Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1
Kirjoittaja

Aihe: Pokémon

(15 viestiä)
Karhula
Monet tietävät varmasti Pokémonin, vai mitä?
Pokémonhan on lyhenne sanoista Pocket Monsters eli taskuhirviöt.

Miten kaikki alkoi?

Pokémonvillitys alkoi jo vuonna 1996, kun ensimmäinen peli julkaistiin Japanissa.
Jo ensimmäisenä myyntiviikkonaan Pokémon red ja blue pelejä myytiin yli 12 tuhatta kappaletta.
Ei kestänyt aikaakaan kun kehiteltiin TV-sarja jonka ensimmäinen osa muistetaan hyvin siitä, että se aiheutti yli 8 miljoonalle Japanilaiselle lapselle epilepsiakohtauksia.
Syyksi todettiin värien paljous.
Tapahtuman jälkeen värejä vähennettiin ja niin TV-sarja jatkoi jatkumistaan kunnes se levisi muihinkin maihin.
Pokemon loi Satoshi Tajiri joka on jaksanut tehdä niitä jo yli kymmenen vuotta.

TV-sarja

Pokemon TV-sarjan ensimmäinen osa julkaistiin 1.4.1997 Japanissa.
Tämän jälkeen TV-sarja alkoi leviämään hiljalleen kohti muita maita.
Lopulta sarja saapui myös Suomeen jossa sitä esitettiin ensin 1-27 episodit, yksi viikossa ja sen jälkeen uusinnat kaksi kertaa viikossa.
Suosio oli heti uskomaton ja vähän ajan kuluttua Suomeen saapui seuraavia jaksoja jotak saivat myös suuren suosion.
Sarjan suosio on jatkunut yhä tähän päivään saakka samanlaisena, mutta sarja on myös menettänyt katselijoita.
Suomessa on esitetty suurin osa jaksoista, mutta esimerkiksi toinen tuotantokausi, Orange Islands League hypättiin kokonaan yli. Perusteluiksi tulivat se, että Suomi ei ollut saanut mistään noita jaksoja itselleen.
Tunnusmusiikitkin on tunnettu todella hyvin TV:stä ja niitä lauletaankin leikkien yhteydessä yhä.
Päähahmo sarjassa on Ash Ketchum, jonka suurimpana haaveena on olla suuri Pokemon mestari. Hänen paras ystävä on hänen ensimmäinen Pokemoninsa Pikachu jonka hän sai professori Oakilta sarjan ensimmäisessä osassa.
Pikachu oli alkuaikoina erittäin pelokas eikä osannut monia iskuja, mutta nykyisin iskut ovat lisääntyneet, niistä mainittakoon Ironteil.
Muita ystäviä Ashillä on vuosien varrella ollut monia, 1-5 tuotantokausissa hänen mukanaan kulkivat Misty sekä Brok ja mukaan pääsi myös Tracey Sketchit joka jäi professori Oakin luo.
Viidennen tuotantokauden lopussa Ashin, Mistyn ja Brokin tiet eroavat.
Seuraavaksi Ash kohtaa Mayn ja Maxin jotka liittyvät joukkoon ja palaapa Brokkin mukaan.
May, Max sekä Brok eroavat lopulta yhdeksännen tuotantokauden viimeisessä osassa jossa heidän tiensä eroavat.
Seuraavaksi Ash kohtaakin jälleen Brokin ja hetken päästä kymmenvuotiaan Dawnin joka liittyy joukkoon kymmenennessä tuontantokaudessa, eli Diamond and Pearl.
Sankareitamme uhkaavat monet roistot kuten Rakettiryhmä sekä esimerkiksi Tram Galactic, Aquaryhmä ja Magmaryhmä.

