Tällä kertaa kysymys kuuluu: Mitä keräilet? Mitä muuta keräilet kuin sarjakuvia? Tai mitä olet keräillyt? Miksi keräilet/keräilit juuri sitä? Keräiletkö postimerkkejä tai jotain muuta?
Itse en tällä hetkellä kerää mitään muuta kuin sarjakuvia. Pienempänä tuli kerättyä mm. Pokemon -kortteja, Smackdown -kortteja (nämä olivat kova sana) ja jääkiekko -kortteja (nämä myös). Lisäksi keräilen epäsäännöllisesti nimmareita. Sitten on vielä joitain mitä ei voi varsinaisesti keräillä, olen saanut niitä kisoista ja turnauksista mm. palkintoja, viirejä ja kunniakirjoja. Mitaleita ja pokaaleja minulla onkin aika paljon ja ne ovat palkintokaapissa koristamassa huonettani. Minulla on kaikki vanhat keräilykohteet tallella ja niitä on aina mukava joskus katsella. ;D
Kirjoittaja
Aihe: Keräily
(45 viestiä)
Fauntleroy
Keräily
Viesti 1 -
13.04.2008 klo 15:02:03
Turtana
Keräily
Viesti 2 -
13.04.2008 klo 15:21:48
Keräilen teepusseja. Aloitin keräilemisen pari vuotta sitten, ja nyt kokoelmaan kuuluu noin 66 erilaista (ja käyttämätöntä!) teepussia. Niittaan ne kaikki yhteen vihkoon niin, että se on kuin kuva-albumi. Jotkut teepussit on ostettu ulkomailta, joten kokoelma on aika värikäs. Ja tuoksuu hyvältä. Kerään myös erilaisia nappeja ja muuta pientä roinaa.
Pokemonkorttejakin on joskus tullu kerättyä.
Pokemonkorttejakin on joskus tullu kerättyä.
Karhula
Keräily
Viesti 3 -
13.04.2008 klo 16:01:13
Keräilen pullonkorkkeja. Niitä minulla on vähän yli 2000.
Olen myös keräillyt Dragopinssejä, Duel Mastersseja, Pokemoni kortteja ym.
Nyt olen myös ruvennut keräilemään Hajuhemmoja. ;D
Olen myös keräillyt Dragopinssejä, Duel Mastersseja, Pokemoni kortteja ym.
Nyt olen myös ruvennut keräilemään Hajuhemmoja. ;D
akuankka1313
Keräily
Viesti 4 -
13.04.2008 klo 16:24:19
Minäkin olen keräillyt pullonkorkkeja, mutta lopetin sen viisvuotiaana. Silloin olin ehtinyt kerätä jo parin vuoden ajan, ja hyvä kokoelma niistä oli ehtinyt tulla.
2-vuotiaana rupesin keräämään pienoisautoja. Useammat oli kyllä ostettu Japanista. Mutta vaikka keräileminen onkin loppunut aikoja sitten, niillä on kiva leikkiä vieläkin.
Postimerkkien keräilyinnostuskin lopahti heti alkujaan...
...mutta itse piirtämien Ankkalinnan hahmojen keräily jatkuu vieläkin. Tai jos sitä nyt keräilemiseksi voi sanoa...
Pokemonkorttejakin olen keräillyt joskus.

Lööperi
Keräily
Viesti 5 -
13.04.2008 klo 16:30:27
Olen keränyt postimerrkejä vuoden, niitä taisi kerääntyä yli 200.
Jääkiekko kortit olivatkin sitten iso juttu. Viisi vuotta niitä tuli keräiltyä, yli 1500 yhteensä.
Pokemonit olivat jääkiekko korttien kanssa samaan aikaan, tosin jatoin niiden keräilyä hiukan pidempään.
Nykyään en keräile mitään muuta, kuin Disneyn tuotteita.

Anonymous
Keräily
Viesti 6 -
13.04.2008 klo 22:39:11
Onhan sitä tullut kaikenlaista keräiltyä. Viimeisin keräilykohde oli 5-senttiset, joita keräiltiin Lusenen kanssa. Harrastus jäi lyhyeksi, sillä niitä tuli kokoon vain noin kolmen euron edestä...
ArpinLusene
Keräily
Viesti 7 -
26.04.2008 klo 09:45:29
Lainaus käyttäjältä: Unkka T KumiankkaOnhan sitä tullut kaikenlaista keräiltyä. Viimeisin keräilykohde oli 5-senttiset, joita keräiltiin Lusenen kanssa. Harrastus jäi lyhyeksi, sillä niitä tuli kokoon vain noin kolmen euron edestä...
Jepulis, meikällä niitä oli n. 4 euron edestä :D Aika mukava mennä kauppaan ostamaan niillä :) No mutta, olen keräillyt myös pullon korkkeja, joita oli n.1000. Sitten olen myös keräillyt jääkiekko kortteja ja keräilen epäsäännöllisesti nimmareita. Pyydän aina ku näkee jonkun julkkiksen ;D

