Keskustelujen arkisto

Taidanpa jättää tämän viimeisen osakilpailun väliin.. Aluksi minun piti toimia vain varakirjoittajana SRT:llä mutta jotenkin rooli kasvoi jne.. Mutta nyt SRT varmisti tallimestaruuden, ja aikaa minulla ei ole hirveästi joten keskityn tekstien syynäämiseen. :) IFF:lle onnea mestaruustaistoon!

-Akuhullu :)

Plääh.

Itse toivoin tämän kilpailun tulokseksi seuraavaa:
1. kirja, 2. joku, 3. Ah, 4. Iff.
Silloin me kolme jakaisimme mestaruuden. Nyt tästä tulee enää kaksinkamppailu.

Tilanne ja viestini kohta tässä viestissä.

Tilanne:
kirja 20929
Imfromfinland08 8761
Hirmu 3069
akkaridekkari 1144
Aku Vankka 1101

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden loppuratkaisut
Tarinoissa on lukuisia erilaisia loppuratkaisuja ja kaikki eivät voi olla hyviä eivätkä kaikki huonoja. Jokaisella on omat mielipiteensä loppuratkaisuista. Loppuratkaisu sisältää erilaisia ominaisuuksia, mitkä vaikuttavat reilusti sen laatuun. Loppuratkaisut ovat tarinoiden tärkeimpiä ominaisuuksia, ja ne vaikuttavat paljolti tarinan suosioon. Ne vaikuttavat myös paljolti käsikirjoittajien suosioon, koska jokaisella käsikirjoittajalla on oma tyylinsä loppuratkaisuista ja loppuratkaisut ovat todella suuri osa tarinoita.

Hyvällä loppuratkaisulla on useita erilaisia ominaisuuksia. Yllättävyys on yksi niistä. Loppuratkaisun tulee yllättää ainakin jollain tavalla ja sen täytyy olla ennalta-arvaamaton, jotta mielenkiinto säilyisi yllä loppuun asti. Yllättävyys antaa loppuratkaisulle perustan. Mikäli tarinan loppuratkaisun tai loppupuolen arvaa jo etukäteen, tarinasta tulee tylsä, eikä kukaan lue sitä loppuun asti vaan se jätetään kesken ja tarinasta ei pidetä eikä sitä suositella keillekään muille. Pituus on toinen tärkeä asia. Loppuratkaisu ei saa olla viiden ruudun mittainen, mutta toisaalta yksi ruutu riittää harvoin. Valitsemalla oikean pituuden loppuratkaisuun saadaan aitoutta ja se alkaa tuntua mielenkiintoiselta. Mielenkiintoisuus onkin kolmas tärkeä asia. Loppuratkaisun tylsyys pilaa sen heti. Mielenkiintoa on hankala saada aikaan, sillä se on usean asian summa ja sitä ei ole helppo saada. Mielenkiinto pitää lukijan kiinnostuksen yllä viimeisten ruutujen aikana ja saa lukijat haluamaan lukea lisää saman käsikirjoittajan (tai piirtäjän) tarinoita. Mielenkiinnon avulla useat käsikirjoittajat ja piirtäjät ovat saaneet suosiota. Omaperäisyys on tärkeä osa loppuratkaisua, sillä sen täytyy olla uusi idea eikä se saa olla kopio muista. Omaperäisyys on yksi asia, joka antaa piirtäjälle suosiota. Omaperäisyys saa myös loppuratkaisun tuntumaan uudenlaiselta ja kiinnostavalta. Pitää myös muistaa, että loppuratkaisuissakin tärkeitä ovat piirrokset ja toiston puuttuminen. Piirrokset eivät saa olla huonoja, tai tarina suurella todennäköisyydellä jätetään kesken. Toistoakaan ei saa olla, tai tarina jää kesken. Sen sijaan loppuratkaisussa täytyy olla jonkinlaista jännitystä jollakin tavalla, koska loppuratkaisu on omalla tavallaan loppuhuipennus ja sen täytyy selventää tarina (jos sitä ei ole aikaisemmin tehty) ja tuoda ratkaisu kaikkiin asioihin. Jännitys antaa lukijoille mielenkiintoa, jonka avulla tarinaa ei jätetä kesken ainakaan ennen loppuratkaisua. Vaihtelu on ehdottomasti tärkeä asia. Loppuratkaisut eivät saa olla samanlaisia tai kopioita muista ratkaisuista, vaan niiden pitää olla ainutlaatuisia, uniikkeja ja niissä täytyy olla jotain, mitä muissa loppuratkaisuissa ei ole, koska se tekee siitä uniinkin. Siksi vaihtelu onkin tärkeää. Silloin on helpompi saada erilaisia - ja ainutlaatuisia - loppuratkaisuja, koska vaihtelu tekee loppuratkaisuista enemmän erilaisia. Turha toisto pilaa loppuratkaisut(kin), kun vaihtelu auttaa toistottomuuteen. Loppuratkaisujen tulisi tuoda vastauksia erilaisiin asioihin ja ''ratkaista arvoitukset''. Loppuratkaisuissa pitäisi selvitä asiat, jotka ovat jääneet epävarmaksi, jos tarinalle ei tule jatko-osia. Loppuratkaisuiden pitäisi olla selventäviä ja niiden pitäisi koota vastaukset tarinan kysymyksiin. Loppuratkaisujen pitäisi olla myös ytimekkäitä. Ei kelpaa, että loppuratkaisu selittää joitain asioita, jos siihen kuluu liikaa tilaa. Turha pitkittely ei auta ratkaisuissa, vaan ytimekkäästi pitäisi kertoa kaikki tarpeelliset asiat. Tiivis teksti auttaa loppuratkaisuissa. Huumoriakin pitää käyttää loppuratkaisuissa, sillä se antaa hyvän jälkimaun ja huumori pitää kaiken elossa, joten sitä tarvitaan ehdottomasti loppuratkaisuissakin! Huumori tuo useita hyödyllisiä ominaisuuksia tarinaan ja niistä melkein kaikki ovat todella tärkeitä lopussa, koska loppuratkaisu antaa tarinoille vaikutelman mikä jää lukijoiden mieliin (elleivät he lopeta tarinan lukemista kesken). Huumori parantaa jälkivaikutusta, jolloin se parantaa myös loppuratkaisua ja saa lukijat haluamaan jatkaa lukemista. Sujuvuus on todella tärkeä seikka! Sujuvuus varmistaa sen, että loppuratkaisu ei töki, vaan että se etenee sujuvasti ja hallitusti. Onnistuessaan loppuratkaisusta tulee aito osa tarinaa. Melkein kaikki hallitsevat nykyään loppuratkaisujen sujuvuuden, olkoonkin, että osa hieman paremmin kuin muut. Sujuvuus on todella tärkeä asia, koska se vaikuttaa niin moniin muihin asioihin, sillä se on jokaisella puolella kaikkia loppuratkaisuja. Hyvä loppuratkaisu sisältää siis lukuisia tärkeitä ominaisuuksia, joista yhdenkin puuttuminen heikentää sen laatua rajusti, mutta jokaisen voi korvata.

