Don Rosa ystävän silmin:
Dan Shane kertoo

 

Monet varmaan tietävät, että kun Don teki Roopen rahasäiliön kuuluisat pohjapiirustukset, hän käytti apunaan tietokone-ekspertti ystäväänsä Dan Shanea. Dan toimii myös aina silloin tällöin Donin puhetorvena DCML-listalla. Istahdimme Danin kanssa kuvitteellisen nuotion ääreen Sihi-juomat kädessämme. Sitten pyysin Dania kertomaan itsestään, siitä miten tutustui Doniin, mitä he puuhaavat yhdessä, millaisia hauskoja muistoja hänellä on sekä vielä vähän rahasäiliön piirustusten synnystä.

En muista ihan tarkkaan, kuinka kauan olen tuntenut Don Rosan, mutta siitä on noin 18 vuotta. Tapasimme sarjakuva-kojussa Louisvillen kirpputorilla, joka järjestetään useita kertoja vuosittain Kentucky Fair and Exposition Centerissä. Don pani merkille, että minä ja ystäväni Ron Montgomery, etsimme vanhoja DELLin ja GOLD KEYn sarjakuvia, mukaanlukien elokuva-mukaelmia ja Disney nimikkeitä. Muistaakseni hänestä oli mielenkiintoista, että olimme kiinnostuneita juuri noista tuotteista emmekä Marvelin supersankareista kuten kaikki muut. Vaikka hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä millaisia tyyppejä voisimme olla, hän kutsui meidät pian kotiinsa. Siellä tapasimme hänen vaimonsa Annin ja heidän kolme basset-koiraansa -- Cleon (joka vihasi meitä), Basilin (joka rakasti meitä ) ja Hillaryn (joka pelkäsi meitä). Luulen, että on aina ollut Donin luonteessa hyväksyä että ihmiset ovat hyviä kunnes he osoittivat päinvastaista. Niin hänellä ei ollut ongelmia kutsua käytännössä vieraita ihmisiä kotiinsa meistä saamansa ensivaikutelman perusteella.

Ron ja minä olimme jo tietoisia Donin työstä Rocket's Blast Comic Collector -fanzinessa ja olimme iloisia tavatessamme miehen henkilökohtaisesti ja saadessamme tilaisuuden tutustua häneen paremmin. Minulla ja Ronilla oli ollut samat kiinnostuksen kohteet elokuvissa ja sarjakuvissa lapsuudesta asti (loimmei jopa oman MAD kopiomme kuudennella luokalla), nyt löysimme lopultakin kolmannen henkilön, jolla oli samanlainen maku. Me kaksi emme olleet koskaan mitään urheilutapahtumien faneja, eikä Donkaan näyttänyt olevan. Silloin kun kokoonnuimme yhteen saatoimme siis katsoa tai puhua sellaisesta viihteen muodosta, josta pidimme eniten. Ron ja minä olimme keränneet elokuvien soundtrackejä vuosien ajan, joskus äänitimme niitä suoraan televiosta. Arvatkaa mitä? Don oli tehnyt samoin!

Muutamaan vuoteen emme tapailleet Donin kanssa säännöllisesti. Minulla oli kiireitä kasvattaa kolmea poikaani ja vaimoni kanssa saisimme vielä pian tyttärenkin. Ron ei ollut vielä naimisissa, mutta hän meni yleensä sinne minne minäkin, mikä oli sama kuin ei minnekään, niin kauan kuin lapset pitivät minut kiireisenä.

Törmäsimme sitten eräänä päivänä vaimoni Kimin kanssa Doniin ja Anniin paikallisessa ruokapaikassa. Kuulimme että olivat muuttamassa taloon, joka sijaitsi miltei maaseudulla. Don lupasi kutsua meidät kylään heti kun he olivat asettuneet ja niin hän tekikin. Vierailuista tuli sen jälkeen säännöllisiä. Katsoimme suosikkielokuviamme laserlevyiltä, kuljimme Donin kauniissa puutarhassa ja keskustelimme sarjakuvista. Kun Don sai tilaisuuden tehdä ensimmäisen Roope-setä tarinansa Auringon poika, seurasimme sen edistymistä suurella ilolla. Minulle ja Ronille oli herkkua ajatella että ystävämme saattaisi seurata meidän kaikkien ihaileman Carl Barksin jalanjälkiä.

M.U.L.E.

Donilla minulla oli myös toinen yhteinen kiinnostuksen kohde, jota monet eivät jakaneet noina aikoina - kotitietokoneet. Donilla oli 8-bittinen Atari, jota hän käytti tekstinkäsittelyyn ja pelien pelaamiseen. Minä autoin häntä saamaan siihen uusia ohjelmia ja näytin miten hän voisi käyttää laitettaan tehokkaammin. Donin, minun, Annin ja Kimin erityinen suosikki oli M.U.L.E. -peli.