Elokuvat

Toukokuussa 2000 Euroopan ensi-iltaan saapui kaikkien aikojen ensimmäinen Pokemon-elokuva joka kantoi nimeä MeoTwon vastaisku.
Katsojaluvut olivat niin suuret, että päätettiin julkaista toinenkin Pokemon-elokuva joka kantoi nimeä Yhden voimalla.
Sen jälkeen saapuikin jo kolmas elokuva joka kantoi nimeä Unownin loitsu, tässä vaiheessa Suomessa elokuvia ei enää näytetty muuta kuin erityisillä kanavilla.
Englannissa uusia elokuvia saapui kuitenkin yhä lisää.
Neljäs kantoi nimeä 4-ever. Kyseinen elokuva näytettiin myös Suomessa vuonna 2007.
Sitten saapuikin erikoiselokuva MeoTwo returns joka keräsi suuret katsoluvut.
Viides kantoi nimeä Pokemon Heroes.
Kuudes Jirachi - Wish Maker.
Seitsemäs Visitor of the Space Fissure.
Kahdeksas Lucario and The Mystery of Mew.
Yhdeksäs Pokemon ranger and the Temple of the Sea.
Kymmenennen elokuvan nimi taas oli Rise of Darkrai, kyseinen elokuva julkaistaan 28.12.2008 Suomessa. Suomenkielinen nimi on Darkrai nousee vaikka suorana suomennoksena tuo olisi Darkrain nousu.
Yhdestoista kantoi nimeä Giratina and the Bouquet sky.

Muuta

Kaupoissa on myyty punaista ja sinistä Pokemon limsaa. Nämä eivät kuitenkaan myyneet lähes yhtään joten ne vedettiin pois markkinoilta.
Pokemon pelejä ilmestyy yhä ne ovat kehittyneet vuosien varrella pienistä taskumonstereista kunnon taistelijoiksi.
Tribe
Professori Ouk :D. Se on Oak. Joo, pienenä kloppina minäkin tätä jaksoin seurata. Keräilin myös paljon "poke-kortteja" (jotka, Karhula unohdit mainita). Kaksi pokemon-peliäkin hankin ja koukutuin niihin heti. Se nimittäin on kuitenkin aika hyvä rooli-peli. Nykyään kuitenkin pidän koko Pokémonia täysin idioottimaisena asiana. Eniten minua ärsyttää se, että pokémonit osaavat sanoa vain oman nimensä (JA KOULUTTAJAT MUKA YMMÄRTÄVÄT NIITÄ!!!). Nykyään myös kadun sitä, että ikinä ostin Pokémon-kortteja ja -pelejä, mutta tehty mikä tehty :(.
Karhula
Lainaus käyttäjältä: TribeKeräilin myös paljon "poke-kortteja" (jotka, Karhula unohdit mainita).
Tou! Tiesin, että jotain unohtui, no en nyt viitsi enää muokata paljoa.
Mikko M
Et näemmä kertonut juuri mitään Pokémon-peleistä, jotka eivät ole oheistuotteita, kuten kortit, limsat, elokuvat ja TV-sarja. Juttuhan meni näin, että Tajiri keksi loistavan konseptin roolipelisarjaa varten ja Nintendo otti idean vastaan. Sarjan suosion myötä siitä päätettiin tehdä anime (peleistä tehdyt piirrossarjat olivat tavallisia, mutteivät järin yleisiä). Pelisarja esitti aluksi pokémonit roolipeleille tyypillisinä hirviöinä, mutta perusidea poikkesi perinteistä, sillä nyt kaikki hirviöt, jotka päähahmo kohtasi, oli mahdollista liittää omaan tiimiinsä ja myös niiden kouluttaminen, iskuvalikoima jne. olivat suunniteltu vapaammaksi ja teknisemmäksi kuin koskaan aiemmin. Roolipelien suurimmat valtit olivat siihen asti olleet tarina, pelimaailma sekä visuaaliset puolet. Pokémoneissa hahmojen koulutus korvasi lähes kaiken muun.

Sarjaa ei noteerattu pelihistorian parhaimmaksi roolipelisarjaksi, kuten Final Fantasy, Legend of Zelda (joka oli tosin enemmän toimintaseikkailua kuin roolipeliä) ja Dragon Quest mutta pelaajien keskuudessa Pokémon on pelisarjana suuri nimike. Veikkaanpa, että videopelien pelaajat arvostavat Pokémonia enemmän kuin muut.