Loppuratkaisuja on ollut monia, mutta kaikenlaisia ei onneksi ole ollut. Muutama skenaario surkeasta loppuratkaisusta alla.

Loppuratkaisuista huonoimmat ovat ne, jotka joko jättävät aivan täysin kaiken auki tai kumoavat koko tarinan juonen. Esimerkiksi loppuratkaisut, joissa paljastetaan esimerkiksi, että kaikki tiedetty tieto onkin ollut väärin tai että kaikki tieto jota jollekulle on kerrottu on ollut päättelyä, jättävät toisin sanoen kaiken auki ja ovat huonoja, koska koko tarina tuntuu ajanhukalta sillä siinä ei oikeastaan ole tapahtunut mitään kunnollista. Muitakin samankaltaisia loppuratkaisuja löytyy. Toinen tyyppi sisältää loppuratkaisuja, joissa muun muassa herätyskello soi ja kaikki onkin ollut unta jolloin tarina ja loppuratkaisu tuntuu lukijan pettämiseltä kun kaikki tarinassa tapahtunut kumotaan tai ollaan painajaisessa, jossa nähdään unta painajaisesta, jossa nähdään unta toisesta painajaisesta ja niin edelleen ja yksi kerrallaan ollaan painajaisessa ja herätään siitä seuraavaan painajaiseen... Tämänlaiset tarinat ovat täysin turhia ja ärsyttäviä, koska niissä ei ole tapahtunut oikein mitään. Kyseessäolevat tarinat tuntuvat lukijan pettämiseltä ja katteettomilta lupauksilta. Itse muistan William Van Hornilta muutaman tämänlaisen roskatarinan, ja niiden loppuhuipennukset ovat olleet täysin surkeita. Aivan edellämainitsemani skenaarion kaltaisia ne eivät sentään ole olleet.

Samalla käsikirjoittajalla on useimmiten samanlaisia loppuratkaisuja, mutta täysin samanlaisia ne kuitenkaan eivät ole. Yksittäisiä kaavasta poikkeavia ratkaisuja on useimmilla käsikirjoittajilla (mikä on hyvä asia, koska loppuratkaisuun tulee vaihtelua!) ja useimpien tyyli on selkeästi tunnistettavissa. Useilla sarjatyypeillä on myös samankaltaiset loppuratkaisut, vaikka käsikirjoittajina olisivatkin eri henkilöt.

Don Rosan loppuratkaisuilla on useita tyypillisiä asioita. Ne tuppaavat yleensä kertomaan kaiken mitä ei ole vielä saatu selville (kuten pitäisikin). Lisäksi niissä usein saadaan selville joitain asioita, mitkä vaikuttavat vahvasti tarinan juoneen. Loppuratkaisut siis kertovat asioita, mitä itse tarina ei kerro. Loppuratkaisut siis selventävät tarinaa, miten niiden pitäisikin tehdä! Loppuratkaisut eivät ole liioiteltuja, vaan kertovat ytimekkäästi kaiken tarpeellisen. Rosan loppuratkaisuissa yleensä myös saadaan aarre (Rosa tekee paljon seikkailutarinoita). Tyypillistä on, että jos aarretta ei ole, saadaan selville joku syy, minkä takia näin on hyvä. Rosan tarinoiden loppuratkaisut päättyvätkin useimmiten hyvin ankkojen kannalta. Loppuratkaisuille yhteistä on myös se, että niissä päähenkilöt ovat valokeilassa ja Rosalle tyypillisiä taustojen pieniä yksityiskohtia ei kovin paljoa ole aivan viimeisiä ruutuja lukuunottamatta. Rosan loppuratkaisut keskittyvät siis vain oleellisiin asioihin jättäen kaikki hiemankin vähemmän oleelliset asiat pienemmälle huomiolle. Rosan tarinoiden lopuissa myös useimmiten juhlitaan jotain ja ollaan Ankkalinnan ulkopuolella. Rosa ei siis kuvaa ankkojen matkaa, vaan loppuratkaisut päättyvät useimmiten siellä paikassa missä ne ovat alkaneetkin ja sijoittuvat melkeinpä aina ulkomaille, Ankkalinnan ulkopuolelle. Rosan loppuratkaisut ovat todella vaihtelevia, vaikkakin niiden päärakenteessa ei kovin paljoa eroja ole. Kuitenkin loppuratkaisut vaihtuvat melkein täysin tarinan juonen mukaan (kuten pitääkin, jotta toistoa ei olisi liikaa). Rosan loppuratkaisut tuovat jonkinlaista selvennystä ja kuten kaikki Rosan tarinat, loppuratkaisutkin sisältävät todella paljon huumoria ja mahdollisesti eniten koko tarinasta. Rosan tarinoiden loppuratkaisut jättävätkin siis todella hyvän jälkivaikutelman, koska ne ovat niin taidokkaasti tehtyjä ja sisältävät todella paljon tarvittavia ominaisuuksia, kuten ytimeikkäisyys ja huumori. Rosan loppuratkaisut ovat todella yllättäviä ja sen ansiosta ne ovat aina mielenkiintoisia (kuten kaikki tarinatkin; kukaan ei jätä tarinoita kesken). Rosa osaa tehdä loppuratkaisuja ja hänen loppuratkaisunsa jättävätkin aina halun lukea lisää. Rosan loppuratkaisuista on hankala hakea puutteita, sillä ne sisältävät kaiken oleellisen. Ne ovat täynnä asiaa, mutta eivät liioitellun suuria. Rosa on mestari asioiden tiivistämisessä, mutta silti kaiken oleellisen kertomisessa ja liiallisen asiatulvan välttämisessä. Rosan loppuratkaisuissa on vältetty useita asioita, joita melkein kaikki muut joutuisivat käyttämään, mikäli tarinassa olisi samantapainen juoni. Loppuratkaisut ovat todella sujuvia ja asiat eivät töksähtele, vaan tuntuvat niin aidoilta kuin mahdollista ja loppuratkaisu tuntuukin luonnolliselta osalta tarinaa. Loppuratkaisu ei ole vain irtonainen osa, vaan se kuuluu Rosan tarinoihin. Rosan loppuratkaisut kertovat paljon erilaisia asioita ja niitä voi kutsua jopa melkein täydellisiksi, koska kaikki loppuratkaisujen hyvät puolet esiintyvät niissä ja yhtään huonoa ei löydy.