Crosby
Keräily
Viesti 8 -
26.04.2008 klo 11:09:19
Tämä on yksi minun pahimpia paheita. Tulee aina innostuttua välillä nopeasti ties mistäkin ja sitten löytyy taas uusi kohde. Samoin esim. ankoissa on tullut kerättyä liian montaa sarjaa. Nyt koitan päästäkin noista ylimääräisistä/turhista eroon eli katsokaa osto ja myynti-threadi. Sitten muistelen vähän mitä kaikkea on tullut kerättyä tai kerään edelleen:
- Jääkiekkokortteja
- Pokemonkortteja
- Kolikoita
- Erilaisia lehtiä ja muuta sälää
- Nimmareita urheilusta ja sarjakuvista
- Etikettejä
- Sarjakuvia
Tuollaisia tuli ainakin mieleen. Suunnilleen kaikki kokoelmat jostain löytyy ja edelleen kerään sarjakuvia ja nimmareita. Mutta koskaan ei tiedä milloin jotain uutta pulpahtaa esiin. Niin mukava, mutta myös rasittava piirre tämä keräilyvimma on.

jho
Keräily
Viesti 9 -
26.04.2008 klo 12:20:08
Lainaus käyttäjältä: CrosbyTämä on yksi minun pahimpia paheita. Tulee aina innostuttua välillä nopeasti ties mistäkin ja sitten löytyy taas uusi kohde.Tuttua tekstiä varmaan monelle. :)
Joskus pienempänä mä keräilin jääkiekkokortteja ja ne kaikki löytyy vieläkin mun kaapista. Yhteensä 2 sellasta isoa Sisu -kansiota. Kaikki nimmaroidut kortit on siinä ekassa muovitaskussa. :) Aikoinaan ala-asteella pokemonkortit ja pokit oli kova juttu. Nimmareitakin on tullu keräiltyä ja pullonkorkkeja joskus pienenä. Nykyään kiinnostus on euro-kolikoissa ja sarjakuvissa. Ne on ollu vähän vakituisempia keräilykohteita (jäkiskorttejakin keräilin 2-3 vuotta), kun taas pokemonit ja pokit ei ollu.
edit. Postimerkit unohtu. :P

The Aku Man
Keräily
Viesti 10 -
26.04.2008 klo 12:34:55
Tällä hetkellä kerään vaan Akuja,mutta ennen kun tuli jotain uutta,aloin kerätä heti sitä.
Tässä lista mitä olen kerännyt ja niitten määrä:
-jääkiekkokortit n350kpl
-pokemonkortit n300kpl
-gogot n150kpl
-5senttiset parhaillaan 10€ edestä!
-smell freaks(en osaa kirjoittaa) n40kpl
Jaa siinä taiskin olla kaikki mitä ennen keräsin.Hirvittää jo ajattella paljon rahaa paloi noihin kaikkiin!

Viesti 11 -
26.04.2008 klo 17:25:16
Possupatsaita(pieniä), possu julisteita, possu kuvia, possutarroja, possupehmoleluja, ja omatekemiä sikakuvia... ymmärrättekö? SIKOJA :-* :-*
Azzie Ankka
Keräily
Viesti 12 -
07.05.2008 klo 13:24:17
Mä kerään 5senttisii, niit on nyt noin 5euron eest.
Anonymous
Keräily
Viesti 13 -
18.05.2008 klo 09:18:10
Minä kerään kahden euron juhlarahoja. Tällä hetkellä kansioni numismaattinen arvo on n. 300€.
Kerään yhden ja kahden sentin käyttämättömiä rahoja joita on n. puolen euron arvosta (suomalaisia 5cent).
Minulla on ns. vääräkartta-raha, siis se mikä on vuoden 2006 kaksieuronen vuoden kartalla (siinä missä on Norja) ja sen arvo on n.60€ sain vaihtorahana :D.
Löytyy tämmöinenkin: http://matinmarkka.com/index.php?main_page=pubs_product_book_info&cPath=522&products_id=3605
Omistan 5 pennisen vuodelta 1866. Ja markan juhlarahoja 5 kpl (mm.olympiaraha vuodelta 1952 500 markkaa).
Sitten tietysty Aku Ankkoja, Taskareitä ja Roope-setiä.
Joskus 5-vuotiaana keräsin pokemon kortteja.

Viesti 14 -
18.05.2008 klo 12:38:47
En keräile mitään mutta ennen on tullut keräiltyä Duelmastereita ja pullonkorkkeja.
Eipä mitään sen ihmeellisempiä ::)
Eipä mitään sen ihmeellisempiä ::)
rhino
Keräily
Viesti 15 -
11.06.2008 klo 15:41:08
Itse keräilen ulkomaalaisia eurokolikoita, kahden euron erikoiskolikoita ja pelikortti-pakkoja. Sitten mä kerään myös viisi-senttisiä niitä on noin 7€. Ja mulla on myös kymmenen markan kolikko jossa ei ole metson kuvaa, vaan siinä on joutsenen kuva. Pelikortti-pakkoja on jo 39 erilaista.