Pokémon-peleissä kaikki oli siis paremmin. Yhteiskuntamme suurin vääryys lienee se, että Pokémonista tehtiin TV-sarja ja muita oheistuotteita. Peleissä Pokémoneilla oli oma tunnistettava äänensävynsä ja nimensä sijaan ne toistivat tietynlaista äännähdystä, jota ei pysty liittämään mihinkään elävään olioon. Nämä äänet siirtyivät pelistä peliin ja alkuperäisellä äänenlaadulla. Lisäksi pelit eivät olleet lapsellisia, kuten TV-sarja. Japanilaisten omalaatuinen huumorintaju ei peleissä tullut yhtä rankasti esille kuin jossain muissa samantyyppisissä roolipeleissä, mutta Pokémon-pelien teemat olivat huomattavasti synkempiä ja monimutkaisempia kuin TV-sarjassa. Lisäksi kahden ensimmäisen Pokémon-pelien oliot näyttävät poikkeuksellisen pelottavilta. Hrr...

Luulen, että Pokémonista tehtiin TV-sarja muunkin kuin pelien niittämän suosion takia. Pelit soveltuivat kaikenikäisille, mutta lapsille ne saattoivat olla hyvin monimutkaisia. Lisäksi ne vaativat enemmän englannin kielen taitoa kuin monet muut pelit. Ehkäpä ajateltiin, että pelisarjan sisältämä perusidea napattavista olioista ja niiden erikoiskyvyistä haluttiin valjastaa yksinkertaisempaan ja lapsille helpommin omaksuttavampaan muotoon. Pelien sisällön omaksuminen kun oli huomattavasti vaivannäköisempää kuin televisiosta katsominen.

Minulle tuli uutena tietona, että sarjan värejä muokattiin pilottijakson jälkeen. Luulin vain, että pahamaineinen Porygon-jakso sisälsi epilepsia-kohtauksia aiheuttavia näkymiä, mutta se ei siis ollut ainoa? Mielestäni Pokémon-sarja on antanut todella väärän kuvan Pokémoneista. Kyseessä oli poikkeuksellisen lapsekas TV-sarja eikä mikään ihme, sillä sarjaa sensuroidaan aika lailla. Kokonaisia jaksoja on bannattu erinäisten syiden vuoksi. Kyseiset jaksot ovat kyllä aika hulppeita... Wikipediasta löytyy lista näistä jaksoista. Yleiset bannaussyyt olivat erinäiset onnettomuudet maailmalla (WTC-tapahtumia ennen tehty jakso, jossa Tentacruel hyökkää suurkaupunkiin tuhoamaan rakennuksia on yhä lempparijaksoni) ja lapsille sopimattomat teemat.