Carl Barksin lopuratkaisuissa on muutamia harvinaisia piirteitä. Tarinoissa on melkein aina jonkinlainen opetus: Mitä kannattaa tehdä, mitä ei. Se tulee aina selville loppuratkaisuissa. Esimerkki opetuksesta on tarina, jossa Roope ja Kulta-Into Pii kamppailevat rikkaimman miehen tittelistä, ja jokin pieni asia ratkaisee voiton. Edellämainitun tarinan opetus voisi olla ''Pienikin on tärkeää!'' tai muuta samantapaista. Opetukset ovat asia, jossa on sekä hyviä että huonoja puolia. Opetukset auttavat varsinkin pieniä lapsia auttamaan, mitä pitää tehdä ja mitä ei, jolloin heille voidaan antaa tämäntapaisia sarjakuvia Barksilta. Toisaalta, kaikki Barksia lukevat eivät ole pieniä lapsia. Vanhempien lukijoiden mielestä loppuratkaisut saattavat tuntua lapsellisilta, kun ne ovat kuten oppikirjat. Luultavasti siksi Barks vähensikin opettavaisia loppuratkaisuja tai laittoi opetukset ''ruutujen väliin'' piiloon, jotta ne eivät olisi aivan esillä. Barksin tarinat jäävät monille ihmisille mieleen. Pääsyy siihen on se, että Barks tekee loistavia loppuratkaisuja. Ne sisältävät aina jonkinlaisen ratkaisun esimerkiksi seikkailutarinoihin, eikä ratkaisu tule selville ennen loppuratkaisua tai pidennä loppuratkaisua liikaa. Loppuratkaisut ovat myös yllättäviä, sillä useimmiten lopputulosta ei voi aavistaa ennen kuin on lukenut tarinan viimeiselle sivulle tai loppuun asti. Barksin loppuratkaisut eivät sisällä kovin paljoa huumoria, mikä ei ole hyvä asia. Kuitenkin Barksin tarinoiden juonet sisältävät huumoria tarpeeksi, jolloin loppuratkaisut eivät huumoria tarvitse ja jos sitä yritettäisiin lisätä, tuloksena saattaisi olla liian liioiteltu huumorinkäyttö. Barksin loppuratkaisut ylläpitävät mielenkiintoa, koska aivan lopullinen tulos ei selviä koskaan ennen loppuratkaisun loppumista. Useimmiten viimeisessäkin ruudussa on jotain, joka on tärkeää tarinan juonen kannalta. Barksille on kuitenkin annettava moitteita siitä, että joidenkin tarinoiden loppuratkaisut tuntuvat jäävän kesken. Kaikkea ei siis aina selvitetä loppuun mennessä, vaan asiat tuntuvat keskeneräisiltä tai joskus (harvoin) ne jätetään lukijan pääteltäväksi. Barksille on tyypillistä se, että jännitys säilyy yllä aivan loppuun asti ja toistottomuus. Barksin loppuratkaisut eivät toista itseään, vaan ovat täynnä asiaa! Ne ovat siis myös äärimmäisen ytimeikkäitä. Mikäli jonkun muun täytyisi tehdä Barksin loppuratkaisut, ne saattaisivat jopa tuplaantua. Barks siis tekee loppuratkaisuihin todella paljon asiaa. Se on hyvä, koska jännitys säilyy, sillä uusia asioita paljastetaan vaikka tarina lähestyy loppuaan ja asiaa on paljon (ei kuitenkaan liikaa). Barksin loppuratkaisut ovat sujuvia, sillä asiat tuntuvat järkeenkäyviltä. Barks hallitsee loppuratkaisut todella taitavasti ja melkein jokainen niistä on mahtava.

Myös Kari Korhosen loppuratkaisut ovat todella mallikelpoisia. Ne sisältävätkin useita hyviä ominaisuuksia. Yllättävyys ja tapahtumarikkaus ovat niistä tärkeimmät. Niiden lisäksi Korhosen lopuille yhteistä on se, että niissä tapahtuu jotain juonen kannalta tärkeää ja että ne ovat mukavan ytimekkäitä ja sujuvia juonen kannalta. Korhosen loppuratkaisut ovat usein pari sivua pitkiä. Niissä tapahtuu melkein aina jokin tarinalle tärkeä asia, kuten jonkin asian selviäminen tai jonkun/joidenkin mielialojen muuttuminen. Korhosen loppuratkaisut sisältävät yleistämällä aina loppuhuipennuksen, joka vaikuttaa koko tarinan juoneen. Siispä loppuratkaisuiden vaikutus tarinaan on suuri. Se vain korostaa loppuratkaisujen merkitystä. Korhosen loppuratkaisut ovat juonellisesti todella tärkeitä ja siksi mielenkiinto pysyy yllä niitä lukiessa. Ne sisältävät sopivasti huumoria, sillä loppuosat ei ole niinsanotusti ylihauska, mutta kuitenkaan se ei ole tylsäkään - kultainen keskitie on löydetty. Loppuratkaisut ovat myös yllättäviä, sillä usein tarinoiden juoni (joka päättyy loppuratkaisujen aikana) on yllättävä lopultaan ja tarina kokee täydellisen muutoksen. Sitä on yllättävyys parhaimmillaan, kun sitä ei voi arvata! Korhosen loppuratkaisu on myös sujuvasti osa tarinaa ja se, vaikkakin erillinen osa tarinaa on, on ujutettu taidokkaasti yhteen muun tarinan kanssa. Tapahtumia on Korhosen lopuissa paljon, mikä on hyvä juttu, jos loppuosan viihdyttävyyttä ja kiinnostavuutta katsotaan. Loppuratkaisut ovat kiinnostavia, koska niissä tapahtuu paljon asioita ja jokainen niistä on tärkeä. Liikaa ei kuitenkaan missään nimessä tapahdu, kun kaiken saa liitettyä järjellisesti yhteen. Paljon tapahtumia loppuratkaisussa antaa tarinalle usein tunteen, että loppuratkaisu on pidempi kuin mitä se on, sillä tapahtumat sisältävät paljon asioita, jotka tuntuvat pidentävän tarinaa. Tapahtumarikkaudella on useita hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi monipuolisuus, joten se vain kasvattaa Korhosen tarinoiden suosiota. Monipuolisuus on yksi tärkeimpiä asioita loppuhuipennuksissa. Korhosen tarinoista jää myös todella hyvä jälkimaku, koska loppuratkaisut (joka päättää, minkälainen on jälkimaku) ovat monipuolisia, Korhonen hallitsee likipitäen kaikki loppuratkaisun muodot ja koska lopussa tapahtuu paljon tärkeitä asioita. Tapahtumarikkaus onkin siis Korhosella vain hyödyksi. Korhosen loppuratkaisuissa on useita hyödyllisiä ominaisuuksia, mutta kuten Don Rosakin, hän on yksi ainoista, joka hallitsee tapahtumarikkaiden loppujen tekemisen ja loppuhuipennus on aina Korhosella taitavasti toteutettu ja nautittavan kiinnostava.

