Saanko hieman koetella July-tädin hermoja? (Mihinkäs hittoon muuten smilet ja työkalupalkki ovat hävinneet?)
Ettei tyystin aiheen vierestä, niin vaikka lomani onkin melko mairitteleva, ei se pelkäksi velttoiluksi mene.
Sain koulusta inhottavan tärkeän pihasuunnitelman piirtämistehtävän joka on oltava valmiina heti kun kouluni taas tammi kuun puolessa välin alkaa. Isompi homma kuin usea kuvitteleekaan.
Kirjoittaja
Aihe: Koulu
(486 viestiä)
Kääk13
Koulu
Viesti 466 -
19.12.2009 klo 22:14:41
Vaari
Koulu
Viesti 467 -
19.12.2009 klo 22:26:47
Lainaus käyttäjältä: Kääk13Sain koulusta inhottavan tärkeän pihasuunnitelman piirtämistehtävän joka on oltava valmiina heti kun kouluni taas tammi kuun puolessa välin alkaa. Isompi homma kuin usea kuvitteleekaan.Onneksi olkoon sitten vain, nimimerkillä kokemusta löytyy. ;D Vaikken puutarhuriksi opiskelekaan, on näitä pihasuunnitelmia pitänyt itsekin joskus pohtia, niin koulussa kuin kotonakin. Ei ole mikään pikkuhomma, ei todellakaan, pitää ottaa paljon muutakin kuin pelkkä estetiikka huomioon. Hain muuten alkuun mediatekniikkapuolelle, ja ylimääräisissä pääsykokeissa yhtenä hommana oli juuri pihan suunnittelu, vaikkei silloin juuri muusta tarvinnutkaan piitata kuin päheydestä. :D
Ei se loma täälläkään ihan velttoillessa mene, asiakas tahtoo kalansa mahdollisimman nopeasti. Näin ollen projektiryhmämme työstää sitä riivatun haita pyhänäkin, vasta antennin saimme valmiiksi ennen lomaa. Vielä pitäisi suunnitella joku ihmeen silikonitasku suojaksi ettei laite kastu kun se upotetaan veteen, saas nähdä mitä tulee. Puhumattakaan siitä että suojattavana on alle parin kympin Netwjörk. :) Juu, langaton datayhteys Vesijärven tutkimiseen tarkoitettuun laitteeseen siis kyseessä, mikäli joku on ihan pihalla. :D

Imfromfinland08
Koulu
Viesti 468 -
22.12.2009 klo 13:51:01
Joillakin se oppi tuntuu menevän päähän kuin itsestään, mulla ei. :-O Mä yritin, muttei mitään huipputodistusta tullut, 7,8 oli nyt tämän joulutodistuksen keskiarvo. ;D
En nyt viitsi tarkemmin laittaa mitään todistuksen numeroitani tähän, mutta huonoin oli 6 ja paras 9. Yksi meidän luokklainen on kyllä niin hyvä koulussa, että taisi saada toditukseen keskiarvoksi jonkun 9,5-9,8. :-O

Kreach
Koulu
Viesti 469 -
22.12.2009 klo 13:59:12
Dodih, loma alkoi. Keskiarvo taitaa olla tasan 9. Onnekseni monet numerot oli ns. pyöristetty enemmin yläkanttiin kuin alakanttiin.
Mukavaa joululomaa kaikille! :)
Mukavaa joululomaa kaikille! :)
Eltharion
Koulu
Viesti 470 -
22.12.2009 klo 14:09:40
Kerrotaan tännekkin vielä, että ka. 8.9 :)
Mac Ducky
Koulu
Viesti 471 -
22.12.2009 klo 14:54:57
Aika samanlainen todistus tuli, kuin Iffilläkin. Keskiarvo oli 7,9. Ihan tyytyväinen olen. Pari kolme ysiä tuli, aika paljon kaseja ja jonkin verran seiskoja. Yhtäkään kutosta ei onneksi tullut. :)
Pitkä ja ansaittu loma onneksi tiedossa. Loman pilaa ainoastaan rippikoulu...
Pitkä ja ansaittu loma onneksi tiedossa. Loman pilaa ainoastaan rippikoulu...
akuankka1313
Koulu
Viesti 472 -
22.12.2009 klo 15:09:00
Keskiarvoksi tuli tasan 9, lukuaineista 9,14. Aika yllättynyt olen saavutuksestani, viisi kymppiä oli minulle melkoinen shokki (vieläpä yllättävistä aineista, historia, uskonto yms). :-O
wierii2
Koulu
Viesti 473 -
22.12.2009 klo 15:10:18
Itellä oli tosiaaan 8,1 lukuaineiden keskiarvona. 8,3 kaikista... 2 seiskaa ja 5 ysiä, joista 2 ei-lukuaineista.
T@IK@VIITTA
Koulu
Viesti 474 -
22.12.2009 klo 15:30:51
Minun keskiarvo tuosta välitodistuksesta oli tasan 9, niinkuin se oli keväälläkin, eli ei oikeastaan muutoksia. Hyvin meni koko syyslukukausi, ei ollut mitään vaikeita asioita. :)
Aku Vankka
Koulu
Viesti 475 -
22.12.2009 klo 16:36:54
Hikkejen joulukokous..?
Tjoo, jälleen meni pikkuisen parempaan suuntaan. Keväällä keskiarvo oli 8,6 - nyt 8,7. Lukuaineista tuli 8,8. Kymppejä tuli kylläkin vain kahdesta aineesta ja ihmettelen suuresti, että sain historiasta kympin. Kasi oli huonoin numeroni, yhtään sen huonompaa ei tullut. Suurin osa numeroista ysejä.

