Melko lyhyt viestini (takataskussa ei ole mitään hirmuviestiä):
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Parhaat Aku Ankka(hahmo)-sarjat
Monissa Aku Ankka-sarjoissa Akulla on merkittävä osa tarinassa, tai hän on itse päähahmo.
William van Hornin sarjoissa on useinkin käytetty Akun hahmoa todella hienosti. Koko juoni on Akun varassa, eikä sarjaan välttämättä edes tarvitse muita vakiohahmoja. Aku-sarjoissa on tärkeää säilyttää Akun luonne, ja kuitenkin saada tarinasta mahdollisimman jännittävä. Van Hornin tarinoiden juonet saattavat mullistaa tuota vähän liikaakin, mutta itse pidän siitä. Esimerkiksi Kohtalokas piirakka on todella hauska ja oikeanlainen tarina, jossa Aku on päähahmona. Koko tarinan läpi kuvataan Akun epäonnea kuitenkin sillä tavalla, että lähes koko tarinan juonen aikana ei tarvita muita vakiohahmoja mukaan.
Carl Barks on ehdotomasti myös todella taitava käyttämään Akua päähahmona. Esimerkiksi Puhuva koira ja Kamalaa kasvioppia ovat hyviä esimerkkejä Barsksin mielikuvituksellisista Aku-kymmensivuisista. Barks osaa käyttää Akua yksinään ja soveltaa Akun vahvuuksia ja heikkouksia joka tarinaan. Esimerkiksi tarinassa Kamalaa kasvioppia Aku yltyy aika yleisen Barks-tarina-kaavan sanomaan, että osaa jotain ja sitten ei osaakaan. Barksin tarinat toimivat hyvin pelkällä "Aku-voimalla", siksi, että Akulla on niin paljon ominaisuuksia mitä Barks osaa soveltaa. Barksin sarjoista hyviä tekee Barksin taito soveltaa Akun "yltyneisyyttä" ja agressiivisuutta sellaisiinkin tarinoihin, jossa Aku on lähes yksin. Barks tekee Akusta sellaisen hahmon, jota voi käyttää mainiosti päähenkilönä melkein tarinassa kuin tarinassa. Hän tosin piti Akusta myös sivuhahmona, sillä melko monissa Roope tarinoissa Akulla on melko pieni osa tarinassa, toisinaan Aku ei esiinny joissakin barksin tarinoissa juuri ollenkaan.
Kummatkin tarinat, Puhuva koira ja Kamalaa kasvioppia, ovat hyvä osoitus siitä, että Barks saa Akun venymään kaikenlaiseksi, ja saa muokattua Akun luonnetta. Esimerkiksi nuokin tarinat saavat Akusta voimansa. Kummallekin tarinalle täytyisi ehdottomasti antaa hyvä arvosana, monista syistä johtuen.
Don Rosa on kiistatta yksi suurimmista Aku-piirtäjistä kautta aikojen. Vaikka hän onkin tehnyt aika vähän sarjoja. Vielä vähemmän sellaisia sarjoja, joiden päähenkilö on Aku Ankka. Kuitenkin aina käyttäessään Akua päähahmona, Don tekee Akusta hauskan ja toimeliaan. Nyt kerron enemmän Don Rosan sarjoista, joiden päähahmo on Aku Ankka.
Hänen ensimmäinen Suomessa julkaistu Aku Ankka –sarjansa on nimeltään ”Jos metsään haluat mennä nyt…” Tarinan idea on aika klassinen, miten Aku yrittää romuttaa poikien haaveen sudenpentumitalista. Pojat löytävät kaikki eläimet, jotka kulkevat heidän ohitsensa ja vaikka Aku kuinka sanoo, ettei niitä eläimiä ole olemassa, koska ne ovat esiintyneet vain saduissa, niin pojat vastaavat, että veimmehän mekin kerran yksisarvisen Roope-sedän eläintarhaan, vaikka niitä ei pitäisi olla olemassa. Tuo onkin viittaus Barksin tarinaan ”Yksisarvisen jäljillä”.
Toinen Rosan tarina, jossa on Aku päähenkilönä, on nimeltään ”Sankari ylitse muiden”. Tässä tarinassa pojat rakastavat Akua sellaisena kuin hän on, mutta toisaalta voivottelevat sitä, että Akulla on aina epäonnea ja muuta sellaista. Aku yrittää näyttää, että hänellä on supervoimia, mutta pojat eivät usko sitä. Tarinan lopussa ankanpojat sanovat, että Aku on heidän suurin sankarinsa.
Suurin kurpitsa –tarina on klassinen Akun ja Teppo Tulpun välinen yhteenotto.
Vicar on erittäin hyvä tekemään Aku-tarinoita, hän keskittyy juuri Akuun lähes 100-prosenttisesti. Vicarin piirtämissä tarinoissa Aku on aina hauska ja melko aktiivinen.
Yhteenveto: Aku-sarjoja on tehty erittäin paljon, mutta on joitakin sarjoja ja niiden tekijöitä, jotka ovat ylitse muiden. Hyviä Aku-tarinoita ovat mm. Puhuva Koira ja Sankari Ylitse Muiden. Taitavimpia Aku-tarinoiden tekijöitä ovat ehdottomasti Carl Barks, Don Rosa sekä Vicar. Nämä kolme osaavat tehdä Aku-tarinoista mielenkiintoisia ja tarvittaessa hasukojakin.
Sivuja:
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
51
52
53
54
55
56
Kirjoittaja
Aihe: Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
(833 viestiä)
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 391 -
30.10.2009 klo 20:44:27
Mattiii
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 392 -
30.10.2009 klo 23:33:46
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Parhaat Aku Ankka -sarjat
Vuonna 1934 ensiesiintymisen tehnyt hahmo Aku Ankka on varmasti monen Aku Ankka -sarjoja lukevan yksi lempihahmoista, ellei jopa kaikkein paras. Aku Ankasta on tehty todella paljon erilaisia tarinoita ja sarjoja, joita etenkin suomalaiset lukevat mielellään. Sarjat voivat olla hyvinkin eri tyyppisiä: jotkut ovat huonompia ja toiset taas parempia. Olen sitä mieltä, että jonkin sarjan rankkaus parhaaksi tai ihan surkeaksi kertoo vain lukijan/lukijoiden mielipiteen kyseisestä sarjasta, koska jokaisella on oma mielipiteensä. Ja makuasioistahan ei voi kiistellä.
Omasta mielestäni yleensäkin Aku Ankka -sarjojen rankkaaminen paremmuusjärjestykseen on hiukan vaikeaa, koska itse arvostan joka sarjassa jotakin tiettyä asiaa. Tämän takia jokainen sarja, jossa päähenkilönä esiintyy Aku Ankka, ovat mielestäni hyvää luettavaa. Eniten kuitenkin arvostan sarjoissa omaperäisyyttä. Tämän asian takia on toki joitakin Aku Ankka -sarjoja, jotka ovat ylitse muiden. Mutta mikä tekee jostakin Aku Ankka -sarjasta parhaan? Monen lukijan mielestä sen tekee heidän lempipiirtäjänsä. Itsekin arvostan piirtäjien työtä, mutta toiseksi eniten omaperäisyyden lisäksi arvostan parhaissa sarjoissa käsikirjoittajaa. Käsikirjoittaja on kuitenkin se henkilö, joka tekee sarjan pohjatyön ja ideoinnin, joista sarja saa omat piirteensä. Piirtäjä on myös olennainen osa sarjan paremmuutta ratkaistaessa, koska hänhän kuvittaa käsikirjoittajan pohjatyön mukaan ja näin sarja saa lisää omia piirteitä. Huumori on kanssa yksi tärkeimmistä asioista, koska ilman sitä sarja on useimmiten laimea. Huumoria täytyy myös olla tarpeeksi, muttei liian paljon, koska muuten sarja on aika yksitoikkoista. Tarpeeksi Aku Ankka -sarjassa on huumoria silloin, kun se saa itseni hyvälle tuulelle sekä niin että saman sarjan voi lukea myös uudelleen kyllästymättä siihen. Don Rosa on paras esimerkki tällaisista sarjoista. Omalta osaltani sanottakoon, että paras sarja vaatii nämä neljä tekijää: omaperäisyyden, hyvän käsikirjoittajan, hyvän piirtäjän sekä tarpeeksi huumoria. Itse järjestän vielä Aku Ankka -sarjat tarinatyyppien mukaan: pitkät seikkailusarjat, yhden sivun vitsisarjat sekä lyhyemmät, noin kymmenen sivun pituiset sarjat. Ja jokaisesta kategoriasta löytyy vähintään yksi sarja ylitse muiden.
Parhaimmat Aku Ankka -sarjat löytyvät kategoriasta seikkailusarjat ja vielä Don Rosan käsikirjoittamina ja piirtäminä. Yksi parhaimmista on Rosan tekemät Caballero-sarjat. Ensimmäinen, Kolmen Caballeron paluu on siksi niin arvostettava, koska kyseisessä tarinassa Aku seikkailee tasaveroisten José Cariocan ja Panchito Pistolesin kanssa. Kuten Rosakin kertoo kyseisen tarinan taustakommentissaan, että hän halusi tehdä seikkailun, jossa Aku seikkailee seurassaan ystäviä, jotka ihailevat ja arvostavat häntä, toisin kuin Roope, Iines ja Hannu. Tämä on yksi hyvä syy, miksi kyseinen tarina on omalla kohdallani arvostettu ja mukava, sillä onhan tarina vaihtelua siihen ainaiseen Akun aliarvostelu- ja nolaamissarjoihin, kuten esimerkiksi Akun pakottaminen Roopen kolikoidenkiillotushommaan. Seikkailuna tämä Kolmen Caballeron paluu on aivan mahtava ja lisäksi on kiva seurata, millaisiin paikkoihin Rosa on Akun heittänyt. Tarinahan alkaa siitä, kun Aku vie pojat El Divisaderoon, Meksikoon, josta lähtee bussi Sudenpentujen jamboreelle. Tämän jälkeen Aku tapaa aivan sattumalta Josén ja Panchiton, jonka jälkeen koko kolmikko alkaa etsimään Meksikon suurinta hopeakaivosta. Heidän löydettyään hopeakaivoksen, he lastaavat hopeatynnyrit El Divisaderoon menevään junaan. Jotta tarina ei olisi niin tylsä tai liian yksinkertainen, täytyy siinä olla joku, joka yrittää ryöstää aarteen. Tähän tarinaan Rosa on laittanut pahiksen nimeltään Alfonso "Kultahattu" Bedoya, joka sitten yrittää saada hopeat itselleen. Mikä tekee tästä tarinasta mielenkiintoisen, on se, että Aku saa tehdä mitä haluaa ilman, että Roope olisi pakottamassa siihen tai valvomassa Akun hommia. Lisäksi José ja Panchito kehuvat Akun aarteenetsintätaitoja, koska tämä on ollut monesti Roopen mukana aarteita etsimässä. Lisäksi kohdassa, jossa Aku kertoo, että hänellä on kasvatettavanaan kolme kasvattipoikaa, José ja Panchito omalla tavallaan näyttävät arvostuksensa Akua kohtaan. Tästä Aku aivan punastuu, koska ei ole keneltäkään muulta kuullut, että häntä arvostetaan ja hänelle tulee kerrankin hyvä mieli. Itsekin on ilo nähdä, kuinka Aku melkeinpä ensimmäistä kertaa voi olla ylpeä itsestään. Huumoria ei voi jättää mainitsematta, ihan senkin takia, koska onhan kyseessä Rosan tekemä tarina. Suoraan sanottuna tästä tarinasta löytyy todella huvittavia yksityiskohtia ja vitsejä, joille ei voi muuta kuin nauraa tai vähintään olla huvittunut. Oikeastaan vitsit kruunaa koko tarinan, joka jo muutenkin sisältää parhaan tarinan ominaisuudet. Myös Kolmen Caballeron paluun jatkosarja Seitsemän (miinus neljä) rohkeata Caballeroa on yhtä lailla hieno ja mahtava tarina aivan kuin edeltäjänsä. Kyseisen tarinan alussa esitetään parhaiten Akun tavallista arkielämää: Roope, Hannu sekä Iines alistavat Akua. Mutta tämän jälkeen tarina saa positiivisemman jatkon, sillä Sudenpennut lähettävät Akun Brasiliaan, Rio de Janeiroon, missä Aku tapaa jälleen kerran tasaveroiset ystävänsä José Cariocan ja Panchito Pistolesin. Tavattuaan toisensa kolmikko lähtee jälleen aarteenetsintään, mutta Akun kohdalla tarkoitus on löytää hänen kadonnut hymynsä. Ja kuten edeltäjänsä myös tässä tarinassa esiintyy pahis, joka on tällä kertaa erään alkuasukasheimon päällikkö. Tarinan koko kokonaisuus on aivan mahtava. Tämä selittyy esimerkiksi sillä, että Rosa on piirtänyt hienot puitteet kristallikaupungille sekä tietenkin huumoria unohtamatta, jota löytyy ihan mukavasti. Lisäksi tarina saa onnellisen lopun, kun Aku lopulta löytää kadotetun hymynsä takaisin parhaiden ystäviensä avulla. Eikä unohdeta Caballerojen yhteislaulua, joka on mukava loppukevennys mahtavalle tarinalle.
Vuonna 1934 ensiesiintymisen tehnyt hahmo Aku Ankka on varmasti monen Aku Ankka -sarjoja lukevan yksi lempihahmoista, ellei jopa kaikkein paras. Aku Ankasta on tehty todella paljon erilaisia tarinoita ja sarjoja, joita etenkin suomalaiset lukevat mielellään. Sarjat voivat olla hyvinkin eri tyyppisiä: jotkut ovat huonompia ja toiset taas parempia. Olen sitä mieltä, että jonkin sarjan rankkaus parhaaksi tai ihan surkeaksi kertoo vain lukijan/lukijoiden mielipiteen kyseisestä sarjasta, koska jokaisella on oma mielipiteensä. Ja makuasioistahan ei voi kiistellä.
Omasta mielestäni yleensäkin Aku Ankka -sarjojen rankkaaminen paremmuusjärjestykseen on hiukan vaikeaa, koska itse arvostan joka sarjassa jotakin tiettyä asiaa. Tämän takia jokainen sarja, jossa päähenkilönä esiintyy Aku Ankka, ovat mielestäni hyvää luettavaa. Eniten kuitenkin arvostan sarjoissa omaperäisyyttä. Tämän asian takia on toki joitakin Aku Ankka -sarjoja, jotka ovat ylitse muiden. Mutta mikä tekee jostakin Aku Ankka -sarjasta parhaan? Monen lukijan mielestä sen tekee heidän lempipiirtäjänsä. Itsekin arvostan piirtäjien työtä, mutta toiseksi eniten omaperäisyyden lisäksi arvostan parhaissa sarjoissa käsikirjoittajaa. Käsikirjoittaja on kuitenkin se henkilö, joka tekee sarjan pohjatyön ja ideoinnin, joista sarja saa omat piirteensä. Piirtäjä on myös olennainen osa sarjan paremmuutta ratkaistaessa, koska hänhän kuvittaa käsikirjoittajan pohjatyön mukaan ja näin sarja saa lisää omia piirteitä. Huumori on kanssa yksi tärkeimmistä asioista, koska ilman sitä sarja on useimmiten laimea. Huumoria täytyy myös olla tarpeeksi, muttei liian paljon, koska muuten sarja on aika yksitoikkoista. Tarpeeksi Aku Ankka -sarjassa on huumoria silloin, kun se saa itseni hyvälle tuulelle sekä niin että saman sarjan voi lukea myös uudelleen kyllästymättä siihen. Don Rosa on paras esimerkki tällaisista sarjoista. Omalta osaltani sanottakoon, että paras sarja vaatii nämä neljä tekijää: omaperäisyyden, hyvän käsikirjoittajan, hyvän piirtäjän sekä tarpeeksi huumoria. Itse järjestän vielä Aku Ankka -sarjat tarinatyyppien mukaan: pitkät seikkailusarjat, yhden sivun vitsisarjat sekä lyhyemmät, noin kymmenen sivun pituiset sarjat. Ja jokaisesta kategoriasta löytyy vähintään yksi sarja ylitse muiden.
Parhaimmat Aku Ankka -sarjat löytyvät kategoriasta seikkailusarjat ja vielä Don Rosan käsikirjoittamina ja piirtäminä. Yksi parhaimmista on Rosan tekemät Caballero-sarjat. Ensimmäinen, Kolmen Caballeron paluu on siksi niin arvostettava, koska kyseisessä tarinassa Aku seikkailee tasaveroisten José Cariocan ja Panchito Pistolesin kanssa. Kuten Rosakin kertoo kyseisen tarinan taustakommentissaan, että hän halusi tehdä seikkailun, jossa Aku seikkailee seurassaan ystäviä, jotka ihailevat ja arvostavat häntä, toisin kuin Roope, Iines ja Hannu. Tämä on yksi hyvä syy, miksi kyseinen tarina on omalla kohdallani arvostettu ja mukava, sillä onhan tarina vaihtelua siihen ainaiseen Akun aliarvostelu- ja nolaamissarjoihin, kuten esimerkiksi Akun pakottaminen Roopen kolikoidenkiillotushommaan. Seikkailuna tämä Kolmen Caballeron paluu on aivan mahtava ja lisäksi on kiva seurata, millaisiin paikkoihin Rosa on Akun heittänyt. Tarinahan alkaa siitä, kun Aku vie pojat El Divisaderoon, Meksikoon, josta lähtee bussi Sudenpentujen jamboreelle. Tämän jälkeen Aku tapaa aivan sattumalta Josén ja Panchiton, jonka jälkeen koko kolmikko alkaa etsimään Meksikon suurinta hopeakaivosta. Heidän löydettyään hopeakaivoksen, he lastaavat hopeatynnyrit El Divisaderoon menevään junaan. Jotta tarina ei olisi niin tylsä tai liian yksinkertainen, täytyy siinä olla joku, joka yrittää ryöstää aarteen. Tähän tarinaan Rosa on laittanut pahiksen nimeltään Alfonso "Kultahattu" Bedoya, joka sitten yrittää saada hopeat itselleen. Mikä tekee tästä tarinasta mielenkiintoisen, on se, että Aku saa tehdä mitä haluaa ilman, että Roope olisi pakottamassa siihen tai valvomassa Akun hommia. Lisäksi José ja Panchito kehuvat Akun aarteenetsintätaitoja, koska tämä on ollut monesti Roopen mukana aarteita etsimässä. Lisäksi kohdassa, jossa Aku kertoo, että hänellä on kasvatettavanaan kolme kasvattipoikaa, José ja Panchito omalla tavallaan näyttävät arvostuksensa Akua kohtaan. Tästä Aku aivan punastuu, koska ei ole keneltäkään muulta kuullut, että häntä arvostetaan ja hänelle tulee kerrankin hyvä mieli. Itsekin on ilo nähdä, kuinka Aku melkeinpä ensimmäistä kertaa voi olla ylpeä itsestään. Huumoria ei voi jättää mainitsematta, ihan senkin takia, koska onhan kyseessä Rosan tekemä tarina. Suoraan sanottuna tästä tarinasta löytyy todella huvittavia yksityiskohtia ja vitsejä, joille ei voi muuta kuin nauraa tai vähintään olla huvittunut. Oikeastaan vitsit kruunaa koko tarinan, joka jo muutenkin sisältää parhaan tarinan ominaisuudet. Myös Kolmen Caballeron paluun jatkosarja Seitsemän (miinus neljä) rohkeata Caballeroa on yhtä lailla hieno ja mahtava tarina aivan kuin edeltäjänsä. Kyseisen tarinan alussa esitetään parhaiten Akun tavallista arkielämää: Roope, Hannu sekä Iines alistavat Akua. Mutta tämän jälkeen tarina saa positiivisemman jatkon, sillä Sudenpennut lähettävät Akun Brasiliaan, Rio de Janeiroon, missä Aku tapaa jälleen kerran tasaveroiset ystävänsä José Cariocan ja Panchito Pistolesin. Tavattuaan toisensa kolmikko lähtee jälleen aarteenetsintään, mutta Akun kohdalla tarkoitus on löytää hänen kadonnut hymynsä. Ja kuten edeltäjänsä myös tässä tarinassa esiintyy pahis, joka on tällä kertaa erään alkuasukasheimon päällikkö. Tarinan koko kokonaisuus on aivan mahtava. Tämä selittyy esimerkiksi sillä, että Rosa on piirtänyt hienot puitteet kristallikaupungille sekä tietenkin huumoria unohtamatta, jota löytyy ihan mukavasti. Lisäksi tarina saa onnellisen lopun, kun Aku lopulta löytää kadotetun hymynsä takaisin parhaiden ystäviensä avulla. Eikä unohdeta Caballerojen yhteislaulua, joka on mukava loppukevennys mahtavalle tarinalle.
Pullasorsa
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 393 -
31.10.2009 klo 17:09:19
Aika ei vain riitä. Toivottavasti saisin kokoon edes sen kolmetuhatta merkkiä...
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Parhaat Aku Ankka -sarjat
Aku Ankasta on tehty tuhansia ja taas tuhansia tarinoita, mutta loistokkaita noista ovat vain murto-osa. Yleisesti parhaina Aku Ankka -sarjojen tekijöinä pidetään legendaarista yhdysvaltalaiskaksikkoa Carl Barksia ja Don Rosaa. Eikä tuo käsite suinkaan ole väärä - vaikka molempien herrojen urat ovat jo takanapäin, jäävät heidän unohtumattomat ja nerokkaat sarjansa aina ihmisten mieliin.
Carl Barks on tehnyt useita unohtumattomia Aku Ankka -sarjoja, joista yksi on Kulmikkaat munat. Legendaarisessa klassikkotarinassa Aku ja ankanpojat matkaavat Andeille metsästämään ennennäkemättömiä kulmikkaita munia. Niitä löytyykin lopulta Vihoviimeisestä Rotankolosta. Toinen varmasti yksi tunnetuimmista Akutarinoista on Aku Ankka ja zombi, jossa Aku "tutustuu" Bombi -nimiseen zombiin. Jännittävien vaiheiden jälkeen Aku lopulta pelastuu pahamaineisen poppamiehen Fuula Tsuulan kynsistä, jonne hän oli joutunut Bombin hänelle antaman woodoonuken vuoksi. Alunperin Fuula Tsuula oli kuitenkin tarkoittanut nuken Roopelle eikä suinkaan Akulle.
Don Rosaa, jota pidetään Carl Barksin manttelinperijänä, on myös taiteillut useita loistokkaita Aku Ankka -sarjoja, joista yksi on myöhemmin eräänlaiseksi tarinakokonaisuudeksi muodostunut Kolme caballeroa. Kolme caballeroa ovat Aku Ankka, Jose Carioca, sekä Panchito Pistoles. Keskenään he ovat parhaimpia ystävyksiä, ja Panchito ja Jose ovat ainoita ihmisiä (tai ankkoja) maailmassa, jotka kunnioittavat Akua ja pitävät tätä vertaisenaan. Don Rosa on tehnyt kolmikosta useita tarinoita, ja niitä voi lukea muun muassa tuoreimmasta Don Rosa -kirjasta Kolme caballeroa.
Jatkuu...
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Parhaat Aku Ankka -sarjat
Aku Ankasta on tehty tuhansia ja taas tuhansia tarinoita, mutta loistokkaita noista ovat vain murto-osa. Yleisesti parhaina Aku Ankka -sarjojen tekijöinä pidetään legendaarista yhdysvaltalaiskaksikkoa Carl Barksia ja Don Rosaa. Eikä tuo käsite suinkaan ole väärä - vaikka molempien herrojen urat ovat jo takanapäin, jäävät heidän unohtumattomat ja nerokkaat sarjansa aina ihmisten mieliin.
Carl Barks on tehnyt useita unohtumattomia Aku Ankka -sarjoja, joista yksi on Kulmikkaat munat. Legendaarisessa klassikkotarinassa Aku ja ankanpojat matkaavat Andeille metsästämään ennennäkemättömiä kulmikkaita munia. Niitä löytyykin lopulta Vihoviimeisestä Rotankolosta. Toinen varmasti yksi tunnetuimmista Akutarinoista on Aku Ankka ja zombi, jossa Aku "tutustuu" Bombi -nimiseen zombiin. Jännittävien vaiheiden jälkeen Aku lopulta pelastuu pahamaineisen poppamiehen Fuula Tsuulan kynsistä, jonne hän oli joutunut Bombin hänelle antaman woodoonuken vuoksi. Alunperin Fuula Tsuula oli kuitenkin tarkoittanut nuken Roopelle eikä suinkaan Akulle.
Don Rosaa, jota pidetään Carl Barksin manttelinperijänä, on myös taiteillut useita loistokkaita Aku Ankka -sarjoja, joista yksi on myöhemmin eräänlaiseksi tarinakokonaisuudeksi muodostunut Kolme caballeroa. Kolme caballeroa ovat Aku Ankka, Jose Carioca, sekä Panchito Pistoles. Keskenään he ovat parhaimpia ystävyksiä, ja Panchito ja Jose ovat ainoita ihmisiä (tai ankkoja) maailmassa, jotka kunnioittavat Akua ja pitävät tätä vertaisenaan. Don Rosa on tehnyt kolmikosta useita tarinoita, ja niitä voi lukea muun muassa tuoreimmasta Don Rosa -kirjasta Kolme caballeroa.
Jatkuu...
Bomber
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 394 -
31.10.2009 klo 18:20:08
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Maailmassa on tuhansittain hyviä Aku Ankka-sarjakuvia. Niitä on lukematon määrä, ja monet ovat syöpyneet mieliimme pysyvästi. Ne kuuluvat arvostettuun parhaiden sarjojen joukkoon. Parhaiden sarjojen tekijöiden joukkoon kuuluvat muunmuassa Don Rosa, Carl Barks uskomattomine kymmensivuisineen, Vicar monine hauskoine sarjoineen, mukana myös sen nimiset kuulut taiteilijat kuin Marco Rota, Lara Molinari, Silvia Ziche, ja monet muut. Parhaat Aku Abkka-sarjat ovat jääneet muistiimme erilaisuudellaan, hauskuudellaan, suuruudellaan ja neroudellaan muutama tarina, pääasiassa amerikkalaisten tekemä, on järjettömän suuren yleisön suosiossa.
Voisin luetella tältä seisomalta kymmeniä Aku Ankka sarjoja, jotka ovat mielestäni parhaita.Ne ovat kaikki mielestäni liki sensaatiomaisia. Jotkut kuitenkin tässäkin arvostetussa joukossa nousevat korkeammalle kuin toiset, kuten sademetsän lehvästössä. Kuitenkin joukkoa suppeuttaa jonkin verran pelkkä Aku Ankka-aihe, sillä suurin osa Barksin parhaista tarinoista on otsikoitu Roope-sedällä. Kuitenkin Barksilta on nähty sellaisia mestariteoksia kuin Karkkeja ja Kepposia, Viidakkovisiitti, Kielletty laakso ja monia muita hulvattomia seikkailuja. Don Rosalta Aku-tarjonta on kuitenkin minun osaltani ollut hieman mielenpainuvampaa. Mestaripuutarhuri, Kolmen Caballeron seikkailut, Jos Metsään Haluat Mennä Nyt, Paluu Andeille, Nokanneulan tapaus, ja monia muita. Seuraavaksi kerron teille hieman tarinasta Mestari puutarhuri:
Tarina Mestaripuutarhuri on siis Don Rosan luoma. Siinä Akusta on tullut puutarhanhoidon todellinen superammattilainen, joka hoitaa pihan täydelliseen kuntoon. Hän saa työnannon arvovaltaiselta pormestarilta, joka järjestää suuret kutsut, ja pihan pitää olla edustuskunnossa. Aku ottaa pojat mukaansa, ja show alkaa. Hän parturoi puut, muotoilee pensaasta uskomattoman veistoksen kuten myös ruusunnupuista. Hän pesee lumpeet, puunaa sammakot, typistää ruohon kivien viereltä ja leikkaa edustan koulutetulla pupuarmeijallaan. Kaikki näyttää hyvältä ja jäljellä on enää lopun pihan ruohon leikkuu, kun Aku kompastuu jälleen kerran omaan ylpeyteensä. Tästä alkaa hulvaton tapahtumaketju - Aku aikoo leikata yksin kahdella ruohonleikkurilla. Hän kääntyy sanoakseen jotain ankanpojalle, kun hän menettää ruohonleikkuriensa hallinnan. Ne kaatavat puut ja pensaat, kun jotain hullua tapahtuu. Kaikki tämä muistuttaa paljon ylhäältä katsottuna kieltään näyttävää hiirtä. Juuri samaan aikaan pormestarin vaimo ja kissa ovat parvekkeella. Kissa raivostuu näkemästään, tipauttaa sähisemisellään rouvan alas. Tämä tipahtaa Akun pupuhäkin päälle, ja nämä pääsevät vapaaksi. Niiden juoksennellessa pormestarin koulutetut metsästyskoirat näkevät kaiken häkeistään ja ryntäävät kanien perään. Samaan aikaan hevoset huomaavat mylläkän ja tulevat häsellykseen mukaan. Lopulta piha näyttää järkyttävältä perunapellolta, ja pormestari raivostuu. Hulvaton näytös siitä, kuinka jälleen kerran Aku kompastuu ylpeyteensä ja joutuu pakosalle. Rosa on tietenkin omannut juonen Barksilta, ja tämä on suomalaisten keskuudessa hyvin suosittu juoni. Samankaltainen juoni on tarinassa Nokanneulan tapaus, jossa Aku työskentelee korkeanpaikan ikkunanpesijänä. Hänellä on tässäkin tarinassa suuri ego, ja ylimielisyys paistaa läpi. Aku aikoo pestä Ankkalinnan suurimman pilvenpiirtäjän ikkunoita, ankanpojat ovat mukana huolehtimassa, ettei heidän tohelo setänsä saa aikaiseksi mitään pahaa. Urakka alkaa loistavasti, ja samanlaista farssia on koko tarina Akun osalta. Aku tipahtaa välittömästi, ja koko tarina on täysin hulvaton. Akun onnistuu pelastaa henkensä useita kertoja, mutta silti joutuu jollakin ihmeen keinolla uudestaan vaaraan. Jos hänen onnistuu päästä sisään, hän on välittömästi taas ilmassa. Aku keikkuu lipputangossa, tuhoaa lukuisia katoksia, saa kimppuunsa Ankanneulan tohelot vartijat ja ainakin yhtä tyhmät Ankkalinnan poliisit, ja lopulta sinkoutuu pressun lingottamana alla olevan kalakaupan tiskiin. Tarinan lopussa Akulla on uskomaton korkeanpaikan kammo, ja hänet joudutaan taluttamaan jopa tien kynnyksen yli. Tarina on tuttua Don Rosan laatua, joka ruudussa on mukana jonkinlainen vitsi.
Toinen huipputarina on Painajainen paratiisitiellä. Tarinan on piirtänyt ja käsikirjoittanut Marco Rota, ja näin tarina alkaa. Aku on lenkillä, ja piipahtaa hetkeksi Pellen luo. Pelle ei kuitenkaan ole kotona, ja laiska Aku nukahtaa lopulta Pellen sängylle. Kun hän herää, on edessä kauhea painajainen. Hän kohtaa herätessään ensimmäiseksi hirveitä esihistoriallisia lentoliskoja. Hän pääsee lopulta pakoon, ja kohtaa keskuksessa jättimäisen petokissan, tultasyöksevän lohikäärmeen ja levähtäessään hän juttelee puhuvan hevosen ja kuuluisan puhuvan koiran, joka sanoo fraasinsa hänelle. Hän pääsee Iineksen luo, joka kuitenkin patistaa hänet sekopäisesti heti töihin. "Sinun pitää keittää nurmikko, parsia ikkunat, pyykätä perunavelli.. Sitten epätoivoinen Aku luulee kohtaavansa pelastuksensa, kun Mummo tulee autolla katua. Autosta astuvat ruipelo Hansu ja Mummo, jotka alkavat heitellä Akua kakuilla. Sitten poliisi paljastuu karhukoplalaiseksi, ja Aku joutuu karhukoplalaisten peloteltavaksi. Aku ryntää viimeiseen toivoonsa Roopen rahasäiliöön järjettömän karhukopla-armeijan jahdatessa häntä. Roope alkaa puhumaan hulluja, ja säiliön räjähtäessä hän muuttuu rahapatsaaksi ja jahtaa Akua. Aku löytää viimein tiensä Pellen luo, mutta siellä Pelle ja Pikku-apulainen ovat vaihtaneet paikkaa, ja viimeiseksi mainittu on hullu. Sitten viimein Aku herää tästä painajaisesta, ja Pelle selittää tapahtuneen. Aku oli nukahtaessaan kaatanut sängylleen yhden Pellen unisarjan tuotteista, joka tekee unesta painajaista.
Kuurakettien kilpailu on hyvä taidonnäyte Barksilta, ja kuuluu mielestäni parhaiden Aku Ankka-tarinoiden joukkoon. Tarinassa Aku on lehdenjakajana, ja hänen vieressään, sisätiloissa professorit työskentelevät kuurakettinsa parissa. Heillä on kuitenkin kuljettajaongelmia, sillä lentäjän pitäisi olla sekä pieni että kevyt, ja professorit huomaavat heti Akun. Aku tietenkin suostuu rahan perässä ilman sen kummempia ajatuksia, ja lähtee siis kuumatkakilpailuun paroni Huimapäätä vastaan. Ensin maahan laskeutunut voittaa. Paroni paljastuu välittömästi pahaksi ketkuksi ja ottaa etumatkaa. Laskeutuessaan Aku huomaa, että polttoaine on pahasti lopussa. Syy paljastuu, kun ankanpojat ilmoittavat läsnäolonsa. Myös paroni Huimapäällä on ongelmia, Akun ympärillä holtittomasti kiertely on vienyt hänenkin bensamittarinsa samoihin lukemiin. Paroni huomaa Akun ja paljastaa heti aseensa ja pakottaa roistomaisesti Akun antamaan oman polttoaineensa itselleen. Ankat ovat toivottomassa tilanteessa, kun he huomaavat olion juovan jonkinlaisesta lähteestä. Akun ja olion taistelun jälkeen Akun onnistuu karkottaa olento tulella. Pian lähde paljastuu bensiiniksi, ja he pääsevätkin takaa-ajoon. Ihanan absurdi kohtaus. Lopulta Aku saa paronin kiinni, mutta hullut posottovat täysilla kohti ilmakehää ilman järjen hiventäkään. Molemmat alukset räjähtävät, mutta kilpailijat pelastuvat. Voittoa ei kuitenkaan jaeta vaan koko kilpailusta tulee loppujen lopuksi floppi.
Aku Ankka Maharadzana on yksi lempitarinoistani, jossa Aku on pääosassa. Barks on tietenkin tekijänä, ja näin tarina alkaa. Aku huijaa pojat tyhjentämään autotallin, ja antaa palkkioksi lopulta vain kynänpätkän. Tarinan ehdottomasti hauskin asia on ankanpoikien vaihtosessiot, jotka olen lukenut satoja kertoja. Ensin pojat saavat narukerän, sitten leijanlennättäjältä vastineeksi linkkuveitsen, josta saavat vyönsoljen lopulta tuloksena on nousujohteisessa kertomuksessa kaunis helmi, josta he saavat rikkaalta liikemieheltä matkaliput Intiaan. Ahne Aku kuitenkin ottaa poikien matkalipun ja matkaa yksin Intiaan. Ovelat pojat onnistuvat salamatkustamaan Akun hyttiin, mutta kuitenkin paljastuvat. Pojilta kuitenkin puuttuvat paperit, jotka saadaan tuntemattoman avustuksella palvelusta vastaan. Mies paljastuu maharadzaksi, ja hänet viedään uskomattomaan palatsiin. Jostakin kumman syystä maharadza kuitenkin häätää heidät vastarannalle Bumpayhin, ja saapuessaan sinne he saavat kuulla avuliaan miehen ovelan juonen. Bumpayssa on laki, jossa pyhän norsun napannut saa kunnian olla maharadza. Oikeastihan norsun nappasi avulias maharadza ja antoi tämän heille kertomatta mitään. Sitten Akulle paljastuu avuliaan miehen eli Rambutanin maharadzan juoni: Jos Bumpayn maharadza painaa vähemmän kuin 50 kiloa, joutuu Bumpay maksamaan velkansa arvokkaalla metsätysmaalla, mutta yli 50 kiloa painaessaan Bumpay pääsee maksamaan timanteilla. Akun henki on myös vaarassa, sillä liian hintelä radza syötetään tiikereille. Aku onnistuu melkein, mutta häviää lopulta. Ankanpojat heitetään ulos palatsista, ja sitten alkaa hauska osuus. He löytävät kynänpätkän, ja vaihtaminen alkaa jälleen. Hauskojen vaihtojen jälkeen ankanpojat ovat onnistuneet jotenkin hankkimaan 250 kiloa kissanruokaa. Aku päästetään lähtemään häpeässä.