Daniel Branca on käsikirjoittaja, jonka loppuratkaisut ovat erittäin omalaatuisia. Ne ovat nimittäin todella vaihtelevia, ja hän hallitsee melkein kaikki loppuratkaisutyylilajit. Brancan tarinoiden loppupuolilla saattaa tapahtua paljon, mutta aina ei käy niinkään. Esimerkiksi muutamissa Brancan tarinoissa loppupuolelle on odotettu suurta yllätystä, mutta loppuratkaisusta on puuttunut loppuhuipennus: Loppuratkaisu on vain vahvistanut tarinan alun tapahtumia eikä ole muuttanut niitä lainkaan. Toisaalta, joskus Brancan loppu on muuttanut koko tarinan juonen ja tarinan lähtökohtiin verrattuna lopputulos on ollut täysin erilainen. Brancan loppuratkaisuille on yleistä laajan vaihtelun lisäksi myös sen mukana tuleva yllättävyys. Kun kyseessä on Branca, et voi koskaan tietää, minkälainen tulee olemaan tarinan loppuratkaisu ja lopputulos, sillä Branca on tehnyt lukuisia erilaisia loppuja. Brancan kohdalla loppuun tulee melkein aina jonkinlainen yllätys. Yllätykseksi voidaan laskea myös kunnon yllätyksen puuttuminen, yllättämättömyys. Se yllättää varsinkin jos olet varautunut suuremman luokan yllätykseen. Toisaalta, usein Branca tekee tarinansa lopussa täysmuutoksen jolloin tarina saa aivan uuden näkökulman. Uusi näkökulma muuttaa koko tarinan toisin päin ja sen ansiosta yksi loppujen tärkeimmistä asioista - huumori - toteutuu hienosti, koska uusi näkökulma muuttaa kaiken jolloin tilanteeksi voi tulla joku todella poikkeuksellinen. Branca saa liitettyä tarinoiden loppuratkaisun, joka on erillinen osa tarinaa, ammattilaisen varmuudella tarinan muuhun osaan, sillä siinä ei tunnu olevan katkosta mitä joillakin käsikirjoittajilla on. Tarina tuntuu olevan yhtä. Bransan tarinoissa säilyy mielenkiinto yllä aivan loppuhuipennuksen loppuun, koska mitä tahansa saattaa tapahtua - tai olla tapahtumatta. Yllätyksellisyys auttaa todella paljon mielenkiinnon säilyttämisessä! Brancan tarinat eivät välttämättä ole kovin jännittäviä, koska ne eivät ole seikkailutarinoita vaikkakin pituutensa puolesta senlaisiksi kävisivät. Brancan tarinoista puuttuvat jännityselementit, jolloin loppuratkaisu harvoin sisältää jännitystä. Omaperäisiä loppuja Branca kyllä käyttää! Harva käsikirjoittaja tekee yhtä kekseliäitä päätöksiä tarinoille kuin Branca. Se johtuu siitä, että omaperäisyys on melko lähellä yllättävyyttä, jota Branca käyttää todella paljon. Brancan loppuratkaisut jättävät odottavan ja yllättyneen jälkimaun sen ainesosista johtuen ja Brancan tarinoita odotetaan usein vesi kielellä, mikä johtuu loppuratkaisun jättämästä jälkimausta.

Jokainen käsikirjoittaja ei tee hyviä loppuratkaisuja ja ne ovat silloin tällöin kaukana loppuhuipennuksista. William Van Hornin ja Noel Van Hornin tarinoissa loppuratkaisuista on hankala löytää mitääm hyvää. Loppuratkaisut tuntuvat olevan vielä järjettömämpiä kuin tarinat, sillä usein tapahtuu joko massapainajainen-skenaario tai asiat jätetään todella auki keskeneräisiksi. Van Hornien loppuratkaisut ovat useimmiten järjettömiä, absurdeja, sillä niissä tapahtuu asioita, jotka tuntuvat aivan liian epäaidoilta edes Akkareihin. Loppuhuipennustakaan ei ole, vaan tarinat loppuvat omituisesti esimerkiksi Unkka T. Kumiankan heitettyä puuroannoksensa roskiin ja herättyä. Tarinoissa ei ole kunnon loppua, vaan roskaloppumukahuipennus. Van Hornien tarinoissa ei ole mitään järkeä, vaan ne ovat täynnä toistoa ja äärettömän tylsiä. Esimerkiksi painajaisskenaariossa on aivan liikaa toistoa ja se on muutenkin täysin uskomaton ja järjenvastainen. Yllätttävyyttä sentään löytyy, koska tarina on absurdi. Tarinassa millään käänteellä ei siis ole mitään järkeä. Mielenkiinto ei sen sijaan pysy yllä lainkaan, vaikka useimmat lukevatkin kohteliaasti tarinat loppuun asti. Huumoria sentään löytyy. On hauska ajatella, kuinka surkeita loppuratkaisut ovat. Niissä ei ole lainkaan jännitystä (lisää tylsyyttä ja järjenvastaisuutta) eikä sujuvuutta. Sujuvuus on kelvollinen, mutta se ei riitä. Lopun osia ei kyetä liittämään yhteen. Loppuratkaisuille ei ole edes kunnollista vaihtelua, vaan esimerkiksi painajaisia ruoista -tarinat ovat olleet usein mukana ja todella usein saadaan myös joitain yliluonnollisia kykyjä, usein ne katoavat juuri loppuratkaisun lopussa. Loppuratkaisut ovat siis yhtä roskaa kuin kaikki Van Hornien tarinat. Ratkaisuissa ei tapahdu mitään, ne ovat järjenvastaisia, sekavia, kesken loppuiva ja muutenkin omituisia ja huonoja.

Loppuratkaisut eroavat selkeästi toisistaan, kun katsellaan erilaisia tarinatyyppejä. Esimerkiksi pitkissä tarinoissa loppuratkaisut ja loppuhuipennus ovat selkeästi pidempiä kuin keskipitkissä, yksisivuisista puhumattakaan. Yksisivuisissa vitsisarjoissa loppuhuipennus on useimmiten vain yhden ruudun mittainen, koska kyseessäoleva tarinatyyppi panostaa eniten huumoriin, ja se saattaisi mennä pieleen, jos huumoria olisi muuallakin kuin viimeisessä ruudussa. Tarinan loppuratkaisu onkin (melkein) aina hauska pienehkö vitsi, joka on ruudun kokoinen. Mikäli loppuratkaisu olisi pitkä, se söisi valtaosan tarinasta jolloin tarina ja varsinkin sen idea menisi täysin pilalle. Yksisivuisten tarinoiden loppuratkaisun tarkoituksena on tehdä tarinasta hauska ja sisältää jokin hyvä ainutlaatuinen vitsi. Mikäli loppuratkaisu on huono, tarinakin on täyttä roskaa. Yksisivuiset tarinat ovat riippuvaisia omista loppuratkaisuistaan.

