Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2 3 4 5 6
Kirjoittaja

Aihe: Harry Potterit

(81 viestiä)
Aku Vankka
Yksi luku viimeistä kirjaa jäljellä, tänään luen loppuun :)
Se viimeinen lukuhan on ollut valmiina jo ennen kuin koko kirjasarja alotettiin?
July
Viimeisestä luvusta en tiedä, mutta Rowling sanoi joskus aikoinaan että viimeinen lause on ollut valmis alusta asti. Hän kuitenkin joutui muokkaamaan sitä myöhemmin, eikä kirjasarja loppunut siis sanaan "scar", niin kuin alunperin oli ollut tarkoitus. (Hitto kun kyrsii. Varsinkin se epilogi.)
Kreach
Pottereista huonoin, tämä Deathly Hallows. Minusta edelleenkin SK jäi parhaaksi, varsinkin leffana. Okei, oli FK:kin hyvä, mutta se taas leffana huono. Mutta KV oli huono(in). Leffakin tehdään kaksiosaisena, pyh.. Vuotikseen tein pitkän arvostelun, siellä nick Croadhengel.
jojo3
Nyt on sitten viimeinen Potteri luettu. Jäin kyllä odottamaan vähän enemmän ::).

Oli jotenkin niin ennalta-arvattava. Loppuratkaisukin oli sellainen, että kaikkihan sen jo tiesivät.

Enpäs kerro enempää, tai muuten teiltä jotka ette ole sitä lukeneet, menee lukuilo.
Aku Vankka
Vihdoinkin viimeinen luettu.
Seuraavaksi luen varmaan Feeniksin killan neljännen kerran ja jään odottelemaan marraskuun Puoliverinen prinssi -ensi-iltaa.
samppali
Onkos kukaan lukenut englanniksi näitä?
Itse juuri lainasin Salaisuuksien kammion englanninkielisenä, ja olen nyt jo puolivälissä. Sangen helppoa kieltä nuissa. Vaikka englannin numerokin on vain 8, siltikin noista hyvin selvää saa, ja kun koppaa sanakirjankin matkaan, niin ymmärtää ne kaikkein vaikeimmatkin sanat. :D

Niin ja onhan se viimeinenkin Potter tullut jo luettua. Ihan ok, mutta ei paras. Paras oli varmaankin 4. eli Liekehtivä pikari tai 6. Puoliverinen prinssi.
Lööperi
Ihan mukavahan tuo Harry Potter sarja on, itseltäni löytyy kaikki kirjat ja elokuvat jotka oletn lukenut ja katsonut moneen kertaan.
Poliisimestari Sisu
Mielestäni Harry Potteri on hyvä sarja, mutta todella arvattavaa. :-
Ihan liikutuin itsekkin kun luin viimeisiä kirjoja. Luin huvikseni viimeisen, eli kuoleman varjelukset sarjan Harry Potterista yhdessä ja puolessa päivässä eli 36h.
Lopun saattoi arvata ja mielikuvitusta ei puuttunut, mutta jäin kuitenkin odottaman vielä jotain...Enemmän.
samppali
^ Jep, sama täällä. Jotenkin arvasin moniakin tapahtumia, joista jotkin toki oli aikalailla välttämättömiä, mutta ihan ok se loppu oli, paitsi se "Nineteen years later" juttu. Pah, ihan surkea jos toden sanon. Albus Severus... ja vieläkerran: PAH! :D
July
Lainaus käyttäjältä: samppaliOnkos kukaan lukenut englanniksi näitä?
Itse olen muistaakseni lukenut kaikki englanniksi. Varsinkin viimeisimmät (4-7). Joskus aikoinaan taisin nuo ensimmäisetkin lukea englanniksi, olen myös lueskellut pari sivua Harrius Potter et Philosophi Lapis-kirjaa.. Eli Potteria latinaksi. ;) Kaikki olen lainannut kaveriltani luettavaksi -> lukemiseen menee noiden paksuimpien kanssa yleensä noin vuorokausi yhteen putkeen teen ja kahvin avulla, jonka jälkeen sitä sitten nukahdetaan autoon poliisitalon pihalle.
squid
Joo, samoin minä olen lukenut kaikki englanniksi pariinkin kertaan, ja yleensä vuorokauden aikana. Ja kolmesta viimeisimmästä kirjasta omistan molemmat(englanti ja suomi) versiot. TSH pitäisi jossain vaiheessa kyllä jaksaa lukea englanniksi, kun vain jaksais moisen hommata :)
July
Lainaus käyttäjältä: squidTSH pitäisi jossain vaiheessa kyllä jaksaa lukea englanniksi, kun vain jaksais moisen hommata :)
Hehee. Pitää kyllä sanoa että kyseisen teoksen englanninkielinen versio sisältää niin kiemuraista englantia että ihan alkaa pyörryttää :D Mutta ei siitä sen enempää.
Kreach
DH:ta vähän matkaa enkuksi lukenut (tietysti suomeksikin :D) Voishan sen kuudennen kerran FK vielä lukasta. :D Tällähetkellä menossa Viisasten kivi puolivälissä. Juomamestari -luvussa. Sen jälkeen ajattelin pistellä KV vielä kerran poskeen, ehkäpä sen jälkeen vois lukea SK tai AV hmm... Ja sitten DH :D

Tulipas sekava viesti taas.
Karhula
Kreach tarkoittaa tuossa varmaan Deathy Hallowssia.
TKal
Nyt on sitten tuo Kuoleman varjelukset ostettu, en kyllä aio lukea sitä vielä, tällä hetkellä on aika paljon kouluhommienkin kanssa tekemistä. Pitäkää sitten spoilerivapaana tämä aihe, kiitos (tai ilmoittakaa spoilereista tarpeeksi näkyvästi)
Sivuja: 1 2 3 4 5 6