Kallioveistos on oiva osoitus Barksin kymmensivuisesta hupailusta. Siinä Aku, Ankanpojat ja Iines ovat autoretkellä, kun Iines haluaa mennä Suurpään kansallispuiston lävitse. Aku ja poikia ajatus kuitenkin värisyttää, ja Iines ihmettelee värisyjen syytä. Pojat taipuvat lopulta kertomaan tapauksesta. Keväällä Aku ja pojat olivat palkkautuneet kansallispuistoon keräämään roskia ja siivoamaan tuomari Lempiön kasvokuvaa kalliossa. Päästyään tunturin huipulle ja aloittaessaan hommat, Aku tajuaa urakan olevan paljon odotettua vaikeampi. Heti ensimmäiset vastoinkäymiset tapahtuvat, kun Aku laskeutuu puhdistamaan silmiä. Kotkanpesä on silmäluomella, ja Aku joutuu henkensä uhalla karkottamaan uljaan linnun. Vammoilta hän ei säästy. Muutenkin luonto äiti tuntui olevan häntä vastaan koko urakan ajan. Myrkyttäessään rikkaruohoja punaisella aineella sama kotka tuli kostamaan Akun tekoset kaatamalla punaisen purkin tuomari Lempiön nenän päälle! Siivous oli toivoton urakka, ja samaan aikaan myös ankanpojat tunaroivat tietämättään. He veivät keräämänsä roskat poltettavaksi luolaan, ja savu nousi ylös luolaa savuten lopulta kallioveistoksen huulessa olevasta reiästä. Punanenäinen ja tupakoiva Lempiö ei ollut vierailijoiden mieleen, ja puistonvartija rääkyi ankat taas töihin. He onnistuivat porauttamaan koko nenän irti kalliosta, ja saamaan suussa olevassa luolassa asuvan mehiläisyhdyskunnan peräänsä. Ankat onnistuivat kuitenkin muotoilemaan tuomari Lempiölle uuden nenän. Lopulta he yrittivät vielä porata tukivaijereita veistoksen otsaan nenää varten, mutta onnistuivat vain tekemään halkeamia veistokseen. Tarinan lopussa Iines ja Aku katselevat veistosta, kun se halkeaa ja vyöryvä otsa nappaa nenän mukaansa. Ankat häipyvät, mutta ainakin he ovat onnistuneet tekemään maailman suurimman apinaveistoksen!
Seuraava tarina on omalta osaltani mieleenpainuva. Se on Don Rosan lyhyehkö tarina Sankari ylitse muiden. Aku työskentelee lähettinä, ja hän huomaa pojat puistossa lukemassa. Aku haukkuu poikien supersankarisarjakuvat, mutta ankanpoika tölväisee Akua hänen työstään. Aku alkaa miettiä asiaa, ja avaa vahingossa paketin, joka on tarkoitettu professoreille. Se on voimajuomaa, ja miettiessään olemustaan hän nappaa kulauksen juomasta. Hän huomaa saaneensa ehdan supersankarin voiman posottaessaan parissa sekunnissa läpi kaupungin renkaat tulessa. Aku yrittää todistaa tätä pojille, mutta joka yritys menee uskottavuuden kannalta pieleen. Ensin hän aikoo juosta valonnopeudella, mutta tajuaa poikien vanhentuvan siinä samalla jonkin verran. Seuraavaksi hän yrittää nostaa saarta ja tuoda se poikien näkyville, mutta se murenee palasiksi. Sitten hän koettaa nostaa Sinisorsaa, uponnutta laivaa lahden pohjasta, mutta tämä kahteaa halkia. Hän tippuu alas ja liukuu kattoa pitkin autotalliin. Pojat luulevat Akun hypänneen katolta alas hulluudessaan. Heillä ei ole aavistustakaan Akun uskomattomista teoista. Tarinan lopussa on kohtaus, jossa Aku kävelee turtuneena kadulla ja Lupu sanoo: "Kieltämättä Vahva Jussi on mahtava heppuli.. ..mutta Aku Ankalle hän ei vedä vertoja!" Tarina ei ole aivan tavallinen hupailu, vaan siinä myös käsitellään Akun arvoluokkaa ja itsetuntoa, tiivistettynä yllättävän lyhyeen pakettiin. Don Rosalta pitää vielä mainita yksi fysiikan laeilla leikittelevä hauska Aku-tarina nimeltä Pysähtyneisyyden Aika. On tavallinen aamu rahasäiliössä, ja ankanpojat sekä Aku ovat auttamassa Roope-setää askareissa. Yhtäkkiä Karhukopla hyökkää varoituksetta ilmestymällä kello kädessä keskelle rahaholvia. He katoavat saman tien setelipino mukanaan, ja sekasorto alkaa. Karhukoplalaiset ilmestyvät aika-ajoittain ja vievät aina lisää rahaa. Lopulta, koplan häivyttyä Pelle pystyy selittämään koplan keinot. Hänen uuden keksintönsä avulla koko maailma pysähtyy, ja kellon käyttäjät pystyvät liikkumaan pysähtyneessä maailmassa. Toisessa iskussa ankat onnistuvat yllättämään Karhulaiset, ja ankat alkavat ajamaan koplaa takaa. Takaa-ajo pysähtyneessä maailmassa on hulvaton, ja vain ovela pärjää. He juoksevat ihmisten päältä, kiipeilevät lintusilla, juoksevat vetten päältä. Lopulta karhukopla pääsee karkuun, ja menee piilopaikkaansa. Siellä ankat iskevät jälleen, mutta ovelan juonen ansiosta karhukopla kukistetaan jälleen.
Ankkamaailmassa on myös muita huikeita Aku-tarinoita, mutta niiden tekijöitä olen maininnut liian vähän. Yksi heistä on mielestäni mielettömän hyvä kanadialainen William van Horn, joka on Aku-tarinoissa käsitellyt hyviä aiheita. Yksi niistä on tarinassa Vain totuus, jossa Akun uroteko kerrotaan monelta kantilta oikeussalissa hulvattomasti, Horn näyttää siinä osaamistaan. Tarinassa on mukana myös Unkka T. Kumiankka. Hän on tehnyt myös muita erikoisia mutta hauskoja tarinoita, kuten Porua puurosta. Myös siinä Roopen pulska velipuoli esiintyy. Vicarilta en oikeastaan voi nimetä yhtään sen erikoisempaa tarinaa, kaikki hänen tarinansa ovat kohtalaisen tasapaksuja, eikä niitä sen enempää jälkeenpäin voi mainita. Sama valitettava juttu on monilla muillakin hyvillä tekijöillä; he ovat liiankin tuotteliaita.
Sitten yhteen ehdottomaan suosikkiin Carl Barksilta, sillä vuorossa on huima seikkailu Koralliluolan kummitus. Aku ja pojat koettavat hankkia rahaa keräämällä levää Länsi-intian saaristossa. On jälleen yksi köyhä päivä takana, kun ankat unelmoivat levää täynnä olevasta Hornankidasta, suuresta laguunista, jonne ei veneellä kuitenkaan ole menemistä. Satamassa ankkoja varoitetaan siitä yöstä, jona kaupungissa katoaa yksi lapsi. Se yö on joka viideskymmenes vuosi. Aku ei varoituksista kuitenkaan ole moksiskaan, vaan lähtee rohkeasti kohti laguunia. Ankat haaksirikkoutuvat hornankitaan, ja löytävät sen keskeltä vanhan purjelaivan. Tutkimusretkellään heihin hyökkää jättimäinen tursas. Yöllä Lupu on kadonnut, ja laivan ympärillä on haarniskan jälkiä. Kokkaankin on hakattu suuri reikä. Haarniskamies on myös katkonut johdot. Ankat jättävät tutkimisen sikseen ja alkavat sytyttää merkkitulta, kun he löytävät onkalon riutasta, ja sisältä kuuluu Lupun ääni. Aaveen piilopaikka on löytynyt. Ankat ruoppaavat koloa suuremmaksi, ja Aku lasketaan alas. Aave kuitenkin on varuillaan, eikä päästä heitä lähelle. Yöllä ankkojen tarkkaillessa onkaloa, haarniska-aave iskee toisesta suunnasta heidän kimppuunsa. Ankat ehtivät piiloon laivaan, ja huomaavat valollaan aaveen salaisen sisäänkäynnin. Seuraavana päivänä ankat hoitelevat tursaan, ja laivan alta paljastuu sisäänkäynti riutan sisään. Ankat lopulta hoitelevat aaveen viekkaudella, ja pian paljastuu hänen todellinen olemuksensa. Hän oikeasti edellinen kaapattu, ja luulee yhä palvelevansa kuningattarelle ja elävänsä keskiajalla. Lopulta ankoista tulee sankareita ja haarniskamies pääsee nauttimaan nykyelämän mukavuuksista.
Aiheen yksi vaikeista asioista on se, että milloin kyseessä on Aku-tarina. Ainahan pelkkä otsikointi ei kerro koko totuutta, mutta luotan siihen kuitenkin melko paljon, vaikka esimerkiksi Hopealautasella sarjassa päähenkilöitä on enemmän.
Voisin luetella tältä seisomalta kymmeniä Aku Ankka sarjoja, jotka ovat mielestäni parhaita.Ne ovat kaikki mielestäni liki sensaatiomaisia. Jotkut kuitenkin tässäkin arvostetussa joukossa nousevat korkeammalle kuin toiset, kuten sademetsän lehvästössä. Kuitenkin joukkoa suppeuttaa jonkin verran pelkkä Aku Ankka-aihe, sillä suurin osa Barksin parhaista tarinoista on otsikoitu Roope-sedällä. Kuitenkin Barksilta on nähty sellaisia mestariteoksia kuin Karkkeja ja Kepposia, Viidakkovisiitti, Kielletty laakso ja monia muita hulvattomia seikkailuja. Don Rosalta Aku-tarjonta on kuitenkin minun osaltani ollut hieman mielenpainuvampaa. Mestaripuutarhuri, Kolmen Caballeron seikkailut, Jos Metsään Haluat Mennä Nyt, Paluu Andeille, Nokanneulan tapaus, ja monia muita. Seuraavaksi kerron teille hieman tarinasta Mestari puutarhuri:
Tarina Mestaripuutarhuri on siis Don Rosan luoma. Siinä Akusta on tullut puutarhanhoidon todellinen superammattilainen, joka hoitaa pihan täydelliseen kuntoon. Hän saa työnannon arvovaltaiselta pormestarilta, joka järjestää suuret kutsut, ja pihan pitää olla edustuskunnossa. Aku ottaa pojat mukaansa, ja show alkaa. Hän parturoi puut, muotoilee pensaasta uskomattoman veistoksen kuten myös ruusunnupuista. Hän pesee lumpeet, puunaa sammakot, typistää ruohon kivien viereltä ja leikkaa edustan koulutetulla pupuarmeijallaan. Kaikki näyttää hyvältä ja jäljellä on enää lopun pihan ruohon leikkuu, kun Aku kompastuu jälleen kerran omaan ylpeyteensä. Tästä alkaa hulvaton tapahtumaketju - Aku aikoo leikata yksin kahdella ruohonleikkurilla. Hän kääntyy sanoakseen jotain ankanpojalle, kun hän menettää ruohonleikkuriensa hallinnan. Ne kaatavat puut ja pensaat, kun jotain hullua tapahtuu. Kaikki tämä muistuttaa paljon ylhäältä katsottuna kieltään näyttävää hiirtä. Juuri samaan aikaan pormestarin vaimo ja kissa ovat parvekkeella. Kissa raivostuu näkemästään, tipauttaa sähisemisellään rouvan alas. Tämä tipahtaa Akun pupuhäkin päälle, ja nämä pääsevät vapaaksi. Niiden juoksennellessa pormestarin koulutetut metsästyskoirat näkevät kaiken häkeistään ja ryntäävät kanien perään. Samaan aikaan hevoset huomaavat mylläkän ja tulevat häsellykseen mukaan. Lopulta piha näyttää järkyttävältä perunapellolta, ja pormestari raivostuu. Hulvaton näytös siitä, kuinka jälleen kerran Aku kompastuu ylpeyteensä ja joutuu pakosalle. Rosa on tietenkin omannut juonen Barksilta, ja tämä on suomalaisten keskuudessa hyvin suosittu juoni. Samankaltainen juoni on tarinassa Nokanneulan tapaus, jossa Aku työskentelee korkeanpaikan ikkunanpesijänä. Hänellä on tässäkin tarinassa suuri ego, ja ylimielisyys paistaa läpi. Aku aikoo pestä Ankkalinnan suurimman pilvenpiirtäjän ikkunoita, ankanpojat ovat mukana huolehtimassa, ettei heidän tohelo setänsä saa aikaiseksi mitään pahaa. Urakka alkaa loistavasti, ja samanlaista farssia on koko tarina Akun osalta. Aku tipahtaa välittömästi, ja koko tarina on täysin hulvaton. Akun onnistuu pelastaa henkensä useita kertoja, mutta silti joutuu jollakin ihmeen keinolla uudestaan vaaraan. Jos hänen onnistuu päästä sisään, hän on välittömästi taas ilmassa. Aku keikkuu lipputangossa, tuhoaa lukuisia katoksia, saa kimppuunsa Ankanneulan tohelot vartijat ja ainakin yhtä tyhmät Ankkalinnan poliisit, ja lopulta sinkoutuu pressun lingottamana alla olevan kalakaupan tiskiin. Tarinan lopussa Akulla on uskomaton korkeanpaikan kammo, ja hänet joudutaan taluttamaan jopa tien kynnyksen yli. Tarina on tuttua Don Rosan laatua, joka ruudussa on mukana jonkinlainen vitsi.
Toinen huipputarina on Painajainen paratiisitiellä. Tarinan on piirtänyt ja käsikirjoittanut Marco Rota, ja näin tarina alkaa. Aku on lenkillä, ja piipahtaa hetkeksi Pellen luo. Pelle ei kuitenkaan ole kotona, ja laiska Aku nukahtaa lopulta Pellen sängylle. Kun hän herää, on edessä kauhea painajainen. Hän kohtaa herätessään ensimmäiseksi hirveitä esihistoriallisia lentoliskoja. Hän pääsee lopulta pakoon, ja kohtaa keskuksessa jättimäisen petokissan, tultasyöksevän lohikäärmeen ja levähtäessään hän juttelee puhuvan hevosen ja kuuluisan puhuvan koiran, joka sanoo fraasinsa hänelle. Hän pääsee Iineksen luo, joka kuitenkin patistaa hänet sekopäisesti heti töihin. "Sinun pitää keittää nurmikko, parsia ikkunat, pyykätä perunavelli.. Sitten epätoivoinen Aku luulee kohtaavansa pelastuksensa, kun Mummo tulee autolla katua. Autosta astuvat ruipelo Hansu ja Mummo, jotka alkavat heitellä Akua kakuilla. Sitten poliisi paljastuu karhukoplalaiseksi, ja Aku joutuu karhukoplalaisten peloteltavaksi. Aku ryntää viimeiseen toivoonsa Roopen rahasäiliöön järjettömän karhukopla-armeijan jahdatessa häntä. Roope alkaa puhumaan hulluja, ja säiliön räjähtäessä hän muuttuu rahapatsaaksi ja jahtaa Akua. Aku löytää viimein tiensä Pellen luo, mutta siellä Pelle ja Pikku-apulainen ovat vaihtaneet paikkaa, ja viimeiseksi mainittu on hullu. Sitten viimein Aku herää tästä painajaisesta, ja Pelle selittää tapahtuneen. Aku oli nukahtaessaan kaatanut sängylleen yhden Pellen unisarjan tuotteista, joka tekee unesta painajaista.
Kuurakettien kilpailu on hyvä taidonnäyte Barksilta, ja kuuluu mielestäni parhaiden Aku Ankka-tarinoiden joukkoon. Tarinassa Aku on lehdenjakajana, ja hänen vieressään, sisätiloissa professorit työskentelevät kuurakettinsa parissa. Heillä on kuitenkin kuljettajaongelmia, sillä lentäjän pitäisi olla sekä pieni että kevyt, ja professorit huomaavat heti Akun. Aku tietenkin suostuu rahan perässä ilman sen kummempia ajatuksia, ja lähtee siis kuumatkakilpailuun paroni Huimapäätä vastaan. Ensin maahan laskeutunut voittaa. Paroni paljastuu välittömästi pahaksi ketkuksi ja ottaa etumatkaa. Laskeutuessaan Aku huomaa, että polttoaine on pahasti lopussa. Syy paljastuu, kun ankanpojat ilmoittavat läsnäolonsa. Myös paroni Huimapäällä on ongelmia, Akun ympärillä holtittomasti kiertely on vienyt hänenkin bensamittarinsa samoihin lukemiin. Paroni huomaa Akun ja paljastaa heti aseensa ja pakottaa roistomaisesti Akun antamaan oman polttoaineensa itselleen. Ankat ovat toivottomassa tilanteessa, kun he huomaavat olion juovan jonkinlaisesta lähteestä. Akun ja olion taistelun jälkeen Akun onnistuu karkottaa olento tulella. Pian lähde paljastuu bensiiniksi, ja he pääsevätkin takaa-ajoon. Ihanan absurdi kohtaus. Lopulta Aku saa paronin kiinni, mutta hullut posottovat täysilla kohti ilmakehää ilman järjen hiventäkään. Molemmat alukset räjähtävät, mutta kilpailijat pelastuvat. Voittoa ei kuitenkaan jaeta vaan koko kilpailusta tulee loppujen lopuksi floppi.
Aku Ankka Maharadzana on yksi lempitarinoistani, jossa Aku on pääosassa. Barks on tietenkin tekijänä, ja näin tarina alkaa. Aku huijaa pojat tyhjentämään autotallin, ja antaa palkkioksi lopulta vain kynänpätkän. Tarinan ehdottomasti hauskin asia on ankanpoikien vaihtosessiot, jotka olen lukenut satoja kertoja. Ensin pojat saavat narukerän, sitten leijanlennättäjältä vastineeksi linkkuveitsen, josta saavat vyönsoljen lopulta tuloksena on nousujohteisessa kertomuksessa kaunis helmi, josta he saavat rikkaalta liikemieheltä matkaliput Intiaan. Ahne Aku kuitenkin ottaa poikien matkalipun ja matkaa yksin Intiaan. Ovelat pojat onnistuvat salamatkustamaan Akun hyttiin, mutta kuitenkin paljastuvat. Pojilta kuitenkin puuttuvat paperit, jotka saadaan tuntemattoman avustuksella palvelusta vastaan. Mies paljastuu maharadzaksi, ja hänet viedään uskomattomaan palatsiin. Jostakin kumman syystä maharadza kuitenkin häätää heidät vastarannalle Bumpayhin, ja saapuessaan sinne he saavat kuulla avuliaan miehen ovelan juonen. Bumpayssa on laki, jossa pyhän norsun napannut saa kunnian olla maharadza. Oikeastihan norsun nappasi avulias maharadza ja antoi tämän heille kertomatta mitään. Sitten Akulle paljastuu avuliaan miehen eli Rambutanin maharadzan juoni: Jos Bumpayn maharadza painaa vähemmän kuin 50 kiloa, joutuu Bumpay maksamaan velkansa arvokkaalla metsätysmaalla, mutta yli 50 kiloa painaessaan Bumpay pääsee maksamaan timanteilla. Akun henki on myös vaarassa, sillä liian hintelä radza syötetään tiikereille. Aku onnistuu melkein, mutta häviää lopulta. Ankanpojat heitetään ulos palatsista, ja sitten alkaa hauska osuus. He löytävät kynänpätkän, ja vaihtaminen alkaa jälleen. Hauskojen vaihtojen jälkeen ankanpojat ovat onnistuneet jotenkin hankkimaan 250 kiloa kissanruokaa. Aku päästetään lähtemään häpeässä.
Kallioveistos on oiva osoitus Barksin kymmensivuisesta hupailusta. Siinä Aku, Ankanpojat ja Iines ovat autoretkellä, kun Iines haluaa mennä Suurpään kansallispuiston lävitse. Aku ja poikia ajatus kuitenkin värisyttää, ja Iines ihmettelee värisyjen syytä. Pojat taipuvat lopulta kertomaan tapauksesta. Keväällä Aku ja pojat olivat palkkautuneet kansallispuistoon keräämään roskia ja siivoamaan tuomari Lempiön kasvokuvaa kalliossa. Päästyään tunturin huipulle ja aloittaessaan hommat, Aku tajuaa urakan olevan paljon odotettua vaikeampi. Heti ensimmäiset vastoinkäymiset tapahtuvat, kun Aku laskeutuu puhdistamaan silmiä. Kotkanpesä on silmäluomella, ja Aku joutuu henkensä uhalla karkottamaan uljaan linnun. Vammoilta hän ei säästy. Muutenkin luonto äiti tuntui olevan häntä vastaan koko urakan ajan. Myrkyttäessään rikkaruohoja punaisella aineella sama kotka tuli kostamaan Akun tekoset kaatamalla punaisen purkin tuomari Lempiön nenän päälle! Siivous oli toivoton urakka, ja samaan aikaan myös ankanpojat tunaroivat tietämättään. He veivät keräämänsä roskat poltettavaksi luolaan, ja savu nousi ylös luolaa savuten lopulta kallioveistoksen huulessa olevasta reiästä. Punanenäinen ja tupakoiva Lempiö ei ollut vierailijoiden mieleen, ja puistonvartija rääkyi ankat taas töihin. He onnistuivat porauttamaan koko nenän irti kalliosta, ja saamaan suussa olevassa luolassa asuvan mehiläisyhdyskunnan peräänsä. Ankat onnistuivat kuitenkin muotoilemaan tuomari Lempiölle uuden nenän. Lopulta he yrittivät vielä porata tukivaijereita veistoksen otsaan nenää varten, mutta onnistuivat vain tekemään halkeamia veistokseen. Tarinan lopussa Iines ja Aku katselevat veistosta, kun se halkeaa ja vyöryvä otsa nappaa nenän mukaansa. Ankat häipyvät, mutta ainakin he ovat onnistuneet tekemään maailman suurimman apinaveistoksen!
Seuraava tarina on omalta osaltani mieleenpainuva. Se on Don Rosan lyhyehkö tarina Sankari ylitse muiden. Aku työskentelee lähettinä, ja hän huomaa pojat puistossa lukemassa. Aku haukkuu poikien supersankarisarjakuvat, mutta ankanpoika tölväisee Akua hänen työstään. Aku alkaa miettiä asiaa, ja avaa vahingossa paketin, joka on tarkoitettu professoreille. Se on voimajuomaa, ja miettiessään olemustaan hän nappaa kulauksen juomasta. Hän huomaa saaneensa ehdan supersankarin voiman posottaessaan parissa sekunnissa läpi kaupungin renkaat tulessa. Aku yrittää todistaa tätä pojille, mutta joka yritys menee uskottavuuden kannalta pieleen. Ensin hän aikoo juosta valonnopeudella, mutta tajuaa poikien vanhentuvan siinä samalla jonkin verran. Seuraavaksi hän yrittää nostaa saarta ja tuoda se poikien näkyville, mutta se murenee palasiksi. Sitten hän koettaa nostaa Sinisorsaa, uponnutta laivaa lahden pohjasta, mutta tämä kahteaa halkia. Hän tippuu alas ja liukuu kattoa pitkin autotalliin. Pojat luulevat Akun hypänneen katolta alas hulluudessaan. Heillä ei ole aavistustakaan Akun uskomattomista teoista. Tarinan lopussa on kohtaus, jossa Aku kävelee turtuneena kadulla ja Lupu sanoo: "Kieltämättä Vahva Jussi on mahtava heppuli.. ..mutta Aku Ankalle hän ei vedä vertoja!" Tarina ei ole aivan tavallinen hupailu, vaan siinä myös käsitellään Akun arvoluokkaa ja itsetuntoa, tiivistettynä yllättävän lyhyeen pakettiin. Don Rosalta pitää vielä mainita yksi fysiikan laeilla leikittelevä hauska Aku-tarina nimeltä Pysähtyneisyyden Aika. On tavallinen aamu rahasäiliössä, ja ankanpojat sekä Aku ovat auttamassa Roope-setää askareissa. Yhtäkkiä Karhukopla hyökkää varoituksetta ilmestymällä kello kädessä keskelle rahaholvia. He katoavat saman tien setelipino mukanaan, ja sekasorto alkaa. Karhukoplalaiset ilmestyvät aika-ajoittain ja vievät aina lisää rahaa. Lopulta, koplan häivyttyä Pelle pystyy selittämään koplan keinot. Hänen uuden keksintönsä avulla koko maailma pysähtyy, ja kellon käyttäjät pystyvät liikkumaan pysähtyneessä maailmassa. Toisessa iskussa ankat onnistuvat yllättämään Karhulaiset, ja ankat alkavat ajamaan koplaa takaa. Takaa-ajo pysähtyneessä maailmassa on hulvaton, ja vain ovela pärjää. He juoksevat ihmisten päältä, kiipeilevät lintusilla, juoksevat vetten päältä. Lopulta karhukopla pääsee karkuun, ja menee piilopaikkaansa. Siellä ankat iskevät jälleen, mutta ovelan juonen ansiosta karhukopla kukistetaan jälleen.
Ankkamaailmassa on myös muita huikeita Aku-tarinoita, mutta niiden tekijöitä olen maininnut liian vähän. Yksi heistä on mielestäni mielettömän hyvä kanadialainen William van Horn, joka on Aku-tarinoissa käsitellyt hyviä aiheita. Yksi niistä on tarinassa Vain totuus, jossa Akun uroteko kerrotaan monelta kantilta oikeussalissa hulvattomasti, Horn näyttää siinä osaamistaan. Tarinassa on mukana myös Unkka T. Kumiankka. Hän on tehnyt myös muita erikoisia mutta hauskoja tarinoita, kuten Porua puurosta. Myös siinä Roopen pulska velipuoli esiintyy. Vicarilta en oikeastaan voi nimetä yhtään sen erikoisempaa tarinaa, kaikki hänen tarinansa ovat kohtalaisen tasapaksuja, eikä niitä sen enempää jälkeenpäin voi mainita. Sama valitettava juttu on monilla muillakin hyvillä tekijöillä; he ovat liiankin tuotteliaita.
Sitten yhteen ehdottomaan suosikkiin Carl Barksilta, sillä vuorossa on huima seikkailu Koralliluolan kummitus. Aku ja pojat koettavat hankkia rahaa keräämällä levää Länsi-intian saaristossa. On jälleen yksi köyhä päivä takana, kun ankat unelmoivat levää täynnä olevasta Hornankidasta, suuresta laguunista, jonne ei veneellä kuitenkaan ole menemistä. Satamassa ankkoja varoitetaan siitä yöstä, jona kaupungissa katoaa yksi lapsi. Se yö on joka viideskymmenes vuosi. Aku ei varoituksista kuitenkaan ole moksiskaan, vaan lähtee rohkeasti kohti laguunia. Ankat haaksirikkoutuvat hornankitaan, ja löytävät sen keskeltä vanhan purjelaivan. Tutkimusretkellään heihin hyökkää jättimäinen tursas. Yöllä Lupu on kadonnut, ja laivan ympärillä on haarniskan jälkiä. Kokkaankin on hakattu suuri reikä. Haarniskamies on myös katkonut johdot. Ankat jättävät tutkimisen sikseen ja alkavat sytyttää merkkitulta, kun he löytävät onkalon riutasta, ja sisältä kuuluu Lupun ääni. Aaveen piilopaikka on löytynyt. Ankat ruoppaavat koloa suuremmaksi, ja Aku lasketaan alas. Aave kuitenkin on varuillaan, eikä päästä heitä lähelle. Yöllä ankkojen tarkkaillessa onkaloa, haarniska-aave iskee toisesta suunnasta heidän kimppuunsa. Ankat ehtivät piiloon laivaan, ja huomaavat valollaan aaveen salaisen sisäänkäynnin. Seuraavana päivänä ankat hoitelevat tursaan, ja laivan alta paljastuu sisäänkäynti riutan sisään. Ankat lopulta hoitelevat aaveen viekkaudella, ja pian paljastuu hänen todellinen olemuksensa. Hän oikeasti edellinen kaapattu, ja luulee yhä palvelevansa kuningattarelle ja elävänsä keskiajalla. Lopulta ankoista tulee sankareita ja haarniskamies pääsee nauttimaan nykyelämän mukavuuksista.
Aiheen yksi vaikeista asioista on se, että milloin kyseessä on Aku-tarina. Ainahan pelkkä otsikointi ei kerro koko totuutta, mutta luotan siihen kuitenkin melko paljon, vaikka esimerkiksi Hopealautasella sarjassa päähenkilöitä on enemmän.
Kreach
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 395 -
31.10.2009 klo 20:16:40
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Parhaat Aku Ankka -sarjat
Don Rosan ja Carl Barksin sarjoista lähes kaikki Aku -sarjat ovat "parhaita". Arviot ovat tehty asteikolla 1-5 niin, että 1 on huonoinpia "parhaita" tarinoita, 5 on parhaita "parhaita" tarinoita jne.
Don Rosan ehkä jopa eniten Barksmainen (muutamia Akutyössä -tyyppisiä sarjoja lukuunottamatta) sarja on Jos metsään haluat mennä nyt..., eli Rosan ensimmäiseksi Suomessa julkaistu sarja. Tarina käsittelee hauskasti Akun ja poikien kamppailuja, mielikuvitus on Rosalla laukannut. Basiliskeja yms. Hauskasti toteutettu sarja, yksinkertainen ja mukava. Arvio: 1/5
Suurin kurpitsa on Rosan ainoita Tulppu -sarjoja. Perinteinen tarina, jossa en kuitenkaan löydä kovasti omaperäistä. Vastikään (vuosi sitten) halloweenin tuntumassa Akkarissakin julkaistu sarja kantaa ainoastaan "Don Rosa" nimellä. Muuten se hautautuisi muiden Tulppu -sarjojen joukkoon. Piristävä lopetus (Akun talo on muuttunut "kurpitsanaamaksi") kuitenkin nostaa tarinan arvosanaa hieman. Arvio: 1/5
Rosa on myös tehnyt pari Caballero -sarjaa, joista toisen, Seitsemän (miinus neljä) rohkeata Caballeroa olen itsekin lukenut. Pidin tarinan melko hitaasta temmosta ja siitä, ettei Roope ollutkaan tälläkertaa mukana. Uudenlaisuutta tuovat Akun kaverit José Carioca ja Panchito Pistoles, joiden luonteet eivät niin tuttuja ole. Muuten melko tavanomainen seikkailu. Tai, seikkailu on aina seikkailu. Arvio: 3/5
Mestaripuutarhuri (myöskin vastikään akkarissa julkaistu -sarja) on myös parhaita Rosan Aku -sarjoja. Barksmainen tarina, jossa Akulle on keksitty todella omaperäinen ammatti. Loppuratkaisua (eli kaikesta sekasorrosta tulee "hiiren kuva"), en pienenpänä tajunnut, mutta muutenkin tarina jäi jo silloin mieleen. Varsinkin menetelmiä oli hauska seurata (jänisjuttu, lumpeiden pesu, puiden trimmaus) ja kokonaisuudessaan oikein mainio juttu. Arvio: 2/5
Rosan Pysähtyneisyyden aika on ns. yksi kolmesta "fysiikan lailla leikkivistä tarinoista". Muuthan ovat tietenkin "Paino-ongelmia", "Hopealautasella" sekä "Unohda koko juttu"! Ne ovat Milla vs. Roope sarjoja. "Pysähtyneisyyden aika" on Aku vastaan Karhukopla mittelö, vaikka Roopen rahoilla pelataankin. Mainiosta tarinan tekee juuri se, että aika pysähtyy. Millainen maailma olisi silloin? Kuinka moni ymmärtäisi, että ruohot ovat teräviä, tai että perhoseen voi törmätä? Rosa on huomannut. Enemmän hauskia kohtia olisin ko. tarinaan toivonnut, mutta hauskoja bongauksia sieltä oli mukava etsiä ("aivan, nythän voi käyttää lintuja portaina!" Arvio: 3/5
"Sankari ylitse muiden" on selkeästi Rosan tunneikkaampia Aku-sarjoja. Juoni ei päätä huimaa, mutta viimeinen sivu on loistava. "Aku ei ole onnekas, ei ole rikas, ei ole nero... Mutta silti hän voittaa kaikki mennen tullen." Arvio: 3/5
Kun ajattelee ja pohtii Barksin Aku -sarjoja, mieleen pulpahtaa liian monia tarinoita. Kuten esimerkiksi "Kulmikkaat munat", "Kultainen kypärä" sekä monia muita sarjoja.
Myös William van Hornilta löytyy hyvin omaperäisiä Aku -sarjoja.
"Mikä on totuus?" on yksi omaperäisimmistä. Ko. tarinan idea on loistava. Eli miten kaikki ankkalinnalaiset näkevät eritapahtumat erilailla. Akun pelastustarina kerrottiin (Hannun toimesta) huonossa valossa, kun taas Akun itse ja Iineksen tarinat taas loistivat. Lopulta Tupu, Hupu ja Lupu kertoivat totuuden, joka olikin puoliksi kaikkea. Olisin toivonut vielä lisää eri versioita tapahtumista. Kokonaisuudessaan mainio tarina, hyvää työtä William van Hornilta! Arvio: 2/5
Carl Barksin legendaarinen Aku -tarina on "Puhuva koira", jossa kuullaan se ehkä kaikkein tunnetuin sarjakuvamaailman repliikki (itse puhuvan koiran suusta) "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä". Muutenkin tarina on oikein hauska ja ainakin itseni mielestä ihan humoristinenkin. Juoni-idea ei päätä huimaa, mutta Barksin kädenjälki näkyy piirroksissa. Arvio: 2/5
Carl Barksilta on myös kovin monia aivan loistavia ja parhaita joulusarjoja. Näistä ensimmäisenä tulee auttamatta mieleen "Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun". Kyseinen sarja on yksi suosikeistani joulusarjoista. Se on tarpeeksi pitkä. Myös "Kirje joulupukille" on hulvaton, kun Aku ja Roope pukevat vuorotellan pukin asua ylleen.
Don Rosan ja Carl Barksin sarjoista lähes kaikki Aku -sarjat ovat "parhaita". Arviot ovat tehty asteikolla 1-5 niin, että 1 on huonoinpia "parhaita" tarinoita, 5 on parhaita "parhaita" tarinoita jne.
Don Rosan ehkä jopa eniten Barksmainen (muutamia Akutyössä -tyyppisiä sarjoja lukuunottamatta) sarja on Jos metsään haluat mennä nyt..., eli Rosan ensimmäiseksi Suomessa julkaistu sarja. Tarina käsittelee hauskasti Akun ja poikien kamppailuja, mielikuvitus on Rosalla laukannut. Basiliskeja yms. Hauskasti toteutettu sarja, yksinkertainen ja mukava. Arvio: 1/5
Suurin kurpitsa on Rosan ainoita Tulppu -sarjoja. Perinteinen tarina, jossa en kuitenkaan löydä kovasti omaperäistä. Vastikään (vuosi sitten) halloweenin tuntumassa Akkarissakin julkaistu sarja kantaa ainoastaan "Don Rosa" nimellä. Muuten se hautautuisi muiden Tulppu -sarjojen joukkoon. Piristävä lopetus (Akun talo on muuttunut "kurpitsanaamaksi") kuitenkin nostaa tarinan arvosanaa hieman. Arvio: 1/5
Rosa on myös tehnyt pari Caballero -sarjaa, joista toisen, Seitsemän (miinus neljä) rohkeata Caballeroa olen itsekin lukenut. Pidin tarinan melko hitaasta temmosta ja siitä, ettei Roope ollutkaan tälläkertaa mukana. Uudenlaisuutta tuovat Akun kaverit José Carioca ja Panchito Pistoles, joiden luonteet eivät niin tuttuja ole. Muuten melko tavanomainen seikkailu. Tai, seikkailu on aina seikkailu. Arvio: 3/5
Mestaripuutarhuri (myöskin vastikään akkarissa julkaistu -sarja) on myös parhaita Rosan Aku -sarjoja. Barksmainen tarina, jossa Akulle on keksitty todella omaperäinen ammatti. Loppuratkaisua (eli kaikesta sekasorrosta tulee "hiiren kuva"), en pienenpänä tajunnut, mutta muutenkin tarina jäi jo silloin mieleen. Varsinkin menetelmiä oli hauska seurata (jänisjuttu, lumpeiden pesu, puiden trimmaus) ja kokonaisuudessaan oikein mainio juttu. Arvio: 2/5
Rosan Pysähtyneisyyden aika on ns. yksi kolmesta "fysiikan lailla leikkivistä tarinoista". Muuthan ovat tietenkin "Paino-ongelmia", "Hopealautasella" sekä "Unohda koko juttu"! Ne ovat Milla vs. Roope sarjoja. "Pysähtyneisyyden aika" on Aku vastaan Karhukopla mittelö, vaikka Roopen rahoilla pelataankin. Mainiosta tarinan tekee juuri se, että aika pysähtyy. Millainen maailma olisi silloin? Kuinka moni ymmärtäisi, että ruohot ovat teräviä, tai että perhoseen voi törmätä? Rosa on huomannut. Enemmän hauskia kohtia olisin ko. tarinaan toivonnut, mutta hauskoja bongauksia sieltä oli mukava etsiä ("aivan, nythän voi käyttää lintuja portaina!" Arvio: 3/5
"Sankari ylitse muiden" on selkeästi Rosan tunneikkaampia Aku-sarjoja. Juoni ei päätä huimaa, mutta viimeinen sivu on loistava. "Aku ei ole onnekas, ei ole rikas, ei ole nero... Mutta silti hän voittaa kaikki mennen tullen." Arvio: 3/5
Kun ajattelee ja pohtii Barksin Aku -sarjoja, mieleen pulpahtaa liian monia tarinoita. Kuten esimerkiksi "Kulmikkaat munat", "Kultainen kypärä" sekä monia muita sarjoja.