Keskipitkissä sarjoissa loppuratkaisu on keskipitkä. Useimmiten se kestää sivun pari. Tarinoissa juoni on ratkaisevassa roolissa, jolloin sitä pitää selventää loppuratkaisussa ja juonen pitää ratketa. Loppuratkaisun ei kuitenkaan pidä näyttää seurauksia, sillä keskipitkiin tarinoihin niitä ei tarvita. Loppuratkaisun pitää olla ennen kaikkea ytimekäs, jolloin se tiivistää kaiken tarinassa tapahtuneen pariin sivuun ja jännitystäkin löytyy. Loppuratkaisun pitää varsinkin sisältää hieman jännitystä sekä ytimekäs tiivistys tarinasta. Keskipitkien tarinoiden loppuratkaisun tarkoituksena ei ole kertoa laajalti seurauksia tai sisältää reilusti huumoria (vaikka hieman saa molempia laittaa), vaan tiivistää kaikki ytimekkäästi ja antaa tarinalle todella jännittävä loppu.

Pitkien seikkailutarinoiden loppuratkaisunkin täytyy olla pitkä, esimerkiksi vajaat viisi sivua. Mikäli kyseessä on jatkotarina, jokaisella osalla täytyy olla omanlainen pieni loppuratkaisunsa, jotta lukijoiden mielenkiinnot säilyisivät. Loppuratkaisun täytyy olla selventävä ja sen täytyy pitää lukijoiden mielenkiintoa yllä, koska pitkissä tarinoissa juonilla ja siten loppuratkaisuillakin on paljon suurempi osa kuin muissa tarinoissa. Ennen kaikkea tiivistäminen on pitkien tarinoiden loppuratkaisujen tärkeä osa, koska loppuratkaisun tulee sisältää useita erilaisia asioita. Niitä ei ole helppo saada pieneen tilaan, vaikka täytyy. Tiivistämisen onnistuminen ratkaiseekin usein loppuratkaisun laadun. Toinen paljolti vaikuttava seikka on se, kuinka hyvä juoni tarinassa on, sillä loppuratkaisuihin vaikuttavat suurilta osin tarinoiden juonet. Huumorilla ei ole niin suuri tärkeys pitkissä loppuratkaisuissa, sillä juoni on niin tärkeä pitkissä tarinoissa. Huumoria ei tarvita niin paljoa, mutta mikäli huumoria on, se on suurensuuri plussa lopulle. Tiivistäminen ja ytimeikkäisyys on sitä arvokkaampaa mitä pidempi tarina on, omalaatuisuus taas tulee esille jo juonesta joten se ei kovin paljoa voi vaikuttaa loppuratkaisuun ja yllätyksellisyyden kanssa sama juttu. Kuitenkin edellämainituista kahdesta asiasta molempien pitäisi tulla jatkotarinoiden osien loppuhuipennuksissa. Niissä jännityskin on todella tärkeää, koska se saa lukijat lukemaan seuraavankin osan ja mielkenkiinnon pysymään yllä. Samoin myös yllätyksellisyys. Siksi osien loppuhuipennukset ovatkin useimmiten jännittäviä ja yllättäviä.

Yhteenveto: Loppuhuipennuksien täytyy sisältää useita eri asioita, kuten jännitys, mielenkiinto, huumori, sujuvuus ja yllättävyys. Don Rosan loppuhuipennukset sisältävät kaikkea tarvittavaa. Carl Barksin loppuhuipennuksista puuttuu joitain asioita, jotka kuitenkin korvautuvat sillä, että ne ovat juonissa. Kuten vain muutama muu kuten Rosa, Kari Korhonen hallitsee varsinkin tapahtumarikkaiden loppujen tekemisen, jolloin ne ovat kiinnostavia. Monipuolisuus on yksi Korhosen loppuratkaisujen aseista. Daniel Brancan loppuratkaisut jättävät todella odottavan jälkimaun, koska branca on todella yllätyksellinen käsikirjoittaja ja hänen tarinansa sisältävät siksi useita hyviä piirteitä. Van Hornien loppuratkaisut ovat roskaa lähinnä koska ne ovat liian järjenvastaisia. Sen takia kaikki hyvän loppuratkaisun piirteet muuttuvat mahdottomiksi. Mitä pidempi sarja, sitä pidempi ja tärkeämpi on loppuhuipennus. Mikäli tarina on jatkotarina, jokaisella osalla täytyy olla pieni loppuhuipennus. Jokaisella käsikirjoittajalla on omanlaisensa tyyli loppuratkaisuun, mutta silti ne saattavat vaihdella reilustikin samalla käsikirjoittajalla.
~kirja

// Minäkin ehdottelin lemmikkejä. :D

Viestimaratoonarin blogi 21.9. - IFF, melkein mestari?

Pitkän linjan viestimaratoonari IFF08 saapui myös Ankkiksen puolelle viime VM-kaudella. Tänne saavuttuaan hän on pursunnut energiaa ja kirjoittamishalua tahkoten joka osakilpailussa hyvää tulosta. Suhteellisen voitotta on tämä persoonallinen poju saanut kuitenkin uurastaa.
Tällä kaudella IFF on saamassa kuitenkin suun makeaksi, kun kauden ykköspokaali näyttäisi päätyvän hänen hyppysiinsä - hän on ennen viimeistä osista yksilötaiston kärjessä, turvallisen tuntuisella kuuden pisteen välimatkalla kirjaan. Tallikaveri Akuhullu voisi olla vielä kova luu, mutta tämä päätti jättää Viestimaratonin tältä kaudelta sikseen.

