|
VIKOJEN AATELIA
A.P. Sarjanto Kun meikäläisen asunnossa, irtaimistossa tai kropassa tapahtuu jonkinlainen katastrofi, hakeudun ammattimiehen pakeille. En hae apua puoskareilta enkä käteviltä sukulaismiehiltä, vaan todellisilta asiantuntijoilta. Ja pystyn aina ennustamaan heidän ensimmäisen repliikkinsä: ”En kyllä tähän hätään keksi varmaa selitystä.” Monta vuotta vaivasi ajoittainen huimaus. Ensimmäiseksi ajattelin kauheinta mahdollista, mutta yritin suhtautua stoalaisesti. Lääkärit veikkasivat pöksähtelyn syyksi nestevajausta, stressiä, paniikkihäiriötä ja jupattia niskassa. Päähän piti sitten mennä kuvauttamaan ja rennonoloinen lääkäri leukaili, ettei siellä sahajauhoa kummempaa näkynyt. Heh heh. Mutta eipäs osannut mokoma koomikko vahattuine viiksineen kertoa mistä kiikastaa. Suositteli sauvakävelyä. Aikani hiihdeltyäni käväisin optikolla, jossa selvisi, että pojalla onkin karmea karsastus. Ollessani hiukan väsyksissä tai keskittymiseni herpaantuessa oikea silmäni lähtee itsekseen vaeltelemaan minne sattuu. Enpä välittäisi olla paikalla kun se tapahtuu. Mahtaa olla näky. Laatikko-Ladastahan kaikki alkoi. Automiehet vakuuttivat sen olevan mopoakin yksinkertaisempi huoltaa. Ja pisteestä A pisteeseen B ja kaikki se hurskastelevan hyväntahtoinen löpinä. Jäähdytysjärjestelmä uusittiin kolmeen kertaan. Tuo tarunomainen jäähdytysjärjestelmä, jota kukaan muu maailmassa ei ole joutunut uusimaan. Kerran, kun Laatokka taas hyytyi, paikalle kutsuttiin oikein itämaan tietäjä, joka oli fiksannut satoja samanlaisia. ”Enpä ole moista nähnyt”, jätkä tuumasi ja otti oikein lakin päästään. Lopulta selvisi, että jostakin oli pudonnut pultti, jota ei pitänyt olla. Elämäni tarina. Takavuosina tehtiin vaimon kanssa kylppäriremonttia. Oli revitty jo kaakelit, pytyt ja lavuaarit helvettiin, kun kellariin alkoi lorista vettä. Putkiliikkeestä ampaisivat maastoautolla kukkapenkin yli nurmikolle ja aloittivat työt. Viikon päivät Hilti lauloi kellarissa, kunnes nämä kupariputkien Michelangelot ilmoittivat, että keittiön kaapistot ja tiskipöytä pitää purkaa. Ruvetaan piikkaamaan ylhäältä päin. Itku oli meillä silmissä. Kuukauden päivät oli sonnittu jääkaapin vieressä olevaan kannettavaan ekovessaan, jonka tyhjentäminen metsän reunaan oli karskia hommaa. Eletty kaksi viikkoa kynttilän valossa, koska vesi oli valunut kellarissa olevaan sähkökaappiin. Mentiin kumminkin alas tiirailemaan hävitystä. Katonrajan ammottavasta aukosta kävi pulputus, mutta kummasta suunnasta. Vaimo hälytti paikalle ihmemiehen mittareineen, joka viipyi keltsussa kaksi minuuttia ja sanoi, että vuoto on naapurin puolella. Kun laitan cd-levyn soittimeeni, ruutuun ilmestyy teksti, jossa sanotaan, että no disc. Kakkosella on huono kuva. Lista on loputon. Mikä tarkoitus on tällä maailmankaikkeuden teknisellä vinoilulla ja viheliäisillä pikku harmeilla? En kyllä tähän hätään keksi varmaa selitystä. | |
| - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - | |
|
Pakina on alunperin julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. | |
| Pakinat | Aloitussivu |