Myös William van Hornilta löytyy hyvin omaperäisiä Aku -sarjoja.
"Mikä on totuus?" on yksi omaperäisimmistä. Ko. tarinan idea on loistava. Eli miten kaikki ankkalinnalaiset näkevät eritapahtumat erilailla. Akun pelastustarina kerrottiin (Hannun toimesta) huonossa valossa, kun taas Akun itse ja Iineksen tarinat taas loistivat. Lopulta Tupu, Hupu ja Lupu kertoivat totuuden, joka olikin puoliksi kaikkea. Olisin toivonut vielä lisää eri versioita tapahtumista. Kokonaisuudessaan mainio tarina, hyvää työtä William van Hornilta! Arvio: 2/5
Carl Barksin legendaarinen Aku -tarina on "Puhuva koira", jossa kuullaan se ehkä kaikkein tunnetuin sarjakuvamaailman repliikki (itse puhuvan koiran suusta) "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä". Muutenkin tarina on oikein hauska ja ainakin itseni mielestä ihan humoristinenkin. Juoni-idea ei päätä huimaa, mutta Barksin kädenjälki näkyy piirroksissa. Arvio: 2/5
Carl Barksilta on myös kovin monia aivan loistavia ja parhaita joulusarjoja. Näistä ensimmäisenä tulee auttamatta mieleen "Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun". Kyseinen sarja on yksi suosikeistani joulusarjoista. Se on tarpeeksi pitkä. Myös "Kirje joulupukille" on hulvaton, kun Aku ja Roope pukevat vuorotellan pukin asua ylleen.
Mattiii
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 396 -
31.10.2009 klo 20:45:45
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Parhaat Aku Ankka -sarjat
Vuonna 1934 ensiesiintymisen tehnyt hahmo Aku Ankka on varmasti monen Aku Ankka -sarjoja lukevan yksi lempihahmoista, ellei jopa kaikkein paras. Aku Ankasta on tehty todella paljon erilaisia tarinoita ja sarjoja, joita etenkin suomalaiset lukevat mielellään. Sarjat voivat olla hyvinkin eri tyyppisiä: jotkut ovat huonompia ja toiset taas parempia, toiset hauskoja ja toiset yksitoikkoisia. Olen sitä mieltä, että jonkin sarjan rankkaus parhaaksi tai ihan surkeaksi kertoo vain lukijan/lukijoiden mielipiteen kyseisestä sarjasta, koska jokaisella on oma mielipiteensä. Ja makuasioistahan ei voi kiistellä.
Omasta mielestäni yleensäkin Aku Ankka -sarjojen rankkaaminen paremmuusjärjestykseen on hiukan vaikeaa, koska itse arvostan joka sarjassa jotakin tiettyä asiaa. Tämän takia jokainen sarja, jossa päähenkilönä esiintyy Aku Ankka, ovat mielestäni hyvää luettavaa. Eniten kuitenkin arvostan sarjoissa omaperäisyyttä. Tämän asian takia on toki joitakin Aku Ankka -sarjoja, jotka ovat ylitse muiden. Mutta mikä tekee jostakin Aku Ankka -sarjasta parhaan? Monen lukijan mielestä sen tekee heidän lempipiirtäjänsä. Itsekin arvostan piirtäjien työtä, mutta toiseksi eniten omaperäisyyden lisäksi arvostan parhaissa sarjoissa käsikirjoittajaa. Käsikirjoittaja on kuitenkin se henkilö, joka tekee sarjan pohjatyön ja ideoinnin, joista sarja saa omat piirteensä. Piirtäjä on myös olennainen osa sarjan paremmuutta ratkaistaessa, koska hänhän kuvittaa käsikirjoittajan pohjatyön mukaan ja näin sarja saa lisää omia piirteitä. Huumori on kanssa yksi tärkeimmistä asioista, koska ilman sitä sarja on useimmiten laimea. Huumoria täytyy myös olla tarpeeksi, muttei liian paljon, koska muuten sarja on aika yksitoikkoista. Tarpeeksi Aku Ankka -sarjassa on huumoria silloin, kun se saa itseni hyvälle tuulelle sekä niin että saman sarjan voi lukea myös uudelleen kyllästymättä siihen. Don Rosa on paras esimerkki tällaisista sarjoista. Myös Rosan erilaiset viittaukset Carl Barksin Aku-sarjoihin antavat oman lisämausteen ja mielenkiinnon Aku-sarjoille. Omalta osaltani sanottakoon, että paras sarja vaatii nämä neljä tekijää: omaperäisyyden, hyvän käsikirjoittajan, hyvän piirtäjän sekä tarpeeksi huumoria. Itse järjestän vielä Aku Ankka -sarjat tarinatyyppien mukaan: pitkät seikkailusarjat, yhden sivun vitsisarjat sekä lyhyemmät, noin kymmenen sivun pituiset sarjat. Ja jokaisesta kategoriasta löytyy vähintään yksi sarja ylitse muiden.
Parhaimmat Aku Ankka -sarjat löytyvät kategoriasta seikkailusarjat ja vielä Don Rosan käsikirjoittamina ja piirtäminä. Yksi parhaimmista on Rosan tekemät Caballero-sarjat. Ensimmäinen, Kolmen Caballeron paluu on siksi niin arvostettava, koska kyseisessä tarinassa Aku seikkailee tasaveroisten José Cariocan ja Panchito Pistolesin kanssa. Kuten Rosakin kertoo kyseisen tarinan taustakommentissaan, että hän halusi tehdä seikkailun, jossa Aku seikkailee seurassaan ystäviä, jotka ihailevat ja arvostavat häntä, toisin kuin Roope, Iines ja Hannu. Tämä on yksi hyvä syy, miksi kyseinen tarina on omalla kohdallani arvostettu ja mukava, sillä onhan tarina vaihtelua siihen ainaiseen Akun aliarvostelu- ja nolaamissarjoihin, kuten esimerkiksi Akun pakottaminen Roopen kolikoidenkiillotushommaan. Seikkailuna tämä Kolmen Caballeron paluu on aivan mahtava ja lisäksi on kiva seurata, millaisiin paikkoihin Rosa on Akun heittänyt. Tarinahan alkaa siitä, kun Aku vie pojat El Divisaderoon, Meksikoon, josta lähtee bussi Sudenpentujen jamboreelle. Tämän jälkeen Aku tapaa aivan sattumalta Josén ja Panchiton, jonka jälkeen koko kolmikko alkaa etsimään Meksikon suurinta hopeakaivosta. Heidän löydettyään hopeakaivoksen, he lastaavat hopeatynnyrit El Divisaderoon menevään junaan. Jotta tarina ei olisi niin tylsä tai liian yksinkertainen, täytyy siinä olla joku, joka yrittää ryöstää aarteen. Tähän tarinaan Rosa on laittanut pahiksen nimeltään Alfonso "Kultahattu" Bedoya, joka sitten yrittää saada hopeat itselleen. Mikä tekee tästä tarinasta mielenkiintoisen, on se, että Aku saa tehdä mitä haluaa ilman, että Roope olisi pakottamassa siihen tai valvomassa Akun hommia. Lisäksi José ja Panchito kehuvat Akun aarteenetsintätaitoja, koska tämä on ollut monesti Roopen mukana aarteita etsimässä. Lisäksi kohdassa, jossa Aku kertoo, että hänellä on kasvatettavanaan kolme kasvattipoikaa, José ja Panchito omalla tavallaan näyttävät arvostuksensa Akua kohtaan. Tästä Aku aivan punastuu, koska ei ole keneltäkään muulta kuullut, että häntä arvostetaan ja hänelle tulee kerrankin hyvä mieli. Itsekin on ilo nähdä, kuinka Aku melkeinpä ensimmäistä kertaa voi olla ylpeä itsestään. Huumoria ei voi jättää mainitsematta, ihan senkin takia, koska onhan kyseessä Rosan tekemä tarina. Suoraan sanottuna tästä tarinasta löytyy todella huvittavia yksityiskohtia ja vitsejä, joille ei voi muuta kuin nauraa tai vähintään olla huvittunut. Oikeastaan vitsit kruunaa koko tarinan, joka jo muutenkin sisältää parhaan tarinan ominaisuudet. Myös Kolmen Caballeron paluun jatkosarja Seitsemän (miinus neljä) rohkeata Caballeroa on yhtä lailla hieno ja mahtava tarina aivan kuin edeltäjänsä. Kyseisen tarinan alussa esitetään parhaiten Akun tavallista arkielämää: Roope, Hannu sekä Iines alistavat Akua. Mutta tämän jälkeen tarina saa positiivisemman jatkon, sillä Sudenpennut lähettävät Akun Brasiliaan, Rio de Janeiroon, missä Aku tapaa jälleen kerran tasaveroiset ystävänsä José Cariocan ja Panchito Pistolesin. Tavattuaan toisensa kolmikko lähtee jälleen aarteenetsintään, mutta Akun kohdalla tarkoitus on löytää hänen kadonnut hymynsä. Ja kuten edeltäjänsä myös tässä tarinassa esiintyy pahis, joka on tällä kertaa erään alkuasukasheimon päällikkö. Tarinan koko kokonaisuus on aivan mahtava. Tämä selittyy esimerkiksi sillä, että Rosa on piirtänyt hienot puitteet kristallikaupungille sekä tietenkin huumoria unohtamatta, jota löytyy ihan mukavasti. Lisäksi tarina saa onnellisen lopun, kun Aku lopulta löytää kadotetun hymynsä takaisin parhaiden ystäviensä avulla. Eikä unohdeta Caballerojen yhteislaulua, joka on mukava loppukevennys mahtavalle tarinalle.
Lyhyemmistä, kymmensivuisista sarjoista parhaimmat Aku Ankka -sarjat tulevat ehdottomasti Carl Barksin sekä Vicarin kynästä. Carl Barksin ehdoton klassikko Puhuva koira on hänen tuotannostaan yksi muistettavimmista sarjoista, etenkin Puhuvan koiran alinomaan toitottama "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä" -fraasi. Kyseisessä sarjassa on myös Barksin lyhyille sarjoille tyypillinen viimeisen ruudun vitsi, jossa Aku vie televisiotaan myytäväksi, koska ankanpojat vastasivat väärin television tietovisailuohjelmassa, ja vierellään Puhuva koira toitottamassa samaa fraasia. Carl Barks käyttää myös aika monessa kymmenen sivun sarjassa paljon eläimiä, joiden kanssa Aku joutuu usein pulaan. Muistuu ainakin mieleen sellainen sarja, jossa Aku joutuu eläintarhan eläimiä vuorelta toiselle sillan yli, mutta sitten gorilla aiheuttaa vastarintaa. Eläinaiheisissa Aku Ankka -sarjoissa hauskuutta tuo juuri tuo Akun joutuminen ongelmiin ja niiden seuraukset. Carl Barks osaa esittää Akun niin luontevasti eläintenhoitohommissa ja osaa piirtää hauskasti Akun reaktiot ongelmiin.
Piirtäjä Vicarin Aku Ankka -sarjat ovat myös aivan ainutlaatuisia. Vicarin sarjat käsittelevätkin useimmiten Akun arkisia tapahtumia, joissa aina sattuu ja tapahtuu. Lisäksi Vicar osaa piirtää Akun sähellykset niin omaperäisesti ja tunnistettavasti, josta pidän tosi paljon. Kuitenkaan Vicar ei yksistään ole vaikuttanut tällaisiin Aku Ankka -sarjoihin, joten hänen parikseen tarvitaan hyvä käsikirjoittaja. Parhaimmat Vicarin piirtämät Aku Ankka -sarjat on käsikirjoittanut Per Hedman tai Paul Halas. Heillä mainioita käsityksiä Akun arkisista toilailuista, joten heidän käsikirjoitukset yhdessä Vicarin piirrosten kanssa muodostavat mahtavan kokonaisuuden. Parhaimpia kokonaisuuksia ovat sarjat, jotka käsittelevät Akun työelämää esimerkiksi Kattivaaran margariinitehtaalla. Näissä sarjoissa Aku onnistuu yleensä järjestämään katastrofin työpaikalle, mikä on mainio ja humoristinen näkemys. Toinen hauska Vicarin Aku Ankka -sarja on Itsehillinnän mestari. Kyseisessä sarjassa Iines on kyllästynyt Akuun, koska tämä menettää hermonsa kovin usein ja lähettää Akun Kiukkupussien kouluun pikakurssille, jossa opetetaan itsehillintää. Aku oppii hyvin asiat ja Iines vie hänet ravintolaan testatakseen Akun hermot. Loppujen lopuksi kaikki päättyy hyvin paitsi Iineksen kohdalla, joka hermostuu kun näkee kurssin laskun, koska lupautui maksamaan tämän. Sarjaa lukiessa on hauska nähdä, kuinka Aku pystyy kiihkeästä tempperamentistaan huolimatta toimimaan kuin viilipytty toisin kuin Iines, joka lopulta menettää hermot. Mitä minä olen lukenut, niin Vicarin parhaimmat Aku Ankka -sarjat löytyvät sieltä 90-luvulta, silloin oli melkein joka lehdessä johtosarjana Vicarin piirtämä Aku-sarja.
Myös Rosalta löytyy erikoisia ja hienoja kymmenen sivun Aku-pläjäyksiä. Huvittavimpana muistuu mieleen sarja Valvova silmä, jossa Roope kokeilee Akua monessa eri hommassa, jotka vaativat erityistä tarkkuutta, koska Roope on huomannut Akulla erityisen tarkan näön yksityiskohdille. Lopputulos jokaisen työn jälkeen ei ole mainitsemisen arvoista. Sarjasta löytyy mukavasti huumoria, kuten kohdat, joissa Roope testaa Akun tietämystä ankanpojista, että kuka on kukin. Viimeisen sivun vitsi on aivan mahtava, missä Aku tunnistaa suosikkidonitsistaan kärpäsen jalanjäljet ja valitsee donitsin, jota inhoaa, vaikka on tätä ennen vakuuttanut Roopelle, että hän menetti tarkan näkönsä työpaikkaonnettomuudessa.
Vicarin ohella toinen piirtäjä ja myös käsikirjoittaja, joka keskittyy tarinoissaan melkein pelkästään Akuun, on kanadalainen William Van Horn. Hän esittää myös Akun toilailuja hauskasti ja erityisesti piirroksista jää mieleen Akun ilmeet. Ehdottomasti paras William Van Hornin Aku-sarja on Aavemaan aarre. Kyseisessä sarjassa Aku ja ankanpojat lähtevät etsimään aarretta Floridan lähettyvillä sijaitsevalle saarelle heidän ensin löydettyään medaljongin, josta aarteen sijainti käy ilmi. Sarja on oikeastaan omasta mielestäni kaikkein omaperäisin Aku-sarja, koska sarja on hyvin jännittävä ja siitä löytyy erikoisia piirteitä. Jännittävän siitä tekee, kun ankoilla on niin sanotusti vastassa jokin lisko. Lisäksi tunnelma on hyvin pelokas ja jännä pimeyden takia. Sitä lukiessa tulee aina mieleen Vanhan linnan salaisuuden yhtä jännittävät hetket. Van Horn on myös tehnyt paljon sellaisia Aku-sarjoja, joissa Aku on lumenluontipuuhissa tai lumi liittyy sarjaan muuten vain. Niissä Aku joutuu yleensä ongelmiin muiden Ankkalinnan asukkaiden kanssa, mikä on lukukokemuksena ihan mukaansatempaava.
Vuonna 1934 ensiesiintymisen tehnyt hahmo Aku Ankka on varmasti monen Aku Ankka -sarjoja lukevan yksi lempihahmoista, ellei jopa kaikkein paras. Aku Ankasta on tehty todella paljon erilaisia tarinoita ja sarjoja, joita etenkin suomalaiset lukevat mielellään. Sarjat voivat olla hyvinkin eri tyyppisiä: jotkut ovat huonompia ja toiset taas parempia, toiset hauskoja ja toiset yksitoikkoisia. Olen sitä mieltä, että jonkin sarjan rankkaus parhaaksi tai ihan surkeaksi kertoo vain lukijan/lukijoiden mielipiteen kyseisestä sarjasta, koska jokaisella on oma mielipiteensä. Ja makuasioistahan ei voi kiistellä.
Omasta mielestäni yleensäkin Aku Ankka -sarjojen rankkaaminen paremmuusjärjestykseen on hiukan vaikeaa, koska itse arvostan joka sarjassa jotakin tiettyä asiaa. Tämän takia jokainen sarja, jossa päähenkilönä esiintyy Aku Ankka, ovat mielestäni hyvää luettavaa. Eniten kuitenkin arvostan sarjoissa omaperäisyyttä. Tämän asian takia on toki joitakin Aku Ankka -sarjoja, jotka ovat ylitse muiden. Mutta mikä tekee jostakin Aku Ankka -sarjasta parhaan? Monen lukijan mielestä sen tekee heidän lempipiirtäjänsä. Itsekin arvostan piirtäjien työtä, mutta toiseksi eniten omaperäisyyden lisäksi arvostan parhaissa sarjoissa käsikirjoittajaa. Käsikirjoittaja on kuitenkin se henkilö, joka tekee sarjan pohjatyön ja ideoinnin, joista sarja saa omat piirteensä. Piirtäjä on myös olennainen osa sarjan paremmuutta ratkaistaessa, koska hänhän kuvittaa käsikirjoittajan pohjatyön mukaan ja näin sarja saa lisää omia piirteitä. Huumori on kanssa yksi tärkeimmistä asioista, koska ilman sitä sarja on useimmiten laimea. Huumoria täytyy myös olla tarpeeksi, muttei liian paljon, koska muuten sarja on aika yksitoikkoista. Tarpeeksi Aku Ankka -sarjassa on huumoria silloin, kun se saa itseni hyvälle tuulelle sekä niin että saman sarjan voi lukea myös uudelleen kyllästymättä siihen. Don Rosa on paras esimerkki tällaisista sarjoista. Myös Rosan erilaiset viittaukset Carl Barksin Aku-sarjoihin antavat oman lisämausteen ja mielenkiinnon Aku-sarjoille. Omalta osaltani sanottakoon, että paras sarja vaatii nämä neljä tekijää: omaperäisyyden, hyvän käsikirjoittajan, hyvän piirtäjän sekä tarpeeksi huumoria. Itse järjestän vielä Aku Ankka -sarjat tarinatyyppien mukaan: pitkät seikkailusarjat, yhden sivun vitsisarjat sekä lyhyemmät, noin kymmenen sivun pituiset sarjat. Ja jokaisesta kategoriasta löytyy vähintään yksi sarja ylitse muiden.
Parhaimmat Aku Ankka -sarjat löytyvät kategoriasta seikkailusarjat ja vielä Don Rosan käsikirjoittamina ja piirtäminä. Yksi parhaimmista on Rosan tekemät Caballero-sarjat. Ensimmäinen, Kolmen Caballeron paluu on siksi niin arvostettava, koska kyseisessä tarinassa Aku seikkailee tasaveroisten José Cariocan ja Panchito Pistolesin kanssa. Kuten Rosakin kertoo kyseisen tarinan taustakommentissaan, että hän halusi tehdä seikkailun, jossa Aku seikkailee seurassaan ystäviä, jotka ihailevat ja arvostavat häntä, toisin kuin Roope, Iines ja Hannu. Tämä on yksi hyvä syy, miksi kyseinen tarina on omalla kohdallani arvostettu ja mukava, sillä onhan tarina vaihtelua siihen ainaiseen Akun aliarvostelu- ja nolaamissarjoihin, kuten esimerkiksi Akun pakottaminen Roopen kolikoidenkiillotushommaan. Seikkailuna tämä Kolmen Caballeron paluu on aivan mahtava ja lisäksi on kiva seurata, millaisiin paikkoihin Rosa on Akun heittänyt. Tarinahan alkaa siitä, kun Aku vie pojat El Divisaderoon, Meksikoon, josta lähtee bussi Sudenpentujen jamboreelle. Tämän jälkeen Aku tapaa aivan sattumalta Josén ja Panchiton, jonka jälkeen koko kolmikko alkaa etsimään Meksikon suurinta hopeakaivosta. Heidän löydettyään hopeakaivoksen, he lastaavat hopeatynnyrit El Divisaderoon menevään junaan. Jotta tarina ei olisi niin tylsä tai liian yksinkertainen, täytyy siinä olla joku, joka yrittää ryöstää aarteen. Tähän tarinaan Rosa on laittanut pahiksen nimeltään Alfonso "Kultahattu" Bedoya, joka sitten yrittää saada hopeat itselleen. Mikä tekee tästä tarinasta mielenkiintoisen, on se, että Aku saa tehdä mitä haluaa ilman, että Roope olisi pakottamassa siihen tai valvomassa Akun hommia. Lisäksi José ja Panchito kehuvat Akun aarteenetsintätaitoja, koska tämä on ollut monesti Roopen mukana aarteita etsimässä. Lisäksi kohdassa, jossa Aku kertoo, että hänellä on kasvatettavanaan kolme kasvattipoikaa, José ja Panchito omalla tavallaan näyttävät arvostuksensa Akua kohtaan. Tästä Aku aivan punastuu, koska ei ole keneltäkään muulta kuullut, että häntä arvostetaan ja hänelle tulee kerrankin hyvä mieli. Itsekin on ilo nähdä, kuinka Aku melkeinpä ensimmäistä kertaa voi olla ylpeä itsestään. Huumoria ei voi jättää mainitsematta, ihan senkin takia, koska onhan kyseessä Rosan tekemä tarina. Suoraan sanottuna tästä tarinasta löytyy todella huvittavia yksityiskohtia ja vitsejä, joille ei voi muuta kuin nauraa tai vähintään olla huvittunut. Oikeastaan vitsit kruunaa koko tarinan, joka jo muutenkin sisältää parhaan tarinan ominaisuudet. Myös Kolmen Caballeron paluun jatkosarja Seitsemän (miinus neljä) rohkeata Caballeroa on yhtä lailla hieno ja mahtava tarina aivan kuin edeltäjänsä. Kyseisen tarinan alussa esitetään parhaiten Akun tavallista arkielämää: Roope, Hannu sekä Iines alistavat Akua. Mutta tämän jälkeen tarina saa positiivisemman jatkon, sillä Sudenpennut lähettävät Akun Brasiliaan, Rio de Janeiroon, missä Aku tapaa jälleen kerran tasaveroiset ystävänsä José Cariocan ja Panchito Pistolesin. Tavattuaan toisensa kolmikko lähtee jälleen aarteenetsintään, mutta Akun kohdalla tarkoitus on löytää hänen kadonnut hymynsä. Ja kuten edeltäjänsä myös tässä tarinassa esiintyy pahis, joka on tällä kertaa erään alkuasukasheimon päällikkö. Tarinan koko kokonaisuus on aivan mahtava. Tämä selittyy esimerkiksi sillä, että Rosa on piirtänyt hienot puitteet kristallikaupungille sekä tietenkin huumoria unohtamatta, jota löytyy ihan mukavasti. Lisäksi tarina saa onnellisen lopun, kun Aku lopulta löytää kadotetun hymynsä takaisin parhaiden ystäviensä avulla. Eikä unohdeta Caballerojen yhteislaulua, joka on mukava loppukevennys mahtavalle tarinalle.
Lyhyemmistä, kymmensivuisista sarjoista parhaimmat Aku Ankka -sarjat tulevat ehdottomasti Carl Barksin sekä Vicarin kynästä. Carl Barksin ehdoton klassikko Puhuva koira on hänen tuotannostaan yksi muistettavimmista sarjoista, etenkin Puhuvan koiran alinomaan toitottama "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä" -fraasi. Kyseisessä sarjassa on myös Barksin lyhyille sarjoille tyypillinen viimeisen ruudun vitsi, jossa Aku vie televisiotaan myytäväksi, koska ankanpojat vastasivat väärin television tietovisailuohjelmassa, ja vierellään Puhuva koira toitottamassa samaa fraasia. Carl Barks käyttää myös aika monessa kymmenen sivun sarjassa paljon eläimiä, joiden kanssa Aku joutuu usein pulaan. Muistuu ainakin mieleen sellainen sarja, jossa Aku joutuu eläintarhan eläimiä vuorelta toiselle sillan yli, mutta sitten gorilla aiheuttaa vastarintaa. Eläinaiheisissa Aku Ankka -sarjoissa hauskuutta tuo juuri tuo Akun joutuminen ongelmiin ja niiden seuraukset. Carl Barks osaa esittää Akun niin luontevasti eläintenhoitohommissa ja osaa piirtää hauskasti Akun reaktiot ongelmiin.
Piirtäjä Vicarin Aku Ankka -sarjat ovat myös aivan ainutlaatuisia. Vicarin sarjat käsittelevätkin useimmiten Akun arkisia tapahtumia, joissa aina sattuu ja tapahtuu. Lisäksi Vicar osaa piirtää Akun sähellykset niin omaperäisesti ja tunnistettavasti, josta pidän tosi paljon. Kuitenkaan Vicar ei yksistään ole vaikuttanut tällaisiin Aku Ankka -sarjoihin, joten hänen parikseen tarvitaan hyvä käsikirjoittaja. Parhaimmat Vicarin piirtämät Aku Ankka -sarjat on käsikirjoittanut Per Hedman tai Paul Halas. Heillä mainioita käsityksiä Akun arkisista toilailuista, joten heidän käsikirjoitukset yhdessä Vicarin piirrosten kanssa muodostavat mahtavan kokonaisuuden. Parhaimpia kokonaisuuksia ovat sarjat, jotka käsittelevät Akun työelämää esimerkiksi Kattivaaran margariinitehtaalla. Näissä sarjoissa Aku onnistuu yleensä järjestämään katastrofin työpaikalle, mikä on mainio ja humoristinen näkemys. Toinen hauska Vicarin Aku Ankka -sarja on Itsehillinnän mestari. Kyseisessä sarjassa Iines on kyllästynyt Akuun, koska tämä menettää hermonsa kovin usein ja lähettää Akun Kiukkupussien kouluun pikakurssille, jossa opetetaan itsehillintää. Aku oppii hyvin asiat ja Iines vie hänet ravintolaan testatakseen Akun hermot. Loppujen lopuksi kaikki päättyy hyvin paitsi Iineksen kohdalla, joka hermostuu kun näkee kurssin laskun, koska lupautui maksamaan tämän. Sarjaa lukiessa on hauska nähdä, kuinka Aku pystyy kiihkeästä tempperamentistaan huolimatta toimimaan kuin viilipytty toisin kuin Iines, joka lopulta menettää hermot. Mitä minä olen lukenut, niin Vicarin parhaimmat Aku Ankka -sarjat löytyvät sieltä 90-luvulta, silloin oli melkein joka lehdessä johtosarjana Vicarin piirtämä Aku-sarja.
Myös Rosalta löytyy erikoisia ja hienoja kymmenen sivun Aku-pläjäyksiä. Huvittavimpana muistuu mieleen sarja Valvova silmä, jossa Roope kokeilee Akua monessa eri hommassa, jotka vaativat erityistä tarkkuutta, koska Roope on huomannut Akulla erityisen tarkan näön yksityiskohdille. Lopputulos jokaisen työn jälkeen ei ole mainitsemisen arvoista. Sarjasta löytyy mukavasti huumoria, kuten kohdat, joissa Roope testaa Akun tietämystä ankanpojista, että kuka on kukin. Viimeisen sivun vitsi on aivan mahtava, missä Aku tunnistaa suosikkidonitsistaan kärpäsen jalanjäljet ja valitsee donitsin, jota inhoaa, vaikka on tätä ennen vakuuttanut Roopelle, että hän menetti tarkan näkönsä työpaikkaonnettomuudessa.
Vicarin ohella toinen piirtäjä ja myös käsikirjoittaja, joka keskittyy tarinoissaan melkein pelkästään Akuun, on kanadalainen William Van Horn. Hän esittää myös Akun toilailuja hauskasti ja erityisesti piirroksista jää mieleen Akun ilmeet. Ehdottomasti paras William Van Hornin Aku-sarja on Aavemaan aarre. Kyseisessä sarjassa Aku ja ankanpojat lähtevät etsimään aarretta Floridan lähettyvillä sijaitsevalle saarelle heidän ensin löydettyään medaljongin, josta aarteen sijainti käy ilmi. Sarja on oikeastaan omasta mielestäni kaikkein omaperäisin Aku-sarja, koska sarja on hyvin jännittävä ja siitä löytyy erikoisia piirteitä. Jännittävän siitä tekee, kun ankoilla on niin sanotusti vastassa jokin lisko. Lisäksi tunnelma on hyvin pelokas ja jännä pimeyden takia. Sitä lukiessa tulee aina mieleen Vanhan linnan salaisuuden yhtä jännittävät hetket. Van Horn on myös tehnyt paljon sellaisia Aku-sarjoja, joissa Aku on lumenluontipuuhissa tai lumi liittyy sarjaan muuten vain. Niissä Aku joutuu yleensä ongelmiin muiden Ankkalinnan asukkaiden kanssa, mikä on lukukokemuksena ihan mukaansatempaava.
wierii2
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 397 -
31.10.2009 klo 21:59:59
Iltaranking:
1.kirja: 11 005
2.Bomber: 8 495
3.Mattii: 7 387
4.Kreach: 3 572
5.Niketin: 3 423
6.Imfromfinland08: 3 366
7.Aku Vankka: 2 351
8.akkaridekkari: 1 525
9.Pullasorsa: 1 402
10.T@IK@VIITTA: 307
1.kirja: 11 005
2.Bomber: 8 495
3.Mattii: 7 387
4.Kreach: 3 572
5.Niketin: 3 423
6.Imfromfinland08: 3 366
7.Aku Vankka: 2 351
8.akkaridekkari: 1 525
9.Pullasorsa: 1 402
10.T@IK@VIITTA: 307
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 398 -
31.10.2009 klo 22:50:29
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Parhaat Aku Ankka(hahmo)-sarjat
Monissa Aku Ankka-sarjoissa Akulla on merkittävä osa tarinassa, tai hän on itse päähahmo.
William van Hornin sarjoissa on useinkin käytetty Akun hahmoa todella hienosti. Koko juoni on Akun varassa, eikä sarjaan välttämättä edes tarvitse muita vakiohahmoja. Aku-sarjoissa on tärkeää säilyttää Akun luonne, ja kuitenkin saada tarinasta mahdollisimman jännittävä. Van Hornin tarinoiden juonet saattavat mullistaa tuota vähän liikaakin, mutta itse pidän siitä. Esimerkiksi Kohtalokas piirakka on todella hauska ja oikeanlainen tarina, jossa Aku on päähahmona. Koko tarinan läpi kuvataan Akun epäonnea kuitenkin sillä tavalla, että lähes koko tarinan juonen aikana ei tarvita muita vakiohahmoja mukaan.
Carl Barks on ehdotomasti myös todella taitava käyttämään Akua päähahmona. Esimerkiksi Puhuva koira ja Kamalaa kasvioppia ovat hyviä esimerkkejä Barsksin mielikuvituksellisista Aku-kymmensivuisista. Barks osaa käyttää Akua yksinään ja soveltaa Akun vahvuuksia ja heikkouksia joka tarinaan. Esimerkiksi tarinassa Kamalaa kasvioppia Aku yltyy aika yleisen Barks-tarina-kaavan sanomaan, että osaa jotain ja sitten ei osaakaan. Barksin tarinat toimivat hyvin pelkällä "Aku-voimalla", siksi, että Akulla on niin paljon ominaisuuksia mitä Barks osaa soveltaa. Barksin sarjoista hyviä tekee Barksin taito soveltaa Akun "yltyneisyyttä" ja agressiivisuutta sellaisiinkin tarinoihin, jossa Aku on lähes yksin. Barks tekee Akusta sellaisen hahmon, jota voi käyttää mainiosti päähenkilönä melkein tarinassa kuin tarinassa. Hän tosin piti Akusta myös sivuhahmona, sillä melko monissa Roope tarinoissa Akulla on melko pieni osa tarinassa, toisinaan Aku ei esiinny joissakin barksin tarinoissa juuri ollenkaan.
Kummatkin tarinat, Puhuva koira ja Kamalaa kasvioppia, ovat hyvä osoitus siitä, että Barks saa Akun venymään kaikenlaiseksi, ja saa muokattua Akun luonnetta. Esimerkiksi nuokin tarinat saavat Akusta voimansa. Kummallekin tarinalle täytyisi ehdottomasti antaa hyvä arvosana, monista syistä johtuen.
Don Rosa on kiistatta yksi suurimmista Aku-piirtäjistä kautta aikojen. Vaikka hän onkin tehnyt aika vähän sarjoja. Vielä vähemmän sellaisia sarjoja, joiden päähenkilö on Aku Ankka. Nyt kerron hieman enemmän hänen sarjoistaan, joiden päähahmo on Aku Ankka.
Don Rosan ensimmäinen Suomessa julkaistu Aku Ankka – sarjansa on/oli nimeltään ”Jos metsään haluat mennä nyt…” Tarinan idea on, aika klassinen, miten Aku yrittää romuttaa poikien haaveen sudenpentumitalista, siinä onnistumatta. Pojat löytävät kaikki eläimet, jotka kulkevat heidän ohitsensa ja vaikka Aku kuinka sanoo, ettei niitä eläimiä ole olemassa, koska ne ovat esiintyneet vain saduissa, niin pojat vastaavat, että veimmehän mekin kerran yksisarvisen Roope-sedän eläintarhaan, vaikka niitä ei pitäisi olla olemassa. Tuo onkin viittaus Barksin tarinaan ”Yksisarvisen jäljillä”. Tarinan lopussa Aku menee tietämättään poikien ohi, muiden eläinten kanssa, eivätkä pojat tunnista eläintä. Lopulta pojat saavat useita Sudenpentumitaleita, ja Aku ei ole siihen lainkaan tyytyväinen.
Toinen Rosan tarina, jossa on Aku päähenkilönä, on nimeltään ”Sankari ylitse muiden”. Tässä tarinassa pojat rakastavat Akua sellaisena kuin hän on, mutta toisaalta voivottelevat sitä, että Akulla on aina epäonnea ja muuta sellaista. Aku yrittää näyttää, että hänellä on supervoimia, mutta pojat eivät usko sitä. Tarinan lopussa ankanpojat sanovat, että Aku on heidän suurin sankarinsa.
Kolmas esimerkki Rosan Aku tarinasta on vastikään akkarissakin julkaistu ”Paino-ongelmia”. Idea tarinaanhan on loistava! Miten käykään kun aletaan leikkimään fysiikan laeilla? Aku ja Roope taistelevat Millaa vastaan, jälleen toki voitokkaasti, nyt se voitto tuli vain aika hauskalla tavalla.
Tarinassa ”Myymälävarkaiden kauhu” Aku joutuu tuttuun tapaan pulaan, tällä kertaa myymäläetsivän ominaisuudessa. Aluksi myymälävarkaat puijaavat Akua olan takaa, ja turvapäällikkö herra Nekkula uhkasi erottaa hänet. Lopulta Aku arvaa syyllisen ja lähtee tämän koplan perään. Matkalla Aku heittää tomaattipurkin poliisiaseman ikkunasta sisään ja poliisit lähtevät Akun ja koplan perään. Sitten poliisien ja Akun yhteistyöllä rosvojen piilopaikka saadaan selville, ja he jäävät kiinni. Lopussa Visa Keksinen (Visa Keskinen) kysyy Akulta, mihin makeisia katoaa. Aku huomaan, että syyllinen, on itse herra Nekkula, ja näin Aku onnistuu nousemaan itse myymäläpäälliköksi.
Vicar on erittäin hyvä tekemään Aku-tarinoita, hän keskittyy juuri Akuun lähes 100-prosenttisesti. Vicarin piirtämissä tarinoissa Aku on aina hauska ja melko aktiivinen. Vicarin Aku-tarinoiden juonet ovat mielenkiintoisia ja niitä on oikein kiva lukea.
Yhteenveto: Aku-sarjoja on tehty erittäin paljon, mutta on joitakin sarjoja ja niiden tekijöitä, jotka ovat ylitse muiden. Hyviä Aku-tarinoita ovat mm. Puhuva Koira ja Sankari Ylitse Muiden. Taitavimpia Aku-tarinoiden tekijöitä ovat ehdottomasti Carl Barks, Don Rosa sekä Vicar. Nämä kolme osaavat tehdä Aku-tarinoista mielenkiintoisia ja tarvittaessa hasukojakin. Don Rosan Aku-tarinoista löytyy huumoria ja ne ovat usein varsin kekseliäitä ja mielenkiintoisia. Rosalta löytyi Aku-tarinoihinsa usein jokin käyttämätön idea, hän ei pahemmin metkinut muita tehdessään Aku-tarinoitaan.