Viime viikolla nähtiin taas kerran erittäin kovatasoinen osakilpailu, aiheena Huumori Aku Ankassa. Koko mitalikolmikko ylitti 30 000 merkin merkittävän rajapyykin ja vielä sunnuntaiaamuna oli käynnissä melkoinen jännitysnäytelmä. Kaki viikkoa Ankkiksesta poissa ollut kirja teki tiettävästi ennätyksen kirjoittamalla yli 30 000 merkkiä yhden päivän aikana. Latinkia lisäsi myös BONUS-osakilapilu, jossa aiheena oli ehdotukseni Ankkalinnan lemmikit.
Loppujen lopuksi kävi kuitenkin jo tutuksi tulleeseen malliin - Scudereria RacingTeam otti kaksoisvoiton kotiin jälleen kerran Akuhullun voittaessa ja IFF:n napatessa hopiaa.
SRT: n voikin sanoa hallinneen kautta suitsutuksen arvoiseen tyyliin. Heidän kaksi kilpailijaansa johtavat taulukkoa yksilökisassa, ja tallipisteissä ero Writerfightersiin on huikeat 32 pistettä.
Myös muut tallisarjan sijoitukset alkavat vaikuttaa selviltä. Mikäli ihmeitä ei enää tapahdu, kakkoskorokkeelle noussee kauden jälkeen viime kauden mestari WF. Kolmossijaa pitää tallini DuDu, ja nelossijalle jäänee odotukset tälläkin kaudella pettänyt Team KPw.

On periaatteessa mahdollista, että kauden yksilökisassa kirja ja IFF päärtyisivät tasapisteisiin, esimerkiksi jos IFF jäisi tässä viimeisessä osiksessa neloseksi ja kirja nappaisi voiton. Tällöin voitto jaettaisiin sääntöjen mukaan näiden kahden kesken. Ankkiksen säämiehenäkin tunnettu, ilmastokatsauksia alituiseen näpräilevä Aku Vankka, on viikon mittaan harmitellut tätä normia useaan otteeseen. ("Tätä sääntöä olen ihmetellyt jo kauan.", "Naurettava sääntö on ehdottomasti muutettava.", "Tuo mestaruuden jakaminen ihmetyttää minun edelleenkin."...)
Salwer kuitenkin painii tällä hetkellä kuitenkin suurempienkin ongelmien kanssa. Lukuisilla muilla foorumeilla, kuten Habossa ja aa.fissä, on ilmennyt kopioviestimaratoneita - jotkut ilkeät nettipahis-ilkimys-roistot ovat kopioineet Viestimaratoneja omissa nimissään ilman mainintaa idean isästä Salwerista. VM:n pääpomo aikoo ryhtyä toimenpiteisiin ja muistuttaa tekijänoikeuslaista. Syystäkin.

Keskustelua heräsi viikolla myös muista asioista. Pulliksen ja Akuhullun syynäreiksi valitseminen aiheutti pientä närää ja jotkut kritisoivat myös tallijärjestelmää ja Viestimaratonin negatiivista tunnelmaa.
Salwerilla hommaa riittää.

Mutta - kaikki huipentuu ensi sunnuntaina! Nappaako IFF ykköspystin, vaiko yllättääkö kenties kirja vielä? Kaikki tämä ensi sunnuntaina. Viikon päästä luvassa myös blogia, sekä aikanaan toivottavasti VM-gaala Kreachilta! Jännää riittää totisesti!

Jepulis jee!

~Akkaridekkari

Myöhästynyt mutta lämpimä kiitos viimeviikkoisista blogikommenteista!

Älyttömän hieno blogi taas. Juu, oikein hyvää tekstiä. Itselläni ei vain oikein enää riitä kiinnostusta, tai oikeastaan jaksamista. Minulla riittää juuri kaudessa noin 3-4:n kisaan kirjoittaminen, sitten ei jaksa enää. Eikä aikakaan minulla olisi paljoa riittänyt, oikeasti. Ehkä en nimittäin viikonloppuna pystyisi kirjoitttamaan ollenkaan, ja silloin ei voisi muuta kuin toivoa, ettei IFF ja kirja jaksa kirjoittaa. (Ja tämähän on todennäköistä ;D ) Taso on kumman vaisua, kun tälläkin kaudella tulin/tulen kolmanneksi, vaikka kirjoitin ainoastaan puolissa osakilpailuista. Viittaa vain siihen, että Kirjalla, IFF:llä ja minulla on ollut vähän ylivoimaa, eivätkä muut ole ihan niihin tuloksiin yltäneet. :(

Gaalaa odotan minäkin. Saatan jopa ehkä jonkun palkinnon saada. ;D

Siis ei jumalauta, eikö nämä meidn nössösyynärit sano yhtään mitään tuohon Akuhullun viestiin. Michel Nadorpin kansikuvitusura ei varmasti liity Aku Ankan huumoriin.
Ottakaa nyt vähän tarkempaa linjaa, tai pelihousujaan repivä Krechelstone potkii teidät Hanhivaaranettiin saakka.

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin-hyvät loppuratkaisut

Jokainen tarina loppuu joskus. Jokaisean tarinan lopussa on aina jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisut vaihtelevat tarinoiden välillä varsin paljon. Tässä tekstissäni kerron enemmän Ankka ja Hiiri-tarinoiden loppuratkaisuista.

Loppuratkaisut ovat usein varsin erilaisia. Se, minkälainen tarinan loppuratkaisu on, riippuu monista eri seikoista. Tähän vaikuttaa etenkin tarinan juoni ja hahmot, myös tarinan pituudella on oma vaikutuksensa, ainakin loppuratkaisun pituuteen. Usein yksisivuisissa vitsisarjoissa ei mitään kummempia loppuratkaisuita ole, niissä tapahtuu kokoajan eikä tarinan tapahtumia/vaiheita voi lajitella erilleen. Vitsisarjoissa jokin pieni asia voi ratkaista sen, mitä aivan viimeisessä ruudussa tapahtuu.
Pidemmissä Ankka-tarinoissa loppuratkaisukin on usein hiukan monimutkaisempi ja ratkaisevat vaiheet voivat olla monen sivun pituisia pätkiä.

Loppuratkaisun olisi syytä olla mielenkiintoinen, jos tarinan lopun saattaa arvata ennalta, on jokin mennyt vähän pieleen. Loppuratkaisuissa olisis siis hyvä olla hiukan yllättävyyttä, ja mielenkiintoa. Loppuratkaisun pituus on myös tarkeä asia, itse en pidä, jos tarinan juoni ratkeaakin ihan hetkessä. Esim. 10-sivuisessa tarinassa loppuratkaisu saa olla aika monen ruudun pituinen, jotta se olisi tarpeeksi mielenkiintoinen.
Yllättävyys on eräs merkittävimmistä loppuratkaisuiden ominaisuuksista, jos yllättävyyttä ei ole lainkaan, tulee tarinasta liian ennalta-arvattava, eikä sitä jaksa lukea kunnolla loppuun asti. Itselleni on toisinaan käynyt näin. Toisinaan Mikki-tarinoiden loppuratkaisuissa on yllättävyyttä, ja joskus siitä saattaa nähdä myös Ankka-jatkiksissa.
Yleensä loppuratkaisuissa kaikkien ratkeamattaomien asioiden pitäisi selvitä. usein näin käykin, mutta esimerkiksi jatkiksien ensimmäisessä osassa ei ole kunnollista loppuratkaisua, tai ainakin suurin osa asioista jää siinä epäselväksi. Kuitenkin jatkiksen jokaisella osalla on omat pienet loppuratkaisunsa. Sitten vasta viimeisessä osassa nähdään se varsinainen loppuratkaisu, joka ei kuitenkaan yleensä ole niin suuri kuin tavallisissa tarinoissa, sillä osa asioista on ratkaistu jo aiemmissa osissa. Tyypillistä on, että moni tarinan selvittämättömistä asioista saattaa joissakin tarinoissa selvitä jo huomattavasti ennen loppuratkaisua. Näin käy useissa Mikki-tarinoissa, esim. Jos Mikki-tarinassa selvitetään rikosta, niin rikos saadaan ratkaistua pikkuhiljaa, ja toisinaan suuri loppuratkaisu saattaa jäädä jopa näkemättä. Huumoritarinoissa monet asiat rakteavat vasta tarinan lopussa.