Voisin vielä mainita muutamia perusseikkoja Pokémoneista. Ne jaetaan kahteen näennäiseen luokkaan: tavalliset pokémonit ja legendaariset pokémonit. Legendaariset pokémonit ovat peleissä tavallisia vahvempia. Pokémonit jaetaan myös alueiden mukaan, jotka määrittyivät eri sukupolvien mukaan. Pokémon-sukupolvien vaihtumisen huomaa, kun kauppoihin ilmestyy uusi pelipari ja pian sen jälkeen kolmas samaan pelissä olevaan alueeseen sijoittuva peli. Jokainen sukupolvi on tuonut aina uudenlaisia asioita sarjaan, kuten uusia muotoja, uudet tyypit, kaksoistyypit jne. Pokémonit jaetaan siis tyyppehin, joilla on eri ominaisuuksia. Toisentyyppiset ovat vahvempia joitain muita vastaan ja esim. Psychic-tyypin pokémonien Sp. Atk-lukema (special attack) on vahva. Sen sijaan Ground-tyyppiset omaavat suuren Def-lukeman (defense). Tyypit, tilastot jne. ovat olennainen osa koulutusta. Pokémoneilla on tunnetusti korkeampia muotoja ja muodonmuutosten jälkeen pokémonien koulutus tehostuu ja niiden tyyppi saattaa muuttua. Lisäksi ne oppivat iskuja, joita ne eivät aiemmin voineet oppia.
Karhula
Lainaus käyttäjältä: Mikko MEt näemmä kertonut juuri mitään Pokémon-peleistä, jotka eivät ole oheistuotteita, kuten kortit, limsat, elokuvat ja TV-sarja.
Jep. Valitan kun en valitettavasti oikein osannut kertoa niistä kunnolla enkä viitsi suoraa kopiointiakaan harrastaa.
Itse olen sitä mieltä, että TV-sarjan uusimmat jaksot ovat odella lapsellisia (lukuunottamatta paria). Ensimmäisissä oli sellainen parempi meininki ja jännitystäkin oli enemmän. Nykyisin vaan pyöritään siellä täällä, napataan pari Pokemonia ja kisaillaan.
Peleissä taas pyritään enemmän kehittämään pokemonia vahvemmaksi.
Uskon ettei monikaan katsoisi sarjaa hirveästi jos pelejä ei olisi tehty.
Sensuroidut jaksot (joista osan olen nähnyt) eivät mielestäni ole yhtään hirveitä, että ne pitäisi sensuroida.
TV-sarjana Pokémon on kuitenkin melko suosittu. Sehän syrjäytti Digimoninkin joka ei ole yhtään huono ohjelma.
Kreach
Suoraan listattuna kysymyksiä teille asiantuntijoille:

Pyysin joululahjaksi Nintendo DS ja Pokemon Pearl -peliä.

- Mitä eroa on Diamondilla/Pearlilla?
- Alussa saa kaiketi valita yhden kolmesta pokemonista: ruoho, tuli ja vesi. Mikä näistä on aloittelijalle helpoin?
- Voisiko joku kertoa vähän näistä kolmesta pokemonista?
- Kannattaako ottaa kaikki pokemonit, joita tielle sattuu vai kerätä esim. yksi jokaista lajiketta (siis vesi, ruoho...) ja kouluttaa niistä huippuja?
- Siis mikä voittaa minkä (esim. vesi voittaa tulen) suurimmalla todennäköisyydellä?
- Kertokaapas ne kaikki alueet: siis Vesi, Tuli, Sähkö, Ruoho... mitä vielä?
Aku-fani13
Lainaus käyttäjältä: KreachSuoraan listattuna kysymyksiä teille asiantuntijoille:

Pyysin joululahjaksi Nintendo DS ja Pokemon Pearl -peliä.

- Mitä eroa on Diamondilla/Pearlilla?
- Alussa saa kaiketi valita yhden kolmesta pokemonista: ruoho, tuli ja vesi. Mikä näistä on aloittelijalle helpoin?
- Voisiko joku kertoa vähän näistä kolmesta pokemonista?
- Kannattaako ottaa kaikki pokemonit, joita tielle sattuu vai kerätä esim. yksi jokaista lajiketta (siis vesi, ruoho...) ja kouluttaa niistä huippuja?
- Siis mikä voittaa minkä (esim. vesi voittaa tulen) suurimmalla todennäköisyydellä?
- Kertokaapas ne kaikki alueet: siis Vesi, Tuli, Sähkö, Ruoho... mitä vielä?

Diamondilla ja Pearlilla on tietojeni mukaan se ero että niissä on eri legendary eli taru pokemonit ovat. Pearlissa Palkia ja Diamondissa Dialga, tai sitten toisin päin ;).

Tästä en ole hirveän varma ehkä vesi, mutta muista että kun valitset vesi pokemonin vastustajasi ottaa ruoho pokemonin, kun otat tuli pokemonin vastustaja ottaa vesi pokemonin ja jos otat ruoho pokemonin vastustaja ottaa tuli pokemonin.

