Carl Barksin vuosisata

Maailmankuulu sarjakuvapiirtäjä Carl Barks olisi täyttänyt maaliskuussa 2001 100 vuotta. Hän kuoli 99-vuotiaana 25. 8. 2000 leukemiaan, joka oli todettu runsas vuosi aiemmin. Barksin pitkä taiteellinen ura hakee miten tahansa mitaten vertaistaan. Hän aloitteli pilapiirtäjänä samoihin aikoihin jolloin Charles Chaplin suunnitteli ensimmäisiä pitkiä mykkäelokuviaan. Viimeiset vesivärein tehdyt maalaukset on päivätty 1990-luvun loppuvuosina. Pelkästään Disney-sarjakuvia hän teki yli 6000 sivun verran, sen päälle lukuisia kansikuvia, käsikirjoituksia, pilakuvia ja muita sarjakuvia. Puhumattakaan sadoista eri aiheisista (ei pelkästään Disney-) öljyvärimaalauksista tai piirroselokuvakäsikirjoituksista.

Carl Barks syntyi 27. 3. 1901 lähellä Merrilliä, eteläisessä Oregonissa maanviljelijäperheeseen. Lapsuus syrjäisellä farmilla oli hiljaista ja yksinäistä, ainoana toverina isoveli Clyde. Carlin aloittaessa koulun, perhe muutti Midlandiin. Lyhyen aikaa he asuivat myös Santa Rosassa, Californiassa Carlin ollessa noin kymmenvuotias, missä hän nähtyään koulutoverinsa piirroksia sai halun oppia piirtämään. Viisitoistavuotiaan Carlin koulunkäynti jäi kesken tämän äidin kuoltua, farmilla tarvittiin kaikki liikenevä apu. Kaikesta huolimatta Carl sai isältään luvan osallistua Landonin piirustuskoulun kirjekursseille. Vaikka kurssit jäivät neljään oppituntiin, sai hän niistä tärkeän kipinän tulevalle uralleen. Ensimmäisen maailmansodan loputtua työt farmilla hellittivät ja 17-vuotias Carl koetti onneaan San Franciscossa yrittäen myydä pilakuviaan eri sanomalehdille. Hän sai töitä kirjapainosta, muttei onnistunut vielä kauppaamaan piirroksiaan. 1920-luvun alkupuolisko oli kovan ruumiillisen työn aikaa, hän toimi mm. tukkilaisena, junakiskojen pulttaajana ja jopa autokauppiaana. Tämä sekalaisten töiden kauden on katsottu heijastuneen hänen myöhemmissä Aku Ankka-tarinoissaan, joissa Aku nähtiin yhtä sekalaisissa töissä. Lopulta, vuonna 1928 Barks onnistui saamaan töitään kaupaksi Calgary Eye Opener-nimiselle pilalehdelle, jonka vakituiseen henkilökuntaan hän liittyi 1931. Disneyn etsiessä lisää työntekijöitä animaatiotalliinsa 1935, päätti Barks ylityöllistettynä - hän piirsi käytännössä kaiken Galgary Eye Openerin sisällöstä - hakea vakanssia. Muutama työnäyte vakuutti Disneyn ja Barks aloitti inbetweenerinä, eli animaatioiden liikesarjapiirrosten välikuvien piirtäjänä. Puolen vuoden kuluttua hän siirtyi kuitenkin tarinaosastolle, kehittelemään lyhytfilmeihin tarinoita ja vitsejä. Jo tuolloin hän erikoistui Aku Ankkaan. Terveyssyistä Barksin animaatioura jäi, hän ei kestänyt studioiden huonoa ilmanvaihtoa. Hän ei koskaan katunut lähtöään, sillä yksin työskennellessään hän saattoi päättää kaikesta itse. "Omillani minulla oli mahdollisuus luoda jotain hyvää. Luullakseni yksi hyvän kirjoittamisen salaisuus on siinä, että kirjoittaja on yksikseen. En osaa kuvitella Hemingwayn tai Poen, tai jonkun heidänkaltaisensa kirjoittavan jonkinlaisen ohjaamaan ja korjailemaan pyrkivän komitean ympäröimänä. He työskentelivät yksin. Siksi heidän tuotantonsa oli niin lumovoimaista." Carl siirtyi kanankasvattajaksi Hemetiin San Jacinton lähelle, aikomuksenaan tehdä siinä sivussa sarjakuvia Western Publishing Companylle. Barksin