Äkkilähtö, taskari nro 340.
Kokonaisuus:
Loppupään pari tarinaa olivat kyllä todella hyviä, alku keskinkertainen, mutta keskivaiheilla oli melko tylsiä ja loppuunkulutettuja tarinoita. Tarinoiden keskiarvo: 7+
Aku Ankka: Penkkiurheilijan vaivoja
Käsikirjoitus: Mark & Laura Shaw
Piirrokset: Giorgio Cavazzano
Sivuja: 29
Arvio: Yllättävää, että Cavazzano piirtää Shawien käsikirjoittamaa tarinaa. Yleensä Andersen on ollut siinä paikalla, mutta mutta. Yleisilme oli ihan hyvä, nokkelat ja hyvät piirrokset, osuvat ilmeet, eikä ne menneet yhtä sössöksi kuin Andersenilla yleensä. Tarina oli melko lattea, vaikka tapahtumia paljon olikin. Väkisinväännetyn oloinen ja jokseenkin sekavakin tarina. ”Penkkiurheilijan vaivoja”, nimestä odotin paljon enemmän, mutta keskinkertainen tarina sieltä tuli, ei nyt kuitenkaan mitään erityistä moittimista. 7½
Mikki Hiiri: Keitaan varjossa
Käsikirjoitus: Sarah Kinney
Piirrokset: Joaquin
Sivuja: 25
Arvio: Aika ihmeellinen, mutta silti ihan viihdyttävä Mikki -seikkailu tarina. Toki epärealistinen Staattisen vempaimen takia, joka tällä kertaa on kyllä todella ihmeellinen. Pientä hämmennystä joissain kohdin tuotti, eli oli vähän ulkona tarinasta, mutta nopeasti sinne pääsi jälleen mukaan. Perushyvä, ihan ok -tarina. 7+
Roope-setä: Suuri setelihuijaus
Käsikirjoitus: Angelo Palmas
Piirrokset: Michele Mazzon
Sivuja: 18
Arvio: Lopun käänne pelasti aika tylsän tarinan. Keskinkertaista hieman huonommat piirroksetkin. Mutta niinkuin sanoin, lopun käänne oikeastaan pelasti tarinan, joka ei kyllä senkään takia mikään suuremmoinen ole. 6+
Taikaviitta: Sankarin lumo
Käsikirjoitus: Andreas Pihl
Piirrokset: Gonzales
Sivuja: 32
Arvio: Hieman tavallista Taikaviitta tarinaa parempi, yllättävää, että lähes koko tarinan tapahtumat sijoittuivat Akun kotiin, ei Ankkalinnan hämäräkujille. Vihdoin pojat saivat tietää Taikaviitan henkilöllisyyden, ainakin vähäksi aikaa. Kiva tarina ja mukavat piirrokset. 8-
Aku Ankka: Ujo valokuvamalli
Käsikirjoitus: Sergio Badino
Piirrokset: Lara Molirani
Sivuja: 20
Arvio: Nokkela ja ihan hauska pikkutarina kivoilla Moliranin piirroksilla. Hannuhan sen voiton taas kerran vei. 7½<
Indiana Hopo: Sankarin saappaissa
Käsikirjoitus: Alberto Savini
Piirrokset: Massimo De Vita
Arvio: Indiana Hopo on kyllä joissain tarinoissa ihan hyvä hahmo, mutta näissä hän ei iske. Kaivantokin aina se vihollinen -puuh- Hieman sekava, mutta silti sentään jonkinmoinen tarina. 7-
Hannu Hanhi: Kun onni ei potki
Käsikirjoitus: Giorgio Salati
Piirrokset: Francesco Guerrini
Arvio: Aivan kiva idea jälleen, eli Hannu voittaa kaiken muun paitsi sen mitä juuri haluaa, mutta kuitenkin aina nämä Hannu -tarinat päättyvät samallalailla ja ovat kaikki melkein identtisiä keskenään. Hannu tarinoiden joukossa hyvä tarina, mutta kun vertaa muihinkin tarinoihin, jää tämä kuitenkin puolipistettä hyvästä. 7½<
Karhukopla: Uusia ulottuvuuksia
Käsikirjoitus: Alessandro Sisti
Piirrokset: Francesco D'Ippolito
Arvio: Jotenkin melko tavallisia olleet nämä tämän taskarin tarinat. Tämäkin valitettavasti peruskaavan mukaan menevä Karhukopla tarina ilman mitään ihmeellistä. 7-
Aku & Touho: Matka tuntemattomaan
Käsikirjoitus: Carlo Gentina
Piirrokset: Carlo Limido
Arvio: Vihdoin jotain parempaa tai uudenlaista. Erittäin hauska ja mukava uudella idealla höystetty Touho hupailu notkealla piirrosjäljellä Hyvää työtä Carlot! 8+
Juuso: Elävä legenda (En arvostele yksisivuisia.)
Roope-setä: Aasi mikä aasi
Käsikirjoitus: Fausto Fitaliano
Piirrokset: Stefano Intini
Arvio: Hupsakat piirrokset ja kiva idea huijareineen. Jälleen varsin hyvä ja hauska tarina. 9-
HUOM. Kommentteja pyydän oikeasti! Jos haluatte tietää välttämättä juonen jostain tarinasta, tarkempaa kannattaa mennä Karhulan arvosteluun, aika turha niitä samoja juonia on tänne kahteen kertaan laittaa, itse en ainakaan jaksa.
Sivuja:
1
Kirjoittaja
Aihe: Äkkilähtö, taskari nro 340
(4 viestiä)
Kreach
Äkkilähtö, taskari nro 340
Viesti 1 -
08.05.2008 klo 12:18:25
samppali
Äkkilähtö, taskari nro 340
Viesti 2 -
08.05.2008 klo 18:03:06
Hyvä arvostelu, ja hyvä ettet kertonut liikaa noissa juoniselostuksissa, koska en ole vielä kyseistä taskaria ostanut, saatika lukenut. Joten mainio, mutta korjaa otsikko... ;)
Arvosanani on tästä 9½, koska silloin, jos jo olisin tuon lukenut, nuo juoniselostukset olisivat aika lyhyitä...
Arvosanani on tästä 9½, koska silloin, jos jo olisin tuon lukenut, nuo juoniselostukset olisivat aika lyhyitä...
Kreach
Äkkilähtö, taskari nro 340
Viesti 3 -
08.05.2008 klo 18:10:18
Kiitos samppali! Otsikko korjattu.
Ankkarock
Äkkilähtö, taskari nro 340
Viesti 4 -
03.02.2009 klo 17:49:45
Tämä on myös varsin loistava arvostelu!
Pisteet taas kerran sinulle Kreach. :D
Itse olen tämän taskarin lukenut, ja olen aikalailla samaa mieltä tarinoista!
Pisteet taas kerran sinulle Kreach. :D
Itse olen tämän taskarin lukenut, ja olen aikalailla samaa mieltä tarinoista!
Sivuja:
1