En oikeen osaa kertoa niistä(kysy joltain muulta)
kannattaa yrittää ottaa jokaista lajiketta yksi, jotta taistelussa voit vaihtaa sen pokemonin taistelijaksi jonka iskut tehoavat parhaiten, jos esim vastustajalla on tuli pokemon kannattaa silloin sinun ottaa kehiin vesi pokemon.

Vesi voittaa tulen, tuli voittaa ruohon, ruoho voittaa veden, sähkö voittaa veden, meedio voittaa meedion kivi voittaa jotain. En nyt jaksa luetella kaikkia koska se riippuu iskusta. Mutta voit helposti päätellä mikä on vahva millekin miettimällä loogisesti esim. vesi johtaa sähköä jolloin vesi on heikko sähkölle.

Vesi, tuli, ruoho, kivi, sähkö, meedio, metalli, dark, normal, myrkky, jää ja lento. Tähän hätään en muita muista kato netistä ni löydät kaikki.

Ja http://www.geocities.com/seikkailu128/dijape.htm < < tossa vielä linkki Diamond/Pearlin läpipeluuohjeeseen.Katso jos on joku vaikea kohta mistä et pääse yli etkä ympäri

Toivottavasti näistä oli apuu sulle. ;D
Mikko M
Lainaus käyttäjältä: KreachSuoraan listattuna kysymyksiä teille asiantuntijoille:

Pyysin joululahjaksi Nintendo DS ja Pokemon Pearl -peliä.

- Mitä eroa on Diamondilla/Pearlilla?
- Alussa saa kaiketi valita yhden kolmesta pokemonista: ruoho, tuli ja vesi. Mikä näistä on aloittelijalle helpoin?
- Voisiko joku kertoa vähän näistä kolmesta pokemonista?
- Kannattaako ottaa kaikki pokemonit, joita tielle sattuu vai kerätä esim. yksi jokaista lajiketta (siis vesi, ruoho...) ja kouluttaa niistä huippuja?
- Siis mikä voittaa minkä (esim. vesi voittaa tulen) suurimmalla todennäköisyydellä?
- Kertokaapas ne kaikki alueet: siis Vesi, Tuli, Sähkö, Ruoho... mitä vielä?

Diamondissa on muutama eri pokémon kuin Pearlissa ja toisin päin. "Ammattilaispelaajien" mielestä Pearl lienee parempi vaihtoehto, sillä se sisältää Salamancen (vahva, Earthquake ei tehoa jne.) ja muutamia muita hyviä pokémoneja. Itse hankin Diamondin sillä kaverillani oli jo Pearl. Pokémon-pelien yksi jännimmistä jutuista onkin se, että, jos kaverilla on myös saman sukupolven pokémon-peli, voi vaihdella pokémoneja ja otella yms. Pearlissa ja Diamondissa onkin ihan nettipeli, joten mikäs sen parempaa kuin otella toisia "kouluttajia" vastaan ja taistella pokémon-mestaruudesta. No, se myyntipuheesta.

Kolmesta starterista vahvimmaksi kehittyy Chimchar, mutta lienee melko sama, että minkä alussa valitsee, kunhan jaksaa koulutella. Pokémon-pelit eivät ole yleensä järin haastavia, joten, ellei halua EV-koulutella, breedata hyvän IV-lukeman omaavia pokémoneja ja hommata korkeimmilla tier-listoilla olevia yksilöitä, kannattaa valita se mikä tuntuu parhaalta valinnalta (esimerkiksi itse otin Piplupin, koska tämän kolmas muoto on viileän näköinen...).

Pokémon-peleissä pelaaminen on aika vapaata. Itse nappaan kaikki villit pokémonit, joita en ole vielä napannut ja kokoan tiimini mieltymysteni mukaan. Monipuolisen tyyppivalikoiman lisäksi painotan jotain tiettyä tyyppiä, joka on mieleiseni (Psychic).