ollessa vielä Disneyn studioilla, oli yhteistyössä Jack Hannahin kanssa jo valmistunut käyttämättä jääneeseen elokuvakäsikirjoitukseen perustuva Donald Duck Finds Pirate Gold -niminen pitkä Ankka-seikkailu. Kanankasvatus jäi, mutta vuodesta 1943 alkoi pitkä kymmensivuisten ankka-tarinoiden sarja Walt Disney´s Comics and Stories -lehdelle. Kanankasvatuskokemukset jättivät kyllä jälkensä erääseen erittäin kuuluisaan kymmensivuiseen. Kun Barks sai ensimmäisen työtehtävänsä 1943 Westernin toimistosta, hän päivitteli käsikirjoituksen kehnoutta, ja korjasi sen mieleisekseen. Sarja oli Victory Garden Walt Disney´s Comics and Stories lehden numerossa 31. Barks sai toki näin suuremman korvauksen työstään (käsikirjoitus- ja piirrospalkkion), mutta se on osoittaa myös hänen halustaan tehdä jotain hieman parempaa. Yksiulotteisesta ja luonteeltaan varsin mustavalkoisesta Aku Ankasta Barks kasvatti syvällisemmän hahmon ja loi tämän ympärille kokonaisen maailman. Ennen Barksia ei ollut Ankkalinnaa, Roope-setää, Hannu Hanhea, Pelle Pelotonta... Pidempiä, 32-22 sivuisia seikkailutarinoita syntyi vuodesta 1943 lähtien Westernin Four Colour -sarjaan. Näiden Ankka-seikkailujen esikuvina Barks kertoi käyttäneensä Floyd Gottfredsonin Mikki Hiiri-sanomalehtistrippejä. "Yritin seurata Gottfredsonin luomaa tarinamallia, jossa Mikki ja kumppanit joutuivat hassuihin tilanteisiin, samalla kun he olivat vakavissa vaikeuksissa. Niistä he sitten selvisivät jollain koomisella tavalla". Alku oli hankalaa Barksillekin, joistakin alkukauden sarjoista voi löytää muutamia hahmoja, joita hän kopioi Gottfredsonilta. Sarjakuvalehdet ja sarjakuvat olivat 1943 vielä Barksille (kuten monille muillekin) varsin uusi asia, ja hän kirjoitti ainakin Green Lantern-supersankarin luojalle Martin Nodellille, kysyen neuvoa sarjakuvien tekemisessä. Nodellin osoitteen Barks oli saanut yhteiseltä tuttavalta. Barks sai yllättävän vapaat kädet kehitellä sarjojaan. Lisäksi Westernillä hänen ammattitaitoonsa Disney-asioissa todennäköisesti luotettiin, olihan hän ollut studiolla töissä seitsemän vuoden ajan. Samaisesta seikasta kertonee sekin, että hänen piirrettäväkseen annettiin vain vähän muita kuin Disney-sarjakuvia. Kun hän sitten piirsi esimerkiksi Putte Possua yhden sarjan verran, hänen Väiski Vemmelsäärensä naamat piirrätettiin uusiksi. Joka tapauksessa Barks omi tarinan kerronnan perusteet, rytmityksen taidon, ja kyvyn piirtää nopeasti ja lennokkaasti Disneyn piirrosfilmistudioilla työskennellessään. Osa tavoista säilyi; hänellä oli etenkin alkuaikoina tapana kiinnittää sarjakuvasivujen luonnokset seinälle animaatioiden storyboardien tapaan. Siten hän saattoi analysoida tarinansa kokonaisuutena, jotta näkisi mitä kohtauksia pitäisi muuttaa tai poistaa. Ja ennen ensimmäisenkään viivan piirtämistä hän luki käsikirjoituksensa parinkymmentä kertaa. Eräänlainen yhden miehen tarinapalaveri siis. Barks siirtyi eläkkeelle sarjakuvien piirtämisestä 1966, mutta yhä senkin jälkeen valmistui käsikirjoituksia, erityisesti Sudenpentu-sarjakuviin. