siitä, kuinka huonoa jälkeä hän teki. Perego aloitti työskentelynsä Disneyllä kuitenkin jo 1950-luvulla ja siksi häntä ei kai työnnetty pois palkkalistailta 1970-luvulla.
Suomessa Peregon sarjoja ei olla julkaistu enää paljon esinäytöksen katoamisen jälkeen, siksi ehkä tarinoita täällä Suomessa onkin julkaistu vain vähän päälle 120 kappaletta. Yhteistyötä hän teki eniten Gian Giacomo Dalmasson kanssa, jonka avulla monet taskukirjojen johdatukset ovat saaneet alkunsa. Perego on työskennellyt myös paljon Guido Martinan ja Barroson veljesten kanssa. Hahmoista Aku, Roope ja ankanpojat olivat sellaisia, joita hän käytti tarinoissaan uransa alusta loppuun saakka. Giuseppe Perego lopetti Disneyllä työskentelynsä vuonna 1982 ja menehtyi Suomen itsenäisyyspäivänä, vuonna 1996.

Peregon lisäksi italiassa on ollut myös toinen hyvin erilaisen piirrostyylin omaava henkilö, nimittäin vuonna 1936 syntynyt Guido Scala, joka tunnetaan lukuisista sarjoistaan, joista monet ovat hänen käsikirjoittamia ja piirtämiä. Näitä on nähty enimmäkseen erilaisissa taskukirjoissa ja aina välillä myös Roope-sedän tapaisissa pienemmissä julkaisuissa. Itse en ole koskaan Scalasta välittänyt, sillä tyyli ei ole lennokasta, joka on ominaista italialaisille, vaan jotenkin mielenkiinnotonta. Käsikirjoitukset taas ovat keskivertokamaa, mutta juoneltaan melko sisällöttömiä ja ennestään tuttua. Mm. Taskarin teemanumeroiden jouluteemoissa nähdään monesti ainakin yksi Scalan piirtämä tai käsikirjoittama tarina.
Suomessa Scalan tarinoita on julkaistu yli 110 kappaletta. On jopa hieman ihailtavaa kuin monen piirtäjän ja käsikirjoittajan kanssa hän onkaan uransa aikana tehnyt yhteistyötä. Eniten Guido Martinan kanssa. Hahmoissa hän käytti eniten tietenkin Aku Ankkaa, pitkästi yli 300 kertaa, joka on huomioitavaa. Guido Scala menehtyi vuoden 2001 alussa, Turinissa.

Jatkuu...

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huonoimmat piirtäjät ja käsikirjoittajat

Aku Ankka ilmestyy monissa valtioissa viikoittain. Lisäksi sen ohella julkaistaan oheistuotteina paljon muitakin aiheeseen liittyviä sarjakuvia, kuten Suomessa Aku Ankan taskukirjoja ja minitaskukirjoja, Taskarin teemanumeroita, Jumboja, Aku Ankan Satasivuisia, Roope-setä-lehtiä, Iines-lehtiä, erilaisia kirjoja...
Tässäkin meidän kylmässä Pohjolan maassamme julkaistaan viikossa keskimäärin lähemmäs lähemmäs kahtasataa sivua Aku Ankkaa. Uuden sarjakuvan tarve on siis valtava, ja siksi ankkapiirtäjiä löytyy monista maailmankolkista suuria määriä.
Näitten joukossa on melestäni paljon hyviä ankantekijöitä, mutta koska jokaisella on kaikista tekijöistä omat mielipiteensä, joukossa on mielestäni myös paljon huonoja piirtäjiä tahi käsikirjoittajia.

Haluan korostaa, että seuraavaksi esittelen piirtäjiä ja käsikirjoittajia, joitten jälki on omasta mielestäni huonolaatuista.

Bernadó kuuluu kuitenkin - valitettavaa kyllä - siihen joukkoon, josta useimmat eivät pidä, en minäkään. Tämä 43-vuotias piirtäjä ei tälläkään foorumilla ole paljon kiitosta saanut osakseen. "Huonoin piirtäjä"-topicista hänen nimensä löytyy mainittuna hälyttävän useasti, noin joka viidennessä viestissä. Bernadón piirtämät hahmot ovat ärsyttävän notkeita ja suoraviivaisia. Jalat ovat minimaalisia verrattuna vartaloon. Bernadó oli sentään vielä ennen ihan kestettävää, mutta nyt hän tuntuu kehittyvä huonompaan suuntaan. Bernadóa voisin helposti sanoa ehkä huonoimmaksi Aku Ankka-piirtäjäksi.

Nykyään kuitenkin monet tämän hupaisan ankan piirtämisen taitajat ovat tasokkaita. Ennen oli toisin.

Luis Destuet on ankanpiirtämisen irvikuva. Hänen suorastaan surkeat ankkansa ovat liimautuneet paperille järkyttäviin asentoihin, eikä luonnoksia selvästikään ole paljon tehty. Hahmot eivät näytä hahmoilta vaan typeriltä ankankuvatuksilta. Tuskin kukaan tässä maailmassa voi rehellisesti sanoa rakastavansa Luisin piiroksia. Destuet tunnetaan myös siitä, että hän ei pahemmin taustoista perustanut, vaan ruudut olivat täynnä tyhjää johon oli raapustettu ehkä yksi hahmo. Osittain tämä menee tietenkin käsikirjoituksen piikkiin.