Muistettavin asia on varmaan se, että, kun aikoo pyydystää pokémonin, kannattaa ensin iskeä sen energiat mataliksi ennen nappaamista. Tärkeää on kuitenkin se, ettei surmaa pokémonia, sillä silloin sitä ei voi napata kyseisellä kerralla. Kannattaa katsoa videoita netistä, jotta näkee, miten taistelut toimivat. Peli kuitenkin neuvoo perusteellisesti kaiken tarvittavan, joten kannattaa puhua pelihahmojen kanssa ja lukea heidän sanomansa huolella.

Pokémonit ovat parhaimmillaan äärimmäisen koukuttavia pelejä. Game Cubellani oleva Pokémon XD: Gale of Darkness-peliä olen pelannut kahden vuoden aikana yli 130 tuntia ja Diamondia (sain sen lokakuussa) jo 20 tuntia. Kaverini on pelannut Pearlia lähes sata tuntia puolentoista vuoden aikana ja toisen kaverini omistama Pokémon Silver taisi näyttää peliajakseen 600 tuntia.

Ja vielä eräs neuvo, joka saattaa myöhemmin kostautua, jos sitä ei noteeraa:
Jos näkee pokémonin, joka sädehtii ja on väriltään toisenlainen kuin kuuluisi, oli kyseessä mikä tahansa pokémon, sen nappaaminen on suorastaan välttämätöntä. Tällaiset "shiny-pokémonit" ovat äärimmäisen harvinaisia eivätkä edes kaverini, jotka on vuosien ajan pelanneet pokémon-pelejä, ole kohdanneet sellaista. Gold & Silver sukupolvella todennäköisyys oli yksi 8192:sta, joka tarkoittaa, että, jos n. 50 tunnin aikana ei mitään muuta tekisi, kuin taistelisi ja pakenisi otteluista Pokémon-peleissä, saattaisi hyvällä onnella kohdata vain yhden shiny-pokémonin eikä ole silloinkaan takuuta sen saamisesta. Tavoiteltavan arvoista joka tapauksessa, periaatteessa.
rhino
Lainaus käyttäjältä: Karhula...se aiheutti 8 miljoonalle Japanilaiselle lapselle epilepsiakohtauksia.
Hui hai! Tuota väitettä en usko. Kaivoin netistä Japanin väkiluvun vuonna 1997, joka oli n. 126 miljoonaa. Elikkä se olisi aiheuttanut 6 prosentille kaikista Japanin ihmisistä epilepsiakohatuksen! Oikeasti se aiheutti 600 lapselle epilepsiakohtauksen. Sinä siis muutit tuon luvun 1333-kertaiseksi! Missäköhän moiseen tietoon törmäsit?

Lainaus:Syyksi todettiin värien paljous.
Tuostakin rohkenen olla eri mieltä. Oikea syyhän oli se, että siinä oli kohta, jossa kuva välkkyy hetken aikaa sinisenä ja punaisena erittäin tiuhaan tahtiin. Tämä taisi kyllä mennä jo vähän pilkunviilaukseksi.

Sitten itse aiheeseen. Itsekin olen omistanut 2 tai 3 pokémonpeliä. Sarjaakin on tullut seurattua ja kaikki elokuvatkin olen kai nähnyt. Pokémonkorttejakin olen omistanut, mutta olen heittänyt ne jo pois. Ja nykyään ei kiinosta mikään pokémoniin liittyvä. Kaikille ketkä aikovat hommata jonkun pokémonpelin, niin sanon, että niihin jää helposti koukkuun, puhun kokemuksesta :)
Karhula
Lainaus käyttäjältä: rhinoLainaus käyttäjältä: Karhula...se aiheutti 8 miljoonalle Japanilaiselle lapselle epilepsiakohtauksia.
Hui hai! Tuota väitettä en usko. Kaivoin netistä Japanin väkiluvun vuonna 1997, joka oli n. 126 miljoonaa. Elikkä se olisi aiheuttanut 6 prosentille kaikista Japanin ihmisistä epilepsiakohatuksen! Oikeasti se aiheutti 600 lapselle epilepsiakohtauksen. Sinä siis muutit tuon luvun 1333-kertaiseksi! Missäköhän moiseen tietoon törmäsit?