Don sai tilaisuuden tehdä lisää ankkatarinoita ja hän antoi minun ja Ronin aina arvioida ne ennen lähettämistä Gladstonelle (ja myöhemmin Egmontille). Hän rohkaisi meitä aina olemaan mahdollisimman kriittisiä ja alkuvaiheessa meistä ei ollutkaan vaikea osoittaa hänen tyylistään meidän mielestämme selviä virheitä. Don hyväksyi kritiikkimme aina kuin olisimme planeetan pätevimmät henkilöt niitä antamaan (mitä emme tosiaankaan olleet), ja käytti ehdotuksiamme kun ne tuntuivat järkeviltä.

Perheeni siteet Doniin ja Anniin voimistuivat kun kolme lapsistani tuli Annin oppilaaksi Thomas Jeffersonin yläasteelle, jossa hän opetti yhteiskuntaoppia. Donilla ja Annilla ei ole omia lapsia, mutta he toivottivat aina minun jälkikasvuni tervetulleeksi kauniiseen kotiinsa (kolmas menossa, rakennettu karkeiksi hakatuista hirsistä). Poikani ja tyttäreni kasvoivat kaikki Disneyn ankkojen ympäröiminä - sarjakuvien ja lukuisien lelujen ja figuurien, joita Donin studiosta löytyi (ja myöhemmin omasta kodistammekin). Yhdysvalloissa moinen altistuminen maailman parhaille sarjakuvahahmoille ei enää ole yleistä, mutta olen iloinen kun omat lapseni ovat olleet mukana auttamassa Amerikassa niin tavallisten "synkkien järjestyksenvalvojien" supersankarien aseman horjuttamisessa.

Kun Donin maine kasvoi Euroopassa, hän sai kutsuja moniin maihin Atlantin toiselle puolelle, paikkoihin, joita olin nähnyt vain elokuvissa, National Geographicissa tai rakkailla View-Master kiekoillani (joita kerään vieläkin ahkerasti). Don palasi aina mukanaan valokuvia ja videokasetteja, joissa hämmästelisimme nimmaria tai piirustusta odottavien fanien pitkiä jonoja. Silti saatoimme kulkea saman miehen kanssa kaikkialla Lousivillessä täydellisessä tuntemattomuudessa.

Suhteemme on muuttunut vähän vuosina sen jälkeen. Autan vieläkin Donia silloin tällöin tietokone-ongelmissa, keskustelemme viimeisistä elokuvista ja seuraan yhä Donin työn edistymistä. Minulla on vuosiin ollut vain harvoin ollut tarvetta tehdä ehdotuksia Donin töihin, mutta hän antaa minun silti arvioida käsikirjoituksensa ja kuvituksensa ennen kuin lähetän ne sähköisesti kustantajille. Suurin osa kanssakäymisestämme on viimeaikoina tapahtunut sähköpostitse, vaikka asummekin lähekkäin. Olen entistä enemmän kiinni velvollisuuksissani yhtenä Jehovan todistajista, joten emme tapaa kasvoikkain enää yhtä usein kuin ennen.

Lähimmin teimme yhteistyötä luultavasti Roopen rahasäiliön pohjapiirustuksia luodessamme. Don sai idean laittaa ne paperille tarinaan, jossa Karhukopla hiippailee ympäri rakennusta. Hän pyysi minua apuun, koska olen arkkitehtoorinen suunnittelija, jotta voisi tuottaa suunnitelmat tietokone-ohjelmalla. Tämä antaisi mahdollisuuden tarkkaan mittakaavaan, joka lisäisi realismia. Voisimme myös toimittaa suunnitelmat erilaisilla julkisivuilla ja teksteillä eri maihin. Tavoilleen uskollisena, Don teki tästä todellisen tiimiprojektin antaen minun kirjoittaa joitakin omia vitsejäni pohjapiirrustuksiin ja luotti kykyyni pitää lopputulos teknisesti mahdollisimman "tarkkana". Sain kokea ensikädessä saman ilon, jota Don tuntee, nähdessäni työni painettuna lehdessä. Jos Disney jatkaa sarjakuvien julkaisua Yhdysvalloissa, toivottavasti näen pohjapiirustukset painettuina lopultakin äidinkielelläni.

Tulen tuskin koskaan enää tekemään tämän kaliiberin lisäystä Disneyn sarjakuviin, enkä olisi taatusti koskaan saanut siihen tilaisuuttakaan, jollen olisi tuntenut Donia. Vaikka Don ja minä tulemme varsin erilaisista oloista (erilaiset perhesuhteet, erilaiset uskonnolliset näkemykset), meillä on silti monia samoja moraalisia ja filosofisia näkemyksiä, jotka pitävät ystävyytemme vahvana ja jatkuvana. Donissa on paljon muutakin kuin ankat, eikä niillä ole ollut minun elämälleni samanlaista merkitystä. Kuitenkin juuri ankat saattoivat meidät yhteen ja siitä olen aina ollut iloinen.

Kai Saarto