The Aku Man
Koulu
Viesti 476 -
22.12.2009 klo 16:45:51
Juu... Itse sain jakso raportin päälle kuukausi sitten, jossa ei tietenkään ole kuin murto-osa aineista, mutta jos näin jännästi laskee seiskan arvosanat ja kasinarvosanat yhteen niin keskiarvoksi muodostuu päälle 9,2 ja lukuaineista sellainen 9,6. Itse tyytyväinen olen koska olen nostanut neljä ainetta ysistä kymppiin ja nämä numerot tulivat aikas shokkina, koska panostin viime vuonna sata kertaa enemmän koulunkäyntiin, mutta...mutta nyt on loma ja tällei tosin minulla vain n. kaksi viikkoinen, joka voisi olla pidempi...
Ankkaristi
Koulu
Viesti 477 -
22.12.2009 klo 18:59:15
Itseäni ei kiinnosta, vaikka saisittekin tietää numeroni, joten ilmoitankin ne kaikki saman tien. Akkaridekkarikin saisi ilmoittaa, saihan hän sentään 13 kymppiä (liioittelua ehkä?)...
Käyttäytyminen.....9
Äidinkieli.....8
Ruotsi.....10
Englanti.....9
Matematiikka.....9
Biologia.....9
Biologia, valinnainen.....9
Maantieto.....10
Kemia.....10
Terveystieto.....9
Historia.....9
Uskonto.....9
Musiikki.....8
Kuvataide.....8
Kotitalous.....7
Tekninen työ.....7
Liikunta.....8
Espanja.....8
Positiivisesti olen yllättynyt ruotsiin, valinnaiseen biologiaan ja maantietoon.
Negatiivisesti olen yllättynyt historiaan(ysi, mutta yritin tähän panostaa ja Niketinkin sai kympin vain upeitten koearvosanojensa takia) ja äidinkieleen (8! Onko tämä jokin vitsi, äidinkieli on yksi lempiaineistani).
Kemiasta, teknisestä ja kotitaloudesta en yllättynyt, koska olivat melko varmoja.
Lukuaineitten keskiarvo oli muistaakseni 9,0.
//Oho, dekkari saikin vain 12 kymppiä (liioittelin hyvin paljon)... Akkaridekkari on oikeasti hyvin mukava henkilö, hän vain on yksinkertaisesti niin hyvä. Ymmärrätte kai tällaiset luonnonlahjakkuudet, sellainen se dekkari nimittäin on. Ärsyttää, kun hän lukee johonkin tunnin ja minä olen lukenut neljä tuntia, ja ihme kyllä hän saa kympin ja minä ysin kokeesta...

Viesti 478 -
22.12.2009 klo 19:15:10
Lainaus käyttäjältä: Ankkaristi//Oho, dekkari saikin vain 12 kymppiä (liioittelin hyvin paljon)... Akkaridekkari on oikeasti hyvin mukava henkilö, hän vain on yksinkertaisesti niin hyvä. Ymmärrätte kai tällaiset luonnonlahjakkuudet, sellainen se dekkari nimittäin on. Ärsyttää, kun hän lukee johonkin tunnin ja minä olen lukenut neljä tuntia, ja ihme kyllä hän saa kympin ja minä ysin kokeesta...
Sama tunne. Eräs luokkalaiseni ei edes lue kokeisiin, puhuu tunnilla hyvin paljon, eikä muutenkaan panosta kouluun. Kas kummaa, huonoin koenumero on 9+ ja keskiarvo todistuksessa oli n. 9,6. Muutenkin, mitä muuta opet voivat antaa numeroksi jos oppilas saa kympin kokeesta ja viittaa paljon? Kymppejä oli muistaakseni n.10kpl... Voi kun kiva. :D

Padi
Koulu
Viesti 479 -
22.12.2009 klo 19:37:19
Itse en ole kasilla enkä seiskalla lukenut periaatteessa yhteenkään kokeeseen, ranskan kokeisiin olen kyllä vähän enemmän panostanut ja lukenut noin tunnin. Itsehän en ole saanut todistusta tänään sillä meidän lukuvuodet perustuu viidestä osiosta jolloin saa todistuksia kolme kappaletta per vuosi. Tähän ensimmäiseen todistukseen ei tullut kuin neljä uutta arvosanaa joten voin kertoa seiskan lopullinen keskiarvo, eli lukuaineiden keskiarvo oli n. 8,5. Ranskan arvosana jäi ikävästi seiskaan (vai oliko se kuutonen?). Nytten kasin toisella puoliskolla ja ysillä aion satsata enemmän, kaikki arvosanani ovat periaatteessa helppo nostaa sillä kaikki kokeeni ovat siinä kympin luokkaa (ranskaa lukuunottamatta), ainut mikä alentaa niitä todistusarvosanoja on se fakta että nukun tunneilla, en tee läksyjä enkä ole aktiivinen.
Peetukka
Koulu
Viesti 480 -
22.12.2009 klo 20:55:26
Juuh, keskiarvoksi tuli se 9,25, lukuaineiden 9,36.. pyöristettynä 9,4.
Isketääs ne numerot vielä samaan syssyyn kun muistaa.
Käyttäytyminen......10
Äidinkieli..............9
Ruotsi..................9
Englanti................9
Matematiikka.........9
Biologia................9
Maantieto............10
Kemia..................9
Terveystieto.........10
Historia..............10
Uskonto..............10
Musiikki...............8
Kuvataide............10
Kotitalous.............9
Tekninen työ.........9
Liikunta...............8