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen fanit lopullisesti löysivät Barksin, hän sai kirjeitä ympäri maailmaa, vaikka hänen osoitteensa ei ollutkaan yleisesti tiedossa. Faneilta tuli myös aloite ankkamaalausten tekemiseen. Alun perin Barksin aikomuksena oli eläkkeellä ollessaan perehtyä kunnolla öljymaalaukseen taidemaalarivaimonsa Garén opastuksella maisemia ja muotokuvia maalaten. Niitäkin syntyi, mutta 1971-76 valmistui ensimmäinen sarja ankkamaalauksia, joita Barks teki tilausten mukaan. Joksikin aikaa Disney kielsi vuonna 1976 Barksia valmistamasta Disney-aiheisia tauluja. Sen sijaan Carl maalasi paljon sarjakuvamaisia ja disneymäisiä tauluja mm. fantasia- ja lännenaiheista. Kahdeksankymmentäluvun alussa lupa Disney-ankkakuvien tekemiseen heltisi jälleen, kun niistä alettiin valmistaa lisenssinhaltijana toimivan Another Rainbow-yhtiön toimesta litografioita. Alkuperäistaulujen haluajien lista oli jo niin pitkä että moinen järjestely oli tarpeen.Myöhemmin litografioiden pohjalta valmistettiin myös korkealaatuisia pienoisveistoksia ja jopa aito Fabérgen muna! Carl Fabergén pojanpojan, Theo Fabergen valmistama The Scrooge McDuck Midnight Egg perustuu Barksin maalaukseen In the Cave of Ali Baba. Lontoossa valmistettua erikoisuutta tehtiin 250 kappaletta. Barksin työinto ei näyttänyt laantuvan korkeasta iästä huolimatta. Hän palasi vielä käsikirjoittajaksi 1994 tehden tarinan Horsing Around the History. Sarja julkaistiin suomeksi Aku Ankan juhlanumerossa (AA1/1995). Somewhere in Nowhere, 1997 valmistunut ja Pat Blockin piirtämä käsikirjoitus julkaistiin ensi kerran Italiassa Disney Tesori- kirjasarjassa marraskuussa 2000. Barksin ei-Disney tuotantoon kuuluu yksi Putte Possu-, yksi Anselmi Panda-, kaksi Happy Hound/Lurppa- ja 29 Barney Bear-Benny Burro/Nalle Karhunen-Julle Jukuri- sarjaa vuosilta 1943-47. Lisäksi hän teki pari Lurppa-käsikirjoitusta 1950-luvulla. Nämä työt eivät kuulu hänen parhaimmistoonsa, mutta ovat osana alkukauden sarjakuvatuotannosta mielenkiintoinen kuriositeetti. Nalle Karhus-sarjoja saatiin suomeksi Tom ja Jerry lehdessä 1980-luvun alussa ja Semic julkaisi niistä 1990-luvun alussa pari kauniisti väritettyä albumikoostetta. Arvostetuimmat työnsä, joista hänet myös parhaiten tunnetaan, Barks teki aikanaan hyvin vähäistä arvostusta saaneisiin ns. funny-animal -genren sarjakuvalehtiin. Sarjakuvalehdet ja niihin piirtäneet taiteilijat eivät nauttineet kovin korkeaa arvostusta sanomalehtisarjakuvapiirtäjien joukossa, useimpien toiveena olikin aloittaa joskus oma sanomalehtistrippi. Barksillakin oli tuon suuntaisia suunnitelmia. Vaikka hän ei saanutkaan signeerata omia sarjojaan, teki hän työnsä kunnon ammattimiehen tapaan niin hyvin kuin taisi. Sarjakuvat erottuivat siksi massasta ja olivat hyvin suosittuja, Walt Disney´s comics and Stories -lehden miljoonamyynnin voi laskea Barksin ansioksi. Viisikymmentäluvulla suosio ylitti jopa supersankarit. Barksin tuotanto on siitäkin merkittävä, että hän kirjoitti ja piirsi lähes kaikki tarinansa alusta loppuun itse. Amerikkalainen yleinen tapahan on että yhden sarjakuvan tekemiseen osallistuu vähintään kaksi henkilöä, useimmiten kolme tai enemmänkin. "Toisinaan saatoin saada tarinaehdotuksia joiltakuilta. Saatoin ostaa jonkun idean. Kaikista noin 500 tarinasta, jotka kirjoitin, kutakuinkin kymmenkunta sai alkunsa jonkun toisen ideasta." Barks on monessa yhteydessä maininnut halunneensa vain tehdä sarjakuvia joita olisi itse mielellään lukenut ja yrittäneensä tehdä