Giuseppe Perego on erittäin kuuluisa, ja ehkäpä kaikessa kuuluisuudessaan myös maailman yksi aliarvostetuimmista Disney-tekijöistä. Hänen nimensä mainitaan tällä sivustolla yhtenä huonoimmista piirtäjistä lähes yhtä usein kuin Bernadó. Syyksi ainakin minä miellän inhottavan kulmikkuuden sekä yksityiskohdattoman mutta silti täysin kömpelön piirrostyylin.
Jotkut saattavat kuitenkin kunnioittaa Peregoa. Hän kun piirsi lähes legendaariseen asemaan nousseita esinäytöksiä vanhoihin taskukirjoihin. Hän on varmasti piirtäjäinhokeista kunnioitetuin. Sitä tosiasiaa, että ankat olivat hänen piirtäminään kuvottavan näköisiä, ei kuitenkaan voi enää muuttaa.

Huonoimmat piirtäjät löytyvät monen mielestä 60-luvulta. Tällöin Barks lopetti uransa, ja hänen valtavan työpanoksensa tilalle oli vaikea löytää samanlaista tekijää. Tuloksena nostettiin pinnalle Luis Destuetin kaltaisia nimiä.
40- ja 50- luku ovat ehkäpä jopa suosikkejani Barksin laajan tuotannon takia, mutta Barksia vihaava ankisti voisi saman tien jättää kaikki kyseisten vuosikymmenien lehdet lukematta - Carl-setä kun esiintyi niihin aikoihin lähes hävyttömän usein jokaisen maan ankkalehdissä.

1960-luvulta voisikin mainita Wolfgang ja Katja Schaeferin. Tämä saksalainen piirtäjäpariskunta tunnetaan erityisesti puutteellisesta perspektiivistään. Itse kutsunkin pariskuntaa ankkapiirtäjien Picassoiksi.

Sitten voisi mainita pari italialaista nykypiirtäjää - kammottavan Scala-Gatto -kaksikon.

Nykyisin 73-vuotias Gatto piirtää ikäisekseen hyvvin, mutta ankat ovat auttamattoman kömpelöitä monien muitten piirtäjien hahmojen tavoin. Jo yli puoli vuosisataa taiteilleen Gatton ura on värikäs. Siihen mahtuu hahmoja Mikki Hiirestä Samu Sirkkaan ja siitä Aku Ankkaan. Gatton voisi luokitella samaan kategoriaan kuin Peregonkin. Aivan yhtä legendaarinen hän ei oe, muttei myöskään erityisen vihattu. Gatto on saanut kuitenkin erityisen paljon hyviä käsikirjoituksia piirrettäväkseen esimerkiksi Guido Martinalta. Hikipisarat ja vauhtiviivat ovat ehdottomia kompastuskviä sekä toisaalta pistäviä tuntomerkkejä Lucianon tyylille.

Guido Scala on täysin oma inhokkini. Moni tuskin häntä mestarina pitää, mutta harva inhokkinakaan. Torinossa 30-luvulla syntynyt Scalakin on saanut paljon mainiotakin mainiompia käsikirjoituksia Martinalta. Ankat näyttävät yhtä tyhmiltä kuin edellisenä esitellylläkin, ja Gatto ja Scala ovat muutenkin monella tapaa saman tyyppiset tekijät.
(Jatkuu...)
Yksi piste varmistettu. :D

Eikös BONUS-osakilpailun olisi pitänyt jo alkaa (?).

Lainaus käyttäjältä: KarhulaGuido Scala menehtyi vuoden 2001 alussa, Turinissa.
Jonka me suomalaiset tunnemme kylläkin nimellä Torino.

Vertailin vähän kausien 4 ja 5 VM-topicien sivumääriä. Kaudella 4 oli ensimmäisen viikon sunnuntaista, kun kilpailu alkoi seuraavan viikon sunnuntai-iltaan asti tullut viestejä 22,5 sivun verran. Nyt tähän topiciin on tullut lähes kahden kilpailun aikana yhdeksän sivua viestejä.

Lainaus käyttäjältä: TokeVertailin vähän kausien 4 ja 5 VM-topicien sivumääriä. Kaudella 4 oli ensimmäisen viikon sunnuntaista, kun kilpailu alkoi seuraavan viikon sunnuntai-iltaan asti tullut viestejä 22,5 sivun verran. Nyt tähän topiciin on tullut lähes kahden kilpailun aikana yhdeksän sivua viestejä.
Huomasin itse saman. Taso on romahtanut kolmoskauden tasoiseksi. Voittoja tippuu taas olemattoman lyhyillä, alle 20k pituisilla viesteillä. Kisaajia ei ole edes täyttä kymmentä. Toivottavasti asia korjaantuu viimeistään kutoskaudelle mentäessä.

Lainaus käyttäjältä: kirja// Voisitte muuttaa otsikoista sanan huonoimmat sanaksi huonot.
Kilpailukalenterissahan nimenomaan lukee ''Huonoimmat piirtäjät ja käsikirjoittajat'', ei huonot ;)