Ihan vain kun netistä etsiskelin tietoa. Eipä voi nettiinkään enää luottaa. ::)
Lainaus käyttäjältä: rhinoLainaus:Syyksi todettiin värien paljous.
Tuostakin rohkenen olla eri mieltä. Oikea syyhän oli se, että siinä oli kohta, jossa kuva välkkyy hetken aikaa sinisenä ja punaisena erittäin tiuhaan tahtiin. Tämä taisi kyllä mennä jo vähän pilkunviilaukseksi.

Aha. Nyt kyllä ärsyttää vietävästi kun ei voi enää muokata. >:(
Bomber
Miksi hyvä ketju on valunut näin alas?

Pelaakos kukaan nykyään minkäänlaisia Pokemon-pelejä, ja millä laitteella? Itse pelaan Leaf Greenia Game Boy Advancella.
Mac Ducky
Viime pelaamisestani taitaa olla kulunut jo parikin vuotta. Vielä siinä 6-10 vuoden iässä olin ihan hulluna Pokemoneihin. Kortteja löytyi melkoinen pinkka, ja samoin myös pelejä. Suurin osa Game Boylle, ja kaikki on tullut vedettyä läpi moneenkin kertaan. Muistan, että joku peli oli espanjankielinen, koska olin ostanut sen, kun olin Espanjassa, ja siellähän se oli kaupoissa aiemmin, kuin Suomessa. Jokunen Poke-peli taisi myös olla Game Cubella. Sitten vaan se innostus lopahti eikä enää Pokemonit jaksaneet kiinnostaa...

Tosin lopetin siinä 9 vuotiaana sarjan katsomisen, koska tajusin sen olevan niin tylsä. Aina se hemmetin Pikachu voittaa, kun on juuri häviämäisillään ja saa jostain uskomattomat voimat ja iskee vihulaista salamalla päin pläsiä. :)
Imfromfinland08
Ennen, joskus 7 vuotta sitten tykkäsin Pokemonista/Pokemoneista. Nykyään Pokemon on ihan pers... takapuolesta. :D
Frodo
En ole ikinä pitänyt kovinkaan paljoa Pokemoneista, minulla oli joskus 7-vuotiaana noin kymmenen Pokemonkorttia, vau;D
Viisivuotiaana minulla oli sellainen T-paita, jossa oli Pikachu, mutta en halunnut ikinä pitää sitä, koska mielestäni Pokemonit olivat tyhmiä :)
On sitä joskus tullut katsottua TV:stä, mutta en pidä siitä. Liikaa kumallisia örkkejä, jotka mätkivät toisiaan ;)

//Niin, sarja oli silloin aika ennalta arvattava, ja se, mikäs se olikaan, Rakettijengi aina törppöilee, ja katoaa taivaaseen, ja kuuluu *pling...
Muistan, että lempi-elukkani oli sellainen kummallinen lintu, millä oli joku kepakko kädessä, ja sitten sellainen kävelevä puu.
//Ja sitten oli se kummallinen sininen laama, joka sanoi aina "Vaapofee" ;)
Bomber
Lainaus:Tosin lopetin siinä 9 vuotiaana sarjan katsomisen, koska tajusin sen olevan niin tylsä. Aina se hemmetin Pikachu voittaa, kun on juuri häviämäisillään ja saa jostain uskomattomat voimat ja iskee vihulaista salamalla päin pläsiä. :)
Totta, että nykyään sarja on kokoajan muuttunut lapsellisemmaksi, mutta ei se kyllä ihan noin mene.

Frodo taitaa tarkoittaa Farfetch'dia ja Wobbuffetia http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/f/fe/Farfetchd.png http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/c/cf/Wobbuffet.png

Itseäni siis kiehtoo pelisarja. Se on todella hyvin rakenneltu.
Sivuja: 1