Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1
Kirjoittaja

Aihe: AATK 348: Paluu Karhuvuorelle

(5 viestiä)
Aku Vankka
Roope-setä: Paluu Karhuvuorelle
Cavazzanon piirrokset olivat hienot. Kuitenkin käsikirjoitus.. se ei todellakaan ollut mitään huvittavaa luettavaa. Tarina oli naurettava jo pelkästään siksi, että se ei noudattanut alkuperäisen 'Joulu Karhuvuorella' tarinan juonteita ollenkaan. En tarkoita, että tämä olisi huono jatko-osa tarinalle, sillä eihän tämä ole edes jatkoa sille, kunhan vain viitataan kyseiseen tarinaan, jolloin Roope tavattiin ensimmäisen kerran. Kuitenkin vielä typerämmän tarinasta tekee se, että siihen on ängetty vielä Joulupukin setä, Joulusetä. Harvinaisen huono aloitus vuoden viimeiselle taskarille! 7,00

Mikki Hiiri: Satumainen seikkailu
Kerrankin nykyajan hiiritarina, missä ei ole minkäänlaista dekkarijuonta! Kuitenkin tarina oli aika perushiirtä, enkä oikein erityisesti pitänyt siitä. Toki hauskojakin kohtia löytyi, mutta ei ollut oikein mieleeni. 7,25

Aku Ankka: Liian täydellinen
Aika lyhyt ja hyvin tavanomainen tarina. Samanlainen juonikuvio on nähty jo ties kuinka monesti,
eikä tarina muutenkaan ole mitään huippuluokkaa. 7,25

Aku Ankka: Tuplanolla, osa 1
Jopas nyt jotakin, erittäin mielenkiintoinen tarina. Vihdoinkin saatiin taas monen monituisen vuoden jälkeen jatkosarja taskariin. Piirrokset olivat mielestäni erinomaiset, eikä tarinan juonessakaan ole mitään haukkumista. Tämä oli todella positiivinen yllätys, odotan innolla seuraavaa osaa! 9,00

Touho Ankka: Bongarit harhateillä
Ihan hauska, vaikka taaskin jotenkin lattea tarina. Tähän taskariin on tungettu paljon tällaisia
kiikunkaakun -tarinoita, joista on vaikea sanoa, ovatko ne hyviä vai huonoja. Tämä menee kuitenkin
rimaa hipoen hyvän puolelle. 7,25

Roope-setä: Miljardiluokan projekti
Voitte vain arvata, ketkä ovat tässäkin tarinassa vastakkain. Kuitenkin tällä kertaa
tarina ei ollut kuitenkaan juonenkuvioltaan sellainen, että Roope ja Kroisos kilpailevat jollain alalla ja lisäävät omaansa kokoajan jotain uutta, kunnes lopulta toinen voittaa. Tällä kertaa tarinassa oli
sentään jotain järkeä, joka tarkoittaa myös järkevää numeroa. 7,75

Aku Ankka: Raiteilla
Jahas, tällä kertaa Aku ja Tulppu kisaavat siitä, kummalla on parempi junarata. Perinteinen, tuttu juoni, mutta silti yllättävän hyvä tarina. Piirroksetkin olivat sitä taattua laatua, ei erityistä moittimista niissäkään. Tarina ansaitsee arvosanan 8,00

Taikaviitta: Kutistamisen vaarat
Hyvä ja vaihteeksi erittäin pitkä Taikaviitta-tarina. Tällaisia kun tulisi useampia, taskareiden keskiarvo nousisi huomattavasti. Tarinassa oli hyvä, selkeä juoni. Tarina oli myös hyvin hauska ja siksi annankin tälle arvosanaksi 8,50

Kokonaisuus:
Kokonaisuudessaan aika hyvä taskari, kolme hyvää tarinaa löytyi, loput keskivertoja, yhtään ala-arvoista ei ollut, joka on vuoden keskiarvon kannalta hyvä asia. Keskiarvosanaksi tämä taskari saa
7,75 eli ei ollenkaan huono.