Monissa Aku Ankka-sarjoissa Akulla on merkittävä osa tarinassa, tai hän on itse päähahmo.
William van Hornin sarjoissa on useinkin käytetty Akun hahmoa todella hienosti. Koko juoni on Akun varassa, eikä sarjaan välttämättä edes tarvitse muita vakiohahmoja. Aku-sarjoissa on tärkeää säilyttää Akun luonne, ja kuitenkin saada tarinasta mahdollisimman jännittävä. Van Hornin tarinoiden juonet saattavat mullistaa tuota vähän liikaakin, mutta itse pidän siitä. Esimerkiksi Kohtalokas piirakka on todella hauska ja oikeanlainen tarina, jossa Aku on päähahmona. Koko tarinan läpi kuvataan Akun epäonnea kuitenkin sillä tavalla, että lähes koko tarinan juonen aikana ei tarvita muita vakiohahmoja mukaan.
Carl Barks on ehdotomasti myös todella taitava käyttämään Akua päähahmona. Esimerkiksi Puhuva koira ja Kamalaa kasvioppia ovat hyviä esimerkkejä Barsksin mielikuvituksellisista Aku-kymmensivuisista. Barks osaa käyttää Akua yksinään ja soveltaa Akun vahvuuksia ja heikkouksia joka tarinaan. Esimerkiksi tarinassa Kamalaa kasvioppia Aku yltyy aika yleisen Barks-tarina-kaavan sanomaan, että osaa jotain ja sitten ei osaakaan. Barksin tarinat toimivat hyvin pelkällä "Aku-voimalla", siksi, että Akulla on niin paljon ominaisuuksia mitä Barks osaa soveltaa. Barksin sarjoista hyviä tekee Barksin taito soveltaa Akun "yltyneisyyttä" ja agressiivisuutta sellaisiinkin tarinoihin, jossa Aku on lähes yksin. Barks tekee Akusta sellaisen hahmon, jota voi käyttää mainiosti päähenkilönä melkein tarinassa kuin tarinassa. Hän tosin piti Akusta myös sivuhahmona, sillä melko monissa Roope tarinoissa Akulla on melko pieni osa tarinassa, toisinaan Aku ei esiinny joissakin barksin tarinoissa juuri ollenkaan.
Kummatkin tarinat, Puhuva koira ja Kamalaa kasvioppia, ovat hyvä osoitus siitä, että Barks saa Akun venymään kaikenlaiseksi, ja saa muokattua Akun luonnetta. Esimerkiksi nuokin tarinat saavat Akusta voimansa. Kummallekin tarinalle täytyisi ehdottomasti antaa hyvä arvosana, monista syistä johtuen.
Don Rosa on kiistatta yksi suurimmista Aku-piirtäjistä kautta aikojen. Vaikka hän onkin tehnyt aika vähän sarjoja. Vielä vähemmän sellaisia sarjoja, joiden päähenkilö on Aku Ankka. Nyt kerron hieman enemmän hänen sarjoistaan, joiden päähahmo on Aku Ankka.
Don Rosan ensimmäinen Suomessa julkaistu Aku Ankka – sarjansa on/oli nimeltään ”Jos metsään haluat mennä nyt…” Tarinan idea on, aika klassinen, miten Aku yrittää romuttaa poikien haaveen sudenpentumitalista, siinä onnistumatta. Pojat löytävät kaikki eläimet, jotka kulkevat heidän ohitsensa ja vaikka Aku kuinka sanoo, ettei niitä eläimiä ole olemassa, koska ne ovat esiintyneet vain saduissa, niin pojat vastaavat, että veimmehän mekin kerran yksisarvisen Roope-sedän eläintarhaan, vaikka niitä ei pitäisi olla olemassa. Tuo onkin viittaus Barksin tarinaan ”Yksisarvisen jäljillä”. Tarinan lopussa Aku menee tietämättään poikien ohi, muiden eläinten kanssa, eivätkä pojat tunnista eläintä. Lopulta pojat saavat useita Sudenpentumitaleita, ja Aku ei ole siihen lainkaan tyytyväinen.
Toinen Rosan tarina, jossa on Aku päähenkilönä, on nimeltään ”Sankari ylitse muiden”. Tässä tarinassa pojat rakastavat Akua sellaisena kuin hän on, mutta toisaalta voivottelevat sitä, että Akulla on aina epäonnea ja muuta sellaista. Aku yrittää näyttää, että hänellä on supervoimia, mutta pojat eivät usko sitä. Tarinan lopussa ankanpojat sanovat, että Aku on heidän suurin sankarinsa.
Kolmas esimerkki Rosan Aku tarinasta on vastikään akkarissakin julkaistu ”Paino-ongelmia”. Idea tarinaanhan on loistava! Miten käykään kun aletaan leikkimään fysiikan laeilla? Aku ja Roope taistelevat Millaa vastaan, jälleen toki voitokkaasti, nyt se voitto tuli vain aika hauskalla tavalla.
Tarinassa ”Myymälävarkaiden kauhu” Aku joutuu tuttuun tapaan pulaan, tällä kertaa myymäläetsivän ominaisuudessa. Aluksi myymälävarkaat puijaavat Akua olan takaa, ja turvapäällikkö herra Nekkula uhkasi erottaa hänet. Lopulta Aku arvaa syyllisen ja lähtee tämän koplan perään. Matkalla Aku heittää tomaattipurkin poliisiaseman ikkunasta sisään ja poliisit lähtevät Akun ja koplan perään. Sitten poliisien ja Akun yhteistyöllä rosvojen piilopaikka saadaan selville, ja he jäävät kiinni. Lopussa Visa Keksinen (Visa Keskinen) kysyy Akulta, mihin makeisia katoaa. Aku huomaan, että syyllinen, on itse herra Nekkula, ja näin Aku onnistuu nousemaan itse myymäläpäälliköksi.
Vicar on erittäin hyvä tekemään Aku-tarinoita, hän keskittyy juuri Akuun lähes 100-prosenttisesti. Vicarin piirtämissä tarinoissa Aku on aina hauska ja melko aktiivinen. Vicarin Aku-tarinoiden juonet ovat mielenkiintoisia ja niitä on oikein kiva lukea.
Yhteenveto: Aku-sarjoja on tehty erittäin paljon, mutta on joitakin sarjoja ja niiden tekijöitä, jotka ovat ylitse muiden. Hyviä Aku-tarinoita ovat mm. Puhuva Koira ja Sankari Ylitse Muiden. Taitavimpia Aku-tarinoiden tekijöitä ovat ehdottomasti Carl Barks, Don Rosa sekä Vicar. Nämä kolme osaavat tehdä Aku-tarinoista mielenkiintoisia ja tarvittaessa hasukojakin. Don Rosan Aku-tarinoista löytyy huumoria ja ne ovat usein varsin kekseliäitä ja mielenkiintoisia. Rosalta löytyi Aku-tarinoihinsa usein jokin käyttämätön idea, hän ei pahemmin metkinut muita tehdessään Aku-tarinoitaan.
akkaridekkari
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 399 -
31.10.2009 klo 23:06:15
Viestiä lisää.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Parhaat Aku Ankka -sarjat
Me kaikki Aku Ankka -fanit pidämme Aku Ankasta. Mutta jotkut kertomukset hänen seikkailuistaan ovat parempia kuin toiset.
On paljon tällaisia loistavia sarjoja, mutta vähän suhteessa kaikkien tarinoiden määrään. Yhtä loistotarinaa kohden ilmestyy satoja huonompia. Erilaisia tarinoita on valtavasti, sillä Akusta on totisesti moneen. Ensimmäisessä sarjassa hän voi istua sohvalla ja tapittaa televisiota, mutta toisessa hän onkin ammattiurheilija. Minä en tykkää joistain sarjoista, mutta joku saattaa pitää niistä. Ja joidenkin mielestä kohtapuoleen mainitsemani hienot sarjat ovat hyviä, mutta toinen saattaa pitää aivan toisenlaisista! Joka tapauksessa, tässä luettelen ne omat ”loistoyksilöni”. Sarjoja on vaikea laittaa mihinkään tiettyyn paremmuusjärjestykseen, sillä jokaisessa on ne omat ominaisuutensa ja hienoutensa. Nämä ovatkin aivan sekaisin.
Parhaimmat Aku-sarjat ovat syntyneet Barksilta (1901-2000). Uransa loppupuoliskolla Barks keskittyi Roopeen, mutta 40- ja 50-luvun vaihteessa hän loi kaikkien aikojen parhaimpia tarinoita. Toinen erittäin hyviä tarinoita luonut henkilö on yhdysvaltalainen Don Rosa (s. 1951). Hänkin on tosin keskittynyt enemmän Barksin luomukseen Roope Ankkaan. Barksin ja Rosan paremmuus syntyy ehkä juuri siitä, että he itse sekä käsikirjoittivat että piirsivät sarjansa. Näin he pystyivät työskentelemään paremmin. (Kummatkin ovat jo lopettaneet uransa, siksi puhun menneessä aikamuodossa. Barks on myös kuollut.)
Barksilta syntyi tosiaankin paljon hienoja tarinoita. Tarinat "Kulmikkaat munat", ja "Vanhan linnan salaisuus", ovat monien lempiseikkailuja. Kummatkin sijoittuvat erikoisiin maailmankolkkiin, Andeille ja Skotlantiin. Niissä on onnistuneen yksinkertainen juoni, mutta silti kertomuksissa on paljon vitsejä ja jopa jännitystä.
Ikimuistoisin kertomus on kuitenkin "Aku Ankka ja kultainen kypärä", joka on mielestäni kaikkien aikojen paras Aku Ankka -tarina. Sekin sijoittuu kaukomaille, Kanadan itärannikolle. "Aku Ankka ja kultainen kypärä" on ovelasti luotu seikkailukertomus, jossa pelissä on koko Amerikan tulevaisuus - eri henkilöt koettavat saada haltuunsa koko mantereen ikivanhan löytölain mukaan. Löytämällä kultaisen kypärän, eri henkilöt yrittävät todistaa olevansa Amerikan omistajia.
Äsken mainittu konsepti on erittäin toimiva ja myös muut ovat käyttäneet sitä. Don Rosa loi Barksin tarinalle jatko-osan, jossa metsästetään myös muita "valloitusmerkkejä", kuin äsken mainittua kypärää. Lisäksi tarinassa "Hänen Majesteettinsa Roope Ankka", Roope perustaa valtion rahasäiliökukkulalle valtion, todettuaan omaavansa tähän oikeudet. Kummassakin äsken mainitussa käytetään Barksin ideaa onnistuneesti.
Hyvistä Aku-sarjoista puhuttaessa on väistämättä mainittava Don Rosan caballerotarinat – ”Kolmen caballeron paluu” ja ”Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa”. Ne ovat sikäli ainutlaatuisia, että niissä Roope ei metsästä aarretta itselleen, vaan tässä puuhassa on Aku. Akun seurana ovat brasilialainen José Carioca ja meksikolainen Panchito Pistoles, jotka arvostavat häntä kovasti. On hienoa nähdä Akun onnistuvan kerrankin!
Ensimmäisessä caballerosarjassa (”Kolmen caballeron paluu”) Aku on viemässä sisarenpoikiaan Tupu, Hupua ja Lupua sudenpentuleirille, kun hän tapaa yllättäen José Cariocan ja Panchito Pistolesin. He etsivät hopeakaupunkia, ja löytävätkin hopeaa! Sitten peliin astuu gansterin stereotyyppi, julma pahis, joka haluaa hopeat itselleen. Caballerot yrittävät puolustaa hopeaansa henkensä kaupalla, ja onnistuvatkin Akun johdolla. Lopussa paljastuu, että ”hopea” olikin vain elohopeaa. Se ei kuitenkaan kolmikkoa haittaa, vaan he ainoastaan nauravat tapahtuneelle. Aku on sympaattista kerrankin nähdä hyvällä mielellä ja onnistumassa.
Toinen caballerotarina (”Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa”) toistaa periaatteessa ensimmäisen tapahtumia, vaikka aarre on eri. Aku löytää hymynsä taas kerran.
Yhteistä parhaille Aku Ankka -tarinoille on, että todella monet niistä ovat seikkailusarjoja. Eivät kuitenkaan kaikki.
Täydellinen Aku –sarja sisältää omassa käsityksessäni paljon eri tunteita – kuten jännitystä, surua ja iloa. Loistavassa Aku Ankka-tarinassa esiintyy koko tunneskaala, ja siinä on näin paljon erilaisia ominaisuuksia. Kaikilla tarinoilla on kuitenkin paljon eroja – toiset painottuvat huumoriin, toiset jännitykseen.
Jännitystä tuovat usein pahikset ja roistot, sekä vaaralliset tilanteet. Iloa syntyy lähinnä huumorista. Monet agenttisarjat (joita Aku Ankalta nähdään yllättävänkin tiuhaan tahtiin) yhdistävät nämä kaksi asiaa hienosti. Siksi vakoojista kertovat Aku –tarinat ovat usein hyviä. Paras näistä agenttikertomuksista on aivan ehdottomasti Carl Barksin ”Aku Ankka: Atomivakoojat”. Se on ensimmäinen Aku Ankassa nähty vakooja-/agenttitarina. Aku seikkailee poikien kanssa ja hänelle on lähellä käydä hyvinkin köpelösti. Parhaimmillaan jännittävät kohdat syntyvätkin usein juuri siitä, että hahmot ovat lähellä menehtyä, kuten tässä. Toki on tiedossa hyvinkin, että päähahmon kuoleminen Disneyn Aku Ankka-sarjassa on tyystin mahdotonta, mutta jonkinasteista jännitystä kuolemisen vaara herättää, yhtä kaikki. Kuten jo mainitsinkin, Barksin klassikkosarjan jälkeen Aku Ankalle on tuotettu myös paljon muita hyviä vakoojasarjoja. Parhaiten näistä ovat onnistuneet Tuplanolla-sarjat, jollainen julkaistiin Suomessa ensimmäisen kerran oikeastaan vasta alle vuosi sitten. Ensimmäinen Tuplanolla-sarja sai paljon kiitoksia, ja se tosiaan oli sekin jännittävä ja hauska. Tuplanollat ovat italialaista käsialaa, mutta pärjäävät hyvin monille Barksin tai Rosan tarinoille.
Äskeiset Aku Ankka –tarinat olivat paitsi erittäin jännittäviä, myös hyvin hauskoja. Jotkut Aku Ankka-tarinat on rakennettu lähes pelkästään huumorin varaan, nämä ovat vitsisarjoja. Huumorin ei tarvitse olla ikinä ylitsepursuavaa ja väkinäistä, vaan riittää että sitä on jonkin verran. Muuten sarja voi töksähdellä.
Usein huumorisarjat ovat korkeintaan kymmensivuisia, sillä vitsailuunkin kyllästyy. Mielestäni paras vitsitarina on kuitenkin hiukan tavallista pidempi, Don Rosan ”Paino-ongelmia”, jonka pituus on 16 sivua. Siinä Milla ryöstää itselleen ensilantin ja loitsii sitten ankoille sivuttaispainovoiman vaikeuttaakseen heidän vastaiskuaan. Ankat joutuvat mitä erikoisimpiin tilanteisiin yrittäessään palauttaa muistolantti takaisin Roopelle, ja sitä on erittäin hauska seurata.
Akulla on vuosiensa saatossa ollut paljon erilaisia työpaikkoja. On lukuisia sarjoja, joissa Aku hankkiutuu uuteen työpaikkaan, ja nämäkin ovat usein tämmöisiä huumorisarjoja. Usein näiden tarinoiden lopussa kaikki menee pieleen, josta seuraa lisää hupia. (Tämä tunnetaan tosin ehkä enemmänkin vahingonilona.) Hyvä esimerkki työpaikkasarjasta on ”Mestaripuutarhuri”, joka on kaikin puolin erittäin hauska. Se on Don Rosan varhaisempaa tuotantoa, ja siinä Akusta tulee nimen mukainen puutarhuri. Hän pääsee laittamaan itse pormestarin puutarhaa kuntoon, mutta lopulta kaikki epäonnistuu. Koko tarina on nerokkaasti rakennettu, se on ennalta-arvaamaton, hupaisa ja siinä on asiaan sopiva kuvitus. Tarinan idea on myös uusi, kuten Don Rosan ja Carl Barksin sarjoissa yleensäkin. Idean tuoreus on tärkeä tekijä sarjan hyvyyden mittaamisessa.
Rosalta voisi mainita vielä kolmannen ”huumorikertomuksen”, nimittäin tarinan ”Valvova silmä”. Siinä Roope huomaa Akulla olevan silmää yksityiskohdille – hän erottaa Tupun, Hupun ja Lupun toisistaan mitättömien tuntomerkkien avulla! Taas ovat tutut hyvä ominaisuudet kohdallaan - hauskat piilotukset, hieno juoni, ja hyvät piirrokset tekevät tästäkin sarjasta hyvän.
Vaikka äsken siis mainitsinkin Don Rosalta pari huumorisarjaa (”Mestaripuutarhurin” ja ”Paino-ongelmia”), hän on mielestäni kunnostautunut erityisesti seikkailusarjojen tekijänä. Mutta myös nämä ovat loistavia kertomuksia, ja ansaitsevat maininnan.
Seikkailusarjoja on niitäkin monenlaisia. On sarjoja, joissa Roopelle metsästetään aarretta, ja vaikka mitä. Henkilökohtaisesti pidän paljon historiasta kaikin tavoin, ja mielestäni historia-aiheiset seikkailusarjat ovatkin loistavia. Vastikään Aku Ankka –lehdessä alkoi uusi historia-aiheinen ”Akustuksen aarre”, joka on norjalaiskaksikko Tormod Locklingin ja Arild Midthunin käsialaa. Se saavutti heti sydämeni. Pidän siitä, että tarinan eteen on nähty paljon vaivaa ja tehty huikea määrä taustatyötä, niin kuin tässä (myös Don Rosalla on sama tapa). Norjalaiskaksikon kertomuksessa Aku ja pojat seikkailevat nykyajassa, mutta kertomukseen on sekoitettu paljon takautumia ja asioita Suuresta Pohjan Sodasta. Myös muita mainittavia historiasarjoja löytyy, usein Aku ja hänen seuralaisensa matkaavat menneeseen aikaan Pellen aikakoneella.
Olen maininnut parhaimpien sarjojen joukossa tähän mennessä lähinnä Don Rosan ja Carl Barksin tarinoita, mutta myös esimerkiksi italialaisilta löytyy mieletön määrä mahtavia tekeleitä. Italialaisten kertomukset tunnetaan erityisesti mielikuvituksellisuudestaan. Paras koskaan lukemani Aku –tarinasarja on Giorgio Cavazzanon käsialaa – 12-osainen Dragonlords. Sen seikkailuissa Aku kumppaneineen joutuu täysin toiseen maailmankaikkeuteen, paikkaan nimeltä Äitimuori. Sitä hallitsevat julmat morkit, ja ankkojen tehtävänä on auttaa kapinalliset orjat pois hirvittävän morkien kansan alaisuudesta. Yli 200-sivuisessa opuksessa on huikeat kuvat ja mahtava käsikirjoitus. Kertomuksen on kirjoittanut toimittaja Byron Erickson.
Italialaisilta löytyy myös muita huipputarinoita. Monet Romano Scarpan tarinat yltävät huipputasolle. Marco Rotan ”Painajainen paratiisitiellä” –tarina on jäänyt mieleen kaikessa jännittävyydessään, hauskuudessaan ja mielikuvituksellisuudessaan. Siinä Aku nukahtaa Pellen sänkyyn, ja näkee karmean painajaisen. Ankkalinnan väki on Akua vastaan ja Ankkalinna on outo paikka. Usein italialaisten kertomukset ovat loistavia juuri omaperäisyytensä ja mielikuvituksellisuutensa takia.
Italialaisten ja yhdysvaltalaisten lisäksi myös toki monet muut ovat kirjoittaneet ja piirtäneet Ankkaa. Hollannissa Ankkain perinne on pitkä, mutta yksikään parhaimmista ankkasarjoista ei ole kotoisin sieltä. Sen sijaan Suomen oma poika Kari Korhonen on käsikirjoittanut ja piirtänyt pari oivaa mestariteosta. ”Naurettavat naapurit” on niistä ehdottomasti paras. Siinä Korhosella on lähes täydellisyyttä hipova idea – hän kirjoittaa jutun, jossa tekee luontodokumentin lähiönaapureista, kertoo heidän ruokailutottumuksistaan ja erikoisista tavoistaan. Juttu on hauska ja ennen kaikkea nerokas.
On vielä mainitsematta paljon mielettämön hyviä sarjoja. Esimerkiksi Carl Barksin tuotanto on niin laaja ja kauttaaltaan hyvä tasoinen, että hänen kaikkia mestariteoksiaan olisi vaikea muistaa. Barksin hyviä huumorisarjoja ovat vielä esimerkiksi ”Joulu Karhuvuorella”, ”Aku Ankka vakuutusasiamiehenä”, ”Argentiinalaiset muurahaiset”, ”Kallioveistos” ja ”Uudet naapurit”. Barksin sarjat ovat rakennettu aivan arkipäivisten tilanteiden pohjalle. Esimerkiksi viimeiseksi mainitussa kertomuksessa Aku ja pojat ainoastaan muuttavat uuteen taloon. Myös lähes kaikki Don Rosan kertomukset ovat mahtavia. Don Rosan sarjat ovat usein monimutkaisempia, mutta hyviä yhtä kaikki. Don Rosa pyrkii tekemään sarjoissaan kaikesta mahdollisimman autenttista, tekee niin sanottuja taustatarinoita ja lisäksi piilottaa tarinoihin erilaisia ”piilovitsejä”. Näitä on hauska seurata. Myös joillakin muilla tekijöillä on silloin tällöin sama tapa. Se lisää lukemisen hauskuutta.
Tuplanollat, muutamat yksittäistapaukset ja Kari Korhosen tarinat ovat mielestäni nykyajan parhaimpia seikkailuita, joita yhä tulee uusia. On kuitenkin koko ajan yhä vaikeampi ja vaikeampi tuottaa uusia loistosarjoja, sillä tuoreita ideoita on jatkuvasti hankalampi keksiä, eikä vanhaa voi toistaa. Oli miten oli ,on olemassa sanonta ”Parasta Aku Ankka-sarjaa ei ole vielä tehty”, ja aiemmin mainitusta huolimatta minä uskon siihen. Uskon, että tulevien vuosien aikana ilmestyy paljon toinen toistaan upeampia kertomuksia. Kertomuksen tunnelman pitää vain olla kohdallaan, idean pitää olla hyvä samoin kuin piirrostenkin ja tarina pitää hioda loppuun asti, ja voíla – uusi supertarina on valmis! Tärkeintä on, että tarinan tekoon käyttää runsaasti aikaa.
Yhteenvetona voisi vielä lopuksi todeta, että on mieletön määrä huippusarjoja. Tekijät ympäri maailmaa tuottavat niitä jatkuvasti. Uusia loistotekeleitä on kuitenkin yhä vain vaikeampi tehdä, sillä ideat tuntuvat vähitellen loppuvan. Parhaimmat sarjat ovatkin mielestäni melko vanhoja – eniten pidän Carl Barksin 1940- ja 1950-lukujen Aku-tarinoista, sekä Rosan kertomuksista. Hyvässä kertomuksessa on paljon erilaisia ominaisuuksia ja tunnetiloja, kuten huumoria ja jännitystä.
Ei sitä tiedä, vaikka kaikkien aikojen parhaimman Aku -tarinan tekisikin joku meistä ankkislaisista!
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Parhaat Aku Ankka -sarjat
Me kaikki Aku Ankka -fanit pidämme Aku Ankasta. Mutta jotkut kertomukset hänen seikkailuistaan ovat parempia kuin toiset.
On paljon tällaisia loistavia sarjoja, mutta vähän suhteessa kaikkien tarinoiden määrään. Yhtä loistotarinaa kohden ilmestyy satoja huonompia. Erilaisia tarinoita on valtavasti, sillä Akusta on totisesti moneen. Ensimmäisessä sarjassa hän voi istua sohvalla ja tapittaa televisiota, mutta toisessa hän onkin ammattiurheilija. Minä en tykkää joistain sarjoista, mutta joku saattaa pitää niistä. Ja joidenkin mielestä kohtapuoleen mainitsemani hienot sarjat ovat hyviä, mutta toinen saattaa pitää aivan toisenlaisista! Joka tapauksessa, tässä luettelen ne omat ”loistoyksilöni”. Sarjoja on vaikea laittaa mihinkään tiettyyn paremmuusjärjestykseen, sillä jokaisessa on ne omat ominaisuutensa ja hienoutensa. Nämä ovatkin aivan sekaisin.
Parhaimmat Aku-sarjat ovat syntyneet Barksilta (1901-2000). Uransa loppupuoliskolla Barks keskittyi Roopeen, mutta 40- ja 50-luvun vaihteessa hän loi kaikkien aikojen parhaimpia tarinoita. Toinen erittäin hyviä tarinoita luonut henkilö on yhdysvaltalainen Don Rosa (s. 1951). Hänkin on tosin keskittynyt enemmän Barksin luomukseen Roope Ankkaan. Barksin ja Rosan paremmuus syntyy ehkä juuri siitä, että he itse sekä käsikirjoittivat että piirsivät sarjansa. Näin he pystyivät työskentelemään paremmin. (Kummatkin ovat jo lopettaneet uransa, siksi puhun menneessä aikamuodossa. Barks on myös kuollut.)
Barksilta syntyi tosiaankin paljon hienoja tarinoita. Tarinat "Kulmikkaat munat", ja "Vanhan linnan salaisuus", ovat monien lempiseikkailuja. Kummatkin sijoittuvat erikoisiin maailmankolkkiin, Andeille ja Skotlantiin. Niissä on onnistuneen yksinkertainen juoni, mutta silti kertomuksissa on paljon vitsejä ja jopa jännitystä.
Ikimuistoisin kertomus on kuitenkin "Aku Ankka ja kultainen kypärä", joka on mielestäni kaikkien aikojen paras Aku Ankka -tarina. Sekin sijoittuu kaukomaille, Kanadan itärannikolle. "Aku Ankka ja kultainen kypärä" on ovelasti luotu seikkailukertomus, jossa pelissä on koko Amerikan tulevaisuus - eri henkilöt koettavat saada haltuunsa koko mantereen ikivanhan löytölain mukaan. Löytämällä kultaisen kypärän, eri henkilöt yrittävät todistaa olevansa Amerikan omistajia.
Äsken mainittu konsepti on erittäin toimiva ja myös muut ovat käyttäneet sitä. Don Rosa loi Barksin tarinalle jatko-osan, jossa metsästetään myös muita "valloitusmerkkejä", kuin äsken mainittua kypärää. Lisäksi tarinassa "Hänen Majesteettinsa Roope Ankka", Roope perustaa valtion rahasäiliökukkulalle valtion, todettuaan omaavansa tähän oikeudet. Kummassakin äsken mainitussa käytetään Barksin ideaa onnistuneesti.
Hyvistä Aku-sarjoista puhuttaessa on väistämättä mainittava Don Rosan caballerotarinat – ”Kolmen caballeron paluu” ja ”Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa”. Ne ovat sikäli ainutlaatuisia, että niissä Roope ei metsästä aarretta itselleen, vaan tässä puuhassa on Aku. Akun seurana ovat brasilialainen José Carioca ja meksikolainen Panchito Pistoles, jotka arvostavat häntä kovasti. On hienoa nähdä Akun onnistuvan kerrankin!
Ensimmäisessä caballerosarjassa (”Kolmen caballeron paluu”) Aku on viemässä sisarenpoikiaan Tupu, Hupua ja Lupua sudenpentuleirille, kun hän tapaa yllättäen José Cariocan ja Panchito Pistolesin. He etsivät hopeakaupunkia, ja löytävätkin hopeaa! Sitten peliin astuu gansterin stereotyyppi, julma pahis, joka haluaa hopeat itselleen. Caballerot yrittävät puolustaa hopeaansa henkensä kaupalla, ja onnistuvatkin Akun johdolla. Lopussa paljastuu, että ”hopea” olikin vain elohopeaa. Se ei kuitenkaan kolmikkoa haittaa, vaan he ainoastaan nauravat tapahtuneelle. Aku on sympaattista kerrankin nähdä hyvällä mielellä ja onnistumassa.
Toinen caballerotarina (”Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa”) toistaa periaatteessa ensimmäisen tapahtumia, vaikka aarre on eri. Aku löytää hymynsä taas kerran.
Yhteistä parhaille Aku Ankka -tarinoille on, että todella monet niistä ovat seikkailusarjoja. Eivät kuitenkaan kaikki.
Täydellinen Aku –sarja sisältää omassa käsityksessäni paljon eri tunteita – kuten jännitystä, surua ja iloa. Loistavassa Aku Ankka-tarinassa esiintyy koko tunneskaala, ja siinä on näin paljon erilaisia ominaisuuksia. Kaikilla tarinoilla on kuitenkin paljon eroja – toiset painottuvat huumoriin, toiset jännitykseen.
Jännitystä tuovat usein pahikset ja roistot, sekä vaaralliset tilanteet. Iloa syntyy lähinnä huumorista. Monet agenttisarjat (joita Aku Ankalta nähdään yllättävänkin tiuhaan tahtiin) yhdistävät nämä kaksi asiaa hienosti. Siksi vakoojista kertovat Aku –tarinat ovat usein hyviä. Paras näistä agenttikertomuksista on aivan ehdottomasti Carl Barksin ”Aku Ankka: Atomivakoojat”. Se on ensimmäinen Aku Ankassa nähty vakooja-/agenttitarina. Aku seikkailee poikien kanssa ja hänelle on lähellä käydä hyvinkin köpelösti. Parhaimmillaan jännittävät kohdat syntyvätkin usein juuri siitä, että hahmot ovat lähellä menehtyä, kuten tässä. Toki on tiedossa hyvinkin, että päähahmon kuoleminen Disneyn Aku Ankka-sarjassa on tyystin mahdotonta, mutta jonkinasteista jännitystä kuolemisen vaara herättää, yhtä kaikki. Kuten jo mainitsinkin, Barksin klassikkosarjan jälkeen Aku Ankalle on tuotettu myös paljon muita hyviä vakoojasarjoja. Parhaiten näistä ovat onnistuneet Tuplanolla-sarjat, jollainen julkaistiin Suomessa ensimmäisen kerran oikeastaan vasta alle vuosi sitten. Ensimmäinen Tuplanolla-sarja sai paljon kiitoksia, ja se tosiaan oli sekin jännittävä ja hauska. Tuplanollat ovat italialaista käsialaa, mutta pärjäävät hyvin monille Barksin tai Rosan tarinoille.
Äskeiset Aku Ankka –tarinat olivat paitsi erittäin jännittäviä, myös hyvin hauskoja. Jotkut Aku Ankka-tarinat on rakennettu lähes pelkästään huumorin varaan, nämä ovat vitsisarjoja. Huumorin ei tarvitse olla ikinä ylitsepursuavaa ja väkinäistä, vaan riittää että sitä on jonkin verran. Muuten sarja voi töksähdellä.
Usein huumorisarjat ovat korkeintaan kymmensivuisia, sillä vitsailuunkin kyllästyy. Mielestäni paras vitsitarina on kuitenkin hiukan tavallista pidempi, Don Rosan ”Paino-ongelmia”, jonka pituus on 16 sivua. Siinä Milla ryöstää itselleen ensilantin ja loitsii sitten ankoille sivuttaispainovoiman vaikeuttaakseen heidän vastaiskuaan. Ankat joutuvat mitä erikoisimpiin tilanteisiin yrittäessään palauttaa muistolantti takaisin Roopelle, ja sitä on erittäin hauska seurata.
Akulla on vuosiensa saatossa ollut paljon erilaisia työpaikkoja. On lukuisia sarjoja, joissa Aku hankkiutuu uuteen työpaikkaan, ja nämäkin ovat usein tämmöisiä huumorisarjoja. Usein näiden tarinoiden lopussa kaikki menee pieleen, josta seuraa lisää hupia. (Tämä tunnetaan tosin ehkä enemmänkin vahingonilona.) Hyvä esimerkki työpaikkasarjasta on ”Mestaripuutarhuri”, joka on kaikin puolin erittäin hauska. Se on Don Rosan varhaisempaa tuotantoa, ja siinä Akusta tulee nimen mukainen puutarhuri. Hän pääsee laittamaan itse pormestarin puutarhaa kuntoon, mutta lopulta kaikki epäonnistuu. Koko tarina on nerokkaasti rakennettu, se on ennalta-arvaamaton, hupaisa ja siinä on asiaan sopiva kuvitus. Tarinan idea on myös uusi, kuten Don Rosan ja Carl Barksin sarjoissa yleensäkin. Idean tuoreus on tärkeä tekijä sarjan hyvyyden mittaamisessa.
Rosalta voisi mainita vielä kolmannen ”huumorikertomuksen”, nimittäin tarinan ”Valvova silmä”. Siinä Roope huomaa Akulla olevan silmää yksityiskohdille – hän erottaa Tupun, Hupun ja Lupun toisistaan mitättömien tuntomerkkien avulla! Taas ovat tutut hyvä ominaisuudet kohdallaan - hauskat piilotukset, hieno juoni, ja hyvät piirrokset tekevät tästäkin sarjasta hyvän.
Vaikka äsken siis mainitsinkin Don Rosalta pari huumorisarjaa (”Mestaripuutarhurin” ja ”Paino-ongelmia”), hän on mielestäni kunnostautunut erityisesti seikkailusarjojen tekijänä. Mutta myös nämä ovat loistavia kertomuksia, ja ansaitsevat maininnan.
Seikkailusarjoja on niitäkin monenlaisia. On sarjoja, joissa Roopelle metsästetään aarretta, ja vaikka mitä. Henkilökohtaisesti pidän paljon historiasta kaikin tavoin, ja mielestäni historia-aiheiset seikkailusarjat ovatkin loistavia. Vastikään Aku Ankka –lehdessä alkoi uusi historia-aiheinen ”Akustuksen aarre”, joka on norjalaiskaksikko Tormod Locklingin ja Arild Midthunin käsialaa. Se saavutti heti sydämeni. Pidän siitä, että tarinan eteen on nähty paljon vaivaa ja tehty huikea määrä taustatyötä, niin kuin tässä (myös Don Rosalla on sama tapa). Norjalaiskaksikon kertomuksessa Aku ja pojat seikkailevat nykyajassa, mutta kertomukseen on sekoitettu paljon takautumia ja asioita Suuresta Pohjan Sodasta. Myös muita mainittavia historiasarjoja löytyy, usein Aku ja hänen seuralaisensa matkaavat menneeseen aikaan Pellen aikakoneella.
Olen maininnut parhaimpien sarjojen joukossa tähän mennessä lähinnä Don Rosan ja Carl Barksin tarinoita, mutta myös esimerkiksi italialaisilta löytyy mieletön määrä mahtavia tekeleitä. Italialaisten kertomukset tunnetaan erityisesti mielikuvituksellisuudestaan. Paras koskaan lukemani Aku –tarinasarja on Giorgio Cavazzanon käsialaa – 12-osainen Dragonlords. Sen seikkailuissa Aku kumppaneineen joutuu täysin toiseen maailmankaikkeuteen, paikkaan nimeltä Äitimuori. Sitä hallitsevat julmat morkit, ja ankkojen tehtävänä on auttaa kapinalliset orjat pois hirvittävän morkien kansan alaisuudesta. Yli 200-sivuisessa opuksessa on huikeat kuvat ja mahtava käsikirjoitus. Kertomuksen on kirjoittanut toimittaja Byron Erickson.
Italialaisilta löytyy myös muita huipputarinoita. Monet Romano Scarpan tarinat yltävät huipputasolle. Marco Rotan ”Painajainen paratiisitiellä” –tarina on jäänyt mieleen kaikessa jännittävyydessään, hauskuudessaan ja mielikuvituksellisuudessaan. Siinä Aku nukahtaa Pellen sänkyyn, ja näkee karmean painajaisen. Ankkalinnan väki on Akua vastaan ja Ankkalinna on outo paikka. Usein italialaisten kertomukset ovat loistavia juuri omaperäisyytensä ja mielikuvituksellisuutensa takia.
Italialaisten ja yhdysvaltalaisten lisäksi myös toki monet muut ovat kirjoittaneet ja piirtäneet Ankkaa. Hollannissa Ankkain perinne on pitkä, mutta yksikään parhaimmista ankkasarjoista ei ole kotoisin sieltä. Sen sijaan Suomen oma poika Kari Korhonen on käsikirjoittanut ja piirtänyt pari oivaa mestariteosta. ”Naurettavat naapurit” on niistä ehdottomasti paras. Siinä Korhosella on lähes täydellisyyttä hipova idea – hän kirjoittaa jutun, jossa tekee luontodokumentin lähiönaapureista, kertoo heidän ruokailutottumuksistaan ja erikoisista tavoistaan. Juttu on hauska ja ennen kaikkea nerokas.
