Don Rosa
fanisivusto
Maailmalle tämän sivuston avasi sen ensimmäinen päätoimittaja Arttu Salminen 3.5.2001. Tehtyään sivut tunnetuiksi vaivojaan säästämättä, Arttu päätti siirtyä uusien haasteiden pariin elokuussa 2002. Sittemmin Artun nimi on vilahdellut eri puolilla: mainittakoon hänen työnsä Jasso-sivujen parissa. Silloin kun en ei kirjoita novelleja, Arttu jakaa ajatuksiaan liki-mystisessä The Aritu-saitissaan.
Päätoimittajan pärstäkerroin
"Olen vuonna -74 syntynyt naantalilainen vapaa toimittaja. Samoin kuin kaikki muutkin pidin pikkupoikana Aku Ankasta yli kaiken. Tuhertelin ankkoja päivät pitkät jo ennen kuin opin lukemaan. Pidin erityisesti Carl Barksin sarjoista, varsinkin hänen pidemmistä seikkailutarinoistaan. Roope oli suosikkihahmoni. Teini-iässä ankat eivät olleet enää yhtä in, mikä johtui paitsi hormoneista, myös 80-luvun jälkipuolen heikosta tasosta. Ainoastaan Barksin harvassa tulevat toive-uusinnat saivat minut jatkamaan tilausta vuoteen 1988 asti. Ironiaa on että Don Rosa aloitti ankkapiirtäjän uransa samana vuonna, kun minä sain tarpeekseni. Tintti, Asterix, Tex Willer ja Mustanaamio olivat vuosia suosikkejani, ankkoja en lukenut. Joskus 90-luvun puolivälissä veljenpoikani Aki alkoi hehkuttaa Rosaa. Olin skeptinen, eihän kukaan voisi Barksia ylittää. Barksin ja Rosan Suomen vierailut alkoivat herätellä muistoja, mutta vieläkään en ollut lukenut ainoatakaan Rosan tarinaa. Sitten muutin yhteen nykyisen vaimoni, Sannan, kanssa ja joku puhelinmyyjä onnistui vakuuttamaan paremman puoliskoni Akun tilaukseen. Miltei heti postiluukkuun ilmestyi Pellen 50-vuotis-tarina. Tajusin välittömästi että tässä oli uusi Barks, jopa ehkä parempaa. Kolusin äkkiä antikat, kirjakaupat ja internetin ja imin lapsuudesta kumpuavalla innolla sisääni Rosan tuotantoa. Rosan sarjat ovat nerokkaita ja sopivat minunlaiselleni (kutakuinkin) aikuiselle, historiasta kiinnostuneelle ihmisellekin kuin nyrkki silmään. Netistä löysin pian nämä sivut ja pidin niitä heti parhaina Rosa-sivuina. Pian kuitenkin Arttu Salminen ilmoitti kaipaavansa työnsä jatkajaa, ja koska halukkaita ei näkynyt ilmaantuvan ilmaisin kiinnostukseni. Tässä sitä nyt ollaan. Olen oppinut Rosasta huimasti tänä aikana, olen tutustunut moniin ankkatietäjiin ja ankantekijöihin ympäri maailmaa, vaihdellut Donin kanssa sähköpostia ja nauttinut joka hetkestä."
Jesse tekee käännöksiä englannista suomeen ja toisinpäin.
Esittelyt & arvostelut
Esittelyt & arvostelut.
Esittelyt & arvostelut
Haluatko liittyä joukkoon?
Jos haluat jakaa näkemyksiäsi Don Rosasta julkisesti artikkelien, arvostelujen, esittelyiden tms. muodossa, lähetä palautetta. Sekä satunnaiset avustajat että aktiivisemmat toimittajat ovat tervetulleita. Palkkana on ainoastaan maine ja kunnia.