**

Vuosi 2008
En tiedä, sopiiko tämä tähän aiheeseen, mutta arvostelun tuloksethan ovat kyseessä, niin antakoot olla. Taskarivuosi 2008 sujui hyvin. Tässä näette omien arvostelujeni pohjalta tehty taulukko, josta näkee, mikä on ollut vuoden paras ja huonoin taskari. Kaikkien taskareiden arvosteluja en ole julkaissut Ankkiksessa, mutta olen niiden keskiarvot kotona laskenut ja laitan nekin tänne;

1. 343 - Pintaa syvemmälle, 7,90
2. 344 - Samassa veneessä, 7,86
3. 340 - Äkkilähtö, 7,86
4. 337 - Onni potkii, 7,80
5. 348 - Paluu Karhuvuorelle, 7,75
6. 342 - Saksipotku, 7,66
7. 338 - Oma maa mansikka, 7,65
8. 339 - Hetki lyö, 7,65
9. 345 - Tähtihetki, 7,65
10. 341 - Läpimurto, 7,56
11. 347 - Sankariainesta, 7,52
12. 346 - Lantti lainassa, 7,18

Eli heinäkuun taskari kruunataan tämän vuoden parhaaksi Aku Vankan asteikolla. Toisena tulee elokuun taskari ja kolmantena elokuun taskarin kanssa pyöristetyin tasapistein, huhtikuun taskari. Vuoden huonoimmaksi taskariksi jäi lokakuun taskari, joka jäi selvästi muista jälkeen.
Sitten mennään siihen seuraavaan asiaan.. nimittäin vuoden taskareiden keskiarvo. Mikä se on? Keskiarvo on jokatapauksessa seiskan tienoilla, sillä mikään vuoden taskareista ei alittanut, eikä ylittänyt seiskaa. Vuoden taskareiden 2008 keskiarvo on.. rättätätäää... tasan 7,67 eli parempi, kuin puolet vuoden taskareista yksittäin. Vuoden paras tarina oli luultavimmin tämän kuun taskarissa julkaistu Tuplanolla (osa 1) joka sai arvosanakseen yhdeksikön. Tässä tämän vuoden taskarit, ensi vuonna nähdään taas! :)
Mikko M
Lainaus käyttäjältä: Aku Vankka1. 343 - Pintaa syvemmälle, 7,90
2. 344 - Samassa veneessä, 7,86
3. 340 - Äkkilähtö, 7,86
4. 337 - Onni potkii, 7,80
5. 348 - Paluu Karhuvuorelle, 7,75
6. 342 - Saksipotku, 7,66
7. 338 - Oma maa mansikka, 7,65
8. 339 - Hetki lyö, 7,65
9. 345 - Tähtihetki, 7,65
10. 341 - Läpimurto, 7,56
11. 347 - Sankariainesta, 7,52
12. 346 - Lantti lainassa, 7,18

Varsin korkeita keskiarvoja vaikka alkuvuosi ja loppuvuosi olivatkin kohtuullisia laadultaan. Paha sanoa silti itse mitään, sillä itse en ole arvostellut tätä vuotta vielä pidemmän kaavan mukaan.

Taskaria en ole vielä lukenut, mutta ihan kiva arvostelu. Muutamia nerokkaita tulkintoja löytyy ja tarinoiden luotaamisen pääkohteita käydään läpi myös persoonallisella mittakaavalla. Itse taskukirjakin vaikuttaa ostamisen arvoiselta. Tämän vuoden taskukirjoja kohtaan en ole juuri omannut hankkimisen intoa, mutta tämä taskari vaikuttaa varsin pirteältä ja monipuoliselta.
Kreach
Siis onko tämä tuplanolla se Double Duck?
Aku Vankka
Taitaapi olla, ainakin näin luulisin.
mtvester
Kyll on. Ja ensi taskarissa homma jatkuu! :)
Sivuja: 1