On vielä mainitsematta paljon mielettämön hyviä sarjoja. Esimerkiksi Carl Barksin tuotanto on niin laaja ja kauttaaltaan hyvä tasoinen, että hänen kaikkia mestariteoksiaan olisi vaikea muistaa. Barksin hyviä huumorisarjoja ovat vielä esimerkiksi ”Joulu Karhuvuorella”, ”Aku Ankka vakuutusasiamiehenä”, ”Argentiinalaiset muurahaiset”, ”Kallioveistos” ja ”Uudet naapurit”. Barksin sarjat ovat rakennettu aivan arkipäivisten tilanteiden pohjalle. Esimerkiksi viimeiseksi mainitussa kertomuksessa Aku ja pojat ainoastaan muuttavat uuteen taloon. Myös lähes kaikki Don Rosan kertomukset ovat mahtavia. Don Rosan sarjat ovat usein monimutkaisempia, mutta hyviä yhtä kaikki. Don Rosa pyrkii tekemään sarjoissaan kaikesta mahdollisimman autenttista, tekee niin sanottuja taustatarinoita ja lisäksi piilottaa tarinoihin erilaisia ”piilovitsejä”. Näitä on hauska seurata. Myös joillakin muilla tekijöillä on silloin tällöin sama tapa. Se lisää lukemisen hauskuutta.
Tuplanollat, muutamat yksittäistapaukset ja Kari Korhosen tarinat ovat mielestäni nykyajan parhaimpia seikkailuita, joita yhä tulee uusia. On kuitenkin koko ajan yhä vaikeampi ja vaikeampi tuottaa uusia loistosarjoja, sillä tuoreita ideoita on jatkuvasti hankalampi keksiä, eikä vanhaa voi toistaa. Oli miten oli ,on olemassa sanonta ”Parasta Aku Ankka-sarjaa ei ole vielä tehty”, ja aiemmin mainitusta huolimatta minä uskon siihen. Uskon, että tulevien vuosien aikana ilmestyy paljon toinen toistaan upeampia kertomuksia. Kertomuksen tunnelman pitää vain olla kohdallaan, idean pitää olla hyvä samoin kuin piirrostenkin ja tarina pitää hioda loppuun asti, ja voíla – uusi supertarina on valmis! Tärkeintä on, että tarinan tekoon käyttää runsaasti aikaa.
Yhteenvetona voisi vielä lopuksi todeta, että on mieletön määrä huippusarjoja. Tekijät ympäri maailmaa tuottavat niitä jatkuvasti. Uusia loistotekeleitä on kuitenkin yhä vain vaikeampi tehdä, sillä ideat tuntuvat vähitellen loppuvan. Parhaimmat sarjat ovatkin mielestäni melko vanhoja – eniten pidän Carl Barksin 1940- ja 1950-lukujen Aku-tarinoista, sekä Rosan kertomuksista. Hyvässä kertomuksessa on paljon erilaisia ominaisuuksia ja tunnetiloja, kuten huumoria ja jännitystä.
Ei sitä tiedä, vaikka kaikkien aikojen parhaimman Aku -tarinan tekisikin joku meistä ankkislaisista!
Bomber
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 400 -
31.10.2009 klo 23:09:10
Miksi kaikki mainitsevat tarinan Paino-ongelmia, vaikka Aku on siinä pelkkä sivuhahmo!?
Aku Vankka
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 401 -
01.11.2009 klo 00:27:26
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Parhaat Aku Ankka(hahmo) -tarinat
Kaikille ankka- ja hiiriuniversumin päähenkilöille ja tunnetuimmille hahmoille on tehty omia ’’nimikkotarinoita’’, joissa he itse ovat päähenkilöinä, mutta joissa saattaa siltikin olla monia muitakin tuttuja hahmoja suurissakin rooleissa. Nimikkotarinalla tarkoitan tarinaa, jonka nimessä mainitaan kyseinen hahmo, esim. tarina ’’Aku Ankka: Mestaripuutarhuri’’ on Akun nimikkotarina, mutta ’’Roope-setä: Takaisin Klondikeen’’ ei ole, vaikka Aku onkin siinä koko ajan mukana. Kaikkein keskeisimmälle henkilölle, Aku Ankalle on tehty varmasti enemmän nimikkotarinoita kuin kenellekään. Niistä monet ovat erittäin hyviä, mutta nyt esittelen mielestäni parhaimmat Aku Ankka –tarinat, mitä olen lukenut.
Mielestäni ehdottomasti parhaimmat tarinat on tehnyt Don Rosa, siitä ei pääse mihinkään. Rosan Aku-tarinat ovat ennen kaikkea hauskoja ja kuten yleensäkin, omaavat hyvän juonen ja huippuluokan piirrokset. Jos mietitään Rosan parhaimpia Aku-tarinoita, niin yhtenä esimerkkinä voisin sanoa tarinan ’’Valvova silmä’’. Kyseisessä tarinassa Roope huomaa Akun erottavan Tupun, Hupun ja Lupun toisistaan aivan pikkiriikkisten yksityiskohtien avulla ja huomaakin Akulla olevan silmää yksityiskohdille. Siksi hän palkkaakin Akun töihin akroklygofaattitehtaalle vahtimaan tuotantoa. Hänen tulisi hylätä jokainen akroklygofaatti, joka poikkeaa mallikappaleesta, joka on väärinpäin – tuloksena on että Aku hylkää jokaisen. Roopen käännettyä sen oikeinpäin, Aku jatkaa tuotteiden tuhoamista, sillä jokaisessa on eri numero – sarjanumero. Roope palkkaa Akun erilaiseen hommaan; nyt hänen tulee tarkkailla, että kaikki valtavaa sulatusuunia pystyssä pitävät vanadiinipalkit ovat täsmälleen samanlaisia. Aku vaivutetaan hypnoosiin, jotta tehtävä onnistuisi paremmin – Aku ilmoitti, että osasi olla piittaamatta sarjanumeroista, jotka tosiasiassa olivat palkkien seassa piilotelleet karhukoplalaiset. Lopulta Roope antaa Akulle rennon ja vastuullisen tehtävän; hänen tulee varmistaa, että kaikki sulatusuunin palkkien hiussaumat ovat samanlaisia – lopputuloksena koko uuni romahtaa.
Pidän tästä tarinasta, erityisesti kohdista, kun Roope tarkistuttaa Akun kysymällä kuka ankanpojista olisi kyseessä; Akun vastaukset olivat hauskoja; ’’Älä naurata! Vain Hupussa on tuo valkoisen sävy’’. Tarinassa juoni on lopulta ehkä hieman tuttu, kun sulatusuuni romahti, mutta viimeinen ruutu oli mainio lopetus; Aku väitti menettäneensä rysähdyksessä kykynsä erottaa yksityiskohtia, mutta viimeisen ruudun ajatuskuplassa hän sanoi donitsista ’’Uskoiko hän tosiaan, että huolisin sen toisen donitsin? Sehän oli täynnä kärpäsen jalanjälkiä’’. Rosa onnistui jälleen sekä piirroksien että käsikirjoituksen osalta.
Yksi hauskimmista tarinoista, mitä olen lukenut, on niinikään Rosan käsialaa. Kyseinen tarina on hänen ensimmäinen Suomessa julkaistu sarjansa ja kantaa nimeä ’’Jos metsään haluat mennä nyt…’’. Sudenpentuihin kuuluvat ankanpojat aikovat lähteä metsään bongaamaan erilaisia eläimiä. Entisajan Tuomenmarjoihin kuulunut Aku väittää osaavansa bongata eläimiä ja lähtee poikien mukaan metsään. Pojat ja Aku saapuvat metsään ja jäävät polun juurella olevan pensaikon taakse piiloon. Lehmää antiloopiksi luullut Aku päättää hieman jekuttaa poikia ja sanoo lähtevänsä tutkimaan aluetta. Tosiasiassa hän juoksee lähellä olevalle Mummon maatilalle, hakee sieltä kissan ja kanin ja naamioi ne aivan uudenlaisiksi eläimiksi, toivoen että pojat eivät tunnistaisi niitä. Sudenpentujen käsikirja kuitenkin tunnistaa ne jamiksi ja mitletsethiksi. Aku palaa maatilalle ja naamioi lisää eläimiä, tällä kertaa kukon, sian ja peuran. Pojat ovat eläimet nähdessään aivan ällikältä lyötyjä, mutta tunnistavat elukat silti käsikirjan avulla; basiliski, agriotes ja tarandros. Aku päättää aloittaa kunnon sodan ja pukee peuralle torvia, vuohelle propellin päähän ja lampaan lehtien peittoon. Ikävä kyllä nekin tunnistetaan. Aku päättää naamioida vielä hevosenkin, joka kuitenkin pillastuu, aiheuttaa sekasorron ja pojat pitävät kannattavana ideana lähteä kotiin päin. Tämä on Rosan ensimmäisiä tarinoita, joten hänen uskomaton piirrostyylinsä ei ollut vielä tässä vaiheessa päässyt kunnolla valloilleen – siitä huolimatta hän onnistui tekemään Akun naamioimista elukoista todella hauskannäköisiä. Tarina oli osittain ehkä hieman ennalta-arvattava (katastrofi lopussa oli ihan selvä juttu), mutta silti tarina itse oli aivan loistava. Tälle ei voi olla nauramatta, vaikka sen lukisi kuinka monetta kertaa. Sudenpennut laukovat pusikossa niinikään myös hauskoja toteamuksia eri elukoille, kuten ’’Listovtsá, joka kuoli sukupuuttoon, kun kirkkoslaavit tekivät niistä saunavihtoja. Siis tolkuttoman harvinainen’’. Tämä tarina kuuluu ehdottomasti Rosan hupitarinoiden parhaimmistoon.
Niinikään Don Rosan käsialaa oleva ’’Mestaripuutarhuri’’ kuuluu mielestäni myös parhaiden Aku-tarinoiden Hall of Fameen. Tässä tarinassa Akusta on tullut oikein kunnon puutarhaekspertti; hänen tehtävänsä on muokata ja siistiä ankkalinnalaisten puutarhoja uuteen uskoon. Tarinan alussa Aku kertoo saaneensa hommia itse Ankkalinnan pormestarilta, joka on pyytänyt häntä ehostamaan pihamaansa ennen illalla järjestettäviä suuria juhlia. Akulla onkin puutarhan muokkaamiseksi aivan omat menetelmät; ruohonleikkuunkin hän suorittaa ympäristöystävällisellä tavalla käyttämällä kaniinivoimaa, eli laumaa kaneja, jotka on koulutettu järsimään ruohonkorret tismalleen kolmesenttisiksi. Ruusuköynnöksetkin hoituvat vaivatta, kunhan mukana on vain kutomapuikot, joilla Aku saa köynnöksissä ihmeitä aikaan. Puut hän saksii täysin pyöreiksi parturimenetelmällä ja puskasta syntyy mies hevosen selässä jahtaamassa kettuja. Lampikin on saatava kuntoon, joten Aku mankeloi lumpeet ja pesee harjalla kalat. Lopulta tulee viimeisen homman, eli ruohikontasauksen aika. Koska aikaa on enää vähän, Aku päättää helpottaa urakkaa ohjaamalla kahta ruohonleikkuria samaan aikaan. Ikävä kyllä se ei ole mitään helppoa hommaa ja leikkurit karkaavat käsistä ja lähtevät omatoimisesti leikkaamaan nurmikkoa miten sattuun. Pari puuta kaatuu, ruusuköynnökset repeytyvät irti ja ruohonleikkurit aiheuttavat törmätessään räjähdyksen. Lopputuloksena maassa näkyy ilmiselvä hiiri, jolloin parvekkeella ollut kissa pillastuu, pudottaa emäntänsä kanihäkin (joka avautuu) päälle, jolloin kanit lähtevät juoksemaan villinä. Kun ketut näkevät kanit, nekin hyppäävät häkistään. Lopulta myös hevoset päätyvät pihamaalle ja tuloksena on harvinaisen paha kaaos, joka lopulta päättyy Akun pakoon ketunkoloon.
’’Mestaripuutarhuri’’ on loistavin ’Aku-saa-uuden-ammatin’ –tarina, minkä olen koskaan lukenut. Akun menetelmät puutarhan uudistamiseksi (lumpeiden mankelointi, ruohonleikkuu kanipataljoonalla yms.) olivat hulvattomia ja koko tarinan kruunasi mahtava hiiri maassa. Tuollaisen värkkäämiseen tarvitaan jo todella hyvää mielikuvitusta, jota Rosalla on enemmän kuin liikaa. Tämäkin on aikasten vanha tarina, mutta tässä vaiheessa Rosan piirrostyyli oli jo erinomaista.
Don Rosan Kolme cabalerroa –tarinat, eli ’’Kolmen cabalerron paluu’’ ja ’’Seitsemän (miinus neljä) rohkeata cabalerroa’’ ovat aivan omaa luokkaansa. ’’Kolmen cabalerron paluu’’ alkaa siitä, kun Aku vie ankanpojat autolla Meksokoon heidän lähtiessään Sudenpentuleirille. Aku päätyy parkkeeraamaan autonsa ja saa pian takapenkilleen parvekkeelta alas hypänneen José Cariocan, jonka treffit eivät menneet aivan suunnitelmien mukaan, kun hän sai kimppuunsa aseellisen tappajan. Aku ei tiedä, että takakontissa piileskelevä henkilö on hänen vanha ystävänsä José, eikä hän ehdi sitä alkaa selvittämäänkään, kun joutuu pakenemaan autollaan ammuskelijaa. Pian Aku ja José näkevät toisensa kasvotusten ja jatkavat matkaa kahdestaan. Pian matkaan liittyy myös kolmas henkilö, Panchito Pistoles, Akun ja Josén ystävä. He joutuvat välittömästi seikkailuun ja löytävätkin tynnyrillisiä täynnä hopeaa. Akun ja Josén vanha tuttu Alfonso (se hullu ammuskelija) kuitenkin vie heidän hopeansa ja kolme cabalerroa lähtevät takaa-ajoon Akun autolla. Pitkän junaradalla ja junan päällä käydyn kamppailun jälkeen Alfonso putoaa alas ja cabalerrot joutuvat pinteeseen; junarata loppuu kesken. Akun auto kuitenkin pelastaa päivän ja ystävyksemme pääsevät keräämään talteen hopeansa, joka kuitenkin virtaa alas kalliota – elohopeaa, ei tavallista arvometallihopeaa. Seikkailu kuitenkin päättyy onnellisesti.
’’Kolmen cabalerron paluu’’ on Rosalta loistava esimerkki mahtavasta seikkailusta, jossa päähenkilönä onkin Roopen sijasta Aku. Tarinassa näytettiin cabalerrojen tanssi-lauluesitys, joka oli (vaikka olikin sarjakuvamuodossa) loistava, eritoten lopetus kun Alfonso pamauttaa kolmikkoa kitaralla. Alfonso oli muutenkin tarinan ajan hauska tyyppi hauskoine lausahduksineen, ’’Ei minulla ole siipiä! En tarvitse mitään @#%* siipiä!’’. Koko tarina oli kokonaisuudessaan ensiluokkainen ja Rosan piirrokset huippuluokkaa, varsinkin Meksikon vuoristomaisemat – käsittämättömiä.
Don Rosan toinen cabalerro –tarina ’’Seitsemän (miinus neljä) rohkeata cabalerroa’’ on aivan yhtä ensiluokkainen, kuin aikaisempikin. Tarina alkaa, kun elämä potkii Akua pahasti päähän. Ankanpojat päättävät hommata Akulle homman toimittaa ansiomerkkejä kuriiripostina Rio de Janeiroon. Juttuun liittyy myös pieni juoni, sillä myös Akun vanhat ystävät on kutsuttu paikalle ’’tapaamiseen’’. Matkalla tapaamispaikalle Aku törmääkin ’’yllättäen’’ Panchitoon ja kun he saapuvat kahdestaan kohtauspaikalle, puskasta pöydälle lentää myös José. Yhdessä he päättävät lähteä metsästämään timantteja. Matkalla he törmäävät erilaisiin elukoihin, kuten matelijoihin ja kuristajakäärmeisiin. Aku tietenkin onnistuu putoamaan kuoppaan jolloin salametsästäjät korjaavat saaliinsa. Aku joutuu Panchiton ja Josén vakoillessa seinän takana pomon kynsiin. Pomo paljastaa Akulle ’’hiirikaivokset’’, jotka olisivat täynnä jalokiviä, mutta jotka hänen mielestään ovat pelkkää satua. Panchito ja José pelastavat Akun hajottamalla härällä koko hökkelin ja kaikki salametsästäjien eläimet pääsevät karkuun. Cabalerrot lähtevät metsästämään hiirikaivoksia ja löytävätkin pian sen kristalliportit ja sinne johtavan kristallitien. Ikävä kyllä heimopäällikkö tekee pian saman löydön. Cabalerrot saapuvat kadonneeseen kaivokseen, ’Kristallikaupunkiin’ , jossa he käyvät kamppailun sekä ylisuurta käärmettä, että heimopäällikköä vastaan. Molemmat (sekä päällikkö että käärme) selätetään ja retkestä jäi käteen kaikille jotain – Josélle mainetta, Panchitolle mammonaa ja Akulle se, mitä hän alun perin lähti etsimään – hymy.
Tarina oli jälleen kerran mestariteos. Tällä kertaa mukaan oli saatu ihan kunnin aarrekin. Kuten aina, tarina oli hauska sillä vitsejä ja hauskoja kohtia oli viljelty ympäri tarinaa ja piirrokset olivat (jälleen kerran) ensiluokkaisia. Salametsästäjien heimopäällikkö ei ehkä ollut niin hauska vihollinen, kuin aikaisemman cabalerro –tarinan Alfonso, mutta paremman puutteessa hänkin kelpasi. Jättiläiskäärme anakonda oli myös loistava lisäys loppukamppailuun.
Vankan yöranking (perustuu osittain viäriin rankkinkiin)
1. Bomber: 14 675
2. akkaridekkari: 11 188
3. kirja: 11 005
4. Aku Vankka: 9 622
5. Mattii: 9 257
6. Imfromfinland08: 4 529
7 .Kreach: 3 572
8 .Niketin: 3 423
9.Pullasorsa: 1 402
10.T@IK@VIITTA: 307
Kaikille ankka- ja hiiriuniversumin päähenkilöille ja tunnetuimmille hahmoille on tehty omia ’’nimikkotarinoita’’, joissa he itse ovat päähenkilöinä, mutta joissa saattaa siltikin olla monia muitakin tuttuja hahmoja suurissakin rooleissa. Nimikkotarinalla tarkoitan tarinaa, jonka nimessä mainitaan kyseinen hahmo, esim. tarina ’’Aku Ankka: Mestaripuutarhuri’’ on Akun nimikkotarina, mutta ’’Roope-setä: Takaisin Klondikeen’’ ei ole, vaikka Aku onkin siinä koko ajan mukana. Kaikkein keskeisimmälle henkilölle, Aku Ankalle on tehty varmasti enemmän nimikkotarinoita kuin kenellekään. Niistä monet ovat erittäin hyviä, mutta nyt esittelen mielestäni parhaimmat Aku Ankka –tarinat, mitä olen lukenut.
Mielestäni ehdottomasti parhaimmat tarinat on tehnyt Don Rosa, siitä ei pääse mihinkään. Rosan Aku-tarinat ovat ennen kaikkea hauskoja ja kuten yleensäkin, omaavat hyvän juonen ja huippuluokan piirrokset. Jos mietitään Rosan parhaimpia Aku-tarinoita, niin yhtenä esimerkkinä voisin sanoa tarinan ’’Valvova silmä’’. Kyseisessä tarinassa Roope huomaa Akun erottavan Tupun, Hupun ja Lupun toisistaan aivan pikkiriikkisten yksityiskohtien avulla ja huomaakin Akulla olevan silmää yksityiskohdille. Siksi hän palkkaakin Akun töihin akroklygofaattitehtaalle vahtimaan tuotantoa. Hänen tulisi hylätä jokainen akroklygofaatti, joka poikkeaa mallikappaleesta, joka on väärinpäin – tuloksena on että Aku hylkää jokaisen. Roopen käännettyä sen oikeinpäin, Aku jatkaa tuotteiden tuhoamista, sillä jokaisessa on eri numero – sarjanumero. Roope palkkaa Akun erilaiseen hommaan; nyt hänen tulee tarkkailla, että kaikki valtavaa sulatusuunia pystyssä pitävät vanadiinipalkit ovat täsmälleen samanlaisia. Aku vaivutetaan hypnoosiin, jotta tehtävä onnistuisi paremmin – Aku ilmoitti, että osasi olla piittaamatta sarjanumeroista, jotka tosiasiassa olivat palkkien seassa piilotelleet karhukoplalaiset. Lopulta Roope antaa Akulle rennon ja vastuullisen tehtävän; hänen tulee varmistaa, että kaikki sulatusuunin palkkien hiussaumat ovat samanlaisia – lopputuloksena koko uuni romahtaa.
Pidän tästä tarinasta, erityisesti kohdista, kun Roope tarkistuttaa Akun kysymällä kuka ankanpojista olisi kyseessä; Akun vastaukset olivat hauskoja; ’’Älä naurata! Vain Hupussa on tuo valkoisen sävy’’. Tarinassa juoni on lopulta ehkä hieman tuttu, kun sulatusuuni romahti, mutta viimeinen ruutu oli mainio lopetus; Aku väitti menettäneensä rysähdyksessä kykynsä erottaa yksityiskohtia, mutta viimeisen ruudun ajatuskuplassa hän sanoi donitsista ’’Uskoiko hän tosiaan, että huolisin sen toisen donitsin? Sehän oli täynnä kärpäsen jalanjälkiä’’. Rosa onnistui jälleen sekä piirroksien että käsikirjoituksen osalta.
Yksi hauskimmista tarinoista, mitä olen lukenut, on niinikään Rosan käsialaa. Kyseinen tarina on hänen ensimmäinen Suomessa julkaistu sarjansa ja kantaa nimeä ’’Jos metsään haluat mennä nyt…’’. Sudenpentuihin kuuluvat ankanpojat aikovat lähteä metsään bongaamaan erilaisia eläimiä. Entisajan Tuomenmarjoihin kuulunut Aku väittää osaavansa bongata eläimiä ja lähtee poikien mukaan metsään. Pojat ja Aku saapuvat metsään ja jäävät polun juurella olevan pensaikon taakse piiloon. Lehmää antiloopiksi luullut Aku päättää hieman jekuttaa poikia ja sanoo lähtevänsä tutkimaan aluetta. Tosiasiassa hän juoksee lähellä olevalle Mummon maatilalle, hakee sieltä kissan ja kanin ja naamioi ne aivan uudenlaisiksi eläimiksi, toivoen että pojat eivät tunnistaisi niitä. Sudenpentujen käsikirja kuitenkin tunnistaa ne jamiksi ja mitletsethiksi. Aku palaa maatilalle ja naamioi lisää eläimiä, tällä kertaa kukon, sian ja peuran. Pojat ovat eläimet nähdessään aivan ällikältä lyötyjä, mutta tunnistavat elukat silti käsikirjan avulla; basiliski, agriotes ja tarandros. Aku päättää aloittaa kunnon sodan ja pukee peuralle torvia, vuohelle propellin päähän ja lampaan lehtien peittoon. Ikävä kyllä nekin tunnistetaan. Aku päättää naamioida vielä hevosenkin, joka kuitenkin pillastuu, aiheuttaa sekasorron ja pojat pitävät kannattavana ideana lähteä kotiin päin. Tämä on Rosan ensimmäisiä tarinoita, joten hänen uskomaton piirrostyylinsä ei ollut vielä tässä vaiheessa päässyt kunnolla valloilleen – siitä huolimatta hän onnistui tekemään Akun naamioimista elukoista todella hauskannäköisiä. Tarina oli osittain ehkä hieman ennalta-arvattava (katastrofi lopussa oli ihan selvä juttu), mutta silti tarina itse oli aivan loistava. Tälle ei voi olla nauramatta, vaikka sen lukisi kuinka monetta kertaa. Sudenpennut laukovat pusikossa niinikään myös hauskoja toteamuksia eri elukoille, kuten ’’Listovtsá, joka kuoli sukupuuttoon, kun kirkkoslaavit tekivät niistä saunavihtoja. Siis tolkuttoman harvinainen’’. Tämä tarina kuuluu ehdottomasti Rosan hupitarinoiden parhaimmistoon.
Niinikään Don Rosan käsialaa oleva ’’Mestaripuutarhuri’’ kuuluu mielestäni myös parhaiden Aku-tarinoiden Hall of Fameen. Tässä tarinassa Akusta on tullut oikein kunnon puutarhaekspertti; hänen tehtävänsä on muokata ja siistiä ankkalinnalaisten puutarhoja uuteen uskoon. Tarinan alussa Aku kertoo saaneensa hommia itse Ankkalinnan pormestarilta, joka on pyytänyt häntä ehostamaan pihamaansa ennen illalla järjestettäviä suuria juhlia. Akulla onkin puutarhan muokkaamiseksi aivan omat menetelmät; ruohonleikkuunkin hän suorittaa ympäristöystävällisellä tavalla käyttämällä kaniinivoimaa, eli laumaa kaneja, jotka on koulutettu järsimään ruohonkorret tismalleen kolmesenttisiksi. Ruusuköynnöksetkin hoituvat vaivatta, kunhan mukana on vain kutomapuikot, joilla Aku saa köynnöksissä ihmeitä aikaan. Puut hän saksii täysin pyöreiksi parturimenetelmällä ja puskasta syntyy mies hevosen selässä jahtaamassa kettuja. Lampikin on saatava kuntoon, joten Aku mankeloi lumpeet ja pesee harjalla kalat. Lopulta tulee viimeisen homman, eli ruohikontasauksen aika. Koska aikaa on enää vähän, Aku päättää helpottaa urakkaa ohjaamalla kahta ruohonleikkuria samaan aikaan. Ikävä kyllä se ei ole mitään helppoa hommaa ja leikkurit karkaavat käsistä ja lähtevät omatoimisesti leikkaamaan nurmikkoa miten sattuun. Pari puuta kaatuu, ruusuköynnökset repeytyvät irti ja ruohonleikkurit aiheuttavat törmätessään räjähdyksen. Lopputuloksena maassa näkyy ilmiselvä hiiri, jolloin parvekkeella ollut kissa pillastuu, pudottaa emäntänsä kanihäkin (joka avautuu) päälle, jolloin kanit lähtevät juoksemaan villinä. Kun ketut näkevät kanit, nekin hyppäävät häkistään. Lopulta myös hevoset päätyvät pihamaalle ja tuloksena on harvinaisen paha kaaos, joka lopulta päättyy Akun pakoon ketunkoloon.
’’Mestaripuutarhuri’’ on loistavin ’Aku-saa-uuden-ammatin’ –tarina, minkä olen koskaan lukenut. Akun menetelmät puutarhan uudistamiseksi (lumpeiden mankelointi, ruohonleikkuu kanipataljoonalla yms.) olivat hulvattomia ja koko tarinan kruunasi mahtava hiiri maassa. Tuollaisen värkkäämiseen tarvitaan jo todella hyvää mielikuvitusta, jota Rosalla on enemmän kuin liikaa. Tämäkin on aikasten vanha tarina, mutta tässä vaiheessa Rosan piirrostyyli oli jo erinomaista.
Don Rosan Kolme cabalerroa –tarinat, eli ’’Kolmen cabalerron paluu’’ ja ’’Seitsemän (miinus neljä) rohkeata cabalerroa’’ ovat aivan omaa luokkaansa. ’’Kolmen cabalerron paluu’’ alkaa siitä, kun Aku vie ankanpojat autolla Meksokoon heidän lähtiessään Sudenpentuleirille. Aku päätyy parkkeeraamaan autonsa ja saa pian takapenkilleen parvekkeelta alas hypänneen José Cariocan, jonka treffit eivät menneet aivan suunnitelmien mukaan, kun hän sai kimppuunsa aseellisen tappajan. Aku ei tiedä, että takakontissa piileskelevä henkilö on hänen vanha ystävänsä José, eikä hän ehdi sitä alkaa selvittämäänkään, kun joutuu pakenemaan autollaan ammuskelijaa. Pian Aku ja José näkevät toisensa kasvotusten ja jatkavat matkaa kahdestaan. Pian matkaan liittyy myös kolmas henkilö, Panchito Pistoles, Akun ja Josén ystävä. He joutuvat välittömästi seikkailuun ja löytävätkin tynnyrillisiä täynnä hopeaa. Akun ja Josén vanha tuttu Alfonso (se hullu ammuskelija) kuitenkin vie heidän hopeansa ja kolme cabalerroa lähtevät takaa-ajoon Akun autolla. Pitkän junaradalla ja junan päällä käydyn kamppailun jälkeen Alfonso putoaa alas ja cabalerrot joutuvat pinteeseen; junarata loppuu kesken. Akun auto kuitenkin pelastaa päivän ja ystävyksemme pääsevät keräämään talteen hopeansa, joka kuitenkin virtaa alas kalliota – elohopeaa, ei tavallista arvometallihopeaa. Seikkailu kuitenkin päättyy onnellisesti.
’’Kolmen cabalerron paluu’’ on Rosalta loistava esimerkki mahtavasta seikkailusta, jossa päähenkilönä onkin Roopen sijasta Aku. Tarinassa näytettiin cabalerrojen tanssi-lauluesitys, joka oli (vaikka olikin sarjakuvamuodossa) loistava, eritoten lopetus kun Alfonso pamauttaa kolmikkoa kitaralla. Alfonso oli muutenkin tarinan ajan hauska tyyppi hauskoine lausahduksineen, ’’Ei minulla ole siipiä! En tarvitse mitään @#%* siipiä!’’. Koko tarina oli kokonaisuudessaan ensiluokkainen ja Rosan piirrokset huippuluokkaa, varsinkin Meksikon vuoristomaisemat – käsittämättömiä.
Don Rosan toinen cabalerro –tarina ’’Seitsemän (miinus neljä) rohkeata cabalerroa’’ on aivan yhtä ensiluokkainen, kuin aikaisempikin. Tarina alkaa, kun elämä potkii Akua pahasti päähän. Ankanpojat päättävät hommata Akulle homman toimittaa ansiomerkkejä kuriiripostina Rio de Janeiroon. Juttuun liittyy myös pieni juoni, sillä myös Akun vanhat ystävät on kutsuttu paikalle ’’tapaamiseen’’. Matkalla tapaamispaikalle Aku törmääkin ’’yllättäen’’ Panchitoon ja kun he saapuvat kahdestaan kohtauspaikalle, puskasta pöydälle lentää myös José. Yhdessä he päättävät lähteä metsästämään timantteja. Matkalla he törmäävät erilaisiin elukoihin, kuten matelijoihin ja kuristajakäärmeisiin. Aku tietenkin onnistuu putoamaan kuoppaan jolloin salametsästäjät korjaavat saaliinsa. Aku joutuu Panchiton ja Josén vakoillessa seinän takana pomon kynsiin. Pomo paljastaa Akulle ’’hiirikaivokset’’, jotka olisivat täynnä jalokiviä, mutta jotka hänen mielestään ovat pelkkää satua. Panchito ja José pelastavat Akun hajottamalla härällä koko hökkelin ja kaikki salametsästäjien eläimet pääsevät karkuun. Cabalerrot lähtevät metsästämään hiirikaivoksia ja löytävätkin pian sen kristalliportit ja sinne johtavan kristallitien. Ikävä kyllä heimopäällikkö tekee pian saman löydön. Cabalerrot saapuvat kadonneeseen kaivokseen, ’Kristallikaupunkiin’ , jossa he käyvät kamppailun sekä ylisuurta käärmettä, että heimopäällikköä vastaan. Molemmat (sekä päällikkö että käärme) selätetään ja retkestä jäi käteen kaikille jotain – Josélle mainetta, Panchitolle mammonaa ja Akulle se, mitä hän alun perin lähti etsimään – hymy.
Tarina oli jälleen kerran mestariteos. Tällä kertaa mukaan oli saatu ihan kunnin aarrekin. Kuten aina, tarina oli hauska sillä vitsejä ja hauskoja kohtia oli viljelty ympäri tarinaa ja piirrokset olivat (jälleen kerran) ensiluokkaisia. Salametsästäjien heimopäällikkö ei ehkä ollut niin hauska vihollinen, kuin aikaisemman cabalerro –tarinan Alfonso, mutta paremman puutteessa hänkin kelpasi. Jättiläiskäärme anakonda oli myös loistava lisäys loppukamppailuun.
Vankan yöranking (perustuu osittain viäriin rankkinkiin)
1. Bomber: 14 675
2. akkaridekkari: 11 188
3. kirja: 11 005
4. Aku Vankka: 9 622
5. Mattii: 9 257
6. Imfromfinland08: 4 529
7 .Kreach: 3 572
8 .Niketin: 3 423
9.Pullasorsa: 1 402
10.T@IK@VIITTA: 307
Bomber
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 402 -
01.11.2009 klo 00:53:57
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Maailmassa on tuhansittain hyviä Aku Ankka-sarjakuvia. Niitä on lukematon määrä, ja monet ovat syöpyneet mieliimme pysyvästi. Ne kuuluvat arvostettuun parhaiden sarjojen joukkoon. Parhaiden sarjojen tekijöiden joukkoon kuuluvat muunmuassa Don Rosa, Carl Barks uskomattomine kymmensivuisineen, Vicar monine hauskoine sarjoineen, mukana myös sen nimiset kuulut taiteilijat kuin Marco Rota, Lara Molinari, Silvia Ziche, ja monet muut. Parhaat Aku Abkka-sarjat ovat jääneet muistiimme erilaisuudellaan, hauskuudellaan, suuruudellaan ja neroudellaan muutama tarina, pääasiassa amerikkalaisten tekemä, on järjettömän suuren yleisön suosiossa.
Voisin luetella tältä seisomalta kymmeniä Aku Ankka sarjoja, jotka ovat mielestäni parhaita.Ne ovat kaikki mielestäni liki sensaatiomaisia. Jotkut kuitenkin tässäkin arvostetussa joukossa nousevat korkeammalle kuin toiset, kuten sademetsän lehvästössä. Kuitenkin joukkoa suppeuttaa jonkin verran pelkkä Aku Ankka-aihe, sillä suurin osa Barksin parhaista tarinoista on otsikoitu Roope-sedällä. Kuitenkin Barksilta on nähty sellaisia mestariteoksia kuin Karkkeja ja Kepposia, Viidakkovisiitti, Kielletty laakso ja monia muita hulvattomia seikkailuja. Don Rosalta Aku-tarjonta on kuitenkin minun osaltani ollut hieman mielenpainuvampaa. Mestaripuutarhuri, Kolmen Caballeron seikkailut, Jos Metsään Haluat Mennä Nyt, Paluu Andeille, Nokanneulan tapaus, ja monia muita. Seuraavaksi kerron teille hieman tarinasta Mestari puutarhuri:
Tarina Mestaripuutarhuri on siis Don Rosan luoma. Siinä Akusta on tullut puutarhanhoidon todellinen superammattilainen, joka hoitaa pihan täydelliseen kuntoon. Hän saa työnannon arvovaltaiselta pormestarilta, joka järjestää suuret kutsut, ja pihan pitää olla edustuskunnossa. Aku ottaa pojat mukaansa, ja show alkaa. Hän parturoi puut, muotoilee pensaasta uskomattoman veistoksen kuten myös ruusunnupuista. Hän pesee lumpeet, puunaa sammakot, typistää ruohon kivien viereltä ja leikkaa edustan koulutetulla pupuarmeijallaan. Kaikki näyttää hyvältä ja jäljellä on enää lopun pihan ruohon leikkuu, kun Aku kompastuu jälleen kerran omaan ylpeyteensä. Tästä alkaa hulvaton tapahtumaketju - Aku aikoo leikata yksin kahdella ruohonleikkurilla. Hän kääntyy sanoakseen jotain ankanpojalle, kun hän menettää ruohonleikkuriensa hallinnan. Ne kaatavat puut ja pensaat, kun jotain hullua tapahtuu. Kaikki tämä muistuttaa paljon ylhäältä katsottuna kieltään näyttävää hiirtä. Juuri samaan aikaan pormestarin vaimo ja kissa ovat parvekkeella. Kissa raivostuu näkemästään, tipauttaa sähisemisellään rouvan alas. Tämä tipahtaa Akun pupuhäkin päälle, ja nämä pääsevät vapaaksi. Niiden juoksennellessa pormestarin koulutetut metsästyskoirat näkevät kaiken häkeistään ja ryntäävät kanien perään. Samaan aikaan hevoset huomaavat mylläkän ja tulevat häsellykseen mukaan. Lopulta piha näyttää järkyttävältä perunapellolta, ja pormestari raivostuu. Hulvaton näytös siitä, kuinka jälleen kerran Aku kompastuu ylpeyteensä ja joutuu pakosalle. Rosa on tietenkin omannut juonen Barksilta, ja tämä on suomalaisten keskuudessa hyvin suosittu juoni. Samankaltainen juoni on tarinassa Nokanneulan tapaus, jossa Aku työskentelee korkeanpaikan ikkunanpesijänä. Hänellä on tässäkin tarinassa suuri ego, ja ylimielisyys paistaa läpi. Aku aikoo pestä Ankkalinnan suurimman pilvenpiirtäjän ikkunoita, ankanpojat ovat mukana huolehtimassa, ettei heidän tohelo setänsä saa aikaiseksi mitään pahaa. Urakka alkaa loistavasti, ja samanlaista farssia on koko tarina Akun osalta. Aku tipahtaa välittömästi, ja koko tarina on täysin hulvaton. Akun onnistuu pelastaa henkensä useita kertoja, mutta silti joutuu jollakin ihmeen keinolla uudestaan vaaraan. Jos hänen onnistuu päästä sisään, hän on välittömästi taas ilmassa. Aku keikkuu lipputangossa, tuhoaa lukuisia katoksia, saa kimppuunsa Ankanneulan tohelot vartijat ja ainakin yhtä tyhmät Ankkalinnan poliisit, ja lopulta sinkoutuu pressun lingottamana alla olevan kalakaupan tiskiin. Tarinan lopussa Akulla on uskomaton korkeanpaikan kammo, ja hänet joudutaan taluttamaan jopa tien kynnyksen yli. Tarina on tuttua Don Rosan laatua, joka ruudussa on mukana jonkinlainen vitsi.
