Siis tavalliset kirjat. Ei albumit ei lehdet vaan kirjat. Kova kansi yms.
Mikä on paras lukemasi kirja? Mitä kirjaa luet tällä hetkellä? Oletko lukutoukka?
Paras lukemani kirja taitaa olla ehkäpä Austraasian viimeist lapset. Tällä hetkellä luen Kultainen Kompassi-kirjaa, josta on tehty myös elokuva. En oikeastaan ole lukutoukka, ainakaan mielestäni, koska luen kirjoja n. seitsemän vuodessa, joka on todella vähän verrattuna kaveriini, joka luki kahdessa viikossa kolme Potteria.
Sivuja:
1
Kirjoittaja
Aihe: Kirjat
(6 viestiä)
Aku-fani13
Kirjat
Viesti 1 -
19.01.2009 klo 07:34:01
Fergus
Kirjat
Viesti 2 -
19.01.2009 klo 11:07:07
Lainaus käyttäjältä: Aku-fani13Tällä hetkellä luen Kultainen Kompassi-kirjaa, josta on tehty myös elokuva.Itsekin olen tuon lukenut. Kirja on kyllä ihan jees, elokuva olisi myös voinut olla hyvä, jollei siinä olisi kiirehditty niin kauheasti. Olisi varmaan kannattanut tehdä LotRit eli tehdä 10 tuntia kestävä ultratylsä elokuva että saadaan kirjan kaikki tapahtumat mukaan. Tällöin fanit olis tykänny vaikka suuri yleisö vähän karsastaisikin.
Kultaisella kompassillahan on myös pari jatko-osaa mutta niitä en ole saanut aikaiseksi lukea. Pienempänä olin kovakin lukemaan mutta viimeaikoina en ole kyllä ehtiny/jaksanu lukea mitään fiktiivistä kirjallisuutta.

Tribe
Kirjat
Viesti 3 -
19.01.2009 klo 14:32:39
Ja ne jatko-osat ovat: Salaperäinen veitsi ja Maaginen kaukoputki, jotka olen myös lukenut. Tuo trilogia ei ole mikään mahtava, mutta reippaasti lukemisen arvoinen kuitenkin.
Potterit on kyllä mun mielestä maailman paras kirjasarja. Ne olen lukenut todella monta kertaa läpi ja kolme ensimmäistä englanniksikin.
Nykyään en mikään hirveä lukutoukka ole, mutta luen silti n. kymmenen kirjaa vuodessa(jotka kaikki koulukirjoja ;D. No ei). Eragonin ja sen jatko-osankin olen lukenut, ja ne ovat hyviä kirjoja. Harmi vain, että elokuvasta tuli niin pohjanoteeraus.
Suositeltavia kirjoja ei nyt muuta ole, kuin nuo edellämainitut.

wierii2
Kirjat
Viesti 4 -
19.01.2009 klo 17:20:25
Eragon ja sen jatko-osa ovat aivan fantastisia kirjoja. Top5 lukemissani kirjoissa. Siitä (Esikoisesta Eragonin jatko-osasta) seuraava osa ilmestyy helmikuussa. Ja sitten käsittelyyn Potterit jotka ovat erittäin mahtava sarja. Luin ne kaikki 2 viikossa. Ekan osan päivässä. Maaginen sarja. Tietenkin Lord of the rings on mielestäni paras kirjasarja ikinä. Luin kaikki osat viikossa. Se on klassinen kirja hyvän ja pahan välisestä taisteluista. Kultainen Kompassi ja sen jatko-osat ovat mainioita. Eivät parhaita, mutta hyvää luettavaa kuitenkin. Ja kaiketi minä aikamoinen lukutoukka olen. Luen 20 tai enemmän kirjoja vuodessa.
Kreach
Kirjat
Viesti 5 -
19.01.2009 klo 18:48:02
Lainaus käyttäjältä: wierii2Tietenkin Lord of the rings on mielestäni paras kirjasarja ikinä. Luin kaikki osat viikossa.
Omg. Luin "Sormusten ritarit" (eka osa) vuodessa, enkä jaksanut edetä "Kahteen torniin" (toka osa). Potterit on parhaita! POP! Lisää mietteitäni kyseisestä kirjasarjasta voit lukea siihen tarkoitetusta topicista.

Zuppa
Kirjat
Viesti 6 -
19.01.2009 klo 21:18:55
Eikös tämä olisi vähän vastaava?
Nomuttakuitenkin. Itse pidän paljon lukemisesta, vaikken sitä ole tässä vähään aikaan harrastanutkaan... Lemppareita ovat Potterit doddakai, Tomi Kontion kirjat, ainakin Keväällä isä sai siivet, Austraasian viimeiset lapset ja Maan veli (näissä kirjoissa on ihanaa kuvailua ja muutenkin) ja Narniat (joissa juoni on kerrassaan ihana vaikken kirjoitustyylistä pidäkään).
Pettymyksiä tuntuu olevan paljon enemmän kuin noita hyviä, täytynee mainita ainakin Taru Sormusten Herrasta, joka on vähän samaa luokkaa Narnioiden kanssa. Tarina on kaiketi kiva, mutta en vaan jaksa sitä kuvailutapaa, liian yksityiskohtaista ja raskasta.
Mulla on tällä hetkellä ihan älyttömästi kirjoja lukujonossa, ihan näin esimerkkinä Pieni lankakauppa, Houkutus, Uusikuu, Epäilys ja Stravaganzat. Oletteko näitä lukeneet?