parhaansa, että lukija saisi koko sen kymmensenttisen edestä hupia ja seikkailuja, minkä sarjakuvalehdet tuolloin maksoivat. Myöhemmin hän oli yllättynyt kuultuaan niiden lukijakunnan olevan vanhempaa kuin oli kuvitellut. Barksilla ei ollut aktiivisimpana työaikanaan aavistustakaan, että hänen sarjojaan käännetään kymmenille eri kielille, ja että erityisesti Euroopassa hänen ankkansa ovat suositumpia kuin USA:ssa. Barksilla oli onneksi vielä vanhoilla päivillään mahdollisuus nauttia tästä suosiosta ja arvostuksesta ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan 1994, jolloin hänen hyväntulinen ja ikäisekseen ryhdikäs olemuksensa nähtiin kymmenkunnassa Euroopan maassa. Suomalaisia faneja Barks kehui erikseen, ja piti pohjoismaista täällä ainoan julkisen nimikirjoitustilaisuutensa. Ei liene liioiteltua väittää, että lähes jokainen suomalainen on joskus lukenut Barksia. Ensimmäinen vuonna 1951 ilmestynyt Aku Ankan numero sisälsi hänen tarinansa Aku Ankasta koulusalapoliisina, ja sen jälkeen jokainen sukupolvi on saanut luettavakseen hänen sarjakuviaan. Aku Ankan suomalainen suursuosio voitaneen sekin selittää Barksin sarjakuvilla, koko 1950-luvun ajan lähes jokaisessa numerossa oli yksi hänen sarjakuvansa. Disney-legends -palkinto, Disneyn myöhästynyt kunnianosoitus yhdelle suurimmista työntekijöistään Barksille myönnettiin 1991. Roy E. Disneyn lausunto Barksin kuoleman johdosta oli toki kunnioittava, mutta Yhtiön henkeä kuvastava: "When it came to creating imaginative tales for Donald Duck, Uncle Scrooge and the other classic Disney characters, no one ever did it better." Siis nimenomaan Disneyn Roope-setä. Heti kuolinpäivänä Barksin tuotannolle omistetun web-sivun keskustelupalsta täyttyi ympäri maailmaa saapuneista surunvalitteluista. Sanomalehdet ja uutislähetykset ympäri maailman panivat merkille vanhan ankkamestarin poismenon, Le Monde tosin kirjoitti hänen nimensä 'Carl Banks'. Carl Barksia jäi kaipaamaan, paitsi miljoonat lukijat ja fanit, yksi elossaoleva tytär, neljä lastenlasta, kuusi lastenlastenlasta ja kahdeksan lastenlastenlastenlasta. Carl Barksin koko Disney-tuotanto on koottu 30-osaiseen ensyklopedisiin mittoihin yltävään kirjasarjaan, Carl Barks Libraryyn. Hän ehti saada useita kunniatohtorin arvoja ja nimikkoasteroidin. Timo Ronkainen (Teksti on täydennetty versio aiemmin Sarjainfossa ja Unikankareen nettisivuilla julkaistusta Barks-obituaarista)

Ode to the Disney Ducks By Carl Barks They ride tall ships to the far away, and see the long ago. They walk where fabled people trod, and Yetis trod the snow. They meet the folks who live on stars, and find them much like us, With food and love and happiness the things they most discuss. The world is full of clans and cults abuzz as angry bees, And Junior Woodchucks snapping jeers at Littlest Chickadees. The ducks show us that part of life is to forgive a slight. That black eyes given in revenge keep hatred burning bright. So when our walks in sun or shade pass graveyards filled by wars, It's nice to stop and read of ducks whose battles leave no scar. To read ducks who parody our vain attempts at glory, They don't exist, but somehow leave us glad we bought their story. Runo on julkaistu Suomeksi Aku Ankan numerossa 26/1999

Takaisin artikkelisivulle