Toinen huipputarina on Painajainen paratiisitiellä. Tarinan on piirtänyt ja käsikirjoittanut Marco Rota, ja näin tarina alkaa. Aku on lenkillä, ja piipahtaa hetkeksi Pellen luo. Pelle ei kuitenkaan ole kotona, ja laiska Aku nukahtaa lopulta Pellen sängylle. Kun hän herää, on edessä kauhea painajainen. Hän kohtaa herätessään ensimmäiseksi hirveitä esihistoriallisia lentoliskoja. Hän pääsee lopulta pakoon, ja kohtaa keskuksessa jättimäisen petokissan, tultasyöksevän lohikäärmeen ja levähtäessään hän juttelee puhuvan hevosen ja kuuluisan puhuvan koiran, joka sanoo fraasinsa hänelle. Hän pääsee Iineksen luo, joka kuitenkin patistaa hänet sekopäisesti heti töihin. "Sinun pitää keittää nurmikko, parsia ikkunat, pyykätä perunavelli.. Sitten epätoivoinen Aku luulee kohtaavansa pelastuksensa, kun Mummo tulee autolla katua. Autosta astuvat ruipelo Hansu ja Mummo, jotka alkavat heitellä Akua kakuilla. Sitten poliisi paljastuu karhukoplalaiseksi, ja Aku joutuu karhukoplalaisten peloteltavaksi. Aku ryntää viimeiseen toivoonsa Roopen rahasäiliöön järjettömän karhukopla-armeijan jahdatessa häntä. Roope alkaa puhumaan hulluja, ja säiliön räjähtäessä hän muuttuu rahapatsaaksi ja jahtaa Akua. Aku löytää viimein tiensä Pellen luo, mutta siellä Pelle ja Pikku-apulainen ovat vaihtaneet paikkaa, ja viimeiseksi mainittu on hullu. Sitten viimein Aku herää tästä painajaisesta, ja Pelle selittää tapahtuneen. Aku oli nukahtaessaan kaatanut sängylleen yhden Pellen unisarjan tuotteista, joka tekee unesta painajaista.
Kuurakettien kilpailu on hyvä taidonnäyte Barksilta, ja kuuluu mielestäni parhaiden Aku Ankka-tarinoiden joukkoon. Tarinassa Aku on lehdenjakajana, ja hänen vieressään, sisätiloissa professorit työskentelevät kuurakettinsa parissa. Heillä on kuitenkin kuljettajaongelmia, sillä lentäjän pitäisi olla sekä pieni että kevyt, ja professorit huomaavat heti Akun. Aku tietenkin suostuu rahan perässä ilman sen kummempia ajatuksia, ja lähtee siis kuumatkakilpailuun paroni Huimapäätä vastaan. Ensin maahan laskeutunut voittaa. Paroni paljastuu välittömästi pahaksi ketkuksi ja ottaa etumatkaa. Laskeutuessaan Aku huomaa, että polttoaine on pahasti lopussa. Syy paljastuu, kun ankanpojat ilmoittavat läsnäolonsa. Myös paroni Huimapäällä on ongelmia, Akun ympärillä holtittomasti kiertely on vienyt hänenkin bensamittarinsa samoihin lukemiin. Paroni huomaa Akun ja paljastaa heti aseensa ja pakottaa roistomaisesti Akun antamaan oman polttoaineensa itselleen. Ankat ovat toivottomassa tilanteessa, kun he huomaavat olion juovan jonkinlaisesta lähteestä. Akun ja olion taistelun jälkeen Akun onnistuu karkottaa olento tulella. Pian lähde paljastuu bensiiniksi, ja he pääsevätkin takaa-ajoon. Ihanan absurdi kohtaus. Lopulta Aku saa paronin kiinni, mutta hullut posottovat täysilla kohti ilmakehää ilman järjen hiventäkään. Molemmat alukset räjähtävät, mutta kilpailijat pelastuvat. Voittoa ei kuitenkaan jaeta vaan koko kilpailusta tulee loppujen lopuksi floppi.
Aku Ankka Maharadzana on yksi lempitarinoistani, jossa Aku on pääosassa. Barks on tietenkin tekijänä, ja näin tarina alkaa. Aku huijaa pojat tyhjentämään autotallin, ja antaa palkkioksi lopulta vain kynänpätkän. Tarinan ehdottomasti hauskin asia on ankanpoikien vaihtosessiot, jotka olen lukenut satoja kertoja. Ensin pojat saavat narukerän, sitten leijanlennättäjältä vastineeksi linkkuveitsen, josta saavat vyönsoljen lopulta tuloksena on nousujohteisessa kertomuksessa kaunis helmi, josta he saavat rikkaalta liikemieheltä matkaliput Intiaan. Ahne Aku kuitenkin ottaa poikien matkalipun ja matkaa yksin Intiaan. Ovelat pojat onnistuvat salamatkustamaan Akun hyttiin, mutta kuitenkin paljastuvat. Pojilta kuitenkin puuttuvat paperit, jotka saadaan tuntemattoman avustuksella palvelusta vastaan. Mies paljastuu maharadzaksi, ja hänet viedään uskomattomaan palatsiin. Jostakin kumman syystä maharadza kuitenkin häätää heidät vastarannalle Bumpayhin, ja saapuessaan sinne he saavat kuulla avuliaan miehen ovelan juonen. Bumpayssa on laki, jossa pyhän norsun napannut saa kunnian olla maharadza. Oikeastihan norsun nappasi avulias maharadza ja antoi tämän heille kertomatta mitään. Sitten Akulle paljastuu avuliaan miehen eli Rambutanin maharadzan juoni: Jos Bumpayn maharadza painaa vähemmän kuin 50 kiloa, joutuu Bumpay maksamaan velkansa arvokkaalla metsätysmaalla, mutta yli 50 kiloa painaessaan Bumpay pääsee maksamaan timanteilla. Akun henki on myös vaarassa, sillä liian hintelä radza syötetään tiikereille. Aku onnistuu melkein, mutta häviää lopulta. Ankanpojat heitetään ulos palatsista, ja sitten alkaa hauska osuus. He löytävät kynänpätkän, ja vaihtaminen alkaa jälleen. Hauskojen vaihtojen jälkeen ankanpojat ovat onnistuneet jotenkin hankkimaan 250 kiloa kissanruokaa. Aku päästetään lähtemään häpeässä.
Kallioveistos on oiva osoitus Barksin kymmensivuisesta hupailusta. Siinä Aku, Ankanpojat ja Iines ovat autoretkellä, kun Iines haluaa mennä Suurpään kansallispuiston lävitse. Aku ja poikia ajatus kuitenkin värisyttää, ja Iines ihmettelee värisyjen syytä. Pojat taipuvat lopulta kertomaan tapauksesta. Keväällä Aku ja pojat olivat palkkautuneet kansallispuistoon keräämään roskia ja siivoamaan tuomari Lempiön kasvokuvaa kalliossa. Päästyään tunturin huipulle ja aloittaessaan hommat, Aku tajuaa urakan olevan paljon odotettua vaikeampi. Heti ensimmäiset vastoinkäymiset tapahtuvat, kun Aku laskeutuu puhdistamaan silmiä. Kotkanpesä on silmäluomella, ja Aku joutuu henkensä uhalla karkottamaan uljaan linnun. Vammoilta hän ei säästy. Muutenkin luonto äiti tuntui olevan häntä vastaan koko urakan ajan. Myrkyttäessään rikkaruohoja punaisella aineella sama kotka tuli kostamaan Akun tekoset kaatamalla punaisen purkin tuomari Lempiön nenän päälle! Siivous oli toivoton urakka, ja samaan aikaan myös ankanpojat tunaroivat tietämättään. He veivät keräämänsä roskat poltettavaksi luolaan, ja savu nousi ylös luolaa savuten lopulta kallioveistoksen huulessa olevasta reiästä. Punanenäinen ja tupakoiva Lempiö ei ollut vierailijoiden mieleen, ja puistonvartija rääkyi ankat taas töihin. He onnistuivat porauttamaan koko nenän irti kalliosta, ja saamaan suussa olevassa luolassa asuvan mehiläisyhdyskunnan peräänsä. Ankat onnistuivat kuitenkin muotoilemaan tuomari Lempiölle uuden nenän. Lopulta he yrittivät vielä porata tukivaijereita veistoksen otsaan nenää varten, mutta onnistuivat vain tekemään halkeamia veistokseen. Tarinan lopussa Iines ja Aku katselevat veistosta, kun se halkeaa ja vyöryvä otsa nappaa nenän mukaansa. Ankat häipyvät, mutta ainakin he ovat onnistuneet tekemään maailman suurimman apinaveistoksen!
Seuraava tarina on omalta osaltani mieleenpainuva. Se on Don Rosan lyhyehkö tarina Sankari ylitse muiden. Aku työskentelee lähettinä, ja hän huomaa pojat puistossa lukemassa. Aku haukkuu poikien supersankarisarjakuvat, mutta ankanpoika tölväisee Akua hänen työstään. Aku alkaa miettiä asiaa, ja avaa vahingossa paketin, joka on tarkoitettu professoreille. Se on voimajuomaa, ja miettiessään olemustaan hän nappaa kulauksen juomasta. Hän huomaa saaneensa ehdan supersankarin voiman posottaessaan parissa sekunnissa läpi kaupungin renkaat tulessa. Aku yrittää todistaa tätä pojille, mutta joka yritys menee uskottavuuden kannalta pieleen. Ensin hän aikoo juosta valonnopeudella, mutta tajuaa poikien vanhentuvan siinä samalla jonkin verran. Seuraavaksi hän yrittää nostaa saarta ja tuoda se poikien näkyville, mutta se murenee palasiksi. Sitten hän koettaa nostaa Sinisorsaa, uponnutta laivaa lahden pohjasta, mutta tämä kahteaa halkia. Hän tippuu alas ja liukuu kattoa pitkin autotalliin. Pojat luulevat Akun hypänneen katolta alas hulluudessaan. Heillä ei ole aavistustakaan Akun uskomattomista teoista. Tarinan lopussa on kohtaus, jossa Aku kävelee turtuneena kadulla ja Lupu sanoo: "Kieltämättä Vahva Jussi on mahtava heppuli.. ..mutta Aku Ankalle hän ei vedä vertoja!" Tarina ei ole aivan tavallinen hupailu, vaan siinä myös käsitellään Akun arvoluokkaa ja itsetuntoa, tiivistettynä yllättävän lyhyeen pakettiin. Don Rosalta pitää vielä mainita yksi fysiikan laeilla leikittelevä hauska Aku-tarina nimeltä Pysähtyneisyyden Aika. On tavallinen aamu rahasäiliössä, ja ankanpojat sekä Aku ovat auttamassa Roope-setää askareissa. Yhtäkkiä Karhukopla hyökkää varoituksetta ilmestymällä kello kädessä keskelle rahaholvia. He katoavat saman tien setelipino mukanaan, ja sekasorto alkaa. Karhukoplalaiset ilmestyvät aika-ajoittain ja vievät aina lisää rahaa. Lopulta, koplan häivyttyä Pelle pystyy selittämään koplan keinot. Hänen uuden keksintönsä avulla koko maailma pysähtyy, ja kellon käyttäjät pystyvät liikkumaan pysähtyneessä maailmassa. Toisessa iskussa ankat onnistuvat yllättämään Karhulaiset, ja ankat alkavat ajamaan koplaa takaa. Takaa-ajo pysähtyneessä maailmassa on hulvaton, ja vain ovela pärjää. He juoksevat ihmisten päältä, kiipeilevät lintusilla, juoksevat vetten päältä. Lopulta karhukopla pääsee karkuun, ja menee piilopaikkaansa. Siellä ankat iskevät jälleen, mutta ovelan juonen ansiosta karhukopla kukistetaan jälleen.
Ankkamaailmassa on myös muita huikeita Aku-tarinoita, mutta niiden tekijöitä olen maininnut liian vähän. Yksi heistä on mielestäni mielettömän hyvä kanadialainen William van Horn, joka on Aku-tarinoissa käsitellyt hyviä aiheita. Yksi niistä on tarinassa Vain totuus, jossa Akun uroteko kerrotaan monelta kantilta oikeussalissa hulvattomasti, Horn näyttää siinä osaamistaan. Tarinassa on mukana myös Unkka T. Kumiankka. Hän on tehnyt myös muita erikoisia mutta hauskoja tarinoita, kuten Porua puurosta. Myös siinä Roopen pulska velipuoli esiintyy. Vicarilta en oikeastaan voi nimetä yhtään sen erikoisempaa tarinaa, kaikki hänen tarinansa ovat kohtalaisen tasapaksuja, eikä niitä sen enempää jälkeenpäin voi mainita. Sama valitettava juttu on monilla muillakin hyvillä tekijöillä; he ovat liiankin tuotteliaita.
Sitten yhteen ehdottomaan suosikkiin Carl Barksilta, sillä vuorossa on huima seikkailu Koralliluolan kummitus. Aku ja pojat koettavat hankkia rahaa keräämällä levää Länsi-intian saaristossa. On jälleen yksi köyhä päivä takana, kun ankat unelmoivat levää täynnä olevasta Hornankidasta, suuresta laguunista, jonne ei veneellä kuitenkaan ole menemistä. Satamassa ankkoja varoitetaan siitä yöstä, jona kaupungissa katoaa yksi lapsi. Se yö on joka viideskymmenes vuosi. Aku ei varoituksista kuitenkaan ole moksiskaan, vaan lähtee rohkeasti kohti laguunia. Ankat haaksirikkoutuvat hornankitaan, ja löytävät sen keskeltä vanhan purjelaivan. Tutkimusretkellään heihin hyökkää jättimäinen tursas. Yöllä Lupu on kadonnut, ja laivan ympärillä on haarniskan jälkiä. Kokkaankin on hakattu suuri reikä. Haarniskamies on myös katkonut johdot. Ankat jättävät tutkimisen sikseen ja alkavat sytyttää merkkitulta, kun he löytävät onkalon riutasta, ja sisältä kuuluu Lupun ääni. Aaveen piilopaikka on löytynyt. Ankat ruoppaavat koloa suuremmaksi, ja Aku lasketaan alas. Aave kuitenkin on varuillaan, eikä päästä heitä lähelle. Yöllä ankkojen tarkkaillessa onkaloa, haarniska-aave iskee toisesta suunnasta heidän kimppuunsa. Ankat ehtivät piiloon laivaan, ja huomaavat valollaan aaveen salaisen sisäänkäynnin. Seuraavana päivänä ankat hoitelevat tursaan, ja laivan alta paljastuu sisäänkäynti riutan sisään. Ankat lopulta hoitelevat aaveen viekkaudella, ja pian paljastuu hänen todellinen olemuksensa. Hän oikeasti edellinen kaapattu, ja luulee yhä palvelevansa kuningattarelle ja elävänsä keskiajalla. Lopulta ankoista tulee sankareita ja haarniskamies pääsee nauttimaan nykyelämän mukavuuksista.
Aiheen yksi vaikeista asioista on se, että milloin kyseessä on Aku-tarina. Ainahan pelkkä otsikointi ei kerro koko totuutta, mutta luotan siihen kuitenkin melko paljon, vaikka esimerkiksi Hopealautasella sarjassa päähenkilöitä on enemmän.
Brancalta mieleeni on jäänyt yksi hauska Aku-seikkailu, Uudelleen ja uudelleen. Käsikirjoituksen tarinaan on tehnyt Kari Korhonen. Tarinassa Aku herää aamulla kuhmu päässään, ja onnistuu jotenkin ennustamaan aamun uutiset. Töissä päivä on outo, lisäksi Akun onnistuu tuhoamaan kokonaisen erän kurkkupurkkeja tiputtamalla yhteen niistä kynän. Illalla tulee outo elokuva ajan pysähtymisestä ja unet ovat outoja. Aku tuntee olevansa kahlittuna samaan päivään. Seuraava päivä menee muutamaa käännettä lukuunottamatta samalla lailla, ja sen jälkeen hän joutuu jäämään pois töistä tappelun takia. Sitä seuraavana päivänä Akun onnistuu tehdä kaikki täydellisesti ilman virheitä, mutta silti sama päivä toistuu! Aku muuttuu sekopääksi, kunnes huomaa sanomalehdestä päivän vaihtuneen. Tarina on hyvin mukaansatempaava, ja Brancan piirrokset ovat loistavia.
Voisin luetella tältä seisomalta kymmeniä Aku Ankka sarjoja, jotka ovat mielestäni parhaita.Ne ovat kaikki mielestäni liki sensaatiomaisia. Jotkut kuitenkin tässäkin arvostetussa joukossa nousevat korkeammalle kuin toiset, kuten sademetsän lehvästössä. Kuitenkin joukkoa suppeuttaa jonkin verran pelkkä Aku Ankka-aihe, sillä suurin osa Barksin parhaista tarinoista on otsikoitu Roope-sedällä. Kuitenkin Barksilta on nähty sellaisia mestariteoksia kuin Karkkeja ja Kepposia, Viidakkovisiitti, Kielletty laakso ja monia muita hulvattomia seikkailuja. Don Rosalta Aku-tarjonta on kuitenkin minun osaltani ollut hieman mielenpainuvampaa. Mestaripuutarhuri, Kolmen Caballeron seikkailut, Jos Metsään Haluat Mennä Nyt, Paluu Andeille, Nokanneulan tapaus, ja monia muita. Seuraavaksi kerron teille hieman tarinasta Mestari puutarhuri:
Tarina Mestaripuutarhuri on siis Don Rosan luoma. Siinä Akusta on tullut puutarhanhoidon todellinen superammattilainen, joka hoitaa pihan täydelliseen kuntoon. Hän saa työnannon arvovaltaiselta pormestarilta, joka järjestää suuret kutsut, ja pihan pitää olla edustuskunnossa. Aku ottaa pojat mukaansa, ja show alkaa. Hän parturoi puut, muotoilee pensaasta uskomattoman veistoksen kuten myös ruusunnupuista. Hän pesee lumpeet, puunaa sammakot, typistää ruohon kivien viereltä ja leikkaa edustan koulutetulla pupuarmeijallaan. Kaikki näyttää hyvältä ja jäljellä on enää lopun pihan ruohon leikkuu, kun Aku kompastuu jälleen kerran omaan ylpeyteensä. Tästä alkaa hulvaton tapahtumaketju - Aku aikoo leikata yksin kahdella ruohonleikkurilla. Hän kääntyy sanoakseen jotain ankanpojalle, kun hän menettää ruohonleikkuriensa hallinnan. Ne kaatavat puut ja pensaat, kun jotain hullua tapahtuu. Kaikki tämä muistuttaa paljon ylhäältä katsottuna kieltään näyttävää hiirtä. Juuri samaan aikaan pormestarin vaimo ja kissa ovat parvekkeella. Kissa raivostuu näkemästään, tipauttaa sähisemisellään rouvan alas. Tämä tipahtaa Akun pupuhäkin päälle, ja nämä pääsevät vapaaksi. Niiden juoksennellessa pormestarin koulutetut metsästyskoirat näkevät kaiken häkeistään ja ryntäävät kanien perään. Samaan aikaan hevoset huomaavat mylläkän ja tulevat häsellykseen mukaan. Lopulta piha näyttää järkyttävältä perunapellolta, ja pormestari raivostuu. Hulvaton näytös siitä, kuinka jälleen kerran Aku kompastuu ylpeyteensä ja joutuu pakosalle. Rosa on tietenkin omannut juonen Barksilta, ja tämä on suomalaisten keskuudessa hyvin suosittu juoni. Samankaltainen juoni on tarinassa Nokanneulan tapaus, jossa Aku työskentelee korkeanpaikan ikkunanpesijänä. Hänellä on tässäkin tarinassa suuri ego, ja ylimielisyys paistaa läpi. Aku aikoo pestä Ankkalinnan suurimman pilvenpiirtäjän ikkunoita, ankanpojat ovat mukana huolehtimassa, ettei heidän tohelo setänsä saa aikaiseksi mitään pahaa. Urakka alkaa loistavasti, ja samanlaista farssia on koko tarina Akun osalta. Aku tipahtaa välittömästi, ja koko tarina on täysin hulvaton. Akun onnistuu pelastaa henkensä useita kertoja, mutta silti joutuu jollakin ihmeen keinolla uudestaan vaaraan. Jos hänen onnistuu päästä sisään, hän on välittömästi taas ilmassa. Aku keikkuu lipputangossa, tuhoaa lukuisia katoksia, saa kimppuunsa Ankanneulan tohelot vartijat ja ainakin yhtä tyhmät Ankkalinnan poliisit, ja lopulta sinkoutuu pressun lingottamana alla olevan kalakaupan tiskiin. Tarinan lopussa Akulla on uskomaton korkeanpaikan kammo, ja hänet joudutaan taluttamaan jopa tien kynnyksen yli. Tarina on tuttua Don Rosan laatua, joka ruudussa on mukana jonkinlainen vitsi.
Toinen huipputarina on Painajainen paratiisitiellä. Tarinan on piirtänyt ja käsikirjoittanut Marco Rota, ja näin tarina alkaa. Aku on lenkillä, ja piipahtaa hetkeksi Pellen luo. Pelle ei kuitenkaan ole kotona, ja laiska Aku nukahtaa lopulta Pellen sängylle. Kun hän herää, on edessä kauhea painajainen. Hän kohtaa herätessään ensimmäiseksi hirveitä esihistoriallisia lentoliskoja. Hän pääsee lopulta pakoon, ja kohtaa keskuksessa jättimäisen petokissan, tultasyöksevän lohikäärmeen ja levähtäessään hän juttelee puhuvan hevosen ja kuuluisan puhuvan koiran, joka sanoo fraasinsa hänelle. Hän pääsee Iineksen luo, joka kuitenkin patistaa hänet sekopäisesti heti töihin. "Sinun pitää keittää nurmikko, parsia ikkunat, pyykätä perunavelli.. Sitten epätoivoinen Aku luulee kohtaavansa pelastuksensa, kun Mummo tulee autolla katua. Autosta astuvat ruipelo Hansu ja Mummo, jotka alkavat heitellä Akua kakuilla. Sitten poliisi paljastuu karhukoplalaiseksi, ja Aku joutuu karhukoplalaisten peloteltavaksi. Aku ryntää viimeiseen toivoonsa Roopen rahasäiliöön järjettömän karhukopla-armeijan jahdatessa häntä. Roope alkaa puhumaan hulluja, ja säiliön räjähtäessä hän muuttuu rahapatsaaksi ja jahtaa Akua. Aku löytää viimein tiensä Pellen luo, mutta siellä Pelle ja Pikku-apulainen ovat vaihtaneet paikkaa, ja viimeiseksi mainittu on hullu. Sitten viimein Aku herää tästä painajaisesta, ja Pelle selittää tapahtuneen. Aku oli nukahtaessaan kaatanut sängylleen yhden Pellen unisarjan tuotteista, joka tekee unesta painajaista.
Kuurakettien kilpailu on hyvä taidonnäyte Barksilta, ja kuuluu mielestäni parhaiden Aku Ankka-tarinoiden joukkoon. Tarinassa Aku on lehdenjakajana, ja hänen vieressään, sisätiloissa professorit työskentelevät kuurakettinsa parissa. Heillä on kuitenkin kuljettajaongelmia, sillä lentäjän pitäisi olla sekä pieni että kevyt, ja professorit huomaavat heti Akun. Aku tietenkin suostuu rahan perässä ilman sen kummempia ajatuksia, ja lähtee siis kuumatkakilpailuun paroni Huimapäätä vastaan. Ensin maahan laskeutunut voittaa. Paroni paljastuu välittömästi pahaksi ketkuksi ja ottaa etumatkaa. Laskeutuessaan Aku huomaa, että polttoaine on pahasti lopussa. Syy paljastuu, kun ankanpojat ilmoittavat läsnäolonsa. Myös paroni Huimapäällä on ongelmia, Akun ympärillä holtittomasti kiertely on vienyt hänenkin bensamittarinsa samoihin lukemiin. Paroni huomaa Akun ja paljastaa heti aseensa ja pakottaa roistomaisesti Akun antamaan oman polttoaineensa itselleen. Ankat ovat toivottomassa tilanteessa, kun he huomaavat olion juovan jonkinlaisesta lähteestä. Akun ja olion taistelun jälkeen Akun onnistuu karkottaa olento tulella. Pian lähde paljastuu bensiiniksi, ja he pääsevätkin takaa-ajoon. Ihanan absurdi kohtaus. Lopulta Aku saa paronin kiinni, mutta hullut posottovat täysilla kohti ilmakehää ilman järjen hiventäkään. Molemmat alukset räjähtävät, mutta kilpailijat pelastuvat. Voittoa ei kuitenkaan jaeta vaan koko kilpailusta tulee loppujen lopuksi floppi.
Aku Ankka Maharadzana on yksi lempitarinoistani, jossa Aku on pääosassa. Barks on tietenkin tekijänä, ja näin tarina alkaa. Aku huijaa pojat tyhjentämään autotallin, ja antaa palkkioksi lopulta vain kynänpätkän. Tarinan ehdottomasti hauskin asia on ankanpoikien vaihtosessiot, jotka olen lukenut satoja kertoja. Ensin pojat saavat narukerän, sitten leijanlennättäjältä vastineeksi linkkuveitsen, josta saavat vyönsoljen lopulta tuloksena on nousujohteisessa kertomuksessa kaunis helmi, josta he saavat rikkaalta liikemieheltä matkaliput Intiaan. Ahne Aku kuitenkin ottaa poikien matkalipun ja matkaa yksin Intiaan. Ovelat pojat onnistuvat salamatkustamaan Akun hyttiin, mutta kuitenkin paljastuvat. Pojilta kuitenkin puuttuvat paperit, jotka saadaan tuntemattoman avustuksella palvelusta vastaan. Mies paljastuu maharadzaksi, ja hänet viedään uskomattomaan palatsiin. Jostakin kumman syystä maharadza kuitenkin häätää heidät vastarannalle Bumpayhin, ja saapuessaan sinne he saavat kuulla avuliaan miehen ovelan juonen. Bumpayssa on laki, jossa pyhän norsun napannut saa kunnian olla maharadza. Oikeastihan norsun nappasi avulias maharadza ja antoi tämän heille kertomatta mitään. Sitten Akulle paljastuu avuliaan miehen eli Rambutanin maharadzan juoni: Jos Bumpayn maharadza painaa vähemmän kuin 50 kiloa, joutuu Bumpay maksamaan velkansa arvokkaalla metsätysmaalla, mutta yli 50 kiloa painaessaan Bumpay pääsee maksamaan timanteilla. Akun henki on myös vaarassa, sillä liian hintelä radza syötetään tiikereille. Aku onnistuu melkein, mutta häviää lopulta. Ankanpojat heitetään ulos palatsista, ja sitten alkaa hauska osuus. He löytävät kynänpätkän, ja vaihtaminen alkaa jälleen. Hauskojen vaihtojen jälkeen ankanpojat ovat onnistuneet jotenkin hankkimaan 250 kiloa kissanruokaa. Aku päästetään lähtemään häpeässä.
Kallioveistos on oiva osoitus Barksin kymmensivuisesta hupailusta. Siinä Aku, Ankanpojat ja Iines ovat autoretkellä, kun Iines haluaa mennä Suurpään kansallispuiston lävitse. Aku ja poikia ajatus kuitenkin värisyttää, ja Iines ihmettelee värisyjen syytä. Pojat taipuvat lopulta kertomaan tapauksesta. Keväällä Aku ja pojat olivat palkkautuneet kansallispuistoon keräämään roskia ja siivoamaan tuomari Lempiön kasvokuvaa kalliossa. Päästyään tunturin huipulle ja aloittaessaan hommat, Aku tajuaa urakan olevan paljon odotettua vaikeampi. Heti ensimmäiset vastoinkäymiset tapahtuvat, kun Aku laskeutuu puhdistamaan silmiä. Kotkanpesä on silmäluomella, ja Aku joutuu henkensä uhalla karkottamaan uljaan linnun. Vammoilta hän ei säästy. Muutenkin luonto äiti tuntui olevan häntä vastaan koko urakan ajan. Myrkyttäessään rikkaruohoja punaisella aineella sama kotka tuli kostamaan Akun tekoset kaatamalla punaisen purkin tuomari Lempiön nenän päälle! Siivous oli toivoton urakka, ja samaan aikaan myös ankanpojat tunaroivat tietämättään. He veivät keräämänsä roskat poltettavaksi luolaan, ja savu nousi ylös luolaa savuten lopulta kallioveistoksen huulessa olevasta reiästä. Punanenäinen ja tupakoiva Lempiö ei ollut vierailijoiden mieleen, ja puistonvartija rääkyi ankat taas töihin. He onnistuivat porauttamaan koko nenän irti kalliosta, ja saamaan suussa olevassa luolassa asuvan mehiläisyhdyskunnan peräänsä. Ankat onnistuivat kuitenkin muotoilemaan tuomari Lempiölle uuden nenän. Lopulta he yrittivät vielä porata tukivaijereita veistoksen otsaan nenää varten, mutta onnistuivat vain tekemään halkeamia veistokseen. Tarinan lopussa Iines ja Aku katselevat veistosta, kun se halkeaa ja vyöryvä otsa nappaa nenän mukaansa. Ankat häipyvät, mutta ainakin he ovat onnistuneet tekemään maailman suurimman apinaveistoksen!
Seuraava tarina on omalta osaltani mieleenpainuva. Se on Don Rosan lyhyehkö tarina Sankari ylitse muiden. Aku työskentelee lähettinä, ja hän huomaa pojat puistossa lukemassa. Aku haukkuu poikien supersankarisarjakuvat, mutta ankanpoika tölväisee Akua hänen työstään. Aku alkaa miettiä asiaa, ja avaa vahingossa paketin, joka on tarkoitettu professoreille. Se on voimajuomaa, ja miettiessään olemustaan hän nappaa kulauksen juomasta. Hän huomaa saaneensa ehdan supersankarin voiman posottaessaan parissa sekunnissa läpi kaupungin renkaat tulessa. Aku yrittää todistaa tätä pojille, mutta joka yritys menee uskottavuuden kannalta pieleen. Ensin hän aikoo juosta valonnopeudella, mutta tajuaa poikien vanhentuvan siinä samalla jonkin verran. Seuraavaksi hän yrittää nostaa saarta ja tuoda se poikien näkyville, mutta se murenee palasiksi. Sitten hän koettaa nostaa Sinisorsaa, uponnutta laivaa lahden pohjasta, mutta tämä kahteaa halkia. Hän tippuu alas ja liukuu kattoa pitkin autotalliin. Pojat luulevat Akun hypänneen katolta alas hulluudessaan. Heillä ei ole aavistustakaan Akun uskomattomista teoista. Tarinan lopussa on kohtaus, jossa Aku kävelee turtuneena kadulla ja Lupu sanoo: "Kieltämättä Vahva Jussi on mahtava heppuli.. ..mutta Aku Ankalle hän ei vedä vertoja!" Tarina ei ole aivan tavallinen hupailu, vaan siinä myös käsitellään Akun arvoluokkaa ja itsetuntoa, tiivistettynä yllättävän lyhyeen pakettiin. Don Rosalta pitää vielä mainita yksi fysiikan laeilla leikittelevä hauska Aku-tarina nimeltä Pysähtyneisyyden Aika. On tavallinen aamu rahasäiliössä, ja ankanpojat sekä Aku ovat auttamassa Roope-setää askareissa. Yhtäkkiä Karhukopla hyökkää varoituksetta ilmestymällä kello kädessä keskelle rahaholvia. He katoavat saman tien setelipino mukanaan, ja sekasorto alkaa. Karhukoplalaiset ilmestyvät aika-ajoittain ja vievät aina lisää rahaa. Lopulta, koplan häivyttyä Pelle pystyy selittämään koplan keinot. Hänen uuden keksintönsä avulla koko maailma pysähtyy, ja kellon käyttäjät pystyvät liikkumaan pysähtyneessä maailmassa. Toisessa iskussa ankat onnistuvat yllättämään Karhulaiset, ja ankat alkavat ajamaan koplaa takaa. Takaa-ajo pysähtyneessä maailmassa on hulvaton, ja vain ovela pärjää. He juoksevat ihmisten päältä, kiipeilevät lintusilla, juoksevat vetten päältä. Lopulta karhukopla pääsee karkuun, ja menee piilopaikkaansa. Siellä ankat iskevät jälleen, mutta ovelan juonen ansiosta karhukopla kukistetaan jälleen.
Ankkamaailmassa on myös muita huikeita Aku-tarinoita, mutta niiden tekijöitä olen maininnut liian vähän. Yksi heistä on mielestäni mielettömän hyvä kanadialainen William van Horn, joka on Aku-tarinoissa käsitellyt hyviä aiheita. Yksi niistä on tarinassa Vain totuus, jossa Akun uroteko kerrotaan monelta kantilta oikeussalissa hulvattomasti, Horn näyttää siinä osaamistaan. Tarinassa on mukana myös Unkka T. Kumiankka. Hän on tehnyt myös muita erikoisia mutta hauskoja tarinoita, kuten Porua puurosta. Myös siinä Roopen pulska velipuoli esiintyy. Vicarilta en oikeastaan voi nimetä yhtään sen erikoisempaa tarinaa, kaikki hänen tarinansa ovat kohtalaisen tasapaksuja, eikä niitä sen enempää jälkeenpäin voi mainita. Sama valitettava juttu on monilla muillakin hyvillä tekijöillä; he ovat liiankin tuotteliaita.
Sitten yhteen ehdottomaan suosikkiin Carl Barksilta, sillä vuorossa on huima seikkailu Koralliluolan kummitus. Aku ja pojat koettavat hankkia rahaa keräämällä levää Länsi-intian saaristossa. On jälleen yksi köyhä päivä takana, kun ankat unelmoivat levää täynnä olevasta Hornankidasta, suuresta laguunista, jonne ei veneellä kuitenkaan ole menemistä. Satamassa ankkoja varoitetaan siitä yöstä, jona kaupungissa katoaa yksi lapsi. Se yö on joka viideskymmenes vuosi. Aku ei varoituksista kuitenkaan ole moksiskaan, vaan lähtee rohkeasti kohti laguunia. Ankat haaksirikkoutuvat hornankitaan, ja löytävät sen keskeltä vanhan purjelaivan. Tutkimusretkellään heihin hyökkää jättimäinen tursas. Yöllä Lupu on kadonnut, ja laivan ympärillä on haarniskan jälkiä. Kokkaankin on hakattu suuri reikä. Haarniskamies on myös katkonut johdot. Ankat jättävät tutkimisen sikseen ja alkavat sytyttää merkkitulta, kun he löytävät onkalon riutasta, ja sisältä kuuluu Lupun ääni. Aaveen piilopaikka on löytynyt. Ankat ruoppaavat koloa suuremmaksi, ja Aku lasketaan alas. Aave kuitenkin on varuillaan, eikä päästä heitä lähelle. Yöllä ankkojen tarkkaillessa onkaloa, haarniska-aave iskee toisesta suunnasta heidän kimppuunsa. Ankat ehtivät piiloon laivaan, ja huomaavat valollaan aaveen salaisen sisäänkäynnin. Seuraavana päivänä ankat hoitelevat tursaan, ja laivan alta paljastuu sisäänkäynti riutan sisään. Ankat lopulta hoitelevat aaveen viekkaudella, ja pian paljastuu hänen todellinen olemuksensa. Hän oikeasti edellinen kaapattu, ja luulee yhä palvelevansa kuningattarelle ja elävänsä keskiajalla. Lopulta ankoista tulee sankareita ja haarniskamies pääsee nauttimaan nykyelämän mukavuuksista.