Vaikka loppuratkaisun mielellään tulisikin olla yllätyksellinen, niin näin kuitenkin melko harvoin käy. Esimerkiksi useissa Roope vs. Pennonen-tarinoissa loppuratkaisun saattaa arvata jo ennalta. Yleensä näissä tarinoissa paha (tässä tapauksessa Pennonen) saa loppujen lopuksi palkkansa, vaikka olisikin ennen loppuratkaisia niskan päällä. Itse usein onnistun arvaamaan varsin hyvin tarinoiden loput.

Minkälainen loppuratkaisusta tulee, riippuu lähes täysin käsikirjoittajasta. Jotkin käsikirjoittajat haluavat tarinoilleen onnellisen lopun ja toiset taas haluavat hiukan onnettomampia tai julmiakin loppuja tarinoilleen. Usein Mikki tarinoiden loppu ei aina ole onnellinen. Välillä loppuratkaisuissa voi olla paljon huumoriakin. Humoristisia loppuratkauisuja näkee usein Ankka-tarinoissa. Hyvä esimerkki on Akun pakeneminen jonnekin kauas raivoavilta Ankkalinnalaisilta. Yleensä tämä toistuu aina tarinan lopussa ja aivan viimeisessä ruudussa Aku on jossain kaukana Ankkalinnasta.

Välillä loppuratkaisut ovat nopeudeltaan/ tai temmoltaan erilaisia. Joskus osa loppuratkaisuista ovat hidastempoisia, eli niissä saatetaan jahkailla, eikä kukaan hahmo oikein tiedä mitä tehdä. Tämä ei kuitenkaan ole niin yleistä, kuin äkkipikaiset ja nopeatempoiset loppuratkaisut. Näissä tarinoissa hahmot toimivat, laiskottelun sijaan. Itse ainakin pidän, jos loppuratkaisuissa on toimintaa.

Usein sama piirtäjä/tai käsikirjoittaja tekee tarinoihinsa melko samanlaisia loppuja. MM. chileläisen Vicarin piirtämissä tarinoissa on varsin usein melko humoristisia loppuratkaisuja. Don Rosallakin on melko omanlainen tyyli lopettaa tarinansa. Hän on tehnyt muutamia tarinoita, joden loppuratkaisuista ei draamaa ja tunteita puutu. Hyvä esimerkki tällaisesta tarinasta on Yukonin Sydämet, jossa Roope ei avaa Kultun lähettämää kirjettä, joka olisi voinut muuttaa hänen elämänsä.
Usein myös moni Ankka-piirtäjä suosii tietynlaisia loppuratkaisuja. Eräs suosituimmista tarinan loppumistyypeistä on "onnellinen loppu", jolloin paha saa yleensä palkkansa. Hiiri-tarinoissakin moni käsikirjoittaja haluaa tarinalleen onnellisen lopun, mutta jotkin Mikki-taiteilijat haluavat tarinoiden lopusta hieman omalaatuisemman tekemällä loppuratkaisuista sellaisia, että tarina ei päätykään ihan onnellisesti. Joskus tarinassa voi olla samaan aikaan sekä onnellinen että toisaalta vähän huonompikin loppu. Hyvä esimerkki tällaisesta on eräs Mikki-tarina, jossa Mikki onnistuu estämään Mustakaavun pahat aikeet, mutta hän ei kuitenkaan saa napattua Mustakaapua kiinni.

Useissa tarinoissa tarinan alkuvaiheessa saatetaan kokea jotain sellaista, joka koituu tarinan ratkaisun kannalta äärmiiäisen tärkeäksi asiaksi. Näin kävi mm. tarinassa Maailman toiseksi rikkain Ankka. Kyseisen tarinan alussa vilautetaan pikaisesti eräs langanpätkää. Tarinan keskivaiheessa kaikki eivät välttämättä edes kunnolla muista langanpätkästä mitään, mutta tärkeässä ratkaisuvaiheessa langanpätkä saa tarinassa suuren roolin. Juuri tämäntyyppistä näkee Disney-tarinoissa aina silloin tällöin.

Noihin nopeatempoisiin loppuratkaisuihin liittyy usein sujuvuus. Sujuvuus tarkoittaa sitä, että loppuratkaisu ei töki, vaan se etenee tasiasta, ja usein hyvää vauhtia eteenpäin. Joskus käsikirjoittajat saattavat tehdä tahallaan tökkivän loppuratkaisun, itse en tosin kummemmin välitä mistään hidastelusdta ja jahkailusta, vaan kaipaan suoraa toimintaa.

Huumori on varsin keskeinen asia loppuratkaisuissa. Mielestäni tarinasta saa hyvän jälkimaun, jos tarinan lopussa on huumoria. Tämä on melko tavallista muutaman sivun pituisille tarinoille. Pitkissä, noin 30-sivuisissa tai sitä pidemmissä tarinoissa ei lopussa useimmiten huumoria näe.

Useimmat loppuratkaisuista ovat hyviä, sekä Ankka ja Hiiri-tarinoissa, mutta silloin tällöin näkee tarinoissa myös surkeita loppuratkaisuja. Joissakin tarinoissa paljastetaan jo heti alussa, että joku hahmo nukahtaa ja alkaa nähdä unta. Mielestäni tämä on jokseenkin ärsyttävää, sillä silloinhan voi jo arvata, että tarinan lopussa tyyppi herää ja huomaa nähneensä unta. Ärsyttävää. Omasta mielestäni sellaisetkin tarinat ovat kehnoja, joissa loppuratkaisun arvaa jo heti tarinan alussa, ja valitettavasti näitä tarinoita on liikaa. Van Hornien tarinoissa loppuratkaisut eivät yleensä ole kovinkaan kummoisia, etenkin ne ovat tylsiä, eikä niissä välttämättä tapahdu juuri mitään.