Aiheen yksi vaikeista asioista on se, että milloin kyseessä on Aku-tarina. Ainahan pelkkä otsikointi ei kerro koko totuutta, mutta luotan siihen kuitenkin melko paljon, vaikka esimerkiksi Hopealautasella sarjassa päähenkilöitä on enemmän.
Brancalta mieleeni on jäänyt yksi hauska Aku-seikkailu, Uudelleen ja uudelleen. Käsikirjoituksen tarinaan on tehnyt Kari Korhonen. Tarinassa Aku herää aamulla kuhmu päässään, ja onnistuu jotenkin ennustamaan aamun uutiset. Töissä päivä on outo, lisäksi Akun onnistuu tuhoamaan kokonaisen erän kurkkupurkkeja tiputtamalla yhteen niistä kynän. Illalla tulee outo elokuva ajan pysähtymisestä ja unet ovat outoja. Aku tuntee olevansa kahlittuna samaan päivään. Seuraava päivä menee muutamaa käännettä lukuunottamatta samalla lailla, ja sen jälkeen hän joutuu jäämään pois töistä tappelun takia. Sitä seuraavana päivänä Akun onnistuu tehdä kaikki täydellisesti ilman virheitä, mutta silti sama päivä toistuu! Aku muuttuu sekopääksi, kunnes huomaa sanomalehdestä päivän vaihtuneen. Tarina on hyvin mukaansatempaava, ja Brancan piirrokset ovat loistavia.
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 403 -
01.11.2009 klo 08:16:06
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Parhaat Aku Ankka(hahmo)-sarjat
Monissa Aku Ankka-sarjoissa Akulla on merkittävä osa tarinassa, tai hän on itse päähahmo.
William van Hornin sarjoissa on useinkin käytetty Akun hahmoa todella hienosti. Koko juoni on Akun varassa, eikä sarjaan välttämättä edes tarvitse muita vakiohahmoja. Aku-sarjoissa on tärkeää säilyttää Akun luonne, ja kuitenkin saada tarinasta mahdollisimman jännittävä. Van Hornin tarinoiden juonet saattavat mullistaa tuota vähän liikaakin, mutta itse pidän siitä. Esimerkiksi Kohtalokas piirakka on todella hauska ja oikeanlainen tarina, jossa Aku on päähahmona. Koko tarinan läpi kuvataan Akun epäonnea kuitenkin sillä tavalla, että lähes koko tarinan juonen aikana ei tarvita muita vakiohahmoja mukaan. Tosin Van hornin tarinoissa on myös huonoja puolia, kuten tylsyys.
Carl Barks on ehdotomasti myös todella taitava käyttämään Akua päähahmona. Esimerkiksi Puhuva koira ja Kamalaa kasvioppia ovat hyviä esimerkkejä Barsksin mielikuvituksellisista Aku-kymmensivuisista. Barks osaa käyttää Akua yksinään ja soveltaa Akun vahvuuksia ja heikkouksia joka tarinaan. Esimerkiksi tarinassa Kamalaa kasvioppia Aku yltyy aika yleisen Barks-tarina-kaavan sanomaan, että osaa jotain ja sitten ei osaakaan. Barksin tarinat toimivat hyvin pelkällä "Aku-voimalla", siksi, että Akulla on niin paljon ominaisuuksia mitä Barks osaa soveltaa. Barksin sarjoista hyviä tekee Barksin taito soveltaa Akun "yltyneisyyttä" ja agressiivisuutta sellaisiinkin tarinoihin, jossa Aku on lähes yksin. Barks tekee Akusta sellaisen hahmon, jota voi käyttää mainiosti päähenkilönä melkein tarinassa kuin tarinassa. Hän tosin piti Akusta myös sivuhahmona, sillä melko monissa Roope tarinoissa Akulla on melko pieni osa tarinassa, toisinaan Aku ei esiinny joissakin Barksin tarinoissa juuri ollenkaan.
Erään Ankan nousu ja tuho on todella hyvä ja toimiva Aku Ankka-tarina. Tarinan juoni keskittyy pääsääntöisesti Aku Ankkaan, ja hänen elämään, mikä tekee ainakin tässä tarinassa juonesta kiinnostavan. Tässä tarinassa Hannun tuurin avulla Aku saa osakkeet, millä hän saa Roopen omaisuuden itselleen. Vastalahjaksi Hannu taas saa olla Iineksen kanssa vuoden, niin ettei Aku saa puuttua mitenkään asiaan. Minun mielestäni tässä tarinassa on juuri sellainen juoni, mitä tarvitaan hyvään Aku-tarinaan. Sivuhahmo, pieni seikkailu, ja itse Aku Ankka. Tässä tosin sivuhahmoja on kaksi ratkaisevassa osassa, Hannu ja Roope. Andreas Pihlin käsikirjoitus on todella hyvä, hauska ja äärimmäisyyksiä täynnä, joka tekee tarinasta epätavallisen – ja sitä kautta jopa paremman. Colomerin tyyli ei häikäise, mutta se on kuitenkin riittävän hyvä pitämään tarinan hyvänä, kun käsikirjoitus on onnistunut.
Aku Ankka pelastaa tyhjälän joulun, on oikein opettavainen ja hyvä Aku Ankka-tarina. Tässä tarinassa Barks on saanut hienosti tehtyä Akusta sellaisen ystävällisen ja hyväsydämisemmän, vielä enemmänkin kuin yleensä. Tarinan juoni lepää Akun varassa. Kuten monissa Carl Barksin tarinoissa, Akun luonne muokkautuu pitkin tarinaa. Ankathan keksivät tarinassa auttaa Tyhjälän kaupungin asukkaita järjestämällä näille kaikkien aikojen joulujuhlan. He saavat sen myös tehtyä, joka on ehkä melkeimpä epätavallista tarinoissa, yleensä Aku jotenkin onnistuu tunaroimaan kaiken. Tarinassa on mahtava juoni, ja mahtava piirrostyyli, joten tarinan kokonaisuuskin on huippuluokkaa. Myös tarinan sivussa tapaahtuneet kommellukset, esimerkiksi Roopen rahasäiliön pohjan meneminen rikki, ja rahojen tippuminen syvään kuiluun, tuovat ylimääräistä huumoria tarinaan. Itse asiassa noiden rahojen tippumisen ansiostahan Tyhjälän asukkaat saivat lopulta hyvän joulun.
Kummatkin tarinat, Puhuva koira ja Kamalaa kasvioppia, ovat hyvä osoitus siitä, että Barks saa Akun venymään kaikenlaiseksi, ja saa muokattua Akun luonnetta. Esimerkiksi nuokin tarinat saavat Akusta voimansa. Kummallekin tarinalle täytyisi ehdottomasti antaa hyvä arvosana, monista syistä johtuen.
Aavemaan aarre on mahtava ja todella hyvin toimiva Aku Ankka-tarina. Tässä tarinassa Aku yltyy taas ja lähtee etsimään aarretta, joka näkyy eräässä riipuksessa jonka ankat löysivät. Juoni menee todella hyvin eteenpäin ja Akua tarvitaan koko juonen ajan. Akun luonne on tuollaisessa tarinassa juuri omimmillaan. Aku innostuu juuri, kun saa tietää jotain ihan pientä ja epätodennäköistä. Akulla menee myöskin hermot todella helposti. Tässä tarinassa Aku on se innoittaja, joka saa tarinan juonen toimimaan todella hyvin, vaikka Tupu, Hupu ja Lupukin ovat erityisen hienosti esillä tarinassa.
Vielä yksi erityinen Barks-tarina tulee mieleen. Kultainen Kypärä. Tämä tarina on kaikkine erikoisuuksineen, juonenkäänteineen, ja piirroksineen aivan mahtava tarina. Barksin huumorikin ón oivasti esillä tarinassa. Se, että ankat lähtevät etsimään kultaista kypärää, ja sen löytäjä on Amerikan uusi valtias, on jo sinäänsä niin pähkähullu idea, että se toimii – Aku Ankassa. Piirroksetkin, kuten sanottua, ovat mahtavat, joka viimeistään tekee tarinasta todella hienon. Myös se, miten roistoja on käytetty tarinassa, on huippuluokkaa.
Don Rosa on kiistatta yksi suurimmista Aku-piirtäjistä kautta aikojen. Vaikka hän onkin tehnyt aika vähän sarjoja. Vielä vähemmän sellaisia sarjoja, joiden päähenkilö on Aku Ankka. Nyt kerron hieman enemmän hänen sarjoistaan, joiden päähahmo on Aku Ankka.
Don Rosan ensimmäinen Suomessa julkaistu Aku Ankka – sarjansa on/oli nimeltään ”Jos metsään haluat mennä nyt…” Tarinan idea on, aika klassinen, miten Aku yrittää romuttaa poikien haaveen sudenpentumitalista, siinä onnistumatta. Pojat löytävät kaikki eläimet, jotka kulkevat heidän ohitsensa ja vaikka Aku kuinka sanoo, ettei niitä eläimiä ole olemassa, koska ne ovat esiintyneet vain saduissa, niin pojat vastaavat, että veimmehän mekin kerran yksisarvisen Roope-sedän eläintarhaan, vaikka niitä ei pitäisi olla olemassa. Tuo onkin viittaus Barksin tarinaan ”Yksisarvisen jäljillä”. Tarinan lopussa Aku menee tietämättään poikien ohi, muiden eläinten kanssa, eivätkä pojat tunnista eläintä. Lopulta pojat saavat useita Sudenpentumitaleita, ja Aku ei ole siihen lainkaan tyytyväinen.
Toinen Rosan tarina, jossa on Aku päähenkilönä, on nimeltään ”Sankari ylitse muiden”. Tässä tarinassa pojat rakastavat Akua sellaisena kuin hän on, mutta toisaalta voivottelevat sitä, että Akulla on aina epäonnea ja muuta sellaista. Aku yrittää näyttää, että hänellä on supervoimia, mutta pojat eivät usko sitä. Tarinan lopussa ankanpojat sanovat, että Aku on heidän suurin sankarinsa.
Kolmas esimerkki hyvästä Rosan Aku-tarinasta on Paino-Ongelmia. Tarinassa käytetään taitavasti fysiikan eri lakeja hyväkseen jolla tarinasta tehdään mielenkiintoinen. Hirveästi vastaavanlaisia tarinoita ei olla tehty. On varsin hauskaa lukea, kun Ankat kävelevät seiniä pitkin ja yrittävät päästä ovesta ulos.
Rosan Mestaripuutarhuri on varsin mielenkiintoinen ja hauska tarina. Tarinassa Aku on puutarhurina, mutta loppujenlopuksi hänelle käy vähän huonosti, kun hän aiheuttaa täyden kaaoksen puutarhassa. Tämä kohta on ehkä tarinan hauskin kohtaus. Tarinassa nähdään hauskoja yksityiskohtia ja tarkkoja piirroksia todella paljon ja ne sopivat kyseiseen tarinaan hyvin.
Tarinassa ”Myymälävarkaiden kauhu” Aku joutuu tuttuun tapaan pulaan, tällä kertaa myymäläetsivän ominaisuudessa. Aluksi myymälävarkaat puijaavat Akua olan takaa, ja turvapäällikkö herra Nekkula uhkasi erottaa hänet. Lopulta Aku arvaa syyllisen ja lähtee tämän koplan perään. Matkalla Aku heittää tomaattipurkin poliisiaseman ikkunasta sisään ja poliisit lähtevät Akun ja koplan perään. Sitten poliisien ja Akun yhteistyöllä rosvojen piilopaikka saadaan selville, ja he jäävät kiinni. Lopussa Visa Keksinen (Visa Keskinen) kysyy Akulta, mihin makeisia katoaa. Aku huomaan, että syyllinen, on itse herra Nekkula, ja näin Aku onnistuu nousemaan itse myymäläpäälliköksi. Tarinan on piirtäny Freddy Milton.
Eräs Mau Heymansin sarja on jäänyt mieleeni, nimittäin sarja nimeltä ”Hyvä Tavaton”. Ideahan tarinaan on jo useasti käytetty (Myös Hiiri-tarinoissa on tätä samaista ideaa käytetty, ehkäpä se on sitä kautta tullut tutuksi.); miten Iines ei arvosta Akun käytöstapoja, ja lopulta katuu sanojaan ja haluaan ”vanhan” Akun takaisin. Tarina oli aika piristävä, ja Mau käsikirjoitus ja piirrokset toivat siihen oman, positiivisen lisänsä.
Vicar on erittäin hyvä tekemään Aku-tarinoita, hän keskittyy juuri Akuun lähes 100-prosenttisesti. Vicarin piirtämissä tarinoissa Aku on aina hauska ja melko aktiivinen. Vicarin Aku-tarinoiden juonet ovat mielenkiintoisia ja niitä on oikein kiva lukea.
Daniel Brancacin osaa tehdä todella hyviä Aku-tarinoita, niistä ei vauhdikkuus ja hauskuus jää uupumaan. Ehkä jopa paras Brancan tekemistä tarinoista on Uudelleen ja Uudelleen. Tämän hienon tarinan on käsikirjoittanut Kari Korhonen. Tarina on mielenkiintoinen ja hauska, niin kuin monet muutkin hyvät Aku-tarinat. Tarinassa Aku huomaa elävänsä kokoajan samaa vuorokautta aina uudelleen ja uudelleen. Tarinan lopussa Aku tulee hulluksi kun ei pääse ongelmastaan pois. Lopulta hän kuitenkin työpaikalla riehuessaan huomaa, että aika on taas lähtenyt kulkemaan eteenpäin, siitä ei tietenkään hyvää seurannut. Tarinan käsikirjoitus on tehty kekseliäästi, Korhonen on tehnyt tarinasta mielenkiintoisen´, ja Branca piirroksillaan hauskan ja vauhdikkaan.
Aku toimii hahmona hyvin yksinkin, ja näin ollen myöskin Al Taliaferron yksisivuiset tai sitäkin lyhyemmät hupailut ovat Aku-sarjoina hyvin toimivia. Esimerkiksi 1940-luvulla ilmestyneissä Sunnuntaistripeissä oli aina hyvä juoni. Aku toimi hahmonaan hyvin itsekin, kun Taliaferro osasi käyttää niin hyvin Akun ominaisuuksia. Akun yltiöpäisyyttä saa sovellettua hyvin noissa tarinoissa, jotka ovat enemmänkin hupailuja, eikä seikkailuja. Taliaferro on paras Aku-strippien tekijä, tosin aivan Aku-tarinoiden parhaimpaan piirtäjäkaartiin hän ei ihan mahdu.
Jotkut hahmot vaikuttavat Aku-tarinoiden hyvyyteen. On varsin hyvä asia, jos joissakin Aku-tarinoissa ovat mukana Ankanpojat tai Roope. Jos tarinassa on mukana Roope, niin suurella todennäköisyydella tällaisissa tarinoissa Aku joutuu Roopelle töihin ja pilaa kaiken tai he lähtevät Ankanpoikien kanssa etsimään jotain, esim aarretta. Roope ja pojat ovat siis plussaa Aku-tarinoille.
Omasta mielestäni Aku Ankka-tarinat ovat suurimmilta osin todella hyviä, uusimmat Aku-tarinat ovat parhaimpia (lukuuottamatta Barksia ja Rosaa). Aku-tarinoissa yksi tärkeimmistä asioista hyvän juonen lisäksi on hauskuus. Aku on tarkoitettu melko hauskaksi ja toimeliaaksi hahmoksi, joten ilman huumoria Aku tarinat eivät olisi kauhean hyviä.
Monissa Cavazzanon käsikirjoittamissa tarinassa juoni on todella Akulla toimiva. Oikeastaan Taikaviittakin on osa Akua ja kaikki Taikaviitta-tarinat toimivat hyvin pelkällä Taikaviitalla ja roistoilla. Ja myös Cavazzanon piirrostyylin ollessa huippuluokkaa, tulee näistäkin tarinoista jokseenkin mahtavia.
Yhteenveto: Aku-sarjoja on tehty erittäin paljon, mutta on joitakin sarjoja ja niiden tekijöitä, jotka ovat ylitse muiden. Hyviä Aku-tarinoita ovat mm. Puhuva Koira ja Sankari Ylitse Muiden. Taitavimpia Aku-tarinoiden tekijöitä ovat ehdottomasti Carl Barks, Don Rosa sekä Vicar. Nämä kolme osaavat tehdä Aku-tarinoista mielenkiintoisia ja tarvittaessa hasukojakin. Don Rosan Aku-tarinoista löytyy huumoria ja ne ovat usein varsin kekseliäitä ja mielenkiintoisia. Rosalta löytyi Aku-tarinoihinsa usein jokin käyttämätön idea, hän ei pahemmin metkinut muita tehdessään Aku-tarinoitaan.
Monissa Aku Ankka-sarjoissa Akulla on merkittävä osa tarinassa, tai hän on itse päähahmo.
William van Hornin sarjoissa on useinkin käytetty Akun hahmoa todella hienosti. Koko juoni on Akun varassa, eikä sarjaan välttämättä edes tarvitse muita vakiohahmoja. Aku-sarjoissa on tärkeää säilyttää Akun luonne, ja kuitenkin saada tarinasta mahdollisimman jännittävä. Van Hornin tarinoiden juonet saattavat mullistaa tuota vähän liikaakin, mutta itse pidän siitä. Esimerkiksi Kohtalokas piirakka on todella hauska ja oikeanlainen tarina, jossa Aku on päähahmona. Koko tarinan läpi kuvataan Akun epäonnea kuitenkin sillä tavalla, että lähes koko tarinan juonen aikana ei tarvita muita vakiohahmoja mukaan. Tosin Van hornin tarinoissa on myös huonoja puolia, kuten tylsyys.
Carl Barks on ehdotomasti myös todella taitava käyttämään Akua päähahmona. Esimerkiksi Puhuva koira ja Kamalaa kasvioppia ovat hyviä esimerkkejä Barsksin mielikuvituksellisista Aku-kymmensivuisista. Barks osaa käyttää Akua yksinään ja soveltaa Akun vahvuuksia ja heikkouksia joka tarinaan. Esimerkiksi tarinassa Kamalaa kasvioppia Aku yltyy aika yleisen Barks-tarina-kaavan sanomaan, että osaa jotain ja sitten ei osaakaan. Barksin tarinat toimivat hyvin pelkällä "Aku-voimalla", siksi, että Akulla on niin paljon ominaisuuksia mitä Barks osaa soveltaa. Barksin sarjoista hyviä tekee Barksin taito soveltaa Akun "yltyneisyyttä" ja agressiivisuutta sellaisiinkin tarinoihin, jossa Aku on lähes yksin. Barks tekee Akusta sellaisen hahmon, jota voi käyttää mainiosti päähenkilönä melkein tarinassa kuin tarinassa. Hän tosin piti Akusta myös sivuhahmona, sillä melko monissa Roope tarinoissa Akulla on melko pieni osa tarinassa, toisinaan Aku ei esiinny joissakin Barksin tarinoissa juuri ollenkaan.
Erään Ankan nousu ja tuho on todella hyvä ja toimiva Aku Ankka-tarina. Tarinan juoni keskittyy pääsääntöisesti Aku Ankkaan, ja hänen elämään, mikä tekee ainakin tässä tarinassa juonesta kiinnostavan. Tässä tarinassa Hannun tuurin avulla Aku saa osakkeet, millä hän saa Roopen omaisuuden itselleen. Vastalahjaksi Hannu taas saa olla Iineksen kanssa vuoden, niin ettei Aku saa puuttua mitenkään asiaan. Minun mielestäni tässä tarinassa on juuri sellainen juoni, mitä tarvitaan hyvään Aku-tarinaan. Sivuhahmo, pieni seikkailu, ja itse Aku Ankka. Tässä tosin sivuhahmoja on kaksi ratkaisevassa osassa, Hannu ja Roope. Andreas Pihlin käsikirjoitus on todella hyvä, hauska ja äärimmäisyyksiä täynnä, joka tekee tarinasta epätavallisen – ja sitä kautta jopa paremman. Colomerin tyyli ei häikäise, mutta se on kuitenkin riittävän hyvä pitämään tarinan hyvänä, kun käsikirjoitus on onnistunut.
Aku Ankka pelastaa tyhjälän joulun, on oikein opettavainen ja hyvä Aku Ankka-tarina. Tässä tarinassa Barks on saanut hienosti tehtyä Akusta sellaisen ystävällisen ja hyväsydämisemmän, vielä enemmänkin kuin yleensä. Tarinan juoni lepää Akun varassa. Kuten monissa Carl Barksin tarinoissa, Akun luonne muokkautuu pitkin tarinaa. Ankathan keksivät tarinassa auttaa Tyhjälän kaupungin asukkaita järjestämällä näille kaikkien aikojen joulujuhlan. He saavat sen myös tehtyä, joka on ehkä melkeimpä epätavallista tarinoissa, yleensä Aku jotenkin onnistuu tunaroimaan kaiken. Tarinassa on mahtava juoni, ja mahtava piirrostyyli, joten tarinan kokonaisuuskin on huippuluokkaa. Myös tarinan sivussa tapaahtuneet kommellukset, esimerkiksi Roopen rahasäiliön pohjan meneminen rikki, ja rahojen tippuminen syvään kuiluun, tuovat ylimääräistä huumoria tarinaan. Itse asiassa noiden rahojen tippumisen ansiostahan Tyhjälän asukkaat saivat lopulta hyvän joulun.
Kummatkin tarinat, Puhuva koira ja Kamalaa kasvioppia, ovat hyvä osoitus siitä, että Barks saa Akun venymään kaikenlaiseksi, ja saa muokattua Akun luonnetta. Esimerkiksi nuokin tarinat saavat Akusta voimansa. Kummallekin tarinalle täytyisi ehdottomasti antaa hyvä arvosana, monista syistä johtuen.
Aavemaan aarre on mahtava ja todella hyvin toimiva Aku Ankka-tarina. Tässä tarinassa Aku yltyy taas ja lähtee etsimään aarretta, joka näkyy eräässä riipuksessa jonka ankat löysivät. Juoni menee todella hyvin eteenpäin ja Akua tarvitaan koko juonen ajan. Akun luonne on tuollaisessa tarinassa juuri omimmillaan. Aku innostuu juuri, kun saa tietää jotain ihan pientä ja epätodennäköistä. Akulla menee myöskin hermot todella helposti. Tässä tarinassa Aku on se innoittaja, joka saa tarinan juonen toimimaan todella hyvin, vaikka Tupu, Hupu ja Lupukin ovat erityisen hienosti esillä tarinassa.
Vielä yksi erityinen Barks-tarina tulee mieleen. Kultainen Kypärä. Tämä tarina on kaikkine erikoisuuksineen, juonenkäänteineen, ja piirroksineen aivan mahtava tarina. Barksin huumorikin ón oivasti esillä tarinassa. Se, että ankat lähtevät etsimään kultaista kypärää, ja sen löytäjä on Amerikan uusi valtias, on jo sinäänsä niin pähkähullu idea, että se toimii – Aku Ankassa. Piirroksetkin, kuten sanottua, ovat mahtavat, joka viimeistään tekee tarinasta todella hienon. Myös se, miten roistoja on käytetty tarinassa, on huippuluokkaa.
Don Rosa on kiistatta yksi suurimmista Aku-piirtäjistä kautta aikojen. Vaikka hän onkin tehnyt aika vähän sarjoja. Vielä vähemmän sellaisia sarjoja, joiden päähenkilö on Aku Ankka. Nyt kerron hieman enemmän hänen sarjoistaan, joiden päähahmo on Aku Ankka.
Don Rosan ensimmäinen Suomessa julkaistu Aku Ankka – sarjansa on/oli nimeltään ”Jos metsään haluat mennä nyt…” Tarinan idea on, aika klassinen, miten Aku yrittää romuttaa poikien haaveen sudenpentumitalista, siinä onnistumatta. Pojat löytävät kaikki eläimet, jotka kulkevat heidän ohitsensa ja vaikka Aku kuinka sanoo, ettei niitä eläimiä ole olemassa, koska ne ovat esiintyneet vain saduissa, niin pojat vastaavat, että veimmehän mekin kerran yksisarvisen Roope-sedän eläintarhaan, vaikka niitä ei pitäisi olla olemassa. Tuo onkin viittaus Barksin tarinaan ”Yksisarvisen jäljillä”. Tarinan lopussa Aku menee tietämättään poikien ohi, muiden eläinten kanssa, eivätkä pojat tunnista eläintä. Lopulta pojat saavat useita Sudenpentumitaleita, ja Aku ei ole siihen lainkaan tyytyväinen.
Toinen Rosan tarina, jossa on Aku päähenkilönä, on nimeltään ”Sankari ylitse muiden”. Tässä tarinassa pojat rakastavat Akua sellaisena kuin hän on, mutta toisaalta voivottelevat sitä, että Akulla on aina epäonnea ja muuta sellaista. Aku yrittää näyttää, että hänellä on supervoimia, mutta pojat eivät usko sitä. Tarinan lopussa ankanpojat sanovat, että Aku on heidän suurin sankarinsa.
Kolmas esimerkki hyvästä Rosan Aku-tarinasta on Paino-Ongelmia. Tarinassa käytetään taitavasti fysiikan eri lakeja hyväkseen jolla tarinasta tehdään mielenkiintoinen. Hirveästi vastaavanlaisia tarinoita ei olla tehty. On varsin hauskaa lukea, kun Ankat kävelevät seiniä pitkin ja yrittävät päästä ovesta ulos.
Rosan Mestaripuutarhuri on varsin mielenkiintoinen ja hauska tarina. Tarinassa Aku on puutarhurina, mutta loppujenlopuksi hänelle käy vähän huonosti, kun hän aiheuttaa täyden kaaoksen puutarhassa. Tämä kohta on ehkä tarinan hauskin kohtaus. Tarinassa nähdään hauskoja yksityiskohtia ja tarkkoja piirroksia todella paljon ja ne sopivat kyseiseen tarinaan hyvin.
Tarinassa ”Myymälävarkaiden kauhu” Aku joutuu tuttuun tapaan pulaan, tällä kertaa myymäläetsivän ominaisuudessa. Aluksi myymälävarkaat puijaavat Akua olan takaa, ja turvapäällikkö herra Nekkula uhkasi erottaa hänet. Lopulta Aku arvaa syyllisen ja lähtee tämän koplan perään. Matkalla Aku heittää tomaattipurkin poliisiaseman ikkunasta sisään ja poliisit lähtevät Akun ja koplan perään. Sitten poliisien ja Akun yhteistyöllä rosvojen piilopaikka saadaan selville, ja he jäävät kiinni. Lopussa Visa Keksinen (Visa Keskinen) kysyy Akulta, mihin makeisia katoaa. Aku huomaan, että syyllinen, on itse herra Nekkula, ja näin Aku onnistuu nousemaan itse myymäläpäälliköksi. Tarinan on piirtäny Freddy Milton.
Eräs Mau Heymansin sarja on jäänyt mieleeni, nimittäin sarja nimeltä ”Hyvä Tavaton”. Ideahan tarinaan on jo useasti käytetty (Myös Hiiri-tarinoissa on tätä samaista ideaa käytetty, ehkäpä se on sitä kautta tullut tutuksi.); miten Iines ei arvosta Akun käytöstapoja, ja lopulta katuu sanojaan ja haluaan ”vanhan” Akun takaisin. Tarina oli aika piristävä, ja Mau käsikirjoitus ja piirrokset toivat siihen oman, positiivisen lisänsä.
Vicar on erittäin hyvä tekemään Aku-tarinoita, hän keskittyy juuri Akuun lähes 100-prosenttisesti. Vicarin piirtämissä tarinoissa Aku on aina hauska ja melko aktiivinen. Vicarin Aku-tarinoiden juonet ovat mielenkiintoisia ja niitä on oikein kiva lukea.
Daniel Brancacin osaa tehdä todella hyviä Aku-tarinoita, niistä ei vauhdikkuus ja hauskuus jää uupumaan. Ehkä jopa paras Brancan tekemistä tarinoista on Uudelleen ja Uudelleen. Tämän hienon tarinan on käsikirjoittanut Kari Korhonen. Tarina on mielenkiintoinen ja hauska, niin kuin monet muutkin hyvät Aku-tarinat. Tarinassa Aku huomaa elävänsä kokoajan samaa vuorokautta aina uudelleen ja uudelleen. Tarinan lopussa Aku tulee hulluksi kun ei pääse ongelmastaan pois. Lopulta hän kuitenkin työpaikalla riehuessaan huomaa, että aika on taas lähtenyt kulkemaan eteenpäin, siitä ei tietenkään hyvää seurannut. Tarinan käsikirjoitus on tehty kekseliäästi, Korhonen on tehnyt tarinasta mielenkiintoisen´, ja Branca piirroksillaan hauskan ja vauhdikkaan.
Aku toimii hahmona hyvin yksinkin, ja näin ollen myöskin Al Taliaferron yksisivuiset tai sitäkin lyhyemmät hupailut ovat Aku-sarjoina hyvin toimivia. Esimerkiksi 1940-luvulla ilmestyneissä Sunnuntaistripeissä oli aina hyvä juoni. Aku toimi hahmonaan hyvin itsekin, kun Taliaferro osasi käyttää niin hyvin Akun ominaisuuksia. Akun yltiöpäisyyttä saa sovellettua hyvin noissa tarinoissa, jotka ovat enemmänkin hupailuja, eikä seikkailuja. Taliaferro on paras Aku-strippien tekijä, tosin aivan Aku-tarinoiden parhaimpaan piirtäjäkaartiin hän ei ihan mahdu.
Jotkut hahmot vaikuttavat Aku-tarinoiden hyvyyteen. On varsin hyvä asia, jos joissakin Aku-tarinoissa ovat mukana Ankanpojat tai Roope. Jos tarinassa on mukana Roope, niin suurella todennäköisyydella tällaisissa tarinoissa Aku joutuu Roopelle töihin ja pilaa kaiken tai he lähtevät Ankanpoikien kanssa etsimään jotain, esim aarretta. Roope ja pojat ovat siis plussaa Aku-tarinoille.
Omasta mielestäni Aku Ankka-tarinat ovat suurimmilta osin todella hyviä, uusimmat Aku-tarinat ovat parhaimpia (lukuuottamatta Barksia ja Rosaa). Aku-tarinoissa yksi tärkeimmistä asioista hyvän juonen lisäksi on hauskuus. Aku on tarkoitettu melko hauskaksi ja toimeliaaksi hahmoksi, joten ilman huumoria Aku tarinat eivät olisi kauhean hyviä.
Monissa Cavazzanon käsikirjoittamissa tarinassa juoni on todella Akulla toimiva. Oikeastaan Taikaviittakin on osa Akua ja kaikki Taikaviitta-tarinat toimivat hyvin pelkällä Taikaviitalla ja roistoilla. Ja myös Cavazzanon piirrostyylin ollessa huippuluokkaa, tulee näistäkin tarinoista jokseenkin mahtavia.
Yhteenveto: Aku-sarjoja on tehty erittäin paljon, mutta on joitakin sarjoja ja niiden tekijöitä, jotka ovat ylitse muiden. Hyviä Aku-tarinoita ovat mm. Puhuva Koira ja Sankari Ylitse Muiden. Taitavimpia Aku-tarinoiden tekijöitä ovat ehdottomasti Carl Barks, Don Rosa sekä Vicar. Nämä kolme osaavat tehdä Aku-tarinoista mielenkiintoisia ja tarvittaessa hasukojakin. Don Rosan Aku-tarinoista löytyy huumoria ja ne ovat usein varsin kekseliäitä ja mielenkiintoisia. Rosalta löytyi Aku-tarinoihinsa usein jokin käyttämätön idea, hän ei pahemmin metkinut muita tehdessään Aku-tarinoitaan.
Aku Vankka
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 404 -
01.11.2009 klo 09:48:44
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Parhaat Aku Ankka(hahmo) -tarinat
Kaikille ankka- ja hiiriuniversumin päähenkilöille ja tunnetuimmille hahmoille on tehty omia ’’nimikkotarinoita’’, joissa he itse ovat päähenkilöinä, mutta joissa saattaa siltikin olla monia muitakin tuttuja hahmoja suurissakin rooleissa. Nimikkotarinalla tarkoitan tarinaa, jonka nimessä mainitaan kyseinen hahmo, esim. tarina ’’Aku Ankka: Mestaripuutarhuri’’ on Akun nimikkotarina, mutta ’’Roope-setä: Takaisin Klondikeen’’ ei ole, vaikka Aku onkin siinä koko ajan mukana. Kaikkein keskeisimmälle henkilölle, Aku Ankalle on tehty varmasti enemmän nimikkotarinoita kuin kenellekään. Niistä monet ovat erittäin hyviä, mutta nyt esittelen mielestäni parhaimmat Aku Ankka –tarinat, mitä olen lukenut.
Mielestäni ehdottomasti parhaimmat tarinat on tehnyt Don Rosa, siitä ei pääse mihinkään. Rosan Aku-tarinat ovat ennen kaikkea hauskoja ja kuten yleensäkin, omaavat hyvän juonen ja huippuluokan piirrokset. Jos mietitään Rosan parhaimpia Aku-tarinoita, niin yhtenä esimerkkinä voisin sanoa tarinan ’’Valvova silmä’’. Kyseisessä tarinassa Roope huomaa Akun erottavan Tupun, Hupun ja Lupun toisistaan aivan pikkiriikkisten yksityiskohtien avulla ja huomaakin Akulla olevan silmää yksityiskohdille. Siksi hän palkkaakin Akun töihin akroklygofaattitehtaalle vahtimaan tuotantoa. Hänen tulisi hylätä jokainen akroklygofaatti, joka poikkeaa mallikappaleesta, joka on väärinpäin – tuloksena on että Aku hylkää jokaisen. Roopen käännettyä sen oikeinpäin, Aku jatkaa tuotteiden tuhoamista, sillä jokaisessa on eri numero – sarjanumero. Roope palkkaa Akun erilaiseen hommaan; nyt hänen tulee tarkkailla, että kaikki valtavaa sulatusuunia pystyssä pitävät vanadiinipalkit ovat täsmälleen samanlaisia. Aku vaivutetaan hypnoosiin, jotta tehtävä onnistuisi paremmin – Aku ilmoitti, että osasi olla piittaamatta sarjanumeroista, jotka tosiasiassa olivat palkkien seassa piilotelleet karhukoplalaiset. Lopulta Roope antaa Akulle rennon ja vastuullisen tehtävän; hänen tulee varmistaa, että kaikki sulatusuunin palkkien hiussaumat ovat samanlaisia – lopputuloksena koko uuni romahtaa.
Pidän tästä tarinasta, erityisesti kohdista, kun Roope tarkistuttaa Akun kysymällä kuka ankanpojista olisi kyseessä; Akun vastaukset olivat hauskoja; ’’Älä naurata! Vain Hupussa on tuo valkoisen sävy’’. Tarinassa juoni on lopulta ehkä hieman tuttu, kun sulatusuuni romahti, mutta viimeinen ruutu oli mainio lopetus; Aku väitti menettäneensä rysähdyksessä kykynsä erottaa yksityiskohtia, mutta viimeisen ruudun ajatuskuplassa hän sanoi donitsista ’’Uskoiko hän tosiaan, että huolisin sen toisen donitsin? Sehän oli täynnä kärpäsen jalanjälkiä’’. Rosa onnistui jälleen sekä piirroksien että käsikirjoituksen osalta.
Yksi hauskimmista tarinoista, mitä olen lukenut, on niinikään Rosan käsialaa. Kyseinen tarina on hänen ensimmäinen Suomessa julkaistu sarjansa ja kantaa nimeä ’’Jos metsään haluat mennä nyt…’’. Sudenpentuihin kuuluvat ankanpojat aikovat lähteä metsään bongaamaan erilaisia eläimiä. Entisajan Tuomenmarjoihin kuulunut Aku väittää osaavansa bongata eläimiä ja lähtee poikien mukaan metsään. Pojat ja Aku saapuvat metsään ja jäävät polun juurella olevan pensaikon taakse piiloon. Lehmää antiloopiksi luullut Aku päättää hieman jekuttaa poikia ja sanoo lähtevänsä tutkimaan aluetta. Tosiasiassa hän juoksee lähellä olevalle Mummon maatilalle, hakee sieltä kissan ja kanin ja naamioi ne aivan uudenlaisiksi eläimiksi, toivoen että pojat eivät tunnistaisi niitä. Sudenpentujen käsikirja kuitenkin tunnistaa ne jamiksi ja mitletsethiksi. Aku palaa maatilalle ja naamioi lisää eläimiä, tällä kertaa kukon, sian ja peuran. Pojat ovat eläimet nähdessään aivan ällikältä lyötyjä, mutta tunnistavat elukat silti käsikirjan avulla; basiliski, agriotes ja tarandros. Aku päättää aloittaa kunnon sodan ja pukee peuralle torvia, vuohelle propellin päähän ja lampaan lehtien peittoon. Ikävä kyllä nekin tunnistetaan. Aku päättää naamioida vielä hevosenkin, joka kuitenkin pillastuu, aiheuttaa sekasorron ja pojat pitävät kannattavana ideana lähteä kotiin päin. Tämä on Rosan ensimmäisiä tarinoita, joten hänen uskomaton piirrostyylinsä ei ollut vielä tässä vaiheessa päässyt kunnolla valloilleen – siitä huolimatta hän onnistui tekemään Akun naamioimista elukoista todella hauskannäköisiä. Tarina oli osittain ehkä hieman ennalta-arvattava (katastrofi lopussa oli ihan selvä juttu), mutta silti tarina itse oli aivan loistava. Tälle ei voi olla nauramatta, vaikka sen lukisi kuinka monetta kertaa. Sudenpennut laukovat pusikossa niinikään myös hauskoja toteamuksia eri elukoille, kuten ’’Listovtsá, joka kuoli sukupuuttoon, kun kirkkoslaavit tekivät niistä saunavihtoja. Siis tolkuttoman harvinainen’’. Tämä tarina kuuluu ehdottomasti Rosan hupitarinoiden parhaimmistoon.