Carl Barksin loppuratkaisut ovat mieleeni. Hänen loppuratkaisunsa ovat monipuolisia eikä hän yleensä suosi mitään tiettyä ratkaisutyyppiä. Barksin tarinoiden loppuratkaisuista löytyy aika usein yllätyksiä. Tarinassa ihmebentsiini voisi olettaa että Roope päihittäisi Pennosen mennen tullen, mutta yllättäen Pennonen veti tuossa tarinassa pidemmän korren. Barks on tehnyt paljon muitakin loppuratkaisultaan yllättäviä tarinoita. Barks hallitsee tarinan juonen hyvin, ja loppuratkaisuissa voi oikeastaan tapahtua mitä tahansa. Mutta yleensä myös hänenkin tarinoissaan paha saa lopussa aina palkkansa. Toisinaan myös Carl Barksin tarinoiden loppuratkaisut voivat olla varsin dramaattisia. Barksin kymmensivuisissa loppuratkaisun pituus saattaa vaihdella jonkin verran, välillä ratkaisut tapahtuvat muutamassa ruudussa, kun taas toisinaan ne vaativat jopa pari sivua. Moni Barksin tarinoiden loppuosista on ollut varsin opettavaisia. Usein hänen opettavaisissa tarinoissa näkee, mitä ei kannata tehdä ja mikä on taas suositeltavaa.

Mielestäni Vicar osaa piirtää loppuratkaisut oikealla tavalla. Tätä auttaa se, että usein hän saa piirrettäväkseen melko hyviä tarinoita, joissa on hyvät loppuratkaisut. Vicarin tarinoissa loppuratkaisu tapahtuu usein melko nopeasti. Joissakin hänen tarinoissaan loppuratkaisu saattaa olla vain muutaman ruudun pituinen. Joissakin hänen tarinoissaan vähän ennen loppua kaikki saattaa olla kunnossa, mutta jopa yhden ruudun aikana tilanne saattaa muuttua. Esimerkiksi usein Aku kömpelyyttään aiheuttaa jonkin suurkatastrofin Ankkalinnaan vaivaisen yhden ruudun aikana. Hänen tarinoiden loppuratkaisut ovat äkkipikaisia ja usein myös vauhdikkaita. Itse pidän hänen tyylistään hoitaa tarinoiden loppuratkaisut.

Jotkut Daniel brancan loppuratkaisuista saattavat muistuttaa Vicarin tarinoiden loppuja. Yhteistä heidän tarinoiden ratkaisuissa on se, että kaikki tapahtuu usein melko nopeasti. Branca on ehkä kuitenkin hieman parempi tekemään loppuratkaisuja, kuin Vicar, sillä hän käsikirjoittaa ja piirtää loppuratkaisuista monipuolisempia. Niissä on usein toimintaa, mutta myös monia muita ominaisuuksia. Joitakin huonojakin puolia hänen loppuratkaisuistaan löytyy, mutta ne puutteet ovat melko pieniä esim. muutamassa hänen tarinassaan loppuratkaisut ovat olleet suorastaan outoja (melko harvinaista).

Don Rosa on erittäin taitava tekemään tarinoihinsa kunnollisen loppuratkaisun. Tunnetustihan hän tekee tarinansa huolellisesti, ja tämä pätee myös loppuratkaisuihin. Carl Barksin tapaan myös Rosa käyttää monipuolisia loppuja tarinoissaan, ja usein loppuratkaisut eivät muistuta toisiaan, vaan melkein jokaisessa hänen tarinassaan loppuratkaisu on aina hiukan omalaatuinen. Niin kuin moni piirtäjä, myös Rosa suosii useimmiten tarinoissaan onnellisia loppuratkaisuja. Joskus tarinoiden loput saattavat olla dramaattisia, näin on käynyt useita kertoja, mm. tarinoissa Yukonin sydämet, Takaisin Xanaduun ja White Agony Greekin vanki. Itse pidän Don Rosan tarinoiden lopuista, yleensä ne ovat mielenkiintoisia ja välillä myös todella pitkiä, mikä on mielestäni hyvä asia. Rosan tarinoissa ei aina arvaa mitä lopussa käy, mutta hyvä esimerkki ennalta-arvattavasta tarinasta on mestaripuutarhuri, tuon tarinan alkupuolella kaikki viittaa siihen, että tarina loppuratkaisun aikoihin Akulle tapahtuu jotain negatiivistä. Hyvä asia on myös, että joskus Rosan Ankka-tarinoiden lopussa voi olla hyvinkin tunteikkaita kohtauksia, jotkut ovat sanoneet jopa itkeneensä lukiessaan Kirje Kotoa-tarinan loppua. Ehkä yksi pieni miinus Rosan loppuratkaisuihin tulee siitä, että ne eivät aina ole kovin selkeitä ja ytimekkäitä. Tämä ei ole haitaksi pitkissä seikkailutarinoissa, mutta kymmensivuisissa tarinoissa ne saattavat viedä osan lukijan mielenkiinnosta sarjaa kohtaan.

Yhteenveto: Jokaisessa Akkarissa nähtävässä tarinassa on ainakin jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisutyyppejä on monenlaisia, löytyy humoristisia, onnellisia, nopeita, hitaita, pitkiä ja lyhyitä loppuratksiuita. Loppuratkaisujen pituus vaihtelee aika paljon, vitsisarjoissa ratkaisun pituus saattaa olla vain pari ruutua, kun taas pitkissä seikkailutyyppisissä tarinoissa ratkaisut koetaan muutamassa sivussa. Yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä on ehdottomasti Carl Barks. Hänen tarinoissaan loppuratkaisut ovat erittäin hyviä ja mielenkiintoisia. Muitakin hyvä tarinoiden lopun tejijöitä on mm. amerikkalinen Don Rosa. Hänen loppuratkaisut vaihtelevat paljon ja se on hyvä asia. Ne ovat usein myös aika pitkiä.

Lainaus käyttäjältä: Kreach//Jos toi mestaruuden jakaminen muutettaisiin, enkö minä olisi silloin ykköskauden mestari? ^^
Itseasiassa Bomber voitti ykköskaudella yhden osakilpailun ja sinä et ollenkaan(?). Vaikka osallistuit useampaan osakilpailuun kuin Bomber, et silti saavuttanut kertaakaan ykköspaikkaa, jonka Bomber teki, joten eikös periaatteessa Bomberin pitäisi olla silloin ykköskauden mestari, koska neljännestä sijasta alaspäinkin tasatilanteet ratkaistaan katsomalla voittojen määrää, jos niitä ei ole niin kakkossijoja jne.

Katsoin toiseksi viimeisen ja kaikkien muidenkin osakilpailuiden tulokset, enkä nähnyt yhtään Kreachia ykkössijalla mussään vaiheessa.. :)