Niinikään Don Rosan käsialaa oleva ’’Mestaripuutarhuri’’ kuuluu mielestäni myös parhaiden Aku-tarinoiden Hall of Fameen. Tässä tarinassa Akusta on tullut oikein kunnon puutarhaekspertti; hänen tehtävänsä on muokata ja siistiä ankkalinnalaisten puutarhoja uuteen uskoon. Tarinan alussa Aku kertoo saaneensa hommia itse Ankkalinnan pormestarilta, joka on pyytänyt häntä ehostamaan pihamaansa ennen illalla järjestettäviä suuria juhlia. Akulla onkin puutarhan muokkaamiseksi aivan omat menetelmät; ruohonleikkuunkin hän suorittaa ympäristöystävällisellä tavalla käyttämällä kaniinivoimaa, eli laumaa kaneja, jotka on koulutettu järsimään ruohonkorret tismalleen kolmesenttisiksi. Ruusuköynnöksetkin hoituvat vaivatta, kunhan mukana on vain kutomapuikot, joilla Aku saa köynnöksissä ihmeitä aikaan. Puut hän saksii täysin pyöreiksi parturimenetelmällä ja puskasta syntyy mies hevosen selässä jahtaamassa kettuja. Lampikin on saatava kuntoon, joten Aku mankeloi lumpeet ja pesee harjalla kalat. Lopulta tulee viimeisen homman, eli ruohikontasauksen aika. Koska aikaa on enää vähän, Aku päättää helpottaa urakkaa ohjaamalla kahta ruohonleikkuria samaan aikaan. Ikävä kyllä se ei ole mitään helppoa hommaa ja leikkurit karkaavat käsistä ja lähtevät omatoimisesti leikkaamaan nurmikkoa miten sattuun. Pari puuta kaatuu, ruusuköynnökset repeytyvät irti ja ruohonleikkurit aiheuttavat törmätessään räjähdyksen. Lopputuloksena maassa näkyy ilmiselvä hiiri, jolloin parvekkeella ollut kissa pillastuu, pudottaa emäntänsä kanihäkin (joka avautuu) päälle, jolloin kanit lähtevät juoksemaan villinä. Kun ketut näkevät kanit, nekin hyppäävät häkistään. Lopulta myös hevoset päätyvät pihamaalle ja tuloksena on harvinaisen paha kaaos, joka lopulta päättyy Akun pakoon ketunkoloon.
’’Mestaripuutarhuri’’ on loistavin ’Aku-saa-uuden-ammatin’ –tarina, minkä olen koskaan lukenut. Akun menetelmät puutarhan uudistamiseksi (lumpeiden mankelointi, ruohonleikkuu kanipataljoonalla yms.) olivat hulvattomia ja koko tarinan kruunasi mahtava hiiri maassa. Tuollaisen värkkäämiseen tarvitaan jo todella hyvää mielikuvitusta, jota Rosalla on enemmän kuin liikaa. Tämäkin on aikasten vanha tarina, mutta tässä vaiheessa Rosan piirrostyyli oli jo erinomaista.
Don Rosan Kolme cabalerroa –tarinat, eli ’’Kolmen cabalerron paluu’’ ja ’’Seitsemän (miinus neljä) rohkeata cabalerroa’’ ovat aivan omaa luokkaansa. ’’Kolmen cabalerron paluu’’ alkaa siitä, kun Aku vie ankanpojat autolla Meksokoon heidän lähtiessään Sudenpentuleirille. Aku päätyy parkkeeraamaan autonsa ja saa pian takapenkilleen parvekkeelta alas hypänneen José Cariocan, jonka treffit eivät menneet aivan suunnitelmien mukaan, kun hän sai kimppuunsa aseellisen tappajan. Aku ei tiedä, että takakontissa piileskelevä henkilö on hänen vanha ystävänsä José, eikä hän ehdi sitä alkaa selvittämäänkään, kun joutuu pakenemaan autollaan ammuskelijaa. Pian Aku ja José näkevät toisensa kasvotusten ja jatkavat matkaa kahdestaan. Pian matkaan liittyy myös kolmas henkilö, Panchito Pistoles, Akun ja Josén ystävä. He joutuvat välittömästi seikkailuun ja löytävätkin tynnyrillisiä täynnä hopeaa. Akun ja Josén vanha tuttu Alfonso (se hullu ammuskelija) kuitenkin vie heidän hopeansa ja kolme cabalerroa lähtevät takaa-ajoon Akun autolla. Pitkän junaradalla ja junan päällä käydyn kamppailun jälkeen Alfonso putoaa alas ja cabalerrot joutuvat pinteeseen; junarata loppuu kesken. Akun auto kuitenkin pelastaa päivän ja ystävyksemme pääsevät keräämään talteen hopeansa, joka kuitenkin virtaa alas kalliota – elohopeaa, ei tavallista arvometallihopeaa. Seikkailu kuitenkin päättyy onnellisesti.
’’Kolmen cabalerron paluu’’ on Rosalta loistava esimerkki mahtavasta seikkailusta, jossa päähenkilönä onkin Roopen sijasta Aku. Tarinassa näytettiin cabalerrojen tanssi-lauluesitys, joka oli (vaikka olikin sarjakuvamuodossa) loistava, eritoten lopetus kun Alfonso pamauttaa kolmikkoa kitaralla. Alfonso oli muutenkin tarinan ajan hauska tyyppi hauskoine lausahduksineen, ’’Ei minulla ole siipiä! En tarvitse mitään @#%* siipiä!’’. Koko tarina oli kokonaisuudessaan ensiluokkainen ja Rosan piirrokset huippuluokkaa, varsinkin Meksikon vuoristomaisemat – käsittämättömiä.
Don Rosan toinen cabalerro –tarina ’’Seitsemän (miinus neljä) rohkeata cabalerroa’’ on aivan yhtä ensiluokkainen, kuin aikaisempikin. Tarina alkaa, kun elämä potkii Akua pahasti päähän. Ankanpojat päättävät hommata Akulle homman toimittaa ansiomerkkejä kuriiripostina Rio de Janeiroon. Juttuun liittyy myös pieni juoni, sillä myös Akun vanhat ystävät on kutsuttu paikalle ’’tapaamiseen’’. Matkalla tapaamispaikalle Aku törmääkin ’’yllättäen’’ Panchitoon ja kun he saapuvat kahdestaan kohtauspaikalle, puskasta pöydälle lentää myös José. Yhdessä he päättävät lähteä metsästämään timantteja. Matkalla he törmäävät erilaisiin elukoihin, kuten matelijoihin ja kuristajakäärmeisiin. Aku tietenkin onnistuu putoamaan kuoppaan jolloin salametsästäjät korjaavat saaliinsa. Aku joutuu Panchiton ja Josén vakoillessa seinän takana pomon kynsiin. Pomo paljastaa Akulle ’’hiirikaivokset’’, jotka olisivat täynnä jalokiviä, mutta jotka hänen mielestään ovat pelkkää satua. Panchito ja José pelastavat Akun hajottamalla härällä koko hökkelin ja kaikki salametsästäjien eläimet pääsevät karkuun. Cabalerrot lähtevät metsästämään hiirikaivoksia ja löytävätkin pian sen kristalliportit ja sinne johtavan kristallitien. Ikävä kyllä heimopäällikkö tekee pian saman löydön. Cabalerrot saapuvat kadonneeseen kaivokseen, ’Kristallikaupunkiin’ , jossa he käyvät kamppailun sekä ylisuurta käärmettä, että heimopäällikköä vastaan. Molemmat (sekä päällikkö että käärme) selätetään ja retkestä jäi käteen kaikille jotain – Josélle mainetta, Panchitolle mammonaa ja Akulle se, mitä hän alun perin lähti etsimään – hymy.
Tarina oli jälleen kerran mestariteos. Tällä kertaa mukaan oli saatu ihan kunnin aarrekin. Kuten aina, tarina oli hauska sillä vitsejä ja hauskoja kohtia oli viljelty ympäri tarinaa ja piirrokset olivat (jälleen kerran) ensiluokkaisia. Salametsästäjien heimopäällikkö ei ehkä ollut niin hauska vihollinen, kuin aikaisemman cabalerro –tarinan Alfonso, mutta paremman puutteessa hänkin kelpasi. Jättiläiskäärme anakonda oli myös loistava lisäys loppukamppailuun.
Jälleen kerran Rosaa – nimittäin tarina ’’Sankari ylitse muiden’’ on myöskin erittäin kiintoisa tarina. Tässä tarinassa Aku saa kuulla poikien (tai yhden heistä) suusta, ettei hänestä todellakaan ole mihinkään, kun Aku oli juuri haukkunut lyttyyn heidän lukemansa Vahva Jussi –sarjakuvan. Aku toimii lähettinä ja on viemässä eräälle professorille isotooppia, joka antaa rotalle hevosen voimat. Ennen pullon viemistä professorille, Aku itse ottaa kulauksen pullosta. Aku lähtee vajaan pullon toimitettuaan polkemaan takaisinpäin ja huomaa, että hänen pitäisi päästä nopeasti kotiin pesemään pyykit ja laittamaan ruokaa. Niinpä hän pistääkin hiukan vauhtia ja polkaisee liekkivanan jäädessä taakse niin lujaa kotiin, ettei edes nopein suihkukone pystyisi siihen. Akusta on tullut supervahva ja hän lähteekin esittelemään uutta itseään pojille. Pojat yrittävät passittaa seonneen setänsä petiin, mutta Aku päättää kiertää maapallon silmänräpäyksessä – hän kuitenkin palaa pian takaisin tajutessaan, miten kohtalokas matka saattaisi olla. Seuraavaksi hän päättää nostaa vuoren ilmaan ja lentää Ankkalinnan lähellä sijaitsevan kalliosaaren luokse. Aku sukeltaa, nostaa kallion, mutta pudottaa sen takaisin mereen tajutessaan, millainen kivisade Ankkalinnan ylle ropisisi, jos hän veisi kallion kotiinsa. Viimeiseksi hän päättää nostaa meren pohjasta kauan sitten uponneen laivan, Sinisorsan. Laivan runko on kuitenkin läpiruostunut ja katkeaa keskeltä. Samassa Akun voimat alkavat ehtyä. Hän yrittää viedä puolikkaan laivan pojille näytille, mutta pudottaakin sen talonsa kohdalla. Hän käyttää viimeiset voimansa ja työntää laivan takaisin mereen lentäen itse romuvarastoon, jolloin pojat luulevat, että Aku yritti lentää. Pojat eivät koskaan saa tietää Akun urotöistä, mutta alkavat kuitenkin arvostamaan häntä.
Tarinalla on mielestäni erittäin hyvä idea. Vaikkei se kuulukaan Rosan hauskimpiin tarinoihin (mutten kyllä todellakaan väitä, etteikö se olisi hauska) se on kuitenkin erinomainen. Ehkä Aku olisi vielä jollain tavalla voinut poikia yrittää saada uskomaan hänen supersankariuttaan, mutta ehkä silloin tarina olisi mennyt liian toistoksi, sillä kaikki yritykset päättyivät epäonnistumiseen. Akun yritykset olivat kuitenkin mielenkiintoisia, kuten myös poikien ehdotukset peiton alle vilahtamiseen.
Don Rosan lisäksi erinomaisia Aku-tarinoita tekee tietysti Carl Barks. Barksilta löytyy myöskin monia loistokkaita Aku-tarinoita, joista ensimmäisenä voisin mainita tarinan ’’Aku Ankka hotellinjohtajana’’. Kyseinen tarina julkaistiin Akkarissa kesällä 2008 ja se on mielestäni yksi parhaita Barksin kymmensivuisia hupailuja ja ylipäänsä yksi parhaimmista Barksin tarinoista. Tarinassa Aku pestautuu hotellinjohtajaksi. Roope asettuu hotelliin asumaan valeasussa ja yrittää kaikin mahdollisin keinoin kaataa hotellia, kun Aku yrittää kuumeisesti hoidella kaikkia hotellista löytyviä vikoja ja epäkohtia. Tässä tarinassa on erittäin hyvä juoni ja kaiken lisäksi se on sisällytetty tarinaan hauskalla tavalla. Vaikkei Barksin huumori olekaan läheskään niin hyvää, kuin esimerkiksi Rosan, tämä tarina oli todella hauska ja kuuluu parhaimmiston lisäksi myös Barksin hauskimpiin tarinoihin.
Barksin legendaarinen tarina, ’’Kulmikkaat munat’’ kuuluvat myös miehen parhaimmistoon. Tässä tarinassa Aku ja ankanpojat päätyvät sumujen keskellä sijaitsevaan Vihoviimeiseen rotankoloon, jota asuttaa kulmikas kansa. Paikaassa kaikki on kulmikasta, eivätkä asukkaat siedä mitään pyöreää. Kansan erikoisuutena ovat kulmikkaat kanat, jotka munivat kulmikkaita munia, jotka ovat erittäin helppoa säilytettävää. Kansa alkaa kunnioittamaan Akua ja kun he seuraavan kerran menevät sinne Roope mukanaan, kaikki asukkaat ovat pukeutuneet kuin Aku. Jos pitkistä nimenomaan Aku-tarinoista puhutaan, tämä on sitä ehdotonta parhaimmistoa ’’Aku Ankka ja kultainen kypärä’’ –tarinan kansa. Vaikkei tarina ehkä erityisen hauska ole, se on silti todella hyvä seikkailu ja Barksin todellinen taidonnäyte.
Hyvään Aku-tarinaan (tai oikeastaan tarinaan, joka kuuluu Aku-tarinoiden parhaimmistoon) kuuluu paljon eri ominaisuuksia; tarinan päähenkilönä on tietenkin oltava Aku Ankka, eli tarinan nimen edessä tulee olla ’Aku Ankka’, jotta tarina lasketaan Aku-tarinaksi (esim. Aku Ankka: Kulmikkaat munat). Tarinan juonen on oltava aivan huikaisevan jännittävä tai mielenkiintoinen yms. tai sitten vain yksinkertaisesti sanoinkuvaamattoman hauska, molemmat kelpaavat. Tarina ei saa olla liian pitkä, muttei todellakaan liian lyhytkään, sellaiset kymmenen sivua on hyvä määrä hupitarinalle. Yleensä Aku-tarinoissa on mukana tuttu(ja) sivuhenkilö(itä) jo(t)ka parantaa tarinaa selvästi, sillä Akun yksin toilailuja ei ole erityisen jännittävää lukea.
Yhteenveto: Aku-tarinoiden parhaimmistoon kuuluu aika moni tarina. Suurin osa näistä on Don Rosan käsialaa (kuten Mestaripuutarhuri, Kolmen cabalerron paluu, Valvova silmä yms.) mutta myös Carl Barksilta löytyy erinomaisia tarinoita. Lisäksi myös muilta hieman tuntemattomimmilta tekijöiltä löytyy erinomaisia tarinoita.
//Muokattu 9:58 - Ankkiksen kello väärässä.
//Lisäksi kuten ennenkin, Ankkis hidasteli ja viesti saapui perille myöhemmin kuin sen lähetin.
Kaikille ankka- ja hiiriuniversumin päähenkilöille ja tunnetuimmille hahmoille on tehty omia ’’nimikkotarinoita’’, joissa he itse ovat päähenkilöinä, mutta joissa saattaa siltikin olla monia muitakin tuttuja hahmoja suurissakin rooleissa. Nimikkotarinalla tarkoitan tarinaa, jonka nimessä mainitaan kyseinen hahmo, esim. tarina ’’Aku Ankka: Mestaripuutarhuri’’ on Akun nimikkotarina, mutta ’’Roope-setä: Takaisin Klondikeen’’ ei ole, vaikka Aku onkin siinä koko ajan mukana. Kaikkein keskeisimmälle henkilölle, Aku Ankalle on tehty varmasti enemmän nimikkotarinoita kuin kenellekään. Niistä monet ovat erittäin hyviä, mutta nyt esittelen mielestäni parhaimmat Aku Ankka –tarinat, mitä olen lukenut.
Mielestäni ehdottomasti parhaimmat tarinat on tehnyt Don Rosa, siitä ei pääse mihinkään. Rosan Aku-tarinat ovat ennen kaikkea hauskoja ja kuten yleensäkin, omaavat hyvän juonen ja huippuluokan piirrokset. Jos mietitään Rosan parhaimpia Aku-tarinoita, niin yhtenä esimerkkinä voisin sanoa tarinan ’’Valvova silmä’’. Kyseisessä tarinassa Roope huomaa Akun erottavan Tupun, Hupun ja Lupun toisistaan aivan pikkiriikkisten yksityiskohtien avulla ja huomaakin Akulla olevan silmää yksityiskohdille. Siksi hän palkkaakin Akun töihin akroklygofaattitehtaalle vahtimaan tuotantoa. Hänen tulisi hylätä jokainen akroklygofaatti, joka poikkeaa mallikappaleesta, joka on väärinpäin – tuloksena on että Aku hylkää jokaisen. Roopen käännettyä sen oikeinpäin, Aku jatkaa tuotteiden tuhoamista, sillä jokaisessa on eri numero – sarjanumero. Roope palkkaa Akun erilaiseen hommaan; nyt hänen tulee tarkkailla, että kaikki valtavaa sulatusuunia pystyssä pitävät vanadiinipalkit ovat täsmälleen samanlaisia. Aku vaivutetaan hypnoosiin, jotta tehtävä onnistuisi paremmin – Aku ilmoitti, että osasi olla piittaamatta sarjanumeroista, jotka tosiasiassa olivat palkkien seassa piilotelleet karhukoplalaiset. Lopulta Roope antaa Akulle rennon ja vastuullisen tehtävän; hänen tulee varmistaa, että kaikki sulatusuunin palkkien hiussaumat ovat samanlaisia – lopputuloksena koko uuni romahtaa.
Pidän tästä tarinasta, erityisesti kohdista, kun Roope tarkistuttaa Akun kysymällä kuka ankanpojista olisi kyseessä; Akun vastaukset olivat hauskoja; ’’Älä naurata! Vain Hupussa on tuo valkoisen sävy’’. Tarinassa juoni on lopulta ehkä hieman tuttu, kun sulatusuuni romahti, mutta viimeinen ruutu oli mainio lopetus; Aku väitti menettäneensä rysähdyksessä kykynsä erottaa yksityiskohtia, mutta viimeisen ruudun ajatuskuplassa hän sanoi donitsista ’’Uskoiko hän tosiaan, että huolisin sen toisen donitsin? Sehän oli täynnä kärpäsen jalanjälkiä’’. Rosa onnistui jälleen sekä piirroksien että käsikirjoituksen osalta.
Yksi hauskimmista tarinoista, mitä olen lukenut, on niinikään Rosan käsialaa. Kyseinen tarina on hänen ensimmäinen Suomessa julkaistu sarjansa ja kantaa nimeä ’’Jos metsään haluat mennä nyt…’’. Sudenpentuihin kuuluvat ankanpojat aikovat lähteä metsään bongaamaan erilaisia eläimiä. Entisajan Tuomenmarjoihin kuulunut Aku väittää osaavansa bongata eläimiä ja lähtee poikien mukaan metsään. Pojat ja Aku saapuvat metsään ja jäävät polun juurella olevan pensaikon taakse piiloon. Lehmää antiloopiksi luullut Aku päättää hieman jekuttaa poikia ja sanoo lähtevänsä tutkimaan aluetta. Tosiasiassa hän juoksee lähellä olevalle Mummon maatilalle, hakee sieltä kissan ja kanin ja naamioi ne aivan uudenlaisiksi eläimiksi, toivoen että pojat eivät tunnistaisi niitä. Sudenpentujen käsikirja kuitenkin tunnistaa ne jamiksi ja mitletsethiksi. Aku palaa maatilalle ja naamioi lisää eläimiä, tällä kertaa kukon, sian ja peuran. Pojat ovat eläimet nähdessään aivan ällikältä lyötyjä, mutta tunnistavat elukat silti käsikirjan avulla; basiliski, agriotes ja tarandros. Aku päättää aloittaa kunnon sodan ja pukee peuralle torvia, vuohelle propellin päähän ja lampaan lehtien peittoon. Ikävä kyllä nekin tunnistetaan. Aku päättää naamioida vielä hevosenkin, joka kuitenkin pillastuu, aiheuttaa sekasorron ja pojat pitävät kannattavana ideana lähteä kotiin päin. Tämä on Rosan ensimmäisiä tarinoita, joten hänen uskomaton piirrostyylinsä ei ollut vielä tässä vaiheessa päässyt kunnolla valloilleen – siitä huolimatta hän onnistui tekemään Akun naamioimista elukoista todella hauskannäköisiä. Tarina oli osittain ehkä hieman ennalta-arvattava (katastrofi lopussa oli ihan selvä juttu), mutta silti tarina itse oli aivan loistava. Tälle ei voi olla nauramatta, vaikka sen lukisi kuinka monetta kertaa. Sudenpennut laukovat pusikossa niinikään myös hauskoja toteamuksia eri elukoille, kuten ’’Listovtsá, joka kuoli sukupuuttoon, kun kirkkoslaavit tekivät niistä saunavihtoja. Siis tolkuttoman harvinainen’’. Tämä tarina kuuluu ehdottomasti Rosan hupitarinoiden parhaimmistoon.
Niinikään Don Rosan käsialaa oleva ’’Mestaripuutarhuri’’ kuuluu mielestäni myös parhaiden Aku-tarinoiden Hall of Fameen. Tässä tarinassa Akusta on tullut oikein kunnon puutarhaekspertti; hänen tehtävänsä on muokata ja siistiä ankkalinnalaisten puutarhoja uuteen uskoon. Tarinan alussa Aku kertoo saaneensa hommia itse Ankkalinnan pormestarilta, joka on pyytänyt häntä ehostamaan pihamaansa ennen illalla järjestettäviä suuria juhlia. Akulla onkin puutarhan muokkaamiseksi aivan omat menetelmät; ruohonleikkuunkin hän suorittaa ympäristöystävällisellä tavalla käyttämällä kaniinivoimaa, eli laumaa kaneja, jotka on koulutettu järsimään ruohonkorret tismalleen kolmesenttisiksi. Ruusuköynnöksetkin hoituvat vaivatta, kunhan mukana on vain kutomapuikot, joilla Aku saa köynnöksissä ihmeitä aikaan. Puut hän saksii täysin pyöreiksi parturimenetelmällä ja puskasta syntyy mies hevosen selässä jahtaamassa kettuja. Lampikin on saatava kuntoon, joten Aku mankeloi lumpeet ja pesee harjalla kalat. Lopulta tulee viimeisen homman, eli ruohikontasauksen aika. Koska aikaa on enää vähän, Aku päättää helpottaa urakkaa ohjaamalla kahta ruohonleikkuria samaan aikaan. Ikävä kyllä se ei ole mitään helppoa hommaa ja leikkurit karkaavat käsistä ja lähtevät omatoimisesti leikkaamaan nurmikkoa miten sattuun. Pari puuta kaatuu, ruusuköynnökset repeytyvät irti ja ruohonleikkurit aiheuttavat törmätessään räjähdyksen. Lopputuloksena maassa näkyy ilmiselvä hiiri, jolloin parvekkeella ollut kissa pillastuu, pudottaa emäntänsä kanihäkin (joka avautuu) päälle, jolloin kanit lähtevät juoksemaan villinä. Kun ketut näkevät kanit, nekin hyppäävät häkistään. Lopulta myös hevoset päätyvät pihamaalle ja tuloksena on harvinaisen paha kaaos, joka lopulta päättyy Akun pakoon ketunkoloon.
’’Mestaripuutarhuri’’ on loistavin ’Aku-saa-uuden-ammatin’ –tarina, minkä olen koskaan lukenut. Akun menetelmät puutarhan uudistamiseksi (lumpeiden mankelointi, ruohonleikkuu kanipataljoonalla yms.) olivat hulvattomia ja koko tarinan kruunasi mahtava hiiri maassa. Tuollaisen värkkäämiseen tarvitaan jo todella hyvää mielikuvitusta, jota Rosalla on enemmän kuin liikaa. Tämäkin on aikasten vanha tarina, mutta tässä vaiheessa Rosan piirrostyyli oli jo erinomaista.
Don Rosan Kolme cabalerroa –tarinat, eli ’’Kolmen cabalerron paluu’’ ja ’’Seitsemän (miinus neljä) rohkeata cabalerroa’’ ovat aivan omaa luokkaansa. ’’Kolmen cabalerron paluu’’ alkaa siitä, kun Aku vie ankanpojat autolla Meksokoon heidän lähtiessään Sudenpentuleirille. Aku päätyy parkkeeraamaan autonsa ja saa pian takapenkilleen parvekkeelta alas hypänneen José Cariocan, jonka treffit eivät menneet aivan suunnitelmien mukaan, kun hän sai kimppuunsa aseellisen tappajan. Aku ei tiedä, että takakontissa piileskelevä henkilö on hänen vanha ystävänsä José, eikä hän ehdi sitä alkaa selvittämäänkään, kun joutuu pakenemaan autollaan ammuskelijaa. Pian Aku ja José näkevät toisensa kasvotusten ja jatkavat matkaa kahdestaan. Pian matkaan liittyy myös kolmas henkilö, Panchito Pistoles, Akun ja Josén ystävä. He joutuvat välittömästi seikkailuun ja löytävätkin tynnyrillisiä täynnä hopeaa. Akun ja Josén vanha tuttu Alfonso (se hullu ammuskelija) kuitenkin vie heidän hopeansa ja kolme cabalerroa lähtevät takaa-ajoon Akun autolla. Pitkän junaradalla ja junan päällä käydyn kamppailun jälkeen Alfonso putoaa alas ja cabalerrot joutuvat pinteeseen; junarata loppuu kesken. Akun auto kuitenkin pelastaa päivän ja ystävyksemme pääsevät keräämään talteen hopeansa, joka kuitenkin virtaa alas kalliota – elohopeaa, ei tavallista arvometallihopeaa. Seikkailu kuitenkin päättyy onnellisesti.
’’Kolmen cabalerron paluu’’ on Rosalta loistava esimerkki mahtavasta seikkailusta, jossa päähenkilönä onkin Roopen sijasta Aku. Tarinassa näytettiin cabalerrojen tanssi-lauluesitys, joka oli (vaikka olikin sarjakuvamuodossa) loistava, eritoten lopetus kun Alfonso pamauttaa kolmikkoa kitaralla. Alfonso oli muutenkin tarinan ajan hauska tyyppi hauskoine lausahduksineen, ’’Ei minulla ole siipiä! En tarvitse mitään @#%* siipiä!’’. Koko tarina oli kokonaisuudessaan ensiluokkainen ja Rosan piirrokset huippuluokkaa, varsinkin Meksikon vuoristomaisemat – käsittämättömiä.
Don Rosan toinen cabalerro –tarina ’’Seitsemän (miinus neljä) rohkeata cabalerroa’’ on aivan yhtä ensiluokkainen, kuin aikaisempikin. Tarina alkaa, kun elämä potkii Akua pahasti päähän. Ankanpojat päättävät hommata Akulle homman toimittaa ansiomerkkejä kuriiripostina Rio de Janeiroon. Juttuun liittyy myös pieni juoni, sillä myös Akun vanhat ystävät on kutsuttu paikalle ’’tapaamiseen’’. Matkalla tapaamispaikalle Aku törmääkin ’’yllättäen’’ Panchitoon ja kun he saapuvat kahdestaan kohtauspaikalle, puskasta pöydälle lentää myös José. Yhdessä he päättävät lähteä metsästämään timantteja. Matkalla he törmäävät erilaisiin elukoihin, kuten matelijoihin ja kuristajakäärmeisiin. Aku tietenkin onnistuu putoamaan kuoppaan jolloin salametsästäjät korjaavat saaliinsa. Aku joutuu Panchiton ja Josén vakoillessa seinän takana pomon kynsiin. Pomo paljastaa Akulle ’’hiirikaivokset’’, jotka olisivat täynnä jalokiviä, mutta jotka hänen mielestään ovat pelkkää satua. Panchito ja José pelastavat Akun hajottamalla härällä koko hökkelin ja kaikki salametsästäjien eläimet pääsevät karkuun. Cabalerrot lähtevät metsästämään hiirikaivoksia ja löytävätkin pian sen kristalliportit ja sinne johtavan kristallitien. Ikävä kyllä heimopäällikkö tekee pian saman löydön. Cabalerrot saapuvat kadonneeseen kaivokseen, ’Kristallikaupunkiin’ , jossa he käyvät kamppailun sekä ylisuurta käärmettä, että heimopäällikköä vastaan. Molemmat (sekä päällikkö että käärme) selätetään ja retkestä jäi käteen kaikille jotain – Josélle mainetta, Panchitolle mammonaa ja Akulle se, mitä hän alun perin lähti etsimään – hymy.
Tarina oli jälleen kerran mestariteos. Tällä kertaa mukaan oli saatu ihan kunnin aarrekin. Kuten aina, tarina oli hauska sillä vitsejä ja hauskoja kohtia oli viljelty ympäri tarinaa ja piirrokset olivat (jälleen kerran) ensiluokkaisia. Salametsästäjien heimopäällikkö ei ehkä ollut niin hauska vihollinen, kuin aikaisemman cabalerro –tarinan Alfonso, mutta paremman puutteessa hänkin kelpasi. Jättiläiskäärme anakonda oli myös loistava lisäys loppukamppailuun.
Jälleen kerran Rosaa – nimittäin tarina ’’Sankari ylitse muiden’’ on myöskin erittäin kiintoisa tarina. Tässä tarinassa Aku saa kuulla poikien (tai yhden heistä) suusta, ettei hänestä todellakaan ole mihinkään, kun Aku oli juuri haukkunut lyttyyn heidän lukemansa Vahva Jussi –sarjakuvan. Aku toimii lähettinä ja on viemässä eräälle professorille isotooppia, joka antaa rotalle hevosen voimat. Ennen pullon viemistä professorille, Aku itse ottaa kulauksen pullosta. Aku lähtee vajaan pullon toimitettuaan polkemaan takaisinpäin ja huomaa, että hänen pitäisi päästä nopeasti kotiin pesemään pyykit ja laittamaan ruokaa. Niinpä hän pistääkin hiukan vauhtia ja polkaisee liekkivanan jäädessä taakse niin lujaa kotiin, ettei edes nopein suihkukone pystyisi siihen. Akusta on tullut supervahva ja hän lähteekin esittelemään uutta itseään pojille. Pojat yrittävät passittaa seonneen setänsä petiin, mutta Aku päättää kiertää maapallon silmänräpäyksessä – hän kuitenkin palaa pian takaisin tajutessaan, miten kohtalokas matka saattaisi olla. Seuraavaksi hän päättää nostaa vuoren ilmaan ja lentää Ankkalinnan lähellä sijaitsevan kalliosaaren luokse. Aku sukeltaa, nostaa kallion, mutta pudottaa sen takaisin mereen tajutessaan, millainen kivisade Ankkalinnan ylle ropisisi, jos hän veisi kallion kotiinsa. Viimeiseksi hän päättää nostaa meren pohjasta kauan sitten uponneen laivan, Sinisorsan. Laivan runko on kuitenkin läpiruostunut ja katkeaa keskeltä. Samassa Akun voimat alkavat ehtyä. Hän yrittää viedä puolikkaan laivan pojille näytille, mutta pudottaakin sen talonsa kohdalla. Hän käyttää viimeiset voimansa ja työntää laivan takaisin mereen lentäen itse romuvarastoon, jolloin pojat luulevat, että Aku yritti lentää. Pojat eivät koskaan saa tietää Akun urotöistä, mutta alkavat kuitenkin arvostamaan häntä.
Tarinalla on mielestäni erittäin hyvä idea. Vaikkei se kuulukaan Rosan hauskimpiin tarinoihin (mutten kyllä todellakaan väitä, etteikö se olisi hauska) se on kuitenkin erinomainen. Ehkä Aku olisi vielä jollain tavalla voinut poikia yrittää saada uskomaan hänen supersankariuttaan, mutta ehkä silloin tarina olisi mennyt liian toistoksi, sillä kaikki yritykset päättyivät epäonnistumiseen. Akun yritykset olivat kuitenkin mielenkiintoisia, kuten myös poikien ehdotukset peiton alle vilahtamiseen.
Don Rosan lisäksi erinomaisia Aku-tarinoita tekee tietysti Carl Barks. Barksilta löytyy myöskin monia loistokkaita Aku-tarinoita, joista ensimmäisenä voisin mainita tarinan ’’Aku Ankka hotellinjohtajana’’. Kyseinen tarina julkaistiin Akkarissa kesällä 2008 ja se on mielestäni yksi parhaita Barksin kymmensivuisia hupailuja ja ylipäänsä yksi parhaimmista Barksin tarinoista. Tarinassa Aku pestautuu hotellinjohtajaksi. Roope asettuu hotelliin asumaan valeasussa ja yrittää kaikin mahdollisin keinoin kaataa hotellia, kun Aku yrittää kuumeisesti hoidella kaikkia hotellista löytyviä vikoja ja epäkohtia. Tässä tarinassa on erittäin hyvä juoni ja kaiken lisäksi se on sisällytetty tarinaan hauskalla tavalla. Vaikkei Barksin huumori olekaan läheskään niin hyvää, kuin esimerkiksi Rosan, tämä tarina oli todella hauska ja kuuluu parhaimmiston lisäksi myös Barksin hauskimpiin tarinoihin.
Barksin legendaarinen tarina, ’’Kulmikkaat munat’’ kuuluvat myös miehen parhaimmistoon. Tässä tarinassa Aku ja ankanpojat päätyvät sumujen keskellä sijaitsevaan Vihoviimeiseen rotankoloon, jota asuttaa kulmikas kansa. Paikaassa kaikki on kulmikasta, eivätkä asukkaat siedä mitään pyöreää. Kansan erikoisuutena ovat kulmikkaat kanat, jotka munivat kulmikkaita munia, jotka ovat erittäin helppoa säilytettävää. Kansa alkaa kunnioittamaan Akua ja kun he seuraavan kerran menevät sinne Roope mukanaan, kaikki asukkaat ovat pukeutuneet kuin Aku. Jos pitkistä nimenomaan Aku-tarinoista puhutaan, tämä on sitä ehdotonta parhaimmistoa ’’Aku Ankka ja kultainen kypärä’’ –tarinan kansa. Vaikkei tarina ehkä erityisen hauska ole, se on silti todella hyvä seikkailu ja Barksin todellinen taidonnäyte.
Hyvään Aku-tarinaan (tai oikeastaan tarinaan, joka kuuluu Aku-tarinoiden parhaimmistoon) kuuluu paljon eri ominaisuuksia; tarinan päähenkilönä on tietenkin oltava Aku Ankka, eli tarinan nimen edessä tulee olla ’Aku Ankka’, jotta tarina lasketaan Aku-tarinaksi (esim. Aku Ankka: Kulmikkaat munat). Tarinan juonen on oltava aivan huikaisevan jännittävä tai mielenkiintoinen yms. tai sitten vain yksinkertaisesti sanoinkuvaamattoman hauska, molemmat kelpaavat. Tarina ei saa olla liian pitkä, muttei todellakaan liian lyhytkään, sellaiset kymmenen sivua on hyvä määrä hupitarinalle. Yleensä Aku-tarinoissa on mukana tuttu(ja) sivuhenkilö(itä) jo(t)ka parantaa tarinaa selvästi, sillä Akun yksin toilailuja ei ole erityisen jännittävää lukea.
Yhteenveto: Aku-tarinoiden parhaimmistoon kuuluu aika moni tarina. Suurin osa näistä on Don Rosan käsialaa (kuten Mestaripuutarhuri, Kolmen cabalerron paluu, Valvova silmä yms.) mutta myös Carl Barksilta löytyy erinomaisia tarinoita. Lisäksi myös muilta hieman tuntemattomimmilta tekijöiltä löytyy erinomaisia tarinoita.
//Muokattu 9:58 - Ankkiksen kello väärässä.
//Lisäksi kuten ennenkin, Ankkis hidasteli ja viesti saapui perille myöhemmin kuin sen lähetin.
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 6
Viesti 405 -
01.11.2009 klo 10:01:39
Nyt osakilpailu taitaa olla päättynyt.
Lainaus:Muokattu 9:58 - Ankkiksen kello väärässä.
Juu, itsekin huomasin tuon.
Lainaus:Muokattu 9:58 - Ankkiksen kello väärässä.
Juu, itsekin huomasin tuon.